OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019
Toimiala: Vapaa-aika
Palvelualue: Turun kaupunginorkesteri
Sopimuksen tarkoitus:
Operatiivinen sopimus täydentää toimialan strategista sopimusta. Tässä sopimuksessa määritellään kaupungin strategiasta, strategisten ohjelmien linjauksista sekä kulttuurilautakunnan painopisteistä johdetut orkesterin sitovat tavoitteet.
1 Lähtökohdat
1.1 Kuvaus toiminnasta
Turun kaupunginorkesterin tehtävänä on musiikkikulttuurin vaaliminen, edistäminen ja julkisten konserttien järjestäminen sekä muiden järjestäjien tapahtumien mahdollistaminen ulosvuokrauksen keinoin.
1.2 Toimintaympäristön muutostekijät
OKM:n kulttuuripoliittisessa strategiassa 2025 toimintaympäristön muutoksia kuvataan mm. seuraavasti:
Eriarvoistumiskehityksen vuoksi Kulttuuriin vähän osallistuvien osallistaminen sekä taide- ja kulttuuriharrastamisen ja -osallistumisen kustannusten kurissa pitäminen pysyvät tärkeinä tavoitteina. Tasa-arvoisen kulttuuripalvelujen saatavuuden turvaamiseksi joudutaan etsimään uusia tapoja ja rakenteita järjestää, levittää ja rahoittaa palveluja, myös hallinnonalarajojen yli. Lasten ja nuorten kulttuuriharrastuneisuus tulee entistä tärkeämmäksi, koska se kehittää paitsi luovuutta myös tukee hyvinvointia, oppimista ja osaamista. Taide- ja kulttuurikasvatusta ja -opetusta antavat toimijat, muut lasten ja nuorten kulttuuriharras- tamista edistävät toimijat sekä taiteen ja kulttuurin tekijät kehittävät uusia yhteistyön muotoja.
🡪TFO vastaa muutokseen laajan yleisökasvatustyönsä sekä mahdollisimman matalan kynnyksen toimintaperiaatteen kautta.
Digitalisaatiokehitys jatkuu voimakkaana. (...) Digitaaliset palvelut voivat olla tärkeä lisäkeino turvattaessa alueellisia kulttuuripalveluja ja ihmisten osalli- suutta ja osallistumista. Digitaaliset palvelut eivät kuitenkaan korvaa esitysten ja yleisöjen välistä elävää vuorovaikutusta, joten syntyy tarvetta kehittää myös kiertuetoimintaa, yhteistyötä eri alueilla sijaitsevien taide- ja kulttuurilaitosten ja ryhmien kesken sekä muita elävää vuorovaikutusta turvaavia palvelumuo- toja. Tarve ottaa huomioon kieli- ja kulttuurivähemmistöt, vammaiset ja muut erityisryhmät tulee koskemaan myös digitaalisia palveluja ja toimintoja.
🡪TFO Virtual -hankkeessa luodaan sekä uusia, kokonaan digitaalisia taide-elämyksiä että tuotetaan lisäarvoa elävälle esitystoiminnalle.
Mahdollinen valtionosuusjärjestelmän uudistus on suurin orkesterin rahoitukseen vaikuttava ulkoinen muutostekijä lähivuosina. Orkesterin toiminnan suunnitte- lussa huomioidaan lainvalmistelun mukaisia painotuksia ja pyritään varmistamaan asema pitkäaikaisimman rahoituskategorian toimijana.
Merkittävin paikallisen toimintaympäristön muutostekijä on Turun konserttitalon peruskorjaus tai uuden konserttitalon rakentaminen. Nykyinen konserttitalo on toiminnallisuuden kannalta välttämätöntä korjata, mikäli se toimii TFO:n kotisalina vastaisuudessakin. Vuoden 2019 aikana päätettäneen korjaamisen ja uudis- rakentamisvaihtoehdon välillä. Orkesterin toiminnalle mahdollinen useita vuosia kestävä väistöaika olisi hyvin haasteellinen, sillä harjoitus-, roudaus- ja konser- tointitarpeet täyttäviä tiloja on kaupungissa tarjolla vähän. Mikäli uudisrakentamisvaihtoehtoon päädytään, on konserttitalo kuitenkin paras vaihtoehto toiminnan jatkamiselle uuden talon valmistumiseen asti. Nykyisen konserttitalon osalta on tällöin valmistauduttava taloteknisiin korjauksiin.
2019 saatava päätös remontti-/uudisrakennusvaihtoehdon toteutumisesta ohjaa toiminnan ja ohjelmiston sekä niihin liittyvän viestinnän suunnittelua.
Nykyiseen taloon sekä mahdolliseen Konserttitalon peruskorjauksen aikaiseen väistötilaan liittyvät haasteet vaikeuttavat tilapäisesti orkesterin rekrytointeja ja vierailijakiinnityksiä. Orkesterit kilpailevat parhaista soittajista, solisteista ja kapellimestareista globaalisti, ja parhaiden voimien houkuttelemisessa konsertti- salilla on merkittävä vaikutus. Uuden konserttitalon tarveselvitys on tässä suhteessa positiivinen signaali kaupungin sitoutumisesta orkesterin kehittämiseen.
Orkesterin taiteellisen työskentelyn kehittäminen vakituisia sopimuksia tarkastelemalla tulee ajankohtaiseksi vuoden 2019 aikana.
Lisätään tähän taulukko Palvelualuetta koskevat tunnusluvut, jotka kuvaavat palvelujen tarvetta (tarpeen muutosta) 2019 ja mahdollisesti eteenpäin (väestön muutokset yms.)
1.3 Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet
Kulttuurilautakunnan painopisteet :
• Eriarvoistumisen poistaminen - kaikkien yhteinen Turku
🡪TFO vastaa tarpeeseen laajan yleisökasvatustyönsä sekä matalan kynnyksen toimintaperiaatteen kautta, mm. jalkautumiset, kohderyhmätyö ja hinnoittelu.
• Sisäisen ja ulkoisen yhteistyön vahvistaminen
🡪TFO tuottaa tapahtumia yhteistyössä kaupungin muiden toimijoiden sekä kolmannen sektorin ja oppilaistosten kanssa.
• Vetovoimainen Kulttuuri –Turku
🡪TFO tuottaa 2019 aikana 1-3 konserttia ulkomailla tai muualla Suomessa, toimien samalla Turun kulttuurisena käyntikorttina. TFO on Turun musiik- kikulttuurin huippuyksikkö.
• Digitaaliset palvelut - moderni ja historiallinen Turku.
🡪TFO Virtual -konseptin jatkokehittäminen luo uusia sisältöjä ja lähestymistapoja taidemusiikkiin, esimerkkinä sähköinen käsiohjelma.
Lautakunnan toimintaperiaatteina ovat kriittinen ja rohkea oman toiminnan tarkastelu sekä työntekijöiden hyvinvointi.
🡪TFO jatkaa henkilöstön kehittämishanketta, jolla tuetaan mm. orkesterin sisäisiä johtamistaitoja sekä valmistautumista tilaresurssien muutokseen. Tähän sisältyy myös toimintasäännön uudistaminen.
TFO:n tarkoituksena on musiikkikulttuurin vaaliminen ja edistäminen. Orkesteri on onnistunut tehtävässään erinomaisesti kansallisesti korkeiden kävijämää- riensä, rohkean ja monipuolisen ohjelmistonsa sekä uusien osallistumistapojen, mm. verkkokonserttien valossa. Näitä ylläpidetään ja kehitetään edelleen. Or- kesteriala on yleisesti nosteessa ja merkittävä tekijä kulttuurin vetovoimaisuudessa.
Kehittämistarpeita:
- Orkesterin toimitilat ovat riittämättömät ja huonokuntoiset. Talon mittava peruskorjaus tai uudisrakentaminen tulevat päätöksentekoon vuoden 2019 aikana, jonka jälkeen siirrytään hankesuunnitteluvaiheeseen.
- Orkesterin vuokra- ja palvelusopimus kulttuurikaupan osalta päättyy vuoden 2019 aikana. Tämän johdosta lipunmyynti tulee uudelleenjärjestellä syys- kaudesta 2019 alkaen. Samalla selvitetään kaupungin yhteispalvelupisteiden toimintamallia.
- Konserttitalon ravintolapalveluiden sopimus päättyy vuoden 2018 lopussa, johon mennessä uusi sopimus kilpailutetaan. Ravintolapalveluiden jatkojärjes- telyt riippuvat mahdollisen Konserttitalon peruskorjauksen aikatauluista.
- Taiteellisen toiminnan kehittäminen vakituisten vierailijasopimusten uusimisen myötä.
- TFO Virtual -konseptin jatkorahoituksen hankkiminen
2 Taloudelliset tavoitteet
2.1 Määrärahat
Käyttötalousosa (1.000 €)
TA 2019
TA 2019
muutokset
TA 2019 siirrot
TA 2019
muutoksin
Toteuma 2019
Poikkeama
Orkesteri | ||||||
Toimintatulot | 862 | 862 | 1 211 | 349 | ||
Valmistus omaan kayttoon Toimintamenot |
5 819 | 297 | 115 | 6 231 | 6 013 | 217 |
Toimintakate | -4 957 | -297 | -115 | -5 369 | -4 803 | 566 |
3 Resurssien käyttö | ||||||
3.1 Työvoiman käyttö |
TOT 2017 | TOT 2018 | TA 2019 | TOT 2019 | |
Htv | 87,3 | 86,2 | 91,5 | 85,9 |
Palkat ja palkkiot | 3 471 516 | 3 549 347 | 3 579 785 | |
Sijaistus % | 49,1 | 48,2 | 49 | 54,0 |
Sairauspoissaolo% | 1,6 | 2,7 | 2,5 | 3,1 |
4 Toiminnalliset tavoitteet
Nimi | Vaihe | Alku | Tilanneyhteenveto | Hyötytavoitteet | |
Henkilöstön kehitys | V2 Toteut- tamiskel- poisuuden arviointi | 30.9.2019 | Henkilöstön kehitys -projekti ei ole edistynyt toivotussa aikataulussa tai toivotulla tavalla, koska projekti vaatii erillistä resursointia toteutuakseen. Orkesterin toimis- tohenkilökunnalla ei kuitenkaan ole tällä hetkellä tarvit- tavaa työaikaa, jolla henkilöstön kehityksen vaatimia toimenpiteitä voisi järjestää. | Tavoitteena on henkilöstön osaamisen kehittäminen. Projekti toteutetaan erilaisilla sisäisillä koulutuksilla eri asemissa oleville muusikoille. Äänenjohtajat ja 1. pult- tien soittajat tarvitsevat stemmaharjoituksia ja pienryh- mäkokoonpanojen harjoituksia varten johtamistaitoja. Tehokkaiden työskentelytapojen omaksuminen ja vah- vat johtamistaidot ovat edellytys hyvälle taiteelliselle lopputulokselle. Hyötyjä mitataan sekä taiteellisiin ta- voitteisiin yltämisenä että paremmin organisoituina si- säisinä toimintaprosesseina. | |
TFO Virtual: E- käsiohjelma | V4 Projek- tin toteutus | 5.4.2019 | Projektin ensimmäinen vaihe toteutettiin vuonna 2019 orkesterin omalla rahoituksella ilman ulkoista rahoi- tusta. Projektin tuotos otetaan käyttöön osaksi orkeste- rin vakituista toimintaa vuodesta 2020 alkaen. E-käsioh- jelmaa jatkokehitetään pilotoinnin jälkeen. | Sähköinen käsiohjelma on ainutlaatuinen väline, jol- laista ei ole toteutettu Suomen tai Pohjoismaiden or- kestereissa. E-käsiohjelmalla pyritään tekemään orkes- terikonserteista helpommin lähestyttäviä uudelle ylei- sölle. E-käsiohjelman tarkoitus on auttaa ja opettaa sen käyttäjää kuuntelemaan länsimaista taidemusiikkia. On- nistuessaan se voittaa uuden kuulijan pelon siitä, että ei ymmärtäisi konserteissa esitettävää musiikkia. Koke- neemmillekin konserttikävijöille e-käsiohjelma tuo pal- xxx xxxxxxxxx lisäarvoa konserttiin, jota perinteinen kä- siohjelma ei voi tarjota. | |
TFO Virtual: Virtuaalikon- serttikiertue | V4 Projek- tin toteutus | 14.8.2018 | Kiertue alkoi syksyllä 2018 ja kiersi kymmenessä vierai- lukohteessa loka-marraskuussa. Toinen kiertue tehtiin keväällä 2019 viidessä kohteessa. Kiertue toteutettiin onnistuneesti ja suunnitellun mukaisesti. Virtuaalikon- serttikiertue sai jatkorahoituksen vuodelle 2020, minkä puitteissa toteutetaan 20-25 tilaisuutta laajennetulla ohjelmalla. | Kiertue tavoittaa sellaista yleisöä, joka ei muuten pysty osallistumaan konsertteihin, auttavat yhteisöllisyyden luomisessa ja yksinäisyyden vähentämisessä asumispal- veluyksikön asiakkailla. Kiertueen tarkoitus on juurrut- taa nettikonserttitoiminta osaksi asumispalveluyksiköi- den toimintaa, jolloin kiertue jatkaa hyödyn tuottamista myös vierailun jälkeen. Toiminnan juurtumisen on määrä näkyä joko yhteisesti järjestetyissä nettikonsert- titilaisuuksissa tai omatoimisesti omilla tai yksikön lait- teilla katsottuna. |
5 Henkilöstön hyvinvointi ja työelämän laatu
5.1 Kaupungin yhteiset tavoitteet
Henkilöstöohjelman painopistealue | Toimialan tavoite TA 2019 | Palvelualueen tavoite TA 2019 | Toteuma 2019 |
Työ lisää hyvinvointia | 1A. Kehitetään työyhteisötaitoja ja johtamista: - hyödyntämällä koulutusta - antamalla tukea - luottamalla omiin alaisiin | ks. henkilöstön kehitys -projekti TP:ssä | Tavoite ei toteutunut täysin hal- linnon resursseista johtuen. |
Rakentava ja hallittu muutos | 5A. Muutoksen kokeminen työssä 6A. Työyhteisön kyky kehittää omaa toimin- taansa | Toimintaympäristön muutokseen valmistautuminen. Ymmärryksen lisääminen työntekijöiden vas- tuusta omasta työstään sekä työyh- teisön hyvinvoinnista. | Tavoite toteutunut ja sen työstä- mistä jatketaan edelleen. |
Parempi johtaminen | 7A. Tavoitteiden selkeys ja avoimuus päätöksen- teon perusteissa 9B. Työpaikan tiedonkulun varmistaminen | Toimintasäännön päivitys ja sen mukaiset käytännöt päätöksenteon tueksi. Sähköisten työkalujen käyt- töönotto sisäisessä viestinnässä. | Tavoitteen mukaiset toimenpiteet ovat valmistelussa, mutta eivät to- teutuneet täysin hallinnon resurs- seista johtuen. |
Lisätietoja: |
5.2 Toimialoittain/palvelualueittain seurattavat tavoitteet
Kunta10-tutkimusta ei toteutettu v. 2019. Kysely toteutetaan seuraavan kerran syksyllä 2020.
6 Tunnusluvut
6.1 Tavoitteelliset tunnusluvut
Tunnusluku | Tyyppi | TOT 2016 | TOT 2017 | TOT 2018 | TA 2019 | TOT 2019 | Seuranta- väli |
Orkesterin kävijämäärä | V | 72 422 | 73 847 | 69 457 | 70 000 | 69 069 | kk |
Täyttöaste % (sinfoniakonsertit) | V | 96,01% | 92,18% | 78 % | kk | ||
Lastentapahtumien kävijämäärä | V | 12 712 | 14 146 | 15 126 | 12 000 | 16 695 | kk |
Kävijät maahanmuuttajatapahtu- missa | V | 663 | 326 | 861 | 500 | 532 | kk |
Kävijät yleisökasvatustapahtu- missa | V | 5 956 | 6 279 | 4 673 | 5 000 | 4 528 | kk |
Konserttitalon ulosvuokraus | V | 58 | 76 | 50 | 52 | 63 | kk |
Asiakastyytyväisyyskyselyn KA | L/V | 4,46 | 4,35 | 4,35 | 4,47 | vuosi |
Tunnusluvun tyyppi:
V= Volyymi L/V=Laatu/vaikuttavuus S/P=Saatavuus/peittävyys T/T=Tuottavuus/taloudellisuus