Yksityisleasingsopimusten kuluttajansuoja
Yksityisleasingsopimusten kuluttajansuoja
Xxxxx Xxxxxxx YKSITYISLEASINGSOPIMUSTEN KULUTTAJANSUOJA
Pro gradu -tutkielma
Kauppaoikeus
2018
Lapin yliopisto, oikeustieteiden tiedekunta
Työn nimi: Yksityisleasingsopimusten kuluttajansuoja Tekijä: Xxxxx Xxxxxxx
Opetuskokonaisuus ja oppiaine: Kauppaoikeus
Työn laji: Tutkielma_x_Laudaturtyö Lisensiaatintyö Kirjallinen työ Sivumäärä: VII + 79
Vuosi: 2018
Tiivistelmä:
Tutkielma käsittelee kuluttajan asemaa yksityisleasingjärjestelyssä. Yksityisleasing on kulutta- jalle suunnattu leasingmuoto, jossa yhdistyy sekä rahoitusleasingin että käyttöoikeusleasingin piirteitä.
Leasingjärjestelyä tai yksityisleasingia ei ole lainsäädännössä yksityiskohtaisesti säännelty, jo- ten kuluttajan asema määräytyy pakottavan kuluttajansuojalainsäädännön ja yleisten oppien pohjalta. Yleisten oppien avulla määriteltyyn kuluttajan asemaan yksityisleasingjärjestelyssä liittyy tulkinnanvaraisuuksia. Kuluttajan oikeussuojan tarpeen kannalta tämä ei ole riittävä rat- kaisu. Pakottavan kuluttajansuojalainsäädännön osalta yksityisleasingsopimuksiin voidaan so- veltaa ainakin kuluttajansuojalain 2, 3 ja 4 lukuja. Kohtuusharkinta ja sopimusten sovittelu on tehtävä tapauskohtaisesti, joka on omiaan hidastamaan vakiintuneen ja yhtenäisen ratkaisukäy- tännön syntymistä, joka puolestaan vakiinnuttaisi kuluttajan asemaa sopimusjärjestelyssä. Näi- den lukujen säädöksillä on vähän etukäteistä oikeussuojavaikutusta ja niiden soveltaminen edellyttää kuluttajalta aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta.
Leasingjärjestelyä koskeva oikeuskäytäntö koskee pääasiassa elinkeinonharjoittajien välisiä leasingsopimuksia. Oikeuskäytännössä käsitellään esimerkiksi yleisten oppien soveltumista leasingjärjestelyyn ja leasingottajan asemaa sekä oikeuksia. Näistä aiheista voidaan tehdä joh- topäätöksiä myös yksityisleasingjärjestelyä ja kuluttajan asemaa ajatellen.
Tutkimuksessa tarkastellut sopimusehdot osoittavat oikeussuojan tarpeen lisäksi myös sen, että kuluttajan asema ja oikeussuojan taso ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä yksityisleasingso- pimussuhteessa ainoastaan vakioehtoja tulkitsemalla, koska markkinoilla on huomattavasti si- sällöltään toisistaan eroavia palveluita. Käytetyt vakioehdot sisältävät tulkinnanvaraisuuksia sekä suhteessa rahoitusyhtiöön että myyjään. Kuluttajan näkökulmasta sopimuksissa on ankaria sopimusehtoja, joiden kohtuus kuluttajasuhteessa voidaan kyseenalaistaa.
Muiden kuluttajansuojalain lukujen, esimerkiksi 7 luvun, soveltaminen yksityisleasingsopi- muksiin on mahdollista analogisen lainsoveltamisen avulla. Tällöin on arvioitava elinkeinon- harjoittajan ja kuluttajan välistä suhdetta ja verrattava sitä oikeussuhteeseen, jota varten laki on säädetty. Kuluttajan oikeusaseman tarkentaminen on mahdollista myös lain soveltamisalaa laa- jentamalla siten, että voimassa oleva lainsäädäntö käsittäisi myös leasingjärjestelyn. Kuluttajan asemaa leasingjärjestelyssä voidaan parantaa lisäksi kuluttajansuojaviranomaisten toimilla. Oi- keusasemaa voi selkeyttää kuluttaja-asiamiehen ja alan toimijoiden kesken neuvotellut vakio- sopimusehdot.
Avainsanat: leasing, kulu kuluttaja, kuluttajansuoja Muita tietoja:
Suostun tutkielman luovuttamiseen Rovaniemen hovioikeuden käyttöön_x_ Suostun tutkielman luovuttamiseen kirjastossa käytettäväksi_x_
Suostun tutkielman luovuttamiseen Lapin maakuntakirjastossa käytettäväksi_x_ (vain Lappia koskevat)
Sisällysluettelo
1.1.1 Leasing tutkimuskohteena 1
1.1.2 Tutkimuksen tarkoitus ja metodi 3
1.2 Yksityisleasingin käsite 4
1.2.2 Yksityisleasingjärjestelyn rakenne ja osapuolet 7
2.2 EU:n kohtuuttomuusdirektiivi taustalla 12
2.3 Kohtuuttomat sopimusehdot 16
2.4 Kuluttajasopimusten sovittelu 21
2.5 Sovittelun erityissäännökset 25
2.7 Elinkeinonharjoittajan tiedonantovelvollisuus 30
3.1 Vanhempia ratkaisuja sopimusehtojen kohtuusarvioinnista 32
3.2 KKO:1997:130 – Leasingjärjestelyn tulkinta ja sopimuksen purkaminen 35
3.3 KKO:2008:53 ja KKO:2015:26 – Leasingjärjestelyn tulkinta ja sopimuksen purkaminen
.............................................................................................................................................. 38
3.4 Lain soveltaminen yksityisleasingsopimuksiin ja kuluttajan asema 47
4 Yksityisleasing Ruotsissa 51
4.2 Yksityisleasingin määritelmä Ruotsissa 52
4.4 Ongelmallisia leasingsopimusten ehtoja 55
4.4.1 Leasingmaksujen yksipuolinen muuttaminen 56
4.4.2 Auton vakuutusta koskevat ehdot 56
4.4.3 Sopimusviivästykset ja auton virhe 57
4.4.4 Sopimuksen peruuttaminen, irtisanominen ja purkaminen 59
4.4.5 Sopimusehdot sopimuskauden päättyessä 61
4.5 Ruotsin kuluttajaviraston (Konsumentverket) päätöksiä 62
4.5.1 Konsumentverket dnro 2017/1236 62
4.5.2 Konsumentverket dnro 2017/786 65
4.5.3 Konsumentverket dnro 2016/1151 harhaanjohtavasta markkinoinnista 66
5 Suomalaiset yksityisleasingsopimukset 67
5.3 Vakuuttaminen ja kustannukset 69
5.5 Virheellinen toimitus tai sopimuksen kohde 71
5.6 Irtisanominen ja purkaminen 72
Kirjallisuuslähteet
Xxx, Xxxxxxxxx von: Principles, Definitions and Model Rules of European Private Law (DCFR), München, 2009.
Konsumentverket: Granskning avtalsvillkor privatleasing dnro 2015/43, saatavilla osoitteessa: xxxxx://xxx.xxxxxxxxxxxxxxx.xx/xxxxxxxxxxxxx/0x0xxx0000000x0xx0x0xx00000xx0xx/xxxxxx- leasing2015.431.pdf, (käyty 21.6.2018).
Xxxxxxxxx, Xxxxx; Xxxxxxxx af C. G.; Xxxxx, Xxxx; Xxxx, Jyrki: Kuluttajansuoja, 1978.
Norros, Olli: Vastuu sopimusketjussa, Vantaa, 2007.
Oikeustoimilakitoimikunnan mietintö, Komiteanmietintö 1990:20, Helsinki, 1990.
Xxxxxxxx, Xxxx; Xxxxxx, Xxxxx: Kuluttajansuojaoikeus, Helsinki, 2015.
Pöyhönen, Sopimusoikeuden järjestelmä ja sopimusten sovittelu, Helsinki, 1988.
Xxxxxxxxxxx, Xxx; Xxxxxx, Xxxx; Xxxxx, Xxxx; Xxxxx, Xxxx; Xxxxxx, Xxxxx; Xxxxx-Xxxxxxxx, Xxx; Xxxxxxx, Xxxx; Xxxxxxxx, Xxxxx; Xxxxxxxx, Xxxx: Varallisuusoikeus, Helsinki, 2017.
Xxxxx, Xxxxx: Irtaimen esineen vuokrasta ja leasingistä, Helsinki, 1980. Xxxxx-Xxxxxxxx, Xxx: Esinevakuusoikeuden perusteet, Helsinki, 2015. Xxxxxx, Jarno: Da mihi factum, dabo tibi ius, Xxxx, 2009.
Tepora, Jarno: Rahoitusmuodot ja vakuudet, Viro, 2013.
Tepora-Kaisto-Hakkola: Esinevakuudet, 2016.
Tuomisto, Xxxxx: Omistuksenpidätys ja leasing, Vammala, 1988.
Xxxxxxxxxxx, Xxxxxx: Suomen kuluttajansuojajärjestelmä, Helsinki, 1991.
Xxxxxxxxxxx, Xxxxxx: Vakiosopimusehdot ja kohtuuttomat sopimusehdot, Helsinki, 2008.
Ämmälä, Tuula: Suomen kuluttajaoikeus, Helsinki, 2006.
Ämmälä, Tuula: Lojaliteettiperiaatteesta eräiden sopimustyyppien yhteydessä, teoksessa Saar- nilehto, Ari (toim.) Lojaliteettiperiaatteesta: Vastapuolen edun huomioon ottamisesta eri oikeu- den aloilla, Turku, 1994.
Artikkelit
Xxxxxx, Xxxxx: Rahoitusleasing, oikeustoimioppi ja korkein oikeus – ratkaisun KKO 2015:26 arviointia, Edilex 2015/37, referee-artikkeli, Helsinki, 2015.
Xxxxx-Xxxxxxxx, Eva: Sopimus- ja sivullissuhteista rahoitusleasingjärjestelyssä, Defensor Le- gis N:o 5/2010.
Wuolijoki, Sakari: Leasingsopimus ratkaisun KKO:2008:53 valossa, Lakimies 2008/5, oikeus- tapauskommentti, s. 826-832.
Internet-sivut
xxxxx://xxx.xxxxxxxxxxx.xx/xxxxxxx/xxxxxxxxxxxxxxx-xxxxx-xxx-xxxxxxxxx-xxxxxxxxx-xxxxxxx- sen-saa-200-euron-kuukausihintaan/iPRVVc5E, käyty 13.6.2018.
xxxxx://xxx.xxx.xx/xxxx/0000/00/00/xxxxxxxxxxxxxxxx-xxxxxxxxxx/, käyty 13.6.2018.
xxxxx://xxx.xxxxxxxxx.xx/xx/xxxxxxxx-xxxxx/xxxxxxxx/xxxxxxxxx-xxxxx/xxxxxxxxxxxx-xx-xxx- vatleasing_H511331, käyty 13.6.2018.
xxxxx://xxx.xxxxxxxxx.xx/xx/xxxxxxxx-xxxxx/xxxxxxxx/xxxx-xx-xxxxxxxxx-xxxxx/xxxxxxxxxxxx- av-privatleasing_H512331, käyty 13.6.2018.
xxxxx://xxx.xxxxxxxxxxxxxxx.xx/xxxxxxxx-xxxxxxxxxxxxxxxx/xxxxxxx-xxx-xxxxxxxxxxxxx- den/pressmeddelanden/2016/billeasingen-kan-sta-dig-dyrt/, käyty 13.6.2018.
Leasingpalveluita tarjoavien yritysten sopimusehdot, saatavilla Internetistä, käyty 13.6.2018. Oikeuskäytäntö
MT:1981:5 MT:1985:13 KKO:1985-II-177 MT:1986:6 KouHO:1990:5
KKO:1997:130 KKO:2008:53 KKO:2015:26 KKO:2018:38
Konsumentverket, ärende dnro 2017/1236 Konsumentverket, ärende dnro 2017/0786 Konsumentverket, ärende dnro 2016/1151 Virallislähteet
Neuvoston direktiivi 93/13/ETY, annettu 5 päivänä huhtikuuta 1993, kuluttajasopimusten koh- tuuttomista ehdoista.
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/29/EY, annettu 11 päivänä toukokuuta 2005, sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston di- rektiivien 97/7/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta.
HE 218/1994 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuluttajansuojalain 3 ja 4 luvun, va- rallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n, huoneenvuokralain 5 §:n ja maan- vuokralain 4 §:n muuttamisesta.
HE 8/1977 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle kuluttajansuojalainsäädännöksi.
HE 247/1981 vp, Xxxxxxxxxxx esitys Eduskunnalle oikeustoimen kohtuullistamista koskevaksi lainsäädännöksi.
HE 79/2000 vp, Xxxxxxxxxxx esitys Eduskunnalle laeiksi kuluttajansuojalain ja sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n muuttamisesta.
HE 32/2008 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuluttajansuojalain 2 luvun muuttami- sesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
HE 24/2010 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kuluttajansuojalain muuttamisesta ja eräiden luotonantajien rekisteröinnistä sekä eräiksi niihin liittyviksi laeiksi.
Regeringens proposition 1994/95:17, Oskäliga avtalsvillkor m.m. Införlivande med svensk rätt av EG:s direktiv om oskäliga avtalsvillkor i konsumentförhållanden.
SOU 1994:120 Financial leasing of movable property.
UNIDROIT Convention on International Financian Leasing, saatavilla osoitteessa xxxxx://xxx.xxxxxxxx.xxx/xxxxxxx-xx/xxxxxxx-xxxxxxx, (käyty 21.6.2018).
1.1.1 Leasing tutkimuskohteena
Tutkielma käsittelee yksityisleasingia Suomessa. Käsite on Suomessa verrattain uusi, eikä ai- heesta ole aiemmin kirjoitettu laajempaa oikeustieteellistä tutkimusta. Yksityisleasingin käsit- teleminen on tärkeää erityisesti käsitteen tuntemattomuuden ja aiheeseen liittyvien kuluttajan- suojaongelmien vuoksi. Yksityisleasingsopimuksiin sovellettavaan lainsäädäntöön liittyy pal- jon tulkinnanvaraisuutta, eikä yksityisleasingsopimuksia nykyisen käsitteen sisällön mukaisesti käsitteleviä merkittäviä oikeustapauksia ole. Siksi kuluttajan aseman selvittäminen yksityis- leasingissa on merkityksellistä.
Yksityisleasingsopimusten suosio on toistaiseksi Suomessa ollut vähäistä, mikä osaltaan johtuu tarjonnan puutteesta. Yksityisleasingsopimusten yleistyminen myös Suomessa on kuitenkin ol- lut puheenaiheena ja myös kuluttajille suunnattujen leasingsopimusten tarjonta on kasvanut.1 Yksityisleasingaiheisia uutisia alkanut näkyä enemmän ja enemmän. Hufvudstadsbladet uutisoi kasvaneesta kiinnostuksesta yksityisleasingia kohtaan 4.5.2018 painetussa lehdessään ja Yleis- radion Aamu-tv käsitteli samaa aihetta aamun lähetyksessään 7.5.2018. Molemmissa tapauk- sissa yksityisleasingia markkinoitiin vaihtoehtoisena ja helppona ratkaisuna auton omistami- selle, jolla kuitenkin vältetään auton omistamisesta koituvia haittapuolia. Erityisesti sopimuk- sesta aiheutuvien kulujen ennustettavuus oli yhtenä leasingjärjestelyn merkittävänä vahvuu- tena.
Yksityisleasingsopimusten tarjoaminen on yleistynyt vauhdilla maailmalla, läheisimpänä esi- merkkinä Ruotsi, jossa jo yli neljännes yksityisautoista kulkee yksityisleasingsopimusten poh- jalta.2 Oikeusvertailevaan sävyyn tutkielma käsittelee juuri yksityisleasingia Ruotsissa, jota kautta yksityisleasingin käsitteeseen Suomessa saadaan hieman enemmän perspektiiviä erityi- sesti lainsäädännön ja yhteiskuntarakenteiden samankaltaisuuden perusteella.
Vaikka leasingsopimusten juuret ovat Yhdysvalloissa, on laajempi leasingsopimusten oikeus- vertailu jätetty pois. Tällä tavalla tutkielman laajuus on pidetty hallinnassa ja siksi tutkielmassa keskitytään pääasiassa suomalaisiin yksityisleasingsopimuksiin. Oikeusvertailevaa näkökul- maa tuodaan esille hieman, jotta yksityisleasingin käsitteen ymmärtäminen ja kuluttajansuoja- ongelmien konkreettisuuden hahmottaminen olisi helpompaa.
1 Ks. xxxxx://xxx.xxxxxxxxxxx.xx/xxxxxxx/xxxxxxxxxxxxxxx-xxxxx-xxx-xxxxxxxxx-xxxxxxxxx-xxxxxxxxxx-xxx-000-xx- ron-kuukausihintaan/iPRVVc5E.
2 Ks. Ks. xxxxx://xxx.xxx.xx/xxxx/0000/00/00/xxxxxxxxxxxxxxxx-xxxxxxxxxx/.
Rahoitusleasingia ja rahoitusleasingsopimuksia käsittelevät oikeuskirjallisuudessa esimerkiksi
Tepora3, Tammi-Salminen4 ja Tepora-Kaisto-Hakkola5.
Leasingsopimuksia on perinteisesti tarjottu yrityksille; tavallisia ovat olleet esimerkiksi autojen leasingsopimukset tai yritysten tietoteknisten laitteiden, kuten tietokoneiden tai tulostimien hankkiminen leasingsopimusten avulla. Leasingsopimusten vahvuudet tulevat esiin sellaisia tuotteita liisattaessa, joiden käyttöikä on lyhyt ja jotka vanhentuvat nopeasti, mutta jotka ostet- taessa vaatisivat kuitenkin varsin suuren investoinnin. Esimerkiksi yrityksen ei ole kannattavaa investoida kalliisiin tietokoneisiin, joissa käytetty tekniikka kehittyy nopeasti ja vanhojen tuot- teiden jälleenmyyntiarvo uusia tuotteita hankittaessa voi olla lähellä nollaa. Tällöin tuotteiden liisaaminen on kannattavampaa ja liisatut tuotteet saadaan käyttöön leasingkauden ajaksi.
Leasingsopimusten etu on myös hankittaessa muita varsin kalliita investointeja, joihin yritys joutuisi investoimaan kerralla huomattavan summan rahaa. Leasingsopimuksilla voidaan vält- tää merkittävät kertainvestoinnit, joiden sijaan hankinnasta koituvat kulut jakautuvat leasing- kaudelle. Tällaisia voivat olla esimerkiksi työkoneet, joiden hankkiminen on yritykselle välttä- mätöntä, mutta joiden ostaminen voi olla kerralla liian huomattava investointi. Liisatun kohteen käytöllä liiketoiminnassa pyritään kattamaan leasingsopimuksesta aiheutuvat kustannukset sekä tietenkin tuottamaan voittoa yritykselle.
Edellä mainituissa tilanteissa piilevät myös kuluttajille tarjottavien leasingsopimusten vahvuu- det. Auton ostaminen on kuluttajalle kallis investointi ja kokonaiskustannukset vievät kuukau- sikohtaisesti laskettuna huomattavan summan rahaa. Esimerkiksi autoa ostettaessa kokonais- kustannuksiin on laskettava lisäksi vakuutusmaksut sekä auton huollosta koituvat kustannukset. On myös huomattava, että ostetun uuden auton arvo laskee nopeasti vuosi vuodelta. Autoissa tekniikka vanhenee nopeasti ja erityisesti vanhemmissa autoissa omistajan vastuulle tulee kal- liimpia remontteja, kun määräaikaishuoltojen lisäksi auton kulumisesta johtuen osia rikkoon- tuu. Voidaan siis sanoa, ettei auton ostaminen ole millään tasolla arvioituna hyvä sijoitus.
Tutkielmassa käsitellään erityisesti autojen yksityisleasingsopimuksia. Autojen valitseminen esimerkiksi oli helppo, koska yksityisleasingsopimuksia tarjotaan kuluttajille pääasiassa yksi- tyisautoilun alueella. Tutkielma on kirjoitettu kuitenkin siten, että tutkimusta ja sen tuloksia voidaan soveltaa yksityisleasingsopimuksiin pelkkää autoilua laajemmin.
3 Ks. Tepora, 2013, kappale 5.
4 Xxxxx-Xxxxxxxx, 2015, osa II kappale 5.
5 Tepora-Xxxxxx-Xxxxxxx, 2016, osa II kappale 16.5.
Yksityisleasingsopimuksilla tarjotaan vaihtoehtoa auton omistamiselle. Yksityisleasingsopi- muksissa pyritään yhdistämään auton omistamisen hyödyt, mutta poistamaan edellä mainittuja auton omistamisesta koituvia haittapuolia. Kuluttajan näkökulmasta yksityisleasingsopimuk- sella saadaan auton käyttöoikeus kiinteitä leasingmaksuja vastaan, joita suoritetaan leasingan- tajalle kuukausittain. Tutkielmassa käsitellään aluksi yksityisleasingsopimuksen käsitettä, nii- hin soveltuvaa lainsäädäntöä ja oikeuskäytännön vaikutusta. Leasingmuotojen ja kuluttajansuo- jan tarkastelemisen kautta siirrytään käsittelemään yksityisleasingsopimuksia ja niissä muodos- tuvaa kuluttajan asemaa käytännössä.
1.1.2 Tutkimuksen tarkoitus ja metodi
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kuluttajansuojan toteutumista yksityisleasingsopimuk- sissa ottaen huomioon leasingjärjestelyn eri toimijoiden väliset vastuutilanteet. Tutkielma on tehty lainopillisesta näkökulmasta siten, että tutkielman loppupuolella on käsitelty myös käy- tännössä esiintyviä sopimusehtoja. Oletuksena oli, että lainopillisen tutkimuksen tekemisen va- litusta aiheesta olisi vaikeaa, koska aiheeseen sopivaa lainopillista tutkimusmetodia tukevaa materiaalia ei ole mainittavasti tarjolla. Tämän vuoksi tutkielmassa tarkastellaan sopimusehtoja myös käytännössä. Kyseisen valinnan avulla on tarkoitus luoda kokonaisvaltaisempi kuva yk- sityisleasingista tällä hetkellä ja aiheeseen liittyvistä kuluttajansuojaongelmista.
Tutkimus alkaa yksityisleasingin käsitteen määrittelemisellä tutkimuksen ensimmäisissä lu- vuissa. Yksityisleasingin käsitteen määritteleminen tutkielman alussa on merkittävässä ase- massa muuhun työhön nähden, jotta lukija hahmottaa tutkielman myöhemmissä vaiheissa yk- sityisleasingille tunnusomaiset piirteet. Käsitteen määrittelyn avulla yksityisleasingin käsite ha- lutaan erottaa riittävällä tavalla myös esimerkiksi osamaksukaupan, kuluttajaluoton ja perintei- sen irtaimen vuokran käsitteistä. Tutkielmassa käsitellään leasingia ja kuluttajansuojaa käyttäen lähteinä voimassa olevaa lainsäädäntöä ja oikeuskirjallisuutta sekä merkittäviä oikeustapauk- sia, jos niitä on aiheeseen liittyen ollut tarjolla.
Lainopillisen tarkastelun jälkeen siirrytään käsittelemään yksityisleasingia ja kuluttajansuoja- ongelmia lähemmin myös käytännössä. Tutkimuksen loppupuolella tarkastellaan yksityis- leasingsopimuksissa käytettyjä yleisiä sopimusehtoja käytännössä, jotta voidaan paremmin konkretisoida kuluttajan asemaa yksityisleasingsopimuksissa ja tuoda esille yksityisleasingso- pimuksissa tavallisesti käytettyjä sopimusehtoja. Käytännönläheisen lähestymistavan avulla pyritään tutkimuksessa tuomaan esille sekä kuluttajansuojan kannalta hyväksyttäviä ja
tarpeellisia sopimusehtoja että toisaalta kuluttajansuojan kannalta helposti kohtuuttomuuteen johtavia sopimusehtoja. Tarkoituksena on luoda tutkielman avulla niin laaja kuva yksityis- leasingin käsitteestä ja kuluttajan asemasta yksityisleasingsopimuksissa kuin mahdollista. Joil- tain osin joudun rajaamaan käsiteltävää aihetta, jotta aiheen rajaus on oikeassa suhteessa tut- kielman laajuuteen.
Tutkielman ulkopuolelle on jouduttu jättämään myös yksityisleasingsopimuksiin liittyvien in- solvenssikysymysten käsittely. Yksityisleasingsopimusten käyttäytymistä eri sopimusosapuol- ten maksukyvyttömyystilanteissa olisi tutkielman rajatun laajuuden vuoksi mahdotonta käsi- tellä.
Autoihin sovellettavissa yksityisleasingsopimuksissa yhdistyy ”perinteisistä” leasingmalleista sekä rahoitusleasingin että käyttöoikeusleasingin piirteitä. Yksityisleasingsopimuksille ja käyt- töoikeusleasingsopimuksille ominaista on se, että leasingsopimusta ei ole tarkoitus ulottaa kes- tämään koko leasingkohteen taloudellista käyttöikää, vaan leasingkohdetta voidaan sen käyt- töiän aikana liisata useamman kerran ja mahdollisesti eri leasingottajille.6 Käyttöoikeusleasin- gin kohteita ovat tyypillisesti irtaimet esineet, kuten esimerkiksi kopiokoneet, tietokoneet ja ajoneuvot. Rahoitusleasingsopimukset puolestaan solmitaan tavallisesti kohteen taloudellisen käyttöiän ajaksi.
Käyttöoikeusleasing toimii tavallisesti kaksiasianosaissuhteessa vuokranantajan ja vuokralleot- tajan välillä, kun taas rahoitusleasing perusmuotoisten yksityisleasingsopimusten tavoin kolmi- kantaisesti, jossa rahoittaja-leasingantaja on keskeisessä asemassa. Käyttöoikeus- ja yksityis- leasingsopimuksille on tyypillistä, että leasingantaja sitoutuu vastaamaan leasingkohteen huol- losta ja muutoin käyttökuntoisena pysymisestä leasingkauden aikana, joka erottaa sitä tavan- omaisesta irtaimen vuokrasta.7 Käyttöoikeusleasing muistuttaa kuitenkin pitkälti tavanomaista
6 Ks. Takki, 1980, s. 241.
7 Tepora, 2013, s. 128-129.
irtaimen vuokraa ja yhteneväisyyden vuoksi käyttöoikeusleasingsopimuksiin voidaan soveltaa samoja sääntöjä ja periaatteita kuin irtaimen vuokraa koskevissa tilanteissa.8
Yksityisleasingsopimuksissa esiintyy molempien leasingmuotojen piirteitä. Käyttöoikeus- leasingille tyypillisiä piirteitä yksityisleasingsopimuksissa ovat esimerkiksi leasingkohteen tek- nisen käyttöiän alittava lyhyt leasingaika, joka on tavallisesti 12-36 kuukautta, ja huoltojen sekä sopimuksessa määrättyjen kunnossapitokustannusten kuuluminen leasingantajan vastuulle. Toisaalta myös rahoitusleasingsopimukset voivat autoalalla olla varsin lyhyitä, esimerkiksi kahdesta neljään vuotta, ja leasingkohteen kunnossapitovelvoitteen siirtämisestä leasinganta- jalle voidaan sopia myös rahoitusleasingsopimuksissa. 9 Autoalalla näiden leasingmuotojen vä- listä rajanvetoa ei kannata ymmärtää liian tiukaksi.
Rahoitusleasingsopimuksille ominainen kolmikantainen sopimusjärjestely on yksityisleasing- sopimusten kannattavuuden kannalta usein välttämätöntä ja erottaa sen käyttöoikeusleasingista ja toisaalta irtaimen, kuten autojen, vuokrasta. Näiden ominaisuuksien lisäksi yksityisleasing- sopimukset perinteisistä autovuokrasopimuksista erottaa se, että sopimuskaudet yksityis- leasingsopimuksissa ovat huomattavasti autovuokrasopimuksia pitempiä ja sopimukset ovat so- pimusteknisesti yksityiskohtaisempia. Tavallisessa auton vuokraamisessa vuokrakaudesta pu- huttaessa tarkoitetaan yksittäisiä päiviä tai kuukausia ja vuokraaminen tapahtuu vuokranantajan ja vuokralaisen välillä. Tähän yksityisleasingia ei tule sekoittaa.
Tepora erottaa kolmikantaisen rahoitusleasingin sitä lähellä olevista tavanomaisesta irtaimen vuokrasta ja käyttöoikeusleasingista erityisesti kahden tunnusmerkin avulla: Leasingantajalla on rahoitusleasingissa pelkästään rahoittajan intressi ja tehtävä kolmikantaisessa järjestelyssä, kun leasingottaja valitsee itsenäisesti tarvitsemansa leasingkohteen ja sen toimittajan (1). Ra- hoitusleasingissa leasingsopimus solmitaan ennalta määrätyksi leasingkaudeksi, jonka aikana sopimus ei ole leasingottajan irtisanottavissa tai purettavissa. Sovitun leasingkauden aikana on tarkoitus maksaa leasingmaksujen muodossa leasingantaja-rahoittajalle esineen hankintahinta korkoineen ja kuluineen (2).10
Osa hankintahinnasta voidaan kuitenkin maksaa rahoittajalle takaisinostohinnan muodossa, mi- käli esineen myyjä on sopinut liisattavan esineen takaisinostosta rahoittaja-leasingantajan
8 Yhtä mieltä asiasta olivat sekä Xxxxx, 1980, s. 242, että myöhemmin Tepora, 2013, s. 129. Leasingjärjestelyn yhteneväisyys irtaimen esineen vuokran kanssa erityisesti leasingantaja-leasingottaja -suhteessa johtaa usein sii- hen, että leasingsopimukseen sovelletaan irtaimen esineen vuokraa koskevia sääntöjä ja periaatteita.
9 Tuomisto, 1988, s. 23
10 Ks. Tepora, 2013, s. 132-133.
kanssa leasingsopimuksen päättyessä.11 Perusmuotoisissa yksityisleasingsopimuksissa rahoit- taja-leasingantajalla on edellä mainitun kohdan 1 mukaisesti vähän kosketuspintaa leasingkoh- teeseen ja myös kohdan 2 tavoin leasingkauden aikana yksityisleasingsopimuksen irtisanomi- nen tai purkaminen on kuluttajan näkökulmasta joko mahdotonta tai hyvin kallista.
Yksityisleasingjärjestely eroaa omistuksenpidätysehdoin ja takaisinottoehdoin solmituista au- tokauppasopimuksista merkittävällä tavalla kohteen omistusoikeuden siirtymistä tarkastelta- essa; vaikka molemmissa järjestelyissä kohteen tosiasiallinen hallinta siirtyy kuluttajalle välit- tömästi sopimuksen solmimisen myötä, ei leasingjärjestelyn tarkoituksena ole kohteen omis- tusoikeuden siirtäminen, vaan leasingkauden päätteeksi auto palautetaan leasingantajalle. Sen sijaan on mahdollista, että leasingsopimukseen otetaan lunastuslauseke, jonka mukaan kuluttaja voi lunastaa liisaamansa auton itselleen leasingkauden päätteeksi määrättyyn hintaan.
Omistusoikeuden siirtäminen ei kuitenkaan ole perusmuotoisen yksityisleasingjärjestelyn ta- voite. Mikäli yksityisleasingsopimukseen otetaan leasingkauden päätteeksi auton lunastuksen mahdollistava tai velvoittava lauseke, täytyy arvioida, täyttääkö sopimus tällöin tosiasiassa omistuksenpidätys- tai takaisinottoehtoisen kaupan tunnusmerkistön. Tämä rajanveto puoles- taan vaikuttaa sopimukseen sovellettavaan lainsäädäntöön erityisesti kuluttajasuhteessa.12
Yksityisleasingsopimuksia on vaikea asettaa perinteisten leasingmuotojen kanssa samaan muottiin, koska leasingmuodot kehittyvät nopeasti ja toisaalta perinteiset leasingmuodot ovat kehittyneet elinkeinonharjoittajien välisinä järjestelyinä. Autoalan leasingsopimusten luokitte- lun ongelmallisuuden on todennut Xxxxxxxx jo vuonna 1988 kirjoittamassaan teoksessa, eikä oikeustila ole niin oikeuskäytännön kuin lainsäädännönkään taholta merkittävästi selkiytynyt. Tuomiston mukaan käyttöoikeusleasingin ja rahoitusleasingin välinen raja on autoalalla erityi- sen liukuva ja autojen leasingsopimuksissa yhdistyy sekä käyttöoikeusleasingin että rahoitus- leasingin piirteitä.13
Eri leasingmuotoja vertailemalla ja yksityisleasingsopimuksia käytännössä tutkimalla loogisin ratkaisu on katsoa autojen yksityisleasingsopimukset omaksi kuluttajille suunnatuksi leasing- muodokseen, jossa yhdistyy edellä mainituin tavoin sekä käyttöoikeusleasingsopimusten että rahoitusleasingsopimusten ominaispiirteitä.
Tutkielman tavoite ei kuitenkaan ole yksityiskohtaisesti jäsentää yksityisleasingjärjestelyä eri leasingmuotojen välille, vaan keskittyä kuluttajan asemaan ja kuluttajansuojan toteutumiseen
11 Ks. Tepora, 2013, s. 132-133.
12 Omistusoikeuden siirtymisen merkityksestä esim. Xxxxx-Xxxxxxxx, 2015, s. 486-487.
13 Ks. lisää Tuomisto, 1988, s. 23.
kyseisissä sopimusjärjestelyissä. Käsitteen määritteleminen ja yksityisleasingjärjestelyn omi- naispiirteiden tunteminen on kuitenkin tärkeää, koska se vaikuttaa siihen, millaiseksi kuluttajan asema sopimusjärjestelyssä muodostuu ja miltä osin olemassa olevaa lainsäädäntöä ja periaat- teita yksityisleasingsopimuksiin voidaan soveltaa. Käsitteen määrittelemisellä on merkitystä myös esimerkiksi kuluttajansuojalainsäädännön eri lukujen soveltumista käsiteltäessä. Tällöin myös leasingjärjestely on tunnettava.
1.2.2 Yksityisleasingjärjestelyn rakenne ja osapuolet
Yksityisleasing esiintyy tavallisimmin rahoitusleasingmuotoisesti kolmikantaisena sopimuk- sena, joka on perinteisesti yrityksille tarkoitettu rahoitusmuoto. Sitä voidaan käyttää vaihtoeh- toisena rahoitusmuotona esimerkiksi omistuksenpidätysehtoisen ja takaisinottoehtoisen inves- tointirahoituksen tai perinteisen pankkilainarahoituksen vaihtoehtona. Merkittävästi rahoitus- leasingsopimus eroaa jälkimmäisistä rahoitusmuodoista siinä, että niiden perusteella yrityk- sestä tulee lähtökohtaisesti investoinnin kohteena olevan esineen omistaja, kun taas rahoitus- leasingsopimuksessa omistusoikeus säilyy leasingantajalla. Leasingrahoituksen mukaisella rat- kaisulla vältetään esineen omistajalle kuuluvat vastuut ja velvollisuudet, mutta saadaan esineen käyttämisestä saatava hyöty – olipa kyse sitten yrityksen myynninedistämisestä tai siitä, että kuluttajan liikkumismahdollisuudet paranevat auton käyttöoikeuden myötä.
Vaikka rahoitusleasingsopimuksia käytetään pääosin yritysten välisenä rahoitusmuotona, ei mi- kään estä leasingmuotoisten sopimusten käyttämistä myös kuluttajasuhteessa. Yksityisleasin- xxxxx xxxxxxxxxxxxxxx toimii kuluttaja, jonka tavoitteena on sopimuksen avulla hankkia käyt- töönsä esimerkiksi ajoneuvo. Leasingsopimusten kohteena Suomessa ovat useimmiten irtaimet esineet, kuten erilaiset kestokulutushyödykkeet ja kulkuneuvot. Leasingsopimus voidaan sol- mia myös koskemaan rakennusta tai kiinteää omaisuutta, eikä rahoitusleasingjärjestelyn koh- teelle ole rajoituksia.14 Käytännössä kysyntää ja tarjontaa rajoittavat taloudelliset näkökulmat, sillä tarjottavan leasingjärjestelyn on luonnollisesti oltava kaikkien osapuolten näkökulmasta kannattavaa.
Tepora on määritellyt leasingin tavallisesti irtaimen käyttöomaisuuden pitkäaikaiseksi vuok- raukseksi.15 Vaikka Tepora monien muiden leasingista oikeuskirjallisuutta kirjoittaneiden ta- voin käsittelee leasingia lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittajien välisenä järjestelynä, voidaan
14 Ks. Tepora, 2013, s. 115-116.
15 Tepora, 2013, s. 116. Rahoitusleasingjärjestelyn rakenteesta ks. myös Tepora-Kaisto-Hakkola, 2016, s. 520- 524.
elinkeinonharjoittajien välinen leasingjärjestely rinnastaa rakenteensa puolesta kuluttajille tar- jottavaan yksityisleasingsopimukseen, joiden rakenne vastaa elinkeinonharjoittajien välisiä lea- singsopimuksia. Tätä aihetta käsitellään tarkemmin tutkielman loppupuolella, kun käsitellään yksityisleasingsopimuksia käytännössä.
Yksityisleasingsopimuksissa, kuten rahoitusleasingsopimuksissa yleensä, on kyse kolmikantai- sesta rahoitusjärjestelystä. Järjestelyn osapuolena on leasingkohteen myyjä, joka lähtötilan- teessa omistaa tulevan rahoitusleasingjärjestelyn kohteen. Järjestelyn ensimmäisessä vaiheessa leasingottajana toimiva kuluttaja valitsee leasingsopimuksen kohteen, auton, jolle leasingrahoi- tusta haetaan. Suomessa tarjottavissa yksityisleasingpalveluissa liisattavan auton ensivaiheessa omistaa autoliike tai muu autojen jälleenmyyjä. Maahantuojayritykset eivät tavallisesti tarjoa leasingpalveluita kuluttajille, mutta maahantuojayritys tai konserniin kuuluva sisaryhtiö voi voi sen sijaan tarjota rahoituspalveluita.16
Seuraavaksi kuluttajan on viimeistään otettava yhteyttä yksityisleasingpalvelua tarjoavaan yri- tykseen. Tällainen yritys voi olla joko rahoitusyhtiö tai autojen jälleenmyyjä. Mikäli kuluttaja ottaa yhteyttä leasingpalvelua tarjoavaan rahoitusyhtiöön, ostaa rahoitusyhtiö leasingkohteen myyjäyritykseltä ja liisaa kohteen rahoitusyhtiön ja kuluttajan välisellä leasingsopimuksella ku- luttajalle. Jos kuluttaja puolestaan ottaa yhteyttä leasingpalveluita tarjoavaan autojen jälleen- myyjäyritykseen, on kyseinen yritys yksityisleasingjärjestelyssä edelleen tosiasiallisesti yksi- tyisleasingjärjestelyssä myyjäyrityksen asemassa. Tällöin jälleenmyyjäyrityksellä on rahoitus- yhtiön kanssa sopimus yksityisleasingpalveluiden tarjoamisesta ja jälleenmyyjäyritys välittää rahoitusyhtiön tarjoaman rahoitusleasingsopimuksen kuluttajalle.
Vaikka yksityisleasingsopimukseen päättyvät lähtötilanteet ovat erilaisia, johtavat ne lopulta kaikkien osapuolten kannalta samanlaiseen lopputilanteeseen juridisesta näkökulmasta. Sopi- musoikeudelliseen lopputilanteeseen ei siis vaikuta se, lähestyykö kuluttaja yksityisleasingpal- veluita tarjoavaa rahoitusyhtiötä vai jälleenmyyjäyritystä. Esimerkiksi voimakkaammasta markkinoinnista johtuen on kuitenkin yleisempää, että kuluttaja lähestyy ensin autojen jälleen- myyjäyritystä, jolla on puolestaan valmiiksi neuvoteltu yhteistyösopimus yksityisleasingpalve- luita tarjoavan rahoitusyhtiön kanssa. Tässäkin tapauksessa leasingtarjoaja-rahoittaja ostaa lii- sattavan kohteen myyjältä, jolloin kauppasopimuksen myötä kohteen omistusoikeus siirtyy myyjältä leasingtarjoaja-rahoittajalle. Tämän jälkeen leasingantaja ja leasingottajana toimiva kuluttaja solmivat kohdetta koskevan leasingsopimuksen, jonka kesto on tavallisesti 12-36
16 Esimerkiksi Toyota Rahoitus.
kuukautta.17 Voi olla, että joissain tapauksissa myyjäyhtiö ja kuluttaja solmivat valittua leasing- kohdetta koskevan tilaussopimuksen, mutta tästä huolimatta leasingsopimus on rahoitusyhtiön ja kuluttajan välillä. Tätä edeltää kauppasopimus, jolla rahoitusyhtiö on ostanut kohteen myy- jäyhtiöltä.
Rahoitusleasingille tunnuksenomaista on, että leasingantajana toimiva yritys toimii järjeste- lyssä ennen kaikkea rahoittajan roolissa. Tällöin leasingsopimuksen kohteen omistusoikeuden siirtäminen leasingantajalle on tärkeää esimerkiksi vakuustarkoituksessa leasingjärjestelyn eri osapuolten mahdollisten insolvenssitilanteiden varalta ottaen huomioon erityisesti sen, että kohteen tosiasiallinen hallinta tulee leasingkauden ajan olemaan kuluttajalla. On myös varsin tavallista, ettei leasingantaja pääse konkreettisesti tutustumaan leasingkohteeseen tai muutoin- kaan tarkastamaan sen kuntoa ennen leasingkauden alkamista. Leasingkohde voidaan jopa toi- mittaa suoraan kohteen myyjältä leasingottajana toimivalle kuluttajalle.18
Leasingkauden päättyessä kuluttaja palauttaa liisaamansa auton sen omistavalle leasingtarjo- ajalle. Osapuolet ovat voineet myös sopia leasingkauden jatkumisesta. Tällöin vaihtoehtoina on uuden leasingsopimuksen solmiminen tai voimassa olleen leasingsopimuksen jatkaminen, mi- käli sopimusta solmittaessa on sovittu mahdollisuudesta jatkokausiin. Mikäli leasingsopimus päättyy, tärkeää on leasingauton jäännösarvon määrittäminen sopimuksen päättymishetkellä. Jäännösarvo, jonka määräytymisen perusteista on sovittu leasingsopimuksessa, voi määräytyä esimerkiksi auton palautushetkisen jälleenmyyntiarvon ja keskimääräisen kunnon mukaan.19
Yksityisleasingsopimuksissa on edellä mainitun tavoin piirteitä myös hyvitysleasingista, joka on autoleasingsopimuksille tyypillistä. Hyvitysleasingissa sopimuksen kohde vuokrataan ver- rattain lyhyeksi leasingkaudeksi, 2-3 vuodeksi, jonka päätteeksi kohde myydään ulkopuoliselle. Tapa on autoalalla suosittu, koska alalla on toimivat ja aktiiviset jälkimarkkinat. Leasingkauden päättymiseen varaudutaan jo sopimusneuvotteluvaiheessa, jolloin on mahdollista, ettei leasing- tarjoajalla ole enää käyttöä leasingautolle.
Mikäli leasingantajalla ei ole käyttöä leasingkohteelle leasingkauden päätyttyä, myyjäyritysten ja leasingtarjoajien välisiin sopimuksiin voidaan ottaa takaisinostoehto (takaisinostositoumus). Ta- kaisinostoehdon mukaan leasingauton myynyt yritys sitoutuu ostamaan leasingtarjoajalle myy- mänsä auton takaisin leasingkauden päätyttyä ennalta sovittujen hinnanmääräytymisperusteiden
17 Ks. rahoitusleasingjärjestelystä Xxxxx-Xxxxxxxx, 2015, s. 485-486. Xxxxx-Xxxxxxxx käyttää kuvaillusta rahoi- tusleasingjärjestelystä myös nimeä epäsuora rajoitusleasing. Kun tutkielmassa käsitellään rahoitusleasingmuotoi- sia leasingjärjestelyitä, tarkoitetaan nimenomaan Tammi-Salmisen esittelemää epäsuoraa rahoitusleasingia, ellei toisin mainita.
18 Ks. Xxxxx-Xxxxxxxx, 2015, s. 485.
19 Tepora, 2013, s. 233.
mukaisesti. Takaisinostoehtojen sisällöt vaihtelevat sopimuskohtaisesti; ehto voi velvoittaa aina leasingkauden päättyessä syystä riippumatta tai esimerkiksi tilanteissa, joissa leasingsopimus pu- retaan leasingottajan sopimusrikkomuksen perusteella.20
Mahdollisen myyjäyrityksen ja leasingantajan takaisinostoehdon sisältö vaikuttaa leasingsopi- mukseen otettaviin ehtoihin auton jäännösarvon määräytymisestä. Tällöin on mahdollista, että mikäli leasingantaja ei saa autosta laskennallisen jäännösarvon tasoa, voi kuluttaja joutua kor- vaamaan leasingantajalle laskennallisen jäännösarvon ja todellisen kauppahinnan välisen ero- tuksen. Laskennallisen jäännösarvon vaihtoehtoja on käyttää jäännösarvona suoraan auton jäl- leenmyyntihintaa. Kuitenkin aina leasingsopimuksen päättyessä auton arvon ja kunnon määrit- täminen on keskeisessä asemassa ja usein se tapahtuu leasingantajan toimesta. Leasingsopimus- ten sopimusehtojen käsittelyyn palataan tarkemmin jäljempänä.21
Leasingsopimuksen sisältö vaikuttaa siihen, kuinka sopimusta käsitellään lainsäädännön va- lossa. Leasingjärjestelyn todellinen luonne selviää käytettyjen sopimusehtojen perusteella, mikä puolestaan vaikuttaa esimerkiksi arvioitaessa kuluttajansuojalain (38/1978, jäljempänä myös KSL) eri lukujen soveltumista kyseiseen leasingsopimukseen. Sopimuksen sisältö voi vaikuttaa esimerkiksi siihen, voidaanko tilanteessa soveltaa kuluttajansuojalain 7 luvun kulut- tajaluottoa koskevia säännöksiä tai irtaimen vuokraa koskevia normeja. Joissakin tapauksissa puolestaan joudutaan arvioimaan, voidaanko yksityisleasingsopimukseen soveltaa osamaksu- kauppaa koskevia normeja ja kuluttajansuojalain 5 lukua, mikäli leasingkohteen omistusoi- keutta tarkasteltaessa leasingsopimus vastaa tosiasiassa kuluttajakauppaa.
Jäljempänä tarkastellaan yksityisleasingsopimuksiin sovellettavaa kuluttajansuojalainsäädän- töä. Yksityisleasingsopimuksen käsitteen määrittelemättömyyden vuoksi markkinoilla on sisäl- löltään erilaisia kuluttajille tarjottavia ja tavallisten yksityisleasingsopimusten lisäksi myös yk- sityisleasingia muistuttavia sopimusjärjestelyitä, joita en kuitenkaan ota esille, vaan tarkastelen kuluttajan asemaa ainoastaan yksityisleasingjärjestelyn tunnusmerkit täyttävissä tilanteissa.
20 Takaisinostoehdosta tarkemmin ks. Xxxxxxxxxxx; Annola; Xxxxx; Xxxxx; Xxxxxx; Xxxxx-Xxxxxxxx; Xxxxxxx; Xxxxxxxx; Xxxxxxxx, 2017, s. 1270-1271.
21 Hyvitysleasingmallista tarkemmin ks. Tepora, 2013, s. 233-234.
Seuraavissa luvuissa käsitellään kuluttajansuojalainsäädäntöä ja erityisesti KSL 3 ja 4 lukuja, jotka vaikuttavat yksityisleasingsopimusten ehtojen tulkintaan, sovitteluun ja kohtuusharkin- taan. KSL 3 ja 4 lukuja voidaan 2 luvun ohella soveltaa yksityisleasingsopimuksiin ilman so- veltamisalaan liittyviä tulkinnanvaraisuuksia. Koska voimassa oleva lainsäädäntö määrittelee kuluttajansuojaa leasingsopimuksissa, on kyseisten lukujen tarkastelu olennaista kuluttajan ase- man kannalta. Kuluttajan asemaan vaikuttavia tekijöitä käsitellään myös myöhemmin oikeus- käytäntöä käsittelevässä tutkielman luvussa 3. Tällöin tarkastellaan mahdollisuutta soveltaa lea- singsopimusten sopimusehtoihin ja kuluttajansuojakysymyksiin muuta kuluttajansuojalainsää- däntöä ja yleisiä oppeja. Seuraavassa luvussa käsiteltävä Neuvoston direktiivi 93/13/ETY ku- luttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista22 (jäljempänä kohtuuttomuusdirektiivi) on merkit- tävä sopimusehtojen kohtuusarvioinnin, sovittelun ja tyyppikohtuuttomien ehtojen arvioinnin kannalta.
Yksityisleasingsopimukset muistuttavat monin tavoin osamaksu- ja omistuksenpidätysehtoista kauppaa ja toisaalta myös irtaimen vuokraa, jolloin samankaltaisuus on otettava huomioon yk- sityisleasingsopimuksiin sovellettavaa lainsäädäntöä arvioitaessa. Leasingsopimuksen sisältö ja käytetyt sopimusehdot vaikuttavat siihen, millaista lainsäädäntöä voidaan soveltaa kutakin leasingsopimusta käsiteltäessä. Sovellettavan lainsäädännön puuttuessa täytyy arvioida, voi- daanko tapaukseen soveltaa muita oikeudellisia periaatteita, esimerkiksi juuri irtaimen vuokraa koskevia normeja. Koska tutkielma käsittelee erityisesti yksityisleasingsopimusten kuluttajan- suojaa, keskitytään tarkastelemaan KSL:n eri lukujen soveltumista ja niiden tarjoamaa kulutta- jansuojaa mahdollisia kuluttajansuojaoikeudellisia ongelmatilanteita ajatellen.
Soveltuvaa lainsäädäntöä arvioitaessa ei erikseen perustella KSL:n soveltumista yksityis- leasingsopimuksiin (lain 1 luvun yleisten säännösten perusteella), koska kyseisten leasingsopi- musten sisältyminen KSL:n soveltamisalaan on katsottu riittävän selväksi. Tältä osin viitataan KSL:n 1 luvun yleisiin säännöksiin sisältyviin soveltamisalaa koskeviin pykäliin. Sen sijaan tiettyjen KSL:n lukujen (kuten kuluttajaluottoja käsittelevä 7 luku) soveltuminen yksityis- leasingsopimuksiin on kyseenalaisempaa, joten niitä käsitellään erikseen myöhemmin tarkem- min. Leasingsopimuksiin soveltuvaan lainsäädäntöön on ottanut kantaa myös korkein oikeus,
22 Neuvoston direktiivi 93/13/ETY, annettu 5 päivänä huhtikuuta 1993, kuluttajasopimusten kohtuuttomista eh- doista.
jonka tapauksia käsittelen tarkemmin seuraavassa kappaleessa siltä osin, kuin tapaukset sovel- tuvat verrattavaksi yksityisleasingsopimuksiin.
2.2 EU:n kohtuuttomuusdirektiivi taustalla
Suomalainen kuluttajansuojalainsäädäntö on nykyisin pitkälti Euroopan unionin (jäljempänä EU) oikeuden muotoilemaa oikeutta. Kuluttajan asemaan kansallisessa lainsäädännössä vaikut- taa paitsi EU:n kuluttajansuojaoikeudelliset lakiuudistukset myös Euroopan yhteisöjen (jäljem- pänä EY) sopimusoikeudelliset normit, joilla on ollut tarkoitus yhtenäistää ja harmonisoida jä- senvaltioiden sopimusoikeudellista lainsäädäntöä. Lainsäädännön yhtenäistämiseen on pyritty erityisesti kuluttajien ja muiden vastaavassa heikommassa asemassa olevien ryhmien suojele- miseksi. EU:n harjoittamalla sopimusoikeudellisen sääntelyn harmonisoinnilla on siten suora vaikutus myös kansalliseen kuluttajansuojaan.
Kuluttajaa koskevat EU:n direktiivit ovat pääasiassa ”minimidirektiivejä”, joiden perusteella EU:n jäsenvaltioiden on kansallisen lainsäädännön avulla toteutettava direktiivissä määritelty kuluttajansuojan vähimmäistaso. Tämä mahdollistaa myös ratkaisun, että kansallisella lailla säädetään direktiivin edellyttämää vähimmäistasoa parempi kuluttajansuojan taso. Esimerkiksi Suomessa KSL takaa kuluttajalle monin paikoin (esimerkiksi KSL 3 ja 4 luvuissa) direktiivien edellyttämää vähimmäistasoa paremman suojan.23
Suomalaiseen kuluttajansuojaan vaikuttavat EU:n direktiivit määrittävät kuluttajan asemaa myös yksityisleasingsopimuksissa. Yksityisleasingsopimusten kannalta merkittävimmistä EU:n direktiiveistä ensimmäinen on kohtuuttomuusdirektiivi. Kohtuuttomuuden käsite ja koh- tuuttomat sopimusehdot ovat keskeisessä asemassa yksityisleasingsopimusten kuluttajansuojaa käsiteltäessä, joten tämän vuoksi kansallisen lainsäädännön (erityisesti KSL 3 ja 4 luvut) taus- talla vaikuttava EU:n lainsäädäntö on hyvä tuntea.
Lisäksi kohtuuttomuusdirektiivi (ja muu EU:n lainsäädäntö) on vaikuttanut erityisesti yksityis- leasingsopimusten kuluttajansuojan kannalta keskeisten KSL 3 ja 4 lukujen sisältöön ja tulkin- taan. Kohtuuttomuusdirektiivin vaikutuksen KSL 3 ja 4 lukuihin voi huomata erityisesti halli- tuksen esitystä HE 218/1994 vp lukemalla.
Kohtuuttomuusdirektiivin tarkoituksena on yhdenmukaistaa jäsenvaltioiden lainsäädäntöä ja hallinnollisia määräyksiä, jotka koskevat elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehtyjen
23 Ks. lisää Ämmälä, 2006, s. 1-3.
sopimusten kohtuuttomia ehtoja.24 Kohtuuttomuusdirektiivin johdanto-osan kappale 4 puoles- taan asettaa EU:n jäsenvaltiolle velvollisuuden varmistaa, että kuluttajan kanssa tehtyihin sopi- muksiin ei sisälly kohtuuttomia ehtoja. Kuluttajasopimuksissa kuluttajan aseman ja oikeuksien suojaamiselle on siis unionin lainsäädännöstä johdettavissa selvä peruste ja jäsenvaltiolle vel- vollisuus estää kohtuuttomien sopimusehtojen sisältyminen kuluttajasopimuksiin.
Kohtuuttoman sopimusehdon määritelmä löytyy kohtuuttomuusdirektiivin 3 artiklasta. Artik- lan 3 kohdan 1 mukaan ”Sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuutto- mana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapai- non osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.”. Artiklan 3 ja johdanto-osan kappaleen 12 mukaan kohtuuttomuusdirektiivi koskee vain niitä sopimusehtoja, joista ei ole neuvoteltu erikseen. On kuitenkin huomattava, että kaikissa yksityisille suunna- tuissa autoalan sopimuksissa 3 artiklan tarkoittamien vakioehtojen käyttäminen on varsin ta- vallista. Johdanto-osan kappale 10 mahdollistaa kuitenkin jäsenvaltiolle kattavamman kulutta- jansuojan saavuttamisen, jolloin jäsenvaltio voi halutessaan ottaa käyttöön yhdenmukaiset koh- tuuttomia sopimusehtoja koskevat säännöt, joita on sovellettava elinkeinonharjoittajan ja ku- luttajan välisiin sopimuksiin.25
Kohtuuttomuusdirektiivin liitteeksi on otettu luettelo ehdoista, joita tarkoitetaan 3 artiklan 3 kohdassa. Direktiivin luettelo on tarkoitettu ohjeelliseksi luetteloksi niistä ehdoista, joita voi- daan pitää 3 artiklan mukaisesti kohtuuttomina. Luetteloa ei kuitenkaan ole tarkoitettu tyhjen- täväksi, joten luettelon ehtoja selaamalla ei voida ”käänteisesti” tulkita määrättyä ehtoa koh- tuulliseksi, koska se ei nimenomaisesti esiinny luettelossa. Sitä vastoin luettelossa esiintyvät sopimustyypit voidaan herkemmin katsoa olevan kohtuuttomia kuluttajasopimuksissa sovellet- tuina, jolloin luettelon mukaisista ehdoista on myös tulkinnallista apua. Tällöin voidaan tarkas- tella paitsi luettelon sanamuodon mukaisia ehtoja, myös määrättyjä sopimustyyppejä, joissa kohtuuttomuutta tavallisesti esiintyy. Yksityisleasingsopimusten kannalta ei ole katsottu tar- peelliseksi analysoida tutkielmassa kaikkia liitteen sopimusehtotyyppejä, vaan seuraavaksi nos- tetaan esille muutama liitteestä löytyvän sopimusehtotyypin, jotka kannattaa muistaa yksityis- leasingsopimuksia tarkasteltaessa ja erityisesti nimeä sopimuspaperiin kirjoittaessa. Esille
24 Kohtuuttomuusdirektiivin tarkoitus on kirjoitettu sanatarkasti direktiivin 1 artiklaan.
25 Kohtuuttomuusdirektiivin vaikutuksesta KSL 3 luvun soveltamisalaan ja sisältöön ks. tarkemmin Peltonen- Määttä, 2015, s. 181-189.
nostetut sopimusehtotyypit ovat huomionarvoisia, vaikka kohtuusarviointi onkin aina suoritet- tava kokonaisarvioinnin perusteella, eikä luettelon ehtoja tule soveltaa kaavamaisesti.26
Yksityisleasingsopimusten kannalta huomioon otettavia kohtuuttomuusdirektiivin ehtoja:
b) ”kuluttajan laillisten oikeuksien poissulkeminen tai niiden rajoittaminen sopimattomasti elin- keinonharjoittajan tai toisen osapuolen suhteen siinä tapauksessa, että elinkeinonharjoittaja jät- tää kokonaan tai osittain täyttämättä sopimuksesta johtuvia velvollisuuksiaan tai täyttää ne puut- teellisesti…”
c) ”sopimuksen tekeminen kuluttajaa sitovaksi, jos elinkeinonharjoittajan sopimussuoritusta kos- kee edellytys, jonka toteuttaminen riippuu yksinomaan tämän omasta tahdosta”
d) ”elinkeinonharjoittajan mahdollisuus pitää itsellään kuluttajan maksamat rahamäärät kulutta- jan päätettyä olla tekemättä tai täyttämättä sopimusta, ilman että kuluttaja saa korvausta vastaa- vasta rahamäärästä elinkeinonharjoittajalta, kun tämä on purkanut sopimuksen”
e) ”suhteettoman suuren korvauksen vaatiminen kuluttajalta, joka ei täytä velvollisuuksiaan”
f) ”elinkeinonharjoittajan valtuuttaminen purkamaan sopimus oman harkintansa mukaan, jos sa- maa mahdollisuutta ei anneta kuluttajalle, tai sen salliminen, että elinkeinonharjoittaja pitää it- sellään vielä suorittamattomista palveluista maksetut rahamäärät, jos elinkeinonharjoittaja on purkanut sopimuksen”
m) ”oikeuden antaminen elinkeinonharjoittajalle määrittää, ovatko toimitetut tavarat tai palvelut sopimuksen ehtojen mukaisia, tai yksinoikeus tulkita mitä tahansa sopimuksen ehtoa”
o) ”kuluttajan velvoittaminen täyttämään kaikki velvollisuutensa, kun elinkeinonharjoittaja ei täytä omiaan”
p) ”mahdollisuuden antaminen elinkeinonharjoittajalle siirtää sopimuksen tuottamat oikeutensa ja velvollisuutensa, kun se todennäköisesti aiheuttaa kuluttajan takuiden vähenemistä, ilman jäl- kimmäisen suostumusta”
Esimerkiksi kohtien b, e ja o osalta hallituksen esityksessä on katsottu, että kyseiset sopimus- tyypit on Suomessa pakottavan kuluttajansuojalainsäädännön perusteella usein katsottu mität- tömiksi. Yksityisleasingsopimusten osalta kuitenkaan vastaavaa pakottavaa kuluttajansuoja- lainsäädäntöä ei ole tai lain soveltuminen on vähintään tulkinnanvaraista. Tällöin kuluttajan- suojalainsäädännön puutteellisuuden tai tulkinnanvaraisuuksien johdosta yksityisleasingsopi- muksissa käytettyjen sopimusehtojen kohtuusarviointi ei olekaan niin yksiselitteistä, kuin
26 Kohtuuttomuusdirektiivin liitteessä kohtuuttomaksi katsotuista ehdoista kirjoittaa laajemmin Xxxxxxxx-Määttä, 2015, s. 199-235.
sellaisten kuluttajasopimusten, esimerkiksi kuluttajakauppasopimusten, joiden osalta on ole- massa pakottavaa lainsäädäntöä, joilla kuluttajan vähimmäisoikeudet on turvattu.
Kohtuuttomuusdirektiivin liitteenä olevia ehtoja voidaan käyttää myös apuna arvioitaessa yk- sityisleasingsopimuksissa esiintyvien ehtojen tyyppikohtuuttomuutta. Tyyppikohtuuton ehto voi jo sellaisenaan, muun sopimuksen sisällöstä riippumatta, horjuttaa merkittävästi sopimuk- sen tasapainoa kuluttajan vahingoksi.27 Kohtuullistamisen tarve saattaa syntyä joko sillä perus- teella, että ehto sinänsä on kohtuuton tai että sen soveltaminen yksittäisessä tapauksessa johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen. Vaikka molemmissa tapauksissa kohtuuttomuutta arvioitaessa on pidettävä lähtökohtana sopimusta kokonaisuudessaan, on myös ehtoja, jotka ovat siinä mää- rin kohtuuttomia, ettei tätä vaikutusta voida kumota tai tasapainottaa sopimuksen muilla mää- räyksillä.28 Tyyppikohtuuttomien ehtojen tunnusmerkistö on riippuvainen ainoastaan kohtuus- periaatteen tietystä painoarvosta, ja tyyppikohtuuttomien ehtojen kielto on sopimustyypin ja sopimusehtojen tasapainoa edellyttävän pääsäännön ilmaus. Tyyppikohtuuttomuutta arvioita- essa ei käsitellä kohtuuttomuutta yksittäistapauksessa, vaan oikeustoimi- tai ehtotyypin tasolla. Lainsäädännössä tyyppikohtuuttomien ehtojen kielto voidaan johtaa OikTL 36 §:stä ja KSL 4:1
§:stä, vaikka sen katsotaan olevan voimassa ilman lakipohjaakin.29
Aiemmin esille tuoduista kohtuuttomuusdirektiivin liitteen ehdoista saadaan tulkinta-apua, kun arvioidaan yksityisleasingsopimuksia tyyppikohtuuttomien ehtojen kiellon valossa. Sopimus- ehdon tyyppikohtuuttomuutta arvioitaessa on selvitettävä, onko kyseinen ehto yleisesti hyväk- sytty kyseisessä sopimustyypissä. Tällöin on otettava huomioon muun muassa se, että alalla käytetään laajasti vakioehtoja.30 Yksityisleasingsopimuksissa tyyppikohtuuttomia ehtoja voi liittyä esimerkiksi mahdollisuuteen purkaa sopimus. Elinkeinonharjoittajalle on sopimuseh- doissa voitu antaa mahdollisuus purkaa sopimus määrätyillä perusteilla, mutta kuluttajan pur- kuoikeudesta ei ole lausuttu mitään.31 Ehdon tyyppikohtuuttomuutta voidaan tässä tapauksessa perustella kohtuuttomuusdirektiivin liitteen f-kohdalla. Toiseksi tyyppikohtuuttomuutta voi esiintyä käytetyissä irtisanomis- tai purkukorvauksissa ja sopimussakoissa liitteen e-kohdan pe- rusteella.32 Samalla tavalla voidaan tyyppikohtuuttomien ehtojen kiellon valossa arvioida muita yksityisleasingsopimusten ehtoja.
27 Peltonen-Määttä, 2015, s. 190.
28 Ks. lisää HE 247/1981 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle oikeustoimen kohtuullistamista koskevaksi lainsää- dännöksi, s. 12 ja 14.
29 Ks. lisää Pöyhönen, 1988, s. 360-361. Tyyppikohtuuttomuudesta tarkemmin ks. Xxxxxxxx, 1988, s. 359-364 ja Saarnilehto; Annola; Xxxxx; Xxxxx; Xxxxxx; Xxxxx-Xxxxxxxx; Xxxxxxx; Xxxxxxxx; Viljanen, 2017, s. 112-115. 30 Ks. lisää Pöyhönen, 1988, s. 360-363.
31 Leasingsopimuksen purkuoikeutta käsitellään tarkemmin jäljempänä luvuissa 3-5.
32 Kuluttajalle maksettavaksi asetettuja korvauksia käsitellään tarkemmin jäljempänä luvuissa 3-5.
Yksityisleasingsopimusten sopimusehdoissa voi esiintyä jo tunnettuja kuluttajasopimuksia hel- pommin sopimusehtojen kohtuullisuuteen liittyvää tulkinnanvaraisuutta ja on mahdollista, että sopimuksissa käytetään sopimusehtoja, jotka muissa, yksityisleasingsopimuksiin rinnastetta- vissa, kuluttajasopimuksissa on katsottu kohtuuttomiksi tai joita on rajoitettu pakottavan lain- säädännön avulla.33 Edellä mainitut ehdot kannattaa huomioida erityisesti tutkielman 4 luvun kohdalla, johon on koottu Ruotsin kuluttajansuojaviranomaisen tutkimuksessaan kohtuutto- miksi katsomia sopimusehtotyyppejä sekä 5 luvun kohdalla, jossa käsitellään suomalaisia yk- sityisleasingsopimuksia. Kyseisiin kohtuuttomuusdirektiivin liitteen ehtoihin viitataan myös tutkielman yhteenvetokappaleessa.
Suomen kuluttajansuojalainsäädäntö on ollut varsin kattavaa jo ennen direktiivin voimaantuloa, eikä kohtuuttomien sopimusehtojen osalta kansallista kuluttajansuojalainsäädäntöä tarvinnut laajentaa direktiivin edellytyksiä saatettaessa voimaan. Hallituksen esityksen34 mukaan koh- tuuttomuusdirektiivi oli soveltamisalaltaan merkittävästi suppeampi kuin kohtuuttomia sopi- musehtoja koskeva kansallinen lainsäädäntö ja kohtuuttomien sopimusehtojen sovittelu on Suo- messa muutoinkin ollut merkittävä sopimusoikeutta jo ennen direktiivin voimaantuloa. Suo- messa voimassa ollut ja voimassa oleva kohtuullistamislainsäädäntö kattaa kaikenlaiset sopi- mukset ja niiden kaikki ehdot.
KSL 3:1:n mukaan ”Elinkeinonharjoittaja ei saa käyttää kulutushyödykkeitä tarjotessaan so- pimusehtoa, jota kulutushyödykkeen hinta ja muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen on pidettävä kuluttajien kannalta kohtuuttomana.” Vaikka edellä mainitun säädöksen sovelta- misalaa ei ole rajoitettu ainoastaan vakiosopimuksiin sen salliessa soveltamisen myös yksilöl- lisiin ehtoihin, on pykälän sanamuodosta huomattava, että KSL 3 luvun mukainen sääntely koh- distuu ennen kaikkea tuleviin sopimussuhteisiin ja niissä käytettäviin sopimusehtoihin. Siksi KSL 3 luvun kohtuusarviointi kohdistuu käytännössä useimmiten vain vakioehtoihin, koska mahdollisuudella säännellä yksilöllisiä ehtoja on merkitystä vain, kun voidaan olettaa, että koh- tuuttomia sopimusehtoja käyttävä elinkeinonharjoittaja käyttää samoja tai vastaavia sopimus- ehtoja myös tulevaisuudessa. Vakioehtojen merkitys KSL 3 luvun sääntelyn kohteena on huo- mioitu myös lain perusteluissa, ja KSL 3 luvun sääntelyllä onkin haluttu puuttua kohtuuttomiin
33 Kuten HE 218/1994 vp, Xxxxxxxxxxx esitys Eduskunnalle laeiksi kuluttajansuojalain 3 ja 4 luvun, varallisuusoi- keudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n, huoneenvuokralain 5 §:n ja maanvuokralain 4 §:n muuttamisesta, s. 10-11 ja 14.
34 HE 218/1994 vp, s. 6-7.
vakioehtoihin joustavasti kuitenkaan menettämättä vakioehtojen käyttämisestä saatavia hyö- tyjä, kuten selkeyttä ja varmuutta.35
Vaikka KSL 3 luvun sääntely ja soveltamiskäytäntö kohdistuu ensisijaisesti elinkeinonharjoittajan vakioehdoissa käyttämiin lausekkeisiin, on oikeuskäytännössä kohtuusarvioinnin soveltamisalaa venytetty siten, että elinkeinonharjoittajan säännönmukainen menettely sopimusta ja vakioehtoja sovellettaessa on rinnastettu sopimusehtoon. Vaikka elinkeinonharjoittajan noudattaman käytän- nön tuskin voidaan katsoa muodostavan osaa sopimuksesta, on se siitä huolimatta voinut joutua
kiellettäväksi KSL 3.1 §:n nojalla, kuten tapauksessa MT 1985:13.36
Kohtuuttomuusdirektiivi vaikutti kuitenkin käytännössä KSL 3 luvun ja kohtuuttomien sopi- musehtojen tulkintaan direktiivin liitteeksi otetun ohjeellisen luettelon kautta. Ohjeelliseen lu- etteloon on koottu sopimusehtoja, joita voidaan pitää kohtuuttomina. Luetteloa ei kuitenkaan ole tarkoitettu tyhjentäväksi tai kaavamaisesti sovellettavaksi, vaan se on laadittu pääasiassa kohtuuttomuusarvioinnin apuvälineeksi. Tiettyä sopimusehtoa ei siten voida katsoa kohtuul- liseksi vain sillä perusteella, ettei sitä löydy kohtuuttomuusdirektiivin liitteestä. Toisaalta yk- sittäinen liitteessä esiintyvä ankara sopimusehto voidaan katsoa kohtuulliseksi sopimus koko- naisuutena huomioon ottaen, mikäli lopputulos sopimusta käytännössä sovellettaessa on kulut- tajan kannalta kohtuullinen. Lähtökohtana kohtuuttomuusdirektiivin liitteessä esiintyville sopi- musehdoille on kuitenkin se, että yleensä ne ovat kuluttajasopimuksissa kohtuuttomia.37
Kohtuuttomuusdirektiivin liitteenä olevaa ohjeellista luetteloa voidaan käyttää tulkinnallisena apuvälineenä myös mahdollisia yksityisleasingsopimusten kohtuuttomia sopimusehtoja arvioi- taessa. Liitteen luettelo on avuksi, koska yksityisleasingsopimusten ehtoja ei ole oikeuskäytän- nössä (kuten kuluttaja-asiamiehen, kuluttajariitalautakunnan tai markkinaoikeuden ratkaisu- käytännössä) nykyisessä muodossaan vielä käsitelty, joten tämän vuoksi luettelo auttaa tunnis- tamaan mahdollisia kohtuuttomia sopimusehtoja ja toisaalta se toimii myös ehdon kohtuutto- muutta perusteltaessa. Soveltuvaa oikeuskäytäntöä etsittäessä kuluttajariitalautakunnan (jäl- jempänä KRIL) ratkaisuista voidaan ottaa huomioon esimerkiksi autokauppaa koskevat ratkai- sut, joita on runsaasti, mutta niiden analoginen soveltaminen yksityisleasingsopimuksiin vaatii tarkkuutta ja käsitteiden eroavaisuuksien vuoksi esimerkiksi autokaupparatkaisuiden sovelta- minen on paikoin mahdotonta tai se vaatii poikkeuksellisen paljon tulkintaa.
35 Ks. Xxxxxxxxxxx, 2008, s. 186-187 sekä HE 8/1977 vp, Hallituksen esitys eduskunnalle kuluttajansuojalainsää- dännöksi, s. 33 ja 35.
36 Xxxxx Xxxxxxxxxxx 2008, s. 187.
37 HE 218/1994 vp, s. 10.
Kohtuuttomuusdirektiivin myötä KSL 4 luvun sovittelusäännöksiin otetut kohtuuttomuuden ar- viointiperusteiden ja oikeusseuraamusten muutokset merkitsivät sitä, ettei varallisuusoikeudel- lisista oikeustoimista annetun lain (228/1929, jäljempänä oikeustoimilaki, OikTL) 36 §:n yleistä kohtuullistamissäännöstä enää voitu sellaisenaan soveltaa kuluttajasopimuksiin. Koh- tuuttomuusdirektiiviä koskevan hallituksen esityksen myötä oikeustoimilain 36 §:ään otettiin 4 momentti, jonka mukaan kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisen kulutushyödykettä koske- van sopimuksen sovitteluun sovelletaan KSL:n säännöksiä.38
Yksityisleasingsopimusten tulkintaan ja kuluttajansuojaan vaikuttavia lainsäädännöllisiä läh- teitä ovat erityisesti KSL:n kuluttajasopimusehtojen sääntelyä koskeva 3 luku ja sopimusten sovittelua ja tulkintaa käsittelevä 4 luku. Kohtuuttomia sopimusehtoja ja sopimusten sovittelua koskevat säännökset ovat yksityisleasingsopimusten kuluttajansuojan kannalta keskeisessä ase- massa, koska yksiselitteisesti soveltuvaa erikoislainsäädäntöä (vrt. esimerkiksi kuluttajakauppa ja KSL 5 luku) ei ole ja toisaalta kuluttajalla on varsin harvoin mahdollisuutta tosiasiallisesti vaikuttaa yksityisleasingsopimuksissa sovellettavien ehtojen sisältöön.
Vakiosopimusten ehdoista voidaan harvoin poiketa yksittäisen kuluttajan kohdalla, jolloin ky- seessä kuluttajan näkökulmasta on niin sanottu ”ota tai jätä” -tilanne. Tällöin kuluttajalle jää vaihtoehdoiksi hyväksyä myyjän tarjoama sopimus kokonaisuudessaan vakioehtoineen tai vaihtoehtoisesti kieltäytyä sopimuksesta kokonaan. Kuluttajan mahdollisuus saada myyjän va- kioehtoja muutetuiksi on käytännössä lähes olematon. Lisäksi, mikäli sopimusosapuolena on suurempi autoliike tai rahoitusyhtiö, ei yksittäisellä ketjuun kuuluvalla yrityksellä usein ole mahdollisuuksia tai toimivaltuuksia poiketa vakiintuneista sopimusehdoista. Myyjän yksipuo- lisesti laatimiin vakiosopimusehtoihin liittyy myös vaara siitä, että sopimusehdot on laadittu epäselvästi tai kuluttajan on muutoin vaikea saada selvää niiden tosiasiallisesta sisällöstä. Tämä riski on tavallista suurempi esimerkiksi juuri yksityisleasingin kaltaisten uusien sopimusjärjes- telyiden osalta, jolloin kuluttajilla voi olla vaikeuksia erottaa sopimuksen todellista luonnetta jo vakiintuneista sopimusmalleista, kuten perinteisestä irtaimen kaupasta, auton osamaksukau- pasta tai vaikkapa huoltopalvelusopimuksista.39
Sopimusten sovittelu ja kohtuuttomuusarviointi ovat toki tehokkaita kuluttajan asemaa suojaa- via keinoja, mutta näillä suojakeinoilla on varsin vähän etukäteistä suojavaikutusta. Tällöin kohtuuttomaksi katsottavan sopimusehdon on tultava jollain tapaa ilmi sopimussuhteessa, mikä puolestaan tavallisesti edellyttää valveutuneisuutta kuluttajalta. Kohtuuttomuusharkinta on
38 HE 218/1994 vp, s. 17.
39 Kuten jo hallituksen esityksessä HE 8/1977 vp, s. 33.
usein tehtävä tapauskohtaisesti.40 Lisäksi on huomattava, että tietyn sopimusehdon käytön kiel- täminen KSL 3 luvun kohtuuttomuuden perusteella ei aiheuta ehdon tehottomuutta sellaisessa sopimussuhteessa, johon ehto on kiellosta huolimatta otettu. Mikäli toinen elinkeinonharjoittaja kuitenkin käyttää määrätyn kiellon alaista kohtuutonta sopimusehtoa, joudutaan arvioimaan, ovatko olosuhteet tapauksessa olennaisesti yhtäläiset, kuin ensimmäisessä kieltoon johtaneessa tapauksessa. Tällöin toisessa yksittäistapauksessa kiellon alaista kohtuutonta sopimusehtoa voi- daan sovitella KSL 4 luvun mukaan, mikä mahdollistaa kuluttajan puolustautumisen tilan- teessa, jossa sopimukseen on kuitenkin otettu KSL 3 luvun perusteella kiellettyjä sopimuseh- toja. Ennen KSL 3 luvun mukaisen kiellon määräämistä tapahtuneeseen kohtuuttoman sopi- musehdon käyttöön ei voida puuttua KSL 3 luvun perusteella.41
Kuluttaja-asiamiehen tai markkinaoikeuden määräämällä kiellolla halutaan suojata kuluttajaa elinkeinonharjoittajan käyttämiltä, kuluttajansuojan kannalta kohtuuttomilta, sopimusehdoilta. Kohtuuttoman sopimusehdon käyttäminen tulee kieltää, mikäli kiellon määräämisellä katsotaan olevan merkitystä kuluttajalle erityisesti sopimuksen kokonaisvaikutukset ja alalla vaikuttavat erityispiirteet huomioon ottaen. Kiellon vastainenkaan menettely ei automaattisesti vaikuta kä- sillä olevaan sopimussuhteeseen, vaan mikäli kuluttaja haluaa käsillä olevassa tapauksessa ve- dota kohtuuttomaksi katsomansa sopimusehtoon, on kuluttajan tällöin turvauduttava KSL 4 lu- vun mukaisiin sovittelusäännöksiin.42 KSL 3 luvun säännökset eivät myöskään anna yksittäi- selle kuluttajalle mahdollisuutta kohdistaa vaatimuksia kohtuutonta ehtoa käyttäneeseen elin- keinonharjoittajaan.43
Kuluttajansuojalakia koskevan hallituksen esityksen mukaan sopimusehto on kohtuuton, mikäli ehto on luonteeltaan tai tyypiltään sellainen, että se on omiaan suosimaan myyjää siten, ettei sopimusosapuolten välillä enää vallitse kohtuullinen tasapaino. 44 KSL 3 luvun mukaisessa koh- tuullisuusarvioinnissa on siten pyrittävä kohtuulliseen tasapainoon sopimusosapuolten välillä. KSL 3:1 §:n mukaan arvioinnissa on kuitenkin otettava huomioon hinta ja muut asiaan vaikut- tavat seikat, joten kuluttajasopimusten kohtuullisuutta on arvioitava kokonaisuutena. Muita asi- aan vaikuttavia seikkoja voivat olla esimerkiksi asianomaisen alan erityispiirteet.45
Esimerkiksi yksittäin tarkasteltuna kohtuuttomaksi katsottava sopimusehto voidaan tulkita so- pimuskohteen hinnan edullisuuden vuoksi kohtuulliseksi. Toisaalta on mahdollista, että
40 Kuluttajasopimusten sovittelusta ja kohtuuttomista ehdoista enemmän ks. esimerkiksi Ämmälä, 2006, s. 48-52.
41 Ks. HE 8/1977 vp, s. 36-37
42 Ks. lisää HE 8/1977 vp, s. 35-36.
43 Ämmälä, 2006, s. 48.
44 HE 8/1977 vp, s. 34.
45 Kohtuusarvioinnista ja kohtuullisuusperiaatteista ks. lisää Xxxxxxxxxxx, 1991, s. 169-173.
yksittäin tarkasteltuna kohtuulliset sopimusehdot johtavat sopimusta kokonaisuutena sovellet- taessa ja kokonaisuus huomioon ottaen kohtuuttomuuteen. Sopimusehtojen kohtuutta joudu- taan edellä mainituin tavoin arvioimaan pitkälle yksittäistapauksittain. Lisäksi kohtuuttomien sopimusehtojen määritteleminen lainsäädäntöön tyhjentävästi olisi kohtuuttoman joustamaton ratkaisu, joka saattaisi johtaa sekä kuluttajan että elinkeinonharjoittajan näkökulmasta kohtuut- tomuuteen.46
Kohtuuttomien sopimusehtojen arviointi yksittäistapauksittain saattaa käytännössä hidastaa ku- luttajansuojan toteutumista, koska periaatteessa jokainen arviointi on käytävä erikseen esimer- kiksi johtuen sopimusten erilaisista sopimisympäristöistä. Kuitenkin toisaalta tietyn sopimus- ehtotyypin kieltäminen KSL 3 luvun perusteella saattaa luoda tulevaisuudessa eräänlaisen ”pe- lotevaikutuksen”, sillä kielletyn sopimusehdon soveltaminen saattaa johtaa mahdollisesti ase- tetun sakonuhan aktualisoitumiseen ja toisaalta toinen elinkeinonharjoittaja varmasti myös va- roo samantyyppisten sopimusehtojen soveltamista yksittäistapauksissa käytännössä, mikäli to- dennäköisenä seurauksena hänellekin on KSL 3 luvun mukaisen kiellon ja uhkasakon määrää- minen.47
Autojen yksityisleasingsopimuksia tarkasteltaessa huomioon on otettava esimerkiksi autojen toimintaan ja tekniikkaan liittyvät erityispiirteet, joilla on merkitystä solmittavan sopimuksen kannalta. Tällaisia seikkoja voidaan joutua arvioimaan esimerkiksi auton normaalia kulumista arvioitaessa leasingkauden päätteeksi tai auton korjauskustannuksia arvioitaessa mahdollisen liikennevahingon seurauksena.
Toisaalta kohtuullisuusarviointia suoritettaessa voidaan joutua punnitsemaan leasingsopimuk- sille ominaisten sopimusehtotyyppien (näiden ollessa alan erityispiirteitä) soveltamista tilan- teessa, jolloin leasingsopimusta tarjotaankin kuluttajalle yksityisleasingsopimusten mukaisesti. Tällöin joudutaan arvioimaan, onko elinkeinonharjoittajien välisessä leasingkäytännössä va- kiintunut sopimusehto kohtuuton, kun kohtuuttomuutta on arvioitava erityisesti KSL:n perus- teella ja KSL 3 luvun kohtuusarvioinnin sääntöjen nojalla.
KSL 3:1:n mukaan suoritettava kohtuusharkinta on monin paikoin yhdenmukaista OikTL 36
§:n yleislausekkeen mukaan suoritettavan harkinnan kanssa, jolloin se on verrattavissa myös KSL 4:1:n soveltamiseen. Sisällölliset lähtökohdat ovat periaatteessa samankaltaisia koh- tuusharkinnassa ja sovittelussa, koska pakottava ja tahdonvaltainen lainsäädäntö toimivat
46 Kohtuusperiaatteesta ja sovittelusta tarkemmin ks. esimerkiksi Saarnilehto; Annola; Hemmo; Xxxxx; Xxxxxx; Xxxxx-Xxxxxxxx; Xxxxxxx; Xxxxxxxx; Viljanen, 2017, s. 108-123.
47 Kuten HE 8/1977 vp, s. 34-35.
lähtökohtana siihen, mitä sopimussuhteessa voidaan pitää kohtuullisena. Toisinaan kuluttajaa voi olla tarpeen suojata pidemmälle, kuin mihin lain sääntely antaa mahdollisuuden.48
Pakottavan lainsäädännön merkitys KSL:ia sovellettaessa tarkoittaa erityisesti sitä, että pakot- tavan oikeuden vastaiset ehdot ovat pätemättömiä, jolloin sovittelu ei ole tarpeen. Pakottavan oikeuden vastaisten sopimusehtojen käyttö voi olla tarpeen kieltää etukäteen kuluttajasuhteissa myös informaatiosyistä. Oikeuskäytännössä pakottavan oikeuden tulkinnan avulla voidaan ve- dota tiettyihin analogioihin koskien sopimusehtojen sääntelyä, vaikka käsillä oleva tapaus ei suoraan soveltuisi kyseisen lain tai KSL:n luvun soveltamisalaan. Säädetyn lain analogista so- veltamista kuluttajasopimuksissa on käytetty esimerkiksi markkinatuomioistuimen ratkaisuissa MT 1981:5 ja MT 1986:649. Aiheesta samaa mieltä on myös Wilhelmsson50.
Kohtuusharkinnan ja sovittelun erilaiset soveltamistilanteet johtavat kuitenkin siihen, että huo- mioon otettavissa tekijöissä harkittaessa sopimusehdon kohtuullisuutta on eroavaisuuksia. Olennainen eroavaisuus soveltamisessa johtuu siitä, että edellä mainitut 3 luvun kohtuussään- nökset on tarkoitettu sovellettavaksi monissa sopimussuhteissa, kun taas sopimuksen sovittelu kohdistuu aina olemassa olevaan, yksittäiseen, sopimussuhteeseen. Lain säädöksissä ei ole mahdollista kiinnittää huomiota kaikkiin yksittäistapauksissa esiintyviin olosuhteisiin, joilla voi olla ratkaiseva merkitys sovittelukysymystä ratkaistaessa. Lain sääntely kohdistuukin yk- sittäisten sopimusehtojen sijaan erilaisten sopimusehtojen tyyppikohtuuttomuuteen.51
2.4 Kuluttajasopimusten sovittelu
KSL:n sääntelyssä 3 luvun tarkoituksena on kieltää kohtuuttomien sopimusehtojen käyttämi- nen, kun taas 4 luvussa puhutaan sopimuksen sovittelusta. Kyseinen luku sisältää kuluttajaso- pimusten sovittelua koskevan yleissäännöksen lisäksi kuluttajasopimusten sovittelua koskevia erityissäännöksiä. Kuluttajasopimusten sovittelu on eräs kuluttajia suojaava keino, jolla tarkoi- tetaan kohtuuttomien sopimusehtojen muuttamista kohtuullisiksi tai niiden jättämistä huomi- oon ottamatta kyseisessä sopimussuhteessa.52
48 KSL 3:1:n ja 4:1:n välisestä suhteesta kirjoittaa esimerkiksi Xxxxxxxxxxx, 1991, s. 161-173.
49 Kyseinen markkinatuomioistuimen ratkaisu käsittelee leasingsopimusta. Käsittelen ratkaisua jäljempänä tar- kemmin.
50 Xxxxxxxxxxx, 2006, s. 192.
51 Ks. tarkemmin Xxxxxxxxxxx, 2006, s. 190-193 sekä Xxxxxxxxx; af Xxxxxxxx; Xxxxx; Tala, 1978, s. 107.
52 Sovittelusta yleisemmin ks. esimerkiksi Saarnilehto; Annola; Hemmo; Xxxxx; Xxxxxx; Xxxxx-Xxxxxxxx; Tolo- nen; Xxxxxxxx; Viljanen, 2017, s. 110-123.
KSL 4 luvun sovittelusäännökset ovat tärkeässä asemassa yksityisleasingsopimusten kulutta- jansuojaa määritettäessä. KSL 4 luku täydentää kuluttajansuojaa KSL 3 luvun mukaisen koh- tuuttomien sopimusehtojen käytön kieltämisen ohella. KSL 3 luvun avulla ei esimerkiksi voida puuttua sopimusehtoon, joka yksittäisessä tapauksessa, tapauksen muut olosuhteet huomioon ottaen, johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen. KSL 3 luvusta ei myöskään ole apua tilanteissa, joissa olemassa olevaan sopimukseen sisältyy myöhemmin kohtuuttomana kielletty ehto, eikä sopimuksen käytön kieltäminen aiheuta tehottomuutta sopimuksessa, johon ehto on KSL 3 lu- vun mukaisesta kiellosta huolimatta otettu.
KSL 4 luvun yleisellä kohtuullistamissäännöksellä voidaan kuluttajan asemaa parantaen puut- tua esimerkiksi edellä mainittuihin tilanteisiin ja yleinen kohtuullistamissäännös on alun perin tarkoitettu täydentämään kuluttajansuojaa, joka seuraa lain muista säännöksistä.53 Yksityis- leasingsopimusten kuluttajansuojan osalta tosin KSL 4 luvun yleinen kohtuullistamissäännös, KSL 3 luvun ohella, on tällä hetkellä ensisijainen ja tärkein kuluttajan oikeudellisen aseman tuki erityisesti johtuen siitä, että lukujen soveltamisaloihin ei liity tulkinnanvaraisuuksia.
KSL 4 luvun merkitystä ja sovellettavuutta kuluttajansuojan turvaamisessa parantaa myös se, ettei lukuun ole otettu säännöksiä rajoittamaan aikaa, jolloin kuluttajan on viimeistään reagoi- tava sopimussuhteessa esiintyvään kohtuuttomuuteen. Käytännössä esiintyvien tilanteiden vaihtelun vuoksi sovitteluvaatimuksen tekemisen ajankohtaa ei ole voitu rajata tietyn aikamää- reen sisälle. Kuluttajan edun kannalta lienee kuitenkin kannattavinta esittää sovitteluvaatimus viivytyksettä, kun sovittelua edellyttävä seikka sopimussuhteessa on havaittu. Tavallisinta lie- nee, että kuluttaja esittää sovitteluvaatimuksen myyjän vedottua kyseiseen ehtoon, ja kuluttajan siten havaittua mahdollisen kohtuuttomuustilanteen, joka edellyttää sovittelua.54
Käytännössä sovitteluvaatimus voi kohdistua kuluttajalle maksettavaksi määrättyyn hintaan, mikäli sopimuksen mukainen hinta on esimerkiksi kohtuuttoman korkea. Sovitteluvaatimus voi kuitenkin kohdistua myös muihin sopimuksen ehtoihin, jolloin tavoitteena hinnanalennuksen sijaan voi olla kyseisen ehdon tai muun sopimuksen osan muuttaminen kohtuulliseksi. Mikäli sovittelun avulla ei voida löytää tasapainoa sopimusosapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välille, voidaan tietty sopimusehto myös jättää huomioon ottamatta tai sovitella sopimusta myös muilta osin, mikäli se on jäljempänä esiteltävin rajoituksin mahdollista. Sopimusta voi- daan joutua sovittelemaan kokonaisuutena esimerkiksi, mikäli kohtuuttomuus johtuu useiden sopimusehtojen kokonaisvaikutuksesta. Lopulta sopimus voidaan määrätä jopa kokonaisuutena
53 Ks. myös HE 8/1977 vp, s. 39.
54 Sovittelun lainsäädännöllisestä taustasta ks. tarkemmin Peltonen-Määttä, 2015, 239-245.
raukeamaan, mikäli osapuolten oikeudet ja velvollisuudet huomioon ottaen raukeamisen mää- rääminen on ainoa kohtuullinen ratkaisu tilanteeseen.55
Kuluttajasopimuksia koskeva sovittelusäännös sisältyy KSL 4:1 §:ään, johon myös OikTL 36
§:n yleisessä sovittelusäännöksessä viitataan. OikTL 36 §:n sopimusten sovittelua koskeva yleissäännös vastaa sisältönsä ja soveltamisensa puolesta pitkälti KSL 4:1 §:ssä käytettyjä sa- namuotoja muutamaa KSL:iin otettua poikkeusta lukuun ottamatta.56 Kuluttajasopimusten so- vitteluun voidaan lähtökohtaisesti soveltaa yleisesti sopimusten sovittelusta säädettyä ja oikeus- kirjallisuudessa kirjoitettua, joten aiheen rajauksen vuoksi ja tekstin pituuden rajoittamisen ta- kia tutkimuksessa ei käsitellä sopimusten sovittelua yleisesti.57 OikTL:n mukainen yleinen so- vittelusäännös58 ja aiheesta kirjoitettu oikeuskirjallisuus59 toimii pohjana myös kuluttajasopi- muksia soviteltaessa ja kohtuusharkintaa tehtäessä.
Kohtuuttomuusdirektiivin implementoimisen seurauksena KSL 4:2 §:ään on otettu (direktiivin 4 artiklan 1 kohdasta ja 6 artiklan 1 kohdasta) rajoituksia koskemaan sellaisten kuluttajasopi- musten sopimusehtojen sovittelua, jotka on laadittu etukäteen ilman, että kuluttajalla on ollut mahdollisuutta vaikuttaa ehdon sisältöön. Keskeistä ei ole se, onko kyseessä yksittäistä sopi- mussuhdetta varten laadittu ehto vai ns. vakiosopimusehto, vaan kuluttajan mahdollisuus vai- kuttaa ehdon sisältöön. Pykälää sovelletaan siten myös sellaiseen yksittäistä sopimussuhdetta varten laadittuun sopimusehtoon, jossa kuluttajalle ei ole annettu mahdollisuutta vaikuttaa eh- don sisältöön. Toisaalta pykälää ei sovelleta sellaiseen sopimusehtoon, joka on syntynyt osa- puolten välisten sopimusneuvotteluiden seurauksena tai mikäli kuluttajalle muutoin on annettu mahdollisuus vaikuttaa sopimusehdon sisältöön. On myös mahdollista, että kuluttajasopimuk- sessa käytetyt ehdot ovat osittain etukäteen laadittuja vakioehtoja ja osittain yksilöllisesti laa- dittuja ehtoja. Tällöin KSL 4:2 § koskee ainoastaan etukäteen laadittuja ehtoja.60
Wilhelmsson on eri lakeihin sisältyvien sovittelusäännösten soveltamisen osalta linjannut, että materiaaliselta kannalta sovittelun pitää yleensä tapahtua samalla tavalla riippumatta siitä, so- velletaanko erityistä sovittelusäännöstä (kuten KSL 4 lukuun sisältyviä sovittelusäännöksiä) vai OikTL 36 §:ää. Huomioon on joka tapauksessa kuitenkin otettava KSL 4:2 §:n
55 Ks. HE 8/1977 vp, s. 39-40.
56 Ks. lisää HE 218/1994 vp, s. 15. KSL 4:1 §:n yhtenäistämisestä OikTL 36 §:n kanssa ks. myös Peltonen-Määttä, 2015, s. 254-257.
57 Myös Ämmälä (Ämmälä, 2006, s. 52) on katsonut, että kohtuuttomuuden arviointiperusteet KSL 4:1.1 §:n mu- kaan ovat periaatteessa samat kuin OikTL 36.1 §:n perusteella, kuitenkin KSL 4:2 §:n poikkeukset huomioon ottaen.
58 OikTL 36 §:stä ja kohtuullistamisesta tarkemmin ks. HE 247/1981 vp.
59 Sovittelusta ja kohtuullistamisesta on oikeuskirjallisuudessa kirjoitettu laajemmin. Aihetta käsittelee esimerkiksi Xxxxxxxx, 1988.
60 Ks. Kohtuuttomuusdirektiivi 3 artikla ja HE 218/1994 vp, s. 15.
erityissäännökset, jotka johtuvat kohtuuttomuusdirektiivistä. Konkreettisessa tapauksessa on tavallisesti lisäksi kiinnitettävä huomiota kysymyksessä olevan sopimustyypin erityispiirtei- siin.61 Kuluttajasopimusten sovittelu eroaa yleisestä sopimusten sovittelusta KSL 4 lukuun otet- tujen poikkeusten ja erityissäännösten mukaisesti, joita käsitellään tässä kappaleessa. Kulutta- jasopimusten sovitteluun liittyvät erityissäännökset vaikuttavat olennaisesti kuluttajansuojaan myös yksityisleasingsopimuksissa ja niitä mahdollisesti soviteltaessa, joten ne ovat kuluttajan aseman kannalta huomionarvoisia.
KSL 4 luvun 1 §:n yleisen sovittelusäännöksen avulla on mahdollista sovitella yksityisleasing- sopimuksia, jotka on solmittu elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä. Jos yksityisleasingso- pimuksen ehto on kuluttajan kannalta kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuu- teen, voidaan ehtoa sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Huomioon on siten otettava sekä yksittäisen sopimusehdon kohtuuttomuus että sopimuksen soveltamisesta johtuva kohtuutto- muus.62
Kohtuuttomuuden arviointi on tehtävä kokonaisarvioinnin perusteella, jolloin huomioon on otettava sopimuksen koko sisältö, osapuolten asema, sopimuksen tekohetkellä vallinneet olo- suhteet ja muut seikat. KSL 4:2 §:n erityissääntelyn vuoksi huomioon on otettava myös se, onko kyseessä etukäteen laaditut sopimusehdot, joiden sisältöön kuluttaja ei ole voinut vaikuttaa.63 Ellei kyseisestä pykälästä muuta johdu ja kyseessä on esimerkiksi kuluttajan kanssa yksilölli- sesti laaditut sopimusehdot, huomioon on otettava myös olosuhteiden muuttuminen. Kuluttaja- sopimuksissa sovitteleminen on mahdollista myös hinnan tai muun vastikkeen osalta, koska lain mukaan sopimuksen ehtona on pidettävä myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta.64
Ennen hallituksen esityksellä HE 79/2000 vp tehtyä uudistusta kuluttajasopimuksen hinnan sovit- teleminen oli erotettu sopimuksen muiden ehtojen sovittelemisesta. Tuohon saakka hinnan osalta sovitteleminen oli sidottu kahteen perusteeseen, joita olivat kulutushyödykkeen laatu ja yleinen hintataso. Muuta kuin hintaa koskevan sopimusehdon sovitteluun sovellettiin hieman laajempia perusteita. Muita kohtuuttomia sopimusehtoja soviteltaessa kohtuuttomuusarvioinnissa otettiin huomioon sopimuksen koko sisältö, osapuolten asema, sopimusta tehtäessä vallinneet olosuhteet ja, jollei etukäteen laadittuja sopimusehtoja koskevista sovittelurajoituksista muuta johtunut, huo- mioon otettiin myös olosuhteiden muuttuminen ja muut seikat.
Hallituksen esityksen HE 79/2000 vp myötä luovuttiin hintaa koskevista erityisistä arviointipe- rusteista ja sopimuksen vastikkeen sovittelu rinnastettiin muiden ehtojen sovitteluun. Kyseisen
61 Ks. Xxxxxxxxxxx, 2008, s. 121.
62 Kohtuusarvioinnista ja kohtuullisuusperiaatteista ks. lisää Xxxxxxxxxxx, 1991, s. 169-173.
63 Myös yksityisleasingsopimuksissa käytetään laajasti vakioehtoja.
64 Kuluttajasopimusten sovittelusääntely lainsäädännössä ks. KSL 4 luku ja erityisesti KSL 4:1 § ja 4:2 §.
hallituksen esityksen myötä sopimuksen vastikkeen ja muiden sopimusehtojen sovittelu perustet- tiin kokonaisharkintaan, jossa otetaan huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat.65
Yksityisleasingsopimuksia soviteltaessa ja kohtuullisuusarviointia tehtäessä on otettava huomi- oon sopimustyypistä johtuvat erityispiirteet. Yksityisleasingsopimuksiin kuuluvana sopimus- tyyppiin liittyvänä erityispiirteenä voidaan pitää sitä, että yksityisleasingsopimukset ovat suo- malaiselle kuluttajalle toistaiseksi hyvin uusi käsite.
Erityisesti yksityisleasingsopimusten suosion kasvaessa on otettava huomioon, että yksityis- leasingin käsite ja sopimuksen sisältö oikeuksineen ja velvollisuuksineen on useimmalle kulut- tajalle täysin tuntematon. Koska harva kuluttaja tuntee yksityisleasingin käsitteen ja sopimus- tyypin, korostuvat myös elinkeinon harjoittajan harjoittamaan markkinointiin kohdistuvat vel- vollisuudet (ks. erityisesti KSL 2 luku). Ennen sopimuksen tekemistä myyjällä voidaan tällöin katsoa lisäksi olevan korostettu tiedonantovelvollisuus, kun ollaan solmimassa kuluttajan kan- nalta tuntematonta, mutta hyvin arvokasta sopimusta.
Kuluttajasopimuksiin liittyvää kohtuusarviointia tehtäessä huomioon on aina otettava osapuol- ten väliseen asemaan liittyvä elinkeinonharjoittaja-kuluttaja -asetelma. Yksityisleasingsopi- musten ollessa kyseessä osapuolten välistä asetelmaa tarkasteltaessa on lähtökohtaisesti otet- tava huomioon osapuolten tiedolliseen asemaan liittyvä epäsuhtainen tilanne. Yksityisleasing- sopimukset ovat sisältönsä puolesta keskivertokuluttajalle haastavia ymmärtää, jolloin kuluttaja ei välttämättä ennen sopimuksen solmimista täysin ymmärrä sopimuksesta johtuvia oikeuksi- aan ja velvollisuuksiaan. Lisäksi autoihin sopimisen kohteena liittyy paljon teknistä osaamista koskevaa tietoa, jota keskivertokuluttajalla harvoin myöskään on. Sopimuksessa vastapuolella puolestaan on alan tunteva leasingtarjoajayritys. Edellä mainittuihin seikkoihin olisi tietenkin molempien sopimuksen osapuolten edun mukaista kiinnittää huomiota jo ennen sopimuksen allekirjoittamista, jotta vältyttäisiin myöhemmiltä riitatilanteilta ja sovitteluvaatimuksilta.
2.5 Sovittelun erityissäännökset
Kuluttajansuojaa koskevia sovittelusäännöksiä on uudistettu kohtuuttomuusdirektiivin imple- mentoinnin yhteydessä, jolloin direktiivin perusteella KSL:iin lisättiin myös kuluttajasopimus- ten sovittelua koskevia erityissäännöksiä (KSL 4:2 §). KSL 4:2.2 §:n mukaan, jos ehto sopi- musta tehtäessä vallinneissa olosuhteissa on ollut kohtuuton, ei ehdon kohtuuttomuutta
65 Ks. tarkemmin HE 79/2000 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kuluttajansuojalain ja sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 2 §:n muuttamisesta, s. 27 sekä HE 218/1994 vp, s. 21-22 ja s. 15.
myöhemmin arvioitaessa saa kuluttajan vahingoksi ottaa huomioon olosuhteiden muuttumista. Tällöin soviteltaessa etukäteen laadittuja ehtoja, joiden sisältöön kuluttaja ei ole voinut vaikut- taa, olosuhteiden muuttumista ei voida kohtuuttomuusarvioinnissa ottaa huomioon kuluttajan vahingoksi, jos kyseinen ehto on ollut sopimusta tehtäessä kuluttajalle kohtuuton. Momentti ei sanamuotonsa mukaan kuitenkaan koske ehtoja, jotka olivat kohtuullisia sopimusta tehtäessä. Tällaisissa tilanteissa sopimusta voidaan sovitella myös elinkeinonharjoittajan hyväksi, jolloin sovittelun perusteena on OikTL 36 §:n yleinen sovittelusäännös.66
KSL 4:2.3 §:ään on puolestaan otettu säännös, jonka mukaan, jos ehdon sovittelu tai sen jättä- minen huomioon ottamatta koskee sellaista ehtoa, joka hyvän tavan vastaisesti johtaa osapuol- ten oikeuksien ja velvollisuuksien huomattavaan epätasapainoon kuluttajan vahingoksi, ei so- pimusta voida sovitella muilta osin. KSL 4:2.3 § edellä mainitulla tavalla sulkee pois myöhem- min tapahtuvat muutokset elinkeinonharjoittajan hyväksi, eikä kuluttajasopimusta soviteltaessa siten ole mahdollisuutta sopimuksen muiden osien muuttamiseen elinkeinonharjoittajan hy- väksi. KSL 4:2.3 §:n kohdistaa sovittelun ainoastaan kohtuuttomaan ehtoon. Momentin mukaan kokonaisarviointia sopimuksen kohtuullisuuden osalta ei tällöin suoriteta, vaan sopimus jää muilta osin muuttumattomana voimaan. Elinkeinonharjoittajan asema voi kyseisen momentin perusteella sopimusta soviteltaessa muuttua huomattavasti epäedullisemmaksi, kuin lähtötilan- teessa, mutta sopimusta ei tästä huolimatta voida sovitella elinkeinonharjoittajan aseman tasa- painottamiseksi.67
Säännöksen avulla selvien kohtuuttomuustapausten seuraamuksiin on tämän avulla liitetty ran- gaistuksellinen elementti. Kohtuuttomuusdirektiivin mukaisten sovittelua koskevien erityis- säännösten68 päätavoitteena ei ole tasapainoisen oikeussuhteen aikaansaaminen, vaan kohtuut- tomia ehtoja käyttävän elinkeinonharjoittajan ”rankaiseminen”.69
Kyseisestä KSL 4:2.3 §:stä huomionarvoista vakioehtoja sisältävien kuluttajasopimusten sovit- telua ajatellen on myös momentissa mainittu hyvän tavan vastaisuus ja sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien joutuminen huomattavaan epätasapainoon kuluttajan vahin- goksi. Hyvän tavan vastaisuutta yksityisleasingsopimuksissa on arvioitava paitsi yleisten sopi- musoikeudellisten periaatteiden valossa, myös sopimustyypistä johtuvia erityispiirteitä arvioi- den. Ämmälä pitää hyvän tavan vastaisuutta tulkinnanvaraisena ja vaihtelevana käsitteenä, mutta katsoo sisällön vaihtelevan paljolti sen mukaan, kenen kannalta hyvän tavan vastaisuutta
66 Ks. Ämmälä, 2006, s. 53-54.
67 Kuten Ämmälä, 2006, s. 55.
68 Jotka siis ovat implementoituna KSL 4 luvussa.
69 Ks. lisää Xxxxxxxxxxx, 2008, s. 108, 115 ja ks. myös HE 218/1994 vp, s. 16.
arvioidaan. Kuluttajasopimuksissa, kuten yksityisleasingsopimuksissa, hyvän tavan vastai- suutta on arvioitava kuluttajan kannalta.70
Yksityisleasingsopimuksia ja perinteisiä elinkeinonharjoittajien välisiä leasingsopimuksia ver- rattaessa on lisäksi otettava huomioon, että jokin elinkeinonharjoittajien välisessä suhteessa hy- väksyttävä toiminta tai sopimiskäytäntö saattaa olla hyvän tavan vastaista, kun arviointi suori- tetaan kuluttajan näkökulmasta. Hallituksen esityksessä on nostettu esille kuluttajan kannalta hyvän tavan vastaisina sopimusehtoina esimerkiksi tilanne, jossa sopimusehto antaa kuluttajalle väärän tai harhaanjohtavan kuvan kuluttajan oikeuksista tai velvollisuuksista tai, mikäli sopi- mus on laadittu siten, että kuluttajalle raskaat ehdot ovat vaikeasti havaittavissa.71
Selkeimpänä hyvän tavan vastaisuutena voitaisiin pitää esimerkiksi tapausta, jossa leasingtar- joaja rikkoo sopimussuhteessa lojaliteettiperiaatetta ja jättää laatimissaan vakioehdoissa huo- mioon ottamatta kuluttajan edun ja oikeudet sekä kuluttajan heikomman aseman sopimuksen osapuolena. Tämä korostuu erityisesti yksityisleasingsopimuksissa, joissa sopimustyyppi itses- sään on hyvin tuntematon ja ala on erittäin vapaasti säänneltyä, eikä tulkintaa helpottavaa tuo- retta oikeus- tai viranomaiskäytäntöä ole.
KSL 4:2.3 §:ssä on lisäksi huomionarvoista sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuk- sien joutuminen huomattavaan epätasapainoon kuluttajan vahingoksi. Oikeuksien ja velvolli- suuksien epätasapainoa arvioitaessa on otettava huomioon kaikki sopimussuhteesta johtuvat oikeudet ja velvollisuudet, jolloin merkillepantavaa on lisäksi se, että oikeuksien ja velvolli- suuksien epätasapainon on oltava huomattavaa. Koska epätasapainon on oltava huomattavaa, voidaan tulkita, ettei vähäinen epätasapaino kuluttajan vahingoksi vielä johda 3 momentin so- veltumiseen tilanteessa.
Yksityisleasingsopimuksiin kyseistä pykälää sovellettaessa lisää haastetta huomattavan ja vä- häisen epätasapainon tunnistamiseen tuo se, että yksityisleasingsopimukset ovat uusia ja ver- rattain tuntemattomia, jolloin sovittelua koskevaa käytäntöä ei myöskään ole. Analogisesti tul- kinta-apua esimerkiksi juuri huomattavan epätasapainon tunnistamiseen voidaan hakea auto- vuokra- tai autokauppasopimusten sovittelua koskevista ratkaisuista, mikäli kulloinkin käsillä olevaan tilanteeseen sopivia ratkaisuita löytyy. KSL 4:2.3 §:ssä olevat käsitteet, hyvän tavan vastaisuus sekä sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien huomattava
70 Ämmälä, 2006, s. 54.
71 HE 218/1994 vp, s. 16.
epätasapaino kuluttajan vahingoksi, ovat huomioon otettavia käsitteitä kuluttajasopimuksia so- viteltaessa.
Myös KSL:n 4:1.2 §:n raukeamista koskevaan pääsääntöön on otettu etukäteen laadittujen eh- tojen osalta aiemman kappaleen mukainen rangaistuksellinen elementti kohtuuttomia ehtoja käyttävän elinkeinonharjoittajan varalle, vaikka KSL:n raukeamista koskeva pääsääntö muu- toin vastaakin OikTL:n 36.2 §:n sanamuotoa. Lähtökohtana vakioehtojen osalta tällöin KSL 4 luvun 1.2 §:n ja 2.3 §:n perusteella on: jos sovittelu koskee sellaista etukäteen laadittua ehtoa, joka hyvän tavan vastaisesti johtaa osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien huomattavaan epätasapainoon kuluttajan vahingoksi, sopimus on jätettävä voimaan muilta osin muuttumat- tomana, jos se sellaisenaan voi pysyä voimassa. Mikäli edellä mainittu ei ole mahdollista, voi- daan sopimus määrätä raukeamaan kokonaisuudessaan. Hallituksen esityksen mukaan sopi- muksen raukeamisseuraamus tulisi kysymykseen vain, mikäli kohtuuttomalla ehdolla on sopi- mussuhteessa niin keskeinen merkitys, ettei sopimuksella ole ilman sitä järkevää sisältöä.72 Raukeamisseuraamusta koskeva edellä mainittu lisärajoitus on kohdistettu kohtuuttomia ehtoja käyttävään elinkeinonharjoittajaan, joten sitä ei voitane soveltaa tapauksissa, joissa kuluttaja nimenomaisesti vaatii sopimuksen määräämistä raukeamaan.73
Kuluttajasopimuksissa yleisesti harjoitettu vakioehtojen käyttäminen vaikuttaa siihen, että ku- luttajalla on harvoin mahdollisuutta vaikuttaa sopimusehtojen sisältöön. Vaikka kuluttajan kanssa käytävät sopimusneuvottelut ovat aiemmin mainitulla tavalla varsin harvinaisia, on tästä syystä erityisen tärkeää, että elinkeinonharjoittajan laatimat ja kuluttajasopimuksissa käytettä- vät sopimusehdot ovat kuluttajan kannalta kohtuullisia ja että sopimuksia ja niissä käytettyjä sopimusehtoja on mahdollista sovitella tarvittaessa jälkeenpäin.74
KSL 4 luvussa kuluttajan asemaa parantaa vielä sopimusten tulkintaa ohjaava KSL 4:3 §. Ky- seinen pykälä vahvistaa sopimusoikeudellisen epäselvyyssäännön (in dubio contra stipulatorem
-periaate). Edellä mainittu KSL:n pykälä voidaan johtaa kohtuuttomuusdirektiivin 5 artiklasta. Periaatteen mukaan sopimusta on epäselvissä tilanteissa tulkittava ehdon laatineen osapuolen vahingoksi. KSL:n mukainen epäselvyyssäännös koskee KSL 4:2 §:n tavoin vain sellaisia etu- käteen laadittuja sopimusehtoja, joiden sisältöön kuluttaja ei ole voinut vaikuttaa. Mikäli
72 Ks. HE 218/1994 vp, s. 16.
73 Raukeamisesta kirjoittaa Xxxxxxxxxxx, 2008, s. 117.
74 Ks. Ämmälä, 2006, s. 48.
tällaisen ehdon tulkinnasta syntyy epäselvyyttä, ehtoa on tulkittava kuluttajan hyväksi. KSL:n epäselvyyssäännön soveltaminen edellyttää, että kuluttajan saamaan käsitykseen voidaan pää- tyä ehtoa objektiivisesti tarkasteltuna. Kuluttajan subjektiivisella ehdon tulkinnalla ei siten ole merkitystä epäselvyyssääntöä sovellettaessa.75
Epäselvyyssäännön soveltaminen johtaa käytännössä usein siihen, että sopimusosapuolten nä- kökulmasta epäselvä ehto vahvistetaan kuluttajan käsityksen mukaiseksi. Tällöin voidaan jou- tua arvioimaan sopimuksesta johtuvia oikeuksia ja velvollisuuksia kokonaisuutena, jotta vah- vistettava sopimusehdon tulkinta on kuluttajan edun mukainen. Kuluttajasopimuksen tulkin- nassa keskeistä on sopimusosapuolten sopimusehdolle antama yhteinen tarkoitus. Sopimuseh- don sanamuoto voi olla epäselvä, jos osapuolet ovat tarkoituksesta yhtä mieltä. Toisinaan tul- kintaan voi vaikuttaa se, että sopimusehdot ovat yksistään tulkittuna selkeitä, mutta keskenään ristiriidassa. Tällöin sopimusta on tulkittava edellä mainitulla tavalla kokonaisuutena kuluttajan hyväksi.76
Sopimusten tulkinnalla on merkitystä myös yksityisleasingsopimuksia tulkittaessa, koska ky- seessä on suomalaisille kuluttajille lähtökohtaisesti entuudestaan tuntematon sopimuskonstruk- tio. Tämän johdosta merkittävään asemaan nousee myös myyjän tiedonantovelvollisuus sopi- musta edeltävässä vaiheessa. Jos puolestaan KSL 4:3 §:ää ei sovelleta tapaukseen, voidaan so- pimuksen tulkinnassa käyttää apuna yleisiä tulkintaperiaatteita, joita ovat esimerkiksi objektii- vinen tulkintaperiaate, minimisääntö, tavallisuussääntö, epäselvyyssääntö ja kohtuussääntö. Yleisiä tulkintaperiaatteita voidaan joutua soveltamaan esimerkiksi, jos sopijapuolille on va- kiintuneesti noudatetun käytännön perusteella syntynyt käsitys, ettei tiettyä sopimusehtoa so- velleta tai osapuolten suullisesti sopiman ja esille tuomien seikkojen seurauksena ehdolle voi- daan antaa sanamuodosta poikkeava tulkinta.77
Aiemmat kuluttajasopimusten ehtojen kohtuutta ja sovittelua käsittelevät kappaleet ovat yksi- tyisleasingsopimusten kuluttajansuojan kannalta keskeisessä asemassa, jolloin kuluttajansuojan kannalta kyseisten lukujen lainsäädännön tunteminen on tärkeää. Tällöin voidaan yksityis- leasingsopimusten tilanteessa arvioida tarvittaessa sopimusehtojen kohtuutta ja tarvetta sovit- teluun. Tarkempaan kuluttajasopimusten sopimusehtojen kohtuusharkinnan tai sovittelun ana- lysoimiseen ei tutkielman aiheen rajauksen ja tilankäytön vuoksi voi ryhtyä. Lisäksi
75 Kuten HE 218/1994 vp, s. 16. Kuluttajasopimusten tulkinnasta ja epäselvyyssäännöstä ks. lisää Peltonen-Määttä, 2015, s. 257-260 ja Saarnilehto; Annola; Hemmo; Karhu; Kartio; Xxxxx-Xxxxxxxx; Xxxxxxx; Xxxxxxxx; Xxxxxxxx, 2017, s. 439-460.
76 Ks. Ämmälä, 2006, s. 68-69 ja HE 218/1994 vp, s. 16.
77 Yleisten tulkintaperiaatteiden noudattamisesta ks. tarkemmin komiteamietintö 1990:20. Ks. myös HE 218/1994 vp, s. 16.
yksityisleasingsopimusten kannalta yleisellä tasolla käyvä kohtuusharkinnan tai sopimusten so- vittelun käsittely ei tässä ole tarpeen, koska aiheesta kiinnostunut voi lukea edellä mainituista aiheista oikeuskirjallisuudesta.
2.7 Elinkeinonharjoittajan tiedonantovelvollisuus
KSL 3 ja 4 lukujen soveltumisen lisäksi KSL:n 2 lukuun sisältyvien markkinointia koskevien normien soveltuminen yksityisleasingsopimuksiin on varsin riidatonta, koska luvun säännöksiä sovelletaan yleisesti KSL 1:1 §:n perusteella elinkeinonharjoittaja-kuluttaja -suhteessa. KSL 2 luvun markkinointia koskeva sääntely on yksityisleasingsopimusten kuluttajansuojan kannalta tärkeässä asemassa, koska lain ja hyvän tavan mukainen markkinointi ja elinkeinonharjoittajan menettely ennen sopimuksen tekoa toimii ennakoivana kuluttajan asemaa parantavana tekijänä.
Kohtuuttomuusdirektiivin lisäksi merkittävä yksityisleasingsopimusten kuluttajansuojaan vai- kuttava EU:n säädös on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/29/EY sopimatto- mista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muut- tamisesta78 (jäljempänä sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi).
Direktiivi on vaikuttanut muun muassa KSL:n 2 luvun soveltamisalaan ja sisältöön. Direktiivi määrittelee esimerkiksi sopimattomia kaupallisia menettelyitä ja harhaanjohtavaa markkinoin- tia, jotka voivat tulla tarkasteltavaksi myös yksityisleasingsopimusten osalta. Esimerkkinä voi- daan mainita vaikkapa leasingsopimuksen käsitteeseen liittyvä vaikeaselkoisuus ja kuluttajan puolesta järjestelyn sisällön ymmärtämiseen liittyvät haasteet, jotka puolestaan lisäävät leasing- palveluita tarjoavan yrityksen mahdollisuutta syyllistyä direktiivin 1 jaksossa tarkoitettuun (ja KSL 2 luvun mukaiseen) harhaanjohtavaan kaupalliseen menettelyyn.79
Koska yksityisleasingin käsitettä ei ole määritelty yksiselitteisesti, aiheuttaa se palveluiden markkinoinnissa mahdollisuuksia tahallisiin ja tahattomiin väärinymmärryksiin. Toisaalta pal- velua voidaan markkinoida kappaleessa 1.2 tarkoitettuna yksityisleasingina, vaikka kyseessä
78 Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/29/EY, annettu 11 päivänä toukokuuta 2005, sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta.
79 Ks. lisää HE 32/2008 vp, Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuluttajansuojalain 2 luvun muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi, s. 5-7.
on tosiasiallisesti esimerkiksi osamaksu- tai takaisinottoehdoin solmittu kauppa, jolla auton omistusoikeus tietoisesti siirretään kuluttajalle sopimuskaudeksi. Toisaalta taas kuluttaja voi saada käsityksen, että elinkeinonharjoittajan tarjoama palvelu on nimenomaan yksityisleasing- sopimus tai muu sitä muistuttava sopimuskonstruktio.
Joka tapauksessa kuluttajan oikeudellisen aseman vuoksi markkinoitavan palvelun luonne sekä kuluttajan oikeudet ja velvollisuudet sopimuksen myötä tulisi selvittää riittävän yksityiskohtai- sesti ennen sopimuksen tekoa. Sopimuksentekovaiheessa tapahtuva leasingantajan (tai järjeste- lystä riippuen myös auton myyjäliikkeen) tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti on omiaan johtajaan myöhempiin yhteydenottoihin kuluttaja-asiamiehelle tai kuluttajariitalautakuntaan. Myöhempi sopimusehtojen kohtuusarviointi ja kuluttajan esittämät sovitteluvaatimukset voi- daan välttää riittävän yksityiskohtaisella markkinoinnilla ja sopivalla menettelyllä suhteessa kuluttajaan, johon kuuluu riittävä tiedonantovelvollisuuden täyttäminen.
Tiedonantovelvollisuudesta ja kuluttajalle annettavista tiedoista on säädetty useissa KSL:n lu- vuissa ja muualla laeissa riippuen siitä, mihin lakia on kulloinkin tarkoitettu sovellettavaksi. Yksityisleasingsopimusten kannalta keskeisessä asemassa on KSL 2 luvun sääntely ja markki- noinnin yhteydessä annettavat tiedot, koska muiden lukujen soveltumiseen yksityisleasingso- pimuksiin liittyy tulkinnanvaraisuutta.80 Tiedonantovelvollisuus tarkoittaa sitä, että sopimus- osapuolelle on annettava oikeat tiedot seikoista, joilla on sopimussuhteeseen olennainen mer- kitys ja tiedoista, joiden voidaan olettaa vaikuttavan kuluttajan sopimuksentekopäätökseen sekä oikeuksien ja velvollisuuksien täyttämiseen. Ämmälä kirjoittaa lisäksi, että tiedonantovelvolli- suus saattaa perustua myös lakiin kirjoittamattomaan säännökseen.81
Tiedonantovelvollisuus sopimuskumppania kohtaan voidaan johtaa yleisestä sopimusoikeudel- lisesta lojaliteettivelvollisuudesta, jolloin lojaliteettivelvollisuus ja tiedonantovelvollisuus ovat voimassa jo sopimuksentekovaiheessa. Elinkeinonharjoittaja-kuluttajasuhteessa tukea tiedon- antovelvollisuuden sisällön määrittelyyn antavat erityisesti 2 luvun 6 § ja 7 §. Edellinen pykälä kieltää antamasta kuluttajalle totuudenvastaisia ja harhaanjohtavia tietoja, jotka ovat omiaan johtamaan siihen, että kuluttaja tekee sopimuksen kohdetta koskevan päätöksen, jota tämä il- man annettuja tietoja ei olisi tehnyt.82
80 Eri KSL:n lukujen soveltumista yksityisleasingsopimuksiin käsittelen tutkielmassa myöhemmin.
81 Tiedonantovelvollisuudesta elinkeinonharjoittaja-kuluttajasuhteessa ks. tarkemmin Ämmälä, 2006, s. 80-113 ja Ämmälä, 1994, s. 13 eteenpäin.
82 Kiellosta antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja ks. lisää Peltonen-Määttä, 2015, s. 123-130. Lojali- teetti- ja tiedonantovelvollisuudesta ks. lisää Saarnilehto; Annola; Hemmo; Xxxxx; Xxxxxx; Xxxxx-Xxxxxxxx; To- lonen; Xxxxxxxx; Xxxxxxxx, 2017, s. 123-136.
Jälkimmäinen pykälistä kieltää jättämästä antamatta sellaisia, asiayhteys huomioon ottaen, olennaisia tietoja, jotka kuluttaja tarvitsee päätöksen tekemiseen ja joiden puuttuminen johtaa siihen, että kuluttaja tekee päätöksen, jota ei olisi tehnyt ilman tietojen puuttumista.83 Edellä mainittujen pykälien rikkominen voi johtaa puolestaan sopimuksen sovitteluun KSL 4 luvun perusteella tai jopa siihen, että sopimus määrätään raukeamaan. Kirjoitetussa laissa on puoles- taan tarkemmin määritelty, mitä tietoja kuluttajalle on kulloinkin annettava. Tietojen sisältö riippuu esimerkiksi siitä, onko kyse vasta markkinointivaiheesta (ks. tarkemmin KSL 2:8 § ja 8 a-b §:t) ja toisaalta sopimustyypistä (esimerkiksi kuluttajakauppa KSL 5 luvussa tai kulutta- jaluotto KSL 7 luvussa).
3.1 Vanhempia ratkaisuja sopimusehtojen kohtuusarvioinnista
Kuluttajille suunnatut yksityisleasingpalvelut ovat vasta kasvattamassa suosiotaan Suomessa. Osaltaan tästä johtuen relevantteja ja merkittäviä yksityisleasingsopimuksiin liittyviä oikeusta- pauksia on vähän. Tässä kappaleessa käsittelen yleisesti leasingia koskevia oikeustapauksia siltä osin, kuin niistä on tulkinnallista apua yksityisleasingsopimusten kannalta sekä muuta oi- keuskirjallisuutta ja oikeudellisia julkaisuja, joissa on käsitelty ohessa esiteltyjä oikeustapauk- sia.
Ensimmäiseksi käsitellään hieman vanhaa markkinatuomioistuimen (jäljempänä MT, nykyisin markkinaoikeus) ratkaisua MT:1986:6, joka kuitenkin sopii käsiteltävään aiheeseen erinomai- sesti. Tapauksessa kuluttaja-asiamies ja rahoitusyhtiö olivat vastapuolina leasingvuokrasopi- musta koskevassa asiassa. Mielenkiintoista tässä tapauksessa on erityisesti se, että kyseessä on elinkeinonharjoittaja-kuluttaja -asetelma rahoitusleasingjärjestelyssä, joka ratkaisun antamisen aikaan oli Suomessa vielä varsin uusi ilmiö. Ratkaisussa käsiteltiin muun muassa leasingsopi- muksen kohteen omistusoikeuden siirtymistä sopimusosapuolten välillä ja kyseisen leasingso- pimuksen rinnastumista osamaksukaupasta annetusta laissa tarkoitettuun sopimustyyppiin.84 Keskeistä tapauksessa oli sopimuksessa käytettyjen ehtojen kohtuusarviointi.
83 Ks. lisää Peltonen-Määttä, 2015, s. 129-131.
84 Nykyisin osamaksukaupasta annettua lakia (91/1966, jäljempänä osamaksukauppalaki) ei enää lain 1 a §:n mu- kaisesti sovelleta elinkeinonharjoittaja-kuluttaja -suhteessa. Erityisesti KSL 7 luvun säätämisen jälkeen osamak- sukauppalaki menetti merkitystään elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisissä suhteissa, jonka jälkeen selvyyden vuoksi katsottiin tarpeelliseksi keskittää elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan osamaksukauppaa koskeva sääntely yhteen lakiin ja poistaa ylimääräisiä rinnakkaisuuksia lainsäädännöstä. Ks. lisää HE 24/2010 vp, Hallituksen esitys
Tapauksessa kuluttaja suoritti leasingtarjoajana toimivalle rahoitusyhtiölle leasingsopimuksen so- pimusehtojen mukaan leasingkohteen käteishinnan ja luottokustannukset. Kuluttajalla oli maksu- suorituksensa ja sopimusehtojen perusteella oikeus olettaa, että leasingkohteen omistusoikeus so- pimuskauden päättyessä kuului hänelle. Tämän perusteella leasingsopimusta oli arvioitava irtai- men kauppaa koskevien normien ja säädösten perusteella. Näin ollen ehdot, jotka viittasivat mää- räaikaiseen vuokrasopimukseen tai velvoittivat kuluttajan palauttamaan kohteen sopimuskauden päätteeksi, olivat kuluttajan kannalta kohtuuttomia.
Tapauksessa käsitellyn rahoitusleasingsopimuksen ja yleisesti kuluttajakaupassa käytössä ol- leen osamaksukauppasopimuksen välillä oli useita yhtäläisyyksiä. Tätä yhteyttä tarkastelles- saan MT kiinnitti huomiota erityisesti siihen, että kummassakin sopimustyypissä kuluttaja suo- rittaa erissä hyödykkeen hinnan rahoituskustannuksilla lisättynä. Molemmat sopimukset kos- kevat yksilöityä esinettä, jonka hinta maksetaan useammassa kuin yhdessä erässä, ja molem- missa sopimustyypeissä riski esimerkiksi tapaturman aiheuttamasta vahingosta kuuluu osamak- suostajalle ja leasingottajalle. Vaikka MT:n ratkaisu on vanha, voidaan samanlaista yhdistä- mistä tehdä myös nykyisin käytettävien yksityisleasingsopimusten ja osamaksukauppasopi- musten välillä. Kuluttajan asema näiden kahden välillä on pitkälle toisiinsa rinnastettavissa. Tuomioistuin antoi ratkaisussaan merkitystä myös sille, kuinka sopimuksia oli kuluttajille markkinoitu ja millainen käsitys markkinoinnin perusteella tarjottavista sopimuksista kulutta- jille välittyi.
Edellisessä kappaleessa mainittujen yhtäläisyyksien johdosta MT rinnasti käytetyn kuluttajan ja rahoitusyhtiön välisen rahoitusleasingsopimuksen osamaksukauppalaissa tarkoitettuun sopi- mustyyppiin. Tämän seurauksena MT viittasi osamaksukauppalain säännösten pakottavuuteen ja siihen, että ehto, jolla kuluttaja on luopunut lain mukaisista oikeuksistaan, on mitätön. Xxxx- xxxx MT katsoi, että tapauksessa käsitellyn leasingsopimuksen ehdot, jotka rajoittivat leasin- gottajan oikeuksia suppeammiksi, kuin osamaksukauppalain kuluttajan suojaksi säädetyt vas- taavat ehdot, olivat kuluttajan kannalta KSL:n 3 luvun 1 §:n ja 2 §:n nojalla kohtuuttomia.
Yksityisleasingsopimusten kannalta huomionarvoista tapauksessa kohtuuttomiksi katsotuista ehdoista oli rahoitusyhtiön käyttämä ehto, joka antoi rahoitusyhtiölle osamaksukauppalain sääntelemää laajemman oikeuden purkaa sopimuksen. Lisäksi leasingsopimuksen vahingon- korvausvelvollisuutta koskeva ehto asetti kuluttajalle osamaksukauppalakiin verrattuna laajem- man vahingonkorvausvelvollisuuden, jonka lisäksi vahingonkorvausehto oli epäselvä ja tulkin- nanvarainen. Tässä ei ole tarpeellista alkaa yksityiskohtaisemmin käsittelemään
eduskunnalle laeiksi kuluttajansuojalain muuttamisesta ja eräiden luotonantajien rekisteröinnistä sekä eräiksi nii- hin liittyviksi laeiksi, s. 18 eteenpäin.
tuomioistuimen kohtuuttomiksi katsomien ehtojen sisältöä, koska tapaus itsessään on vanha ja sovellettava laki sisältöineen on muuttunut ratkaisun antamisen jälkeen. Periaatetasolla ratkai- susta tehdyt havainnut ovat kuitenkin huomionarvoisia. Jokainen voi halutessaan lukea niistä tarkemmin ratkaisusta MT:1986:6, joka on vapaasti saatavissa esimerkiksi Finlex-tietokan- nasta.
Kouvolan hovioikeuden antamassa ratkaisussa KouHO:1990:5 käsiteltiin sopimuksen kohtuulli- suutta leasingsopimuksen rauetessa. Vaikka kyseinen ratkaisu ei ole korkeimman oikeusasteen antama ennakkopäätös, on tapaus silti huomionarvoinen tarkasteltaessa erilaisia sopimuksen pur- kamisen johdosta maksettavia korvauksia koskevien ehtojen kohtuullisuutta sopimuksen rau- etessa. Tapauksessa leasingsopimuksen kohteena ollut auto oli vaurioitunut käyttökelvottomaksi leasingkauden aikana. Ratkaisussaan hovioikeus oli katsonut, että auton tuhoutuessa leasingsopi- mus on rauennut. Vuokralle ottaja ei ole ollut kyseisen sopimuksen nojalla velvollinen ottamaan toista vastaavaa autoa käyttöönsä jäljelle jääneeksi vuokra-ajaksi, koska kyseisellä leasingsopi- muksella oli tarkoitettu vuokrattavaksi kyseinen yksilöity ajoneuvo.
Sopimuksessa määritellyn ehdon mukaan vuokralle ottaja on velvollinen maksamaan ehdossa määritellyn purkamismaksun, jos sopimus lakkaa ennen vuokra-ajan päättymistä. Hovioikeus kat- soi kuitenkin, että sopimuksen lakattua auton tuhoutumisen johdosta, kyseisen ehdon soveltami- nen johtaisi lähtökohtaisesti kohtuuttomuuteen. Koska leasingantaja ei ollut myöskään osoittanut perustetta, jonka vuoksi ehtoa olisi pidettävä kohtuullisena, hovioikeus katsoi, ettei sillä ollut oi- keutta purkamismaksuun.
Vaikka kyseisessä tapauksessa oli kysymys elinkeinonharjoittajien välisestä järjestelystä, soveltuu ratkaisu myös yksityisleasingsopimuksien soveltamistilanteisiin. Asetelma olisi tuolloin muutoin sama, mutta kuluttaja olisi lähtökohtaisesti vielä elinkeinonharjoittajaa heikommassa asemassa. Oikeustoimilain 36 §:n mukainen kohtuusarviointi puolestaan voidaan rinnastaa KSL:n mukaan suoritettavaan kohtuusarviointiin aiemmissa luvuissa esitetyillä perusteilla.
Kohtuulliseen leasingsopimuksesta johtuvan vahingonkorvauksen määrään on ottanut kantaa puolestaan korkein oikeus vanhemmassa ratkaisussaan KKO:1985-II-177. Tapauksessa leasin- gantajana toimiva rahoitusyhtiö oli vuokrannut metsätraktorin A:lle. Osapuolten solmiman xxx- singsopimuksen mukaan traktori oli leasingantajan omaisuutta eikä asiakas sopimuksen perus- teella saanut laitetta omistukseensa. Asiassa ei ollut myöskään tehty muuta metsätraktoria kos- kevaa sopimusta, joten KKO katsoi, että sopimussuhteeseen ei voitu soveltaa osamaksukauppaa koskevia säännöksiä.
A oli myöhemmin jättänyt maksamatta sovittuja kuukausimaksueriä, jonka johdosta leasingan- tajana toimiva rahoitusyhtiö oli purkanut sopimuksen. A:n sopimusrikkomukseen vedoten se oli vaatinut maksettavaksi vahingonkorvausta sopimuksen ennenaikaisesta päättämisestä ja so- vittua vuokraa siltä ajalta, kun kone oli A:n hallinnassa sekä korvausta koneen noutamisesta
aiheutuneista kustannuksista. Leasingsopimuksen mukaan ensiksi mainittu vahingonkorvaus oli määrätty suuruudeltaan kolmeneljäsosaksi erääntymättömien vuokramaksujen määrästä koko jäljellä olevalta sopimuskaudelta. Ratkaisussaan KKO arvioi kyseisen vahingonkorvaus- ehdon kohtuutta.
Kohtuusarvioinnissa KKO antoi merkitystä toisaalta sille, millaista käyttöä leasingkohteelle oli sopimuksen purkamisen jälkeen ja katsoi uskottavaksi, että konetta olisi voitu hyödyntää vielä noin puolen vuoden kuluttua sopimuksen päättymisestä. Toisaalta myös osapuolten asema so- pimusta tehtäessä ja yhtiön mahdollisuus huolehtia, että purkamisen jälkeen aiheutunut vahinko jäisi mahdollisimman pieneksi, olivat merkityksellisiä kohtuusarvioinnin kannalta. Arvioinnin perusteella KKO tuli siihen lopputulokseen, että vahingonkorvauslausekkeen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen. KKO sovitteli vahingonkorvausehtoa OikTL 36 §:n nojalla siten, että kohtuulliseksi vahingonkorvaukseksi katsottiin, noin puoli vuotta sopimuksen purkami- sesta lukien, kolmasosa sovitusta kuukausivuokrasta.
Yksityisleasingsopimuksissa käytettäviä vahingonkorvauslausekkeita arvioitaessa voidaan edellä mainitun ratkaisun perusteella antaa merkitystä leasingkohteen käytölle sopimuksen pur- kamisen jälkeen, osapuolten asemalle ja velvollisuudelle minimoida purkamisen jälkeen aiheu- tuva vahinko. Autoa ei suoraan voida verrata metsäkoneeseen, mutta lienee kuitenkin riida- tonta, että auton liisaaminen eteenpäin sopimuksen päättymisen jälkeen on verrattain helpom- paa ja onnistuu nopeasti vanhan leasingkauden päätteeksi, mikäli auto palautetaan sovitussa kunnossa.
Mahdollisuus vahingon minimoimiseen yksityisleasingsopimuksissa sopimuksen purkamisen jälkeen on hyvä, jolloin tarvetta kohtuuttoman korkean vahingonkorvausmaksun määräämiselle sopimusta solmittaessa ei ole. Huomioon on otettava lisäksi kuluttajan heikompi asema sopi- musosapuolena, jolloin vahingonkorvausehdon soveltaminen yksityisleasingsopimukseen voi johtaa kohtuuttomuuteen, mikäli soveltamisesta aiheutuu kuluttajalle kohtuuttoman ankara maksuvelvollisuus tai mikäli kuluttaja on sidottu maksuvelvollisuuteen pitkäksi ajaksi eteen- päin.
3.2 KKO:1997:130 – Leasingjärjestelyn tulkinta ja sopimuksen purkaminen
Ratkaisussa KKO:1997:130 käsiteltiin osapuolten leasingjärjestelystä johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien suhdetta. Tarkasteltavaksi nousi erityisesti leasingottajan oikeus vedota vir- heeseen ja purkaa sopimus. Xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx oli otettu vastuuvapauslauseke, joka
koski virhettä tai puutteellisuutta leasingkohteessa. Sopimusehtojen kohdan 5 mukaan: ”… Jos vuokrauskohteessa on vika tai puute toimitettaessa tai vika tai puute ilmenee vuokrauskauden kestäessä, asiakkaan on esitettävä näistä johtuvat vaatimuksensa vuokrauskohteen toimitta- neelle myyjälle tai myyjän osoittamalle takuu- tai muun sen kaltaisen sitoumuksen antajalle ja ilmoitettava tästä välittömästi rahoitusyhtiölle.
Mikäli myyjä tai takuu- tai muun sen kaltaisen sitoumuksen antaja kiistää asiakkaan oikeuden korjauttaa vika tai puute, rahoitusyhtiön on vaadittaessa käytettävä tai laitteen omistajana val- tuutettava asiakas käyttämään puhevaltaa. Mahdollisesti aiheutuvista kustannuksista vastaa asiakas. …”
Vuokralleottajina toimineille A:lle, B:lle ja C:lle oli sittemmin toimitettu kyseinen laite, joka oli kuitenkin heti vuokrakauden alussa havaittu käyttökelvottomaksi siinä ilmenneiden vikojen takia. Myyjäliike ei ollut yrityksistään huolimatta onnistunut korjaamaan laitteessa ilmenneitä vikoja, jolloin riidan aiheeksi vuokralleottajien ja rahoitusyhtiön välillä nousi kysymys siitä, oliko sopimus mahdollista purkaa olennaisen virheen johdosta vai johtiko sopimuksen ennen- aikainen purkaminen maksamatta jääneiden vuokrien osalta vahingonkorvausvelvollisuuteen.
Tapauksessa KKO:1997:130 rahoitusyhtiö vetosi siihen, että rahoitusyhtiö on rahoitusleasingia käytettäessä samassa asemassa kuin pankki, jonka asiakas on pankilta saamallaan luotolla ostanut koneen elinkeinotoiminnassaan käytettäväksi. Tällöin luotonsaaja on kaupan kohteen virheistä huolimatta velvollinen maksamaan velan pankille luottoehtojen mukaisesti. Tämän vuoksi lea- singsopimuksen kohdassa 5 rahoitusyhtiön vastuu on rajoitettu siten, ettei se vastaa vuokralleot- tajalle sopimuskohteen virheistä. Lisäksi leasingsopimukseen ei ollut otettu purkamista mahdol- listavaa kohtaa vuokraesineen virheen perusteella.
Ratkaisuaan korkein oikeus perusteli muun muassa osapuolten toteuttaman leasingjärjestelyn rakenteella. Tapauksen mukaisessa tilanteessa (ja rahoitusleasingissa yleensä) rahoitusyhtiö os- taa itselleen vuokrattavan esineen myyjältä. Tämän jälkeen rahoitusyhtiö vuokraa irtaimen esi- neen vuokralleottajalle, jolloin sopimuskumppaneiden välille solmitaan irtainta esinettä kos- keva vuokrasopimus. Vuokrasopimuksen käyttämiseen on turvauduttu sen vuoksi, että rahoi- tusyhtiön omistusoikeus vuokraesineeseen on vuokrasaatavan vakuutena vuokrakauden aikana. Edellä mainitun vuoksi korkein oikeus päätyi soveltamaan vuokralleantajan ja -ottajan väliseen oikeussuhteeseen irtaimen esineen vuokraa koskevia säännöksiä ja periaatteita – rahoitusyhtiön rahoittajan asemasta huolimatta. Purkuoikeus olennaisen virheen perusteella on siis olemassa.
Korkein oikeus käsitteli ratkaisussaan myös epäselvyyssääntöä, jonka mukaan vakioehtoja ja erityisesti vastuunrajoitusmääräyksiä on tulkittava epäselvissä tapauksissa laatijansa, tässä
tapauksessa rahoitusyhtiön, vahingoksi. Käsitellyssä ehdossa ei ollut määräystä tilanteesta, jossa myyjä ei kykene korjaamaan vuokraesineessä ollutta virhettä. Toisaalta siinä ei ollut ni- menomaista mainintaa, ettei rahoitusyhtiö ole vastuussa vuokratussa laitteessa ilmenevästä vir- heestä eikä sopimusehdossa ole kielletty vuokralleottajaa purkamasta sopimusta vuokran koh- teen virheen perusteella.
Viimeisenä perusteluna ratkaisulleen KKO käytti sopimusosapuolten suoritusten välistä tasa- painoa. Rahoitusyhtiö oli sopimusehdolla 5 siirtänyt vuokralleottajalle kohteen ostajalle kuulu- neet myyjän virheelliseen suoritukseen perustuvat velvollisuudet, muttei oikeuksia. Sopimuk- sen purkamisoikeuden kieltäminen tapauksessa olisi merkinnyt sitä, että vuokralleottaja olisi ollut velvollinen suorittamaan leasingvuokrat koko sopimuskaudelta, muttei olisi voinut lait- teen virheen vuoksi käyttää sitä yritystoiminnassaan. Sopimusosapuolten suoritusten välillä ei tällöin vallitsisi tasapaino. KKO katsoi, että A:lla ja hänen myötäpuolillaan oli oikeus purkaa leasingsopimus sopimuskohteen olennaisen virheen perusteella, eikä heillä sopimuksen purka- misen jälkeen ollut enää velvollisuutta maksaa sovittuja kuukausieriä.
Mahdollisuus vedota leasingkohteen virheeseen sekä mahdollisuus päättää sopimus ennen so- vitun leasingkauden päättymistä ovat merkityksellisiä kohtia myös yksityisleasingsopimuksissa kuluttajan näkökulmasta. Kun esimerkiksi irtaimen kuluttajakaupassa kuluttajan toimintamah- dollisuudet kohteen virheen johdosta on pakottavalla lainsäädännöllä (KSL 5 luku) turvattu, ei oikeustila ole yhtä yksiselitteinen yksityisleasingsopimuksia sovellettaessa. Kuten ratkaisusta KKO:1997:130 voidaan tulkita, leasingantajan ja kuluttajan välinen sopimus on lähtökohtai- sesti pohjimmiltaan irtaimen vuokraa koskeva sopimus (ellei sopimuksen sisällöstä ilmene muuta esimerkiksi omistusoikeuden siirtymistä tarkasteltaessa) sovelletaan leasingsopimuk- seen tällöin irtaimen esineen vuokraa koskevia sääntöjä ja periaatteita.
Kuluttajan oikeusaseman määrittelemisen kannalta ei kuitenkaan ole toivottavaa, että oikeustila on epäselvä. Myöhemmin käsiteltävistä ratkaisuista KKO:2008:5385 ja KKO:2015:26 ilmenee kuinka rahoitusleasingjärjestely on mielletty yhä enemmän irtaimen esineen vuokrasta eroa- vaksi erityisrahoitusmuodokseen, jolloin vuokralleottajan oikeusaseman määritteleminen irtai- men esineen vuokraa koskevien normien pohjalta ei ole riidatonta. Nämä päätelmät ovat sovel- lettavissa myös yksityisleasingjärjestelyyn, joka rakenteensa puolesta vastaa perinteistä rahoi- tusleasingjärjestelyä – onhan kyseessä suoraan elinkeinonharjoittajien välisestä oikeussuhteesta kuluttajasuhteeseen siirretty rahoitusmuoto. Toivottavaa ei toisaalta myöskään ole, että oikeuk- sien ja velvollisuuksien määritteleminen tapahtuu abstraktien periaatteiden nojalla, kun
85 Ks. erityisesti eri mieltä olleiden oikeusneuvosten lausunnot.
kuluttajan asemaa tarkasteltuna vastaavissa oikeussuhteissa kuluttajansuojaa tukee pakottava erityislainsäädäntö.
Edellä mainittu heijastuu myös mahdollisuuteen päättää sopimus ennen leasingkauden päätty- mistä. Irtaimen vuokraa koskevista periaatteista ei saada yksiselitteistä vastausta kysymykseen, onko kuluttajalla oikeus irtisanoa tai purkaa sopimus ennen leasingkauden päättymistä ja mil- laisilla perusteilla vai onko se mahdollista ainoastaan leasingantajan suostumuksella. Tähän vaikuttaa kulloinkin käsillä olevassa järjestelyssä suoritetut oikeustoimet ja leasingsopimuksen sisältö. Myös sopimuksen ennenaikaisen päättämisen perusteella maksettavan korvauksen koh- tuullisuutta tällä perusteella on vaikea arvioida. Sopimuksen tulkinta on tällöin ratkaisevassa asemassa.
Edellä käsitelty KKO:n ratkaisu 1997:130 (ja vanhemmat käsitellyt ratkaisut) antavat kuitenkin hieman näkökulmaa kysymykseen sopimuksen purkamisesta; tapauksessa olennainen virhe kohteessa johti purkuoikeuden olemassaoloon, mutta toisaalta asiaan vaikutti myös sopimus- kohdan epäselvyystulkinta purkamiskysymyksen osalta ja sopimuskumppanien suoritusten epätasapaino, mikäli purkuoikeus oli hylätty. Kuitenkin puhtaasti kuluttajasopimussuhteessa vastaavassa tilanteessa purkuoikeuden epääminen olennaisen virheen johdosta johtaisi nopeasti kohtuuttomuuteen kuluttajan aseman ja osapuolten väliset suoritukset huomioon ottaen.
3.3 KKO:2008:53 ja KKO:2015:26 – Leasingjärjestelyn tulkinta ja sopimuksen purkaminen
KKO:n ratkaisut 2008:53 ja 2015:26 käsittelivät molemmat edellä käsitellyn ratkaisun tavoin leasingsopimuksen tulkintaa ja purkuoikeutta. Hieman uudempina ratkaisuina niiden käsittele- misen on tutkielmassa irrotettu omaksi kappaleekseen. Erityisesti ratkaisussa 2008:53 on myös varsin mielenkiintoinen eri mieltä olleiden oikeusneuvosten lausunto, jota käsitellään myös.
Tapauksessa 2008:53 leasingottajana toimi pienyrittäjä A, joka oli solminut leasingsopimuksen rahoitusyhtiön kanssa. Havaittuaan leasingkohteessa virheen, jota myyjäyhtiö ei ollut kyennyt yrityksistään huolimatta korjaamaan, A oli purkanut leasingsopimuksen esineessä olleiden vir- heiden takia ja lopettanut leasingmaksujen maksamisen. Ratkaistavana oli siis (ratkaisun 1997:130 tavoin) kysymys siitä, oliko A:lla ollut oikeus purkaa sopimus ja lopettaa leasing- maksujen maksaminen vai oliko rahoitusyhtiö oikeutettu maksamatta jääneisiin kuukausimak- suihin sekä osapuolten solmiman leasingsopimuksen mukaiseen vahingonkorvaukseen.
Tapauksessa 2008:53 keskeiseksi nousi leasingsopimuksen yleisten ehtojen 10 §, joka oli luon- teeltaan rahoitusyhtiölle suunnattu vastuuvapauslauseke ja se määritteli muutoinkin leasingso- pimuksen osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia. Vastuuvapauslausekkeiden käyttäminen lea- singjärjestelyssä on tunnuksenomaista, koska rahoitusyhtiö tavoittelee järjestelyssä nimen- omaan rahoittajan asemaa. Rahoitusyhtiön mukaan ehtojen 10 §:ssä oli määräys, jonka perus- teella rahoitusyhtiö ei vastannut leasingkohteessa olleesta virheestä ja leasingantaja oli yleisten ehtojen nojalla siirtänyt leasingkohteen ostajalle kuuluvat myyjän virheelliseen suoritukseen perustuvat oikeutensa sopimuskumppanilleen A:lle. Rahoitusyhtiö katsoi olevansa tapauksessa vain rahoittajan asemassa ja vetosi lisäksi siihen, että solmitussa leasingsopimuksessa, kuten rahoitusleasingsopimuksissa oli säännönmukaista, oli muutettu vuokralleantajan ja vuokralle- ottajan suhdetta olennaisesti siitä, mikä se oli tavanomaisessa irtaimen esineen vuokrassa.86
Vuokralleottaja puolestaan katsoi, ettei sopimuksessa ollut rajoitettu rahoitusyhtiön vastuuta kohteen virheestä, eikä myöskään siirretty rahoitusyhtiölle laitteen ostajana kuuluvia oikeuksia sopimuskumppani A:lle. Sopimuksen osapuolten välillä ei ollut myöskään sovittu siitä, millai- sissa tilanteissa vuokralleottaja olisi oikeutettu purkamaan leasingsopimuksen. Tämän johdosta A katsoi sopimuksen olevan aukollinen, mikä johtaisi siihen, että tapaukseen olisi sovellettava irtaimen esineen vuokraa koskevia säännöksiä ja periaatteita, joiden perusteella A:lla olisi ollut oikeus purkaa sopimus kohteen olennaisen virheen perusteella.87 Jos KKO kuitenkin tulkitsisi ehtojen rajoittaneen A:n purkuoikeutta, A katsoi, että kyseiset ehdot eivät yllättävinä ja anka- rina olleet tulleet A:ta sitoviksi tai ne olivat joka tapauksessa kohtuuttomia ja niitä olisi sovitel- tava.
Ratkaisussaan KKO totesi, ettei rahoitusleasingjärjestelyn osapuolten asemaa ole lailla sään- nelty eikä vakiintunutta oikeuskäytäntöä ole. Rahoitusyhtiö ei ollut esittänyt myöskään selvi- tystä siitä, että alalla olisi vakiintunut sopimuskäytäntö vuokrakohteen virheen seuraamusten osalta. Mikäli rahoitusyhtiö olisi tämän kyennyt osoittamaan, olisi KKO voinut suhtautua ra- hoitusleasingiin enemmän itsenäisenä erityisrahoitusmuotona. Näin ollen KKO ei tapauksessa
86 Verrattuna edelliseen KKO:n ratkaisuun 1997:130 vaikuttaa rahoitusyhtiö ”ottaneen opiksi” edellisestä KKO:n aihetta käsitelleestä ratkaisusta. Tapauksessa KKO:2008:53 rahoitusyhtiö pyrki vastuuvapauden lisäksi korosta- maan, että se oli siirtänyt ostajalle kuuluvat virheelliseen suoritukseen perustuvat oikeudet leasingottajalle ja, että sopimusosapuolten suhdetta oli muutettu olennaisesti irtaimen esineen vuokraan verrattuna. Viimeksi mainitulla rahoitusyhtiö yritti epäilemättä välttämään tilanteen, jossa tähänkin tapaukseen sovellettaisiin irtaimen vuokraa koskevia periaatteita, joka seuraisi ratkaisun 1997:130 kaltaiseen lopputulokseen ja olisi rahoitusyhtiölle epäedul- linen.
87 Leasingottaja oli selvästi, rahoitusyhtiön tavoin, lukenut tarkasti KKO:n ratkaisua 1997:130, koska se vetosi perusteluinaan samoihin seikkoihin vaatimustensa tueksi, joita KKO oli nostanut esille ratkaisussaan. Rahoitusyh- tiön pyrkiessä välttämään irtaimen esineen normien soveltamisen tapaukseen, yritti A vedota nimenomaan epäsel- vyyssääntöön, joka johtaisi sen mukaan irtaimen esineen normien soveltamiseen ja purkuoikeuden olemassaoloon kohteen olennaisen virheen perusteella.
katsonut oikeaksi rahoitusyhtiön väittämää siitä, ettei rahoitusyhtiöllä ole vakiintuneen käytän- nön perusteella virhevastuuta. KKO katsoi, että sopimusosapuolten oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät keskenään sovitun perusteella, jolloin lähtökohtana sopimuksen tulkinnassa on so- pimusasiakirja.
KKO:n ratkaisu 2008:53 oli hyvin pitkälle ratkaisun 1997:130 kaltainen, vaikka ratkaisuissa oli painotuseroja ja ne erosivat toisistaan hieman rakenteeltaan. Ratkaisussa 2008:53 painotettiin enemmän oikeussuhteiden määräytymistä sovitun ja sopimusasiakirjan perusteella, jolloin so- pimuksen tulkinta oli keskeisessä asemassa. Ratkaisussa 1997:130 päädyttiin suoraan solmitun sopimuksen luonteen perusteella soveltamaan irtaimen esineen vuokraa koskevia normeja. Mo- lempien ratkaisuiden perusidea oli kuitenkin se, että solmittu leasingsopimus katsottiin luon- teeltaan vuokrasopimukseksi. Erityisesti ratkaisussa KKO:2008:53 KKO:n enemmistö presu- moi leasingsopimuksen, ratkaisun 1997:130 tapaan, irtaimen vuokraksi, kun taas vähemmistö korosti rahoitusleasingjärjestelyn erityispiirteitä, jolloin keskeiseen asemaan olisi noussut ni- menomaan sopimuksen tulkinta ja edellä mainitut erityispiirteet.88
Osapuolten välisen oikeussuhteen sisältöä määrittelee kuitenkin osapuolten asiasta sopima ja sopimusasiakirja ehtoineen. Kun sovitut ehdot osoittautuivat tulkinnanvaraisiksi, sovellettiin tapauksiin epäselvyyssääntöä, jonka mukaan ehtoja tulkittiin ne laatineen rahoitusyhtiön vahin- goksi. Koska ehdot olivat tulkinnanvaraisia, katsottiin purkuoikeuden määräytyvän irtaimen esineen vuokraa koskevien normien perusteella.
Ratkaisussa 1997:130 otettiin lisäksi kantaa osapuolten välisten suoritusten tasapainoon, jota ratkaisussa 2008:53 ei tehty. Voi tietenkin olla, että tämän ei katsottu olevan tarpeellista, muut ratkaisun perustelut huomioon ottaen. Molemmat leasingottajat olivat vastauksissaan vedon- neet siihen, että käsitellyt ehdot olivat kohtuuttomia tai niiden soveltaminen johtaisi kohtuutto- muuteen. Kohtuusarvioinnin puuttuminen ratkaisuista johtui kenties siitä, että tapausten ratkai- semiseen päädyttiin suoraan epäselvyyssäännön ja irtaimen esineen vuokran normien mukaisen purkuoikeuden olemassaolon kautta.
Tapauksessa 2008:53 eri mieltä olleet oikeusneuvokset katsoivat rahoitusleasingin enemmistöä selkeämmin omaksi vakiintuneeksi erityisrahoitusmuodokseen, jolla kauppa ja vuokra on sidottu toisiinsa kolmikantaiseksi järjestelmäksi. Vähemmistön näkökulma oli, että rahoitusleasing poik- keaa selvästi irtaimen esineen vuokrasta. Vähemmistö nosti lausunnossaan esille sen, ettei rahoi- tusyhtiöllä ole leasingjärjestelyssä juuri lainkaan kosketuspintaa sopimuksen kohteeseen, koska
88 Wuolijoki, 2008, s. 830.
xxxxxxx valitsee sopimuksen kohteen ja toimittajan. Lisäksi rahoitusyhtiöllä ei ole teknistä osaa- mista aloilta, joille kuuluvien laitteiden hankintaa se rahoittaa.
Leasingjärjestelyn toteuttamiselle on tavanomaista menettelytapa, jonka mukaan vuokralleottajan tulee kääntyä suoraan myyjän puoleen saadakseen esimerkiksi esineen virheen korjatuksi tai so- pimuksen puretuksi. Vähemmistön näkökulmasta tämä ei aseta vuokralleottajaa lähtökohtaisesti huonompaan asemaan, kuin jos esine olisi hankittu kokonaan kolmannen rahoittamalla luotolla. Tällöinkin luottoa olisi maksettava sovitussa aikataulussa riippumatta siitä, toimiiko esine sovi- tulla tavalla vai ei. Kaiken kaikkiaan vähemmistö asetti myös enemmistöä enemmän vastuuta vuokralleottajalle tuntea rahoitusleasingjärjestely ja siihen liittyvät periaatteet ja toimintatavat. Merkittävää vähemmistön näkökannoista on se, että rahoitusleasing on katsottu omaksi erityisra- hoitusmuodokseen, johon ei sovelleta irtaimen vuokraa koskevia normeja, ja jolla on omat ylei- sesti noudatettavat periaatteensa.
Ratkaisussa KKO:2008:53 vähemmistön näkökulma on mielenkiintoinen ja uudistushenkinen sen antaessa enemmistön näkökulmaa enemmän merkitystä rahoitusleasingjärjestelyn kolmi- kantarakenteelle (myyjä - rahoittaja/leasingantaja - leasingottaja). Enemmistön mielipiteissä painoi enemmän perinteinen kaksiasianosaissuhde, joka on rahoittajan ja leasingottajan välillä. Kaksiasianosaissuhdetta yksin tarkasteltuna päädytään nopeasti soveltamaan irtaimen esineen vuokraa koskevia normeja, sillä leasingsopimus on lähtökohtaisesti luonteeltaan vuokrasopi- mus.
Wuolijoki kirjoittaa ratkaisua KKO:2008:53 koskevassa arvioinnissaan, että vähemmistön kantaa voi pitää teoreettisesti nykyistä tieteisoppia vastaavana.89 Wuolijoen mukaan viime vuosikymme- ninä oikeustieteellisessä keskustelussa on vallinnut kanta, jonka mukaan oikeuden tulee mukautua tosiasiallisiin yhteiskunnallisiin oloihin ja tarvittaessa irtautua esimerkiksi käsitteisiin sidotuista tulkinnoista.90 Tästä näkökulmasta tarkasteltuna oikeusneuvosten vähemmistön kanta on mielen- kiintoinen käsiteltäessä leasingsopimusten irrottamista niiden perinteisestä velvoiteoikeudelli- sestä kehyksestä.
Jos leasingsopimusta tarkastellaan puhtaasti kaksiasianosaissuhteessa leasingyhtiön ja leasin- gottajan välillä, voidaan päätyä helposti siihen johtopäätökseen, jota käräjäoikeus oli ratkaisus- saan 2008:53 käsitellyt: kun irtaimen esineen vuokraa koskevat normit tulevat tapauksen pe- rustaksi, näiden yleisten velvoiteoikeudellisten periaatteiden nojalla leasingvuokranantajan ei tulisi voida saada vuokralleottajaan nähden parempaa oikeutta, kuin leasingkohteen myyjäyh- tiöllä olisi ollut (käsiteltäessä esimerkiksi kysymystä siitä, olisiko irtisanomis- ja purkamisoi- keuden epääminen johtanut kohtuuttomaan lopputulokseen vai ei).
89 Wuolijoki, 2008, s. 831.
90 Wuolijoki, 2008, s. 831.
Jos taas leasingjärjestely mielletään aiemmin mainitulla tavalla kolmikantaiseksi järjestelyksi, jossa leasingyhtiön rooli on puhtaasti rahoitukseen painottuva (kuten ratkaisussa 2008:53 eri mieltä olleiden neuvosten lausunnosta voi lukea sekä lisäksi myöhemmästä ratkaisusta KKO:2015:26) kyseinen velvoiteoikeudellinen ongelma voidaan katsoa sivuutetuksi, kun vuokralleottajan oikeudet ovat tasapainossa suhteessa leasingantajaan ja kohteen myyjään – myyjän ja leasingantajan vastuu on tällöin jaettu osapuolten sopiman ja leasingsopimuksen vas- tuuvapauslausekkeen mukaisesti myyjän ja leasingantajan välille, kuitenkin siten, että kaikki vuokralleottajalle kuuluvat oikeudet ovat olemassa. Niiden kohteena on perinteisestä kaksiasi- anosaissuhteesta poiketen vain joko leasingantaja tai leasingkohteen myyjäyhtiö.
Leasingjärjestelyn tarkoitus ja erityispiirteet huomioon ottaen oikeuskirjallisuudessa on pidetty mahdollisena sitä, että ilman nimenomaista rahoitusyhtiön valtuutustakin leasingvuokralaisella olisi oikeus esittää leasingkohdetta koskevia vaatimuksia myyjäyhtiötä kohtaan, vaikka myyjä- yhtiön ja leasingvuokralaisen välillä ei olisi nimenomaista sopimussuhdetta.91 Näkemystä on puoltanut muun muassa Kaisto ratkaisua KKO:2015:26 käsitelleessä artikkelissaan.92 Leasing- vuokralaisen oikeusasema ei siten ole yksistään riippuvainen oikeussuhteesta rahoitusyhtiöön. Edellä mainittua päätelmää voidaan soveltaa myös yksityisleasingjärjestelyyn arvioitaessa ku- luttajan mahdollisuutta esittää leasingsopimuksen kohdetta koskevia vaatimuksia joko rahoi- tusyhtiölle tai myyjäyhtiölle, vaikka tästä vastuunjaosta on tavallisesti ainakin jossain määrin suoraan leasingsopimuksella.
Yksityisleasingsopimusten tulkintaan ja ongelmanratkaisuun ratkaisuista 1997:130 ja 2008:53 voidaan johtaa lisäksi se, että irtaimen esineen vuokraa koskevat säännöt ja periaatteet tulevat nopeasti sovellettavaksi ja ikään kuin ”perustaksi”, mikäli KSL:n luvuista ei saada johdettua erityislainsäädäntöä ongelmanratkaisun avuksi. Irtaimen esineen vuokraa koskevien normien ohella sovelletaan tällöin myös KSL 2, 3 ja 4 lukuja, kuten tutkielmassa on aiheita jo aiemmin käsitelty. Mikäli tuomioistuimet tulkitsevat leasingjärjestelyä elinkeinonharjoittajien välillä edellä mainitulla tavalla lähtökohtaisesti leasingantajan ja leasingottajan välisenä sopimuksena, on todennäköistä, että näin toimitaan myös kuluttajan ollessa leasingottajan paikalla. Xxxxxxxx ei ole mitään syytä, miksi kuluttajasuhteessa toimittaisiin toisin. Lisäksi kuluttajasopimuksen ollessa kyseessä ei liene perusteita kasata yksittäiselle kuluttajalle enemmän vastuuta, kuin elin- keinonharjoittajalle vastaavassa suhteessa. Tällöin irtaimen esineen vuokraa koskevat normit tulevat sovellettaviksi päätöksenteon perustana.
91 Ks. mm. Norros, 2007, s. 78-82, Kaisto, 2015, s. 2 ja Wuolijoki, 2008, s. 832.
92 Kaisto, 2015, s. 2.
Annettaessa enemmän painoarvoa järjestelyn kolmikantaiselle luonteelle, vakiintuneesti käy- tettävistä sopimusehdoista (ja erityisesti niiden vastuuvapauslausekkeista, joita edellä käsitel- tiin) johtuu leasingottajan vastuun kasvaminen, joka oli nähtävissä jo KKO:2008:53 ratkaisun eri mieltä olleiden oikeusneuvosten lausunnoista. Kun annetaan enemmän merkitystä lea- singjärjestelyn erityispiirteille, sopimustulkinnan merkitys kasvaa ja esimerkiksi irtaimen vuokraa koskevien normien merkitys vähenee. Tällöin rahoitusyhtiön ja vuokralleottajan väli- nen sopimus sitoo vuokralleottajaa rahoitusyhtiön intressien mukaisella tavalla, kunhan sopi- musjärjestely on toteutettu riittävän selkeästi ja yksiselitteisesti.93
Lopuksi käsitellään vielä KKO:n ratkaisua 2015:26. Ratkaisu oli varsin pitkälle aiemmin käsi- teltyjen tapausten 1997:130 ja 2008:53 kaltainen, kuitenkin sillä erotuksella, että lähtötilanne ongelman ratkaisuun oli hieman erilainen. Kun ratkaisuissa 1997:130 ja 2008:53 vuokralleot- taja oli ensin purkanut leasingsopimuksen ja lopettanut leasingmaksujen maksamisen, ratkai- sussa 2015:26 vuokralleottaja oli ainoastaan pidättäytynyt leasingmaksujen maksamisesta xxx- singsopimuksen virheeseen vedoten ikään kuin painostuskeinona saadakseen virheen korja- tuksi, minkä seurauksena leasingyhtiö oli purkanut sopimuksen maksamatta jätettyjen leasing- maksujen perusteella.
Ratkaisuista 1997:130, 2008:53 ja 2015:26 voidaan lisäksi huomata se, kuinka tuomioistuimen suhtautuminen rahoitusleasingjärjestelyyn on kehittynyt vuosien aikana; viimeisimmässä rat- kaisussa rahoitusleasing miellettiin entistä enemmän omaksi erityisrahoitusmuodokseen, jolla on omat yleisesti noudatettavat periaatteensa. Rahoitusleasingjärjestely on siis entistä enemmän erotettavissa perinteisestä irtaimen esineen vuokrasta. Tämä kehitys on puolestaan johdetta- vissa myös yksityisleasingsopimusten tulkintaan, kun arvioidaan irtaimen vuokraa koskevien normien tulemista päätöksenteon perustaksi aiemmin esitetyllä tavalla.
Ratkaisussa KKO:2015:26 on perusteluiden kappaleessa 7 kerrannut aiempien ratkaisuiden 1997:130 ja 2008:53 teemoja. KKO on aiemmissa ratkaisuissa todennut, että rahoitusleasingjär- jestelyn osapuolten asemaa ei ole säännelty laissa ja rahoitusyhtiön rahoittajan asemasta huoli- matta rahoitusyhtiön ja vuokralleottajan väliseen oikeussuhteeseen sovelletaan irtaimen esineen vuokraa koskevia säännöksiä ja periaatteita. Leasingsopimusten vastuunrajoitusehdoissa olleet epäselvyydet ovat johtaneet siihen, että sopimuksen kohteen olennaisesta virheestä johtuen vuokralleottajalla on ollut oikeus purkaa leasingsopimus.
93 Ks. Kaisto, 2015, s. 2. Epäselvästi ja tulkinnanvaraisesti laadittut sopimukset johtavat epäselvyyssäännon (in dubio contra stipulatorem) soveltamiseen, joka näytteli merkittävää osaa ratkaisuissa KKO:1997:130, KKO:2008:53 ja KKO:2015:26.
Kuitenkin kappaleissa 8 ja 9 KKO on kerrannut leasingjärjestelylle tunnusomaisia piirteitä ja todennut, että vaikka rahoitusyhtiön ja vuokralleottajan välille solmitaan vuokrasopimus, ra- hoitusleasingjärjestelyyn liittyy kuitenkin normaalista vuokrasuhteesta olennaisesti poikkeavia piirteitä. KKO on katsonut rahoitusleasingin olevan erityisrahoitusmuoto, jossa vuokralleanta- jan pääasiallinen rooli on rahoituksellinen, eikä vuokralleantaja yleensä ole vastuussa vuokra- kohteen laadusta, ominaisuuksista ja vuokralleottajan käyttötarkoitukseen soveltuvuudesta. Leasingjärjestelyn tunnuspiirteet johtavat siihen, että vuokralleantajan velvollisuuksiin ei kuulu leasingkohteen tarkastaminen virheiden varalta.
KKO on lisäksi myöhemmin perusteluiden kappaleessa 16 viitannut rahoitusleasingjärjestelyn luonteeseen perustellessaan ratkaisuaan siitä, mitä kaikkea oli katsottava sisältyvän solmittuun leasingsopimukseen; oliko sopimus sisältänyt tavaroiden lisäksi myös palveluita. KKO totesi jär- jestelyn luonteeseen kuuluvaksi, että myyjän ja vuokralleottajan välistä tilaussopimusta sekä ra- hoitusyhtiön ja vuokralleottajan välistä vuokrasopimusta on tarkasteltava kokonaisuutena. Tilaus- sopimuksen tarkastelu nousi tapauksessa esiin, koska oli epäselvyyttä siitä, käsittikö leasingsopi- mus sekä tavaroita että palveluita. Järjestelyssä kauppa ja vuokra ovat kiinteällä tavalla yhteydessä toisiinsa ja voitiin edellyttää, että rahoitusyhtiö oli selvillä kohteesta myös siksi, koska omistusoi- keutta käytettiin järjestelyssä vakuutena, kuten tapana on. Rahoitusyhtiön yritys vedota tietämät- tömyyteen ei tapauksessa onnistunut, vaan leasingjärjestelyn katsottiin käsittäneen sekä tavarat että palvelut.
Ratkaisussa 2015:26 oli kysymys myös sekä rahoitusyhtiön että vuokralleottajan purkuoikeudesta. Suoraan leasingsopimuksen sopimusehtoja tulkitsemalla KKO päätyi siihen lopputulokseen, että rahoitusyhtiöllä oli ollut oikeus purkaa sopimus maksamattomien leasingmaksujen seurauksena siitä huolimatta, että laitteen käyttö oli estynyt. KKO katsoi, että vuokralleottaja oli ollut velvol- linen maksamaan leasingmaksut rahoitusyhtiön suorittamaan purkamiseen asti. Kuitenkin myös vuokralleottajalla katsottiin olleen oikeus leasingsopimuksen purkamiseen olennaisen virheen johdosta. Tapauksessa oikeus olisi ollut olemassa jo vuokralleottajan lakatessa maksamasta lea- singmaksuja. Vuokralleottaja ei siten ollut velvollinen maksamaan maksamattomia leasingmak- suja kuin sopimuksen purkamiseen asti, koska rahoitusyhtiön katsottiin osaltaan myötävaikutta- neen sopimuksen purkamiseen ja vahinkojen syntymiseen.
Eri mieltä olleen oikeusneuvoksen näkökulma riitaan oli enemmistön katsantokantaa ankarampi. Oikeusneuvos tulkitsi sopimusehtoja siten, että ehdot epäsivät vuokralleottajalta purkuoikeuden, eikä tapaukseen siltä osin liittynyt tulkinnanvaraisuutta tai epäselvyyttä. Lisäksi oikeusneuvos kat- soi, ettei ehtoa voitu pitää yllättävänä tai ankarana, koska vuokralleottajan on täytynyt tuntea lea- singjärjestelyn periaatteet. Oikeusneuvos sovelsi ankarampaa vastuuvapauslausekkeen tulkintaa myös puuttuneisiin tavaroihin ja palveluihin ja lisäsi, että vuokralleottaja oli vahvistanut kohteen toimituksen. Tämän johdosta oikeusneuvos katsoi, että leasingsopimus ei kattanut puuttuneita ta- varoita ja palveluita eikä vuokralleottajalla tällöin ollut oikeutta jättää maksuja maksamatta tai
purkaa sopimusta. Oikeusneuvos olisi tällöin ratkaissut tapauksen kokonaan rahoitusyhtiön hy- väksi. Eri mieltä olleen neuvoksen ratkaisu perustui huomattavan ankaraan sopimuksentulkintaan.
Toisaalta sopimuksen purkuoikeus on merkittävä sopimusosapuolten oikeussuojakeino, joka liittyy vain olennaisiin sopimusrikkomuksiin ja sillä on erityinen merkitys vuokralleottajan oi- keusturvan takeena rahoitusyhtiön vastuun rajoittamisesta huolimatta. KKO on perustellut kan- taansa myös kansainvälisillä oikeuslähteillä94, jotka puhuvat vuokrakohteen virheestä johtuvan purkuoikeuden olemassaolon puolesta, vaikka vuokrakohteen virheiden osalta vuokralleottajan tuleekin kääntyä rahoitusyhtiön sijasta suoraan myyjän puoleen. KKO on edellä mainitulla ta- valla ratkaisussaan antanut purkuoikeudelle oikeussuojakeinona suuremman merkityksen kuin leasingjärjestelyn tunnusomaisille piirteille, joihin kuuluu muun muassa edellä käsitelty rahoi- tusyhtiön vastuun rajoittaminen.
Edellä mainittu heijastuu myös yksityisleasingsopimusten tulkintaan. KKO on ratkaisuissaan antanut leasingottajan oikeussuojakeinoille suuremman merkityksen verrattuna leasingjärjeste- lyn tunnusomaisiin piirteisiin. Tällöin voidaan tehdä johtopäätöksiä siitä, että tunnusomaisilla piirteillä tai muilla yksityisleasingissä käytetyillä vakiintuneilla sopimusehtotyypeillä tai käy- tännöillä ei voitaisi sivuuttaa kuluttajan oikeussuojakeinoja, joita ovat esimerkiksi kohteen olennaisesta virheestä johtuva oikeus sopimuksen purkamiseen. Oikeussuojakeinojen turvaa- minen kuluttajasuhteessa on kuluttajan heikomman aseman vuoksi vielä merkittävämpää, kuin puhtaasti elinkeinonharjoittajien välisessä järjestelyssä. Lähtökohtaisesti purkuoikeus kohdis- tuu nimenomaan sopimuskumppanina olevaan rahoitusyhtiöön, mutta leasingjärjestelyn kolmi- kantaiselle rakenteelle on annettava vastuunjakokysymyksissä merkitystä siltä osin, kuin se on mahdollista kuluttajan oikeussuojakeinot säilyttäen. Tällä tarkoitetaan nimenomaan sitä, että kohdistetaanko oikeussuojakeinoja sopimuskumppanina olevaan rahoitusyhtiöön vai (todennä- köisen) vastuuvapauslausekkeen mukaisesti myyjäyhtiöön.95
Oikeussuojakeinojen olemassaoloon liittyy jatkokysymys siitä, mistä kuluttajan oikeussuoja- keinojen olemassaolo voidaan johtaa. Aiemmin tässä kappaleessa on käsitelty sitä, että ne ovat johdettavissa lähtökohtaisesti ja viimesijaisesti irtaimen esineen vuokraa koskevista normeista (joita KKO on ratkaisuissaan käsitellyt), mutta kuluttajasuhteen ollessa kyseessä, olisi kulutta- jan aseman ja oikeussuojan kannalta perustellumpaa, että ne olisi määritelty pakottavasti ja
94 Ks. esimerkiksi UNIDROIT Convention on International Financian Leasing 8 art. ja 12 art. sekä Principles, Definitions and Model Rules of European Private Law (DCFR) IV.B. – 4:104 art.
95 Aiemmin mainitulla tavalla oikeuskirjallisuudessa on pidetty mahdollisena vaatimusten kohdistamista suoraan kohteen myyjään, vaikka sopimuskumppanina olisikin rahoitusyhtiö.
nimenomaisesti erityislainsäädännön avulla, kuten monien muiden kuluttajasopimusten osalta on toimittu.96
Vuokranantajan ja vuokralleottajan välistä suhdetta rahoitusleasingjärjestelyssä käsittelee tar- kemmin Tammi-Salminen97. Tekstissä käsitellään useita samoja oikeustapauksia, joita on aiem- min käsitelty tässä kappaleessa. Xxxxx-Xxxxxxxx käsittelee osamaksukauppalain sääntelyn merkitystä rahoitusleasingsopimusten näkökulmasta edellä mainitun oikeuskäytännön valossa ja viittaa siihen, että KKO:n käytännössä OsamKL:n suora soveltuminen on lain sanamuodossa pitäytyen kytketty tarkoitukseen siirtää omistusoikeus, eikä osamaksukaupan ja rahoitusleasin- gin funktioiden samankaltaisuudelle ole annettu sanamuodon rajat ylittävää vaikutusta. Tammi- Salmisen arviointi on perusteltua rahoitusleasingia elinkeinonharjoittajien välisenä järjestelynä arvioitaessa, jolloin on syytäkin antaa tilaa sopimusvapaudelle muun muassa esimerkiksi Xxxxx-Xxxxxxxx mainitsemista kilpailullisista syistä. Kilpailulliset perusteet ja sopimusvapau- den merkitys korostuvat nimenomaan elinkeinonharjoittajien välisissä suhteissa ja lisäksi on huomattava, että osamaksukauppalakia ei enää sovelleta kuluttajasuhteisiin.
Xxxxx-Xxxxxxxx käsittelee myös irtaimen vuokraa koskevien normien merkitystä rahoitus- leasingjärjestelylle ja hän kiteyttääkin erinomaisesti ratkaisuissa KKO:1997:130, KKO:2008:53 ja KKO:2015:26 käsitellyn kysymyksen irtaimen esineen vuokraa koskevien normien soveltumisesta rahoitusleasingjärjestelyyn. Xxxxx-Xxxxxxxx mukaan ratkaisut tuovat hyvin esille systematiikan ja tulkinnan välisen yhteyden. Näkemys rahoitusleasingista ennen kaikkea vuokrasopimuksena vaikutti pohdintaan siitä, mitä normia sovelletaan, jos sopimuk- sesta ei saada vastausta ja pohdintaan siitä, saadaanko sopimuksesta vastaus esimerkiksi vuok- ralleantajan virhevastuuseen ja purkuoikeuden olemassaoloon. Sopimusta laadittaessa puoles- taan pohdinta tapahtuu tyypillisesti käänteisessä järjestyksessä, koska sopimukseen sovelletta- vaksi tuleva taustanormisto määrittelee sitä, mistä osapuolten on syytä erikseen sopia.98
Ratkaisuista ja eri mieltä olleiden oikeusneuvosten lausunnoista voidaan lisäksi huomauttaa, että mitä enemmän rahoitusleasing on mielletty itsenäiseksi erityisrahoitusmuodokseen, sitä kauempana tulkintakysymyksiin lähdettäessä ollaan irtaimen esineen vuokraa koskevista nor- meista. Jos puolestaan rahoitusleasing mielletään suoraan vuokrasopimukseksi, on varsin to- dennäköistä, että sovellettavaksi tulevat irtaimen esineen vuokraa koskevat normit.
96 Ks. tarkemmin esimerkiksi KSL luvusta 5 eteenpäin. Jos puolestaan oikeussuojakeinoista on poikettu sopimuk- sella esimerkiksi leasingjärjestelyn erityispiirteisiin vedoten, tulee arvioitavaksi, ovatko ehdot kuluttajan kannalta kohtuullisia tai yllättäviä ja ankaria.
97 Ks. tarkemmin Xxxxx-Xxxxxxxx, 2015, s. 490 eteenpäin.
98 Ks. Xxxxx-Xxxxxxxx, 2015, s. 495.
KKO:n ratkaisuja 1997:130 ja 2008:53 ja leasingjärjestelyä oikeuskirjallisuudessa käsittelevät myös Xxxxx-Xxxxxxxx ja Tepora.99
3.4 Lain soveltaminen yksityisleasingsopimuksiin ja kuluttajan asema
Kappaleessa on aiemmin käsitelty oikeustapausten pohjalta tehtyjä johtopäätöksiä siitä, mitä tulkintoja oikeustapauksista voidaan tehdä yksityisleasingsopimuksia ajatellen. Oikeustapaus- ten pohjalta tarkastellaan myös mahdollisuutta eri lakien soveltamiselle yksityisleasingsopi- muksiin liittyviin riitatilanteisiin. Käsitellyistä oikeustapauksista ilmenevällä tavalla rahoitus- leasingia, ja siten myös yksityisleasingia, määrittelevää lainsäädäntöä ei ole, jolloin ongelmaksi nousee voimassa olevan lainsäädännön soveltuminen yksityisleasingjärjestelyn kuluttajansuo- jakysymyksissä. Tämän seurauksena on tarkasteltava mahdollisuutta soveltaa voimassa olevaa lainsäädäntöä analogisesti, jotta voitaisiin määritellä leasingsopimusten osapuolten asema sekä oikeudet ja velvollisuudet erityisesti kuluttajansuojakysymyksissä.
Sama lainsäädännön puutteellisuudesta johtuva ongelma on havaittu myös Ruotsissa (ilmenee tar- kemmin seuraavasta kappaleesta 4), jolloin esimerkiksi ruotsalainen kuluttajansuojaviranomainen Konsumentverket on nostanut esille mahdollisuuden soveltaa voimassa olevaa lainsäädäntöä ti- lanteissa, joissa osapuolten asema leasingjärjestelyssä tosiasiallisesti vastaa säädetyn lain sovelta- misalassa määriteltyä.
Käsitellyissä oikeustapauksissa analogista lain soveltamista oli hyödynnetty esimerkiksi ratkai- sussa MT:1986:6, eikä ajatus analogisesta lain soveltamisesta ole uusi oikeusjärjestykses- sämme muutoinkaan. Ratkaisussa MT:1986:6 markkinatuomioistuin katsoi, että kuluttajalla oli markkinoinnin, oman maksusuorituksensa ja sopimusehtojen perusteella oikeus olettaa, että vuokrakohteen omistusoikeus sopimuskauden päätteeksi kuului hänelle. Tämän seurauksena MT arvioi rahoitusyhtiön ja kuluttajan välistä vuokrasopimusta irtaimen kauppaa koskevien oikeudellisten sääntöjen pohjalta. Irtaimen esineen vuokraa koskevien säädöksien ja periaattei- den sijaan tapauksessa sovellettiin osamaksukauppalain (nyk. KSL 7 luku) säännöksiä, kun ku- luttajan asema kokonaisuudessaan tapauksessa vastasi vuokralleottajan sijaan kulutushyödyk- keen ostajan asemaa. Myös ratkaisussa MT:1981:5 MT haki apua lain analogisesta soveltami- sesta katsoessaan, että tapauksessa käsitellyn tililuottosopimuksessa olleen ehdon kohtuulli- suutta arvioitaessa johtoa voitiin saada osamaksukaupasta annetun lain vastaavista säännök- sistä.
99 Ks. lisää Xxxxx-Xxxxxxxx, 2010, s. 606-626 ja Tepora, 2009, s. 569-600.
Analogisen soveltamisen merkitystä kuluttajasopimusten sopimusehtojen sääntelyssä on nosta- nut esille myös Wilhelmsson100. Xxxxxxxxxxxxx mukaan sopimusehtojen sääntelyssä voidaan vedota pakottavien säännösten pohjalta analogioihin silloin, kun kysymyksessä oleva tapaus ei suoraan sovi pakottavan säännöksen soveltamisalaan.
Toiseksi täytyy painottaa säädetyn lain tarkoituksen merkitystä yksityisleasingsopimuksiin liit- tyviä lainsoveltamisongelmia ratkaistaessa. Kun yksiselitteisesti yksityisleasingsopimuksiin soveltuvaa lainsäädäntöä ei ole, täytyy lainsoveltamiskysymyksiä ratkaistaessa antaa merki- tystä myös säädetyn lain tarkoitukselle, kuten KKO teki varsin uudessa ratkaisussaan KKO:2018:38. Ratkaisussa 2018:38 KKO on kappaleissa 16 ja 17 pitänyt lain sanamuodon ohella keskeisellä tavalla merkityksellisenä lain tavoitteiden huomioon ottamiselle lain tulkin- nassa. Joissain tapauksissa tiukasti lain sanamuodon mukainen tulkinta voi johtaa lopputulok- seen, joka on lain tavoitteen ja samalla lain tarkoituksen vastainen. Tällaisissa tapauksissa on annettava merkitystä lain tarkoitukselle, jotta ratkaisu lain soveltamisongelmaan ei tosiasiassa ole lain tarkoituksen vastainen. Joissain tapauksissa jopa tietyn säädetyn lain sanamuotoa rik- kova ratkaisu voi olla lain tarkoituksen mukainen, jos on kyse esimerkiksi kahden tai useamman lain soveltamisristiriidasta. Tarkemmin ratkaisua KKO:2018:38 ei tässä käsitellä, koska sisäl- löllisesti kyseinen tapaus ei liittynyt yksityisleasingsopimuksiin millään tavalla.
Tällöin yksityisleasingsopimuksia tarkasteltaessa, vaikka suoraan soveltuvaa kuluttajan suo- jaksi säädettyä erityislainsäädäntöä ei ole, tukee säädetyn kuluttajansuojalainsäädännön101, tar- koitus ja laeille asetetut tavoitteet mahdollisuutta analogiseen lain soveltamiseen. Arviointiin vaikuttaa tietenkin kulloisenkin yksityisleasingsopimuksen sisältö ja käytetyt sopimusehdot. Kyseiset kuluttajasuhteita varten laaditut lait on luotu tarkoituksellisesti kuluttajan suojaa- miseksi määrätyissä oikeussuhteissa suhteessa elinkeinonharjoittajaan, jolloin olisi lain tarkoi- tuksen vastaista jättää lakia soveltamatta oikeussuhteessa (tässä: yksityisleasingsopimussuh- teessa), jossa elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välinen asetelma tosiasiallisesti vastaa oikeus- suhdetta, jota varten määrätty laki on alun perin säädetty.
Ratkaisusta KKO:2015:26 voidaan lisäksi vahvistaa se aiemmistakin ratkaisuista ilmenevä joh- topäätös, että irtaimen esineen vuokraa koskevien periaatteiden soveltuminen tapaukseen (ai- nakin elinkeinonharjoittajien välisessä suhteessa) riippuu siitä, millä tavoin ja kuinka selvästi asiasta on lausuttu sopimuksen ehdoissa. Jos sopimuksen ehdot ovat käsiteltävän kysymyksen osalta selkeät, eivätkä sisällä tulkinnanvaraisuuksia tai epäselvyyksiä, ei irtaimen esineen
100 Wilhelmsson, 2008, s. 192.
101 Esimerkiksi KSL:n luvut 5, 7 ja 8.
vuokraa koskevat periaatteet tällöin tule sovellettavaksi, kuten ratkaisusta KKO:2015:26 voi- daan päätellä ja erityisesti vähemmistöön jääneen oikeusneuvoksen kannanotosta voidaan lu- kea.
Ratkaisun enemmistön mielipiteessä on kuitenkin painotettu (myös irtaimen esineen vuokraan sisältyvien oikeussuojakeinojen, tässä tapauksessa purkuoikeuden) oikeussuojakeinojen merki- tystä ja lisäksi tätä oikeutta rajoitettaessa oikeuden rajoittaminen olisi tehtävä nimenomaisesti ja riittävän selkeällä tavalla. Tältä osin en usko oikeussuojakeinojen rajoittamisen menestyvän kuluttajasuhteessa erityisesti kuluttajan aseman ja suuremman oikeussuojan tarpeen huomioon ottaen. Lisäksi kuluttajan oikeussuojakeinoja rajoittavat ehdot voitaisiin tulkita joko kohtuutto- miksi ja soviteltaviksi tai muutoin yllättäviksi ja ankariksi kuluttajasuhteessa. Kuluttajan ei voida myöskään olettaa tuntevan leasingjärjestelyä ja sen periaatteita samalla tarkkuudella kuin elinkeinonharjoittajan, joille palvelua on perinteisesti suunnattu.
Kuten oikeustapauksista ilmenee, leasingsopimuksia koskevissa oikeustapauksissa on päädytty usein soveltamaan tapauksesta riippuen joko irtaimen esineen vuokraa tai kauppaa koskevia periaatteita. Tähän vaikuttaa tietenkin se, että suurimmassa osassa tapauksista oli kyse elinkei- nonharjoittajien välisestä riidasta. Yksityisleasingsopimuksiin liittyvät juridiset ongelmatilan- teet voidaan epäilemättä ratkaista samojen irtaimen esineen vuokraa ja kauppaa koskevien pe- riaatteiden nojalla. Tältä osin ei suinkaan ole tarpeen lähteä keksimään pyörää uudelleen säätä- mällä uutta lainsäädäntöä, koska yksityisleasingjärjestelyssä on lähtökohtaisesti kysymys irtai- men esineen kaupasta (myyjän ja leasingantajan välillä) ja irtaimen esineen vuokrasta (leasin- gantajan ja kuluttajan välillä) kuitenkin siten, että edellä mainitut sopimukset voi olla laadittu toisistaan riippuviksi esimerkiksi leasingsopimukseen usein otettavien vastuuvapauslausekkei- den tai takaisinottoehtojen mukaisesti. Nimenomaan yksityisleasingia koskevan erityissäänte- lyn säätämiseen ei siten ole tarvetta.
Xxxxx-Xxxxxxxx kirjoittaa, että rahoitusleasingsopimusten tavanomaisesta irtaimen vuokrasta poikkeavat erityispiirteet tuovat sen sekä kustannusvaikutuksiltaan että vuokralleottajan tosi- asiallisen aseman kannalta lähelle omistuksenpidätysehdoin tehtyä luottokauppaa. Tammi-Sal- minen kirjoittaa lisäksi, että osapuolten asema pyritään tyypillisesti rahoitusleasingsopimuk- sessa saamaan samankaltaiseksi kuin jos vuokralleottaja olisi rahoittanut kohteen hankinnan tavanomaisena luotonantajana. Tästä saadaan tukea erityisesti KSL 7 luvun analogiselle sovel- tamiselle yksityisleasingjärjestelyssä. Koska yksityisleasingjärjestelyn rakenne on siirretty elin- keinonharjoittajien välisestä suhteesta kuluttajasuhteeseen, voidaan yksityisleasingjärjestelyä tarkasteltaessa tehdä sama johtopäätös, josta Xxxxx-Xxxxxxxx kirjoittaa. Kohteen
omistusoikeuden siirtymisessä on kuitenkin merkittävä ero leasing- ja luottojärjestelyn välillä, kun tarkastellaan vuokralleottajan asemaa. Luottojärjestelyssä omistusoikeuden siirtäminen on ydintarkoitus, leasingjärjestelyssä ei.102
Kuitenkin kuluttajansuojan ja kuluttajan aseman näkökulmasta tilanne on toinen. Edellä mai- nittujen yleisten periaatteiden soveltaminen kuluttajasuhteessa on omiaan luomaan tulkinnalli- sia tilanteita ja epävarmuutta kuluttajan oikeuksien ja velvollisuuksien rajoista yksityisleasing- sopimuksissa. Huomioon on lisäksi otettava, että kuluttajan oikeussuhteita on muutoin katta- vasti säännelty kuluttajansuojalain eri lukujen ja erityislainsäädännön muodossa. Ei siten ole järkeenkäypää, että lainsäädäntöön jätettäisiin yksityisleasingsopimukset kattava aukko tai muu epätietoisuuden tila.
Tilanteeseen vaikuttaa lisäksi se, että yksityisleasingsopimuksissa käytettävien vakioehtojen sopimusehtoja on siirretty elinkeinonharjoittajien välisissä suhteissa käytetyistä ehtokokonai- suuksista suoraan sovellettaviksi kuluttajasuhteissa. Havainnon voi tehdä esimerkiksi suoma- laisia ja ruotsalaisia vakioehtoja vertailemalla. Lisäksi lopputulokseen voi päätyä myös siitä tosiseikasta, että leasingjärjestely on pitkään tunnettu elinkeinonharjoittajien välisenä järjeste- lynä, josta se on siirretty käytettäväksi kuluttajasuhteissa. Sopimusten rakenne on tällöin sama, mutta käytettävien ehtojen sisältöä tulisi muokata kuluttajan oikeudet ja aseman huomioon ot- taviksi.
Tällöin kuluttajan aseman turvaamiseksi tarvittaisiin yleisiä periaatteita konkreettisempaa suo- jaa, jota on tarjottu yksityisleasingsopimuksiin rinnastettavissa vastaavissa muissa kuluttaja- suhteissa kuluttajan asemaa tarkasteltaessa, kuten esimerkiksi erilaisten kuluttajankauppoja, kuluttajaluottoja ja -palveluita koskevan erityissääntelyn muodossa. Jos vakioehtoja on siirretty elinkeinonharjoittajien välisistä suhteista käytettäväksi suoraan kuluttajasuhteissa, ongelmia voi esiintyä esimerkiksi sellaisten kuluttajan suojaksi laadittujen käsitteiden puuttumisena, jotka on huomioitu muita kuluttajasuhteita varten laadituissa erityissääntelyissä. Tästä esimerk- kinä vaikkapa sosiaalinen suorituseste. Yksityisleasingsopimusten osalta ei esimerkiksi ole it- sestään selvää, että leasingmaksujen lakkauttaminen olisi oikeutettua sosiaalisen suoritusesteen perusteella.103
Muita tulkintatilanteita voi liittyä esimerkiksi kuluttajan mahdollisuuksiin reagoida kohteen toi- mituksen viivästymiseen tai virheeseen, kuten mahdollisuuteen pidättyä maksusta, vaatia
102 Xxxxx-Xxxxxxxx, 2010, s. 610.
103 Sosiaalisesta suoritusesteestä ks. lisää Saarnilehto; Annola; Hemmo; Xxxxx; Xxxxxx; Xxxxx-Xxxxxxxx; Tolo- nen; Tuomisto; Viljanen, 2017, s. 188-192.
hinnanalennusta tai purkaa sopimus. Jos etukäteisesti sopimussuhteisiin vaikuttavaa sääntelyä ei ole, kuluttajan asema on tarpeettoman epävarma, koska tulkintatilanteissa joudutaan tyyty- mään sovitteluun, kuluttaja-asiamiehen apuun tai erilaisiin muutoksenhaluasteisiin, joiden käyttäminen puolestaan voi olla joko hidasta tai kallista.
Oikeusvertailevan näkökulman vuoksi tutkielmassa tarkastellaan yksityisleasingsopimuksia naapurimaassamme. Yksityisleasingin suosio on Ruotsissa kasvanut viime vuosina huomatta- vasti ja tämä näkyy Ruotsissa sekä yksityisleasingin tarjonnan että kysynnän kasvamisena. Suo- meen verrattuna esimerkiksi autojen kuluttajaleasing on Ruotsissa jo varsin suosittu tapa auton hankintaan ja se kasvattaa entisestään merkitystään perinteisen autokaupan rinnalla, jossa auton omistusoikeus siirtyy ostajalle välittömästi autokaupan myötä. Autojen yksityisleasing on Ruotsissa kasvanut voimakkaasti. Vuonna 2009 yksityisille rekisteröidyistä autoista 3,3 % edusti yksityisleasingin osuutta kaikista autoista. Vuoden 2016 alkuun mennessä tuo osuus oli kasvanut jo 25 %:iin.104
Autojen yksityisleasingin suosion kasvaminen on herättänyt paitsi kuluttajien ja automyyjien suosion, myös lainsäädäntövallan ja viranomaisten kiinnostuksen.105 Samoin kuin Suomessa, myöskään Ruotsissa lainsäädäntö ei kattavasti sääntele leasingia, saati yksityisleasingia, jonka käsite on myös Ruotsissa varsin uusi ja muuttunut perinteisestä leasingkäsityksestä. Yksityis- leasingin suosion kasvamisen myötä on herännyt kysymys kuluttajansuojan riittävyydestä ti- lanteissa, joissa vastakkain ovat yksityinen kuluttaja ja suuri leasingtarjoajayritys. Sopimuseh- tojen ymmärtäminen on kuluttajalle haastavaa, koska sopimukset ovat juridisesti vaikeasti tul- kittavia ja lisäksi vaativat esimerkiksi auton tekniikkaan ja käyttöön sisältyvää erityistietä- mystä.
Ruotsissa yksityisleasingin parissa esiintyvien kuluttajansuojaoikeudellisten ongelmien osalta vastuuta on siirretty kuluttajansuojaviranomaiselle, Konsumentverketille, joka on muun muassa
104 Ks. xxxxx://xxx.xxx.xx/xxxx/0000/00/00/xxxxxxxxxxxxxxxx-xxxxxxxxxx/.
105 Ks. esimerkiksi Ruotsin Maltillisen kokoomuksen Xxxx Xxxxxxxxx 27.11.2017 esittämä kysymys aiheesta, jo- hon Ruotsin Vihreitten Xxx Xxxxxx antoi vastauksen 5.12.2017. Soveltuvan lainsäädännön puute on huomattu Ruotsissa. Vastauksessaan Bolund viittaa juuri Konsumentverketin tutkimukseen yksityisleasingin sopimuseh- doista, jota on käsitelty tutkielmassa tarkemmin. Kysymys: xxxxx://xxx.xxxxxxxxx.xx/xx/xxxxxxxx-xxxxx/xxxx- ment/skriftlig-fraga/konsekvenser-av-privatleasing_H511331. Vastaus: xxxxx://xxx.xxxxxxxxx.xx/xx/xxxxxxxx- lagar/dokument/svar-pa-skriftlig-fraga/konsekvenser-av-privatleasing_H512331.
yhteistyössä autoyritysten kanssa tutkinut yksityisleasingsopimuksissa käytettyjä ja kuluttajan- suojan kannalta ongelmallisia sopimusehtoja.106 Ruotsalaista kuluttajaviranomaista tekstissä kutsutaan selvyyden vuoksi ruotsalaisella nimellä ”Konsumentverket”, jotta lukija välttää se- koittumisen suomalaiseen Kuluttajavirastoon (nyk. Kilpailu- ja kuluttajavirasto). Tässä kappa- leessa käsittellään koko ajan yksityisleasingia Ruotsissa, ellei tekstissä toisin mainita.
Konsumentverket on antanut myös yksityisleasingia koskevia päätöksiä, joita käsittelen myö- hemmin. Ruotsin tuomioistuimet ovat antaneet leasingin suosioon nähden varsin vähän edes leasingia yleisesti koskevia päätöksiä. Näistä päätöksistä merkittävä osa on 1980- ja 1990-lu- vuilta, jolloin leasing ymmärrettiin sisällöltään nykyisestä hieman eriäväksi. Aiemmin oli ta- vallista, että leasingauto ostettiin sopimuskauden päätteeksi tai maksettiin markkina-arvon ja jäännösarvon avulla laskettava loppuhinta. Tällöin leasing muistutti enemmän osamaksukaup- paa. Nykyisin yksityisleasing muistuttaa enemmän vuokraa ja onkin tavallista, että leasingjär- jestely sisältää vuokrasopimuksen. Tästä syystä painotan erityisesti Konsumentverketin anta- mia viimeaikaisia päätöksiä yksityisleasingista ja jätän tuomioistuinten päätösten merkityksen vähemmälle.107 Nykyisen Ruotsissa vallitsevan yksityisleasingin käsitteen ja tutkielmassa mer- kittävässä asemassa olevien leasingsopimusten kannalta Konsumentverketin päätökset ovat vanhoja tuomioistuinratkaisuja keskeisempiä.
4.2 Yksityisleasingin määritelmä Ruotsissa
Ruotsissa vallitseva yksityisleasingin määritelmä vastaa suomalaista käsitystä leasingista ja on sama, jollaisena sitä tutkielmassa käsitellään. Yksityisleasingin käsite eroaa perinteisestä lea- singista siinä, että leasingottajana on tavallisesti ollut yritys, mutta yksityisleasingissa leasin- gottajana on kuluttaja. Tällöin kuluttajan asema kahteen muuhun leasingin toimijaan verrattuna on lähtökohtaisesti heikompi esimerkiksi tiedollisesti ja maksukyvyltä arvioituna, kuten kulut- tajansuojaoikeudellisissa kysymyksissä yleensä. Leasingsopimuksissa leasingantajana toimi- valla yrityksellä on sopimusosapuolena toimivaan kuluttajaan nähden vahvempi asema, jolloin
106Ks. lisää xxxxx://xxx.xxxxxxxxxxxxxxx.xx/xxxxxxxx-xxxxxxxxxxxxxxxx/xxxxxxx-xxx-xxxxxxxxxxxxxxxx/xxxxx- meddelanden/2016/billeasingen-kan-sta-dig-dyrt/.
107 Ruotsissa leasingin määritelmä on muuttunut tuomioistuinten 1980- ja 1990-luvuilla antamista ratkaisuista. Aiemmin leasingsopimus muistutti enemmän osamaksukauppaa ja sisälsi tavallisesti leasingottajalle varatun lu- nastusoikeuden leasingkohteeseen leasingkauden päätteeksi. Nykyään leasingsopimukset eivät pääsääntöisesti si- sällä omistusoikeuden siirtymistä missään vaiheessa, vaan leasingsopimus muistuttaakin nykyään enemmän pit- käaikaista vuokrasopimusta.
kuluttajan asemaa tulisi tukea esimerkiksi lainsäädännön kautta ja kuluttajansuojaviranomais- ten avulla.
Yksinkertaisesti muotoiltuna ruotsalaisissa yksityisleasingsopimuksissa osallisina ovat liisatta- via hyödykkeitä tarjoava myyjäyritys, kuten autokauppias sekä leasingantajajana toimiva ra- hoitusyritys ja leasingottajana toimiva kuluttaja. Oikeussuhteet näiden kolmen toimijan välillä muodostuvat yksityisleasingin perusmuodossa seuraaviksi: autojen myyjäyrityksen ja leasingin rahoittavan rahoitusyhtiön välillä on kauppasopimus, jonka tarkoituksena on siirtää leasingin kohteena olevan hyödykkeen omistusoikeus kauppahinnaksi sovittua vastiketta vastaan rahoi- tusyhtiölle.108
Rahoitusyhtiön ja leasingottajana toimivan kuluttajan välillä puolestaan on tarkemmin käsitel- tävänä oleva leasingsopimus, jolla kuluttaja saa leasingsopimuksen kohteena olevaan hyödyk- keeseen, kuten autoon, leasingsopimuksen mukaisen käyttöoikeuden, jota vastaan kuluttaja puolestaan maksaa sopimuksen mukaisia maksuja, joita suoritetaan tavallisesti kuukausittain. Tässä en käsittele yksityisleasingsopimuksen eroa vuokrasopimuksesta. Tavallisesti kuluttaja ei ole suhteessa autoja myyvään myyjäyritykseen (korkeintaan tilaussopimuksen muodossa), vaan leasingsopimus on rahoitusyhtiön ja kuluttajan välinen. Leasingsopimukset Suomessa ovat kappaleessa 5 tarkemman tarkastelun kohteena.
Ruotsin valtion julkisessa selvityksessä on linjattu, että suuri osa tavallisen rahoitusleasingso- pimuksen ehdoista on katsottava epäoikeudenmukaisiksi kuluttajasuhteessa. Selvityksessä ote- taan kantaa siihen, että selvityksen laatimishetkeen saakka tunnettu rahoitusleasingsopimusten esitystapa ja markkinointi ei ole ollut hyväksyttävää kuluttajasuhteessa, ja että kyseisistä yksi- tyisleasingsopimuksista on aiheutunut kuluttajille huomattavia ongelmia ja menetyksiä. Selvi- tyksessä on otettu kantaa nimenomaan autojen leasingiin. Selvityksen mukaan kuluttajansuojan näkökulmasta yksityisleasingsopimuksissa on hyvin vähän etuja verrattuna kuluttajaluottoso- pimukseen. Sen sijaan yksityisleasingsopimusten eduista ja haitoista tehty katsaus osoittaa, että yksityisleasingsopimusten pääasiallinen tarkoitus on kiertää kuluttajaluottolainsäädäntöä ja muita haittapuolia on lukuisia. Selvityksessä yksityisleasingia verrataan kuluttajaluottoon ja
108 Granskning avtalsvillkor privatleasing, Konsumentverket, dnro 2015/431, s. 3.
huomautetaan ongelmien aiheutuvan siitä, että kuluttajaluottolainsäädäntöä säädettäessä lain soveltamisalaan on jäänyt yksityisleasingsopimuksia koskeva aukko.109
Ratkaisuksi edellä mainittuihin ongelmiin selvityksessä ehdotetaan sitä, että kuluttajaluotto- lainsäädännön ja leasingia koskevan lainsäädännön soveltamisalaa laajennettaisiin käsittämään myös yksityisleasingsopimukset. Selvityksessä ehdotetaan myös erikoissääntöjä, jotka käsitte- lisivät yksityisleasingjärjestelyn kolmikantasuhdetta. Näiden sääntöjen mukaan kuluttaja voisi esittää vaatimuksia myyjää kohtaan kuluttajakauppalainsäädännön mukaisesti ja rahoitusyh- tiötä kohtaan kuluttajaluottolainsäädännön mukaisesti. Rahoitusyhtiön tiedonantovelvollisuutta kuluttajalle halutaan tehostaa ja kuluttajan mahdollisuutta irtaantua sopimuksesta esitetään pa- rannettavaksi.110
Ruotsalaiseen kuluttajansuojalainsäädäntöön (konsumenttjänstlagen 1985:716, konsumentköp- lagen 1990:932 tai konsumentkreditlagen 2010:1846) ei sisälly yksityisleasingia koskevaa eri- tyissääntelyä. Tämän vuoksi kuluttajan ja leasingantajan välistä suhdetta säätelee leasingsopi- mus. Erityisesti yksityisleasingia koskevan lainsäädännön puutteellisuus on johtanut siihen, että yksityisleasingissa merkittävään asemaan on noussut leasingsopimusten sisältö ja sisällön arvi- oiminen sopimusoikeudellisten ja kuluttajansuojaoikeudellisten yleisten oppien valossa. Yksi- tyisleasingsopimuksia arvioitaessa sovellettavaksi laiksi voi tällöin tulla esimerkiksi Lag om avtalsvillkor i konsumentförhållanden (1994:1512, jäljempänä AVLK), joka käsittelee sopi- musehtoja kuluttajasuhteissa. Laki sisältää esimerkiksi sääntelyä kohtuuttomien sopimusehto- jen käyttämisestä ja kuluttaja-asiamiehen toimivallasta ja sopimusehtojen käytön valvomisesta. Tällöin esimerkiksi on arvioitu leasingsopimuksissa käytettyjen sopimusehtojen kohtuulli- suutta kuluttajan näkökulmasta111 ja kiinnitetty huomiota sellaisiin sopimusehtoihin, jotka ovat kuluttajan näkökulmasta vaikeaselkoisia tai niillä on merkittäviä seurauksia kuluttajan näkö- kulmasta.112 Suomessa vastaavia säännöksiä löytyy esimerkiksi KSL 3 ja 4 luvuista.
Suomalainen ja ruotsalainen yksityisleasingiin sovellettava lainsäädäntö on yleisellä tasolla si- sällöltään varsin yhtenevää, eikä kummastakaan maasta juuri löydy erityisesti leasingia- tai yk- sityisleasingia koskevaa lainsäädäntöä. Yleislakien soveltaminen johtaa siihen, että käytän- nössä leasingsopimusten sisältö on varsin moninaista ja erityisesti kuluttajan näkökulmasta so- pimuksissa esiintyy varsin haastavia ja vaikeaselkoisia sopimusehtoja. Sovellettavaksi tuleva
109 SOU 1994:120 Financial leasing of movable property, s. 16-17.
110 SOU 1994:120 Financial leasing of movable property, s. 17-18.
111 Ks. esimerkiksi Konsumentverketin ratkaisu dnro 2017/1236 sopimusehtojen kohtuullisuudesta. Käsittelen ky- seistä ratkaisua myöhemmin.
112 Granskning avtalsvillkor privatleasing, Konsumentverket, dnro 2015/431, s. 1.
kohtuusarviointi esimerkiksi pelkän AVLK:n perusteella on haastavaa ja johtaa siihen, että koh- tuusarviointi on jokaisen sopimuksen ja yksityisleasingtapauksen osalta tehtävä viranomaisessa tai tuomioistuimessa erikseen.
Epäselvä ja tulkinnanvarainen tilanne puolestaan on omiaan kannustamaan yksityisleasingia tarjoavia yrityksiä käyttämään vahvemman sopimusosapuolen asemaansa hyväksi ja sanele- maan omalta kannaltaan mahdollisimman edulliset sopimusehdot – ellei niitä erikseen ole ar- vioitu kohtuuttomiksi. Samanlaiseen kehitykseen on mahdollisuus myös Suomessa lainsäädän- nöllisen yhteneväisyyden vuoksi. Seuraavassa kappaleessa käsittelen ruotsalaisissa kuluttaja- leasingsopimuksissa esiintyneitä ja kuluttajansuojan kannalta ongelmallisiksi osoittautuneita sopimusehtoja. Kappaleessa käsitellään sopimusehtoja, joita ruotsalainen kuluttajansuojaviran- omainen on vuonna 2015 tekemässään tutkimuksessa nostanut esille kuluttajansuojan kannalta ongelmallisina sopimusehtoina.
4.4 Ongelmallisia leasingsopimusten ehtoja
Ruotsalaisesta sopimuskäytännöstä saadaan vertailukohta ja näkökulmaa käsiteltäessä myö- hemmin kotimaisia yksityisleasingsopimuksia ja niissä käytettyjä sopimusehtoja. Erityisesti au- tojen yksityisleasingsopimuksissa kuluttajansuojan kannalta ongelmia aiheuttavat kuluttajan heikomman sopimusosapuolen asema ja se, että sopimusten sisällön ymmärtäminen vaatii pal- jon teknistä ymmärtämistä autoista ja niiden toiminnasta, esimerkiksi arvioitaessa auton nor- maalia kulumista käytössä tai palautettaessa autoa leasingsopimuksen päätteeksi.113 Yksityis- leasingsopimusten markkinointi voi tällöin poiketa huomattavasti todellisuudesta, jolloin myös leasingsopimusten markkinointi kuluttajille voi tulla viranomaisten arvioitavaksi.114
Kuluttajat käyttävät autoiluun suuria summia rahaa olipa kyse sitten autojen ostamisesta tai leasingista, jolloin esimerkiksi yksityisten henkilöiden maksukyvyn kannalta ei ole lainkaan ongelmatonta, että yksityisleasingsopimuksissa käytetään leasingantajia hyödyttäviä sopimus- ehtoja kuluttajien kustannuksella, joiden seurauksena kuluttajalle sopimuksen perusteella koi- tuvat maksut voivat nousta huomattavasti tai ennalta-arvaamattomasti.
113 Ks. lisää Konsumentverketin tiedotteesta osoitteesta xxxxx://xxx.xxxxxxxxxxxxxxx.xx/xxxxxxxx-xxxxxxxxx- problem/nyheter-och-pressmeddelanden/pressmeddelanden/2016/billeasingen-kan-sta-dig-dyrt/.
114 Kuten Konsumentverketin ratkaisussa dnro 2016/1151.
4.4.1 Leasingmaksujen yksipuolinen muuttaminen
Kuluttajansuojan kannata ongelmalliseksi on nähty ruotsalaisissa yksityisleasingsopimuksissa sovellettu ehto, jonka mukaan leasingantajalla on yksipuolisesti mahdollisuus muuttaa kulutta- jan maksettavaksi koituvia leasingmaksuja. Vaikka sopimusehdon soveltamiselle voidaan ha- kea perusteita ruotsalaisesta kuluttajansuojalainsäädännöstä (konsumentkreditlagen 17 §), tulisi tällöin samaisen pykälän mukaan leasingmaksujen muuttamista voida soveltaa paitsi kuluttajan haitaksi myös kuluttajan eduksi. Tällöin ehto, joka sallii leasingmaksujen muuttamisen yksi- puolisesti leasingantajalle, koituu helposti ainoastaan kuluttajan haitaksi. Konsumentverketin tutkimuksen mukaan leasingsopimuksen maksujen muuttamista koskevat sopimusehdot varaa- vat leasingantajalle mahdollisuuden leasingmaksujen muuttamiseen esimerkiksi leasingantajan kasvaneiden kustannusten perusteella, mutta eivät velvoita maksujen laskemiseen.115
Leasingmaksujen muuttamista koskevat sopimusehdot ovat ongelmallisia myös yksityisleasin- gin markkinoinnin kannalta. Mikäli yksityisleasingsopimuksia markkinoidaan siten, että lea- singmaksut ovat kiinteitä, mutta sopimukset tosiasiallisesti sisältävät leasingmaksujen muutta- misen mahdollistavan sopimusehdon, voidaan tällaisen markkinoinnin katsoa olevan harhaan- johtavaa markkinointilainsäädännön perusteella (marknadsförnigslagen 2008:486, 10 §).
Jos leasingmaksujen yksipuolisen muuttamisen mahdollistavia sopimusehtoja käytetään lea- singsopimuksissa, on Konsumentverket katsonut tärkeäksi, että kuluttajalle annetaan mahdol- lisuus ennakoida, kuinka esimerkiksi yleisen korkolain muuttaminen vaikuttaisi leasingsopi- muksen kokonaiskustannuksiin. Muutoin kuluttajan on vaikeaa ennalta hahmottaa leasingsopi- muksen kokonaiskustannuksia, jotka voivat nousta, jos leasingsopimuksessa olevat hyväksyt- täviksi katsotut leasingmaksujen muuttamisperusteet tulevat sovellettaviksi sopimuskauden ai- kana.116
4.4.2 Auton vakuutusta koskevat ehdot
Myös Ruotsissa liikenteessä käytettävät ajoneuvot tulee olla vakuutettuja (trafikskadelag 1975:1410). Jos liikennevahingon seurauksena vakuutusyhtiö suorittaa vahingonkärsijälle ra- hallisen korvauksen, voi leasingsopimusten epäselvyys ja vaikeaselkoisuus aiheuttaa seuraa- vanlaisia ongelmatilanteita.
115 Granskning avtalsvillkor privatleasing, Konsumentverket, dnro 2015/431, s. 3
116 Ks. Granskning avtalsvillkor privatleasing, Konsumentverket, dnro 2015/431, s. 4
Paitsi, että leasingantaja saa vakuutuskorvauksen mahdollisen liikennevahingon seurauksena, voi joidenkin yksityisleasingsopimusten mukaan leasingottajana toimiva kuluttaja joutua mak- samaan tietyn prosenttiosuuden (esimerkiksi 35 %) liikenneonnettomuuden jälkeen jäljelle jää- neestä leasingkaudesta. Edellä mainittu tilanne tapahtuu nimenomaan, mikäli vakuutusyhtiö ei päädy korjaamaan liikenneonnettomuudessa ollutta autoa tai antamaan vaurioituneen auton ti- lalle käytettäväksi toista autoa. Toisissa leasingsopimuksissa puolestaan edellä mainitun tilan- teen mahdollisuus jää sopimusehtojen perusteella avoimeksi tai tulkinnanvaraiseksi, jolloin ai- nakin suomalaisia oikeusjärjestystä soveltamalla voidaan päätyä tilanteeseen, että epäselvää so- pimusehtoa on tulkittava sopimusehdot laatineen leasingantajayrityksen vahingoksi. Edellä mainitun kaltainen epätietoinen tilanne ei kuitenkaan ole toivottava, koska se voi johtaa hanka- liin tulkintakysymyksiin, jossa kuluttajan asema riidan osapuolena on sopimuskumppania hei- kompi.
Sopimusehdoissa korvausvelvollisuus leasingantajalle jäljelle jääneestä leasingkaudesta voi syntyä, olipa liikenneonnettomuus tapahtunut leasingottajan laiminlyönnistä tai ei. Tällöin ku- luttajan kannalta on varsin ankaraa, ettei mahdollista tulevaa korvausvelvollisuutta voida vält- tää. Liikenneonnettomuuksia voi sattua oman huolellisuusvelvollisuuden täyttämisestä huoli- matta ja täysin kuluttajasta riippumattomista syistä.117 Jos punnitaan leasingsopimuksen osa- puolten keskinäistä asemaa, ei ole kuluttajan aseman kannalta edullista, että on epäselvää, mistä tilanteista johtuen ja millä perusteilla kuluttaja voi joutua leasingantajalle korvausvelvolliseksi.
Vakuutusmaksut voivat yksityisleasingsopimuksissa muutoinkin nousta korkeiksi, koska osa sopimuksista velvoittaa kuluttajan ottamaan autolle liikennevakuutuksen ylittävän kaskovakuu- tuksen. Tällöin kaskovakuutuksen kattavuutta on voitu määritellä vielä tarkemmin tai se on voitu sisällyttää leasingsopimukseen. Leasingmaksujen lisäksi koituvat vakuutusmaksut ovat tällöin huomattavia ja kyseisistä todellisista kuluista tulisi tiedottaa kuluttajaa jo yksityis- leasingsopimusten markkinointivaiheessa.
4.4.3 Sopimusviivästykset ja auton virhe
Yksityisleasingsopimuksissa kuluttajalle annettu mahdollisuus reklamoida autossa olleesta vir- heestä on usein olennaisesti huonompi kuin reklamaatiomahdollisuus autoa ostettaessa (kulut- tajansuojaa autoa ostettaessa sääntelee konsumentköplag 1990:932).118 Kuluttajansuojan
117 Ks. Granskning avtalsvillkor privatleasing, Konsumentverket, dnro 2015/431, s. 5
118 Granskning avtalsvillkor privatleasing, Konsumentverket, dnro 2015/431, s. 6
kannalta ei ole perusteltua, että kuluttajalla olisi auton ostotilanteeseen verrattuna huonompi mahdollisuus reklamoida leasingsopimuksen kohteen virheestä tai että reklamaatio pitäisi tehdä lyhyemmässä ajassa. Molemmissa sopimustilanteissa sopimusosapuolten tiedollinen asema on toisiinsa verrattavissa, jolloin kuluttajan asema autoa liisattaessa voidaan rinnastaa auton osto- tilanteeseen. Kuluttaja on lähtökohtaisesti tiedollisesti elinkeinonharjoittajaa heikommassa ase- massa.
Auton toimittamisen viivästymistä tai virhettä koskevissa tapauksissa kuluttaja voi tavallisesti vaatia vastuuta joko auton myyneeltä yritykseltä tai leasingantajalta. Kuitenkin useissa yksi- tyisleasingsopimuksissa leasingantajan vastuuta auton toimittamisen viivästymisestä tai vir- heestä oli vähennetty siten, että kuluttaja sitoutuu olemaan vaatimatta korvauksia edellä maini- tuilla perusteilla leasingantajalta. On myös mahdollista, että yksityisleasingsopimuksessa lea- singtarjoaja käyttää oman vastuunsa osalta vastuuvapauslauseketta koskien kaikkia kustannuk- sia ja vastuuta, jotka voivat johtua kuluttajan reklamaatiosta auton myyneelle toimittajalle.
Yrityksen näkökulmasta tarkasteltuna vastuun vähentämiseen pyrkivä sopimistapa on sikäli ymmärrettävää, ettei leasingtarjoajalla välttämättä ole ollenkaan kosketuspintaa leasingkoh- teena olevaan autoon. Tavallista on, että autojen myyjäyritys toimittaa auton suoraan kulutta- jalle, jolloin leasingantaja-rahoittajalla ei ole mahdollisuutta tarkastaa tai muutoin tutustua esi- neeseen mahdollisten virheiden varalta.
Konsumentverket on kuitenkin yksityisleasingsopimuksia käsittelevässä tutkimuksessaan kat- sonut, että kuluttajalla on itsestään selvä oikeus kääntyä leasingtarjoajan puoleen viivästymisen tai autossa ilmenevän virheen johdosta. Leasingtarjoaja on kuluttajan sopimuskumppani yksi- tyisleasingsopimuksessa, eikä leasingtarjoajan pitäisi tällöin voida sanoutua irti autoa koske- vasta vastuusta. Tällöin leasingtarjoaja vähentää omaa sopimusperusteista vastuutaan kulutta- jan kustannuksella. Autoa koskevan reklamointioikeuden ja -velvollisuuden siirtäminen leasin- gantajalta kuluttajalle voi johtaa kuitenkin kuluttajan kannalta epäsuotuisiin tilanteisiin, jos ku- luttaja tulee vedetyksi mukaan autoa koskeviin riitoihin, jotka auton myyjäyrityksen ja leasin- gantajan välisen kauppasopimuksen perusteella lähtökohtaisesti tulisi käsitellä myyjäyrityksen ja leasingantajan välillä.119
Yksityisleasingsopimuksissa kuluttajalla on Ruotsissa huonompi mahdollisuus ryhtyä toimen- piteisiin viivästymisen tai autossa olevan virheen johdosta verrattuna esimerkiksi siihen, mitä oikeuksia Ruotsin konsumentköplagen antaa kuluttajalle auton ostamista koskevissa tilanteissa.
119 Ks. lisää Granskning avtalsvillkor privatleasing, Konsumentverket, dnro 2015/431, s. 6-7
Suomessa kuluttajalla on KSL 5 luvun mukaan vastaavat mahdollisuudet vaatia esimerkiksi hinnanalennusta, virheen korjaamista tai kaupan purkua.
Koska viivästymis- ja leasingkohteen virhettä koskevissa tilanteissa sopimus viittaa kuluttajaa toimimaan suhteessa toimittajayritykseen, yksityisleasingsopimuksissa kuluttajan reklamointi- mahdollisuudet on rajattu vastaaviin reklamointimahdollisuuksiin, jotka toimittajayrityksen ja leasingantajayrityksen välisessä kauppasopimuksessa on mahdollistettu auton ostaneelle lea- singantajayritykselle. Leasingantaja aiemmin esitetyn mukaisesti tavallisesti siirtää reklamoin- tioikeutensa ja -velvollisuutensa kuluttajalle. Tällöin on myös huomioitava, että auton ostoso- pimuksessa osapuolina ovat elinkeinonharjoittajat ja yksityisleasingsopimuksessa on kyse ku- luttajasopimuksesta.
Yksityisleasingsopimuksissa kuluttajalta on voitu rajata mahdollisuus esimerkiksi pidättäytyä maksuista, vaatia leasingmaksujen alentamista tai auton hinnanalennusta. Nämä oikeudet ovat ruotsalaisen kuluttajansuojalainsäädännön (kuten konsumentköplagen, konsumenttjänstlagen ja konsumentkreditlagen) perusteella katsottu kuluttajalle kuuluviksi oikeuksiksi lakien säänte- lyalaan kuuluvissa tilanteissa. Ruotsalaisissa yksityisleasingsopimuksissa Konsumentverket on nähnyt ongelmallisena tavan, jolla kuluttajan mahdollisuuksia reagoida viivästymiseen tai ta- varan virheeseen esimerkiksi maksuista pidättäytymällä tai vaatimalla leasingmaksujen alenta- mista on supistettu, vaikka kuluttajan asema yksityisleasingsopimuksessa on tosiasiallisesti ver- rattavissa asemaan, josta kuluttajansuojalainsäädännössä säädetään esimerkiksi irtaimen kulut- tajakauppaa ja kuluttajaluottoa koskevilla säännöksillä. Tällöin yksityisleasingsopimuksissa viivästymisestä tai tavaran virheestä johtuva haitta jää tosiasiassa kuluttajan vahingoksi. 120
4.4.4 Sopimuksen peruuttaminen, irtisanominen ja purkaminen
Ruotsissa yksityisleasingsopimuksen peruuttaminen tulee lähtökohtaisesti kalliimmaksi kuin autokaupan peruuttaminen ja onnistuu myös kuluttajan kannalta huonommin ehdoin. Autokau- passa kuluttajalla on mahdollisuus peruuttaa kauppa ennen auton toimittamista, jonka lisäksi kuluttaja on velvollinen maksamaan määrätyn peruutusmaksun. Peruutusmaksu voi olla esi- merkiksi 1,5 % uuden auton hinnasta, mutta kuitenkin vähintään 3000 kruunua.
Yksityisleasingsopimuksissa sopimuksen peruuttaminen on tavallisesti mahdollista vain leasin- gantajan myötävaikutuksesta, jolloin kuluttaja ei voi yksipuolisesti peruuttaa sopimusta. Lisäksi
120 Ks. lisää Granskning avtalsvillkor privatleasing, Konsumentverket, dnro 2015/431, s. 7-8
kuluttaja on velvoitettu maksamaan autokaupan peruuttamistilanteeseen verrattavissa olevan peruutusmaksun. Tämän lisäksi yksityisleasingsopimus velvoittaa kuluttajan tavallisesti kor- vaamaan leasingtarjoajalle sopimuksen peruuttamisesta koituneet selvittelykulut, joita voi syn- tyä suhteessa auton myyjäyritykseen.
Kuluttajan mahdollisuus sopimuksen peruuttamiseen on heikko, koska se vaatii leasingantajan myötävaikutusta ja voi tulla kuluttajalle ennalta-arvaamattoman kalliiksi, jos tämä joutuu kor- vaamaan muita leasingantajalle koituneita kustannuksia. Tältäkin osin yksityisleasingsopimuk- sissa käytetyt sopimusehdot ovat kuluttajan aseman kannalta huonoja, vaikka Konsumentverket ei tutkimuksessaan näe sopimuksen peruutustilanteessa eroa auton kauppasopimuksen ja yksi- tyisleasingsopimuksen välillä.121
Yksityisleasingsopimukset eivät tavallisesti salli kuluttajalle yksipuolista mahdollisuutta sopi- muksen irtisanomiseen. Sopimuksen irtisanominen on sitä vastoin mahdollista vain, mikäli lea- singantaja hyväksyy sopimuksen irtisanomisen. Yksityisleasingsopimuksissa leasingottaja on tavallisesti sidottu sopimuksenmukaisiin leasingmaksuihin koko sopimuskauden ajan, eikä näin ollen voi yksipuolisesti vapautua liisatusta autosta tai leasingsopimuksesta koituvista mak- suista. Kuitenkin esimerkiksi auton kuluttajaluottokaupassa konsumentkreditlagen 32 § mah- dollistaa kuluttajalle sopimuksen irtisanomisen, jos autosta tai sopimuksesta koituvat kustan- nukset käyvät liian kalliiksi.
Auton yksityisleasingsopimuksen solmiminen voi siis tältä osin Ruotsissa olla kuluttajaluotto- kauppaa riskialttiimpaa, jos kuluttajalle ei yksityisleasingsopimuksissa ole mahdollistettu yksi- puolista irtaantumismahdollisuutta. Tällöin sosiaalisen suoritusesteen tilanteessa kuluttaja voi ajautua vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin, jos esimerkiksi tulot pienenevät työttömyyden tai sairauden johdosta, mutta leasingsopimuksesta koituva maksuvelvollisuus säilyy ennallaan. Yksityisleasingsopimuksissa on tavallisesti annettu leasingantajalle myös varsin matala kynnys purkaa sopimus ja sopimuksessa on tarkemmin määritelty hyväksyttäviä purkamisperusteita.122
Konsumentverket yksityisleasingsopimuksia käsitelleessä tutkimuksessaan huomioi sopimuk- sen peruuttamista, irtisanomista ja purkamista koskevista sopimusehdoista myös, että ne olivat kuluttajan näkökulmasta vaikeatulkintaisia ja kuluttajan on vaikea sopimuksesta erottaa ja ym- märtää niitä sopimusehtoja, jotka määrittelevät sopimuksesta kuluttajalle aiheutuvan taloudel- lisen vastuun määrää ja perusteita. Lisäksi sopimuksilla on suotu leasingantajalle keskimääräi- sesti parempi asema sopimuksen peruuttamiseen, irtisanomiseen ja purkamiseen.
121 Ks. Granskning avtalsvillkor privatleasing, Konsumentverket, dnro 2015/431, s. 9
122 Ks. Granskning avtalsvillkor privatleasing, Konsumentverket, dnro 2015/431, s. 10-11
Yksityisleasingsopimuksissa leasingantajalla oli keskimäärin vastaava mahdollisuus purkaa so- pimus, kuin auton kuluttajaluottokaupassa auton myyjäyrityksellä on konsumentkreditlagenin mukaan oikeus irtisanoa sopimus.123
4.4.5 Sopimusehdot sopimuskauden päättyessä
Yksityisleasingsopimuksissa keskeinen ehto on myös auton käytölle sovittu ajomäärä, joka on lähtökohtaisesti tarkoitettu kiinteäksi koko sopimuskaudelle. Jos kuluttaja sopimuskauden ai- kana ylittää sovitun ajomäärän, joutuu hän suorittamaan leasingantajalle korvauksen ylitetystä kilometrimäärästä. Useimpien yksityisleasingsopimusten mukaan kuluttajalla ei ole sopimus- kauden aikana mahdollisuutta korottaa auton käytölle sovittua ajomäärää, jolloin kuluttaja on lähtökohtaisesti auton käytössä sidottu kilometrimäärään, josta on sovittu sopimusta allekirjoi- tettaessa. Tällöin voi kuitenkin kuluttajalle olla haastavaa ennakoida todellista auton käyttötar- vetta pitkän leasingkauden (tavallisesti 12-36 kuukautta) ajalle. Jos siis kuluttaja ennakoi auton käyttötarpeensa huomattavasti liian alhaisiksi, voi hän joutua sopimuskauden päättyessä mak- samaan leasingantajalle huomattavan summan korvauksina ylitetystä ajomäärästä.
Jos kuluttaja haluaisi sopimuskauden aikana kasvattaa autolle sovittua ajomäärää, edellyttäisi tämä leasingsopimuksen muuttamista kirjallisesti molempien osapuolten allekirjoituksin. Ku- luttaja olisi siis myös ajomäärää muutettaessa sidottu leasingantajan suostumukseen, koska so- pimuksen muuttaminen edellyttää molempien sopimusosapuolten myötävaikutusta. Konsu- mentverket onkin tutkimuksessaan katsonut, että kuluttajalle tulisi yksityisleasingsopimuksissa antaa tietyllä tasolla oikeus muuttaa ajomäärää sopimuskauden aikana. Tällöin luonnollisesti leasingantajalle suoritettavan leasingmaksun tulisi nousta kohtuullisesti suhteessa muutettuun kilometrimäärään.124
Yksityisleasingsopimusta allekirjoitettaessa tulisi yksityiskohtaisesti sopia, missä kunnossa auto on palautettava sopimuskauden päättyessä, millainen auton kuluminen on katsottava hy- väksyttäväksi normaaliksi kulumiseksi ja millainen kuluminen tai vaurioituminen on puoles- taan kuluttajan korvattava leasingantajalle. Tällöin sopimukseen tulisi ottaa nimenomainen asiaa koskeva liite, jolla varmistettaisiin se, ettei leasingantaja yksipuolisesti pystyisi muutta- maan omaa tulkintaansa sopimuskauden aikana siitä, minkä se katsoo hyväksyttäväksi auton kulumiseksi ja mikä olisi korvattavaa vahinkoa. Lisäksi sopimus ei tavallisesti anna kuluttajalle
123 Ks. lisää Granskning avtalsvillkor privatleasing, Konsumentverket, dnro 2015/431, s. 11-12
124 Ks. Granskning avtalsvillkor privatleasing, Konsumentverket, dnro 2015/431, s. 12
mahdollisuutta saattaa auton palautuskuntoa minkään puolueettoman tahon arvioitavaksi, vaan kuluttaja jää auton palautuskunnon arvioinnin suhteen leasingantajan yksipuolisen tuomion va- raan, joka puolestaan pahimmassa tapauksessa voi tietää suuria kustannuksia kuluttajalle.125
4.5 Ruotsin kuluttajaviraston (Konsumentverket) päätöksiä
4.5.1 Konsumentverket dnro 2017/1236
Ruotsalainen kuluttajansuojaviranomainen Konsumentverket on antanut viime aikoina yksi- tyisleasingia käsitteleviä päätöksiä, joista mielenkiintoisina tarkastellaan paremmin päätöksiä diaarinumeroilla 2017/1236 ja 2017/0786 koskien yksityisleasingsopimuksissa käytettyjä sopi- musehtoja sekä päätöstä diaarinumero 2016/1151, joka käsittelee harhaanjohtavaa markkinoin- tia. Käsiteltävät päätökset ovat varsin uusia, joten käsiteltävät ongelmat ovat ajankohtaisia ku- luttajansuojaoikeuden näkökulmasta.
Päätöksessä 2017/1236 yksityisleasingpalveluiden tarjoajana oli suuremman rahoitusyhtiön ruotsalainen tytäryhtiö, joka toimii erillisellä tavaramerkillä. Tapauksessa käsiteltiin rahoitus- yhtiön yksityisleasingsopimuksessa käyttämää sopimusehtoa, jonka mukaan kuluttaja on vel- vollinen maksamaan korvausta leasingantajayritykselle tilanteessa, jossa vakuutusyhtiö päättää olla korjauttamatta liikennevahingon kärsinyttä autoa, vaikka kuluttaja itse ei olisi itse aiheut- tanut vahinkoa tahallaan tai huolimattomuudesta.
Käsiteltävässä tapauksessa huomionarvoista on myös, että Konsumentverket katsoi yksityis- leasingsopimuksessa olleen kyse pitkäaikaisvuokrasta, koska sopimuksen mukaan kuluttajasta ei tule auton omistajaa eikä sopimus sisällä lauseketta, joka mahdollistaisi auton ostamisen so- pimuskauden päättyessä. Tällöin Konsumentverket katsoi tapaukseen voitavan soveltaa lakia sopimusehdoista kuluttajasuhteissa (lag om avtalsvillkor i konsumentförhållanden 1994:1512, jäljempänä AVLK) ja EU:n kohtuuttomuusdirektiiviä.
Konsumentverket katsoi tapauksessa, että edellä mainittu sopimusehto126 aiheuttaa epätasapai- noa sopimusosapuolten välisessä suhteessa ja, että sopimusehto oli siten AVLK 3 §:n mukaan kohtuuton. Rahoitusyhtiön käyttämien yleisten sopimusehtojen 5 kohdan mukaan puolestaan kuluttaja on vastuussa autolle tapahtuneista vaurioista ja vahingoista, joita ei korvata
125 Ks. lisää Granskning avtalsvillkor privatleasing, Konsumentverket, dnro 2015/431, s. 13
126 Ratkaisuiden asiakirjat ovat julkisia. Tässä tapauksessa rahoitusyhtiön käyttämä yleinen sopimusehto; ”All- männa villkor – konsumenthyra”, kohta 4.
vakuutuksesta, myös tapauksissa, joita kuluttaja ei ole aiheuttanut tahallaan tai huolimattomuu- desta. Myös tämän sopimuskohdan Konsumentverket katsoi olevan kohtuuton.127
Rahoitusyhtiön käyttämien sopimusehtojen 6 kohta käsitteli kuluttajan vastuuta tarkastaa toi- mitettu auto välittömästi toimituksen yhteydessä virheiden varalta ja mahdollisen toimittamisen yhteydessä tapahtuneen viivästymisen vuoksi sekä tehdä asiaankuuluva reklamaatio virheistä. Konsumentverket tulkitsi yksityisleasingsopimuksen mukaisen auton vastaanottamistilanteen olevan rinnastettavissa ostetun auton vastaanottamiseen. Auton ostamista koskee puolestaan konsumentköplagen 1990:932 (jäljempänä Kkl), jota Konsumentverket sovelsi tapaukseen.
Leasingsopimuksessa käytetty täsmällinen tarkastamis- ja reklamointivelvollisuus poikkesi Kkl:n sääntelystä, joka lähtee siitä, että reklamaatio virheen johdosta on tehtävä kohtuullisen ajan kuluessa virheen huomaamisesta tai kun virhe olisi pitänyt huomata. Tämänkin sopimus- kohdan sopimusehto katsottiin kohtuuttomaksi, koska sopimusehto vaikuttaa sopimusosapuol- ten välisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin asettamalla leasingantajan kuluttajaan nähden edulli- sempaan asemaan.128
Myös sopimusehtojen 6 kohdan loppuosa oli Konsumentverketin tulkinnan mukaan kohtuuton, sillä se velvoitti kuluttajan täyttämään velvollisuutensa yritystä kohtaan myös tilanteissa, joissa yritys ei ollut täyttänyt omia velvoitteitansa. Sopimuskohdan perusteessa kuluttajalla ei ollut mahdollisissa auton tai sopimuksen virhettä koskevissa tilanteissa oikeutta leasingmaksun alen- nukseen tai pidättäytymiseen maksusta. Näkökulma saa tukea myös hallituksen esityksestä 1994/95:17.129
Sopimusehtojen 6 kohta rajoittaa lisäksi kuluttajan oikeutta purkaa sopimus, koska sopimuseh- don mukaan kuluttajan oikeus purkaa sopimus on riippuvainen vuokralleantajan oikeudesta purkaa sopimus tavarantoimittajan kanssa. Sopimusehto asettaa aiemmin mainitulla tavalla ku- luttajalle velvollisuuden reklamoida suoraan tavarantoimittajalle, vaikka kuluttajan sopimus- osapuolena yksityisleasingsopimuksessa on leasingantaja. Kohtuuttomuus on perusteltavissa myös hallituksen esityksessä mainitulla130 ja kohtuuttomuusdirektiivillä131.
127 Ks. tarkemmin Angående avtalsvillkor för privatleasing, dnr 2017/1236, s. 1-3
128 Ks. lisää Angående avtalsvillkor för privatleasing, dnr 2017/1236, s. 3-4
129 Ks. tarkemmin Regeringes proposition 1994/95:17 Oskäliga avtalsvillkor m.m. Införlivande med svensk rätt av EG:s direktiv om oskäliga avtalsvillkor i konsumentförhållanden, s. 92-94.
130 Ks. Regeringes proposition 1994/95:17 Oskäliga avtalsvillkor m.m. Införlivande med svensk rätt av EG:s direk- tiv om oskäliga avtalsvillkor i konsumentförhållanden, s. 92-95.
131 Kohtuuttomuusdirektiivin kohta 1 b.
Rahoitusyhtiön käyttämien sopimusehtojen 8 kohta puolestaan antoi leasingtarjoajalle mahdol- lisuuden korottaa leasingsopimuksesta kuluttajalle koituvia maksuja siten, että kuluttaja on yhä sidottu sopimukseen ja ilman, että kuluttajalla tämän johdosta olisi mahdollisuutta irtisanoa sopimusta. Kyseisen sopimusehdon kohtuuttomuutta on käsitelty jo aiemmin tutkielmassa. Ku- luttajansuojaoikeudellinen ongelma kyseisessä sopimusehdossa on ilmeinen, johon myös Kon- sumentverket on päätöksessään ottanut xxxxxx000. Elinkeinonharjoittajan kustannusten nousua tulisi elinkeinonharjoittajan arvioida tarjoamansa palvelun hinnoitteluvaiheessa, eikä vasta voi- massaolevan sopimuskauden aikana, kuten ruotsalaisen markkinatuomioistuimen päätöksistä MD 1974:13, MD 1981:16, MD 2005:10 ja MD 2009:35 tarkemmin ilmenee.
Rahoitusyhtiön käyttämien sopimusehtojen 11, 14 ja 12 kohtien kohtuusarviointia käsiteltiin myös ratkaisussa, mutta käsittelen näitä ehtoja tiivistetysti. Tarkoituksena on tuoda kuluttajan- suojaoikeudellisen ongelman pääkohdat esille. Kohdassa 11 sopimuksen sanamuoto ja sisältö oli epäselvä kuluttajan oikeuksien ja velvollisuuksien määrittelemisen kannalta. Kuluttajan ir- tosanomisoikeus kyseisen kohdan mukaan on muotoiltu pykälässä epäselvästi ja sen sisältö on riippuvainen muiden sopimusosapuolten ja -kohtien sisällöstä, joten tällä perusteella se oli koh- tuuton kuluttajan kannalta. Xxxxx 14 puolestaan antaa leasingantajalle erittäin edullisen oikeu- den sopimuksen purkamiseen kuluttajan oikeuksien kustannuksella. Sopimuskohta antaa lea- singantajalle oikeuden purkaa sopimuksen 14 päivän kuluttua kirjallisesta ilmoituksesta, jos kuluttaja on myöhästynyt leasingsopimuksen mukaisissa maksuissaan 14 päivää.133
Kohdat 12 ja 14 määrittelivät kuluttajan korvausvelvollisuutta leasingantajalle sopimuksen pur- kua koskevissa tilanteissa. Sopimusehdoissa esiintyvät kohtuuttomuudet vastaavat sitä, mitä tutkielmassa on aiemmin kirjoitettu kohtuuttomista sopimusehdoista vastaavissa tilanteissa. Jos yksityisleasingsopimus puretaan, joutuu kuluttaja korvaamaan leasingantajalle 35 % kyseisestä leasingkaudesta jäljellä olevista maksamattomista leasingmaksuista.134
Kaiken kaikkiaan päätöksessä 2017/1236 oli varsin paljon kuluttajansuojan kannalta ongelmal- lisia sopimusehtoja ottaen huomioon, että päätös on vuoden 2017 lopulta ja yksityisleasingso- pimuksessa ilmenevät kuluttajansuojaongelmat ovat olleet Ruotsissa tapetilla jo vuosina 2015- 2016 Konsumentverketin tekemän tutkimuksen diaarinumero 2015/431 johdosta, johon osal- listui 6 suurta yksityisleasingia tarjoavaa autovaikuttajaa. Päätöksessä kohtuuttomiksi katsotut
132 Ks lisää Angående avtalsvillkor för privatleasing, dnr 2017/1236, s. 5-6.
133 Angående avtalsvillkor för privatleasing, dnr 2017/1236, s. 6-7
134 Angående avtalsvillkor för privatleasing, dnr 2017/1236, s. 7-8
sopimusehdot vastasivat erittäin pitkälle niitä, jotka ovat nousseet esille jo edellä mainittua tut- kimusta tehtäessä vuonna 2015.
4.5.2 Konsumentverket dnro 2017/786
Myös päätös 2017/786 käsitteli yksityisleasingsopimuksessa käytettyjä kohtuuttomia sopimus- ehtoja. Tällä kertaa vastapuolena oli toinen suurempi rahoitusyhtiö. Samoin kuin edellisessä tapauksessa, oli tässäkin tapauksessa käsitellyillä sopimusehdoilla yhteistä se, että niillä pyrit- tiin vahvistamaan sopimuksen laatineen leasingantajan oikeuksia ja velvollisuuksia kuluttajan kustannuksella. Päätöksessä käsitellyt sopimusehdot vastasivat pitkälle aiemmin esiteltyjä lea- singsopimusten sopimusehtotyyppejä, joten tässä nostetaan esille päätöksen pääkohtia.
Kuluttajansuojan kannalta rahoitusyhtiön sopimuksen kohdassa 3.5 käyttämä vastuuvapauslauseke on kyseenalainen ja rajoittaa kuluttajan mahdollisuutta pidättäytyä leasingmaksuista 14 päivään, vaikka autossa olisi virhe, jonka johdosta auton käyttäminen on kuluttajasta riippumattomasta syystä mahdotonta.
Sopimuksen ehto 8.1 koski puolestaan jo aiemmin käsiteltyä leasingantajalle annettua oikeutta muuttaa yksipuolisesti leasingmaksuja leasingkauden aikana. Kohta 9.1 asettaa kuluttajalle vahin- gonkorvausvelvollisuuden myös vahingoista, joita kuluttaja ei ole aiheuttanut tahallaan tai huoli- mattomuudesta. Ankaran vastuun asettaminen kuluttajalle vastaavassa tilanteessa on perusteetonta ja kohtuutonta. Ankaran vastuun asettamista kuluttajalle osoittaa myös sopimusehtojen kohta 9.2, jonka mukaan leasingsopimuksen kohteena oleva auto on kuluttajan vakuutettava sen täydestä ar- vosta koko sopimuskauden ajaksi. Lisäksi leasingantaja on sopimusehdon mukaan merkittävä va- kuutuksen edunsaajaksi ja mahdolliset vakuutuskorvaukset on maksettava leasingantajalle.
Sopimuksen kohta 10.1 koski kuluttajan irtisanomisoikeutta sekä siitä johtuvaa korvausvelvolli- suutta leasingantajalle. Tässä tapauksessa sopimuksessa korvauksen määrä oli vielä isompi kuin edellisessä tapauksessa – jopa 40 % jäljelle jääneistä leasingmaksuista, korvausmaksun ollessa vä- hintään 1000 kruunua kuukaudessa.
Kohta 10.2. koskee leasingantajan purkamisoikeutta kuluttajan maksuviivästyksestä johtuen, jos vii- västys on kestänyt vähintään kuukauden. Oikeus on leasingantajalla viivästyneen maksun määrästä riippumatta ja ilman, että leasingantajalla olisi velvollisuutta lähettää maksumuistutusta asiasta. Py- kälässä ei myöskään käsitellä sitä, mistä maksun viivästyminen voi johtua, joten se käsittää maksun viivästymisen syystä riippumatta.
Päätöksen 2017/786 mukaiset sopimuskohdat vastaavat kuluttajansuojan näkökulmasta aiem- min jo käsiteltyjä aiheita ja ne on siten tulkittu kuluttajan kannalta kohtuuttomiksi AVLK 3§:n
mukaan.135 Edellä käsitellyistä päätöksistä voidaan huomata, että ruotsalaisissa yksityisleasing- sopimuksissa käytetään samankaltaisia sopimusehtoja ja viranomaisen käsiteltäväksi tulleissa tapauksissa kohtuuttomiksi katsotut sopimusehdot vastaavat sisällöltään pitkälle toisiaan. Täl- löin voidaan katsoa, että tiettyjen sopimusehtojen käyttäminen alalla on jossain määrin vakiin- tunutta, mutta ainakin edellä mainittujen sopimusehtojen käyttäminen on herättänyt keskustelua kuluttajansuojan näkökulmasta.
Perusteltuja päätelmiä kohtuudesta voidaan tehdä, mutta yksiselitteistä kannanottoa kohtuus- kysymyksiin on mahdotonta antaa, koska yksityisleasingsopimuksia ei ole tuomioistuimissa testattu ja lisäksi tilanne muuttuu nopeasti kasvaneen kysynnän ja tarjonnan seurauksena. Ruot- sissa tarjottavia sopimuksia voidaan verrata Suomessa tarjottaviin sopimuksiin sisältönsä ja so- pimusten rakenteen puolesta. Ruotsalainen sopimuskäytäntö antaa näkökulmaa myöhemmin käsiteltäviin suomalaisten sopimusten sisältöön ja sopimusten perusteella voidaan nimetä yksi- tyisleasingsopimuksille tunnusomaisia sopimusehtoja, sekä arvioida paremmin kuluttajan kan- nalta kohtuuttomiksi katsottavia ehtoja.
4.5.3 Konsumentverket dnro 2016/1151 harhaanjohtavasta markkinoinnista
Konsumentverketin antama päätös diaarinumerolla 2016/1151 käsitteli harhaanjohtavaa mark- kinointia yksityisleasingistä. Yhtiön mainoksessa markkinoitiin yksityisleasingia uutena omis- tamismuotona ja vaihtoehtoisena ratkaisuna auton omistamiselle. Konsumentverket otti kantaa erityisesti siihen, että mainoksesta sai harhaanjohtavan käsityksen yksityisleasingsopimuksen suhteesta kohteena olevan auton omistusoikeuteen. Nykyisellään yksityisleasingsopimus ei si- sällä omistusoikeuden siirtymistä eikä tavallisesti edes minkäänlaista lunastusoikeutta, joten yhtiön harjoittama mainonta oli siltä osin harhaanjohtavaa. Xxxxxx antoi harhaanjohtavan ku- van yksityisleasingsopimuksen mukaan kuluttajan oikeuksista ja velvollisuuksista, jota koskee erityisesti marknadsföringslagen (2008:486) 10 §.136
Konsumentverketin päätöksiä tulkittaessa on muistettava, että päätöksillä ei ole tuomioistuinten antamiin päätöksiin ja ratkaisuihin rinnastettavaa oikeusvoima- ja lainvoimavaikutusta, koska Konsumentverket ei ole lailla säädetty tuomioistuin, vaan kuluttajansuojaviranomainen. Pää- tösten jälkeen päätöksen kohteena olevalle yritykselle annetaan mahdollisuus vastata päätök- seen tai muutoin ryhtyä toimenpiteisiin sen johdosta. Jos käsiteltävä asia ei saa
135 Ks. Angående avtalsvillkor för privatleasing, dnr 2017/786.
136 Angående marknadsföring av Renault, 2016/1151.
Konsumentverketin päätöksen johdosta toivotunlaista lopputulosta, vie viranomainen asian tar- vittaessa eteenpäin, joka tarkoittaa valittamista tuomioistuimeen.
5 Suomalaiset yksityisleasingsopimukset
Tässä kappaleessa käsitellään Suomessa tarjottavien yksityisleasingpalveluiden kuluttajansuo- jaa ja tuodaan esille joitain sopimusehtotyyppejä, joita voidaan pitää kuluttajansuojaoikeudel- lisesti huomionarvoisina. Apuna sopimusehtotyyppien käsittelyssä käytetään edellisessä kap- paleessa esille nostettuja Ruotsissa tehtyjä havaintoja, koska Suomessa yksityisleasingpalvelui- den tarjonta on vielä verrattain kapea-alaista ja lisäksi tarjottavia palveluita sekä maiden lain- säädännöllistä kehystä voidaan pitää toisiinsa verrattavina. On myös mahdollista, että suoma- laiset yksityisleasingpalvelut ja käytettävät sopimusehdot saavat vaikutteita Ruotsista, koska molempien maiden markkinoilla toimii samoja yrityksiä tai kyse on samoihin yritysryppäisiin kuuluvista yrityksistä. Vaikka palvelua tarjoavia jälleenmyyjäyrityksiä Suomessa on useampia, lähemmin palveluihin tutustumalla voidaan huomata, että varsinainen rahoituspalvelu voi olla harvemman, mutta suuremman rahoituspalveluita tuottavan yhtiön tarjoamaa. Usein käytettävät sopimusehdot ovat vapaasti saatavilla palveluita markkinoivien myyjäyritysten verkkosivuilla ja palveluihin voinee tutustua myös ottamalla yhteyttä jälleenmyyjään. Tässä tutkimuksessa käsittelen sopimusehtotyyppejä ainoastaan yleisellä tasolla.
Käsittelystä on rajattu ulkopuolelle sellaisten palvelut, joiden mukaan kohteen omistusoikeus siirtyy kuluttajalle joko sopimuskauden ajaksi tai kuluttaja saa omistusoikeuden kohteeseen so- pimuskauden päätteeksi ”leasingmaksut” maksettuaan. Ensimmäisessä tapauksessa palvelu ei täytä yksityisleasingjärjestelyyn kuuluvia tunnuksenomaisia piirteitä, joihin kuuluu, että lea- singkohteen omistusoikeus siirtyy myyjältä rahoitusyhtiölle, joka pidättää omistusoikeuden it- selleen. Omistusoikeuden pidättämisellä on aiemmin käsitellyn mukaisesti esimerkiksi vakuus- arvoa mahdollisissa insolvenssimenettelyissä, ja sillä halutaan myös rajoittaa vuokralleottajan mahdollisuuksia ja oikeutta disponoida leasingkohteesta leasingkauden kestäessä esimerkiksi panttaamalla tai kohdistamalla siihen muita oikeustoimia. Toisaalta yksityisleasingsopimuk- sessa voi olla omistusoikeuden pidättämisen lisäksi varattu rahoitusyhtiölle nimenomaisesti oi- keus pantata leasingkohde tai kohdistaa siihen muita oikeustoimia leasingkauden kestäessä, ja vastaavat oikeudet on tietenkin omistusoikeuden pidättämisen vuoksi pidätetty myös kulutta- jalta. Jälkimmäisessä tapauksessa puolestaan on kyse tosiasiallisesti irtaimen esineen
osamaksukaupasta, jolloin palvelua, jossa kuluttaja saa kohteen omistukseensa sopimuskauden aikana tai päätteeksi, on arvioitava sopimuksen sisällöstä riippuen KSL 5 ja 7 lukujen perus- teella.
Myöskään sellaisia palveluita ei tarkastella, joissa on kysymys perinteisestä, lähtökohtaisesti lyhytaikaisesta ja kaksiasianosaissuhteessa tapahtuvasta auton vuokraamisesta, joka ei miltään osin täytä 1.2 luvussa esille tuotuja yksityisleasingjärjestelyn ominaispiirteitä.
Kuluttajansuojan kannalta ensimmäisiä huomionarvoisia seikkoja vakioehdoista oli eräiden palveluiden vakioehdoissa jätetty mahdollisuus poiketa käsillä olleista vakioehdoista. Edellä mainittu ainakin teoriassa jättää kuluttajalle mahdollisuuden vaikuttaa sopimusehtojen sisäl- töön, jolloin tällä voi olla kuluttajan asemaa parantava vaikutus, jos kuluttajalla on mahdolli- suus neuvotella hänelle epäedullisten ehtojen sisällöstä. Toisaalta, jos kyseinen ehto on otettu sopimukseen vain siksi, että kuluttajalle on jätetty teoreettinen mahdollisuus vaikuttaa sopi- musehtojen sisältöön, ei kyseessä tällöin ole kuluttajaa ajatellen tehty ratkaisu.
Jos kuluttajalla ei ole tosiasiallista mahdollisuutta vaikuttaa ehtojen sisältöön, herää epäilys siitä, että ehto on otettu mukaan sen vuoksi, että tällä tavoin yritetään kiertää KSL:n erityisesti vakioehtoja koskeva erityissääntely137. Ehdon avulla voidaan yrittää vedota siihen, että vakio- ehtoja koskeva erityissääntely ei sovellu tapaukseen, koska kyseiset ehdot eivät ole KSL 4 lu- vun tarkoittamia vakioehtoja, kun kuluttajalla on ollut mahdollisuus vaikuttaa ehtojen sisältöön. 138 Toisaalta toisissa vakioehdoissa ei ole otettu esille mahdollisuutta neuvotella ehtojen sisäl- löstä, jolloin voidaan olettaa, ettei ehtojen sisältö ole neuvoteltavissa.
Sen sijaan sopimusehdoissa esiintyvä, rahoitusyhtiölle varattu, mahdollisuus sopimusehtojen yksipuoliseen muuttamiseen ei ole kuluttajan aseman kannalta edullinen asia. Yksipuolinen mahdollisuus sopimusehtojen muuttamiseen on sidottu tavallisesti rahoitusyhtiölle sopimus- kauden aikana tapahtuneisiin kustannusten nousuihin, joita voi tapahtua ymmärrettävästi myös odottamatta. Kuitenkin, mikäli rahoitusyhtiölle on varattu mahdollisuus ehtojen muuttamiseen ja maksujen nostamiseen, tulisi sopimuksessa osapuolten välisten suoritusten tasapainon säilyt- tämiseksi sisällyttää myös mahdollisuus ehtojen muuttamiseen leasingmaksujen laskemiseksi,
137 Vakioehtoja koskevaa erityissääntelyä on esimerkiksi KSL 4 luvussa, jota on käsitelty aiemmin tämän tekstin luvussa 2.
138 Ks. esimerkiksi Kohtuuttomuusdirektiivin artikla 3 ja HE 218/1994 vp, s. 15.
jos tähän on perusteita. Vaihtoehtoisesti kuluttajalle tulisi varata kohtuullinen mahdollisuus ir- tautua sopimuksesta esimerkiksi rahoitusyhtiön korottaessa yksipuolisesti leasingmaksuja.
5.3 Vakuuttaminen ja kustannukset
Yksityisleasingpalveluissa ja niissä käytetyissä vakioehdoissa kannattaa kokonaisuutena kiin- nittää huomiota sellaisiin sopimusehtoihin, jotka vaikuttavat sopimuksen hintaan. Yksityis- leasingsopimuksessa kuukausimaksut ovat tavanomaisesti useamman sadan euron verran, joten se tuntuu keskivertokuluttajan taloudenpidossa lähes asunnon vuokraa vastaavana kuukausit- taisena menoeränä. Siksi ehdoista kannattaa erotella ne, joilla on vaikutusta määräytyviin kuu- kausimaksuihin. Koska auton vakuuttaminen on Suomessa lakisääteinen velvollisuus, on pa- kollisella liikennevakuutuksella ja mahdollisesti sopimusehdoista johtuvalla kaskovakuutuk- sella vaikutus sopimuksen kokonaiskustannuksiin.
Kokonaiskustannuksiin vaikuttavat myös muut auton ylläpito- ja huoltokustannukset, mutta on tyypillistä, että ne sisältyvät leasingsopimuksen kuukausimaksuihin. Kuitenkin varsinaisessa sopimuksessa tulisi tarkasti eritellä kaikki palvelut, jotka sopimukseen sisältyvät varsinaisen leasingkohteen lisäksi. Palveluiden sisältyminen leasingsopimukseen on varsin tunnuksen- omaista, ja palvelut muodostavat merkittävän osan sopimuksen sisällöstä varsinaisen auton käyttöoikeuden lisäksi.
Yksityisleasingpalveluita markkinoidaan tavallisesti kiinteillä ja ennakoitavissa olevilla kuu- kausikustannuksilla, jolloin vakuuttamisesta koituviin kustannuksiin tulisi kiinnittää riittävästi huomiota jo sopimuksentekovaiheessa. Käytännössä palveluissa on lisäksi eroja sen suhteen, vastaako asiakas vakuutusmaksuista kuukausittaisten vakuutusmaksujen lisäksi vai sisältyykö vakuutusmaksut leasingmaksuihin. Kuluttajan kannalta tällä on merkitystä, koska leasingsopi- muksessa voidaan edellyttää kuluttajan ottavan autolle ylimääräisen kaskovakuutuksen, jonka seurauksena leasingsopimuksen kokonaiskustannukset voivat nousta huomattavasti, ellei nii- den ole laskettu sisältyväksi leasingmaksuihin.
Vakuuttamiseen ja kustannuksiin vaikuttaa myös se, että vastuu auton rikkoutumisesta, vahin- goittumisesta, häviämisestä ja tuhoutumisesta on voitu nimenomaisesti sopia kuuluvan toimi- tushetkestä alkaen kuluttajalle (kuten eräistä tarkastelluista sopimusehdoista ilmenee). Auton vakuuttaminen voi siten olla kytketty kuluttajan sopimuksenmukaiseen vastuuseen autosta, jol- loin vakuuttamista koskevien ehtojen laiminlyönti voi johtaa ankaraan vastuuseen rinnastetta- vaan vastuuseen sellaisista seurauksista ja kustannuksista, jotka johtuvat suoraan tai välillisesti
vakuutusvelvollisuuden laiminlyönnistä. Tulkintaa vahvistaa se, että tavallisesti rahoitusyhtiö on merkittävä autoa koskevien vakuutusten edunsaajaksi ja kuluttaja on velvollinen korvaa- maan omavastuuosuuden rahoitusyhtiölle mahdollisissa vahinkotilanteissa. Vakuutusehtoon voi olla muotoiltu myös lauseke, jonka mukaan kuluttaja vastaa rahoitusyhtiölle kaikista rahoi- tusyhtiölle aiheutuneista vahingoista, joita asiakkaan ottama vakuutus ei kata.
Sopimukseen ja autoon liittyvään vastuunjakoon liittyy yleisesti merkittävä osa sopimuseh- doista, ja sopimusehtojen mukainen vastuunjako eri palveluiden välillä voi vaihdella merkittä- västi. Vastuunjakoon eri tilanteissa tulisi kiinnittää huomiota sopimusehdoissa mahdollisim- man ymmärrettävällä tavalla, jotta kuluttaja tosiasiallisesti ymmärtää sopimuksen sisällön ja siitä johtuvat velvollisuudet. Vastuuasetelmien hahmottamista sopimusehdoista vaikeuttaa kui- tenkin se, että sopimusehdot ovat järjestään useita sivuja pitkiä, eikä niistä tavallisesti ole ko- rostettu tai muutoin tuotu esille mitään osapuolten oikeusasemaan olennaisesti vaikuttavia seik- koja. Keskivertokuluttajalle sopimusehtojen tulkinta on epäilemättä vaikeaa.
Esimerkiksi huolellisuusvelvoitteen vastaisesta tai muutoin huolimattomasta ja varomattomasta toiminnasta aiheutuvien vastuu- ja vahingonkorvaustilanteiden kuuluminen kuluttajan vas- tuulle on ymmärrettävää ja perusteltua. Sen sijaan vuokrakohteelle tapahtuvien vahinkojen osalta sopimusten sanamuodot ovat yleensä varsin ehdottomia. Tällöin tarkasteltujen sopimus- ehtojen mukaan kuluttajan vastuulle kuuluu kaikkien autolle tapahtuvien vahinkojen korvaami- nen, olipa kyse kuluttajan omasta toiminnasta aiheutuneesta vahingosta tai ulkopuolisen tekijän aiheuttamasta vahingosta. Tällaisen vastuuehdon kohtuutta voidaan kyseenalaistaa, mikäli ku- luttajan vastuulle kuuluu esimerkiksi sellaisten vahinkojen korvaaminen, jotka ovat aiheutuneet kohteelle täysin kuluttajasta riippumattomasta syystä tai, vaikka kuluttaja ei olisi aiheuttanut vahinkoa tahallaan tai huolimattomuudesta. Suomalaisissa leasingsopimuksissa kuluttajan vas- tuu leasingkohteelle tapahtuneista vahingoista, Ruotsissa tehtyjä havaintoja mukaillen139, vas- taa käytännössä ankaraa vastuuta. Tällöin voidaan kyseenalaistaa se, onko ankaran vastuun asettaminen kuluttajalle kyseisessä sopimussuhteessa, osapuolten aseman ja sopimuskohteen luonteen huomioon ottaen, perusteltua.
Eräissä sopimusehdoissa, muista poiketen, rahoitusyhtiö otti vastuuta itselleen leasingkohteesta ja sen toimivuudesta sekä soveltuvuudesta sopimuksen mukaiseen käyttötarkoitukseen.
139 Ks. edellinen kappale ja Konsumentverketin tekemät havainnot.
Eroavaisuus muihin sopimusehtoihin on suuri, koska valtaosassa sopimuksista pyritään johdon- mukaisesti rahoitusyhtiön vastuun ja riskien minimoimiseen. Tämä on elinkeinonharjoittajien väliselle rahoitusleasingjärjestelylle ominaista, jolloin on selvää, että se on siirtynyt elinkeinon- harjoittajien välisestä suhteesta suoraan kuluttajasopimukseen. Sen sijaan mainittu poikkeus on kuluttajansuojan kannalta huomattavasti parempi ja kohtuullisempi ratkaisu, kun rahoitusyhtiö ottaa vastuuta leasingkohteesta itselleen suhteessa myyjäyhtiöön, jolloin sopimusperusteista vastuuta ei siirretä yksin kuluttajalle.140 Tässä tapauksessa sopimusehtoja laadittaessa on arvi- oitu kuluttajansuojasta aiheutuvia rajoituksia sen sijaan, että rahoitusyhtiö olisi ottanut käyttöön vanhoja vakioehtomalleja. Kun yksityisleasingpalvelua suunnitellaan esimerkin mukaisella ta- valla kuluttajalähtöisesti, voidaan saada myös kilpailuetua tarjoamalla kilpailijoihin verrattuna kuluttajaystävällisempiä leasingpalveluita.
5.5 Virheellinen toimitus tai sopimuksen kohde
Vastuu leasingsopimuksen virheestä ja vastuuvapauslausekkeet ovat leasingsopimuksissa mer- kittävässä asemassa.141 Tästä johtuen sopimuksen kohteen virhettä ja toimituksen viivästymistä on yleisesti säännelty kuluttajille tarjottavissa sopimusehdoissa. Yksityisleasingsopimuksissa on tavanomaista, että kuluttajalle on asetettu velvollisuus tarkistaa leasingkohde mahdollisten virheiden varalta ja ilmoittaa näistä rahoitusyhtiölle. Velvollisuus reagoida leasingkohteen vir- heisiin on asetettu usein varsin lyhyeksi, jolloin sopimuksessa on voitu käyttää sanamuotoa ”heti” tai ”välittömästi” määritettäessä kuluttajan aikaa reagoida viivästyneeseen toimitukseen tai kohteen virheeseen.
Kohteen tarkastusvelvollisuus ja velvollisuus ilmoittaa viivästyksestä ja virheestä ovat itsessään kohtuullisia ottaen huomioon, että rahoitusyhtiöllä ei tavallisesti ole kosketuspintaa leasingkoh- teeseen leasingkauden alkaessa. Kuitenkin kuluttajalle tulisi varata kohtuullinen aika reagoida toimituksen viivästykseen ja kohteen virheeseen. Kohtuullista aikaa on sovellettu esimerkiksi KSL 5:11 §:ssä ja auton ostajan tarkastusvelvollisuutta voidaan verrata auton liisaajan tarkas- tusvelvollisuuteen, jolloin tilanteiden ollessa tältä osin toisiinsa suoraan rinnastettavissa, olisi kohtuutonta, että auton liisaajalla olisi huomattavasti ankarampi aikamääre reagoida
140 Tällöin voidaan kuitenkin perustellusti esittää kysymys siitä, että kuuluisiko vastuu leasingkohteesta muutoin- kin rahoitusyhtiölle sen ollessa myyjäyhtiön sopimuskumppani leasingkohdetta ostettaessa ja, että voidaanko koh- teen ostajalle kuuluvia velvollisuuksia siirtää kuluttajalle ilman, että siirretään myös ostajan oikeudet. Järjestelyn osapuolten suoritusten tulisi olla tasapainossa, huom. lisäksi KSL 4:2.3 §. Virheelliseen suoritukseen perustuvien oikeuksien ja velvollisuuksien siirtämistä on käsitelty myös ratkaisuissa KKO:1997:130 ja KKO:2008:53.
141 Kuten esimerkiksi aiemmin esille nostetuista oikeustapauksista voi huomata, ks. KKO:1997:130, KKO:2008:53 ja KKO:2015:26.
toimituksen viivästykseen tai auton virheeseen. Kuluttajansuojan kannalta ei ole perusteltua, että yksityisleasingsopimuksissa kuluttajan reklamointimahdollisuus olisi olennaisesti hei- kompi auton ostotilanteeseen verrattuna, koska molemmissa tilanteissa sopimusten osapuolten tiedollinen asema on toisiinsa verrattavissa.142 Samaa tulkintaperiaatetta voidaan soveltaa myös muihin yksityisleasingsopimuksen ehtoihin – kuluttajan asemaa ei pitäisi voida heikentää siitä, mikä se on lain tai yleisten oppien nojalla.
Seuraavaksi toimituksen viivästystä ja virhettä koskevissa ehdoissa on tavallisesti sovittu siitä, keneen kuluttajan tulisi olla yhteydessä toimituksen viivästymisen tai auton virheen johdosta. Ilmoitusvelvollisuus on tavallisesti rahoitusyhtiötä kohtaan, mutta mahdolliset vaatimukset tu- lee esittää kohteen myyjälle.143 Rahoitusyhtiö voi tällä tavoin tavoitella vastuuvapautta koskien auton toimittamisen viivästymistä ja virhettä. Lisäksi rahoitusyhtiö voi vastuuvapauslausek- keen avulla pyrkiä sanoutumaan irti muistakin autoon liittyvistä vastuutilanteista ja tällä tavalla minimoimaan omat leasingkohteesta johtuvat riskinsä, jolloin kuluttaja velvoitetaan toimimaan omalla kustannuksellaan suhteessa myyjäyritykseen mahdollisissa ongelmatilanteissa. KSL 7:39.1 §:sta saadaan kuitenkin tukea periaatteelle, jonka mukaan kuluttajan tulee voida esittää rahoitusyhtiötä kohtaan samat väitteet ja vaatimukset kuin myyjää kohtaan, vaikka kuluttaja ei ole suoraan sopimussuhteessa myyjän kanssa.144
5.6 Irtisanominen ja purkaminen
Sopimuksen vastuu- ja virhetilanteiden lisäksi yksityisleasingsopimuksissa keskeisiä sopimus- ehtoja ovat sopimuksen irtisanomiseen ja purkamiseen sekä sopimuskauden päättymiseen liit- tyvät sopimusehdot. Yksityisleasingsopimuksen ennenaikaisen päättämismahdollisuuden osalta on ensiksi huomautettava, että leasingsopimuksen luonteesta ja tarkoituksesta johtuen osapuolten mahdollisuuksia irtisanoa ja purkaa sopimus ennen sopimuskauden päättymistä on johdonmukaisesti rajoitettu. Koska rahoitusyhtiö hankkii omistukseensa verrattain kalliin
142 Ks. aiemmin kappale 4.3.3, jossa on tuotu esille Konsumentverketin viranomaisten tekemiä samansuuntaisia havaintoja Ruotsissa.
143 Tässä ilmenee myös yksityisleasingsopimusten tunnusomainen kolmikantarakenne, kun vastuu viivästyksestä ja virheestä kuluttajan ja leasingantajan välillä on joko jaettu myyjän ja leasingantaja-rahoittajan välillä tai rahoi- tusyhtiö voi yrittää vapauttaa itseään kokonaan vastuusta myyjän kustannuksella. Absoluuttisessa vastuuvapaus- lausekkeessa on lähtökohtaisesti se ongelma, että tilanteessa kuluttajan sopimuskumppani yrittää vapautua sopi- musperusteisesta vastuusta kolmannen tahon (=myyjän) kustannuksella. Jotta tilanteessa ei katsottaisi olevan lain- kaan ongelmaa velvoiteoikeudellisesta näkökulmasta, tulisi ko. sopimustyyppi ja kolmikantainen rakenne mieltää kokonaan omaksi ja itsenäiseksi sopimustyypikseen, joka esim. KKO:n edellä käsitellyt ratkaisut huomioon ottaen voisi olla ainakin toistaiseksi liian rohkea tulkinta. Aihetta on käsitellyt myös Konsumentverket Ruotsissa, ks. tarkemmin kappale 4.
144 Kuluttajan oikeudesta esittää väitteitä ja vaatimuksia myyjää kohtaan ks. tarkemmin kappale 3.3 ja Kaisto, 2015, s. 2.
leasingkohteen, on rahoitusyhtiön keskeinen intressi, että sopimuskausi on kiinteä ja mahdolli- suuksia sopimuksesta irtautumiseen kesken sopimuskauden on rajoitettu. Kiinteiden leasing- maksujen määräytyminen ja rahoitusyhtiön taloudellinen hyötyminen sopimuksesta on laskettu sen varaan, että sopimuskausi on kiinteä ja kaikki kuukausierät tulevat suoritetuiksi rahoitus- yhtiölle. Järjestely osoittautuisi nopeasti rahoitusyhtiön näkökulmasta kannattamattomaksi tai turhan riskialttiiksi, jos kuluttajalla olisi liian kevyin perustein mahdollisuus irtautua sopimuk- sesta kesken sopimuskauden. Toisaalta sopimusehtojen kohtuus voidaan kyseenalaistaa, jos ku- luttaja on sidottu leasingsopimukseen sopimuskaudeksi kaikissa mahdollisissa tilanteissa, eikä esimerkiksi maksukyvyn nopeaan heikkenemiseen sosiaalisen suoritusesteen johdosta ole va- rauduttu.
Rahoitusyhtiön mahdollisuudesta irtisanoa tai purkaa leasingsopimus kesken leasingkauden on tavallisesti sovittu vakioehdoissa. Rahoitusyhtiön perusteet irtisanomiselle tai purkamiselle liit- tyy kuluttajan leasingmaksujen laiminlyöntiin, sopimuksen mukaisten velvoitteiden laimin- lyöntiin (kuten esimerkiksi velvollisuus hoitaa autoa sopimuksen mukaisesti tai vakuuttaa auto), tai muuhun kuluttajan epärehellisyyteen rahoitusyhtiötä kohtaan. Perusteena on jokin ku- luttajan sopimusrikkomus. Maksuviivästyksen johdosta tehtävä sopimuksen päättäminen tulisi tehdä vasta kohtuullisen ajan kuluttua maksun viivästymisestä, eikä rahoitusyhtiölle tulisi va- rata mahdollisuutta irtisanoa sopimusta välittömästi eräpäivän jälkeen ottaen huomioon, että irtisanomisen yhteydessä on sovittu tavallisesti varsin ankarista kuluttajaa koskevista ylimää- räisistä maksuvelvollisuuksista irtisanomisesta tai purkamisesta johtuen.
Jos leasingsopimus irtisanotaan tai puretaan kesken sopimuskauden, on vakioehdoissa määri- tetty kuluttajalle sopimussakkoa vastaava ylimääräinen korvausvelvollisuus. Kaikissa tarkas- telluissa suomalaisissa vakioehdoissa sopimussakkona maksettava purkumaksu oli vähintään 30 % maksamattomista ja erääntymättömistä leasingmaksuista jäljelle jääneen leasingkauden osalta, kuitenkin vähintään kolmen kuukauden maksuerän suuruinen summa.145 Lisäksi mak- settavaksi tuli palvelusta riippuen muita kuluja, joita ovat esimerkiksi auton kunnostuskustan- nukset, ylikilometrikorvaukset, jos sopimuksen mukainen ajokilometrimäärä on ylitetty ja muut sopimusvelvoitteista kuluttajalle maksettavaksi koituvat kustannukset. Sopimussakkona ylei- sesti käytetty 30 %:n rajan kohtuullisuus voidaan kyseenalaistaa kuluttajasuhteessa, eikä ni- menomaista 30 %:n rajaa voida kuluttajasuhteessa perustaa mihinkään konkretiaan. Erityisesti sopimuksen tullessa irtisanotuksi tai puretuksi jo leasingkauden alkuvaiheessa, voi maksettava
145 Sopimussakkona oleva 30 %:n määrä maksamattomista kuukausimaksuista oli varsin yleisesti käytössä myös ruotsalaisissa yksityisleasingsopimuksissa, mutta Konsumentverket on kyseenalaistanut 30 %:n korvaussumman määrällisesti kuluttajasuhteessa. ks. tarkemmin kappale 4. Myös ratkaisussa KKO:1985-II-177 kohtuullistettiin maksettava vahingonkorvaus kolmasosaan kuukausimaksuista.
korvaussumma muodostua huomattavan korkeaksi ottaen lisäksi huomioon, että summa voi erääntyä maksettavaksi heti. Lisäksi kuluttajalle voi tulla maksettavaksi edellä mainittuja muita kuluja. Korvausvelvollisuutta kokonaisuutena määrällisesti arvioiden on hyvinkin mahdollista, että kuluttajalla ei ole sopimuskauden aikana varaa antaa rahoitusyhtiölle perustetta irtisanoa tai purkaa leasingsopimusta, koska tämä voi johtaa, sopimuksesta riippuen, useiden tuhansien eurojen kertaluonteiseen vahingonkorvausvastuuseen rahoitusyhtiölle.
Kuluttajan irtisanomis- ja purkamismahdollisuudesta on tarkastelluissa vakioehdoissa määrätty yleisesti varsin niukasti. Johtopäätöksenä voidaan tehdä aikakin se, että kuluttajan irtisanomis- ja purkamismahdollisuus puhtaasti ehtojen mukaan arvioituna on varsin rajoitettu tai sitä ei ole.146 Jos kuluttajalle on varattu irtisanomismahdollisuus, se on voitu kytkeä rahoitusyhtiön olennaisiin sopimusrikkomuksiin, kuluttajan tilanteen olennaiseen heikkenemiseen rahoitusyh- tiön tekemien sopimusehtojen muutosten johdosta tai kuluttajan sosiaaliseen suoritusesteeseen. Irtisanomisoikeuden rajoittaminen kuluttajalta voi olla edellä mainitulla tavalla perusteltua jär- jestelyn luonne ja tarkoitus huomioon ottaen. Kuitenkin sosiaalisen suoritusesteen147 kaltaisissa yllättävissä ja ennakoimattomissa tilanteissa olisi perusteltua ja kohtuullista varata kuluttajalle mahdollisuus tavalla tai toisella irtautua sopimuksesta ilman ankaraa vahingonkorvausvelvoi- tetta. Lisäksi sosiaalisen suoritusesteen käsite on kuluttajansuojaoikeudessa varsin vakiintunut ja yleisesti tunnettu.
Tarkastelluissa suomalaisissa sopimusehdoissa kuluttajan purkuoikeudesta ei ollut lausuttu mi- tään. Purkuoikeuden keskeistä merkitystä sopimussuhteessa on käsitelty esimerkiksi ratkai- sussa KKO:2015:26 ja oikeus voidaan johtaa myös irtaimen esineen vuokraa koskevia normeja soveltamalla, kuten ratkaisuissa KKO:1997:130 ja KKO:2008:53. Elinkeinonharjoittaja-kulut- taja -suhteessa purkuoikeudella on lisäksi keskeinen merkitys oikeussuojakeinona. Koska ku- luttajan oikeudesta purkaa leasingsopimus ei tavallisesti ole erikseen sovittu vakioehdoissa (tai on käsitelty esimerkiksi vain sopimuksen purkautumista auton vaurioitumisen seurauksena), on vaikeaa ennustaa, millaiseksi kuluttajan mahdollisuus purkaa sopimus on tarkoitettu määritet- tävän. Erityisesti kuluttajan heikomman aseman ja oikeussuojan tarpeen huomioon ottaen voisi täysimittainen purkuoikeuden rajoittaminen vakioehdoissa olla kohtuutonta tai vaihtoehtoisesti
146 Purkamisehdon merkitystä sopimussuhteessa on käsitelty esimerkiksi ratkaisussa KKO:2015:26, ks. myös KKO:1997:130 ja KKO:2008:53.
147 Sosiaalisesta suoritusesteestä on säädetty esimerkiksi KSL 7:34 §:ssä. Sosiaalisen suoritusesteen tilanteessa elinkeinonharjoittajalla ei ole oikeutta saattaa voimaan kuluttajan sopimusrikkomuksesta aiheutuvia seuraamuksia, jos kuluttajan suoritus on viivästynyt ja viivästyminen johtuu kuluttajan sairaudesta, työttömyydestä tai muusta siihen verrattavasta hänestä riippumattomasta seikasta, paitsi jos tämä viivästyksen kesto ja muut olosuhteet huo- mioon ottaen olisi elinkeinonharjoittajalle ilmeisen kohtuutonta.
yllättävää ja ankaraa. Toisaalta, koska tilanne on jätetty avoimeksi, voidaan purkuoikeuden ole- massaolo perustella aiemmin tässä kappaleessa esitettyjen seikkojen nojalla.
Kuluttajan oikeuksista (ja mm. purkuoikeudesta sekä sopimuksen viivästyksestä ja virheestä) suh- teessa elinkeinonharjoittajaan on säädetty lisäksi KSL 5:7-22 §:ssä, joista voidaan saada tulkin- nallista apua analogisen lain soveltamisen avulla määritettäessä kuluttajan perusoikeuksia, mikäli vakioehdot jättävät paljon tulkinnanvaraisia tilanteita. Ostajan velvollisuuksia ja myyjän oikeuk- sia voidaan puolestaan tulkita KSL 5:23-28 §:ien avulla samalla tavoin. Vastaavasti voidaan toi- mia KSL 7 luvun osalta.
Sopimuksen päättymiseen liittyvissä sopimusehdoissa keskeisiä kohtia ovat auton kunnon mää- rittämistä ja tarkastamista koskevat sopimusehdot sekä mahdollisesti ajettujen ylikilometrien korvaamista koskevat ehdot. Osapuolet voivat sopia leasingsopimuksen päättymään joko sopi- muksessa määritellyn kilometrimäärän täyttyessä tai sopimuskauden päätteeksi. Sopimuksen päättyessä kuluttajan on palautettava auto ”normaalissa kunnossa”, jolloin on kuitenkin otettava huomioon auton käyttöaika ja normaali kuluminen. Auton kunnon arvioinnissa ongelmaksi nousevat kuitenkin varsin abstraktit käsitteet, liittyen esimerkiksi siihen, mikä on normaalista ja tavanomaisesta kulumisesta poikkeavaa. Elinkeinonharjoittaja asetetaan vakioehdoissa huo- mattavasti vahvempaan asemaan kuluttajan kustannuksella, jos elinkeinonharjoittaja saa itse esimerkiksi omassa toimipaikassaan määritellä täysin yksipuolisesti auton kunnon, kulumisen asteen sekä korvattavat vahingot. Kuluttajan oikeussuojan kannalta olisi kohtuullista antaa ku- luttajalle mahdollisuus tulkinnallisissa tilanteissa saattaa auton kunto puolueettoman tahon ar- vioitavaksi, jotta elinkeinonharjoittaja ei voisi yksipuolisesti määrätä kuluttajan korvattavaksi tulevia vahinkoja. Lisäksi sopimukseen olisi hyvä määritellä normaalin kulumisen taso esimer- kiksi liitteeksi otettavalla asiakirjalla, jotta voidaan arvioida mikä on normaalia kulumista, eikä arviointia voida tiukentaa kesken sopimuskauden.
Kuluttaja on myös velvollinen korvaamaan autolle sovitun kilometrirajan ylittävät ajomatkat. Tämä on perusteltua, koska auto kuluu käytössä, jolloin arvo heikkenee. Suomalaisten vakio- ehtojen hyvänä piirteenä oli se, että sovittua kilometrimäärää oli mahdollista tarkistaa kesken sopimuskauden, jos kuluttajan arvioimat ajokilometrit ovat liian alhaiset. Eräissä sopimuseh- doissa jätettiin mahdollisuus tarkistaa kilometrimäärää myös alaspäin, jos todelliset ajokilomet- rit ovat arvioitua alhaisemmat, joka oli kuluttajan aseman kannalta positiivinen parannus
yleiseen tasoon nähden. Kokonaisuutena arvioiden maksettava ylikilometrikorvaus ei kuiten- kaan saisi olla kohtuuton suhteessa sopimuksen aikana ajettujen ylikilometrien määrään.
Sopimusehdoista esille nostetut seikat rinnastuvat hyvin Konsumentverketin Ruotsissa teke- miin havaintoihin. Lisäksi sopimusehtoja lukemalla huomaa nopeasti, että ehtojen rakenne on varsin yhtenäistä, mutta sisältö eri yritysten tarjoamien palveluiden ja käyttämien sopimuseh- tojen välillä voi vaihdella huomattavasti. Tässä kappaleessa on ennen kaikkea haluttu osoittaa, että yksityisleasingsopimuksissa käytetyissä sopimusehdoissa esiintyy siinä määrin epäselviä tai kuluttajan aseman kannalta haitallisia sopimusehtoja, että kuluttajan suojaamiselle sopimus- suhteessa on perusteita vastaavassa määrin kuin esimerkiksi kuluttajankaupassa tai kuluttaja- luottoja tarkasteltaessa.
Yksityisleasing on Suomessa vielä verrattain tuntematon järjestely, jonka tunnusomaisia piir- teitä ja erottumista jo tunnetuista leasingmuodoista on käsitelty tutkielman alussa. Osaltaan uusi käsite ja lainsäädännöstä puuttuva yksiselitteinen määritelmä johtavat siihen, että kuluttajan asema yksityisleasingjärjestelyssä on tällä hetkellä tulkinnanvarainen. Kuluttajansuojakysy- myksiin voidaan saada ratkaisu yleisten oppien ja voimassa olevan lainsäädännön avulla, mutta tämä ei ole kuluttajansuojan kannalta paras mahdollinen lopputulos. Tosiasia on, että yksityis- leasingsopimuksia tarjotaan kuluttajille ja että kuluttaja on sopimussuhteessa elinkeinonharjoit- tajaa heikommassa asemassa ja siten lähtökohtaisesti elinkeinonharjoittajaa enemmän erityisen oikeussuojan tarpeessa. Yleisten oppien ja nykysääntelyn perusteella tapahtuva kuluttajan suo- jaaminen ei tapahdu optimaalisesti, koska kuluttaja ei välttämättä uskalla ryhtyä riitelemään elinkeinonharjoittajan kanssa mahdollisissa sopimusehtojen tulkinta- ja kohtuusarviointiin liit- tyvissä tilanteissa.
Edellisessä kappaleessa tarkastellut sopimusehdot osoittavat oikeussuojan tarpeen lisäksi myös sen, että kuluttajan asema ja oikeussuojan taso ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä yksityis- leasingsopimussuhteessa ainoastaan vakioehtoja tulkitsemalla, koska markkinoilla on huomat- tavasti sisällöltään toisistaan eroavia palveluita. Sen sijaan käytetyt vakioehdot sisältävät huo- mattavasti tulkinnanvaraisuuksia sekä suhteessa rahoitusyhtiöön että myyjään. Kuluttajan nä- kökulmasta sopimuksissa on varsin ankaria sopimusehtoja, joiden käyttämisen kohtuutta kulut- tajasuhteessa voidaan kyseenalaistaa. Tilannetta ei selkeytä se, että suoraan soveltuvaa kulutta- jansuojalainsäädäntöä ei ole, koska yksistään rahoitusleasingin asema ja määritteleminen
suhteessa esimerkiksi irtaimen vuokraan on tarkasteltujen KKO:n ratkaisuiden valossa tulkin- nanvaraista. Yksityisleasingsopimuksista puolestaan ei ole oikeuskäytäntöä.
Tulkinnanvarainen tilanne soveltuvan lainsäädännön osalta ja kuluttajan asemaa heikentävien sopimusehtojen käyttäminen johtaa vääjäämättä siihen, että yksityisleasingsopimusten koh- tuutta joudutaan arvioimaan KSL 3 luvun perusteella ja ehtoja voidaan joutua sovittelemaan KSL 4 luvun mukaisesti. Merkittävään asemaan kuluttajan oikeussuojan kannalta nousevat kä- sitteet, kuten kohtuus, kokonaisarviointi sekä osapuolten oikeuksien ja velvollisuuksien välinen tasapaino. Tällöin kuluttajan aseman kannalta ongelmia aiheuttavat käsitteiden soveltaminen yksityisleasingjärjestelyyn, joka on Suomessa suurimmalle osalle uusi ja tuntematon käsite, jo- ten suoranaista vertailupohjaa esimerkiksi kohtuusharkinnalle olisi vähän tarjolla.
Tulkinta-apua sopimusehtojen kohtuuteen voidaan hakea kohtuuttomuusdirektiivin liitteestä, soveltuvin osin esimerkiksi KRIL:n muita autoalan kuluttajasopimuksia koskevista ratkaisuista tai jopa Ruotsin kuluttajansuojaviranomaisten ratkaisuista, mikäli yksittäinen tapaus Ruotsissa on Suomeen rinnastettavissa. Yksityisleasingsopimusten vakioehtojen kohtuusharkinta ja so- vittelu ei missään tapauksessa ole yksiselitteistä ja sitä on vaikeaa tai mahdotonta suorittaa etu- käteen ennen sopimuksen solmimista, toisin kuin kuluttajan oikeussuojan tarve ja muutoin pa- kottavan kuluttajansuojalainsäädännön luonne ja tarkoitus edellyttäisivät.
Käytetyistä vakioehdoista voidaan nostaa erityisesti esille sopimusehdot, joita käsittelin edelli- sessä kappaleessa. Kyseiset sopimusehtotyypit määrittelevät pitkälle yksityisleasingsopimuk- sen osapuolten asemaa ja toisaalta ne vaikuttavat olennaisella tavalla kuluttajan sopimusperus- teisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Aiemmasta Ruotsin tilannetta käsitelleestä kappaleesta puolestaan voidaan panna merkille, että Ruotsin kuluttajansuojaviranomainen on kiinnittänyt omassa työssään huomiota samoihin sopimusehtotyyppeihin. Kohtuusarvioinnissa on yleisesti kiinnitettävä huomiota sopimusperusteisen vastuun siirtämistä kuluttajalle, joka tapahtuu usein rahoitusyhtiön eduksi. Toiseksi on kiinnitettävä huomiota kuluttajan asema huomioon ottaen korkeisiin vahingonkorvaus- ja muihin ylimääräisiin kustannuksiin, joita kuluttajalle voi sopi- muksen perusteella aiheutua maksettavaksi suuriakin summia.
Kohtuusharkinta ja sopimusten sovittelu on tehtävä tapauskohtaisesti, joka on omiaan hidasta- maan vakiintuneen ja yhtenäisen ratkaisukäytännön syntymistä, joka puolestaan vakiinnuttaisi kuluttajan asemaa sopimusjärjestelyssä. Kuluttajansuojan määräytyminen pelkästään KSL 3 ja 4 lukujen perusteella johtaisi kuitenkin siihen, että kuluttajan asemaan etukäteisesti vaikuttavaa pakottavaa sääntelyä olisi vain vähän tai ei lainkaan ja tällöin kuluttajan asema olisi yksityis- leasingsopimuksissa huomattavasti heikompi ja vähintäänkin tulkinnanvaraisempi kuin
rinnastettavissa kuluttajakaupassa ja kuluttajaluotossa. Kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan asema näiden sopimussuhteiden välillä ei eroa merkittävästi esimerkiksi osapuolten oikeuksia ja velvollisuuksia sekä oikeussuojan tarvetta tarkasteltaessa.
Ratkaisuvaihtoehtona kuluttajan aseman ja oikeussuojan tason määrittelemiselle voidaan esit- tää esimerkiksi analoginen lain soveltaminen. Kuluttajasopimuksissa voidaan sopimusehtojen sääntelyn osalta soveltaa analogista lain soveltamista, mikäli käsillä oleva tilanne ei suoraan sisälly lain soveltamisalaan. Analogisen lain soveltamisen tueksi voidaan hakea apua esimer- kiksi lain ja yksityisleasingjärjestelyn tarkoituksen avulla, mikäli kuluttajan ja elinkeinonhar- joittajan välinen asetelma vastaa tosiasiallisesti oikeussuhdetta, jota varten laki on säädetty. Jos yksityisleasingsopimus katsotaan luonteeltaan puhtaasti rahoitusjärjestelyksi, voidaan tällöin tilanteessa soveltaa analogisen laintulkinnan avulla ja lain tarkoitus huomioon ottaen ainakin KSL 7 luvun kuluttajaluottoa koskevia säännöksiä.
Analogisen lain soveltamisen avulla yksityisleasingsuhteeseen voitaisiin soveltaa voimassa ole- van kuluttajansuojalainsäädännön pakottavia säädöksiä siltä osin, kuin kuluttajan oikeussuojan tarve sitä vaatii. Oikeussuojan tarvetta arvioitaessa yksityisleasingjärjestelyssä on otettava huo- mioon kuluttajan tiedollisesti ja taloudellisesti heikompi asema, jolloin kuluttajan ei voida olet- taa olevan samalla tasolla kuin perinteisessä rahoitusleasingjärjestelyssä, jossa oikeussuhde on myyjän, rahoitusyhtiön ja elinkeinonharjoittajan välillä.
Toisenlainen ratkaisu tulkinnanvaraiseen kuluttajansuojakysymykseen yksityisleasingjärjeste- lyssä olisi suoranaisten lainsäädäntötoimien avulla, esimerkiksi voimassa olevan kuluttajansuo- jalainsäädännön soveltamisalaa tarkentamalla. Toisaalta tälle vaihtoehdolle voidaan osoittaa kritiikkiä siltä osin, että yksityisleasing on tällä hetkellä Suomessa vielä verrattain tuntema- tonta, eikä edes perinteisen rahoitusleasingjärjestelyn erottamisesta itsenäiseksi erityisrahoitus- muodokseen ole yksimielisyyttä, yksityisleasingjärjestelystä puhumattakaan. Ongelma tuskin ratkeaisi sillä, että alalle säädettäisiin uutta lainsäädäntöä, koska harvempi ongelma kokonaan poistuu sillä, että säädetään enemmän uutta lainsäädäntöä. Sen sijaan voimassa olevan lainsää- dännön soveltamisalaa voitaisiin laajentaa siten, että se jatkossa käsittäisi myös leasingjärjeste- lyn.
Viimeiseksi kuluttajan oikeusasemaa selkeyttäväksi ratkaisuksi voidaan esittää sitä, että Suo- men kuluttajansuojaviranomainen kiinnittäisi jatkossa huomiota yksityisleasingjärjestelyn ku- luttajansuojaoikeudellisiin tulkinnanvaraisuuksiin ja aloittaisi toimenpiteet oikeustilan selvittä- miseksi yhteistyössä alalla toimivien yritysten kanssa. Samalla voitaisiin puuttua käytettyihin vakioehtoihin jo ennen mahdollisten kuluttajansuojaongelmien syntymistä esimerkiksi
laatimalla yksityisleasingsopimuksia koskevat, kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat, vakiosopi- musehdot. Kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat vakiosopimusehdot olisivat nopein ja helpoin ratkaisu ainakin vakioehtokäytännön yhtenäistämiseksi ja samalla vakioehtojen avulla voitai- siin turvata riittävä kuluttajansuojan taso yksityisleasingjärjestelyssä ilman kalliita ja aikaa vie- viä lainsäädäntötoimia tai tulkinnanvaraisia lainsoveltamistilanteita.