Contract
1. Soveltamisala
MASTERCARD-YRITYSDEBITKORTIN YLEISET EHDOT
tilillä tarkoitetaan maksutiliä, johon kortti on liitetty.
Näitä yleisiä ehtoja sovelletaan Ålandsbanken Abp:n (jäljempänä pankki) asiakkailleen (jäljempänä kortinhaltija) myöntämiin Mastercard- yritysdebitkortteihin.
Sopimuskokonaisuus koostuu Mastercard-yritysdebitkorttihakemuksesta, näistä ehdoista ja pankin palveluhinnastosta.
Kortin käyttöön sovelletaan näiden ehtojen lisäksi sen tilin tilisopimusta yleisine ehtoineen, johon kortti on liitetty, sekä muiden käytettävien palvelujen ehtoja ja kortinantajan antamia mahdollisia turvaohjeita. Lisäksi korttitapahtumiin sovelletaan soveltuvilta osin Euromaksualueella välitettävien euromaksujen yleisiä ehtoja sekä Lähtevien ja saapuvien valuuttamaksujen yleisiä ehtoja. Sopimus tulee voimaan, kun kortinantaja hyväksyy korttihakemuksen.
Sopimussuhteeseen ei sovelleta maksupalvelulain 2 luvussa olevia ennakkotietoja koskevia määräyksiä.
2. Määritelmät
Näissä ehdoissa käytettävät määritelmät
asiakkaan vahva tunnistaminen on sellainen kortinhaltijan sähköinen tunnistaminen, jossa käytetään menettelyä, joka perustuu vähintään kahteen
(2) vaihtoehtoon seuraavista kolmesta (3) toisistaan riippumattomasta vaihtoehdosta:
- johonkin, mitä vain kortinhaltija tietää,
- johonkin, mitä vain kortinhaltijalla on hallussaan,
- kortinhaltijan yksilöivään ominaisuuteen.
automaatilla tarkoitetaan automaattia, josta voidaan nostaa käteistä rahaa.
debitkortilla tarkoitetaan kansainvälistä maksu- ja käteisnostokorttia, jossa tapahtumat veloitetaan pankkitiliä, johon kortti on liitetty.
digitaalisella lompakolla tarkoitetaan maksusovellusta, jonka kortinhaltija voi ladata mobiililaitteeseen, esimerkiksi matkapuhelimeen. Liitettyään korttinsa digitaaliseen lompakkoon kortinhaltija voi tehdä korttimaksuja myös matkapuhelimellaan. Sitä, mitä näissä ehdoissa sanotaan kortista, sovelletaan myös digitaaliseen lompakkoon liitettyihin kortteihin.
Digitaaliseen lompakkoon liitettyihin kortteihin sovelletaan lisäksi digitaalista lompakkoa koskevia ehtoja.
kortilla tarkoitetaan yksilöityä korttia, tai kortin tietoja, jotka kortinantaja on myöntänyt kortinhaltijalle.
kortinhaltijalla tarkoitetaan henkilöä, jonka hallussa kortti on tilinhaltijan luvalla.
kortin tiedoilla tarkoitetaan kortin numeroa, voimassaoloaikaa sekä pyydettäessä kortin kääntöpuolella olevaa kolminumeroista (3) turvalukua.
korttitapahtumalla tarkoitetaan kortilla tehtyä käteisnostoa tai maksua.
korttitapahtuman vastaanottoajankohdalla tarkoitetaan sitä hetkeä, jolloin kortinantaja on saanut maksunsaajan palveluntarjoajalta tarpeelliset tiedot korttitapahtuman toteuttamista varten.
kaupan kassalla (cash back) tarkoitetaan joidenkin maksunsaajien tarjoamaa palvelua, jossa kortinhaltija voi nostaa käteistä rahaa korttiostoksen yhteydessä.
lähimaksuominaisuudella tarkoitetaan korttiin liitettävää ominaisuutta, jota käyttämällä korttitapahtuma hyväksytään viemällä kortti maksupäätteen lähelle. Toiminto edellyttää, että maksupäätteessä on lähimaksamiseen tarkoitettu kortinlukija. Alle 50 euron lähimaksu voi tapahtua ilman tunnuslukua. Maksupääte voi kuitenkin satunnaisesti pyytää laittamaan kortin päätteeseen ja antamaan tunnusluvun. Jos korttiin sisältyy lähimaksuominaisuus, kortissa on lähimaksamisen merkki.
maksunsaajalla tarkoitetaan kauppiasta tai palveluntarjoajaa, joka hyväksyy kortin maksuvälineenä.
maksunsaajan palveluntarjoajalla tarkoitetaan sitä pankkia tai maksulaitosta, joka vastaanottaa tapahtuman ja siirtää varat maksunsaajan tilille tai säilyttää varoja maksunsaajan saatavilla.
maksutilillä tarkoitetaan maksutiliä, johon debitkortti on liitetty. Debitkortti voidaan liittää kortinhaltijan tiliin tai jonkun muun henkilön maksutiliin tämän suostumuksella.
Mastercard Identity CheckTM on Mastercardin tunnistusmenetelmä turvallisempaan verkko-ostamiseen, minkä vuoksi osto on vahvistettava Ålandsbanken e-ID:llä tai tunnuslukutaulukon tunnusluvulla ja tekstiviestinä lähetettävällä koodilla.
pankilla tarkoitetaan Ålandsbanken Abp:tä, joka on kortinantaja.
ÅAB81322-7E(1322-7E)
tilinhaltijalla tarkoitetaan oikeushenkilöä, joka on tilinhaltijana.
toistuvaismaksulla tarkoitetaan kortinhaltijan ja maksunsaajan välisen sopimuksen mukaisesti tuotteiden tai palvelujen ostosta tililtä määräajoin veloitettavaksi sovittua maksua. Jokainen veloitus on oma korttitapahtumansa.
tunnusluvulla tarkoitetaan korttiin liitettyä henkilökohtaista, salassa pidettävää tunnuslukua, jonka kortinantaja on luovuttanut kortinhaltijalle. Tunnusluvulla kortinhaltija voi hyväksyä ostojensa ja käteisnostojensa veloituksen tililtä, johon kortti on liitetty.
3. Kortin toimittaminen
Kortinantajalla on oikeus toimittaa kortti postitse siihen osoitteeseen Suomessa, jonka tilinhaltija on ilmoittanut kortinantajalle. Mikäli tilinhaltijan osoite on muualla kuin Suomessa, kortti toimitetaan tilinhaltijan Ålandsbanken-konttoriin Suomessa.
Saatuaan uusitun kortin kortinhaltijan on leikattava vanha kortti useaan osaan siten, että siru ja magneettijuova tuhoutuvat.
Kortinantajalla on oikeus lopettaa kortti, joka on palautunut kortinantajalle esimerkiksi silloin, kun kortinhaltija on muuttanut, eikä ole ilmoittanut uutta osoitetta.
4. Kortin käyttäminen
4.1 Yleistä
Kortti ja siihen liittyvä tunnusluku ovat henkilökohtaiset, ja niitä saa käyttää ainoastaan kortinhaltija.
Korttia voidaan käyttää Suomessa ja ulkomailla niissä ostopaikoissa, jotka hyväksyvät Mastercard-kortin maksuvälineenä. Korttia voidaan käyttää Suomessa ja ulkomailla käteisnostoihin automaateissa, pankeissa ja niissä ostopaikoissa, jotka hyväksyvät Mastercard-kortilla tehtävät käteisnostot. Ensimmäinen osto uudella tai uusitulla kortilla tapahtuu asiakkaan vahvaa tunnistamista käyttäen, eli käyttäen sirua ja tunnuslukua tai verkko-ostoissa Mastercardin Identity Check™ -turvaratkaisua.
Kortilla tehdyistä käteisnostoista veloitetaan mahdollinen maksu kortinantajan kulloinkin voimassa olevan palveluhinnaston mukaisesti.
Kortinhaltijan on korttia käyttäessään annettava kortin tiedot siten, että hän laittaa kortin maksupäätteeseen tai automaattiin luentaa varten tai siten, että kortinhaltija vie lähimaksuominaisuudella varustetun kortin maksupäätteen lähelle tai etäkäytössä antaa kortin tiedot.
Ennen korttitapahtuman hyväksymistä kortinhaltijan on tarkistettava, että korttitapahtuman rahamäärä, valuutta ja maksutapa ovat oikein. Kortinhaltija antaa hyväksyntänsä korttitapahtumaan antamalla tunnusluvun maksupäätteellä tai automaatilla tai viemällä lähimaksuominaisuudella varustetun kortin maksupäätteen lähelle tai antamalla kortin tiedot muulla tavalla. Korttia voidaan käyttää myös maksupäätteessä, esimerkiksi pysäköintiautomaatissa, jolloin maksutapahtuman hyväksyntä ei vaadi, että kortinhaltija antaa tunnuslukunsa.
Hyväksyntää korttitapahtumaan ei voi peruuttaa sen jälkeen, kun hyväksyntä on annettu edellä mainitulla tavalla.
Korttitapahtuma veloitetaan tililtä viimeistään seuraavana pankkipäivänä sen jälkeen, kun kortinantaja on saanut tarvittavat tiedot veloitusta varten.
Tilinhaltija saa tiedon veloituksista tiliotteen välityksellä tai muulla sovitulla tavalla. Maksunsaajalla on oikeus varata tapahtumalle kate tililtä, minkä jälkeen varattu rahamäärä ei ole enää käytettävissä tilillä, vaikka veloitus tapahtuukin myöhempänä ajankohtana. Veloituksen viivästyminen ei kumoa kortinhaltijan antamaa hyväksyntää.
Korttia käyttäessään kortinhaltija saa hyväksyä veloituksen ainoastaan, mikäli tilillä on hyväksymishetkellä riittävä kate.
Käyttäessään korttia automaatissa kortinhaltija on velvollinen noudattamaan automaatin antamia tai siitä ilmeneviä ohjeita. Kortinhaltijan on huomioitava, että automaattien toiminnassa voi tapahtua keskeytyksiä tai tietoliikennehäiriöitä. Automaattien aukioloajat voivat vaihdella.
Käteisnosto kaupan kassalla (cash back) on mahdollista vain kyseistä palvelua tarjoavissa ostopaikoissa. Kauppa ja kortinantaja voivat halutessaan periä palkkion käteisnostosta kaupan kassalla. Kortinantajan veloittamat mahdolliset maksut ilmenevät kulloinkin voimassa olevasta palveluhinnastosta. Käteistä voi nostaa kaupan kassalla ainoastaan korttioston yhteydessä. Oston ja käteisnoston sisältävä korttitapahtuma on hyväksyttävä tunnusluvulla.
Kortinhaltija voi tehdä sopimuksen maksunsaajan kanssa sovitun palvelun veloittamisesta toistuvaismaksulla. Kortinhaltija hyväksyy ensimmäisen maksun veloituksen internetostona, maksupäätteellä tai muulla tavalla korttiehtojen mukaisesti. Tämän jälkeen toistuvaismaksut veloitetaan kortinhaltijan kortilta automaattisesti kortinhaltijan ja maksunsaajan välisen sopimuksen mukaisesti. Kortinhaltija on velvollinen tarkistamaan, että
toistuvaismaksujen veloitettu rahamäärä on oikea. Halutessaan lopettaa palvelun kortinhaltijan on otettava yhteyttä maksunsaajaan. Internetissä hyväksytty toistuvaismaksu edellyttää, että internetostoraja sallii maksun internetissä koko toistuvaismaksukauden ajan.
Mikäli kortti uusitaan, pankki toimittaa automaattisesti tiedot uudesta kortista maksunsaajalle toistuvaismaksuja koskevan sopimuksen mukaisesti.
Korttia ei saa käyttää kortinhaltijan omaan käyttöön tehtävien ostojen maksamiseen tai käteisnostoihin kortinhaltijan omaan käyttöön.
Kortin käyttäminen ei ole sallittu, jos:
- kortinhaltija on toiminut sopimuksen vastaisesti;
- kortti on ilmoitettu kadonneeksi tai varastetuksi;
- kortin voimassaoloaika on päättynyt; tai
- kortti on suljettu.
Jos kortinhaltija yrittää tehdä ostoja kortilla, jonka käyttäminen ei ole sallittu, ostopaikalla on oikeus kortinantajan kehotuksesta ottaa kortti pois. Kortin poisottajalle maksettava palkkio ja muut kortin poisottamisen yhteydessä syntyneet kulut veloitetaan kortinhaltijalta kortinantajan kulloinkin voimassa olevan palveluhinnaston mukaisesti, jos kortinhaltija on itse väärinkäyttänyt korttia.
Kortinantajalla on oikeus syystä olla hyväksymättä ostoa tai käteisnostoa. Pankki voi kieltäytyä toteuttamasta korttitapahtumaa lainsäädännön niin vaatiessa.
Autovuokraamoilla ja hotelleilla on oikeus yleisen käytännön mukaisesti veloittaa jälkikäteen ilman kortinhaltijan allekirjoitusta veloitukset peruuttamatta jätetyistä hotellivarauksista sekä laskuttamatta jääneet kohtuulliset polttoaine-, puhelin-, minibaari-, ateriakulut ja muut kortinhaltijan aiheuttamat kulut.
Kortinantajalla on oikeus lopettaa kortti, mikäli maksutili, johon debitkortti on liitetty, ylittyy korttiin kuuluvien maksujen veloituksen seurauksena ja tilinhaltija ei välittömästi maksa tilinylitystä. Kortin lopettamisesta huolimatta tilinhaltija on kuitenkin edelleen velvollinen maksamaan maksutilin tilinylityksen. Muussa tapauksessa pankin saaminen voidaan jättää perittäväksi.
4.2 Turva- ja käyttörajat
Kortinantajalla on oikeus asettaa turvarajat ja enimmäismäärät kortin käytölle.
Kortinhaltija voi itse muuttaa vuorokausikohtaisia osto-, nosto- ja internetostorajoja edellyttäen, että kortinhaltijalla on oikeus yksin edustaa tilinhaltijaa.
Kortinhaltija ei saa ylittää vuorokausikohtaisia rajoja.
Vuorokausikohtaiset rajat voivat ylittyä siinä tapauksessa, että katevarmennusta ei tehdä korttia käytettäessä.
Kortinhaltija ei saa kiertää ostopaikan tarkistusrajaa hyväksymällä useita korttitapahtumia samasta ostosta.
Kortinhaltija voi itse rajoittaa kortin aluekohtaisen käytön. Aluekohtainen rajoitus ei koske
- internetostoja
- toistuvaismaksuja
- tapahtumia, joista ei tehdä varmennusta
- tapahtumia, joissa tieto alkuperämaasta puuttuu tai on virheellinen. Näissä tapauksissa korttitapahtumaa ei hylätä kortin aluekohtaisen rajoituksen vuoksi.
Kertanoston vähimmäis- ja enimmäismäärä vaihtelee automaattikohtaisesti ja ne voivat ilmetä automaatilta.
4.3 Mastercard Identity Check™ ja kortin käyttö internetissä Kortinhaltijaa suositellaan käyttämään korttia internetostojen maksamiseen ainoastaan sellaisissa ostopaikoissa, jotka on liitetty Mastercard Identity Check™ -palveluun tai joiden kortinhaltija muutoin tietää olevan turvallisia.
Kaikki kortinantajan myöntämät kortit liitetään automaattisesti Mastercard Identity Check™ -palveluun. Internetoston yhteydessä palvelu tunnistaa molemmat korttitapahtuman osapuolet, sekä kortinhaltijan että verkkokaupan. Tunnistus vaaditaan internetostoissa aina, kun verkkokauppa on liittynyt Mastercard Identity Check™ -palveluun. Kyseisten verkkokauppojen verkkosivustolla on näkyvillä Mastercard Identity Check™
-tunnus. Käyttäessään korttiaan internetostoihin kortinhaltija on velvollinen noudattamaan kortinantajan sekä Mastercard Identity Check™ -palvelun ohjeita.
Mastercard tai kortinantaja ei käytä Mastercard Identity Check™ -palvelussa olevia tietoja muuhun tarkoitukseen kuin tunnistamiseen tai petosten ennaltaehkäisyyn.
4.4 Valuuttakurssit ja sähköiset viestit
Muussa valuutassa kuin euroissa tehdyt ostot ja käteisnostot veloitetaan euroissa sen jälkeen, kun Mastercard (xxxxx://xxx.xxxxxxxxxx.xxx) on muuntanut ne euroiksi. Muuntoon sovelletaan Mastercardin ns. valuutan tukkukurssia, joka on voimassa sinä päivänä, jolloin Mastercard vastaanottaa korttitapahtuman. Tukkukurssiin pankki lisää kulloinkin voimassa olevan palveluhinnaston mukaisen valuuttalisän. Valuuttakurssi ilmoitetaan jälkikäteen tiliotteen välityksellä.
Ulkomailla ostopaikat voivat tarjota kortinhaltijalle mahdollisuuden maksaa valuuttamääräisen rahamäärän suoraan euroissa. Mikäli kortinhaltija haluaa maksaa euroissa, valuutan muunto tapahtuu suoraan ostopaikan maksupäätteessä. Valuuttakurssi on ostopaikan soveltama valuuttakurssi.
Kortinhaltija hyväksyy valuuttakurssin sekä mahdollisen maksun valuutan muunnosta ostoajankohtana.
Pankki tarjoaa asiakkaalle mahdollisuuden etukäteen laskea arvion muussa valuutassa olevan korttiostonsa euromäärän Euroopan keskuspankin yleisimmille valuutoille julkaisemien vaihtokurssien mukaan.
Valuuttamuuntimeen pääsee pankin verkkosivustojen kautta.
Muussa valuutassa olevat tapahtumat muunnetaan euroiksi käyttäen pankin soveltamaa vaihtokurssia. Vaihtokurssi muodostuu tapahtumapäivänä voimassa olevasta Euroopan Keskuspankin määrittelemästä viitekurssista ja mahdollisesta pankin palveluhinnastosta ilmenevästä valuuttalisästä.
Yksittäiseen tapahtumaan sovellettavan viitekurssin pankki ilmoittaa tilinhaltijalle tämän pyynnöstä.
Jos kortinhaltija tekee muussa ETA-valuutassa kuin euroissa olevan oston tai käteisnoston, pankki lähettää kortinhaltijalle tiedon valuuttalisästä tekstiviestinä. Viesti valuuttalisästä lähetetään tällöin kerran kuukaudessa, ETA-valuuttaa kohden. Tämä ei vaikuta korttisopimuksen määräyksiin siitä, milloin tapahtuma katsotaan hyväksytyksi tai milloin pankki on vastaanottanut tapahtuman. Kortinhaltija voi valita, ettei hän halua saada näitä viestejä.
Kortinhaltija vastaa itse mobiililaitteeseensa tulevaan ja lähtevään tieto-, internet- ja puhelinliikenteeseen liittyvistä kuluista, jotka syntyvät pankin lähettämien valuuttalisää koskevien viestien yhteydessä.
4.5 Valuuttakurssien muutokset
Valuuttakurssien muutoksia sovelletaan välittömästi ilman ennakko- ilmoitusta. Valuuttakurssi ilmoitetaan jälkikäteen tiliotteen välityksellä.
5. Kortin- ja tilinhaltijan vastuu ja velvollisuudet
Kortin- ja tilinhaltija vastaavat yhteisvastuullisesti kortilla tehdyistä tapahtumista.
Kortin- ja tilinhaltija vastaavat maksuista, palkkioista ja provisioista, joista on sovittu kolmannen osapuolen kanssa, ja jotka kortinhaltija on hyväksynyt käyttäessään korttia.
5.1 Kortin ja tunnusluvun säilyttäminen
Kortti on kortinantajan omaisuutta, eikä sitä saa muuttaa, luovuttaa tai monistaa.
Kortinhaltija sitoutuu
- säilyttämään korttiaan turvallisesti ja siten, ettei se vahingoitu,
- säilyttämään korttiaan ja tunnuslukuaan huolellisesti ja erillään toisistaan siten, ettei kortti ja/tai tunnusluku joudu oikeudettomasti toisen haltuun tai tietoon,
- olemaan kirjaamatta tai käyttämättä tunnuslukua tavalla, jonka vuoksi se on helposti tunnistettavissa,
- noudattamaan kortinantajan antamia kortin käyttöohjeita,
- suojaamaan tunnusluvun sopivalla tavalla näppäillessään tunnusluvun maksupäätteellä tai automaatilla siten, ettei kenenkään ole mahdollista nähdä tunnuslukua, ja
- varmistamaan säännöllisesti olosuhteiden edellyttämällä tavalla, että kortti on hänen hallussaan.
5.2 Ilmoitus sulkupalveluun
Kortinhaltija ja/tai tilinhaltija sitoutuu välittömästi ilmoittamaan, jos:
- kortti katoaa,
- kortti on jäänyt automaattiin,
- kortti on oikeudettomasti jonkun toisen hallussa,
- korttia käytetään oikeudettomasti,
- ulkopuolinen on saanut tietoonsa tunnusluvun, tai
- jostakin muusta syystä on syytä epäillä, että korttia tai tunnuslukua käytetään tai voidaan tulla käyttämään oikeudettomasti.
Ilmoitus tehdään ympäri vuorokauden avoinna olevaan kortinantajan sulkupalveluun, puhelin 020 333, ulkomailta x000 00 000. Kortinhaltija ei saa käyttää korttia ilmoituksen tekemisen jälkeen. Kortinhaltijan ja/tai tilinhaltijan on tehtävä ilmoitus myös poliisille, jos kortti on kadonnut varkauden tai jonkun muun rikoksen seurauksena.
Kun kortti suljetaan sulkupalvelun kautta, kortinhaltijalle lähetetään automaattisesti korvaava kortti. Korvaavasta kortista veloitetaan kulloinkin voimassa olevan palveluhinnaston mukainen maksu. Korttia ei korvata automaattisesti, jos kortilla on uusinnan estävä sulku.
5.3 Kortin- ja tilinhaltijan vastuu oikeudettomasta käytöstä Kortinhaltija vastaa kortin oikeudettomasta käytöstä aiheutuneesta vahingosta vain, jos:
1) kortinhaltija on luovuttanut kortin tai paljastanut tunnusluvun jollekin toiselle;
2) kortin katoaminen, joutuminen oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudeton käyttö johtuu kortinhaltijan huolimattomuudesta; tai
3) kortinhaltija on laiminlyönyt ilmoittaa kortinantajalle kortin katoamisesta, joutumisesta oikeudettomasti toisen haltuun tai oikeudettomasta käytöstä ilman aiheetonta viivytystä sen havaittuaan.
Kortinhaltijan vastuu kortin oikeudettomasta käytöstä lakkaa, kun kohdassa
5.2 tarkoitettu ilmoitus on tehty ja kortinantajalla on ollut kohtuullinen aika estää kortin käyttö.
Kortinhaltija vastaa kuitenkin aina kortin oikeudettomasta käytöstä, jos kortinhaltija on tahallaan tehnyt väärän ilmoituksen tai toiminut muuten petollisesti.
Tilinhaltija vastaa yhteisvastuullisesti kortinhaltijan kanssa myös oikeudettomasta käytöstä edellä mainitun mukaisesti.
5.4 Kortin- tai tilinhaltijan ilmoitus oikeudettomista, toteuttamatta jääneistä tai virheellisesti toteutetuista korttitapahtumista
Kortin- tai tilinhaltijan on kirjallisesti ilmoitettava kortinantajalle oikeudettomista, toteuttamatta jääneistä tai virheellisesti toteutetuista korttitapahtumista ilman aiheetonta viivytystä sen havaittuaan ja viimeistään kolmen (3) kuukauden kuluessa tilin veloittamisesta.
Kortin- ja/tai tilinhaltijalla ei ole oikeutta saada hyvitystä, jos kortin- ja/tai tilinhaltija on ylittänyt edellä mainitun määräajan.
Kortin- tai tilinhaltijan on säästettävä kuitti korttitapahtumasta, kunnes kortin- tai tilinhaltija on tarkastanut tapahtuman oikeellisuuden.
5.5 Kortin- ja tilinhaltijan velvollisuus luovuttaa tietoja Kortin- ja tilinhaltijan on välittömästi ilmoitettava kortinantajalle yhteystietojensa muutoksista. Mikäli he laiminlyövät muutosten
ilmoittamisen, kortinantajalla on oikeus hankkia muuttuneet yhteystiedot. Kortinantajalla on oikeus veloittaa tästä kulloinkin voimassa olevan palveluhinnastonsa mukainen maksu.
Poste restante -osoitetta ei hyväksytä osoitteeksi korttien ja muiden korttia koskevien tietojen lähettämistä varten. Henkilöiltä, joilla on poste restante
-osoite, voidaan evätä kortti.
5.6 Vahinkoa rajoittavat toimenpiteet
Kortin- ja tilinhaltijan on ryhdyttävä kohtuullisiin toimenpiteisiin vahinkojen rajoittamiseksi. Mikäli he laiminlyövät tämän, kortin- ja tilinhaltija vastaavat vahingoista tältä osin.
Lain tai sopimuksen ehtojen vastaisen menettelyn perusteella kortin- tai tilinhaltijalle suoritettavaa vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos vahingonkorvaus on kohtuuton ottaen huomioon rikkomuksen syy, kortinhaltijan mahdollinen myötävaikutus vahinkoon, maksupalvelusta suoritettava vastike, kortinantajan mahdollisuudet ennakoida ja estää vahingon syntyminen sekä muut olosuhteet.
6. Kortinantajan oikeudet, velvollisuudet ja vastuu
Kortinantajalla on oikeus veloittaa tililtä kortinhaltijan tekemät käteisnostot ja ostot.
6.1 Kortinantajan velvollisuus toteuttaa korttitapahtuma Kortinantaja vastaa kortinhaltijaan nähden siitä, että korttitapahtumat veloitetaan tililtä ja että ne hyvitetään maksusaajan palveluntarjoajalle Euromaksualueella välitettävien euromaksujen yleisissä ehdoissa mainitun
ajan kuluessa. Muihin toimeksiantoihin kuin euromaksualueella välitettäviin euromaksuihin sovelletaan Lähtevien ja saapuvien valuuttamaksujen yleisissä ehdoissa tarkoitettua määräaikaa. Kortinantajan velvollisuus toteuttaa korttitapahtuma alkaa siitä, kun korttitapahtuman toteuttamista koskeva toimeksianto on tullut maksunsaajan palveluntarjoajalta ja päättyy siihen, kun rahamäärä on hyvitetty maksunsaajan palveluntarjoajalle.
6.2 Kortinantajan vastuu oikeudettomista tapahtumista
Jos korttitapahtuma on toteutettu oikeudettomasti ja kortinhaltija ei ole vastuussa korttitapahtumasta näiden ehtojen tai maksujen välitystä koskevien yleisten ehtojen mukaan, kortinantajan on palautettava tililtä veloitettu korttitapahtuman rahamäärä tilinhaltijalle viimeistään seuraavana pankkipäivänä siitä, kun kortinantaja on havainnut korttitapahtuman tai kortinantajalle on ilmoitettu siitä. Arvopäivän on oltava viimeistään se päivä, jona rahamäärä veloitettiin tililtä. Rahamäärän mahdollinen palauttaminen ei merkitse lopullista ratkaisua oikeudettomasti toteutettuun korttitapahtumaan liittyvään vastuukysymykseen. Kortinantajalla on kuitenkin mahdollisuus ennen rahamäärän palauttamista selvittää, onko kortinhaltija vastuussa korttitapahtumasta. Kortinantaja voi tällaisissa tapauksissa olla velvollinen maksamaan myös viivästyskorkoa palautettavalle rahamäärälle, jos osoittautuu, että kortinantajalla oli palautusvelvollisuus.
Edellinen kappale ei voi voimassa, jos kortinantajalla on perusteltu syy epäillä väärää ilmoitusta tai petollista menettelyä ja kortinantaja ilmoittaa siitä kirjallisesti Finanssivalvonnalle. Tällaisessa tapauksessa palautus on suoritettava välittömästi sen jälkeen, kun kortinantajan selvitys on osoittanut epäilyksen olleen perusteeton. Arvopäivän on oltava viimeistään se päivä, jona rahamäärä veloitettiin tililtä.
6.3 Kortinantajan vastuu toteuttamatta jääneistä tai virheellisesti toteutetuista korttitapahtumista
Jos korttitapahtuma on veloitettu, mutta sitä ei ole toteutettu tai se on toteutettu virheellisesti, kortinantajan on palautettava korttitapahtuman rahamäärä ilman aiheetonta viivytystä. Kortinantajalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta palauttaa rahamäärää, jos korttitapahtuman toteuttamatta jääminen tai virheellinen toteuttaminen johtuu maksunsaajan palveluntarjoajasta.
Kortin- ja/tai tilinhaltijalla on oikeus saada takaisin ne kulut, jotka kortin- ja/ tai tilinhaltijalta mahdollisesti on veloitettu, jos korttitapahtumaa ei ole toteutettu tai se on toteutettu virheellisesti. Lisäksi kortin- ja/tai kortinhaltijalla on oikeus saada korvaus korosta, jonka kortin- ja/tai tilinhaltija on joutunut maksamaan tai joka kortin- ja/tai tilinhaltijalta on jäänyt saamatta korttitapahtuman toteuttamatta jäämisen tai virheellisen toteuttamisen vuoksi.
Kortin- ja/tai tilinhaltijalla ei ole oikeutta korvaukseen, jos:
- kortinhaltija on toiminut näiden ehtojen kohdassa 4 mainitun vastaisesti; tai
- maksunsaajan palveluntarjoaja sijaitsee Euroopan talousalueen ulkopuolella.
6.4 Korttitapahtumien palautus
Kortin- tai tilinhaltijalla ei ole oikeutta pyytää korttitapahtuman palautusta.
6.5 Kortinantajan oikeus sulkea kortti
Kortinantajalla on oikeus sulkea kortti, jos
- kortin turvallinen käyttö vaarantuu; tai
- on syytä epäillä, että korttia käytetään oikeudettomasti tai petollisesti.
Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi:
- kortin- tai tilinhaltijan maksukyvyttömyys,
- kortin- tai tilinhaltija hakeutuu velkajärjestelyyn, yrityssaneeraukseen tai konkurssiin,
- kortin- tai tilinhaltijalle määrätään edunvalvoja,
- kortista veloitettuja maksuja tai palkkioita ei ole maksettu,
- sopimus on irtisanottu tai purettu,
- kortinhaltijan käyttöoikeus tiliin on lakannut,
- tilisopimus on irtisanottu tai purettu, tai
- kortin tietoja on kopioitu.
Kortinantaja ilmoittaa kortinhaltijalle kortin sulkemisesta sekä sulkemisen perusteet. Mahdollisuuksien mukaan kortinhaltijalle ilmoitetaan kortin sulkemisesta etukäteen.
6.6 Kortinantajan velvollisuus sulkea kortti
Kortinantaja on velvollinen sulkemaan kortin sen jälkeen, kun kortin- ja/tai tilinhaltija on tehnyt kohdassa 5.2 tarkoitetun ilmoituksen.
6.7 Suljetun kortin käyttömahdollisuuden palauttaminen
Tilinhaltija voi pyytää kortinantajan sulkeman kortin käyttömahdollisuuden palauttamista ottamalla yhteyttä pankin Asiakaspalveluun tai yhteyshenkilöönsä pankissa.
Kortinantaja voi poistaa sulun, mikäli se on mahdollista, tai korvata kortin uudella kortilla, jos kortin sulkemiselle ei enää ole perustetta. Kortinantaja voi korvata kortin uudella kortilla, joka ei täysin vastaa vanhaa korttia.
6.8 Kortinantajan vastuun rajoitus
Kortinantaja ei koskaan vastaa välillisestä vahingosta.
Kortinantaja ei vastaa kortinhaltijaa kohdanneesta välittömästä vahingosta, jos automaatin toimintahäiriöt on ollut mahdollista huomata tai jos automaattia on käytetty väärin.
Kortinantaja ei takaa, että Mastercard Identity Check™ -palvelu on käytettävissä ilman katkoja. Kortinantaja ei vastaa välittömistä tai välillisistä kustannuksista tai vahingoista, jotka ovat mahdollisesti syntyneet Mastercard Identity Check™ -palvelun tai siihen vaadittavien tietoliikenneyhteyksien katkoksen johdosta.
Kortinantaja ei vastaa maksunsaajan maksupäätteissä tai automaateissa esiintyvistä virheistä. Kortinantaja ei myöskään vastaa siitä, että kortti hyväksytään kaikissa maksupäätteissä ja automaateissa.
Kortinantaja ei vastaa vahingosta, joka on syntynyt kortin tai kortin tietojen virheellisen käytön johdosta, tai kun korttia on käytetty kortinantajan ohjeiden vastaisesti.
Kortinantaja ei vastaa kortilla ostetuissa ja maksetuissa tuotteissa tai palveluissa mahdollisesti olevista virheistä tai puutteista.
Kortinantaja ei vastaa kolmannen osapuolen harjoittamasta toiminnasta.
Kortinantaja ei näin ollen vastaa tilaus-, liittymä- tai kokeilutarjouksista, sijoituspalveluista, hintaerosopimuksista tai vastaavista, jotka kortinhaltija on tilannut tai ostanut. Yhteydenottaminen maksunsaajaan on tällaisissa tapauksissa kortinhaltijan vastuulla tilauksen, liittymän tai palvelun lopettamiseksi.
6.9 Kortinantajan oikeus luovuttaa tietoja
Kun kortinhaltija käyttää toisen pankin tai kortinantajan lukuun toimivan muun yhteisön automaattia, tilin saldo- ja tapahtumatiedot tallentuvat kyseisen pankin tai yhteisön tietojärjestelmään.
Kortinantajalla on oikeus luovuttaa tietoja kortinhaltijasta ja tilistä kortinantajan lukuun toimivalle yhteisölle, toiselle pankille ja kortin maksuvälineenä hyväksyvälle kortin käyttöön liittyvien seikkojen selvittämiseksi.
Kortinantajalla ja korttiin liitettyjä toimintoja tarjoavalla yrityksellä on oikeus hankkia ja vaihtaa keskenään kortin- ja tilinhaltijaa koskevia tietoja, vastata korttia koskeviin katetiedusteluihin ja tehdä katevaraus sekä antaa kortin käyttöön liittyviä ohjeita.
Pankilla on oikeus analysoida ja käsitellä pankin myöntämien Mastercard- korttien käyttöön perustuvia asiakas- ja tapahtumatietoja. Pankilla on myös oikeus välittää anonymisoituja tapahtumatietoja Mastercardille ja/tai Mastercardin toimittajille Mastercard-ohjelman hoitamisen tai markkinoinnin arviointia ja parantamista varten.
Kortinantajalla on oikeus antaa kortinhaltijaa koskevia tietoja korttien katoamisilmoituksia vastaanottavalle yhteisölle.
Kortinantajalla on oikeus antaa tarvittavat tiedot vakuutusyhtiölle tai muulle palveluntarjoajalle, mikäli korttiin sisältyy vakuutus tai muu palvelu.
Kortinantaja ei luovuta kortinhaltijan tunnuslukua muille kuin kortinhaltijalle.
6.10 Kortin ominaisuuksien, sisällön ja lisäpalvelujen muuttaminen Kortinantajalla on oikeus muuttaa ja kehittää kortin ominaisuuksia, sisältöä ja lisäpalveluja. Tällaisista muutoksista kortinantaja ilmoittaa kortinhaltijalle etukäteen. Kortinantajalla on oikeus veloittaa kortin- ja/tai tilinhaltijaa niiden käytöstä.
6.11 Sopimuksen siirtäminen
Kortinantajalla on oikeus siirtää tämä sopimus kaikkine oikeuksineen ja velvollisuuksineen kolmannelle osapuolelle kortin- ja/tai tilinhaltijaa kuulematta.
6.12 Löytöpalkkio
Kortinantajalla on oikeus maksaa kadonneen kortin löytäjälle kulloinkin voimassa olevan palveluhinnaston mukainen löytöpalkkio ja veloittaa se tililtä.
6.13 Korttitapahtuman jäljittäminen
Jos korttitapahtumaa ei ole toteutettu tai se on toteutettu virheellisesti, kortinantaja jäljittää kortin- tai tilinhaltijan pyynnöstä korttitapahtumaa ja ilmoittaa tuloksesta jäljittämistä pyytäneelle. Muissa tapauksissa kortinantaja ei ole velvollinen jäljittämään korttitapahtumaa.
Kortinantaja veloittaa kortin- tai tilinhaltijalta kulloinkin voimassa olevan palveluhinnaston mukaiset maksut ja palkkiot sekä kulut, jotka kortinantaja jäljittämisen johdosta joutuu maksamaan maksunsaajan palveluntarjoajalle, joka on osallistunut korttitapahtuman toteuttamiseen.
7. Kortista veloitettavat maksut
Kortista veloitetaan vuosimaksu tai kuukausimaksu.
Kortilla tehdyistä käteisnostoista veloitetaan kortinantajan kulloinkin voimassa olevan palveluhinnaston mukainen maksu.
Kortinantajalla on oikeus veloittaa tililtä korttiin, kortin toimittamiseen ja kortin käyttämiseen liittyvät maksut, palkkiot ja provisiot sekä välittömät kulut kulloinkin voimassa olevan palveluhinnaston mukaisesti. Täydellinen palveluhinnasto on nähtävänä pankin konttoreissa.
Maksunsaajalla on oikeus veloittaa kortinhaltijalta maksu korttia käyttäen tehdyistä maksuista ja käteisnostoista.
8. Sopimuksen, yleisten ehtojen ja palveluhinnaston muutos
Kortinantajalla on oikeus muuttaa korttisopimusta, yleisiä ehtoja ja palveluhinnastoa. Kortinantaja ilmoittaa kortinhaltijalle kirjallisesti tai digitaalisesti uudesta maksusta tai palkkiosta sekä korttisopimuksen tai yleisten ehtojen muutoksesta, joka olennaisesti lisää kortinhaltijan velvollisuuksia tai rajoittaa kortinhaltijan oikeuksia, ja joka ei johdu muutetusta laista tai viranomaismääräyksestä. Muutos tulee voimaan aikaisintaan yhden (1) kuukauden kuluttua siitä, kun ilmoitus muutoksesta lähetettiin kortinhaltijalle.
Korttisopimuksen tai yleisten ehtojen muista muutoksista kortinantaja ilmoittaa konttoreissaan ja verkkosivustollaan. Palveluhinnaston nykyisten maksujen ja palkkioiden muutoksista kortinantaja ilmoittaa julkistamalla ne palveluhinnastossaan. Nämä muutokset tulevat voimaan kortinantajan ilmoittamana ajankohtana.
Sopimus, yleiset ehdot ja palveluhinnasto jatkuvat muutetun sisältöisinä, jollei kortin- ja/tai tilinhaltija muutoksen ehdotettuun voimaantulopäivään mennessä kirjallisesti vastusta muutosta.
Mikäli kortin- tai tilinhaltija on vastustanut muutosta, kortin- ja tilinhaltijalla on oikeus irtisanoa sopimus päättymään välittömästi tai myöhemmästä ajankohdasta lukien, kuitenkin viimeistään muutoksen voimaantulopäivästä lukien.
Kortinantajalla on oikeus katsoa sopimuksen päättyvän ilman erillistä ilmoitusta muutoksen tultua voimaan, jos kortinantaja on muutoksen yhteydessä ilmoittanut, että mikäli kortin- ja/tai tilinhaltija vastustaa muutosta, sopimuksen voimassaolo päättyy muutoksen tullessa voimaan.
9. Korttisopimuksen voimassaolo, irtisanominen ja purkaminen
Korttisopimus on voimassa toistaiseksi. Kortinantaja ei kuitenkaan ole velvollinen uusimaan korttia, kun kortin voimassaoloaika päättyy. Kortin- tai tilinhaltijalla on oikeus irtisanoa korttisopimus ilmoittamalla siitä kortinantajalle. Irtisanominen tulee voimaan sen kuukauden vaihteessa, joka lähinnä seuraa sen jälkeen, kun kortinantaja on vastaanottanut ilmoituksen. Kortinantajalla on oikeus irtisanoa sopimus yhden (1) kuukauden irtisanomisajalla.
Kun irtisanomisaika on kulunut umpeen, kortinhaltijan on palautettava kaikki sopimukseen kuuluvat kortit kortinantajalle siru ja magneettijuova useaan osaan leikattuna. Kortin käyttäminen ei ole sallittua irtisanomisajan kuluttua umpeen. Kortin- ja tilinhaltija vastaavat tapahtumista, jotka on tehty kortilla ennen kuin se on palautettu kortinantajalle. Kortinantaja ei ole velvollinen palauttamaan maksuja ja palkkioita irtisanomisen tai purkamisen yhteydessä.
Kortinantajalla on oikeus purkaa korttisopimus päättymään välittömästi, jos kortin- tai tilinhaltija on olennaisesti rikkonut korttisopimusta tai näitä yleisiä ehtoja tai jos tili, johon kortti on liitetty, lopetetaan.
Kortinantaja ilmoittaa kortinhaltijalle irtisanomisesta tai purkamisesta kirjallisesti.
10. Ilmoitukset
Ilmoituksia voidaan lähettää kirjallisesti kortinantajan ja kortinhaltijan välillä, jollei toisin ole sovittu.
Kortinhaltija on velvollinen toimittamaan tilinhaltijalle ilmoitukset, jotka kortinantaja on lähettänyt kortinhaltijalle tämän sopimuksen nojalla.
11. Tiedoksiantopäivä
Kirjallisen ilmoituksen, jonka kortinantaja on lähettänyt kortinhaltijalle, kortinhaltijan kortinantajalle tai Digi- tai väestötietovirastolle viimeksi ilmoittamaan osoitteeseen, katsotaan saapuneen kortinhaltijalle viimeistään seitsemäntenä (7) päivänä ilmoituksen lähettämisestä. Digitaalisen ilmoituksen katsotaan saapuneen vastaanottajalle viimeistään seitsemäntenä
(7) päivänä ilmoituksen lähettämisestä.
12. Tietoa henkilötietojen käsittelystä
Pankki käsittelee rekisterinpitäjänä henkilötietoja pankin tuotteita ja palveluja koskevien sopimusten yhteydessä sekä kehittäessään tuotteitaan ja palvelujaan. Henkilötietoja käsitellään myös lainsäädännön ja viranomaisten vaatimusten täyttämiseksi. Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä on pankin tietosuojaselosteessa. Siitä asiakas voi lukea myös henkilötietojen käsittelyyn liittyvistä oikeuksistaan, joita ovat esimerkiksi oikeus tietojen oikaisemiseen, käsittelyn rajoittamiseen ja tietojen poistamiseen. Pankin tietosuojaseloste on verkkosivustolla xxx.xxxxxxxxxxxx.xx/xxxxxxxxxxxxxxxxx. Asiakas voi saada siitä myös paperitulosteen ottamalla yhteyttä Asiakaspalveluun tai käymällä lähimmässä Ålandsbankenin konttorissa.
13. Luottotietojen käyttäminen
Kortinantaja voi korttia myöntäessään ja valvoessaan käyttää tilinhaltijan henkilöluottotietoja. Luottotiedot hankitaan Suomen Asiakastieto Oy:n luottotietorekisteristä.
14. Ylivoimainen este
Tämän sopimuksen mukaista vastuuta ei ole, jos se osapuoli, jota vaaditaan vastuuseen, voi osoittaa sille kuuluvan velvoitteen täyttämisen estyneen sellaisesta epätavallisesta tai ennalta arvaamattomasta syystä, johon se ei voinut vaikuttaa ja jonka seurauksia se ei kaikkea huolellisuutta noudattaen olisi voinut välttää.
Sopijapuoli on velvollinen viivytyksettä ilmoittamaan toiselle sopijapuolelle itseään kohdanneesta ylivoimaisesta esteestä sekä ylivoimaisen esteen lakkaamisesta. Jos ylivoimainen este koskee kortinantajaa, kortinantaja voi ilmoittaa asiasta verkkosivustollaan tai kortinantajan kotipaikkakunnalla yleisesti ilmestyvässä ja valtakunnallisessa sanomalehdessä.
15. Oikeuspaikka ja sovellettava laki
Tästä sopimuksesta aiheutuvat riitaisuudet käsitellään ja ratkaistaan siinä käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiirissä pankilla on kotipaikka tai jonka tuomiopiirissä pankin hallintoa pääasiallisesti hoidetaan.
Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia.