SOPIMUSSUHTEIDEN HÄIRITSEMINEN
540 Xxxxx Xxxxxxx
SOPIMUSSUHTEIDEN HÄIRITSEMINEN
(Die Störung der Vertragsverhältnisse)
1. Peruskysymykset
Sopimus- ja esineoikeus on pohjoismaisessa siviilioikeusperinteessä pidetty toisistaan eril- lään. Edellinen koskee sopimuspuolten välistä suhdetta, jälkimmäinen taas – nimenomaan ns. zittingiläis-analyyttisessä merkityksessä – (sub- jektiivisten esineoikeuksien ohella) sivullissuh- teita.1 Tämä ero merkitsee sitä, että sopimussuh- teeseen perustuvia oikeuksia suojataan vain sopi- mussuhteen osapuolten välillä: sopimusoikeudel- lista suojaa ei anneta ulkopuolisen (sivullisen, kolmannen, tertiuksen) hyväksi mutta ei toisaalta liioin häntä vastaan. Sopimusta ei yleensä voida tehdä kolmannen vahingoksi, sopimus kolman- nen hyväksikin on vain rajoitetusti mahdollinen eikä sivullinen pääsäännön mukaan joudu sopi- musoikeudelliseen vastuuseen. Sopimusvastuun ja sopimuksenulkoisen vastuun välinen erottelu kuuluu vahingonkorvausoikeuden perusteisiin.2
Esineoikeudellinen sivullissuoja koskee myös sopimuspuolia ja merkitsee heidän kan- naltaan lähinnä sopimussuorituksiin liittyvien esineoikeuskollisioiden ratkaisuperiaatteiden soveltamista sopimuspuolen ja sivullisen välillä esimerkiksi kaksoisluovutustilanteissa. Konkreti- soituessaan kysymykseen vahvemmasta esineoi- keudesta tämä suoja merkitsee perusmuodossaan esineen omistusoikeuden, muun esineoikeuden tai hallinnan palauttamista ”oikealle” subjektille tai pysyttämistä hänellä. Toisenlaista, rahalliseen hyvitykseen perustuvaa näkökulmaa edustaa vel- voiteoikeuteen kuuluva sopimus- tai vahingon- korvausoikeudellinen korvausseuraamus, jota voidaan tarvita esineoikeudellisen suojan sijasta tai sen täydentäjänä.3
Se, että sopimukseen perustuvia oikeuksia ei suojata sopimusoikeudellisesti sivullista vastaan,
1 Esim. Xxxxxx, Xxxxx teoksessa Varallisuusoikeus. Oikeuden perusteokset (toim. Xxx Xxxxxxxxxxx, Xxxx Xxxxx ja Xxxxx Xxxxxx, Juva: WSOY Lakitieto 2001) s. 639 s.
2 Sopimuksen ja kolmannen välisestä suhteesta ks. Xxxxx-Xxxxxxxx, Xxx, Sopimus ja kolmas uuden esineoikeuden osa- alueena (Lakimies 2003/1 s. 96) ja sama, Sopimus, kompetenssi ja kolmas. Varallisuusoikeudellinen tutkimus negative pledge
-lausekkeiden sivullissitovuudesta (Jyväskylä: SLY 227, 2001), erityisesti s. 11 ss. .Laajemmin sopimussuhteen ja kolmannen välisestä monitahoisesta problematiikasta ks. Hemmo, Xxxx, Sopimusoikeus II (Jyväskylä: Talentum 2003) s. 407–438.
3 Esim. Hemmo, Xxxx, Sopimus ja delikti. Tutkimus vahingonkorvausoikeuden vastuumuodoista (Jyväskylä: Kauppakaari Oy Lakimiesliiton Kustannus 1998) s. 229.
merkitsee sitä, että sivullinen ei voi syyllistyä sopimusrikkomukseen samassa merkityksessä kuin sopimuksen osapuoli. Uusien varallisuus- oikeudellisten näkökulmien murtautuessa esiin
– tosin myös jo vuosikymmeniä vaikuttaneen analyyttisen hahmotustavan perusteella – on kui- tenkin luonnollista olla tekemättä johtopäätöksiä pelkästään oikeussystemaattisten luokittelujen pohjalta. Sitä paitsi jos esimerkiksi sopimushal- lintoa (contract management) ja sopimuksellista riskienhallintaa (contractual risk management, CRM) koskevien näkökulmien mukaisesti sopi- mukset – yrityksen sopimuskanta – nähdään osa- na yrityksen varallisuutta, herää kysymys, eikö sopimussuhteita tulisi suojata myös ja nimen- omaan ulkopuolisia tahoja vastaan kuten muuta- kin yritysvarallisuutta.4
Tässä kirjoituksessa selvitetään, tarvitaanko sopimussuhteiden suojaa ulkopuolisia vastaan, millaisissa tilanteissa suojantarve voi ilmetä ja mitä suoja merkitsee käytännössä. Tarkasteltavat tilanteet voidaan koota yhteisen otsikon ”sopi- mussuhteiden häiritseminen (ulkopuolisen toi- mesta)” alle.
2. Mitä on sopimussuhteiden häiritseminen?
Kysymys sopimussuhteiden häiritsemisestä saa merkitystä yleensä ns. tehokkaan sopimus- rikkomuksen mahdollisuuden sisältävissä tilan- teissa.5 Kysymys on siitä, että kolmas tarjoutuu myymään sopimusosapuolelle halvemmalla tai ostamaan häneltä kalliimmalla sellaista, josta
tämä osapuoli on jo tehnyt kaupat toisen (alku- peräisen sopimuspuolen) kanssa. Jos tällöin ensiksimainittu sopimuspuoli rikkoen alkupe- räistä sopimusta tekee kaupat kolmannen kanssa, tämä sopimuspuoli on menettelystään vastuussa sopimusoikeudellisesti alkuperäisen sopimuksen toiselle osapuolelle. Nyt tarkasteltavana on kysy- mys siitä, olisiko kolmannen menettelyä pidettävä sellaisena, että sen perusteella myös kolmas oli- si asetettava vastuuseen loukattua sopimusosa- puolta kohtaan ”sopimussuhteen häiritsemises- tä”. Tällainen hahmotus voi perustua esimerkiksi siihen, että menettelyllään kolmannen katsotaan myötävaikuttaneen sopimusrikkomukseen, jolloin vastuun tulisi tulla kysymykseen sen estämättä, että loukatun sopimuspuolen ja kolmannen välillä ei ole sopimussuhdetta. Vastuuperuste olisi sopi- muksenulkoinen, jos sopimusvastuulle ei ole riit- täviä perusteita.6
Edellä tarkoitettu sopimussuhteen häiritsemi- sen tyyppitilanne voidaan konkretisoida esimer- kiksi seuraavanlaisen tosiseikaston muotoon.
M:n ja O:n välisen sopimuksen mukaan O os- taa M:lta sopimuksessa yksilöidyn esineen (”eri- tyisesineen”) tai tietyn määrän kaupan kohteena olevaa tuotetta (”lajiesineitä”). Kolmas taho T so- pii sitten M:n kanssa ostavansa tältä saman kaupan kohteen. Jos M jättää tällöin täyttämättä O:n kans- sa tehdyn alkuperäisen sopimuksen mukaisen vel- voitteensa, kyseessä on M:n sopimusrikkomus suh- teessa O:hon.7 Jos M tekee suorituksen T:lle, täl- lainen sopimusrikkomus on jopa väistämätön sil- loin, kun kaupan kohteena on ”erityisesine” tai kun kaupan kohteena olevan ”lajiesineen” myynti T:lle estää M:ää esimerkiksi kapasiteettivaikeuksien tai kohteen rajoitetun saatavuuden vuoksi täyttämästä alkuperäistä sopimusta.
4 Sopimushallintonäkökulman oikeudellisista ulottuvuuksista ks. esim. Xxxx Xxxxxx yleisesittelyä teoksessa Hemmo, Sopimusoikeus III (Jyväskylä: Talentum 2005) s. 3–33 ja sopimuksellisesta riskienhallista vastaavasti Keskitalo, Petri: Sopi- muksellisen riskienhallinnan teoria ja sen toimintamallit, teoksessa Xxxxx Xxxxxxxx (toim.): Ennakoiva sopiminen. Liiketoimien suunnittelu, toteuttaminen ja riskien hallinta (Vantaa: WSOY Lakitieto 2002) s. 241–272).
5 Ks. Hemmo 1998 s. 231.
6 Tässä esityksessä tarkastellaan – lukuunottamatta jaksoa 3.4. jäljempänä – nimenomaan mahdollisia sopimuksenulkoisia vastuuperusteita. Sopimusperusteinen vastuu voi tulla harkittavaksi, jos myös loukatun sopimuspuolen ja kolmannen välillä on sopimussuhde tai heidän välisensä oikeussuhde voidaan vastuuperusteiden kannalta rinnastaa sopimussuhteeseen. Viimeksi mainituista tilanteista ks. varsinkin Hemmon kattavaa tutkimusta (1998; erityisesti jaksot 4 ja 5).
7 Uusi sopimus voi jo sinänsäkin olla M:n sopimusrikkomus suhteessa O:hon. Näin on asia esimerkiksi, jos heidän välises- sään sopimuksessa on eksklusiviteettilauseke, jossa kielletään tietynlaiset sopimussuhteet ulkopuolisten kanssa.
3. Sopimussuhteiden häiritseminen vahingonkorvausoikeuden kannalta
3.1. Korvausvastuun yleiset edellytykset
Vahingonkorvausvastuun syntyminen sopimus- suhteiden häiritsemisestä edellyttää muun muassa syy-yhteyttä vastuuperusteena pidettävän kolman- nen (T) menettelyn ja vahinkoseuraamuksen eli alkuperäisessä M:n ja O:n välisessä sopimussuh- teessa ilmenevän vahinkoa aiheuttavan sopimus- rikkomuksen välillä. Tämä edellytys täyttyy, jos kolmannen väliintulo edistää sopimusrikkomuk- sen syntymistä esimerkiksi lisäämällä M:n moti- vaatiota rikkoa sopimusta tai jos T:n osallisuus suorastaan tekee tällaisen sopimusrikkomuksen mahdolliseksi. Vastuun syntyminen edellyttää myös yleensä toiminnassa ilmenevää tuottamus- ta. Tämän vuoksi sopimussuhteiden häiritsemi- sessä on kiinnitettävä huomiota muun muassa T: n mahdolliseen tietoisuuteen M:n ja O:n välisestä sopimussuhteesta ja T:n menettelyn vaikutukses- ta sopimusrikkomuksen mahdollisuuteen ja M:n motivaatioon rikkoa sopimusta. Merkitystä voi niin ikään olla sillä, onko T ollut yhteydessä alku- peräisen sopimuksen toiseen osapuoleen O:hon neuvotellakseen tämän kanssa alkuperäisen sopi- muksen kohteen ostamisesta O:lta tämän saatua suorituksen M:ltä tai edes informoidakseen O:ta aikeistaan tehdä sopimus suoraan M:n kanssa.
Hemmo8 pitää sopimussuhteen häiritsemisen korvausoikeudellista arvottamista kysymykse- nä siitä, miten suhteutetaan toisiinsa vaatimus olemassa olevien sopimusten kunnioittamises- ta ja yleisestä toimintavapaudesta. Ainoana arviointilähtökohtana sopimusvapaus näyttäisikin puoltavan osapuolen oikeutta tehdä sopimuksia valitsemiensa sopimuskumppanien kanssa ilman
(edes) aikaisemmista sopimussuhteista johtuvia rajoituksia. Hemmo viittaa kuitenkin vastuuky- symykseen kannalta tuottamukseen viittaavien elementtien olemassaolon ohella oikeustalous- tieteellisiin näkökohtiin, jotka koskevat tehokas- ta sopimusrikkomusta. Kuten Hemmo osoittaa, sopimuksen rikkominen edellä kuvatun esimer- kin mukaisesti M:n, O:n ja T:n välisessä asetel- massa voi kokonaistaloudellisesti arvioiden olla edullista useimpien osapuolten (M:n ja T:n) kan- nalta eikä haitallista edes loukatun O:n kannalta. Silti on Xxxxxx tavoin todettava, että kysymys T:n maksaman lisähinnan jakamisesta M:n ja O:n välillä (distribuutio-ongelma) vaikuttaa kysei- sessä tilanteessa sopimusten kunnioittamisen ja toimintavapauden välisiin painoarvoihin. Lisäksi se voi korvausoikeuden kannalta saada merki- tystä myös T:n toiminnan tuottamuksellisuuden arvioinnissa.
3.2. Korvausoikeuden rakenne
”Sopimussuhteiden häiritseminen” on kielel- lisesti käännös englantilaisesta termistä ”interfe- rence with contractual relations” ja oikeudellises- ti laina brittiläisestä vahingonkorvausoikeudesta (law of torts). Englantilainen järjestelmä rakentuu enemmän ennakkotapausten pohjalle kuin säädet- tyyn lakiin perustuva suomalainen (ja pohjois- mainen) vahingonkorvausoikeus. Eroja ilmenee myös korvausoikeuden yleisessä rakenteessa. Englannin vahingonkorvausoikeus rakentuu tär- keältä osaltaan yksilöityjen ”tort” –kategorioiden varaan, joilla on erikseen määritelty soveltamis- ala ja joilla on vaikutusta sovellettavien sääntö- jen erityispiirteisiin. Suomen korvausoikeus taas perustuu oikeudenalan yleisiin oppeihin, jotka on keskeisiltä osin kirjattu lainsäädäntöön ja jotka
8 Hemmo 1998 s. 229–232. Hemmo viittaa USA:n Restatement of Torts’iin, jossa mainitaan häirinnän arviointiin vaikut- tavina kriteereinä sivullisen toiminnan laatu ja hänen motiivinsa, muiden henkilöiden edut, teolla edistetyt intressit, toiminta- vapaus ja muiden sopimusperusteiset intressit, sivullisen toiminnan ja sopimussuhteen häirinnän välisen yhteyden läheisyys sekä osapuolten välinen suhde.
sisältävät tärkeimmät yhteiset arviointiperusteet kaikentyyppisille korvaustilanteille.9
Tort-järjestelmässä konkreettinen korvausti- lanne pyritään usein sovittamaan jonkin ennak- kotapauksista hahmottuvan tyyppitilanteen eli ”tort” (=vääryys, oikeudenvastainen menettely)
–kategorian alaan. ”Interference with contractual relations”10 on yksi tällainen tyyppitilanne, jonka asema tort-kategoriana ei kuitenkaan liene kiista- ton.11 Suomen oikeudessa sopimussuhteiden häi- ritsemistä on arvioitava vahingonkorvausoikeu- den yleisten sääntöjen perusteella.
3.3. Sopimussuhteiden häiritseminen Suomen oikeudessa
Hemmon edellä eri yhteyksissä siteerattu esi- tys12 on uusin ja tärkein Suomen oikeuteen perus- tuva selvitys sopimussuhteiden häiritsemisestä. Hemmo puoltaa varovasti sopimusvelallisen vas- tuuseen nähden toissijaista korvausvelvollisuut- ta sopimussuhteen häiritsemisestä. Rajoitettua vastuuta voidaan Xxxxxx mukaan puoltaa, jos vahinkoriski eli alkuperäisen sopimuksen olemas- saolo on sivullisen hankala tunnistaa. Myös ylei- sen toimintavapauden intressi puoltaa Xxxxxx mukaan vastuun rajoittamista. Vastuukysymys voidaan hänen mielestään rinnastaa sopimatto- maan menettelyyn elinkeinotoiminnassa.
Xxxxxxx mukaan pelkkä sopimusrikkomuksen aiheuttaminen tai siitä hyötyminen ei ole perus-
te asettaa kolmatta vastuuseen.13 Hän tarkastelee tilanteita, joissa sivullinen T sopii M:n kanssa, jolla on jo aikaisempi sopimus O:n kanssa, siitä, että M tekee aikaisemmassa sopimuksessa O:lle luvatun suorituksen T:lle (eikä O:lle). Jos tästä seuraa M:n sopimusrikkomus suhteessa O:hon, M on siitä O:lle vastuussa sopimuksen perusteella, mutta T ei joudu vastuuseen. T:n vastuu edel- lyttää hyvän liiketavan rikkomista, mihin ei riitä pelkästään mahdollinen tarkoitus saada kilpailu- etua O:hon nähden. Törkeimmissä tapauksissa, joissa T:n tarkoituksena on houkutella M rikko- maan sopimusta, T:n korvausvelvollisuus voisi tulla kysymykseen.14
Suomalaisessa oikeuskäytännössä, johon vii- tataan jäljempänä, ei ole yhtään ratkaisua, jossa vastuu olisi asetettu suoranaisesti sopimussuhtei- den häiritsemisen perusteella.
3.4. Sopimusvastuusta
Tämän esityksen perusteena olevassa tyyppiti- lanteessa tarkastellaan sopimusosapuolen O:n ja kolmannen T:n välistä suhdetta, jonka ei oleteta perustuvan sopimukseen. Siten korvausoikeudel- linen tarkastelu suuntautuu pääosin sopimukse- nulkoiseen vastuuseen. Jos O:n ja T:n välillä on sopimus ja erityisesti jos myös tuo sopimus liittyy jollakin tavoin siihen M:n ja O:n välisen alkupe- räisen sopimuksen mukaiseen suoritukseen, xxx- xx M on vastoin alkuperäistä sopimusta luvannut
9 Brittiläisestä tort-järjestelmästä ks. Xxxxxxx, Xxxx X., Comparative Law of Torts. Oxford Journal of Legal Studies 1984 s. 235–243. Ks. myös Xxxxxxx, Xxxxxx, Torts and Rights (London 2007) s. 280, Carty, Hazel, Intentional Violation of Economic Interests: the Limits of Common Law Liability, Law Quarterly Review 1988 s. 255–259 sekä Hemmo 1998 s. 228 s.
10 Sopimussuhteen häiritsemisen tort-elementtejä on myös kuvattu ilmaisuilla ”inducement to breach a contract” (houkut- telu sopimusrikkomukseen) ja ”conspiracy to injure” (juonittelu vahingoittamistarkoituksin).
11 Ks. esim. toisaalta Hemmon (1998 s. 228) mainitsema Lumley v Gye (1853), jossa yritys (teatteri) houkutteli kilpailijan sopimuskumppanin (esiintyvän taiteilijan) sopimusta rikkoen toiseen sopimussuhteeseen, ja toisaalta uudet OBG Ltd and Ors v Allan and Ors; Xxxxxxx and Anr v. Hello! Ltd and Ors; Mainstream Properties Ltd v Young and Ors [2007] 1 AC 1, UKHL 21; Lord Xxxxxxxx at para 192 verr. at para 145 ja 187 sekä Xxxx Xxxxxxxx at para 44, 47 ja 86. Ks. myös Xxxxxxxx and Xxxx- xxxx on Tort (By W.V.H. Xxxxxx (13th ed., London 1898) s. 497–502.
12 1998 s. 228–233.
13 Xxxxx, Xxxx, Skadeståndsrätt (Turku 1975) s. 74–75.
14 Myös Xxxxxxxxx tuntuu edellyttävän vastuun syntymiseksi sitä, että kolmannella on ollut vahingoittamistarkoitus. Ks.
Xxxxxxxxx, Y.J., Velvoiteoikeus I. Yleiset opit (2. p., Helsinki 1965) s. 253 s.
T:lle, joudutaan O:n ja T:n välisen suhteen korvaus- oikeudellisessa arvioinnissa ottamaan huomioon myös sopimusvastuun mahdollisuus.
Viimeksi mainitun tyyppinen tilanne voi syntyä esimerkiksi jos M, O ja T muodostavat sopimusket- jun: M myy tavaraa O:lle ja tämä edelleen T:lle. Jos tällöin M ja T sopivat tavaran myymisestä suoraan T:lle, on mahdollista, että menettely on tai siitä seu- raa sopimusrikkomus sekä M:n ja O:n että O:n ja T:n välisessä suhteessa. Viimeksi mainitussa suh- teessa näin on laita, jos suora sopimus M:n ja T:n välillä aiheuttaa sen, että T ei täytä sopimusvelvoit- teitaan suhteessa O:hon. Niin ikään on mahdollista, että M:n ja T:n välinen suora toimitussuhde estää ta- varan toimittamisen O:lle ja sitten tältä T:lle.
Mutta edellyttäen, että uusi sopimus tai sen täyttäminen ei estä alkuperäisen sopimuksen täyt- tämistä, sopimuksen tekeminen kolmannen kanssa ei lähtökohdan mukaan ole sopimusrikkomus eli sopimusvastuun peruste muutoin kuin siinä tapa- uksessa, että alkuperäinen sopimus nimenomaan kieltää tällaisen menettelyn esimerkiksi eksklusi- viteettiehdolla. Xxxxxxx sopimuspuoli saa alku- peräisen sopimuksen estämättä sopimusvapau- den puitteissa tehdä sopimuksen myös kolman- nen kanssa. Edellä esitetyissä esimerkeissä tämä merkitsee sitä, että M:n ja T:n välinen sopimus ei ilman muuta merkitse sopimusrikkomusta enem- pää M:n ja O:n kuin mahdollisessa O:n ja T:nkään välisessä sopimussuhteessa.
Sopimusoikeudellisen lojaliteettivelvollisuu- den perusteella sopimuspuolten on riittävästi otettava huomioon myös toisen osapuolen edut. Lojaliteetti käsittää osapuolten erilaisia lakiin tai nimenomaisiin sopimusehtoihin perustumattomia velvoitteita toisiaan kohtaan kuten tiedonanto-, ilmoitus- ja huolenpitovelvollisuuksia, joilla usein pyritään rajoittamaan toisen osapuolen vastatta- vaksi tulevaa vahinkoa. Vastuuta lojaliteettivel- voitteiden rikkomisesta ei aina ole tarkkaan mää- ritelty, mutta usein katsotaan, ettei toinen osapuoli
saa ainakaan joutua kärsimään toisen epälojaalista menettelystä.15
Sopimusoikeudellisen lojaliteetin sinänsä ei kuitenkaan oikeuskirjallisuudessa katsota rajoit- tavan sopimuspuolen oikeutta olemassaolevan sopimuksen estämättä solmia sopimussuhteita ulkopuolisten kanssa, eikä merkkejä tällaisesta rajoituksesta ole löydettävissä oikeuskäytännös- täkään.
Lojaliteettiperiaate koskee vain sopimussuh- teiden osapuolia eikä sillä ole merkitystä sopi- muksenulkoisen vastuun kannalta. Liioin se, että kahdella osapuolella sattuu olemaan keskenään jokin sopimussuhde, ei välttämättä aiheuta sitä, että kaikkia heidän välisiään vastuukysymyk- siä arvioitaisiin lojaliteetin tai sopimusvastuun mukaisesti. Oletetaan, että osapuolten kuten edellä mainitussa esimerkissä O:n ja T:n välisellä mahdollisella aikaisemmalla sopimuksella ei ole merkitystä vastuun kannalta. Näin on asia esimer- kiksi jos uusi sopimus, jonka osapuoli (T) tekee tähän sopimukseen nähden ulkopuolisen (M:n) kanssa – jolla lisäksi on myös sopimus O:n kans- sa – ei koske lainkaan osapuolten (O:n ja T:n) välisen aikaisemman sopimuksen suorituksia vaan kuuluu aivan eri sopimustyyppiin. Tällöin tämä aikaisempi sopimus sinänsä ei aiheuta sitä, että aikaisemman sopimuksen osapuolen (T:n) mah- dollista vastuuta aikaisemman sopimuksen toista osapuolta (O:ta) kohtaan uuden sopimuksen teke- misestä tulisi arvostella sopimusvastuuna. Vahin- ko, jota O:n vaatimus T:tä kohtaan voisi tällaises- sa asetelmassa koskea, saattaisi liittyä esimerkiksi O:n aseman välilliseen heikkenemiseen jostakin syystä laajemmassa markkinakontekstissa M:n ja T:n välisen sopimuksen vuoksi.
Vastaavasti on vaikea esittää perusteita sille, miksi viimeksi kuvatussa asetelmassa aikaisempi sopimussuhde sinänsä olisi VahL 5:1:ssä tarkoitet- tu erittäin painava syy, jonka perusteella alkuperäi-
15 Sopimusoikeudellisesta lojaliteetista ks. Xxxxxxxxx, P.J., Sopimusoikeuden yleinen lojaliteettiperiaate, LM 7/1993
s. 1030, Häyhä, Xxxx, Lojaliteettiperiaate ja sopimusoppi, Defensor Legis 1996 s. 313, ja Karhu, Xxxx: Lojaliteettiperiaate sopimusoikeudessa - oikeudellista peruskartoitusta, Juhlajulkaisu Xxxxx Xxxxxx (2008) s. 101–116.
sen sopimuksen osapuoli (O) voisi vaatia varalli- suusvahingon korvaamista uuden sopimuksen sol- mineelta osapuolelta (T:ltä). VahL:ssa omaksuttua sääntelyä tarkastellaan lähemmin seuraavassa.
4. Puhtaan varallisuusvahingon korvattavuus VahL:n mukaan
4.1. VahL 5:1 ja (puhdas) varallisuusvahinko
VahL 5:1:ssä (509/2004) säädetään:
Sopimussuhteiden häiritsemiseen liittyvien korvauskysymysten kannalta ratkaiseva merki- tys on sillä, mikä sisältö annetaan VahL 5:1:ssä säädetyille (puhtaan) varallisuusvahingon kor- vattavuuden kriteereille. Kun näissä tilanteissa ei yleensä ole kysymys rangaistavaksi säädetys- tä teosta eikä julkisen vallan käytöstä, kysymys korvausvastuusta merkitsee sisällön antamista lainkohdassa mainitulle kriteerille ”erittäin pai- navat syyt”.
Lainsäätäjän kielteinen kanta varallisuusva- hingon yleiseen korvattavuuteen on tärkeimpiä kriteerejä, joilla sopimuksenulkoinen vastuu pidetään erillään sopimusvastuusta. Kuten Sisu- la-Tulokas on todennut, korvaus on rajoitettu harvoihin tilanteisiin, joskin varallisuusvahingon korvaamisen mahdollistavaa erityislainsäädäntöä
on tullut lisää.16 Esimerkkeinä tällaisista sään- nöksistä voidaan mainita arvopaperimarkkinalain 9:1, osakeyhtiölain 22 luku, tilintarkastuslain 51
§, immateriaalioikeudellinen lainsäädäntö kuten patenttilaki (58 §) ja kilpailurajoituksista annetun lain 18a § (203/1998). Sopimussuhteiden häirit- semiseen nimenomaisesti soveltuvia erityissään- nöksiä ei kuitenkaan ole.
Muutoin on sisältöä erittäin painavia syitä kos- kevalle kriteerille kehitetty oikeuskäytännössä ja –tieteessä. Tyyppitilanteet, joissa korvauksen puhtaasta varallisuusvahingosta katsotaan tulevan kysymykseen, koskevat esimerkiksi konsulttien, arkkitehtien ja asianajajien vastuuta muille kuin asiakkailleen (suhteessa asiakkaisiin sovelletaan sopimusvastuun sääntöjä). Nimenomaan ns. neu- vontavastuu, joka tarkoittaa vastuuta ammatti- maisessa toiminnassa annetuista ohjeista ja neu- voista niihin luottaville muille henkilöille kuin asiakkaille, on näissä korvaustilanteissa keskei- nen vastuuinstituutio.17
Oikeuskäytännössä, johon palataan jäljem- pänä, puhtaan varallisuusvahingon korvaamista VahL 5:1:n nojalla koskeva yleinen linja on var- sin pidättyvä.
4.2. ”Erittäin painavat syyt”: yleisiä näkökohtia
Erittäin painavia syitä koskeva kriteeri, jolle ei lainsäännöksestä eikä sen valmisteluvaiheis- ta saada täsmennystä, on myös tähänastisessa oikeuskehityksessä jäänyt avoimeksi.18 Kriteeri tuli lopullisessa muodossaan lakitekstiin edus- kuntavaiheessa. Ylöstalon mukaan, joka on ollut kriteeriä ehdottamassa, vastuu tulisi rajoittaa tilanteisiin, joissa vahinko on aiheutettu hyvän tavan vastaisella toiminnalla. Toimintavapautta
16 Sisula-Tulokas, Xxxx, Rena ekonomiska skador i skuggan av sakskador, JFT 5-6 / 2007, s. 416.
17 Ks. esim. Xxxxxxxxx, Xxx, Xxx förmögenhetsskada, särskilt vid vilseledande av annan än kontraktspart (Stockholm 1987) s. 214–216.
18 Lainsäädäntövaiheista ks. Hemmon (1998 s. 62–65) kokoavaa katsausta. Ks. myös Routamo, Eero, Varallisuusvahingon korvaamisen ongelmia. LM 1985 s. 74–85.
19 Ks. myös Saxén,1975 s. 74–75.
tulee yhteiskunnassa suojata.19 Ylöstalo on myös täsmentänyt kriteeriä kilpailutoimien, työtaistelu- jen ja julkisen arvostelun kaltaisilla esimerkeil- lä.20
Kynnys varallisuusvahingon korvaamiseen erittäin painavien syiden perusteella on korkea. Hemmo erottaa tyyppitapauksina hyvän tavan vastaisuuden, moitittavuuden ja tuottamuksen asteen ja korvaussuhteen sopimuksenkaltaiset piirteet.21 Hyvän tavan vastaisuuteen palataan jäljempänä, eikä sopimuksenkaltaisilla piirteil- lä ole sopimussuhteen häirinnän kannalta yleistä merkitystä.
Moitittavuuden ja tuottamuksen aste varal- lisuusvahingon korvauskynnyksen ylittävänä kriteerinä voi merkitä erityisen raskasta tuotta- muksellisuutta, joka lähenee tahallisuutta tai jopa rikosperustetta. Tämän kriteerin täyttävät siviili- oikeudellisista tuottamusasteista vain tahallisuus ja sen lisäksi mahdollisesti törkeä tuottamus.22 Yhteys erityisen tuottamusasteen ja erittäin pai- navien syiden välillä ei kuitenkaan ole automaat- tinen (KK1991:61). Ratkaisussa KKO 2005:105 vaadittiin korvauskynnys ylittymiseen, että toi- minnan suoranaisena tarkoituksena on ollut vahingoittaa toisen liiketoimintaa tai oikeuksia. Tällöin tahallisuuden lievin aste, dolus eventua- lis ei olisi riittänyt, ei mahdollisesti edes dolus directus, vaan edellytykseksi on asetettu dolus determinatus.
Kaikissa tapauksissa toimintaan liittyvä vahin- goittamistarkoitus ei kuitenkaan välttämättä ole oikeudenvastaista, kuten on laita liikekilpailussa. Tällöin korvausvastuu voi edellyttää lainvastaista tai moraalisesti erityisen moitittavaa menettelyä, esimerkiksi laissa sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa tarkoitettujen keinojen käyttämistä. Korvausharkinnassa otettaneen vii-
me kädessä huomioon monenlaisia tekijöitä kuten osapuolten oikeudet, edut ja menettelytavat sekä sosiaaliset ja hyvän liiketavan vaatimukset.
Ottaen huomioon myös jäljempänä mainitta- va oikeuskäytäntö voitaneen joka tapauksessa kiinnittää Saxénin tavoin huomiota siihen, onko sopimussuhteiden häiritsemisessä ollut tarkoituk- sena aiheuttaa sopimusrikkomus toisten osapuol- ten sopimussuhteessa vai onko kolmas ainoas- taan ollut tietoinen tällaisen sopimusrikkomuk- sen mahdollisuudesta.23 Saxénin mukaan vastuun tulisi olla mahdollinen vain edellisessä, mutta ei jälkimmäisessä tapauksessa. Vahingoittamistar- koituksen lisäksi vaaditaan edellä esitetyn mukai- sesti myös erityisen moitittavaa menettelyä tai jonkin toimintastandardin kuten hyvän liiketavan rikkomista.
4.3. Hyvä liiketapa ja ”erittäin painavat syyt”
Joissakin jäljempänä mainittavissa tapauksis- sa, joissa varallisuusvahingon korvausvelvolli- suus on asetettu, on ollut kysymys hyvän liiketa- van rikkomisesta.24 Tämän standardin määrittelyn tärkeimpänä lainsäädännöllisenä tukena on laki sopimattomasta menettelystä elinkeinotoimin- nassa (1061/1978; SopMenL). Laki, joka koskee muun muassa markkinointimenettelyä, sisältää seuraavia lähtökohtia hyvän liiketavan määrit- telemiseksi:
Elinkeinotoiminnassa ei saa käyttää hyvän lii- ketavan vastaista tai muutoin toisen elinkeinonhar- joittajan kannalta sopimatonta menettelyä. (1,1 §) Elinkeinotoiminnassa ei saa käyttää totuuden- vastaista tai harhaanjohtavaa ilmaisua, joka koskee omaa tai toisen elinkeinotoimintaa ja on omiaan vai- kuttamaan hyödykkeen kysyntään tai tarjontaan taik-
ka vahingoittamaan toisen elinkeinotoimintaa.
20 Ylöstalo, Xxxxx, Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n tulkintaa. LM 1975 s. 238–243.
21 Hemmo 1998 s. 72–82.
22 Tuottamusasteista vahingonkorvausoikeudessa ks. Hemmo, Xxxx, Sopimusoikeus II (2. p., Jyväskylä 2003), s. 288.
23 Saxén,1975 s. 74–75.
24 Ks. myös Xxxxxxx, Xxxx – Xxxxxxxxx, Xxxxx – Xxxxx, Xxxx, Suomen vahingonkorvausoikeus (Helsinki: Talentum 2006)
s. 307 ja Hemmo, Vahingonkorvausoikeuden oppikirja (Jyväskylä: Talentum 2005) s. 120.
Elinkeinotoiminnassa ei saa käyttää asiaan kuulu- mattomia seikkoja sisältävää eikä esitystavaltaan tai muodoltaan sopimatonta ilmaisua, joka on omiaan vahingoittamaan toisen elinkeinotoimintaa. (2 §).
Muun muassa harhaanjohtavan informaation esittäminen on saanut merkitystä useassa jäljem- pänä mainittavassa tapauksessa, joissa on kysy- mys hyvän liiketavan rikkomisesta. Niissä ei sitä vastoin ole nimenomaisesti kysymys sopimus- suhteiden häiritsemisestä, eikä siitä liioin säädetä SopMenL:ssa. Siinä, että aiheutetaan sopimus- rikkomus toisten osapuolten sopimussuhteessa, on edellä esitettyjen seikkojen ja jäljempänä mainittavan oikeuskäytännön perusteella sinän- sä tuskin hyvän liiketavan rikkomisen element- tejä. Sopimusrikkomuksen aiheuttaminen toisten osapuolten sopimussuhteessa uudella sopimuk- sella on pikemminkin yleisen sopimusvapauden kuin hyvän liiketavan rikkomisen ilmaus. Sitä paitsi edellä mainittu erityisen moitittavuuden vaatimus, joka liittyy erityisen painavien syiden kriteeriin, ei automaattisesti täyty. Esimerkik- si jäljempänä mainittavasta KKO:n ratkaisusta 1991:32 voidaan päätellä, että pelkän hyvän lii- ketavan rikkominen ei riitä täyttämään erittäin painavien syiden kriteeriä.
5. ”Erittäin painavat syyt” sopimus- suhteiden häiritsemisen vastuukriteerinä
5.1. Oikeuskäytännön merkityksestä
Sopimussuhteiden häiritsemiseen perustuvan korvausvastuun kannalta ratkaisevassa asemas- sa on varallisuusvahingon korvaamiselle VahL 5:1:ssä asetettu kriteeri ”erittäin painavat syyt”. Tämän kriteerin sisältö on määrittynyt pääasiassa oikeuskäytännön perusteella, vaikka on vain har- voja tapauksia, joissa vastuu on määrätty tämän
kriteerin perusteella. Joka tapauksessa tämän oikeuskäytännön selvittäminen on olennaista pyrittäessä kartoittamaan Suomen oikeuden suh- tautumista sopimussuhteiden häiritsemiseen.
Heti aluksi on toistettava, ettei oikeuskäytän- nössä ole ainuttakaan tapausta, jossa olisi ollut nimenomaisesti kysymys sopimussuhteiden häiritsemisestä. Tapaukset, joilla voi olla täs- sä yhteydessä merkitystä, koskevat (1) vastuu- ta väärästä informaatiota sopimusta edeltävissä tilanteissa (KKO 1990:26), (2) väärän informaa- tion perusteetonta julkaisemista (KKO 1991:79, jossa on kysymys hyvän journalistisen tavan rikkomisesta), (3) immateriaalioikeuksien rik- komista (KKO 1997:181 and KKO 2005:105),
(4) asianajajan vastuuta (KKO 1992:44), (5) sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnas- sa (1997:181, 2005:105 1991:32 ja 1991:61) sekä (6) työtaistelutoimia (KKO 1983 II 187 ja 1999:39). Näitä tapauksia käsitellään erikseen seuraavassa.
Sopimussuhteiden häiritsemisen kannalta on oikeuskäytännön ratkaisuissa kiinnitettävä huo- miota siihen, onko niissä hyvän liiketavan vas- taista menettelyä pidetty ”erityisen painavana syynä”. Hyvän liiketavan vastainen menettely on yksittäisissä tapauksissa ollut erityisen painavien syiden olemassaoloa puoltava seikka. Mutta mis- sään ratkaisussa tämä seikka ei yksinään ole ollut riittävä, vaan huomioon on otettu muun muassa menettelyssä käytettyjen keinojen laatu, toimin- nan mahdollinen tahallisuus, huolimattomuuden aste, toimintavapauden suoja ja loukatun osapuo- len menettely.
Tapausten merkitykseen vaikuttaa luonnolli- sesti se, että mikään tapaus ei ole kovin lähellä sopimussuhteen häiritsemiseen liittyviä tilanteita. Itse asiassa niillä ei juuri ole yhteistä sellaisten tilanteiden kanssa, joissa kysymys on kolmannen vapaudesta solmia sopimuksia olemassa olevien sopimussuhteiden estämättä.
Seuraavista tapauksista esitetään, milloin mah- dollista, aluksi KKO:n ratkaisun otsikko sisen- nettynä.
KKO 1990:26: vastuu edustajan menettelystä
A oli tehnyt vakuutusyhtiön kanssa kauppapuu- tarhavakuutuksen. Puutarhassa tapahtui sittemmin vahinko, jota vakuutus ei sitä koskevien yleis- ten vakuutusehtojen mukaan korvannut. Korvat- tavuus olisi edellyttänyt erityistä ehtoa vakuutuk- sessa. Ään.
Vakuutusta tehtäessä vakuutusyhtiön asiamies B oli esittänyt A:lle yleisten vakuutusehtojen sisäl- löstä virheellisen tulkinnan, jonka mukaan mainit- tu vahinko olisi ilman erityistä ehtoa korvattu va- kuutuksesta. Ään.
B:n katsottiin menettelyllään aiheuttaneen sen, että omaisuus jäi vakuuttamatta kyseessä olevan vahingon varalta ja että A:lle aiheutui saamatta jää- nyttä vakuutuskorvausta vastaava vahinko. B ja va- kuutusyhtiö hänen työnantajanaan velvoitettiin kor- vaamaan A:n vahinko. Ään.
Tapauksessa vakuutusyhtiön asiamiehen anta- ma väärä informaatio oli aiheuttanut vakuutus- yhtiön asiakkaalle vahinkoa. Yhtiön ja asiakkaan väliseen sopimussuhteeseen perustuva korvaus- vaatimus oli hylätty ratkaisussa KKO 1986 II 84. Nyt asiakas vaati vakuutusyhtiöltä ja asiamieheltä korvausta sopimuksenulkoisella perusteella. Tämä kanne hyväksyttiin, ja tällöin jouduttiin ottamaan kantaa erittäin painavien syiden kriteeriin. KKO:n perustelujen mukaan asiamiehen asiakkaalle esit- tämä yleisten vakuutusehtojen virheellinen tulkin- ta oli aiheuttanut sen, että vakuutukseen oli jäänyt ottamatta sellainen erityinen ehto, jonka mukaan sittemmin sattuneesta vahinkotapahtumasta olisi suoritettu vakuutuskorvaus. Asiamiehen menettely oli siten aiheuttanut asiakkaalle kauppapuutarhas- sa aiheutuneesta vahinkotapahtumasta saamatta jäänyttä vakuutuskorvausta vastaavan vahingon. Vahingon laatuun nähden sen korvaamiseen oli vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n tarkoittamat erittäin painavat syyt.25
KKO 1992:44: asianajajan neuvontavastuu
Asianajajan katsottiin tuottamuksellaan aiheut- taneen perilliselle vahinkoa, kun hän oli sittemmin pätemättömäksi julistetun testamentin perusteella sen lainvoimaisuutta selvittämättä avustanut pesään kuuluneen omaisuuden myynnissä. Ään.
Kysymys myös n.s. puhtaan varallisuusvahin- gon korvattavuudesta. Ään.
Asiakkaan taloudellinen vahinko ei ollut yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon. Sen hyvittäminen edellyttää siten vahingonkorvaus- lain 5 luvun 1 §:n nojalla erittäin painavia syi- tä. KKO katsoi, että tällaiset syyt ovat olemassa seuraavilla perusteilla. Asianajajalla on lakisää- teinen erityinen velvollisuus toimia tunnollisesti. Hänen asianajajan asemansa oikeuttaa myös sii- hen liittyvän hyväksymismenettelyn ja julkisen valvonnan johdosta luottamaan, että hän täyttää toimissaan tunnollisuusvaatimuksen. Edellä mai- nituista syistä asianajaja ei ollut osoittanut riit- tävää tunnollisuutta myydessään kuolinpesään kuuluneet osakkeet. Samalla hän on yksipuoli- sesti pyrkinyt valvomaan vain toimeksiantajan- sa etua, vaikka hänen olisi perunkirjoitustietojen perusteella asianajajana tullut kiinnittää huo- miota myös mahdollisten sukulaisten oikeuteen ja etuun. Asianajaja on siten esiintynyt julkista luottamusta herättävässä asemassa, mutta jättä- nyt riittävästi noudattamatta tuon luottamuksen perusteena olevaa asianajajan tunnollisuutta ja tehtävänsä vaatimaa tasapuolisuutta.
KKO 1991:79: julkaistujen tietojen aiheuttama taloudellinen vahinko
Toimittaja A oli laatinut tuotetestiä muistutta- vaan muotoon kirjoituksen, jossa oli selostettu hä- nen ja erään toisen henkilön näkemyksiä viiden eri valmistajan lastenvaunuista. Kirjoitus oli antanut lukijalle käsityksen puolueettomasta lastenvaunu- jen vertailusta sekä ollut omiaan antamaan lukijal- le harhaanjohtavan kuvan X:n maahantuoman las- tenvaunun ominaisuuksista. Kirjoitus oli julkais- tu laajalevikkisessä lehdessä ja se oli muodosta- nut näkyvän osan lehdessä ollutta kokonaisuutta,
25 Uuden vakuutusyhtiölain mukaan tällainen asia ratkaistaan vakuutusyhtiön tiedonantovelvollisuuden perusteella (ks. erityisesti lain 9 §). Ks. myös KKO 1992:89.
jossa oli käsitelty lastenhoitoon liittyviä kysymyk- siä. Katsottiin, että oli erittäin painavia syitä vel- voittaa A sekä lehden päätoimittaja B korvaamaan tuottamuksellaan X:n elinkeinotoiminnalle aiheut- tamansa taloudellinen vahinko (puhdas varallisuus- vahinko). Ään.
KKO:n mielestä eri elinkeinonharjoittajien valmistamien ja markkinoimien tuotteiden jul- kinen esittäminen ja arvosteleminen on sinänsä luvallista ja kannatettavaakin edellyttäen, että tämä tapahtuu asiallisesti ja puolueettomasti. Sitä vastoin ei voida pitää hyväksyttävänä, että joukkotiedotusvälineissä saataisiin seurauksetta hyvää lehtimiestapaa rikkoen harhaanjohtavasti ja asiattomasti arvostella elinkeinonharjoittajan tuotteita ja siten olosuhteissa, joissa vahingon synty on ilmeistä, vahingoittaa tämän varallisuus- asemaa. Tämän perusteella KKO katsoi, että on olemassa vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja erittäin painavia syitä korvausvel- vollisuuden määräämiseen aiheutetuista taloudel- lisesta vahingosta.
KKO 1997:181: sopimaton menettely elinkei- notoiminnassa
Elinkeinonharjoittaja A oli yhtiöiden X ja Y kanssa solmimillaan sopimuksilla luovuttanut yh- tiöille oikeuden hyödyntää taloudellisesti lukutai- don kehityspakettia, jonka ideointiin ja suunnitte- luun hän oli ratkaisevasti osallistunut. Sopimuksis- sa oli sovittu muun muassa A:lle hyödyntämisestä maksettavista korvauksista.
Yhtiöiden X ja Y, joissa määräävässä asemassa oli ollut B, tultua asetetuksi konkurssiin oli yhtiö Z, jossa B samoin oli määräävässä asemassa, vas- tikkeetta jatkanut kyseisen lukutaidon kehityspa- ketin hyödyntämistä.
Yhtiön Z katsottiin käyttäneen elinkeinotoimin- nassaan A:n kannalta sopimatonta menettelyä. A:lle aiheutuneen taloudellisen vahingon korvaamiseen katsottiin olevan erittäin painavia syitä.
Mainitussa tapauksessa siis sopimattoman menettelyn elinkeinotoiminnassa katsottiin muo- dostavan taloudellisen vahingon korvattavuuteen vaadittavat erittäin painavat syyt. Tärkeinä kritee-
xxxxx voitaneen myös pitää toiminnan tahallisuut- ta ja taloudellisten seurausten ennakoitavuutta.
KKO 2005:105: sopimaton menettely elinkei- notoiminnassa
Mallioikeuden haltija oli lähettänyt kilpailevan tuotteen jälleenmyyjille kirjeen, jossa väitettiin kil- pailevan tuotteen loukkaavan mallioikeutta ja kiel- lettiin mallioikeutta loukkaava toiminta. Myöhem- min oli oikeudenkäynnissä todettu, ettei kilpaileva tuote loukannut mallioikeutta. Korkeimman oikeu- den ratkaisusta ilmenevin perustein katsottiin, että mallioikeuden haltijan menettelytapa oli vallinnees- sa tilanteessa sopimaton ja että asiassa oli vahingon- korvauslain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitetut erittäin pai- navat syyt vahingonkorvauksen tuomitsemiseen.
Tässä tapauksessa jälleenmyyjille osoitettujen kirjeiden nimenomaisena tarkoituksena on ollut saada tuotteiden (haravien) myynti lakkaamaan. Tavoiteltu myynnin tyrehtyminen puolestaan on luonnollisesti ollut omiaan aiheuttamaan talou- dellisia menetyksiä toiselle osapuolelle.
KKO viittasi SopMenL:n 1 ja 2 §:n säännök- siin hyvän liiketavan vastaisesta tai muutoin sopi- mattomasta menettelystä sekä totuudenvastaisis- ta, harhaanjohtavista tai esitystavaltaan tai muo- doltaan sopimattomista ilmaisuista. Ratkaisussa listataan hyvän liiketavan rikkomisen kannalta keskeisiä kriteerejä: jos joku ryhtyy elinkeino- toiminnassaan tahalliseen menettelyyn, joka on hyvän liiketavan vastaista tai muutoin sopimaton- ta ja siten lain vastaista, tietäen menettelynsä ole- van omiaan aiheuttamaan toisen liiketoiminnas- sa taloudellisia menetyksiä, on KKO:n mukaan mainitun vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä säädetyn edellytyksen täyttymisen kannalta läh- tökohtaisesti kysymys sellaisista seikoista, jotka puhuvat vahingonkorvausvelvollisuuden puoles- ta. Tällöin pitäisi olla erityisiä vastasyitä, jotta korvausvelvollisuutta ei syntyisi.
Ratkaisusta ilmenee, että sopimaton menettely elinkeinotoiminnassa voi olla tekijä, jolla on mer- kitystä erittäin painavia syitä koskevan kriteerin täyttymiselle. KKO kuitenkin korosti käytettyjen keinojen sopimattomuutta ja toiminnan tahalli-
suutta. Varallisuusvahingon korvattavuuteen ei ratkaisun mukaan ole riittänyt pelkkä hyvän lii- ketavan rikkominen.
KKO 1991:32: sopimaton menettely elinkei- notoiminnassa
Kommandiittiyhtiö oli käyttänyt toisen elinkei- nonharjoittajan kannalta sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa. Kommandiittiyhtiötä ja sen henkilökohtaisesti vastuunalaisia yhtiömiehiä ei tuomittu suorittamaan korvausta menettelystä ai- heutuneesta taloudellisesta vahingosta, koska sii- hen ei ollut vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja erittäin painavia syitä.
Jutussa oli selvitetty, että kantajat olivat val- mistaneet taikka valmistuttaneet tuotetta (peliä) useiden kymmenien vuosien ajan. Pelien tai pelikorttien ulkoasu ei tuona aikana ollut muut- tunut. Vastaaja oli ryhtymällä valmistuttamaan ulkoasultaan kantajien valmistamien pelien ja pelikorttien kanssa identtisiä pelejä ja pelikort- teja käyttänyt toisen elinkeinonharjoittajan eli vastaajien kannalta sopimatonta menettelyä. Sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa ei kuitenkaan tässä tapauksessa pidetty erittäin painavana syynä. Ratkaisusta voitaneen päätellä, että merkitystä on annettu menettelyn moititta- vuuden arvioinnille.
KKO 1991:61: menettelyn huolimattomuus
Kysymys siitä, olivatko kommandiittiyhtiö A:n vastuunalaiset yhtiömiehet velvolliset suorittamaan B:n konkurssipesälle korvausta taloudellisesta va- hingosta, joka oli syntynyt siten, että kommandiit- tiyhtiö A oli vastaanottanut B:ltä työurakasta mak- susuorituksen, joka oli lahjan luonteinen.
Tapauksessa tekoa koskevat rangaistusvaati- mukset oli hylätty. Korvauksen tuomitsemisen edellytyksenä oli siten vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan, että siihen on erittäin paina- via syitä. Sellainen syy ei ole yksinään vastaajien tuottamuksen aste eikä mahdollisesti tuomitta- van korvauksen määrä. Se seikka, että varoja on perusteettomasti siirretty vastaajien omistamalle yhtiölle, ei sinänsä xxxx aihetta velvoittaa heidät henkilökohtaisesti maksamaan korvausta. Xxxxxxx ei ole selvitetty, että he olisivat käyttäneet hyväk-
seen yhtiön saamaa etua sellaisissa olosuhteissa, että heidän olisi pitänyt ymmärtää kysymyksessä olleen yhtiölle väärin perustein tulleita varoja. Tämän vuoksi he eivät ole velvolliset suoritta- maan vahingonkorvauksena puheena olevaa mää- rää B:n konkurssipesälle.
Saartotapaukset KKO 1983 II 187 ja KKO 1999:39
Työtaistelutoimena käytetty saarto, johon säännöllisesti liittyy vahingon aiheuttamisen tar- koitus, on yksi tyyppitilanne, jossa on jouduttu ottamaan kantaa sopimussuhteiden häiritsemi- seen liittyviin vastuukysymyksiin. Jäljempänä mainituista KKO:n ratkaisuista ilmenee, ettei boikottitilanteissa edes välitön vahingon aiheut- tamisen tarkoitus riitä vastuun perusteeksi, vaan huomiota on kiinnitettävä siihen, onko menettely sinänsä oikeudenvastaista tai suhteetonta.
KKO 1983 II 187
Vahingonkorvauslaki. Korvattava vahinko (5 lu- ku). Boikotti. Ostosaarto.
Liikkeenharjoittajan irtisanottua työntekijänsä työsopimuksen ammatillinen paikallisjärjestö oli sanomalehdessä ilmoittamalla toimeenpannut työn- antajan liikkeisiin kohdistuvan ostoboikotin, jota eräs ammattiosasto oli tukenut jakamalla tiedotteita perheisiin ja eräille työpaikoille. Saarron tarkoituk- sena oli mm. ollut painostaa työnantajaa, joka irti- sanomista koskevissa neuvotteluissa oli suostunut tietyn suuruisen korvauksen maksamiseen, maksa- maan työntekijän vaatima korvaus. Paikallisjärjestö oli puuttumalla tällä tavoin joukkotoimin työnan- tajan ja työntekijän väliseen riitaan, jonka varalta työntekijällä on ollut käytettävissään laissa sääde- tyt oikeuskeinot, ja siten vaikeuttamalla työnanta- jan elinkeinotoimintaa menetellyt hyvän tavan vas- taisesti. Koska työnantaja puolestaan oli työnteki- jän irtisanoessaan menetellyt moitittavasti, ei ollut VahL 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja erityisen paina- via syitä velvoittaa järjestöä suorittamaan työnan- tajalle vahingonkorvausta ostosaarron aiheuttamas- ta taloudellisesta vahingosta. (Ään.)
Ratkaisussa ammattiliitto ryhtyi työtaistelu- toimeen työntekijän laittomana pitämänsä irtisa- nomisen takia. Julkaisemassaan vetoomuksessa
liitto kehotti jäseniään boikotoimaan työantajan palveluita työntekijän työsuhdeturvan loukkauk- sen vuoksi. KKO arvioi tapauksessa ilmeneviä vastakkaisia intressejä. Toisaalta oli kiinnitettä- vä huomiota sopimus- ja sananvapauteen sekä työmarkkinajärjestön oikeuteen edistää etujaan ja myös kehottaa jäseniään olemaan tekemättä sopi- muksia. Toisaalta tällöinkään ei ollut lupa käyttää virheellistä informaatiota, ja esitettyjen tietojen totuudenmukaisuudesta oli varmistuttava.
Kuitenkaan se, että vastaajan menettelyä pidet- tiin hyvän tavan vastaisena, ei KKO:n mukaan riittänyt täyttämään erittäin painavien syiden vaa- timusta, kun myös työnantaja oli menetellyt tuot- tamuksellisesti erottamalla työntekijän. Äänes- tyksessä osa jäsenistä ei pitänyt saartoa hyvän liiketavan vastaisena, ja yksi jäsen oli sitä mieltä, että erittäin painavien syiden kriteeri täyttyi.
KKO 1999:39
Ammattijärjestö oli jäsentensä yhteistä etua val- voakseen julistanut ostosaarron perusteilla, jotka eivät olleet olleet syrjiviä tai muutoin epäasialli- sia. Saarron yhteydessä ei ollut turvauduttu lainvas- taisiin tai epäasiallisiin menettelytapoihin. Koska järjestön menettelyä ei pidetty lain tai hyvän tavan vastaisena, ei ollut perusteita velvoittaa järjestöä korvaamaan saarrosta aiheutunutta vahinkoa.
KKO:n mukaan työmarkkinoilla painostus- toimenpiteenä toisinaan käytetty saarto voi olla kielletty, jos se kohdistuu työtaistelutoimenpi- teenä voimassa olevaan työehtosopimukseen tai se on muutoin lainvastainen. Lähtökohtaisesti saarto on muutoin yleisestä toimintavapaudesta johtuen Suomessa sallittu. Xxxxxxx tavoitteista ja myös käytetyistä menettelytavoista riippuu, onko sitä tällöin pidettävä hyväksyttävänä vai ei. Työntekijöitä edustavilla järjestöillä on siten yleensä oikeus ryhtyä ostosaartoon keskeisten tavoitteittensa saavuttamiseksi. Edes se, että saarto kohdistuu työnantaja- ja työntekijäjärjes- töihin nähden kolmanteen osapuoleen, ei vielä merkitse sitä, että toimenpide olisi kielletty ja että siitä aiheutuisi velvollisuus korvata saarrosta
aiheutunut taloudellinen vahinko. Myös korkeim- man oikeuden käytännössä ostosaartoa on pidetty periaatteessa luvallisena. Saarron on kuitenkin katsottu voivan aiheuttaa velvollisuuden siitä joh- tuneiden taloudellisten vahinkojen korvaamiseen silloin, kun toimenpide on ratkaisuissa seloste- tuista syistä ollut hyvän tavan vastainen ja siis oikeudenvastainen (KKO 1983 II 187, 1985 II
118, 1987:85, 1987:86).
Saarron luonteeseen kuuluu vastapuolen talou- delliseen asemaan vaikuttaminen. Toimenpiteen hyvän tavan vastaisuutta ja mahdollista vahingon- korvausvelvollisuutta arvioitaessa on siten otetta- va huomioon sekä toimenpiteen tavoite että sen toteuttamistapa.
Julistettu ostosaarto on alun perin kohdistettu useiden majoitus- ja ravitsemusliikkeiden majoi- tustoimintaan, vaikka sillä on pyritty vaikutta- maan niihin siivousalan yrityksiin, joiden sii- voojat ovat työskennelleet ostosaarron kohteena olleissa hotelleissa.
Ostosaartoon on ryhdytty, koska järjestö on katsonut hotellin kerroshoitotyötä tehneiden työn- tekijöiden palkkaetujen huonontuvan tilanteessa, jossa siivousyrityksiä edustava yhdistys on aikai- semmasta käytännöstä poiketen tehnyt hotellin kerroshoitotyötä koskevan työehtosopimuksen toisen työntekijäjärjestön kanssa. Työntekijöiden palkka- ja muista työehdoista sopiminen ja työn- tekijöiden etujen ajaminen kuuluu työntekijäjär- jestöjen keskeisiin tehtäviin. Järjestö on työn- tekijöitä edustavana yhdistyksenä ostosaartoon ryhtyessään valvonut jäsentensä yhteistä etua. Niin ikään paikallisjärjestöt saartoa tukiessaan ovat ajaneet työntekijöiden yhteistä etua. Seikat, joiden perusteella saartoon on ryhdytty, eivät ole olleet syrjiviä tai muutoin epäasiallisia.
Saarron yhteydessä ei ole esitetty vääriä tieto- ja taikka muutoin turvauduttu lainvastaisiin tai epäasiallisiin menettelytapoihin. Esimerkiksi saarto on julistettu koskemaan vain hotellitoimin- taa. Saartoa ei näin ollen ole toteutettu tavoitteen saavuttamiseen nähden liiallisilla toimenpiteillä. Se, että kantajayrityksellä oli kerroshoitotyöstä
voimassa oleva sopimus, jota ei voitu yksipuo- lisesti peruuttaa, ei vallinneessa tilanteessa yksi- nään tehnyt ostosaartoa oikeudenvastaiseksi.
Korkein oikeus katsoi, etteivät ostosaarron toi- meenpanneet tai sitä tukeneet järjestöt ole näis- sä olosuhteissa menetelleet lain tai hyvän tavan vastaisesti. Sen vuoksi ei ollut perusteita velvoit- taa niitä korvaamaan ostosaarrosta aiheutunutta vahinkoa.
Hemmon mukaan ratkaisusta ilmenee, että varallisuusvahinko saattaa tulla korvattavaksi saartotilanteissa, mutta korvausvastuu edellyttää tällöin laittomien menettelyjen, totuudenvastainen informaation tai suhteettomien toimien käyttä- mistä.26 Viimeksi mainitussa ratkaisussa ammat- tijärjestö oli jäsentensä yhteistä etua valvoakseen julistanut ostosaarron perusteilla, jotka eivät olleet olleet syrjiviä tai muutoin epäasiallisia. Saarron yhteydessä ei ollut turvauduttu lainvastaisiin tai epäasiallisiin menettelytapoihin. Bruun toteaa kommentissaan ratkaisuun KKO 1983 II 187, että vasta kun on osoitettu laittomien tai selväs- ti moitittavien toimien käyttö, voidaan arvioida, onko myös erittäin painavien syiden kriteeri täyt- tynyt.27
Ruotsin HD 12.9.200528: sopimaton menettely elinkeinotoiminnassa
Tapaus liittyy sopimussuhteiden häiritsemi- seen hieman lähemmin kuin mikään edellä esi- tetyistä Suomen KKO:n ratkaisuista. Ratkaisua arvioitaessa on muistettava, että Ruotsin vahin- gonkorvauslaissa (skadeståndslagen, SkL) ei mainita erittäin painavien syiden kriteeriä varal- lisuusvahinkoa koskevan sopimuksenulkoisen korvausvastuun edellytyksenä, mutta silti kor-
vattavuuden piirin ei voida sanoa selkeästi ero- avan Suomen lain mukaisesta.29
Tapauksessa O sopi M:n kanssa vuokraoikeu- den siirrosta O:ltä M:lle. Sopimuksen mukaan M ei saanut siirtää vuokraoikeutta tai alivuokra- ta sen kohteena olevia tiloja antamatta tietyissä olosuhteissa O:lle mahdollisuutta sopimuksen kohteen takaisinlunastukseen. M:n oli lisäksi irtisanottava sopimuksessa tarkoitettu siirto tai alivuokraus. Sopimuksen yhteinen tarkoitus oli estää vuokraoikeuden siirto yritykselle, joka har- joittaisi O:n kanssa kilpailevaa toimintaa vuok- ratuissa tiloissa.
Kolmas T hankki O:n tietämättä määräysvallan M:ssä ennen O:n ja M:n sopimuksen solmimista. T:n tarkoituksena oli jo tuolloin järjestää itsel- leen mahdollisuus harjoittaa kilpailevaa toimin- taa tiloissa. T oli tietoinen tällaisen toiminnan O: lle aiheuttamasta vahingosta.
HD:n mukaan T oli vastuussa O:n varallisuus- vahingosta Ruotsin SkL:n perusteella, koska sen ei katsottu rajoittavan tällaisten vahinkojen kor- vattavuutta rikoksella aiheutettuihin vahinkoihin. HD katsoi, että sopimuspuoli vastaa sopimuk- sen perusteella ja että tietyissä oloissa kolmas voi joutua vastuuseen törkeän sopimattomasta (”kvalificerat otillbörligt) menettelystä.
Ratkaisu perustuu siihen, että T:n katsottiin käyttäneen hyväksi M:n luottamuksellista sopi- mussuhdetta O:n kanssa kilpailuedun saamiseksi tähän nähden, mitä oli pidettävä sopimattomana menettelynä. Menettelyyn kuului M:ää koskevan määräysvallan salaaminen ja tietoisuus O:n tar- koituksesta olla siirtämättä vuokraoikeutta kil- pailijalle.
Tapaus on rakenteeltaan toisenlainen niissä tilanteissa, joissa T on sopinut M:n kanssa sellai-
26 KKO:n ratkaisut kommentein I 1999.(toim. Xxxxx Xxxxxxx. Jyväskylä 1999) s. 313–315, vrt. myös KKO:n ratkaisut kommentein II 2005 (toim. Xxxxx Xxxxxxx. Jyväskylä 2006) s. 203 ja Xxxxx Xxxx, Vahingonkorvausoikeus (Porvoo 2005) s. 297.
27 Bruun, Niklas, Kommentti ratkaisuun KKO 1983 II 187, LM 1984 s. 877–886.
28 HD:n ratkaisu 12.9.2005 T 4136-03.
29 Ks. esim. Hemmo 1998 s. 57 s. Vrt. myös Kleineman 1987 s. 417 ss.
sesta kaupan kohteesta, jonka se tietää luvatuksi toiselle (O:lle). Yhteistä on lähinnä kolmannen T:n tuleminen olemassa olevan sopimussuhteen osapuolten (M:n ja O:n) väliin (interference) ja sopimusrikkomuksen aiheuttaminen (inducement) tässä suhteessa. Tosin HD:n ratkaisu ei perustunut sopimusrikkomuksen aiheuttamiseen, vaan sopi- mattomana pidettyyn kilpailumenettelyyn. Sopi- minen soiselle luvatun kaupan kohteesta on joka tapauksessa lähempänä yleisen toimintavapauden käyttämistä kuin edellä selostettu Ruotsin HD:n tapaus. Kuten Suomen KKO:n ratkaisuissa HD piti myös vahingoittamistarkoitusta ja törkeää tuottamusta sekä menettelystandardin rikkomista vastuun edellytyksinä.
6. Johtopäätöksiä
Edellä tarkasteltu oikeuskäytäntö osoittaa ensinnäkin, että sopimussuhteiden häiritseminen ei Suomen oikeudessa ole ainakaan vastaavaan brittiläiseen instituutioon rinnastuva sopimukse- nulkoisen vastuun tyyppitapaus. Itse asiassa, kun nimenomaisia tapauksia ei ole yhtään, voitaisiin jopa väittää, että Suomen oikeus ei tunne tällaista instituutiota. Tällainen johtopäätös olisi varmasti kuitenkin harhaanjohtava. Yleisten korvausoikeu- dellisten edellytysten täyttyessä myös Suomen
oikeus tarjoaa keinoja oikeussuojan saamiseksi sopimussuhteiden häiritsemistä vastaan. Toisaal- ta oikeuskäytännön puuttuminen saattaa viitata siihen, että tilanteiden arvioinnissa on painotettu enemmän yleisen sopimusvapauden intressejä. Mahdollisesti loukatun osapuolen oikeussuo- ja on pyritty järjestämään muulla tavoin kuten sopimussuhteen puitteissa sopimusoikeudellisin keinoin.
Viitekehykseksi arvioitaessa sopimuksenul- koista oikeussuojaa sopimussuhteiden häirit- semistä vastaan määräytyy lähinnä sopimaton menettely elinkeinotoiminnassa, joka on oikeus- käytännössä ollut vaikuttamassa varallisuusva- hingon korvattavuuden vaatimien erittäin paina- vien syiden kriteerin täyttymiseen. Sopimaton menettely (hyvän liiketavan vastaisuus) ei kuiten- kaan ole yksinään tähän riittänyt, vaan lisäksi on edellytetty menettelyn erityistä moitittavuutta ja tahallisuutta tai sitä lähellä olevaa tuottamusta. KKO:n ratkaisuperusteet huomioon ottaen pelk- kä sopimusrikkomuksen aiheuttaminen ilman vahingoittamistarkoitusta ei riitä ylittämään vaadittavaa korvauskynnystä. Työtaistelutoimia koskevissa ratkaisuissa edes vahingon tietoinen aiheuttaminen ei ole riittänyt vastuuperusteeksi, vaan lisäksi on vaadittu laittomien tai suhteet- tomien keinojen käyttämistä tai turvautumista totuudenvastaiseen informaatioon.
Xxxxx Xxxxxxx