SUVI NIEMINEN

XXXX XXXXXXXX

Kuulumisen politiikkaa

Maahanmuuttajasairaanhoitajat, ammattikuntaan sisäänpääsy ja toimijuuden ehdot

AKATEEMINEN VÄITÖSKIRJA

Esitetään Tampereen yliopiston terveystieteiden yksikön johtokunnan suostumuksella

julkisesti tarkastettavaksi terveystieteiden yksikön luentosalissa, Xxxxxxxxxxxxxxxx 0, Xxxxxxx,

11. päivänä kesäkuuta 2011 klo 12.

English abstract

TAMPEREEN YLIOPISTO

AKATEEMINEN VÄITÖSKIRJA

Tampereen yliopisto, terveystieteiden yksikkö

Ohjaaja

Dosentti Xxx Xxxxxxxxxx Helsingin yliopisto

Esitarkastajat

Xxxxxxxx Xxxxxx Xxxxxxxxx Helsingin yliopisto Professori Xxxxxx Xxxxxxxx Tampereen yliopisto

Myynti Tiedekirjakauppa TAJU PL 617

33014 Tampereen yliopisto

Puh. 000 000 0000

Fax (00) 0000 0000

xxxx@xxx.xx xxx.xxx.xx/xxxx xxxx://xxxxxx.xxx.xx

Kannen suunnittelu Xxxxx Xxxxxxxx

Acta Universitatis Tamperensis 1616 ISBN 978-951-44-8457-5 (nid.)

ISSN-L 1455-1616

XXXX 0000-0000

Acta Electronica Universitatis Tamperensis 1077 ISBN 978-951-44-8458-2 (pdf )

ISSN 1456-954X

xxxx://xxxx.xxx.xx

Tampereen Yliopistopaino Oy – Juvenes Print Tampere 2011

Sisällys

Kiitokset 4

Tiivistelmä 6

Summary 8

Luettelo alkuperäisistä osajulkaisuista 10

1 Johdanto 11

2 Sairaanhoitajat kansainvälisen muuttoliikkeen, kansallisten työmarkkinoiden

ja monikulttuuristen työyhteisöjen tutkimuksessa 17

2.1 Globaali näkökulma: Sairaanhoitajien kansainvälinen muuttoliike 18

2.2 Kansalliset työmarkkinat ja terveydenhuollon työmarkkinoiden uudet jaot 24

2.3 Työyhteisönäkökulma: Kulttuurisia yhteentörmäyksiä ja etnisiä hierarkioita 28

2.4 Yhteenveto aikaisemmasta kirjallisuudesta ja tutkimukselliset haasteet 30

3 Ammattikunta ja sosiaalinen järjestys:

Kuka voi kuulua joukkoon ja millä ehdoin? 32

3.1 Ammatti sosiaalisen järjestyksen neuvotteluareenana 32

3.2 Ammatillisuus ja kulttuuriset luokittelut 39

3.3 Toimijuus ja kuulumisen rakentuminen 45

4 Tutkimusasetelma ja –kysymykset:

Ammattikuntaan kuulumisen politiikka 49

5 Tutkimuksen toteutus 55

5.1 Tutkimusaineisto 55

5.2 Tutkimusprosessi 65

5.3 Aineistojen lukutapa 67

5.4 Tutkimusetiikka 71

6 Tutkimuksen tulokset 73

6.1 Maahanmuuttajasairaanhoitajat eriarvoistuvilla kansallisilla työmarkkinoilla 73

6.2 Ammattikunnan eriytyminen ja kuulumisen kulttuuriset ehdot 77

6.3 Maahanmuuttajuus ja toimijuuden ehdot 80

7 Lopuksi 84

Kirjallisuusluettelo 89

Liite 1 98

Liite 2 99

Liite 3 103

Liite 4 104

Liite 5 105

Liite 6 109

Kiitokset

Tämä tutkimusmatka sai alkunsa oikeastaan toisella matkalla. Harppaus suoma- laisen terveysalan opiskelijan roolissa intialaiseen sairaalamaailmaan ja takaisin oli kokemuksena rikas ja ajatuksia herättävä.

Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää kaikkia tutkimukseeni eri tavoin osallistu- neita maahanmuuttajasairaanhoitajia, jotka jakoivat arvokasta aikaansa ja koke- muksiaan kanssani. Ilman teidän vaivannäköänne ja innostustanne tätä tutkimus- ta ei olisi syntynyt.

Työni ohjaajalle, dosentti Xxx Xxxxxxxxxxxxxx, lausun mittaamattomat kiitokseni. Lealla on erityinen taito huomata, milloin työn eteneminen kaipaa uskon valamis- ta ja kannustusta, milloin ehkä vähän tuuppausta ja ravistelua ja milloin taas on parasta antaa vähän tuumaustaukoa ja kypsyttelyaikaa. Professori Xxxxxx Xxxxxx kiitän matkan varrella rakentavasti lausutuista arvokkaista kommenteista. Xxxx- xxx asiantuntemus myötävaikutti myös merkittävästi siihen, että tutkimuksestani syntyi aivan viimeisillä (kilo)metreillä artikkelityö monografian sijaan. Ohjaus- ryhmäni jäsenenä toiminut professori Xxxxx Xxxxxxxx on kommentoinut erinäisiä käsikirjoituksiani asiantuntemuksella ja paneutuen. Kiitän Xxxxxx mukanaolosta. Myös dosentti Xxxxx Xxxxxxxx on ollut merkittävä rooli tutkimukseni muotoutu- misessa aivan alkumetreiltä alkaen. Kiitän Xxxxxx lämpimästi oivaltavista näkökul- mista ja ajatuksia selkiyttävistä kommenteista.

Esitarkastajiani dosentti Xxxxxx Xxxxxxxxxxx ja professori Xxxxxx Xxxxxxxx kiitän perusteellisista ja asiantuntevista kommenteista, jotka toimivat arvokkaana apuna työn viimeistelyvaiheessa.

Matkan varrella työtäni ovat edesauttaneet ja kehittäneet lukuisat ihmiset ja kollegat. Olen teille lämpimästi kiitollinen, vaikkei tässä ole mahdollista kaikkia erikseen mainita. Tampereen yliopiston terveystieteen laitoksen henkilökuntaa ja kollegoja kiitän xxxxxxxx saamastani avusta ja arjen keskusteluista. Laitoksen FF- ja myöhemmin SOTEPO-seminaarilaisia kiitän työni kommentoimisesta vuosi- en varrella. Henkinen kotini on näiden vuosien aikana ollut Xxx Xxxxxxxxxxxx ja Xxxxx Xxxxxx tutkimusprojektien ympärille muodostuneessa ryhmässä, jonka ko- koonpano on vuosien varrella aina jonkin verran uudistunut. Haluan kiittää eri- tyisesti Xxxxx Xxxxxxxx, Xxxxx Xxxxxxx, Kirsti Santamäkeä, Xxxx Xxxxxxxxx, Xxxxx Xxxxxxx, Päivi Ahosolaa sekä Xxx Xxxxxxxxxxx raikkaista ja rakentavista kommen- teista sekä ajatuksia herättävistä – ja toisinaan varsin hilpeistäkin – keskusteluista. Xxxxxx kanssanne on ollut ilo kulkea tutkimuspolkujen viidakossa!

Tutkimuksen rahoituksesta kiitän Suomen Akatemiaa ja dosentti Xxx Xxxxxxx- xxxxx johtamaa projektia Rekrytoinnin Politiikka (no. 207402), Xxxxx ja Xxxxx Xx-

hurin rahastoa, Tampereen yliopistoa, Pirkanmaan sairaanhoitopiiriä sekä Tampe- reen kaupungin tiederahastoa. Tutkimuksen tekoa helpottaneista tahoista haluan lausua kiitokseni erikseen Xxxxx Xxxxxxxxxxxxxx ja Xxxxx Xxxxxxxxxx, jotka olivat suu- reksi avuksi tutkimuksen alkuvaiheessa. Xxxxx Xxxxxxx kiitän tarkasta litterointi- työstä ja Xxxxx Xxxxxxxxx kirjallisuushauissa auttamisesta. Nykyisille esimiehilleni ja työtovereilleni Pirkanmaan Sininauhassa lausun kiitokset siitä joustavuudesta ja tuesta, jota olette osoittaneet tutkimukseni viimeistelyn loppumetreillä.

Ystävilleni kaunis kiitos siitä, että olen saanut seurassanne sekä purkaa tutki- muksen tekemiseen liittyviä paineita että unohtaa autuaasti koko asian. Perheeni on toiminut koko prosessin ajan korvaamattomana henkisen ja käytännöllisen tu- en lähteenä. Isäni Xxxxxx kanssa olen saanut jakaa tutkimuksen tekemiseen liittyviä käytännön asioita. Äidilleni Ritvalle ja veljelleni Samille haluan lausua erityiset kii- tokseni lasten viihdyttämisestä ja hoivaamisesta silloin, kun tutkija-äiti on porhal- tanut seminaareissa ja konferensseissa tai vetäytynyt kammioonsa kirjoittamaan. Xxxxx kiitän myös työni oikolukemisesta. Myös veljieni Jyrin, Xxxxxx ja Jussin kan- nustus on ollut tärkeää. Xxxxxx, Unnaa ja Xxxxx kiitän siitä pitkämielisyydestä ja rakkaudesta, josta olen saanut iloita koko tutkimuksenteon ajan. Xxxxxx elämäni kiintopisteitä, kuulumiseni ehtoja. Omistan tämän tutkimuksen pikkuveljeni Las- sin muistolle. Lassi osoitti elävästi, mistä ennakkoluulojen ja kategorisointien ky- seenalaistamisessa ja purkamisessa todella on kyse.

Tampereella pääsiäisenä 2011 Xxxx Xxxxxxxx

Tiivistelmä

Kuulumisen politiikkaa:

Maahanmuuttajasairaanhoitajat, ammattikuntaan sisäänpääsy ja toimijuuden ehdot

Tutkimuksen kohteena on EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta Suomeen muuttanei- den ulkomaalaistaustaisten sairaanhoitajien ammattikuntaan sisäänpääsy ja sitä määrittävät ehdot. Monitasoisen tarkastelun kiinnekohtana toimii ammattikunta. Tästä käsin tutkimuksessa tarkastellaan maahanmuuttajasairaanhoitajille avautuvia työnjaollisia asemia ja niiden ehtoja sekä yhteiskunnallisen toiminnan makro- että mikrotasoilla. Tutkimuksessa tehdään näkyviksi niitä yhteiskunnallisia, kulttuuri- sia ja sosiaalisia ehtoja, jotka muovaavat maahanmuuttajasairaanhoitajien ammatti- kuntaan sisäänpääsyä ja sen jäsenenä toimimista tietyssä yhteiskunnallis-historial- lisessa tilanteessa. Empiirisen tutkimuksen kohteena ovat sairaanhoitajatyövoiman tarvetta ja rakennetta määrittävä poliittinen kielenkäyttö, ammatin sääntelyyn osallistuvien tahojen institutionaaliset käytännöt sekä työyhteisöjen sosiaaliset käy- tännöt ja kohtaamiset. Tutkimusnäkökulma rajautuu muista kuin työperusteisista syistä maahan muuttaneiden sairaanhoitajien toimintaehtojen ja kokemusten tar- kasteluun. Tutkimus koostuu yhteenveto-osasta ja neljästä artikkelista.

Tutkimus kiinnittyy ammattien ja työn sosiologiaan sekä kulttuuristen luokit- telujen teoreettis-metodologiseen traditioon. Tutkimuksen analyyttinen ote on kaksitahoinen. Rakenteellisesta näkökulmasta tarkastelun kohteena ovat maa- hanmuuttajasairaanhoitajille avautuvat työnjaolliset asemat. Kulttuurisesta nä- kökulmasta tarkastelu kohdistuu niihin kulttuurisiin erontekojen ja luokittelujen perusteisiin, joiden kautta ammattikuntaan kuulumista ja sen ehtoja määritellään. Maahanmuuttajasairaanhoitajien toimijuuden ja sen ehtojen tarkastelu muodostaa tutkimuksen analyyttisiä näkökulmia yhdistävän tulkinnallisen kehyksen.

Tutkimusaineisto muodostuu kolmesta erityyppisestä aineistosta: politiikka- asiakirjoista, maahanmuuttajasairaanhoitajien haastatteluista ja haastatteluja täy- dentävästä kyselystä. Sairaanhoitajatyövoiman kansallisen määrittelyn kannalta keskeisten politiikka-asiakirjojen analyysi taustoittaa sitä kansallista toimintaym- päristöä, jossa maahanmuuttajasairaanhoitajien ammattikuntaan kuulumisen paikoista ja ehdoista neuvotellaan. Tutkimuksen pääaineisto muodostuu maa- hanmuuttajasairaanhoitajien haastatteluista (n=20), jota kyselyaineisto (n=30) täydentää maahanmuuttajasairaanhoitajien työllistymisodotusten osalta. Koko ai- neiston analyysi perustuu institutionaalisissa ja sosiaalisissa käytännöissä tuotetta- vien kulttuuristen merkityksenantojen ja erontekojen luentaan.

Tutkimus osoittaa, miten maahanmuuton peruste yhdessä sukupuolen ja am- mattialan kanssa jäsentävät koulutettujen maahanmuuttajien työmarkkinoille si- säänpääsyn ehtoja. Muista kuin työperusteisista syistä maahan muuttaneiden naisammattilaisten on vaikea tulla tunnistetuiksi ammattitaitoisena työvoima- resurssina. Työvoimapoliittisten linjausten sekä ammatillisen sääntelyyn kiinnitty- vien institutionaalisten käytäntöjen kautta heille rakennetaan paikkoja työjaollisiin marginaaleihin. Pätevöitymiseen liittyvistä institutionaalisista esteistä huolimatta tutkimuksessa haastatellut maahanmuuttajasairaanhoitajat työllistyivät ammatin- harjoittamisluvan saatuaan helposti ja saavuttivat arvostettuja työnjaollisia asemia ammattikuntansa jäseninä.

Väitöskirja tuo esiin, kuinka erilaisia ihmisryhmiä stereotyyppisesti kategorisoi- vat kulttuurisen luokittelun tavat johtavat helposti maahanmuuttajien ammatilli- sen osaamisen ohittamiseen tai kyseenalaistamiseen. Tutkimus osoittaa kuitenkin, ettei kysymys ole maahanmuuttajasairaanhoitajien kohdalla ainoastaan etnisyy- teen perustuvista hierarkkisista jaoista ja ulossulkemisen tavoista, vaan etnisyys kietoutuu yhteen sairaanhoitajan ammatin sisällä jo entuudestaan vallitsevien sosi- aalisten ja kulttuuristen jakojen ja hierarkioiden kanssa. Maahanmuuttajasairaan- hoitajien toimijuuden tarkastelu puolestaan osoittaa, että merkittävimpänä am- mattikuntaan, työyhteisöihin ja työmarkkinoille kiinnittymisen resurssina toimi työkokemuksen myötä saavutettu vahva ammatillinen osaaminen ja identiteetti.

Tutkimus tuo näkyviin vallitsevan tilanteen ristiriitaisuuden: Samalla kun po- liittinen ja julkinen mielenkiinto kohdistuvat ennen kaikkea sairaanhoitajien rek- rytointiin ulkomailta, muita reittejä maahan päätyneet sairaanhoitajat kohtaavat merkittäviä vaikeuksia pätevöityä ja päästä ammattinsa harjoittajiksi suomalaisille työmarkkinoille. Tutkimuksen pohjalta voi todeta, miten tärkeää nykyisessä yh- teiskunnallisessa ja työvoimapoliittisessa tilanteessa olisi tunnistaa ja tunnustaa myös muista kuin työperusteisista syistä maahan muuttavien ja tänne jo muutta- neiden sairaanhoitajien koulutus, ammattitaito ja työvoimaresurssi.

Avainsanat: maahanmuuttajasairaanhoitaja, terveydenhuollon työmarkkinat, sai- raanhoitajan ammatillisuus ja ammattikuntaan sisäänpääsy, kulttuurinen luokitte- lu, neuvoteltu sosiaalinen järjestys

Summary

Politics of inclusion:

Immigrant nurses, entrance into profession and agency in the making

The focus of the study lies on the professional positions of immigrant nurses in Finland coming outside the EU and EEA countries. Furthermore, the study draws attention to the terms and conditions for professional inclusion set within the na- tional health care labour market, the nursing profession and the work communi- ties within health care. In this multilevel approach the point of departure is xxxx- ver the nursing profession. The aim of the study is to understand, explicate and make visible those societal, cultural and social terms and conditions that exist in society and form the basis of the social negotiations over the professional inclu- sion of immigrant nurses in health care in a variety of institutional settings. The foci of the empirical inquiry are the political use of language determining the ex- pected configuration and demand for the nursing workforce, as well as the social and institutional practices of the organizations and working communities taking part in regulating the nurse profession. The perspective of this study is restricted to immigrant nurses who have migrated to Finland due to other than labour-based reasons. The study consists of a conclusion and four publications.

The study draws on the sociology of work and occupations as well as on the theoretical and methodological tradition of cultural categorizations. The analyti- cal approach applied is twofold. Firstly, from a structural point of view, the focus of interest lies on immigrant nurses’ positions in the division of labour within the health care labour market and work organizations. Secondly, from a cultural point of view, attention is paid to the cultural categorizations that define the terms and conditions of inclusion in the profession through institutional and social practices. The focal point of interpretation comprises the terms and conditions, resources and means of agency of the immigrant nurses.

The research material consists of three kinds of data: policy documents, inter- views with immigrant nurses, and a questionnaire complementing these inter- views. The scrutiny of policy documents relevant to the nurse workforce provides a background for understanding and explicating the national context where the locations and conditions of the professional inclusion of immigrant nurses are ne- gotiated. The main research material consists of interviews with immigrant nur- ses (n=20), which are complemented by a questionnaire (n=30) regarding immi- grant nurses’ expectations for employment. The analysis of the research material is

based on interpreting the cultural making of meanings and differences produced through institutional and social practices.

The study shows how the grounds for immigration together with gender and profession define the terms and conditions for educated immigrants entering the labour market. Furthermore, the study highlights how immigrant female profes- sionals who have migrated due to reasons other than employment have difficulties in being acknowledged as a professional workforce resource. Through institutional practices stemming from the procedures of labour policy and professional regula- tion, these immigrant professionals are easily marginalized within the division of labour. Despite institutional barriers and obstacles related to professional quali- fications, the immigrant nurses interviewed got easily employed after receiving a license to practice professional nursing. They also reached respected positions in the division of labour as members of their profession.

The dissertation sheds light on how cultural categorizations stereotypically clas- sify different groups of people and how easily these sorting-out practices lead to the ignoring, overtaking and questioning of immigrants’ professional skills and competence. The study also shows that, with regard to immigrant nurses, the issue of concern is not only the hierarchic categorizations and exclusion practices based on ethnicity. Instead, ethnicity only shapes the existing social and cultural divisi- ons and hierarchies in the nursing profession. The analysis of the agency of im- migrant nurses demonstrates, however, that strong professional skills, competence and identity constitute the most significant resource in entering into and practi- cing the profession in work communities and in the labour market.

The dissertation explicates the contradictory nature of the prevailing societal and institutional practices. While political interest and public concern primarily focus on the recruiting of nurses from abroad, the nurses who have already mi- grated to the country need to cope with significant difficulties in gaining qualifica- tions and entering the Finnish labour market to practice their profession. Based on the results of the study, it becomes evident how important it is in the current situ- ation to recognize and acknowledge the education and professional competence of the immigrant nurses who migrate to the country due to other than labour-based reasons as a resource for the labour market for health-care professionals.

Keywords: immigrant nurse, health care labour market, entrance into nurse pro- fession, cultural categorizations, negotiated social order

Luettelo alkuperäisistä osajulkaisuista

Artikkeli I Xxxxxxxx, S. & Xxxxxxxxxx, X. (2008). Immigrant nurses in Finland: Political negotiations on occupational membership. Teoksessa S. Xxxxx, X. Xxxxxxxxxx, X. Xxxx, X. Xxxxxxxxx & B. Dybbroe (toim.): Care Work in Crisis. Malmö: Studentlitteratur, 199–218.

Artikkeli II Nieminen, S. (2011). Maahanmuuttajasairaanhoitajien työläät tiet ammattiin. Teoksessa A. Xxxxx & T. Ruoholinna (toim.): Terveysalan ammatit ja koulutus. Helsinki: Gaudeamus, 224– 246.

Xxxxxxxxx XXX Xxxxxxxx, S. Maahanmuuttajasairaanhoitajien työmarkkina- asema ja toimijuuden ehdot. Lähetetty julkaistavaksi 6.10.2010.

Artikkeli IV Nieminen, S. (2010). Neuvotteluja ammatillisesta jäsenyydestä

– maahanmuuttajasairaanhoitajat terveydenhuollon työyhtei- söissä. Teoksessa S. Wrede & C. Xxxxxxxx (toim.): Vieraita työs- sä. Helsinki: Gaudeamus, 147–171.

1 Johdanto

Xxxxx terveysalan ammattihenkilöstön riittävyydestä on maailmanlaajuinen. Sa- malla kun kansalliset terveydenhuoltojärjestelmät kamppailevat yhä pahenevien rekrytointikriisien kanssa, sairaanhoitajista on muodostunut maailmalla yksi ky- sytyimmistä ja kansainvälisesti liikkuvimmista ammattiryhmistä. Useat länsimaat ovatkin hoitaneet terveydenhuollon henkilöstövajettaan jo vuosikymmeniä tur- vautumalla laajamittaiseen ulkomaisen työvoiman rekrytointiin (esim. Xxxxxx & Xxxxxx 2004; Xxxxxx 2007). Näillä terveysammattilaisten globaaleilla työmark- kinoilla Suomi profiloitui vielä 1990-luvun lopulla pikemminkin ammattilaisten maasta- kuin maahanmuuttomaana. Vanheneva väestö sekä vähenevä ja yhä vai- valloisemmin raskaalle hoitoalalle houkuteltava työvoima muodostavat kuitenkin yhtälön, jonka edessä myös Suomessa on pohdittava uudenlaisia ratkaisuvaihto- ehtoja ja toimintatapoja. Kysymys on siitä, miten vastata terveydenhuollon työvoi- man rekrytointiin, ammatilliseen koulutukseen ja työnjakoon liittyviin haasteisiin (Xxxxxxxxxx 2008).

Tässä yhteiskunnallisesti dynaamisessa tilanteessa ulkomaalaiset sairaanhoitajat ovat herättäneet kasvavaa mielenkiintoa myös Suomessa. Toistaiseksi varsin pie- nilukuisena Suomen terveydenhuollossa näyttäytyvä ryhmä on noussut lyhyessä ajassa huomattavaksi kiinnostuksen ja toimintalinjausten kohteeksi niin kansalli- sessa politiikassa (ks. Xxxxxxxx & Xxxxxxxxxx 2008), mediassa (ks. Haavisto ym. 2010) kuin yksittäisten työnantajien ja rekrytointifirmojenkin keskuudessa. Terve- ydenhuollon työpaikoilla ulkomaalaisen hoitajatyövoiman tienraivaajina ovat lu- kuisissa lehtiartikkeleissa1 näyttäytyneet muutamat ulkomailta – lähinnä Filippii- neiltä ja Unkarista – rekrytoidut sairaanhoitajat.

Sairaanhoitajien kansainvälisillä muuttovirroilla on merkittäviä ja kauaskan- toisia seurauksia sekä lähettävien että vastaanottavien maiden terveydenhuolto- järjestelmille ja yhteiskunnille (ks. Xxxxxx & Xxxxxx 2004; Xxxxxx 2007; myös Xxxxxx 1991, 147–173). Muuttovirtojen mallit ja niiden käsitteellistämisen tavat koskettavat läheisesti myös muuttajia ja heidän perheitään (ks. Xxxxxx 2005; Xxxxxx 2009). Sairaanhoidon ammattilaiset ylittävät valtioiden välisiä rajoja lukuisin eri perustein: esimerkiksi työnhakijoina, pakolaisina, turvapaikanhakijoina tai puo- lisoina. Ulkomaalaisiin ammattilaisiin työvoimapotentiaalina kohdistettava huo-

1 Esim. ”Unkarilaiset hoitajat aloittivat työt Virroilla” (Aamulehti 2.3.2009); ”Hatanpäälle sairaan- hoitajia Filippiineiltä” (Tamperelainen 22.8.2009); ”Xxxx sai työtä ja pullan” (Tamperelainen 24.2.2010); ”Filippiiniläiset hoitajat työskentelevät Hatanpäällä” (Tampereen kaupungin tiedotuslehti 2/2011).

mio ja kiinnostus ovat kuitenkin usein ehdollistuneita ja rajautuneita. Erilaisten sosiaalisten ja humanitaaristen syiden perusteella maahan muuttaneet, erityisesti naisvaltaisia ammattialoja edustavat koulutetut ammattilaiset, ovat usein jääneet marginaaliasemaan sekä kansallisessa työvoimapolitiikassa että kansainvälisten muuttoliikkeiden tutkimuksessa (Xxxxxx 2004a; Xxxxx, Xxxxxx & Ku 2006). Työperusteiseen muuttoliikkeeseen kytkeytyy merkittävä taloudellisten, poliittis- ten, sosiaalisten ja kulttuuristen tekijöiden verkosto, joka nostaa työn perusteella muuttavat ammattilaiset etulyöntiasemaan muista syistä muuttaviin ammattilai- siin nähden. Ulkomaille suuntautuvassa sairaanhoitajien rekrytoinnissa on kyse maailmanlaajuisesti valtavasta taloudellisesta liiketoiminnasta (Bach 2006), jossa välitetään työvoiman lisäksi myös tietynlaisia ulkomaista työvoimaa koskevia yh- teiskunnallisia mielikuvia, käsityksiä ja asenteita (Carling 2005).

Samalla kun työperusteinen maahanmuutto muodostaa edelleen varsin pie- nen osuuden Suomeen saapuneiden maahanmuuttajien virroista2, ulkomaalaisiin työntekijöihin suhtautumisen on arvioitu muuttuneen yleisesti ottaen myöntei- semmäksi 1990-luvun alun lamavuosien jälkeen (Jaakkola 2009). Terveydenhuolto muodostaa kuitenkin esimerkin ammattialasta, joka on ollut luonteeltaan varsin kansallinen ja jolla työskentelyä on säännelty korkeammin koulutettujen ammat- tien osalta tiukasti valtiovallan taholta (Wrede 2008). Muuttuva yhteiskunnallinen toimintaympäristö ja uudenlaiset työntekijäryhmät asettavat terveydenhuollon toimintaympäristöissä vallitsevat institutionaaliset, sosiaaliset ja kulttuuriset ra- ja-aidat uudelleentarkastelun ja -määrittelyjen kohteiksi. Muuttuvassa tilanteessa niin kansallisen politiikan toimijat ja toteuttajat, työnantajat kuin terveydenhuol- lon ammattikunnat, työyhteisöt ja yksittäiset työntekijätkin joutuvat kukin tahol- laan pohtimaan sitä, miten ”uusi” asettuu osaksi yhteisöjen olemassa olevia sosi- aalisia suhteita, sääntöjä ja käytäntöjä, normeja ja ideologioita, koko sosiaalista järjestelmää.

Terveysammattien toimintaympäristöt tai ammatit itsessään eivät ole toki olleet tähänkään asti muuttumattomia.Ammattikuntiin sisäänpääsyä ja niissä toimimi- sen ehtoja on valikoitu ja rajattu historian saatossa vaihtelevin tavoin ja eri perus- tein. Sairaanhoitajan ammatin institutionaalisia, sosiaalisia ja kulttuurisia raja- aitoja on neuvoteltu uusiksi niin yhteiskunnalliseen luokkajakoon, sukupuoleen,

2 Xxxxxxxxx Xxxxxxxx (2009) on arvioinut Suomeen 1990- ja 2000-luvuilla pysyväisluonteisesti saa- puneista maahanmuuttajista peräti 90–95 prosentin muuttaneen maahan ensisijaisesti muista syistä kuin työn vuoksi: turvapaikanhakijoina, pakolaisina, paluumuuttajina, opiskelijoina tai erilaisten per- hesyiden perusteella. On tosin huomattava, ettei arvion perustana toimivissa rekistereissä näy Eu- roopan Unionin sisäinen lyhytaikainen liikkuvuus, joka muodostaa joillakin ammattialoilla, kuten rakennusalalla ja yksityisillä palvelualoilla (ks. Alho 2010), merkittävän osan työperusteisesta muut- toliikkeestä.

etnisyyteen kuin koulutus- ja kielitaustaankin perustuen (esim. Xxxxxxx 1987; Glazer 1991; Xxxxxxxxxx 1998). Ammatin sisäisistä työnjako- ja käskysuhteista se- kä oikeanlaisesta ammattitaidosta käydään määrittelykamppailuja ja neuvotteluja erilaisissa institutionaalisissa ja sosiaalisissa käytännöissä ja vuorovaikutussuhteis- sa. Näiden neuvottelujen moraalisena perustana ovat ammattikunnan kulttuuriset normit ja ideologiat, työnjaollinen rakenne sekä sosiaalisten suhteiden järjestelmä. Ulkomaalaisten terveysammattilaisten näkökulmasta näissä neuvotteluissa vede- tään rajalinjoja sen suhteen, ketkä pääsevät ja millaisin ehdoin suomalaiseen am- mattikuntaan, työyhteisöihin ja työmarkkinoille. Samalla ehdollistetaan sitä, mil- lainen toimijuus heille on mahdollista.

Tämän tutkimuksen kohteena on EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta Suomeen muuttaneiden ulkomaalaistaustaisten sairaanhoitajien ammattikuntaan sisäänpää- sy ja sitä määrittävät ehdot. Ymmärrän ammattikuntaan sisäänpääsyn sekä muo- dollisena että sosiaalisena ja kulttuurisena prosessina, jossa on kyse yhtäältä työn- jaollisista asemista ja toisaalta sosiaalisesta osallisuudesta ja kuulumisen tunteesta. Monitasoisen tarkastelun lähtökohtana toimii ammattikunta, josta käsin suuntaan katseen myös yhteiskunnallisen toiminnan makro- ja mikrotasoille. Tutkimuk- sessa teen näkyviksi niitä yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja sosiaalisia ehtoja, jotka muovaavat maahanmuuttajasairaanhoitajien ammattikuntaan sisäänpääsyä ja sen jäsenenä toimimista tietyssä yhteiskunnallis-historiallisessa tilanteessa. Tutkimus- näkökulmani rajautuu ensisijaisesti muista kuin työperusteisista syistä maahan muuttaneiden sairaanhoitajien toimintaehtojen ja kokemusten tarkasteluun.

Tutkimuskysymykset koskevat sairaanhoitajatyövoiman tarvetta ja rakennetta määrittävää poliittista kielenkäyttöä, ammatin sääntelyyn osallistuvien tahojen in- stitutionaalisia käytäntöjä sekä työyhteisöjen sosiaalisia käytäntöjä ja kohtaamisia. Työnjaollisten asemien tarkastelu avaa näkökulman siihen, millaisia muodollisia asemia maahanmuuttajasairaanhoitajille rakennetaan terveydenhuollon työmark- kinoilla, sairaanhoitajien ammattikunnassa ja terveydenhuollon työyhteisöissä. Maahanmuuttajasairaanhoitajien ammatillisuutta koskevien määrittelyjen ja tul- kintojen analyysi puolestaan tekee näkyväksi niitä ammattikunnan kulttuuriseen ja moraaliseen perustaan kiinnittyviä ehtoja, joiden kautta ammattikuntaan ja sen työnjaollisiin hierarkioihin sisäänpääsyä määritellään. Erityisenä kulttuuristen merkityksenantojen ja erontekojen perusteena tarkastelen tutkimuksessa maahan- muuttotaustaa. Tarkastelen tutkimuksessa myös sitä, millaisten toimintaresurssien ja –tapojen avulla maahanmuuttajasairaanhoitajat vastaavat ulkopuolelta asetettui- hin toimintaehtoihin ja rakentavat omaa ammattikuntaan kuulumistaan.

Yhdistän tutkimusotteessani ammattien ja työn sosiologian sekä kulttuuristen luokittelujen teoreettisia lähestymistapoja. Rakenteellisesta näkökulmasta kiin- nostukseni kohdistuu maahanmuuttajasairaanhoitajille avautuviin työnjaolli- siin asemiin. Kulttuurisesta näkökulmasta kohdistan huomion niihin kulttuuri-

siin erontekojen ja luokittelujen perusteisiin, joiden kautta työnjaollisia asemia ja niiden ehtoja neuvotellaan. Toimijuuden ja sen ehtojen tarkastelu muodostaa näitä analyyttisiä näkökulmia yhdistävän tulkintakehyksen. Tästä käsin fokusoin tarkastelun niihin maahanmuuttajasairaanhoitajien ammattikuntaan sisäänpää- syn mahdollisuuksiin, rajoitteisiin ja resursseihin, joista neuvotellaan erilaisissa institutionaalisissa ja sosiaalisissa käytännöissä ja vuorovaikutusprosesseissa sai- raanhoitajan ammatin toimintaympäristössä. Kokoan tutkimuksen teoreettiset ja analyyttiset elementit yhteen tutkimuksen avainkäsitteen, kuulumisen politiikan, avulla. Kuulumisen politiikassa on kyse niistä erilaissa institutionaalisissa ja sosi- aalisissa käytännöissä ja kohtaamisissa käytävistä monitoimijaisista neuvotteluista, joiden kohteena ovat maahanmuuttajasairaanhoitajien työnjaollinen asema sekä sosiaalisen ja kulttuurisen osallisuuden ehdot. Tutkimuksessani kysyn, millaisia kuulumisen paikkoja, ehtoja ja keinoja maahanmuuttajasairaanhoitajille avautuu sairaanhoitajien ammattikunnassa, osana Suomen terveydenhuollon työmarkki- noita ja terveydenhuollon työyhteisöjä.

Lähestymistapaani ohjaa ajatus siitä, että ammatin toimintaympäristöön kiin- nittyvien, institutionaalisiin ja sosiaalisiin käytäntöihin ja vuorovaikutukseen kietoutuvien kulttuuristen jäsennystapojen näkyväksi tekeminen auttaa tunnis- tamaan niin maahanmuuttajataustaisten terveysammattilaisten työmarkkinoil- le ja työyhteisöihin integroitumista rajoittavia kuin sitä edesauttaviakin tekijöitä. Osallistun tutkimuksellani yhtäältä keskusteluihin, joita käydään koulutettujen maahanmuuttajien sisäänpääsystä ja asemasta suomalaisilla työmarkkinoilla sekä terveydenhuollon työyhteisöissä ja toisaalta keskusteluihin, jotka koskettavat sai- raanhoitajan ammattia ja sen kulttuurista muodonmuutosta.

Tutkimuksessa viittaan kohderyhmääni, ulkomaalaista syntyperää oleviin Suo- meen muuttaneisiin sairaanhoitajiin, maahanmuuttajasairaanhoitajina. Tällä ter- millä haluan painottaa yhtäältä sitä, että tutkimukseni kohdistuu ihmisiin, jotka ovat jo Suomeen muuttaessaan olleet sairaanhoitajia – tutkimukseni ei siten koh- distu esimerkiksi vasta Suomessa sairaanhoitajiksi kouluttautuneisiin maahan- muuttajiin. Tämän rajauksen perusteluihin palaan tarkemmin tutkimusasetelman esittelyn yhteydessä luvussa 4. Toisaalta ’maahanmuuttaja’ -termin käyttö on va- kiintunut sekä arkikieleen että hallinnon ja tutkimuksen sanastoihin, eikä sille ole helppoa löytää kattavaa vastinetta. Esimerkiksi ulkomaalaisia ovat maahanmuutta- jista vain ne, joilla ei ole Suomen kansalaisuutta. Maahanmuuttajataustaisiin taas lasketaan toisinaan myös muuttaneen perheen toisen – tai jopa useamman – su- kupolven edustajia. Maahanmuuttaja-termin sujuva kielellinen taipuminen lisää myös sen käyttökelpoisuutta tutkimuksessa.

Ymmärrän valitsemani termin olevan kuitenkin ongelmallinen usealla eri ta- valla. Maahanmuuttaja on yleisesti käytössä olevana terminä monin tavoin nega- tiivisesti latautunut. Keskeisin ongelma liittyy ennen kaikkea sen kategorisoivaan

luonteeseen – kysymykseen siitä, kuka on maahanmuuttaja ja milloin maahan- muuttajuus loppuu (ks. myös Lepola 2000, 385). Xxxxxxxx luokitteleminen maa- hanmuuttajaksi vielä useita vuosia hänen maahanmuuttonsa jälkeen tuottaa ja ylläpitää maahanmuuttajuutta pysyvänä asiantilana ja toimijapaikkana. Maahan- muuttajasairaanhoitajaksi luokittelemisen voi myös katsoa tuottavan maahan muuttaneista sairaanhoitajista oman erillisen ja erityisen kategoriansa ammatti- kunnan muihin edustajiin nähden. Tulkintojeni lähtökohtana kuitenkin on, ettei maahanmuuttajuudessa ole kysymys ihmisen ominaisuudesta, vaan vastaanotta- van yhteisön joillekin ihmisille antamasta leimasta, joka tekee näkymättömäksi näiden ihmisten erilaiset taustat ja toimijuuden (myös Wrede 2010a). Jonkinlaisen erottelevan ja kategorisoivan termin käyttö on silti välttämätöntä, jotta kohderyh- mä voitaisiin ylipäänsä tunnistaa ja nostaa tarkastelun keskipisteeseen. Nähdäkse- ni pelkkä termien vaihtaminen ei myöskään auta pakenemaan tiettyyn sosiaaliseen ryhmään yhteiskunnassa liitettäviä arvolatautuneita oletuksia ja merkityssisältöjä. Termivalintani kautta pyrin siten myös kyseenalaistamaan ja haastamaan niitä va- kiintuneita kulttuurisia odotuksia ja käsityksiä, joita maahanmuuttajiksi nimitet- tyihin ihmisiin ja heidän toimijuuteensa yhteiskunnassamme yleisesti kohdiste- taan.

Tutkimuksen yhteenveto-osan tarkoitus on perehdyttää lukija tutkimuksen teo-

reettisiin ja metodologisiin lähtökohtiin sekä empiirisen tutkimuksen suorittami- seen yksilöidymmin kuin mihin tutkimuksen osajulkaisut (artikkelit I–IV) ja ar- tikkelimuoto tarjoavat mahdollisuuden. Yhteenveto-osa koostuu johdannon (luku 1) lisäksi kuudesta pääluvusta.

Luvussa 2 johdattelen lukijan aiheeseen esittelemällä tutkimusta, joka käsittelee sairaanhoitajien kansainvälistä muuttoliikettä sekä ulkomaalaisten sairaanhoitaji- en asemaa kansallisilla työmarkkinoilla ja terveydenhuollon työyhteisöissä. Luvun painopiste on ulkomaisessa tutkimuskirjallisuudessa, sillä Suomessa aihepiiristä on tehty sangen vähän tutkimusta. Luvun lopuksi pohdin niitä kysymyksiä ja haas- teita, joita aikaisempi tutkimus asettaa suomalaiseen toimintaympäristöön kohdis- tuvalle tutkimukselleni.

Luvussa 3 rakennan tutkimustani ohjaavan teoreettis-metodologisen viiteke- hyksen. Ensimmäisessä alaluvussa avaan tutkimuskohdettani ammattien ja työn sosiologian tutkimusperinteestä käsin. Keskitän huomioni siihen, millaisissa in- stitutionaalisissa puitteissa ja vuorovaikutussuhteissa ammatin työnjaollisista suh- teista ja hierarkioista neuvotellaan. Toisessa alaluvussa terävöitän analyyttisen tarkastelunäkökulmani kulttuuristen merkityksenantojen ja erontekojen järjestel- mään. Kolmannessa alaluvussa kohdistan tulkintanäkökulmani painopisteen toi- mijuuden ja sen ehtojen tarkasteluun sekä avaan tutkimukseni avainkäsitettä, kuu- lumisen politiikkaa.

Luvussa 4 tiivistän teoreettisen viitekehyksen tutkimusasetelmaksi sekä tarken- nan tutkimustehtävän ja -kysymykset. Luvussa 5 kuvaan tutkimusprosessin, tutki- musaineiston ja aineiston lukutavan. Koska tarkastelen tutkimusta ohjaavaa teo- reettismetodologista viitekehystä jo luvussa 3, varustan tässä luvussa lukijan ennen kaikkea käytännöllisemmillä tutkimustyökaluilla, jotka edesauttavat tutkimuspro- sessin etenemisen ja empiirisen analyysin seuraamista. Luvun lopuksi nostan esiin tutkimustani viitoittaneet eettiset periaatteet.

Luvussa 6 kokoan yhteen tutkimuksen keskeiset tulokset ja pohdin niiden mer- kitystä kolmen, tämän tutkimuksen kannalta keskeiseen tutkimuskirjallisuuteen pohjautuvan teesin valossa. Viimeisessä luvussa 7 arvioin tutkimustulosteni mer- kitystä ja niiden rajoituksia sekä viitoitan joitain mahdollisia näkökulmia jatkotut- kimukselle.

2 Sairaanhoitajat kansainvälisen muutto- liikkeen, kansallisten työmarkkinoiden

ja monikulttuuristen työyhteisöjen tutkimuksessa

Tässä luvussa jäsennän sairaanhoitajien kansainvälistä muuttoliikettä, ulkomaa- laisten sairaanhoitajien asemaa kansallisilla työmarkkinoilla sekä ulkomaalaisten sairaanhoitajien työyhteisöihin integroitumista käsittelevää tutkimuskirjallisuutta kolmen tarkastelutason kautta. Tämä analyyttinen jaottelu palvelee tutkimukseni tarkastelunäkökulmia ja kysymyksenasettelua. Ensimmäisessä alaluvussa tarkas- telen sairaanhoitajien kansainvälistä muuttoliikettä globaalilla tasolla käsittelevää tutkimusta. Toisessa alaluvussa siirryn tarkastelemaan ulkomaalaisia sairaanhoita- jia kansallisten työmarkkinoiden näkökulmasta. Kolmannessa alaluvussa kohdistan tarkastelun ulkomaalaisia (sairaan)hoitajia työyhteisötasolla käsittelevään kirjalli- suuteen.

Luvussa käsittelemäni kirjallisuus painottuu kansainvälisen muuttoliiketutki- muksen suuntauksiin, joissa kansainvälisiä muuttoliikkeitä käsitellään esimerkiksi globaalien muuttovirtojen mallien, sukupuolen, terveydenhuollon ammattialojen tai kansallisten työmarkkinoiden näkökulmista. Kansainvälisten muuttoliikkei- den tutkimuksessa mielenkiinto on painottunut sairaanhoitajien kansainvälisen liikkuvuuden tarkasteluun globaalina makrotason ilmiönä. Tarkastelun kohteena ovat tällöin muuttoliikkeiden mittasuhteet, mallit ja seuraukset sekä muuttoliik- keitä ohjaavat tekijät. Muuttoliiketutkimuksen perinteessä sairaanhoitajien paik- ka hyvin koulutettujen, ammattitaitoisten ihmisten muuttoliikkeessä on kuitenkin osittain kiistanalainen. Feministisesti suuntautunut muuttoliiketutkimus on teh- nyt näkyväksi naisammattilaisten roolia näissä muuttovirroissa, identifioinut su- kupuolen merkityksiä ja tarkentanut kuvaa kansainvälisiä rajoja ylittävien naisten toimijuudesta.

Kansallisten työmarkkinoiden näkökulmasta kansainvälisessä muuttoliiketutki- muksessa on tarkasteltu erityisesti maahanmuuttaja-ammattilaisten työmarkki- noille sijoittumista ehdollistavia kansallisia sääntelymekanismeja. Suomessa maa- hanmuuttajien työmarkkina-asemaa on tarkasteltu työmarkkinaorientoituneen muuttoliiketutkimuksen piirissä. Kiinnostus on kohdistunut kuitenkin yksittäisten ammattialojen - kuten terveydenhuollon - sijaan yleisille työmarkkinoille tai tiet- tyjen etnisten ryhmien työmarkkina-asemaan.

Terveydenhuollon työyhteisötason näkökulmaa on tuonut esiin erityisesti kan- sainvälinen hoitotieteellinen tutkimus. Tässä perinteessä aihepiiriä käsitellään usein erilaisten hoitokulttuurien kohtaamisessa ja työyhteisöjen vuorovaikutussuh- teissa ilmenevien konfliktien näkökulmasta. Luon hoitotieteelliseen tutkimuskir- jallisuuteen tässä vain pintapuolisen silmäyksen, koska sen tutkimusnäkökulmat ja -kontekstit poikkeavat merkittävällä tavalla tämän tutkimuksen viitekehyksestä. Koska ammattien ja työn sosiologiassa on tehty vielä melko vähän tutkimusta etnisiä vähemmistöjä edustavien sairaanhoitajien asemasta ammattien välisissä ja niiden sisäisissä hierarkioissa, tarkastelen näitä tutkimuksia pääosin teoreettisen viitekehyksen yhteydessä luvussa 3. Aihepiiriä käsitteleviä muutamia suomalaisia tutkimuksia käsittelen kuitenkin jo tässä luvussa kansallisten työmarkkinoiden yhteydessä. Rajaan tarkastelun ulkopuolelle amerikkalaisen sairaanhoidon am- mattilaisiin kohdistuvan sosiologisen tutkimuksen, joka on profiloitunut lähinnä rotukysymystä koskevaksi keskusteluksi ja joka perustuu suurelta osin survey-ai- neistoihin. Tämä tutkimuskenttä muodostaa oman, tiettyyn yhteiskuntakonteks-

tiin kiinnittyneen keskustelunsa.

2.1 Globaali näkökulma:

Sairaanhoitajien kansainvälinen muuttoliike

Sairaanhoitajien kansainvälistä liikkuvuutta käsittelevä kirjallisuus on osa laajem- paa tutkimussuuntausta, joka käsittelee koulutettujen, ammattitaitoisten ihmisten kansainvälistä muuttoliikettä. Tällaisten ihmisryhmien muuttoliikettä kuvaava englanninkielinen termi skilled migration kääntyy suomenkielelle melko köm- pelösti. Tässä tutkimuksessa suomennan englanninkielisen termin koulutettujen ammattilaisten muuttoliikkeeksi. Kielellisen epämääräisyyden ohella myös termin sisältöä vaivaa jonkinasteinen selkiytymättömyys. Kansainvälisen muuttoliiketut- kimuksen perinteessä sairaanhoitajien paikka osana koulutettujen ammattilais- ten kansainvälisiä muuttoliikkeitä on keskiluokkaisena (nais)ammattina kaikkea muuta kuin itsestään selvä - siitä huolimatta, että kyse on erityistä ammattitaitoa ja koulutusta vaativasta ammatista. Feministisesti suuntautuneessa muuttoliiketut- kimuksessa sairaanhoitajan ammattia on kuitenkin tarkasteltu yhtenä esimerkkinä vahvasti sukupuolittuneesta muuttoliikkeestä. Feministisistä tutkimusnäkökulmis- ta mielenkiinto avautuu kuitenkin yleisesti sairaanhoitajan ammattia laajempiin, muuttoliikettä yleisesti määrittäviin sukupuolittuneisiin ulottuvuuksiin.

Terveysammattilaisten kansainvälisen liikkumisen muuttuvat suhdanteet

Koulutettujen ammattilaisten kansainvälisen muuttoliikkeen suhdanteet ja suu- ruusluokat ovat muuttuneet merkittävästi viimeisten 50 vuoden aikana. Historial- lisesti tarkasteltuna kansainvälinen muuttoliike on käsittänyt tyypillisesti poliittis- ten konfliktien seurauksena syntynyttä pakotettua muuttamista (Iredale 2001, 7). 1960-luvulla tätä ilmiötä seurasi länsimaiden työvoimapulasta johtuvan, köyhistä maista rikkaisiin länsimaihin suuntautuneen - niin kutsuttuun aivovuotoon - pe- rustuvan muuttoliikkeen kasvu. 1980-luvun puolivälissä muuttoliikkeen paino- piste siirtyi kohti kansainvälisen kaupan ja tuotannon globalisaation synnyttämiä muuttoliikkeitä. (Xxxxxx & Raghuram 2005, 149) Nykyisin kansainvälisen muut- toliikkeen painopiste on etääntymässä vauraissa länsimaissa yhä kauemmas am- mattitaidottomien ja vähän koulutettujen ihmisten muuttoliikkeestä ja siirtymässä kohti koulutettuja palvelualan muuttajia (Raghuram 2004).

Koulutettujen ammattilaisten kansainvälisellä liikkumisella on vankat historial- liset perinteet myös terveysalalla. Samalla kun monet terveydenhuollon työvoiman riittämättömyyden kanssa kamppailevat rikkaat länsimaat ovat tukeutuneet ulko- maiseen työvoimaan jo vuosikymmeniä, sairaanhoitajatyövoiman ulkomaille vien- nistä on muodostunut kansallisesti merkittävä tulolähde joillekin valtioille, kuten Filippiineille ja Bangladeshille (Iredale 2001, 15). Xxxx (2006) kuitenkin huomaut- taa, että viimeisen vuosikymmenen aikana kansainvälisissä rekrytointikäytännöis- sä tapahtuneet muutokset ovat muovanneet terveysammattilaisten muuttoliikettä merkittävästi. Länsimaisten rekrytointifirmojen ja työnantajien erityisesti vähem- män kehittyneisiin maihin suuntautuvan aktiivisen, suorastaan aggressiivisen rek- rytoinnin lisääntyminen on kasvattanut terveysammattilaisten muuttoliikkeen valtaviin mittasuhteisiin (emt.). Useissa rikkaissa maissa sairaanhoitajien hankin- ta ulkomailta on muodostunut jo korvaamattomaksi – joissain tapauksissa jopa pääasialliseksi – hoitohenkilöstön rekrytointistrategiaksi (Buchan ym. 2003; Ball 2004, 126). Xxxxxx (2004b, 655) huomauttaa, että esimerkiksi Iso-Britanniassa ulkomaalaisia sairaanhoitajia ei enää pidetä lyhytaikaisena työvoimapoliittisena ratkaisuna vaan keskeisenä työvoiman hankintastrategiana. Esimerkiksi vuonna 2002 Iso-Britannian uusista sairaanhoitajarekrytoinneista 52 prosenttia kohdistui ulkomaiseen työvoimaan. Norjassa vastaava prosenttiosuus oli 28. (Buchan ym. 2003, 53) Vuonna 2000 ulkomaalaissyntyisten sairaanhoitajien määräksi arvioitiin OECD-maissa yhteensä noin 710 000, mikä on kaksi kertaa enemmän ulkomaa- laissyntyisiin lääkäreihin verrattuna (OECD 2008, 33).

Maahanmuuttaja-ammattilaisten määrästä Suomen terveydenhuollossa ei ole

saatavilla kovin tarkkoja tilastotietoja. Terveysammattilaisten globaaleilla työ- markkinoilla Suomi profiloitui useimmista länsimaista poiketen vielä 1990-luvun

lopulla pikemminkin ammattilaisten maasta- kuin maahanmuuttomaana. Tilasto- tietojen valossa kansallisille työmarkkinoille pääsyn vaikeus näyttää koskettaneen erityisesti ulkomaalaisia sairaanhoitajia. Vuonna 2002 ammatinharjoittamisoike- us myönnettiin Suomessa yhteensä 18:lle ulkomailla koulutuksensa saaneelle ul- komaalaiselle sairaanhoitajalle (TEO 2002). Vastaava luku lääkäreiden kohdalla oli 244 (emt.). Vuonna 2008 Suomessa laillistettiin muissa EU-maissa koulutettuja sairaanhoitajia yhteensä 89 ja lääkäreitä 175 (TEO 2008). Eri vuosien tilastot ei- vät kuitenkaan ole keskenään vertailukelpoisia, sillä vuoden 2008 lukuun sisältyvät myös ulkomailla koulutuksensa saaneet suomalaiset ammattilaiset. EU- ja ETA- maiden ulkopuolella kouluttautuneille ulkomaalaistaustaisille lääkäreille myön- nettiin vuonna 2008 yhteensä 143 toimilupaa (emt.). Sairaanhoitajien kohdalla vastaavaa tilastotietoa ei ole saatavilla.3

Puutteistaan huolimatta tilastot osoittavat, ettei ulkomaalaisten terveysammat- tilaisten määrissä ole tapahtunut Suomessa ainakaan vielä räjähdysmäistä kasvua. Etenkin sairaanhoitajien kohdalla kyse on vielä varsin marginaalisista määristä sairaanhoitajatyövoiman kokonaismäärään nähden. Kansallinen maahanmuutto- poliittinen suunnanmuutos ja aktiiviseen työperusteiseen maahanmuuttoon tä- hyävä hallituksen ohjelma (Hallituksen maahanmuutto… 19.10.2006) on näkynyt sairaanhoitajatyövoiman kohdalla toistaiseksi muutamina ulkomaille – pääasias- sa Filippiineille, Unkariin ja Kiinaan – suuntautuneina rekrytointiprojekteina (ks. Raunio ym. 2009). Medialähteisiin perustuvan arvioni mukaan näiden projektien seurauksena Suomeen on saapunut joitain kymmeniä ulkomaalaisia sairaanhoita- jia. On hyvä huomata, että heistäkin osa toimii sairaanhoitajan ammatin sijaan eri- laisissa avustavissa hoitotyön tehtävissä.

Sairaanhoitajien muuttoliikkeen laajuus ja suuri kysyntä kansainvälisillä työ- markkinoilla ovat myös innoittaneet tutkimusta. Xxxxxxx XxXxxx-Xxxxx (2004) on jaotellut sairaanhoitajia koskevan kansainvälisen muuttoliiketutkimuksen kol- meen vallitsevaan diskurssiin. Ensimmäinen diskurssi kohdistuu köyhistä maista rikkaisiin maihin, etelästä pohjoiseen, muuttavien koulutettujen ammattilaisten mukana tapahtuvan aivovuodon tutkimiseen. Tästä näkökulmasta keskeisiä tar- kastelun kohteita ovat ennen kaikkea muuttoliikkeestä lähettäjämaiden yhteiskun- nille aiheutuvat sosiaaliset ja taloudelliset seuraukset sekä strategiat, joiden avulla aivovuotoa ja sen negatiivisia seurauksia voidaan ehkäistä (ks. Xxxx 2003; 2006; Xxxxxx & Xxxxxx 2004).

Toinen diskurssi kohdistuu muuttoliikkeen eettisen ulottuvuuden tarkasteluun (XxXxxx-Xxxxx 2004, 120–121). Tämä muodostaa keskustelualueen, jota käydään aktiivisesti myös erilaisilla hallinnollisilla foorumeilla. Keskeisellä sijalla on aktii- visen rekrytoinnin oikeutuksen, käytäntöjen ja seuraamusten eettinen arviointi se-

3 Ulkomaalaisten sairaanhoitajien määrästä ja tilastoinnista Suomessa, ks. myös Nieminen 2010.

kä erilaisten kansainvälisten ja kansallisten eettisten rekrytointikoodistojen, erään- laisten rekrytoinnin pelisääntöjen, kehittäminen (emt.).

Kolmas tutkimusdiskurssi kohdistuu sairaanhoitajien kansainvälistä muutto- liikettä ohjaaviin työntö- ja vetovoimatekijöihin (McNeil-Walsh 2004, 120–121). Tästä moniuloitteisesta näkökulmasta kiinnostuksen kohteena ovat tekijät, jotka ohjaavat ammattilaisten muuttopäätöksiä ja -prosesseja. Iredalen (2001, 16–19) mukaan muuttovirtoja ja -prosesseja luokitellaan tutkimuksessa viiden näkökul- man kautta. Ensinnäkin muuttoliikettä voi tarkastella sitä ohjaavan motivaation perusteella pakotettuna muuttona, aivovuotona, hallituksen edistämänä tai työn- antajavetoisena muuttona. Toiseksi muuttoliikkeen tutkimuksen voi jakaa lähtö- maan ja vastaanottavan maan luonteen perusteella yhtäältä köyhistä ja toisaalta rikkaista maista lähteviin muuttoliikkeisiin, sekä vastaavasti köyhiin ja rikkaisiin maihin suuntautuviin muuttoliikkeisiin. Kolmanneksi tutkimusnäkökulma voi ra- jautua liikkumisen väylän ja/tai mekanismin mukaan erilaisiin rekrytointireittei- hin ja -malleihin. Neljäntenä jaottelun perusteena voi toimia muuton ajallinen pi- tuus eli se, onko kyse pysyvästä, tilapäisestä vai kiertävästä muutosta. Viidenneksi kiinnostuksen kohteeksi voivat asettautua sopeuttamisen mallit, joiden avulla ul- komailta muuttaneita koulutettuja ammattilaisia integroidaan osaksi vastaanotta- vien maiden työmarkkinoita. (emt.)

Näkökulmien runsaudesta huolimatta terveysammattilaisten muuttoliikkeiden

todellisia suuruuksia, väyliä ja mekanismeja ei ole kuitenkaan helppoa tavoittaa. Jo vuonna 1979 ilmestyneessä, lääkäreiden ja sairaanhoitajien kansainvälisen muut- toliikkeen tutkimuksen merkkipaaluna pidetyssä tutkimuksessaan Xxxxxxx Xxxxx tutkijakollegoineen (Xxxxx ym. 1979) osoittaa, kuinka vaikeaa on muodostaa tark- kaa kuvaa terveysammattilaisten muuttoliikkeiden todellisista suuruuksista ja rei- teistä. Kokonaiskuvan muodostamista vaikeuttaa heidän mukaansa ennen kaikkea muuttoväylien moninaisuus. Myös Iredale (2001, 20) kyseenalaistaa edellä mainit- tujen näkökulmien mahdollisuudet tavoittaa sitä moninaisuutta, jonka merkitys on entisestään kasvanut koulutettujen ammattilaisten kansainvälisissä muuttoliik- keissä. Hän ehdottaa uudenlaista teoreettista ajatusmallia muuttoliikkeiden suun- tien ja mallien selittämisessä: Koulutettujen ammattilaisten muuttoliikettä tulisi tarkastella yhteydessä kansainvälisten työmarkkinoiden kysyntään ja tarjontaan, ammatteja koskettaviin sääntelymekanismeihin, työmarkkinoiden kansainväli- syyden tasoon sekä kansallisten työmarkkinoiden, valtion ja ammatin yhteisvai- kutuksiin. Yhtenä tärkeimmistä tulevaisuuden tutkimushaasteista Iredale nostaa esiin ammattialan huomioimisen muuttovirtojen erityisiä muotoja ja mittasuhteita selittävänä tekijänä.

Muuttoliikkeen sukupuolittuneet ulottuvuudet

Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna sairaanhoitajat muodostavat epätavallisen, etu- päässä koulutetuista naisista muodostuvan muuttoliikkeen. Samalla sairaanhoita- jat ovat yksi kaikkein sukupuolittuneimmista ryhmistä koulutettujen ammattilais- ten muuttoliikkeiden sisällä (Ball 2004). Kasvava työvoiman kysyntä naisvaltaisilla ammattialoilla, kuten sairaanhoidossa, kasvattaakin erityisesti ammattitaitoisten naismuuttajien määrää (Iredale 2001, 14–15).

Sairaanhoitajien paikka (korkeasti) koulutettujen, ammattitaitoisten muuttajien joukossa ei ole kuitenkaan itsestään selvä. Raghuram (2004) ja Xxxxxx (2004b) kritisoivat sitä, kuinka sekä eurooppalaisessa muuttoliiketutkimuksessa että po- litiikan käytännöissä ammattitaitoinen maahanmuuttaja on määrittynyt ennen kaikkea mieheksi ja/tai miehisten ammattialojen edustajaksi. Tässä sukupuolit- tuneessa tulkintavinoumassa ammattitaitoa vaativiksi ammateiksi on määritelty useimmiten miehisten teknologisten ja tieteellisten alojen ammateissa pätevöi- tyneet kuten insinöörit ja lääkärit. Sen sijaan naisvaltaiset, feminiinisinä pidetyt ammattialat, kuten opetustyö ja sairaanhoito, on usein luokiteltu vähemmän am- matillista osaamista vaativien (engl. semi-skilled) ammattien joukkoon (Xxxxxx & Xxxxxxxx 2005, 150; ammattien luokittelusta ks. myös Kinnunen 2001).

Kofman ja Raghuram (2005, 151) muistuttavat myös merkittävästä, usein va- litettavan vähän huomiolle jäävästä asiasta: On tärkeää tehdä ero yhtäältä koulu- tettujen ja ammattitaitoisten muuttajien ja toisaalta koulutettujen ammattilaisten muuttoliikkeen välillä. Koulutetut ammattilaiset eivät välttämättä muuta työhön perustuvien muuttovirtojen mukana, joissa ensisijaisena päämääränä on vastaan- ottavassa maassa odottava työ. Sitä vastoin suurin osa koulutetuista ammattilaisista muuttaa ensisijaisesti erilaisten sosiaalisten ja humanitaaristen syiden perusteella. Kofmanin (2004a) mukaan muut reitit kuin työperusteinen muutto ovat muodos- taneet – ja muodostavat edelleen – ensisijaisen perusteen lailliselle maahantulol- le Eurooppaan. Kofman ja Xxxxxxxx (2005, 151) arvostelevatkin kansainvälisiä muuttoliikkeitä koskevaa tutkimuskirjallisuutta siitä, että kapea keskittyminen ta- loudelliseen näkökulmaan on johtanut muiden kuin työhön perustuvien syiden vuoksi muuttavien koulutettujen ammattilaisten ulossulkemiseen tutkimuksesta. Muista kuin työperusteisista syistä tapahtuvaa muuttoa on pidetty toissijaisena ja vähemmän kiinnostavana ilmiönä, eikä sen työvoimapoliittista merkitystä ole otettu huomioon.

Tämä muuttoliiketutkimuksen näkökulmavinouma on johtanut ennen kaikkea naisten näkymättömyyteen ja heidän roolinsa vähättelyyn koulutettujen muuttaji- en joukossa. Xxxxx, Xxxxxx ja Ku (2006) perustelevat vinouman erityisesti naisiin kohdistuvaa vaikutusta sillä, että koulutetut naiset muodostavat enemmistön ensi- sijaisesti perhesyiden vuoksi liikkuvista muuttajista, kun taas miehet kuuluvat use-

ammin niin sanotun taloudellisen kategorian työperusteisiin muuttajiin. Samalla kun maahanmuuttajanaisiin kiinnittyviä kysymyksiä on tulkittu ensisijaisesti per- heen näkökulmasta, naisten asema ja toimijuus työmarkkinoilla on jäänyt toissi- jaiseksi. Maahanmuuttajanaiset asemoituvat tutkimuksessa usein näkymättömiksi, riippuvaisiksi (koti)vaimoiksi työvoiman sijaan. Perhesyiden vuoksi muuttaneiden koulutettujen naisten asemasta ja merkityksistä työmarkkinoilla tiedetäänkin ny- kyisellään kovin vähän. (Xxxxxx 2004a; Xxxxx, Xxxxxx & Ku 2006) Kritiikin mu- kaan muuttoliiketutkimuksen näkökulman kapeus ulottuu myös politiikkaan ja (maahanmuutto)käytäntöihin, joissa naiset nähdään yhteiskunnan tuottamattomi- na jäseninä (Xxxxx, Xxxxxx & Ku 2006, 161; myös Luibhéid & Xxxxxx 2004, 294– 297). Naisammattilaisten kannalta tällä on merkittäviä seurauksia, koska maahan saapumisen ja oleskeluluvan peruste vaikuttaa muun muassa ammattitaidon tun- nustamiseen (Kofman & Raghuram 2005, 151). Palaan tähän tarkemmin seuraa- vassa alaluvussa.

Feministisesti suuntautuneen muuttoliiketutkimuksen erityiseksi anniksi voi katsoa, että se on nostanut esiin ja problematisoinut naisten roolia muuttovirroissa sekä tunnistanut sukupuolen merkityksiä ja naisten toimijuuden luonnetta. Tämä tutkimus on osoittanut, että sukupuoli muovaa kansainvälisen muuttoliikkeen pro- sesseja eri tasoilla. Feminististä muuttoliiketutkimusta voi silti kritisoida siitä, että se on keskittynyt sosioekonomisesti kapealle sektorille, ennen kaikkea kotitalous- ja seksityöläisiin (esim. Hochschild & Ehrenreich 2002). Hyvin koulutettujen, am- mattitaitoisten naisten kokemuspiirin voi katsoa poikkeavan sekä hyvin koulute- tuista miehistä että kouluttamattomista naisista. Raghuram ja Xxxxxx (2004, 96) tähdentävät, että vaikka hyvin koulutetut naiset jakavat joitain asioita hyvin kou- lutettujen miesten kanssa ja vastaavasti joitain asioita kouluttamattomien naisten kanssa, heidän tarinansa pääsevät harvoin kokonaisuudessaan esiin muuttoliike- tutkimuksen vallitsevissa diskursseissa. Tutkimuksessa olisikin syytä tunnistaa ja tarkastella lähemmin niitä erityisiä tapoja, joiden kautta koulutetut naiset asemoi- tuvat yhtäältä koulutettuja miehiä ja toisaalta kouluttamattomia naisia koskevien vallitsevien narratiivien ulkopuolelle (Kofman & Raghuram 2005, 153).

Vallitsevien tutkimusnäkökulmien laajentamiseksi on tehty ehdotuksia. Xxxx- xx Xxxxxx (2004 & 2009) on tarttunut Xxxxx Xxxxxxxxxxxx (2000) globaalien hoi- vaketjujen käsitteeseen ja laajentanut tarkastelunäkökulmaa kouluttamattomista hoivatyöntekijöistä koulutettujen ammattilaisten, kuten sairaanhoitajien, suun- taan. Globaalien hoivaketjujen tarkastelu avaa näkökulmaa globalisaation, hoivan ja muuttoliikkeen keskinäisiin yhteyksiin ja nostaa samalla keskiöön globalisaa- tion sukupuolittuneet ulottuvuudet. Hochschild (2000, 131) määrittelee globaalit hoivaketjut eri puolilla maapalloa asuvien ihmisten välisiksi henkilökohtaisiksi linkeiksi, jotka perustuvat palkalliseen tai palkattomaan hoivatyöhön. Hoivatyö- hön liittyvä muuttoliike näyttäytyy tästä näkökulmasta perheen, sukupuolittuneen

työnjaon ja taloudellisten tekijöiden muovaamana prosessina, osana tuotantoon kiinnittyviä sukupuolittuneita sosiaalisia suhteita. Xxxxxx (2004; 2009) laajentaa globaalien hoivaketjujen tarkastelukehystä huomioimalla myös hoivatyöntekijöi- den erilaiset koulutustasot, perhestatuksen, tuotetun hoivan tyypin, työympäristön sekä historiallisen ajanjakson.

Sairaanhoitajat muodostavat Yeatesille erityisen, monin tavoin arkkityyppisen hoivatyömuuttajien ryhmän. Xxxxxxxx (2004, 80) mukaan niin kansainväliset kuin kansalliset hoivataloudet ovat nykyisin rakenteistuneet sekä sukupuolen, luokan että etnisyyden perusteella. Erityisen mielenkiintoinen on Yeatesin (2009) huomio etnistyneistä ja luokkaan sidotuista mahdollisuuksien hierarkioista kansainvälises- ti liikkuvan sairaanhoitajatyövoiman sisällä. Hän osoittaa, kuinka vauraista länsi- maista muuttavien sairaanhoitajien kohdalla ulkomaille muutossa on useammin kysymys yksilöllisestä mielenkiinnosta ja valinnasta, kun taas köyhemmistä mais- ta lähteville sairaanhoitajille kysymys ulkomaille muutosta näyttäytyy useammin perheeseen kohdistuvana velvollisuutena. Teoreettisesta jatkokehittelystä ja mo- niulotteisuudestaan huolimatta globaalien hoivaketjujen tarkastelukehys rajautuu näkökulmaan, jossa sairaanhoitajia tarkastellaan nimenomaan hoivatyön vuok- si muuttavina ihmisinä. Tämä teoreettinen kehys ei siten yksiselitteisesti sovellu muista kuin työperusteisista syistä muuttavien sairaanhoitajien muuttoliikkeen ymmärtämiseen.

2.2 Kansalliset työmarkkinat ja terveydenhuollon työ- markkinoiden uudet jaot

Tässä alaluvussa tarkastelen ulkomaalaisia sairaanhoitajia kansallisesta työmark- kinanäkökulmasta koskettavaa tutkimuskirjallisuutta kahdesta tarkastelunäkökul- masta. Koulutettujen ammattilaisten kansainvälisten muuttoliikkeiden tutkimuk- sessa tarkastelu kohdentuu ennen kaikkea niihin sääntelyn mekanismeihin, jotka määrittävät ulkomaalaisten sairaanhoitajien asemaa kansallisilla työmarkkinoilla. Työmarkkinaorientoituneessa kansallisessa muuttoliiketutkimuksessa puolestaan käsitellään (koulutettujen) maahanmuuttajien työmarkkina-asemaa ja siihen vai- kuttavia tekijöitä suomalaisilla työmarkkinoilla. Viimeksi mainitussa tutkimus- kirjallisuudessa maahanmuuttajia on tähän asti tarkasteltu lähinnä joko yleisten työmarkkinoiden tai tiettyjen etnisten ryhmien näkökulmasta. Maahanmuuttajien asemaan terveydenhuollon työmarkkinoilla kohdistuva tutkimus on ollut Suomes- sa vielä hyvin vähäistä.

Tässä alaluvussa tarkastelen tutkimuskirjallisuutta ennen kaikkea ulkomaa- laisten terveysammattilaisten työmarkkina-asemaan tarkentuvasta näkökulmasta.

Kotimaista, maahanmuuttajien asemaan yleisillä työmarkkinoilla kohdentuvaa tutkimuskirjallisuutta tarkastelen siinä määrin kuin se on suomalaisen työmarkki- nakontekstin ymmärtämisen kannalta tarpeellista.

Protektionistiset työmarkkinat ja työvoiman sääntely

Valtion, markkinoiden ja erilaisten ammatillisten intressiryhmien vuorovaikutuk- sella on merkittävä asema terveydenhuollon työvoiman kansainvälisessä mobili- soimisessa, muuttoliikkeen muotojen ja laajuuden ohjaamisessa sekä muuttajien yksilöllisten kokemusten muovaajina. Näiden kansallisten instituutioiden ja toi- mijatahojen intressit ja keskinäiset suhteet saavat ilmaisunsa ennen kaikkea kan- sallisissa työvoima- ja maahanmuuttostrategioissa (Iredale 2001; Raghuram 2004; Xxxxxx 2004).

Iredale (2001) muistuttaa, että jokaista ammattia ympäröi tietyin ehdoin määrit- tyvä institutionaalinen toimintaympäristö ja työmarkkinatilanne. Hän peräänkuu- luttaakin koulutettujen ammattilaisten kansainvälisen liikkumisen tutkimukseen lähestymistapoja, jotka ottavat huomioon kunkin ammattialan spesifin kontekstin. Ammattialat poikkeavat toisistaan myös kansainvälistymisen tasoltaan. Tervey- denhuolto muodostaa esimerkin kansakuntasidonnaisesta alasta, joka on perintei- sesti ollut sidottu valtioon ja korporatistiseen sääntelyyn. Valtiot ovat usein pidät- täneet itsellään merkittävän aseman terveydenhuollon ammatillisen koulutuksen sääntelyssä, ammatinharjoittamisoikeuksien myöntämisessä sekä ammattistan- dardien ohjaamisessa. Terveydenhuollon ammatteihin kohdistuvien säännösten lisäksi valtio määrittelee ulkomaalaisten terveysammattilaisten asemaa myös maa- hanmuuttoa koskevan sääntelyn kautta. Useat tutkijat ovatkin korostaneet valtio- vallan keskeistä roolia terveydenhuollon säänneltyjä ammatteja edustavien maa- hanmuuttajien muuttoliikkeen ja heidän kokemustensa muovaamisessa. (Iredale 2001; 2005; Xxxxxxxx 2004; Xxxxxx 2004; Xxxx 2006) Sen sijaan sairaanhoitajan ammatin todellisesta kansainvälisyydestä ollaan eri mieltä. Yhtäältä sairaanhoita- jan ammatin on nähty olevan juuri edellä mainitun kansallisen sääntelyn vuoksi vaikeasti siirrettävissä eri maiden välillä (Iredale 2001, 15; Xxxxxx 2004b, 657). Toisaalta sairaanhoitajan ammatti on nähty myös merkittävää kansainvälistä vaih- toarvoa omaavana taitona, eräänlaisena ”passina”, joka avaa pääsymahdollisuuksia moniin eri maihin (Xxxxxx 2009).

Sairaanhoitajiin kohdistuvassa muuttoliiketutkimuksessa on kiinnitetty verrat-

tain runsaasti huomiota mesotason toimijoiden, kuten työmarkkinajärjestöjen ja ammattiliittojen, asemaan ja toimintaan ulkomaalaisten ammattilaisten työmark- kina-aseman sääntelijöinä ja määrittäjinä (ks. Iredale 2001; Raghuram 2004; Bach 2006). Ammatti- ja työmarkkinajärjestöt ovat tärkeitä neuvottelukumppaneita val-

tion eri hallintoalojen kanssa; ne sekä ohjaavat että välittävät hallituksen linjaamaa sääntelyä monin eri tavoin (Bach 2006). Iredale (2001, 12) nostaa esiin erityisesti ammatillisten toimielinten merkityksen ja vallan maahanmuuttajien työmarkki- noiden sääntelyssä. Kansallisesti suuntautuneet ammattiliitot pyrkivät hänen mu- kaansa sulkemaan ulos ulkomaalaisia ammatinharjoittajia toimintakäytäntöjensä ja -ideologioidensa avulla. Suomalaisten lääkäreiden ja sairaanhoitajien etujärjes- töjen toimintakäytäntöjä tarkastelevassa artikkelissaan Xxxxx Xxxxx (2008) toteaa, etteivät ammattiliittojen protektionistiset sääntelypyrkimykset ole tehneet ulko- maalaisten terveysammattilaisten pääsystä suomalaisille työmarkkinoille helppoa. Xxxxx Xxxx (2006) on päätynyt samansuuntaiseen johtopäätökseen tarkastelles- saan ulkomaalaisten lääkäreiden työmarkkinoille pääsyä Suomessa. Vain harva Kyhän tutkimuksen kohderyhmään kuuluneista ulkomaalaisista lääkäreistä oli on- nistunut pääsemään ammattinsa harjoittajaksi Suomessa.

Ulkomailla suoritetun sairaanhoitajatutkinnon arviointiin ja tunnustamiseen liittyvät prosessit ja käytännöt vaihtelevat huomattavasti eri maiden välillä (Wickett & XxXxxxxxxx 2002). Useissa tutkimuksissa sairaanhoitajan tutkinnon tunnusta- minen ja sen pätevöittäminen uudessa maassa on todettu monin tavoin hankalaksi prosessiksi (Iredale 1997; Xxxxxxx & XxXxxxxxxx 2002; Xxxxx ym. 2006). Maittain huomattavasti poikkeavien tutkintojen tunnustamiskäytäntöjen perusteella Xxxxxxx (2001) esittää, ettei sairaanhoitajan ammattia ja sen työmarkkinoita voi luonnehtia lopulta kovin kansainvälisiksi. Hän jatkaa, että ulkomaalaisten ammattipätevyyk- sien arviointiperusteet ja tunnustamispäätökset ovat usein sidoksissa kansalliseen työvoiman tarjontaan ja kysyntään.

Ulkomailla suoritettua sairaanhoitajan koulutusta ja tutkintoa arvioidaan kan- sallisesti, mutta usein laajempien alueellisten sopimusten pohjalta. Euroopan Unionin alueella sairaanhoitajien koulutus- ja tutkintovaatimuksia määrittävät tietyt yhtenäistämislinjaukset, joiden perusteella alueen eri maissa suoritetut tut- kinnot voidaan rinnastaa toisiinsa (ks. Euroopan neuvoston ja parlamentin…). Kansallisten sääntelymekanismien vaikutukset aktualisoituvat Euroopan Uni- onin tai Euroopan talousalueen ulkopuolella tutkintonsa suorittaneiden terve- ysammattilaisten kohdalla, joita alueelliset tutkintojen rinnastamisperiaatteet eivät kosketa. EU- ja ETA-maiden ulkopuolella tutkintonsa suorittaneille lääkä- reille on kuitenkin luotu Suomessa yhtenäinen pätevöitymisjärjestelmä. Wreden (2008) tulkinnan mukaan lääkäreiden pätevöitymisjärjestelmän kehittämisellä on pyritty alun perin vastaamaan ulkomailla tutkintonsa suorittaneiden suoma- laisten lääkäreiden tarpeisiin. Sairaanhoitajien kohdalla vastaavaa järjestelmää ei kuitenkaan ole.

Segmentoituneet työmarkkinat ja etniset hierarkiat

Kansallisilla terveydenhuollon työmarkkinoilla maahanmuuttaja-ammattilaisilla on usein pyritty täyttämään sellaisia vähemmän houkuttelevia työpaikkoja, joihin on vaikea saada kantaväestön edustajia (Xxxxxx 1991, 150–155). Terveysammat- tien sosiaalisia jakoja tarkastellut Xxxx Xxxxxxxxx (1993, 112) toteaa, että maahan muuttaneita terveysammattilaisia on käytetty työvoimareservinä aloilla, joilla on haluttu alentaa työvoimakustannuksia tai joilla palkkaus ja/tai työn luonne eivät houkuttele kotimaisia työnhakijoita. Useat maat ovatkin olleet halukkaita otta- maan vastaan hyvin koulutettuja maahanmuuttajia vain tilapäisin perustein hel- pottaakseen työvoimapulaa siihen asti, kunnes tilanne kotimaisilla työmarkkinoil- la tasapainottuu (Iredale 2001; Xxxxxx & Raghuram 2005). Työvoimareservi on siis terveydenhuollossa ajatuksena vanha, mutta nyt reservinä näyttävät toimivan naisten ja alemman luokan edustajien (ks. esim. Elston 1977) sijaan ennen kaikkea ulkomaalaiset ammattilaiset.

Tutkimus viittaa myös ulkomaisen sairaanhoitajatyövoiman etniseen hierarki- soitumiseen kansallisilla työmarkkinoilla. Ammattitaidon tunnustamisen ja työ- ehtojen on todettu vaihtelevan merkittävästi sairaanhoitajien kansallisuuden mu- kaan. Eri maissa hankittuja sairaanhoitajatutkintoja arvotetaan työmarkkinoilla hierarkkisesti (esim. Larsen ym. 2005; X’Xxxxx 2007). Tässä hierarkiassa vähem- män kehittyneissä maissa hankittu ammatillinen pätevyys ja työkokemus jäävät helposti tunnustamattomiksi (Xxxxxxx & XxXxxxxxxx 2002; Xxxx 2004; Xxxxxxxx 2004, 308; Xxxxxx & Xxxxxxxx 2005, 151). Protektionististen työmarkkinoiden vaikutusmekanismit näyttävät kohdistuvan siten ennen kaikkea länsimaiden ulko- puolelta muuttaneisiin sairaanhoitajiin (Raghuram & Xxxxxx 2004). Länsimaisille työmarkkinoille päästessään nämä sairaanhoitajat sijoittuvat alempiin työnjaolli- siin segmentteihin, joihin ei saada houkuteltua muita (Xxxxxx 2004, 87; Xxxxx ym. 2006). Kehitysmaista kotoisin oleville sairaanhoitajille tarjoutuu länsimaisilla työ- markkinoilla Ballin (2004) mukaan ennen kaikkea ”kolmen D:n” mukaisia työteh- täviä: Dirty, Dangerous and Difficult – siis likaisia, vaarallisia ja vaikeita. Sukupuo- littuneet ja etnistyneet hierarkiat tiivistyvät erityisesti pakolaisnaisten kohdalla, jotka Kofmanin (2004b, 652) mukaan kohtaavat usein lähes ylitsepääsemättömiä vaikeuksia saada koulutustaan vastaavaa työtä länsimaisilla työmarkkinoilla.

Suomessa kiinnostus ulkomaalaistaustaisten terveysammattilaisten työmarkki-

na-asemia kohtaan on ollut tähän asti vähäistä. Edellä mainitsemieni Xxxxx Xx- hän (2006) ja Xxxxx Xxxxxx (2008) lisäksi aihepiiriä on sivunnut tutkimuksessaan Xxxxx Xxxxxxxxxx (2010). Antikainen tarkastelee venäläis- ja virolaistaustaisten (lähi)hoitajien kokemuksia suomalaisuuteen kuulumisen ehdoista ja prosesseista erityisesti heidän koulutus- ja työpolkujen näkökulmasta. Yksi hänen keskeisistä

huomioistaan on, että maahanmuuttajien työmarkkinakansalaisuuden ehdot ovat kiinnittyneet tiukasti kansallisiin tarpeisiin.

Sen sijaan maahanmuuttajien asemaa suomalaisilla yleisillä työmarkkinoilla kä- sittelevää tutkimuskirjallisuutta on ilmestynyt verrattain runsaasti 1990-luvun lo- pulta alkaen (esim. Xxxxxxxx 1999; Jaakkola 2000; Xxxxx 2002; Xxxxxxxxx 2002;

2003; 2007; Haapakorpi 2007; Xxxxxxxxxxx & Xxxxxxxxxxx 2007). Tämä tutkimus vahvistaa näkemystä siitä, että maahanmuuttajien paikka myös suomalaisilla työ- markkinoilla on ennen kaikkea siellä, minne kantaväestöä edustavaa työvoimaa ei saada. Maahanmuuttajien heikon työmarkkina-aseman on osoitettu kytkeytyvän muun muassa ei-työperusteiseen maahanmuuton syyhyn, naissukupuoleen, länsi- maiden ulkopuoliseen lähtömaahan sekä ikään (esim. Forsander 2002; 2007; Jaak- kola & Xxxxxx 2007). Xxxxxx Xxxxxxxxx (2007, 329) käsitteellistää tätä työmarkki- noiden jakautumista mahdollisuuksien hierarkioina, jossa työmarkkinat avautuvat maahanmuuttajille luontevimmin juuri alimman hierarkiatason (nais)ammattien kautta.

2.3 Työyhteisönäkökulma:

Kulttuurisia yhteentörmäyksiä ja etnisiä hierarkioita

Ulkomailta muuttaneiden terveysammattilaisten, ja aivan erityisesti sairaanhoita- jien, asemaa ja integroitumista työyhteisötasolla käsittelevä sosiologinen tutkimus- kirjallisuus on vielä melko vähäistä ja kapeasti suuntautunutta. Terveydenhuollon monikulttuuristumista käsittelevää tutkimusta on ilmestynyt Suomessa etenkin 1990-luvun puolivälistä lähtien, mutta se on painottunut lähes yksinomaan asia- kasnäkökulmaan, suomalaisten terveysammattilaisten ja maahanmuuttaja-asiak- kaiden kohtaamiseen (ks. Xxxxxxx-Xxxxxxxx & Xxxxxx 1998; Taavela 1999; Saino- la-Xxxxxxxxx 2009). Myös hallinto- ja organisaatiotutkimuksen kentällä on tehty Suomessa enenevissä määrin etnisesti monimuotoistuvien työyhteisöjen suhteita ja niiden johtamista koskevaa tutkimusta (Trux 2000; Sippola 2007; myös Xxxxxx & Trux 2010). Kansainvälinen hoitotieteellinen tutkimus on puolestaan kohdis- tunut ennen kaikkea erilaisen kulttuuritaustan omaavien ihmisten kohtaamisessa vaadittaviin kulttuurisiin hoitotyön taitoihin sekä monikulttuurisessa hoitotyössä syntyvien konfliktitilanteiden, niiden syiden ja mahdollisten ratkaisuvaihtoehto- jen tarkasteluun. Ulkomaisten tutkimusten peilaaminen suomalaiseen kontekstiin on kuitenkin usein ongelmallista kansallisia terveydenhuoltojärjestelmiä sekä nii- den toimintatapoja ja ammatteja määrittävien erilaisten institutionaalisten toimin- taympäristöjen ja –käytäntöjen vuoksi.

Koska edellä mainitsemani tutkimuskirjallisuudet asettuvat varsin erilaisiin tut- kimustraditioihin, -näkökulmiin ja kysymyksenasetteluihin kuin oma tutkimus- orientaationi, rajaan ne tässä yhteydessä pääosin käsittelyn ulkopuolelle. Luon kuitenkin hyvin yleisluontoisen silmäyksen siihen, millaisia kysymyksiä hoitotie- teellisessä tutkimuksessa on nostettu esiin maahanmuuttajasairaanhoitajien työ- yhteisöihin integroitumiseen liittyen.

Kansainvälisessä hoitotieteellisessä tutkimuksessa ulkomaalaisten sairaanhoita- jien sopeutumista vastaanottavien maiden työyhteisöihin on kuvattu usein haas- teelliseksi, jopa traumaattiseksi (Xxxxxxx 1996; Hagey ym. 2001). Ulkomaalaisten sairaanhoitajien ammatillinen asema työyhteisöissä ja sopeutuminen vastaanotta- van maan hoitokulttuuriin piirtyvät tutkimuksissa esiin monin tavoin ongelmallisi- na. Ammatillisen aseman laskun lisäksi ulkomaalaisten sairaanhoitajien kokemuk- set kertovat ammattitaidon aliarvioimisesta, voimattomuudesta ja alisteisuudesta sekä työtovereiden ja potilaiden tahoilta ilmenevästä rasismista (Hagey ym. 2001; Xxxxxx ym. 2005; X’Xxxxx 2007). X’Xxxxx (2007) havainnollistaa tutkimuksessaan, kuinka ulkomaalaisen sairaanhoitajan koko ammatillinen identiteetti voi kyseen- alaistua maahanmuuton seurauksena koetun ammatillisen aseman romahduksen seurauksena. Ulkomaalaisten sairaanhoitajien työyhteisöissä kohtaamasta amma- tillisen arvostuksen puutteesta kertoo myös Xxxxxxx ja Xxxxxxxx (2003) tutkimus. Tutkimus nostaa esiin, kuinka ulkomaalaiset sairaanhoitajat joutuvat brittiläisissä terveydenhuollon työyhteisöissä helposti etenkin avustavan hoitohenkilökunnan ylenkatsomisen ja jopa kiusanteon kohteiksi.

Hoitotieteellisessä tutkimuskirjallisuudessa terveydenhuollon työyhteisöissä ilmenevien kulttuurien välisten konfliktien on nähty syntyvän erilaisista tarve- hierarkioista, kieleen liittyvistä ongelmista sekä erilaisista päätöksentekotavoista, konfliktinäkemyksistä, käyttäytymisnormeista ja rooliodotuksista (Jein & Har- ris 1989; Lowenstein & Glanville 1995; Xxxxxx xx. 2001; Omeri & Xxxxxx 2002). Transkulttuuriseen sairaanhoitajuuteen kiinnittyvän teorian kehittäjän, amerikka- laisen antropologin Xxxxxxxxx Xxxxxxxxxxx (1978) mukaan vieraassa kulttuurissa työskentelevät hoitoalan ammattilaiset nostavat työyhteisöissä helposti esiin kult- tuurisia konflikteja ja ongelmia, elleivät he ole halukkaita tunnustamaan ja omak- sumaan vastaanottavan yhteisön kulttuurille tyypillisiä hoitoon ja hoivaan liittyviä arvoja ja odotuksia.

Työntekijöiden yksilöllisiin ominaisuuksiin ja valintoihin kiinnittyvät tul- kintanäkökulmat tuottavat kuitenkin varsin yksipuolisen kuvan ulkomaalaisten sairaanhoitajien työyhteisöihin integroitumisesta. Maahanmuuttajataustaisten lähihoitajien suomalaisiin työyhteisöihin integroitumisen ehtoja käsitteleväs- sä artikkelissaan Xxxxxxxx Xxxxxx ja Xxxxx Xxxxx (2008) osoittavat, että maahan- muuttajatyöntekijöiden asema on sidoksissa institutionaalisiin käytäntöihin, jotka ilmenevät hoitotyön arkisissa työnjaon käytännöissä ja rutiineissa. Näiden institu-

tionaalisen, rasisminkin muotoja saavien käytäntöjen avulla ylläpidetään ja uusin- netaan työyhteisöissä vallitsevia ammatillisia hierarkioita etnisyyden perusteella.

2.4 Yhteenveto aikaisemmasta kirjallisuudesta ja tutki- mukselliset haasteet

Kansainvälinen muuttoliiketutkimus on valottanut monia koulutettujen ammat- tilaisten kansainväliseen muuttoliikkeeseen liittyviä poliittisia, institutionaalisia ja sosiaalisia näkökulmia. Kasvavissa määrin tutkimuksissa on huomioitu myös (nais)sukupuolen merkitys muuttoliikkeen ehtoja ja siihen liittyviä kokemuksia muokkaavana tekijänä.

Koulutettujen ammattilaisten muuttoliike on nykyisin laajempaa ja heterogee- nisempaa kuin koskaan aikaisemmin. Ammattilaiset sekoittuvat kansainvälisiin muuttovirtoihin monia eri väyliä pitkin ja monin eri tavoin; esimerkiksi työn perässä muuttajina, puolisoina, vanhempina, pakolaisina ja turvapaikanhakijoi- na. Kuitenkin ihmiset, jotka ylittävät valtioiden väliset rajat ensisijaisesti muista kuin työperusteisista syistä, otetaan työvoimapolitiikassa ja tutkimuksessa har- voin huomioon potentiaalisesti ammattitaitoisena työvoimaresurssina. Maahan muuton perusteeseen ja sukupuoleen kytkeytynyt vinouma onkin ilmeinen niin muuttoliiketutkimuksessa kuin kansallisilla politiikka-areenoillakin. Ammattitai- toisia muuttajia tarkastellaan usein lähtökohtaisesti miehinä ja/tai miehisten am- mattialojen edustajina sekä työperusteisen maahanmuuton näkökulmasta. Tämä laajalle levinnyt näkökulmavinouma marginalisoi erityisellä tavalla niitä koulutet- tuja naisia, jotka muuttavat ensisijaisesti erilaisista sosiaalisista ja humanitaarisista syistä.

Myös sairaanhoitajien muuttoliikkeeseen suuntautunut tutkimus on jättänyt pitkälti huomioimatta kansainvälisen liikkumisen muut kuin työperusteisen muu- ton väylät. Tällöin suuren muuttajajoukon ammatti(osaaminen) jää tunnistamatta. Kansallisia työmarkkinoita koskeva tutkimus on puolestaan osoittanut kansalli- sen työmarkkinakontekstin sekä ammattialan tärkeän merkityksen ulkomaalais- ten ammattilaisten työmarkkinaehtoja jäsentävinä tekijöinä. Terveydenhuoltoon kiinnittyvää suomalaista tutkimuskirjallisuutta on kuitenkin saatavilla toistaiseksi varsin vähän. Erilaisista kansallisista konteksteista johtuen ulkomaista tutkimus- kirjallisuutta ei ole myöskään ongelmatonta suhteuttaa suomalaisiin toimintaym- päristöihin.

Tutkimukseni lähtökohtana on koulutettujen, ammattitaitoisten maahanmuut- tajien muuttoliikkeen monimuotoisuuden tunnistaminen. Tutkimus tuo kontri- buution sairaanhoitajien ja muiden koulutettujen ammattilaisten kansainvälises-

tä muuttoliikkeestä käytävään keskusteluun nostamalla esiin kansainväliset rajat ylittävien sairaanhoitajien moninaiset liikkumisen väylät sekä näihin liikkumisen muotoihin kansallisilla työmarkkinoilla kiinnittyvät sukupuolittuneet ja etnisty- neet ulottuvuudet. Ennen kaikkea osallistun tutkimuksellani kuitenkin keskuste- luihin, jotka kohdistuvat ulkomailta muuttaneiden sairaanhoitajien paikkaan suo- malaisilla työmarkkinoilla ja terveydenhuollon työyhteisöissä. Koska aihepiiriä käsittelevä tutkimus on Suomessa vielä melko olematonta, koen tutkimuksellani olevan myös eräänlainen tienraivaajan rooli niin tutkimuksellisen kuin yhteiskun- nallisenkin keskustelun herättäjänä.

3 Ammattikunta ja sosiaalinen järjestys: Kuka voi kuulua joukkoon ja millä ehdoin?

Tässä tutkimuksessa tarkastelen sairaanhoitajan ammattia yhteiskunnallisen toi- minnan areenana, jolla neuvotellaan sosiaalisten ryhmien välisistä suhteista ja niiden luonteesta. Näiden ammatin sosiaalisesta järjestyksestä käytävien neuvot- telujen kohteena tarkastelen erityisesti työnjaollisia suhteita eli sitä, kuka mitäkin työtä tekee, miksi ja millaisin ehdoin. Yhdistän tutkimuksen analyyttisessä viiteke- hyksessä ammattien ja työn sosiologian sekä kulttuuristen luokittelujen teoreettisia lähtökohtia. Maahanmuuttajasairaanhoitajien toimijuuden ja sen ehtojen tarkaste- lu muodostaa tutkimuksen analyyttisiä näkökulmia yhdistävän tulkinnallisen ke- hyksen.

Tässä luvussa valotan aluksi sairaanhoitajan ammattia tietynlaisena yhteiskun- nallisena toimintaympäristönä. Tarkastelen sitä, millaisilla toiminnan areenoilla ja institutionaalisen vuorovaikutuksen suhteissa ammatin sosiaalisesta järjestykses- tä neuvotellaan. Tämän jälkeen tarkastelen ammattikuntaan sisäänpääsyä ja siinä toimimista rajaavia ja ehdollistavia prosesseja. Kohdistan tarkasteluni niihin insti- tutionaalisiin ja sosiaalisiin sisään- ja ulossulkemisen käytäntöihin, joiden kautta ammatin sosiaalista järjestystä rakennetaan. Samalla teen näkyväksi näitä käytän- töjä ohjaavia kulttuurisia luokitteluja. Luvun lopuksi fokusoin tarkastelunäkökul- mani niihin toiminnan mahdollisuuksiin, esteisiin ja resursseihin, joita yksittäi- sillä toimijoilla tai toimijaryhmillä on ammattikuntaan kuulumista ja sen ehtoja koskevissa monitoimijaisissa neuvotteluissa.

3.1 Ammatti sosiaalisen järjestyksen neuvotteluareenana

Tarkastelen sairaanhoitajan ammattia professionaalisena ammattikuntana, jon- ka edustajia sitovat yhteen ammatillisen koulutuksen avulla hankittu tietotaito ja tutkinnon kautta saavutettu muodollinen pätevyys. Ammattikunnan jäseniä yh- distävät sekä muodolliset oikeudet ja velvollisuudet että yhteinen moraalinen ja eettinen koodisto. (Brante 1988) Ammattikunta tarjoaa jäsenilleen myös yhteisyy- den ja merkityksen tunnetta yhteisten arvojen, intressien ja ammatti-identiteetin kautta (Xxxxxx 2002a, b).

Yhtenäisyyden ja sisäisen homogeenisuuden ideaaleista huolimatta ammatit muodostavat lähemmin tarkasteltuna monimutkaisia vertikaalisten ja horisontaa-

listen suhteiden verkostoja, joiden sisään mahtuu monenlaisia identiteettejä, ar- voja ja intressejä. Ammatit eivät ole muuttumattomia ja pysyviä kokonaisuuksia, vaan ne uusiutuvat niin rakenteeltaan, rajoiltaan kuin ideologioiltaankin. (Bran- te 1988) Interaktionistisesta viitekehyksestä tarkasteltuna ammattien itseymmär- ryksessä ja työnjaollisissa suhteissa on kysymys jatkuvasti käynnissä olevista ra- janmäärittelyjen prosesseista, joissa neuvotellaan ammattien välisistä ja niiden sisäisistä suhteista ja ammatillisuuden ehdoista (Xxxxxx 1958; Abbott 1988; myös Xxxxxxxxxx 2010; Wrede 2010). Tässä tutkimuksessa viittaan neuvotellulla sosi- aalisella järjestyksellä erilaisissa institutionaalisissa ja sosiaalisissa käytännöissä ja vuorovaikutustilanteissa tapahtuviin rajanmäärittelyjen prosesseihin, joissa osa- puolet ja intressit vaihtuvat toimintaympäristön muuttuessa (ks. Maines 1977).

Tarkastelen tutkimuksessani sairaanhoitajan ammattia monitasoisena ja –toimi- jaisena sosiaalisena organisaationa, jonka sisällä käydään neuvotteluja sosiaalisis- ta jaoista ja hierarkioista sekä niitä määrittävistä yhteiskunnallista ja kulttuurista ehdoista (ks. Xxxxxxxxxx 1998; Xxxxx 2003; Xxxxxxxxxx & Wrede 2004). Erityisen mielenkiintoni kohteena ovat toimijoiden väliset suhteet ja niiden dynamiikka tie- tyssä yhteiskunnallis-historiallisessa toimintaympäristössä. Tämä lähtökohta avaa laaja-alaisen tutkimusnäkökulman, jossa nivon yhteiskunnallisen makrotason tar- kastelun yhteen ammattikuntatasoisen ja yksilötasoisen tarkastelun kanssa. Am- mattikunta muodostaa tutkimuksessani kuitenkin sen kiinnekohdan, josta käsin teen sekä yhteiskunnallista makrotasoa että mikrotason vuorovaikutussuhteita koskevia tulkintoja.

Aikaan ja paikkaan sidotut mahdollisuusrakenteet

Erilaisissa väestöllisissä, taloudellisissa ja yhteiskuntapoliittisissa tilanteissa aktu- alisoituu erilaisia työmarkkinoiden ja ammattien järjestystä koskevia yhteiskun- nallisia kysymyksiä. Ammattien välisistä ja niiden sisäisistä sosiaalisista järjes- tyksistä neuvotellaan aikaan ja paikkaan kytkeytyvien reunaehtojen rajoissa. Ne toimintaehdot, -rajoitteet ja -mahdollisuudet, joita tietyllä sosiaalisella ryhmällä on tietyssä työmarkkinatilanteessa ja ammattiryhmässä, ovat kiinteästi sidoksissa väestömuutoksiin ja työmarkkinoiden rakenteeseen sekä yhteiskuntapoliittiseen ja taloudelliseen toimintaympäristöön. Näitä toimintaehtoja amerikkalainen profes- siososiologi Xxxxxx Xxxxxx käsitteellistää työmarkkinoiden mahdollisuusraken- teiksi. Xxxxxxxx (2005, 309–310) mukaan mahdollisuusrakenteet myötävaikuttavat tietyn työvoimakohortin työmarkkinakokemuksiin ja kohortille tyypillisiin työn kehityskaariin sekä ammattitaitoon ja -kokemukseen liittyviin tekijöihin. Mahdol- lisuusrakenteet muokkaavat saatavilla olevia taloudellisia ja aineellisia resursseja sekä ammattispesifejä työn etu- ja haittapuolia. Amerikkalainen hoivatyön tutki-

ja Xxxxxxxx Xxxxxx (1990, 115–116) on painottanut erityisesti yhteiskunnan talou- dellisen tilanteen merkitystä erilaisten sosiaalisten ryhmien työmarkkina-asemien muovaajana. Xxxxxxxx mukaan esimerkiksi naisille yhteiskunnassa avautuvat työ- tehtävät ovat sidoksissa ennen kaikkea siihen, missä ja millä tavoin työntekijöitä kussakin taloudellis-historiallisessa tilanteessa tarvitaan.

Samassa taloudellis-historiallisessa tilanteessa työmarkkina-asemat avautu- vat kuitenkin eri tavoin erilaisten sosiaalisten ryhmien edustajille. Abbott (2005) tulkitseekin yhteiskunnan sosiaalista rakennetta yhtenä työn mahdollisuusraken- teiden muovaajana. Erityisesti ammattien tutkimuksen poststrukturalistisessa ja feministisesti suuntautuneessa tutkimuksessa on korostettu yhteiskunnassa val- litseviin käytäntöihin institutionalisoituneiden valtasuhteiden merkitystä ammat- tien välisten ja niiden sisäisten sosiaalisten järjestysten rakentamisprosesseissa. Terveysammattien välistä ja niiden sisäistä työnjakoa hierarkisoivina sosiaalisina tekijöinä on tutkittu ennen kaikkea sukupuolta (Acker 1990; Witz 1992; Riska & Xxxxx 1993; Xxxxxx 1995; Riska 2001). Esiin on nostettu myös sukupuolen, kie- len, koulutustaustan ja luokka-aseman yhteen kietoutuminen (Xxxxxxxxxx 1994; 1998). Myös ”rodun” tai etnisyyden merkityksiä on tarkasteltu yhdessä sukupuo- len ja luokan kanssa (Glazer 1991; Carpenter 1993; Acker 2006). Sosiologi Xxxxxxx Xxxxx (2001) on kuvannut, miten naiset törmäävät ”lasikattoon” pyrkiessään ylös- päin ammattien välisissä (Witz 1992) tai niiden sisäisissä hierarkioissa (Riska & Xxxxx 1993; Riska 2001). Ammattien välinen ja niiden sisäinen työnjako näyttää eriytyneen siten, että etnisten vähemmistöjen edustajille ja alempiin sosiaaliluok- kiin kuuluville naisille on avautunut sisäänpääsy ennen kaikkea ammatillisten hie- rarkioiden marginaaleihin (Xxxxxxx 1975; Glazer 1991; Xxxxxxxxx 1993). Terve- ydenhuollon työmarkkinoilla maahanmuuttajataustaisten naisammattilaisten voi siten odottaa kohtaavan eräänlaisen kaksoistaakan sekä etnisen taustansa että su- kupuolensa vuoksi.

Xxxxxxxxxxxx näkökulma ammattien järjestelmään korostaa valtasuhteiden

merkitystä työnjaollisista asemista käytävissä kamppailuissa. Tämän mukaan val- ta-asemassa olevat sosiaaliset ryhmät tuottavat ja uusintavat ammatin sosiaalista järjestystä rajaamalla ammattiin sisäänpääsyä ja siinä etenemistä sosiaalisten sul- kemisten kautta. Sosiaalisten ulossulkemisten kautta ryhmät toteuttavat mahdol- lisuuksien monopolisaatiota, jonka kautta ne pyrkivät turvaamaan, säilyttämään tai parantamaan ryhmänsä palkkioihin, resursseihin ja mahdollisuuksiin liittyviä etuoikeuksia. (Brante 1988, 127–129; Witz 1992, 44–46) Ammattiin sisäänpääsyn reittejä tai uralla etenemisessä tarvittavien resurssien – kuten taidon ja tiedon – hankkimista voidaan rajoittaa tai sulkea kokonaan institutionaalisten esteiden avul- la (Witz 1992, 44–46; myös Riska & Xxxxx 1993). Säänneltyjen terveysammattien kohdalla ammattitutkinto muodostaa merkittävimmän sosiaalisen sulkemisen vä-

lineen (Xxxxxx 1958; Abbott 1988). Tutkintotodistusten ja niiden tunnustamisen kautta valvotaan ja rajoitetaan siten ammattiin sisäänpääsyä (Witz 1992, 64).

Palaan ammatista ulossulkeviin institutionaalisiin käytäntöihin ja niiden mo- raaliseen perustaan yksityiskohtaisemmin luvussa 3.2. Tässä yhteydessä on kui- tenkin oleellista kiinnittää huomio rakenteellisesta näkökulmasta siihen, miten institutionaalisten esteiden kautta tuotetaan ja uusinnetaan työnjaon hierarkioita sekä ammattikunnassa että työmarkkinoilla. Institutionaaliset esteet tuottavat ja uusintavat ammatin työnjaollista eriytymistä eli segregaatiota, jonka seurauksena ammatin edustajat jakautuvat ammatin sisällä keskenään hierarkkisissa suhteissa oleviin osaryhmiin (Witz 1992, 36; Riska 2001). Työmarkkinoiden tasolla vastaa- vaa työnjaollisten asemien hierarkkista rakenteistumista käsitteellistetään lohkou- tumisella eli segmentaatiolla. Lohkoutumisen seurauksena työmarkkinat jakautu- vat hierarkkisesti primaari- ja sekundaarisektoreihin, joilla työn tekemisen ehdot ovat erilaiset. Sekundaarisektorin työpaikoille on leimallista vähemmän arvostetut työtehtävät, epävarmemmat työsuhteet sekä heikompi palkkaus ja työssä etene- mismahdollisuudet. (Nätti 1988, 17–19)

Ammattikuntaan sisäänpääsyä ja siinä toimimista rajaavia institutionaalisia es- teitä on tarkasteltu usein tietyn sosiaalisen ryhmän harjoittamina, toiseen sosiaa- liseen ryhmään kohdistuvina intentionaalisina ulossulkemisen strategioina. Etni- seen taustaan perustuvana tällaiset erottelun mekanismit voidaan käsitteellistää institutionaalisena rasismina (Glazer 1991; Xxxxxx 1991, 147–173). Terveystyön naisammattilaisten historiaan kohdistuva tutkimus osoittaa, että institutionaaliset esteet ja rajoitukset voidaan hahmottaa myös ammatillisten strategioiden tahatto- mina seurauksina. Työmarkkinoiden lohkoutuminen ja ammattien eriytyminen voi olla seurausta valtaapitävien kyvyttömyydestä ottaa toiminnassaan huomi- oon yhteiskunnassa jo olemassa olevia sosiaalisia jakoja. (Glazer 1991; Witz 1992; Thornley 1996; myös Xxxxxx 1991, 156–157) Tätä tulkintaa vasten ammattien ja työn sosiologian yhdeksi merkittäväksi yhteiskunnalliseksi tehtäväksi voi nähdä sen, että tutkimuksen avulla tehdään näkyväksi ja tuodaan tietoisuuteen sellaisia eriarvoisuutta tuottavia institutionaalisia rakenteita ja käytäntöjä, jotka rajoittavat joidenkin ammattikunnan osaryhmien toiminnan ja valinnan mahdollisuuksia.

Ammattien ja työn sosiologiassa sosiaalisen järjestyksen muotoutumista on tarkasteltu perinteisesti rakenteellis-työnjaollisesta näkökulmasta. Rakenteellista lähestymistapaa vaivaa kuitenkin paikoin liiallinen essentialistisuus sen suhteen, kuinka yhteiskunnan rakenteen ymmärretään määrittävän yksilöiden työnjaollista asemaa ja toimijuutta ammattien järjestelmässä. Työnjaollisten asemien tarkaste- lu yksioikoisesti ylhäältä makrorakenteista käsin määrittyviksi johtaa siihen, että erityisesti sosiaalisen hierarkian alatasoille määrittyvät toimijat näyttäytyvät pas- siivisina rakenteiden uhreina. Rakenteellisesta näkökulmasta on myös vaikeaa ta-

voittaa saman sosiaalisen kategorian sisään lukeutuvaa sosiaalisten todellisuuksien moninaisuutta, joka on seurausta ihmisten samanaikaisesta kiinnittymisestä eri- laisiin sosiaalisiin kategorioihin. Kuten eriarvoistumisen prosesseja organisaatio- tasolla tarkastellut Xxxx Xxxxx (2006, 442) muistuttaa, sosiaalisten kategorioiden yksiulotteinen tarkastelu yksinkertaistaa – tai jopa vääristää – sosiaalista todelli- suutta peittämällä näkyvistä muiden siihen vaikuttavien tekijöiden vaikutusta.

Rakenteellisten tekijöiden merkitystä tutkimuskohdetta ympäröivässä toimin- taympäristössä ei voi kuitenkaan sivuuttaa. Interaktionistisesta näkökulmasta tar- kasteltuna konteksti on aina osa tutkimusongelmaa, eikä yksittäisiä tapahtumia tai tapauksia voida tutkia suoraan, ympäröivistä prosesseista irrallaan. Koska tämä kontekstuaalinen tapahtuminen on aina monitasoista ja –tahoista, tutkimuksessa on tarkasteltava toisiinsa kytkeytyviä prosesseja (Abbott 1997; myös Xxxxxx 1958, 9). Mahdollisuusrakenteet muovaavat siten sitä, mitä neuvottelut koskevat, miten neuvottelut tapahtuvat sekä keiden välillä ne käydään (ks. Xxxxxxx 1978; Maines 1977). Ammatin sosiaalisesta järjestyksestä käytävien neuvottelujen näkökulmasta ymmärrän mahdollisuusrakenteet ennen kaikkea yhteiskunnallisena kontekstina, joka asettaa tiettyjä ehtoja työnjaollisista asemista käytäville neuvotteluille. Läh- tökohtanani on, että rakenteelliset mahdollisuudet ja esteet jäsentävät maahan- muuttajasairaanhoitajien todellisuuksia luomalla ja rajaamalla niitä toimintaehto- ja, joita heillä on käytettävissään ammattikuntaan sisäänpääsyä ja siinä toimimista käsittelevissä neuvotteluissa. Kiinnostukseni kohdistuu työnjaollisiin asemiin eräänlaisina neuvottelujen tiloina ja toiminnan areenoina, joissa neuvotellaan ja kamppaillaan erilaisten ihmisryhmien työnjaollisten suhteiden luonteesta ja nii- den keskinäisistä arvoasetelmista. Ammattikunnan tai työmarkkinoiden raken- teistumisen sijaan analyysini painopiste kohdistuu niihin kulttuurisiin ja sosiaali- siin prosesseihin, joissa työnjaollisista asemista neuvotellaan.

Ammatin sosiaalisen järjestyksen ymmärtämisessä on tarpeen huomioida myös

ne toimijasuhteet ja vuorovaikutusprosessit, joissa erilaisten sosiaalisten katego- rioiden yhteenkietoutuneista ja tilanteisista merkityksistä neuvotellaan erilaisissa yhteiskunnallisissa ja työnjaollisissa suhteissa. Seuraavaksi kohdistan katseeni sai- raanhoitajan ammatin hallintaan osallistuviin toimijatahoihin ja niihin institutio- naalisen vuorovaikutuksen areenoihin, joilla eri toimijat neuvottelevat ammatin sosiaalisesta järjestyksestä.

Institutionaalisen vuorovaikutuksen areenat ja ammatin hallinnan politiikka

Ammatteja hallitaan ja säädellään yhteiskunnallisen toiminnan useilla eri tasoilla ja useiden eri toimijatahojen myötävaikutuksella. Xxxxxxxx (1988) mukaan ammat-

teja rakennetaan kolmella eri areenalla: lainsäädännössä, julkisessa keskustelussa sekä työyhteisöissä. Ammatteja kontrolloidaan muodollisesti lainsäädännön avulla. Korkea-asteen koulutusta edellyttävät terveydenhuollon ammatit ovat perinteises- ti olleet valtiovallan sääntelemiä ammatteja, joiden harjoittamiseen liittyviä ehto- ja, oikeuksia ja velvollisuuksia on määritelty tiukasti ammatinharjoittamista kos- kevassa lainsäädännössä (Abbott 1988). Säännellyn ammatin harjoittamiseen voi saada laillisen luvan vain lainsäädännössä määritellyn tutkinnon ja siihen johtavan koulutuksen kautta. Globaalistuvassa maailmassa kuitenkin myös ammattien hal- linta on ylikansallistunut: Kansallisen lainsäädännön ohella myös Euroopan Unio- ni määrittelee säänneltyjä terveydenhuollon ammatteja koulutusta ja ammatinhar- joittamista koskevien direktiivien kautta (Euroopan neuvoston ja parlamentin…). Valtio erilaisine toimielimineen on silti säilyttänyt tärkeän roolinsa terveysammat- tien hallinnassa; se sekä hallinnoi ammatinharjoittamislupien myöntämistä että toimii koulutuksen päärahoittajana (Laiho & Ruoholinna 2011).

Terveysalan ammattienharjoittamista koskevan lainsäädännön ohella valtio te- kee myös muilla kansallisen politiikan alueilla – kuten koulutus-, talous- ja maa- hanmuuttopolitiikassa – ammattikuntien toimintaehtojen kannalta merkittäviä linjauksia. Brittiläiset terveyssosiologit Xxxxxxxx Xxxxxx ja Xxxxxx Xxxxxx (1978, 300) muistuttavat, että poliittiset päätökset ja linjaukset heijastelevat ja uusinta- vat yhteiskunnassa vallitsevia valtasuhteita sekä normi- ja arvojärjestelmiä. Poli- tiikkalinjauksissa rakennetaan ammattiin pyrkiville ja siinä toimiville ihmisille mahdollisuuksia ja esteitä paitsi aineellisten resurssien jakamisen kautta, myös ammattikuntia ja sen osaryhmiä koskevin julkisuuskuvin. Abbott (1988, 59–60) määritteleekin julkisuuden keskeiseksi areenaksi, jossa rakennetaan ammatin ja sen eri osaryhmien yhteiskunnallista asemaa ja arvostusta. Lainsäädäntöä ja po- litiikkalinjauksia toimeenpanevat julkiset instituutiot työntekijöineen tulkitsevat säädöksiä omista toimintaympäristöistään ja niiden käytännöistä käsin, mutta nä- mä tulkinnat perustuvat pitkälti myös ammattia ja sen osaryhmiä koskevaan julki- seen keskusteluun ja mielikuviin.

Myös ammattikunnat ottavat osaa omaa ammattialaansa ja sen toimintaym- päristöjä koskevan lainsäädännön valmisteluun sekä osallistuvat itseään ja lä- hiammattejaan koskevaan julkiseen keskusteluun ja edunvalvontaan. Eri am- mattikunnat ovat kuitenkin voimavaroiltaan ja vaikutusvallaltaan erilaisissa neuvotteluasemissa. Naisten terveysammattien historiallista muotoutumista kos- keva tutkimus (esim. Witz 1992; Xxxxxx 1995; Xxxxxxxxxx 1998; Wrede 2001) on osoittanut, että naisvaltaisten terveysammattien toimijat ovat jääneet ammattikun- tiaan koskevan politiikan muotoilussa sangen hiljaisiksi ääntä ja valtaa käyttävän miehisen lääkäriprofession rinnalla.

Vaikka Abbott ei nosta esiin ammatillisen koulutuksen instituutioita erillisenä ammattien rakentamisen areenana, sosiologi Xxxx Xxxxxx (1977) tähdentää kou-

lutuslaitosten keskeistä merkitystä ammattiliittojen ohella areenoina, joilla ammat- tikunnan eri osaryhmät ajavat intressejään läpi yhdessä ja erikseen. Elston esittää, että koulutusinstituutiot muodostavat keskeisen ammatin sisäisen hallinnan aree- nan, jolla valta-asemassa olevat sosiaaliset ryhmät voivat ajaa intressejään heikom- missa asemissa olevien osaryhmien kustannuksella. Tämän vallanhallinnan kaut- ta koulutusinstituutioissa ohjataan tulevia ammatin edustajia tiettyyn ammatin sisäiseen osalohkoon. Työnjaollisia hierarkioita rakennetaan sekä ammatin tule- ville edustajille tarjottavan ammatillisen tietotaidon että myös heille välitettävien asenteiden ja kulttuuristen käsitysten kautta (emt., myös Rantalaiho 1991). Palaan koulutuksen merkitykseen sosiaalisen järjestyksen rakentamisessa yksityiskohtai- semmin seuraavassa luvussa.

Byrokraattiset säännöt ja yhteiskunnalliset valtarakenteet eivät kuitenkaan oh- jaa yksinään kaikkia vuorovaikutustilanteita. Sairaalan sosiaalisen järjestyksen muotoutumista tarkastelevassa tutkimuksessaan Xxxxxx Xxxxxxx tutkijaryhmineen (1963) osoittaa, kuinka työyhteisöjen arjessa mobilisoidaan erilaisia epämuodolli- sia vallan lähteitä, joiden kautta voidaan ylittää institutionaalisen vallan rakenteita. Työnjaosta neuvotellaankin työyhteisöissä usein tilanteisesti (Xxxxxx 1988; myös Laurén & Wrede 2008; Xxxxxxxx & Xxxxxxxxxx 2008). Xxxx Xxxxx (2006, 443) ko- rostaa, että vaikka työyhteisöjen ja -organisaatioiden institutionaaliset järjestelmät ovat sidoksissa ympäröivän yhteiskunnan sosiaaliseen järjestykseen, työyhteisöis- sä syntyy vuorovaikutuksen seurauksena myös omanlaisiaan kulttuurisia tulkin- toja ja käytäntöjä. Se, mikä kulloinkin on asianmukaista ja sopivaa, vaihtelee niin tilanteen, organisaatiokulttuurin kuin arviointia tekevän ihmisen tai ryhmän nä- kökulmasta. Acker (2006, 444, 451) nostaa esiin ruumiillisten erojen merkityksen työorganisaatioiden vuorovaikutustilanteita ohjaavina tulkintavihjeinä. Ne muok- kaavat erilaisten yksilöiden ominaisuuksille, rooleille ja asianmukaiselle käyttäy- tymiselle työyhteisöissä asetettuja oletuksia ja odotuksia. Acker esittää, että työor- ganisaatioiden epätasa-arvoistavia toimintakäytäntöjä oikeutetaan ja ylläpidetään nimenomaan sosiaalisiin kategorioihin – kuten sukupuoleen, ikään, luokkaan ja ”rotuun” – liitettyjen, syvään juurtuneiden kulttuuristen mielikuvien, uskomusten, asenteiden ja oletusten kautta. Näistä lähtökohdista tulkittuna institutionaalinen vuorovaikutus on vahvasti sidoksissa ympäröivään kulttuuriseen järjestelmään ja sen muovaamiin sosiaalisiin kategorioihin.

Edellä esitetyn perusteella voi todeta, että maahanmuuttajasairaanhoitajien

työnjaollisten asemien ja niiden ehtojen ymmärtäminen osana ammatin sosiaa- lista järjestystä edellyttää monitahoista ja –tasoista tutkimusasetelmaa, joka ottaa huomioon rakenteellisten, sosiaalisten ja kulttuuristen järjestysten yhteen kietou- tumisen (Stacey & Xxxxxx 1978; Xxxxxx 1996; Xxxxxx 2005; myös Maines 1982). Ammattien sosiaalisen järjestyksen neuvottelu perustuu erilaisten toimijaosapuol- ten väliseen institutionaaliseen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen niin makro-,

meso- kuin mikrotasoilla. Ammattien hallinnassa globaalin sääntelyn reunaehdot, kansallisen tason poliittiset linjaukset ja niitä täytäntöön panevat organisaatiot ja intressiryhmät sekä mikrotasoiset yksilöiden ja ryhmien toimintakäytännöt linkit- tyvät toisiinsa. Aikaan ja paikkaan sidotut mahdollisuusrakenteet yhdessä sosiaa- listen vuorovaikutusprosessien ja kulttuurisen järjestelmän kanssa ohjaavat ja ra- joittavat ammatin hallintaan osallistuvien intressiryhmien ja yksilöiden toimintaa, mutta eivät määritä sitä (Stacey 1981). Tästä seuraa, että yhteiskunnassa vallitsevia hierarkioita voidaan haastaa vuorovaikutustilanteissa, vaikka rakenteellinen valta ei tee tästä välttämättä helppoa. Kuten työn sosiologi Xxxxx Xxxxxxxxxx (1991, 254) kiteyttää: ”Mikään paikka ei tee ihmisiä - - tahdottomaksi rakenteellisten imperatii- vien toteuttajaksi. Aina säilyy mahdollisuus reflektioon ja itsereflektioon.” Interak- tionistinen viitekehys tarjoaa välineitä ennen kaikkea sen vallan mikropolitiikan tarkasteluun ja erittelyyn, jonka kautta rakenteellista, sosiaalista ja kulttuurista valtaa eletään vuorovaikutussuhteissa. Palaan yhteiskunnallisten rakenteiden, so- siaalisen vuorovaikutuksen ja yksilöiden toimintamahdollisuuksien tematiikkaan tarkemmin luvussa 3.3.

3.2 Ammatillisuus ja kulttuuriset luokittelut

Kuten edellisessä luvussa esitin, weberiläisessä professiotutkimuksessa tutkimuk- sellinen huomio on usein kohdistunut ammattien ja niiden osaryhmien intressien maksimoimiseen tähtäävään toimintaan. Tästä lähtökohdasta kiinnostus on koh- distunut ennen kaikkea niihin institutionaalisiin ulossulkemisen mekanismeihin, jotka estävät tiettyjen ryhmien edustajien ammattiin sisäänpääsyä tai ammattiural- la etenemistä.

Brittiläinen organisaatio- ja terveyssosiologi Xxxxx Xxxxxx (1996) kuitenkin kri- tisoi ammattien tutkimusta liiallisesta keskittymisestä ulossulkemisiin ja niiden institutionaalisiin käytäntöihin. Xxxxxx (1996, 663) kääntää asetelman toisin päin tähdentämällä, kuinka oleellista on kiinnittää huomiota ennen kaikkea ammatin sisäänsulkemisen tapoihin ja niitä määrittäviin ehtoihin ammatin sosiaalisen jär- jestyksen ymmärtämiseksi. Xxxxxxxx mukaan sisäänsulkemisen tapojen kautta määritellään ammatillisuuden ideologista ydintä. Ammatillisuudesta käytävissä kamppailuissa on siten kyse siitä, kuka voi edustaa ammattia ja millaisin sosiaa- lisin ja kulttuurisin ehdoin. Tästä näkökulmasta ammatillisuutta tutkitaan osana ympäröivän yhteiskuntapoliittisen toimintaympäristön historiallisia ja kulttuurisia ehtoja, joiden kautta myös ammatillista työtä, sen tekijöitä ja toimintaehtoja mää- ritellään.

Brittiläinen kulttuuriantropologi Xxxx Xxxxxxx (1986; 2000) käsitteellistää sosiaalisten ryhmien tapoja erotella ja rajata ihmisiä, ilmiöitä ja asioita norma- tiivisesti määrittyneisiin kulttuurisiin lokeroihin eli kategorioihin kulttuurisi- na luokittelujärjestelminä. Kulttuurisesti rakentuneisiin kategorioihin kiinnittyy moraalisesti latautuneita oletusarvoja, uskomuksia ja asenteita, jotka perustuvat luokittelujärjestelmän kautta ylläpidettävään yhteisön moraaliseen järjestykseen (Douglas 2000; myös Hall 1999, 156). Erilaisiin sosiaalisiin ryhmiin kohdistuvia ammatillisia sisään- ja ulossulkemisen käytäntöjä voi tulkita tästä näkökulmas- ta ammattikunnan sosiaalista järjestystä tukevina toimintatapoina, joiden kautta ammattiin pyrkivät tai siinä toimivat ihmiset asemoidaan ammatin sosiaalisessa järjestyksessä kulttuurisesti oikealle paikalleen. Samalla tuotetaan, uusinnetaan ja legitimoidaan ammatin sisäisiä jakoja ja hierarkioita. Tästä lähtökohdasta käsin kulttuuristen luokittelujen näkökulma syventää ymmärrystä ammatin sosiaalises- ta järjestyksestä. Se täsmentää käsityksiä sosiaalisista kategorioista kulttuurisesti määrittyneinä, tietynlaiset mekanismit sisältävinä kohtaamisen tai näkemisen ta- poina (ks. myös Löytty 2005, 181).

Ammatillisuuden ideologia ja erottelun käytännöt

Kuten Xxxxx Xxxxxxxxx (1996) tukeutuen edellä esitin, sairaanhoitajien ammatti- kunnassa neuvottelut ammattiin sisäänpääsyn muuttuvista ja liukuvista rajoista ja ehdoista kietoutuvat ennen kaikkea oikeanlaista ammatillisuutta koskevien mää- rittelyjen ja tulkintojen ympärille. Ammatillisuudessa ja sen määrittelyssä on ky- se paitsi oikeanlaisena pidetystä ammattitaidosta ja –tiedosta, myös kulttuurisiin ammatti-ihanteisiin kietoutuvasta moraalisesta ja eettisestä ulottuvuudesta (Witz 1992, 142–143; myös Xxxxxxxxxx 1998, 101–105). Witz (1992) tähdentää, että si- sään- ja ulossulkemisten kautta toimijoille rakennetaan ammattikunnassa työn- jaollisten asemien ohella myös sosiaalisen kuulumisen paikkoja ja identiteettejä. Näitä kulttuurisiin arvoihin ja normeihin nojautuvia prosesseja voi puolestaan tul- kita eräänlaisena ammatillisuuden diskursiivisena ulottuvuutena (Witz 1992; Da- vies 1996), jossa määritellään ammatillisuuden ydintä ja marginaaleja sekä mitta- puita niille, jotka katsotaan ammattiin soveliaiksi (Xxxxxx 1995; 1996).

Se, mikä kulloinkin katsotaan oikeanlaiseksi ammattitaidoksi, on jatkuvien kamppailujen ja uudelleenmäärittelyjen kohteena (ks. Xxxxxxxx 1996; Henriks- son 1998; Xxxxx & Ruoholinna 2008). Lainsäädännössä ammatinharjoittamisen ehdoksi määritellyn tutkinnon ja sen saavuttamiseen vaadittavan koulutuksen avulla määritellään ammatillisuuden muodolliset rajat ja ehdot. Sairaanhoitaji- en ammatillistumisessa on historiallisesti painotettu muodollisen koulutuksen kautta hankitun osaamisen merkitystä ammattitaidon määrittäjänä, samalla kun

työkokemuksen ja ruumiillisen työn merkitystä on väheksytty. Ammatillisuuden määrittely kiinnittyy siten olennaisesti kysymykseen koulutuksesta; niistä valinta- kriteereistä, joilla koulutukseen pääsee sisään sekä standardeista, joiden mukaan koulutusta tuotetaan. (ks. Xxxxxxxx 1996; Xxxxxxxxxx 1998) Usko koulutuksen merkitykseen ammattikuntaa kulttuurisesti ja moraalisesti yhtenäistävänä tekijä- nä on sairaanhoitajakoulutuksessa poikkeuksellisen suuri (ks. Xxxxx & Xxxxxxxxxx 1988; Xxxxxxxxxx 1994; 1998). Rantalaiho (1991) muistuttaa, että virallisiin ope- tussisältöihin perustuvien muodollisten tietojen ja taitojen lisäksi koulutuksessa tuotetaan myös moraalista osaamista: ammattietiikkaa, ammattikieltä, ammatin keskinäistä solidaarisuutta, ammattiylpeyttä ja yhteisiä perinteitä. Koulutuksen kautta tulevat ammatin edustajat sosiaalistetaan ammatillisen ajattelutavan ja käyt- täytymisen kulttuurisiin sääntöihin ja normeihin.

Kulttuurisesta näkökulmasta se, kuka katsotaan ”todelliseksi” tai ”oikeaksi” sai- raanhoitajaksi, on vaihdellut historian saatossa (Reverby 1989). Naisammattilaisia koskeva tutkimus vahvistaa, ettei muodollisten osaamisvaatimusten määrittämi- sessä ole kyse pelkästään ammatissa tarvittavasta taidollisesta ja tiedollisesta osaa- misesta. Hoiva-ammattien naisistumista koskeva tutkimus (esim. Xxxx & Xxxxxx 1990) korostaa, että erityisesti naisten ammatteja ja ammatillisuutta arvioidaan suhteessa kulttuurisiin ideaaleihin. Näitä ideaaleja ja moraalisia ehtoja tuotetaan tiettyjä ominaisuuksia arvottamalla, jotka puolestaan ohjaavat ammattiin sisään- pääsyn ja siinä toimimisen ehtoja. Sosiologi Xxxx Xxxxxx (1991, 369) tulkitsee am- matillisuuden arviointiin liittyvissä epätasa-arvoisuuksissa olevan kyse ihmisten sosiaalisia tunnusmerkkejä koskevista normatiivisista käsityksistä, joiden kohde vaihtelee aina biologista perimää koskevista oletuksista erilaisiin ammatissa suo- riutumista koskeviin oletuksiin. Glazer ei kuitenkaan ulota analyysiään siihen, mi- ten näitä erotteluja tuotetaan tai mihin ne perustuvat.

Ammatilliseen osaamiseen liittyvien standardien ohella ulos- ja sisäänsulke- misten kautta määritellään siten myös sitä, millainen (nais)henkilö oikeanlaisen sairaanhoitajan tulee olla. Douglasin (2000) käsittein nämä kulttuurisen määrit- telyn käytännöt voidaan nähdä eräänlaisina erottelun rituaaleina, jotka ilmentävät yhteisön ideologisten ajatusrakennelmien ydintä, rajoja, marginaaleja ja sisäisiä linjauksia sekä näiden keskinäisiä suhteita. Näiden rituaalien kautta määritellään yhteisön ulkoisia rajoja ja yhteisöön kuulumisen ehtoja. Niiden avulla toimijoille rakennetaan moraalijärjestyksen mukaisia ’oikeanlaisia’ yhteiskunnallisia ja työn- jaollisia asemia yhteisön sosiaalisessa järjestelemässä. Tästä näkökulmasta käytän- nöt ja ideologia, ammattikuntaan kuulumista muodollisesti ja kulttuurisesti mää- rittävät ehdot, ovat kietoutuneet toisiinsa erottamattomasti.

Naisten ammatteihin ja työhön kohdistuvassa sosiologisessa tutkimuksessa am- matillistumista ja sen strategioita on usein tarkasteltu rakenteellisesti ja historialli- sesti määrittyneinä käytäntöinä. Tässä tutkimuksessa kiinnitän erityistä huomiota

kulttuuriseen luokittelujärjestelmään ja siihen kiinnittyviin erottelun käytäntöihin, jotka jäsentävät ammattikuntaan kuulumisen paikkoja, tapoja ja ehtoja. Kulttuu- risten luokittelujen näkökulma avaa yhden tulkintareitin niiden ajattelutapojen näkyväksi tekemiseen ja erittelyyn, joihin perustuen ammatin institutionaalisis- sa ja sosiaalisissa käytännöissä sekä vuorovaikutussuhteissa rakennetaan toimi- jarooleja ja työnjaon malleja. Näiden ajattelutapojen tunnistamisen tärkeyttä on peräänkuulutettu myös työn ja ammattien sosiologiassa (esim. Stacey & Homans 1978). Ammatillisuuden ideologian tai ammattikulttuurin sijaan olen kiinnostu- nut tutkimuksessani ennen kaikkea niistä erontekojen tavoista ja perusteista, joita ammatillisuuden määrittelyissä tuotetaan. Tarkasteluni kohteena on, miten maa- hanmuuttajasairaanhoitajien ammatillisuutta määritellään ja millaisia kulttuurisia ehtoja heidän ammattikuntaan kuulumiselleen sitä kautta asetetaan. Kiinnostukse- ni kohdistuu erityisesti siihen, millaisten kulttuuristen luokittelujen ja erontekojen kautta maahanmuuttajasairaanhoitajien ammatillisuutta arvioidaan, haastetaan, ehdollistetaan tai rajataan erilaisissa sosiaalisissa ja institutionaalisissa käytännöis- sä ja vuorovaikutuksessa.

Neuvotteluja kategorioiden rajavyöhykkeillä

Yksilöiden toimijuuden kannalta on ongelmallista, etteivät kategorioihin kiinni- tetyt oletusarvot useinkaan vastaa elettyä todellisuutta. Ihmiset kiinnittyvät sa- manaikaisesti useisiin eri kategorioihin, ja kategorioiden oletusarvot saattavat olla keskenään ristiriidassa (esim. Xxxxxx 2002a). Koska käsitykset rakennetaan ja ko- kemukset tulkitaan kulttuuristen luokittelujen järjestelmässä usein kaksinapaisten vastakohtien avulla, yhteen kategoriaan kuuluminen voi myös estää toiseen kate- goriaan kiinnittymisen (Xxxxxx 1996, 672–673; myös Douglas 2000).

Juuri kaksinapainen, todellisuuden monimuotoisuutta yksinkertaistava luonne tekee kategorioista luonteeltaan usein toiseuttavia (Löytty 2005, 9). Xxxxxxx (2000, 49) tähdentää, että kategorioita ja niiden sisäisiä vastinpareja koskevat oletuk- set kertovat yhteiskunnan sosiaalisten ryhmien välisistä suhteista. Xxxxx Xxxxxx (2002a) jatkaa, kategorioihin piiloutuu usein kaksijakoinen ajatus hallitsevan toi- mijan ja alempiarvoisen ”toisen” rooleista. ”Toinen” tulee määritellyksi rajojen ul- kopuolelle toimijana, jolta puuttuu perustavanlaatuiset sosiaaliseen ryhmään kuu- lumisen laatuedellytykset, ”lacking some key qualities”, kuten Xxxxxx (2002a, 33) asian ilmaisee. Tästä lähtökohdasta Xxxxxx (1996, 672–673) esittää, että ammatin sisään- ja ulossulkemisen käytäntöjen ymmärtämiseksi niitä on tarkasteltava kult- tuurisiin käsityksiin ja kaksinapaiseen erontekojen järjestelmään kiinnittyneinä.

Miten kategorioiden välimaastoon tai niiden yhdistelmiin ristiriitaisesti si- joittuvien toimijoiden rooleista ja toiminta-alueista sitten neuvotellaan? Kult-

tuurisen luokittelun näkökulmasta erityisen kiinnostavia ovat juuri ilmiöt, jotka lankeavat tavalla tai toisella eri kategorioiden rajapinnoille ja kategorioiden ole- tusarvojen ulkopuolelle4. Poikkeusten nähdään ilmaisevan merkittäviä asioita it- se luokittelujärjestelmästä. Väärässä kulttuurisessa kategoriassa esiin ilmaantuva asia häiritsee kulttuurista järjestystä. Kategorioiden välisille rajapinnoille sijoittu- vat asiat ikään kuin kelluvat jollain epämääräisellä ja siksi toisinaan myös vaaral- lisella alueella (Hall 1999, 156). Kulttuurien kohtaamisia ja vierauden esittämistä tarkastelleen Xxxx Xxxxxx (2005, 15) mukaan tällainen kulttuuristen kategorioiden rajapinnoille sijoittuva ”hybridi voidaan ymmärtää kulttuuriseksi häiriköksi, joka sekoittaa luokitteluihin ja kategorioiden puhtaanapitoon perustuvan ajattelun”.

Douglas (2000) ei kuitenkaan tulkitse kulttuurista luokittelujärjestelmää puhtaan kaksinapaisena järjestelmänä. Vaikka kulttuurin julkinen luonne tekee kategoriois- ta tiukkoja, kategorioiden ajallinen ja paikallinen kiinnittyminen yhteiskunnalli- siin arvoihin ja sosiaaliseen hierarkiaan tekee niistä häilyvärajaisia ja uusiutuvia ja siten myös neuvoteltavissa olevia. Kuten kulttuurintutkija ja sosiologi Xxxxxx Xxxx (1999, 231–233) huomauttaa: ”Raja-aidat määritellään uudelleen eri aikoina ja eri paikoissa kuten myös suhteessa eri kysymyksiin. - - [Kategorioiden] merkitys ei [siten] ole koskaan lopullinen tai täydellinen, vaan pikemminkin ne jatkavat matkaansa tul- lakseen muiden, lisä- tai täydentävien merkitysten saartamiksi.” Samatkin kategoriat saavat erilaisia merkityksiä sekä erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa ja kohtaamisissa että kietoutuessaan yhteen toisten kategorioiden kanssa.

Kategorioiden rajapinnoille sijoittuvat asiat tekevät näkyviksi kulttuurisia ra- janvetoja ja pakottavat tarkistamaan niiden perusteita (Löytty 2005, 15). Sosiaali- antropologi Xxxxx Xxxxxxxx (2002, 214, 252) on viitannut kulttuurisen rajamaan käsitteellä alueeseen, jossa erilaiset kulttuuriset jäsennykset voivat keskinäisen vuoropuhelun seurauksena mahdollisesti tuottaa uudenlaista rajamaan kulttuu- ria. Monikulttuurisissa yhteisöissä tapahtuu neuvotteluja kulttuurisilla rajapinnoil- la, joiden seurauksena on yhtäältä rikastuttavia kokemuksia, toisaalta väistämät- tä myös erilaisten ajattelu- ja toimintatapojen ristivetoa ja hankausta (Huttunen, Löytty & Rastas 2005, 34). Kulttuuriseen luokittelujärjestelmään sopimattomia poikkeavuuksia ei välttämättä koeta vain kielteisinä, vaan rajatapauksiin voi liittyä pelon ja vaaran tunteiden lisäksi myös kunnioitusta ja voimantunnetta.

Sairaanhoitajien ammattikulttuurissa suhde kulttuuriseen erilaisuuteen näyttää usein ennalta lukkoon lyödyltä (Xxxxxx 2001a, b; Xxxxxxxxxx 1998, 10). Ammat- tikulttuuria voimakkaasti määrittävät samanlaisuusvaatimukset (Reverby 1989; Laiho & Ruoholinna 2008, 37) avaavat mielenkiintoisen tutkimusympäristön maa-

4 Vallitseviin kulttuurisiin kategorioihin hankalasti istuvia rajatapauksia on lähestytty mm. hybridin tai hybridivyöhykkeen (ks. Xxxxxxxxx 1996; Xxxxxxx & Xxxxxx 1997; Löytty 2005; myös Hall 1999) ja välitilan (Xxxxxx 1977; myös Hall 1999) käsitteiden kautta.

hanmuuttajasairaanhoitajien ammattiin sisäänpääsyn ja sen jäsenenä toimimisen ehtojen ja rajojen tarkastelulle. Kysymys on siitä, miten ammattikunnan sisällä vedetään kulttuurisia rajoja samankaltaisuuksien ja erojen välille. Sosiaalitieteili- jä Xxx Xxxxxxxxxx (1998) havainnollistaa sairaanhoitajia koskevassa ammattihis- toriallisessa tarkastelussaan, kuinka sairaanhoitajien ammattikulttuurissa on har- joitettu kulttuuristen kategorioiden puhtaanapitoa: ammattikulttuurisia ihanteita ylläpitäviin kategorioihin sopimattomat naiset luokiteltiin joko luopioiksi tai puos- kareiksi. Kulttuurisia mielikuvia herätellen voi myös pohtia, kuinka esimerkiksi pakolaisena Suomeen muuttanut afrikkalaistaustainen huivipäinen musliminai- nen sopii yhteen terveydenhuollon ammattilaiseen maassamme kohdistettavien kulttuuristen oletusarvojen kanssa? Mediassa maahanmuuttajista ja suomalaisten työmarkkinoiden suhteesta käytyihin keskusteluihin (ks. Simola 2008; Haavisto 2010) suhteutettuna länsimaiden ulkopuolelta muiden syiden kuin työn perässä muuttaneiden, keskiluokkaista naisammattia edustavien sairaanhoitajien voi aja- tella luisuvan helposti ristiriitaiseen asemaan kaksinapaisuuteen taipuvaisessa luo- kittelujärjestelmässä.

Sairaanhoitajan ammatin hallinnan eri toiminta-areenojen voi ajatella muodos- tavan eräänlaisen kulttuuristen rajavyöhykkeiden näyttämön, jolla maahanmuut- tajasairaanhoitajien paikoista ja niiden ehdoista neuvotellaan samanaikaisesti eri ulottuvuuksilla: yhtäältä samankaltaisuuden ja jatkuvuuden ja toisaalta erojen ja murtumien suhteen (ks. Hall 1999, 229). Kategorioiden kaksijakoisuuden seu- rauksena ihmisten väliset erot kiinnittävät usein huomiota yhtäläisyyksiä ja yhtei- syyttä enemmän (Xxxxxx 2002a). Kuten Hall (1999) muistuttaa, kaikki ihmiset ovat kuitenkin sekä samanlaisia että erilaisia suhteessa muihin ihmisiin. Erilaisuuden ja erojen rinnalla tutkimuksessa onkin syytä kiinnittää huomiota myös siihen, mikä ihmisille on yhteistä. Näen tämän näkökulman merkityksen korostuvan erityisesti maahanmuuttajatutkimuksessa, jossa huomion kiinnittäminen ainoastaan vieraa- seen, erityiseen ja poikkeavaan voi helposti tehdä tutkimuskohteesta entistä vie- raamman. Tutkimuksessani tämän lähtökohdan huomioiminen merkitsee sitä, että tulkitsen kulttuurisista jäsennyksistä käytäviä neuvotteluja eri maiden kulttuurei- den tai eri kansallisuuksien kohtaamista laajemmasta näkökulmasta. Kulttuurisista jäsennyksistä käydään jatkuvia neuvotteluja myös kantasuomalaisista muodostu- van sairaanhoitajakunnan sisällä. Sairaanhoitajien ammatillistumisprosessia tutki- nut Xxxxxxxxxx (1994, 99) toteaa ammatillistumisprosessin näyttäytyvän ”liikkees- sä olevana suhdeverkostona, - - jossa ydinkysymykset ja osapuolet vaihtuvat.” Kyse ei siten ole vain eri maiden kulttuureiden tai eri etnisyyksien yhteentörmäyksistä vaan siitä, että vieraat tekevät näkyviksi tutun yhteisön rajoja ja normeja (myös Wrede 2010). Näiden rajojen ja erottelujen tarkasteleminen auttaa samalla avaa- maan kulttuurista näkökulmaa koko sairaanhoitajan ammattiin.

Tutkimuksessani ymmärrän sosiaalisina kategorioina yleisesti käsitteellistettä- vät tekijät, kuten sukupuolen ja etnisyyden, kulttuurisesti määrittyneinä konstruk- tioina, joiden merkityksistä neuvotellaan sosiaalisessa kanssakäymisessä. Sosiaali- set kategoriat toimivat yksilöiden ja ihmisryhmien identifioitumisen ja erottelujen perusteina. Jatkuvassa samuuden ja erojen tuottamisen dynamiikassa sosiaalisten kategorioiden avulla tuotetaan ja ylläpidetään erilaisten ihmisryhmien välisiä ra- joja. Kulttuurintutkija Xxxx Xxxxxxx (2000, 144–145) tavoin olen kiinnostunut siitä, missä, miksi ja miten jokin asia määrittyy tietynlaiseksi. Tarkasteluni koh- distuu tällöin erityisesti siihen, millaisissa tilanteissa ja kohtaamisissa etnisyys tai maahanmuuttotausta nousevat merkittäviksi ammatin sosiaalista järjestystä orga- nisoiviksi luokitteluperusteiksi sekä millä tavoin niiden perusteella tehtävät erottelut tapahtuvat (ks. myös Huttunen 2005, 120, 124–125).

3.3 Toimijuus ja kuulumisen rakentuminen

Maahanmuuttajiin kohdistuvan tutkimuksen erääksi ongelmaksi on yhä enenevis- sä määrin alettu tiedostaa se, miten maahanmuuttajat tulevat tutkimuksissa usein kirjoitetuiksi yhteiskunnallisten valtarakenteiden passiivisina uhreina (esim. Ras- tas 2004). Saman tulkintaongelman voi nähdä koskettavan myös muita haavoittu- vassa asemassa olevia sosiaalisia ryhmiä ja toimijoita (ks. esim. Keskinen 2001). Kulttuurisiin kategorisointeihin kohdentuva tarkastelu voi puolestaan erotteluihin ja erontekoihin keskittymisen kautta pikemminkin uusintaa kuin häivyttää eri ka- tegorioiden välisiä rajoja (Xxxxxx 2002a). Tiettyjen kategorioiden edustajista on näin vaarana rakentaa kategorioidensa vankeja, kulttuurisen järjestelmän ja val- lankäytön passiivisia kohteita.

Tutkimuksessani pyrin välttämään rakenteellisia valta- ja toimijahierarkioita jo lähtökohtaisesti uusintavaa asetelmaa tarkentamalla tulkintakehykseni ennen kaikkea niihin toimijuuden mahdollisuuksiin, rajoituksiin ja ehtoihin, joita maa- hanmuuttajasairaanhoitajille avautuu työnjaollisista asemista käytävissä neuvotte- luissa. Samalla pyrin rakentamaan tutkimusasetelmaani suuntaan, joka auttaa rik- komaan vallitsevissa diskursseissa maahanmuuttajille usein tarjottuja passiivisia toimijapaikkoja ja alisteisia identiteettejä.

Seuraavassa asetan paikoilleen ne keskeisimmät koordinaatit, jotka määrittä- vät ymmärrystäni yhtäältä yksilön toimijuuden ja yhteiskunnallisten rakenteiden välisestä suhteesta ja toisaalta ammattikuntaan sisäänpääsyn ja siihen kuulumi- sen moniulotteisista ja –toimijaisista neuvotteluista. Toimijuus ja siihen läheises- ti liittyvä kuulumisen käsite muodostavat tutkimuksessani tulkintanäkökulmaa suuntaavan kehyksen, mutta ne eivät kuitenkaan toimi tutkimuksen varsinaisena

teoreettisena lähtökohtana. Näin ollen tässä yhteydessä ei ole sen enempää tarkoi- tuksenmukaista kuin mahdollistakaan käsitellä toimijuuden ja kuulumisen aihe- piireihin kiinnittyviä laajoja tutkimuskirjallisuuksia yksityiskohtaisemmin.

Yhteiskunnallisten rakenteiden ja inhimillisen toiminnan suhdetta tarkastelleen sosiologi Xxxxxxx Xxxxxxxxx (1984) mukaan yhteiskunnallisia rakenteita ei ole olemassa per se. Giddens näkee yhteiskunnalliset rakenteet sosiaalisten järjestelmi- en ajallisiksi ja paikallisiksi tuotoksiksi, joita ihmiset uusintavat erilaisissa toimin- takäytännöissä. Yhteiskunnan rakenne näyttäytyy siten sekä inhimillisen toimin- nan lähtökohtana että sen tuotoksena. Tästä lähtökohdasta tarkasteltuna ihmisten toimijuus kietoutuu yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden, toimivan yksilön ja yhteis- kunnallisten rakenteiden välisiin suhteisiin ja jännitteisiin. Kuten esitin jo aiemmin ammatin hallintaa käsittelevässä luvussa, yhteiskunnassa tiettynä ajankohtana val- litsevat mahdollisuusrakenteet sekä sosiaalinen ja kulttuurinen järjestys luovat yk- silöiden toiminnalle ja valinnoille tietynlaiset mahdollisuudet, ehdot ja rajoitukset.

Sosiologi ja sosiaaligerontologi Xxxxx Xxxxxxxx (2008) mukaan erilaiset sosiaa- liset kategoriat kuten ikä, sukupuoli, sukupolvi, kulttuurinen tausta ja yhteiskun- taluokka voidaan tulkita toimijuuden suhteen yhteiskunnallisiksi, rakenteita ak- tualisoiviksi tekijöiksi. Sosiaalisten kategorioiden perusteella ihmisiin kohdistuu yhteiskunnassa erilaisia säädöksiä, määrittelyjä, odotuksia ja käytänteitä. Tätä kautta sosiaaliset kategoriat voidaan tulkita eräänlaisiksi toimijuuden koordinaa- teiksi, jotka rajaavat sitä, millaiset toimijuudet ovat kullekin yksilölle mahdollisia (myös Ronkainen 1999). Jyrkämä (2008, 192) kuitenkin tähdentää, etteivät yksilöt toimi passiivisesti rakenteiden ohjaamina, vaan tekevät aktiivisesti erilaisia valin- toja ja ratkaisuja sen mukaan, minkä he näkevät omasta näkökulmastaan tavoitel- tavaksi ja mahdolliseksi.

Toimijuuden tarkastelu suuntaa katseen siten sekä toimintaan ja tekemiseen et- tä toimijuuden edellytyksiin ja sen seurauksiin. Sosiologi ja naistutkija Xxxxx Xxx- donin (2005, 115) mukaan toimijuuden tarkastelu valottaa ”ihmisten taloudellisia, kulttuurisia ja sosiaalisia paikkoja sekä oman elämän rakentamiseen liittyviä käsi- tyksiä, kokemuksia ja tuntemuksia”. Toimijuuden peruskysymys koskettaa kulloi- senkin tilanteen mahdollistaman toiminnan ohella keskeisesti sitä, mitä ihminen osaa, kykenee, haluaa ja tuntee. Toimijuutta määrittää lisäksi toiminnan vuorovai- kutuksellisuus: toimijuus rakentuu aina suhteena ja suhteessa toisiin toimijoihin (Jyrkämä 2008).

Tässä tutkimuksessa toimijuuden näkökulma kohdentaa tarkastelua yhtäältä siihen, millaisia toimijuuden ehtoja, mahdollisuuksia ja rajoitteita erilaisissa in- stitutionaalisissa ja sosiaalisissa käytännöissä ja kohtaamisissa maahanmuutta- jasairaanhoitajille luodaan. Toisaalta kohdennan tarkastelua myös siihen, miten maahanmuuttajasairaanhoitajat omalla toiminnallaan vastaavat näihin toiminta- ehtoihin. Mielenkiintoni kohteena on erityisesti se, millaisia käsityksiä maahan-

muuttajasairaanhoitajilla on oman toimijuutensa mahdollisuuksista ja rajoituksista sekä millaisia resursseja ja tapoja he hyödyntävät neuvotellessaan ammattikuntaan sisäänpääsystä eri toimintaympäristöissä. Xxx Xxxxxxxxxxxx (1994, 98) lainatakse- ni katson maahanmuuttajasairaanhoitajia tutkimuksessani siten ”sekä muutoksen arkkitehteina ja toteuttajina että määrittelyjen ja toimien kohteena”.

Ammattikuntaan sisäänpääsyn voi helposti mieltää muodolliseksi tapah- tumaksi, jossa ammatinharjoittamisoikeuden saavuttamisen myötä siirrytään ammattikunnan ulkopuolelta sen sisäpuolelle ja edelleen työmarkkinoille sekä työyhteisöihin. Tässä tutkimuksessa käsitän ammattikuntaan sisäänpääsyn kui- tenkin laajemmin. Ymmärrän sen prosessina, jossa liikutaan sisä- ja ulkopuo- lisuuden suhteen monilla eri ulottuvuuksilla. Xxxx on juridisen oikeuden ja muodollisen työnjaollisen aseman ohella myös sosiaalisesta osallisuudesta ja si- säpuolisuuden tunteesta. Tällaista ymmärrystä on käsitteellistetty tutkimuksissa sekä kuulumisen (ks. Xxxxx-Xxxxx, Kannabiran & Vieten 2006) että jäsenyyden (esim. Harinen & Suurpää 2003) käsitteiden avulla. Molemmat käsitteet avaavat samantapaisen tarkasteluhorisontin yhteisöön kiinnittymiseen ja sen eri ulottu- vuuksiin5. Katson kuulumisen kuitenkin tavoittavan paremmin sitä jatkuvaa lii- kettä, josta sekä ammattikuntaan että työmarkkinoille ja työyhteisöihin kiinnit- tymisessä on kysymys. Tietyn muodollisen aseman saavuttamisen jälkeenkään kuuluminen ei tule ”valmiiksi”. Ammattikuntaan kuuluminen on moniulotteista sisäpuolisuutta, jossa kysymys on muodollisen aseman ohella siitä, mitä yksi- lö kokee tahtovansa, kykenevänsä, osaavansa ja voivansa tehdä. Ammattikun- taan kuuluminen rakentuu siten ammatin eri toimintaympäristöissä asetettavien ulkopuolisten reunaehtojen ja yksilön oman toiminnan, käsitysten ja tunteiden vuorovaikutuksessa. Vaikka tarkasteluni suuntautuu ensisijaisesti maahanmuut- tajasairaanhoitajien työnjaollisista asemista käytäviin neuvotteluihin, maahan- muuttajasairaanhoitajien toimijuuden tarkastelu valottaa myös niitä sosiaalisen osallisuuden kokemuksia ja tunteita, joita heille ammattikuntaan kuulumisesta käytävissä neuvotteluissa syntyy.

Tarkastelen ammattikuntaan kuulumisen neuvotteluja erilaissa institutionaali-

xxxxx ja sosiaalisissa käytännöissä ja kohtaamisissa tapahtuvina monitoimijaisina neuvotteluprosesseina. Näissä prosesseissa on kyse eri toimijoiden välisistä suh- teista, intresseistä, päämääristä, toiminnasta, linjanvedoista, menettelytavoista, asennoitumistavoista, tunteista ja mielikuvista – siis politiikasta ja sen neuvottelus- ta (ks. Palonen 2003). Laajemmin ajateltuna kuulumisen politiikassa ei kuitenkaan

5 Ajatusprosessini näiden kahden käsitteen välillä on näkyvissä tutkimukseen sisältyvissä artikke- leissa, joista ajallisesti kahdessa ensimmäisessä (artikkelit I ja IV) käytän ammatillisen jäsenyyden käsitettä, ja kahdessa viimeisessä (artikkelit II ja III) kuulumisen käsitettä. Eri käsitteistä huolimatta ymmärrykseni ammattikuntaan kuulumisesta on kuitenkin samanlainen kaikissa artikkeleissa.

ole kyse ainoastaan ammattikuntaan tai työyhteisöihin sisäänpääsystä. Samoissa neuvotteluissa rakennetaan myös niitä toiminnan mahdollisuuksia ja rajoituksia, jotka koskevat ja ehdollistavat maahanmuuttajasairaanhoitajien jäsenyyttä koko suomalaisessa yhteiskunnassa.

4 Tutkimusasetelma ja –kysymykset: Ammattikuntaan kuulumisen politiikka

Tutkimuksen kohteena on EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta Suomeen muuttanei- den ulkomaalaistaustaisten sairaanhoitajien ammattikuntaan sisäänpääsy ja sitä määrittävät ehdot. Monitasoisen tarkastelun kiinnekohtana toimii ammattikun- ta, josta käsin tulkitsen yhteiskunnallista ja sosiaalista toimintaa myös makro- ja mikrotasoilla. Tarkastelu kohdistuu siihen, miten ammattia ympäröivä yhteiskun- nallinen toimintaympäristö sosiaalisine ja kulttuurisine järjestyksineen muovaa ja ehdollistaa maahanmuuttajasairaanhoitajien ammattikuntaan sisäänpääsyä ja sen jäsenenä toimimista. Empiirisen tutkimuksen kohteena ovat sairaanhoitajatyövoi- man tarvetta ja rakennetta tarkasteleva poliittinen kielenkäyttö, ammatin hallin- taan osallistuvien toimijatahojen institutionaaliset käytännöt sekä työyhteisöjen sosiaaliset kohtaamiset ja toimintakäytännöt. Tutkimusnäkökulma rajautuu muis- ta kuin työperusteisista syistä maahan muuttaneiden sairaanhoitajien toimintaeh- tojen ja kokemusten tarkasteluun.

Tutkimuksen yleisenä tavoitteena on muodostaa laaja ja monitasoinen käsitys maahanmuuttajasairaanhoitajien ammattikuntaan kuulumisen paikoista ja ehdois- ta 2000-luvun alun Suomea määrittävässä tietynlaisessa yhteiskunnallis-historialli- sessa toimintaympäristössä. Tavoitteenani on ymmärtää ja tehdä näkyviksi ennen kaikkea niitä yhteiskunnassa vallitsevia kulttuurisia, mutta myös rakenteellisia ja sosiaalisia tekijöitä, joiden kautta maahanmuuttajasairaanhoitajien työnjaollisista asemista ja ammatillisuuden ehdoista neuvotellaan erilaisissa toimintaympäris- töissä. Tulkintanäkökulman valinnalla tavoitteenani on myös nostaa esiin maahan- muuttajasairaanhoitajien omaa ääntä ja toimijuutta ammattikuntaan kuulumista koskevissa monitoimijaisissa neuvotteluissa. Tutkimuksen kysymyksenasettelun avulla pyrin nostamaan esiin sekä maahanmuuttajataustaisten terveysammattilais- ten ammatillista integroitumista vaikeuttavia että sitä edistäviä tekijöitä.

Tutkimusta ohjaava teoreettinen viitekehys rakentuu kahden eri tutkimusperin- teen aineksista. Ammattien ja työn sosiologia auttaa ymmärtämään sairaanhoitajan ammattia sosiaalisena organisaationa, jolla on omanlaisensa rakenne, kulttuuri- nen perusta ja perinteet sekä institutionaaliset ja sosiaaliset toimintatavat. Tässä toimintaympäristössä neuvotellaan sosiaalisesta järjestyksestä, ammattien ja nii- den osaryhmien keskinäisistä suhteista, erilaisissa sisään- ja ulossulkemisen käy- tännöissä. Erityinen mielenkiintoni suuntautuu ammattikuntaan sisään sulkemi- sen tapoihin, jotka ovat yhteydessä ’oikeanlaista’ ammatillisuutta määrittäviin ja ehdollistaviin kulttuurisiin merkityksenantoihin ja konstruktioihin. Kulttuuristen

luokittelujen teoreettis-metodologinen traditio puolestaan suuntaa analyysiäni nii- den kulttuuristen merkityksenantojen ja erontekojen tutkimiseen, joiden kautta ammatin sosiaalista järjestystä rakennetaan, ylläpidetään ja legitimoidaan. Kult- tuurisen luokittelun tavat ilmaisevat niitä yhteisöjen moraaliperustaan kietoutuvia normeja, arvoja, oletuksia ja odotuksia, jotka muokkaavat niin institutionaalisia ja sosiaalisia käytäntöjä, sosiaalista vuorovaikutusta kuin yksilöllisten kokemusten- kin muodostumista. Tämän analyyttisen linssin avulla suuntaan katseen institutio- naalisissa ja sosiaalisissa sisään- ja ulossulkemisen käytännöissä todentuviin kult- tuurisiin merkityksenantoihin ja erontekoihin.

Tutkimuksen analyyttinen ote on kaksitahoinen. Rakenteellisesta näkökulmasta tarkastelun kohteena ovat työnjaolliset asemat, joita maahanmuuttajasairaanhoita- jille avautuu terveydenhuollon työmarkkinoilla, sairaanhoitajien ammattikunnassa ja työyhteisöissä. Kulttuurisesta näkökulmasta tarkastelu kohdistuu niihin kulttuu- risiin merkityksenantoihin ja erontekoihin, joiden kautta maahanmuuttajasairaan- hoitajien ammatillisuutta määritellään ja ehdollistetaan. Erityisenä mielenkiinnon kohteenani ovat maahanmuuttotaustan merkitykset kulttuuristen merkitystenan- tojen ja erontekojen perusteena. Toimijuuden tulkintakehyksen avulla fokusoin analyyttisten näkökulmien tarkastelua niihin toimijuuden mahdollisuuksiin, ra- joitteisiin, resursseihin ja keinoihin, joita maahanmuuttajasairaanhoitajille avau- tuu työnjaollista asemista ja ammatillisuuden ehdoista käytävissä neuvotteluissa.

Tutkimuksen avainkäsitteen, kuulumisen politiikan, avulla kokoan yhteen tutki- muksen teoreettiset ja analyyttiset elementit. Ammattikuntaan kuulumisella viit- taan yhtäältä rakenteelliseen työnjaolliseen asemaan terveydenhuollon työmark- kinoilla, sairaanhoitajien ammattikunnassa ja työyhteisöissä. Toisaalta ymmärrän kuulumisessa olevan kyse myös sosiaalisesta osallisuudesta ja kuulumisen tuntees- ta. Ammattikuntaan kuulumisessa on siten kyse moniulotteisesta sisäpuolisuu- desta (inclusion), jonka muodoista ja ehdoista neuvotellaan eri toimijaosapuolten välisissä institutionaalisissa ja sosiaalisissa vuorovaikutusprosesseissa. Näissä pro- sesseissa rakentuvat myös ne toiminnan mahdollisuudet ja rajoitukset, jotka eh- dollistavat paitsi ammattikuntaan, myös työyhteisöihin, työmarkkinoille ja laajem- min koko yhteiskuntaan kuulumista. Ammattikuntaan kuulumisen politiikassa keskeinen neuvottelukysymys koskee sitä, kuka voi kuulua joukkoon ja millaisin ehdoin?

Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, millaisia työnjaollisia asemia maahanmuut- tajasairaanhoitajille avautuu Suomen terveydenhuollossa, sekä miten ja millaiset kulttuuriset, sosiaaliset ja rakenteelliset tekijät muovaavat maahanmuuttajasairaan- hoitajien ammattikuntaan sisäänpääsyn ja siinä toimimisen ehtoja. Erityinen mie- lenkiintoni kohdistuu kulttuuristen erontekojen perusteisiin ja tapoihin, joiden kautta rakenteellisia ja sosiaalisia jakoja tuotetaan ja ylläpidetään. Tutkimuskysy- mykset koskevat niitä toimijoita, tapoja ja ehtoja, joiden avulla ammatin sosiaalista

järjestystä tuotetaan, ylläpidetään ja legitimoidaan. Tutkimuksen keskeisinä ana- lyyttisinä käsitteinä toimivat työnjaollinen asema, sisään- ja ulossulkemisen käytän- nöt, ammatillisuus, toimijuus sekä kulttuuriset luokittelut.

Tutkimustehtävä jakautuu seuraaviin alakysymyksiin:

1. Millaisia työnjaollisia asemia maahanmuuttajasairaanhoitajille rakenne- taan poliittisessa kielenkäytössä, ammatin sääntelyn institutionaalisissa käy- tännöissä sekä työyhteisöjen sosiaalisissa käytännöissä ja kohtaamisissa?

2. Miten maahanmuuttajasairaanhoitajien ammatillisuutta määritellään ja ehdollistetaan poliittisessa kielenkäytössä, institutionaalisissa käytännöissä sekä työyhteisöjen arjen sosiaalisissa kohtaamisissa?

3. Millaisissa yhteyksissä maahanmuuttotausta ja/tai etnisyys nousevat esiin toimijuutta määrittävinä tekijöinä, ja millaisia merkityksiä ne tällöin saavat?

4. Xxxxxxxxx tavoin ja resurssein maahanmuuttajasairaanhoitajat rakentavat

toimijuuttaan ammattiin sisäänpääsyn ja siinä toimimisen neuvotteluissa?

Tästä asetelmasta käsin tutkimus avaa monitahoisen näkökulman maahanmuut- tajasairaanhoitajien ammattikuntaan, työmarkkinoille ja työyhteisöihin sisäänpää- systä ja sen ehdoista, tavoista ja keinoista. Kohdistaessaan huomiota kulttuurisen luokittelujärjestelmän muovaamiin, usein piiloisiin ja kyseenalaistamattomiin in- stitutionaalisiin ja sosiaalisiin käytäntöihin, tutkimus tuottaa tietoa niistä raken- teellisista, sosiaalisista ja kulttuurisista haasteista, joita EU- ja ETA-maiden ulko- puolelta ensisijaisesti muista kuin työperusteisista syistä muuttaneet sairaanhoitajat kohtaavat Suomessa. Samanaikaisesti tutkimus nostaa esiin niitä mahdollisuuksia ja resursseja, joita maahanmuuttajasairaanhoitajat voivat tarjota Suomen tervey- denhuollon työmarkkinoille. Tutkimus korjaa kansainvälisten muuttoliikkeiden tutkimuksessa vallitsevaa näkökulmavinoumaa huomioimalla kansainväliset rajat ylittävien koulutettujen naisammattilaisten moninaiset muuttoväylät. Tutkimus avaa kansallisten työmarkkinoiden tutkimukseen uudenlaisen näkökulman, jossa tarkastelun kohteena on keskiluokkaisen naisammatin erityinen toimintaympäris- tö maahanmuuttajien toimintamahdollisuuksien näkökulmasta.

Tutkimuksen empiirinen osuus koostuu neljästä artikkelista. Näissä artikke- leissa kuulumisen politiikan neuvotteluja tarkastellaan yhteiskunnallisen toimin- taympäristön sekä ammattikuntaan, työmarkkinoille ja työyhteisöön sisäänpääsyn näkökulmista. Eri artikkeleissa tutkimuskysymyksiä tarkastellaan erilaisissa toi- mintaympäristöissä ja erilaisen tutkimuskirjallisuuden valossa. Myös tutkimusky- symysten painotus eri artikkeleissa vaihtelee. Artikkeleiden järjestys tässä yhteen- veto-osiossa ei noudata niiden ajallista julkaisujärjestystä. Uudelleenmuokatussa

järjestyksessä artikkelit muodostavat ajallisesti loogisesti etenevän jatkumon maa- hanmuuttajasairaanhoitajien ammattikuntaan, työmarkkinoille ja työyhteisöihin sisäänpääsyyn liittyvistä prosesseista.

Artikkelissa I kiinnitän tutkimuksen kansainvälisen muuttoliiketutkimuksen käsitteisiin sekä kontekstoin tutkimusaiheen siihen globaaliin ja kansalliseen toi- mintaympäristöön, jossa maahanmuuttajasairaanhoitajien ammattikuntaan kuu- lumisesta neuvotellaan. Piirrän artikkelissa kuvan niistä yhteiskunnallisista neu- votteluista, joissa määritellään sairaanhoitajatyövoiman merkitystä ja rakennetta kansallisella tasolla. Samalla näissä politiikkalinjauksissa määritellään yhteiskun- nallisia reunaehtoja, joiden rajoissa kuulumisen politiikasta neuvotellaan. Kan- sallisen politiikka-asiakirja-aineiston avulla valotan erityisesti työmarkkina- ja valtiotoimijoiden näkökulmia. Tarkastelun kohteena on, millaisena resurssina maahanmuuttajasairaanhoitajat nähdään terveydenhuollon työmarkkinoilla ajan- kohtana, jolloin pula sairaanhoitajatyövoimasta näyttäytyy kansallisena uhkana. Analyysi kohdistuu ensisijaisesti työnjaollisia asemia ja maahanmuuttotaustan merkitystä koskeviin tutkimuskysymyksiin 1 ja 3. Keskeisinä kuulumisen ehtoja jäsentävinä tekijöinä tarkastelen maahanmuuton perusteen, ammatin ja sukupuo- len yhteen kietoutumista. Artikkelin kautta osallistun sairaanhoitajien ja muiden koulutettujen maahanmuuttajien kansainvälisestä muuttoliikkeestä käytävään tie- teelliseen keskusteluun tuomalla esiin muuttoliikkeen sukupuolittuneisuuteen ja erilaisiin maahan muuton perusteisiin kiinnittyviä jakoja. Tuon esiin politiikka- ohjauksen vaikutukset meso- ja mikrotasoilla seuraavissa artikkeleissa, joissa tar- kastelunäkökulma vaihtuu makrotasolta ammatin hallinnan ja sääntelyn institu- tionaalisiin toimintaympäristöihin sekä työyhteisöihin. Seuraavissa artikkeleissa tarkastelu kohdistuu maahanmuuttajasairaanhoitajien omiin kokemuksiin.

Artikkelissa II tuon esiin työvoima- ja koulutuspoliittisten ratkaisujen ja käy-

täntöjen merkityksiä maahanmuuttajasairaanhoitajien työnjaollisten asemien ja toimintaehtojen muovaajina. Artikkeli muodostaa kuvan maahanmuuttajasai- raanhoitajien ammattiin sisäänpääsyn ehdoista tarkastelemalla maahanmuuttaja- sairaanhoitajien pätevöitymisen mahdollisuuksia ja koulutusreittejä. Tutkimusai- neisto koostuu maahanmuuttajasairaanhoitajien haastatteluista, joiden tukena on hyödynnetty myös pätevöitymiskoulutukseen liittyviä dokumentteja. Tutkimuksen kohteena ovat maahanmuuttajasairaanhoitajien ammatillisuuden tunnistamiseen ja tunnustamiseen liittyvät sosiaaliset ja institutionaaliset käytännöt, joiden kautta ammatillisia ja yhteiskunnallisia jakoja tuotetaan ja legitimoidaan. Analyysi koh- distuu ennen kaikkea työnjakoa, ammatillisuutta ja maahanmuuttotaustan mer- kitystä koskeviin tutkimuskysymyksiin 1, 2 ja 3. Artikkeli osallistuu ammattien ja työmarkkinoiden tutkimuksessa käytäviin tieteellisiin keskusteluihin ammattien ja työmarkkinoiden lohkoutumisesta tähdentämällä, kuinka maahanmuuttajatausta tuo esiin ja voimistaa kansallisten työmarkkinoiden ja sairaanhoitajan ammatin

sisällä jo entuudestaan vallitsevia sosiaalisia ja kulttuurisia jakoja ja hierarkioita. Artikkeli tuo ammattien tutkimuksen näkökulmaa myös etnisten suhteiden tutki- mukseen muistuttaen siitä, miten tärkeää on tarkastella maahanmuuttajataustaa ja etnisyyttä osana muiden sosiaalisten ja kulttuuristen jakojen määrittämää toimin- taympäristöä ja vuorovaikutussuhteita.

Artikkelissa III kiinnitän tutkimuksen terveydenhuollon työmarkkinoiden kontekstiin. Artikkeli muodostaa kuvan sairaanhoitajien työmarkkinoista tietyn- laisena sosiokulttuurisesti rakentuneena toimintaympäristönä, joka muovaa maa- hanmuuttajasairaanhoitajien työmarkkinatoimijuuden ehtoja ja tapoja tietyin ta- voin. Tutkimusaineisto koostuu maahanmuuttajasairaanhoitajien haastatteluista ja työllistymisodotuksia käsittelevästä kyselyaineistosta. Tutkimuksen kohteena ovat maahanmuuttajasairaanhoitajien työllistymistä ja työmarkkina-asemaa mää- rittävät sosiokulttuuriset tekijät sekä näiden tekijöiden merkitys maahanmuutta- jasairaanhoitajien työmarkkinatoimijuuden näkökulmasta. Analyysi kohdistuu erityisesti maahanmuuttotaustan merkitystä ja maahanmuuttajasairaanhoitajien toimijuutta käsitteleviin tutkimuskysymyksiin 3 ja 4. Tällä artikkelilla osallistun maahanmuuttajien työmarkkina-asemasta ja sen muotoutumisesta työmarkkinoi- den tutkimuksessa käytäviin tieteellisiin keskusteluihin. Osoitan, kuinka yleisillä, etnisesti lohkoutuneilla työmarkkinoilla heikossa työmarkkina-asemassa näyttäy- tyvät ryhmät - kuten länsimaiden ulkopuolelta muista kuin työperusteisista syistä muuttaneet naiset - voivat saavuttaa keskiluokkaisen (nais)ammatin työmarkki- noilla verrattain hyvän työmarkkina-aseman. Artikkeli avaa kotimaiseen työmark- kinoiden tutkimukseen uudenlainen näkökulman, jossa tarkastelun kohteena on keskiluokkaisen naisammatin erityinen toimintaympäristö maahanmuuttajien toi- mintamahdollisuuksien näkökulmasta.

Artikkelissa IV avaan näkökulman terveydenhuollon työyhteisöihin ja niissä

käytäviin neuvotteluihin maahanmuuttajasairaanhoitajien ammattikuntaan ja työ- yhteisöihin kuulumisesta. Artikkeli muodostaa kuvan siitä, kuinka kulttuuriset luokittelut ohjaavat työyhteisöjen arjessa käytäviä neuvotteluja ammatillisuudesta sekä sosiaalisen ja kulttuurisen kuulumisen ehdoista. Aineisto perustuu maahan- muuttajasairaanhoitajien haastatteluihin. Tutkimuksen kohteena on yhtäältä se, millaisena eronteon perusteena maahanmuuttajatausta näyttäytyy suomalaisissa terveydenhuollon työyhteisöissä ja niiden vuorovaikutuskäytännöissä. Toisaalta huomion kohteena on se, millaisin keinoin maahanmuuttajasairaanhoitajat ra- kentavat työyhteisöihin ja ammattikuntaan kuulumistaan. Analyysi kohdistuu eri- tyisesti maahanmuuttajasairaanhoitajien ammatillisuutta, maahanmuuttotaustaa sekä toimijuutta koskeviin tutkimuskysymyksiin 2, 3 ja 4. Artikkelilla osallistun työelämän ja -yhteisöjen etnisistä suhteista käytävään tieteelliseen keskusteluun ja osoitan, miten vahva ammatillinen osaaminen ja identiteetti toimivat maa- hanmuuttaja-ammattilaisten keskeisinä työyhteisöihin kiinnittymisen resurssei-

na. Artikkeli tuo myös ammattien ja työn sosiologian tutkimukseen kulttuurista näkökulmaa tekemällä näkyväksi sitä, miten erilaisia ihmisryhmiä kategorisoivat kulttuuriset odotukset ohjaavat ammatillisuudesta tehtäviä tulkintoja.

5 Tutkimuksen toteutus

Tässä luvussa esittelen tutkimusaineiston ja tutkimusprosessin sekä tiivistän tut- kimukseni metodologisen viitekehyksen. Kulttuurisiin merkityksenantoihin ja kategorisointeihin kohdistuvan lukutapani metodologiset perusteet olen esitellyt luvussa 3.2. Tässä luvussa suhteutan ja paikannan kulttuurisiin luokitteluihin koh- distuvaa analyysiä sille sukua olevien analyysimenetelmien kentälle sekä kuvaan lähilukuni tapoja.

5.1 Tutkimusaineisto

Tutkimusaineisto koostuu kolmesta erityyppisestä aineistosta: politiikka-asiakir- joista, kyselyaineistosta ja haastatteluista. Eri aineistot valottavat tutkittavan ilmi- ön eri puolia. Niillä on tutkimuksessa myös erilainen painoarvo.

Politiikka-asiakirjat muodostavat haastattelu- ja kyselyaineistoja taustoittavan ja yhteiskunnalliseen toimintaympäristöön kontekstoivan aineiston. Niiden avulla kartoitan sairaanhoitajatyövoimasta ja sen järjestämisen tavoista kansallisella tasolla käytävää keskustelua ja näiden keskustelujen ydinsisältöjä maahanmuuttajasairaan- hoitajien näkökulmasta. Politiikka-asiakirjojen analyysin tarkoituksena on syven- tää ja tarkentaa ymmärrystä siitä yhteiskunnallisesta toimintaympäristöstä, jossa maahanmuuttajasairaanhoitajien ammattikuntaan kuulumisesta neuvotellaan (ks. Huttunen ym. 2005, 25; Xxxxxxxx & Xxxxxxxxxx 2008). Politiikka-asiakirjojen tar- kastelu pohjusti kysely- ja haastatteluaineistojen keräämistä, jotka avaavat ikkunan politiikkalinjausten muovaamiin käytäntöihin ja arjen kokemuksiin.

Haastatteluaineisto toimii tutkimuksen ensisijaisena aineistona, jota kysely- aineisto täydentää. Haastattelut valottavat ennen kaikkea maahanmuuttajasairaan- hoitajien omia tulkintoja ammattikuntaan sisäänpääsyn ja siinä toimimisen eh- doista sekä heidän oman toimijuutensa resursseista ja keinoista. Samalla aineisto kertoo kuitenkin myös siitä, miten muut toimijat määrittelevät ja kohtelevat heitä erilaisissa institutionaalisissa ja sosiaalisissa käytännöissä ja kohtaamisissa. Kysely- aineisto tarkentaa kuvaa maahanmuuttajasairaanhoitajien työllistymiseen liittyvis- tä ennakko-odotuksista.

Käytän haastattelujen tukena myös tutkimuksen aineistonkeruuaikana käyn- nissä olleiden kolmen pätevöitymiskoulutusohjelman dokumentteja, kuten ope- tussuunnitelmia, tutkintotodistuksia, projektiarvioita ja koulutuksista laadittuja mediatiedotteita. Hyödynnän näitä asiakirjoja lähinnä tarkentaessani ja taustoit-

xxxxxxxx haastateltavilta saamaani pätevöitymiskoulutusta koskevaa informaatio- ta. Koulutusdokumentit eivät kuitenkaan toimi ensisijaisina tietolähteinäni, eivät- kä ne ole olleet varsinaisen lähianalyysin kohteena. Koska dokumentit viittaavat lisäksi suoraan tiettyihin pätevöitymiskoulutusohjelmiin, joissa haastattelemani maahanmuuttajasairaanhoitajat ovat opiskelleet, en tietosuojasyistä esittele näitä dokumentteja yksityiskohtaisemmin tai viittaa niihin analyysissäni.

Tutkimusaineiston eri osien painoarvo vaihtelee eri artikkeleissa. Alla oleva tau- lukko esittää, mihin aineiston osaan tai osiin eri artikkelit perustuvat:

TAULUKKO 1. ARTIKKELEISSA KÄYTETYT AINEISTOT

ARTIKKELI/ AINEISTO	Politiikka- asiakirjat	Kysely	Haastattelut
Artikkeli I Political negotiations on occupa- tional membership	X
Artikkeli II Maahanmuuttajasairaanhoitajien työläät tiet ammattiin			X
Artikkeli III Maahanmuuttajasairaanhoitajien työmarkkina-asema ja toimijuu- den ehdot		X	X
Artikkeli IV Maahanmuuttajasairaanhoitajat terveydenhuollon työyhteisöissä			X

Politiikka-asiakirjat

Maahan muuttaneiden terveysammattilaisten asemaa kansallisilla työmarkkinoilla linjaavan ja sääntelevän politiikan ja hallinnon vastuualueet olivat pirstoutuneet tutkimuksen tarkasteluajanjaksolla usealle eri taholle. Tutkimuksessa tarkastele- mani asiakirja-aineisto edustaa keskeisiä politiikkatoimijoita, jotka osallistuivat sairaanhoitajatyövoiman tarvetta, saatavuutta ja rakennetta koskeviin linjauksiin valtakunnan tasolla. Keskeisimpinä valtiollisina toimijatahoina tarkastelen Sosiaa-

li- ja terveysministeriötä sekä Työministeriötä6. Työmarkkinaosapuolista Kunta- liitto edustaa aineistossa sairaanhoitajien keskeisintä työnantajaosapuolta, kuntia. Terveys- ja sosiaalialan koulutettuja ammattilaisia edustava etujärjestö Tehy tuo puolestaan tarkasteluun mukaan ammattiyhdistysliikkeen näkökulman.

Aineisto muodostuu edellä mainittujen toimijatahojen vuosina 2000–2005 julkaistuista aiheen kannalta relevanteista asiakirjoista: selvityksistä, mietinnöis- tä, raporteista ja tiedotteista. Asiakirjoissa vedetään suuntaviivoja ja tehdään toi- mintasuunnitelmia terveydenhuoltoa uhkaavaan työvoimapulaan varautumisen ratkaisuvaihtoehdoista, keinoista, mahdollisuuksista, ehdoista ja haasteista. Xxxx valinnut yksityiskohtaiseen analyysiin yhden avaindokumentin kultakin toimija- taholta (ks. liite 1). Muut dokumentit ovat toimineet täydentävänä aineistona. Tar- kasteluajanjakson olen rajannut tutkimukseen haastattelemieni maahanmuuttaja- sairaanhoitajien pätevöitymisen ja työelämään siirtymisen kannalta relevanttina pitämääni ajanjaksoon; tälle ajanjaksolle sijoittuvat niin haastateltujen pätevöity- misprosessit kuin heidän työelämään siirtymisensäkin.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) kantaa kokonaisvastuun kansallisen ter- veys- ja sosiaalipolitiikan suunnittelusta, toimenpidelinjauksista ja toteutuksesta. Olennainen osa terveydenhuollon toiminnan järjestämistä on tarvittavan ammat- tihenkilöstön määrän ja laadun varmistaminen (STM 2006). Tämän rinnalla STM hallinnoi terveydenhuollon ammatteja koskevaa sääntelymekanismia keskusvi- rastonsa, terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen (TEO)7, kautta. STM osallistuu myös sosiaali- ja terveydenhuollon työvoima- ja koulutustarpeiden suunnitteluun ja ennakointiin eri ministeriöiden ja etujärjestöjen muodostamassa asiantuntija- verkostossa. Vuonna 2000 STM asetti sosiaali- ja terveydenhuollon työvoimatar- peen ennakointitoimikunnan, jonka tehtävänä oli laatia ennuste sosiaali- ja terve- ydenhuollon työvoimatarpeesta ja arvioida ammatillisen koulutuksen mitoitusta vuosiksi 2001–2010 sekä tehdä työvoima- ja koulutustarpeen seuranta- ja enna- kointijärjestelmää koskeva ehdotus (STM 2001). Tarkastelen ennakointitoimikun- nan työn tuloksena syntynyttä Sosiaali- ja terveydenhuollon työvoimatarpeen enna- kointitoimikunnan mietintöä (STM 2001) STM:n terveydenhuollon työvoimaa ja sen järjestämistä koskevien linjausten avaindokumenttina.

Työministeriön vastuualue käsitti tarkasteluajankohtana työvoimapolitiikan li- säksi merkittävän osan myös maahanmuuttopolitiikasta. Ministeriön vastuualu- eeseen kuului sekä maahanmuuttajien integraatio yhteiskuntaan ja yhteiskunnan etnisen tasa-arvoisuuden edistäminen että täydentävän ammatillisen koulutuksen järjestäminen työttömille tai työttömyysuhan alaisille aikuisille maahanmuuttajille (Työministeriö 2006). Valtiollisen työllisyyshallinnon avaindokumenttina tarkas-

6 Vuodesta 2008 alkaen työ- ja elinkeinoministeriö. 7 Vuodesta 2010 alkaen Valvira.

telen Työpolitiikan strategia 2003 – 2007 – 2010 -asiakirjaa (Työministeriö 2003), jossa rakennetaan kansallisen työvoimapolitiikan visiota, haasteita ja tavoitteita. Työministeriön raportti avaa aiheeseen laajan, yleisiä työmarkkinoita käsittelevän näkökulman. Strategiassa ei juurikaan käsitellä yksittäisten alojen työvoimaan liit- tyviä kysymyksiä, vaan linjaukset koskettavat kansallisia työmarkkinoita yleisesti.

Xxxxxxxxx toimijoina, työmarkkina- ja etujärjestöjen edustajina, tarkastelen se- kä terveys- ja sosiaalialan koulutetun henkilöstön etujärjestöä Tehyä että kaupun- kien ja kuntien etujärjestönä toimivaa Kuntaliittoa. Sairaanhoitajien ammatillinen järjestäytymisaste on ollut Suomessa verraten korkea, ulottuen lähes 90 prosenttiin työntekijöistä vuonna 2005 (Tehy 2005a). Tehy on suurin sairaanhoitajia edusta- va etujärjestö, johon kuului 124 000 jäsentä vuonna 2005 (emt.). Tarkastelen Te- hyä sairaanhoitajien ammatillisten intressien ja etujen ajajana. Tehyn kannanot- toja sairaanhoitajien maahanmuuttoon liittyen oli tarkasteluajanjaksolla kuitenkin saatavilla vielä sangen niukasti. Tarkastelu kohdistuu kahdessa osassa julkaistuun Monikulttuurisuusselvitykseen (Tehy 2005a; Tehy 2005b), joka perustuu Tehyn te- kemään, vain internetversiona saatavilla olleeseen pienimuotoiseen selvitykseen. Siinä käsitellään maahanmuuttajasairaanhoitajien työllistymistä, heidän asemaan- sa työorganisaatioissa sekä odotuksia ammattiliiton toimintaa kohtaan. Muista tutkimuksessa tarkastelemistani toimijatahoista poiketen Tehyn selonteot kohden- tuvat nimenomaan maahanmuuttajasairaanhoitajiin.

Kuntaliitto edustaa aineistossa sairaanhoitajien suurimpia työnantajia eli kun- tia ja kuntainliittoja. Suomessa 80–85 prosenttia sairaanhoitajista työllistyy julki- selle kuntasektorille (STM 2001, 60). Kaavailtu sairaanhoitajapula tulee siten kos- kettamaan eniten juuri kuntasektoria. Kuntaliiton avaindokumenttina tarkastelen Kuntien työvoima ja henkilöstö 2010 –raporttia (Kuntaliitto 2002). Raportissa kes- kitytään uhkaavan rekrytointikriisin valmisteluun kuntien palvelutuotannon tur- vaamisen näkökulmasta.

Toimijatahot käsittelevät sairaanhoitajatyövoimakysymystä ja maahanmuuttajia sen osakysymyksenä kukin omista toimijarooleistaan, vastuualueistaan ja niihin kiinnittyvistä lähtökohdista käsin. Luen ja tulkitsen kaikkia asiakirjoja siltä kan- nalta, miten ne lähestyvät ulkomaalaisia terveysalan ammattilaisia koskettavia ky- symyksiä. Mielenkiintoni kohdistuu siihen, millaisia työmarkkina-asemia maa- hanmuuttajasairaanhoitajille avataan toimijoiden näkemyksissä sekä siihen, miten heidän toimijuutensa ehtoja muovataan toimenpidelinjausten kautta. Tarkastelen tapoja, joilla asiakirjoissa selitetään, tulkitaan, perustellaan ja arvioidaan maahan- muuttajasairaanhoitajia koskettavia kysymyksiä Suomen kontekstissa. Kysymys on yhtälailla siitä, mistä ja miten teksteissä keskustellaan, kuin siitä mistä niissä vaie- taan.

Tutkimuksen kokonaisuudessa politiikka-asiakirja-aineiston analyysi tulee ymmärtää ennen kaikkea tiettyyn aikaan ja paikkaan sidotun yhteiskunnalli-

sen toimintaympäristön kuvauksena, joka muodostaa kontekstin haastattelemie- ni maahanmuuttajasairaanhoitajien kokemuksille. Luen asiakirjoja kulttuurisena aineistona, jolla on omat, tiettyyn yhteiskunnallis-historialliseen hetkeen sidotut tuotantoehtonsa. Ymmärrän asiakirjat ja niiden kielenkäytön sosiaalisena toimin- tana, jossa osallistutaan sosiaalisen todellisuuden rakentamiseen ja jolla tehdään erilaisia asioita (Jokinen, Juhila & Suoninen 1999, 10). Yhtäältä tulkitsen politiik- ka-asiakirjoja toimintana, jonka kautta maahanmuuttajasairaanhoitajien ammat- tikuntaan kuulumiselle tuotetaan yhteiskunnallisia reunaehtoja, jotka aktualisoi- tuvat erilaisissa institutionaalisissa käytännöissä. Toisaalta näen asiakirjat myös kulttuurisia käsityksiä, odotuksia ja asenteita uusintavina teksteinä, joissa määri- tellään tiettyjen ihmisryhmien osallisuutta ja kuulumisen paikkoja sekä mahdolli- suuksia yhteiskunnassa (Carling 2005, 15; Huttunen ym. 2005, 25).

Kyselyaineisto

Kyselyaineisto koostuu vuonna 2005 pätevöitymisopintojensa loppuvaiheessa ol- leiden maahanmuuttajasairaanhoitajien täyttämistä kyselylomakkeista (n=30), joissa käsitellään heidän työelämään siirtymiseen kohdistamia odotuksia (liite 2). Kahdesta kyselyyn osallistuneesta koulutusryhmästä toiselle lomake lähetettiin täytettäväksi oppitunnin aikana. Toinen ryhmä vastasi kyselylomakkeeseen oppi- laitoksessaan tutkijan ja opiskelijoiden yhteiselle tapaamiselle järjestetyn oppitun- nin aikana.

Alun perin kyselyn tarkoituksena oli toimia haastattelukysymysten rakenta- mista helpottavana taustamateriaalina. Tästä syystä lomake sisältää paljon avoi- mia kysymyksiä, joihin opiskelijat ovat yleisesti ottaen vastanneet hyvin. Kyselyn kautta sain myös kontaktin moneen maahanmuuttajasairaanhoitajaan, jotka myö- hemmin ottivat osaa haastatteluihin. Kyselyyn ja haastatteluihin osallistuneet ovat osittain samoja ihmisiä, mutta kaikki haastatelluista eivät kuitenkaan osallistuneet kyselyyn. Kyselyvastauksia ei ole myöskään mahdollista yksilöidä ja yhdistää tiet- tyihin haastatteluihin.Peilaan näitä kahta aineistoa toisiinsa ennen kaikkea silloin, kun tarkastelen kyselyyn vastanneiden työllistymisodotuksia suhteessa haastatel- tavien työllistymiskokemuksiin. Kyselyaineisto täydentää siten haastatteluaineis- toa artikkelissa III, jossa tarkastelun kohteena on maahanmuuttajasairaanhoitajien työllistymisprosessi.

Haastatteluaineisto

Haastatteluaineisto muodostaa tutkimuksen ydinaineiston. Aineisto koostuu EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta Suomeen muuttaneiden, Suomessa pätevöityneiden ja haastatteluhetkellä sairaanhoitajina työskennelleiden ulkomaalaistaustaisten sairaanhoitajien haastatteluista (n=20).

Tutkimuskohde on rajattu sellaisiin maahanmuuttajataustaisiin sairaanhoitajiin, joilla on Suomeen muuttaessaan ollut suoritettuna sairaanhoitajan tai muu vas- taava tutkinto EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta ja jotka ovat erillisen lisäkoulu- tuksen kautta saavuttaneet ammatinharjoittamisoikeuden Suomessa. Tällä rajauk- sella tavoittelen ensinnäkin yhdessä suhteessa koherenttia otosta muutoin hyvin heterogeenisesta maahanmuuttajataustaisten sairaanhoitajien joukosta. Toiseksi, kysymys ammatillisen pätevyyden neuvotteluista ja ammatinharjoittamisoikeuden hankkimisen prosessista kulminoituu nimenomaan EU- ja ETA-maiden ulkopuo- lella sairaanhoitajakoulutuksen suorittaneiden kohdalla. Kolmanneksi perustelen tutkimuskohteen valintaa viime vuosien työvoima- ja maahanmuuttopoliittiseen keskusteluun viitaten, jossa yhtenä pohdinnan kohteena on ollut nimenomaan ul- komailta rekrytoitavien sairaanhoitajien hankkiminen terveydenhuollossa vallit- sevan työvoimapulan helpottamiseksi. Edellä mainituista syistä olen rajannut tut- kimuksen ulkopuolelle sairaanhoitajan tutkinnon ainoastaan Suomessa tai muissa EU- ja ETA-maissa suorittaneet maahanmuuttajataustaiset sairaanhoitajat.

Haastattelujen toteutus ja tutkimussuhde

Tavoitin haastateltavat pääasiassa kolmen työvoimapoliittisena koulutuksena to- teutetun pätevöitymiskoulutusohjelman kautta, jotka oli suunnattu sairaanhoita- jan tutkinnon EU- ja ETA-maiden ulkopuolella suorittaneille maahanmuuttajille. Kolme muita reittejä pitkin pätevöitynyttä haastateltavaa sain tietooni median tai muiden kontaktien avulla. Koulutusohjelmiin osallistuneiden nimi- ja yhteystie- dot sain työvoimaviranomaisilta. Poimin yhteystietolistoilta mahdollisia haastatel- tavia satunnaisesti, joskin kiinnitin huomiota siihen, että haastateltavia tulisi eri lähtömaista. Lähestyin haastateltavia tutkimuksesta kertovalla kirjeellä (liite 3), jonka jälkeen soitin noin viikon päästä tiedustellakseni vastaanottajan halukkuutta haastatteluun.

Olin positiivisesti yllättynyt tutkimuksen saamasta myönteisestä vastaanotos- ta ja innokkuudesta, jolla useimmat vastaajat suhtautuivat tutkimushaastatteluun osallistumiseen. Muutamat ottivat jopa itse yhteyttä ennen soittoani ja halusivat varmistaa osallistumisensa. Myöhemmin haastatteluja tehdessäni sain vahvistus- ta siitä, että tutkimuskohteeni ja -tehtäväni näyttivät merkityksellisiltä myös koh- deryhmän näkökulmasta. Moni haastattelemistani maahanmuuttajasairaanhoi-

tajista ilmaisi tyytyväisyytensä siihen, että tällaista tutkimusta tehdään ja kertoi kokeneensa tutkimukseen osallistumisen hyvin tärkeäksi. Xxxxx Xxxxxxxx (2004, 143) on tulkinnut omaelämäkerran kertomisen olevan tärkeä vastapuheen väline maahanmuuttajille; se muodostaa keinon erottautua, yksilöityä ja saada oma ääni kuuluville kasvottoman maahanmuuttajakategorian sisältä. Uskon, että tutkimus- haastatteluun osallistuminen avasi monelle haastattelemistani maahanmuuttajasai- raanhoitajista samantapaisen tilan; mahdollisuuden tuoda esiin omakohtaisesti tär- keiksi koettuja asioita, jotka eivät olleet päässeet kuuluviin aiemmin.

Kaikkiaan viisi lähestymistäni maahanmuuttajasairaanhoitajista kieltäytyi osal- listumasta haastatteluun. Kieltäytyneistä kolme vetosi vuorotyöstä ja perhesyistä johtuviin kiireisiin, yksi epäili kielitaitonsa riittävyyttä ja yhden kieltäytymisen syy jäi epäselväksi. Yksi ensisijaisesti kiireisiinsä vedonnut kommentoi myös, ettei hä- nellä ole ajan lisäksi ”haluakaan vastata ja jutella näistä asioista”.

Toteutin haastattelut vuoden 2006 tammi- ja marraskuun välisenä aikana – siis suhteellisen hiljattain haastateltavien pätevöitymiseen nähden. Haastattelut tehtiin viidellä eri paikkakunnalla Etelä-Suomessa, kullekin haastateltavalle parhaiten so- pivassa paikassa: terveydenhuolto-oppilaitosten työtiloissa, kahviloissa, kirjastojen ryhmähuoneissa ja haastateltavien kodeissa.

Käytin haastatteluissa tukenani puolistrukturoitua haastattelulomaketta (liite 5). Käsiteltävät teemat koskettivat pääpiirteissään Suomen ulkopuolella hankittua koulutusta ja työkokemusta, suomalaista pätevöitymisprosessia, työelämään siirty- mistä sekä työelämässä saatuja kokemuksia. Nauhoitetut haastattelut kestivät kes- kimäärin 1 tunti 17 minuuttia. Pisin haastattelu kesti 2 tuntia 32 minuuttia, lyhin 31 minuuttia. Osan haastatteluista litteroin itse ja osan tutkimusavustaja. Tutki- musavustajan litteroimat tekstit kävin lopuksi läpi myös itse tarkistaen samalla, että muun muassa kaikki haastateltavien tunnistettavuuteen viittaavat tiedot oli asianmukaisesti poistettu tai muutettu. Lisäksi kuuntelin ja litteroin haastattelu- nauhoilta uudelleen kohtia, jotka olivat jääneet tutkimusavustajalle epäselviksi.

Ennen nauhoitetun haastatteluosuuden alkamista haastateltavat allekirjoittivat tutkimussuostumuslomakkeen (liite 4) ja ja täyttivät elämänviivalomakkeen (lii- te 6). Heitä pyydettiin merkitsemään elämänviivalle sekä Suomessa että entisessä kotimaassa suoritetut opinnot ja tutkinnot, Suomeen muuttovuosi, työkokemus ai- kaisemmassa kotimaassa ja Suomessa sekä mahdolliset vanhempainvapaa- ja/tai työttömyysjaksot. Elämänviivalomakkeisiin keskitetysti kootun tiedon tarkoituk- sena oli sekä jäsentää haastattelujen etenemistä että toimia tutkimusjoukon kuvaa- mista helpottavana taustamateriaalina (ks. 64–65). Haastateltavat kertoivat usein omista elämäntarinoistaan ja kokemuksistaan myös elämänviivalomakkeita täyttä- essään tai vastaavasti nauhoitetun haastatteluosuuden jo päätyttyä. Nauhoitettujen haastattelujen ulkopuolella kerrotut, merkittävinä pitämäni asiat kirjasin jokaisen haastattelun jälkeen haastattelupäiväkirjaan. Jokaisen haastattelun kohdalla nämä

päiväkirjamerkinnät muodostuivat noin sivun mittaisiksi kertomuksiksi haastat- telun kulkua, vuorovaikutusta ja tunnelmaa koskevista huomioistani sekä asiois- ta, jotka tulivat ilmi nauhoitetun haastattelun ulkopuolella. En kuitenkaan käytä elämänviivalomakkeita tai tutkimuspäiväkirjani merkintöjä varsinaisena aineisto- na. Niiden tehtävänä on ennen kaikkea muistuttaa itseäni tutkimuksen kannalta tärkeistä asioista; esimerkiksi tiettyyn haastattelutilanteeseen tai haastattelun sisäl- töön liittyvistä yksityiskohdista, käytännön asioista, tunteista ja tuntemuksista.

Pyrkimyksenäni oli luoda haastattelutilanteista mahdollisimman avoimia ja luottamuksellisia. Yhtenä keinona haastateltavien ja itseni välisen etäisyyden häi- vyttämiseksi tavoittelin haastattelutilannetta, joka etenisi ennemminkin keskus- televasti kuin yksisuuntaisesti kysymys-vastaus –periaatteen mukaisesti. Tässä koen onnistuneeni yleisesti ottaen hyvin. Haastattelut muodostuivat usein mel- ko yksilöllisesti ja vapaamuotoisesti eri haastatteluteemojen ympärillä käydyiksi keskusteluiksi. Monet aiheet löysivät tiensä keskusteluun ilman, että minun olisi haastattelijana niitä tarvinnut aktiivisesti nostaa esiin. Haastattelurunko toimikin useimmiten lähinnä käsiteltävien asioiden tarkistuslistana.

Koin haastattelutilanteiden sujuneen yleensä hyvin luottamuksellisessa ja avoi- messa ilmapiirissä. Xxxx haastatteluhetken aluksi kerroin haastateltavalle omasta taustastani ja siitä, miksi olin kiinnostunut juuri tästä aiheesta. Olin opiskellut ter- veysalaa ammattikorkeakoulussa ja työskennellyt opintojeni välissä ulkomailla so- siaali- ja terveysalan tehtävissä.

Xxxx Xxxxxxxxx (1999) muistuttaa, että tutkijan on paikannettava itsensä ja olta- va tästä paikastaan tietoinen (ks. myös Keskinen 2001). Oma taustani ja kokemuk- seni ovat väistämättä ohjanneet tutkimuksellisesta katsettani tiettyyn suuntaan ja muokanneet aineistosta tekemiäni tulkintoja. Aikaisemmista terveysalan opin- noistani ja työkokemuksestani huolimatta olen asettautunut tutkimusta tehdessäni selvästi näiden ammatillisten lojaliteettien ulkopuolelle. Koin johonkin terveysam- mattilaisen ja maallikon välimaastoon sijoittuvan asemani haastattelujen kannalta hyvin hedelmälliseksi: Yhtäältä ymmärsin hoitotyön käytäntöjä ja kulttuuria (yh- denlaisesta) sisäpuolisen näkökulmasta, mutta toisaalta en ollut niihin kuitenkaan ammatillisesti sitoutunut. Koen, että kokemukseni ja taustani edesauttoivat – jos- kaan eivät itsestään selvästi varmistaneet – keskinäisen ymmärryksen syntymis- tä haastateltavien kanssa (ks. myös Tienari & Xxxxx & Xxxxxxxxxx 2005). Useis- sa haastattelutilanteissa tunsin tulleeni otetuksi vastaan pikemmin kollegana kuin yliopiston tutkijana. Haastattelemiltani maahanmuuttajasairaanhoitajilta saamani palautteen perusteella en ehkä myöskään vastannut kaikilta osin niitä kulttuurisia mielikuvia, joita heillä saattoi olla väitöskirjaa valmistelevasta tutkijasta. Tulkitsen ennen kaikkea iän olleen tässä suhteessa merkityksellinen tekijä, sillä yhtä lukuun ottamatta olin kaikkia haastateltavia nuorempi. Ikäkysymys saattoi osaltaan tasa- painottaa haastattelutilanteeseen liittyvää hierarkia-asetelmaa.

Tiedostan kuitenkin, ettei hyväkään ilmapiiri ja haastateltavien kannalta edul- linen ikäasetelma välttämättä tee tutkimussuhteesta tasa-arvoista. Haastattelijana minut erotti haastateltavista ennen kaikkea syntyperäni: Edustin tutkijana valtavä- estöä ja –kulttuuria, jonka määrittämillä ehdoilla vähemmistöihin kuuluvien haas- tateltavien odotetaan yhteiskunnassamme elävän. Haastattelijan asemassa käytin valtaa myös sen määrittämisessä, mitkä aihepiirit ja asiat määrittyivät aiheen kan- nalta tärkeiksi (ks. myös Keskinen 2001). Vaikka haastattelut etenivät usein mel- ko vapaamuotoisesti, suuntasin haastattelujen kulkua yleensä kuitenkin vähintään lisäkysymysten avulla. Tosin mieleeni on syöpynyt elävästi myös eräs haastattelu, jossa en juuri saanut puheenvuoroa avauskysymykseni jälkeen.

Haastattelutilanteen päätyttyä valtaosa haastattelemistani maahanmuuttaja- sairaanhoitajista kertoi kokeneensa haastattelun mukavaksi ja siinä käsitellyt asi- at erittäin tärkeiksi. Kahden haastatellun kohdalla olin kuitenkin aistivinani het- kittäin jonkinlaista kyllääntymistä aiheesta puhumista kohtaan. Noina hetkinä tunsin kiusallisen hyvin, kuinka olin kysymyksenasetteluni kautta rakentamassa väistämättä – vaikkakin tahattomasti – erotteluja suomalaisten ja ulkomaalaisten sairaanhoitajien, meidän ja muiden välille. Olin rakentamassa haastattelemistani maahanmuuttajasairaanhoitajista erityistä kohdetta, ehkäpä jonkinlaisia uhreja- kin, ilman heidän lupaansa.

Naisten kokemaa väkivaltaa tutkinut Xxxx Xxxxxxxx (2001) on pohtinut sitä, miten haavoittuvia ihmisryhmiä tarkasteleva tutkija voisi metodologisesti välttää dikotomista, kohderyhmän toiseutta uusintavaa asetelmaa. Yhtenä metodologi- sena ratkaisuna hän esittää huomion kohdistamista tutkijan katseen paikantumi- seen; siihen, miltä paikalta käsin tutkija katsoo ja mihin suuntaan. Aikaisemman opiskelu- ja työkokemukseni rinnalla katsettani on suunnannut vahvasti myös si- toumukseni ja lähtökohtani tutkijana. Tästä tutkijan paikastani käsin tarkastelen tutkimuskohdettani kehyksessä, jossa painottuu ennen kaikkea kulttuurisiin erot- telujärjestelmiin ja sairaanhoitajan ammatin dynamiikkaan liittyvät teemat sekä rakenteellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen ulottuvuuden yhteen kietoutuminen. Tästä lähtökohdasta käsin pyrin tutkimuksessani purkamaan maahanmuuttajasai- raanhoitajien erityisyyttä kohdistamalla katseeni myös heidän ja kantasuomalais- ten kollegojen yhteisyyksiin.

Haastattelut toteutettiin suomeksi, minun äidinkielelläni, joten olin etulyönti- asemassa myös kielellisesti. Kieli aiheuttaa tutkimuksessa monenlaisia haasteita erityisesti silloin, kun käytetty kieli ei ole puhujan äidinkieli. Keskenään eri äidin- kieltä puhuvien ihmisten kieleen sisältyvien merkitysten ja käsitysten ymmärtä- minen ja analysoiminen voi olla haasteellista, koska vierasta kieltä puhuva saattaa ymmärtää ja rakentaa eri tavalla merkityksensä tutkittavasta ilmiöstä (ks. Rastas 2005b; myös Pietilä 2010). Tämä pätee haastattelutilanteessa molempiin suuntiin, niin haastateltavaan kuin haastattelijaan. Kahden haastattelun kohdalle olen kir-

jannut huomion sellaisista kieleen liittyvistä ymmärtämisvaikeuksista, joiden olen kokenut haittaavan haastattelun kulkua. Yleisesti ottaen koin kommunikaation kuitenkin sujuneen ilman suurempia ongelmia. Tarvittaessa muotoilin kysymyksiä toisin, tarkensin kysymyksenasettelua tai vaihdoin sanastoa.

Puheen litterointi eli puhutun kielen kirjoittaminen tekstiksi tekee kielestä vaikeaselkoisempaa kuin mitä se on puhuttuna ja vuorovaikutustilanteessa ym- märrettynä. Tämän merkitys korostuu erityisesti silloin, kun puhuttu kieli ei ole puhujan oma äidinkieli. Tekstin ymmärrettävyyden parantamiseksi olen haastat- teluaineistoa litteroidessani korjannut yksittäisiä äännevirheitä sekä muokannut joidenkin haastateltavien murteellista ja siksi mahdollisesti tunnistettavissa olevaa suomen kieltä yleiskieliseen muotoon. Korjaukset on tehty kuitenkin puheen sisäl- töä muuttamatta. Haastattelujen litteroinnin tarkoituksena on ollut tuottaa mah- dollisimman tarkka ja oikea informaatiosisältö. Litteroinnin taso ei näin ollen ole yhtä hienosyistä kuin esimerkiksi keskusteluanalyysissä. Litteroinnissa on kirjat- tu kuitenkin pidemmät tauot, naurahdukset ja kuiskaukset sekä erityisen painok- kaasti lausutut sanat. Käytetyt litterointimerkinnät on esitelty tarvittaessa tutki- muksen osajulkaisujen yhteydessä.

Haastateltavat

Haastatteluihin osallistuneet maahanmuuttajasairaanhoitajat muodostavat taus- toiltaan hyvin heterogeenisen joukon. Haastatelluista naisia oli 18 ja miehiä 2. Xxxxxx haastatelluista oli syntynyt vuonna 1953 ja nuorin vuonna 1982. Tutki- musjoukon keskimääräinen ikä oli haastatteluhetkellä 37 vuotta. Haastatellut oli- vat kotoisin seitsemästä eri maasta: Venäjältä (12), Virosta8 (2), Iranista (2), Irakis- ta (1), Bosniasta (1), Bulgariasta (1) ja Kazakstanista (1). Kaikki olivat muuttaneet Suomeen ensisijaisesti muista kuin työhön liittyvistä syistä: suurin osa perhesyi- den – erityisesti avioliiton – takia (8), mutta myös paluumuuttajina (6), pakolai- sina (4), turvapaikan hakijoina (1) tai puolison työn perässä (1). Sairaanhoitajan tai muun vastaavan terveydenhoitoalan tutkinnon haastatellut olivat suorittaneet entisissä kotimaissaan vuosien 1974 ja 2001 välillä. Suomen ulkopuolella – joko entisessä kotimaassaan tai jossain kolmannessa maassa – hankittua sairaanhoita- jan, välskärin tai kätilön työkokemusta haastatelluilla oli nollasta 27 vuoteen, me- diaanin ollessa kahdeksan vuotta.

Suomessa haastatellut olivat asuneet haastatteluhetkellä kahdesta neljääntoista vuotta. Heidän koulutus- ja työskentelykokemuksensa Suomessa olivat hyvin vaih- televia ennen pätevöitymiskoulutukseen hakeutumista. Useimmat olivat käyneet

8 Virosta muuttaneet haastatellut olivat muuttaneet Suomeen ennen Viron liittymistä Euroopan Unioniin vuonna 2004. Muuttoajankohdalla on merkitystä sairaanhoitajan laillistamisprosessin kan- nalta.

maahan muuttoa seuraavina kuukausina tai vuosina suomen kielen kursseilla se- kä tutustuneet suomalaiseen työelämään erimittaisilla, usein hoitoalalle suuntau- tuneilla työharjoittelujaksoilla. Yhtä lukuun ottamatta heillä oli ainakin jonkin- laista Suomessa hankittua hoitoalan työkokemusta ennen pätevöitymisprosessin aloittamista, muutamilla useita vuosia. Haastatellut olivat pätevöityneet Suomes- sa sairaanhoitajiksi erilaisia kouluttautumisreittejä pitkin. Sairaanhoitajan amma- tinharjoittamisoikeuden he olivat saaneet Suomessa vuonna 2004 tai 2005. Haas- tatteluhetkellä kaikki työskentelivät sairaanhoitajina eteläisen Suomen suurissa kaupungeissa. Suurin osa työskenteli määräaikaisissa työsuhteissa yliopistosairaa- loissa. Viisi haastateltua työskenteli erilaisissa vanhustenhuollon yksiköissä, osa vakinaisissa viroissa. Sairaanhoitajan työkokemusta haastatelluille oli karttunut Suomessa puolesta vuodesta reiluun kahteen vuoteen.

5.2 Tutkimusprosessi

Tutkimuksessani oli ennen aineistojen kokoamista jokseenkin selvä tehtävänaset- telu. Halusin tarkastella maahanmuuttajasairaanhoitajien ammatillista asemaa ja kokemuksia suomalaisissa terveydenhuollon toimintaympäristöissä. Sen sijaan tarkat tutkimuskysymykset ja tutkimusaineiston varsinainen analyysitapa olivat aineistojen kokoamisvaiheessa vasta alustavien ideoiden asteella. Tämän voi näh- dä laadulliselle tutkimukselle tyypilliseksi alkuasetelmaksi (Alasuutari 1994, 189). Tästä syystä käsittelin esimerkiksi haastatteluissa melko laajasti eri teemoja.

Aloitin aineistonkeruun politiikkadokumenteista. Tutkimuksen käynnistymi- sen aikaan, vuosina 2004–2005, yhteiskunnallinen keskustelu maahanmuuttaja- sairaanhoitajista oli Suomessa vielä melko olematonta. Politiikkadokumenttei- hin perehtymisen kautta pyrin muodostamaan tutkimusympäristöä taustoittavaa käsitystä siitä, millaisena yhteiskunnallisena ilmiönä ulkomaalaiset terveysam- mattilaiset näyttäytyivät terveydenhuollon työvoimaa keskeisesti määrittelevi- en toimijoiden näkökulmista. Politiikka-asiakirjoja lukiessani suunnittelin myös maahanmuuttajasairaanhoitajien haastatteluja ja niiden teemoja. Koska politiikka- asiakirjojen analyysin tarkoituksena ei ollut poliittisen toimija- ja toimintakentän yksityiskohtainen kuvaaminen ja analysointi per se, rajasin aineiston käsittämään vain aiheen kannalta kaikkein keskeisimmiksi katsomani toimijatahot. Kävin sys- temaattisesti läpi näiden toimijatahojen julkaisemia asiakirjoja ennen kuin poimin tarkempaan analyysiin yhden avaindokumentin kultakin taholta. Tärkeä avaindo- kumentin valintaa rajaava peruste oli, että siinä keskusteltiin nimenomaan työvoi- makysymyksestä.

Politiikkadokumenttiaineistoa kerätessäni ja sen alustavaa analyysiä suorittaes- sani tapasin myös EU- ja ETA-maiden ulkopuolella sairaanhoitajatutkintonsa suo- rittaneiden maahanmuuttajien pätevöitymiskoulutuksesta vastaavia opettajia ja työvoimahallinnon virkailijoita sekä ammattiliiton edustajia. Heiltä saamani tieto ja näkemykset ohjasivat aiheen ympärille rakentuvaa esiymmärrystäni ja edesaut- toivat aineistonhankintaani.

Samaan aikaan politiikkadokumenttien alustavan analysoinnin kanssa keräsin kyselyaineiston kahdelta pätevöitymiskoulutuksensa loppuvaiheessa olevalta maa- hanmuuttajasairaanhoitajaryhmältä. Kyselyaineiston alkuperäisenä tarkoituksena oli toimia ennen kaikkea omaa esiymmärrystäni rakentavana, haastatteluaineiston keräämiseen orientoivana materiaalina. Muokkasin haastattelujen teemoja ja kysy- mysrunkoa kyselyaineistoon sisältyneiden avoimien vastausten perusteella. Haas- tatteluaineiston keräsin viimeisimpänä. Se muodostaa kuitenkin tutkimukseni ensisijaisen aineiston, eräänlaisen perusrungon, jota vasten tarkastelen ja peilaan muita aineistoja.

Olen edennyt aineiston eri osien analyysissä yhdenmukaisella tavalla. Xxxx en- sin eritellyt aineistoa laadullisesti tiettyjen sisällöllisten teemojen alle mitä sano- taan ja mitä tehdään -kysymysten avulla. Nämä tutkimustehtävän kannalta keskei- siksi näkemäni teemat olen rakentanut teoreettiseen viitekehykseen, aikaisempaan tutkimukseen sekä omiin käsityksiini perustuneen esiymmärryksen pohjalta. Näin teemoitellun aineiston analyysiä olen syventänyt kulttuurisiin merkityksenantoi- hin ja luokitteluihin kohdistuvan lukutavan avulla. Tällöin olen kohdistanut tar- kasteluni siihen, miten sanotaan ja miten tehdään.

Laadullisessa tutkimuksessa nähdään erityiseksi rikkaudeksi, jos aineisto sisäl- tää erilaisia näkökulmia ja eri merkityssysteemeihin tunnistettavissa olevia palo- ja (Denzin 1978). Eri aineistojen ja niiden tarkastelussa käytettävien metodisten otteiden sekoittamista on käsitteellistetty laadullisen tutkimuksen piirissä muun muassa triangulaationa (Denzin 1978, 5; Eskola & Suoranta 1998, 69–75), moni- menetelmällisyytenä (Ronkainen 2009) ja dialogisuutena (Saukko 2003). Erilaiset aineistojen yhdistämisen ja analysoimisen logiikat palvelevat tutkimuksissa eri- laisia päämääriä. Omassa tutkimuksessani tavoittelen erityyppisten ja eri näkö- kulmista ilmiötä tarkastelevien aineistojen yhdistämisellä ensinnäkin moniulot- teisempaa ja rikkaampaa ymmärrystä tutkimuskohteesta. Politiikka-asiakirjat, kyselyaineisto ja haastattelut mahdollistavat saman ilmiön tarkastelun eri puolilta, erilaisen tiedon ja näkemisen paikoista (ks. Ronkainen 2009). Ristiin luettuina eri aineistot myös kontekstoivat toistensa tuottamaa tietoa ja tuottavat siten tutkimus- kohteesta moniulotteisemman kuvan (ks. Denzin 1997; Saukko 2003; myös Stacey & Xxxxxx 1978, 301). Näkökulmien moninaisuuden ansiosta olen pystynyt nosta- maan aineistostani esiin ajattelutapoja ja näkökohtia, joita olisi voinut ollut vaikea lukea vain yhdestä tai yksipuolisemmasta aineistosta.

Eri aineistojen yhdistäminen kiinnittyy olennaisesti myös tutkimusprosessiini, jossa toisen aineiston pohjalta rakentunut tieto on ohjannut ainakin osittain toi- sen keräämistä ja sen luentaa. Politiikkadokumenttien tarkastelun perusteella syn- tyneellä esiymmärryksellä oli vaikutusta kyselyjen ja haastattelujen toteuttamisen tapaan ja niiden tulkintaan. Kyselyaineisto vaikutti paitsi haastattelurungon laa- timiseen myös haastattelujen tulkitsemiseen. Toisaalta myös haastattelut vaikutti- vat siihen, kuinka luin ja tulkitsin politiikka-aineistoa alustavan analyysin jälkeen uusin silmin; maahanmuuttajasairaanhoitajien haastatteluista saamani kokemus ohjasi lukemaan ja tulkitsemaan politiikka-aineistoa vielä sensitiivisemmin maa- hanmuuttajasairaanhoitajien näkökulmasta. Vaikka eri aineistojen erilaiset kerä- ysajankohdat ovat siten rytmittäneet ainakin osittain analyysin ajallista etenemis- tä, tutkimusprosessini on edennyt kuitenkin jatkuvassa vuorovaikutuksessa eri aineistojen, niistä muodostuneiden esioletusten sekä teoreettisten ja metodologis- ten johtolankojen välillä.

Eri aineistojen yhdistämisessä ja niiden lukemisessa on siten kysymys paitsi ajallisesti etenevästä tutkimuksen suorittamiseen liittyvästä, myös tiedon konst- ruoimiseen liittyvästä prosessista. Tässä prosessissa eri aineistojen tarkastelu rin- nakkain ja suhteessa toisiinsa ohjaa tutkijaa liikkumaan eri aineistojen välillä ja prosessoimaan niiden sisältämää tietoa eri näkökulmista. Tässä mielessä tulkitsen aineistojen lukutapaani kuvaavan osuvimmin Xxxxx Xxxxxx (2003) käyttämä dia- logisuuden käsite. Dialogisuudessa on kyse tutkijan eri aineistojen välille tuotta- masta (vuorovaikutus)suhteesta, eri tekstien ”pakottamisesta” keskinäiseen vuo- ropuheluun tietyn teeman ympäriltä. Eri aineistoja yhdistämällä pyrin tätä kautta ennen kaikkea tulkinnallisesti rikastamaan, mutta myös syvemmin kontekstoi- maan kohdeilmiöstä tekemiäni tulkintojani.

Kuten olen edellä kuvannut, en lähesty tutkimuskohdetta täysin aineistolähtöi- sesti kohteen ehdoilla, mutta en myöskään teoreettisten ennakkohypoteesien poh- jalta. Tutkimusotettani voi kuvailla parhaiten teoriasidonnaiseksi analyysiksi. Tut- kimukseni on edennyt aineisto- ja ilmiöpohjaisesti, mutta teoreettinen viitekehys ja siitä johdetut käsitteet ovat ohjanneet aineiston jäsentämistä ja tulkintaani tie- tynlaiseen näkökulmaan (ks. Eskola 2001, 136–137). Teoreettinen viitekehys toi- mii siten analyyttisenä linssinä, jonka avulla jäsennän ja tulkitsen aineistoa ja sitä kautta tutkittavaa ilmiötä.

5.3 Aineistojen lukutapa

Nojaan tutkimuksessani sosiaalikonstruktionistiseen viitekehykseen ja sen käsi- tykseen todellisuuden perimmäisestä luonteesta (Xxxxxx & Xxxxxxxx 1971; Burr

1995). Konstruktionistisista lähtökohdista käsin ihmisten todellisuuksien nähdään rakentuvan sosiaalisessa toiminnassa, joka samaan aikaan sekä heijastelee olemas- sa olevaa todellisuutta ja sen merkitysjärjestelmiä että muokkaa ja pitää niitä yllä. Sosiaalisten yhteisöjen ja niiden instituutioiden ymmärretään pysyvän koossa täl- laisen jatkuvan uudelleen rakentumisen kautta.

Konstruktionistiseen metodologiseen teoriaperinteeseen kuuluu laaja kirjo eri- laisia metodisia otteita. Nämä jakavat keskenään konstruktionismin keskeisimmät lähtökohtaoletukset, mutta tarkentavat analyyttisen katseen toiminnan ja sen mää- rittymisen eri ulottuvuuksiin. Tässä tutkimuksessa aineistojen lukutapani kohdis- tuu kulttuuristen luokittelujen eli kategorisointien luentaan.

Tässä alaluvussa tarkastelen kulttuurisiin luokitteluihin suuntautuvaa tutkimus- otetta konstruktionistisen viitekehyksen lähtökohdista käsin. Jäsennän tarkaste- luani käyttämällä hyväkseni Xxxxxxx Xxxxxx (1995) jaottelua, jossa hän ryhmittelee sosiaalisen konstrutionismin perusoletukset neljään pääkohtaan. Koska käsittelen kulttuuristen luokittelujen teoreettismetodologista viitekehystä jo teorialuvussa 3, tässä luvussa varustan lukijan ennen kaikkea käytännöllisemmillä ”tutkimustyöka- luilla”, jotka edesauttavat toivoakseni analyysin etenemisen seuraamista.

Sosiaalikonstruktionistiset lähtökohdat ja kulttuuriset kategorisoinnit

Xxxxxx (1995) jaottelussa sosiaalisen konstruktionismin ensimmäinen lähtökohta- oletus kohdistuu ”puhtaan”, objektiivisen tiedon kyseenalaistamiseen. Tämän käsi- tyksen mukaan sosiaalisesta todellisuudesta ei ole olemassa absoluuttisia totuuksia, vaan pikemminkin erilaisia selitystapoja, kertomuksia ja tulkintoja. Samaa ilmiötä voidaan tehdä ymmärrettäväksi monin perustelluin tavoin. Todellisuutta koskevat erilaiset selitystavat ja tulkinnat kiinnittyvät rinnakkaisiin ja keskenään kilpaile- viin merkitysjärjestelmiin. Tämä kriittinen näkemys ”puhtaan” tiedon olemassa- olosta koskettaa erityisesti tutkimusta. Ensinnäkin, koska tutkittavien asioiden tilasta on harvoin olemassa yhtä yksiselitteistä totuutta, yksi tutkimustulos ei ole koskaan ainoa ja kaikenkattava tapa kuvata tutkitun ilmiön todellisuutta (Juhila 2004a, 166). Xxxx Xxxxxxxx (1999, 18) mukaan todellisuuksien moninaisuuksien vuoksi todellisuuden rakentumista voidaan selittää tutkimuksessa vain mutkan kautta. Tarkastelun kohteeksi ei täten asetu todellisuus itsessään vaan se, miten sosiaalista todellisuutta tuotetaan erilaisissa sosiaalisissa käytännöissä; millaisia tulkintoja aiheesta esitetään, ja millaisia seurauksia tulkinnoilla mahdollisesti on. Toiseksi, kuten Gubrium ja Holstein (1997, 9-10) muistuttavat, myös tutkijat ovat tutkimansa sosiaalisen todellisuuden sisällä. Tutkijoiden omat tulkinnat kietoutu- vat siten väistämättä tutkimustuloksiin.

Edellisestä seuraa konstruktionismin toinen lähtökohtaoletus, jonka mukaan käsityksemme todellisuudesta ovat aina relatiivisia, aikaan ja paikkaan sidottuja. Todellisuuden luonteen käsittämisen tavat ovat sidoksissa siihen yhteiskunnan historialliseen ja kulttuuriseen toimintaympäristöön, joka muokkaa ihmisten ko- kemuksia. Sosiaalinen konstruktionismi ohjaa siten tulkitsemaan sosiaalista toi- mintaa ja käytäntöjä kontekstisidonnaisesti. Xxxx (1995) kuitenkin huomauttaa, että vaikka asioita koskeva ymmärrys syntyy tietynlaisissa aikaan ja paikkaan kiin- nittyvissä olosuhteissa, samana historiallisena ajankohtana on myös erilaisia kult- tuurisia tapoja ymmärtää todellisuutta ja sen ilmiöitä. Kulttuuristen luokittelujen näkökulmasta mielenkiinnon kohteeksi asettuu se, millä tavoin erilaiset kulttuu- riset kategoriat aktualisoituvat toiminnassa tietyssä yhteiskunnallis-historiallisessa tilanteessa sekä kuinka eri kategorioiden välisiä hierarkioita perustellaan, oikeute- taan, kyseenalaistetaan tai haastetaan (Douglas 2000).

Konstruktionismin kolmannen lähtökohtaoletuksen mukaan todellisuus raken- tuu sosiaalisissa prosesseissa. Tämän vuoksi konstruktionistisen tutkimuksen kes- keisenä kohteena eivät ole yksilöt vaan ennen kaikkea sosiaaliset käytännöt. Xxxxxx (2004a, 166) määrittelee vuorovaikutustilanteet ja sosiaaliset kohtaamiset ”pai- koiksi, joissa osapuolet konstruoivat sekä itsensä ja toisen osapuolen että kulloinkin käsiteltävät asiat ja ongelmat.” Todellisuuden sosiaalisesta rakentumisesta seuraa, että todellisuutena näyttäytyvä asia ei perustu ainoastaan yksilöllisiin havaintoi- hin. Yksilölliset havainnot saavat merkityksenä vasta sosiaalisessa vuorovaikutuk- sessa, joko tietoisesti tai tiedostamatta, yhteisesti rakennettujen tulkintakehysten osana (Burr 1995). Kulttuuristen luokittelujen tarkastelu ohjaa katsomaan näiden tulkintakehysten kulttuuriseen perustaan, joka pohjautuu viime kädessä yhteisön moraalijärjestykseen ja siihen liittyviin arvoihin ja normeihin. Ihmiset pyrkivät luomaan järjestystä todellisuuksien kaaokseen ja moninaisuuteen luokittelemal- la asioita ja ilmiöitä erilaisiin kategorioihin. Sosiaalisen toiminnan kautta ihmiset osallistuvat yhteisön sisäisten suhteiden ja yhteisten arvojen ja normien rakenta- misprosessiin. (Douglas 2000)

Koska yksilöiden käsittämisen tapojen ja toiminnan nähdään määrittyvän osa- na laajempia merkityskokonaisuuksia, konstruktionistisessa tutkimuksessa kiin- nostus kohdistuu minän tai identiteetin olemuksen sijasta identiteetin tai puhu- ja-aseman rakentamisen ja rakentumisen prosesseihin (Potter & Xxxxxxxxx 2001). Siten esimerkiksi sosiaalisia representaatioita, asenteita, identiteettiä ja tunteita tarkastellaan yksilön sisäisten ominaisuuksien sijaan erilaisissa sosiaalisissa pro- sesseissa rakentuvina ilmiöinä (Xxxxxxx ym. 1999). Minän ja identiteetin rakenta- misprosessissa kulttuuriseen luokittelujärjestelmään sisältyvät kategoriat tarjoavat yksilöille erilaisia kiinnittymisen paikkoja. Kategorioihin tukeutuen ihmiset ra- kentavat itseään ja toisiaan osaksi tietynlaisia ihmisryhmiä. Samalla he uusintavat kategorioihin kiinnittyviä kulttuurisia odotuksia, velvollisuuksia ja sidoksia, jotka

saavat ilmaisunsa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. (Juhila 2004a, b) Kulttuuristen luokittelujen näkökulmasta kiinnostus ei näin ollen kohdistu siihen, mihin kate- goriaan ihmiset tai asiat ”oikeasti” kuuluvat. Sen sijaan kiinnostus kohdistuu luo- kittelujärjestelmien rakennetta ja eri kategorioiden välisiä suhteita määritteleviin prosesseihin.

Konstruktionismin neljännen lähtökohtaoletuksen mukaan tieto ja sosiaalinen toiminta kuuluvat yhteen. Yleisesti omaksutuista ja hyväksytyistä käsityksistä tulee todellisia seuraamustensa kautta (Burr 1995). Tästä lähtökohdasta käsin erilaiset sosiaaliset konstruktiot, esimerkiksi ihmisten kategorisointi iän, etnisyyden tai su- kupuolen perusteella, ovat todellisuuden kannalta merkittäviä, sillä niiden avulla rakennetaan institutionaalisia käytäntöjä (Alasuutari & Ruuska 1998). Alasuutari ja Xxxxxx (1998, 8) huomauttavatkin, että ”jokaista uutta määritelmää voi tältä kannalta tarkastella siirtona määrittelykamppailussa, joka on samalla kamppailua käytännöistä”. Tätä kautta konstruktionistisen tutkimuksen huomio kiinnittyy toi- minnan seuraamuksiin ja toimijoihin itseensä.

Lähiluvun avaimet

Analyyttisen lukutapani voi kiteyttää lähtökohdiltaan konstruktionistiseksi, kult- tuurisiin luokitteluihin kohdistuvaksi luennaksi. Ymmärrän ja tulkitsen kategori- sointeja yhteisön moraalijärjestyksen tuottamiseen kiinnittyvästä näkökulmasta, jolloin sosiaalinen toiminta näyttäytyy perimmältään kulttuuristen normien ja ar- vojen ohjaamana. Kulttuurisiin kategorisointeihin kohdistuvan lukutavan voi kiin- nittää konstruktionistisessa perinteessä diskurssianalyyttisten lähestymistapojen sukulaisjoukkoon.

Etsin aineistosta sosiaalisessa toiminnassa ja institutionaalisissa käytännöissä tuotettavia kulttuurisia luokitteluja ja niihin sisältyviä eronteon perusteita, joiden kautta rakennetaan sosiaalisen järjestyksen logiikkaa. Mielenkiintoni kohdistuu ennen kaikkea maahanmuuttajuuteen ja sen saamiin merkityksiin yhtenä eronte- on perusteena. Keskeisenä analyysini kohteena on, kuinka kategorisointien kaut- ta rakennetaan maahanmuuttajasairaanhoitajien työnjaollisia asemia ja toimijuu- den ehtoja muovaavia sosiaalisia jakoja ja hierarkioita (ks. Fairclough 1992, 86–91; myös Juhila 2004a). Analyyttisen katseeni kohteena on, miten näitä kategorisoin- teja rakennetaan, vahvistetaan ja kyseenalaistetaan institutionaalisissa ja sosiaali- sissa käytännöissä sekä sosiaalisissa vuorovaikutussuhteissa. Kiinnitän huomiota erityisesti siihen, millaisia funktioita ja seurauksia kategorisoinneilla on; millaisia ammattikuntaan kuulumisen mahdollisuuksia, rajoja ja marginaaleja niiden avulla tuotetaan.

Analysoin puhetta ja tekstiä sen sisältämien eroja, jakoja ja hierarkioita tuot- tavien merkitysten näkökulmasta (Fairclough 1989 & 1992; Juhila 2004a), mutta myös yhteisyyttä ja samuutta rakentavien merkitysten näkökulmasta. Aineistoa lukiessani kysyn, millaisia (erityisesti maahanmuuttajataustaan) perustuvia rajo- ja, erontekoja sekä sisään- ja ulossulkemisia siinä tuotetaan. Kohdistan analyysissä huomioni yhtäältä siihen, mitä tehdään ja toisaalta siihen, miten tehdään. Xxxxxx (2004a) huomauttaa, että kielenkäyttöä tutkittaessa myös hiljaisuus on merkityk- sellistä. Aineistoa lukiessani kiinnitänkin huomiota sekä siihen, mitä sanotaan ja miten että siihen, mitä jätetään sanomatta.

5.4 Tutkimusetiikka

Koska sairaanhoitajina työskentelevien maahanmuuttajien määrä on Suomessa toistaiseksi hyvin pieni, kiinnitän tutkimukseen osallistuneiden maahanmuuttaja- sairaanhoitajien anonymiteetin suojaamiseen erityistä huomiota.

Litteroiduista haastatteluista on poistettu kaikki paikkakuntiin, tiettyihin orga- nisaatioihin tai sairaalan osastoihin viittaavat tiedot. Tutkimuseettisistä syistä en myöskään mainitse pätevöitymiskoulutusohjelmien nimiä tai haastateltavien yh- teyttä tiettyyn koulutusohjelmaan. Pätevöitymiskoulutusohjelmien ulkopuolella muita reittejä pitkin pätevöityneet haastateltavat minimoivat osaltaan pätevöity- miskoulutusohjelmien kautta syntyvää tunnistettavuusongelmaa. Kuten toin jo ai- emmin esille, olen pyrkinyt minimoimaan haastateltujen tunnistettavuutta myös muokkaamalla litterointeja tarpeen vaatiessa - kuitenkin niin, ettei tekstin asiasi- sältö ole muuttunut (ks. myös Huttunen 2002, 22).

Aineistolainausten yhteydessä olen päätynyt esittämään haastateltavien entiset kotimaat maaryhmittelyä hyväksikäyttäen. Tällaisia informanttien lähtömaihin perustuvia maaryhmittelyjä on käytetty tietosuojasyistä maahanmuuttajia kos- kevissa tutkimuksissa (esim. Forsander 2002). Omassa tutkimuksessani viittaan Venäjään ja Kazakstaniin entisenä Neuvostoliittona (NL), Viroon, Bulgariaan ja Bosniaan Itä-Eurooppana sekä Iraniin ja Irakiin Lähi-itänä (ks. Kuula 2006, 218). Vaikka haastateltavan lähtömaa ei useimmiten ole merkityksellinen analyysin tai tuloksen kannalta, olen kirjannut ne näkyviin yleisön kiinnostuksen vuoksi. Sa- malla myös lukijoille avautuu mahdollisuus todeta itse lähtömaan merkitys tai merkityksettömyys haastateltavien kokemusten jäsentäjänä.

Haastateltavia informoitiin tutkimuksen tarkoituksesta ja toteuttamistavasta se- kä tutkimukseen osallistumisen vapaaehtoisuudesta etukäteen lähetetyllä kirjeel- lä (liite 3). Kyselyyn osallistuneita informoitiin samoista asioista kyselylomakkeen yhteydessä olevalla saatekirjeellä (liite 2). Oppitunnin aikana tapahtuneeseen ky-

selylomakkeiden täytättämiseen pyysin tutkimusluvan kyseisiltä oppilaitoksilta. Kävin läpi tietosuojaan liittyviä asioita myös yhdessä haastateltavien kanssa ennen haastattelujen aloittamista. Tutkijan vaitiolovelvollisuuden, tietojen anonymisoin- tiin sekä aineiston käyttämiseen ja säilyttämiseen liittyvien menetelmien selvittä- misen jälkeen haastateltavat allekirjoittivat suostumuksensa haastatteluun (liite 4), josta he saivat itselleen kopion postitse.

6 Tutkimuksen tulokset

Tässä luvussa kokoan yhteen tutkimuksen keskeiset tulokset, ja pohdin niiden merkitystä tämän tutkimuksen kannalta kolmen keskeisen tutkimuskirjallisuuteen pohjautuvan teesin valossa. Ensimmäinen, kansallisten työmarkkinoiden lohkou- tumista koskeva teesi kiinnittyy ennen kaikkea kansainvälisten muuttoliikkeiden tutkimuksessa käytäviin keskusteluihin. Toisen, sairaanhoitajien ammattikunnan eriytymistä koskevan teesin kautta tarkastelen tutkimustuloksia ja niiden merki- tystä sosiologisen ammattien tutkimuksen näkökulmasta. Kolmas, maahanmuut- totaustan ja/tai etnisyyden merkitystä maahanmuuttajien toimijuuden ehtojen määrittäjänä koskeva teesi kiinnittyy erityisesti työmarkkinaorientoituneen maa- hanmuuttotutkimuksen keskusteluihin. Tämän toimijuuden näkökulmaan tarken- tuvan teesin kautta kokoan tutkimukseni tuloksia yhteen myös ammattien tutki- muksen ja kansainvälisen muuttoliiketutkimuksen suuntiin.

Tutkimuksen avainkäsitteenä toimii kuulumisen politiikka. Tällä viittaan moni- tahoisiin ja –toimijaisiin neuvotteluihin, joiden ensisijaisena kohteena on EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta Suomeen muuttaneiden maahanmuuttajasairaanhoi- tajien ammattikuntaan sisäänpääsy ja sen ehdot. Laajemmin tulkittuna neuvotte- lujen ja määrittelyjen kohteena on samalla koko yhteiskuntaan kuuluminen, jo- ta ammatti ja työ vahvasti määrittävät. Tästä lähtökohdasta tutkin, miten yhtäältä maahanmuuttajasairaanhoitajat itse ja toisaalta erilaisiin institutionaalisiin toi- mintaympäristöihin kiinnittyvät toimijat rakentavat maahanmuuttajasairaanhoi- tajien työnjaollisia asemia ja toimintaehtoja osana suomalaista sairaanhoitajien ammattikuntaa. Tutkimukseen sisältyvät neljä artikkelia avaavat monitahoisen nä- kökulman maahanmuuttajasairaanhoitajien ammattikuntaan kuulumisen paikois- ta, tavoista ja ehdoista globalisoituvan yhteiskunnan politiikkakeskusteluissa sekä terveydenhuollon työmarkkinoilla ja työyhteisöissä.

6.1 Maahanmuuttajasairaanhoitajat eriarvoistuvilla kansallisilla työmarkkinoilla

Ulkomaalaiset sairaanhoitajat ovat toistaiseksi muodostaneet suomalaisessa ter- veydenhuollossa lukumääräisesti sangen marginaalisen ryhmän. Maahan muut- taneiden ulkomaalaistaustaisten sairaanhoitajien määrästä terveydenhuollon työ- markkinoilla ei ole saatavilla kovin tarkkoja tilastotietoja. Artikkeleissa I ja IV esittämiini tilastollisiin arvioihin perustuen kyse on joka tapauksessa vain muu-

tamista sadoista sairaanhoitajista, joista suuri osa on muuttanut Suomeen muista EU-maista. Nämä tilastot peittävät kuitenkin näkyvistä ne ulkomailla koulutuk- sensa saaneet sairaanhoitajat, joilla ei ole ammatinharjoittamislupaa Suomessa.

Sairaanhoitajien työvoimatilanteen kannalta keskeisten politiikka-asiakirjojen analyysi artikkelissa I osoittaa, että terveydenhuollon työvoimapulan uhkaamassa tilanteessa erilaisten ratkaisuvaihtoehtojen pohdinta muodostaa varsin keskeisen teeman niin valtiollisten kuin työmarkkinatoimijoiden agendoilla. Vuosien 2000– 2005 välille sijoittuneella tarkasteluajanjaksolla Suomi oli jo selvästi tähyämässä samoille kansainvälisille sairaanhoitajatyövoiman markkinoille, joilla useat länsi- maat ovat kilpailleet ammattitaitoisesta työvoimasta vuosikymmeniä. Tämä poli- tiikkasuuntaus näyttää voimistuneen kansallisessa politiikassa entisestään viime vuosien aikana. Valtiollisten toimijoiden rinnalle on liittynyt myös monitahoinen joukko yksittäisiä toimijoita kuten kaupunkeja, rekrytointifirmoja ja koulutuksen tarjoajia.

Kansainvälisessä muuttoliiketutkimuksessa sairaanhoitajien globaalista liik- kuvuudesta käytävä keskustelu keskittyy työn perusteella tapahtuvaan muutto- liikkeeseen. Keskiluokkaisena naisammattina sairaanhoitajan ammatti on jäänyt väliinputoajan asemaan yhtäältä korkeasti koulutettuihin muuttajiin ja toisaalta kouluttamattomiin tai hyvin vähäisen ammattitaidon omaaviin muuttajiin keskit- tyneessä muuttoliiketutkimuksessa. Feministisesti suuntautunut muuttoliiketut- kimus on nostanut tähän liittyen esiin kriittisiä näkökohtia, jotka koskevat sekä kansainvälistä muuttoliiketutkimusta että kansallisten työmarkkinoiden käytäntö- jä. Feministisen tutkimuksen teesi kansainvälisten ja kansallisten työmarkkinoi- den eriarvoistumisesta kiteytyy näkemykseen siitä, miten sukupuoli, ammattiala ja maahanmuuton peruste ehdollistavat yhdessä kansainväliset rajat ylittävien muut- tajien työmarkkina-asemia ja elettyjä kokemuksia. Yhteiskunnallisten toimintaeh- tojen ja eriarvoistavien institutionaalisten käytäntöjen huomiotta jättämisen näh- dään tuottavan tulkintavinoumia niin kansallisen työvoimapolitiikan linjauksissa kuin kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksessakin (Xxxxxx 2004b; Xxxxxx & Raghuram 2005; Xxxxx, Xxxxxx & Ku 2006).

Sairaanhoitajatyövoiman järjestämistä käsittelevien politiikka-asiakirjojen kie- lenkäytön ja siinä tuotettavien kulttuuristen kategorisointien analyysi artikkelis- sa I paljastaa, kuinka merkittävänä ehtona maahanmuuton peruste näyttäytyy ulkomaalaisten ammattilaisten työmarkkinoille kuulumista ehdollistavana tekijä- nä. Muista kuin työperusteisista syistä maahan muuttaneet sairaanhoitajat jäävät valtiollisissa linjauksissa epäolennaiseksi ja marginaaliseksi työvoimaresurssiksi. Etenkin pakolaiset ja muista humanitaarisista syistä maahan saapuneet ihmiset tu- levat luokitelluksi yhtenäiseksi, ammattitaidoltaan vaatimattomaksi ja työelämään huonosti sopeutuvaksi ihmisryhmäksi.

Politiikka-asiakirjojen analyysin ohella nostan artikkelissa I esiin sen, miten myös kansainvälisten muuttoliikkeiden tutkimus tulee usein uusintaneeksi sa- maa näkökulmavinoumaa. Tämän perusteella esitän, että niin kansallista työvoi- mapolitiikkaa kuin kansainvälistä muuttoliiketutkimustakin näyttää hallitsevan kapea-alainen näkökulma, jossa koulutetusta (nais)ammattilaisesta ja ensisijaisesti muista kuin työperusteisista syistä maahan saapuvasta ulkomaalaisesta rakentuu helposti toisensa ohittavia – jopa ulossulkevia – kategorioita. Artikkelin keskeinen argumentti koskee sitä, kuinka maahanmuuton perusteen kautta maahan muutta- vat ammattilaiset työvoimaresurssina tunnistava ja tunnustava sisään sulkemisen politiikka marginalisoi kansallisen työvoimapolitiikan reunamille huomattavan määrän sekä maahan muuttavia että maassa jo asuvia sairaanhoitajia.

Nostan artikkelissa esiin myös tällaiseen työvoiman luokitteluun pohjautuvien linjausten sukupuolittuneen ulottuvuuden. Kansainvälisiä muuttovirtoja koske- vaan tutkimukseen nojautuen osoitan analyysissä, miten poliittiset linjaukset ja niissä esitetyt toimintaehdot ja rajaukset kohdistuvat ennen kaikkea koulutettui- hin maahanmuuttajanaisiin. Tämä perustuu ensinnäkin siihen, että naiset muutta- vat useimmiten muiden kuin työnperusteisiin syihin pohjautuvien kansainvälisten muuttovirtojen mukana (esim. Kofman 2004a). Toisekseen sairaanhoitajan am- matti on erittäin naisvaltainen ala. Näiden tekijöiden valossa on syytä olettaa, että ensisijaisesti erilaisten sosiaalisten tai humanitaaristen syiden perusteella maahan saapuvien ja/tai saapuneiden maahanmuuttajien keskuudessa on merkittävä mää- rä sairaanhoitajan koulutuksen käyneitä naisia, joihin kategorinen ulossulkeminen kohdistuu kaikkein voimakkaimmin.

Tarkastelemissani politiikka-asiakirjoissa ilmenee kuitenkin myös eroja eri toi- mijaryhmien linjauksissa. Valtiotoimijoista poiketen työmarkkinatoimijat – sai- raanhoitajien edunvalvontajärjestö sekä kuntatyönantajien edunvalvoja – nostavat esiin tavoitteita ja keinoja, jotka koskevat myös muista kuin työperusteisista syistä maahan muuttaneiden sairaanhoitajien tasa-arvoista integroimista työmarkkinoi- den ja työpaikkojen työnjaollisiin järjestyksiin. Artikkelissa II tarkastelemani maa- hanmuuttajasairaanhoitajien pätevöitymisprosessin analyysi osoittaa kuitenkin, et- tä naisvaltaisen ammattikunnan ääni jää työvoimahallinnon ja koulutuspolitiikan institutionaalisissa käytännöissä ja niiden välisessä ristivedossa sangen hiljaiseksi.

Maahanmuuttajasairaanhoitajien haastatteluihin perustuva artikkeli II kertoo siitä, miten politiikka-asiakirjojen linjaukset todentuvat niissä institutionaalisissa toimintaympäristöissä, joissa maahanmuuttajasairaanhoitajien ammattikuntaan sisäänpääsystä ja sen ehdoista neuvotellaan. Tarkastelun kohteena olevat amma- tilliseen pätevöitymiseen liittyvät käytännöt osoittavat, miten varsin erilaisista am- matti-, koulutus- ja työkokemustaustoista riippumatta länsimaiden ulkopuolelta saapuneet maahanmuuttajat tulevat helposti luokitelluiksi yhteen suureen, osaa- mattomaan maahanmuuttajien ryhmään. Työvoimapoliittisissa linjauksissa tuo-

tettava ulossulkeva näkymättömyys ilmenee institutionaalisten käytäntöjen tasolla ennen kaikkea siinä, miten vaikeaa maahanmuuttajasairaanhoitajien on saada ul- komailla hankkimaansa ammatillista osaamistaan tunnistetuksi ja tunnustetuksi. Ammatillisen sääntelyn ja työvoimahallinnon käytännöissä maahanmuuttajasai- raanhoitajat ohjataan useimmiten hoitoapulaisiksi tai lähihoitajakoulutukseen.

Haastattelemieni maahanmuuttajasairaanhoitajien kokemukset pätevöitymis- prosessista kulminoituivat usein turhautuneisuuden tunteen ympärille. Sairaan- hoitajan työmarkkinakelpoisuuden hankkiminen näyttäytyy tutkimuksessa sangen vaihtelevana prosessina. Merkittävänä institutionaalisena esteenä ammattikuntaan sisäänpääsylle näyttäytyy pätevöitymisprosessiin osallistuvien tahojen keskinäisten tehtävä- ja vastuualueiden epäselvyys ja koordinoimattomuus sekä tähän liittyen pätevöitymiskäytäntöjä koskeva informaation puute. Informaation puutteen lisäksi maahanmuuttajasairaanhoitajien pätevöitymistä vaikeuttaa ja eriarvoistaa tilanne, jossa oppilaitokset arvioivat ja arvottavat ulkomailla hankittua sairaanhoitajakou- lutusta varsin vaihtelevin käytännöin. Tämän voi nähdä olevan sidoksissa myös pätevöitymiskoulutusohjelmien vaihteleviin rahoitusjärjestelyihin. Artikkelissa II esittämäni keskeinen argumentti koskeekin sitä, kuinka 2000-luvun alkuvuosien koordinoimattomat ja pirstaleiset ulkomaalaisten sairaanhoitajien pätevöitymis- käytännöt ovat johtaneet ammattiin sisäänpääsyn ehtojen sattumanvaraisuuteen ja epätasa-arvoisuuteen. Kirjoittaessani tätä yhteenvetoa joitakin vuosia myöhem- min, pätevöitymiskäytännöissä ei edelleenkään ole tapahtunut perustavanlaatuista muutosta. Informaatiota ja koulutusohjelmia on tarjolla aikaisempaa enemmän, mutta pätevöitymiskoulutusten toteuttamiseen liittyvät ehdot ja käytännöt ovat edelleen hajanaisia. Tulkitsen maahanmuuttajasairaanhoitajien eräänlaiseen kan- sallisen koulutus- ja työvoimapolitiikan paitsioon jäämisen heijastelevan omalta osaltaan yhteiskunnassa vallitsevia, yhtäältä naisvaltaiseen hoiva-alaan ja toisaalta etnisyyteen kiinnittyviä sosiaalisia ja kulttuurisia jakoja.

Maahanmuuttajasairaanhoitajien työllistymistä koskevat tulokset artikkelis-

sa III ja työyhteisöissä käytävien neuvottelujen tarkastelu artikkelissa IV avaavat mielenkiintoisen kontrastin politiikka- ja pätevöitymisartikkeleiden tuloksiin. On- nistuttuaan hankkimaan työmarkkinakelpoisuuden pätevöitymisprosessin kautta maahanmuuttajasairaanhoitajat saivat jalansijan työmarkkinoilla suhteellisen hel- posti ja saavuttivat ammatillisesti arvostettuja työnjaollisia asemia. Tätä dynamiik- kaa käsittelen tarkemmin seuraavien teesien yhteydessä.

Tutkimuksen tulokset nostavat mielenkiintoisella tavalla esiin maahanmuutto-, työvoima- ja koulutuspoliittisten linjausten ja institutionaalisten käytäntöjen risti- vedon. Samanaikaisesti kun kansallisissa politiikka-asiakirjoissa todetaan kasvanut työvoiman tarve ja toivotetaan ulkomainen sairaanhoitajatyövoima tervetulleeksi, maassa jo olevista maahanmuuttaja-ammattilaisista koostuva työvoimaresurssi sy- sätään työmarkkinoiden marginaaliin. Suomessa tällä hetkellä käytävä keskustelu

ulkomaisen sairaanhoitajatyövoiman tarpeesta ilmentääkin tältä osin kansainvä- listä trendiä, jossa ulkomaalaisiin tai etnisiä vähemmistöjä edustaviin sairaanhoi- tajiin suhtaudutaan työvoimareservinä, johon turvataan vain silloin, kun työmark- kinoille syntyy vajetta kantaväestöä edustavista ammattilaisista (Xxxxxx 1991; Thornley 1996). Kuten osoitan artikkelissa I, kansainvälistä muuttoliiketutkimusta tai työvoimapolitiikkaa hallitsevat tulkintakehykset ja kiinnostuksen kohteet eivät tämän tutkimuksen tarkasteluajankohtana ulottuneet ammattitaitoisiin, etupäässä ei-työperusteisista syistä maahan muuttaneisiin naisiin ja heidän työllistymistään koskeviin ehtoihin ja kysymyksiin. Tulokseni vahvistavatkin tältä osin teesiä siitä, että maahanmuuton perusteen, ammattialan ja sukupuolen yhteenkietoutuminen ehdollistaa merkittävällä tavalla maahanmuuttajien työmarkkina-aseman muo- toutumista. Tässä uudessa terveydenhuollon työmarkkinoiden logiikassa maahan- muuttajat näyttävät korvaavan avustavan työvoiman eli niin sanotut työmarkki- noiden ”vanhat Toiset”, työväenluokkaiset naiset (Elston 1977).

6.2 Ammattikunnan eriytyminen ja kuulumisen kulttuuriset ehdot

Sairaanhoitajien ammattikunnassa on aina ollut sisäisiä jakoja. Sisään- ja ulossul- kemisen perusteet ja käytännöt ovat kuitenkin vaihdelleet erilaisissa yhteiskun- nallisissa tilanteissa (Xxxxxxxxxx 1978; Reverby 1989; Glazer 1991; Xxxxxx 1995). Ammattien tutkimuksessa on esitetty, että sosiaalisten jakojen ja eriarvoistumisen voimistuminen näkyy myös suomalaisen sairaanhoitajakunnan eriytymisenä ja sosiaalisen eriarvoisuuden kasvuna (Xxxxxxxxxx 1989; 1994; 1998; Xxxxx & Hen- riksson 2004). Työmarkkinatilanteen vaihteluiden seurauksena sairaanhoitajien ammattikunnan sisälle on syntynyt 1990-luvun lamavuosien jälkeen uusia sosiaa- lisia jakoja, joiden seurauksena ammattikunta on lohkoutunut esimerkiksi työsuh- teen perusteella vakituisessa työssä oleviin, pätkätyöläisiin ja työttömiin (Santa- mäki 2004; Santamäki ym. 2009).

Nykyisessä tilanteessa monia länsimaita uhkaava ”demografinen aikapom- mi” johtaa lisääntyvään tarpeeseen rekrytoida sairaanhoitajia huolehtimaan van- henevasta väestöstä. Sairaanhoitajan ammatin sosiaalisia jakoja tutkinut Xxxxxxx Xxxxxxxxx (1993) uskoo, että rekrytointitarve tulee kohdistumaan ennen kaikkea perushoidossa työskenteleviin ammattilaisiin. Tämän työnjaollisen asetelman Xxxxxxxxx uskoo johtavan sosiaalisten jakojen voimistumiseen terveysammattien sisällä, sillä ammattiin sisäänpääsyn ja uralla etenemisen mahdollisuuksien on osoitettu jakautuneen epätasa-arvoisesti niin etnisyyden, sukupuolen kuin luokka- asemankin perusteella. Tältä perustalta yhteenkietoutuvat teesit suomalaisen sai-

raanhoitajien ammattikunnan eriarvoistumisen voimistumisesta ja sairaanhoitajien ammattikunnan etnisestä eriytymisestä näyttäytyvät ajankohtaisina nykyisessä yh- teiskunnallisessa ja työvoimapoliittisessa tilanteessa. Xxxxx Xxxxx (2008) pohtiikin terveydenhuollon protektionistista sääntelyä tarkastellessaan, tuleeko etnisyydestä uusi suomalaisen terveydenhuollon työnjakoa ja ammattikuntien eriytymistä hie- rarkisoiva kategoria samoin kuin monissa maissa on jo käynyt.

Artikkeli II nostaa esiin ammatillisen koulutuksen areenat merkittävänä toi- mintaympäristönä, joilla neuvotellaan ammattikuntaan kuulumisen paikoista ja ehdoista. Tulokset osoittavat, miten työvoimahallinnon ja oppilaitosten yhteis- työssä suunnittelemissa ja toteuttamissa pätevöitymisprosesseissa maahanmuut- tajia ohjataan vanhustyöhön, joka on perinteisesti tulkittu sairaanhoitajien am- mattikulttuurissa vähemmän arvostetuksi työkentäksi (esim. Xxxxx & Xxxxxxxxxx 2004). Yleisiä työmarkkinoita lohkouttavien institutionaalisten käytäntöjen ohella maahanmuuttajasairaanhoitajille rakennetaan siten myös sairaanhoitajan amma- tin sisällä työnjaollista asemaa segmenttiin, joka ei näytä kelpaavan kantasuoma- laisille sairaanhoitajille.

Artikkelissa II esittämäni keskeinen argumentti koskee sitä, kuinka tiettyihin työnjaollisiin asemiin sisäänsulkevat käytännöt kiinnittyvät protektionistisen sai- raanhoitajan ammattireviirin vartioinnin rinnalla olennaisesti myös sairaanhoita- jan ammatin sisällä vallitseviin kulttuurisiin ja sosiaalisiin jakoihin ja hierarkioi- hin. Nämä jaot ja hierarkiat todentuvat ammatin sisällä käytävissä kamppailuissa, joiden kohteena on ammatillisuuden määrittely ja siitä tehtävät tulkinnat. Ammat- tikuntaan kuulumisen kulttuurisissa ehdoissa onkin kyse paitsi ammattitaidon ja

–tiedon luonteesta myös kulttuurisiin ammatti-ihanteisiin kietoutuvasta moraali- sesta ulottuvuudesta – oikeanlaisesta ”ammatillisesta mielenlaadusta”, kuten Xxx- xxxxxxx (1998, 101) kuvaa. Ammatillisuuden moraalijärjestykseen pohjautuen am- matin edustajiin kohdistetaan kriteereitä, jotka koskevat tietynlaisia kulttuurisia odotuksia ja käsityksiä sekä ajattelun ja käyttäytymisen normeja.

Pätevöitymiskoulutuksen käytäntöjen ja vuorovaikutussuhteiden tarkastelu ar- tikkelissa II osoittaa, kuinka pätevöitymiskoulutuksessa voi yhtäältä tulkita olevan kulttuurisesta näkökulmasta kysymys ulkomailla ammattitaidon ja -identiteettinsä hankkineiden ammattilaisten suomalaistamisesta. Toisaalta tulokset muistuttavat siitä, etteivät maahanmuuttajasairaanhoitajien ammatillisuuteen ja sen arviointiin kohdistuvat neuvottelut kytkeydy ainoastaan maahanmuuttajataustaan tai ulko- maalaisuuteen. Maahanmuuttajasairaanhoitajien kokemusten peilaaminen suo- malaisten sairaanhoitajaopiskelijoiden kokemuksiin osoittaa, että ammattiosaami- sen arvioinnissa on pitkälti kyse rajankäynnistä hoitotieteellisen ja lääketieteellisen tiedon ja osaamisen paikasta sairaanhoitajan ammatillisessa osaamisessa. Amma- tillisuuden tulkinnat ja ehdot eivät näin ollen määrity ainoastaan maahanmuut- tajataustan perusteella, vaan ne kiinnittyvät ammattikunnan sisäisiin laajempiin

määrittelykamppailuihin siitä, mikä on oikeaa ammatillista osaamista ja kuka on kelvollinen sitä harjoittamaan.

Tutkimuksen eri artikkelit tekevät näkyväksi sitä, kuinka ammatillisuuden tul- kinnat ja niitä ohjaavat kulttuuriset odotukset ja normit määrittyvät eri tavoin erilaisissa toimintaympäristöissä. Työyhteisöihin kohdistuvan artikkelin IV kes- keinen argumentti koskee sitä, kuinka erilaisia ihmisryhmiä kategorisoivat kult- tuuriset odotukset ohjaavat myös käytännön työssä ammatillisuudesta tehtäviä tulkintoja. Artikkeli nostaa esiin, kuinka maahanmuuttajasairaanhoitajan amma- tillisuus asettuu usein kyseenalaiseksi uudessa työympäristössä, jossa hän näyttäy- tyy sekä sosiaalisesti että kulttuurisesti vieraana. Tulosteni mukaan näiden kult- tuuristen kategorisointien ylittämisen mahdollistavana resurssina toimii ennen kaikkea vahva ammatillinen osaaminen ja ammatti-identiteetti. Artikkeleiden II ja IV tulokset vahvistavat yhdessä käsitystä siitä, että sairaanhoitajan ammatilli- suus jäsentyy käytännön työssä ennen kaikkea kliinisen osaamisen kautta. Työllis- tymistä käsittelevässä artikkelissa III puolestaan osoitan, kuinka maahanmuutta- jasairaanhoitajat mieltävät ulkomailla hankkimaansa työkokemukseen perustuvan ammatillisen osaamisen merkittävänä työnantajien vakuuttamisen keinona ja työ- markkinatoimijuutensa resurssina.

Artikkelin IV tulokset kertovat erojen ja erottelujen lisäksi myös yhteisyyksistä. Kiinnitän artikkelissa huomiota siihen, kuinka työyhteisöissä käytävät neuvottelut maahanmuuttajasairaanhoitajien ammatillisuuden ja työnjaon ehdoista näyttävät kulminoituvan erityisesti vanhustenhuollossa sairaanhoitajien ja heidän lähiam- mattilaistensa välisissä suhteissa. Tarkastelu tuo esiin maahanmuuttajasairaanhoi- tajien työnjaollisen auktoriteettiaseman haasteellisuuden työyhteisösuhteiden nä- kökulmasta. Peilaus kotimaisiin tutkimuksiin kuitenkin osoittaa, että työnjaoltaan ja käskysuhteiltaan usein jännitteinen sairaanhoitaja-lähihoitajasuhde on etnistä luokittelua laajempi ongelmakenttä, joka koskettaa myös muiden terveydenhuol- lon ammattiryhmien välistä työnjakoa ja hierarkioita (ks. Xxxxxxxxxx 1998; 2008; Xxxxx & Xxxxxxxxxx 2004; Laiho & Ruoholinna 2008). Vaikka etnisyyteen pe- rustuvat eronteot voivat värittää tai muovata jo olemassa olevia sosiaalisia jakoja, ammattien tutkimuksen näkökulma tuo etnisten suhteiden tutkimukseen tärkeän näkökohdan ja muistutuksen: Maahanmuuttajia(kin) tulisi tarkastella osana laa- jempaa yhteiskunnallista toimintaympäristöä, jonka työnjaollisia suhteita halko- vat jo entuudestaan erilaiset sosiaaliset ja kulttuuriset jaot. Maahanmuuttajuuden merkityksistä neuvotellaan muiden olemassa olevien sosiaalisten ja kulttuuristen jakojen rajoissa ja ehdoin.

Yhtäältä tutkimukseni vahvistaa käsitystä sairaanhoitajien ammattikunnan

lohkoutumista tuottavien institutionaalisten mekanismien olemassaolosta. Tutki- mustulokseni politiikka-asiakirjoja tarkastelevassa artikkelissa I ja maahanmuut- tajasairaanhoitajien pätevöitymisprosessia tarkastelevassa artikkelissa II kertovat

siitä, miten maahanmuuttajasairaanhoitajien tasa-arvoista työmarkkinoille osal- listumista ja työnjaollisiin hierarkioihin sijoittumista rajataan ja ehdollistetaan se- kä sairaanhoitajatyövoiman kannalta keskeisissä politiikkatoimijoiden linjauksissa että ammatillisen sääntelyn, työvoimahallinnon ja ammatillisen koulutuksen in- stitutionaalisissa käytännöissä. Näiden tutkimustulosten valossa teesi suomalaisen sairaanhoitajien ammattikunnan eriytymisestä ja etnisyyden merkityksestä am- mattikunnan työnjakoa jäsentävänä toimintaperusteena näyttää perustellulta.

Toisaalta tutkimukseni kuitenkin tuottaa ammattikunnan eriytymistä koske- vaan kysymykseen osittain ristiriitaisia vastauksia. Eriyttävistä institutionaalisista käytännöistä huolimatta sairaanhoitajan ammattikunta ei näytä etnisesti jakautu- neelta maahanmuuttajasairaanhoitajien työllistymistä tarkastelevan artikkelin III ja työyhteisöasemaa tarkastelevan artikkeli IV tulosten valossa. Vaikka maahan- muuttajasairaanhoitajien työelämään sisäänpääsy ja oman paikan löytäminen työ- yhteisöissä eivät näyttäydy ongelmattomina, heidän saavuttamansa työnjaolliset asemat eivät myöskään todista ammattikunnan jakautumista työmarkkinoiden ja työyhteisöjen tasolla. Kahdestakymmenestä haastattelemastani maahanmuut- tajasairaanhoitajasta yksikään ei ollut sairaanhoitajan työmarkkinakelpoisuuden saavutettuaan työttömänä vasten tahtoaan. Yleisesti ottaen haastatellut olivat saa- vuttamiinsa työnjaollisiin ja sosiaalisiin asemiin varsin tyytyväisiä, artikkelissa III osoitetuista päinvastaisista ennakko-odotuksista huolimatta. Avaan näitä työ- markkinoiden ja ammattikunnan lohkoutumis- ja eriytymisteesien kannalta osit- tain ristiriitaisia tuloksia seuraavan, toimijuutta koskevan teesin valossa.

6.3 Maahanmuuttajuus ja toimijuuden ehdot

Yhteiskunnallisessa toimintaympäristössä vallitsevat kulttuuriset luokittelut, sosi- aaliset jaottelut ja institutionaaliset rakenteet eivät useinkaan avaa maahanmuut- tajille kovin otollisia toimintaehtoja työelämässä. Kuten etenkin artikkelini I ja II osoittavat, maahanmuuttotausta näyttäytyy työmarkkinoiden ja ammattikunnan rakenteellista hierarkisoitumista koskevien teesien valossa merkittävänä maa- hanmuuttajasairaanhoitajien toimintaehtojen rajoitteena. Tällainen tulos uusin- taa helposti maahanmuuttotutkimuksessa korostuvaa teesiä siitä, miten maahan- muuttajaryhmien asema työmarkkinoilla ja yhteiskunnassa määrittyy vallitsevien valtahierarkioiden ja (syrjivien) rakenteiden seurauksena. Näin tulkittuna maahan- muuttajat näyttäytyvät ainakin epäsuorasti maahanmuuttajuutensa vankeina ja yhteiskunnallisten rakenteiden passiivisina uhreina. Mitä tutkimustulokseni sitten kertovat maahanmuuttotaustan merkityksestä kuulumisen politiikasta käytävissä

neuvotteluissa, ja millaisina toimijoina maahanmuuttajasairaanhoitajat tämän tut- kimuksen valossa näyttäytyvät?

Tulokset osoittavat, etteivät tässä tutkimuksessa haastattelemani maahanmuut- tajasairaanhoitajat ole valmiita hyväksymään yhteiskunnan syrjiviä käytäntöjä il- man vastarintaa. He rakentavat ammattikuntaan kuulumistaan luottaen ammatilli- seen osaamiseensa ja tukeutuen ammattiinsa vahvoin tunnesitein. Artikkeleissa II, III ja IV tarkastelen sitä, miten maahanmuuttajasairaanhoitajat rakentavat toimi- juuttaan erilaisissa toimintaympäristöissä. Näitä artikkeleita yhdistävä argument- tini koskee työkokemuksen sekä vahvan ammattiosaamisen ja -identiteetin mer- kityksiä maahanmuuttajasairaanhoitajien ensisijaisina toimijuuden resursseina. Luottamus omaan ammatillisuuteen muodostaa perustan, johon haastattelemani maahanmuuttajasairaanhoitajat tukeutuivat toimintaympäristöstä riippumatta. Artikkelissa II osoitan, kuinka useat haastattelemistani maahanmuuttajasairaan- hoitajista raivasivat tiensä pätevöitymiskoulutukseen vahvan ammatti-identiteetin ja -ylpeyden voimaannuttamina. Ammatilliseen osaamiseensa vedoten he myös kieltäytyivät hyväksymästä vanhustyöhön ohjaavia, eriarvoistavaksi kokemiaan pätevöitymiskoulutuksen käytäntöjä. Xxxxxxxxxx XX tavoin myös maahanmuut- tajasairaanhoitajien työllistymisodotuksia tarkasteleva artikkeli III osoittaa, että ”alemmalla tasolla” lähihoitajana työskenteleminen näyttäytyy useissa haastatte- luissa poissuljetulta vaihtoehdolta. Yhdessä artikkeleiden II ja IV tulokset osoitta- vat, että maahanmuuttajasairaanhoitajien toimijuuden tapoja niin työmarkkinoilla kuin työyhteisöissä ohjaavat myös kantasuomalaisille sairaanhoitajille tyypilliset käsitykset ammattien välisistä ja niiden sisäisistä hierarkioista.

Vahvaan ammatilliseen osaamiseen ja identiteettiin perustuvat toimijuuden

resurssit eivät kuitenkaan yksinään takaa toimijuuden mahdollisuuksia. Maa- hanmuuttajasairaanhoitajien työllistymistä ja työmarkkina-asemaa tarkastelevan artikkelin III keskeinen argumentti on, että maahanmuuttaja-ammattilaisten yk- silöllisten voimavarojen käyttämisen ja näyttämisen kannalta myös otollisten yh- teiskunnallisten olosuhteiden olemassaolo on tärkeää. Maahanmuuttajasairaan- hoitajien kohdalla merkittävänä toimintaehtoja avaavana kontekstina näyttäytyy etenkin suuremmissa kaupungeissa vallitseva sairaanhoitajatyövoimapula. Artik- kelin III tulokset nostavat esiin myös sen, miten merkittävä vaikutus pätevöity- miskoulutuksella on maahanmuuttajasairaanhoitajien työmarkkinatoimijuuden vahvistamisessa. Muodollisen työmarkkinakelpoisuuden ja suomalaisiin sairaan- hoitajiin nähden yhdenmuotoisen tutkintotodistuksen lisäksi pätevöitymiskou- lutukseen sisältyvät työharjoittelujaksot avaavat maahanmuuttajasairaanhoitajille tärkeitä toiminnan väyliä. Työharjoittelujaksoilla heillä on mahdollisuus solmia työllistymistä helpottavia sosiaalisia kontakteja sekä todistaa käytännössä ammat- tiosaamisensa mahdollisille työnantajille.

Maahanmuuttajasairaanhoitajien pätevöitymiseen, työllistymiseen ja työelä- mään kiinnittyvien kokemusten analysointi artikkeleissa II, III ja IV osoittaa, kuin- ka monitahoisena ja osin ristiriitaisena tekijänä maahanmuuttajatausta näyttäytyy kuulumisen politiikan neuvotteluissa. Pätevöitymisprosessissa maahanmuuttaja- tausta merkityksellistyy ennen kaikkea ulkomailla hankitun ammattitaidon mitä- töimisen kautta. Maahanmuuttajasairaanhoitajien työelämäkokemukset puoles- taan osoittavat, että ennen kaikkea uusissa työyhteisöissä maahanmuuttajatausta helposti peittoaa ammatillisen osaamisen. Työyhteisöjen vuorovaikutuskäytännöt puolestaan ilmentävät sitä, miten sosiaalisesti vieraana pidetty maahanmuuttaja- sairaanhoitaja tulee helposti nähdyksi myös kulttuurisesti vieraana. Uutena työn- tekijänä maahanmuuttaja-ammattilainen nähdään helposti ensisijaisesti maahan- muuttajakategorian eikä sairaanhoidon ammattilaiskategorian edustajana.

Tulokset maahanmuuttajasairaanhoitajien työllistymisodotuksista artikkelissa III osoittavat, kuinka maahanmuuttajatausta näyttäytyy maahanmuuttajasairaan- hoitajien omissa odotuksissa ennen kaikkea heidän työmarkkinatoimijuuttaan rajoittavana tekijänä. Maahanmuuttajataustan rajoittavuus kiinnitetään erityisesti kielitaitoon. Työllistymiskokemukset kuitenkin osoittavat, että maahanmuuttaja- sairaanhoitajien on mahdollista päästä sairaanhoitajien työmarkkinoille heikom- mallakin suomenkielentaidolla. Tästä huolimatta erityisesti artikkelien II ja IV tu- lokset tähdentävät sitä, miten merkittävä resurssi hyvä suomenkielentaito on eri toimintaympäristöissä. Hyväksi koettu kielitaito näyttäytyy merkittävänä yhtäältä maahanmuuttajasairaanhoitajien itseluottamuksen ja ammatillisen toimijuuden tukijana sekä toisaalta ammattikuntaan ja työyhteisöihin sisäänpääsyä määrittävi- en institutionaalisten käytäntöjen näkökulmasta.

Artikkelin IV tulokset osoittavat, kuinka maahanmuuttajasairaanhoitajat pysty- vät kääntämään maahanmuuttajataustan myös edukseen työyhteisöissä. Kuten po- litiikka-asiakirjojen tarkastelu artikkelissa I tuo esiin, vieraiden kulttuurien tunte- mukseen ja laajaan kielitaitoon liittyvää osaamista pidetään nykyään toivottavana terveydenhuollon työntekijöiden resurssina. Tulokset maahanmuuttajasairaanhoi- tajien työelämäkokemuksista tuovat esiin, miten maahanmuuttajataustaisten po- tilaiden tulkkina toimiminen voi nostaa maahanmuuttaja-ammattilaiset usein lä- hes korvaamattomaan asemaan työyhteisöissä. Tulokset kertovat myös siitä, miten maahanmuuttajuuteen liittyvät kokemukset merkityksellistyvät haastattelemieni maahanmuuttajasairaanhoitajien puheessa myös omaa itsetuntemusta, identiteet- tiä ja ihmisymmärrystä vahvistavina resursseina. Sairaanhoitajan ihmisläheisessä työssä tämänkään näkökulman merkitystä ei ole syytä vähätellä.

Tutkimuksen perusteella voi kiteytetysti todeta, etteivät maahanmuuttajasai- raanhoitajat näiden tulosten valossa vastaa odotuksia alistuneesta ja joustavasta (nais)työvoimasegmentistä, jonka edustajat olisivat kaikkeen mukautuvia, käskyt hyväksyviä tai tyytyväisiä kantaväestöä pienempään palkkaan tai heikompiin työ-

ehtoihin. Sen sijaan tutkimus nostaa esiin ja korostaa sellaisen tutkimusnäkökul- man tärkeyttä, joka ottaa huomioon myös heikommissa asemissa olevien ihmis- ryhmien oman toimijuuden ja sen kulloiseenkin toimintaympäristöön liittyvät toiminnan ehdot ja resurssit. Rakenteellisten esteiden paikantaminen sekä kult- tuuristen ja sosiaalisten rajoitusten tunnistaminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on nostaa esiin maahanmuuttajien toimijuuden voimavaroja ja niiden toteuttami- sen tapoja ja väyliä. Näin menetellen myös tutkimusasetelmaa koskevien valinto- jen kautta voi purkaa ja kyseenalaistaa yhteiskunnassa vahvoina eläviä eriarvois- tavia kulttuurisia kategorisointeja, joissa maahanmuuttajat määrittyvät helposti työmarkkinoiden marginaaliin, ongelmallisiksi ja heikoiksi toimijoiksi, jotka aset- tuvat niille paikoille, jotka heille kulloinkin osoitetaan.

7 Lopuksi

Tutkimukseni päätavoitteena on ollut ymmärtää ja tehdä näkyviksi niitä kulttuu- risia, yhteiskunnallisia ja sosiaalisia ehtoja, joiden ympäröimänä maahanmuut- tajasairaanhoitajien ammattikuntaan kuulumisesta neuvotellaan Suomen tervey- denhuollon toimintaympäristöissä. Empiirisen tutkimuksen kohteena ovat olleet sairaanhoitajatyövoiman tarvetta ja rakennetta määrittävä poliittinen kielenkäyttö sekä ammatin sääntelyyn osallistuvien organisaatioiden ja työyhteisöjen institutio- naaliset ja sosiaaliset käytännöt. Olen rajannut tarkasteluni muista kuin työperus- teisista syistä maahan muuttaneiden sairaanhoitajien näkökulmaan.

Tutkimukseni avainkäsitteenä on toiminut kuulumisen politiikka. Kuulumisen politiikassa on kyse niistä erilaissa institutionaalisissa ja sosiaalisissa käytännöis- sä ja kohtaamisissa käytävistä monitoimijaisista neuvotteluista, joissa määritellään maahanmuuttajasairaanhoitajien työnjaollista asemaa sekä sosiaalisen osallisuu- den ja kuulumisen tunteen ehtoja. Tästä lähtökohdasta olen tutkinut, millaisten neuvottelujen kautta yhtäältä maahanmuuttajasairaanhoitajat itse ja toisaalta eri- laisiin institutionaalisiin toimintaympäristöihin kiinnittyvät toimijat rakentavat maahanmuuttajasairaanhoitajien ammattikuntaan kuulumista suomalaisen ter- veydenhuollon työmarkkinoilla, sairaanhoitajien ammattikunnassa sekä tervey- denhuollon työyhteisöissä. Tutkimukseen sisältyvät neljä artikkelia avaavat laajan ja monitasoisen näkökulman maahanmuuttajasairaanhoitajien ammattikuntaan kuulumisen paikoista, tavoista ja ehdoista globalisoituvan yhteiskunnan politiik- kakeskusteluissa sekä ammattikunnan ja työyhteisöjen tasolla.

Tutkimus osoittaa, että maahanmuuttotausta jäsentää merkittävästi maahan- muuttajasairaanhoitajien kokemuksia ammattikuntaan kuulumisen ehdoista ja tavoista. Maahanmuuttajuus saa kuitenkin erilaisia merkityksiä erilaisissa toimin- taympäristöissä ja sosiaalisen kohtaamisen tilanteissa. Erilaisiin maahanmuutta- jaryhmiin kiinnittyvät kategorisoinnit johtavat niin yhteiskunnan, instituutioiden kuin työyhteisöjenkin tasolla helposti sellaisten toimijoiden roolien vähättelyyn, jotka eivät vastaa kulttuuristen kategorioiden stereotyyppisiä odotuksia. Nämä erottelut todentuvat erityisesti niiden koulutettujen naisammattilaisten kohdalla, jotka ovat muuttaneet maahan ensisijaisesti muista syistä kuin työn vuoksi. Hei- dän kohdallaan institutionaalisia käytäntöjä ohjaavat kulttuuriset jäsennykset mer- kitsevät paitsioon jäämistä paitsi sairaanhoitajatyövoimaa koskevissa poliittisissa linjauksissa, myös ammattikuntaan sisäänpääsyä määrittävissä institutionaalisissa käytännöissä. Tältä osin tutkimustulokseni tukevat teesiä kansallisten työmarkki- noiden eriarvoistumisesta, jossa eriarvoisuus määrittyy maahanmuuttoperusteen, sukupuolen ja ammatin yhteen kietoutumisen prosesseina.

Tutkimuksen perusteella voidaan tulla johtopäätökseen, jonka mukaan maa- hanmuuttajasairaanhoitajien kuulumisen politiikasta käytävät neuvottelut muo- toutuvat tietynlaisiksi tietyssä kansainvälisessä ja kansallisessa toimintaympäris- tössä. Ne välittyvät kulttuurisiin luokittelujärjestelmiin pohjautuvien odotusten, normien ja asenteiden pohjalta ja saavat lopulta muotonsa ammatillisen sääntelyn, työmarkkinoiden ja työyhteisöjen käytännöissä ja vuorovaikutuksessa, joissa eri- laisille ihmisryhmille määritellään hierarkkisia paikkoja ammattien ja työmark- kinoiden sosiaalisissa järjestyksissä. Tutkimuksessa nostan esiin kulttuuristen luokittelujen näkyviksi tekemisen tärkeän merkityksen osoittamalla, kuinka yh- teiskunnassa tietynlaisia ihmisryhmiä koskevat kategoriset käsitykset voivat johtaa harhaanjohtaviin arvioihin ja ulossulkeviin käytäntöihin. On kuitenkin selvää, et- tä erilaisia maahanmuuttokategorioita tarvitaan hallinnossa ja tutkimuksessa (ks. Portes 1997). Näiden kategorisointien merkitykset ja seuraukset olisi kuitenkin syytä tunnistaa ja huomioida nykyistä paremmin sekä kansainvälisessä muuttolii- ketutkimuksessa, kansallisissa politiikkalinjauksissa että työelämän käytännöissä.

Vaikka tämän laadullisen tutkimuksen tarkoituksena ei ole tuottaa yleistyksiä samoin tavoin kuin määrällisen tutkimuksen, on kuitenkin syytä pohtia sitä, missä määrin tutkimukseni ilmentää maahanmuuttajasairaanhoitajien asemaa Suomen terveydenhuollossa laajemmin. Tätä kirjoittaessani, vuonna 2011, kuvailemani toimijakenttä ei ole merkittävästi muuttunut maahanmuuttajasairaanhoitajien ja heidän työmarkkina-asemaansa kohdistuvasta näkökulmasta tulkittuna. Ministe- riöiden organisaatiotasolla on tapahtunut joitain uudistuksia, mutta nämä eivät ole muuttaneet ministeriöiden vastuualueita keskeisesti tämän tutkimuksen nä- kökulmasta. Yhteiskunnallisessa ilmastossa ja tilanteessa on kuitenkin tapahtunut muutosta, joka heijastunee myös tämän tutkimuksen tarkasteluajanjaksoa uudem- pien poliittisten asiakirjojen lähtökohtiin ja ydinkysymyksiin. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttajiin kohdistuvat kysymykset ovat nousseet yhteiskunnallisessa keskustelussa aikaisempaa merkittävämpään asemaan, samalla kun työvoimapu- lan uhka koskettaa Suomea ja erityisesti terveydenhuoltoa entistä enemmän.

Xxxx käyttänyt tutkimuksessani maahanmuuttajasairaanhoitajan termiä kate- gorisoivana yleiskäsitteenä. Olen samalla syvästi tietoinen siitä, etteivät maahan- muuttajasairaanhoitajat muodosta yhtään sen yhtenäisempää ryhmää kuin kanta- suomalaiset sairaanhoitajat – päinvastoin. Vaikka tutkimuksessa haastattelemani maahanmuuttajasairaanhoitajat muodostivat taustaltaan varsin heterogeenisen ryhmän, he muodostavat kuitenkin monessa suhteessa varsin rajautuneen tutki- musjoukon.

Tulosten tarkastelussa on tärkeä huomioida ensinnäkin se, että EU- ja ETA-mai- den ulkopuolelta muuttaneista sairaanhoitajista vain murto-osa yltää Suomessa ammattinsa harjoittajiksi. Näiltä osin tutkimukseni valottaa siten vain harvojen onnistujien näkökulmaa. Onnistujienkin näkökulma kertoo kuitenkin niistä in-

stitutionaalisista ja sosiaalisista käytännöistä ja todellisuuksista, joihin myös muut EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta maahan muuttaneet sairaanhoitajat todennäköi- sesti törmäävät.

Toiseksi, kaikki tutkimuksessa haastattelemani maahanmuuttajasairaanhoitajat asuivat eteläisen Suomen suurissa kaupungeissa. Kuten tutkimuksessani osoitan, suurissa kaupungeissa vallitseva sairaanhoitajapula edesauttaa merkittävällä ta- valla maahanmuuttajasairaanhoitajien työmarkkinoille pääsyä. Haastattelemieni maahanmuuttajasairaanhoitajien onnistuneiden työllistymisprosessien rinnalla pimentoon jää esimerkiksi se, mitä tapahtui niille kyselyaineiston sairaanhoitajille, jotka asuivat pienemmillä paikkakunnilla ja jotka olettivat työllistymisensä olevan tästä syystä vaikeaa.

Kolmas tutkimustuloksiani rajaava tekijä koskee tutkimusaineiston etnistä edustavuutta. Tutkimusaineistoon ei kuulunut yhtään tummaihoista, afrikkalais- ta syntyperää omaavaa henkilöä, joiden on osoitettu olevan työmarkkinoilla et- nisistä ryhmistä kaikkein haavoittuvaisimmassa asemassa (esim. Forsander 2002; myös Xxxxx ym. 2006, 166). On kuitenkin mielenkiintoista, ettei haastattelemieni maahanmuuttajasairaanhoitajien kokemuksissa tullut esiin merkittäviä eroja esi- merkiksi lähialueilta, Venäjältä tai Virosta, ja Lähi-idästä muuttaneiden välillä. Haastatteluaineiston pienuus (n=20) ei kuitenkaan mahdollista varsinaisen joh- topäätöksen tekoa siitä, etteikö etnisiä hierarkioita olisi myös eri maahanmuutta- jaryhmien välillä. Tämän aineiston valossa kysymys hyväksi koetun ammatillisen aseman saavuttamisesta näyttää kuitenkin kiinnittyvän enemmän työkokemuk- seen ja ammatilliseen identiteettiin kuin etniseen taustaan.

Neljänneksi haluan muistuttaa, että koska haastateltujen sukupuolijakauma oli vino – muistuttaen kuitenkin ammattikunnan yleistä sukupuolijakaumaa – eri sukupuolten toimijuudesta ja sitä määrittävien ehtojen eroista ei voi tämän tut- kimuksen perusteella tehdä päätelmiä. Kahden haastatellun miessairaanhoitajan kokemukset ja näkemykset eivät poikenneet merkittävästi naishaastateltujen koke- muksista. Vaikka sukupuoli ei nouse merkittävään asemaan haastateltujen omissa näkemyksissä ja kokemuksissa, on kuitenkin syytä kysyä, missä määrin maahan- muuttajasairaanhoitajien jääminen paitsioon kansallisessa politiikassa heijastelee yhteiskunnassa vallitsevia, yhtäältä perinteisesti naisvaltaiseen hoiva-alaan ja toi- saalta etnisyyteen kiinnittyviä sosiaalisia ja kulttuurisia jakoja.

Edellä käsittelemieni tekijöiden valossa en pyri väittämään, että tutkimustani tulisi tarkastella tyhjentävänä vastauksena maahanmuuttajasairaanhoitajien to- dellisuuksista ammattikuntaan kuulumista koskettavissa neuvotteluissa. Enem- män kuin ryhmästä nimeltä maahanmuuttajasairaanhoitajat katson tutkimukseni kertovan suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen instituutioista sekä näiden toimin- takäytäntöjä ohjaavasta kulttuurisesta arvo- ja normiperustasta. Vaikka tutkimus- aineistoni ei vahvista teesiä suomalaisen sairaanhoitajien ammattikunnan etni-

sestä lohkoutumisesta, analyyseissä osoitetut marginaalistavat institutionaaliset käytännöt osoittavat, että lohkoutumisen uhka leijuu yllä. Tästä syystä toiminnan tarve on ilmeinen, jotta Suomen terveydenhuollon työmarkkinoilla ei tapahtuisi samanlaista etnistä lohkoutumista kuin monissa ulkomailta sairaanhoitajia rekry- toineissa länsimaissa on tapahtunut (esim. Xxxxxx 1991; Xxxxxxxxx 1993; Xxxx 2003; X’Xxxxx 2007). Suomen tilanteen vertaaminen monien muiden länsimai- den tilanteisiin on silti tehtävä harkiten muun muassa erilaisista terveydenhuollon ammattiryhmien rakenteista ja kansallisista työmarkkinamekanismeista johtuen. Suomessa EU- ja ETA-maiden ulkopuolella tutkintonsa suorittaneiden sairaan- hoitajien pätevöitymisvaatimukset ja käytännöt ovat olleet kansainvälisesti katso- en tiukkoja, vaikkakin varsin pirstaleisia. Tutkimuksen perusteella voidaan päätyä siihen, että maahanmuuttajasairaanhoitajien läpikäymällä vaativalla pätevöitymis- koulutuksella on keskeinen rooli maahanmuuttajasairaanhoitajien työmarkkinoil- le sisäänpääsyssä ja hyvän työmarkkina-aseman saavuttamisessa.

Tutkimuksen tulosten perusteella voi myös päätellä, että EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta Suomeen muuttaneiden sairaanhoitajien sisäänpääsyä suomalai- sille sairaanhoitajatyömarkkinoille vaikeuttavat ennen kaikkea työmarkkinoita säätelevät instituutiot: terveydenhuollon ammatinharjoittamista koskeva sään- tely, sen eri toimijatahoille hajautettu institutionaalinen toimeenpano sekä edellä mainittuja tekijöitä ohjaava julkinen valta. On huomionarvoista, että yhteiskun- nassa vallitsevista ennakkoluuloista huolimatta työvoiman ostajat näyttävät tä- män tutkimuksen valossa olevan valmiita palkkaamaan Suomessa pätevöityneitä maahanmuuttajasairaanhoitajia reiluin ehdoin. Tämä kohdistaa erityisiä haastei- ta maahanmuuttajasairaanhoitajien pätevöitymiskoulutusjärjestelmän kehittämi- seen. Pätevöitymiskoulutusta olisi valtakunnallisesti yhtenäistettävä, jotta hakijat olisivat yhdenvertaisessa asemassa koulutuksen järjestävästä oppilaitoksesta ja koulutuksen rahoittajasta riippumatta. Hakijoiden yhdenvertaisen aseman lisäksi yhtenäisen pätevöitymisjärjestelmän kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää myös sairaanhoitajan työmarkkinoille pääsevien ammattilaisten yhtenäisen laadun ta- kaamiseksi. Yhtäläisen pätevyys on puolestaan edellytys sairaanhoitajien työmark- kinoiden eriytymisen välttämiselle.

Tutkimus nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä niin taloudellisesti kuin eettisesti

kestävistä ratkaisuista terveydenhuollon työvoimavajeen täyttämisessä. Tutkimus herättää kysymään, kannattaako taloudelliset resurssit suunnata ensisijaisesti ul- komailta rekrytoitaviin sairaanhoitajiin, joista ehkä vain harvat suunnittelevat asettuvansa vastaanottavaan maahan pidemmällä tähtäimellä, vai sellaisten maas- sa jo asuvien sairaanhoidon ammattilaisten täydennyskouluttamiseen, jotka jo jo- ka tapauksessa ovat asettautuneet osaksi suomalaista yhteiskuntaa?

Tässä tutkimuksessa olen tarkastellut maahanmuuttajasairaanhoitajien am- mattikuntaan kuulumisen tavoista ja ehdoista käytäviä neuvotteluja monessa eri

toimintaympäristössä. Kokonaiskuvasta muodostuu tällöin laaja, mutta välttä- mättäkin melko pintapuolinen. Jatkotutkimuksen tehtäväksi jääkin kuvan tarken- taminen erilaisissa institutionaalisissa ympäristöissä. Nykyisessä tilanteessa, jossa Suomeen ollaan rekrytoimassa ja kouluttamassa sairaanhoitajia EU- ja ETA-mai- den ulkopuolisista maista, näen tärkeäksi jatkotutkimuksen kohteeksi eri reittejä pitkin Suomeen saapuneiden ulkomaalaisten sairaanhoitajien pätevöitymisproses- sien tutkimisen ja vertaamisen: Miten maahanmuuton reitti vaikuttaa sairaanhoi- tajien pätevöitymisprosessiin? Xxxxxxxxx eroja eri ryhmien pätevöitymiskäytännöis- sä on, ja millaisia seurauksia tällä on yhtäältä ammattikunnan ja työmarkkinoiden rakenteen ja toisaalta maahanmuuttajasairaanhoitajien yhdenvertaisuuden kan- nalta? Pätevöitymiskäytäntöihin liittyen tutkittavan arvoista olisi myös pohjois- maisten pätevöitymiskäytäntöjen vertailu. Pohjoismaat avaavat monia muita maita relevantimman vertailevan tutkimuskontekstin siinä mielessä, että niiden tervey- denhuollon toimintaympäristön rakenteelliset ja kulttuuriset järjestelmät ovat lä- hempänä toisiaan moniin muihin länsimaihin verrattuna.

Tutkimuksen tematiikasta avautuu lukuisia mielenkiintoisia ja yhteiskunnalli- sesti tärkeitä kysymyksiä jatkotutkimukselle, joista edellä nostin esiin vain muuta- mia. Ulkomaalaisten terveysammattilaisten rantautuminen suomalaiseen tervey- denhuoltoon on dynaamisessa vaiheessa oleva ilmiö, joka nostaa esiin monenlaisia kokemuksia, tunteita, odotuksia ja asenteita ammattikuntien ja niitä ympäröivien instituutioiden lisäksi myös julkisessa keskustelussa. Samalla kun maahanmuutta- jien määrä ja näkyvyys ovat yhteiskunnassamme hiljalleen kasvaneet, myös maa- hanmuuttajia koskeva yhteiskunnallinen keskustelu on yhä polarisoituneempaa (ks. Keskinen ym. 2009). Näissä keskusteluissa vastakkainasettelu yhtäältä työn ja toisaalta erilaisten sosiaalisten ja humanitaaristen perusteiden vuoksi maahan muuttavien ihmisten kesken näyttäytyy erityisen merkityksellisenä tutkimieni maahanmuuttajasairaanhoitajien näkökulmasta. Keskusteluihin näyttää kietou- tuneen moraalisiksi tulkittavia kamppailuja siitä, millä perusteella on oikeus tulla maahan, olla maassa, tehdä työtä ja kuulua yhteiskuntaan. Xxxxxx tutkimukseni täyttäneen tehtävänsä, jos se on onnistunut ravistelemaan edes jossain määrin nii- tä syvään juurtuneita kulttuurisia käsityksiä ja odotuksia, jotka syrjäyttävät – ehkä tahattomastikin – osaavia maahanmuuttajataustaisia (nais)ammattilaisia työmark- kinoiltamme.

Kirjallisuusluettelo

Xxxxxx, X. (1988). The System of Professions. An Essay on the Division of Expert Labor. Chicago: The University of Chicago Press.

Xxxxxx, X. (1997). Of Time and space: The contemporary relevance of the Chicago School. Social Forces 75, 1149–82.

Xxxxxx, X. (2005). Sociology of work and occupations. Teoksessa N. Xxxxxxx & R. Xxxxxxxx (toim.): The Handbook of economic sociology. Princeton, New Jersey: Princeton University Press, 307– 330.

Xxxx, X. X. & Xxxxxx, X. X. (toim.) (1990). Circles of Care. Work and identity in women’s lives. Alba- ny: State University of New York Press.

Xxxxx, X. (1990). Hierarchies, jobs and bodies: A theory of gendered organizations. Gender & Society

4, 139–158.

Xxxxx, X. (2006). Inequality regimes: Gender, class, and race in organizations. Gender & Society 20, 441–464.

Xxxxx, X. (2002). Yhteisten työmarkkinoiden erottelemia? Maahanmuuttajien työllistymismahdol- lisuudet suomalaisilla työmarkkinoilla. Sosiologia 39, 227–241.

Xxxxx, X. (2000). Strange encounters. London: Routledge. Xxxxxxxxxx, X. (1994). Laadullinen tutkimus. Tampere: Vastapaino.

Xxxxxxxxxx, X. & Xxxxxx, X. (1998). Johdanto. Teoksessa P. Alasuutari & P. Ruuska (toim.): Elävänä Euroopassa. Muuttuva suomalainen identiteetti. Tampere: Vastapaino, 5–18.

Xxxx, X. (2010). Maahanmuuttajien kokemukset ja ammattiliittojen näkemykset työehtojen polke- misesta Suomessa. Teoksessa S. Wrede & C. Xxxxxxxx (toim.): Vieraita työssä. Helsinki: Gau- deamus, 93–121.

Xxxxx, X. X. & Xxxxxx, X. X. (2003). ‘We need respect’ – Experiences of internationally recruited nurses in the UK. London: The Royal College of Nursing. Saatavilla www-muodossa: xxxx://xxx.xxx. xxx.xx/xxxxxxxxx/xxxxxxxxxxxxx/xxx-xxxxxx-xx-xxxx-xxxxxxx.xxx. (Luettu 16.1.2007).

Xxxxxxxxxx, X. (2010). Matkalla suomalaiseksi ja hoiva-alan ammattilaiseksi?: Venäläis- ja virolais- taustaisten naisten ja suomalaisuuden kohtaamiset kuulumista rakentamassa. Helsingin yliopis- to. Käyttäytymistieteellinen tiedekunta.Väitöskirja.

Xxxxxxxxx, X. (1996). Modernity at Large: Cultural dimensions of globalization. Minneapolis: Uni- versity of Minnesota Press.

Xxxx, X. (2003). International Migration of Health Workers: Labour and Social Issues. Geneva: In- ternational Labour Office. Saatavilla www-muodossa: xxxx://xxx.xxx.xxx/xxxxxx/xxxxxxx/xxxxx- gue/sector/papers/health/wp209.pdf. (Luettu 10.11.2006).

Xxxx, X. (2006). Going Global? The Regulation of Nurse Migration to the UK. Paper presented at the British Journal of Industrial Relations Workshop on the Political Economy of Immigration and Migrant Labour, Centre for Economic Performance, London School of Economics, 10–11 March 2006.

Xxxxxx, X. & Xxxx, M-L. (2010). Identiteettejä, valtaa, kulttuuria – katsaus monimuotoisuusjohtami- sen suuntauksiin. Teoksessa S. Wrede & C. Xxxxxxxx (toim.): Vieraita työssä. Helsinki: Gaude- amus, 193–228.

Xxxx, X. (2004). Divergent Development, Racialised Rights: Globalised Labour Markets and the Tra- de of Nurses – the Case of the Philippines. Women’s Studies International Forum 27, 119–133.

Xxxxxx, X. X. & Xxxxxxxx, X. (1971). The social construction of reality. Harmondsworth: Penguin Books.

Xxxxxx, X. (1988). Sociological approaches to the professions. Acta Sociologica 31, 119–142. X’Xxxxx, X. (2007). Overseas nurses in the National Health Service: a process of deskilling. Journal of

Clinical Nursing 16, 2229–2236.

Xxxxxx, X. & Xxxxxx, X. (2004). The Global Shortage of Registered Nurses: An Overview of Issues and Actions. Geneva: International Council of Nurses.

Xxxxxx, X., Xxxxxx, X. & Xxxxxxxxx, X. (2003). International Nurse Mobility: Trends and Policy Impli- cations. Saatavilla www-muodossa: xxxx://xxx.xxx.xxx.xx/xxxxxxxxx/XxxxxxxxxxxxxXxxxxXx- bility. (Luettu 8.4.2007).

Xxxx, X. (1995). An introduction to social constructionism. London: Routledge.

Xxxxxxx, X. (2005). Gender dimensions of international migration. Global Migration Perspectives 35. Saatavilla www-muodossa: xxxx://xxx.xxxx.xxx/xx/Xxxx/XXX%00Xx%0000.xxx. (Luettu 13.12.2006).

Xxxxxxxxx, X. (1993). The subordination of nurses in health care: Towards a social divisions appro- ach. Teoksessa E. Riska & K. Xxxxx (toim.): Gender, work and medicine. London: Sage, 95–130. Xxxxx, X. (2003). Shifting boundaries and negotiations on knowledge: Interprofessional conflicts between nurses and nursing assistants in Norway. International Journal of Sociology and Social

Policy 23, 139–158.

Xxxxxx, P., Xxxxxxxxxxx, X. & Xxxxxx, X. (2001). Expectations and experiences of newly recrui- ted Filipino nurses. British journal of nursing 10, 254–265.

Xxxxxx, X. (1995). Gender and the Professional Predicament of Nursing. Buckingham: Open Univer- sity Press.

Xxxxxx, X. (1996). The Sociology of professions and the profession of gender. Sociology 30, 661–678. Xxxxxx, X. (2002a). Managing Identities: Workers, Professions and Identity. Nursing Management 9,

31–34.

Xxxxxx, X. (2002b). Continuing to Manage Identities. Nursing Management 9, 31–34.

Xxxxxx, X. (1978). The research act: A theoretical introduction to sociological methods. New York: McGraw-Hill.

Xxxxxxx, X. (1986). How institutions think. Syracuse, NY: Syracuse University Press.

Xxxxxxx, X. (2000). Puhtaus ja vaara. Ritualistisen rajanvedon analyysi. Suom. Xxxxx Xxxx ja Kaari- na Hazard. Tampere: Vastapaino (alkuteos 1966).

Xxxxx, X., Xxxxxx, X. & Xx, X. (2006). Why Not Me? Women Immigrants and Unemployment in New Brunswick. Migration Letters 3, 161–168.

Xxxxxx, M. A. (1977). Women in the medical profession: Whose problem? Teoksessa M. Xxxxxx, X. Xxxx, X. Heath & R. Dingwall (toim.): Health and the division of labour. London: Croom Helm, 115–140.

Xxxxxx, X. (2001). Laadullisen tutkimuksen juhannustaiat. Laadullisen aineiston analyysi vaihe vai- heelta. Teoksessa J. Xxxxxxx & R. Xxxxx (toim.): Ikkunoita tutkimusmetodeihin II. Jyväskylä: PS- Kustannus, 133–157.

Xxxxxx, X. & Xxxxxxxx, X. (1998). Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino. Eu- roopan neuvoston ja parlamentin direktiivi 2005/36/EY. Saatavilla www-muodossa: http:// xxxxxx.xxxxxx.xx/XxxXxxXxxx/XxxXxxXxxx.xx?xxxxXX:X:0000:000:0000:0000:XX:XXX. (Luettu 7.11.2010).

Fairclough, N. (1989). Language and Power. London: Longman. Fairclough, N. (1992). Discourse and Social Change. Cambridge: Polity Press.

Xxxxxx, X. (1990). Xxxxx in the Human services: a feminist analysis of women in the caring pro- fessions. Teoksessa E. K. Xxxx & M. K. Xxxxxx (toim.): Circles of Care. Work and identity in women’s lives. Albany: State University of New York Press, 108–131.

Xxxxxxxxx, X. (2002). Luottamuksen ehdot. Maahanmuuttajat 1990-luvun Suomalaisilla työmarkki- noilla. Helsinki: Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto.

Xxxxxxxxx, X. (2003). Maahanmuuttajat sukupuolitetuilla työmarkkinoilla – mistä löytyy naisen paikka? Työpoliittinen aikakauskirja 46, 64–73.

Xxxxxxxxx, X. (2007). Kotoutuminen sukupuolittuneille työmarkkinoille? Teoksessa T. Xxxxxxxxxxx & M. Xxxxxxxxxxx (toim.): Maahanmuuttajanaiset: Xxxxxxxxxxxx, perhe ja työ. Väestöntutki- muslaitoksen julkaisusarja D 46/2007, 312–334.

Xxxxxxxxxx, X. (1978). Sexual division of labour: the case of nursing. Teoksessa A. Xxxx & A.M. Wolpe (toim.): Feminism and materialism. Women and modes of production. London: Routled- ge and Kegan Paul, 96–123.

Xxxxxx, X.X. (2005). When women come first. Gender and class in transnational migration. Califor- nia: University of California Press.

Xxxxxxx, X. (1984). The Constitution of society. Cambridge: Polity Press.

Glazer, N. (1991). ”Between a rock and a hard place”: Women’s professional organizations in nur- sing and class, racial, and ethnic inequalities. Gender & Society 5, 351–372.

Xxxxxx, X. (2005). Toimijuuden käsitteen dilemmoja. Teoksessa A. Meurman-Solin & I. Pyysiäinen (toim.): Ihmistieteet tänään. Helsinki: Gaudeamus, 114-130.

Gubrium, J. F. & Xxxxxxxx, J. A. (1997). The New language of qualitative method. New York, Oxford: Oxford University Press.

Xxxxxxxxxx, X. (2007). Työvoimapula ja etnospesifit työmarkkinat – miten edistää korkeakoulutet- tujen maahanmuuttajien ammatillista sijoittumista? Työelämän tutkimus 5, 213–226.

Xxxxxxxx, C., Kivikuru, U. & Xxxxxxxxx, X. (2010). Toisesta työvoimaksi – maahanmuuttajat me- diassa. Teoksessa S. Wrede & C. Xxxxxxxx (toim.): Vieraita työssä. Helsinki: Gaudeamus, 229– 253.

Xxxxx, X., Xxxxxxxx, U., Xxxxxx, S., Xxxxxxxxx, X., Xxxxxxx, X. & Xxx, X. (2001). Immigrant nurse’s experience of racism. Journal of Nursing Scholarship 33, 389–394.

Hall, S. (1999). Identiteetti. Suom. ja toim. Xxxxx Xxxxxxxx ja Xxxx Xxxxxxx. Tampere: Vastapaino. Hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma 19.10.2006. Saatavilla www-muodossa: xxxx://xxx. xxx.xx/xxx/xx/00_xxx/xx/00_xxxxxxxxxxxxx/00_xxxxxxxxx/00_xxxx/xxxx_xxxxxxx00000000.

pdf. (Luettu 2.12.2006).

Xxxxxxx, X. & Xxxxxxx, X. (2003). Nuoret kulttuurisessa välimaastossa. Teoksessa P. Xxxxxxx (toim.): Kamppailuja jäsenyyksistä. Etnisyys, kulttuuri ja kansalaisuus nuorten arjessa. Nuori- sotutkimusverkosto. Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 38, 5–14.

Xxxxxxxxxx, X. (1989). Sukupuolijako terveystyön ammatillistumisprosessissa. Sosiaalipoliittisen yhdistyksen vuosikirja 14, 105–126.

Xxxxxxxxxx, X. (1994). Ammatillisen sisaruuden uudet xxxx - Xxxx terveystyön taitekohtana. Teok- sessa A. Xxxxxxxx, X. Xxxxxxxxxx & X. Nätkin (toim.): Naisten hyvinvointivaltio. Tampere: Vas- tapaino.

Xxxxxxxxxx, X. (1998). Naisten terveystyö ja ammatillistumisen politiikka. Tutkimuksia 88. Helsinki: Stakes.

Xxxxxxxxxx, X. (2008). Reconfiguring Finnish welfare service workforce: Inequalities and identity.

Equal Opportunities International 27, 49–63.

Xxxxxxxxxx, X. (2010). Xxxxxxxx Xxxxxx terveystyön työnjaon tutkijana. Teoksessa U. Xxxxxx, X. Xxxxxxxxxx, X. Lehto & P. Xxxxxxxx (toim.): Yhteiskunta ja terveys. Helsinki: Gaudeamus, 113– 125.

Xxxxxxxxxx, X. & Xxxxx, X. (toim.) (2004). Hyvinvointityön ammatit. Helsinki: Gaudeamus. Xxxxxxx-Xxxxxxxx, P. & Xxxxxx, M. (1998). Maahanmuuttajat sosiaali- ja terveysalan asiakkaina.

Selvityksiä 1998:12. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö.

Xxxxxxxxx, X. (2000). Global care chains and emotional surplus value. Teoksessa W. Hutton & A. Giddens (toim.): On xxx xxxx: Living with global capitalism. London: Xxxxxxxx Xxxx.

Xxxxxxxxxx, X. & Xxxxxxxxxx, X. (2002). Global women: Nannies, maids and sex workers in the new economy. London: Granta Books.

Xxxxxx, X. X. (1958). Men and Their Work. Glencoe, Illinois: Free Press. Xxxxxx, X. (1991). Power in Caring Professions. Basingstoke: Palgrave Macmillan.

Xxxxxxxx, X. (2002). Kotona, maanpaossa, matkalla: Kodin merkitykset maahanmuuttajien omaelä- mäkerroissa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Xxxxxxxx, X. (2004). Kasvoton ulkomaalainen ja kokonainen ihminen: marginalisoiva kategori- sointi ja maahanmuuttajien vastastrategiat. Teoksessa A. Xxxxxxx, X. Xxxxxxxx & X. Xxxxxxx (toim.): Xxxxx vastaan ja vaieta. Helsinki: Gaudeamus, 134–154.

Xxxxxxxx, X. (2005). Etnisyys. Teoksessa A. Xxxxxx, X. Xxxxxxxx & X. Löytty (toim.): Suomalainen vieraskirja. Tampere: Vastapaino, 117–160.

Xxxxxxxx, X. & Xxxxxx, O. & Xxxxxx, X. (2005). Suomalainen monikulttuurisuus. Teoksessa A. Xxxxxx, X. Xxxxxxxx & X. Löytty (toim.): Suomalainen vieraskirja. Tampere: Vastapaino, 16–40. Xxxxxxx, X. (1997). Skills transfer: International migration and accreditation issues. Wollongong: Uni-

versity of Wollongong Press.

Xxxxxxx, X. (2001). The Migration of Professionals: Theories and Typologies. International Migration

39, 7–26.

Xxxxxxx, X. (2005). Gender, Immigration Policies and Accreditation: Valuing the Skills of Professio- nal Women Migrants. Geoforum 36, 155–166.

Xxxxxxxx, X. & Xxxxxx, X. (2007). Maahanmuuttajanaiset entisen Neuvostoliiton alueelta: Resurs- sit ja sijoittuminen työmarkkinoille. Teoksessa T. Xxxxxxxxxxx & M. Xxxxxxxxxxx (toim.) Maa- hanmuuttajanaiset: Xxxxxxxxxxxx, perhe ja työ. Helsinki: Väestöliitto, 335–358

Xxxxxxxx, X. (2009). Maahanmuuttajat suomalaisten näkökulmasta. Asennemuutokset 1987-2007.

Tutkimuksia 1/2009. Helsingin kaupungin tietokeskus.

Xxxxxxxx, X. (2000). Maahanmuuttajat ja etniset vähemmistöt työhönotossa ja työelämässä. Työpo- liittinen tutkimus 218. Helsinki: Työministeriö.

Xxxxxxx, X. (1996). The multicultural workplace: comfort, safety and migrant nurses. Contemporary Nurse 5, 120–126.

Xxxx, X.-X. & Xxxxxx, B.L. (1989). Cross-Cultural Conflict: The American Nurse Manager and a Cul- turally Mixed Staff. Journal of the New York State Nurses Association 20, 16–19.

Xxxxxxx, X., Xxxxxx, X. & Xxxxxxxx, X. (1999). Diskurssianalyysi liikkeessä. Tampere: Vastapaino. Xxxxxx, X. (2004a). Sosiaalityön vuorovaikutuksen tutkimus. Janus 12, 155–183.

Xxxxxx, X. (2004b). Leimattu identiteetti ja vastapuhe. Teoksessa A. Xxxxxxx, X. Xxxxxxxx & X. Kul- mala (toim.): Xxxxx vastaan ja vaieta. Neuvotteluja kulttuurisista marginaaleista. Helsinki: Gaudeamus, 20–32.

Xxxxxxx, X. (2008). Toimijuus, ikääntyminen ja arkielämä – hahmottelua teoreettis-metodologiseksi viitekehykseksi. Gerontologia 22, 90–203.

Xxxxxxxx, X. (2001). Ahdistavien tunteiden äärellä. Tutkijan, väkivaltaa kokeneiden naisten ja kult- tuurin kohtaamisia. Naistutkimus 14, 29–40.

Keskinen, S., Rastas, A. & Xxxxx, X. (2009). En ole rasisti mutta… Maahanmuutosta, monikulttuuri- suudesta ja kritiikistä. Tampere: Vastapaino & Nuorisotutkimusverkosto.

Xxxxxx, X. (2007). Nurses on the move: A global overview. Health Services Research 42, 1281–1298. Xxxxxxxx, X. (2001). Luokiteltu sukupuoli. Tampere: Vastapaino.

Xxxxxx, X. (2004a). Family-related Migration: A Critical Review of European Studies. Journal of Ethnic and Migration Studies 30, 243–262.

Xxxxxx, X. (2004b). Gendered Global Migrations. Diversity and Stratification. International Femi- nist Journal of Politics 6, 643–665.

Xxxxxx, X. & Raghuram, P. (2005). Gender and Skilled Migrants: Into and beyond the Work Place.

Geoforum 36, 149–154.

Xxxxx, X. (2006). Tutkimusetiikka. Tampere: Vastapaino.

Xxxx, X. (2006). Miksi lääkäri ei kelpaa lääkäriksi? Korkeakoulutetut maahanmuuttajat Suomen työmarkkinoilla. Aikuiskasvatus 2, 122–129.

Xxxxx, X. & Ruoholinna, T. (2008). Terveysalan ammattilaisten koulutuspuhe: Erontekoja, nostal- giaa sekä koulutuksen ja työn epäsuhtaa. Yhteiskuntapolitiikka 73, 36–51.

Xxxxx, X. & Ruoholinna, T. (2011). Koulutus ja ammatillisuus terveysalalla - Lähtökohtia ilmiön tutkimiseen. Teoksessa A. Xxxxx & T. Ruoholinna (toim.): Terveysalan ammatit ja koulutus. Helsinki: Gaudeamus.

Xxxxxx, X. X., Xxxxx, H.T., Xxxxx, X. & Xxxxx, X. (2005). Overseas nurses’ motivations for working in the UK: Globalization and life politics. Work, employment and society 19, 349–368.

Xxxxxx, X. & Xxxxx, S. (2008). Immigrants in Care Work: Distribution of Work and Ethnic Hierar- chies in Finland. Finnish Journal of Ethnicity and Migration 3, 20–31.

Xxxxxxxxx, X. (1978). Transcultural nursing: Concepts, theories, research and practice. New York: Mc- Graw-Hill.

Xxxxxx, X. (2000). Ulkomaalaisesta suomenmaalaiseksi: Monikulttuurisuus, kansalaisuus ja suoma- laisuus 1990-luvun maahanmuuttopoliittisessa keskustelussa. Helsinki: Suomalaisen Kirjalli- suuden Seura.

Xxxxxxxxxx, X. X. & Glanville, C. (1995). Cultural diversity and conflict in the health care workp- lace. Nursing economics 13, 203–247.

Xxxxxxxx, X. & Xxxxxx, X. (2004). Introduction. Women’s Studies International Forum 27, 293–300. Xxxxxx, X. (2005). Toiseuttamista ja tilakurittomuutta. Teoksessa O. Löytty (toim.): Rajanylityksiä.

Tutkimusreittejä toiseuden tuolle puolen. Helsinki: Gaudeamus, 7–24.

Maahanmuuton vuosikatsaus 2009. Maahanmuutto-osasto, Sisäasiainministeriö.

Maines, D. (1977). Social organization and social structure in symbolic interactionist thought. An- nual Review of Sociology 3, 235–259.

Maines, D. (1982). In search of mesostructure. Urban Life 11, 267–279.

Xxxxxxxxxxx, X. & Xxxxxxxxxxx, X. (toim.) (2007). Maahanmuuttajanaiset: Kotoutuminen, perhe ja työ. Helsinki: Väestöliitto.

XxXxxx-Xxxxx, X. (2004) Widening the Discourse: A Case for the Use of Post-colonial Theory in the Analysis of South-African Nurse Migration to Britain. Feminist Review 77, 120–124.

Xxxxx, A., Pizurki H. & Royston E. (1979). Physician and nurse migration: Analysis and policy imp- lications. Geneva: World Health Organization.

Xxxxxxx, X. (1975). Womern in health care. The New England Journal of Medicine 8, 398–402. Xxxxxxxx, X. & Xxxxxxxxxx, X. (2008). Immigrant nurses in Finland: Political negotiations on occu-

pational membership. Teoksessa S. Xxxxx, X. Xxxxxxxxxx, X. Xxxx, X. Xxxxxxxxx & B. Dybbroe (toim.): Care Work in Crisis. Malmö: Studentlitteratur, 199–218.

Xxxxxxxx, X. (2010). Maahanmuuttajasairaanhoitajien ammatillinen jäsenyys terveydenhuollon työ- yhteisöissä. Teoksessa S. Wrede & C. Xxxxxxxx (toim.): Vieraita työssä. Helsinki: Gaudeamus, 147–171.

Xxxxx , X. (1988). Työmarkkinoiden lohkoutuminen Suomessa. Helsinki: Työministeriö.

OECD (2008). The Looming crisis in the health workforce. How can OECD countries respond? Paris: OECD Health Policy Studies, OECD.

Xxxxx, X. & Xxxxxx, X. (2002). Lived experiences of immigrant nurses in New South Wales, Austra- lia: searching for meaning. International Journal of Nursing Studies 39, 495–505.

Xxxxxxxx, X. (1999). Suomalaisuuden armoilla. Ulkomaalaisten työntekijöiden luokittelu. Helsinki: Hakapaino.

Xxxxxxx, X. (2003). Politiikka. Teoksessa M. Xxxxxxxxx, X. Xxxxxxxxx, X. Xxxxxxx, X. Pulkkinen &

H. Xxxxxxx (toim.): Käsitteet liikkeessä. Tampere: Vastapaino, 467–518.

Xxxxxxx, X. (2010). Vieraskielisten haastattelujen analyysi ja raportointi. Teoksessa J. Xxxxxxxxxx, X. Xxxxxxxx & M. Hyvärinen: Haastattelun analyysi. Tampere: Vastapaino, 411-423.

Xxxxxx, X. (1997). Immigration Theory for a New Century: Some Problems and Opportunities. In- ternational Migration Review 31, 799–825.

Xxxxxx, X. & Xxxxxxxxx, X. (2001). Unfolding Discourse Analysis. Teoksessa M. Xxxxxxxxx, X. Tay- lor & S.J. Xxxxx: Discourse Theory and Practice. A Reader. London: Sage, 198–209.

Raghuram, P. (2004) The Difference That Skills Make: Gender, Family Migration Strategies and Re- gulated Labour Markets. Journal of Ethnic and Migration Studies 30, 303–321.

Raghuram, P. & Xxxxxx, X. (2004). Out of Asia: Skilling, Reskilling and Deskilling of Female Mi- grants. Women’s Studies International Forum 27, 95–100.

Xxxxxxxxxx, X. (1991). Tiede ja professio. Sosiaalitieteet lääkärikoulutuksessa. Sosiaalilääketieteelli- nen Aikakauslehti 3, 251–254.

Xxxxxx, X. (2004). Am I Still ’white’? Dealing with the colour trouble. Culture, Law and Colonialism,

6, 94–106.

Xxxxxx, X. (2005a). Rasismi. Teoksessa A. Xxxxxx, X. Xxxxxxxx & X. Löytty (toim.): Suomalainen vie- raskirja. Tampere: Vastapaino, 69–116.

Xxxxxx, X. (2005b). Kulttuurit ja erot haastattelutilanteessa. Teoksessa J. Ruusuvuori & L. Tiittula. (toim.): Haastattelu. Tampere: Vastapaino, 78-102.

Xxxxxx, X., Xxxxxxxx, X. & Xxxxxx, X. (toim.) (2005). Suomalainen vieraskirja. Tampere: Vasta- paino.

Xxxxxx, M., Xxxxxxxxxx, X. & Xxxxxxx, X. (2009). Työmarkkinoiden kansainvälistymispalvelut: Ul- komaalaisen osaamisen kanava Suomen elinkeinoelämään. Tutkimuksia 2009:3. Helsingin kau- pungin tietokeskus.

Xxxxxxx, X. (1989). A Caring dilemma: Womanhood and nursing in historical perspective. Teokses- sa P. Xxxxx (toim.): Perspectives in medical sociology. Belmont, Ca: Wadsworth, 470–485.

Xxxxx, X. & Jauhiainen, X. (1988). Koulutus, professionaalistuminen ja valtio. Turun yliopiston kas- vatustieteiden tiedekunta, julkaisusarja A:128.

Xxxxx, X. (2001). Medical careers and feminist agendas. American, Scandinavian and Russian women physicians. New York: Aldine de Gruyter.

Xxxxx, X. & Xxxxx, X. (1993). Women Physicians: a new force in medicine? Teoksessa E. Riska & K. Xxxxx (toim.): Gender, work and medicine. London: Sage, 77–94.

Xxxxxxxxx, X. (1999). Ajan ja paikan merkitsemat. Subjektiviteetti, tieto ja toimijuus. Helsinki: Gau- deamus.

Xxxxxxxxx, X. (2009). Vanhaa, uutta, sinistä, lainattua – monimenetelmällinen tutkimus. Luentomo- niste, Metodifestarit 28.–29.5.2009, Jyväskylän yliopisto.

Xxxxxxx-Xxxxxxxxx, X. (2009). Transnationaalinen osaaminen – uusi terveydenhuoltohenkilöstön osaamisvaatimus. Kuopion Yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta. Väitöskirja.

Santamäki, K. (2004). Sairaanhoitajatyöttömyys ja ammattikunnan lohkoutuminen. Teoksessa L. Xxxxxxxxxx & S. Wrede (toim.) Hyvinvointityön ammatit. Helsinki: Gaudeamus, 144–167.

Xxxxxxxxx, K., Xxxxxxxxxxxx, T., Xxxxxxxxxx, X. & Xxxxxxxx, P. (2009) Sairaanhoitaja 2005. Pe- rusraportti. Tampereen yliopisto, Työelämän tutkimuskeskus. Työraportteja 83/2009.

Xxxxxx, X. (2003). Doing research in cultural studies. London: Sage.

Xxxxxx, X. (2008). Tervetullut työvoimaksi. Työperäinen maahanmuutto mediassa. Tiedotusopin lai- toksen julkaisuja, sarja A 109/2008. Tampereen yliopisto.

Xxxxxxx, X. (2007). Essays on Human Resource Management Perspectives on Diversity Management.

Vaasa: Acta Wasaensia 180.

Xxxxxx, X. (1981). The Division of labour revisited or overcoming the two Adams. Teoksessa P. Ab- rams, R. Xxxx, X. Finch & P. Rock (toim.): Practice and Progress: British sociology 1950-1960. London: George & Allen, 172–192.

Xxxxxx, X. & Xxxxxx, X. (1978). The sociology of health and illness: Its present state, future pros- pects and potential for health research. Sociology 12, 281–307.

Xxxxxxx X., Xxxxxxxxx, X., Xxxxxxx, D., Xxxxxx, X. & Xxxxxxx, X. (1963). The Hospital and its negotiated order. Teoksessa E. Xxxxxxxx (toim.): The Hospital in modern society. London: Colli- er-Macmillan, 147–169.

Xxxxxxx, X. (1978). Negotiations. California: Jossey-Bass Publishers.

Xxxxxxxx, X. & Xxxxxxxxxx, X. (2008). Työnjako vanhusten kotihoidossa. Yhteiskuntapolitiikka 73, 625–639.

Xxxxxxxx, X. (1999). Näkökulma sosiaalisen todellisuuden rakentumiseen. Teoksessa A. Xxxxxxx, X. Xxxxxx & E. Xxxxxxxx (toim.): Diskurssianalyysi liikkeessä. Tampere: Vastapaino, 17–36.

Xxxxxxx, X. (1999). Maahanmuuttajien palvelujen laatu Suomen perusterveydenhuollossa. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 72. Kuopio: Kuopion yliopisto.

TEO (2002). Toimintakertomus 2002. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus.

TEO (2008). Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen toimintakertomus 2008. Terveydenhuollon oi- keusturvakeskus.

Xxxxxxxx, X. (1996). Segmentation and inequality in the nursing workforce. Re-evaluating the eva- luation of skills. Teoksessa R. Xxxxxxxx, X. Gallie & K. Xxxxxxx (toim.): Changing forms of emp- loyment. Organisations, skills and gender. London: Routledge, 160-181.

Xxxxxxx, X., Xxxxx, X. & Meriläinen S. (2005). Yhteisyyden rakentuminen haastattelussa. Teoksessa

J. Ruusuvuori & L. Tiittula (toim.): Haastattelu. Tampere: Vastapaino, 103–124.

Trux, M-L. (2000). Monimuotoinen työyhteisö. Teoksessa M-L. Trux (toim.): Aukeavat ovet – kult- tuurien moninaisuus Suomen elinkeinoelämässä. Helsinki: WSOY, 261–316.

Xxxxxx, X. (1977). The Ritual process: structure and anti-structure. Ithaca, N.Y.: Cornell University Press.

Xxxxxxx, X. & Xxxxxx, X. (toim.) (1997). Debating cultural hybridity. London: Zed Books.

Xxxxxxx, X. & XxXxxxxxxx, X. (2002). Issues of qualification assessment for nurses in a global market. Nurse Education Today 22, 44–52.

Xxxx, X. (1992). Professions and patriarchy. London: Routledge.

Xxxxx, X. (2001). Decentering care for mothers: The politics of midwifery and the design of Finnish ma- ternity service. Åbo: Åbo Akademi University Press.

Xxxxx, X. (2008). Miten globalisaatio haastaa terveydenhuollon protektionismin? Ammattilaisten kansainvälinen liikkuvuus ja ammattijärjestöjen strategiat. Teoksessa M. Helander (toim.): Going global. Ay-liikkeen menestysresepti globaalissa ajassa? Jyväskylä: Minerva, 249–282.

Xxxxx, X. (2010a). Suomalainen työelämä, globalisaatio ja vieraat työssä. Teoksessa S. Wrede & C. Xxxxxxxx (toim.): Vieraita työssä. Helsinki: Gaudeamus, 7–31.

Xxxxx, X. (2010b). Xxxxxxx X. Xxxxxxxx ammattiensosiologia ja professiotutkimuksen perinne. Teoksessa U. Xxxxxx, X. Xxxxxxxxxx, X. Lehto & P. Xxxxxxxx (toim.): Yhteiskunta ja terveys. Helsinki: Gaudeamus, 45–60.

Xxxxx, X. & Xxxxxxxxxx, X. (2004). Kahden kerroksen väkeä: Kotihoidon ammatillinen uusjako. Teoksessa L. Xxxxxxxxxx & S. Wrede (toim.): Hyvinvointityön ammatit. Helsinki: Gaudeamus, 210–234.

Xxxxxx, X. (2004). A Dialogue with “Global Care Chain” Analysis: Nurse Migration in the Irish Con- text. Feminist Review 77, 79–95.

Xxxxxx, X. (2009). Globalizing care economies and migrant workers. Basingstoke: Palgrave Macmil- lan.

Xxxxx-Xxxxx, N., Xxxxxxxxxx, X. & Xxxxxx, X. (toim.) (2006). The Situated Politics of Belonging.

London: Sage Publications.

Liite 1

Politiikka-asiakirja-aineiston avaindokumentit

Kuntaliitto (2002). Kuntien työvoima ja henkilöstö 2010. Helsinki: Kuntaliitto. Työministeriö (2003). Työpolitiikan Strategia 2003 – 2007 – 2010. Helsinki: Työmi-

nisteriö.

STM (2001). Sosiaali- ja terveydenhuollon työvoimatarpeen ennakointitoimikunnan mietintö. Komiteamietintö 2001:7. Helsinki: Sosiaali- ja terveysmi- nisteriö.

Tehy (2005a). Maahanmuuttajien vaikea saada hoitoalan työtä – Rasistiset ko- kemukset yleisiä. xxxx://xxx.xxxx.xx/xxxxxxxxx/xxxxxxxxxx/-- print?x20983=10490. Haettu kesäkuussa 2005.

Tehy (2005b). Hoitoala monikulttuuristuu – Maahanmuuttajien tukea ja työ- paikkojen vetovoimaa parannettava. xxxx://xxx.xxxx.xx/xxxxxxxxx/ tiedotteet/--print?x20983=10647. Haettu joulukuussa 2005.

Liite 2

Hyvä sairaanhoitajaopiskelija,

Olet pian valmistumassa pätevöitymiskoulutusohjelmasta, joka on suunnattu EU-/ ETA-maiden ulkopuolella tutkintonsa suorittaneille sairaanhoitajille. Suomessa työskentelee maahanmuuttajataustaisia terveysalan ammattilaisia vielä melko vä- hän, mutta määrä lisääntyy koko ajan. On kaikkien etu, että maahanmuuttajien ammattitaitoa osataan arvostaa ja hyödyntää Suomen terveydenhuollossa oikealla tavalla. Siksi on tärkeää tietää, millaisia työllistymisen ja työn tekemisen mahdolli- suuksia, käytäntöjä ja esteitä on olemassa, sekä kuinka niitä voisi parantaa.

Teen Tampereen yliopiston terveystieteen laitoksella väitöskirjatutkimusta maa- hanmuuttajataustaisten sairaanhoitajien asemasta ja kokemuksista Suomen terve- ydenhuollossa. Tutkimukseni tarkoituksena on tuottaa tietoa maahanmuuttajasai- raanhoitajien työllistymiseen ja työelämään liittyvistä kokemuksista. Tutkimusta varten kerään tietoa oheisella lomakkeella sekä haastattelemalla myöhemmin ke- väällä henkilökohtaisesti tai ryhmässä yhteensä noin 20 maahanmuuttajataustaista sairaanhoitajaa. Toivon, että haluat osallistua tutkimukseen kertomalla mielipiteis- täsi ja kokemuksistasi. Oheiseen kyselyyn vastaaminen ei velvoita Sinua osallistu- maan haastatteluun, jos et halua.

Tutkimukseen osallistuminen on täysin vapaaehtoista. Tutkimuksessa nouda- tetaan yleisiä henkilötietolain ohjeita. Henkilökohtaiset vastauksesi jäävät ainoas- taan minun käyttööni, eivätkä joudu kenenkään ulkopuolisen tietoon. Lopullinen tutkimus kirjoitetaan niin, ettei ketään yksittäistä henkilöä ole siitä mahdollista tunnistaa.

Oheinen kyselylomake käsittelee työllistymistä koskevia odotuksiasi. Vastaat- han jokaiseen kysymykseen ympyröimällä sopivan vastauksen ja/ tai kirjoittamalla vastauksen viivalle.

Toivotan Xxxxxxx jaksamista viimeisiin koulutehtäviin! Parhain terveisin,

Xxxx Xxxxxxxx, terveystieteiden maisteri

Terveystieteen laitos Tampereen yliopisto