Contract

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artiklan perusteella tuomioistuimen toimivallasta ja tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoasioissa tehdyn yleissopimuksen

SELITYSMUISTIO
(Neuvoston 28 päivänä toukokuuta 1998 hyväksymä teksti)
laatinut XXXXXXX XXXXXX Barcelonan yliopiston kansainvälisen yksityisoikeuden professori
(98/C 221/04)
SISÄLTÖ
	Sivu
I YLEISSOPIMUKSEN TAUSTA . ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..	28
II YLEISSOPIMUKSEN YLEISESITTELY . ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... .....	32
III MÄÄRÄYSTEN TARKASTELU . ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... .	35
A. Soveltamisala (1 artikla) . ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ....	35
B. Oikeudellinen toimivalta: yleiset määräykset (2—8 artikla) . ..... ..... ..... ..... ..... .	36
C. Tuomioistuimen toimivallan ja menettelyn edellytysten tutkiminen (9 ja 10 artikla) . ..... .	45
D. Vireilläolo ja samassa yhteydessä käsiteltävät kanteet (11 artikla) . ..... ..... ..... .....	45
E. Väliaikaiset toimenpiteet ja turvaamistoimet (12 artikla) . ..... ..... ..... ..... ..... ...	47
F. Tunnustaminen ja täytäntöönpano: tuomion määritelmä (13 artikla) . ..... ..... ..... ...	48
G. Tunnustaminen (14—19 artikla). ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ...	49
H. Täytäntöönpano (20—32 artikla) . ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..	54
I. Tunnustaminen ja täytäntöönpano: yhteiset määräykset (33—36 artikla). ..... ..... .....	57
J. Siirtymämääräykset (37 artikla) . ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ...	58
K. Yleiset määräykset (38—44 artikla) . ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... .....	59
L. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin (45 artikla) . ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... .	63
M. Loppumääräykset (46—50 artikla) . ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... ..... .	63

I YLEISSOPIMUKSENTAUSTA

1. Euroopan yhdentyminen oli alussa pääasiallisesti taloudellista, ja oikeudelliset asiakirjat laadittiin tästä syystä yleensä taloudellista yhdentymistä silmällä pitäen. Tilanne on kuitenkin muuttunut perusteellisesti viime aikoina, eikä yhdentyminen ole enää yksin- omaan taloudellista, vaan se vaikuttaa vähitellen yhä perinpohjaisemmin Euroopan kansalaisten elämään. Kansalaisten voi olla vaikea ymmärtää perheasioihin liittyviä oikeudellisia ongelmia, sillä varallisuuskysymysten alalla on edistytty pitkälle. Perheoikeu- den ongelmia onkin tarkasteltava osana Euroopan yhdentymistä. Huomattakoon vaikka vain Euroopan parlamentissa esiin tuodut ongelmat, jotka avioliiton purkamiseen liitty- vien kysymysten lisäksi koskevat myös yleisesti perheoikeutta (esim. aviovarallisuussuh- detta, vanhemmuutta, lapsikaappausta ja adoptiota). Tämä yleissopimus on ensimmäinen, myönteinen ja merkittävä vaihe uudessa suuntauksessa, ja se voi mahdollistaa muiden perhe- ja perintöoikeusasioita koskevien tekstien laatimisen.

2. Yleissopimuksen tekeminen oli mahdollista sen vuoksi, että Maastrichtin sopimuksen

K.3 artiklassa (katso jäljempänä II osan 11 kohta) luodaan uusia mahdollisuuksia oikeudelliselle yhteistyölle yksityisoikeuden alalla. Aikaisemmin vain rajoitettu yhteistyö oli ollut mahdollista Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen 220 artiklan nojalla. Kyseisessä artiklassa jäsenvaltiot sitoutuvat tarvittaessa ryhtymään neuvotteluihin taatak- seen kansalaistensa hyväksi tuomioistuinten päätösten ja välitystuomioiden vastavuoroi- seen tunnustamiseen ja täytäntöönpanoon sovellettujen menettelyjen yksinkertaistamisen. Komissio totesi 22. lokakuuta 1959 jäsenvaltioille osoittamassaan ilmoituksessa, jonka tarkoituksena oli kehottaa niitä ryhtymään neuvotteluihin asiasta, että

”varsinaiset sisämarkkinat toteutuvat kuuden valtion välillä vasta, kun riittävä oikeus- turva taataan. Yhteisön taloudessa on pelättävissä häiriöitä ja vaikeuksia, jos moninai- sista oikeudellisista suhteista johtuvia yksilön oikeuksia ei voida tarvittaessa oikeus- teitse tunnustaa ja panna täytäntöön. Koska tuomiovalta yksityisoikeuden alalla kuuluu jäsenvaltioille ja koska oikeudellisten asiakirjojen vaikutukset rajoittuvat kansalliseen alueeseen, oikeusturva ja sen seurauksena yhteismarkkinoiden oikeusvar- muus ovat ratkaisevassa määrin riippuvaisia siitä, että tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano ratkaistaan tyydyttävällä tavalla jäsenvaltioiden välillä”.

Lukuisia yleissopimuksia on tehty suoraan tai välillisesti EY:n perustamissopimuksen 220 artiklan nojalla. Tärkeimpiä saavutuksia oikeudellisella alalla on 27. syyskuuta 1968 allekirjoitettu Brysselin yleissopimus tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden täy- täntöönpanosta yksityisoikeuden alalla ja siihen yhteisön laajenemisen vuoksi myöhemmin tehdyt muutokset. Yleissopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle (1 artiklan 2 kohta) jätettiin useita asioita. Tämä soveltamisalan rajoittaminen johtuu varsin monista syistä, ja joitain näistä soveltamisalan ulkopuolelle jätettyjä kysymyksiä on jo käsitelty muissa yleissopimuksissa, kuten maksukyvyttömyysmenettelyistä Brysselissä 23. marraskuuta 1995 tehdyssä yleissopimuksessa.

Lisäksi se, että Xxxxxxxxx yleissopimuksen tekemisestä on kulunut kolmekymmentä vuotta ja toisaalta sen soveltamiskäytäntö ovat johtaneet siihen, että on aloitettu yleissopimuksen tarkistus, joka toteutetaan rinnakkain 16. syyskuuta 1988 tehdyn Luganon yleissopimuk- sen (niin sanotun ”rinnakkaissopimuksen”) tarkistuksen kanssa. Koska toistaiseksi on vasta tehty alustavia selvityksiä ja tarkistettua tekstiä valmisteleva tilapäinen työryhmä on kokoontunut vasta kaksi kertaa, tämän yleissopimuksen laatimisessa ei ole ollut mahdol- lista ottaa huomioon kyseistä valmistelutyötä. Myöhemmin tämä yleissopimus voidaan mahdollisesti mukauttaa tarkistettuun Brysselin yleissopimukseen.

Tilanteen muututtua jäsenvaltiot ovat luonnollisesti pyrkineet vastaamaan Euroopan kansalaisten uusiin tarpeisiin, mistä on osoituksena tämä yleissopimus. Tarve laajentaa

vuoden 1968 Xxxxxxxxx yleissopimus koskemaan perheasioita on syntynyt vasta äskettäin ja johtuu kahdenlaisista syistä.

3. Aluksi on palautettava mieliin ne perusteet, joiden vuoksi perheasiat jätettiin vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen ulkopuolelle. Xxxxxxxx muistiossa (eli kyseisen yleissopimuksen alkuperäisen version selitysmuistiossa) perustellaan luonnollisten henkilöiden asemaan liittyvien kysymysten jättämistä yleissopimuksen ulkopuolelle seuraavasti:

”valituista toimivaltasäännöistä huolimatta — olettaen, että komitea olisi onnistunut yhtenäistämään nämä säännöt tällä alalla — oikeusjärjestelmät olivat kyseisissä asioissa, etenkin lainvalintasääntöjen alalla, niin erilaiset, että olisi ollut vaikeaa jättää toimivaltasääntöjä tarkistamatta ulkomaisen tuomion täytäntöönpanomenettelyn yhteydessä. Tämä puolestaan olisi merkinnyt sitä, että yleissopimuksen luonnetta olisi täytynyt muuttaa ja lieventää huomattavasti sen tehokkuutta. Jos komitea olisi lisäksi evännyt ulkomaisen tuomion täytäntöönpanevalta tuomioistuimelta valvontavallan myös muissa kuin varallisuusasioissa, tuomioistuin olisi näin ehkä saanut aiheen käyttää väärin yleisen järjestyksen käsitettä ja olla tunnustamatta sille esitettyä ulkomaista tuomiota. Komitean jäsenet valitsivat kahdesta pahasta pienemmän säilyt- tämällä hankkeen yhtenäisyyden ja tehokkuuden mutta kaventamalla samalla sen soveltamisalaa. Huomattavin ongelma oikeudellisen aseman ja oikeuskelpoisuuden osalta on epäilemättä avioeron ongelma, jota lainsäädäntöjen väliset erittäin suuret erot vaikeuttavat”.

Tuomioiden tunnustamisen ja täytäntöönpanon alalla vuoden 1968 yleissopimus on näin ollen Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen 220 artiklan määräyksen mukainen ”yleisluonteinen yleissopimus”, jonka ulkopuolelle ei sinänsä jätetty mitään yksityisoikeu- dellista asiaa ja jossa sen vuoksi olisi voitu määrätä oikeudellisesta asemasta ja oikeuskel- poisuudesta; syynä näiden asioiden pois jättämiseen olivat itse asiaan liittyneet vaikeudet ja se, että ne eivät vaikuttaisi suoraan taloudelliseen yhdentymiseen.

4. Toisaalta perheoikeuden alan keskeisin kysymys on avioerokysymys, toisin sanoen tämän yleissopimuksen alaan kuuluvat avioliittoasiat. On syytä huomauttaa, että Xxxxxxxx muistiossa viitataan ”erittäin huomattaviin eroihin” kansallisissa lainsäädännöissä, kun jäsenvaltioita tuolloin oli vain kuusi, ja voidaan todeta, että koska erot nykyisten viidentoista jäsenvaltion välillä ovat vielä huomattavampia, myös työryhmän työssään kohtaamat vaikeudet ovat olleet vielä suuremmat. Kyseessä eivät ole merkityksettömät erot, sillä joillain niistä on myös valtiosääntöoikeudellisia vaikutuksia. Joissakin tapauk- sissa vaikeudet liittyvät siihen, että yleissopimuksen piiriin kuuluvia vakiintuneita menet- telyjä ei mahdollisesti tunneta (esimerkiksi asumuseroa ja avioliiton pätemättömäksi julistamista ei tunneta Suomen ja Ruotsin kansallisessa aineellisessa oikeudessa). Niiden- kin valtioiden välillä, joiden oikeudessa kaikki käytännöt tunnetaan, säännöt vaihtelevat huomattavasti (esim. perusteet ja vaatimus edeltävästä erillään asumisesta).

Tämän vuoksi yleissopimuksen tekemiseen kulunut aika ja ne kompromissit, joita joissakin tapauksissa on jouduttu tekemään, eivät ole yllättäviä. Perheoikeuden alan jättäminen vuoden 1968 yleissopimuksen ulkopuolelle ja tämän yleissopimuksen tekemi- nen korostavat sitä, että perheasioita koskevat oikeudenkäynnit ovat erilaisia kuin varallisuusasioita koskevat oikeudenkäynnit. Euroopan yhdentyminen on edennyt huo- mattavasti niinä kolmenakymmenenä vuonna, jotka ovat kuluneet vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen tekemisestä. Henkilöiden vapaan liikkuvuuden toteutuminen ja eri kan- sallisuutta olevien tai eri maissa asuvien henkilöiden välisten perhesuhteiden määrän jatkuva kasvu edellyttivät oikeudellista ratkaisua, jonka tämä yleissopimus tarjoaa ottaen huomioon kaikki tilanteeseen samanaikaisesti vaikuttavat tekijät.

5. Keskusteluja käytiin laajasti siitä, onko yleissopimuksen tekeminen tuomioistuimen toimi- vallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoasioissa aiheellis-

ta. Jotkut jäsenvaltiot, jotka ovat avioerosta ja asumuserosta 1. kesäkuuta 1970 tehdyn Haagin yleissopimuksen sopimuspuolia, ilmoittivat olevansa tyytyväisiä yleissopimuksen soveltamisesta saatuihin tuloksiin. Kuitenkin muut jäsenvaltiot, jotka eivät ole vuoden 1970 Haagin yleissopimuksen sopimuspuolia, ilmoittivat, etteivät ne ole valmiita liitty- mään kyseiseen yleissopimukseen. Uuden Euroopan laajuisen yleissopimuksen tekemisen aiheellisuuden puolesta esitettiin kolme keskeistä perustetta:

a) pyrkimys ottaa käyttöön tuomioistuimen toimivaltaa avioliittoasioissa koskevat yhte- näiset säännöt,

b) tarve ottaa käyttöön avioliiton pätemättömäksi julistamista, avioeroa ja asumuseroa koskevissa asioissa annettujen tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevat nykyaikaset säännöt Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä yhtenäisen menettelyn luomiseksi, ja

c) eri jäsenvaltioiden rinnakkaisten menettelyjen välttäminen avioliittoasioissa antamalla säännöt vireilläolosta; tämä tärkeä uudistus riittäisi jo sinänsä yleissopimuksen perus- teeksi ja auttaisi estämään keskenään ristiriitaisia tuomioita. Näistä syistä neuvosto päätti aloittaa neuvottelut näitä kysymyksiä koskevan yleissopimuksen tekemiseksi. On myös huomautettava, että vuoden 1970 Haagin yleissopimuksen 18 artiklan mukaisesti sopimusvaltiot voivat tehdä kyseistä alaa koskevia yleissopimuksia.

6. Yleissopimuksen alkuperäisenä tarkoituksena oli laajentaa vuoden 1968 Brysselin yleisso- pimus koskemaan avioliittoasioita. Tämän vuoksi Xxxxxxxxx yleissopimuksen teksti on tämän yleissopimuksen laatimisen lähtökohta, ja se mainitaan tämän yleissopimuksen johdanto-osassa. Ei olisi ollut mahdollista jättää huomiotta näin merkittävää taustateki- jää, jonka toimivuus on ilmeinen ja jota tukee lisäksi Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen laaja oikeuskäytäntö, jonka avulla voidaan soveltuvin osin arvioida myös yleissopimuksen ongelmallisimpia kohtia uuden yleissopimuksen kannalta. Näissä kahdessa yleissopimuk- sessa käsiteltyjen asioiden erilaisuus aiheuttaa kuitenkin huomattavia eroja joiltakin osin (esimerkiksi yleisen oikeuspaikan tai toimivaltaperusteiden keskinäisen hierarkian puuttu- minen), kun taas toisilla aloilla säännöt voivat olla yhdenmukaisia (kuten vireilläolo tai tunnustaminen ilman eri toimenpiteitä). Tämän vuoksi tuloksena on erillinen yleissopi- mus, vaikka sillä onkin samat tavoitteet, toisin sanoen yhtenäistää kansainvälistä oikeu- dellista toimivaltaa koskevat säännöt ja helpottaa tuomioiden kansainvälistä tunnusta- mista ja täytäntöönpanoa.

Jollei toisin mainita, vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen ja tämän yleissopimuksen sisältämiä samoja termejä pidetään yleensä merkitykseltään yhtäpitävinä, joten myös jälkimmäisten suhteen on otettava huomioon Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö. Todettakoon, että vuoden 1968 yleissopimuksen tai sen myöhempien muutosten selitysmuistioihin ei juurikaan olisi lisättävää niiden määräysten osalta, joiden teksti on tässä yleissopimuksessa säilytetty samanlaisena kuin Xxxxxxxxx yleissopimuksessa. Tässä selitysmuistiossa on kuitenkin haluttu toistaa niiden keskeinen sisältö, jotta lakimiesten olisi helpompi tarkistaa asioita tästä muistiosta tarvitsematta käyttää eri tekstejä rinnan sen kanssa.

7. Euroopan poliittisen yhteistyön yhteydessä harkittiin 1990-luvun alussa, olisiko Euroopan tasolla mahdollista tehdä yleissopimus avioliiton purkamisesta tai aviositeiden höllentämi- sestä. Jäsenvaltiot vaihtoivat alustavasti näkemyksiä asiasta Yhdistyneen kuningaskunnan puheenjohtajakaudellaan vuonna 1992 laatiman kyselyn ja Tanskan puheenjohtajakaudel- laan vuoden 1993 ensimmäisellä puoliskolla asiasta laatiman yhteenvedon perusteella. Belgian puheenjohtajakaudella vuoden 1993 jälkimmäisellä puoliskolla, ennen Euroopan unionista tehdyn sopimuksen voimaantuloa, työryhmän kokoukseen kutsuttiin professori Xxxx Xxxxxx kansainvälisen yksityisoikeuden Euroopan ryhmän sihteerinä kertomaan ryhmän valmistelemasta niin sanotusta Heidelbergin hankkeesta, jonka nimi johtuu siitä, että hanke hyväksyttiin kyseisessä kaupungissa 2. lokakuuta 1993. Euroopan ryhmä

muodostuu asiantuntijoista, joiden yksinomaisena tehtävänä on antaa ehdotuksia saman- aikaisesti sekä yhteisön oikeuden että kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvista asioista. Ryhmä antoi hyväksyntänsä tuomioistuimen toimivaltaa ja tuomioiden täytäntöönpanoa perhe- ja perintöasioissa koskevalle yleissopimusehdotukselle, jonka soveltamisala oli huomattavasti laajempi kuin tämän yleissopimuksen. Tarve saavuttaa tuloksia ja tehtyjen tutkimusten eteneminen edellyttivät Euroopan unionin piirissä tehtä- vän työn asiallisen alan rajaamista yksityiskohtaisemmin.

8. Brysselissä 11. ja 12. joulukuuta 1993 kokoontunut Eurooppa-neuvosto totesi, että Maastrichtin sopimuksen voimaantulo avasi Euroopan kansalaiselle uusia näkymiä, mikä Eurooppa-neuvoston mukaan edellytti, että kansalaisen perhe-elämän tiettyihin oikeudelli- siin näkökohtiin liittyvää työtä oli täydennettävä. Tätä varten neuvosto kehotti harkitse- maan mahdollisuutta laajentaa vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen soveltamisalaa koskemaan perheoikeuden alaan kuuluvia asioita. Vuoden 1994 ensimmäisellä puoliskolla puheenjohtajavaltiona toiminut Kreikka toimitti jäsenvaltioille kyselyn yleissopimuksen yleislinjojen määrittämiseksi. Vastausten pohjalta laadittiin yhteenveto, jonka perusteella neuvosto antoi kesäkuussa 1994 hyväksyntänsä sille, että aloitetaan yleissopimusehdotuk- sen laatiminen. Vuoden 1994 jälkimmäisellä puoliskolla puheenjohtajavaltiona toiminut Saksa esitti yleissopimusehdotuksen, joka koski ainoastaan avioeroa, asumuseroa ja avioliiton pätemättömäksi julistamista. Sen jälkeen Espanjan ja Ranskan valtuuskunnat pyysivät, että lasten huolto sisällytettäisiin yleissopimuksen soveltamisalaan.

9. Yleissopimuksen taustaa käsiteltäessä ei voida jättää mainitsematta yhteyksiä Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssiin. Samanaikaisesti kun Euroopan unionissa valmisteltiin yleissopimusta tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnusta- misesta ja täytäntöönpanosta avioliittoasioissa, Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssissa tarkistettiin alaikäisten suojeluun sovellettavasta lainsäädännöstä ja toimivaltaisista viranomaisista 5. lokakuuta 1961 tehtyä yleissopimusta. Tämä seikka oli otettava huomioon sen varalta, että uuteen Haagin yleissopimukseen otettaisiin määräys avioeron myöntäneen maan viranomaisten toimivallasta toteuttaa toimenpiteitä lasten suojelemiseksi, joskin näiden tahojen erilaisten työmenetelmien vuoksi menettelytkin erosivat toisistaan. Vaikka Euroopan unionilla siis on tarkkailijan asema Haagin konfe- renssissa (siten, että komission ja neuvoston pääsihteeristön edustajat osallistuvat työsken- telyyn Haagissa), päinvastainen järjestely ei ole mahdollinen Euroopan yhteisön perusta- missopimuksen ja Euroopan unionista tehdyn sopimuksen nojalla. Tämän vuoksi Ran- skan puheenjohtajakaudesta vuoden 1995 ensimmäiseltä puoliskolta lähtien troikka, neuvoston pääsihteeristö ja komissio ovat kokoontuneet epävirallisesti Haagin kansainvä- lisen yksityisoikeuden konferenssin pysyvän toimiston edustajien kanssa virallisten kokousten yhteydessä, jotta kummankin osapuolen tahollaan valmistelemien tekstien väliset yhteydet voitaisiin ottaa huomioon.

Tällä tavoin ratkaistiin valmisteilla olleiden yleissopimusten väliseen suhteeseen aluksi liittyneet ongelmat, ja tuloksen voi todeta sekä Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehtävästä yleissopimuksesta että toimivallasta, sovellettavasta lainsäädännöstä, tunnusta- misesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä lapsen huoltoa ja lasten suojelutoimenpi- teitä koskevissa asioissa 19. lokakuuta 1996 tehdystä Haagin yleissopimuksesta. Oikeus- ja sisäasiainministerien neuvoston 25. syyskuuta 1995 pidetyssä istunnossa sovittiin, että ”lapsen huollon sisällyttämistä avioliittoasioihin on käsiteltävä siten, että se täydentää Haagin yleissopimusta”. Tämän vuoksi Haagin yleissopimuksen valmistuttua työryhmä otti huomioon sen määräykset, erityisesti ne, joilla on suoraa vaikutusta tähän yleissopi- mukseen, eli 10 artiklan, jossa käsitellään vanhempien avioliiton pätemättömäksi julista- mista, avioeroa tai asumuseroa käsittelevien tuomioistuinten toimivaltaa toteuttaa toimen- piteitä lasten suojelemiseksi, ja 52 artiklan, jossa käsitellään Haagin yleissopimuksen suhdetta muihin yleissopimuksiin ja erityisesti mahdollisuutta, jonka mukaan eri sopimus- valtiot voivat tehdä sopimuksia, joihin sisältyy Haagin yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvia asioita koskevia määräyksiä niiden lasten osalta, joiden asuinpaikka on jossakin kyseisten sopimusten osapuolena olevassa valtiossa.

10. Yleissopimuksen tekstin valmistelusta vastasi Xxxxxxxxx yleissopimuksen laajentamista käsittelevä työryhmä, joka on kokoontunut säännöllisesti vuodesta 1993 lähtien. Neuvot- telut olivat pitkiä ja joiltakin osin erityisen vaikeita. Luxemburgin puheenjohtajakaudella joulukuussa 1997 pidetyssä Eurooppa-neuvostossa saatiin aikaan poliittinen sopimus useista määräyksistä puheenjohtajavaltion ehdottaman lopullisen välitysratkaisun perus- teella.

Tällainen on pääpiirteissään nyt esiteltävän yleissopimuksen työlään, mutta tuloksellisen valmistelutyön tausta.

II YLEISSOPIMUKSEN YLEISESITTELY

11. Aluksi on syytä tarkastella tekstin oikeudellista perustaa. Kun vuoden 1968 Brysselin yleissopimus tehtiin, oikeusperustana oli käytettävissä ainoastaan perustamissopimuksen

220 artikla. Nyt tämän määräyksen lisäksi yleissopimuksen oikeusperustana voidaan käyttää myös Maastrichtin sopimuksessa käyttöön otettua uutta määräystä eli K.3 artik- laa yhdessä K.1 artiklan kanssa. Sopimuksen K.1 artiklassa mainitaan ”oikeudellinen yhteistyö yksityisoikeuden alalla” (6 alakohta) eräänä ”yhteistä etua” koskevana asiana unionin tavoitteiden saavuttamiseksi. Tällaisella yhteistyöllä voidaan epäilemättä pyrkiä toteuttamaan yhtä unionin tavoitteista eli ”kehittää kiinteää yhteistyötä oikeus- ja sisäasioissa” (B artikla).

Se, että yleissopimuksen aihetta käsitellään täsmällisesti ja asiaankuuluvasti, on epäile- mättä merkittävä edistysaskel Euroopan unionin jäsenvaltioiden välistä oikeudellista yhteistyötä yksityisoikeuden alalla koskevissa määräyksissä. Yleissopimuksen oikeusperus- taksi valittiinkin Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.3 artikla, joskin myös Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 220 artikla olisi ollut teoreettisesti mahdollinen oikeusperusta. Huomautettakoon lopuksi, että oikeusperustalla on ollut vaikutuksia yleissopimuksen valmistelutyöhön, mutta sillä ei yleissopimusta sovellettaessa ole vaikutusta käytännössä lakimiehiin eikä kansalaisiin.

Xxxxxxxx on osallistunut täysimääräisesti työryhmän työhön VI osaston määräysten mukaisesti, eli se on ollut aktiivisesti ja myönteisesti mukana tekstin laadinnassa. Työryhmän päätettyä työnsä puheenjohtajavaltio saattoi yleissopimusehdotuksen tekstin Euroopan unionista tehdyn sopimuksen K.6 artiklan mukaisesti Euroopan parlamentin tarkasteltavaksi.

Euroopan parlamentti antoi lausuntonsa täysistunnossaan 30 päivänä huhtikuuta 1998. Neuvoston vastaavat yksiköt tarkastelivat Euroopan parlamentin kantoja toukokuun 1998 kuluessa.

Neuvosto hyväksyi yleissopimuksen 28 päivänä toukokuuta 1998, ja kaikkien jäsenval- tioiden edustajat allekirjoittivat sen samana päivänä.

12. Yleissopimuksen valmistelua ohjanneet lähtökohdat ja ajatukset esitetään johdanto- osassa, jossa otetaan esiin neljä näkökohtaa:

1. Tarve ottaa käyttöön yhtenäiset ja nykyaikaiset oikeudellista toimivaltaa koskevat säännöt avioliiton pätemättömäksi julistamiseen, avioeroon ja asumuseroon liittyvissä asioissa ja helpottaa jäsenvaltioissa kyseisissä asioissa annettujen tuomioiden nopeaa ja ilman eri toimenpiteitä tapahtuvaa tunnustamista jäsenvaltioiden välillä.

2. On tärkeää, että näiden menettelyjen yhteydessä on käytettävissä toimivaltasäännöt yhteisten lasten huoltoa koskevissa asioissa ja että, tähän liittyen, niitä koskevat tuomiot tunnustetaan nopeasti ja ilman eri toimenpiteitä ja ne pannaan täytäntöön yksinkertaistettua menettelyä käyttäen.

3. Xxxxx ottaa huomioon periaatteet, joihin vuoden 1968 Brysselin yleissopimus perus- tuu; tämä yleissopimus on siis Brysselin yleissopimuksen mukaan laadittu yleissopi- mus, joka on kuitenkin erilainen sen piiriin kuuluvien asioiden vuoksi.

4. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle voidaan antaa toimivalta tulkita yleissopimuk- sen määräyksiä.

13. On syytä korostaa kahta keskeistä piirrettä yleissopimuksessa:

A) Yleissopimus on niin sanottu ”kaksoissopimus”, koska se sisältää sekä suoraa toimivaltaa että ulkomaisten tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevia sääntöjä. Sen mallina on Brysselin yleissopimus, joka oli aikanaan mullistava edistys- askel, mutta poikkeaa siitä kuitenkin huomattavasti. Siinä annetaankin tuomioistui- men kansainvälistä toimivaltaa koskevat säännöt, joita asiaa ensin käsitelleen tuo- mioistuimen on noudatettava ja joiden mukaan sen on jätettävä asia tutkimatta, jos se ei katso olevansa toimivaltainen yleissopimuksen määräysten nojalla. Näin kansa- laiselle taataan oikeusvarmuus ja luodaan keskinäisen luottamuksen ilmapiiri, joka puolestaan on edellytys ilman eri toimenpiteitä tapahtuvaa tunnustamista koskevalle järjestelmälle ja hyvin yksinkertaistetun täytäntöönpanojärjestelmän perustamiselle.

B) Kun jäsenvaltiot ovat hyväksyneet yleissopimuksen valtiosääntönsä asettamien vaati- musten mukaisesti ja kun se on tullut voimaan, sitä on sovellettava viran puolesta. Tämä tarkoittaa, että kaikkia sen määräyksiä on sovellettava ja että se voimaantulos- taan lähtien korvaa sopimusvaltioiden välillä kaikki muut kansalliset tai sopimuspe- rusteiset määräykset siten, että vain itse yleissopimuksesta ja valtiosäännöstä johtuvat rajoitukset otetaan huomioon. Kyseessä on siis järjestelmä, joka perustuu kunkin jäsenvaltion kansalliseen lainsäädäntöön ja on osa sitä. Tämän vuoksi kansallista lainsäädäntöä sovelletaan vain silloin, kun yleissopimuksessa ei ole asiaa koskevia määräyksiä.

14. Yleissopimus jakaantuu seitsemään osastoon seuraavasti: I osasto: Soveltamisala

II osasto: Oikeudellinen toimivalta

III osasto: Tunnustaminen ja täytäntöönpano IV osasto: Siirtymämääräykset

V osasto: Yleiset määräykset

VI osasto: Euroopan yhteisöjen tuomioistuin VII osasto: Loppumääräykset

On itsestään selvää, että yleissopimuksen keskeisimmät ja samalla eniten keskustelua aiheuttaneet osat ovat II ja III osasto (oikeudellinen toimivalta sekä tuomioiden tunnusta- minen ja täytäntöönpano). Näistä asioista käytyjen keskustelujen taustalla on lisäksi suuressa määrin koko soveltamisalasta (I osasto) käyty keskustelu.

15. Yleissopimuksen I osasto (soveltamisala) sisältää vain yhden artiklan, josta käydyssä pitkässä keskustelussa voitiin päätyä vain poliittiseen sopimukseen, jossa vahvistetaan yleissopimuksen aineelliseksi soveltamisalaksi avioliiton pätemättömäksi julistamista sekä avioeroa ja asumuseroa koskevat oikeudenkäynnit sekä puolisoiden yhteisten lasten huoltoa koskevat kysymykset tällaisen oikeudenkäynnin yhteydessä.

16. Yleissopimuksen II osasto sisältää suoraa kansainvälistä oikeudellista toimivaltaa koske- vat määräykset, toisin sanoen määräykset, joita asiaa ensin käsitelleen tuomioistuimen on noudatettava ennen päätöksen tekemistä avioliittoasiaa koskevasta kanteesta. Nämä määräykset eivät kuitenkaan vaikuta valtion sisäiseen toimivallan alueelliseen jakoon eivätkä vaikuta niiden valtioiden tilanteeseen, joissa ei ole yhtenäistä oikeusjärjestelmää. Tärkein uusi asia tässä yleissopimuksessa on epäilemättä suorasta toimivallasta määräämi- nen avioliittoasioissa. Vastaavia asioita koskevat yleissopimukset rajoittuvat yleensä tuomioden tunnustamiseen ja täytäntöönpanoon sekä epäsuoraa toimivaltaa koskevien määräysten antamiseen, toisin sanoen siihen, että täytäntöönpanovaltion tuomioistuin tutkii asiaa ensin käsitelleen tuomioistuimen toimivaltaisuuden.

Osasto jakautuu neljään jaksoon.

a) Osaston 1 jakso sisältää määräykset, jotka koskevat toimivaltaperusteita suppeassa merkityksessä (2—8 artikla). Jakson ydin on 2 artikla, jossa määrätään avioliitto- asioita koskevista toimivaltaperusteista, sekä lapsen huoltoa koskeva 3 artikla ja sitä täydentävä 4 artikla vuoden 1980 Haagin yleissopimukseen liittyvällä erityisellä määräyksellä. Jaksossa käsitellään seuraavaksi vastakannetta (5 artikla) ja asumuseron muuntamista avioeroksi (6 artikla). Sen 7 artikla koskee edellisissä artikloissa tarkoi- tettujen toimivaltamääräysten yksinomaisuutta ja 8 artikla ”toimivaltaa muissa tapauksissa”; 8 artikla vastaa sisällöltään vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen 4 artiklassa olevaa määräystä.

b) Osaston 2 jaksossa (9 ja 10 artikla) käsitellään yleissopimuksen perusteiden mukaisen toimivaltaisuuden tutkimista ja sen varmistamista, että vastaajalla on mahdollisuus valmistautua vastaamaan asiassa.

c) Osaston 3 jaksossa (11 artikla) käsitellään vireilläoloa ja samassa yhteydessä käsiteltä- viä kanteita.

d) Osaston 4 jaksossa (12 artikla) käsitellään väliaikaisia toimenpiteitä ja turvaamistoi- mia.

17. Yleissopimuksen III osasto on II osaston johdonmukainen jatko, ja se koskee tuomioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa. Ensinäkemältä voi vaikuttaa siltä, että edellisten artiklojen sisältöön liittyvien ongelmien ratkettua jatkon laatiminen olisi ollut helppoa, mikä ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Keskusteluissa käsiteltiin pääasiassa ilman eri toimenpiteitä tapahtuvan tunnustamisen vaikutuksia jäsenvaltioiden väestörekistereihin sekä tunnustamatta ja täytäntöönpanematta jättämisen perusteita. Oli myös otettava huomioon tunnustamisen rajoittaminen koskemaan vain avioliiton purkamista siten, ettei se vaikuta muihin näkökohtiin (katso jäljempänä 22 ja 64 kohta). Ongelma vaikuttaa myös täytäntöönpanon välttämättämyyteen, mikä puolestaan on ratkaistu soveltamisalan käsittelyn yhteydessä. Täytäntöönpanomenettelyä koskevat määräykset ovat samat kuin Brysselin yleissopimuksessa.

18. Yleissopimuksen IV osastossa käsitellään siirtymämääräyksiä, V osastossa yleisiä mää- räyksiä, VI osastossa tulkintaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa ja VIII osastossa lopopumääräyksiä.

III MÄÄRÄYSTEN TARKASTELU

I OSASTO

A. Soveltamisala

1 artikla

Soveltamisala

19. Tämä kysymys on keskeinen edellytys yleissopi- muksen koko olemassaololle, ja kuten 12 kohdassa on todettu, siihen sisältyvät toimivaltaa sekä tuo- mioiden tunnustamista ja täytäntöönpanoa avioliit- toasioissa koskevat säännöt. Soveltamisalan määrit- telyyn sisältyy erillisiä kysymyksiä, jotka koskevat toisaalta kannetyyppiä ja toisaalta käsiteltyjä asioita.

20. Kannetyypin osalta 1 kohdassa todetaan, että kyse on yksityisoikeudellisista oikeudenkäynneistä, jol- loin kaikki muuntyyppiset oikeudenkäynnit jäte- tään soveltamisalan ulkopuolelle sillä perusteella, että avioeroa, asumuseroa ja avioliiton pätemättö- mäksi julistamista koskevat asiat yleensä käsitel- lään yksityisoikeudellisissa oikeudenkäynneissä. Il- maisua ”yksityisoikeudellinen” käytetään yleissopi- muksen kohteen rajaamiseksi selkeästi. Maininnan ei pidä katsoa liittyvän ainoastaan artiklan 2 koh- dassa tarkoitettuihin hallinnollisiin menettelyihin, vaan sen tarkoituksena on myös rajata yksinomaan uskonnollisluontoiset menettelyt yleissopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Näin ollen:

A. Yksityisoikeudellisten menettelyjen lisäksi yleis- sopimuksen soveltamisalaan kuuluvat tietyissä valtioissa avioliittoasioissa käytettävät muut kuin oikeudenkäyntimenettelyt. Jossakin jäsen- valtiossa virallisesti tunnustetut hallinnolliset menettelyt kuuluvat näin ollen soveltamisalaan. Esimerkiksi Tanskassa on oikeudellisen menet- telyn lisäksi käytettävissä hallinnollinen menet- tely Statsamt- (alueneuvosto) tai Københavns Overpræsidium -nimisessä viranomaisessa (jäl- kimmäinen hoitaa Statsamtin tehtäviä Kööpen- haminassa); tämän menettelyn käyttäminen edellyttää, että avioerolle on perusteita ja että puolisoiden välillä vallitsee yhteisymmärrys sekä avioerosta että siihen liittyvistä asioista (huolto, elatusmaksu, jne.). Statsamt- ja Kø- benhavns Overpræsidium -viranomaisen anta- maan päätökseen voi hakea muutosta oikeus-

ministeriöstä (yksityisoikeuden osasto), jonka päätöksiä puolestaan koskevat tavanomaiset oikeudelliset muutoksenhakukeinot. Samoin voidaan todeta, että Suomi otti vuonna 1983 käyttöön järjestelmän, jonka mukaan lapsen huoltoa, asuinpaikkaa ja tapaamisoikeutta kos- kevat kysymykset voidaan ratkaista oikeuden- käynnin ulkopuolella vanhempien välisellä so- pimuksella, joka paikallisen sosiaalilautakun- nan on vahvistettava (Laki 8.4.1983/361, 7, 8, 10, 11 ja 12 artikla).

Tämän vuoksi tekstissä määrätään avioerojen ja asumuserojen tunnustamista koskevan vuo- den 1970 Haagin yleissopimuksen 1 artiklan mukaisesti, että tuomioistuimella tarkoitetaan koko yleissopimuksen tekstissä kaikkia avioliit- toasioissa toimivaltaisia viranomaisia, olivatpa ne oikeusviranomaisia tai muita viranomaisia.

B. Yleissopimuksen soveltamisalaan eivät kuulu uskonnollisluontoiset menettelyt, jotka saatta- vat yleistyä maahanmuuton seurauksena (esi- merkiksi islamilaiset ja hindulaiset avioliitot).

Yleissopimuksen 42 artiklassa määrätään tiet- tyjen jäsenvaltioiden ja Pyhän istuimen välisten sopimusten pitämisestä voimassa (katso 42 ar- tiklaa koskeva selitys, jäljempänä 120 kohta).

21. Yleissopimuksen soveltamisalaan sisällytettyjen asioiden osalta on myös tehtävä ero yksinomaan itse avioliittoa koskevien ja lasten huoltoa koske- vien asioiden välillä.

22. Yleissopimuksessa käsitellään vain varsinaisia avio- liittoasioita, toisin sanoen avioliiton pätemättö- mäksi julistamista, avioeroa ja asumuseroa. Näin ollen avioeroa tai avioliiton pätemättömäksi julista- mista koskevien tuomioiden tunnustaminen koskee vain avioliiton purkamista. Yleissopimuksessa ei käsitellä esimerkiksi kysymystä puolisoiden syylli- syydestä, avioliiton varallisuusoikeudellisia vaiku- tuksia tai elatusvelvollisuutta, eikä muita asiaan mahdollisesti liittyviä kysymyksiä (oikeus nimeen jne.). Elatusasioiden osalta tuomioistuimen toimi- valta sekä tuomioiden tunnustaminen ja täytän- töönpano sisältyvät muiden kansainvälisten sopi- musten lisäksi vuoden 1968 Brysselin yleissopimuk- seen, jossa on erityinen toimivaltaa koskeva mää- räys (5 artiklan 2 alakohta), ja lisäksi 6. marras- kuuta 1990 tehtiin elatusmaksujen perintämenette- lyjen yksinkertaistamista koskeva Rooman yleisso- pimus, joka ei kuitenkaan vielä ole voimassa. Kaikkien muiden asioiden osalta sovelletaan edel-

leen asianomaisten valtioiden välillä voimassa ole- via kansallisia tai kansainvälisiä määräyksiä.

23. Lasten huolto on kaikkein ongelmallisin kysymys, sillä joissakin valtioissa kansallinen lainsäädäntö edellyttää, että avioliittoa koskevien päätösten on sisällettävä lasten huoltoa koskevien kysymysten ratkaisu, kun taas toisissa valtioissa avioliittoasiat ja lasten suojelua koskevat asiat käsitellään täysin erillään, toisin sanoen avioliittoa koskevassa tuo- miossa ei välttämättä käsitellä lapsen huoltoa ja kysymys lapsen huollosta voidaan jopa antaa eri viranomaisen ratkaistavaksi. Tämän vuoksi huoltoa koskevassa kysymyksessä oli ratkaistava monenlai- sia ongelmia, eikä ollut helppoa saada kaikkia valtioita hyväksymään 1 kohdan b alakohdan teks- tiä, jolla kyseinen asia sisällytetään yleissopimuk- seen sen sijaan, että se olisi jätetty muihin tekstei- hin, kuten jotkut valtuuskunnat olivat aluksi ehdottaneet. Kyseessä ovat kuitenkin vain sellaiset lasten huoltoa koskevat asiat, jotka liittyvät sillä hetkellä vireillä olevaan avioliitto-oikeudenkäyntiin (katso tämän osalta 3 artiklan 3 kohta).

24. Ensimmäinen ratkaistava ongelma olikin lasten huoltoa koskevan kysymyksen sisällyttäminen yleis- sopimukseen. Edellä mainittujen lainsäädännöllis- ten eroavuuksien lisäksi vaikeudet johtuivat myös siitä, että Haagin konferenssissa valmisteltiin tuol- loin vuoden 1996 yleissopimusta lasten suojelusta. Tämä tilanne ilmenee 3 artiklasta. Jo ”lapsen huol- lon” käsite on ongelmallinen sen vuoksi, että se on määriteltävä sen jäsenvaltion oikeusjärjestyksessä, jossa kysymys lapsen huollosta on tutkittavana. Elatusvelvollisuuden osalta katso edellä 22 kohta. ”Xxxxxx huollon” käsite, joka joidenkin maiden edustajien mielestä on vaikeasti käännettävissä, esiintyy kuitenkin useissa kansainvälisissä yleissopi- muksissa ja erityisesti vuoden 1996 Haagin yleisso- pimuksessa, minkä vuoksi se on tietyssä määrin yhdistävä tekijä.

25. Toisena ongelmana oli rajata, mihin lapsiin mää- räystä sovelletaan. Yhteisymmärrykseen päästiin siitä, että määräys koskee sekä puolisoiden biologi- sia lapsia että puolisoiden yhteisiä adoptoituja lap- sia. Jotkut valtiot kuitenkin esittivät mahdollisuu- den, että käsiteltäväksi otettaisiin yhteisten lasten huollon lisäksi myös niin sanottujen ”perheen las- ten” huolto. Siihen sisältyisivät esimerkiksi xxx- xxxxxxxxx puolison aikaisemman liiton lapset. Tällainen tilanne tunnetaan Englannin, Skotlannin ja Alankomaiden oikeudessa. Lopulta päädyttiin kantaan, jonka mukaan yleissopimus on rajoitet- tava koskemaan puolisoiden yhteisiä lapsia ottaen huomioon, että kyseessä ovat sellaiset lasten huol- toa koskevat oikeudenkäynnit, jotka liittyvät lähei- sesti avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättö- mäksi julistamista koskevaan oikeudenkäyntiin.

Muunlainen ratkaisu voisi lisäksi loukata toisessa jäsenvaltiossa asuvan isän tai äidin perusoikeuksia. Omaksuttu kanta ilmenee 3 artiklan 3 kohdasta, jossa määrätään, milloin lakkaa viranomaisten toi- mivalta ratkaista lapsen huolto valtiossa, jossa avioliittoasia ratkaistaan.

Päätös rajoittaa yleissopimuksen soveltamisala lap- sen huollon osalta ”molempien puolisoiden lapsia” koskeviin tuomioihin ei kuitenkaan estä jäsenval- tioita päättämästä vastaisuudessa soveltaa samoja toimivaltaperusteita, joita 3 artiklan mukaisesti sovelletaan edellä mainittuun ryhmään kuulumatto- miin ”perheen lapsiin”. Yleissopimus ei vaikuta ”perheen lapsiin” sovellettaviin toimivaltaperustei- siin, ja siten kyseisiä lapsia koskeva toimivalta ja tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano mää- räytyvät kansallisen oikeuden mukaan.

26. Muiden kansainvälisten asiakirjojen ja erityisesti lapsen oikeuksia koskevan Yhdistyneiden Kansa- kuntien vuoden 1989 yleissopimuksen perusteella on siis selvää, että jokaisen lapsen tapausta on harkittava erikseen. Toisin sanoen vaikka asia sisäl- tyy yleisesti yleissopimuksen soveltamisalaan, yleis- sopimusta voidaan soveltaa ainoastaan, jos 3 artik- lassa tarkoitetut edellytykset täyttyvät kunkin lap- sen osalta.

II OSASTO

B. Oikeudellinen toimivalta

1 jakso

Yleiset määräykset

2 artikla

Xxxxxxx, asumusero ja avioliiton pätemättömäksi julistaminen

27. Valitut toimivaltaiset tuomioistuimet ovat objektii- visten vaatimusten mukaisia, ne ottavat huomioon

osapuolten edut, edustavat henkilöiden liikkuvuu- teen mukautettua joustavaa sääntelyä ja pyrkivät auttamaan henkilöitä tinkimättä oikeusvarmuudes- ta. Näin ollen on ymmärrettävää, että näiden vaati- musten vuoksi suurin osa tekstin hyväksymistä edeltäneistä pitkistä neuvotteluista käytiin juuri tästä artiklasta sekä 3 artiklasta. Valittuun ratkai- suun päädyttiin tiettyjen hyväksyttyjen toimivalta- perusteiden osalta tehdyn vaikean tasapainottamis- tehtävän tuloksena. Kyse oli toimivaltaperusteiden määrittämisestä avioliittoasioissa ottamatta huo- mioon tilannetta, jossa avioliiton pätevyyttä on tarkasteltava sen pätemättömäksi julistamista kos- kevan kanteen yhteydessä toisen tai molempien puolisoiden kuoltua, koska tällainen tilanne jää yleissopimuksen soveltamisalan ulkopuolelle. Täl- laisia tilanteita esiintyy yleensä perintöasioihin liit- tyvinä esikysymyksinä. Kysymys ratkaistaan asiaa koskevien kansainvälisten sopimusten, kuten avio- erojen ja asumuserojen tunnustamista koskevan vuoden 1970 Haagin yleissopimuksen perusteella tai mahdollisesti valtion kansallisen lainsäädännön mukaan.

28. Toisin kuin vuoden 1968 Brysselin yleissopimuk- sessa, jossa 2 artiklaan sisältyvä yleistä toimivaltaa koskeva sääntö ja 5 artiklaan sisältyvät erityiset toimivaltuudet muodostavat keskenään kokonai- suuden, tässä tapauksessa katsottiin, että käsiteltä- vän asian erityisluonteen vuoksi ei ole aiheellista laatia Brysselin yleissopimuksen 2 artiklan kaltaista määräystä yleisestä oikeuspaikasta eikä myöskään asettaa hyväksyttyjä perusteita keskinäiseen järjes- tykseen. On täysin perusteltua olla määräämättä yleisestä toimivallasta ja sen sijaan nimetä kon- kreettisesti oikeuspaikat, koska nimenomaan avio- liiton hajotessa tilanteessa tapahtuu yleensä no- peasti muutoksia.

Näin ollen hyväksytyt perusteet ovat objektiivisia, keskenään vaihtoehtoisia ja muut poissulkevia jäl- jempänä esitetyllä tavalla.

Yleissopimuksen 2 artiklaan sisältyy vain objektii- visia perusteita, jotka on tarkistettava 9 artiklan mukaisesti. Jos puoliso näin ollen nostaa kanteen jäsenvaltiossa, jonka tuomioistuimet eivät 2 artik- lassa määrättyjen perusteiden nojalla ole toimival- taisia, näiden tuomioistuinten toimivaltaisuus ei voi perustua siihen, että toinen puoliso saapuu oikeu- teen vastaamaan asiassa. Sen sijaan tuomioistuimen on arvioitava, onko se toimivaltainen, ja jos se ei ole, sen on jätettävä asia tutkimatta. Asianosaisten tekemän valinnan merkityksen osalta katso jäljem- pänä 31 kohta yhdessä 2 artiklan 1 kohdan a ala- kohdan neljännen luetelmakohdan kanssa.

Näin ollen 2 artiklassa mainitut perusteet ovat keskenään vaihtoehtoisia, eikä sisältymistä joko a tai b alakohtaan voida tulkita tärkeysjärjestykseksi. Artiklan 1 kohdan a alakohdassa kansainvälisen oikeudellisen toimivallan määrittäminen perustuu asuinpaikkaan toisin kuin vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksessa, jossa se perustuu kotipaikkaan. Joidenkin sopimuspuolten kansallisen lainsäädän- nön erityispiirteiden takia b alakohdassa toimival- taperusteena on joko kansalaisuus tai kotipaikka sellaisena kuin kotipaikan käsitettä käytetään Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Irlannissa. Vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen nojalla asianosaisen kotipaikka määritellään sen valtion lain mukaisesti, jossa asiaa käsittelevä tuomioistuin sijaitsee (52 artikla). Tässä yhteydessä keskusteltiin siitä, olisiko vakinaisen asuinpaikan osalta annet- tava vastaavanlainen määräys; tästä kysymyksestä katso jäljempänä 31 kohta.

29. Tässä artiklassa määritellyt perusteet ovat ainoat, joita soveltamisalaan kuuluvissa asioissa voidaan käyttää; niitä voidaan siis pitää ”yksinomaisina” (katso 7 artiklaa koskeva selitys). Käsitettä ei kui- tenkaan voida ymmärtää samoin kuin Brysselin yleissopimuksessa, jossa tietyissä 16 artiklassa tar- koitetuissa asioissa vain tietyn valtion tuomioistui- met ovat toimivaltaisia ja kyseistä sääntöä sovelle- taan ensisijaisesti muista perusteista huolimatta. Tässä yleissopimuksessa käsite ”yksinomainen” on ymmärrettävä siten, että vain määriteltyjä perus- teita voidaan käyttää ja että ne ovat keskenään vaihtoehtoisia ilman, että mikään niistä olisi muita merkittävämpi. Luettelo on näin ollen tyhjentävä, eikä siihen voida lisätä mitään. Tämän vuoksi ei ole tarpeen sisällyttää yleissopimukseen vastaavan- laista sääntöä kuin vuoden 1968 Brysselin yleisso- pimuksen 28 artiklan 1 kohdassa oleva sääntö.

30. Perusteet, joilla määritetään tietyn valtion tuo- mioistuinten toimivalta ratkaista yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvia avioliittoasioita, jakautu- vat kahteen ryhmään, jotka esitetään 1 kohdan a ja b alakohdassa. Artiklan 2 kohtaa sovelletaan 1 kohdan b alakohtaan sekä 1 kohdan a alakohdan viimeiseen luetelmakohtaan (ilmoituksen vaikutus- ten osalta katso 7 artikla ja 8 artiklan 2 kohta).

Hyväksyttyjen perusteiden lähtökohtana on pe- riaate, että asianosaisen ja jonkin jäsenvaltion välillä on todellinen yhteys. Yksittäisten perustei- den sisällyttämisestä artiklaan päätettiin siksi, että ne tunnustetaan eri kansallisissa oikeusjärjestel- missä ja että muut jäsenvaltiot hyväksyvät ne, tai koska pyrittiin löytämään kaikkien hyväksyttävissä oleva ratkaisu.

31. Artiklan 1 kohdan a alakohdassa olevista perusteis- ta jäsenvaltioissa hyväksytään laajasti kansainväli- sen oikeudellisen toimivallan määrittäminen sen mukaan, missä puolisoiden vakinainen asuinpaikka on hakemuksen tekemisajankohtana (ensimmäinen luetelmakohta), ja kyseistä perustetta sovellettaneen suurimmassa osassa asioista. Kolmannessa luetel- makohdassa oleva peruste (vastaajan asuinpaikka) ei myöskään ole ongelmallinen, koska se vastaa actor sequitur -periaatteen mukaista yleistä toimi- valtaperustetta. Laaja yksimielisyys saavutettiin myös yhteisen hakemuksen tapauksessa sovelletta- vasta perusteesta (neljäs luetelmakohta), jolloin hakemus voidaan jättää jommankumman puolison asuinpaikan viranomaisille. Viimeksi mainitun ta- pauksen osalta on todettava, että toisin kuin vuo- den 1968 Brysselin yleissopimuksessa, tässä yleisso- pimuksessa puolisoiden valinnanvapauden merkitys on vähäinen, ja se esiintyy vain kyseisessä rajoite- tussa muodossa; tämä on johdonmukaista ottaen huomioon, että kyseessä ovat avioliitto-oikeuden- käynnit.

32. Muiden kyseisessä kohdassa mainittujen perustei- den hyväksyminen oli ongelmallisempaa. Periaat- teessa hyväksyttäneen sen valtion tuomioistuinten toimivaltaisuus, jossa puolisoilla oli viimeinen asuinpaikka, jos toinen puolisoista asuu siellä xxxx- xxxx (toinen luetelmakohta). Jotkut jäsenvaltiot kat- soivat, että tämä tilanne on vaikea sovittaa toisen puolison tilanteeseen, koska avioliiton hajotessa tämä usein palaa siihen maahan, jossa hänen koti- paikkansa oli tai jonka kansalainen hän oli ennen avioliiton solmimista, ja tällöin häntä koskevat viidennessä ja kuudennessa luetelmakohdassa ole- vat rajoitukset, joilla epäilemättä on seurauksia asian vireilläolon kannalta (katso 11 artikla).

Molemmissa edellä mainituissa määräyksissä hy- väksytään kantajan oikeuspaikka (forum actoris) poikkeustapauksissa asuinpaikan perusteella yh- dessä muiden tekijöiden kanssa. Viidennessä luetel- makohdassa todetaankin toimivaltaisiksi sen jäsen- valtion tuomioistuimet, jossa kantajalla on asuin- paikka, jos hän on asunut siellä vähintään vuoden ajan. Koska jotkut jäsenvaltiot pitivät kyseisenlaista määräystä riittämättömänä ja ottaen huomioon, että puolison uusi asuinpaikka on usein siinä val- tiossa, jonka kansalainen hän on tai jossa hänellä on kotipaikka sanan Yhdistyneessä kuningaskun- nassa ja Irlannissa käytetyssä merkityksessä, kuu- dennessa luetelmakohdassa lisättiin mahdollisuus, että avioliittoasian ratkaisevat sen jäsenvaltion tuo- mioistuimet, jossa kantajalla on asuinpaikka, jos hän on asunut siellä vähintään kuuden kuukauden ajan välittömästi ennen hakemuksen tekemistä, edellyttäen, että asianosainen on joko kyseisen

jäsenvaltion kansalainen tai hänellä on siellä koti- paikka siinä merkityksessä, joka sanalle annetaan Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Irlannissa. Ky- seinen määräys sisällytettiin yleissopimukseen jou- lukuussa 1997 tehdyn poliittisen sopimuksen tuloksena joidenkin valtioiden ilmoitettua virallises- ti, että kyseisen oikeuspaikan hyväksyminen on ehdottoman välttämätöntä lopullisen sovittelurat- kaisun aikaansaamiseksi.

Ratkaisussa otetaan huomioon kotimaahansa pa- laavan puolison tilanne ilman, että tästä seuraisi ainoastaan kantajan oikeuspaikkaan perustuvan toimivaltaperusteen hyväksyminen: toisaalta kansa- laisuuden tai kotipaikan olemassaolo on osoitus alkuperäisestä yhteydestä kyseiseen jäsenvaltioon; toisaalta taas voidakseen esittää hakemuksen asian- osaisen on täytynyt ausa kyseisessä jäsenvaltiossa vähintään kuuden kuukauden ajan välittömästi ennen hakemuksen jättämistä. Viimeksi mainittu edellytys johti keskusteluun asuinpaikan vahvista- misesta ottaen huomioon sen puolison tilanne, joka avioliiton hajottua palaa kotimaahansa. Tuomiois- tuin arvioi, onko yhteys olemassa. Mahdollisuudes- ta sisällyttää yleissopimukseen vuoden 1968 Brys- selin yleissopimuksen 52 artiklassa olevan mää- räyksen kaltainen, kotipaikan määrittämistä kos- keva määräys, käytiin keskustelua, mutta lopuksi päätettiin olla lisäämättä yleissopimukseen asiaa koskevaa erityistä määräystä. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen useissa yhteyksissä antama asuin- paikan määritelmä otettiin kuitenkin erityisesti huomioon, vaikka sitä ei sovelletakaan vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksessa; määritelmän mu- kaan asuinpaikka tarkoittaa ”paikkaa, jossa hen- kilö asuu vakinaisesti, joka on hänen elinetujensa pysyvä tai tavanomainen keskus, ja kyseisen asuin- paikan määrittelemiseksi on tärkeää ottaa huo- mioon kaikki asiaan kuuluvat seikat.” Näin ollen hylättiin joukko ehdotuksia, joiden mukaan kanta- jan asuinpaikan osalta olisi riittänyt, että hän on asunut siellä vähintään vuoden ajan hakemuksen tekemistä välittömästi edeltävien viiden vuoden aikana, myös kun tämä edellytys olisi yhdistetty kansalaisuuteen tai kotipaikkaan.

Lisäksi vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen tavoin tämän yleissopimuksen valmistelu perustuu keskinäiseen luottamukseen, jonka olisi riitettävä voittamaan vastahakoinen suhtautuminen siihen, että toisen valtion tuomioistuimet tutkivat asian.

33. Edellä esitettyjen perusteiden vaihtoehtona, joka tekstin jäsentelyn vuoksi esitetään erillisessä ala- kohdassa (1 kohdan b alakohta), on mahdollisuus

tutkia avioliittoasia sen valtion tuomioistuimissa, jonka kansalaisia molemmat puolisot ovat tai jossa molempien puolisoiden pysyväisluonteinen ”koti- paikka” on. Tähän määräykseen on syytä kiinnit- tää erityistä huomiota ja selittää sitä.

Ensinnäkin on syytä korostaa, että molemmilla puolisoilla on oltava sama kansalaisuus tai heillä on oltava yhteinen kotipaikka. Jotkut valtiot halu- sivat, että määrättäisiin kyseisen edellytyksen sovel- tamisesta vain toiseen puolisoista. Mahdollisuus hylättiin, koska se merkitsisi ainoastaan kantajan oikeuspaikkaa useimmiten ilman mitään todellista yhteyttä asianomaiseen valtioon ja olisi siis yleisso- pimuksen hengen vastainen.

Sen valtion viranomaisten mahdollinen toimivaltai- suus, jonka kansalaisia molemmat puolisot ovat tai jossa molempien puolisoiden kotipaikka on, ei merkitse sitä, että kyseisen valtion tuomioistuimet voivat aina tutkia, täyttyykö jompikumpi edellytyk- sistä. Tarkoituksena on, että valtiot hyväksyvät jommankumman perusteen kansallisen järjestel- mänsä perusteella. Toisin sanoen Espanja saattaa hyväksyä yhteisen kansalaisuuden, kun taas Yhdis- tynyt kuningaskunta ja Irlanti käyttävät kotipaikan perustetta.

Juuri tästä syystä 1 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jäsenvaltion on vahvistettava 47 artiklan

2 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen antaessaan, soveltaako se 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettua kansalaisuuden vai kotipaikan perustetta.

Yleissopimuksessa ei ole määräyksiä kaksoiskansa- laisuuden seurauksista, joten kunkin valtion oikeusviranomaiset soveltavat kansallisia säännök- siä asiaa koskevan yhteisön yleisen säännöstön puitteissa.

34. Yleissopimuksen eri kieliversioista johtuvien ongel- mien vuoksi oli tässä tekstissä käytettyyn termiin ”kotipaikka” tehtävä joitakin täsmennyksiä, jotka koskevat kuitenkin vain tätä yleissopimusta. Tämä on 2 artiklan 3 kohdan tarkoitus. Vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen osalta esiin tulleet ongel- mat ja niiden ratkaisut on jo osoitettu. Koska tässä tapauksessa eli laajennettaessa yleissopimusta kos- kemaan avioliittoasioita kansalaisuus oli otettava kansainvälisen oikeudellisen toimivallan määrittä- misen perusteeksi, vuonna 1968 käytettyjä perus- teita ei voitu käyttää. Vaikka kansalaisuusperus- teen merkitys ei aiheuta merkittäviä ongelmia, koti- paikan ongelma on monimutkaisempi, koska se esiintyy tässä tekstissä siinä merkityksessä, joka sillä on Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Irlan- nissa. Tästä syystä se esiintyy joissakin teksteissä

englanninkielisessä muodossa ”domicile” ja muissa taas käännettynä, mutta lainausmerkeissä, jotta tuotaisiin esiin sen erityismerkitys. Näin ollen sitä ei ole mahdollista rinnastaa 1 kohdassa tarkoitet- tuun asuinpaikan käsitteeseen.

Yhdistynyt kuningaskunta selvensi kotipaikan käsi- tettä yksityiskohtaisessa asiakirjassa, joka oli tar- koitettu vain yleissopimuksen soveltamista varten, pyrkimättä selvittämään termiä tyhjentävästi. Koti- paikan käsitteen päätarkoituksena on yhdistää hen- kilö siihen maahan, jossa hänen kotinsa on pysy- västi tai toistaiseksi. Sitä käytetään asianomaisen henkilön saattamiseksi kyseisen maan oikeusjärjes- telmän piiriin useita eri tarkoituksia varten, pää- asiassa perhesuhteisiin ja perheen omaisuuteen liit- tyvien keskeisten asioiden osalta. Yhdistyneessä kuningaskunnassa henkilön kotipaikan määrittä- mistä koskevilla säännöillä pyritään yleensä varmi- stamaan, että kullakin henkilöllä on kunakin het- kenä kotipaikka ja vain yksi sellainen. Lasten koti- paikan (domicile of origin) määrittämistä koske- vien sääntöjen lisäksi Yhdistyneessä kuningaskun- nassa on myös aikuisten kotipaikan määrittämistä koskevia sääntöjä, joko asetuttaessa uuteen koti- paikkaan (domicile of choice) että palattaessa alku- peräiseen kotipaikkaan (revival of the domicile of origin). Irlannin lainsäädännössä tunnetaan samat periaatteet.

3 artikla

Lapsen huolto

35. Yleissopimuksen 1 artiklassa todetaan, että lasten huoltoa (termin käytöstä katso 1 artiklaa koskeva selitys) koskevat oikeudenkäynnit, jotka liittyvät avioeroa, asumuseroa ja avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevaan oikeudenkäyntiin, kuuluvat yleissopimuksen soveltamisalaan, kun taas 3 artik- lassa määrätään, missä tapauksissa ja millä edelly- tyksillä viranomaiset siinä valtiossa, jonka oikeusvi- ranomaiset ovat 2 artiklassa määrättyjen perustei- den nojalla toimivaltaisia avioliittoasioissa, ovat toimivaltaisia myös molempien puolisoiden lapsen huoltajuutta koskevassa asiassa. Tämän vuoksi 3 artiklaan kuuluu kolme kohtaa; 1 kohdassa mää- rätään viranomaisten toimivallasta siinä jäsenval- tiossa, jonka tuomioistuimet ovat toimivaltaisia avioliittoasiassa, ja 2 kohdassa käsitellään tapauk- sia, joissa lapsen asuinpaikka ei ole edellä maini- tussa jäsenvaltiossa. Artiklan 3 kohdassa kyseiselle toimivaltaisuudelle asetetaan aikaraja.

36. Tämän määräyksen rakenteeseen ja sisältöön pää- dyttiin niin yhteisön sisäisestä näkökulmasta kuin maailmanlaajuisten suhteiden, erityisesti vuoden 1996 Haagin yleissopimuksen kannalta vaikeiden neuvottelujen tuloksena. Yhteisön yleissopimuksen rajoittuminen lapsiin, joilla on asuinpaikka jäsen- valtioissa, edistää sen yhteensopivuutta Haagin yleissopimuksen kanssa.

Jäsenvaltioiden sovittua lasten huollon sisällyttämi- sestä yleissopimuksen soveltamisalaan vaikeutena oli toimivaltaperusteiden vahvistaminen, sillä vaikka tilanne, jossa lapsen asuinpaikka on val- tiossa, jonka viranomaiset ovat toimivaltaisia avio- liittoasiassa, ei aiheuttanut ongelmia, asia ei ole näin tilanteessa, jossa lapsen asuinpaikka on toi- sessa jäsenvaltiossa.

Ongelmaa vaikeuttaa edelleen se, että vuoden 1996 Haagin yleissopimuksen 52 artiklan 2 kohdassa todetaan, että yleissopimus ei rajoita yhden tai useamman sopimuspuolena olevan valtion mahdol- lisuutta tehdä sopimuksia, joihin sisältyy yleissopi- mukseen kuuluvia asioita koskevia määräyksiä lap- sista, joiden asuinpaikka on jossakin kyseisten sopimusten osapuolina olevista valtioista. Tästä seuraa, että molempien yleissopimusten tultua voi- maan se yleissopimus, jota tämä selitysmuistio kos- kee, on ensisijainen tämän yleissopimuksen osapuo- lina olevissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa asu- vien lasten suhteen, kun taas Haagin yleissopimusta sovelletaan muissa tapauksissa.

37. Kansainvälisen toimivallan määrittämistä molem- pien puolisoiden lapsen huoltoa koskevissa asioissa koskevan 3 artiklan 1 kohdan soveltaminen ei ole ongelmallista silloin, kun lapsen asuinpaikka on siinä jäsenvaltiossa, jonka viranomaiset ovat toimi- valtaisia ratkaisemaan myös avioliitto-oikeuden- käynnin. Selvennettäköön, että tämä määräys ei missään tapauksessa tarkoita, että samojen viran- omaisten kyseisessä valtiossa on ratkaistava avio- liittoasia ja lapsen huoltoa koskeva asia; tarkoituk- sena on vain vahvistaa, että saman valtion viran- omaiset ratkaisevat molemmat asiat. Käytännössä joissakin valtioissa kyseessä ovat samat viranomai- set, toisissa taas eri viranomaiset. Yleissopimuksen soveltamisen kannalta merkitystä on vain sillä, että kyseessä ovat saman jäsenvaltion viranomaiset, ottaen asianmukaisesti huomioon toimivallan ja- kautuminen kyseisessä valtiossa.

38. Artiklan 2 kohdassa määrätään edellytyksistä, joilla sen valtion viranomaiset, jotka ovat toimivaltaisia ratkaisemaan avioeroasian, ovat toimivaltaisia rat- kaisemaan myös lapsen huoltoa koskevan asian, jos lapsen asuinpaikka ei ole kyseisessä valtiossa vaan jossakin muussa jäsenvaltiossa. Molempien seuraa- vista edellytyksistä on täytyttävä samanaikaisesti: ainakin toinen vanhemmista on lapsen huoltaja, ja kyseisten tuomioistuinten toimivalta on puolisoiden hyväksymä ja lapsen edun mukainen. Tämä mää- räys on otettu vuoden 1996 Haagin yleissopimuk- sen 10 artiklan 1 kohdasta, millä taataan, etteivät tämän yleissopimuksen 3 artiklan 2 kohta ja asiaa koskevat Haagin yleissopimuksen määräykset ole keskenään ristiriitaisia. Artikla on lähes sama, ja ainoana erona on, että Xxxxxx yleissopimuksessa edellytetään, että ainakin toisen vanhemman huol- tajuuden lisäksi toisella vanhemmista on oltava asuinpaikka kyseisessä valtiossa oikeudenkäynnin aloittamisajankohtana.

Ero johtuu yleissopimusten erilaisesta tavoitteesta: Haagin yleissopimus koskee lasten suojelua, kun taas tässä selitysmuistiossa tarkasteltava yleissopi- mus koskee avioliittoasioita, minkä vuoksi van- hempien siteitä jonkin valtion alueeseen avioliitto- asiaa koskevan toimivallan ratkaisemisessa määräy- tyy 2 artiklassa esitetyin perustein. Yleissopimuk- sen 3 artiklan 2 kohdan tarkoituksena on ratkaista sellainen erityistilanne, jossa paras ratkaisu on käyttää samoja perusteita kuin Haagin yleissopi- muksessa.

39. Yleissopimuksessa päätettiin olla vahvistamatta avioerotuomioistuimen toimivallan jatkuvuutta (perpetuatio jurisdictionis) molempien puolisoiden lapsen suojelussa, ja tästä syystä 3 kohdassa mää- rätään 1 ja 2 kohdassa tarkoitetun toimivallan lakkaamisesta kolmessa vaihtoehtoisessa tilan- teessa. Määräyksessä noudatetaan vuoden 1996 Haagin yleissopimuksen 10 artiklan 2 kohtaa, ja tarkoituksena on välttää kyseisten tekstien väliset ristiriidat.

a) Kyseisessä a alakohdassa lähtökohtana on, että avioliittoasiassa annettu tuomio on lopullinen eikä siihen enää voida hakea muutosta eikä sitä voida tarkistaa. Tässä tapauksessa 1 ja 2 koh- taa ei enää sovelleta, sanotun kuitenkaan rajoit- tamatta b alakohdan soveltamista. Lapsen huolto on tällöin määriteltävä joko kansallisen lainsäädännön tai asiaa koskevien kansainvälis- ten yleissopimusten perusteella.

b) Tämän hyvin tunnetun tilanteen lisäksi, ottaen myös huomioon c alakohdassa oleva muita tapauksia koskeva määräys, b alakohdassa mai- nitaan tilanne, jossa sinä ajankohtana, jona avioliittoasiassa annettu tuomio tulee lainvoi- maiseksi eikä siihen voi enää hakea muutosta, lapsen huoltoa koskeva oikeudenkäynti on edelleen vireillä, ja tällöin toimivaltaisuuden on jatkuttava, kunnes huoltoa koskeva tuomio tulee lainvoimaiseksi; lapsen huoltoa koskeva toimivaltaisuus voi myös jatkua avioeroa, asu- museroa tai avioliiton pätemättömäksi julista- mista koskevan päätöksen tultua lainvoimai- seksi. Määräyksen sisällyttäminen tähän yleis- sopimukseen oli tarpeen, koska on mahdollista, että saman maan eri viranomaisten käsitellessä asioita tai myös saman viranomaisen käsiteltä- vinä olevissa asioissa avioliittoasiaa koskeva päätös tulee lainvoimaiseksi, kun lapsen huol- toa koskeva oikeudenkäynti on vielä kesken. Lapsen huoltoa koskeva toimivalta lakkaa tässä tapauksessa viimeksi käsiteltävänä olevan oi- keudenkäynnin päättyessä. Näin ollen lapsen huoltoa koskevan oikeudenkäynnin alettua sitä on myös jatkettava, kunnes asia on lopullisesti ratkaistu. Avioliittoasiaa koskevan kanteen rat- kaiseminen ei saa vaikuttaa vanhempien ja lap- sen odotuksiin siitä, että lapsen huoltoa kos- keva oikeudenkäynti saatetaan päätökseen siinä jäsenvaltiossa, jossa se on aloitettu. Vaikkei sitä erityisesti mainita, tavoitteena on, että toimi- valta ei olisi jatkuva (perpetuatio jurisdictionis), mutta että avioliitto-oikeudenkäynnin yhtey- dessä aloitettua lapsen huoltoa koskevaa oikeu- denkäyntiä ei keskeytettäisi.

c) Artiklan 3 kohdan c alakohtaan sisältyvät muut tapaukset eli toimivallan lakkaaminen oikeu- denkäynnin päätyttyä muusta syystä (esimer- kiksi kun avioerohakemus peruutetaan tai kun toinen puolisoista kuolee).

4 artikla

Kansainvälinen lapsikaappaus

40. Ehkä merkittävin riski puolisoiden yhteisten lasten suojelussa avioliiton hajotessa on se, että toinen vanhemmista vie lapsen pois maasta, kaikkine lap- sen tasapainolle ja suojelulle aiheutuvine xxxxxxx- xxxx. Tällaisten ongelmien ratkaisemiseksi kiinni- tettiin erityistä huomiota Haagissa 25. lokakuuta 1980 tehtyyn yksityisoikeuden alaa koskevaan yleissopimukseen kansainvälisestä lapsikaappauk- sesta. Lasten suojelusta tehdyt yleissopimukset,

kuten vuoden 1996 Xxxxxx yleissopimus ja tämä avioliittoasioita koskeva yleissopimus, jotka sisältä- vät puolisoiden yhteisten lasten suojelua kriisitilan- teessa koskevia kysymyksiä, voivat kuitenkin vai- kuttaa kielteisesti lapsen palauttamiseen, jos asian- mukaisia toimia ei toteuteta. Tämä on nyt tarkas- teltavan yleissopimuksen 4 artiklan tarkoitus.

41. Tässä tapauksessa määrätään erityisestä, vuoden 1980 Haagin yleissopimukseen viittaavasta toimi- valtasäännöstä, jolloin tilanne on erilainen kuin

39 artiklassa, jossa määrätään yhteydestä muihin yleissopimuksiin. Kun 39 artiklassa määrätään tämän yleissopimuksen ensisijaisuudesta muihin yleissopimuksiin nähden sellaisten valtioiden välillä, jotka ovat osapuolina molemmissa, 4 artiklassa määrätään, että 3 artiklaan perustuvaa toimivaltaa on käytettävä vuoden 1980 Haagin yleissopimuk- sen ja erityisesti sen 3 ja 16 artiklan mukaisesti. Tämä turvaa asuinpaikan toimivaltaperusteena sil- loin, kun lapsen luvattoman poisviemisen tai palauttamisen seurauksena lapsen asuinpaikka on tosiasiallisesti muuttunut.

Useista syistä on tärkeää viitata molempiin artikloi- hin. Ensinnäkin koska vuoden 1980 Haagin yleis- sopimuksen 3 artiklassa määrätään, että lapsen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä on pidet- tävä luvattomana, jos

”a) se loukkaa huoltoon liittyviä oikeuksia, jotka kuuluvat henkilölle, laitokselle tai muulle elimelle, joko yhdessä tai yksin, sen valtion oikeusjärjestyksen mukaisesti, missä lapsella oli asuinpaikka välittömästi ennen poisviemistä tai palauttamatta jättä- mistä; ja

b) näitä oikeuksia oli poisviemisen tai palaut- tamatta jättämisen hetkellä tosiasiallisesti käytetty, joko yhdessä tai yksin, tai olisi käytetty, jollei poisviemistä tai palautta- matta jättämistä olisi tapahtunut.

Edellä kohdassa a) tarkoitetut huoltoa koskevat oikeudet saattavat perustua etenkin välittömästi lakiin tai oikeus- tai hallintoviranomaisen pää- tökseen taikka sopimukseen, jolla kyseessä ole- vassa valtiossa on oikeudellisia vaikutuksia.”

Viittaus on tärkeä myös, koska luvattoman poisvie- misen tai palauttamatta jättämisen seurauksista asianosaisille määrätään 16 artiklassa seuraavasti:

”Jos sen sopimusvaltion oikeus- tai hallinto- viranomainen, minne lapsi on viety tai mistä lapsi on jätetty palauttamatta, on saanut tiedon

siitä, että kysymyksessä on 3 artiklassa tarkoi- tettu luvaton lapsen poisvieminen tai palautta- matta jättäminen, se ei saa antaa ratkaisua lapsen huoltoa koskevista oikeuksista ennen kuin on selvitetty, että tämän sopimuksen mukaisia edellytyksiä lapsen palauttamiselle ei ole olemassa, tai ellei hakemusta lapsen palaut- tamisesta ole tehty kohtuullisessa ajassa edellä mainitun tiedon saamisesta lukien.”

Näin ollen vaikka asuinpaikka olisi muuttunut ja voitaisiin katsoa asianmukaiseksi käyttää tässä yleissopimuksessa hyväksyttyjä perusteita, Haagin yleissopimuksen 16 artiklan ensisijaisuus estäisi toteuttamasta lapsen huoltoon vaikuttavia toimen- piteitä ennen kuin palauttamisesta tai palautta- matta jättämisestä on päätetty.

Tässä artiklassa oletetaan, että jäsenvaltiot ovat vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen sopimuspuo- lia. Mahdollisten tulevien uusien jäsenvaltioiden olisikin aiheellista liittyä vuoden 1980 Haagin yleissopimukseen, elleivät ne vielä ole sen sopimus- puolia.

5 artikla

Vastakanne

42. Tässä yleissopimuksessa on tavanomainen vasta- kanteita koskeva sääntö, jonka mukaan toimivalta on sillä tuomioistuimella, jossa alkuperäisen kan- teen käsittely on vireillä, jos vastakanne esitetään. Koska yleissopimuksen soveltamisala on rajoitettu ja koska sen piiriin kuuluvat asiat liittyvät usein muihin asioihin, oli aiheellista täsmentää, että sekä alkuperäisen kanteen että vastakanteen on koskett- ava tämän yleissopimuksen soveltamisalaan kuulu- vaa asiaa. Kyseinen määräys on nähtävä yhteydessä

11 artiklaan (ks. kyseistä vireilläoloa koskevan artiklan selitys), jotta kummassakin artiklassa tar- koitetut tilanteet pidettäisiin erillään, vaikka käy- tännössä niiden vaikutukset voivatkin monissa tapauksissa olla samanlaisia.

6 artikla

Asumuseron muuntaminen avioeroksi

43. Joissakin oikeusjärjestyksissä on varsin tavallista, että asumusero muunnetaan avioeroksi. Tietyissä

valtioissa asumusero on välttämätön, avioeroa edel- tävä vaihe, ja asumuseron ja avioeron välillä on yleensä kuluttava määrätty aika. Joissakin muissa oikeusjärjestyksissä eroa ei kuitenkaan tunneta.

Työryhmä päätyi tähän määräykseen tutkittuaan, voidaanko muissa tilanteissa esittää hakemuksia avioliittoasiassa annetun tuomion täydentämiseksi tai ajantasaistamiseksi. Lopuksi todettiin, että mää- räyksen olisi koskettava ainoastaan asumuseron muuntamista avioeroksi.

Kyseisissä tapauksissa avioeron saaminen on yleis- sopimuksen määräysten mukaisesti mahdollista joko 2 artiklan mukaisesti toimivaltaisen valtion tuomioistuimissa tai sen valtion tuomioistuimissa, jossa asumusero on myönnetty; tällöin on selvää, että muuntamisen mahdollisuus ei riipu yleissopi- muksesta, vaan kyseessä olevan valtion kansalliseen lainsäädäntöön perustuvasta mahdollisuudesta.

7 artikla

2—6 artiklassa tarkoitettu yksinomainen toimivalta

44. Tässä yleissopimuksessa olevien toimivaltasääntö- jen pääpiirteitä on tarkasteltu 2 artiklan yhteydessä (katso 29 kohta); toisin sanoen vain 2—6 artik- lassa lueteltuja perusteita voidaan käyttää, ja ne ovat vaihtoehtoisia eikä niillä ole keskinäistä tär- keysjärjestystä. Tässä artiklassa on kuitenkin haluttu korostaa edeltävissä artikloissa olevien perusteiden yksinomaisuutta tietyn valtion viran- omaisten toimivallan määrittämisessä. Huomatta- koon, että yksinomainen toimivalta koskee vain avioliittoasioita ja niihin liittyviä lapsen huoltoa koskevia kysymyksiä, eikä se näin ollen vaikuta toimivaltasääntöihin alaikäisten suojelua koskevissa asioissa, jotka eivät ole yhteydessä avioliitto-oikeu- denkäyntiin. Yksinomaisuus ei siis vaikuta 8 artik- lan 1 kohdan ja 38 artiklan 2 kohdan määräyk- siin.

45. Koska 2 artiklassa esitetyt perusteet ovat tiettyjen edellytysten mukaisesti puolison asuinpaikka sekä kansalaisuus tai ”kotipaikka” (katso 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu ilmoitus, johon 33 kohdassa viitataan), hakemus voidaan 7 artiklan mukaisesti esittää tuomioistuimelle vain edeltävissä artikloissa

olevien määräysten mukaisesti. Toimivaltasääntö- jen rajoittaminen johtaa muita tapauksia koske- vaan toimivaltaan, josta määrätään 8 artiklassa. Jos Yhdistynyt kuningaskunta näin ollen hyväksyy määritellyn kotipaikan perusteen ja Espanja määri- tellyn kansalaisuuden perusteen, esimerkiksi puoli- soa, joka on Yhdistyneen kuningaskunnan kansa- lainen, jonka kotipaikka on Espanjassa ja jonka asuinpaikka on Brasiliassa, eivät koske 7 artiklan määräykset, mutta häntä voi silti koskea 8 artiklan mukaisesti esitetty hakemus.

8 artikla

Toimivalta muissa tapauksissa

46. Tämä artikla vastaa vuoden 1968 Brysselin yleisso- pimuksen 3 ja 4 artiklassa tarkoitettua liiallista toimivaltaa koskevia sääntöjä. Teksteissä on kui- tenkin joitakin eroja. Edellä mainituissa artikloissa tarkoitettujen toimivaltuuksien luonteen vuoksi vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen 3 artiklan kaltainen määräys on tarpeeton.

47. Yleissopimuksen 7 artiklan (2—6 artiklassa tarkoi- tettu yksinomainen toimivalta) jälkeen tässä artik- lassa käsitellään kansalliseen oikeusjärjestykseen kuuluvia järjestelyjä, joita voidaan käyttää vain tämän artiklan yhteydessä. Kun toinen puolisoista asuu yhteisön ulkopuolisessa valtiossa ja kun mikään yleissopimuksen mukaisista toimivalta- perusteista ei täyty, toimivalta olisi joidenkin jäsen- valtioiden mielestä määritettävä kyseisessä jäsenval- tiossa sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. Täl- laisen tilanteen osalta hyväksytty ratkaisu on yhdentävä, jolloin kantaja, joka on jonkin jäsenval- tion kansalainen ja jonka asuinpaikka on toisessa jäsenvaltiossa, voi vedota kyseisessä valtiossa sovel- lettaviin toimivaltasääntöihin samoin kuin valtion omat kansalaiset. Määräyksen soveltaminen edel- lyttää, että vastaajalla ei ole asuinpaikkaa missään jäsenvaltiossa, hänen ”kotipaikkansa” ei ole min- kään jäsenvaltion alueella eikä hän ole minkään jäsenvaltion kansalainen, 2 artiklan 2 kohdassa olevan ilmoituksen mukaisesti tapaukseen sovellet- tavien perusteiden mukaan (katso edellä).

Kyseistä toimivaltaa nimitetään ”toimivallaksi muissa tapauksissa” ottaen huomioon sen luonne

ja asema yleissopimuksessa määriteltyihin toimival- taperusteisiin nähden. Nimitystä pidettiin parem- pana kuin ”yhteisön ulkopuolisia riita-asioita”. Ottaen huomioon artiklan tarkoitus, joka vastaa läheisesti Brysselin yleissopimuksen 4 artiklan tar- koitusta, siinä ei kuitenkaan eritellä kyseistä toimi- valtaa koskevia määräyksiä, toisin kuin vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen 3 artiklassa.

Joidenkin valtioiden, esimerkiksi Alankomaiden omassa oikeusjärjestyksessä ei ole toimivaltaa, joka voitaisiin määritellä ”toimivallaksi muissa tapauk- sissa” yleissopimuksen 2 artiklan merkityksessä.

Kyseisenlainen toimivalta tunnetaan kuitenkin jois- sakin muissa kansallisissa järjestelmissä. Esimerk- keinä voidaan mainita seuraavat:

Saksassa ”toimivaltana muissa tapauksissa” voitai- siin pitää Zivilprozessordnungin 606 a pykälän 1, 3 ja 4 momentin mukaista toimivaltaa; niissä sää- detään, että saksalaiset tuomioistuimet ovat kans- ainvälisesti toimivaltaisia, kun 1) toinen puolisoista on tai oli avioliiton solmimishetkellä Saksan kansa- lainen, 2) toinen puolisoista on vailla kansalai- suutta ja hänellä on asuinpaikka Saksassa tai 3) kun toisella puolisoista on asuinpaikka Saksassa, paitsi jos asiassa annettavaa tuomiota ei voitaisi tunnustaa missään niistä valtioista, jonka oikeus- järjestelmän piiriin jompikumpi puoliso kuuluu.

Suomessa vuonna 1987 tarkistetun, eräistä kan- sainvälisluontoisista perheoikeudellisista suhteista annetun lain 8 pykälän mukaan avioeroa koskeva asia voidaan tutkia Suomessa, vaikka kummalla- kaan puolisolla ei ole asuinpaikkaa Suomessa, jos sen valtion tuomioistuin, jossa jommallakummalla puolisolla on asuinpaikka, ei ole toimivaltainen tai jos asian vieminen sen valtion tuomioistuimeen, jossa asuinpaikka on, aiheuttaisi hakijalle kohtuut- tomia vaikeuksia ja jos lisäksi asian tutkimista Suomessa on olosuhteisiin katsoen pidettävä aiheel- lisena (forum conveniens).

Espanjassa ainoana esimerkkinä on eräs 1. heinä- kuuta 1985 annetun Ley Orgánica del Poder Judicialin 22 pykälän 3 momentissa olevista säännöksistä, jonka nojalla hakemus voidaan esit- tää Espanjassa, jos kantaja on espanjalainen ja hänen asuinpaikkansa on Espanjassa, mutta hän ei täytä tämän yleissopimuksen 2 artiklan 1 kohdassa olevia vaatimuksia, sekä sen 22 pykälän 2 momen- tissa tarkoitettu nimenomainen tai hiljainen tutkit- tavaksi saattaminen. Muilta osin avioliittoasioita

koskevan kansainvälisen toimivallan perusteet espanjalaisissa säädöksissä ovat samat kuin yleisso- pimuksessa, eli molemmilla puolisoilla on oltava asuinpaikka Espanjassa hakemusta esitettäessä tai molempien puolisoiden on oltava Espanjan kansa- laisia asuinpaikasta riippumatta, jos hakemus esite- tään yhteisesti tai toisen puolison suostumuksella.

Ranskassa kyseeseen tulisi Code civilin 14 pykälä, jonka mukaan Ranskan tuomioistuimet ovat toimi- valtaisia, jos kantaja on Ranskan kansalainen.

Irlannissa Irlannin tuomioistuimet ovat toimivaltai- sia avioliiton pätemättömäksi julistamisen osalta (vuoden 1995 Family Law Actin 39 pykälä), avio- eron osalta (vuoden 1996 Family Law (Divorce) Actin asianomainen pykälä) ja asumuseron osalta (vuoden 1989 Judicial Separation and Family Law Reform Actin 31 pykälä), kun jommankumman puolison 2 artiklan 3 kohdan mukainen kotipaikka on Irlannissa päivänä, jolloin oikeudenkäynti pan- naan vireille.

Italiassa asiaa koskevat kansainvälistä yksityisoi- keutta koskevan Italian järjestelmän uudistamisesta

31. toukokuuta 1995 annetun lain n:o 218 3, 4, 32 ja 37 pykälässä tarkoitetut säännökset.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa erotetaan toisis- taan avioeroa, asumuseroa ja avioliiton pätemättö- mäksi julistamista koskevat oikeudenkäynnit sekä kyseisiin oikeudenkäynteihin liittyvät huoltomää- räykset. Avioeroa, avioliiton pätemättömäksi julis- tamista ja asumuseroa koskevien oikeudenkäyntien osalta tähän artiklaan voivat kuulua toimivaltape- rusteet, jotka perustuvat jommankumman asian- osaisen kotipaikkaan Yhdistyneessä kuningaskun- nassa hakemuksen esittämisajankohtana tai asuin- paikkaan, joka asianosaisella on ollut vähintään vuoden ajan välittömästi ennen kyseistä ajankoh- taa. Skotlannissa avioero- ja asumusero-oikeuden- käyntien osalta toimivaltaisia ovat Sheriff Court

-tuomioistuimet, jos toisella asianosaisella on ollut asuinpaikka Skotlannissa 40 päivää välittömästi ennen hakemuksen esittämistä tai on asunut siellä vähintään 40 päivän ajan enintään 40 päivää ennen kyseistä päivämäärää eikä hänellä ole tiedossa ole- vaa asuinpaikkaa Skotlannissa kyseisenä ajankoh- tana. Yhdistyneen kuningaskunnan oikeusviran- omaiset, Skotlannin Sheriff Court -tuomioistuimet mukaan lukien, ovat toimivaltaisia avioeroa, avio- liiton pätemättömäksi julistamista ja asumuseroa

koskeviin tuomioihin sisältyvien huoltomääräysten osalta; jos asiaa kuitenkin käsitellään aiheellisesti Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolisessa tuo- mioistuimessa, Yhdistyneen kuningaskunnan tuo- mioistuimilla on laaja harkintavalta jättää asia tut- kimatta, jos oikeudenkäyntiä jatketaan Yhdisty- neen kuningaskunnan ulkopuolella ja jos se on lisäksi vireillä sellaisessa oikeusviranomaisessa, joka on toimivaltainen kyseisen maan kansallisen oikeu- den nojalla.

Ruotsissa tuomioistuinten toimivallasta avioero- asioissa on säädetty vuonna 1904 annetussa ja vuonna 1973 muutetussa Lag om vissa internatio- nella rättsförhållanden rörande äktenskap och för- mynderskap -laissa. Yleissopimuksen 8 artiklan osalta Ruotsin tuomioistuimet ovat toimivaltaisia avioeroasioissa, jos molemmat puolisot ovat Ruot- sin kansalaisia, jos kantaja on ruotsalainen ja hänellä on asuinpaikka Ruotsissa tai hänellä on ollut sellainen jossain vaiheessa täytettyään 18 vuotta tai muissa tapauksissa, jos hallitus antaa suostumuksensa asian tutkimiselle Ruotsissa. Xxxxx- xxx voi antaa suostumuksensa vain, jos jompikumpi puolisoista on ruotsalainen tai jos kantaja ei voi viedä asiaa sen valtion tuomioistuimeen, jonka kansalainen hän on.

48. Yleissopimuksen 2—6 artiklassa olevat toimivalta- perusteet huomioon ottaen 1 kohdassa erotetaan toisistaan yleissopimuksessa määritellyt, yksinomai- set perusteet ja kansallisten toimivaltasäännösten soveltamisen periaate, mistä siis käyvät ilmi yleisso- pimuksen maantieteelliset rajat. Yleissopimuksen 8 artiklan 2 kohdassa määriteltyjä vaatimuksia on tarkasteltava seuraavalta kannalta:

a) kantajan on oltava jonkin jäsenvaltion kansa- lainen, jolla on asuinpaikka toisessa jäsenval- tiossa. Näin toteutuu jäsenvaltioiden kansalais- ten välisen yhtäläisen kohtelun periaate 1 koh- dan mukaisesti,

b) vastaajan on täytettävä kaksi edellytystä: toi- saalta hänen asuinpaikkansa on oltava jäsenval- tioiden ulkopuolella ja toisaalta hän ei saa olla minkään jäsenvaltion kansalainen eikä hänellä saa olla kotipaikkaa missään jäsenvaltiossa (2 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen mukaisesti). Molempien edellytysten on täytyt- tävä, koska muutoin tilanteessa olisi sovellet- tava jotakin 2 artiklan perusteista.

2 jakso

C. Tuomioistuimen toimivallan ja menettelyn edellytysten tutkiminen

9 artikla

Toimivallan tutkiminen

49. Tässä yhteydessä on korostettava erityisesti sen merkitystä, että tämän yleissopimuksen mukaisesti asiaa ensin käsitelleen tuomioistuimen on omasta aloitteestaan tutkittava toimivaltansa, ilman että kummankaan osapuolen tarvitsee vaatia sitä. Kan- sallisissa lainsäädännöissä säädetään erittäin tar- kasti avioliittoasioista, jopa tarkemmin kuin vuo- den 1968 Brysselin yleissopimuksen piiriin kuulu- vista varallisuusasioista.

Ottaen huomioon jäsenvaltioiden kansallisten lain- säädäntöjen huomattavat erot ja sovellettavien lain- valintasääntöjen jättämä liikkumavara, 2 artiklassa olevien toimivaltaperusteiden vaihtoehtoisuus voi helposti johtaa siihen, että jotkut puolisot koetta- vat esittää avioliittoasioita koskevan hakemuksensa sellaisen valtion tuomioistuimelle, jonka lainvalin- tasääntöjen perusteella sovelletaan heille edullisinta lainsäädäntöä. Tämän vuoksi tuomioistuimen, jossa kanne ensimmäisenä nostetaan, on tutkittava toimivaltansa, mitä ei tapahtuisi, jos asiaa käsitel- täisiin kyseisessä jäsenvaltiossa vain poikkeukselli- sesti.

Tähän asiaan liittyvää Irlannin erityisongelmaa, joka koskee ulkomaisten tuomioiden tunnustamis- ta, käsitellään 46 artiklaa koskevassa selityksessä.

10 artikla

Menettelyn edellytysten tutkiminen

50. Määräyksen tarkoituksena on taata vastaajan oikeudet. Pelkkä edellisessä artiklassa tarkoitettu toimivallan tutkiminen ei riitä, vaan on myös mää- rättävä vastaavasti menettelyn edellytysten tutkimi- sesta, mikä edellyttää asian käsittelyn keskeyttämis- tä, kunnes on selvitetty, että vastaajalla on ollut mahdollisuus saada haastehakemus tai vastaava asiakirja riittävän ajoissa voidakseen valmistautua vastaamaan asiassa tai että on tehty kaikki voitava tämän varalta. Tarkoituksena on, että tuomioistuin voi varmistua kansainvälisten toimivaltaperusteiden asianmukaisuudesta ja näin välttää mahdollisim- man pitkälle tuomion tunnustamatta jättämisen mahdolliset syyt.

51. Määräys perustuu vuoden 1968 Brysselin yleissopi- muksen 20 artiklaan sekä oikeudenkäynti- ja mui- den asiakirjojen tiedoksiantoa ulkomailla siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa koskevan vuoden 1965 Haagin yleissopimuksen määräyksiin samasta asiasta. Soveltaessaan jotakin yleissopimuksessa määrätyistä toimivaltaperusteista tuomioistuin tut- kii toimivaltansa, jos vastaaja ei vastaa. Valittu sanamuoto on yksinkertaisempi kuin muissa yleis- sopimuksissa, mutta se sisältää olennaiset tekijät:

a) tuomioistuimella on velvollisuus eikä vain mah- dollisuus keskeyttää asian käsittely,

b) tuomioistuin tutkii vastaajan oikeudet varmis- taakseen, että tämä on saanut asiakirjan ”niin hyvissä ajoin, että hän on voinut valmistautua vastaamaan asiassa” ja että ”kaikkiin tätä var- ten tarpeellisiin toimenpiteisiin on ryhdytty”.

Koska äskettäin allekirjoitettiin 26 päivänä touko- kuuta 1997 tehty yleissopimus oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksiannosta Euroopan unionin jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudelli- sissa asioissa, tässä yleissopimuksessa määrätään, että edellä mainitun yleissopimuksen tultua voi- maan sovelletaan sen 19 artiklan määräyksiä

1 kohdassa olevien määräysten asemesta. Koska vuoden 1997 yleissopimusta on mahdollista sovel- taa aikaistetusti, Euroopan unionin yleissopimus korvaa asteittain Haagin yleissopimuksen, minkä vuoksi yleistä voimaantuloa ei tapahdu. Koska Haagin yleissopimuksen 15 ja 16 artikla sisältyvät vuoden 1997 yleissopimukseen, siirtymä yleissopi- muksesta toiseen ei aiheuta olennaisia muutoksia.

3 jakso

D. Vireilläolo ja samassa yhteydessä käsiteltävät kanteet

11 artikla

Vireilläolo ja samassa yhteydessä käsiteltävät kanteet

52. Tämä määräys perustuu Brysselin yleissopimuksen 21 artiklaan ja liittyy lasten suojelun osalta vuoden 1996 Haagin yleissopimuksen 13 artiklaan. Mää- räyksestä keskusteltiin aivan viime hetkeen saakka, ja erimielisyydet johtuvat kahdenlaisista seikoista.

Ensinnäkin vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen 21 artiklaa koskeva Euroopan yhteisöjen tuomiois- tuimen oikeuskäytäntö on tuonut esiin määräyksen nykyisen sanamuodon aiheuttamat vaikeudet sekä samassa yhteydessä käsiteltävien kanteiden rajaami- seen liittyvät ongelmat, koska useissa tapauksissa on ollut kyse vireilläolosta. Kyseinen Brysselin yleissopimuksen artikla kuuluu syystäkin niihin, joihin on kiinnitettävä erityistä huomiota tammi- kuussa 1998 aloitetussa Brysselin ja Luganon yleis- sopimusten yhteisessä tarkistuksessa. Tällä hetkellä tarkastelu on kuitenkin vasta alustavassa vaiheessa, eikä sillä ole vaikutusta nykyiseen tekstiin.

Toisaalta tässä kysymyksessä tulevat erityisen sel- västi esiin jäsenvaltioiden oikeusjärjestysten erot. On otettava huomioon esimerkiksi Suomi ja Ruotsi, joissa avioero on ainoa laillinen keino purkaa elossa olevien puolisoiden välinen avioliitto, koska kyseisten maiden kansallisessa lainsäädän- nössä ei tunneta asumuseroa tai avioliiton pätemät- tömäksi julistamista. Eräät avioeron perusteet kyseisissä maissa ovat kuitenkin samoja, joiden perusteella avioliitto voidaan julistaa pätemättö- mäksi muiden maiden lainsäädännöissä.

Jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen erot vaikuttavat myös itse vireilläolon käsitteeseen. Käsite on tiu- kemmin rajattu joissakin jäsenvaltioissa (kuten Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja Portugalissa), joissa edellytyksenä on sama asia, sama peruste ja samat asianosaiset. Toisissa jäsenvaltioissa vireil- läolon käsite on laajempi ja edellyttää vain samaa asiaa ja samoja asianosaisia.

Vireilläolokäsitteistön avulla pyritään välttämään rinnakkaiset kanteet ja siten mahdollisuus, että samoista asioista annetaan keskenään ristiriitaisia tuomioita. Tavoitteena on ollut sääntö, jolla prior temporis -perusperiaatteen mukaisesti voitaisiin rat- kaista perheoikeudelliset tapaukset, jotka ovat erilaisia kuin varallisuusoikeudelliset tapaukset. Tavanomaisella vireilläolomenettelyllä ei pystytty ratkaisemaan kaikkia ongelmia, minkä vuoksi pyrittiin löytämään uusi sanamuoto tavoitteen saa- vuttamiseksi. Pitkän käsittelyn jälkeen puheenjoh- tajavaltio Luxemburg ehdotti tekstiä, jonka jäsen- valtiot lopulta hyväksyivät.

53. Artiklan 1 kohdassa on perinteinen vireilläoloa koskeva prior temporis -sääntö, jota sovelletaan kaikkiin yleissopimuksessa tarkoitettuihin riita- asioihin, jos ne koskevat samaa asiaa samojen asianosaisten välillä ja niillä on sama peruste. Toi- mivaltaristiriidan välttämiseksi määrätään, että tuo- mioistuin, jossa kanne on nostettu myöhemmin, keskeyttää omasta aloitteestaan asian käsittelyn,

kunnes on ratkaistu, että tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, on toimivaltainen. Tätä määräys- tä sovelletaan, jos kanteet koskevat samaa asiaa (esim. avioero) mutta niillä on eri peruste (esim. xxxxxxxxx ja asumusero).

54. Artiklan 2 kohta on uusi ja siinä on otettu erityisesti huomioon erot, joita jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä on asumuseroon, avioeroon tai avioliiton pätemättömäksi julistamiseen liittyvissä menettelyissä. Tämän kohdan määräys koskee näin ollen ”samassa yhteydessä käsiteltäviä kanteita”, mitä voitaisiin kutsua myös ”vääräksi vireilläo- loksi”. Tätä määräystä sovelletaan tapauksiin, joissa kanteet eivät koske samaa asiaa (esim. avioero ja avioliiton pätemättömäksi julistaminen).

Hyväksytty ehdotus oli puheenjohtajavaltio Lu- xemburgin välitysratkaisu, ja sitä on tarkasteltava erityisesti 3 kohdan suhteen, sillä 1 kohdassa tar- koitettuja tapauksia on todennäköisesti verraten vähän. Hyväksytty ratkaisu katsottiin paremmaksi kuin toinen ehdotus, jossa toimivaltaisena olisi pidetty tuomioistuinta, jonka antamalla tuomiolla on laajimmat oikeusvaikutukset. Tämän ratkaisun perusteina olivat oikeusvarmuus ja välttyminen ongelmien aiheutumiselta maille, joiden lainsää- däntö ei tunne asumuseroa eikä avioliiton pätemät- tömäksi julistamista. Jotkut olisivat toivoneet jous- tavampaa sääntelyä, samaan tapaan kuin vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksessa samassa yhtey- dessä käsiteltävien kanteiden osalta.

Ensi lukemalta voisi vaikuttaa siltä, että 2 kohta on toistoa tai tarpeeton, koska ratkaisu on sama kuin 1 kohdassa, jossa tarkoitetuissa tapauksissa kanteet eivät koske samaa asiaa. Tällainen arvio olisi vir- heellinen, koska 1 kohta käsittää myös lapsen huollon, mutta 2 kohdan soveltamisala on sitä vastoin haluttu tarkoituksella rajata avioeroon, asumuseroon ja avioliiton pätemättömäksi julista- miseen: vireilläolon sääntöä sovelletaan vain näi- hin, kun kanteen kohteena ei ole sama asia.

55. Artiklan 3 kohdassa määrätään, mitä seuraa siitä, että tuomioistuin, jossa kanne ensin nostettiin, on todennut itsensä toimivaltaiseksi. Pääsäännön mu- kaan sen tuomioistuimen, jossa kanne on nostettu myöhemmin, on jätettävä asia ensiksi mainitun tuomioistuimen tutkittavaksi. Kyseisessä kohdassa on myös erityinen sääntö, jonka mukaan myöhem- män kanteen nostaja voi halutessaan siirtää asian siihen tuomioistuimeen, joka on todennut itsensä toimivaltaiseksi sillä perusteella, että kanne on nos- tettu siinä ensin. Näin ollen 3 kohdan toisen ala- kohdan ensimmäinen sana ”tällöin” on tulkittava siten, että vasta silloin kun se tuomioistuin, jossa kanne on nostettu myöhemmin, jättää asian tutki- matta, kantajalla on mahdollisuus siirtää asia

siihen tuomioistuimeen, joka on todennut itsensä toimivaltaiseksi sillä perusteella, että kanne nostet- tiin ensin siinä. Kyseisessä 3 kohdassa oleva sääntö on osa joulukuussa 1997 saavutettua poliittista yhteisymmärrystä, jolle työryhmä on tyytynyt vain antamaan sopivan muodon. On kuitenkin todet- tava, että eräät työryhmän jäsenet eivät hyväksy- neet tälle 3 kohdalle annettua laajaa soveltamisa- laa, vaan kannattivat sitä, että mahdollisuus toiseen kanteeseen rajattaisiin 2 kohdassa tarkoitettuihin tapauksiin.

On joka tapauksessa huomattava, että tämän artik- lan 3 kohdassa oleva sääntö on erilainen kuin 5 artiklassa oleva sääntö (vastakanne). Jälkimmäi- nen koskee toimivaltaa, kun taas 11 artiklassa oleva sääntö koskee toimivaltamääräysten sovelta- mista samassa yhteydessä käsiteltäviä kanteita kos- kevissa tapauksissa. On myös huomattava, että artikloja sovelletaan eri tavoin, koska joissakin tapauksissa vastakannetta ei voida esittää (esim. koska ajankohta ei ole sopiva), kun taas 11 artik- lan 3 kohdan sääntöä voidaan soveltaa aina.

56. Samassa yhteydessä käsiteltäviä kanteita koskevan säännön sisällyttäminen 11 artiklaan on johtanut tätä asiaa koskevan erillisen artiklan poistamiseen, koska tämän yleissopimuksen piirissä ei katsota enää olevan sellaisia tapauksia, joita samassa yhtey- dessä käsiteltäviä kanteita koskeva määräys ei kat- taisi.

57. On korostettava, että tämän säännön mukaisesti sen tuomioistuimen, jossa kanne on nostettu myö- hemmin, on aina luovuttava asian tutkimisesta sen tuomioistuimen hyväksi, jossa kanne on ensin nos- tettu — silloinkin, kun kyseisen jäsenvaltion kan- sallisessa lainsäädännössä ei tunneta asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista. Näin ollen, jos esimerkiksi Ruotsissa jätettäisiin avioero- hakemus ja Itävallassa hakemus avioliiton pätemät- tömäksi julistamiseksi, Itävallan oikeuslaitoksen olisi luovuttava asian käsittelystä, vaikka Ruotsin laissa ei olekaan säännöksiä avioliiton pätemättö- mäksi julistamisesta. Mutta kun avioeropäätös olisi lopullinen Ruotsissa, asianosainen voisi kääntyä Itävallan tuomioistuimen puoleen varmistuakseen siitä, että avioerolla, joka Itävallan oikeuden mukaan olisi avioliiton pätemättömäksi julistami- nen, on tarpeellinen taannehtiva vaikutus toisin kuin avioerolla, jolla ei ole taannehtivaa vaikutus- ta. On lisäksi otettava huomioon, että tämän yleissopimuksen mukainen tunnustaminen rajoit- tuu siviilisäädyn muutokseen (ks. jäljempänä

64 kohta). Samaa periaatetta sovellettaisiin päin- vastaiseen tilanteeseen. Yleissopimuksen mukaan olisi siis mahdollista, että Itävallassa annettu tuo- mio avioliiton pätemättömäksi julistamisesta saa Ruotsissa

annetun avioerotuomion vaikutuksen. Samoja on- gelmia ei kuitenkaan esiintyisi asumuseron yhtey- dessä, sillä vaikka asumuseroa ei tunneta Ruotsin laissa, avioerolla on laajemmat vaikutukset, jotka ylittävät asumuseron vaikutukset.

4 jakso

E. Väliaikaiset toimenpiteet ja turvaamistoimet

12 artikla

58. Väliaikaisia toimenpiteitä ja turvaamistoimia kos- kevaan määräykseen ei sovelleta yleissopimuksen toimivaltasääntöjä sen soveltamisalaan kuuluvien menettelyjen osalta. On myös huomattava, että tätä artiklaa sovelletaan vain kiireellisissä tapauksissa. Kyseinen määräys on otettu vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen 24 artiklasta, joskin se on kyseisen artiklan määräyksiä kattavampi. Vaikka Brysselin yleissopimuksen 24 artiklan määräys aiheuttaakin ongelmia, joista keskustellaan käynnissä olevassa Brysselin ja Luganon yleissopimusten tarkistuk- sessa, tässä yhteydessä päätettiin kuitenkin olla laatimatta uutta määräystä eikä siihen myöskään sisällytetty asiasta tehtyjä ehdotuksia. Se, miten ja missä muodossa Xxxxxxxxx yleissopimuksen vastaa- vaan määräykseen mahdollisesti tehtävät paran- nukset voidaan sisällyttää tähän sopimukseen, jää tässä ja muutamassa muussa samankaltaisessa tapauksessa myöhemmin ratkaistavaksi.

59. Määräyksen sisällön osalta on huomattava, että vaikka väliaikaisia toimenpiteitä tai turvaamistoi- mia voidaan toteuttaa yleissopimuksen piiriin kuu- luvien menettelyjen yhteydessä ja vain kiireellisissä tapauksissa, ne koskevat sekä henkilöitä että omai- suutta, jotka siis eivät kuulu yleissopimuksen alaan, kun kyse on kansallisissa säännöksissä tarkoitetuis- ta toimenpiteistä. Eroavuudet Brysselin yleissopi- mukseen ovat huomattavia, koska Xxxxxxxxx yleisso- pimuksen 24 artiklassa tarkoitetut toimenpiteet rajoittuvat yleissopimuksen soveltamisalaan kuulu- viin asioihin, mutta niillä on sitävastoin ekstraterri- toriaalisia vaikutuksia. Mahdollisia toimenpiteitä on hyvin paljon, koska ne voivat koskea sekä henkilöitä että omaisuutta kyseisessä valtiossa, mikä onkin välttämätöntä avioero-oikeudenkäyn- neissä. Yleissopimuksessa ei ole mainintaa toimen- piteiden laadusta eikä niiden yhteydestä avioliitto- oikeudenkäynteihin. Tämän vuoksi toimenpiteet voivat myös koskea asioita, jotka eivät kuulu yleis- sopimuksen soveltamisalaan. Tämä sääntö perus-

tuu kansallisen lainsäädännön soveltamisen periaat- teeseen, ja se poikkeaa tämän asian osalta yleisso- pimuksen ensimmäisessä osastossa vahvistetuista säännöistä. Säännössä täsmennetään, että toimenpi- teet voidaan toteuttaa jossakin valtiossa, vaikka toisen valtion tuomioistuin on toimivaltainen tutki- maan asian. Toimenpiteitä ei luonnollisesti voida enää toteuttaa, kun toimivaltainen viranomainen on antanut yleissopimuksen johonkin toimivaltape- rusteeseen perustuvan päätöksen, ja tämä päätös on tunnustettu (tai pantu täytäntöön) tämän yleis- sopimuksen mukaisesti. Muita yleissopimuksen soveltamisalaan kuulumattomia asioita, esimerkiksi aviovarallisuussuhteita, koskevia toimenpiteitä voi- daan edelleen toteuttaa siihen asti, kunnes toimival- tainen tuomioistuin antaa asianmukaiset tuomiot.

Tässä artiklassa olevalla säännöllä rajoitetaan toi- menpiteiden alueelliset vaikutukset valtioon, jossa ne toteutetaan.

III OSASTO

F. Tunnustaminen ja täytäntöönpano

13 artikla

Tuomion määritelmä

60. Tämän artiklan määräykset on otettu osittain vuo- den 1968 Brysselin yleissopimuksen 25 artiklasta. Tarkoituksena on määritellä, mitä tarkoitetaan ”tuomiolla” tunnustamisen ja täytäntöönpanon yhteydessä. Tämän vuoksi 1 kohdassa olevan ylei- sen määritelmän lisäksi 2 kohdassa on selvennys siitä, että III osaston määräyksiä sovelletaan myös menettelyistä aiheutuvien kustannusten määrän vahvistamiseen sekä niitä koskevaan määräykseen tai päätökseen. Tätä artiklaa sovellettaessa on otettava huomioon, että se koskee myös 1 artiklan

2 kohdassa tarkoitettujen viranomaisten antamia päätöksiä (ks. edellä 20 kohdan A alakohta).

Joissain kieliversioissa samaa termiä voidaan käyt- tää sekä asiaratkaisusta että täytäntöönpanoa kos-

kevasta päätöksestä, kun taas toisissa kieliversioissa kumpaakin varten on oma terminsä.

Työryhmässä keskusteltiin laajasti siitä, kuuluvatko ”tuomion” käsitteeseen vain myönteiset päätökset vai myös jossakin jäsenvaltiossa tehdyt kielteiset päätökset eli päätökset, jotka eivät olisi johtaneet avioeroon, asumuseroon tai avioliiton pätemättö- mäksi julistamiseen. Ottaen huomioon toisaalta, että toimeksiantona oli laatia yleissopimus, joka helpottaa avioeroa, asumuseroa ja avioliiton päte- mättömäksi julistamista koskevien päätösten tun- nustamista ja täytäntöönpanoa, ja toisaalta jäsen- valtioiden väliset suuret erot avioeroon ja asumus- eroon liittyvissä asioissa, ”tuomiolla” tarkoitetaan vain myönteisiä eli avioeroon, asumuseroon tai avioliiton pätemättömäksi julistamiseen johtaneita päätöksiä.

Mitä tulee lapsen huoltoa koskeviin päätöksiin, jotka kuuluvat yleissopimuksen soveltamisalaan ja joihin sovelletaan 3 artiklan toimivaltasääntöjä, joillakin avioliittoasioissa annetuilla myönteisillä päätöksillä voi olla lapsen huollon kannalta kieltei- siä vaikutuksia toiseen henkilöön kuin siihen, jonka eduksi tuomio annettiin. On selvää, että tällainen tuomio kuuluu yleissopimuksen sovelta- misalaan.

Erityistä huomiota on kiinnitettävä Alankomaiden ja Belgian tuomioistuinten antamiin avioerotuo- mioihin. Alankomaiden lainsäädännön mukaan avioerotuomiot on rekisteröitävä, jotta avioero saisi lainvoiman. Jos tuomiota ei ole rekisteröity kuuden kuukauden kuluessa sen antamisesta, tuo- mio lakkaa olemasta lainvoimainen. Belgian lain- säädännön (Code judiciaire/Gerechtelijk Wetboek, 1275, 1303, 1309 ja 1310 pykälä) mukaan avioe- roa tai asumuseroa koskevan tuomion tuomiolau- selma on merkittävä siviilirekisteriin kuukauden kuluessa siitä, kun tuomio on ilmoitettu rekisteriin. Tätä ei edellytetä avioliiton pätemättömäksi julista- misen yhteydessä. Tuomion rekisteriin merkitse- mättä jättäminen merkitsee kuitenkin vain sitä, että avioerolla ei ole lainvoimaa kolmansiin osapuoliin nähden.

”Lapsen huoltoa” koskevien toimenpiteiden mää- ritteleminen kuuluu kansalliseen lainsäädäntöön. Tätä asiaa on selvitetty 1 artiklan yhteydessä.

Kustannusten osalta on otettava huomioon 38 ar- tiklan 1 kohdassa oleva määräys, joka koskee riita-asiain oikeudenkäynnistä vuonna 1954 tehdyn Haagin yleissopimuksen ja kansainvälisluonteisten oikeudenkäyntien helpottamisesta vuonna 1980 tehdyn Haagin yleissopimuksen soveltamista.

61. Artiklan 3 kohdalla on erityinen tavoite. Vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksessa tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevaa osastoa seuraa erityinen osasto, joka koskee virallisia asiakirjoja ja tuo- mioistuimessa tehtyä sovintoa, jotka voidaan jättää tunnustamatta tai täytäntöönpanematta ainoastaan jos se olisi vastoin oikeusjärjestyksen perusteita. Aluksi harkittiin tämän säännön sisällyttämistä tähän yleissopimukseen tai sen pois jättämistä. Kansallisten lainsäädäntöjen tarkastelun jälkeen oli kuitenkin ilmeistä, että joissakin valtioissa ei käy- tännössä esiintynyt tapauksia, joissa kyseinen sääntö olisi tarpeellinen, kun taas toisille valtioille se oli välttämätön — esimerkiksi Skotlannissa on tällaisia tapauksia, ja Suomessa toimivaltaisen hal- lintoviranomaisen vahvistamien lapsen huoltoa koskevien sopimusten yhteydessä. Kun käytettä- vissä olevat mahdollisuudet oli tutkittu, ei katsottu tarpeelliseksi ottaa kyseistä sääntöä suoraan Brys- selin yleissopimuksesta, vaan mieluummin lisättiin 13 artiklaan 3 kohta, jossa rinnastetaan ”viralliset asiakirjat, jotka on asianmukaisesti laadittu jossa- kin jäsenvaltiossa ja jotka ovat siellä täytäntöönpa- nokelpoisia, sekä sopimusvaltion tuomioistuimessa oikeudenkäynnin kuluessa tehty sovinto, joka tun- nustetaan ja joka on täytäntöönpanokelpoinen sanotussa jäsenvaltiossa” saman artiklan 1 koh- dassa tarkoitettuihin ”tuomioihin”.

Yhdistyneessä kuningaskunnassa virallisia asiakir- joja voidaanlaatia vain Skotlannin oikeusjärjestel- män puitteissa, vaikka ne tunnustetaan kaikissa oikeusjärjestelmissä täytäntöönpanokelpoisiksi. Niiden on oltavla asiakirjoja, jotka julkinen viran- omainen on todennut täytäntöönpanokelpoisiksi ja jotka voidaan kirjata Skotlannin Higher Courtsissa oleviin julkisiin rekistereihin, Books of Council and Session ja Books of the Sheriff Court. Kirjaamisen jälkeen asiakirja saa tuomioistuimen tuomiota vas- taavan lainvoiman. Tällaiset asiakirjat voivat Skot- lannin perheoikeuskäytännössä liittyä mihin ta- hansa aviopuolisoiden keskinäisten suhteiden uu- delleenjärjestelyyn avioeron jälkeen. Kyse voi olla paitsi tämän yleissopimuksen piiriin kuulumatto- mista asioista, kuten aviovarallisuussuhteet, myös lapsia koskevista mutta lapsen huollon piiriin kuuluvista asioista. Tällä pyritään erottamaankysei- set asiakirjat sopimuksista, joita vanhemmat, jotka eivät ole avioliitossa, voivat tehdä lastensa huollos- ta vuoden 1995 Children (Scotland) Actin 4 artik- lan mukaisesti.

Vaikka käytännössä oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisuuteen perustuva poikkeus voisi tarvittaessa riittää siihen, ettei kyseisten sovintojen oikeusvai- kutuksia hyväksyttäisi siviilisäätyä koskevissa asioissa toisessa valtiossa, ei kuitenkaan katsottu tarpeelliseksi sisällyttää tähän yleissopimukseen Brysselin yleissopimuksen 50 artiklan kaltaista määräystä, koska perheoikeuden alalla tunnusta- matta jättäminen voi perustua muihinkin syihin (esim. 15 artiklan 2 kohdan b alakohta). Tämän vuoksi sovintojen tunnustamatta jättämistä on

tarkasteltava yhdessä tuomioiden tunnustamatta jättämisen perusteiden kanssa.

1 jakso

G. Tunnustaminen

14 artikla

Tuomion tunnustaminen

62. Tämän artiklan määräysten perustana on vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen 26 artikla. Nämä artiklat eroavat kuitenkin olennaisesti toisistaan tässä yleissopimuksessa käsiteltävien asioiden osalta, ja tämä ero liittyy tunnustamisen vaikutuk- siin. Vaikka kaikki olivat yhtä mieltä 1 kohdasta, jonka mukaan jäsenvaltiossa annettu tuomio tun- nustetaan ilman erityistä menettelyä muissa jäsen- valtioissa, yhteisymmärrykseen ei päästy tunnusta- misen vaikutuksista eikä etenkään tärkeimmästä vaikutuksesta eli tietojen päivittämisestä siviilisää- tyä koskevissa rekistereissä.

63. Pitkien keskustelujen jälkeen päästiin 14 artiklan 2 kohdasta sopimukseen, jonka mukaisesti tietojen päivittäminen jonkin jäsenvaltion siviilisäätyä kos- kevassa rekisterissä ei edellytä erityistä menettelyä, vaan riittää, kun avioerosta, asumuserosta tai avio- liiton pätemättömäksi julistamisesta on olemassa toisessa jäsenvaltiossa annettu lopullinen tuomio. Kyseessä ei näin ollen ole oikeudellinen tunnusta- minen, vaan eräänlainen tunnustaminen siviilisää- dyn rekisteröintiä varten.

Tätä määräystä laadittaessa otettiin huomioon kansainvälisessä väestörekisteritoimikunnassa val- mistellun, avioliittoasioissa annettujen tuomioiden tunnustamisesta 8. syyskuuta 1967 tehdyn yleisso- pimuksen 8 artikla. Kyseinen 14 artiklan määräys on ehdottomasti merkittävä muutos, jota Euroopan kansalaiset arvostanevat suuresti, koska juuri tätä vaikutusta useimmiten tavoitellaan. Yleissopimuk- sen tultua voimaan se merkitsee ajan ja rahan säästöä, sillä siviilisäätyä koskevat rekisterit päivi- tetään ilman muuta päätöstä, mikä on merkittävä edistysaskel vuoden 1968 Brysselin yleissopimuk- seen nähden. On huomattava, että tuomion on oltava lopullinen eikä siihen siis saa hakea muu-

tosta tuomion antaneessa valtiossa voimassa olevin tavanomaisin muutoksenhakukeinoin. Myös tämä määräys eroaa vuoden 1968 Brysselin yleissopi- muksesta. Vaadittavia asiakirjoja käsitellään 33 ar- tiklan 3 kohdan yhteydessä.

64. Yleissopimuksen soveltamisalaa koskevan 1 artik- lan käsittelyn yhteydessä todettiin jo yleissopimuk- sessa käsitellyistä asioista, että tässä artiklassa tar- koitettu tunnustaminen ei vaikuta aviovarallisuus- suhdetta, elatusta tai muita taloudellisia tai muun- laisia samaan tuomioon sisältyviä seurauksia kos- keviin kysymyksiin. Se koskee näin ollen vain avio- liiton purkamisen tai asumuseron tunnustamista (ks. edellä 22 kohta). Väliaikaisten toimenpiteiden osalta katso 12 artikla, muistion 59 kohta.

65. Kuten jo vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksessa todettiin, ulkomaisen tuomion tunnustaminen tai tunnustamatta jättäminen on mahdollista saada vahvistetuksi, ja tällöin noudatetaan täytäntöönpa- nosta määrättyä menettelyä 3 kohdan mukaisesti. Pyydettäessä vahvistusta tuomion tunnustamisesta tai tunnustamatta jättämisestä, on käsite ”jokainen, jonka etua tuomion tunnustaminen koskee” tulkit- tava sovellettavan kansallisen lainsäädännön mu- kaisesti väljästi, jolloin se voi käsittää myös yleisen syyttäjän tai muun vastaavan viranomaisen, jos se on mahdollista siinä valtiossa, jossa tuomio tunnustetaan tai jätetään tunnustamatta.

66. Sääntö, joka koskee tuomion tunnustamista vireillä olevan asian yhteydessä, on peräisin Brysselin yleis- sopimuksen 26 artiklasta tietyin muutoksin. Tuo- mioistuimet, joissa pääasiaa käsitellään, ovat tilan- teen helpottamiseksi toimivaltaisia ratkaisemaan myös vireillä olevassa asiassa esille tulleen kysy- myksen tuomion tunnustamisesta.

15 artikla

Tunnustamatta jättämisen perusteet

67. Vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen 27 artiklan tapaan tässä artiklassa mainitaan perusteet, joiden

nojalla tuomio voidaan jättää tunnustamatta tai panematta täytäntöön. Yleissopimuksen sovelta- misalan vuoksi oli otettava huomioon myös vuo- den 1996 Haagin yleissopimuksen 23 artiklassa olevat tunnustamatta jättämisen perusteet, jotta molempia yleissopimuksia olisi aikanaan helpompi soveltaa yhdenmukaisesti. Jotkut valtiot katsoivat, että tunnustamatta jättämisen perusteiden olisi oltava vapaaehtoisia, mutta useimmat valtiot tai- puivat kannattamaan niiden pakollisuutta Brysselin yleissopimuksen 27 artiklan tapaan. Tämän artik- lan sääntöjen yhteydessä on otettava huomioon

16 artiklassa tarkoitetut rajoitukset ja viittaus 43 artiklaan.

68. Artiklan rakenne voi olla jossakin määrin yllättävä. Artiklan 1 kohdassa mainitaan nimittäin perusteet, joiden nojalla avioeroa, asumuseroa ja avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevaa tuomiota ei tunnusteta, kun taas 2 kohdassa mainitaan perus- teet, joiden nojalla avioliittoasiain käsittelyn yhtey- dessä annettua lapsen huoltoa koskevaa tuomiota ei tunnusteta. Tämä jäsentely johtuu siitä, että vaikka nämä molemmat tuomiotyypit liittyvät kiin- teästi avioliitto-oikeudenkäynteihin, ne voivat olla eri viranomaisten antamia riippuen siinä valtiossa noudatettavasta kansallisesta toimivaltajaosta, jossa tuomio on annettu. Toinen syy jäsentelyyn on se, että avioliittoasiaan liittyvän menettelyn ja lapsen huoltoa koskevan menettelyn tavoite ovat siinä määrin erilaisia, että tunnustamatta jättämisen perusteet eivät voi olla samat molemmissa tapauk- sissa. Tämän vuoksi oli syytä jakaa tuomioiden tunnustamatta jättämisen perusteet artiklan kah- teen eri kohtaan.

69. Ensimmäinen peruste avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevien tuomioiden tunnustamatta jättämiseen on perintei- sesti ollut se, että tuomio on selvästi sen jäsenval- tion oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen, jossa tunnustamista pyydetään. Jäsenvaltiot eivät halua luopua tästä perusteesta, vaikka kokemus osoittaa, että Brysselin yleissopimuksen 27 artiklan 1 koh- dan vastaavalla määräyksellä ei ole ollut käytännön merkitystä. Perheoikeudellisissa tapauksissa otetaan kuitenkin herkemmin huomioon perusperiaatteet, joihin oikeusjärjestyksen perusteita koskevat syyt pohjautuvat, kuin varallisuusoikeudellisissa tapauk- sissa. On lisäksi syytä huomata, että yleissopimuk- sen 18 artiklassa kielletään tuomion asiaratkaisun uudelleen tutkiminen, 17 artiklassa kielletään ulko- maisen tuomion tunnustamatta jättäminen sillä perusteella, että valtiossa, jossa tunnustamista pyy- detään, ei myönnetä avioeroa, asumuseroa tai avio- liiton pätemättömäksi julistamista samojen tosiseik-

kojen perusteella, ja 16 artiklan 3 kohdassa tode- taan, että tuomioistuimen toimivaltaa koskevat säännökset eivät kuulu oikeusjärjestyksen perustei- siin.

On kuitenkin huomattava, että valtiot ovat tässä asiassa hyvin tarkkoja, koska niiden avioerolain- säädännöissä on suuria eroja. Jäsenvaltiot, joissa avioliiton purkaminen on yksinkertaisinta, pelkää- vät, että niiden tuomioita ei tunnusteta jäsenval- tioissa, joissa säännöt ovat tiukemmat. Riittävien takeiden antamiseksi molemmille ryhmille luotiin järjestelmä, jossa toisaalta tuomio voidaan jättää tunnustamatta, jos se on selvästi vastoin sen valtion oikeusjärjestyksen perusteita, jossa tunnustamista pyydetään (15 artiklan 1 kohdan a alakohta), mutta jossa toisaalta 17 artiklan mukaan tuomion tunnustamisesta ei voida kieltäytyä sillä perusteella, että avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättö- mäksi julistamista ei sallita samojen tosiseikkojen perusteella (katso 17 artiklaa koskeva selvitys). Tuomioita tunnustaessaan toimivaltaisen tuomiois- tuimen on arvioitava annettu tuomio tämän koh- dan edellisessä kappaleessa mainittujen määräysten perusteella. Ratkaisu perustuu avioerojen ja asumuserojen tunnustamista koskevaan vuoden 1970 Haagin yleissopimukseen, jonka osapuolina jotkut jäsenvaltiot ovat.

Tässä yhteydessä on myös otettava huomioon Irlannin julistus (katso 46 artiklan 2 kohta) ja 9 artiklassa oleva määräys, jonka mukaan valtion, jossa kanne on nostettu, on tutkittava oma toimi- valtansa.

70. Artiklan 1 kohdan b alakohdassa mainitaan perus- te, joka on useimmiten johtanut tuomion tunnus- tamatta jättämiseen vuoden 1968 Brysselin yleisso- pimuksen nojalla (27 artiklan 2 kohta). Siksi se on myös aiheuttanut yhteisöjen tuomioistuimelle eni- ten tunnustamatta jättämisen perusteisiin liittyviä ongelmia ja kysymyksiä. Kyseessä on tunnusta- matta jättäminen tapauksissa, jossa tuomio on annettu poisjäänyttä vastaajaa vastaan eikä asiaa ole annettu tiedoksi asianmukaisesti niin hyvissä ajoin, että tämä olisi voinut valmistautua vastaa- maan asiassa. Brysselin yleissopimukseen verrat- tuna tässä artiklassa on lisämääräys, jonka mukai- sesti tuomio on tunnustettava — mitä yleissopi- muksen asianmukainen soveltaminen jo edellyttää- kin — jos vastaaja yksiselitteisesti hyväksyy tuo- mion esimerkiksi solmittuaan uuden avioliiton.

71. Artiklan 1 kohdan c ja d alakohdassa määrätään sellaisen tuomion ristiriitaisuudesta muiden tuo- mioiden kanssa, jonka tunnustamista pyydetään. Tuomioiden ei tarvitse koskea samaa asiaa eikä niiden perusteen tarvitse olla sama, toisin kuin vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen 27 artiklan 5 kohdassa edellytetään.

Ensimmäinen, c alakohdan määräys koskee tuo- mion ristiriitaisuutta sellaisen tuomion kanssa, joka on annettu oikeudenkäynnissä samojen asianosais- ten välillä siinä jäsenvaltiossa, jossa tunnustamista pyydetään, riippumatta siitä, onko viimeksi maini- tussa valtiossa annettu tuomio aikaisempi vai myö- häisempi kuin tuomio, jonka tunnustamista pyyde- tään. Erityinen ongelma aiheutuu siitä, kun toinen tuomio koskee avioeroa ja toinen asumuseroa. Esi- merkki selvittänee tilannetta. Tarkastellaan tapaus- ta, jossa valtio A on antanut asumuserotuomion ja valtio B myöhemmin avioerotuomion. Jos avioero- tuomion tunnustamista haetaan valtiossa A, tunnustamisesta ei voida kieltäytyä sen perusteella, että tuomio olisi ristiriidassa valtiossa A aiemmin annetun asumuserotuomion kanssa, koska asumu- sero voidaan katsoa avioeroa valmistelevaksi toi- meksi; tämän vuoksi asumuserotuomio ei olisi risti- riidassa myöhemmin annetun avioerotuomion kanssa. Sitä vastoin jos valtiossa A annetun asumu- serotuomion tunnustamista haetaan valtiossa B, jossa avioliitto on purettu avioerotuomiolla, tuo- mio olisi jätettävä tunnustamatta, koska valtiossa B annettu avioerotuomio korvaa asumuserotuomion. Tämän tulkinnan etuna on, että puolisoiden aviolli- nen tilanne on sama viidessätoista jäsenvaltiossa. Muunlainen tulkinta johtaisi siihen, että neljässä- toista jäsenvaltiossa puolisoiden voitaisiin katsoa eronneen, mutta valtiossa A vain olevan asumuse- rossa.

Toinen, d alakohdan määräys koskee tapauksia, joissa toisessa jäsenvaltiossa tai yhteisöön kuulu- mattomassa valtiossa samojen asianosaisten välillä annettu tuomio on annettu ennen toista tuomiota ja lisäksi täyttää ne edellytykset, jotka ovat tarpeen sen tunnustamiseksi siinä jäsenvaltiossa, jossa tun- nustamista pyydetään. Esimerkki selvittänee kysei- stä tilannetta. Yhteisön ulkopuolisessa valtiossa E annetaan asumuserotuomio, joka täyttää edellytyk- set sen tunnustamiseksi jäsenvaltiossa B. Jäsenval- tiossa C annetaan myöhemmin samojen puolisoi- den välillä avioerotuomio, jonka tunnustamista pyydetään jäsenvaltiossa B. Tällöin jäsenvaltiossa C annettu avioerotuomio ei ole ristiriidassa yhteisöön kuulumattomassa valtiossa E aikaisemmin annetun asumuserotuomion kanssa, ja tämän vuoksi se tun- nustetaan jäsenvaltiossa B. Päinvastaisessa tapauk- sessa, jossa yhteisöön kuulumaton valtio E on

antanut avioerotuomion ja myöhemmin jäsenval- tiossa C annetaan asumuserotuomio, jäsenval- tiossa C annettua tuomiota ei tunnusteta jäsenval- tiossa B sillä perusteella, että se on ristiriidassa yhteisöön kuulumattomassa valtiossa E annetun avioerotuomion kanssa, koska viimeksimainittu tuomio täyttää edellytykset sen tunnustamiseksi jäsenvaltiossa B.

72. Artiklan 2 kohdassa mainitaan perusteet, joiden nojalla voidaan jättää tunnustamatta lapsen huol- toa koskevat tuomiot, ymmärrettynä laajasti siten, että niihin kuuluvat tuomioistuimien antamien tuo- mioiden lisäksi kaikenlaiset muiden viranomaisten tekemät, avioeroon liittyvät päätökset. Edellä on jo perusteltu lapsen huoltoa koskevien ja avioliitto- asioihin liittyvien tuomioiden tunnustamatta jättä- misen perusteiden erottamista toisistaan. Tämän lisäksi on syytä tarkastella lähemmin nyt puheena oleviin alakohtiin sisältyviä perusteita.

73. Määräys oikeusjärjestyksen perusteista, joka on myös 2 kohdan a alakohdassa, vastaa täysin vuo- den 1996 Haagin yleissopimuksen 23 artiklan 2 kohdan d alakohdassa olevaa määräystä, jonka mukaan tuomiota ei voida jättää tunnustamatta vain siksi, että se on selvästi vastoin oikeusjärjes- tyksen perusteita, vaan lisäksi on samanaikaisesti otettava huomioon lapsen etu.

Vastaajan poisjääminen on mainittu c alakohdassa, ja huomautukset, jotka liittyvät saman artiklan 1 kohdan b alakohtaan, koskevat myös sitä.

Samoin kuin vuoden 1996 Haagin yleissopimuk- sessa (23 artiklan 2 kohdan b ja c alakohta) tunnustamatta jättämisen perusteita ovat (b ja d alakohdassa) se, ettei lapselle ole annettu tilai- suutta tulla kuulluksi tai ettei sellaiselle henkilölle, jonka huoltajan asemaa tuomio loukkaa, ole varattu tilaisuutta tulla kuulluksi. Lapsen kuulemi- sen on tapahduttava kyseisessä jäsenvaltiossa sovel- lettavien sääntöjen mukaisesti, mukaan lukien

20. marraskuuta 1989 tehty lapsen oikeuksia kos- keva Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus ja erityisesti sen 12 artikla, jossa määrätään seuraa- vaa:

”1. Sopimusvaltiot takaavat lapselle, joka kykenee muodostamaan omat näkemyksensä,

oikeuden vapaasti ilmaista nämä näkemyksensä kaikissa häntä koskevissa asioissa. Lapsen näke- mykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti.

2. Tämän toteuttamiseksi lapselle on an- nettava erityisesti mahdollisuus tulla kuulluksi häntä koskevissa oikeudellisissa ja hallinnolli- sissa toimissa, joko suoraan tai edustajan tai asianomaisen toimielimen välityksellä kansalli- sen lainsäädännön menettelytapojen mukaises- ti.”

Artiklan 2 kohdan e ja f alakohdassa tunnusta- matta jättämisen perusteeksi mainitaan ristiriita toisen tuomion kanssa ja annetaan eri sääntö sen mukaan, onko tuomio annettu siinä jäsenvaltiossa, jossa tunnustamista pyydetään, vai toisessa jäsen- valtiossa vai yhteisöön kuulumattomassa valtiossa, jossa lapsella on asuinpaikka. Koska kyseessä on ainoastaan lapsen huolto, on tuomio, jonka kanssa se tuomio, jonka tunnustamista pyydetään, on risti- riidassa, täytynyt antaa myöhemmin, koska aiem- mat tuomiot on tällöin jo otettu huomioon avio- eroa koskevassa päätöksessä. Tarkoituksena on välttää ristiriita, joka voisi syntyä esimerkiksi, jos toisessa jäsenvaltiossa annettu tuomio avioerosta ja lapsen huollosta eroaa isyyden kieltävästä tuomio- sta. Tähän liittyy myös 3 artiklan 3 kohtaa kos- keva huomautus (avioliittoasioita käsittelevän tuo- mioistuimen toimivallan lakkaaminen lapsen huol- lon osalta).

16 artikla

Tunnustamatta jättäminen ja tosiseikat

74. Jatkona 15 artiklaan 16 artiklan 1 kohdassa mää- rätään, että vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen 59 artiklaa vastaavassa 43 artiklassa tarkoitetuissa tapauksissa tuomioita ei tunnusteta (katso 43 artik- lan selitys, jäljempänä kohta 125). 43 artiklassa jäsenvaltiolle annetaan mahdollisuus jättää tunnus- tamatta toisessa jäsenvaltiossa annettu tuomio, kun tämä perustuu sellaiseen toimivaltaan, jota ei mää- ritellä 2—7 artiklassa vaan ainoastaan kansallisessa lainsäädännössä 8 artiklan mukaisesti. Tätä varten kuitenkin edellytetään, että jäsenvaltio ja kolmas valtio ovat tehneet sopimuksen, jota voidaan sovel- taa niiden kesken tuomioiden tunnustamisessa ja

täytäntöönpanossa. Tämän yleissopimuksen 16 ar- tiklan 1 kohta on siten poikkeus jäsenvaltiossa annettujen sellaisten tuomioiden tunnustamisesta, jotka perustuvat 8 artiklan mukaiseen ”toimival- taan muissa tapauksissa”.

75. Edellä mainittu edellyttää, että sen jäsenvaltion, jossa tunnustamista pyydetään, on tutkittava ne toimivaltaperusteet, joihin annettu tuomio perus- tuu. Tuomioistuimelle asetetaan kuitenkin eräitä asiaa koskevia rajoituksia. Se tuomioistuin, jossa tunnustamista pyydetään, on 2 kohdan mukaisesti sidottu niihin tosiseikkoihin, joihin tuomion anta- nut jäsenvaltion tuomioistuin on perustanut toimi- valtansa. 3 kohdan mukaisesti se ei myöskään saa tutkia tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistui- men toimivaltaa, eivätkä tuomioistuimen toimival- taa koskevat säännökset, joista määrätään 2—8 ar- tiklassa, kuulu oikeusjärjestyksen perusteisiin.

17 artikla

Sovellettavan lainsäädännön eroavuus

76. Tämä määräys liittyy 15 artiklan 1 kohdan a ala- kohdassa olevaan määräykseen (katso kyseisen määräyksen selitys edellä kohdassa 69). Sen taus- talla on se, että jäsenvaltiot, joiden kansalliset avioeron myöntämistä koskevat säännökset ovat joustavampia, pelkäävät, että niiden tuomioistuin- ten antamia tuomioita ei tunnusteta toisessa jäsen- valtiossa, koska tämän lainsäädännössä ei tunneta samoja perusteita tai peräti koska tuomion anta- neen valtion lainsäädännön mukaan avioerolle ei tarvitse esittää perustetta. Tällä määräyksellä pyri- tään näin ollen siihen, että oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisuuteen ei vedottaisi harkitse- matta. Esimerkkinä voidaan mainita asumusero avioeron perusteena: jos avioero voidaan tuomion antaneessa valtiossa myöntää 2 vuoden asumuse- ron jälkeen, voitaisiin se oikeusjärjestyksen perus- teiden vastaisuutta virheellisesti tulkiten jättää tun- nustamatta valtiossa, jonka lainsäädännössä edelly- tetään 5 vuoden asumuseroa.

Työryhmällä oli vaikeuksia määräystä laatiessaan, ja siksi tekstissä viitataan vain sen jäsenvaltion ”lainsäädäntöön”, jossa tunnustamista pyydetään, ja siitä on poistettu sana ”kansallinen”. Poistami- nen johtuu siitä, että käsitteeseen haluttiin sisällyt- tää sekä kansallisen että kansainvälisen yksityisoi- keuden säännökset. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että jäsenvaltioiden lainsäädäntöjen väliset erot eivät saa johtaa automaattiseen tunnustamatta jät- tämiseen ja samalla koko yleissopimuksen tyhjäksi tekemiseen.

18 artikla

Asiaratkaisun uudelleen tutkimisen kieltäminen

77. Artikla sisältää tavanomaisen kiellon tutkia uudel- leen asiaratkaisua sen tunnustamis- tai täytäntöön- panovaiheessa. Sama määräys on vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen 29 artiklassa ja muissa tunnustamista koskevissa yleissopimuksissa. Se on tarpeen tämänluonteisissa yleissopimuksissa, jotta ei vääristettäisi täytäntöönpanomenettelyn merki- tystä. Sehän ei tarkoita, että tuomioistuin valtiossa, jossa tunnustamista pyydetään, antaisi uuden tuo- mion asiasta, josta on jo annettu tuomio toisessa valtiossa.

78. Eräät valtuuskunnat suhtautuivat varauksellisesti kyseisen määräyksen liittämiseen tähän yleissopi- mukseen, koska se voisi merkitä sitä, että lapsen huoltoon liittyvät toimenpiteet saavat peruuttamat- toman luonteen. Määräyksellä pyritään siihen, että täytäntöönpanomenettelyssä näitä toimenpiteitä ei tutkita uudelleen, mutta se ei myöskään missään tapauksessa saa johtaa niiden muuttamattomuu- teen. Perusperiaate on siis, että siinä jäsenvaltiossa, jossa tunnustamista pyydetään, ei saa tutkia uudel- leen alkuperäistä tuomiota, mikä on kaksoissopi- muksen johdonmukainen seuraus. Olosuhteiden muuttuessa turvaamistoimenpiteiden tarkistaminen saattaa käydä tarpeelliseksi, sillä usein tilanteet, jotka ovat varsin pysyviä, edellyttävät määräysten muutoksia. Niinpä esimerkiksi vuoden 1996 Haa- gin yleissopimuksessa määrätään selvästi, että asia- ratkaisun uudelleentutkintakielto ei estä toteutettu- jen turvaamistoimenpiteiden tarkistamista, jos se osoittautuu tarpeelliseksi. Samalla tavalla nyt puheena olevan artiklan määräys on ymmärrettävä siten, että toimivaltainen viranomainen voi antaa uuden lapsen huoltoa koskevan tuomion, kun alku- peräisen tuomion antamisen jälkeen olosuhteissa on tapahtunut muutos.

19 artikla

Asian käsittelyn lykkääminen

79. Tätä määräystä on tarkasteltava yhdessä niiden yleissopimuksen määräysten kanssa (erityisesti

14 artiklan 2 kohta), joiden mukaan siviilisäätyä koskevien rekistereiden tunnustaminen ja erityisesti niiden päivittäminen ei edellytä mitään erityistä menettelyä, jos tuomioon ei saa hakea muutosta sen valtion lainsäädännön mukaan, jossa se on annettu.

Tämän artiklan mukaisesti jäsenvaltion tuomiois- tuin, jossa pyydetään tuomion tunnustamista, voi lykätä asian käsittelyn, jos tuomioon on haettu muutosta varsinaisin muutoksenhakukeinoin. Täy- täntöönpanon lykkäämisestä katso 27 artikla (ja sen selitys jäljempänä kohdassa 94).

Irlannissa tai Yhdistyneessä kuningaskunnassa an- nettujen tuomioiden osalta otetaan lisäksi huo- mioon maiden kansallisten lainsäädäntöjen erityis- piirteet.

2 jakso

H. Täytäntöönpano

20 artikla

Täytäntöönpanokelpoiset tuomiot

80. Tässä artiklassa määrätään, että yhdessä jäsenval- tiossa annetun tuomion panemiseksi täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa tarvitaan täytäntöönpano- määräys (exequatur). Siinä määrätään yksinkertai- sesti, että asianosaisen hakemuksesta seuraavissa artikloissa tarkoitetut tuomioistuimet päättävät, voidaanko tuomio panna täytäntöön siinä val- tiossa, jota pyyntö koskee. Tuomioistuimet voivat hylätä hakemuksen vain 15 artiklassa (tunnusta- matta jättämisen perusteet) ja 16 artiklassa (katso 23 artiklan toinen kohta ja sen selitys jäljempänä kohdassa 89) luetelluista syistä. Avioliittoasioissa riittää tunnustamiseen liittyvä sääntely, sillä yleisso- pimuksen soveltamisala on rajoitettu ja tunnusta- minen merkitsee siviilisäätyä koskevien rekisterei- den muuttamista, mutta kun kyseessä on puolisoi- den yhteisen lapsen huolto, myös täytäntöönpanoa on säänneltävä.

”Asianosaisiksi”, jotka voivat esittää pyynnön, ei katsota vain puolisoita tai lapsia, vaan myös val- tion viranomaiset (yleinen syyttäjä tai vastaava viranomainen) niissä jäsenvaltioissa, joissa tämä on mahdollista.

81. Tämän määräyksen tarkoituksena on vain tehdä mahdolliseksi lapsen huollosta annetun tuomion täytäntöönpano toisessa valtiossa, koska varsinais- ta täytäntöönpanomenettelyä säännellään kunkin valtion kansallisessa lainsäädännössä. Kun täytän-

töönpanomääräys on siis saatu jossakin valtiossa, täytäntöönpano toteutetaan käytännössä kyseisen valtion kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

Jäljempänä annetuilla määräyksillä pyritään luo- maan kaikille jäsenvaltioille yhteinen menettely täy- täntöönpanomääräyksen saamista varten ja näin korvaamaan kansalliseen lainsäädäntöön tai mui- hin yleissopimuksiin sisältyvät vastaavat säännöt.

Artiklan 2 kohdan määräyksessä otetaan huo- mioon Yhdistyneen kuningaskunnan erityistilanne.

21 artikla

Tuomioistuinten alueellinen toimivalta

82. Tämä sääntö perustuu vuoden 1968 Brysselin yleis- sopimuksen 32 artiklaan sillä erotuksella, että se on jaettu kolmeen kohtaan. Ensimmäisessä koh- dassa määrätään viranomaisesta, jolla on kansain- välinen toimivalta täytäntöönpanon osalta, ja kah- dessa seuraavassa valtion sisällä alueellisesti toimi- valtaisesta tuomioistuimesta. Määräyksiä voidaan soveltaa sekä tunnustamiseen 14 artiklan 3 kohdan perusteella että täytäntöönpanoon. Artiklan tarkoi- tuksena on helpottaa Euroopan kansalaisten elä- mää, koska näin he tietävät alusta lähtien, minkä tuomioistuimen puoleen kääntyä.

83. Artiklan 1 kohdassa luetellaan viranomaiset, jotka ovat kansainvälisesti toimivaltaisia panemaan tuo- mion täytäntöön. Tässä noudatetaan täysin vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen 32 artiklan 1 koh- taa.

84. Valtion sisällä alueellisesti toimivaltaisen tuomiois- tuimen määräytymisessä ratkaisu eroaa vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksesta. Tämä johtuu siitä, että koska yleissopimus kattaa sekä avioliit- toasiat että lasten huoltoon liittyvät asiat, aiheesta oli jyrkkiä erimielisyyksiä. Toiset kannattivat sään- nön poistamista ja kysymyksen ratkaisemista kun- kin valtion kansallisen lainsäädännön mukaisesti, kun taas toisten mielestä sääntö oli välttämätön, vaikkakin sen sisällöstä voitaisiin keskustella.

Ratkaisussa, joka lopulta hyväksyttiin, erotetaan kaksi erilaista tapausta sen mukaan, pyydetäänkö täytäntöönpanoa vai tunnustamista. Mahdollisuuk- sia on siis enemmän kuin Brysselin yleissopimuk- sessa.

Ensin annetaan yleinen sääntö, joka koskee täytän- töönpanomääräyksen hakemista. Artiklan 2 koh- dan a alakohdassa määrätään, että alueellisesti toi- mivaltainen tuomioistuin määräytyy sen henkilön asuinpaikan mukaan, jota vastaan täytäntöönpa- noa haetaan tai sen lapsen asuinpaikan mukaan, jota pyyntö koskee. Voitiin kuitenkin olettaa synty- vän sellaisiakin tilanteita, joissa vastaajan ja lapsen asuinpaikat eivät sijaitse jäsenvaltiossa, jossa täy- täntöönpanoa pyydetään. Tällöin b alakohdassa määrätään, että pyyntö esitetään täytäntöönpano- paikan tuomioistuimelle. Voitaisiin ajatella esimer- kiksi tilannetta, jossa isä asuu Saksassa, ja haluaa, että huoltoa koskeva päätös pannaan täytäntöön siellä, kun taas äiti asuu Lillessä, lapsi asuu sisäop- pilaitoksessa Marseillessa ja tuomion on antanut ranskalainen tuomioistuin.

Jos sen sijaan on kyseessä pyyntö, joka koskee toisessa jäsenvaltiossa annetun tuomion tunnusta- mista tai tunnustamatta jättämistä, asian ratkaisee

3 kohdan mukaan sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa tunnustamista pyydetään.

22 artikla

Täytäntöönpanomenettely

85. Tässä ja seuraavissa artikloissa määrätään tuomioi- den täytäntöönpanossa noudatettavasta menettelys- tä. Kuten vuoden 1968 Xxxxxxxxx yleissopimuksessa, menettely aloitetaan asianosaisen pyynnöstä ja se koskee koko yhteisöä, toisin sanoen samaa nopeaa ja yksinkertaista menettelyä sovelletaan kaikissa jäsenvaltioissa, mistä on epäilemättä etua. Menet- tely noudattelee vuoden 1968 Xxxxxxxxx yleissopi- muksessa määrättyä menettelyä, ja siinä on vain yleissopimusten erilaisesta alasta johtuvia muutok- sia. Näitä poikkeuksia lukuun ottamatta useita määräyksiä koskevissa selityksissä viitataankin vuo- den 1968 Brysselin yleissopimuksen eri versioista laadittuihin muistioihin ja erityisesti Jenardin muis- tioon, kuten alussa todettiin.

Tässä määräyksessä käsitellään sitä, miten hakija toimii. Ensiksi määrätään, että täytäntöönpanoa pyydetään täytäntöönpanovaltion lainsäädännön mukaisesti (1 kohta). Tämä merkitsee, että kansal- lista lainsäädäntöä on noudatettava hakemukseen sisältyvien tietojen, tuomioistuimelle toimitettavien hakemusten kappalemäärän, asiaa hoitavan viran- omaisen, mahdollisesti hakemuksen laatimiseen käytettävän kielen ja myös sen suhteen, onko asia- najajan, muun edustajan tai asiamiehen osallistumi- nen tarpeen.

86. Artiklan 2 kohdassa määrätään myös, että hakijan on ilmoitettava osoite tiedoksiantoja varten tai nimettävä oikeudenkäyntiasiamies asiaa käsittele- vän tuomioistuimen tuomiopiiristä. Tämän mää- räyksen merkitys liittyy päätöksestä ilmoittamiseen (24 artikla) ja täytäntöönpanosta annettua päätöstä koskevaan muutoksenhakuun, jossa noudatetaan kontradiktorista menettelyä (26 artikla).

87. Artiklan 3 kohdan mukaan hakemukseen on liitet- tävä 33 ja 34 artiklassa tarkoitetut asiakirjat. Asia- kirjojen esittämättä jättämisen seurauksista katso

34 artikla (ja sen selitys jäljempänä koh- dassa 107).

23 artikla

Tuomioistuimen päätös

88. Artiklan 1 kohdassa määrätään täytäntöönpanoa koskevan oikeudenkäynnin yksipuolisuudesta (ex parte), jonka mukaan sen henkilön kuuleminen, jota vastaan täytäntöönpanoa pyydetään, ei ole poikkeustapauksissakaan mahdollista, koska se muuttaisi heti yksipuolisen menettelyn kontradikto- riseksi. Puolustuksen oikeudet otetaan huomioon antamalla henkilölle, jota vastaan täytäntöönpanoa pyydetään, mahdollisuus hakea muutosta täytän- töönpanoa koskevaan päätökseen.

Tuomioistuin voi päättää vain täytäntöönpanosta, eikä se saa tässä vaiheessa tutkia uudelleen lapsen huoltoa koskevia toimia esimerkiksi vuoden 1996 Haagin yleissopimuksen perusteella, minkä estää

39 artikla. Tuomioistuimen on annettava päätök- sensä ”viipymättä”, mutta määräajan asettamista ei työryhmässä pidetty tarkoituksenmukaisena, sillä oikeuskäyntännöissä ei ole tällaista määräaikaa eikä sen noudattamatta jättämisestä olisi seuraa- muksia. Täytäntöönpanomääräys annetaan yleensä sen keskinäisen luottamuksen perusteella, joka syn- tyy ajatuksesta, että kaikki yhteisön tuomioistuimet soveltavat yleissopimusta oikein. Tästä syystä menettely säilytetään vuoden 1968 Brysselin yleis- sopimuksen tavoin yksipuolisena ja nopeana, koska jäljempänä yleissopimuksessa määrätään menette- lyistä ongelmallisissa tapauksissa.

89. Artiklassa määrätään, että hakemus voidaan hylätä vain 15 ja 16 (2 kohta) artiklassa mainituista syistä ja että päätöstä ei saa sen sisältämän asiaratkaisun osalta ottaa uudelleen käsiteltäväksi (3 kohta).

24 artikla

Päätöksestä ilmoittaminen

90. Artiklan mukaan hakijalle on ilmoitettava päätök- sestä täytäntöönpanovaltion lainsäädännön mukai- sesti. Määräys osoittaa, miten tärkeää on ilmoittaa osoite tiedoksiantoja varten tai nimetä oikeuden- käyntiasiamies (katso 22 artikla), ja se vaikuttaa muutoksenhakuun, jota käsitellään seuraavissa ar- tikloissa.

25 artikla

Muutoksenhaku täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen

91. Xxxxxxxxx yleissopimuksen tavoin tämän artiklan mukaan henkilö, jota vastaan täytäntöönpanoa pyydetään, voi hakea muutosta päätökseen, jolla täytäntöönpano sallitaan. 28 ja 29 artiklassa puolestaan määrätään muutoksenhakujärjestel- mästä sellaisissa tapauksissa, joissa täytäntöönpa- nohakemus on hylätty.

Koska yleissopimuksen normaali toteutuminen joh- taa täytäntöönpanomääräyksen antamiseen, on johdonmukaista, että muutoksenhakuaika on lyhyt, vain yksi kuukausi (1 kohta). Jos henkilö, jota vastaan täytäntöönpanoa pyydetään, asuu toisessa valtiossa kuin siinä, missä täytäntöönpanon salliva päätös on annettu, muutoksenhakuaika on kaksi kuukautta siitä, kun päätös on annettu tiedoksi hänelle joko henkilökohtaisesti tai toimitettu hänen asunnolleen. Tätä määräaikaa ei voida pidentää etäisyyden perusteella.

26 artikla

Muutoksenhakutuomioistuimet ja muutoksenhakukeinot

92. Artiklan 1 kohdassa luetellaan tuomioistuimet, joilta voi hakea muutosta päätökseen, jolla täytän- töönpano sallitaan. Tällöin menettely on kontra- diktorinen toisin kuin hakemusta ja alkuperäistä tuomiota koskeva menettely, joka on yksipuolinen. On korostettava sitä, että ainoa yleissopimuksessa

asetettu vaatimus on se, että muutosta haetaan kontradiktorista oikeudenkäyntiä koskevien sään- nösten mukaisesti, päinvastoin kuin alkuperäistä tuomiota koskeva oikeudenkäynti, joka on yksi- puolinen. Tämä asia on otettava erityisesti huo- mioon kielellisten erojen vuoksi, jotta missään vai- heessa ei rinnastettaisi sanoja ’kontradiktorinen’ ja ’riidanalainen’. Joissakin valtioissa menettely ei ole ainoastaan kontradiktorinen, vaan myös riidanalai- nen, mutta näin ei ole kaikissa valtioissa. Menette- lyn on siten aina oltava kontradiktorinen, mutta se, onko se riidanalainen vai ei, määräytyy kunkin valtion kansallisten lakien mukaan, samalla tavoin kuin oikeudenkäynti määräytyy oikeuspaikan mu- kaan (lex fori regit processum).

93. Muutoksenhaun johdosta annettuun päätökseen voi hakea muutosta vain kassaatiovalituksella tai valtioissa, joissa ei ole tätä järjestelmää, valitta- malla muuhun ylioikeuteen. Rajoittamalla tällä tavoin muutoksenhakukeinoja pyritään estämään tarpeettomat muutoksenhaut, jotka voivat olla perusteettomia viivytyskeinoja. Näin pyritään tur- vaamaan yleissopimuksen tavoite, joka on tuomioi- den vapaan liikkuvuuden helpottaminen. Tämän vuoksi jotkut valtuuskunnat katsoivat, että myös 2 kohdassa tarkoitettu muutoksenhaku pitäisi pois- taa. Katsottiin kuitenkin asianmukaisemmaksi säi- lyttää sama järjestelmä kuin Brysselin yleissopi- muksessa, koska perheoikeuden alalla tätä muutok- senhakukeinoa tuskin voidaan käyttää väärin.

27 artikla

Asian käsittelyn keskeyttäminen

94. Joissakin tapauksissa on mahdollista, että tuomio on täytäntöönpanokelpoinen sen antamisvaltiossa siitä huolimatta, että muutosta on jo haettu tai että muutoksenhakukeinon käyttämiselle säädetty aika ei ole päättynyt. Tällöin ei haluta mutkistaa tilan- netta, joka syntyisi antamalla tuomiolle exequatur- määräys. Tämän vuoksi artiklassa määrätään muu- toksenhakua käsittelevän tuomioistuimen mahdolli- suudesta, ei velvollisuudesta, keskeyttää asian käsit- tely, jos varsinaista muutoksenhakua ei ole rat- kaistu päätöksen antamisvaltiossa tai jos sellaisen muutoksenhakukeinon käyttämiselle säädetty aika ei ole vielä kulunut umpeen. Käsittely voidaan keskeyttää ainoastaan muutoksenhakijan pyynnös- tä.

Tunnustamisen lykkäämisestä katso 19 artikla (ja sen selitys edellä 79 kohdassa).

95. Artiklan 2 kohdassa käsitellään Irlannin ja Yhdisty- neen kuningaskunnan erityisasemaa.

28 artikla

Muutoksenhakutuomioistuin täytäntöönpanohakemuksen hylkäävän päätöksen osalta

96. Aivan kuten muutosta voi hakea tapauksissa, joissa täytäntöönpano sallitaan, myös hakija voi hakea muutosta, jos täytäntöönpano evätään; 1 kohdassa luetellaan toimivaltaiset muutoksenhakutuomiois- tuimet. Muutoksenhaulle ei kuitenkaan tässä tapauksessa aseteta määräaikaa. Samoin kuin vuo- den 1968 Brysselin yleissopimuksessa syynä on se, että jos hakemus hylätään, hakijalla on oikeus hakea muutosta sopivaksi katsomanaan ajankoh- tana ja saatuaan esimerkiksi koottua tarvittavat asiakirjat. Eroavuudet menettelyssä johtuvat jälleen yleissopimuksen tavoitteesta: tavanomainen loppu- tulos on, että tuomio pannaan täytäntöön, ja tämän vuoksi nopeasti ja yksipuolisella menettelyllä annetun ensimmäisen päätöksen jälkeen on edis- tettävä kaikin tavoin mahdollisuuksia saavuttaa kyseinen tavoite.

97. Menettely on kontradiktorinen ja sen asianosaisen, jota koskevaa täytäntöönpanoa pyydettiin, oikeu- det on turvattava; tästä johtuen 2 kohdan mukaan kyseiselle asianosaiselle on annettava mahdollisuus tulla kuulluksi, ja jos henkilö jää saapumatta, sovelletaan 10 artiklan määräyksiä (menettelyn edellytysten tutkiminen) riippumatta siitä, asuuko henkilö jäsenvaltiossa vai ulkopuolisessa valtiossa.

29 artikla

Xxxxxxxxxxxxx muutoksenhaun johdosta annettuun päätökseen

98. Samalla tavalla kuin 26 artiklan 2 kohdassa (katso selitys edellä 93 kohdassa) muutoksenhaun johdos- ta annettuun päätökseen voidaan hakea muutosta vain tietyillä muutoksenhakukeinoilla.

30 artikla

Osittainen täytäntöönpano

99. Tässä artiklassa käsitellään kahta eri kysymystä kuten vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen

42 artiklassa. Artiklan 1 kohdassa määrätään tapauksesta, jossa tuomio koskee useita vaatimuk- sia ja niiden kaikkien täytäntöönpanoa ei voida

sallia; tällöin tuomioistuimen on sallittava täytän- töönpano yhden tai useamman vaatimuksen osalta. Artiklan 2 kohdassa viitataan hakijan mahdollisuu- teen pyytää tuomion osittaista täytäntöönpanoa.

31 artikla

Oikeusapu

100. Muiden täytäntöönpanosta tehtyjen sopimusten mukaisesti määrätään, että jos hakijalle on jäsen- valtiossa, jossa tuomio on annettu, myönnetty kokonaan tai osittain maksuton oikeusapu tai jos hänet on vapautettu kulujen tai maksujen suoritta- misesta, on hänelle myös valtiossa, jossa täytän- töönpanoa pyydetään, myönnettävä maksuton oi- keusapu tai vapautus kulujen ja maksujen suoritta- misesta niin laajalti kuin se on mahdollista sen valtion lain mukaan, johon pyyntö on osoitettu.

32 artikla

Takuu tai talletus

101. Tässä artiklassa toistetaan jo vakiintunut periaate, jonka mukaan asianosaiselta, joka jäsenvaltiossa pyytää toisessa jäsenvaltiossa annetun tuomion tunnustamista tai täytäntöönpanoa, ei saa vaatia vakuutta, takuuta, talletusta tai muuta senkaltaista suoritusta (cautio judicatum solvi).

3 jakso

I. Yhteiset määräykset

33 artikla

Asiakirjat

102. Tässä on tarpeen tehdä ero eri kohtien välillä ja toisaalta niissä käsiteltävien eri seikkojen välillä.

103. Artiklan 1 kohdassa esitetään asiakirjat, jotka asianosaisen, joka vaatii tuomion tunnustamista tai sen tunnustamatta jättämistä, on aina annettava. Kaikissa täytäntöönpanoa koskevissa sopimuksissa tuomiosta vaaditaan sellainen jäljennös, joka täyt- tää sen alkuperäisyyden toteamisen edellyttämät vaatimukset locus regit actum -säännön mukaan, toisin sanoen sen paikan lainsäädännön mukaan, jossa tuomio on annettu. Tarvittaessa on annettava myös asiakirja, josta ilmenee, että hakijalle on myönnetty oikeusapu tai maksuton oikeudenkäynti siinä valtiossa, jossa tuomio on annettu.

104. Artiklan 2 kohdassa esitetään asiakirjat, jotka on annettava, jos tuomio on annettu poisjäänyttä asianosaista vastaan; tämän vuoksi on johdon- mukaista, että se rajoittuu tapauksiin, joissa pyyde- tään tunnustamista tai täytäntöönpanoa, koska juuri tunnustamatta jättämistä koskevissa tapauk- sissa kyseisiä asiakirjoja ei ole sen takia, että kyse on poisjäänyttä asianosaista vastaan annetusta tuo- miosta. Siten tuomion tunnustamista ja täytäntöön- panoa hakevan osapuolen on todistettava vaadi- tulla tavalla, että kirjallinen hakemus tai vastaava asiakirja on annettu tiedoksi, tai avioeroa, asumus- eroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista kos- kevan tuomion osalta, että vastaaja on yksiselittei- sesti hyväksynyt kyseisen tuomion sisällön (katso tunnustamatta jättämistä käsittelevä 15 artiklan selitys).

Artiklan 2 kohdan b alakohta on laadittu siten, että se on yhdenmukainen 15 artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 2 kohdan c alakohdan kanssa.

105. Artiklan 3 kohdassa mainitaan asiakirja, joka on annettava 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen asiakirjo- jen lisäksi haettaessa siviilisäätyä koskevien rekiste- ritietojen muuttamista. Koska siviilisäätyä koske- vissa rekistereissä olevat tiedot ovat virallisia, on toimitettava asiakirja sen osoittamiseksi, että tuo- mioon ei saa hakea muutosta sen jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti, jossa tuomio on an- nettu.

34 artikla

Muut asiakirjat

106. Asianosaisen, joka pyytää täytäntöönpanoa, on 33 artiklassa vaadittujen asiakirjojen lisäksi annet- tava asiakirjat, joista ilmenee, että tuomio on täy- täntöönpanokelpoinen sen jäsenvaltion lain mu- kaan, jossa se on annettu, ja että se on annettu tiedoksi.

35 artikla

Asiakirjojen puuttuminen

107. Yleissopimuksen hengessä ja yleissopimuksen ta- voitteen saavuttamiseksi asiakirjojen antamista hel- potetaan määräyksellä, jonka mukaan tuomioistuin voi asettaa asiakirjojen antamiselle määräajan, hyväksyä sanotuissa kohdissa tarkoitettuja asiakir-

joja vastaavia muita asiakirjoja tai, jos se pitää asiaa riittävästi selvitettynä, vapauttaa asiakirjan antamisvelvollisuudesta (esimerkiksi jos asiakirjat on tuhottu). Tämä mahdollisuus koskee vain 33 ar- tiklan 1 kohdan b alakohdassa ja 2 kohdassa tarkoitettuja asiakirjoja, mutta ei 3 kohdassa tar- koitettuja siviilisäätyä koskevien rekisteritietojen muuttamiseen liittyviä asiakirjoja. Jäljennös kysei- sestä tuomiosta vaaditaan näin ollen aina.

Tätä määräystä ja sen vaikutuksia on tarkasteltava 22 artiklaan sisältyvän määräyksen yhteydessä vas- taavassa tilanteessa, jossa exequatur-hakemuksen liitteenä ei ole edellisissä artikloissa vaadittuja asia- kirjoja. Tästä kysymyksestä keskusteltiin laajasti käsiteltäessä vuoden 1968 Brysselin yleissopimusta, jolloin päädyttiin siihen, että jos esitetyt asiakirjat eivät asiakirjojen antamista koskevista helpottavis- ta toimenpiteistä huolimatta ole riittäviä eikä tuo- mioistuin saa haluamiaan tietoja, se voi jättää hakemuksen tutkimatta.

108. Yleissopimuksessa tavoiteltua yksinkertaistamista tukee se, että asiakirjoista on annettava käännös ainoastaan toimivaltaisen viranomaisen vaatimuk- sesta. Käännös voi lisäksi olla sellaisen henkilön oikeaksi todistama, jolla on siihen jossakin jäsen- valtiossa kelpoisuus, ei välttämättä valtiossa, jossa tuomio on annettu eikä siinä valtiossa, jossa täy- täntöönpanoa pyydetään.

36 artikla

Laillistaminen tai vastaava muodollisuus

109. Laillistamista tai vastaavaa muodollisuutta ei vaa- dita 33 ja 34 artiklassa sekä 35 artiklan 2 koh- dassa tarkoitettujen asiakirjojen osalta eikä exequa- tur-menettelyyn liittyvän asianajovaltakirjan osalta. Katso myös 22 artiklan 2 kohta. Myös tämä mää- räys on yhdenmukainen vuoden 1968 Xxxxxxxxx yleissopimuksen kanssa.

IV OSASTO

J. Siirtymämääräykset

37 artikla

110. Tämä määräys vastaa vuoden 1968 Xxxxxxxxx yleis- sopimuksen 54 artiklaa. Yleissopimusta sovelletaan pääsäännön mukaan ainoastaan sellaisiin oikeuden-

käynteihin, jotka on pantu vireille, sellaisiin viralli- siin asiakirjoihin, jotka on laadittu ja sellaisiin sovintoihin, jotka tuomioistuin on hyväksynyt asian käsittelyn aikana sen jälkeen, kun tämä yleis- sopimus on tullut voimaan siinä jäsenvaltiossa, jossa tuomio on annettu, sekä, jos pyydetään tuo- mion tai virallisten asiakirjojen tunnustamista tai täytäntöönpanoa, siinä jäsenvaltiossa, johon pyyntö on osoitettu. Yleissopimusta ei siten sovel- leta, jos oikeudenkäynti on pantu vireille ja päätös annettu ennen kuin yleissopimus on tullut voimaan (liittyy 47 artiklan 3 ja 4 kohtaan ja 48 artiklan

4 kohtaan).

111. Päätös voidaan kuitenkin panna täytäntöön yleisso- pimuksen mukaisen yksinkertaistetun järjestelmän avulla, jos seuraavat edellytykset täyttyvät: a) yleis- sopimus on voimassa sen jäsenvaltion, jossa tuomio on annettu, ja sen jäsenvaltion välillä, johon pyyntö on osoitettu; b) sovelletut toimivaltasään- nökset vastaavat joko tämän yleissopimuksen II osaston määräyksiä tai sellaisen yleissopimuksen määräyksiä, joka asian tullessa vireille oli voimassa kyseisten valtioiden välillä. Sovellettujen toimivalta- säännösten on ”vastattava tämän yleissopimuksen II osaston toimivaltaa koskevia määräyksiä”, mikä tarkoittaa, että sen jäsenvaltion tuomioistuimen, jossa tuomio pannaan täytäntöön, on tutkittava sen jäsenvaltion tuomioistuimen toimivalta, jossa tuomio on annettu, koska yleissopimuksen perus- teella sitä ei ole voitu tutkia vastaajan pyynnöstä jäsenvaltiossa, jossa tuomio on annettu (Katso 9 artikla. Liittyy myös 40 artiklan 2 kohtaan.).

V OSASTO

K. Yleiset määräykset

38 artikla

Suhde muihin yleissopimuksiin

112. Artiklan 1 kohdassa esitetyn pääsäännön mukaan tämä yleissopimus korvaa sopimuspuolina olevien jäsenvaltioiden välillä voimassa olevat kahden- tai monenväliset yleissopimukset. Toisin kuin vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksessa (55 artikla) tässä kohdassa ei luetella voimassa olevia yleissopimuk- sia. Syynä tähän on se, että tämä yleissopimus on soveltamisalansa osalta perussopimus suhteessa muihin yleissopimuksiin (1 artikla). Erityinen tilanne kuitenkin syntyy tiettyjen monenvälisten yleissopimusten osalta ja niitä käsitellään 39 artik- lassa (ks. tätä artiklaa koskeva selitys). Kahden- tai

monenvälisiä yleissopimuksia sovelletaan ainoas- taan 40 artiklan mukaisissa olosuhteissa.

113. Euroopan unioniin kuuluvat Pohjoismaat (Tanska, Suomi ja Ruotsi) ovat Islannin, Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan kesken 6. helmikuuta 1931 tehdyn, avioliittoa, lapseksiottamista ja holhousta koskevia kansainvälis-yksityisoikeudellisia mää- räyksiä sisältävän yleissopimuksen sopimuspuolia. Tätä sopimusta tarkistettiin viimeksi Tukholmassa vuonna 1973 tehdyllä sopimuksella. Euroopan unionin tasolla joulukuussa 1997 saavutetun poliit- tisen yhteisymmärryksen tuloksena 38 artiklan 2 kohdassa viitataan tähän erityiseen tilanteeseen ja todetaan, että pohjoismaiset jäsenvaltiot voivat edelleen soveltaa pohjoismaista sopimusta keskinäi- sissä suhteissaan. Kyseisessä artiklassa asetettujen edellytysten on kuitenkin täytyttävä.

Pohjoismaiset jäsenvaltiot voivat soveltaa keskinäi- sissä suhteissaan vuoden 1931 pohjoismaista sopi- musta Euroopan unionista tehdyn sopimuksen

K.7 artiklan mukaisesti, joka ei estä kiinteämmän yhteistyön toteuttamista kahden tai useamman jäsenvaltion välillä, ellei tällainen yhteistyö ole risti- riidassa yleissopimuksessa määrätyn yhteistyön kanssa tai haittaa sitä.

a) Tämän yleissopimuksen 39 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaan kullakin pohjoismaisella jäsenvaltiolla on oikeus ilmoittaa, että vuoden 1931 pohjoismaista sopimusta sovelletaan ko- konaisuudessaan tai osittain näiden valtioiden keskinäisissä suhteissa tämän yleissopimuksen määräysten sijasta. Jäsenvaltio antaa ilmoituk- sen ilmoittaessaan, että yleissopimus on hyväk- sytty kyseisen valtion valtiosäännön asettamien vaatimusten mukaisesti. Ilmoitus on voimassa, kunnes se peruutetaan kokonaan tai osittain.

Joulukuussa 1997 saavutetun poliittisen yhteis- ymmärryksen mukaisesti tätä yleissopimuksen yleistä soveltamista koskevaa poikkeusta sovel- letaan vain silloin, kun molemmat puolisot ovat jonkin Pohjoismaan kansalaisia ja heidän asuin- paikkansa on jossakin kyseisistä valtioista. Tämän vuoksi ne pohjoismaiset jäsenvaltiot, jotka päättävät jatkaa pohjoismaisen sopimuk- sen soveltamista, sitoutuvat yleissopimukseen liitettävässä julistuksessa olemaan soveltamatta kyseisen sopimuksen 7 artiklan 2 kohtaa, koska määräys perustuu vain toisen puolison kansa- laisuuteen, ja sitoutuvat myös lähiaikoina tarkistamaan tämän sopimuksen nojalla sovel- lettavia toimivaltaperusteita kansallisuudesta riippumattoman, tasa-arvoisen kohtelun pe- riaatteen pohjalta (katso 8 artiklan selitys edellä 47 kohdassa).

Lisäksi kukin pohjoismaisista jäsenvaltioista voi tehdä yleissopimukseen liitettävän ilmoituksen siitä, että pohjoismaiseen sopimukseen sisälty- viä hylkäämisperusteita sovelletaan käytännössä yhdenmukaisesti tämän yleissopimuksen III osaston perusteiden kanssa.

b) Artiklan 2 kohdan b alakohdan mukaisesti kansallisuudesta riippumattoman, tasa-arvoisen kohtelun periaatetta noudatetaan ja sitä valvoo Euroopan yhteisöjen tuomioistuin.

c) Artiklan 2 kohdan c alakohdan määräyksen tarkoituksena on varmistaa, että pohjoismaisten jäsenvaltioiden välisiin, tämän yleissopimuksen piiriin kuuluvia asioita koskeviin tuleviin sopi- muksiin sisältyvät toimivaltasäännöt ovat tä- män yleissopimuksen mukaisia.

d) Pohjoismaisessa jäsenvaltiossa pohjoismaisen sopimuksen nojalla annettu tuomio tunnuste- taan ja pannaan täytäntöön myös muissa jäsen- valtioissa tämän yleissopimuksen III osaston määräysten nojalla aina, kun pohjoismaisen tuomioistuimen soveltama toimivaltaperuste vastaa jotakin tämän yleissopimuksen II osas- tossa tarkoitetuista perusteista.

114. Artiklan 3 kohtaan sisältyy yleinen määräys, että jäsenvaltiot eivät saa tehdä tai soveltaa keskinäisiä sopimuksia muuten kuin tämän yleissopimuksen määräyksien täydentämiseksi tai sen soveltamisen helpottamiseksi. Siten jäsenvaltiot voivat sopia yleissopimuksen määräyksiä pidemmälle menevistä toimenpiteistä; kaksi jäsenvaltiota voisi esimerkiksi tehdä sopimuksen siitä, että ne eivät sovella 15 ar- tiklassa tarkoitettuja tunnustamatta jättämisen pe- rusteita tai osaa niistä. Määräys on 39 artiklan hengen mukainen.

39 artikla

Suhde tiettyihin monenvälisiin yleissopimuksiin

115. Artiklalla varmistetaan tämän yleissopimuksen etu- sija muihin kansainvälisiin yleissopimuksiin näh- den, joiden sopimuspuolina jäsenvaltiot ovat, nii- den asioiden osalta, joista on määrätty molemmissa yleissopimuksissa.

Tämän mukaisesti tämä yleissopimus on ensisijai- nen ja sitä on sovellettava kyseisten muiden sopi- musten sijasta. Osa jäsenvaltioista toivoi tämän yleissopimuksen soveltamisen jonkin luetellun yleis- sopimuksen sijasta olevan vaihtoehtoista tai jopa

kansallisten säännösten soveltamisen tämän yleisso- pimuksen sijasta olevan mahdollista, jos ne ovat edullisempia; tämä ehdotus kuitenkin hylättiin. Oikeusvarmuuden ja keskinäisen luottamuksen var- mistamiseksi oli asetettava velvoite tämän yleissopi- muksen ensisijaisesta ja pakollisesta soveltamisesta. Erityisesti on huomattava tämän yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvan molempien puolisoiden lapsen huollon osalta, että tällä yleissopimuksella on etusija vuoden 1996 Haagin yleissopimukseen nähden silloin, kun avioero-oikeudenkäyntiin liittyy lasten suojelu ja ottaen huomioon myös, että tätä yleissopimusta sovelletaan vain jäsenvaltioissa asu- viin lapsiin. Myös avioeroja koskeva vuoden 1970 Haagin yleissopimus mainitaan yleissopimuksessa, joten etusija on annettava tälle yleissopimukselle, joka on myös kaksoissopimus.

116. Tässä artiklassa tarkoitettujen yleissopimusten osalta on todettava, että kaikki jäsenvaltiot eivät ole sopimuspuolina kaikissa mainituissa yleissopi- muksissa eikä niiden sisällyttäminen tähän artik- laan merkitse, että jäsenvaltioille suositettaisiin liit- tymistä kyseisiin yleissopimuksiin. Määräys on vain konkreettinen sääntö tämän yleissopimuksen ja muiden sopimusten välisestä suhteesta.

117. Tässä käsiteltävä kysymys on erotettava selvästi siitä, johon viitataan 4 artiklassa ja joka koskee Haagissa 25. lokakuuta 1980 kansainvälisestä lap- sikaappauksesta tehdyn yksityisoikeuden alaa kos- kevan yleissopimuksen mukaista erityistä toimival- tasääntöä. Tilanne on erilainen lasten huoltoa kos- kevien päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpa- nosta ja lasten palauttamisesta 20. toukokuuta 1980 tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen osalta, sillä vaikka tätä yleissopimusta on monissa yhteyksissä käytetty Haagin yleissopimuksen si- jasta, sen soveltamisedellytykset eroavat huomatta- vasti Haagin yleissopimuksen soveltamisedellytyk- sistä, erityisesti siten, että edellytetään päätöstä lapsen huollosta, minkä vuoksi tähän yleissopimuk- seen oli otettava kyseinen määräys.

40 artikla

Voimassaolo

118. Artiklassa määrätään 38 ja 39 artiklassa mainittu- jen kansainvälisten yleissopimusten soveltamisesta sellaisiin asioihin, joihin tätä yleissopimusta ei sovelleta (1 kohta), ja niihin tuomioihin, jotka on annettu ennen tämän yleissopimuksen voimaantu- loa (2 kohta). Jälkimmäisessä tapauksessa ei anneta

sääntöä siirtymäkaudesta 37 artiklaan sisältyvää määräystä lukuun ottamatta, joka mahdollistaa tuomion tunnustamisen tämän yleissopimuksen perusteella, jos se on annettu tässä yleissopimuk- sessa tunnustetun toimivaltaperusteen nojalla.

41 artikla

Jäsenvaltioiden väliset sopimukset

119. Tässä artiklassa määrätään, että tämän yleissopi- muksen osapuolina olevien valtioiden tämän yleis- sopimuksen soveltamisen helpottamiseksi tai sen täydentämiseksi tekemien sopimusten perusteella annetut tuomiot voidaan tunnustaa ja panna täy- täntöön muissa jäsenvaltioissa III osastossa tarkoi- tettujen tunnustamatta jättämistä koskevien rajoi- tusten puitteissa; ratkaisu on johdonmukainen, koska täydentävät sopimukset eivät saa olla tämän sopimuksen määräysten vastaisia, ja siksi tällainen ratkaisu on sopimuksen sisällön mukainen.

42 artikla

Pyhän istuimen kanssa tehdyt sopimukset

120. Yleissopimuksen soveltamisalan käsittelyn yhtey- dessä (ks. 1 artiklaa koskeva selitys 20 kohdan B alakohdassa) mainittiin jo, että tiettyjä Pyhän istuimen kanssa tehtyjä sopimuksia koskee erityis- järjestely. Järjestelyllä pyritään ratkaisemaan Portu- galiin liittyvä hankala ongelma, koska Portugalissa kirkollisilla tuomioistuimilla on yksinomainen toi- mivalta julistaa katolinen konkordaatin mukainen avioliitto pätemättömäksi 4. huhtikuuta 1975 teh- dyllä lisäpöytäkirjalla muutetun, 7. toukokuuta 1940 tehdyn Portugalin ja Pyhän istuimen välisen konkordaatin (Pyhän istuimen kanssa tehtyjen kansainvälisten sopimusten nimitys) XXV artiklan ja Portugalin siviililain 1625 ja 1626 artiklan nojalla.

On aiheellista huomauttaa, että vuoden 1975 lisä- pöytäkirjalla ei ole mitään tekemistä tämän yleisso- pimuksen kanssa, koska sillä ainoastaan muutetaan konkordaatin XXIV artiklaa, jotta siviilituomiois- tuimet voisivat antaa avioeropäätöksen konkordaa- tin mukaisesti solmitun avioliiton purkamiseksi; konkordaatin alkuperäisen version mukaan tämä ei

ollut mahdollista siviili- eikä kirkollisessa tuomiois- tuimessa, koska kanoninen oikeus ei tunne aviolii- ton purkamista avioerolla.

Portugalin ongelma on siinä, että kirkollisilla tuo- mioistuimilla on yksinomainen toimivalta julistaa konkordaatin mukainen avioliitto pätemättömäksi. Portugali itse asiassa loukkaisi konkordaatin mu- kaisia kansainvälisiä velvoitteitaan, jos se päättäisi ratifioida tämän yleissopimuksen ja tunnustaisi siviilituomioistuimen (2 artiklan ja seuraavien artiklojen mukaisen) toimivallan julistaa Portuga- lissa konkordaatin mukaisesti solmittu avioliitto pätemättömäksi.

Tämän yleissopimuksen 42 artiklan 1 kohdan mukainen konkordaattia koskeva suojalauseke an- taa siis Portugalille mahdollisuuden olla tunnusta- matta tätä toimivaltaa tai näiden tuomioistuimien antamia tuomioita edellä mainittujen avioliittojen julistamisesta pätemättömiksi.

Lisäksi 2 kohdan mukaan konkordaatin tai Portu- galin siviililain säännösten mukaisesti annetut tuo- miot pätemättömäksi julistamisesta tunnustetaan muissa jäsenvaltioissa, kun ne on sisällytetty Portu- galin oikeusjärjestykseen.

Tämän osalta Italia (katso jäljempänä 46 artiklaa koskeva 129 kohta) antoi yleissopimukseen liitetyn lausuman, jossa se pidättää itsellään oikeuden päät- tää sellaisista menettelyistä ja suorittaa sellaisia tarkistuksia Portugalin kirkollisten tuomioistuimien tuomioiden osalta, joista sen omassa oikeusjärje- styksessä määrätään kirkollisten tuomioistuinten vastaavien tuomioiden osalta Italian Pyhän istui- men kanssa tekemien sopimusten perusteella.

121. Portugalin tilanne poikkeaa Espanjan ja Italian tilanteesta, missä kirkollisten tuomioistuinten toi- mivalta julistaa avioliitto pätemättömäksi ei ole yksinomainen vaan rinnakkainen, ja siviilioikeu- dessa on käytössä erityinen tunnustamismenettely. Tämän vuoksi nämä konkordaatit mainitaan omana kohtanaan, jonka mukaan tuomioihin sovelletaan samaa tunnustamisjärjestelyä, vaikka yksinomaista toimivaltaa ei ole.

122. Espanjan kohdalla on kyseessä Pyhän istuimen ja Espanjan valtion välillä oikeusasioista 3. tammi- kuuta 1979 tehty sopimus. Sopimuksen VI artiklan 2 kohdassa sopimuspuolet voivat kanonisen oikeu- den määräysten mukaisesti kääntyä kirkollisten tuomioistuinten puoleen hakeakseen avioliiton julistamista pätemättömäksi tai pyytää paavin julistusta täyttymättömästä avioliitosta. Kumpikin sopimuspuoli voi pyytää kirkollisen tuomion siirtä- mistä siviilioikeudelliseen toimivaltaan, jolloin se

on pätevä siviilioikeudellisesti, jos toimivaltainen siviilituomioistuin antaa päätöksen, että tuomiot ovat valtion lainsäädännön mukaisia.

Sitä vastoin asumusero ja avioero kuuluvat siviili- tuomioistuinten toimivaltaan. Vuoden 1978 perus- tuslain tultua voimaan kirkollisten tuomioistuinten yksinomainen toimivalta julistaa avioliitto pätemät- tömäksi lakkasi; siviilituomioistuimilla ja kirkolli- silla tuomioistuimilla on nyt vaihtoehtoinen toimi- valta ja siviilioikeudellisten vaikutusten tunnusta- minen on välttämätöntä. Tällaisissa tapauksissa on edellä mainitun vuoden 1979 sopimuksen lisäksi otettava huomioon siviililain (Código civil) 80 ar- tikla ja 7. heinäkuuta 1981 annetun lain 30/1981 toinen lisäsäännös (Disposición Adicional Se- gunda), jolla muutetaan siviililain avioliittosään- nöksiä ja vahvistetaan avioliiton pätemättömäksi julistamista, asumuseroa ja avioeroa koskevissa asioissa noudatettava menettely. Näillä säännök- sillä on seuraavat vaikutukset: 1. Kanonisen oikeu- den päätöksillä ja tuomioilla on siviilioikeudellisia vaikutuksia vain, jos molemmat osapuolet antavat suostumuksensa tai jos kumpikaan ei kiistä niitä. 2. Jos tuomiota tai päätöstä ei ole kiistetty, siviilituo- mioistuin ratkaisee, onko kanonisen oikeuden tuo- miolla siviilioikeudellisia vaikutuksia; jos tällaisia vaikutuksia on, se aloittaa tuomion täytäntöönpa- non avioliiton pätemättömäksi julistamista ja pur- kamista koskevien siviililain säännösten mukaisesti.

3. Pätemättömäksi julistamiseen liittyvät asiat eivät ole yhdenmukaisia kanonisessa lainsäädännössä ja siviililainsäädännössä. Tämän vuoksi onkin pohdit- tava, voivatko ainoastaan ”valtion lainsäädännön mukaiset” kanoniset tuomiot olla siviilioikeudelli- sesti päteviä. 4. Siviililain 80 artiklassa viitataan siviilioikeudenkäyntiä koskevan lain (Ley de Enjui- ciamiento civil) 954 artiklaan ulkomaisten tuomioi- den täytäntöönpanon edellytyksistä. Tällä viittauk- sella on merkitystä siinä tapauksessa, että vastaaja jättää saapumatta oikeuteen. Oleellista siis on, onko kumpikaan osapuolista vastustanut hakemus- ta avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevien kanonisten tuomioiden ja päätösten siviilioikeudel- lisen pätevyyden tunnustamiseksi.

123. Italian kohdalla on kyseessä Italian tasavallan ja Pyhän istuimen välillä 18. helmikuuta 1984 tehty sopimus, jolla muutetaan 11. helmikuuta 1929 tehtyä concordato lateranense -sopimusta. Sopi- muksen 8 artiklan 2 kohdan mukaan kirkollisten tuomioistuinten antamilla avioliiton pätemättö- mäksi julistamista koskevilla täytäntöönpanokel- poisilla tuomioilla on oikeusvaikutuksia Italiassa toimivaltaisen Corte d’appello -tuomioistuimen päätöksellä aina, kun a) kirkollinen tuomioistuin on toimivaltainen käsittelemään asian, koska kyseessä on kyseisessä artiklassa vahvistettujen vaa- timusten mukaan solmittu avioliitto, b) kirkollisissa tuomioistuimissa noudatetulla menettelyllä on tur- vattu asianosaisten oikeus olla saapuvilla ja puo-

lustaa itseään oikeudessa Italian oikeusjärjestyksen perusperiaatteiden mukaisesti, c) ulkomailla annet- tujen tuomioiden päteväksi julistamista koskevassa Italian lainsäädännössä vaaditut muut edellytykset täyttyvät. Vaikka Codice di Procedura Civilen (oi- keudenkäymiskaaren) 796 artiklaa ja sitä seuraavia artikloja muutettiin 31. toukokuuta 1995 annetulla lailla N:o 218 Italian kansainvälistä yksityisoi- keutta koskevan järjestelmän uudistamisesta (73 artikla), käytännössä pidetään sovittuna, että sen 2 artiklan (kansainväliset sopimukset) nojalla kyseiset artiklat ovat edelleen voimassa avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevien kirkollisten tuomioiden tunnustamista varten.

124. Yleissopimuksen 38 artiklaa vastaavasti myös tämän artiklan 4 kohdan mukaan tällaisten kan- sainvälisten sopimusten tai konkordaattien sopi- muspuolina olevat jäsenvaltiot lähettävät tämän yleissopimuksen tallettajalle jäljennöksen sopimuk- sista sekä ilmoittavat sopimusten päättämisestä ja niitä koskevista muutoksista. Näiden sopimusten päättäminen tai muuttaminen annetaan tiedoksi yleissopimuksen tallettajalle, joka ilmoittaa siitä jäsenvaltioille. Sopimusten luettelosta poistamisessa noudatetaan 49 artiklan 3 kohdan määräyksiä.

43 artikla

8 artiklan mukaisten tuomioiden tunnustamatta ja täytäntöönpanematta jättäminen

125. Tämä määräys vastaa vuoden 1968 Xxxxxxxxx yleis- sopimuksen 59 artiklaa, ja sitä on tulkittava yhdessä 16 artiklan 1 kohdan säännön kanssa (ks. selitys edellä 74 kohdassa). Tässä artiklassa vahvis- tetaan sääntö, jolla lievennetään muiden toimivalta- perusteiden nojalla annettujen tuomioiden oikeus- vaikutuksia jäsenvaltiossa. Yleissopimuksen 43 ar- tiklassa jäsenvaltiolle annetaan mahdollisuus jättää tunnustamatta toisessa jäsenvaltioissa annettu tuo- mio silloin, kun tuomio perustuu muihin kuin 2—7 artiklassa määriteltyihin toimivaltaperustei- siin, eli yksinomaan kansalliseen oikeuteen 8 artik- lan mukaisesti. Tätä varten on välttämätöntä, että jäsenvaltio ja kolmas valtio ovat tehneet yleissopi- muksen, jota sovelletaan niiden välillä tuomioiden tunnustamiseen ja täytäntöönpanoon ja jossa ne sitoutuvat jättämään tunnustamatta toisessa jäsen- valtiossa pelkästään 8 artiklan perusteella annetun tuomion. Tämä johtuu siitä, että 8 artiklassa ei vahvisteta yleistä sääntöä, minkä vuoksi jäsenval- tiot voivat tehdä aiheellisiksi katsomiaan sopimuk- sia.

44 artikla

Jäsenvaltiot, joissa on kaksi tai useampia oikeusjärjestelmiä

126. Tässä artiklassa otetaan suoraan huomioon lasten- suojelua koskevan vuoden 1996 Haagin yleissopi- muksen määräykset tapauksissa, joissa on oikeu- denkäynnin kannalta kaksi tai useampia oikeusjär- jestelmiä tai säännöstöjä. Tavoitteena on löytää lisäperusteita alueiden määrittämiseksi. Tähän ar- tiklaan sisältyvät kuitenkin vain ne perusteet, jotka liittyvät tämän yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluviin asioihin.

VI OSASTO

L. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin

45 artikla

127. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen toimivallasta yleissopimuksen yhtenäisen tulkinnan varmistami- seksi keskusteltiin pitkään. Joillekin valtuuskunnille tämä oli tärkeä tekijä, jonka vuoden 1968 Brysselin yleissopimuksen yhtenäinen tulkintakäytäntö vahvi- staa. Toisten valtioiden mielestä tällaisesta toimi- vallasta ei pidä määrätä tai se pitäisi ainakin rajata asioihin, jotka on käsitelty jäsenvaltion korkeim- missa oikeusasteissa, ja sulkea näin pois jäsenval- tioiden muutoksenhakutuomioistuimet.

Hyväksytyn välitysratkaisun mukaan yleissopimuk- sessa määrätään vain yhteisöjen tuomioistuimen toimivallasta, ja sen soveltamissäännöistä määrä- tään pöytäkirjassa, jonka neuvosto vahvistaa sa- maan aikaan kuin yleissopimuksen (ks. pöytäkirjaa koskeva muistio). Näin ollen vain niiden jäsenval- tioiden tuomioistuimet ja viranomaiset, jotka rati- fioivat yleissopimuksen lisäksi pöytäkirjan, voivat saattaa asiansa Euroopan yhteisöjen tuomioistui- men ratkaistavaksi.

VII OSASTO

M. Loppumääräykset

46 artikla

Julistukset ja varaumat

128. Yhteisön sisäisen yleissopimuksen perustana oleva yhdentyminen on syynä 1 kohdan määräykseen,

jonka mukaan tähän yleissopimukseen ei voi tehdä varaumia, tämän kuitenkaan rajoittamatta 38 ar- tiklan 2 kohdan (pohjoismainen sopimus) ja 42 ar- tiklan (konkordaatit) soveltamista.

129. Joillekin valtioille tietyistä kohdista aiheutuvista vaikeuksista johtuen sovittiin, että 2 kohdassa mai- nitaan muiden jäsenvaltioiden hyväksyvän Irlannin (ks. 9 artiklan selitys edellä 49 kohdassa) ja Italian (ks. 42 artiklan selitys edellä 120 kohdassa) julis- tukset ja suljetaan pois mahdollisuus esittää muita samaa asiaa koskevia julistuksia.

Irlannin tilanteeseen on kiinnitettävä erityistä huo- miota. Irlannilla ei ole vaikeuksia tunnustaa avio- erotuomioita, jotka on annettu toisessa jäsenval- tiossa Irlannissa voimassa olevia sääntöjä vapaa- mielisempien perusteiden tai sääntöjen mukaan. Irlanti haluaa kuitenkin tarkistaa, ovatko avioeroa hakevat asianosaiset todella asuneet vakinaisesti kyseisessä jäsenvaltiossa, jotta voitaisiin sulkea pois petokset tai yleissopimuksen tavoitteiden kiertämi- nen, mikä olisi Irlannin perustuslain vastaista. Ottaen huomioon 16 artiklan 3 kohdan määräyk- sen, jonka mukaan oikeusjärjestyksen perusteiden tutkimista ei saa käyttää toimivallan tutkimiseen, Irlanti pitää erityisen tärkeänä sitä, että tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuimet tarkistavat, onko 2 artiklassa (toimivalta avioliittoasioissa) tar- koitettuja siteitä tosiasiallisesti olemassa. Ei ollut kuitenkaan mahdollista hyväksyä Irlannin alkupe- räistä ehdotusta muuttaa yleissopimusta siten, että toisessa jäsenvaltiossa annettu avioeropäätös voitai- siin jättää tunnustamatta tai panematta täytäntöön, jos toimivalta tällaisen päätöksen antamiseen ei olisi perustunut puolison tai puolisoiden tosiasialli- seen siteeseen kyseiseen jäsenvaltioon. Ehdotusta ei voitu hyväksyä, sillä se asetti kyseenalaiseksi yhden yleissopimuksen pääperiaatteista eli valtioiden kes- kinäisen luottamuksen, jonka perusteella jäsenval- tiossa annettua tuomiota ei voida asiaratkaisun osalta ottaa uudelleen tutkittavaksi jäsenvaltiossa, jossa tunnustamista haetaan (ks. tämän osalta

18 artikla). Valtuuskunnat ottivat kuitenkin huo- mioon sen, että Irlannin perustuslakiin sisältyy avioeroa koskevia erityissäännöksiä ja että avioero on vasta äskettäin otettu käyttöön Irlannissa kan- sanäänestyksen jälkeen. Tämän vuoksi yleissopi- muksen liitteenä oleva lausuma hyväksyttiin viiden vuoden siirtymäkaudeksi, jota voi jatkaa. Pitkällä aikavälillä tämä ratkaisu voi johtaa yleissopimuk- sen määräysten laajempaan soveltamiseen.

130. Artiklan 3 kohdassa määrätään tällaisten lausu- mien peruuttamisesta ja peruutuksen voimaantulon ajankohdasta.

47 artikla

Hyväksyminen ja voimaantulo

131. Tämän artiklan mukaan yleissopimus tulee voi- maan Euroopan unionin neuvoston vahvistamien sääntöjen mukaisesti.

Yleissopimus tulee voimaan yhdeksänkymmenen päivän kuluttua siitä, kun viimeinen valtio, joka tämän muodollisuuden suorittaa ja joka on yksi Euroopan unionin 15 jäsenvaltiosta neuvoston antaessa säädöksen yleissopimuksen tekemisestä

28 päivänä toukokuuta 1998, on tehnyt ratifioimiskirjan tallettamista koskevan ilmoituk- sen.

132. Kuten aikaisemmissa jäsenvaltioiden välisissä oi- keudellista yhteistyötä koskevissa järjestelyissä,

4 kohdassa määrätään kuitenkin, että jokainen jäsenvaltio voi joko yleissopimusta hyväksyessään tai milloin tahansa myöhemmin ilmoittaa, että sen osalta yleissopimusta, lukuun ottamatta sen 45 ar- tiklaa, sovelletaan sen suhteissa muihin saman ilmoituksen tehneisiin jäsenvaltioihin. Ilmoitus tu- lee voimaan yhdeksänkymmenen päivän kuluttua sen tallettamisesta.

Jäsenvaltiot eivät kuitenkaan voi ilmoittaa, että yhteisöjen tuomioistuin on toimivaltainen tulkitse- maan yleissopimusta aikana, jolloin sitä sovelletaan varhennetusti, koska tämä edellyttäisi, että kaikki viisitoista jäsenvaltiota olisivat hyväksyneet yleisso- pimuksen määräykset ja että se olisi tullut voi- maan.

48 artikla

Liittyminen

133. Yleissopimukseen voi liittyä jokainen valtio, josta tulee Euroopan unionin jäsen, ja tässä artiklassa vahvistetaan liittymismenettelyt. Sitä vastoin valtio, joka ei ole Euroopan unionin jäsen, ei voi liittyä yleissopimukseen.

Jos yleissopimus on jo tullut voimaan uuden jäsen- valtion liittyessä siihen, se tulee kyseisen valtion osalta voimaan 90 päivän kuluttua sen liittymiskir- jan tallettamispäivästä. Jos yleissopimus ei ole tul- lut voimaan kyseisen ajan päättyessä, se tulee voi-

maan tämän valtion ja muiden valtioiden osalta

47 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuin edellytyksin. Tällöin yleissopimukseen liittyvä valtio voi tehdä ilmoituksen sen varhennetusta soveltamisesta.

Uuden jäsenvaltion liittyminen ei kuitenkaan ole yleissopimuksen voimaantulon edellytys suhteessa muihin jäsenvaltioihin, jotka ovat Euroopan unio- nin jäseniä yleissopimuksen tekemistä koskevaa neuvoston säädöstä annettaessa.

49 artikla

Muutokset

134. Tämän määräyksen tarkoituksena on määritellä yleissopimusta muutettaessa noudatettava menet- tely. Kukin yleissopimuksen osapuolina olevista jäsenvaltioista tai komissio voivat ehdottaa muu- toksia Euroopan unionista tehdyn sopimuksen VI osaston määräysten mukaisesti. Menettelyjä on kaksi ehdotettujen muutosten luonteen mukaan.

135. Ensimmäisen menettelyn mukaan, josta määrätään

1 ja 2 kohdassa, neuvosto laatii muutokset ja suosittaa niiden hyväksymistä jäsenvaltioille niiden valtiosääntöjen asettamien vaatimusten mukaisesti.

136. Artiklan 3 kohdassa määrätään yksinkertaistetusta menettelystä, jonka mukaan neuvosto voi hyväksyä muutoksia 21 artiklan 1 kohdassa, 26 artiklan 1 ja 2 kohdassa, 28 artiklan 1 kohdassa ja 29 artiklassa tarkoitettuihin muutoksenhakutuomioistuimiin ja

-keinoihin.

50 artikla

Tallettaja ja julkaiseminen

137. Neuvoston pääsihteeri on tämän yleissopimuksen tallettaja.

Pääsihteeri antaa jäsenvaltioille tiedoksi kaikki yleissopimukseen liittyvät ilmoitukset ja julkaisee ne Euroopan yhteisöjen virallisen lehden C-sar- jassa.