LAPUAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ
LAPUAN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ
Perusturvalautakunta 21.9.2020
PALVELULIIKENTEEN HANKINTA
Hankinnan kohde ja kuvaus
Lapuan kaupunki (jäljempänä tilaaja) pyytää tarjousta palveluliikenteen järjestämisestä ajalle 1.1.2021 – 31 12.2021, optiovuosi 2022.
Hankinnan kohteena on arkipäivinä tuotettu asiakaskutsuihin perustuva avoin palveluliikenne Lapuan kaupungin alueella.
Palveluliikenteen pääasiallisena käyttäjiä ovat 65 vuotta täyttäneet henkilöt sekä henkilöt, joille sosiaalihuoltolain tai vammaispalvelulain perusteella on myönnetty kuljetuspalveluja. Palveluliikenteellä hoidetaan lisäksi kehitysvammaisten toimintakeskus Jukantuvan työ- ja päivätoiminnan kuljetukset aamuisin ja iltapäivisin toimintakeskuksen toiminta-aikana.
Palveluliikennettä voidaan käyttää myös muissa perusturvan kuljetuksissa sekä muussa kuntalaisten asiointiliikenteessä. Palveluliikenne perustuu vapaasti muodostuviin reitteihin asiakkaiden tarpeiden mukaan.
Palveluliikenne on suunniteltava iäkkäiden ja vammaisten asiakkaiden tarpeet huomioon ottaen, tämä tulee huomioida ajoneuvon valinnassa sekä henkilökunnan valinnassa ja koulutuksessa.
Hankintamenettely
Hankinta on EU- kynnysarvon ylittävä palveluhankinta, joka toteutetaan avoimena hankintamenettelynä. Hankinnasta julkaistaan tarjouspyyntöasiakirjat HILMA- ilmoituskanavalla, Tarjouspalvelu.fi- portaalissa sekä Lapuan kaupungin internet– sivulla. Xxxxxxxxx ennakoitu arvo on 300.000 euroa. Hankintaan sovelletaan lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Hankinnassa noudatetaan Lapuan kaupungin hankintaohjetta.
Valinta suoritetaan niiden tarjousten joukosta, jotka vastaavat tarjouspyyntöä ja täyttävät siinä asetetut ehdot. Valintaperusteena on halvin hinta.
Kahden tai useamman yrityksen tai yrittäjän tarjous yhteenliittymänä otetaan huomioon. Yhteenliittymän jäsenten panosten pitää olla oleelliset toimitettavan palvelun kannalta. Jokaisen yhteenliittymään osallisen liikennöitsijän on allekirjoitettava tarjous.
Yhteenliittymän osakkaat ovat yhteisvastuussa tilaajalle palveluliikennesopimuksessa ja siihen liittyvissä asiakirjoissa asetettujen velvollisuuksien täyttämisestä. Yhteenliittymän osakkaat vastaavat yhteisesti myös tilaajalle aiheutuneista vahingoista.
Hankintailmoitus on julkaistu HILMASSA 22.9.2020
Tilaaja voi keskeyttää hankintamenettelyn, jos saadut tarjoukset eivät vastaa tarjouspyyntöä tilaajan edellyttämällä tavalla. Tilaaja voi keskeyttää hankinnan myös, jos olosuhteet tarjouskilpailun kuluessa muuttuvat sellaisiksi, ettei tilaaja voi hyödyntää tarjouskilpailun tuloksia tai jos hankinnan keskeyttämiselle on olemassa muu perusteltu syy.
Tarjouksen tekemisestä ei makseta palkkaa eikä palkkiota. Tarjoajalla ei ole oikeutta saada tilaajalta korvausta tarjouksen tekemisestä tai siihen liittyneistä toimenpiteistä aiheutuneista kustannuksista.
Sopimuskausi
Sopimus on määräaikainen ja voimassa 1.1.2021–31.12.2021. Sopimuksessa on mahdollisuus optiovuoteen, 1.1.2022–31.12.2022. Option käyttämisestä sovitaan viimeistään kolme (3) kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä.
Tarjouksen sisältö
Kalustovaatimukset ja palvelukuvaus on esitetty liitteessä 4.
Tarjous on tehtävä liitteen 5 mukaisella lomakkeella. Tarjousten tulee vastata tarjouspyyntöä ja sen liitteitä sekä niissä mainittuja vaatimuksia ja selvityksiä. Tarjoajan tulee toimittaa tarjouksen yhteydessä tarjouspyynnössä edellytetyt selvitykset ja todistukset.
Tarjous tulee tehdä suomen kielellä. Osatarjouksia ei hyväksytä.
Tarjouksen tulee olla voimassa 31.12.2020 saakka.
Tarjoushinnat annetaan arvonlisäverottomina. Tarjotun hinnan tulee sisältää kaikki palvelusta toimittajalle aiheutuvat kustannukset. Mitään muita maksuja ja veloituksia ei hyväksytä (esim. toimenpidepalkkioita, koulutus- tai matkakulujen korvaamista, laskutus- ym. maksuja).
Hinnat ovat kiinteät sopimuskauden ajan ja maksetaan toteutuneiden palvelumäärien mukaisesti.
Tarjouksessa tulee ilmoittaa autokohtaisesti yksikköhinta €/h.
Optiovuoden osalta on mahdollista korottaa hintoja Tilastokeskuksen linja-autoliikenteen kustannusindeksin mukaisesti. Tarjouksessa tulee ilmoittaa autokohtaisesti, jos optiokauden yksikköhinta €/h poikkeaa sopimuskauden hinnasta.
Edellä mainittu hinta sisältää matkojen tilauksen vastaanottamisesta ja reittien suunnittelusta liikennöitsijälle aiheutuvat kustannukset eikä niistä makseta erillistä korvausta.
Hankinnassa käytetään ns. bruttomallia, jossa liikennöitsijälle maksetaan tuntiveloituksen mukaan ja lipputulo tilitetään tilaajalle.
Palveluliikenteessä noudatettavat asiakasmaksutaksat vahvistaa tilaaja.
Tarjousten käsittely
Tarjoajien soveltuvuus hankinnan toteuttamiseen selvitetään liitteessä 1 esitettyjen vaatimuksen mukaisesti. Tilaaja voi sulkea tarjouskilpailusta tarjoajan, joka ei täytä asetettuja soveltuvuusvaatimuksia tai joka on antanut puutteellisia tai vääriä tietoja tarjoajan valintaan sekä tarjouksen valintaan liittyen. Tilaaja voi sulkea tarjouskilpailusta
myös tarjoajan, mikäli tarjoajaa koskee jokin hankintalain säännösten mukainen poissulkemisperuste.
Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuus selvitetään ja arvioidaan vertaamalla toimitettuja tarjouksia tarjouspyyntöön. Tilaajalla on oikeus hylätä tarjous, mikäli tarjoajaa koskevat edellytykset eivät täyty tai mikäli tarjoaja ei liitä tarjoukseensa tarjouspyynnössä esitettyjä asiakirjoja. Mahdolliset täydennykset tarjouksiin hankintayksikkö pyytää kirjallisesti erikseen.
Tilaaja voi hylätä kaikki tarjoukset, jos tarjousten hintataso on liian korkea taikka palvelujen ostamisen edellytykset muuttuvat niin, että palvelua ei voida hankkia tarjouspyynnössä esitetyllä tavalla. Tilaaja voi myös hylätä tarjouksen, jonka hinta on poikkeuksellisen alhainen.
Tarjousten avaustilaisuus on suljettu.
Tilaaja voi ennen ratkaisun tekemistä tarvittaessa pyytää yhdeltä tai useammalta tarjoajalta lisäselvityksiä.
Ellei tarjousten pohjalta löydy ehdot täyttäviä tarjouksia edellä määritellyn palveluliikenteen ostamiseksi, voi tilaaja pidättäytyä kokonaan hankkimasta palvelua.
Hankintapäätös
Lapuan kaupungin perusturvalautakunta tekee päätöksen hankinnasta. HILMA- ilmoituskanavalla tehdään jälki-ilmoitus, jossa ilmoitetaan, kenen kanssa sopimus / sopimukset on tehty.
Mikäli tarjouskilpailun voittaneella toimittajalla ei ole kapasiteettia tuottaa palvelua sovitun aikataulun mukaisesti, hankinta voidaan tehdä muilta tarjouskilpailuun osallistuneilta tarjoajilta. Tieto tilauksesta toimitetaan tarjouskilpailun voittaneelle toimittajalle, minkä jälkeen toimittajan on vastaanotettava ja hyväksyttävä tilaus 10 arkipäivän sisällä.
Hankintaa koskeva sopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella.
Hankintasopimus
Hankintapäätöksen tekemisen jälkeen tehdään hankintaa koskeva kirjallinen sopimus kaupungin sopimuspohjan mukaan. Hankintasopimuksessa noudatetaan Lapuan kaupungin yleisiä sopimusehtoja (liite 2).
Tilaaja tarkistaa annettujen tietojen paikkansapitävyyden tarjouskilpailun voittajalta ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista. Tarjoajan soveltuvuus tarkistetaan tarjoajan antamien tietojen perusteella. Tilaaja voi tarkastaa soveltuvuutta koskevia tietoja julkisista rekistereistä ja palveluista.
Sopimuskaudella tai optioaikana voidaan sovituilla korvausperusteilla voimassa olevia kuljetusajankohtia muuttaa ilman erillistä tarjouspyyntökierrosta tilaajan ja liikennöitsijän yhteisellä suostumuksella.
Toimittajalla ei ole oikeutta siirtää tehtyä hankintasopimusta kolmannelle osapuolelle ilman tilaajan kirjallista suostumusta. Tilaajalla on oikeus siirtää sopimus kolmannelle
osapuolelle, jos valtakunnallisen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen myötä Lapuan kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyvät toiselle palveluntuottajalle.
Tarjoaja on vahingonkorvausvelvollinen, jos ei kykene järjestämään sopimuksen mukaisia palveluja sopimusaikana. Tilaajalla ei ole velvollisuutta maksaa täyttä hintaa puutteellisesta palvelusta.
Sopimusvelvoitteiden täyttämisessä todetut puutteet ratkaistaan ensisijaisesti sopijapuolten välisin neuvotteluin, joissa pyritään sopimaan välittömistä virheen oikaisemisesta, yhteisesti hyväksytystä sopimuksen tulkinnasta sekä osoitetun vahingon korvaamisesta toiselle sopijapuolelle.
Sopimustoimittajalla ei ole oikeutta minkäänlaisiin korvauksiin, mikäli purkaminen tapahtuu heikkoon palvelutasoon / toimimattomaan palveluun vedoten. Purkamisperusteeksi riittää tilaajan toimesta todennettu sovitun palvelutason toistuva alitus, jos palvelun tarjoaja ei ole huomautuksista huolimatta nostanut palvelutasoaan sopimuksen mukaiselle tasolle.
Hankintasopimus allekirjoitetaan aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen oikaisuohjeineen tiedoksi.
Laskutus ja viivästyskorko
Palveluliikenteen korvaus maksetaan jälkikäteen erikseen kultakin kuukaudelta. Laskun yhteydessä korvauksesta vähennetään kuukauden aikana asiakkailta perittyjen maksujen summa sekä toimitetaan selvitys asiakkailta perityistä asiakasmaksuista sekä asiakkaiden ja matkojen määristä.
Laskut lähetetään Lapuan kaupungille sähköisesti kaupungin verkkolaskutusosoitteeseen. Laskujen maksuaika on 30 päivää. Maksuajan laskeminen alkaa, kun Lapuan kaupunki on hyväksynyt työn ja lasku on vastaanotettu. Viivästyskorko on enintään korkolain mukainen.
Lisätietojen antaminen
Tarjoajien tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi tilaaja ei vastaa puhelimitse esitettyihin tarjouspyyntöä koskeviin tiedusteluihin. Tarjoaja voi tarjouskilpailun aikana pyytää lisätietoja (tai sähköpostitse lähettämällä kysymykset osoitteeseen xxxxx.xxxxx@xxxxx.xx. Sähköpostin aihekenttään kirjoitetaan ”Palveluliikenne”.) Kysymykset suomen kielellä on lähetettävä 30.9.2020 klo 12 mennessä. Vastaukset kysymyksiin toimitetaan viimeistään 6.10.2020 kaikille, jotka ovat lisätietoja varten sähköpostiosoitteen toimittaneet.
Tarjouksen jättäminen
Tarjous tulee antaa liitteen 5 mukaisella lomakkeella.
Sitova tarjous on toimitettava kirjallisesti viimeistään 22.10.2020 klo 12.00 osoitteeseen sirpa.lanne(at)xxxxx.xx tai Lapuan kaupunki, Perusturvalautakunta, Valtuustontie 8,
62100 Lapua
Sähköpostin otsikkokenttään tai kuoreen merkintä ”Palveluliikenne” Määräajan jälkeen jätettyjä tarjouksia ei oteta huomioon.
Asiakirjojen julkisuus
Tarjousasiakirjojen julkisuudesta säädetään julkisista hankinnoista annetussa laissa sekä viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999). Tarjousasiakirjat ja tiedot tulevat pääsääntöisesti julkisiksi tai asianosaisjulkisiksi hankintamenettelyn yhteydessä. Tarjousasiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille eli toisille tarjoajille, kun hankintaa koskeva päätös on tehty. Tarjouksen valintaperusteet, hinnat ja muu sisältö tulevat julkisiksi siltä osin kuin ne eivät sisällä salassa pidettävää tietoa.
Mikäli hankinta-asiakirjoihin liittyy salassa pidettäviä asioita esim. liikesalaisuuksia, ne tulee tarjouksessa selkeästi ilmoittaa erillisellä liitteellä ja merkinnällä ”Salainen”. Hintatiedot eivät ole liikesalaisuuksia. Julkisuuslain nojalla tarjouksia pyytävälle viranomaiselle kuuluu päätöksen tekeminen tarjouksen julkisuudesta ja liikesalaisuuksista.
LAPUAN KAUPUNKI
Perusturvalautakunta
LIITTEET Liite 1: Tarjoajalle asetetut vaatimukset
Liite 2: Lapuan kaupungin yleiset sopimusehdot
Liite 3: Selvitys palveluliikenteen toteutumisesta vuonna 2019 Liite 4: Palveluliikenteen ehdot
Liite 5: Tarjouslomake
LIITE 1 Tarjoajalle asetetut vaatimukset
Tarjoajalla tulee olla taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset palvelun suorittamiseen. Tarjoajan tulee täyttää tarjoajan kelpoisuus- ja vähimmäisvaatimuksia koskevat vaatimukset voidakseen jättää tarjouksen.
Jos tarjoajana on yhteenliittymä, tarjouksesta tulee ilmetä vastaavat tiedot jokaisesta yhteenliittymään osallistuvasta liikennöitsijästä.
Taloudellisten edellytysten selvittämiseksi tarjoukseen on liitettävä vakuutus, että tarjoajalla on seuraavat todistukset ja selvitykset:
• todistus merkinnästä kaupparekisteriin
• todistus verojen ja maksujen maksamisesta
• todistus työntekijän eläkelain mukaisen eläkevakuutuksen olemassa olosta ja lain mukaisten maksujen maksamisesta
• selvitys merkinnästä ennakkoperintärekisteriin, työnantajarekisteriin ja arvonlisäverovelvollisten rekisteriin
• selvitys toiminnan luonteen kannalta riittävästä potilas- ja vastuuvakuutuksesta
Selvityksen tilaajavastuulain edellyttämien velvoitteiden täyttämisestä voi antaa myös Xxxxxxxxxxxxx.xx -yritysraportilla.
Xxxxxxxxxx voittaneen on toimitettava edellä mainitut todistukset ja selvitykset viimeistään hankintasopimuksen allekirjoituksen yhteydessä. Todistukset ja selvitykset eivät saa olla kolmea (3) kuukautta vanhempia.
Toiminnallisten edellytysten selvittämiseksi tarjoajan tulee antaa selvitys teknisestä suorituskyvystä ja ammatillisesta pätevyydestä:
• tarjoajalla tulee olla riittävät edellytykset palvelujen tuottamiseksi, tarjoajan tulee toimittaa vapaamuotoinen esittely palveluorganisaatiosta ja sen tarjoamista palveluista
• tarjoajalla tulee olla kokemusta vastaavien palveluiden tuottamisesta, referenssit tulee mainita tarjouksessa
• tarjoajan tulee toimittaa yhteenveto yrityksen laadunhallintajärjestelmästä kohteeseen soveltuvin osin riittävän suorituskyvyn varmistamiseksi
• listaus välineistä, joita tuottajalla tulee olla
• listaus osaamisesta, mitä tuottajalla tulee olla
• kopio toiminnan harjoittamisen edellyttämistä luvista ja niiden voimassaoloajasta
• liikenteestä vastaavan henkilön nimi ja yhteystiedot
• tuottajalla tulee olla nimetty yhteyshenkilö, johon tilaaja voi olla yhteydessä palveluun liittyvissä kysymyksissä
LIITE 2 Lapuan kaupungin yleiset sopimusehdot
1. Määritelmät
Lapuan kaupungin yleisissä sopimusehdoissa Lapuan kaupunki on jäljempänä ”Kaupunki” ja sopijapuoli on jäljempänä ”Toimittaja”. Kumpikin on erikseen ”Sopijapuoli” ja yhdessä ”Sopijapuolet”.
2. Alihankinta
Toimittaja vastaa käyttämiensä alihankkijoiden vastuista ja velvoitteista kuin omistaan. Toimittaja on ilmoittanut käyttämänsä alihankkijat tarjouksessaan. Kaupungilla on oikeus perustellusta syystä kieltää Toimittajaa käyttämästä tiettyä alihankkijaa.
3. Maksuehdot
Kaupunki maksaa suorituksen Toimittajan sille lähettämien hyväksyttyjen ja riidattomien laskujen perusteella. Maksamisen edellytyksenä on, että Kaupunki on todennut kunkin laskutettavan työvaiheen tulleen tehdyksi sovitun mukaan.
Laskut lähetetään kaupungin verkkolaskutusosoitteeseen. Laskujen viitetietoihin tulee merkitä hankinnan nimi. Maksuehto 30 päivää hyväksyttävän laskun saapumisesta.
4. Viivästyminen
Jos sopijapuoli havaitsee viivästyvänsä velvoitteessaan tai pitää viivästystä todennäköisenä, viivästyvän sopijapuolen on viivytyksettä kirjallisesti ilmoitettava toiselle sopijapuolelle viivästyksestä ja sen vaikutuksesta hankintasopimuksen täyttämiseen. Palvelun tai tavaran viivästymiseen rinnastetaan hankintasopimuksessa edellytettyjen tietojen, ja dokumentaation viivästyminen.
Jos sopimus viivästyy Toimittajasta johtuvasta syystä, Kaupungilla on oikeus viivästyssakkoon. Kaupungilla on oikeus viivästyssakkoon osoittamatta, että Toimittajan viivästyksestä olisi aiheutunut Kaupungille vahinkoa. Ellei toisin ole sovittu, viivästyssakko on suuruudeltaan viisi (5) prosenttia viivästyneen sopimuksen arvonlisäverottomasta arvosta jokaiselta alkavalta seitsemän (7) vuorokauden pituiselta ajanjaksolta, jolla palveluntuottaja ylittää sovitun määräpäivän. Viivästyssakkoa peritään enintään kymmeneltä (10) viikolta. Viivästyssakon lisäksi tilaajalla on oikeus vahingonkorvaukseen Toimittajan viivästyksestä aiheutuneesta vahingosta kohdan 6 mukaisesti.
Kaupungilla on viivästyksen perusteella oikeus pidättyä maksamasta sopimuksessa määritettyä hintaa. Kaupunki ei kuitenkaan saa pidättää rahamäärää, joka ilmeisesti ylittää ne vaatimukset, joihin sillä on viivästyksen perusteella oikeus.
5. Virhe ja hinnanalennus
Jos palvelussa on virhe, Kaupungin tulee ilmoittaa virheestä Toimittajalle kohtuullisessa ajassa virheen havaitsemisesta tai siitä, kun se olisi tullut havaita. Toimittajan on ilmoitettava Kaupungille virheilmoituksen vastaanottamisesta ja toimenpiteiden aloittamisesta viimeistään 14 päivän kuluttua ilmoituksen vastaanottamisesta.
Kaupungilla on virheen perusteella oikeus pidättyä maksamasta sopimuksessa määritettyä hintaa. Kaupunki ei kuitenkaan saa pidättää rahamäärää, joka ilmeisesti ylittää ne vaatimukset, joihin sillä on virheen perusteella oikeus.
Jos palvelussa tai tuotteessa on virhe, Kaupungilla on oikeus saada Toimittajalta hinnanalennusta.
6. Sopimuksen irtisanominen ja purkaminen
Jos Toimittaja joutuu saneerausmenettelyyn, konkurssiin, selvitystilaan tai muutoin sellaisiin taloudellisiin vaikeuksiin tai käsillä on muu julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, jäljempänä hankintalaki) 81 §:ssä tarkoitettu tilanne, Kaupungilla on oikeus irtisanoa sopimus välittömästi joko kokonaan tai määrätyiltä osin.
Kaupungilla on lisäksi oikeus irtisanoa sopimus päättymään välittömästi, jos perustellusti voidaan olettaa, ettei Toimittaja pysty suoriutumaan sille asetetuista velvoitteista sovitussa ajassa tai sovitun mukaisesti Toimittajan oleellisesti myöhästyessä suorituksestaan tai suorituksen oltua toistuvasti virheellinen muusta kuin Kaupungista tai ylivoimaisesta esteestä johtuvasta syystä. Kaupungilla on oikeus irtisanoa sopimus välittömin vaikutuksin, jos Toimittajan olosuhteissa tapahtuu muutoksia, jotka olennaisesti vaikuttavat Toimittajan suoritukseen, ja tällä seikalla on Kaupungille oleellinen merkitys ja Toimittaja tämän tiesi. Kaupungilla on myös oikeus irtisanoa sopimus päättymään välittömästi, jos Toimittaja tai Toimittajan johtohenkilö-, edustus-, päätös- tai valvontavaltaa käyttävä henkilö tuomitaan hankintalain 80 §:ssä tarkoittamista rikoksista. Irtisanomisen edellytyksenä on, että tuomio on tullut lainvoimaiseksi. Lisäksi Kaupungilla on oikeus irtisanoa sopimus päättymään välittömästi hankintalain 137 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa.
Kumpikin sopijapuoli voi purkaa sopimuksen, jos toinen sopijapuoli rikkoo olennaisesti sopimusta, eikä korjaa rikkomustaan 30 vuorokauden kuluessa kirjallisesta huomautuksesta. Maksujen vähäistä myöhästymistä ei pidetä olennaisena sopimusrikkomuksena. Jos sopimus irtisanotaan tai puretaan Toimittajasta johtuvasta syystä, Kaupunki on velvollinen suorittamaan Toimittajalle toimeksiannon päättymishetkellä van sellaiset maksut, joita vastaavaa työsuoritusta Kaupunki voi käyttää hyväkseen. Toimittaja on velvollinen palauttamaan Kaupungille sellaiset jo maksetut maksut, joita vastaavaa työsuoritusta Kaupunki ei voi käyttää hyväkseen irtisanomisesta tai purkamisesta johtuen.
Sopimuksen irtisanominen ja purkaminen on tehtävä kirjallisesti.
Kaupungilla on oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassa oleva sopimus noudattaen 3 kk irtisanomisaikaa. Toimittajalla on tässä tapauksessa oikeus saada korvaus tehdystä työstä sopimuksen voimassaolon ajalta. Mikäli muuta korvauksen määrästä ei ole sovittu, Toimittajalla on oikeus saada korvaus, jonka suuruus määräytyy tehdyn työn perusteella jyvitettynä suhteessa sopimuksen kokonaisarvoon.
7. Vahingonkorvaus
Sopijapuolella on oikeus saada vahingonkorvausta toisen sopijapuolen sopimusrikkomuksesta aiheutuneesta välittömästä vahingosta. Jos toisin ei ole sovittu, sopijapuolten korvausvastuu välittömistä vahingoista on enintään viisi (5) kertaa sopimuksen laskennallinen arvo.
Kaupungilla on oikeus saada vahingonkorvausta viivästyksestä tai muusta sopimusrikkomuksesta aiheutuneesta välittömästä vahingosta siltä osin kuin vahingon määrä ylittää Kaupungille maksettavan viivästyssakon ja muun sopijapuolten erikseen sopiman sopimussakon.
Toimittaja on velvollinen korvaamaan kaupungille sopijapuolten välisen sopimuksen vastaisella menettelyllä Kaupungille aiheuttamansa välilliset vahingot. Kaupungin on ilmoitettava korvausvaatimuksesta kirjallisesti Toimittajalle viipymättä sen jälkeen, kun vahinkojen kokonaismäärä on selvinnyt. Toimittajan katsoessa, ettei se ole asiassa korvausvastuussa, sen tulee viipymättä ilmoittaa siitä perusteluineen kirjallisesti Kaupungille.
Jos sopijapuoli on maksanut rekisteröidylle korvauksen tietosuojalainsäädännön rikkomisen johdosta aiheutuneesta vahingosta, on tällä sopijapuolella oikeus sovittujen vastuunrajoitusten rajoittamatta periä samaan tietojenkäsittelyyn osallistuneelta toiselta sopijapuolelta tämän vahingonkorvausvastuuta vastaava osuus rekisteröidylle maksetusta korvauksesta. Sopijapuolen vastuu rekisteröidylle aiheutuneesta vahingosta määräytyy Euroopan unionin yleisen tietosuoja-asetuksen 82 artiklan 4 kohdan tai muussa tietosuojalainsäädännössä olevan vastaavan määräyksen mukaan.
8. Omistus- ja immateriaalioikeudet
Immateriaalioikeudella tarkoitetaan kaikkia immateriaalioikeudellisia suojamuotoja mukaan lukien patentit, hyödyllisyysmallit, tavaramerkit, tekijänoikeudet, oikeudet integroidun piirin piirimalliin, mallioikeus sekä immateriaalioikeudellisiin suojamuotoihin liittyvät hakemukset. Tausta-aineisto tarkoittaa kaikkea Sopijapuolten hallussa olevaa, projektin tai hankkeen ulkopuolella syntynyttä materiaalia, ideoita, menetelmiä ja ratkaisumalleja, konseptia, keksintöä, tietokoneohjelmaa, laitetta, aineita, aineistoja yms., riippumatta niiden ilmaisumuodosta tai siitä, ovatko ne suojattuja tai suojattavissa immateriaalioikeudellisesti. Tällä sopimuksella ei muuteta voimassa olevia immateriaalioikeuksia. Omistusoikeus ja immateriaalioikeudet tausta-aineistoon kuuluvat sille Sopijapuolelle, joka on niiden laillinen haltija. Omistusoikeus ja immateriaalioikeudet palvelun lopputuloksiin kuuluvat Kaupungille.
Toimittaja saa palvelun lopputuloksiin ei- yksinomaisen käyttöoikeuden rajoittamattoman ajan. Käyttöoikeus sisältää oikeuden käyttää, kopioida ja tehdä tai teettää muutoksia lopputuloksiin ja julkaista ne haluamallaan tavalla. Kaupungilla on oikeus luovuttaa käyttöoikeus muille julkishallinnon organisaatioille. Toimittajalla ei ole oikeutta julkaista palvelun lopputuloksia ennen kuin Kaupunki on ne julkaissut.
Sopijapuolet voivat sopia erikseen tausta-aineiston käyttöoikeuden luovutuksesta toiselle Sopijapuolelle, jos se on tämän Sopimuksen toteuttamisen kannalta tarpeen. Palvelun toteuttamisessa kerättyä tai syntynyttä tutkimusaineistoa tai tutkimusdataa ei pidetä tausta-aineistona, ei myöskään siinä syntyneitä palvelun lopputuloksia.
Toimittajalla on oikeus käyttää asiakkaan aineistoa sopimuksen mukaisesti palvelun suorittamiseen asiakkaalle.
Toimittaja vastaa siitä, etteivät sen tuottamat palvelut tai niihin liittyvä aineisto hankintasopimuksen mukaisesti käytettyinä loukkaa Suomessa voimassa olevia kolmannen osapuolen patentti-, tekijän- tai muita immateriaalioikeuksia.
Tämän sopimuksen perusteella syntyvä palvelun lopputulos on julkista, ellei lainsäädännöstä tai Sopijapuolen erityisen painavasta ja perustellusta syystä muuta johdu.
9. Luottamuksellisuus ja salassapito ja tietosuoja
Kaupunki on viranomainen, joka noudattaa toiminnassaan viranomaisen toiminnasta julkisuudessa annettua lakia (621/1999, julkisuuslaki) sekä muussa lainsäädännössä annettuja salassapitoa ja julkisuutta koskevia säännöksiä.
Sopijapuolet pitävät toisiltaan saamansa salassa pidettäväksi tai muuten luottamukselliseksi tai liikesalaisuudeksi katsottavan aineiston salassa eivätkä käytä tietoja muuhun kuin sopimuksen mukaisiin tarkoituksiin. Kaupungilla on kuitenkin velvollisuus noudattaa edellä mainittuja julkisuutta ja salassapitoa koskevia säännöksiä. Toimittaja vastaa siitä, että kaikki hankkeeseen osallistuvat henkilöt sekä mahdolliset alihankkijat ovat sitoutuneet salassapitoa koskeviin velvoitteisiin. Toimittaja sitoutuu, Kaupungin niin halutessa, luottamuksellista ja salassapitoa koskevan erillisen salassapitosopimuksen tekemiseen.
Sopijapuoli ei saa kopioida, muutoin toisintaa tai luovuttaa kolmannelle osapuolelle salassa pidettävää tietoa kokonaisuudessaan tai sen osaa ilman tietoa luovuttavan Sopijapuolen kirjallista lupaa, ellei velvoittavasta lainsäädännöstä muuta johdu. Toimittaja on velvollinen sopimussuhteen päättyessä tuhoamaan tai palauttamaan sille luovutetut salassa pidettävät tai muutoin käsittelemään tiedot Kaupungin erikseen kirjallisesti ilmoittamalla tavalla.
Toimittaja ymmärtää, että Kaupunki on viranomainen, joka noudattaa toiminnassaan viranomaisen toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999, julkisuuslaki) sekä muussa lainsäädännössä annettuja salassapitoa ja julkisuutta koskevia säännöksiä.
Salassa pidettävä tieto määräytyy julkisuuslain tai muun lainsäädännön perusteella. Salassa pidettävällä tiedolla tarkoitetaan toisen Sopijapuolen luovuttamaa tietoa, jonka luovuttanut Sopijapuoli on nimenomaisesti merkinnyt salassa pidettäväksi ja jolle julkisuuslain tai muun lainsäädännön mukaisesti on salassapitoperuste.
Salassapitovelvollisuus ei kuitenkaan koske sellaista tietoa, joka on ollut julkinen tai yleisesti saatavilla tiedon luovuttamishetkellä tai joka on tullut julkiseksi tai yleisesti saatavilla olevaksi tiedon luovuttamisen jälkeen muutoin kuin tiedon vastaanottaneen sopijapuolen vastuulla olevasta syystä.
Salassapitovelvollisuus ei koske sellaista tietoa, jonka vastaanottanut Sopijapuoli ilmaisee tai antaa kolmannelle viranomaisen tai lain määräyksen perusteella. Sopijapuoli sitoutuu ilmoittamaan tästä tietoa luovuttaneelle Sopijapuolelle niin pian kuin mahdollista.
Sopijapuolen salassapitovelvollisuus säilyy voimassa myös sopimuksen purkautuessa tai päättyessä ja on voimassa salassapidolle julkisuuslaissa tai muussa lainsäädännössä määrätyn ajan.
Toimittaja noudattaa voimassa olevan tietosuojalainsäädännön edellyttämiä menettelytapoja ja henkilötietojen käsittelyä ja suojaamista koskevia säännöksiä. Toimittaja vastaa siitä, että palvelu on kulloinkin voimassa olevan tietosuojalainsäädännön ja sopimuksen vaatimusten mukainen, ottaen erityisesti huomioon, mitä sisäänrakennetusta ja oletusarvoisesta tietosuojasta on säädetty. Rekisterinpitäjänä toimii Kaupunki ja henkilötietojen käsittelijänä Toimittaja. Toimittajan suorittamaa henkilötietojen käsittelystä sovitaan erillisellä sopimuksella.
10. Sopimusmuutokset ja sopimuksen siirtäminen
Sopimukseen tehtävät muutokset tulee tehdä kirjallisesti molempien sopijapuolten allekirjoittamalla sopimuksenmuutoksella.
Tätä sopimusta ei saa siirtää kolmannelle osapuolelle ilman molempien sopijapuolten kirjallista suostumusta.
11. Sovellettava laki ja erimielisyyksien ratkaiseminen
Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Hankintasopimukseen ei kuitenkaan sovelleta Suomen lain lainvalintaa koskevia säännöksiä.
Sopimuksesta johtuvat mahdolliset erimielisyydet pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan sopijapuolten välisin neuvotteluin. Mikäli erimielisyyttä ei saada ratkaistuksi neuvotteluteitse, asia saatetaan käsiteltäväksi Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa.
LIITE 3
SELVITYS PALVELULIIKENTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2019
- palveluliikenne toteutettu kahdella autolla (heinäkuussa yksi auto)
Asiakkaat | Yhdensuuntaiset matkat | Asiakastulot € | |
tammikuu | 136 | 829 | 1627 |
helmikuu | 132 | 641 | 1336 |
maaliskuu | 102 | 472 | 949 |
huhtikuu | 88 | 450 | 901 |
toukokuu | 86 | 462 | 1013 |
kesäkuu | 66 | 373 | 838 |
heinäkuu | 70 | 339 | 737 |
elokuu | 61 | 393 | 809 |
syyskuu | 57 | 352 | 738 |
lokakuu | 97 | 546 | 1022 |
marraskuu | 90 | 657 | 1199 |
joulukuu | 81 | 427 | 949 |
yhteensä | 1066 | 5941 | 12118 |
- kutsuohjattu palveluliikenne päivitetään myöhemmin
PALVELULIIKENTEESTÄ ASIAKKAALTA PERITTÄVÄT MAKSUT
Lapuan kaupungin perusturvalautakunta on vahvistanut yhdensuuntaisesta matkasta asiakkailta perittävät maksut seuraavasti:
alle 10 km | 2,00 € |
yli 10 km | 3,00 € |
yli 20 km | 4,00 € |
LIITE 4
PALVELULIIKENTEEN EHDOT
Liikennöitsijällä tulee olla tarjousta jättäessään palveluliikenteen harjoittamiseen oikeuttava lupa. Liikennöitsijä vastaa siitä, että liikennöinti hoidetaan sopimuksen mukaisesti koko sopimuskauden.
Liikenneluvan voimassaoloajan umpeutuminen kesken sopimuskauden ei estä liikennöitsijää ottamasta osaa tarjouskilpailuun. Liikennöitsijä vastaa kuitenkin vahingosta, joita tilaajalle mahdollisesti aiheutuu, jos ostoliikennesopimus purkautuu kesken sopimuskauden sen vuoksi, että liikennelupaa ei uudisteta.
Liikenteessä käytettävien autojen tulee täyttää sovitut vaatimukset. Liikennepalvelun tulee täyttää sovitut laatuvaatimukset. Liikennöitsijän tulee ilmoittaa tilaajalle liikenteestä vastaava henkilö.
Liikennöitsijällä tulee olla palveluliikennettä varten käytössään kaksi ajoneuvoa, joista toisen liikennöintiaika on 7,5 h/pv arkipäivisin maanantaista perjantaihin klo 8.00 – 16.00 välisenä aikana ja toisen liikennöintiaika 7,5 h/pv arkipäivisin maanantaista perjantaihin klo 9-19 väliselle ajalle soviteltuna tilaajan tarpeen mukaan. Heinäkuun ajan liikennöinti tapahtuu yhdellä autolla.
Toinen palveluliikenteen autoista on varattuna toimintakeskuksen kuljetuksiin 1-2 tunnin ajan aamulla ja iltapäivällä riippuen kuljetettavien henkilöiden määrästä ja reitistä.
Toimintakeskus toimii pääsääntöisesti arkisin maanantaista perjantaihin ja on suljettuna heinäkuun ajan.
Avointa palveluliikennettä ajetaan kutsuohjattuna. Periaatteena kutsuohjatussa liikenteessä on, että auto liikkuu alueella asiakkaiden ennakkoon tekemien tilausten perusteella ja tarkoituksena on, ettei liikennöinti keskustaajaman ulkopuolellakaan ole sidottu tiettyyn päivään vaan asiakkailla on mahdollisuus tilata palveluliikenne haluamalleen päivälle. Tämän rinnalla on mahdollisuus tarjota tiettynä päivänä toteutuvaa asiointireittipalvelua keskustaajaman ulkopuolelle jos asiakkaat sitä toivovat.
Liikennöitsijän tulee tarjouksessa sitoutua kutsujen vastaanottamiseen sekä palveluasteen kannalta tehokkaaseen reittisuunnitteluun. Kutsujen vastaanotto tapahtuu puhelimitse kutsuja on pystyttävä jättämään puhelimella kaikkina arkipäivinä (ma-pe) klo 8.00 - 16.00.
Kutsu tulee tehdä viimeistään liikennöintiä edeltävänä päivänä, mutta tarjoaja voi kysyntätilanteen salliessa hyväksyä kutsuja myös samalle päivälle.
Liitteessä 3 on tietoja vuoden 2019 tietoja palveluliikenteen asiakas- ja ajomääristä.
Kuljettajan tehtäviin kuuluu matkustajien avustaminen matkan aikana. Palveluliikenteen matkustajilla on yleisesti käytössään apuvälineitä, esim. pyörätuoli ja rollaattori.
Matkustajia noudettaessa ja kotiin vietäessä palvelu ulottuu tarvittaessa kotiovelle asti.
Liikennöinnissä käytettävän ajokaluston tulee täyttää kaikki Suomen lakien ja asetusten sekä viranomaisten antamien määräysten henkilökuljetukseen käytettävälle kalustolle asetetut vaatimukset mm. rakenteen ja varusteiden osalta. Kaluston tulee olla kapasiteetiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan esitetyt vaatimukset täyttävä.
Palveluliikenteessä käytettävien autojen tulee täyttää seuraavat vaatimukset:
- auto vuosimallia 2016 tai uudempi
- matalalattiainen auto, johon nouseminen on esteetöntä
- pyörätuolia varten luiska tai nostin
- tilat yhdelle pyörätuolille ja sen kiinnityspaikka
- turvavyöt kaikissa eteenpäin ja taaksepäin suunnatuissa istuimissa
- apuvälineiden ja matkustajien tavaroiden sijoitusmahdollisuus
- tukitangot ja kahvat sijoitettuna niin, että asiakas saa autoon noustessaan ja siitä poistuessaan niistä tuen
- palvelulinjakyltti auton katolle tai keulaan
- alkolukko (Liikenteen turvallisuusviraston hyväksymä malli)
- kuitin antava rahastuslaite
- mahdollisuus käteis- ja maksukorttimaksuun
- matkapuhelin
Toisessa autoista tulee olla vähintään 14 asiakaspaikkaa ja toisessa autoista tulee olla vähintään 8 asiakaspaikkaa. Tarjouksessa tulee esittää tiedot käytettävistä tai hankittavista autoista.
Erityisestä syystä liikenteessä voidaan käyttää häiriöttömän liikennöinnin turvaamiseksi tilapäisesti myös sovitusta poikkeavaa autokalustoa. Tästä tulee kuitenkin viivytyksettä ilmoittaa tilaajalle, jos tällaisia autoja käytetään pitempään kuin kahtena peräkkäisenä päivänä.
Mikäli sopimuksesta poikkeavan kaluston käyttö on toistuvaa tai jos se kestää pitempään kuin neljä päivää, tilaajalla on oikeus pienentää kuukausittaista liikennöintikorvausta siinä suhteessa kuin liikennöintipalvelujen katsotaan huonontuneen, enintään kuitenkin 20 % maksamastaan kuukausittaisesta liikennöintikorvauksesta. Mikäli sopimuksesta poikkeavan kaluston käyttö on usein toistuvaa tai se voidaan katsoa jatkuvaksi, tilaajalla on lisäksi oikeus purkaa sopimus.
Palveluliikenteeseen liittyvästä yleisestä tiedottamisesta ja palvelun markkinoinnista vastaa tilaaja. Liikennöitsijä vastaa muusta asiakastiedottamisesta ja voi käyttää palveluliikennettä referenssinä omassa markkinoinnissaan, mutta siitä ei kuitenkaan makseta eri korvausta. Eri korvausta ei myöskään makseta edellytettävästä päiväkohtaisesta matkustajamäärä- ja lippuseurannasta.
Liikennöitsijä vastaa työnantajana palveluliikennettä palvelevan henkilökuntansa töistä ja toimenpiteistä niin tilaajalle kuin myös ulkopuolisille. Liikennöinnissä tulee ottaa huomioon työsuojeluun ja noudatettaviin työehtoihin liittyvä velvoitteet.
Liikennöitsijä on velvollinen korvaamaan tilaajalle vahingon, joka aiheutuu siitä, että sopimuksen tarkoittama liikennöinti jää täyttämättä tai että liikennöitsijä on muutoin laiminlyönyt palveluliikenteen järjestämiseksi asetetut velvoitteensa tai muutoin rikkonut sopimusta. Palveluliikenteen äkillisen keskeytyksen sattuessa liikennöitsijä on velvollinen järjestämään omalla kustannuksellaan korvaavan kyydin asiakkaille jo vahvistetuista kuljetuksista.
Liikennöitsijä ei kuitenkaan vastaa niistä vahingoista, jotka aiheutuvat tilaajalle siitä, ettei liikennettä voida hoitaa sodan, liikekannallepanon, liikkumisrajoitusten, poikkeuksellisten luonnonvoimien tai vaikutuksiltaan niihin verrattavan liikennöitsijästä riippumattoman
ylivoimaisen esteen johdosta taikka, jos liikennöinti estyy liikennöitsijää koskevan lakon, työsulun tai muun niihin verrattavan työtaistelutoimenpiteen johdosta. Jos vastaava ylivoimainen este kohdistuu tilaajan toimintaan, on tilaajalla oikeus keskeyttää palvelun ostaminen, jos este jatkuu enemmän kuin 7 päivää.
Tilaaja ja liikennöitsijä sitoutuvat kiinnittämään huomiota palvelun laatuun. Tavoitteena on varmistaa asiakkaan tyytyväisyys.
Kuljettajalla tulee olla hyvä suomenkielen suullinen taito. Asiakaspalvelun tulee olla ystävällistä ja asiakkaan yksilöllisistä tarpeista lähtevää. Kuljettajalta edellytetään palvelualttiutta ja taitoa vanhusten ja liikuntarajoitteisten asiakkaiden palvelemiseen sekä heidän käyttämiensä apuvälineiden tuntemusta. Kuljettajan on tarvittaessa avustettava asiakas autoon ja autosta. Palveluliikenteessä asiakas haetaan lähtöpaikasta esim. kotoa ja saatetaan turvallisesti määränpäähänsä, tarvittaessa sisälle saakka.
Liikennöitsijän ja palveluliikenteessä käytettävän henkilöstön tulee kunnioittaa asiakkaiden yksityisyyttä ja noudattaa vaitiolovelvollisuutta. Asiakkaita tulee tarvittaessa neuvoa matkustamiseen ja asiointiin liittyvissä asioissa.
Liikennöitsijä vastaa työnantajana henkilökuntansa tehtävien asianmukaisesta suorittamisesta niin tilaajalle kuin myös ulkopuolisille. Liikennöitsijä sitoutuu valvomaan asiakaspalvelun asianmukaisuutta ja ryhtymään välittömästi toimenpiteisiin, jos epäkohtia ilmenee.
Autot on huollettava niin, että niiden kaikki laitteet toimivat moitteettomasti. Autojen on oltava siistejä ja puhtaita. Kuljettajan on huolehdittava, että auton lämpötila ja ilmanvaihto ovat matkustajan kannalta asianmukaiset ja miellyttävät.
Tilaaja valvoo palvelutasoa ja kalustoa koskevien määräysten noudattamista.
Tilaajalla on oikeus tarkastaa palveluliikenteestä saatavia tuloja koskevia ja autojen käyttöön liittyviä asiakirjoja ja saada nähdäkseen niistä tietokannoissa olevia tietoja sekä ottaa niistä jäljennöksiä ja otteita. Tilaajalla on myös oikeus tutustua liikennöitsijän autoihin.
Liikennöitsijä valvoo kohteiden liikennöintiä. Sen tulee toimittaa tilaajalle liikennöityä kuukautta seuraavan kuukauden kymmenenteen päivään mennessä kirjallinen ilmoitus siitä, että liikenne on hoidettu sopimuksen mukaisesti tai kirjallinen yhteenveto liikenteestä, joka on ajettu muilla kuin sopimuksen vähimmäisvaatimukset täyttävillä autoilla.
Liikennöitsijän tulee tehdä kuukausittain selvitys asiakasmaksutuloista ja matkustaja- ja matkamääristä sekä toimittaa ne tilaajalle. Toiminnan suunnittelua varten tilaaja voi erikseen pyytää tietoja ajoreiteistä ja liikennöintiajankohdista.
Tilaajalla on oikeus välittömästi purkaa sopimus, jos:
- liikennöitsijä on laiminlyönyt verojen ja lakisääteisten sosiaali- ja vakuutusmaksujen suorittamisen siten, ettei laiminlyöntiä ole pidettävä merkitykseltään vähäisenä
- liikennöitsijälle myönnetty joukkoliikennelupa päättyy kesken sopimuskauden tai lupaan ei myönnetä liikennöitsijän liikenteen hoidon edellyttämää automäärän lisäystä
- tilaajana toimineen kunnan viranomaisen tehdyn valituksen johdosta kumotaan ja päätöksen täytäntöönpano on tästä syystä keskeytettävä.
LIITE 5
TARJOUS
Viitaten 21.9.2020 päivättyyn palveluliikenteen hoitamista koskevaan Lapuan kaupungin perusturvalautakunnan tarjouspyyntöön sitoudumme tarjouspyynnössä esitettyihin ehtoihin ja teemme alla olevan tarjouksen:
1 | Tarjoaja: nimi y-tunnus osoite sähköposti puhelinnumero liikenteestä vastaava henkilö | |
2 | Yksikköhinta auto 1 auto 2 Optiovuoden 2022 hinta auto 1 auto 2 | €/h, alv 0 % €/h, alv 0 % €/h, alv 0 % €/h, alv 0 % |
3 | Käytettävä kalusto Erillisellä liitteellä selvitys siitä, että kalusto täyttää tarjouspyynnössä sille asetetut edellytykset, erikseen molemmista ajoneuvoista | |
4 | Selvitys varakalustosta ja henkilös- töstä Erillisellä liitteellä selvitys vara- kalustosta ja henkilöstöstä | |
5 | Yhteyshenkilö, puhelin ja sähköpostiosoite | |
6 | Päiväys | |
7 | Tarjoajan allekirjoitus ja nimen- selvennys |