PERIAATTEIDEN KOLLISIO − SOPIMUSVAPAUDEN JA HEIKOMMAN SUOJAN VASTAKKAINASETTELU

PERIAATTEIDEN KOLLISIO − SOPIMUSVAPAUDEN JA HEIKOMMAN SUOJAN VASTAKKAINASETTELU

Kandidaatintutkielma Xxxxx Xxxxxxxx

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Yritysjuridiikka

Kevät 2021

Tekijä Xxxxx Xxxxxxxx

Työn nimi Periaatteiden kollisio − Sopimusvapauden ja heikomman suojan vastakkainasettelu

Tutkinto Kauppatieteen kandidaatti Koulutusohjelma Yritysjuridiikka Työn ohjaaja(t) Xxxxx Xxxxxxxxxx

Hyväksymisvuosi 2021 Sivumäärä 33 Kieli Suomi

Tiivistelmä

Tutkielman tavoitteena on perehtyä sopimusvapauden ja heikomman suojan periaatteisiin oikeuskirjallisuuden, oikeuskäytännön ja lainsäädännön pohjalta. Tarkoituksena on analysoida kerättyä tietoa, tulkita periaatteiden soveltamiseen ja yhteensovittamiseen liittyviä lainalaisuuksia, sekä selvittää periaatteiden keskinäinen etusijajärjestys mahdollisuuksien mukaan.

Sopimusoikeus on osa päivittäistä elämäämme. Se perustuu hyvin pitkälti periaatteisiin, mutta sisältää myös sääntöjä muistuttavia normeja. Eri periaatteilla on erisuuntaisia oikeusvaikutuksia ristiriitatilanteessa. Näiden vastakkaisten oikeusvaikutusten aiheutumista kutsutaan normiristiriidaksi tai periaatteiden kollisioksi. Ristiriitatilanne on aina mahdollinen, kun sopimusvapaudesta poiketaan jonkin toisen periaatteen, esimerkiksi heikomman suojan takia. Ehdotonta ensisijajärjestystä ei kuitenkaan usein ole olemassa ja periaatteiden kollision ratkaisuun tarvitaan tyypillisesti punnintaa ja yhteensovittamista.

Sopimusoikeuden lähtökohta ja pääsääntö on sopimusvapaus. Sopimusvapaus on oikeusperiaate, jolla tarkoitetaan täysivaltaisen henkilön oikeutta haluamallaan tavalla sitoa tahtoaan oikeusjärjestyksen sitä rajoittamatta tai estämättä. Vaikka sopimusvapaus on säilyttänyt perusmerkityksensä, se on ajan saatossa muuttunut ja osaltaan kaventunut. Yhteiskunta ja ihmiskuva ovat muuntuneet, eikä sopijapuolten uskota olevan yhtä lailla taloudellisesti ja tiedollisesti tasavertaisia. Sopimusoikeuden sääntelyn lisääntyessä osapuolten erilaiset asemat ovat otettu huomioon, jonka myötä tätä eroavaisuutta on pyritty tasaamaan.

Heikomman suoja on siten muodostunut tärkeäksi siviilioikeudelliseksi periaatteeksi. Heikompaa sopijapuolta on jo pitkään suojattu erilaisin kielloin, mutta tänä päivänä heikomman suoja on muovautunut myös vahvemmalle osapuolelle asetettaviksi velvoitteiksi. Kun heikompaa osapuolta suojataan ennalta, voivat sopijakumppanit jo etukäteen arvioida vastapuolensa asemaa tai heikkoutta. Tämä tekee sopimusten seurausten ennakoinnista helpompaa ja osapuolet voivat luottaa sopimuksen saavan halutut oikeusvaikutukset. Heikomman suojaaminen on hankalampaa jälkikäteen kuin etukäteen.

Oikeuskirjallisuuden perusteella on ilmiselvää, että täysin yleispätevää keskinäistä etusijajärjestystä sopimusvapauden ja heikomman suojan periaatteille ei ole mahdollista rakentaa, sillä periaatekollisioiden ratkaisu edellyttää aina tulkintaa ja harkinnanvaraisuutta. Kirjallisuuden nojalla kyseisten periaatteiden mahdollisesta etusijajärjestyksestä voi kuitenkin vetää tiettyjä johtopäätöksiä. Sopimusvapauden periaatteen voi varoen asettaa heikomman suojan periaatteen edelle keskinäisessä etusijajärjestyksessä, jos tilanteeseen ei liity heikompaa suojaavaa pakottavaa lainsäädäntöä. Sopimusvapauden periaate on vakiintuneempi ja helpommin määriteltävissä, kuin heikomman suoja, eikä sen asemaa oikeusperiaatteena ole tämän tutkielman perusteella epäilty.

Avainsanat sopimusoikeus, sopimusvapaus, heikomman suoja, periaatteiden kollisio, normikollisio, etusijajärjestys

Sisällysluettelo

Lyhenneluettelo V

1. Johdanto 1

1.1. Aihealueen esittely 1

1.2. Tutkielman tavoite ja kysymyksenasettelu 1

1.3. Rajaus 2

1.4. Tutkielman rakenne ja tutkimusmetodi 2

2. Sopimusoikeus 3

2.1. Sopimuksista yleisesti 3

2.2. Oikeustoimi ja sopimus 3

2.3. Sopimus oikeustosiasiana 4

2.4. Sopimuksen synty 5

2.5. Sopimusoikeuden normit 5

2.6. Periaatteiden ristiriitatilanne 7

3. Sopimusvapaus 9

3.1. Sopimusvapaudesta yleisesti 9

3.2. Sopimusvapauden synty ja tausta 9

3.3. Sopimusvapauden kaventuminen 10

3.4. Sopimusvapauden elementit 11

3.5. Sopimusvapaus, tahto ja luottamus 12

3.6. Sopijapuolten yhdenvertaisuus 12

3.7. Sopimusvapauden rajoitukset 12

3.7.1. Muotomääräykset 13

3.7.2. Sopimuspakko 13

3.7.3. Pakottava lainsäädäntö 14

3.7.4. Yhdenvertaisuutta suojaavat sopimusvapauden rajoitukset 14

3.8. Sopimuksen sitovuus 15

4. Heikomman suoja 16

4.1. Heikomman suojasta yleisesti 16

4.2. Xxxxxxxxx suojattomuus ja suojan kohde 17

4.3. Heikomman suojan tavoitteet 19

4.4. Ennaltaehkäisevät keinot 19

4.4.1. Pakottava lainsäädäntö 20

4.4.2. Vahvemman osapuolen velvollisuudet 22

4.5. Jälkikäteiset keinot 22

4.5.1. Sovittelu 23

4.5.2. Tulkinta 24

4.5.3. Muut jälkikäteiset keinot 26

4.6. Seuraukset ja ongelmat 26

4.7. Heikomman suojan asema sopimusoikeudellisena periaatteena 28

5. Johtopäätökset 31

Lähdeluettelo IV

Lyhenneluettelo

AsKL Asuntokauppalaki 3.9.1994/843

HVL Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta 31.3.1995/481

KK Kauppakaari 31.12.1734/3

KKO Korkein oikeus

KSL Kuluttajansuojalaki 20.1.1978/38

MK Maakaari 12.4.1995/540

OikTL Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 13.6.1929/228 SopEhtoL Laki elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä

3.12.1993/1062

TEL Työehtosopimuslaki 7.6.1946/436

TSL Työsopimuslaki 26.1.2001/55

VakL Vakuutussopimuslaki 28.6.1994/543

1. Johdanto

1.1. Aihealueen esittely

Liberalistisen ajattelun mukaan yhteiskunta rakentuu sopimuksille. Jokainen täysivaltainen ihminen on jatkuvasti tekemisissä sopimusoikeuden kanssa, esimerkiksi tehdessään kauppasopimuksia päivittäin tarvitsemiemme tarvikkeiden hankkimiseksi. Sopimusoikeudessa periaatteet korostuvat: sopimusvapauden periaate takaa henkilölle oikeuden sitoa tahtoaan haluamallaan tavalla. Heikomman suoja, yksi sopimusvapautta rajoittavista periaatteista, nähdään kuitenkin tarpeellisena, sillä sopijapuolten ei enää uskota olevan taloudellisesti tai tiedollisesti tasavertaisia.1 Ilman heikomman suojaa sopimuksen vahvempi osapuoli voisi hyötyä heikomman osapuolen kustannuksella.2

Vaikka heikompi osapuoli tarvitsee suojaamista, on sopimusvapauden, sopimusoikeuden kulmakiven, rajoittaminen nähty myös ongelmallisena, sillä sopimusvapaudesta poikkeaminen toisen periaatteen takia aiheuttaa edellytykset ristiriitatilanteille. Sopimusvapauden ja heikomman suojan periaatteilla onkin ristiriitatilanteissa erisuuntaisia oikeusvaikutuksia, jotka voivat aiheuttaa monimutkaisuutta ratkaisukäytäntöön.3 Periaatteille on tyypillistä niiden tulkinnanvaraisuus, jonka takia periaatekollisioiden ratkaisu onkin aina harkinnanvaraista. Tästä johtuen sopimusvapauden ja heikomman suojan periaatteiden etusijajärjestyksen määrittäminen voi ratkaisutilanteessa olla hyvin haastavaa. Yleensä periaatteista pyritään oikeustieteessä muodostamaan johdonmukainen kokonaisuus. Ratkaisutilanteessa oikeuslähteistä haetaan tyyppitapauksia ja alakriteerejä, jotka konkretisoivat periaatteita. Tapauksia siis yleistetään ja niistä tehdään kokonaisarvioita.4 Vaikka täysin yleispätevää etusijajärjestystä ei olisi mahdollista rakentaa, on tyypillisten piirteiden hakeminen ratkaisukäytännön yksinkertaistamiseksi ja ennakoitavuudeksi tärkeää.

1.2. Tutkielman tavoite ja kysymyksenasettelu

Tutkielman tavoite on perehtyä sopimusvapauden ja heikomman suojan periaatteisiin oikeuskirjallisuuden, oikeuskäytännön ja lainsäädännön pohjalta. Tarkoituksena on analysoida

1 Tolonen 2000, s. 56−58, 73−77.

2 Karhu 2017, s. 11.

3 Saarnilehto 2001, s. 141−143

4 Saarnilehto − Hemmo − Kartio 2001, s. 131.

kerättyä tietoa, tulkita periaatteiden soveltamiseen ja yhteensovittamiseen liittyviä lainalaisuuksia, sekä selvittää periaatteiden keskinäinen etusijajärjestys mahdollisuuksien mukaan. Tutkimuskysymyksiksi muotoutuivat siis seuraavat kysymykset:

Mitä ovat sopimusvapaus ja heikomman suoja?

Mikä on sopimusvapauden ja heikomman suojan periaatteiden keskinäinen etusijajärjestys ja onko sitä mahdollista määrittää?

1.3. Rajaus

Sopimusvapautta rajoittaa useampi eri oikeusperiaate, joista tutkielman laajuuden rajoittamiseksi vain heikomman suoja käsitellään tutkielmassa syvällisesti. Esimerkiksi tiedonantovelvollisuutta ja lojaliteettiperiaatetta ainoastaan sivutaan. Heikompaa suojaavassa lainsäädännössä perehdytään vain Suomen lainsäädäntöön.

1.4. Tutkielman rakenne ja tutkimusmetodi

Tutkielma on jaettu johdantoon, käsittelyjaksoon ja johtopäätöksiin. Käsittelyjakso koostuu neljästä luvusta, joista ensimmäinen koskee sopimusoikeutta ja sopimuksia yleisellä tasolla. Luvun tarkoitus on antaa lukijalle riittävät pohjatiedot sopimusoikeuden toiminnasta ja erityisesti sopimusoikeuden normeista sopimusoikeudellisten periaatteiden ymmärtämiseksi. Toisessa ja kolmannessa luvussa käsitellään sopimusvapauden ja heikomman suojan periaatteita oikeuskirjallisuuden, lainsäädännön ja oikeuskäytännön pohjalta. Johtopäätösosiossa vastataan tutkimuskysymyksiin analysoimalla käsittelyjaksoon koottuja tietoja.

Tutkielmassa käytetään lainopillista, eli oikeusdogmaattista, tutkimusmetodia. Lainoppi pohjaa voimassa olevaan oikeuteen ja oikeusnormien sisältöön, tutkien lain ja muiden oikeuslähteiden merkitystä. Se on perinteisesti voitu jakaa tulkintaan ja systematisointiin. Tulkinnalla tarkoitetaan oikeusnormien sisällön selvittämistä ja siten myös oikeusperiaatteiden punnintaa ja yhteensovittamista. Systematisointi sen sijaan tarkoittaa oikeudenalojen käsitteiden tutkimusta ja jäsentelyä. Joskus tulkintalainoppia kutsutaan käytännölliseksi lainopiksi ja systematisointia teoreettiseksi lainopiksi.5

5 Hirvonen 2011, s. 21−25.

2. Sopimusoikeus

2.1. Sopimuksista yleisesti

Nyky-yhteiskunnassa jokainen täysivaltainen ihminen on jatkuvasti tekemisissä sopimukseksi kutsutun oikeudellisen instrumentin kanssa, sillä lähes poikkeuksetta ostamme päivittäin arjessa tarvitsemamme tarvikkeet muilta ihmisiltä tehden samalla kuluttajasopimuksia. Niiden lisäksi toinen merkittävä ryhmä on liikesopimukset, jotka liittyvät esimerkiksi tuotantoon ja kuljetukseen. Sopimukset ovat merkittävä osa erikoistunutta yhteiskuntaa myös muutenkin kuin oikeuden kannalta, sillä sopimus- ja markkinakäyttäytyminen ovat kytköksissä toisiinsa. Toimiakseen markkinat tarvitsevat vaihdannan säätelyä, sopimuksia ja sopimusvapautta. Kokonaistaloudellinen hyöty nähdäänkin osana sopimusoikeudellista argumentointia. Myös liberalistisen ajattelun mukaan koko yhteiskunta rakentuu sopimuksille.6

Ideaalitilanteessa sopimus parantaa tapahtumien ennustettavuutta yhdenvertaisten osapuolten välillä. Sen avulla sopijapuolet voivat jakaa taloudelliset riskit, turvata oikeudenmukaisuuden ja tasapainottaa vaihdannan edut. Molemmille osapuolille on mahdollista arvioida sopimuksen kannattavuus jo ennalta. Joissain tilanteissa sopimus ei kuitenkaan toimi ihanteellisesti, mistä johtuen sopimussuhteet ovat vaatineet toisenlaista suhtautumista ja esimerkiksi oikeudellista ohjausta.7

2.2. Oikeustoimi ja sopimus

Oikeustoimia on olemassa kaksipuolisia ja yksipuolisia, sekä vastikkeellisia ja vastikkeettomia.8 Sopimus on yleensä kaksipuoleinen, eli kahden osapuolen välinen oikeustoimi. Se synnyttää osapuolten välille velvollisuuksia ja oikeuksia, sekä perustuu useimmiten tahdonilmaisuun. Sopimusvelvoitteen on mahdollista syntyä myös ilman varsinaista tahdonilmaisua, jolloin tahdon tulkitaan ilmenevän henkilön käytöksestä.9 Sopimuksen tahdonilmaisuun perustuva syntyminen saattaa aiheuttaa sopimusoikeudellisia ongelmia, sillä tahdonilmaisu ei välttämättä ilmennä tahtoa oikeusjärjestyksen tarkoittamalla tavalla. Tästä esimerkkinä toimivat erehdys ja petollinen viettely.10 Oikeustointen

6 Tolonen 2000, s. 56–58.

7 Saarnilehto 1995, s. 201.

8 Saarnilehto − Hemmo − Kartio 2001, s. 67.

9 Tolonen 2000, s. 54–55.

10 Saarnilehto − Hemmo − Kartio 2001, s. 68.

pätemättömyydestä säännellään lain varallisuusoikeudellisista oikeustoimista (13.6.1929/228, jäljempänä OikTL) 3 luvussa.

2.3. Sopimus oikeustosiasiana

Yksityisoikeudessa sopimus nähdään monesti oikeusseuraamuksia luovana oikeustosiasiana. Sopimukseen liittyneenä myös muut seikat, kuten vilpitön mieli, määräajan kuluminen ja maksukyvyttömyys, voivat aiheuttaa oikeusvaikutuksia. Kun sopimusta tarkastellaan oikeustosiasiana, sille on tyypillistä, että sen oikeusvaikutukset eivät vaikuta muihin, kuin sopijapuoliin. Sama pätee sopimusvastuuseen.11

Vaikka sopimus on useimmiten juuri kahden välinen oikeustoimi, erityistapauksissa kolmannelle henkilölle voi aiheutua velvoitteita tai oikeuksia osapuolten tekemän sopimuksen perusteella.12 Esimerkiksi työehtosopimus13 sitoo osapuolten lisäksi ulkopuolisia henkilöitä ja henkivakuutukseen määrätään tyypillisesti ulkopuolinen edunsaaja. Vaikka kolmannelle velvoitteiden asettaminen ei lähtökohtaisesti ole mahdollista, ei oikeuksien antamiselle ole periaatteellista estettä. Kun kolmannelle on perustettu itsenäinen oikeus vaatia sopimuksen täyttämistä, kyseessä on sopimus kolmannen hyväksi.14 Kolmannen oikeus on pätevä, mikäli kaksi muuta sopijapuolta ovat perustaneet saamisoikeuden kolmannelle tarkoituksenmukaisesti. Kolmatta osapuolta koskevien sopimusten ongelmat liittyvät usein ehtojen muuttamiseen ja oikeuksien peruuttaminen on sovittavissa osapuolten välillä, jos kolmannelle ei ole vielä kerrottu oikeuksista. Peruuttamisoikeus riippuu kolmannen osapuolen oikeuksien ehtojen pysyvyydestä, jos osapuoli taasen tietää oikeuksistaan.15 Sopimusvapauden nojalla osapuolilla on oikeus päättää kolmannen asema ja siten myös pidättää oikeus peruuttaa kolmannen oikeus milloin tahansa. Jos osapuolet sitoutuvat tekemään kolmannen oikeudesta

11 Tolonen 2000, s. 55–56.

12 Norros 2007, s. 32−33.

13 Työehtosopimuslain (7.6.1946/436, jäljempänä TEL) 4 §:n 1 momentti: ” Työehtosopimukseen ovat sidotut:

1) ne työnantajat ja yhdistykset, jotka ovat työehtosopimuksen tehneet tai jotka jälkeenpäin ovat aikaisempien sopimukseen osallisten suostumuksella kirjallisesti siihen yhtyneet; 2) ne rekisteröidyt yhdistykset, jotka yhdessä tai useammassa asteessa ovat edellisessä kohdassa mainittujen yhdistysten alayhdistyksiä; ja 3) ne työnantajat ja työntekijät, jotka ovat tai sopimuksen voimassa ollessa ovat olleet sopimukseen sidotun yhdistyksen jäseniä; ja noudattakoot nämä työnantajat ja työntekijät toistensa kanssa tehtävissä työsopimuksissa työehtosopimuksen määräyksiä.”

14 Saarnilehto − Hemmo − Kartio 2001, s. 284−285.

15 Norros 2007, s. 32−33.

peruuttamattoman, kolmas saa suojatun oikeuden sitoumuksen antajaa kohtaan. Tällainen suojattu oikeus edellyttää kolmannen perusteltua luottamusta oikeuden pysyvyyteen.16

2.4. Sopimuksen synty

Euroopassa sopimusjärjestelmät ovat joko englantilaisen common law -järjestelmän, tai Manner-Eurooppalaisen kontinentaalisen järjestelmän mukaisia. Molemmissa järjestelmissä sopimus syntyy tarjouksen, ja sen hyväksynnän seurauksena. Common law -järjestelmän mukaan tarjous on mahdollista perua, jos sitä ei ole vielä hyväksytty. Kontinentaalisessa järjestelmässä tarjousta pidetään sitovana oikeustoimena.17 Suomessa sopimuksen tekemistä säännellään OikTL:n 1 luvussa.

Arjessa suuri osa sopimuksista kuitenkin syntyy, kun itse toimi suoritetaan, eli sopimus syntyy käyttäytymisen tuloksena. Tästä esimerkkinä toimii kaupassa asiointi. Isommat sopimukset sen sijaan syntyvät asteittain, ja sopimus kehittyy luonnoksesta, jota täydennetään, täsmennetään ja lopulta allekirjoitetaan.18 On sopimus sitten syntynyt hitaasti tai nopeasti, sopijapuolten velvollisuudet ja oikeudet muuttuvat itse prosessin edetessä, eikä yhtä varsinaista syntyhetkeä velvollisuuksille voi yleensä määrätä.19

Kun sopimuksen tekeminen aloitetaan, sillä tavoiteltavat päämäärät tulee olla selvillä. Sopimuksen sisältö määräytyy sopimusneuvotteluissa, joihin on tärkeä käyttää paljon voimavaroja. Mikäli jostain asiasta ei ole sopimuksessa sovittu, jää sen tulkinta esimerkiksi tahdonvaltaisen lainsäädännön varaan. Sopimuksen syntymiseksi molempien osapuolien pitää hyväksyä sopimuksen sisältö ja ehdot.20

2.5. Sopimusoikeuden normit

Sopimusoikeuden lähtökohta ja pääsääntö on sopimusvapaus. Sopimusoikeudellisella normistolla ei ole varsinaisesti määrä ohjailla ihmisten käyttäytymistä, kuten esimerkiksi rikosoikeudellisten normien. Sopimusoikeudellisella normistolla säädellään

16 Hemmo 2003, s. 412; kolmannen osapuolen oikeutta heikomman suojaan käsitellään tutkielman luvussa 4.2.

17 Saarnilehto 2009, s. 35−36.

18 Norri 2017, s. 100.

19 Saarnilehto 2009, s. 36.

20 Hoppu − Hoppu − Hoppu 2020, s. 158−161.

toimintamahdollisuuksia ja niiden ehtoja. Omistusta ja sopimusta voidaankin pitää varallisuusoikeuden keskeisinä oikeusinstituutioina ja reaalitaloudellisesti merkityksellisinä, sillä ne määrittävät sen, kuka varallisuuden omistaa, miten se voi siirtyä ja millaisin oikeusvaikutuksin.21

Varallisuusoikeudelliset normit ovat jaettu sääntöihin ja periaatteisiin, jotka ohjaavat ihmisten toimintaa ja tuomioistuimen ratkaisuja eri tavoilla. Yleisesti ottaen periaatteet ohjaavat toimintaa suuntaa antavasti ja väljästi, kun taas sääntöjä voidaan pitää ehdottomina ja kiistattomina. Sopimusoikeudessa periaatteet korostuvat: sopimusoikeus perustuu hyvin pitkälti periaatteisiin, mutta sisältää myös, esimerkiksi kuluttajansuojalakiin (20.1.1978/38, jäljempänä KSL) liittyviä, sääntöjä muistuttavia normeja. Sääntöjen ja periaatteiden erottelua voi kuitenkin pitää suhteellisena, sillä erottelu harkinnanvaraisiin ja ehdottomiin normeihin ei aina ole hedelmällistä. Absoluuttisten ja laadullisten erojen hakemisen sijaan on järkevämpää tulkita sääntöjen ja periaatteiden eroavaisuuksia niiden voimassaolon, soveltamisen ja normien ristiriitojen välillä.22

Periaatteille onkin tyypillistä, että ne eivät ole niin kutsuttua voimassa olevaa oikeutta yhtä tiukin kriteerein kuin säännöt, joiden voimaantulo ja voimassaolo tiedetään selkeästi oikeusjärjestyksestä. Periaatteiden ei voi sanoa syntyvän tiettynä ajankohtana, vaan tavallisesti ne kehittyvät hitaasti. Eri oikeuslähteiden, ennakkoratkaisujen ja esimerkiksi lakien esitöiden tuki yksiselitteisen lähteen sijaan on ominaista periaatteille. Niillä on siis institutionaalista tukea, samalla kun sääntöjen voidaan todeta joko olevan, tai ei olevan voimassa. Ilman institutionaalista tukea periaate on puhtaasti moraalinen.23

Itsessään periaatteiden jaottelu selkeisiin kategorioihin on hankalaa, mutta ne ovat jaettavissa kolmeen ulottuvuuteen: standardeihin, maksiimeihin ja peukalosääntöihin. Kaikkia periaatteita voi pitää jossain määrin standardeina, jotka ohjaavat kansalaisten käyttäytymistä. Periaatteita voi pitää myös yhteiskuntamoraalisina maksiimeina, sillä kaikilla periaatteilla on jonkinlainen moraalinen ulottuvuus, jonka vahvuus vaihtelee. Periaatteet ovat myös peukalosäännön luonteisia, sillä niiden esitysteknisten pääsääntöjen luonne ja havainnollistaminen vaihtelevat. Edellä mainitut luonteet ovat havaittavissa kaikissa periaatteissa eri painotuksilla. Periaatteista

21 Tolonen 2000, s. 58–59.

22 Tolonen 2000, s. 59–60.

23 Tolonen 2000, s. 60–61.

ei myöskään ole julkaistu mitään varsinaista luetteloa, ja ne syntyvät usein monien oikeuslähteiden pohjalta.24

2.6. Periaatteiden ristiriitatilanne

Sovellettavuudessa suurin ero periaatteiden ja sääntöjen välillä on siinä, että periaatteet ovat tulkinnanvaraisia, mutta säännöt yksiselitteisiä. Periaatteet voivat myös kehittyä sopimustodellisuuden muuttuessa. Eroavaisuudet sääntöjen ja periaatteiden välillä tulevat ilmi myös normikollisiossa, eli normien ristiriidassa. Jos kyseessä on ristiriita kahden yksiselitteisen säännön välillä, oikeusjärjestelmä tarjoaa periaatteita ristiriitojen poistamiseksi: erityislaki syrjäyttää yleisen lain, ylempi alemman ja myöhempi aiemman. Periaatekollisioita ei kuitenkaan voi ratkaista edellä mainituin tavoin, sillä niiden ratkaisu on aina harkinnanvaraista.25

Periaatteiden yhteensovittaminen voi koskea päällekkäisten sovellutusalueiden erisuuntaisia oikeusvaikutuksia ristiriitatilanteessa. Näiden vastakkaisten oikeusvaikutusten aiheutumista kutsutaan normiristiriidaksi tai periaatteiden kollisioksi. Ristiriitatilanne on aina mahdollinen, kun sopimusvapaudesta poiketaan jonkin toisen periaatteen, esimerkiksi heikomman suojan takia. Ristiriitatilanteita voi ratkaista esimerkiksi sopimusoikeudellisia tulkinta-argumentteja käyttämällä, tai sopimusoikeudellisia malleja konstruoimalla. Tulkinta-argumentteja käytettäessä sopijapuolten tarkoitukset, edellytykset, lojaliteetti, sekä oikeuksien väärinkäytön, taloudellisen rationaliteetin ja perusoikeuksien väärinkäytön vaikutukset yksilöidään. Sopimusoikeudellisia malleja konstruoidessa esimerkiksi tahto- ja luottamusmalleja käytetään periaatteiden taustoittamiseksi.26

Lisäksi soveltamisjärjestyksen voi ajatella noudattavan tärkeysjärjestystä, joka on johdettavissa oikeuslähteistä niiden taustalla olevista arvoista. Ehdotonta ensisijajärjestystä ei kuitenkaan usein ole olemassa ja periaatteiden kollision ratkaisuun tarvitaan usein punnintaa ja yhteensovittamista. Punnintalain mukaisesti periaatetta pidetään sitä tärkeämpänä, mitä enemmän toista periaatetta loukataan tai jätetään täyttämättä.27

24 Tolonen 2000, s. 68–69.

25 Tolonen 2000, s. 62–64.

26 Saarnilehto 2001, s. 141−143.

27 Nurmi 2005, s. 202.

Periaatteilla ei kuitenkaan voi olla yleispätevää etusijajärjestystä. Tämä johtuu siitä, että periaatteisiin sisältyy useita alakriteereitä ja niitä edelleen täsmentäviä tarkennuksia. Ratkaisuissa niiden ei voi mustavalkoisesti sanoa joko toteutuvan, tai sitten ei, vaan ne saattavat toteutua myös osittain. Periaatteiden soveltaminen vaatii usein myös harkintaa. Esimerkiksi kohtuullisuus-, lojaliteetti- ja heikomman suojan periaatteiden arvioinnissa otetaan eri näkökulmista huomioon sopimussuoritusten tasapaino, sopijapuolten erivertaisuus ja olosuhteiden muutos. Periaatteita hallitaan aina kokonaisharkinnalla. Tuomioistuimet pyrkivät silti ennakoitavuuteen hakemalla tapauksista tyypillisiä piirteitä niiden tapauskohtaisuudesta huolimatta, sillä tapauksia pitää pystyä vertaamaan toisiinsa.28

Sopimuksien normit ja periaatteet saattavat olla ristiriidassa keskenään. Normien soveltamisjärjestys on hyvä tuntea, jotta sopimuksia voi hallita asiantuntevasti. Järjestyksessä ensimmäisenä sovelletaan pakottavaa lainsäädäntöä. Toisena tulevat sopijapuolten laatimat sopimusehdot, kolmantena osapuolten vakiintunut käytäntö. Neljäntenä sovelletaan alalla vallitsevaa kauppatapaa ja viimeisenä tahdonvaltaista sääntelyä.29 Joskus universaaleiden oikeudellisten periaatteiden katsotaan kuitenkin olevan ristiriitatilanteissa sääntöjen yläpuolella, jolloin sääntö joutuu väistymään periaatteen tieltä.30 Normien yleisesti tunnettu soveltamisjärjestys saattaakin tehdä periaatteiden etusijajärjestyksen määrittämisestä hyvinkin yksinkertaista, varsinkin jos periaatetta voi soveltaa pakottavan lainsäädännön keinoin.

28 Saarnilehto 2001, s. 145−146.

29 Hoppu − Hoppu − Hoppu 2020, s. 155−156.

30 Aarnio 1989, s. 79.

3. Sopimusvapaus

3.1. Sopimusvapaudesta yleisesti

Sopimusoikeus perustuu sopimusvapaudelle. Sopimusvapautta voikin pitää yhtenä länsimaisen oikeusjärjestelmän suurista kulmakivistä.31 Se on oikeusperiaate, jolla tarkoitetaan täysivaltaisen henkilön oikeutta haluamallaan tavalla sitoa tahtoaan oikeusjärjestyksen sitä rajoittamatta tai estämättä. Oikeustoimi on sitova, jos tahdonilmaisu on annettu oikein. Sopimusvapaus tunnetaan sopimuksen sitovuuden käänteisilmiönä.32

Sopimusvapaudella voi olla muodollinen ja tosiasiallinen merkitys. Muodollinen merkitys tarkoittaa, että oikeusjärjestyksessä ei ole rajattu sopimussuhteiden määräysvaltaa, eli säännöksiä voi pitää tahdonvaltaisina. Tämän vuoksi edullisten sopimusten tekeminen ei kuitenkaan ole mahdollista kaikille osapuolille osapuolten epätasavertaisuuden takia, jolloin tosiasiallisessa sopimusvapaudessa ilmenee puutteita. Usein sopimusvapauden voikin katsoa koskevan tosiasiallisesti vain vahvempaa osapuolta.33

3.2. Sopimusvapauden synty ja tausta

Antiikin roomalaisessa oikeudessa on esiintynyt sopimusvapauteen viittaavia maksiimeja, joiden mukaan jokainen on paras toteuttamaan omat valintansa ja esineen hinta on se, millä se myydään. Keskiajalla sopimusvapautta puolestaan rajattiin määräämällä oikeudenmukainen hinta, jonka mukaan tavaroita ei saanut myydä ostohintaa kalliimmalla, ellei niihin ollut lisätty työpanosta. Keskiajalla vallitsivat korjaava oikeudenmukaisuus ja sopimustasapaino, joiden myötä vain kohtuulliset sopimukset sitoivat ja muuttuneet olosuhteet vaikuttivat sopimusvelvoitteisiin.34

Nykyistä muistuttava sopimusvapaus on syntynyt 1600-luvulla eritoten Xxxx Xxxxxxxxxx ja Xxxxxx Xxxxxxxxxxx toimesta. Uuden sopimusdoktriinin mukaisesti tahto pystyi sitomaan itseään rajattomasti. Aatehistoriallisesti tärkeänä voidaan pitää myös Xxxxxxxxxx esittämää erittelyä sitovuuteen johtavan tahdon kolmesta, toisiaan seuraavasta aktista: toimintasuunnitelma, itsemäärääminen ja oikeuden luovutus. Nämä aktit aikaansaavat

31 Norri 2017, s. 85.

32 Tolonen 2000, s. 73.

33 Ämmälä 1995, s. 242−243.

34 Tolonen 2000, s. 74.

täydellisen, tahtoon perustuvasti velvoittavan, lupauksen. Myös lupauksen, eli yksipuolisen oikeustoimen, nähtiin tällöin sitovan velvoittavasti, kun taas aikaisemmin se nähtiin vain moraalisena ilmiönä, jonka sitovuus oli riippuvainen enimmäkseen olosuhteista. Myöhemmin, 1800-luvulla, sopimussidonnaisuutta on perusteltu pelkän tahdonilmaisun nojalla. Sopimusta pidettiin erityisenä oikeudellisena ilmiönä ja puhtaana tahtona, joka synnytti oikeusvaikutukset. Samaan aikaan sopimusvapauden kanssa syntyi myös yksityinen omistus, joka jalostui esineoikeuden peruskäsitteeksi.35

Vaikka yhteiskuntafilosofisista teksteistä löytyy viitteitä sopimusvapaudesta jo varhain, ei sopimusvapauden juridinen merkitys ole ollut sama, kuin modernissa oikeudessa. Sopimussidonnaisuuden synty ja sisältövapaus liitetään usein toisiinsa, mutta käsitteiden erottelu olisi käytännöllisempää. Nämä liitetään toisiinsa usein, sillä monesti sopimus määritellään osapuolten vapaiden tahtojen harmoniana. Todellisuudessa tahtojen ei tarvinnut yhtyä, sillä tarkoituksena oli suojella sopijapuolten toisen osapuolen käyttäytymiseen perusteella aiheutunutta luottamusta. Näkemyserot sopimussidonnaisuuden synnystä pohjustavat eri tapoja tulkita sopimustoimintaa. On myös huomioitava, että sopimusvapauden synnyllä voidaan tarkoittaa pelkästään sisältövapauden syntyä ja roomalaisen oikeuden jäykkyyden katoamista, tai kokonaisuudessaan sitä, että sopijapuolten ajatellaan olevan yhdenvertaisia ja riippumattomia yksilöitä, jotka sitoutuvat ehtoihin, mikäli hyväksyvät ne.36

3.3. Sopimusvapauden kaventuminen

Vaikka sopimusvapaus on säilyttänyt perusmerkityksensä, se on ajan saatossa muuttunut ja osaltaan kaventunut. Yhteiskunta ja ihmiskuva ovat muuntuneet, eikä sopijapuolten uskota olevan yhtä lailla taloudellisesti ja tiedollisesti tasavertaisia. Tämä ilmenee selvästi heikompaa suojaavasta tai sosiaalisesta siviilioikeudesta.37

Sopimusoikeuden näkökulmastakaan tarkasteltuna sopimusvapaus ei ole yhtä tärkeässä asemassa kuin aiemmin. Yksityisautonomian38 ja kohtuuden välisen tasapainon tavoittelu on sopimusoikeutta koskevan keskustelun keskiössä ja sopimusoikeus jatkaa kehittymistään

35 Tolonen 2000, s. 75–76.

36 Paasto 2005, s. 159−162, jossa myös Xxxxx Xxxxxxx mainitaan tulkinneen sopimusvapauden synnyn liittyvän erityisesti korkokiellon kumoutumiseen ja kauppiastoiminnan muuttumiseen.

37 Tolonen 2000, s. 77.

38 Yksityisautonomialla tarkoitetaan oikeustoimikelpoisten luonnollisten ja oikeushenkilöiden oikeutta velvoittautua.

lainsäädännön, oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden dialogin myötä. Myös tietyn tyyppisten sopimusten sääntely vaatii erottamista yksityisoikeuden yleisistä periaatteista. Moderni lainsäädäntö on muuttanut sopimusoikeutta, mutta nojaa usein sen periaatteisiin sen johdonmukaisuuden ja tehokkuuden takia. Asteittaisetkaan muutokset sopimusoikeudessa eivät jää huomaamatta, ja jokaista rajoitusta sopimusvapauteen voidaan pitää kiistanalaisena.39

3.4. Sopimusvapauden elementit

Xxxxxx Xxxxxxxxx on jakanut sopimusvapauden kuuteen erilaiseen sopimuksiin liittyvään vapausoikeuteen: sopimuksen päätäntävapaus, sopimuskumppanin valinnanvapaus, tyyppivapaus, sisältövapaus, muotovapaus ja purkuvapaus. Henkilöllä on siis oikeus tehdä tai olla tekemättä sopimuksia, vapaus valita sopimuskumppaninsa ja sopimuksen tyyppi, määrätä millaisin ehdoin, missä muodossa ja järjestyksessä sopimus tehdään, sekä oikeus laillisesti vetäytyä sopimussuhteesta jatkamatta sitä. Lisäksi osapuolilla on oikeus sopia, mitä lakia noudatetaan ja miten riidat ratkaistaan.40

Edellä mainittua jaottelua ei kuitenkaan voi pitää täysin yksiselitteisenä, sillä kaikkien ilmiöiden ei aina voida ajatella olevan saman arvoisia. Xxxx Xxxxx on kuuden vapausoikeuden sijasta ehdottanut sopimusvapauden jakamista kolmeen: päätäntävapauteen, sopimuskumppanin valinnan vapauteen, sekä sisältö-, tyyppi- ja muotovapauden yhdistävään kolmanteen kysymykseen siitä, että miten ja minkä muotoisena sopimus tehdään.41 Kun sopimusvapaudesta puhutaan, se voi tarkoittaa monia asioita. Tästä syystä olisi tärkeää täsmentää, että mistä vapaudesta on kyse.42

Sopimusvapautta on mahdollista tulkita myös riskinjakoa ajatellen, eli sopijapuolten oikeutena haluamansa kaltaiseen sopimusriskiin. Monesti sopimusvapaus kohdistuu sisältövapauteen, tai muihin hankalasti sovittaviin ehtoihin. Muotovapauden rajoittaminen taas vaatii laissa säädettyjä poikkeuksia. Tänä päivänä sopimusvapautta tulee edelleen pitää sopimusten solmimisen lähtökohtana.43

39 Mattei 2004, s. 654−655.

40 Saarnilehto 2009, s. 37−38.

41 Tolonen 2000, s. 80.

42 Saarnilehto 2009, s. 38.

43 Tolonen 2000, s. 81; sopimusvapauden rajoituksista lisää tutkielman luvussa 3.7.

3.5. Sopimusvapaus, tahto ja luottamus

Jos perusajatus sopimuksesta pohjaa täydelliseen sopimusvapauteen ja rajattoman tahdon autonomiaan, kyseessä voidaan sanoa olevan tahtomalli tai -teoria. Sopimusvapaudella ja yksityisomistuksella onkin suuri merkitys markkinataloudessa, ja ne ovat osa liberalistista yhteiskuntamallia yhdistyen moniin muihin vapausoikeuksiin. Sopimusvapauden korostaminen liittyy vahvasti uskoon markkinamekanismin itsesäätelevästä voimasta. Myös luottamusmallin, tahtoteorian vastakohdan, tarkoitus on yhdenvertaisuus ja aitojen valintojen tekeminen. Luottamusmallin mukaisesti tahto itsessään ei ole riittävä peruste sopimusoikeudellisten ilmiöiden ymmärtämiselle, sekä odotukset ja luottamus ovat etenkin vilpittömän mielen suojan ja lojaliteettiperiaatteen nojalla otettava huomioon.44

3.6. Sopijapuolten yhdenvertaisuus

Oikeusjärjestyksen lähtökohtana on osapuolien yhdenvertaset kyvyt ja mahdollisuudet ymmärtää oikeustoimien vaikutukset itsensä kannalta sopimusta solmiessaan. Jos tämä mahdollisuus ei sopijapuolten välillä ole samanlainen, sovelletaan tilanteessa erivertaisuutta tasoittavia keinoja. Vaikka yhdenvertaisuuden periaatetta ei juurikaan sopimusoikeudessa itsenäisesti hyödynnetä, siihen perustuu moni oikeusperiaate. Näitä periaatteita ovat muun muassa heikompaa suojaava pakottava lainsäädäntö, sekä kohtuus- ja lojaliteettiperiaatteet. Oikeusjärjestyksessä yhdenvertaisuutta turvataan suojarooleilla, sopimusten sovittelulla ja lojaliteettiperiaatteella, joista ensimmäisenä mainittu liittyy heikomman suojaan.45

Yhdenvertaisuus edellyttää niin taloudellista, kuin tiedollista tasavertaisuutta sopijapuolten välille. Tiedollinen tasavertaisuus on tärkeä osatekijä, kun arvioidaan sopimuksen pätevyyttä tai kohtuullisuutta, ja siihen liittyy vahvasti lojaliteettiperiaatteen soveltaminen. Nykyisin uskotaan yleisesti, että sopimuksella ei ole enää määrä tavoitella yksiselitteisesti omaa etua, vaan sitä pidetään osapuolten yhteisen edun ja vastavuoroisuuden välineenä.46

3.7. Sopimusvapauden rajoitukset

Sopimusvapautta on myös rajoitettu, joten sitä ei voi pitää ehdottomana. Toisinaan tosiasialliset tekijät rajoittavat sopimusvapautta ja väärinkäytökset saattavat mahdollistaa

44 Tolonen 2000, s. 76–79.

45 Tolonen 2000, s. 83−85.

46 Tolonen 2000, s. 84.

sopimusvapauteen puuttumisen. Esimerkiksi sopimusten sovittelua koskeva OikTL:n 36 § rajoittaa sopimusvapautta. Sen vastapainoksi oikeustoimen pätevyyttä sääntelevät OikTL:n 28−33 § käsittelevät osaltaan sopimusvapauden turvaamista. Juuri heikomman suojan voisi sanoa olevan sopimusvapauden rajoitusten takana.

3.7.1. Muotomääräykset

Sopimuksen muotovaatimuksia voi myös pitää poikkeuksena sopimusvapauteen. Jotkin sopimustyypit ovat lailla säädetty määrämuotoisiksi. Muotovaatimus helpottaa sopimuksen valmistelun ja sitovan sopimuksen erottamista, edistää huolellista harkintaa ja helpottaa sen sisällön todistamista, jos sopimukselle on asetettu kirjallisuusvaatimus. Esimerkiksi kiinteistön kauppaa koskee maakaaren (12.4.1995/540, jäljempänä MK) 2 luvun 1 §:n asettama muotovaatimus, jonka mukaan kiinteistönkauppa tulee tehdä kirjallisesti. Lisäksi osapuolten on allekirjoitettava kauppakirja ja kaupanvahvistaja vahvistaa kaupan osapuolten ollessa läsnä. Jos muotovaatimusta ei täytetä, sopimus ei ole sitova. Muotovaatimukset ovat kuitenkin harvinaislaatuisia, sillä lainsäätäjä ei ole nähnyt tarpeellisena määrätä muotovaatimuksia sopimuksen syntymiseksi ilman painavaa syytä47. Muotovaatimus esimerkiksi sopimuksen kirjallisuudesta ajaa kuitenkin sopijapuolten etua, ja helpottaa sopimuksen sisällön todistelua ja muistamista. Esimerkiksi sopimuksen sisältövapautta pyritään rajoittamaan tilanteissa, joissa heikomman osapuolen ei uskota pystyvän sopimaan tasapuolisia sopimusehtoja omin avuin.48 Muotovaatimuksia asettaessa myös heikompi osapuoli pystyy siis esimerkiksi todistelutilanteessa paremmin suojautumaan vahvemmalta osapuolelta, kun käsitys sopimuksen sisällöstä on yksiselitteinen. Tällöin myös vahvempi osapuoli pakotetaan sopimaan sopimus tavalla, joka on oikeudenmukainen myös heikomman osapuolen kannalta.

3.7.2. Sopimuspakko

Poikkeuksia päätäntävapauteen ja sopimuskumppanin valinnan vapauteen pidetään sopimuspakkona. Yritykset, joilla on monopoli-, tai monopolin kaltainen asema, sekä julkispalveluntarjoajat ovat sopimuspakon alaisia, jonka perusteella yritykset eivät voi kieltäytyä solmimasta sopimusta tämän edellytykset täyttävän asiakkaan kanssa49. Yleisiä säännöksiä sopimuspakosta ei kuitenkaan juurikaan ole olemassa, sillä sääntely koskee lähinnä

47 Tolonen 2000, s. 81: Muotovaatimuksia asetetaan yhdenvertaisuudella perustellen kuitenkin yhä enemmän.

48 Hemmo 2018, s. 25−27.

49 Saarnilehto 2009, s. 57: Esimerkiksi apteekki ei voi kieltäytyä kaupasta kaupan edellytykset täyttävän asiakkaan kanssa ja postin on pakko kuljettaa sääntöjen mukainen lähetys.

elinkeinon harjoittamista. 50 Käytännössä sopimuspakko vaikuttaa, kun elinkeinonharjoittajan pitää tehdä sopimus epätoivottavana pitämänsä asiakkaan kanssa. Epätoivottu asema asiakkaana voi liittyä sopimukseen kohdistuviin riskeihin, kuten esimerkiksi maksukyvyttömyyteen. Riskejä voi pienentää vaatimalla asiakkaalta vakuutta, mikä on joissain sopimustyypeissä mahdollista.51

Monopoliasemassa olevien yritysten sopimuspakko suojaa siis heikompaa osapuolta. Jos yritys tarjoaa ainutlaatuisia palveluita, yrityksen ei pitäisi olla mahdollista kieltäytyä tarjoamasta palveluitaan edellytykset täyttävälle asiakkaalle, sillä tällöin heikommalla osapuolella ei olisi mahdollisuuksia puolustautua isoa monopoliasemassa olevaa yritystä vastaan, eikä mahdollisuutta käyttää yrityksen tarjoamia palveluita muuta kautta. Esimerkiksi apteekin sopimuspakko suojaa heikompaa siten, että asiakkaalle on pakko (jos tämä täyttää kaupan edellytykset) myydä tämän tarvitsemat lääkkeet, sillä hänellä ei olisi mahdollisuutta hankkia vastaavia tuotteita muualta, vaikka asiakas näyttäytyisi apteekille epätoivottuna.

3.7.3. Pakottava lainsäädäntö

Heikomman suojaamiseksi on säädetty pakottavia säännöksiä52. Säännökset koskevat esimerkiksi asuinhuoneiston vuokrausta, jossa vuokralaista pidetään vastapuoltaan heikompana. Pakottavista säännöksistä ei voi poiketa muuten kuin heikomman osapuolen eduksi. Lisäksi asuinhuoneiston vuokrauksessa on pakollista noudattaa Suomen lainsäädäntöä, eikä säännöksiä siten voi kieltää tukeutumalla jonkun muun valtion lakeihin.53 Usein poikkeamat sopimusvapaudesta liittyvät myös julkisoikeudelliseen sääntelyyn.54

3.7.4. Yhdenvertaisuutta suojaavat sopimusvapauden rajoitukset

Sopimusvapaus, markkinamekanismin perusta, voi olla hankala sovittaa yhteen myös yhdenvertaisuutta suojaavien rajoitusten kanssa. Rajoitukset voidaan perustella tarpeella suojata yksilölliset toimintamahdollisuudet ja sopijapuolten reaalinen yhdenvertaisuus, jota liberalistinen sopimusoppi edellyttää. Tarkoitus on hallita sopijapuolten erivertaisuutta kuitenkaan rajoittamatta vapaata vaihdantaa.55

50 Tolonen 2000, s. 81.

51 Hemmo 2018, s. 26.

52 Heikompaa suojaavasta pakottavasta lainsäädännöstä lisää tutkielman luvussa 4.4.1.

53 Saarnilehto 2009, s. 38−39.

54 Tolonen 2000, s. 83.

55 Tolonen 2000, s. 83–84.

3.8. Sopimuksen sitovuus

Sopimuksen sitovuus on sopimusvapauden kustannus.56 Sopimusvapautta ja sopimuksen sitovuutta ei kuitenkaan tule pitää saman asian kahtena eri puolena. Siinä missä sopimusvapaus on arvopohjainen oikeusnormi, sopimusten sitovuus on sopimussysteemin ylläpitämisen kannalta välttämätön tekijä. Sitovuus on jollain tavalla osa kaikkia sopimuksia.57

Sopimuksen sitovuus on ollut sopimusoikeuden pääsääntö jo pitkään. Jo kumottu kauppakaaren (31.12.1734/3, jäljempänä KK) 1 luvun 2 § koski sopimuksen sitovuutta. Voimassa olevassa lainsäädännössä sopimuksen sitovuutta sääntelee OikTL, jonka mukaan tarjous ja vastaus ovat sitovia. Jos sopimusta ajatellaan käsitteenä, sopijapuolet ovat velvoitettuja noudattamaan sitä ja sopimusta tulee noudattaa niin kauan kuin se on sitova. Jos toinen osapuolista ei noudata sopimusta, voi vastapuoli viranomaisen avulla tavoitella toisen osapuolen pakottamista sopimuksen noudattamiseen. Sopimuksen noudattamatta jättämisestä voi seurata myös vahingonkorvausvelvollisuus. Sopimuksen sitovuus voi lakata, jos osapuolet sopivat sen purkamisesta, tai jos sopimuksen asettamat velvoitteet on täytetty molemminpuolisesti.58

56 Saarnilehto 2009, s. 38.

57 Pöyhönen 1988, s. 88, 91.

58 Saarnilehto 2009, s. 161−163.

4. Heikomman suoja

4.1. Heikomman suojasta yleisesti

Sopimusoikeuden sääntelyn lisääntyessä osapuolten erilaiset asemat ovat otettu huomioon, jonka myötä tätä eroavaisuutta on pyritty tasaamaan.59 Heikomman suoja on siten muodostunut tärkeäksi siviilioikeudelliseksi periaatteeksi. Heikompaa sopijapuolta on jo pitkään suojattu erilaisin kielloin, mutta tänä päivänä heikomman suoja on muovautunut myös vahvemmalle osapuolelle asetettaviksi velvoitteiksi.60

Heikomman suojan juuret ovat keskiajalla, jolloin kaupanteossa vaadittiin oikeudenmukaista hintaa (iustum pretium) ja rahan lainaamisessa estettiin koronkiskonta, jolla suojattiin köyhiä velallisia. Myöhemmin sopimusvapaus laajentui, ja heikomman suoja muotoutui uudelleen.61 90-luvun laman jälkeen heikomman suojaan on kiinnitetty huomiota runsaasti, liittyen hyvin pitkälti velallisen asemaan.62 Lisäksi heikomman suoja muuntui myös Euroopan unioniin liittymisen myötä aiheutuneiden säännösuudistusten takia.63

Heikomman osapuolen suojaaminen on nähty tarpeellisena, jos osapuolet eivät ole taloudellisesti, sosiaalisesti tai juridisesti yhdenvertaisia, eikä tasapuolisen sopimuksen tekeminen ole tällöin mahdollista.64 Tiedollisesti ja taidollisesti vahvempi osapuoli saa siis usein enemmän hyötyä sopimuksesta, kuin heikompi osapuoli. Sinänsä tällainen hyötyminen on markkinataloudelle luonnollista, mutta heikomman kustannuksella hyötymiselle on kuitenkin asetettu oikeudellisia rajoja.65 Heikompaa suojaamalla siis poistetaan vastapuolen mahdollisuus käyttää toisen osapuolen asemaa omaksi edukseen. Yleensä tämä rajoittaa sopimusvapautta. Käsitteenä heikomman suoja on kuitenkin avoin, eikä sen sisältöä ole määritelty kiinteästi.66 Toisin kuin sopimusvapautta, heikomman suojaa voi ilmaista vain eri näkökulmista käsittelemällä.67

59 Saarnilehto 1995, s. 202.

60 Ämmälä 2000, s. 98.

61 Karhu 2017, s. 11.

62 Saarnilehto 1995, s. 1.

63 Ämmälä 1995, s. 241.

64 Ämmälä 2000, s. 98.

65 Karhu 2017, s. 11.

66 Ämmälä 2000, s. 98.

67 Ämmälä 1995, s. 241.

Jos sopimuksen suhteen halutaan vedota heikomman suojaan, ensimmäisenä on vahvistettava sopimuksen sisältö ja pätevyys, jotta voidaan arvioida tarvetta heikomman suojalle. Ratkaisussa hyödynnetään lainsäädäntöä, esimerkiksi OikTL:a ja tilanteeseen sopivaa säännöstä, mikäli sellainen on olemassa. Joissain tilanteessa sopimuksen heikomman suojaa käytetään sopimuksen tulkintanormina68, jonka perustelu on toisinaan kiistanalaista.69

Toisinaan pyrkimys heikomman suojaan ei kuitenkaan tuo haluttua lopputulosta. Kun harkitaan, että kuinka pitkälle heikompaa voi suojata, on myös vahvempi osapuoli huomioitava. Heikompi osapuoli ei ole tasainen ryhmä samanvertaisia henkilöitä, joten suojaamisessa tulee käyttää tapauskohtaista harkintaa.70

4.2. Heikomman suojattomuus ja suojan kohde

Heikkouden määrittely on hankalaa niin juridisesti, kuin epäjuridisesti, sillä sille ei ole olemassa varsinaista mittaria. Se ei ole yksiselitteinen, eikä niin sanottu tieteellinen fakta. Heikkous on kuitenkin mahdollista määritellä arvona, sillä se saa vain arvoihin tai arvostukseen nojaavia periaatteita. Juridisesti heikkoutta määritellessä ratkaisijan inhimillinen puoli ja hänen arvostuksensa korostuvat. Oikeuskirjallisuudessakaan ei ole yksiselitteisesti määritelty ”heikkoa” asemaa. Heikkoutta pitäisi myös aina pystyä vertaamaan toisen osapuolen asemaan, joten heikomman suoja ei varsinaisesti koske yleisesti ”heikkoa” henkilöä.71

Heikomman suoja liittyy kuitenkin kiistatta osapuolten eriarvoisiin asemiin. Usein eriarvoisuus määräytyy taloudellisten tekijöiden mukaan, mutta se voi perustua myös juridiseen, tai tosiasialliseen, eli kokemukseen tai esimerkiksi ammattitietoihin liittyvään, asemaan. Suojattavana on usein nähty jo ennalta heikommaksi katsottu osapuoli, kuten vuokralainen, kuluttaja tai työntekijä.72 Yleensä myös luonnollisen ja oikeushenkilön välisessä suhteessa luonnollisen henkilön voidaan katsoa olevan oikeushenkilöä heikommassa asemassa.73 Joskus heikommassa asemassa oleva osapuoli joutuu tekemään sopimuksen käytännön syiden asettaman pakon edessä, eikä oikeastaan saa valita, tekeekö hän sopimuksen vai ei.74

68 Xxxxxxxxx suojasta tulkintaperiaatteena tutkielman luvussa 4.5.2.

69 Lehtinen 1995, s. 138.

70 Ämmälä 1995, s. 292.

71 Lehtinen 1995, s. 131−132, 136, 139.

72 Ämmälä 2000, s. 98.

73 Lehtinen 1995, s. 139.

74 Saarnilehto 1995, s. 201.

Joskus toisen osapuolen heikompi asema perustuu muuhunkin kuin edellä mainittuihin seikkoihin. Kaavamaista ratkaisua heikomman suojaamiseksi voidaan hyödyntää, esimerkiksi takaajan ollessa luonnollinen henkilö. Muun muassa vuokralaista sen sijaan suojataan aina, konkreettisista olosuhteista huolimatta.75 Huoneenvuokra-, maanvuokra-, työ-, osamaksukauppa- ja esimerkiksi kuluttajasopimuksissa toisen osapuolen voi tulkita jo ennalta olevan heikommassa asemassa, jolloin ratkaisu voidaan tehdä tyypinmukaisesti. Tällöin toista osapuolta voi pitää aina heikompana. Vastaavasti esimerkiksi vuokranantajaa pidetään lähtökohtaisesti aina vahvempana osapuolena. Toisinaan myös tasavertaisiksi oletetut osapuolet saattavat silti olla erivertaisessa asemassa toisiinsa nähden. Esimerkiksi avioehtotilanteissa osapuolten oletetaan olevan samanvertaisia, mutta todellisuudessa toinen osapuolista voi olla esimerkiksi juridisesti puolisoaan heikompi. Joissain tapauksissa heikomman suojaan perustuva sääntely ei varsinaisesti kohdistu suojattavaan ryhmään, mutta suojattava taho on siihen rinnastettavissa. Oleellista on siis suojavan henkilön asema vastapuoleen nähden. Suojattava taho voidaan asettaa esimerkiksi kuluttajaan rinnastettavaan asemaan.76

On tärkeää tarkastella myös kolmannen oikeutta heikomman suojaan. Sopimuksen osapuolet voivat vain harvoin asettaa velvoitteita kolmannelle, mutta poikkeuksena toimii työehtosopimus. TEL velvoittaa kolmannen osapuolen, kuten työnantajan tai yhdistyksen noudattamaan työehtosopimusta ja TEL:n 4 §:n 1 momentti pakottaa myös sopimuksen sidotun yhdistyksen jäsenen, kuten työntekijän, noudattamaan työehtosopimusta. Koska työntekijä katsotaan sopimussuhteissa usein lähtökohtaisesti heikommaksi osapuoleksi, voisi tämän teoriassa katsoa olevan oikeutettu vetoamaan heikomman suojaan, jos työntekijälle on asetettu hänen asemaansa heikentäviä velvoitteita. On kuitenkin vaikea kuvitella tilannetta, missä kolmas haluaisi vedota heikomman suojaan, jos kyseessä on sopimus kolmannen hyväksi, sillä tällöin kyse on kolmannelle annetuista oikeuksista. Jos sopimuksen osapuolilla on kuitenkin sopimusvapauden nojalla oikeus päättää kolmannen oikeuksien pysyvyydestä, voi kolmannella olla vaikeuksia luottaa oikeuksiensa pitävyyteen. Jos kolmannen on annettu ymmärtää, että hänelle perustettu oikeus on pysyvä, ja sitä yritetään siitä huolimatta peruuttaa, on mahdollista

75 Ämmälä 2000, s.100−101.

76 Ämmälä 1995, s. 244−245, 249.

päätellä, että hänellä voisi hänellä tällöin olla oikeus vedota heikomman suojaan, mikäli hän on heikommassa asemassa sopijapuoliin verrattuna.

Heikkouden tulee joka tapauksessa olla vilpitöntä. Heikomman suojaan ei voi vedota, jos osapuoli on täydessä ymmärryksessä solminut sopimuksen, vaikka tiesi, että sen tekeminen vaatisi erityisosaamista. Käytännössä heikomman osapuolen on myös pitänyt täyttää selonottovelvollisuutensa, jotta tämän voi osoittaa tehneen parhaansa.77 Selonottovelvollisuuden voidaan katsoa olevan osa huolellisuusvelvollisuutta. Osapuolen huolellisuusvelvollisuuden täyttämistä voidaan arvioida esimerkiksi tämän ammattimaisuuden perusteella.78

4.3. Heikomman suojan tavoitteet

Heikomman suojan tavoitteena on vähentää sopijapuolten eriarvoisuutta ja palauttaa osapuolten yhdenvertaisuus.79 Sopimussuhteen tulisi siis olla toimiva, ja sen ei pitäisi perustua alistamiseen tai pakkoon.80 Eriarvoisuutta voi vähentää kolmella eri tasolla: takaamalla heikommalle osapuolelle jonkinlainen vähimmäisoikeuksien taso, tavoittelemalla tasapainon saavuttamista osapuolten välille, tai pyrkimällä heikomman osapuolen toista osapuolten parempaan asemaan. Sopimuksissa vapaaehtoiset ja vastavuoroiset tahdonilmaisut ovat avainasemassa, joten parhaimpaan lopputulokseen päästään, kun tavoitteena on osapuolten välinen tasapaino.81 Käytännön tasolla tasapainon saavuttaminen voi joskus olla mahdotonta, sillä joillekin sopimustyypeille toisen sopijapuolen epäitsenäisyys saattaa olla tyypillistä.82

4.4. Ennaltaehkäisevät keinot

Kun heikompaa osapuolta suojataan ennalta, voivat sopijakumppanit jo etukäteen arvioida vastapuolensa asemaa tai heikkoutta. Tämä tekee sopimusten seurausten ennakoinnista helpompaa ja osapuolet voivat luottaa sopimuksen saavan halutut oikeusvaikutukset. Niin hyötyjen, kuin haittojen ennakointi on tällöin vaivattomampaa.83 Ennalta ehkäisevin keinoin

77 Lehtinen 1995, s. 139.

78 Hoppu 2009, s. 256−257.

79 Ämmälä 2000, s. 99.

80 Ämmälä 1995, s. 242.

81 Ämmälä 2000, s. 99.

82 Ämmälä 1995, s. 241.

83 Lehtinen 1995, s. 137.

heikompaa pyritään suojaamaan jo ennen sopimuksen syntymistä ja ne rajoittavat muodollista sopimusvapautta.84

Ennaltaehkäisevät keinot voidaan jakaa välittömään ja välilliseen heikomman suojaan. Kun heikompaa osapuolta suojataan säännöksellä tai pakottavalla lainsäädännöllä siten, ettei vahvemman osapuolen ole mahdollista hyötyä ylivertaisuudestaan, on kyseessä välitön suoja. Välillinen suoja sen sijaan parantaa heikomman osapuolen asemaa tasavertaisemmaksi sopijapuoleksi, esimerkiksi vaikuttamalla sopimusehtoihin tai sopimuskäytäntöön dispositiivisin keinoin.85

4.4.1. Pakottava lainsäädäntö

Heikompaa on suojattu myös sopimusvapautta rajoittavalla pakottavalla lainsäädännöllä. Ankarimmillaan säännöksellä voidaan mitätöidä sen vastainen sopimusehto. Pakottavat säännökset saattavat myös kieltää tiettyjen ehtojen käyttämisen, ellei sopimista käytetä asettamaan heikompi osapuoli sääntelyä parempaan asemaan.86 Alun alkaen heikompaa suojaava pakottava lainsäädäntö on ollut kieltoihin perustuvaa ja sisältänyt niiden vastaisesta toiminnasta aiheutuvat seuraukset. Nykyisin kiellot ovat saaneet ohelleen vahvemmalle osapuolelle säädettyjä velvollisuuksia.87 Jotkut säännöksistä ovat pakottavia vain etukäteen, eli heikompi osapuoli voi luopua oikeuksistaan saatuaan ne.88

Esimerkiksi OikTL, KSL, vakuutussopimuslaki (28.6.1994/543, jäljempänä VakL), työsopimuslaki (26.1.2001/55, jäljempänä TSL), laki asuinhuoneiston vuokrauksesta (31.3.1995/481, jäljempänä HVL), laki elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä (3.12.1993/1062, jäljempänä SopEhtoL), sekä asuntokauppalaki (23.9.1994/843, jäljempänä AsKL), MK ja osaltaan jo kumottu KK suojaavat heikompaa osapuolta pakottavin säädöksin.

84 Ämmälä 1995, s. 251.

85 Ämmälä 2000, s. 101.

86 Ämmälä 2000, s. 103.

87 Ämmälä 1995, s. 252.

88 Ämmälä 2000, s. 102.

Laeista ensimmäisenä mainittu, OikTL89, ja erityisesti sen 31 § estää vahvempaa osapuolta käyttämästä heikomman osapuolen tietämättömyyttä omaksi edukseen. Pykälässä90 ei suoranaisesti mainita sen käsittelevän juuri heikomman suojaa, mutta toisen pulan, ymmärtämättömyyden, kevytmielisyyden ja riippuvaisen aseman voi ajatella koskevan heikompaa osapuolta. Jotta oikeustoimen voi todeta olevan juuri OikTL:n 31 §:n tarkoituksen kaltainen, edellyttänee se kuitenkin, että vahvemman osapuolen voi osoittaa tietoisesti käyttäneen hyväksi toisen osapuolen heikompaa asemaa.

KSL:n osalta heikomman suojaamisen, ja etenkin ennaltaehkäisevien keinojen kannalta, olennaisin on sen luku 3. KSL:n 3 luku koskee sopimusehtojen sääntelyä ja esimerkiksi luvun 1 § käsittelee sopimusehtojen kohtuullisuutta, joka liittyy läheisesti heikomman osapuolen suojaamiseen. VakL puolestaan suojaa heikompaa esimerkiksi 1 luvun 3 §:ssä, jossa säännellään säädösten pakottavuudesta. Sen mukaan sopimusehto, joka poikkeaa VakL:n säännöksistä vakuutuksenottajan vahingoksi, on mitätön kuluttajaa tai kuluttajan asemassa olevaa henkilöä kohtaan.

Kuten jo aiemmin mainittu, myös TSL sisältää sopimusvapautta rajoittavia ja heikompaa suojaavia säännöksiä. Sopimussuhteen päättämistä on rajoitettu voimakkaasti sen luvuissa 6−8 ja esimerkiksi 7 luvun 1 §:n mukaisesti työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Kuten työsopimuksissa, myös huoneenvuokrasopimuksissa toista osapuolta pidetään lähtökohtaisesti heikompana91, mistä johtuen myös HVL sisältää runsaasti heikompaa suojaavaa lainsäädäntöä. Myös vuokrasopimuksen päättämistä on säännelty tarkkaan HVL:n luvuissa 7 ja 8. Esimerkiksi tapauksessa KKO 1974 II 24 vuokralaista ei velvoitettu muuttamaan pois kaupungin tulorajoitetusta asunnosta, vaikka vuokralaisen tulot ylittivät annetussa ohjeessa määrätyn tulorajan. Tulorajan ylitystä ei nähty olennaisesti pysyvänä muutoksena, eikä siten huoneenvuokralain92 37 §:n 2 momentin tarkoittamana erittäin painavana syynä irtisanoa vuokrasopimus.

89 Heikomman suojan kannalta olennaisena voi pitää myös OikTL:n 36 §:ä, joka koskee sopimusten sovittelua, eli heikomman suojaamista jälkikäteisin keinoin. Kts. lisää tutkielman luvusta 4.5.1.

90 OikTL 31 § 1 mom.: ”Xxx xxxx, käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä, kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaista asemaa, on ottanut tai edustanut itselleen aineellista etua, joka on ilmeisessä epäsuhteessa siihen, mitä hän on antanut tai myöntänyt, tahi josta mitään vastiketta ei ole suoritettava, ei täten syntynyt oikeustoimi sido sitä, jonka etua on loukattu.”

91 Ämmälä 1995, s. 244.

92 Tässä on kyse vuonna 1961 säädetystä huoneenvuokralaista (10.2.1961/82).

SopEhtoL puolestaan suojaa heikompaa sääntelemällä elinkeinonharjoittajien välisiä sopimusehtoja. Sen 1 § ilmentää myös heikomman suojan ja kohtuusperiaatteen välistä yhteyttä93. 1 §:n mukaan elinkeinonharjoittajien välisessä sopimuksessa ei saa olla toisen sopijapuolen kannalta kohtuutonta ehtoa, jos otetaan huomioon heikomman osapuolen tarve suojaan. KK:n 10 luvun 15 §: 1 momentti sen sijaan on kumottu jo vuonna 1999, mutta se liittyi mitättömiin ehtoihin. Momentin vastaiset, rahamääräisesti rajoittamattomat yleissitoumukset olivat mitättömiä, mikäli takaajana tai pantin antajana oli luonnollinen henkilö.94 Siten KK suojasi heikompaa. AsKL:n koko luku 2 taas koskee ostajan suojaamista rakentamisvaiheessa ja MK suojaa kiinteistön ostajaa monilta osin. Sen 2 luvun 1 §:ssä säännellään kauppakirjan muodosta, jonka voi tulkita sopimusvapauden rajoittamiseksi, sekä heikomman osapuolen suojaamiseksi, sillä muotovaatimuksilla vahvempi osapuoli voidaan pakottaa solmimaan sopimus myös heikomman osapuolen kannalta oikeudenmukaisella tavalla.

Yleensä heikompaa suojataan juuri pakottavalla lainsäädännöllä, sillä tahdonvaltaisissa säädöksissä osapuolet voivat ottaa sopimukseensa laista poikkeavia ehtoja. Dispositiivinen lainsäädäntö on siten heikomman suojan kannalta varsin tehoton keino.95

4.4.2. Vahvemman osapuolen velvollisuudet

Heikomman osapuolen suojaamisessa keskeisin on tiedonantovelvollisuus.96 Vahvemmalla osapuolella on myös lojaliteettivelvollisuus, joka ilmenee usein muiden velvollisuuksien kautta. Siihen kuuluvat myös ammattitaitoisuus-, huolellisuus- ja neuvontavelvollisuudet.97 Tutkielman laajuuden rajaamiseksi vahvemman osapuolen velvollisuuksia ei kuitenkaan käsitellä tutkielmassa tätä perusteellisemmin.

4.5. Jälkikäteiset keinot

Heikomman suojaaminen on hankalampaa jälkikäteen kuin etukäteen. Heikompaa suojaava lainsäädäntö koskee enimmäkseen tilanteita, joissa heikompi osapuoli ei olisi halunnut solmia sopimusta lainkaan, tai joissa sopimuksen sisältö ei ole heikomman osapuolen tahdon

93 Annola 1995, s. 8; heikomman suojan ja kohtuusperiaatteen välisestä suhteesta lisää tutkielman luvussa 4.7.

94 Ämmälä 1995, s. 253.

95 Ämmälä 2000, s. 105.

96 Ämmälä 1995, s. 265.

97 Ämmälä 1995, s. 264.

mukainen. Lainsäädäntö koskee myös muuttuneita olosuhteita ja sopimuksen sovittelun keinoin.98 Jälkikäteistä heikomman suojaa ovat siis sovittelu, normien ja sopimusehtojen tulkinta, peruuttamisoikeus, vahingonkorvaus ja riitojen ratkaisu.99

4.5.1. Sovittelu

Heikompaa osapuolta on mahdollista suojata sopimuksen sovittelusäännöksin kohtuusperiaatetta noudattaen. Sopimusoikeudellinen kohtuus perustuu hyvin pitkälti OikTL:n

36 §:än, jonka mukaan ehtoa voidaan sovitella, jos se on kohtuuton tai voisi johtaa kohtuuttomuuteen.100 Sovittelu on myös keino rajoittaa sopimuksen sitovuutta.101 OikTL:n 36

§ taas koskee yleistä sovittelusäännöstä, joka kohdistuu eriarvoisten osapuolten sopimusehtojen sovitteluun. Laki ei varsinaisesti koske heikomman suojaa, mutta ottaa kuitenkin huomioon osapuolten aseman ja on tarkoitettu sovitteluun epätasavertaisten sopijapuolten välillä.102 KSL 4 luvun 1 ja 2 §:n nojalla sen sijaan voidaan sovitella kuluttajasopimuksia. Luvuista ensimmäinen koskee hinnan sovittelua ja toinen sopimusehtoa, johon kuluttaja ei ole ennen sopimista voinut vaikuttaa. Lisäksi toisessa luvussa säännellään hyvän tavan vastaisia ehtoja, jotka voivat johtaa epätasapainoon kuluttajan vahingoksi.103

Esimerkiksi tapauksessa KKO 1994:140 heikompaa osapuolta suojattiin asettamalla heikomman suojan periaate sovittelun estävien säännösten edelle. Sovitteluun turvauduttiin, sillä vahvemman osapuolen laatima ehto tulkittiin OikTL:n nojalla kohtuuttomaksi. Tapauksessa useampi henkilö oli varannut asunto-osakkeita kiinteään hintaan tekemällä yhtiön kanssa sopimuksen. Myöhemmin asunto-osakkeita varanneille oli ilmoitettu, että hinta tulee kohonneiden kustannusten takia nousemaan ja samalla heille oli annettu mahdollisuus purkaa varaus. Uusiin sopimuksiin oli korkeamman hinnan lisäksi sisällytetty ehto, jonka mukaan varaajat eivät voisi hinnan muutoksen takia kohdistaa yhtiötä vastaan vaateita. Korkein oikeus tulkitsi hinnan korotuksen OikTL:n 36 §:n nojalla kohtuuttomaksi, joten korotus jätettiin huomioimatta, ja yhtiö velvoitettiin palauttamaan ostajille alkuperäisen ja korotetun hinnan välinen erotus. Ostajilla ei heikommasta asemastaan johtuen olisi ollut mahdollisuutta neuvotella sellaista sopimusta, jossa sovitun kaltainen asunto olisi rakennettu ilman hinnan

98 Lehtinen 1995, s. 137.

99 Ämmälä 2000, s. 106.

100 Karhu 2017, s. 12.

101 Pöyhönen 1988, s. 92.

102 Ämmälä 1995, s. 281.

103 Ämmälä 2000, s. 106–107.

korottamista. Sopimukseen sisällytetty ehto vaateiden kohdistamisesta ei myöskään estänyt ostajia vaatimasta kauppahinnan palautusta, sillä ehto oli OikTL:n nojalla pätemätön tai sovittelua edellyttävästi kohtuuton.

Myös tapaus KKO 1996:27 koskee sopimuksen sovittelua. Sovittelu vaatii tulkintaa, ja konkreettinenkaan erivertaisuus ei aina mahdollista sopimuksen sovittelua. Kokonaisvaltainen harkinta on lähes mahdotonta korvata täsmällisillä alakohdilla.104 Tapauksessa A oli sopinut B Oy:n kanssa sopimuksen kioskimyyntitoiminnan harjoittamisesta R-kioskikauppiaana. Yhteistoimintasopimus sisälsi ehdon, jonka mukaisesti sopimuksen irtisanomisesta aiheutuneet riidat olisi ratkaistava välimiesmenettelyssä. A piti ehtoa kohtuuttomana, ja vaati sen huomiotta jättämistä OikTL:n 36 §:n nojalla, vedoten olleensa sopijakumppaniaan heikommassa asemassa. Hänellä ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa vakioehtoihin, eikä ymmärtänyt välityslausekkeen johtavan kohtuuttomuuteen. A:n ja B Oy:n solmima sopimus oli silti kahden elinkeinonharjoittajan välinen. Välityslausekkeen sovittelu olisi kuitenkin mahdollista OikTL:n 36 §:n nojalla, mikäli heikompi osapuoli olisi rinnastettavissa työntekijään tai kuluttajaan. Xxxxxxxxxx oikeuden mukaan A ja B Oy eivät olleet keskenään tasavertaisessa asemassa, mutta A:n kioskitoiminta ei ollut vähäistä, tai niin epäitsenäistä, että A voitaisiin rinnastaa työntekijään tai kuluttajaan. A ei myöskään ollut todistanut, ettei pystynyt vaikuttamaan sopimuksen ehtoihin. Korkein oikeus ei siten pitänyt ehtoa välimiesmenettelystä kohtuuttomana, eikä välityslauseketta päädytty sovittelemaan.

Xxxxx Xxxxxxx mukaan heikomman suojaa ja sovittelua ei kuitenkaan pidä sotkea keskenään, sillä heikomman suojan lähtökohtana tulisi pitää lailla säädettyjä suojarooleja105, kuten työntekijän tai vuokralaisen asemaa. Heikomman suojalla tarkoitetaan siis sitä, että vastapuoli ei voi jättää soveltamasta suojarooleja heikomman osapuolen vahingoksi.106

4.5.2. Tulkinta

Heikompaa osapuolta voi suojata myös sopimuksen tulkinnassa normien suojatarkoitus huomioiden.107 Heikomman suojaa ei kuitenkaan varsinaisesti voi pitää tulkintaperiaatteena,

104 Saarnilehto − Hemmo − Kartio 2001, s. 144.

105 Suojarooleja voi ehkä pitää heikomman suojaamisen lähtökohtana, mutta sovittelua heikomman suojaamisen keinona ei voi täysin sivuuttaa. Sovittelusta on säädelty OikTL:ssa, ja sillä on pyritty takaamaan sopimusoikeudellinen kohtuus, joka puolestaan liittyy läheisesti heikomman suojaa.

106 Mähönen 2000, s. 122.

107 Ämmälä 2000, s. 108.

mutta se voidaan huomioida sopimuksen tulkinnassa. Myös OikTL:n 36 § ottaa kohtuuttomuuden arvioinnissa huomioon myös osapuolten aseman, joka pitää sisällään heikkouden toiseen osapuoleen nähden. Jos heikomman suojaa pidettäisiin lähtökohtaisesti tulkintaperiaatteena, ongelmaksi muodostuisi heikomman suojaa perustelevien ohjeiden ja sääntöjen puute.108 Se voisi myös hämärtää sopimuksen sisällön vahvistamisen ja sovittelun välistä rajaa, sekä rajoittaa sopimusvapautta turhan paljon. Ensisijaisesti heikomman suojaan tulisi pyrkiä muuten kuin tulkinnan keinoin, tai vähintäänkin rajoittaa heikomman suojaan perustuva tulkinta sopijapuolten tahdonilmaisujen ulkopuolelle.109

Epäselvyyssäännön mukaisesti sopimuksen epäselviä ehtoja tulkitaan niiden laatijan vahingoksi.110 Säännössä on siis kyse siitä, kumman osapuolista tulisi kantaa riski epäselvästä ehdosta. Jos oikeustoimi on yksipuolinen, voidaan epäselvyyssäännön ajatella olevan tarkoitettu heikomman suojamiseen. Epäselvyyssäännön soveltamisessa huomio kiinnitetään toisen osapuolen asemaan laatijan vastapuolena, eikä niinkään sopimustasapainoon. Siten, epäselvyyssäännön voi tulkita täyttävän heikomman suojelun kriteerit kohtuusperiaatteen sijasta. Suojeltu osapuoli ei kuitenkaan välttämättä ole sosiaalisesti heikompi, kuin vastapuolensa, sillä heikkous saattaa liittyä tilannekohtaisesti pelkkään muodollisuuteen. Tässä tilanteessa heikommuuden voi siis tulkita liittyvän asiaan henkilön sijasta.111

Koska sopimuksen laatii yleensä tiedollisesti vahvempi osapuoli, on epäselvyyssääntö pelkästään kaavamaisenakin sääntönä heikomman osapuolen puolella. Epäselvyyssääntöä käytetään esimerkiksi vakioehtojen tulkinnassa, jossa ehdot on laatinut selkeästi vahvempi osapuoli, eikä vastapuolella ole juurikaan mahdollisuuksia vaikuttaa sopimuksen sisältöön. Epäselvyyssäännön tulkintaa heikomman hyväksi voidaan perustella myös sillä, että vahvempi osapuoli olisi voinut myös tahallisesti tehdä ehdoista monitulkintaisia.112

Esimerkkinä epäselvän ehdon tulkinnasta heikomman osapuolen hyväksi toimii tapaus KKO 2015:43. Kyseisessä työoikeudellisessa tapauksessa työntekijä oli osa-aikaisen lomautuksensa aikana työskennellyt 16 työviikosta kuusi viikkoa ja marraskuussa lomautus oli muutettu kokoaikaiseksi. Seuraavassa toukokuussa työntekijä oli irtisanonut työsopimuksensa ja

108 Lehtinen 1995, s. 144.

109 Annola 1995, s. 10.

110 Ämmälä 2000, s. 108.

111 Annola 1995, s. 10–11.

112 Annola 1995, s. 11.

vaatinut irtisanomisajan palkkaa nojaten TSL:n 5 luvun 7 §:n 3 momenttiin113 perustellen, että oli ollut yhtäjaksoisesti lomautettuna vähintään 200 päivää. Hovioikeus piti edellä mainitun momentin sisältöä epäselvänä ja tulkitsi sitä siten heikomman osapuolen hyväksi. Osa-aikaisen lomautuksen aikana työskentelyn ei siis katsottu keskeyttäneen lomautuksen yhtäjaksoisuutta ja hovioikeus velvoitti yhtiön maksamaan työntekijälle irtisanomisajan palkkaa vastaavan korvauksen. Korkein oikeus ei lain esitöiden perusteella kuitenkaan katsonut työntekijän olleen lomautettuna yli 200 päivää, jonka takia korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion.

On siis selkeää, että epäselviä ehtoja tulkitaan niiden laatijan, eli yleensä vahvemman osapuolen, vahingoksi, jolloin heikompaa osapuolta puolestaan suojataan. Muutoin kuin epäselviä ehtoja tulkittaessa, heikomman suojan periaatteeseen tukeutuminen pelkästään sopimusoikeudellisena tulkintaperiaatteena on sen löyhän määrittelyn takia ongelmallista. Tästä syystä heikomman suojan käyttäminen sopimusoikeudellisena tulkintaperiaatteena, muuten kuin epäselvien ehtojen tulkinnassa, ei ole ensisijainen vaihtoehto.

4.5.3. Muut jälkikäteiset keinot

Esimerkiksi KSL 6 luvussa kuluttajalle on suotu mahdollisuus perua koti- tai postimyynnistä annettu, hyödykkeen hankkimista tarkoittava tarjous. Myös kuluttajariitojen ratkaiseminen on mahdollista tulkita jälkikäteiseksi suojaksi.114 Lisäksi vahingonkorvausta voi pitää keinona suojata heikompaa jälkikäteen.115

4.6. Seuraukset ja ongelmat

Ensisijaisesti heikomman suoja rajoittaa sopimusvapautta ja heikompi osapuoli välttää sopimukseen kohdistuvan riskin. Heikomman suojelu saattaa johtaa myös siihen, että heikompi osapuoli ei saa sääntelyn rajoissa tehdä tietynlaisia sopimuksia. Sopimista heikomman osapuolen kanssa saatetaan myös alkaa vältellä, jos suojelu on liian voimakasta.116 Käytännössä heikompaa osapuolta ympyröi moni erityyppinen normi, joka saattaa pahimmillaan johtaa liialliseen suojaamiseen ja siten oikeussuhteiden jäykistymiseen tai jopa

113 Momentin sisältö on seuraava: ”Jos työntekijä irtisanoo työsopimuksensa lomautuksen kestettyä yhdenjaksoisesti vähintään 200 päivää, hänellä on oikeus saada korvauksena irtisanomisajan palkkansa, kuten 2 momentissa säädetään.”

114 Ämmälä 2000, s. 108.

115 Ämmälä 1995, s. 251.

116 Lehtinen 1995, s. 146.

estää joitakin sopimuksia syntymästä. Liian tiukka suojaaminen aiheuttaa myös säännösten kiertämisen ja laillisten kiertoteiden etsimisen. Pakottava lainsäädäntö saattaa myös tehdä heikommasta osapuolesta tosiasiassa vahvemman, kuin vastapuolestaan, jolloin sopimustasapainoa ei edelleenkään ole saavutettu.117

Heikomman asemaa saatetaan pyrkiä käyttämään väärin. Riskiä sopimuksesta ei haluta kantaa itse, ja sosiaalisen aseman ajatellaan oikeuttavan erityisen kattavaan oikeusturvaan.118 Heikompi osapuoli saattaa siis luottaa suojaan liikaa ymmärtämättä, että hänelläkin on yhä velvollisuuksia.119 On selvää, että heikomman suojan periaate voi myös muodostua ongelmalliseksi, jos ajatellaan, millaisissa tilanteissa heikompaa osapuolta suojataan. Esimerkiksi kuluttaja ei voi käyttäytyä miten tahansa, ollen silti suojan kohteena.

Esimerkiksi tapauksessa KKO 2012:40 sopimusta ei nähty kohtuuttomana, sillä työntekijät olivat itse tehneet aloitteen sopimuksen solmimiseen ja sopimus oli solmittu heidän eduksensa. Näin ollen tapaus on hyvä esimerkki tilanteesta, jossa myös kaavamaisesti heikommassa asemassa olevan osapuolen omat teot vaikuttavat siihen, miten sopimuksen kohtuullisuutta tai heikomman osapuolen suojelua arvioidaan. Heikompi osapuoli ei siis saanut suojelua pelkästään suojaroolinsa perusteella.

Kyseisessä tapauksessa kaksi työntekijää (A ja B) vaativat korvausta laittomasta irtisanomisesta. Kaksi kuukautta yhteistoimintaneuvotteluiden aloittamisen jälkeen A ja B irtisanottiin tuotannollisista ja taloudellisista, sekä uudelleenjärjestelyyn liittyvistä syistä. A ja B, sekä irtisanomisen takana ollut X Oy allekirjoittivat sopimuksen, joka sisälsi irtisanomisperusteen, sekä sovittiin irtisanomisajan palkan ja korvauksien, sekä takaisinottovelvoitteen puuttumisen lisäksi siitä, että A:lla ja B:llä ei ollut työvelvoitteita tai muita työsuhteesta johtuvia vaatimuksia. X Oy oli palkannut ennen yhteistoimintaneuvotteluita kaksi uutta työntekijää. Hovioikeuden arvion mukaan A ja B, sekä X Oy saivat sopimusvapautensa nojalla sopia työsuhteen päättymisestä. Xxxxxxxxxx oikeuden mukaan kyse oli siitä, että olivatko A ja B hyväksyneet irtisanomisperusteet ja oliko perusteiden hyväksyminen työntekijöiden kannalta sitovaa olosuhteiden valossa. Korkein oikeus katsoi, että varsia todisteita irtisanomisperusteiden hyväksymistä ei ollut ja X Oy:n olisi pitänyt

117 Ämmälä 1995, s. 252, 259.

118 Lehtinen 1995, s. 147.

119 Ämmälä 1995, s. 259.

varmistaa heikomman osapuolen nimenomainen hyväksyminen. Sopimus oli kuitenkin tehty A:n ja B:n aloitteesta, joten irtisanomisperuste tulkittiin hyväksytyksi. Sopimus oli myös tehty työntekijöiden aloitteesta ja heidän eduksensa. Korkein oikeus ei siis nähnyt sopimusta kohtuuttomana, eikä ehtojen hyväksymistä pätemättömänä.

4.7. Heikomman suojan asema sopimusoikeudellisena periaatteena

Oikeuskirjallisuutta tarkastellessa heikomman suoja on yleisen mielipiteen120 mukaan selkeästi tulkittavissa oikeusperiaatteeksi, mutta epäselvää on se, kuinka laajalti periaate on sovellettavissa. Heikomman suojan periaatteen asemasta oikeusperiaatteena on esitetty myös eriäviä mielipiteitä. Esimerkiksi Xxxx Xxxxxx arvioi, voiko heikomman suojaa pitää itsenäisenä periaatteena, vai muiden oikeusperiaatteiden taustalla vaikuttavana argumenttina. Annola perustelee arviointiaan sillä, että heikomman suoja on läheisesti yhteydessä kohtuusperiaatteeseen. Oikeuskirjallisuuden mukaan kohtuusperiaate on määriteltävissä myös heikompaa suojaavien sääntelyiden yhteisnimitykseksi121, jolloin heikomman suoja olisi kokonaisuudessaan osa kohtuusperiaatetta. Myös kohtuusperiaate, kuten heikomman suoja, koituu yleensä heikommassa asemassa olevan osapuolen eduksi, mutta niitä ei Annolankaan mukaan voi pitää päällekkäisinä122. Hänen mukaansa heikompaa suojellessa korostetaan erityisesti osapuolten asemaa, ja kohtuusperiaatteella pyritään sopimustasapainon123 saavuttamiseen. Käytännössä heikomman suojelun nojalla suurempi puuttuminen yksityisautonomiaan on helpommin perusteltavissa. Kohtuusperiaatteella perustellen sopimukseen voi puuttua vain sopimustasapainon saavuttamiseksi, mutta heikompaa suojatessa sopimusvapauteen voi puuttua enemmän kuin pelkkä tasapaino vaatisi. Yleensä heikomman suojelulla pyritään Xxxxxxx mukaan kuitenkin kohtuusperiaatteen tavoitteisiin. Annola kuitenkin pitää heikomman suojan ja kohtuusperiaatteiden pitämistä erillisinä järkevänä tilanteissa, joissa osapuolet ovat keskenään samanvertaisia, sillä sopimukset voivat

120 Esim. Annola 1995, s. 7: ”Xxxxxxxxx suojelua koskevan periaatteen sisältö voidaan muotoilla oikeusperiaatteeksi ehkä harvinaisenkin selvästi” ja Ämmälä 2000, s. 97: ”Heikomman suojaamista pidetään nykyisin keskeisenä siviilioikeudellisena periaatteena. Tämä käy ilmi lainsäädännöstä, oikeuskäytännöstä ja oikeuskirjallisuudesta”.

121 kuten Annola (kts. Annola 1995. s.7) on maininnut Xxxxxx Xxxxxxxxxxxxx (1987) esittäneen.

122 Myös Xxxx Xxxxx (kts. Karhu 2017, s. 12) erottaa heikomman suojan ja kohtuusperiaatteen toisistaan: heikomman suojassa on tarkoitus ottaa huomioon osapuolten ulkoiset voimavarat, mutta kohtuusarvioinnissa keskitytään sen sijaan osapuolten tekemien suoritusten väliseen tasapainoon. Tällöin molempien osapuolien saamia etuja ja rasituksia arvioidaan ja vertaillaan huomioiden, miten osapuolet ovat panostaneet sopimukseen. 123 Sopimustasapainoa on mahdollista arvioida vertaamalla sovittuja ehtoja tahdonvaltaiseen sääntelyyn, joita tosiasiassa noudatettaisiin, jos erillisistä sopimusehdoista ei olisi sovittu. Jos poikkeama tahdonvaltaisesta sääntelystä on kovin suuri vain toisen osapuolen eduksi, on se pystyttävä perustelemaan. Karhu 2017, s. 12.

olla kohtuuttomia myös tasavertaisten osapuolten välillä. Tällöin myös kohtuusperiaate säilyy käyttökelpoisena.124

Myös Xxxxxx Xxxxxxxx on esittänyt yleisestä käsityksestä eriävän mielipiteen heikomman suojan asemasta oikeusperiaatteena, ja tuonut esiin sen ja kohtuusperiaatteen välisen suhteen. Xxxxxxxx mukaan heikomman suojan esittäminen oikeusperiaatteena edellyttäisi myös kohtuusperiaatteen sisällön määrittelyä. Hän pitää periaatteiden sisällön määrittelemistä kuitenkin hyvin hankalana. Heikomman suojan väittäminen osaksi kohtuusperiaatetta ei Lehtisenkään mukaan edistä heikomman suojan tulkitsemista periaatteena.125

Lehtinen perustelee kantaansa myös Aarnion yleisten oikeusperiaatteiden jaottelun126 mukaan. Eräs yleisten oikeusperiaatteiden alakategorioista on ”positiiviset oikeusperiaatteet”, jotka tarkoittavat olemassa olevan oikeuden ratkaisuperiaatteita127. Nämä positiiviset oikeusperiaatteet näkevät osapuolet lähtökohtaisesti tasavertaisessa asemassa. Jos heikomman suoja olisi oikeusperiaate, ei osapuolia voisi enää pitää lähtökohtaisesti tasapuolisina – ei edes sopimusoikeuden perusajatus huomioiden. Ongelmana Xxxxxxxx pitää myös heikomman suojan arvoihin perustuvuutta ja tulkinnanvaraisuutta. Mikäli heikomman suojaa pitää oikeusperiaatteena, sitä tulisi noudattaa kaikissa sopimuksissa. Kaikkiin sopimuksiin sisällytetty heikomman suoja olisi kuitenkin käytännössä vaikea toteuttaa.128

Xxxxxxxx mukaan heikomman suojaa ei voi asettaa sopimusvapauden periaatteen rinnalle, sillä heikomman suoja supistaa sopimusvapautta. KSL:n perustava tarkoitus on kuitenkin suojata heikompaa. Xxxxxxxx mukaan juuri KSL tekee eron heikomman suojan periaatteen ja säännön välille. Xxxxxxxxx suoja olisi siis lähtökohtaisesti konfliktissa muiden periaatteiden kanssa. Siten heikomman suojaa voi pitää oikeusjärjestykseen kuuluvana oikeusperiaatteena, mutta usein väistyvänä sellaisena, Lehtinen painottaa. Hän epäilee heikomman suojan periaatteen

124 Annola 1995, s. 7−8.

125 Lehtinen 1995, s. 132.

126 Kts. Aarnio 1989, s. 81.

127 Joista esimerkkeinä toimivat pacta sunt servanda ja vilpittömän mielen periaate.

128 Lehtinen 1995, s. 133−134.

pysyvyyttä129, jos se jatkuvasti väistyy muita periaatteita. Voiko usein väistyvä heikomman suojan periaate säilyttää asemansa?130

Tutkielmassa heikomman suoja on siten laskettu oikeusperiaatteeksi perustuen useisiin oikeuslähteisiin. Koska luvussa käsitellyn kirjallisuuden perusteella kohtuusperiaatteen ja heikomman suojan periaatteet on mahdollista erottaa toisistaan, käsitellään heikomman suojan periaatetta tässä tutkielmassa tämänkin perusteella itsenäisenä periaatteena. Kirjallisuudesta käy kuitenkin ilmi, että heikomman suojan asema sopimusoikeudellisena periaatteena on huomattavasti heikommalla pohjalla, kuin sopimusvapauden periaatteen. Sopimusvapauden periaatteen asemaa ei tutkielmassa käsitellyn kirjallisuuden perusteella ole epäilty.

Xxxxxx Xxxxxxxx esittää huomioon otettavia mielipiteitä heikomman suojan asemasta, mutta periaatteen väistyminen ei kuitenkaan kumoa sen asemaa oikeusjärjestyksessä. On kuitenkin muistettava, että punnintalain nojalla periaatetta pidetään sitä tärkeämpänä, mitä enemmän toista periaatetta loukataan tai jätetään täyttämättä. Koska heikomman suojan kuvataan olevan sopimusvapauden periaatetta helpommin väistyvä, voisi heikomman suojaa pitää punnintalailla perustellen vähemmän tärkeässä asemassa.

129 Vrt. Xxxxxxxx 1988, s. 24−25: argumentit oikeusperiaatteen kuulumisesta oikeusjärjestykseen eivät kuitenkaan menetä merkitystään, vaikka oikeusperiaate väistyisikin toista periaatetta. Ratkaisu periaatteen väistymisestä koskee siis vain kyseistä tilannetta, eikä tarkoita sitä, että periaate ei kuuluisi oikeusjärjestykseen. 130 Lehtinen 1995, s. 135−136.

5. Johtopäätökset

Tutkielman tavoitteena oli perehtyä sopimusvapauden ja heikomman suojan periaatteisiin oikeuskirjallisuuden, oikeuskäytännön ja lainsäädännön pohjalta. Tarkoituksena oli analysoida kerättyä tietoa, tulkita periaatteiden soveltamiseen ja yhteensovittamiseen liittyviä lainalaisuuksia, sekä selvittää periaatteiden keskinäinen etusijajärjestys mahdollisuuksien mukaan.

Kysymykseen ”Mitä ovat sopimusvapaus ja heikomman suoja?” on vastattu jo tutkielman käsittelykappaleiden aikana. Kysymys sopimusvapauden ja heikomman suojan periaatteiden keskinäisestä etusijajärjestyksestä sen sijaan vaatii vielä tarkennusta. Oikeuskirjallisuuden perusteella on ilmiselvää, että täysin yleispätevää keskinäistä etusijajärjestystä sopimusvapauden ja heikomman suojan periaatteille ei ole mahdollista rakentaa, sillä periaatekollisioiden ratkaisu edellyttää aina tulkintaa ja harkinnanvaraisuutta. Kirjallisuuden pohjalta voi kuitenkin vetää tiettyjä johtopäätöksiä kyseisten periaatteiden mahdollisesta etusijajärjestyksestä.

Sopimusvapaudesta puhutaan sopimusoikeuden kulmakivenä ja perustana. Sopimusvapauden periaate on hallinnut sopimusoikeutta jo kauan, vaikka se on kaventunut ajan saatossa. Xxxxxxxxx suojan on sen sijaan periaatteena tuoreempi ja tulkinnanvaraisempi, ja sen on mainittu perustuvan hyvin pitkälti arvoihin. Keskinäistä etusijajärjestystä ei kuitenkaan voi määrittää täysin sen perusteella, että sopimusvapaus on kahdesta käsitellystä oikeusperiaatteesta vanhempi ja vakiintuneempi. Maailma on muuttunut, ja heikomman suojan periaate on muodostunut tärkeäksi ja tarpeelliseksi oikeusperiaatteeksi. Heikomman suojan periaatteen sovellettavuutta murentaa kuitenkin sen käsitteellinen avoimuus ja löyhä määrittely, joka siten vaikuttaa myös keskinäisen etusijajärjestyksen rakentamiseen. Heikomman suojaan nojaaminen ratkaisutilanteissa vaatii äärimmäisen paljon tulkintaa, ellei tilanteeseen ole olemassa sopivaa pakottavaa lainsäädäntöä. Kun heikompaa osapuolta suojellaan pakottavan lainsäädännön keinoin, on heikomman suoja helposti asetettavissa etusijalle sopimusvapauteen nähden, tukeutumalla yleisesti tunnettuun normien soveltamisjärjestykseen, jonka mukaisesti pakottavaa lainsäädäntöä sovelletaan ensimmäisenä. Vaikka esimerkiksi sovittelu ja tulkinta ovat oikeuskirjallisuudessa luettu heikompaa suojaaviksi keinoiksi, on pakottavan lainsäädännön ja erityisesti lailla säädettyjen suojaroolien

mainittu olevan keinoista ensisijaisia. Sovittelusta on kuitenkin säädelty OikTL:ssa, mutta etenkin sopimuksen tulkintaa heikomman suojaan nojaten voi olla hankalaa perustella. Tästä syystä heikomman suojaan on yleensä helpoin vedota pakottavalla lainsäädännöllä perustellen.

Etusijajärjestyksen määrittelyyn vaikuttavat myös heikomman suojan asemasta esitetyt erilaiset näkemykset, huomioiden, että sopimusvapauden periaatteen asemaa sopimusoikeudellisena periaatteena ei ainakaan tässä tutkielmassa käsitellyn oikeuskirjallisuuden perusteella ole kritisoitu. Siten heikomman suojan aseman voi tulkita olevan sopimusvapautta heikompi, joka kannustaisi asettamaan sopimusvapauden periaatteen keskinäisessä etusijajärjestyksessä voimakkaammaksi. Koska esimerkiksi Xxxxxx Xxxxxxxx on esittänyt heikomman suojan olevan periaatteena useasti väistyvä, voi heikomman suojaa tällöin pitää punnintalain nojalla vähemmän tärkeänä. Punnintalaki asettaa tärkeämmän periaatteen karrikoidusti ristiriitatilanteessa etusijalle, joten sopimusvapauden periaate voitaisiin jälleen nostaa keskinäisessä etusijajärjestyksessä heikomman suojan periaatteen edelle. Punnintalain lisäksi sopimusvapauden ja heikomman suojan periaatteiden ristiriitatilanteita voisi ratkaista myös käyttämällä sopimusoikeudellisia tulkinta-argumentteja, tai konstruoimalla sopimusoikeudellisia malleja. Nämä soveltuvat kuitenkin vain yksittäisten periaatekollisioiden ratkaisuun, eikä niiden perusteella olisi mahdollista määrittää yleispätevämpää etusijajärjestystä.

Oikeuskäytännön näkökulmasta sopimusvapauden ja heikomman suojan kollisiot liittyvät monesti tilanteisiin, jossa toinen osapuoli on asetettu heikompaan asemaan jonkin suojaroolin perusteella. Tällöin toinen osapuoli on usein esimerkiksi kuluttaja tai työntekijä, jota suojataan KSL:lla tai TSL:lla. Koska normien soveltamisjärjestys asettaa pakottavan lainsäädännön ensimmäisenä sovellettavaksi, on kollisioiden ratkaisu tällöin varsin yksinkertaista. Ongelmia ilmenee lähinnä silloin, jos toinen osapuoli ei ole selkeästi tulkittavaksi heikommaksi, eikä automaattisesti istu johonkin ennalta määriteltyyn suojarooliin. Ennakkopäätöksiä, jossa heikomman suojaa olisi käytetty suoranaisesti tulkintaperiaatteena, on olemassa niukasti. Yleensä tulkinta liittyykin juuri siihen, onko toinen osapuoli oikeutettu heikomman suojaan. Tutkielmassa käsitellyistä, heikomman hyväksi ratkaistuissa tapauksissa pakottava lainsäädäntö on ollut heikomman puolella. Monesti vahvempi osapuoli saa siten toteuttaa sopimusvapauden suomaa oikeutta solmia haluamansa kaltaisia sopimuksia, ellei heikompaa suojaava pakottava lainsäädäntö sitä estä. Myös oikeuskäytännöstä käy ilmi, että heikomman suojaan vedotaan usein vain lainsäädännön turvin.

Edeltävään analyysiin nojaten sopimusvapauden periaatteen voisi siis varoen asettaa keskinäisessä etusijajärjestyksessä heikomman suojan periaatteen edelle, jos tilanteeseen ei liity heikompaa suojaavaa pakottavaa lainsäädäntöä. On ilmiselvää, että määriteltyyn etusijajärjestykseen on kuitenkin suhtauduttava varauksella, sillä jokainen periaatteiden kollisio on edelleen ratkaistava tapauskohtaisesti ja harkinnanvaraisuutta käyttäen.

Lähdeluettelo

Kirjallisuus ja artikkelit:

Xxxxxx, Xxxxx 1989. Laintulkinnan teoria: yleisen oikeustieteen oppikirja. WSOY. ISBN 951- 0-15493-8.

Annola, Vesa 1995. Epäselvyyssäännöstä erityisesti tukikirjeen tulkinnassa. Teoksessa Xxxxxxxxx suojasta. Yksityisoikeudellisia kirjoituksia. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja. B. Muut kokoomateokset N:o 4. Toim. Xxx Xxxxxxxxxxx. ISBN 951-29- 0411-X. s. 5–21.

Xxxxx, Xxxx 2003. Sopimusoikeus II. 2. uudistettu painos. Talentum Oyj. ISBN 978-952-14- 0531-0.

Xxxxx, Xxxx 2018. Velvoiteoikeuden perusteet. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja. ISBN 978-951-51-2541-5.

Xxxxxxxx, Xxx 2011. Mitkä metodit? Opas oikeustieteen metodologiaan. Yleisen oikeustieteen julkaisuja 17. ISBN 978-952-92-9638-5.

Xxxxx, Esko − Xxxxx, Xxxx − Hoppu, Katja 2020. Kauppa- ja varallisuusoikeuden pääpiirteet.

17. Uudistettu painos. Xxxx Xxxxxx Oy. ISBN 978-952-14-4232-2.

Xxxxx, Xxxx 2009. Sijoituspalvelusopimukset. Xxxx Xxxxxx Oy. ISBN 978-952-63-2832-4.

Xxxxx, Xxxx 2017. Vahingonkorvausoikeuden ja sopimusoikeuden perusteet. Turun yliopisto. Painosalama Oy. ISBN 978-951-29-6724-7.

Xxxxxxxx, Xxxxxx 1995. Heikomman suojattomuudesta. Teoksessa Xxxxxxxxx suojasta. Yksityisoikeudellisia kirjoituksia. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja.

B. Muut kokoomateokset N:o 4. Toim. Xxx Xxxxxxxxxxx. ISBN 951-29-0411-X. s. 131−149.

Xxxxxx, Xxx 2004. Social Justice in European Contract Law: A Manifesto. European Law Journal, Vol. 10, No. 6. s. 653−647.

Xxxxxxx, Xxxxx 2000. Kohtuus. Teoksessa Varallisuusoikeuden kantavat periaatteet. Xxxxxx Xxxxxxxxxx Lakitieto OY. Toim. Xxx Xxxxxxxxxxx. ISBN 951-670-030-6. s. 109−143.

Xxxxx, Xxxxx 2017. Siviilioikeus. Perusteet, sisältö ja soveltaminen. ISBN 978-952-68682-0-2. Xxxxxx, Xxxx 2007. Vastuu sopimusketjussa. Xxxx Xxxxxx Oy. ISBN 978-952-63-2856-0.

Xxxxx, Xxxxx-Xxxxx 2005. Punninta Korkeimman oikeuden ratkaisuissa. Teoksessa Rikostuomion perusteleminen. Helsingin hovioikeus. Toim. Xxxx Xxxxxxx, Xxxxx Xxxxx ja Xxxx Xxxxx. ISBN 951-53-2785-7. s. 200−220.

Paasto, Päivi 2005. Varallisuusoikeuden keskeiskäsitteistä modernin oikeuden rakennepiirteinä. Teoksessa Oikeus − kulttuuria ja teoriaa. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja. A. Juhlajulkaisut N:o 16. Toim. Xxxxx Xxxx ja Xxxxx Xxxxxxxx. s. 153−170.

Xxxxxxxx, Xxxx 1988. Sopimusoikeuden järjestelmä ja sopimusten sovittelu. Väitöskirja. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja A-sarja N:o 179. ISBN-978-951-855-327-7.

Xxxxxxxxxxx, Xxx 1995. Eräitä havaintoja heikomman suojan sääntelyn ongelmista ja soveltamisesta oikeuskäytännöstä. Teoksessa Xxxxxxxxx suojasta. Yksityisoikeudellisia kirjoituksia. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja. B. Muut kokoomateokset N:o 4. Toim. Xxx Xxxxxxxxxxx. ISBN 951-29-0411-X. s. 1−3, 201−239.

Xxxxxxxxxxx, Xxx 2009. Sopimusoikeuden perusteet. 7. uudistettu painos. Xxxx Xxxxxx Oy. ISBN 978-952-14-2884-5.

Xxxxxxxxxxx, Xxx − Xxxxx, Xxxx − Xxxxxx, Leena 2001. Varallisuusoikeus. Oikeuden perusteokset. WSOY lakitieto. ISBN 951-670-008-x.

Xxxxxxx, Xxxxx 2000. Siviilioikeuden yleiset periaatteet. Teoksessa Varallisuusoikeuden kantavat periaatteet. Xxxxxx Xxxxxxxxxx Lakitieto OY. Toim. Xxx Xxxxxxxxxxx. ISBN 951-670- 030-6. s. 53−89.

Ämmälä, Tuula 1995. Kielloista käskyihin − heikomman suojaa koskevien normien kehittymisestä. Teoksessa Xxxxxxxxx suojasta. Yksityisoikeudellisia kirjoituksia. Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja. B. Muut kokoomateokset N:o 4. Toim. Xxx Xxxxxxxxxxx. ISBN 951-29-0411-X. s. 241−297.

Ämmälä, Tuula 2000. Heikomman suoja. Teoksessa Varallisuusoikeuden kantavat periaatteet. Xxxxxx Xxxxxxxxxx Lakitieto OY. Toim. Xxx Xxxxxxxxxxx. ISBN 951-670-030-6. s. 97−109.

Oikeuskäytäntö:

Korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 1974 II 24 Korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 1994:140 Korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 1996:27 Korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2012:40 Korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2015:43