Contract
§ 44 | Asianro 9898/00.00.00.00/0000 |
Kuopion kaupungin ja Savonia-ammattikorkeakoulun esisopimus Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskuksen käytöstä
Liikuntapaikkapalveluiden päällikkö Xxxx Xxxxxxxxxx Liikuntapaikat
Kuopion kaupunki, Savon koulutuskuntayhtymä, Savonia- ammattikorkeakoulu, Suomen Yliopistokiinteistöt Oy ja Itä-Suomen Yli- opisto (jäljempänä ”Osapuolet”) ovat yhteistyössä tehneet Savilahden lii- kunta- ja tapahtumakeskuksesta (jäljempänä ”Hanke”) tarveselvityksen sekä hankesuunnitelman. Tarveselvitys ja Hankesuunnitelma (jäljempänä ”Lähtöaineisto”) perustuvat yhteiseen näkemykseen Hankkeesta liittyvien tarpeiden täyttämiseen rakennettavasta tiloista.
Kuopion kaupungin puolesta Kaupunginhallitus on 4.12.2017 §:ssä 201 päättänyt hyväksyä Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskuksen hanke- suunnitelman 4000 käyttäjän mitoituksen pohjalta, käynnistää toteutus- suunnittelun Hankkeen toteuttamiseksi. Kuopion kaupunginhallitus on 27.5.2019 kokouksessaan hyväksynyt Savilahden liikunta- ja tapahtuma- keskuksen laajuudeksi liikuntakäytölle enintään 2500 henkilöä, tapahtu- makäytölle 4000 henkilöä ja väestönsuojan mitoitukseksi 7500 henkilöä. Samoin kaupunginhallitus päätti hankkeen enimmäisinvestointikustannuk- siksi 35,5M€ ja toteutettavaksi hankkeen perinteisellä hankemallilla.
Yllä mainitun päätöksen perusteella hankeurakka kilpailutettiin avoimella menettelyllä 1.4.2020-10.8.2020 välisenä aikana. Määräaikaan mennessä saapuneiden tarjousten tarjoushinnat ylittivät oleellisesti hankkeen toteut- tamiseen varatut määrärahat. Kuopion Kaupunginhallitus päätti kokouk- sessaan 31.8.2020 §:ssä 231 hylätä kaikki saadut urakkatarjoukset, kes- keyttää hankinnan ja palauttaa hankkeen suunnitteluvaiheeseen, jossa hankkeen eri toimintojen laajuutta tullaan tarkastelemaan siten, että hankkeen kokonaiskustannukset mahtuvat budjettiin. Lisäksi hankkeen kokonaisaikataulu tuli päivittää tarkennettavien suunnitelmien myötä.
Hankesuunnittelua on jatkettu kustannuskarsimisten löytämiseksi ja han- kesuunnitelma on päivitetty loppuvuoden 2020 ja alkuvuoden 2021 aika- na. Kuopion kaupunginhallitus on hyväksynyt kokouksessaan 1.3.2021
§:ssä 93 päivitetyn hankesuunnitelman, jossa tapahtumakäytön maksimi- henkilömäärä on 2505 henkilöä, väestönsuojien suojapaikkojen lukumäärä 6790 henkilöä ja hankkeen kokonaispinta-ala 14 018 m2. Hankkeen val- mistumisaikataulu päivitettiin siten, että hanke olisi valmiina käyttöä var- ten syyslukukauden alkaessa 2023.
Hankkeen lähtökohtana ja tavoitteena on ollut alueellisen yhteiskäyttöisen väestösuojan ja liikuntapainotteisen tapahtumakeskuksen toimintojen yh- distäminen Osapuolien välisenä yhteiskäyttöhankkeena.
Kaupungin näkökulmasta Savilahdesta halutaan kehittää viihtyisä kaupun- ginosa, joten sinne tavoitellaan myös lisää monipuolisia vapaa-
ajanviettomahdollisuuksia ja muuta toimintaa. Liikunta- ja tapahtumakes- kus halutaan kehittää Savilahden alueen aktiiviseksi osaksi siten, että ne toiminnoiltaan tukevat alueen elävyyttä. Hanke on osaltaan vetovoimateki- jä Savilahden alueelle sekä myös kestävän kehityksen mukainen ja vähä- hiilisyyttä edistävä ratkaisu resurssiviisauden näkökulmasta. Suunniteltu Xxxxx monipuolistaa sekä täydentää hyvin Kuopion liikuntapaikkaverkos- toa.
Savon koulutuskuntayhtymällä on tahtotila toteuttaa lakisääteiseen ope- tukseen liittyvät liikuntatilat Hankkeessa. Savonia –ammattikorkeakoulun, Itä-Suomen yliopiston ja Suomen Yliopistokiinteistöjen tahtotilana on rat- kaista opiskelijoiden ns. korkeakoululiikunnan toteuttaminen. Osapuolet näkevät laajat liikunta- ja tapahtumapalvelut tärkeinä opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvointia ja viihtyvyyttä tukevina palveluina, joilla on laajaa merkitystä myös oppilaitosten vetovoiman kannalta. Lisäksi Osapuolet sel- vittävät kohteen tilojen käyttöä muissa soveltuvissa tarkoituksissa, esi- merkiksi Testaus – ja tutkimuskäytössä, sekä innovaatiotoiminnassa.
Osapuolten tahtotilana on toteuttaa tulevat väestösuojavelvoitteet alueelli- sessa yhteissuojassa, mikäli rakennushankkeiden kaavatilanne ja raken- nusluvat niin edellyttävät. Savonia-ammattikorkeakoululla ei ole sopimuk- sen allekirjoitushetkellä nykyisten tilojensa osalta väestönsuojavelvoitetta Hankkeen tarkoittamassa yhteissuojassa.
Osapuolet ovat sopineet näissä tarkoituksissa ja näiden tavoitteiden to- teuttamiseksi laativansa esisopimukset hankkeen tilojen tulevaan käyttöön liittyen.
Kuopion kaupunki ja Savonia-ammattikorkeakoulu ovat neuvotelleet Savi- lahden liikunta- ja tapahtumakeskuksen käytöstä esisopimuksen. Esisopi- muksen vuokran määrittelyssä investointisumma 35,5M€ on jaettu seu- raaviin osiin:
• Liikuntatilat
• Sisääntulorakennus
• Muut vuokrattavat tilat
• Yhteiskäyttötilat (käytävät, aulat, varastot, WC- ja pukuhuonetilat)
• Tekniikkatilat (ilmanvaihto, lämmitys, sähkö)
• Väestönsuojan vaatima lisärakentaminen
Liikuntatilojen vuokran määrittelyssä on huomioitu pääomakustannukset ja ylläpitokustannukset siten, että kalustamattomien liikuntatilojen käyttö- tuntihinta on 0,0971 €/h/m2 (alv.0%). Kalustettujen tilojen esim. kunto- salien hinnasto määräytyy Kuopion kaupungin hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen liikuntapaikkapalveluiden vuosittain hyväksyttävän hinnas- ton mukaisesti.
Esisopimuksen mukaisesti Savonia-ammattikorkeakoulu sitoutuu vuok- raamaan tilaa käyttöönsä kymmenen vuoden ajaksi seuraavasti:
- Savonia-ammattikorkeakoulun eri alojen opetustarkoituksiin, sekä SY- KETTÄ korkeakoululiikunnan tarpeisiin n. 20 tuntia viikossa 8,5 kuukau- den ajan / vuosi tilasta Ryhmäliikuntatila 2 (306 m2), sekä n. 15 tuntia viikossa 8 kuukauden ajan / vuosi tilasta Monitoimihalli (1/3 lohko, 1165,33 m2).
- Kuntosalin käyttöoikeutta erikseen sovittavan toteutusmallin mukaisesti eri alojen opetuskäyttöön, sekä SYKETTÄ korkeakoululiikunnan tarpeisiin
- Muusta käytöstä sovitaan tapauskohtaisesti, noudattaen edellä mainittua käyttötuntihintaa
- Vuokrattavien tilojen kustannus on esisopimusvaiheessa 100 000 € / V alv 0%, perustuen sopimuksen allekirjoitushetken mukaiseen investointi- tasoon
Esisopimuksen mukaisesti Kuopion kaupunki sitoutuu vuokraamaan Savo- nia-ammattikorkeakoulun eri alojen opetustarkoituksiin, sekä SYKETTÄ korkeakoululiikunnan tarpeisiin yllä esitetyn mukaisesti.
Osapuolten kahdenvälisistä käyttöajoista ja mahdollisista tilavuokrista ja niiden laajuudesta sovitaan erillisellä, käyttöajan vuokraussopimuksella.
Neuvoteltu esisopimus on esityslistan liitteenä.
Vaikutusten arviointi Liitteenä
Esitys Esitän, että hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä liittee- nä olevan Kuopion kaupungin ja Savonia-ammattikorkeakoulun välisen esisopimuksen Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskuksen käytöstä. Li- säksi lautakunta oikeuttaa hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen liikun- tapaikkapalvelut sopimaan lopullisen käyttöajan vuokrasopimuksen han- kintarajojen puitteissa.
Liitteet | 11 | 9898/2019-4 Vaikutusten arviointi |
12 | 9898/2019-4 Esisopimusluonnos |
Viiteaineisto | 1 | 9898/2019-4 Tilan käyttöoikeuden vuokrauksen ehdot |
Valmistelija
Xxxxx Xxxxxxx | puh. x000 00 000 0000 |
Xxxx Xxxxxxxxxx | puh. x000 00 000 0000 |
Xxxx Xxxxxxxxxx | puh. x000 00 000 0000 |
etunimi.sukunimi(at)xxxxxx.xx
Päätösehdotus Apulaiskaupunginjohtaja Xxxxx Xxxxxxxxxx
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta päättää hyväksyä liikuntapaikkapal- veluiden päällikön esityksen.
Päätös Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta hyväksyi päätösehdotuksen. Xxxxxx Xxxxxxx poistui kokouksesta klo 16.26 asian esittelyn aikana.
Pöytäkirja 5/2021 4 (4)
Kuopion kaupunki 44 §
Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 19.05.2021