TIIVISTELMÄ

Xxxxxxxxx Xxxxxxx

ISÄNNÄNVASTUU ULKOPUOLISESTA

TYÖNSUORITTAJASTA DELIKTIPERUSTEELLA JA SOPIMUSSUHTEESSA

Vastuu elinkeinonharjoittajasta, täytäntöönpanoapulaisesta ja vuokratyöntekijästä

Johtamisen ja talouden tiedekunta

Pro Gradu Huhtikuu 2022

TIIVISTELMÄ

Xxxxxxxxx Xxxxxxx: Isännänvastuu ulkopuolisesta työnsuorittajasta deliktiperusteella ja sopimussuhteessa – Vastuu elinkeinonharjoittajasta, täytäntöönpanoapulaisesta ja vuokratyöntekijästä

Pro Gradu Tampereen yliopisto

Kauppatieteiden tutkinto-ohjelma Huhtikuu 2022

Isännänvastuulla tarkoitetaan oikeushenkilölle tai luonnolliselle henkilölle lankeavaa tuottamuk- setonta vastuuta tämän vastuupiiriin kuuluvan toimijan vahinkoa aiheuttaneesta teosta tai laimin- lyönnistä. Työn toimeksiantajalle syntyvä isännänvastuu voi perustua joko lakiin tai sopimukseen. Tutkielman aiheena on tarkastella isännänvastuun syntymisen edellytyksiä ja vahingon osapuol- ten välisiä vastuusuhteita niissä tilanteissa, kun vahingon aiheuttajana ei ole yrityksen oma työn- tekijä, vaan jokin organisaation ulkopuolinen toimija, kuten vahingonkorvauslaissa määritelty it- senäinen elinkeinonharjoittaja, sopimusvelvoitteiden täyttämisessä apuna käytetty täytäntöönpa- noapulainen tai toiselta yritykseltä väliaikaisesti vuokrattu työntekijä. Tämän lisäksi tutkielmassa tarkasteltu, miten perinteisen työntekijäkäsitteen ulkopuolelle ulottuva isännänvastuu toteuttaa lainsäätäjän tarkoitusta heikomman osapuolen suojasta sekä vahingonkärsijän korvaussuojan turvaamisesta.

Tutkielma on oikeusdogmaattinen, eli isännänvastuuta on tutkittu voimassa olevan oikeuden näkökulmasta. Tutkimus on toteutettu tarkastelemalla isännänvastuun vakiintunutta soveltamis- alaa niin lainsäädännön kuin ajankohtaisen oikeuskirjallisuudenkin kautta, jonka lisäksi uusia suuntaviivoja isännänvastuun laajuuteen ja vastuusuhteisiin on haettu korkeimman oikeuden en- nakkotapauksista. Isännänvastuun nykyinen normipohja sekä deliktivastuulla että sopimusvas- tuuseen perustuen on tulkinta-alaltaan varsin laaja ja epäselvä, jonka vuoksi tarkemmalla oikeus- tapausanalyysilla on jäsennelty konkreettista ratkaisukäytäntöä niistä seikoista, jotka auttavat puoltamaan tai kieltämään isännänvastuun soveltumista myös oman välittömän organisaation ul- kopuolelle.

Tutkielmassa havaittiin, että sopimuksen ulkoisen vastuun kontekstissa isännänvastuun so- veltuvuutta itsenäiseen elinkeinonharjoittajaan harkitaan sekä isännän ja työnsuorittajan yhteis- työsuhteeseen liittyvillä laadullisilla seikoilla että työnsuorittajan henkilöön liittyvillä mittareilla. Merkittäviä laadullisia tekijöitä olivat muun muassa yhteistyösuhteen pituus tai toistuvuus, työn- johto- ja valvontavallan jakautuminen, osapuolten riskienhallintakyvyt, toiminnasta saadun hyö- dyn jakautuminen sekä tietyin edellytyksin jopa ulkopuolisten tahojen odotukset työn toimeksian- tajan ja työnsuorittajan välisestä vastuunjaosta. Itsenäisen elinkeinonharjoittajan henkilöön liitty- vinä seikkoina tärkeimmäksi rajoitukseksi nähtiin liiketoiminnan koko, mitattuna niin työntekijöillä, liikevaihdolla kuin omistetulla laitteistollakin. Sen sijaan työnsuorittajan yritysmuoto ei näyttäisi rajoittavan isännänvastuun soveltamista, vaan jopa osakeyhtiöt voidaan tietyin edellytyksin rin- nastaa toimeksiantajansa työntekijään.

Vastuusuhteista ja vastuun laajuudesta tutkielmassa huomattiin, että sopimuksen ulkoiseen isännänvastuuseen joutuminen on isännän itsensä kannalta epäedullisinta, sillä työntekijärinnas- teinen asema on lainsäädännössä vahvasti suojattu ja vahingonaiheuttajan oma korvausvastuu siten realisoituu vain harvoin. Vastuu toimeenpanoapulaisesta sopimusperusteisella isännänvas- tuulla sen sijaan ei vastaavassa mielessä lievennä apulaisen virheen seuraamuksia, vaan kor- vausta voidaan rajoittaa lähinnä isännän ja toimeenpanoapulaisen välisillä vastuunrajoituseh- doilla, joihin kumpikin ovat sopimuksessa sitoutuneet. Vuokratyöntekijän aiheuttamia vahinkoja taas voidaan pitää joko sopimuksen ulkoisina tai sopimusperusteisina riippuen muun muassa va- hingon aiheutumistavasta ja vahingonkärsijän henkilöstä. Vuokratyöntekijän oma korvausvastuu realisoituu lähtökohtaisesti aina vain omaa työnantajaansa kohtaan ja vaikka sekä sopimuksen ulkoisista ja sopimusperusteisista vahingoista seuraava korvausvastuu näyttäisikin perustilan- teessaan useimmiten lankeavan varsinaiselle työnantajalle, vuokraus- ja käyttäjäyritys voivat kui- tenkin käytännössä aina vaikuttaa itse lopulliseen vastuunjakoon sopimalla välisistään regressi- oikeuksista haluamallaan tavalla.

Avainsanat: isännänvastuu, vahingonkorvausoikeus, itsenäinen elinkeinonharjoittaja, toimeenpanoapulainen, vuokratyöntekijä, regressioikeus, sopimusvastuu, deliktivastuu

Tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck –ohjelmalla.

SISÄLLYSLUETTELO

OIKEUSTAPAUSLUETTELO XII

LYHENTEET XIII

JOHDANTO 1

Aiheen esittely 1

Tutkielman tavoite ja rajaukset 4

Metodi 6

Tutkielman rakenne 9

VAHINGONKORVAUKSEN PERUSLÄHTÖKOHDISTA JA ERILAISISTA VASTUUTYYPEISTÄ 11

Vahingonkorvauksen peruslähtökohdat 11

Vahingon määritelmistä 11

Vahingon korvauskelpoisuus 13

Vahingonkorvauksen määrä, korvausvelvollisen vastuunkantokyky ja korvauksen kohtuullistaminen 15

Sopimukseen perustumaton, eli deliktiperusteinen vastuu: normipohjasta ja erilaisista vastuuperusteista 18

Vahingonkorvauslaki yleislakina 18

Korvausvastuu perustuen deliktivastuuseen 20

Tuottamusvastuu 20

Korostuneeseen huolellisuusvelvoitteeseen perustuva vastuu 23

Ankara vastuu 25

Isännänvastuun sijoittuminen eri vastuun lajien välille 26

Sopimuksen sisäisen vahingonkorvausvastuun perusteet 27

Korvausvastuu sopimukseen perustuen 27

Kontrolli-, tuottamus- ja ekskulpaatiovastuu 28

Ankara ja poikkeukseton vastuu 30

Vastuunrajoitusehdot 30

ISÄNNÄNVASTUUN NORMIPOHJA 32

Perusteet isännänvastuun olemassaololle ja sen tavoitteet 32

Isännänvastuun lähtökohtia elinkeinotoiminnan järjestämisen ja oikeudellisten perusperiaatteiden kautta 32

Työsuorituksen ulkoistamisen ei tule kaventaa työn teettäjän omaa vastuuta . 33 Toiminnasta saadun hyödyn ja vastuun tasapaino 34

Osapuolten vaikutusmahdollisuudet vahinkojen syntymisen olosuhteisiin ja vahinkoriskien hallintaan 35

Vahingonkorvauksen taloudelliset implikaatiot sekä vahingonkärsijän oikeussuoja 36

Isännänvastuun soveltamisedellytykset vahingonkorvauslain 3:1 §:n mukaan 38

Lähtökohtia 38

Virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa 39

Työntekijä 40

Isännänvastuuta erikoislainsäädännöllä, deliktiperusteella ja sopimussuhteessa 42

Isännänvastuuta eri tavoilla 42

Korvausvastuu perustuen erityislakiin, naapurussuhteisiin, korostuneeseen huolellisuusvelvoitteeseen tai ankaraan vastuuseen 44

Vastuunormin valinnan problematiikkaa 46

Vahingonkorvauslain soveltamisala VahL 1:1 §:n mukaan 46

Vahingonkorvauslain ja sopimusvastuun rajapinnat 47

ISÄNNÄNVASTUU MUUSTA KUIN OMASTA TYÖNTEKIJÄSTÄ 52

Isännänvastuuta sopimuksenulkoisesti – työntekijään rinnastettava itsenäinen elinkeinonharjoittaja 52

Itsenäinen elinkeinonharjoittaja vahingonkorvausoikeudellisesti työntekijän asemassa 52

Toimeksiantosuhteen pysyvyys 53

Työn laatu 55

Yritysmuoto 58

Muut olosuhteet 64

Isännänvastuuta sopimussuhteessa – vastuu täytäntöönpanoapulaisen aiheuttamasta vahingosta 64

Vastuu vuokratyöntekijän aiheuttamasta vahingosta 69

Vuokratyö ilmiönä ja erilaiset vastuusuhteet 69

Vuokratyöntekijän vuokrausyritykselle aiheuttama vahinko 72

Vuokratyöntekijän ulkopuoliselle aiheuttama vahinko 72

Vuokratyöntekijän käyttäjäyritykselle aiheuttama vahinko 75

VAHINGONKORVAUSVASTUUN LOPULLINEN JAKAUTUMINEN ISÄNNÄN JA VAHINGON AIHEUTTAJAN VÄLILLÄ 80

Regressioikeus työntekijään rinnastettavan itsenäisen elinkeinonharjoittajan aiheuttamasta vahingosta 80

Regressioikeus täytäntöönpanoapulaisen aiheuttamasta vahingosta ja vastuunjako sopimusketjussa 83

Lopullisen korvausvastuun jakautuminen vuokratyöntekijän, vuokraus- ja käyttäjäyrityksen välillä 86

JOHTOPÄÄTÖKSET JA YHTEENVETO 89

Jako sopimuksen ulkoiseen ja sopimusperusteiseen isännänvastuuseen 89

Itsenäiseltä elinkeinonharjoittajalta vaaditut edellytykset sopimuksen ulkoisen isännänvastuun soveltumiseksi 91

Sopimuksen ulkoisen ja sopimukseen perustuvan isännänvastuun vaikutukset lopulliseen vastuunjakoon toimeksiantajan ja työn suorittajan välillä 95

Lopuksi 99

LÄHDELUETTELO

Kirjallisuuslähteet:

Xxxxx, Xxxxxx; von Koskull, Xxxxxx: Työoikeuden perusteet. 2004. Talentum. Helsinki.

Xxxxx, Vilja: Tuottamus vahingonkorvausoikeudessa. 2008. WSOYPro. Helsinki.

Xxxx, Xxxxx; Kalliokoski, Xxxx; Xxxxxxx, Xxxx: Kilpailuoikeudellinen vahingonkorvaus. 2010. Edita. Helsinki.

Hemmo, Xxxx: Vahingonkorvauksen sovittelu ja moderni korvausoikeus. 1996. Suoma- lainen Lakimiesyhdistys Oy, Vammala.

Hemmo, Xxxx: Sopimus ja delikti. 1998. Lakimiesliiton kustannus. Jyväskylä.

Hemmo, Xxxx: Sopimusoikeuden oppikirja. 2008. Talentum. Helsinki.

Hemmo, Xxxx: Sopimusoikeus II. 2003. Talentum. Helsinki.

Xxxxx, Xxxx: Vahingonkorvausoikeus. 2005. SanomaPro, WSOYPro. Helsinki. (Hemmo 2005a)

Hemmo, Xxxx: Oikeudellisen riskienhallinnan perusteita. 2005. Forum Iuris. Helsinki. (Hemmo 2005b)

Xxxxxxx, Xxxxx; Xxxxxxxx, Xxxxx; Xxxxx, Esa: Vuokratyö. 2014. Talentum. Helsinki.

Xxxxxxxx, Xxx: Mitkä metodit? Opas oikeustieteen metodologiaan. 2011. Helsinki.

Xxxxx, Esko; Xxxxx, Xxxx; Xxxxx, Katja: Kauppa- ja varallisuusoikeuden pääpiirteet. 2020. Xxxx Xxxxxx Oy. Helsinki.

Xxxxxxx, Xxxxx; Xxxxxxxx, Xxxxx: Vuokratyövoiman käytön edut ja haitat käyttäjäyrityksen näkökulmasta. 2009. Edita Publishing Oy. Helsinki. Saatavissa Edilexissä osoitteessa

<<URL: xxxxx://xxx-xxxxxx-xx.xxxxxxxx.xxxx.xx/xxxxxxxxxx/0000.xxx>>. Vaatii käyttöoikeu- den. Sivustolla vierailtu 22.4.2022.

Xxxxxxxxxx, Xxxx: Ylimpien tuomioistuinten asema ja prejudikaatit oikeusyhteisössä. La- kimies 7–8/2021 s. 1366–1374. Saatavissa Edilexissä osoitteessa <<URL: xxxxx://xxx.xxxxxx.xx/xxxxxxxx/0000000000.xxx>>. Vaatii käyttöoikeuden. Sivustolla vierailtu 29.3.2022.

Mielityinen, Sampo: Vahingonkorvausoikeuden periaatteet. 2006. Edita Publishing Oy. Helsinki.

Mononen, Xxxxx: Xxxx sopimusoikeudessamme yhtenäistä vastuuperustetta? Laki- mies 7–8/2004 s. 1379–1397. Saatavissa Edilexissä osoitteessa <<URL: xxxxx://xxx.xxx- xxx.xx/xxxxxxxx/00000000.xxx>>. Vaatii käyttöoikeuden. Sivustolla vierailtu 21.4.2022.

Määttä, Kimmo: Yritysoikeus yritystoiminnan suunnittelussa. 2005. Edita Publishing Oy. Helsinki.

Xxxxxx, Olli: Vastuu sopimusketjussa. 2007. WSOYPro. Vantaa. (Norros 2007a)

Xxxxxx, Olli: Vastuu vuokratyöntekijän aiheuttamasta vahingosta. Lakimies 4/2007 s. 521–545. Saatavissa Edilexissä osoitteessa <<URL: xxxxx://xxx.xxxxxx.xx/xxxx- mies/46340002.pdf>>. Vaatii käyttöoikeuden. Sivustolla vierailtu 16.2.2022. (Norros 2007b)

Norros, Olli: Sopijapuolen vastuu sopimuskumppanin työntekijän aiheuttamasta vahin- gosta – KKO 2008:16*. Lakimies 5/2008 s. 815–841. Saatavissa Edilexissä osoitteessa

<<URL: xxxxx://xxx.xxxxxx.xx/xxxxxxxx/00000000.xxx>>. Vaatii käyttöoikeuden. Sivus- tolla vierailtu 18.2.2022.

Norros, Olli: Vahingonkorvausvelan vanhentuminen. 2015. Talentum. Helsinki.

Xxxxxx, Xxxx: Velvoiteoikeus. 2018. Xxxx Xxxxxx. Helsinki.

Xxxxxxxxxxx, Xxx: Työnantajan vastuu itsenäisen yrittäjän aiheuttamasta vahingosta. De- fensor Legis 5/2005. s. 1023–1034. Saatavissa Edilexissä osoitteessa <<URL: xxxxx://xxx.xxxxxx.xx/xxxxxxxx_xxxxx/00000000.xxx>>. Vaatii käyttöoikeuden. Sivus- tolla vierailtu 16.12.2021.

Saarnilehto, Ari: Vahingonkorvauslaki – Käytännön kommentaari. 2007. Edita Publishing Oy. Helsinki. (Saarnilehto 2007a)

Saarnilehto, Ari: Vuokratyöntekijän aiheuttaman vahingon korvaaminen. 2007. Julkaistu aiemmin teoksessa Työoikeus tänään: Juhlajulkaisu Xxxxxx Xxxxxxxx 1947–24/6–2007. Julkaistu Edilexissä 2010 ja saatavissa osoitteessa <<URL: xxxxx://xxx.xxxxxx.xx/xxxxxxx- lit/7141.pdf>>. Vaatii käyttöoikeuden. Sivustolla vierailtu 24.2.2022. (Saarnilehto 2007b)

Xxxxxxxxxxx, Xxx: KKO 2008:31 ja eri korvausjärjestelmät. Defensor Legis N:o 3 /2009. s. 351–363. Saatavissa Edilexistä osoitteessa <<URL: xxxxx://xxx.xxxxxx.xx/xxxxxxxx_xx- gis/60960001.pdf>>. Vaatii käyttöoikeuden. Sivustolla vierailtu 8.12.2021.

Xxxxxxxxx, Xxxxx; Xxxxxxx, Xxxxxx; Xxxxx, Xxxxx: Yhtiöoikeus. 2022. Xxxx Xxxxxx Oy. Hel- sinki. Päivittyvä teos, viimeisin päivitys tehty 14.2.2022. Luettu 20.4.2022.

Xxxxxxxxx, Xxxxx; Xxxxx, Xxxx: Suomen vahingonkorvausoikeus. 2013. Talentum. Hel- sinki.

Xxxxxxxx, Xxxx-Xxxxx; Xxxxxx, Xxxxx: Työsopimusoikeus. 2012. Talentum. Helsinki.

Viitanen, Salla: On demand -alustayrityksen isännänvastuu työnsuorittajan aiheutta- masta vahingosta. Liikejuridiikka 1/2020. s. 97–136. Saatavissa Edilexistä osoitteessa

<<URL: xxxxx://xxx.xxxxxx.xx/xxxxxxxxxxxxxxx/000000000.xxx>>. Vaatii käyttöoikeuden. Sivustolla vierailtu 21.4.2022.

Xxxxxxxx, Xxxxxx: Vahingonkorvaus: Laki ja käytännöt. 2011. Edita Publishing Oy. Porvoo.

Virallislähteet:

HE 187/1973 Hallituksen esitys eduskunnalle vahingonkorvausta koske-

vaksi lainsäädännöksi

HE 157/2000 Hallituksen esitys eduskunnalle työsopimuslaiksi ja eräiksi

siihen liittyviksi laeiksi

HE 238/2018 Hallituksen esitys eduskunnalle yksityisen osakeyhtiön vä-

himmäispääomavaatimuksen poistamista koskevaksi lain- säädännöksi

LaVM 5/1974 vp Lakivaliokunnan mietintö vahingonkorvausta koskevasta

lainsäädännöstä

Lait:

Xxxxxxxxx (19.12.1889/39) Ydinvastuulaki (8.6.1972/484) Vahingonkorvauslaki (31.5.1974/412) Tiekuljetussopimuslaki (23.3.1979/345) Kauppalaki (27.3.1987/355) Tuotevastuulaki (17.8.1990/694) Kirkkolaki (26.11.1993/1054)

Merilaki (15.7.1994/674)

Valtion virkamieslaki (19.8.1994/750) Raideliikennevastuulaki (5.2.1999/113) Työsopimuslaki (26.1.2001/55) Työturvallisuuslaki (23.8.2002/738)

Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (11.4.2003/304)

Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä (13.6.2003/460) Osakeyhtiölaki (21.7.2006/624)

Laki eräiden ympäristölle aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta (29.5.2009/383) Merityösopimuslaki (17.6.2011/756)

Xxxxxxxxxxx (7.11.2014/864)

Työtapaturma- ja ammattitautilaki (24.4.2015/459) Liikennevakuutuslaki (17.6.2016/460) Sähköturvallisuuslaki (16.12.2016/1135) Tietosuojalaki (5.12.2018/1050) Potilasvakuutuslaki (22.8.2019/948)

OIKEUSTAPAUSLUETTELO

Korkein oikeus

KKO:1988:35 Vahingonkorvaus – Vaarantamisvastuu KKO:1992:142 Vahingonkorvaus – Työnantajan korvausvastuu KKO:1994:122 Vahingonkorvaus – Vaarantamisvastuu KKO:1997:48 Vahingonkorvaus – Ankara vastuu KKO:2004:53 Vahingonkorvaus – Työnantajan korvausvastuu

KKO:2005:135 Vahingonkorvaus – Sopimussuhteeseen perustuva vastuu -

Vuokratyö

KKO:2008:16 Vahingonkorvaus – Sopimussuhteeseen perustuva vastuu

LYHENTEET

VahL	Vahingonkorvauslaki
KKO	Korkein oikeus
HE	Hallituksen esitys eduskunnalle
LaVM	Lakivaliokunnan mietintö
TSL	Työsopimuslaki
KauppaL	Kauppalaki

JOHDANTO

Aiheen esittely

Vahingonkorvausoikeuden peruslähtökohtana on, että jokainen on itse velvollinen kor- vaamaan toiselle tahallisesti tai tuottamuksellaan aiheuttamansa vahingon. Toisinaan korvausvastuu voi kuitenkin syntyä myös omaan vastuupiiriin kuuluvan toisen henkilön teosta ilman omaa tuottamusta. Tästä on kyse myös isännänvastuussa, kun vastuu kol- matta kohtaan syntyy työntekijän tai tähän rinnastettavan toimijan virheestä puhtaasti oman työnantaja-aseman perusteella. Isännänvastuusta säännellään vahingonkorvaus- lain (31.5.1974/412) (jäljempänä myös lyhenteellä VahL) 3:1 §:ssä seuraavasti: ”Työnan- taja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnil- lään työssä aiheuttaa. Työnantajana pidetään myös sitä, joka antaa tehtävän sellaiselle itsenäiselle yrittäjälle, joka huomioon ottaen toimeksiantosuhteen pysyvyys, työn laatu ja muut olosuhteet on rinnastettava työntekijään”. Isännänvastuu onkin yleisin syy oi- keushenkilölle syntyvän vahingonkorvausvelvollisuuden taustalla1.

Vahingonkorvausoikeus oli Suomessa sidottu pitkään osaksi rikosoikeutta ja eräitä eri- tyislakeja lukuun ottamatta kaikki vahingonkorvauksia koskevat säännökset myös pysyi- vät rikoslain (19.12.1889/39) yhteydessä aina vuoteen 1974 saakka, jolloin vahingonkor- vauslaki säädettiin ja vahingonkorvausoikeus erkani lopulta omaksi oikeudenalakseen.2 Lainvalmisteluaineiston mukaan tätä edeltävä oikeustila oli monelta osin puutteellinen ja sopimuksen ulkopuolista vahingonkorvausvastuuta koskeva säätely haluttiin yhdistää yhden yleislain alle ja samalla selkeyttää uuden kirjoitetun lain ja muun korvausoikeu- dellisen lainsäädännön välisiä suhteita. 3 Isännänvastuun käsite oli olemassa ennen vuotta 1974 nykyistä suppeammassa merkityksessä, mutta siitä oli löydettävissä säädök- siä ainoastaan eräiden erityislakien alta ja varsinaista isännänvastuun perussääntöä ei ollut lainkaan kirjoitetun lain piirissä. Isännänvastuun soveltamisala ja rajoitukset olivat- kin vanhastaan muotoutuneet lähes yksinomaan oikeuskäytännön ja muun oikeuskirjal- lisuuden kautta. Hallituksen esityksessä uudeksi vahingonkorvauslaiksi nähtiin, että

1 Hemmo 2005a. s. 53.

2 Saarnilehto 2007a. s. 16–17.

3 HE 187/1973. s. 8–9.

asiaan tarvittiin muutosta, sillä isännänvastuuta koskevien sen hetkisten säännösten niukkuus ja epäselvyys olivat vallitsevassa oikeustilassa omiaan aiheuttamaan ongelmia, kun toisen aiheuttamasta teosta seuraavan vastuun pidettiin paitsi olevan hankalasti ennakoitavissa, isännänvastuun perusteella tuomittavilla korvauksilla oli tämän lisäksi myös potentiaalia nousta taloudellisesti merkittäviksi.4

Säätämisensä jälkeisinä vuosikymmeninä vahingonkorvauslakia on uudistettu ja muo- kattu muutamia kertoja, ja trendinä vahingonkorvausoikeudessa on näyttänyt viime vuosikymmeninä olevan korvauskelpoisten vahinkojen alan laajentuminen pelkästään fyysisesti todennettavissa olevista vahingoista myös vaikeammin määriteltäviin henki- siin ja psyykkisiin vahinkoihin. Esimerkiksi vuonna 1999 lakiin lisättiin jopa mahdollisuus surmattujen läheisille ja omaisille saada tietyin edellytyksin korvausta kuolemantapauk- sen aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä. Toisena merkittävänä kehityskulkuna va- hingonkorvauksen alalla voidaan pitää myös kokonaisvaltaisen yhteiskunnallisen näkö- kulman laajentumista ja huomion kiinnittämistä pelkän yksittäisen vahinkotapahtuman sijaan myös vahinkoon osallisten laajempaan sosiaaliseen ja taloudelliseen asemaan. Merkitystä on annettu pelkän vahingonkärsijän hyvittämisen lisäksi myös vahingoilta suojautumiselle, vastuuvakuuttamiselle ja laajemman yhteiskunnallisen oikeudenmu- kaisuuden toteutumiselle.5

Vaikka vahingonkorvausoikeutta koskeva sääntely on kiistämättä parantunut ja laajen- tunut kehityskaarensa aikana huomattavasti, on kuitenkin edelleen olemassa lukuisia tilanteita, joihin kirjoitettu laki ei yksin riitä vastaamaan tai lain soveltuminen on itses- sään jo epävarmaa. Isännänvastuun perussääntö on jätetty vahingonkorvauslaissa so- veltamisalaltaan ja tulkinnaltaan varsin laajaksi, minkä voidaan yhtä lailla argumentoida luovan uusia käyttömahdollisuuksia ja vähentävän lainsäädännön muutostarvetta, mutta myös ylläpitävän yleistä epävarmuutta isännänvastuun laajuuteen liittyen, mikä osaltaan kasvattaa tarvetta tapauskohtaiselle harkinnalle sekä kalliille ja aikaa vieville tuomioistuinkäsittelyille.

4 HE 187/1973. s. 9.

5 Saarnilehto 2007a. s. 19.

Isännänvastuu terminä yhdistetään monesti ensisijaisesti juuri VahL 3:1 §:n määritel- mään ja deliktivastuuseen, mutta tällöin unohdetaan asian toinen puoli ja se, että isän- nänvastuu on tosiasiassa jopa laajempaa sopimuksen sisäisessä kontekstissa. Tämä vas- tuu ei kuitenkaan perustu lainsäädäntöön, vaan sopimusvastuun yleisiin perusteperiaat- teisiin, joiden mukaan jokainen vastaa käyttämiensä suoritusapulaisten teoista kuten omistaan riippumatta siitä, onko käytetty apulainen oma työntekijä vaiko itsenäinen yrittäjä.6 Sopimusperusteisen isännänvastuun kannalta apulaisen ei henkilötyypillä ei siis ole lainkaan merkitystä ja VahL 3:1 §:n mukaista työntekijärinnasteisuutta ei edelly- tetä, jotta apulaisen teot kuuluvat isännän vastattaviksi. Mikäli apulaisen tuottamus ei riittäisi sopimussuhteissa toimeksiantajan vastuuseen sopimuskumppaniaan kohtaan, jouduttaisiin herkästi tilanteeseen, jossa yritykset käyttäisivät ulkoistamista keinona oman vastuunsa välttämiseksi. Tällä olisi luonnollisesti negatiivisia vaikutuksia sopimus- suhteiden ennustettavuuteen, mikä taas osaltaan lisäisi olennaisesti sopimusvalmiste- luun liittyviä kustannuksia7.

Isännänvastuuta voidaan sekä sopimuksen ulkoisessa että sisäisessä merkityksessä pitää suhteellisen vanhana konseptina, sillä lainsäädäntö ja muut yleiset korvausperiaatteet ovat tässä kohtaa aikajanaa jo jokseenkin vakiintuneet. Liiketoiminnan ja elinkeinoelä- män muuttuminen on kuitenkin tuonut pelikentälle uusia haasteita, mikä on kohdista- nut muutospainetta myös isännänvastuun käsittämälle alalle, jolloin aihe on yhä edel- leen ajankohtainen. Yritysten toimintaympäristö on jo teknologian kehittymisen myötä nykyään hyvin erilainen paikka kuin vielä muutama vuosikymmen sitten, toiminnan riskit ovat muuttuneet ja kokonaan uusiakin riskejä on noussut esiin. Ajatus siitä, että työnan- taja vastaa työntekijöistään ei siis ole missään mielessä uusi, mutta modernit työnteet- tämismuodot ovat hämärtäneet työntekijän käsitteen rajoja ja toisinaan jopa rajanveto sopimukseen perustuvan ja deliktivastuun välille on hankalaa. Isännänvastuu perintei- sessä mielessä työnantajan omasta työntekijästä ei enää varmastikaan herätä sen suu- rempaa tutkimustarvetta, mutta vielä nykyäänkin voidaan pitää mielekkäänä siirtää nä- kökulmaa poispäin vakiintuneesta työntekijävastuusta ja kohti niitä tilanteita, joissa

6 Hemmo 2005a. s. 3–4.

7 Hemmo 1998. s. 118–119.

työnteettäjän korvausvastuu voi laajentua myös ulkoisiin työnsuorittajiin. Nykypäivänä työsuoritusten tai niiden osien ulkoistaminen on yhä tavallisempaa, pitkät sopimusket- jut ovat yleistyneet ja oman työvoiman käyttö on samalla vähentynyt. Yritykset käyttä- vät samoja urakoitsijoita uudelleen ja yhä pidemmissä yhteistyösuhteissa yhdessä oman henkilöstön kanssa, mikä on omiaan hämärtämään oman organisaation vastuupiirin ra- joja. Pienetkin urakoitsijat harjoittavat myös toimintaansa yhä useammin osakeyhtiö- muodossa, mikä ainakin nimellisesti tuo isännän ja työnsuorittajan vaikutusmahdolli- suuksiltaan lähemmäs toisiaan ja vähentää tarvetta heikomman osapuolen suojalle. Tä- män lisäksi kokonainen toimiala on muodostunut työvoiman välityksen ja vuokraamisen ympärille ja jopa yksittäisiä työntekijöitä voidaan vuokrata tarpeen mukaan työskente- lemään varsinaisen työnantajansa sopimuskumppanin direktiovallan alla ilman min- käänlaista sopimussuhdetta tähän tahoon.

Tutkielman tavoite ja rajaukset

Tutkielman tavoitteena on selvittää, minkälaisin edellytyksin isännänvastuuta voidaan soveltaa moderneihin työnteettämismuotoihin ja miten isännänvastuun alan laajenemi- nen perinteisen työntekijäkäsitteen ulkopuolelle toteuttaa lainsäätäjän tarkoitusta ja niitä arvoja, jotka isännänvastuulla on alun perin haluttu edistää. Edeltävää on pyritty selvittämään vastaamalla seuraaviin tutkimuskysymyksiin:

1. Minkälaisia edellytyksiä itsenäisen elinkeinonharjoittajan tulee VahL 3:1 §:ään perustuen käytännössä täyttää kuuluakseen toimeksiantajansa isännänvastuun piiriin?

2. Voidaanko sopimusperusteisen ja sopimuksen ulkoisen isännänvastuun välille tehdä selkeää rajanvetoa organisaation ulkopuolisten työnsuorittajien tapauk- sessa ja miten isännänvastuun eri ilmenemismuodot vaikuttavat osapuolten vä- lisiin vastuusuhteisiin?

Tutkielmassa tarkastellaan vastuuta sekä sopimuksen sisäisessä ja ulkoisessa konteks- tissa. Itsenäiseltä elinkeinonharjoittajalta vahingonkorvauslain pohjalta edellytettyjä ominaisuuksia lähdetään avaamaan tarkemmin, sekä laajentamaan käsittelyä myös

niihin seikkoihin, joiden on oikeuskäytännössä nähty puoltavan tai vastustavan itsenäi- sen ja ulkopuolisen toimijan rinnastamista toimeksiantajansa työntekijäksi ja siten tä- män isännänvastuun piiriin. Tarkastelussa otetaan huomioon sekä vahingon tosiasialli- nen aiheutumisyhteys, isännän ja itsenäisen elinkeinonharjoittajan väliset suhteet että itsenäisen elinkeinonharjoittajan henkilöön liittyvät seikat, kuten esimerkiksi tämän yri- tysmuodon ja toiminnan laajuuden vaikutus vastuuarviointiin. Tämän lisäksi huomioon otetaan myös ulkopuolisten tahojen käsitykset isännän ja itsenäisen elinkeinonharjoit- tajan välisistä vastuusuhteista sekä se, miten nämä rakentuvat ja mahdollisesti vaikut- tavat vastuun määräytymiseen.

Vahingonkorvauslain mukaisen isännänvastuun reunaehtojen selvittämisen jälkeen kä- sittelyä siirretään kohti sopimusperusteista isännänvastuuta ja niitä tilanteita, kun vas- tuun ei joko voida osoittaa kuuluvan aukottomasti kummankaan vastuuperusteen alu- eelle tai kun vastuun syntymistä voitaisiin pätevästi argumentoida sekä sopimussuhtee- seen perustuen että vahingonkorvauslailla. Näitä tilanteita löytyy niin täytäntöönpano- apulaisia kuin vuokratyövoimaakin käytettäessä. Käsiteltäväksi tulee myös yleisiä vas- tuunormin valinnan ongelmatilanteita ja harmaita alueita ja kantaa otetaan myös siihen, kuinka laajassa merkityksessä VahL 1:1 §:n tarkoittama ja lain ulkopuolelle jäävä sopi- mukseen perustuva vastuu tulisi ymmärtää. Xxxxxx isännänvastuun syntymisen lisäksi tarkasteluun otetaan myös regressioikeuksien kautta tapahtuva lopullinen vastuunjako isännän ja tämän käyttämän ulkopuolisen työnsuorittajan välillä. Vastuusuhteiden mää- räytymistä katsotaan tarkemmin myös niissä tilanteissa, kun samaan vahinkoon on osal- lisena monta erillistä toimijaa, kuten esimerkiksi vuokratyöntekijän aiheuttaessa vahin- koa joko käyttäjä- tai vuokrausyritykselle.

Tutkielmassa tarkastellaan myös isännänvastuun normipohjaa ja niitä oikeusjärjestyk- sen perusperiaatteita ja perusteita, joiden mukaan ensisijaisen korvausvastuun siirtämi- nen varsinaiselta vahingon aiheuttajalta isännälle vahvistaa yhteiskunnallista oikeuden- mukaisuutta. Tässä yhteydessä asiaa tutkitaan muun muassa ulkoistamisen, elin- keinotoiminnasta saatavan hyödyn ja vastuun tasapainon, riskienhallinnan ja erilaisten taloudellisten argumenttien kautta.

Lainsäädännössä isännänvastuun soveltamisalaa on laajennettu VahL 3:1.2 §:n mukai- sesti työnantajan lisäksi myös valtioon, kuntaan, muuhun julkiseen yhteisöön tai laitok- seen, kun vahinko on aiheutunut julkisyhteisön työntekijän tai virka- tai palvelussuh- teessa olevan virheestä tai laiminlyönnistä silloin, kun kyse ei ole ollut julkisen vallan käytöstä. Tämän lisäksi VahL 3:1.3 § laajentaa isännänvastuun alaa entisestään viran- omaismääräyksiin, luottamustehtävässä toimimiseen, oppilaitoksen oppilaaseen ja työntekijärinnasteisuuteen silloin, kun kyseessä ei ole itsenäinen yrittäjä. Nämä momen- tit 2 ja 3 on kuitenkin rajattu tutkielman aiheen ulkopuolelle, sillä tarkastelu on haluttu keskittää yksityissektorille ja varsinaiseen elinkeinotoimintaan. Näin ollen myös julkinen sektori8 on jätetty tarkastelun ulkopuolelle tutkielman laajuusrajoituksista johtuen.

Metodi

Tämä tutkielma on oikeustieteellinen ja tutkii isännänvastuuta ulkopuolisesta työnsuo- rittajasta kotimaisen vahingonkorvausoikeuden sääntöjen puitteissa. Vaikka suomalai- sella oikeusjärjestyksellä voidaan nähdä olevan huomattavan paljon yhteistä Pohjois- maisten naapureidensa kanssa, kotimainen oikeusjärjestys kuitenkin eroaa näistä muista muun muassa vahingonkorvausoikeuden alan laajuudessa. Muissa Pohjoismaissa vahingonkorvausoikeuden nimittäin katsotaan perinteisesti kattavan ainoastaan sopi- mukseen perustumattoman deliktivastuun, jonka seurauksena sopimusvastuu on näissä jätetty käsitteellisesti oikeudenalan ulkopuolelle joko sopimus- tai velvoiteoikeuden pii- riin. Suomessa vahingonkorvausoikeuden on sen sijaan nähty yleisesti kattavan delikti- vastuun lisäksi myös sopimusperusteisen vastuun, vaikka tämä tosin varsin usein rajoit- tuukin sopimuksen sisällön ja sopimusoikeudellisten sääntöjen perusteella.9

Oikeustieteellisestä metodologiasta kirjoittaessaan, Xxx Xxxxxxxx on kuvaillut metodeja niiksi tavoiksi, keinoiksi ja välineiksi, joilla tieteellistä tietoa tavoitellaan, hankitaan, muodostellaan ja perustellaan.10 Oikeustieteissä käytettävät metodit ovat hänen mu- kaansa myös vaikeammin hahmotettavissa kuin kvantitatiivisissa tieteissä jo tutkimusai- neiston erilaisesta luonteesta johtuen, sillä ei oikeustieteessä ole saatavissa

8 Pois lukien valtion liikelaitokset, jotka tässä tutkielmassa rinnastetaan yksityisiin toimijoihin.

9 Norros 2018. s. 15.

10 Hirvonen 2011. s. 4.

tutkimuslähteeksi samanlaista absoluuttista raakadataadataa kuten monissa luonnon- tieteissä, vaan tutkimuksen kohteena on usein laki ja muut laadulliset oikeuslähteet. 11 Tämän vuoksi myös oikeustieteissä saavutettavat tutkimustulokset eivät ole samalla lailla mustavalkoisia, ja tavallista onkin, ettei tutkimuskysymykseen ole olemassa vain yhtä oikeaa vastausta, vaan samaa ongelmaa voidaan argumentoida usealta eri katsan- tokannalta.

Isännänvastuun ulottumista ulkopuoliseen työnsuorittajaan on tässä työssä tutkittu oi- keusdogmaattisesti, eli lainopillisesti. Lainopilla systematisoidaan voimassa olevaa oi- keutta ja tutkitaan sitä, mikä merkitys lailla ja muilla oikeuslähteillä on tutkittavan on- gelman kannalta ja mikä vallitsevan oikeusnormin merkityssisältö on12. Metodivalinta näkyy tutkielmassa käytännössä siinä, miten tutkimusta on lähdetty toteuttamaan ja mitä lähdeaineistoa tässä yhteydessä on käytetty.

Isännänvastuun pääsäännöt deliktivastuun alueella löytyvät VahL 3:1 §:stä sekä sopi- musvastuun puolella sopimusoikeudellisista perusperiaatteista, jotka eivät sinällään pe- rustu kirjoitettuun lakiin13. Vahingonkorvauslaki ja sopimusoikeudelliset perusperiaat- teet ovatkin tutkielmassa tärkeässä roolissa vastuun perustavina oikeuslähteinä, mutta isännänvastuun normipohja on kuitenkin jätetty näissä tulkinta-alaltaan sangen laajaksi eikä esimerkiksi toimeksiantajan isännänvastuun kattamaa itsenäistä elinkeinonharjoit- tajaa tai toimeenpanoapulaista määritellä kirjoitetun lain piirissä sen tarkemmin. Vaikka siis lainsäädännöllä ja sopimusoikeudellisilla perusperiaatteilla luodaan pohja tarkaste- lulle, isännänvastuun käsittämiä henkilöryhmiä ja vastuun rajoja on tarpeellista tutkia vielä muutakin kautta.

Oikeusdogmatiikassa tutkitaan voimassa olevaa oikeutta ja myös tässä tutkielmassa on kyse isännänvastuun soveltumisalasta ulkopuolisiin työnsuorittajiin nykyisessä, vallitse- vassa oikeustilassa. Tämän selvittämiseksi on kuitenkin katsottava myös hieman men- neisyyteen, ja varsikin deliktivastuun piirissä on VahL 3:1 §:n suurpiirteisyyden vuoksi annettava painoarvoa lainsäätäjän tarkoitukselle ja sille, minkälaisia henkilöryhmiä

11 Hirvonen 2011. s. 5–7.

12 Hirvonen 2011. s. 21–24.

13 Norros 2007a. s. 101.

isännänvastuulla on alun perin ollut tarkoitus suojata. Tutkielmassa on tätä tarkoitusta varten hyödynnetty alkuperäistä lainvalmisteluaineistoa, joka auttaakin muun muassa kuvaamaan vahingonkorvauslakia edeltävää oikeustilaa ja myös niitä vaikutuksia, joita isännänvastuun perussäännön säätämisellä on haluttu saada aikaan. Vaikkakin heikosti velvoittava, lainsäätäjän tarkoitus on kuitenkin yhä validi oikeuslähde, jolla voimassa olevaa oikeutta voidaan tarkastella ja jota voidaan myös käyttää tukena tapauskohtai- sessa korvausharkinnassa silloin, kun lainsäädäntö ei yksin tarjoa vastausta ongelmaan.

Koska isännänvastuun säätelypohja on hyvin rajallinen, tutkimusongelmaa on syytä tar- kastella myös kirjoitetun lain ja yleisten korvausperiaatteiden ulkopuolelta. Isännänvas- tuun rajat ovat lainsäädännön lisäksi muotoutuneet osin myös oikeuskirjallisuudessa ja muutoin oikeustieteellisen diskurssin kautta. Tutkielmassa onkin käytetty vahingonkor- vausoikeuden alan kirjallisuutta viime vuosikymmeniltä osana isännänvastuun vakiintu- neen soveltamisalan selvittämistä. Vahingonkorvausoikeuteen kokonaisuutena, kuten myös isännänvastuuseen tarkempana aihealueena, liittyy kuitenkin paljon niin sanottuja yleiskorvausoikeudellisia kysymyksiä14. Tämän vuoksi tutkielmassa on pidetty perustel- tuna käyttää näiden puolien esittelyyn pitkälti oikeudenalalla julkaistua peruskirjalli- suutta, jonka jälkeen tarkempia ongelmakohtia on argumentoitu erityisluonteisia läh- teitä käyttäen. Näiden yleiskorvausoikeudellisten kysymysten ja tiettyjen vakiintuneiden vahingonkorvausoikeuden perustilanteiden vuoksi tutkielmassa käytettyjen kirjallisuus- lähteiden määrä on myös nähty mielekkäänä pitää rajattuna, jotta tarkastelun paino- piste voidaan keskittää niille osa-alueille, joilla on isännänvastuun kannalta suurinta uu- tuusarvoa.

Oikeuskirjallisuutta vahvempana oikeuslähteenä tuomioistuinten korvausratkaisuissa pidetään kuitenkin aiheesta annettua oikeuskäytäntöä. Vaikka Suomessa edes korkeim- pien oikeuksien päätökset eivät ole jäljempään tuomioistuinten ratkaisutoimintaan näh- den vahvasti velvoittavia, niistä on kuitenkin löydettävissä tilanteeseen pätevä vahvis- tettu oikeussääntö, jonka lisäksi päätöksistä saattaa löytyä myös lausumia, jotka eivät välttämättä välittömästi liity käsiteltävään tilanteeseen, mutta joilla saattaa olla

14 Hemmo 2005a. s. 3.

merkitystä tulevan ratkaisukäytännön ja mahdollisten tulkintaongelmien kannalta. Oi- keuskäytännöllä on siis Suomessakin prejudikaattiarvoa, eli päätöksellä on vaikutuksia ja merkitystä myös välittömän ratkaisunsa ulkopuolella. Ennakkopäätöksillä pyritäänkin yhdenmukaistamaan ja harmonisoimaan lainkäyttöä, mikä osaltaan auttaa lisäämään myös oikeuden ennakoitavuutta ja yhdenvertaisuutta. Tämän lisäksi prejudikaateilla on merkitystä vallitsevan oikeustilan selkeyttämisessä sekä myös oikeuden kehittämisessä silloin, kun tässä tavataan aukkokohtia.15

Huomattava osa tutkielmasta onkin omistettu oikeuskäytännön tutkimiselle ja sille, mi- ten isännänvastuun soveltamisalaa on viime aikoina rajattu korkeimman oikeuden en- nakkotapauksilla. Tässä yhteydessä tutkimusongelmaa on myös käsitelty näiden kor- keimman oikeuden prejudikaattien kautta analysoimalla yksittäisiä oikeustapauksia ja nostamalla esiin niitä seikkoja, joita on kulloinkin pidetty toimeksiantajan vastuuta tu- kevana tai kieltävänä. Isännänvastuun soveltumista kulloiseenkin tilanteeseen on tut- kittu muun muassa vahingon aiheutumisen olosuhteiden, itsenäisen työnsuorittajan henkilöön liittyvien ominaisuuksien sekä isännän ja työnsuorittajan välisen suhteen pe- rusteella, jonka jälkeen näistä on etsitty toistuvia kaavoja ja yhdenmukaisuutta. Yhdis- tämällä oikeustapausanalyysia kirjallisuuteen, artikkeleihin ja asiantuntijoiden oikeusta- pauskommentteihin, tutkielmassa on systematisoitu ja jäsennelty niitä seikkoja, joiden vallitessa ulkopuolisen työnsuorittajan aiheuttaman vahingon voidaan katsoa tulevan työn toimeksiantajan ensisijaisesti korvattavaksi isännänvastuunsa perusteella joko so- pimukseen perustuen tai deliktivastuulla.

Tutkielman rakenne

Tutkielma on jaettu kuuteen päälukuun. Xxxxxxxxx jälkeen käsitellään ensin lyhyesti vahingonkorvauksen lähtökohtia, kuten muun muassa vahingon korvauskelpoisuutta sekä delikti- että sopimusperusteisen vastuun normipohjaa ja vastuuperusteita, kuten myös deliktiperusteisen isännänvastuun sijoittumista käsitteellisesti eri vastuuperustei- den välille. Luku 2 onkin luonteeltaan koko muuta tutkielmaa pohjustava luku, jonka päätavoite on taustoittaa myöhempää erottelua sopimusperusteisen ja sopimuksen

15 Kuusiniemi 2021. s. 1367.

xxxxxxxx isännänvastuun välillä ennen siirtymistä syvemmälle isännänvastuuseen ja var- sinaisiin tutkimuskysymyksiin.

Luvussa 3 käsitellään tarkemmin isännänvastuun normipohjaa sekä sopimuksen sisäi- sessä että ulkoisessa kontekstissa ja tehdään myös rajanvetoa näiden kahden vas- tuunormin välille. Luvussa 3.1 käydään läpi isännänvastuun moraalinen ja yhteiskunnal- linen tausta, eli syyt koko käsitteen olemassaololle ja ne asiat, joita isännänvastuulla ha- lutaan yhteiskunnassa välttää ja edistää. Tämän jälkeen luvussa 3.2 käsitellään isännän- vastuun vahingonkorvauslaista löytyvät soveltamisedellytykset ja niiden merkitys käy- tännössä. Alaluvussa 3.3. käydään läpi isännänvastuun syntytavat, eli vastuun perustu- minen joko deliktivastuuseen, erikoislainsäädäntöön tai sopimusvastuuseen, jonka jäl- keen luvussa 3.4 tuodaan vielä esiin vastuunormin valintaan liittyviä ongelmia.

Neljännessä luvussa isännänvastuuta käsitellään tarkemmin suhteessa kolmeen eri ul- kopuoliseen henkilöryhmään vahingonaiheuttajan roolissa. Näihin kuuluvat itsenäinen elinkeinonharjoittaja, josta isäntä vastaa puhtaasti VahL 3:1 §:n perusteella, täytäntöön- panoapulainen sekä vuokratyöntekijä. Luvussa 4.1 itsenäistä elinkeinonharjoittajaa kä- siteltäessä, isännänvastuun soveltumisedellytyksiä tarkastellaan vahingonkorvauslain nimeämien välittömien ehtojen ulkopuolella toimeksiantosuhteen pysyvyyden, työn laadun, elinkeinonharjoittajan käyttämän yritysmuodon sekä muiden olosuhteiden kautta. Tämän jälkeen luvussa 4.2 käsitellään vielä isännänvastuuta täytäntöönpano- apulaisesta ja lopulta tarkastelu siirretään luvussa 4.3 vastuuseen vuokratyöntekijästä, mikä sisältääkin piirteitä sekä sopimuksen ulkoisesta ja sopimusperusteisesta vastuusta vahingon syntytavasta ja olosuhteista riippuen.

Viidennessä luvussa käsitellään vielä lopullinen vastuunjako isännänvastuun piiriin kuu- luvasta vahingosta, eli korvauskäytäntö tilanteessa ja takautumisoikeuden laajuus sil- loin, kun vahingonaiheuttaja on itsenäinen elinkeinonharjoittaja, täytäntöönpanoapu- lainen tai vuokratyöntekijä. Lopulta kuudennessa luvussa vedetään yhteen tutkimuksen tulokset, eli miten isännänvastuun soveltumisala ulkopuolisen työnsuorittajan tapauk- sessa määräytyy ja miten isännänvastuun eri ilmenemismuodot osaltaan vaikuttavat vastuusuhteisiin ja vastuun lopulliseen laajuuteen.

VAHINGONKORVAUKSEN PERUSLÄHTÖKOHDISTA JA ERILAI- SISTA VASTUUTYYPEISTÄ

Vahingonkorvauksen peruslähtökohdat

Vahingon määritelmistä

Vahinko määritellään oikeuskirjallisuudessa usein vahingonkärsijän kohtaamaksi, ulko- puolisen toimijan aiheuttamaksi negatiiviseksi tapahtumaksi. Perinteisesti erilaisia va- hinkoja on jaettu kahteen kategoriaan sen perusteella, kohdistuvatko ne omaisuuteen vai ihmiseen. Esinevahingon kyseessä ollessa mahdollisia vahingosta aiheutuneita seu- rauksia ovat esimerkiksi omaisuuden arvon aleneminen tai omaisuuden tuhoutuminen, kun taas henkilövahinkojen tapauksessa vahinko voi johtaa loukkaantumiseen tai pa- himmillaan vahingonkärsijän16 kuolemaan.17 Perinteisestä kahtia jaottelusta poiketen, nykyään henkilö- ja esinevahinkojen lisäksi omaksi kategoriakseen tunnustetaan usein myös varallisuusvahingot. Varallisuusvahingot ovat usein seurausta henkilö- tai esineva- hingoista, mutta voivat olla myös aiemmasta vahingoista riippumattomia puhtaita va- rallisuusvahinkoja18. Toisin kuin muut vahinkotyypit, varallisuusvahingot käsittelevät usein hankalasti mitattavia tulevaisuuden mahdollisuuksia, jotka jäävät jonkin epäedul- lisen tapahtuman vuoksi toteutumatta, kuten esimerkiksi toteutumatta jäänyttä myyn- tiä tai kilpailuetua.

On tärkeää nähdä ero termien ”vahinko” ja ”korvattava vahinko” välillä, sillä kaikki va- hingot eivät suinkaan ole korvauskelpoisia19. Monesti päivittäisessä kielenkäytössä ter- miä ”vahinko” käytetäänkin laajasti kattamaan monenlaisia tapahtumia, joista useat ei- vät ole tämän tutkielman, saati edes minkään oikeudellisen kirjallisuuden kannalta olen- naisia. Puhekielisestä määritelmästään poiketen, tässä yhteydessä merkitykselliseksi tarkastelun kohteeksi on valittu pikemminkin Virtasen perusteoksessaan lanseeraama oikeudellisen vahingon käsite, jonka mukaan vahingoksi voidaan oikeustieteellisesti

16 Xxxxxxxx kärsimystä korvattaessa vahingonkärsijänä voitaneen tässä yhteydessä pitää surmansa saa- neen rinnalla myös tämän omaista.

17 Virtanen 2011. s. 7.

18 Hemmo 2005a. s. 149–153.

19 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 71.

relevantissa mielessä kutsua sellaista tapahtumaa, ”jossa jonkun oikeudellista asemaa on loukattu ja josta voi seurata korvausvastuu”20.

Vahingon määritelmää on oikeustieteessä käsitelty toki laajemminkin ja esimerkiksi Saarnilehto nostaa esille lisäksi määritelmän, jonka mukaan vahinko voidaan nähdä jon- kin ulkonaisen seikan aiheuttamaksi odottamattomaksi ja yleisesti haitalliseksi koetuksi muutokseksi. Kyseistä määritelmää mukaillen, tämän haitallisen muutoksen rahallinen arvio voidaan selvittää vertaamalla kahta erilaista tapahtumakulkua toisiinsa; toteutu- nutta skenaariota verrattaisiin siis muutoin vastaavanlaiseen, jossa vahinkoa ei vain kos- kaan päässyt sattumaan.21

Määritelmän mukaista ”vahingon odottamattomuuden” vaatimusta arvioidaan yleensä vahingonkärsijän näkökulmasta, sillä voidaan olettaa, että vahingonaiheuttajalla on usein edes jonkinasteinen ymmärrys siitä, millaisiin lopputuloksiin vahinkoa aiheuttanut teko voi pahimmillaan johtaa. Vahingon laajuuden määrittämistä kahta eri tapahtuma- kulkua vertaamalla pidetään kuitenkin yleisesti jokseenkin ongelmallisena, sillä onnistu- akseen tiedossa tulisi tällöin olla myös vaihtoehtoinen tulevaisuus, eli skenaariokuva siitä, millainen vahingonkärsijän tapahtumakulku olisi ollut ilman vahinkotapahtumaa.22 Sen lisäksi, että vaihtoehtoisten tapahtumakulkujen arvioiminen on haastavaa jo kaik- kein yksinkertaisimmissakin vahinkokuvissa, on myös täysin mahdollista, että vahingon aiheuttajan teko estää kokonaan jonkin mahdollisuuden käyttämisen tai muunlaisen po- sitiivisen kehityskulun toteutumisen. Sanomattakin on selvää, että edellisen kaltaisten tulevaisuusskenaarioiden toteen näyttäminen on kuitenkin monimutkaista ja avoimeksi jääkin, kuinka vahvaa ja korkealaatuista näyttöä erilaisten tapahtumakulkujen estymi- sestä voidaan realistisesti vaatia vahingonkorvausvaateiden tueksi.23

Edellä mainittujen menetelmien lisäksi, vahinkoa voidaan lähteä määrittelemään myös kysymällä, onko vahinkoa kärsineen osapuolen taloudellinen tilanne jonkin odottamat- toman sattuman vuoksi nyt heikompi kuin se olisi muuten ollut. Tässäkin määritelmässä

20 Virtanen 2011. s. 7–8.

21 Saarnilehto 2007a. s. 13–14.

22 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 9.

23 Hemmo 2005a. s. 145.

muun muassa Xxxxxxxxxxx näkee ongelmia sen vuoksi, että korvattavaksi ei tälläkään ta- valla voisi tulla muu kuin rahallisesti laskettava ja tarkkaan toteen näytettävä taloudelli- nen vahinko. Tämä taas jättäisi ulkopuolelle vahingonkorvauslaissakin korvattavaksi tun- nustetun henkilövahingosta aiheutuneen kivun ja säryn, sekä vieläkin vaikeammin mää- riteltävän henkisen kärsimyksen.24

Voidaankin sanoa, että vahinkomääritelmät eivät suinkaan ole täydellisiä, mutta erilaisia määritelmiä yhdistelemällä vahinkotapahtumia pystytään kattamaan melko hyvin. Usein tapahtuneen vahingon osoittaminen onkin itsessään suhteellisen yksinkertaista, mutta korvauksen määrän arviointi on sitten osaltaan taas huomattavasti hankalampaa. Vahingon synnyn osoittaminen korvausprosessin ensimmäisenä vaiheena kuitenkin luo tarvittavan perustan muulle korvauskelpoisuuden arvioinnille.

Vahingon korvauskelpoisuus

Vaikka vahinkoa voidaan osoittaa aiheutuneen, tämä ei vielä yksinään riitä perustamaan korvausvelvollisuutta millekään muulle taholle. Vahingonkorvausoikeudellisten perus- periaatteiden mukaisesti jokainen joutuu kärsimään itse omalle kohdalleen sattuvat epäedulliset vahinkotapahtumat, jollei ole esittää jotakin perusteltua syytä siihen, miksi kyseisen vahingon korvaamisen tulisi olla jonkin toisen vastuulla25.

Jotta korvausvelvollisuus voi syntyä toiselle henkilölle, pelkän vahingon syntymisen osoittamisen lisäksi vahinkotilanteen tulee täyttää myös muut yleiset korvauskelpoisuu- den edellytykset. Esimerkiksi vahingonkorvauslakiin perustuvan tuottamusvastuun koh- dalla edellytetään, että vahingon on täytynyt aiheutua tuottamuksellisen toiminnan seu- rauksena ja vahingon ja sen aiheuttaneen henkilön toiminnan välillä on oltava riittävä syy-yhteys, eli vahingon pitää pystyä osoittamaan olevan seurausta jostakin tietystä te- osta tai laiminlyönnistä.26 Vaatimus tuottamuksellisesta toiminnasta ei kuitenkaan aina edellytä sitä, että vahinkoa aiheuttanut luonnollinen henkilö pystyttäisiin yksilöimään ja varsinkin suurissa yrityksissä ja organisaatioissa tämä ei välttämättä olisi aina

24 Saarnilehto 2007a. s. 14.

25 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 11.

26 Saarnilehto 2007a. s. 24.

mahdollistakaan. Tällöin riittäväksi on katsottu niin sanottu anonyymi tuottamus, jolloin pelkkä yleiskuvaus vahingon aiheutumisen olosuhteista voi riittää osoittamaan, että joku korvausvelvollisen organisaation vastuupiiriin kuuluva taho on menetellyt moititta- vasti.27 Tämän lisäksi on myös olemassa erityistilanteita, joissa tuottamuksen puuttues- sakin pelkkä toimialan tai toiminnan laatu riittää korkeariskisen luonteensa vuoksi luo- maan korvausvelvollisuuden.

Riittävän syy-yhteyden vaatimus vahingon korvauskelpoisuutta arvioitaessa on siinä mielessä mielenkiintoinen, että sitä ei vahingonkorvauslaissa ole sen tarkemmin määri- telty eikä nimenomaisesti edes mainittu, vaan riittävän syy-yhteyden toteaminen on jää- nyt lähinnä oikeuskäytännön ja tuomioistuinten harkinnan varaan. Arviotavaksi tuleekin tällöin yleensä kysymys siitä, olisiko vahinko sattunut, jos väitetty vahingonaiheuttaja olisi toiminut tilanteessa toisin.28 Tässäkin arvioinnissa haasteita voi kuitenkin muodos- tua tietyn vahinkoa aiheuttaneen teon tai laiminlyönnin yksilöimisessä ja liittämisessä syntyneeseen vahinkoon.

Vaikka vahinkotapahtumien ajatellaan helposti olevan seurasta jonkin yhden tietyn va- hingonaiheuttajan teosta tai laiminlyönnistä, on myös mahdollista, että vahingon aiheu- tumiseen ovat vaikuttaneet useamman eri henkilön toimet, jotka ovat seuranneet toisi- aan syy-yhteysketjussa. Tällöin harkittaviksi tulevat kysymykset vastuun jakamisesta ketjun jäsenten kesken, mikä voikin toisinaan johtaa mielenkiintoisiin lopputuloksiin. Kun vahinkotapahtuma koostuu pohjimmiltaan useiden henkilöiden ja näiden eri toi- mien summasta, on esimerkiksi mahdollista, että vastuuketju katkeaa jossakin kohtaa niin sanotun väliin tulevan syyn vuoksi. Tällöin tilanteessa tuottamuksellisesti menetellyt ”ketjun käynnistäjä” ei välttämättä joudukaan itse korvausvastuuseen vahingosta. Koska vahinkoon johtaneet tapahtumaketjut ovat toisinaan huomattavan monimutkaisia, vas- tuulta välttymisen lisäksi kyseeseen voi myös tulla, että ketjun toiminnan yhteisvaiku- tuksesta aiheutuneet vahingot jaetaan erikseen korvattaviin ja korvaamatta jääviin. Vas- tuun kannalta merkityksellisenä voidaan pitää sellaista väliin tulevaa seikkaa, jonka vuoksi toiminnan vaikutukset eivät ole vahingonaiheuttajan hallinnassa ja syy-

27 Hemmo 2005a. s. 53.

28 Saarnilehto 2007a. s. 37–38.

yhteysketju voi siten muotoutua ennalta-arvaamattomalla tavalla.29 Tällainen vastuu- ketjun katkaiseva tekijä voisi olla esimerkiksi väitetystä vahingon aiheuttajasta riippu- maton kolmannen osapuolen toiminta tai vahingonkärsijän oma myötävaikutus vahin- gon syntymiseen.

Vahingonkorvauksen määrä, korvausvelvollisen vastuunkantokyky ja korvauksen kohtuullistaminen

Vahingonkorvauksen perusajatuksena on lievittää vahingosta vahingonkärsijälle aiheu- tuvia haitallisia seurauksia jakamalla ne vahingonkärsijän ja vahingonaiheuttajan kes- ken. Vaikka vahinkotapahtumasta aiheutuu aina ylimääräistä vaivaa ja kustannuksia, va- hingonkorvauksen avulla tämä aiheutunut haitta ei jää yksin vahingonkärsijän kannetta- vaksi. Lähtökohtana vahingonkorvausoikeudessa pidetään täyden korvauksen periaa- tetta, eli yleensä korvattavaksi tulee aiheutuneen vahingon täysi määrä, ellei korvausta nähdä tarpeelliseksi alentaa tai kohtuullistaa erityisistä syistä30. Tällaisia korvauksen määrään alentavasti vaikuttavia seikkoja ovat usein muun muassa vahingonkärsijän oma myötävaikutus vahingon syntymiseen tai jokin muu osaltaan vahingon aiheuttava seikka, joka ei varsinaisesti kuulu osaksi vahingonaiheuttajan korvausvastuun perusta- vaa tekoa.31

Itse vahinkotekoon liittyvien seikkojen lisäksi, korvausharkinnassa voidaan ottaa huomi- oon myös erilaisia sosiaalis-taloudellisia taustatekijöitä, kuten vahingon osapuolten eri- laiset taloudelliset asemat ja varsinkin korvausvelvollisen kantokyky. VahL 2:1 §:n mu- kaan vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuutto- man raskaaksi ottaen huomioon vahingon aiheuttajan ja vahinkoa kärsineen varallisuus- olot ja muut olosuhteet. Täyden korvauksen periaatteesta poikkeamista vahingon ai- heuttajan rajalliseen vastuunkatokykyyn vedoten voidaan pitää perusteltuna esimer- kiksi silloin, kun on selvää, että korvaukseen tuomittu ei tulisi tuloillaan ja varallisuus- asemallaan mitattuna koskaan selviämään täydestä korvausmäärästä. Vaikka korvaus- määrän alentaminen tai sovittelu vastuunkantokykyyn vedoten on verrattain

29 Hahto 2008. s. 22.

30 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 397.

31 Saarnilehto 2007a. s. 25.

harvinaista, sitä voidaan kuitenkin tietyissä harvoissa tilanteissa pitää perusteltuna. Esi- merkiksi vahingon aiheuttajan saattaminen täyteen maksukyvyttömyyteen ei ole yhteis- kunnan tai monesti vahingonkärsijänkään edun mukaista, mikäli korvausta ei tälläkään tavoin saada lopulta maksettua.

Vastuunkantokykyä ja sen ylittymistä tarkastellaan erilaisin edellytyksin sen perusteella, onko korvausvelvollisen asemassa luonnollinen henkilö vaiko oikeushenkilö, kuten esi- merkiksi osakeyhtiö. Elinkeinotoimintaa harjoittavilta yritykseltä edellytetään lähtökoh- taisesti toimivaa riskienhallintaa ja tämän lisäksi vahinkoriskejä voidaan myös hallita eri- laisin vakuutuksin. Mikäli riskienhallintakeinoja ei olla joko käytetty tai näissä ei ole saa- vutettu haluttuja tuloksia, minkäänlaisiin sovittelunormeihin ei pääsääntöisesti voida vedota.32 Huomioitavaa kuitenkin on, että yritysmuodon mukaisesti oikeushenkilön vas- tuu voi rajoittua yrityksen omiin varoihin ja siihen sijoitettuun pääomaan, jonka vuoksi esimerkiksi rajoitetusti vastuuvelvollisen osakeyhtiön omistajat eivät yhtiön konkurssin- kaan jälkeen ole henkilökohtaisessa vastuussa33 yrityksen vahingonkorvausvelasta.34

Vahingonkorvauksen kohtuullistaminen tai sovittelu onkin tavallisinta silloin, kun kor- vausvelvollisena on organisaation sijaan luonnollinen henkilö. Siinä missä yritysten ole- tetaan ottavan toiminnassaan olennaisimmat riskit huomioon, yksityishenkilöiltä vas- taavaa riskienhallintaa ja varajärjestelyjä ei voida vaatia samassa laajuudessa, sillä hei- dän kohtaamansa vahinkoriskit ovat yleensä huomattavasti pienempiä. Pienemmistä ris- keistä huolimatta yksityishenkilön realistisen maksukyvyn ylittävä vahingonkorvausvas- tuu ja siitä seuraava ylivelkaantuminen ovat merkittävän suuria ongelmia, jotka uhkaa- vat vahingonkorvausvelvollisen toimeentuloa ja pahimmillaan jopa mahdollisuuksia nor- maaliin elämään. Yksityishenkilön korvausvastuusta ja -velasta ei myöskään voi vapau- tua konkurssin kautta, kuten esimerkiksi rajatusti vastuuvelvolliset osakeyhtiöt35. Näi- den perusteiden valossa yksityishenkilöiden kohdalla vahingonkorvausvelvollisuutta

32 Hemmo 1996. s. 4.

33 Tähän mainittakoon harvinaisena poikkeuksena vastuun samastaminen tytäryhtiöketjuissa, joissa al- kuperäisten omistajien tavoitteena on selkeästi ollut keinottelutyyppinen vastuun välttely monimutkai- sen omistajarakenteen kautta.

34 Hemmo 1996. s. 5.

35 Hemmo 1996. s. 5.

voidaankin siis muita henkilölajeja herkemmin päätyä sovittelemaan tai joissakin har- voissa tilanteissa jopa poistamaan kokonaan, mikäli korvausvelvollisuus nähdään josta- kin syystä kohtuuttoman raskaaksi.36 Vastaavina painavina seikkoina sosiaalis-taloudel- lisen sovittelukynnyksen ylittävinä tekijöinä voitaisiin pitää muun muassa vahingon ai- heuttajan huonoa taloudellista tilannetta pitkäaikaisen työkyvyttömyyden johdosta ja sitä kautta vahingonkorvauksen merkittävyyttä hänen pitkäaikaiselle taloudelliselle toi- meentulolleen. Korvausvelvollisuudelta ei kuitenkaan näilläkään perusteilla yleensä voi täysin välttyä ja varsinkaan tahallisesta teosta aiheutunutta korvausvelvollisuutta ei tuo- mioistuimissa lähtökohtaisesti lähdetä lainkaan sovittelemaan. Eniten sovittelukäytän- nöllä onkin merkitystä silloin, kun vahinko on aiheutettu lievällä tuottamuksella tai huo- limattomuudella.

Xxxxx vahingonkorvauksen kohtuullisuutta tai kohtuuttomuutta päästään edes harkitse- maan, tulee olla ensin tiedossa aiheutuneen vahingon tarkka rahamääräinen arvo. Tä- män selvittäminen voi toisinaan olla myös haastavaa, sillä korvattavaksi tulee vahinko- tyypistä riippuen usein muutakin kuin jonkin rikkimenneen omaisuuden korjaus- tai jäl- leenhankintahinta. VahL 5:2 §:n mukaan esimerkiksi henkilövahinkojen yhteydessä voi- daan korvata tarpeellisten sairaanhoitokustannusten lisäksi ansionmenetystä, kipua ja särkyä sekä tilapäistä että pysyvää haittaa. Varsinkin kivun ja säryn hinnoittelu on haas- tavaa, sillä tämä perustuu lähinnä vahingonkärsijän subjektiiviseen kokemukseen, mutta nämäkin vahingonkorvaukset ovat kotimaisen vahingonkorvausoikeuden rikastumiskiel- lon periaatetta mukaillen pysyneet maltillisilla tasoilla. Yleensä oikeuskäytännössä onkin käytetty suhteellisen yhdenmukaista korvauslinjaa saman tyyppisten vammojen kesken, ja tämän lisäksi henkilövahinkojen korvauskäytännössä käytetään myös viitekehyksenä yleistä haittaluokitusta, jossa erilaiset vammojen ja sairauksien aiheuttamat haitat suh- teutetaan toisiinsa niiden suuruuden ja vaikuttavuuden mukaan37.

Henkilövahingoista poiketen, esinevahingoista sen sijaan on VahL 5:5 §:n mukaan kor- vattava korjauskustannukset, vahingosta aiheutuneet muut kulut sekä arvonalennus

36 Saarnilehto 2007a. s. 25.

37 Valtioneuvoston asetus työtapaturma- ja ammattitautilaissa tarkoitetusta haittaluokituksesta (768/2015).

taikka hukatun esineen arvo sekä tulojen vähentyminen. Tulojen vähentyminen ja var- sinkin puhtaiden varallisuusvahinkojen korvaaminen voi kuitenkin olla haastavaa, sillä nämä usein edellyttävät jonkinlaista spekulaatiota siitä, mitä olisi voinut tapahtua, jos vahinkoa ei olisi sattunut. Vahingon arvon määrittämiseksi voidaan käyttää useita erilai- sia metodeja tai eri metodien yhdistelmiä, kuten differenssioppia, skenaarioanalyysejä tai jopa tiettyjä tapahtumakulkuja tukevia asiantuntijalausuntoja38.

Sopimukseen perustumaton, eli deliktiperusteinen vastuu: normipohjasta ja erilaisista vastuuperusteista

Vahingonkorvauslaki yleislakina

Vahingonkorvausvelvollisuus voi syntyä monella eri tavalla, mutta syntyneen velvolli- suuden perusteena on pohjimmiltaan aina joko oikeustoimi tai laki. Luonnollisesti tällä tavoin katetaan kuitenkin sangen laaja joukko erilaisia tilanteita, jonka vuoksi vahingon- korvausoikeus on myös itsessään varsin moninainen ja laaja oikeudenala. Vaikka vahin- gonkorvauksista säännellään useissa eri laeissa, näistä tärkeimpänä voidaan mainita tuottamusvastuuta koskeva yleislaki, eli vahingonkorvauslaki.39

Sen lisäksi, että vahingonkorvauslailla vastataan suureen osaan vahingonkorvausoikeu- dellisista kysymyksistä, sitä pidetään vahingonkorvausoikeuden alalla myös niin sano- tusti toissijaisena yleislakina. Tämä tarkoittaa, että korvauskysymykset ratkaistaan va- hingonkorvauslain perusteella silloin, kun tilanteeseen ei sovellu mikään erityislaki tai osapuolten välillä ei ole sopimussuhdetta tai sellaista sopimusta, jossa vahingonkor- vauksesta olisi sovittu laista poikkeavasti. Yleislakina vahingonkorvauslakia voidaan siis lähtökohtaisesti soveltaa kaikkiin sellaisiin tilanteisiin, joissa muuta sääntelyä ei ole. Tä- män lisäksi vahingonkorvauslaista ilmeneviä yleisiä korvausperiaatteita voidaan käyttää myös täydentämään muuta lainsäädäntöä tai sopimusta, mikäli korvauskysymyksiä ei voida suoraan ratkaista näiden perusteella.40

Toissijaisena lakina vahingonkorvauslaki on alisteinen muussa laissa säädettyihin kor- vausnormeihin nähden. Mikäli tapaukseen pätevästä vahingonkorvausvelvollisuudesta

38 Xxxx, Xxxxxxxxxxx, Wikberg 2010. s. 72–74.

39 Saarnilehto 2007a. s. 16.

40 Virtanen 2011. s. 11.

on siis säännös muussa laissa, tämä syrjäyttää kaikki vahingonkorvauslain säännökset samasta aiheesta. Tätä mekanismia kutsutaan vahingonkorvauslain väistymisperiaat- teeksi.41

Väistymisperiaatteesta huolimatta voi kuitenkin ilmetä tilanteita, joissa samaan vahin- koon olisi mahdollista soveltaa yhtä aikaa useampaa tuottamusvastuun piiriin kuuluvaa korvausjärjestelmää, esimerkiksi vaikka sekä vahingonkorvauslakia että jotakin erityisla- kia. Jos usean korvausjärjestelmän samanaikainen soveltaminen hyväksytään, on kyse rinnakkaisperiaatteesta. Tällöin vahingosta voitaisiin periaatteessa tuomita korvaukseen kummalla tahansa perusteella. Vastaavissa tilanteissa korvausvastuun perusteet tulee arvioida kummankin korvausjärjestelmän osalta itsenäisesti, mutta perusperiaatteena on, ettei väistymisperiaatetta voi tälläkään tavalla kiertää eikä samasta vahingosta voi vahingonkorvausoikeuden perusperiaatteiden mukaisesti tuomita korvausta kahden eri normiston perusteella. Rinnakkaisperiaatetta soveltamalla voidaan kuitenkin päästä sel- laiseen lopputulokseen, jossa korvausvastuuta ei synny lainkaan yhdellä perusteella, mutta sen sijaan toisella syntyy.42

Korvaukseen tuomitseminen kahden eri korvausjärjestelmän perusteella olisi vahingon- korvausjärjestelmän perusperiaatteiden vastaista jo senkin vuoksi, että tämä johtaisi va- hingonkorvauksien maksamiseen moninkertaisena, mikä taas parantaisi vahingonkärsi- jän asemaa alkutilanteeseen verrattuna. Moninkertaiset korvaukset rikkoisivat suoma- laisessa vahingonkorvausjärjestelmässä noudatettua rikastumiskiellon periaatetta, jonka mukaan vahingonkorvauksen avulla pyritään ainoastaan palauttamaan vahingon- kärsijälle vahinkoa edeltänyt varallisuusasema ja mikään tämän ylittävä korvaus ei siten tule kysymykseen.43

Mielenkiintoista on kuitenkin huomata, että vahingonkorvauslaissa on itsessään eräs si- säisesti hyväksyttävä rinnakkaisperiaate. Tämä aiheutuu isännänvastuusta, sillä vahin- gonkorvauslain 2:1 §:n mukaan työnantaja voi joutua korvausvastuuseen oman

41 Saarnilehto 2007a. s. 30.

42 Saarnilehto 2007a. s. 35–36.

43 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 397.

tuottamuksensa perusteella ja lain 3:1 §:n nojalla myös työntekijän tai tähän rinnastet- tavan tahon aiheuttamasta vahingosta.44

Korvausvastuu perustuen deliktivastuuseen

Vahingonkorvausvastuuta pidetään sopimuksen ulkoisena silloin, kun vastuu ei perustu osapuolten väliseen sopimukseen. Kun syntyneen vahingon korvaamisesta ei ole erik- seen ennalta säädetty osapuolten välisellä tahdonilmauksella, korvausharkinnan kan- nalta tärkeimmässä roolissa on vahingonkorvausoikeuden sopimuksen ulkopuolinen normisto, eli mahdolliset tilanteeseen liittyvät erityislait, näille alisteisena yleislakina va- hingonkorvauslaki sekä relevantti oikeuskäytäntö. Tämän lisäksi myös joihinkin täysin vahingonkorvausoikeuden ulkopuolisiin lakeihin voi sisältyä yksittäisiä, esimerkiksi lain rikkomisen seurauksena vahingonkorvausvastuun luovia säädöksiä45.

Sopimukseen perustumattoman, eli deliktiperusteisen vahingon korvauskelpoisuus edellyttää aina vähintäänkin yhden pätevän vastuuperusteen olemassaoloa. Tästä huo- limatta mikään ei toisaalta myöskään estä sitä, etteikö korvausvastuu voisi syntyä use- ammalla vastuuperusteella yhtä aikaa. Vastuuperuste edustaa osaa siitä tosiseikastosta, jonka vallitessa korvausvelvollisuus syntyy46. Deliktivastuusta puhuttaessa erilaiset vas- tuuperusteet voidaan jakaa tuottamusvastuuseen, korostuneeseen huolellisuusvelvolli- suuteen perustuvaan vastuuseen sekä ankaraan vastuuseen.

Tuottamusvastuu

Henkilön tuottamukseen perustuva vastuu on yksi vahingonkorvausoikeuden perusläh- tökohdista ja vastuuperusteista ainoa, joka ylipäätään nimetään vahingonkorvauslaissa. VahL 2:1.1 §:n mukaan vahingonkorvausvelvollinen on sellainen henkilö, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, ellei samasta laista itsestään muuta johdu. Tämän niin kutsutun yleissäännön tarkoituksena on luoda yhteiskuntaan sellaiset toimintaolosuhteet, joissa luonnolliset henkilöt ja oikeushenkilöt käyttäytyisivät tois- tensa omaisuutta ja terveyttä kohtaan sillä tavoin kunnioittavasti, ettei toisille

44 Saarnilehto 2007a. s. 36.

45 Norros 2018. s. 35–36.

46 Hemmo 1998. s. 5.

aiheutettaisi vahinkoa tahallaan tai huolimattomuudellaan. Vastaavan moraalikadon torjumisen lisäksi tuottamusvastuun yleissäännöllä rajataan myös tietyin tavoin aiheu- tuneita vahinkoja kokonaan korvausvastuun ulkopuolelle.47

Vaikka tuottamus käsitteenä mainitaankin vahingonkorvauslaissa sekä muutamassa eri- tyislaissa, se kuitenkin kuuluu niihin oikeusnormeihin, joita ei missään laissa käsitellä tai määritellä sen tarkemmin. Koska mitään virallista kaikenkattavaa tuottamuskäsitettä ei ole olemassa, tuottamusta lähdetäänkin usein määrittelemään muiden oikeuslähteiden kautta. Suurta painoarvoa tuottamuksen arvioinnissa on annettu muun muassa lain esitöille ja sille mitä säädöksellä on haluttu tarkoittaa sekä tämän perusteella vakiintu- neella oikeuskäytännölle, joista varsinkin KKO:n ennakkoratkaisut muodostavat laajalti pohjan tulevalle arvioinnille. Lainsäädännöstä löytyvän virallisen tuottamusmääritelmän puuttumisesta voidaan nähdä olevan se hyöty, että tuottamus käsitteenä sopeutuu joustavasti yhteiskunnan muutoksiin ja sitä voidaan hyödyntää oikeuskäytännössä ”ajan hengen” mukaisesti ilman, että sen perusmääritelmää tarvitsee muuttaa.48

Yleisessä käytössä tuottamusvastuun käsite on vakiintunut kattamaan vahingot, jotka on aiheutettu joko tahallisesti tai huolimattomuudella. Tällöin voidaankin sanoa, että tuottamusvastuun syntyminen on siis seurausta yleisen huolellisuusvelvoitteen rikkomi- sesta.49 Yleiselle huolellisuusvelvoitteelle ei ole olemassa mitään universaalia määritel- mää, joten tuottamusharkinnassa on otettava usein huomioon erilaisia yhteiskunnallisia käyttäytymissääntöjä, jotka auttavat määrittämään millainen toiminta on kussakin tilan- teessa riittävää ja millaista käyttäytymistä yhteiskunnan jäseniltä voidaan odottaa. Vaa- dittava huolellisuusaste voidaan myös määrittää toimialakohtaisesti ja toisinaan jopa ta- pauskohtaisesti, joten tuottamus on käsitteenä varsin joustava.50 Tästä esimerkkinä toi- mii myös se, että tuottamusedellytysten täyttymistä arvioidaan normaalista poikkea- valla tavalla silloin, kun vahinkoa aiheuttanut henkilö on alaikäinen, syyntakeeton tai muuten alentuneesti toimintakykyinen51. Tällöin arvioinnissa voidaan yhä käyttää

47 Ståhlberg, Karhu. 2013. s. 7.

48 Virtanen 2011. s. 89–94.

49 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 73.

50 Virtanen 2011. s. 89–91.

51 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 73.

normaalin tuottamusvastuun mukaista vaatimustasoa, mutta lieventää sitä ottamalla vahingonaiheuttajan ikä tai muut olosuhteet huomioon kohtuulliseksi katsotulla tavalla. Sanomattakin on selvää, että toimintavaatimukset vahinkotilanteessa jäävät silti sangen avoimiksi ja siten yhä tapauskohtaisen harkinnan varaan.52

Tuottamusvastuun ääripäistä tahallisuus on kenen tahansa helppo ymmärtää, mutta sen sijaan huolimattomuutta voidaan ilmentää monin eri tavoin, joista kaikki eivät riitä pe- rustamaan vahingonkorvausvelvollisuutta. Huolimattomuus käsitteenä voidaan jakaa erikseen törkeään, tavalliseen ja lievään huolimattomuuteen sekä tapaturmaan. Näistä huolimattomuuden asteista tuottamusvastuun on nähty kattavan vahingot ainakin lie- vään huolimattomuuteen saakka, mutta tapaturman on sen sijaan katsottu olevan lie- vääkin huolimattomuutta lievempi ja niin sanotusti parempi syy vahingon aiheutumi- selle. Vahingonkorvausoikeudellisessa kontekstissa tapaturmalla viitataankin usein va- hingon tuottamuksettomaan aiheuttamiseen, joten korvausvastuun syntyminen tällä perusteella on lähtökohtaisesti mahdollista ainoastaan silloin, kun vahinko on aiheutu- nut ankaran vastuun piirissä. 53

Rikosoikeudessa annetaan tavallisesti siviilioikeudellista vahingonkorvausoikeutta enemmän painoarvoa erolle tahallisuuden ja muun tuottamuksen välillä, mutta vahin- gonkorvausoikeudessa tämä ei samassa määrin ole tarpeellista, sillä VahL 2.1 §:n mu- kaan jo pelkän tahallisuutta lievemmän tuottamuksen osoittaminen riittää perusteeksi täysimääräiseen korvausvelvollisuuteen siinä missä tahallisuuskin. Ero tahallisuuden ja muun tuottamuksen välillä, kuten myös erilaiset syyllisyys- ja huolellisuuskysymykset, tulevatkin vahingonkorvausoikeudessa yleensä pohdittavaksi lähinnä vain korvauksen sovittelun yhteydessä sekä tietyissä erityistilanteissa. Tällaisiin erikoistilanteisiin lukeu- tuu myös isännänvastuu, jolloin työntekijän oman korvausvastuun olemassaolo ja sen laajuus riippuvat vahvasti tästä erosta toiminnan tahallisuuden ja muun tuottamuksen välillä.54

52 Hemmo 2005a. s. 34.

53 Hemmo 2005a. s. 24.

54 Saarnilehto 2007a. s. 48–49.

Tuottamusta voi ilmentää aktiivisen teon lisäksi laiminlyönti, eli toisin sanottuna passii- visuus silloin, kun vahingon syntyminen olisi voitu aktiivisella toiminnalla estää koko- naan tai syntynyttä vahinkoa olisi voitu onnistua rajaamaan. Harkittavaksi tällöin tulee, olisiko henkilöllä ollut velvollisuus toimia kyseisessä tilanteessa ja näin omalla toimin- nallaan estää vahingon syntyminen.55 Vahinkoa aiheuttaneen tuottamuksellisen teon käsittely on monesti yksinkertaisempaa kuin vastaavan laiminlyönnin, sillä tällöin tulee vain arvioida tietyn tapahtuneen toiminnan moitittavuutta. Xxxxxx vahinkoa aiheutta- neen teon toteen täyttäminen ei kuitenkaan itsessään vielä riitä osoittamaan tuotta- musta, vaan tämän jälkeen tulee harkittavaksi se, millä tavalla tilanteessa on mene- telty.56 Vahingonkorvausoikeudessa korvausvelvollisuuden perustaa yhdessä teon oi- keudenvastaisuus, eli lain ja hyvän tavan vastaisuus, sekä teon syyksiluettavuus, mistä voidaankin johtaa, että korvausvastuuta ei siis synny, mikäli vaikkapa vamman tai muun vastaavan haitan aiheuttanut teko on oikeusjärjestyksessä hyväksytty. Tällainen tilanne voisi olla kyseessä esimerkiksi lääkärin operoidessa potilastaan tai poliisin rajoittaessa itselleen tai muille vaaraksi olevan henkilön liikkumista.57

Jäljemmän tarkastelun kannalta on myös tärkeä huomata, että tuottamus vastuuperus- teena ei koske ainoastaan luonnollisia henkilöitä, vaan myös oikeushenkilö voi syyllistyä tuottamukseen.58 Tällöin esimerkiksi osakeyhtiö on vastuussa hallituksensa tai toimitus- johtajansa toimessaan tuottamuksella aiheuttamista vahingoista.

Korostuneeseen huolellisuusvelvoitteeseen perustuva vastuu

Korostuneeseen, tai korkea-asteiseen huolellisuusvelvoitteeseen perustuva vastuu lue- taan toisinaan osaksi tuottamusvastuuta, mutta käytännön merkitykseltään se sijoittuu määritelmällisesti tuottamusvastuun ja ankaran vastuun välimaastoon. Korostuneeseen huolellisuusvelvoitteeseen perustuvan vastuun voidaan nähdä olevan lähinnä juuri tuot- tamusvastuuta siksi, että vastuuperusteen luoma korvausvelvollisuus ei ole täysin

55 Virtanen 2011. s. 95–96.

56 Virtanen 2011. s. 95–96.

57 Saarnilehto 2007a. s. 48.

58 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 73.

tuottamuksesta riippumatonta, vaikkakin tuottamuksellinen elementti voi olla hyvin heikko.59

Vastuun perusajatuksena on siis parantaa vahingonkärsijän asemaa tietyntyyppisissä va- hinkotilanteissa tekemättä kuitenkaan vastuuta täysin tuottamuksesta riippumatto- maksi ankaraksi vastuuksi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että huolelliseksi katsotun toi- minnan vaatimustaso on tietyissä tilanteissa asetettu tavallista tuottamusvastuuta kor- keammalle.60 Koska vastuuperuste tulee kyseeseen vain sellaisen toiminnan, teon tai laiminlyönnin kohdalla, jonka yhteydessä edellytetään normaalia suurempaa huolelli- suutta jo puhtaasti toiminnan luonteen vuoksi, vahingonkorvausvastuuseen on siis mah- dollista joutua, vaikkei vahingonaiheuttaja tavallisin standardein arvioituna välttämättä olisi tehnyt mitään moitittavaa61.

Edellä mainitun kaltaisiin korostuneen huolellisuusvelvoitteen tilanteisiin lukeutuvat muun muassa erilaiset aiheutuneen vaaran lähdettä koskevat tilanteet, kuten koneen, laitteen ja kiinteistön omistajan vastuu sekä yleisen tilan pitäjän vastuu. Korvausvelvol- lisuus on siis tällöin seurausta puhtaasti siitä, että vahinkoa aiheuttaneen seikan turval- lisuus on ollut omistajan tai tilan pitäjän vastuulla ja tässä on ollut puutteita, jotka ovat omalta osaltaan mahdollistaneet vahingon aiheutumisen. Korvausvelvollisuuden kan- nalta ei ole merkityksellistä, onko tämä niin sanottu vahingonaiheuttaja ollut puutteista tietoinen, jolloin myös piilevät virheet riittävät korvausvelvollisuuden muodostumi- seen.62 Näyttövelvollisuus olosuhteiden turvallisuudesta ja täydestä tuottamuksen puutteesta on tilojen tai muun vastaavan ympäristön ylläpitäjällä63.

Kotimaisessa oikeuskäytännössä korostuneen huolellisuusvelvoitteen alle lukeutuvasta vastuusta tavallisimpia esimerkkejä ovat erilaiset talvikunnossapitoon liittyvät vahinko- tilanteet yleisillä teillä ja kiinteistöjen piha-alueilla. Tyypillinen vahinkotapahtuma

59 Hahto 2008. s. 7.

60 Hemmo 2005a. s. 36.

61 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 74.

62 Hahto 2008. s. 7.

63 Hemmo 2005a. s. 37.

voisikin olla vaikkapa talvisaikaan puutteellisen hiekoituksen vuoksi vastaavasta tapah- tunut liukastuminen asunto-osakeyhtiön pihalla.

Ankara vastuu

Ankara vastuu on luonteeltaan objektiivista ja tuottamuksetonta vastuuta, mikä tarkoit- taa, että vahingonkorvausvelvollisuus syntyy, vaikka asianosaisen henkilön toiminnassa ei olisi ollut mitään moitittavaa ja vahingonaiheuttaja kykenisi vielä todistamaan mene- telleensä kaikin puolin huolellisesti64. Toisin sanottuna vastuun syntymiseksi ei siis edel- lytetä olettamusta tahallisuudesta tai yleisen huolellisuusvelvoitteen rikkomisesta. An- karaa vastuuta sovelletaan lähtökohtaisesti sellaisiin toimintoihin, joissa on mukana huomattava vahingonvaara ja tuottamuksellinen vastuu ei toisi riittävästi turvaa muille yhteiskunnan jäsenille vahinkotilanteissa.65

Kirjoitetun lain osalta ankaraa vastuuta esiintyy tietyissä erityislaeissa, kuten esimerkiksi raideliikennevastuulaissa (5.2.1999/113), ilmailulaissa (7.11.2014/864), liikennevakuu- tuslaissa (17.6.2016/460), laissa eräiden ympäristölle aiheutuneiden vahinkojen korjaa- misesta (29.5.2009/383), ydinvastuulaissa (8.6.1972/484), tuotevastuulaissa (17.8.1990/694), potilasvakuutuslaissa (22.8.2019/948) ja tietosuojalaissa (5.12.2018/1050). Kuten näistä erityislaeistakin käy ilmi, poikkeuksellisen vahingonvaa- ran aiheuttaviin toimintoihin luetaan varsinkin erilaiset tavat tuottaa energiaa, liiken- nöinti monessa eri muodoissaan, vaarallisiin ja vahingollisiin aineisiin ja tuotteisiin liit- tyvä toiminta sekä suojatun tiedon tallentaminen ja käyttö66.

Laista riippuen, osa ankaran vastuun pohjalta vahingonkorvausvastuun luovista nor- meista perustaa vahingonkorvausvastuun vahingonaiheuttajalle itselleen, kun taas osassa korvaus perustuu vakuutuspohjaisiin korvausjärjestelmiin. Erityislainsäädännön ulkopuolella tietyt toiminnat ovat myös tulleet ankaran vastuun piiriin oikeuskäytän- nössä tapahtuneen kehityksen ja vakiintumisen kautta. Tutkielman kontekstissa rele- vanttia on kuitenkin puhua yksinomaan vahingonkorvausmuotoisesta ankarasta

64 Hemmo 2005b. s. 28.

65 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 74.

66 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 74.

vastuusta, jota löytyy lainsäädännöstä muun muassa tuotevastuulaista, raidevastuu- laista sekä laista eräiden ympäristölle aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta. 67

Ankaran vastuun piirissä toiminnan harjoittaja vastaa lähtökohtaisesti kaikkien niiden toimijoiden teoista, joista ankaran vastuun alueelle luettava vahinko aiheutuu. Toimin- nan harjoittajan vastuun piiriin kuuluvat siten myös työntekijöidensä aiheuttamat vahin- got.68 Tässä yhteydessä tärkeimpinä työnantajavastuun perustajina vahingonkorvaus- lain ulkopuolella voidaan mainita ainakin raideliikennevastuulaki ja merilaki.69

Isännänvastuun sijoittuminen eri vastuun lajien välille

Toisinaan korvausvastuu voi perustua myös muun kuin korvausvelvollisen henkilön ta- halliseen tai tuottamukselliseen toimintaan.70 Isännänvastuu onkin vastuutyyppinä var- sin mielenkiintoinen, sillä se ei puhtaasti kuulu tuottamusvastuun eikä ankaran vastuun alle, vaikka siinä on selkeitä piirteitä kummastakin.

Isännänvastuulla on vastuun syntymekanismin kannalta paljon yhteistä korostuneen huolellisuusvelvoitteen alle lukeutuvan toiminnan kanssa71, sillä vastaavilla ”harmaan alueen” vastuutyypeillä korvausvelvollisuus voi seurata pelkästään siitä, että vahingon aiheuttaneen seikan turvallisuus on omistaja-aseman, tilan pitämisen tai juuri työnan- taja-aseman perusteella tietyn henkilön vastuulla. Vastuuseen voi joutua pelkän aseman perusteella, vaikkei olisi ollut itse millään lailla osallinen vahingon syntymiseen tai edes tietoinen vahinkoon mahdollisesti johtaneista turvallisuuspuutteista. Vaikka näin synty- vää korvausvelvollisuutta ei voida täysin mieltää tuottamuksesta riippumattomaksi, on kuitenkin turvallista sanoa, että vahingon aiheutumisen tuottamuksellinen elementti on ainakin tältä kannalta tarkasteltuna varsin heikko72.

Isännänvastuun luokittelussa joko tuottamusvastuun tai ankaran vastuun alueelle kyse on lähinnä ongelmasta näkökulman valinnan kanssa, sillä vastuu näyttäytyy hyvin

67 Hemmo 2005a. s. 91.

68 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 222.

69 Ks. raideliikennevastuulaki 3.1 § ja 5.1 § sekä merilaki 7:1 §.

70 Saarnilehto 2007a. s. 15.

71 Muun muassa koneen ja laitteen, kiinteistön omistajan sekä yleisen tilan pitäjän vastuu.

72 Hahto 2008. s. 7.

erilaisena riippuen siitä, tarkastellaanko korvausvastuun perustavaa vahinkoa työnanta- jan vai työntekijäosapuolen näkökulmasta. VahL 3:1 §:n mukaan työnantaja on velvolli- nen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä tai tähän rinnastettava taho virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Kuten lainkohdasta voidaan huomata, isännänvas- tuun syntyminen on seurausta työntekijätahon virheestä tai laiminlyönnistä, jolloin ai- nakin vahinkoa aiheuttanut työntekijä on selvästi syyllistynyt tuottamukselliseen toimin- taan. Koska vahingonkorvausoikeudellisen tuottamuksen voidaan osoittaa olevan ole- massa edes tälle yhdelle tilanteessa vaikuttaneelle osapuolelle, työntekijäosapuolen nä- kökulmasta tarkasteltuna tilanne täyttää tuottamusvastuun kriteerit. Tässä mielessä isännänvastuuta voidaan siis perustellusti pitää osana tuottamusvastuuta.

VahL 2:1 §:n yleisestä korvaussäännöstä poiketen, isännänvastuun piirissä aiheutetusta vahingosta seuraava korvausvelvollisuus ei kuitenkaan lankea vahingon tosiasiallisesti aiheuttaneelle osapuolelle, eli työntekijälle tai tähän verrattavalle taholle, vaan korvaus- seuraamukset kantaa ensisijaisesti työnantaja. Työnantaja onkin isännänvastuunsa pe- rusteella korvausvastuussa työntekijätahon työssä tuottamuksellaan aiheuttamista va- hingoista täysin isännän omasta toiminnasta riippumatta. Vastuu syntyy, vaikkei isäntä olisi millään lailla myötävaikuttanut vahingon syntymiseen ja tämän oma toiminta olisi- kin ollut kaikin puolin virheetöntä. Tyypillistä on myös, että ainut toteen näytettävä tuot- tamus ja yhteys vahinkoon löytyy itse vahingon aiheuttaneelta työtekijältä tai muulta tähän rinnastettavalta taholta.

Koska isännän on siis mahdollista joutua korvausvastuuseen pelkästä työnantaja-ase- mastaan johtuen eikä isännän omaa tuottamusta tarvitse lainkaan pystyä osoittamaan korvausvastuun edellytyksenä, tältä kannalta tarkasteltuna voidaan pätevästi argumen- toida isännänvastuun edustavan ainakin työantajaosapuolelle vastuulajiltaan ankaraa vastuuta.

Sopimuksen sisäisen vahingonkorvausvastuun perusteet

Korvausvastuu sopimukseen perustuen

Toisin kuin sopimuksen ulkoisen vastuun tapauksessa, sopimusperusteisesta vahingon- korvausvastuusta ei ole olemassa mitään yleislakia, vaan korvausnormisto koostuu

pääasiassa lakiin kirjaamattomista säännöistä ja periaatteista73. Näiden lisäksi sopimus- perusteisen vastuun erityisistä tyyppitilanteista säädellään myös eräissä erityislaeissa, kuten esimerkiksi kuluttajansuojalaissa (20.1.1978/38) ja kauppalaissa (27.3.1987/355). Huomattavaa kuitenkin on, että sopimusperusteista korvausvastuuta kahden elinkei- nonharjoittajan välillä käsittelevät lait ovat suurelta osin sopimusvapauteen perustuen dispositiivisia, mikä tarkoittaa, että lainsäädännöstä voidaan poiketa yksinkertaisesti so- pimalla asiasta toisin osapuolten välillä.

Sopimusperusteinen korvausvastuu syntyy yleensä silloin, kun sopimusosapuoli ei täytä asianmukaisella tavalla omaa sitoumustaan, sopimusta on rikottu ja velvoitteista ei ole suoriuduttu osapuolten ennalta määrittelemällä tavalla74. Vahingonkorvausvelvollisuus voi syntyä yhtä lailla sopimusta purettaessa kuin myös sopimuksen voimassaoloaikana ja mahdollisiin korvattaviin eriin voivat kuulua muun muassa sopimusrikkomuksen ai- heuttamat reklamaatio- ja selvittelykustannukset, kulut sivullisella teetetystä oikaisusta, tulon menetys tai vaikkapa virheen aiheuttama henkilö- tai esinevahinko75.’

Toisin kuin lakisääteisessä vastuussa, sopimusperusteisessa vastuussa käytetään ylei- sesti käänteistä todistustaakkaa. Tämä tarkoittaa, että vahingonkärsijän tulee vain osoit- taa kärsineensä vahinkoa sopimuskumppaninsa menettelystä johtuen, jonka jälkeen so- pimuskumppani on automaattisesti tästä vastuussa, ellei tämä kykene erikseen osoitta- maan, että vahingonkorvausedellytykset eivät ole hänen osaltaan olemassa76.

Koska vastuu syntyy oikeustoimeen perustuen, sopimuksen sisäisessä vastuussa vastuu- perusteet ovat myös erilaisia, kuin mitä deliktivastuun yhteydessä on esitetty. Sopimuk- sen sisäisessä vastuussa vastuuperusteet perustuvat lähtökohtaisesti kirjoitettuun lakiin ja nämä voidaan jakaa kontrolli-, ekskulpaatio- ja tuottamusvastuuseen sekä hieman harvinaisemmin ilmeneviin poikkeuksettomaan ja ankaraan vastuuseen.

Kontrolli-, tuottamus- ja ekskulpaatiovastuu

73 Norros 2007. s. 93–94.

74 Saarnilehto 2007a. s. 15.

75 Hemmo 2008. s. 451.

76 Hoppu, Hoppu, Hoppu 2020. s. 292–293.

Kontrollivastuun perusteella korvataan ainoastaan välittömiä vahinkoja, jotka ovat ai- heutuneet tuotteen virheestä tai viivästymisestä. Suorituksen virheellisyys johtaa vas- tuuperusteen mukaisesti suoraan korvausvelvollisuuteen, ellei sopimusvelallinen pysty osoittamaan suoritusvirheen johtuneen ylivoimaisesta esteestä. Tällöin edellytetään, että este on ollut hänen vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella, sopimuksentekohet- kellä ennakoimaton sekä sellainen, jota ei myöskään ole voitu kohtuudella välttää tai sen seuraamuksia estää.77

Koska kontrollivastuulla korvataan vain välittömiä vahinkoja, välilliset vahingot sen si- jaan jäävät korvattavaksi tuottamusvastuun piiriin. Kauppalain 13:67 §:n mukaan välilli- senä vahinkona pidetään sellaista vahinkoa, joka aiheutuu tuotannon tai liikevaihdon keskeytymisestä tai vähenemisestä, muun omaisuuden kuin myydyn tavaran rikkoutu- misesta tai myydyn tavaran kelvottomuudesta käyttötarkoitukseensa. Välillisenä vahin- kona voidaan tässä yhteydessä pitää myös saamatta jäänyttä voittoa sivullisen kanssa täyttämättä jääneestä sopimuksesta aiheutuen tai muuta saman kaltaista vaikeasti en- nakoitavaa vahinkoa.

Sopimusoikeudellisessa kontekstissa tuottamusvastuuta pidetään kontrollivastuuta hie- man vaikeammin täytettävissä olevana vastuuperusteena ja esimerkiksi kauppa- ja ku- luttajansuojalain mukaan tuottamuksen puuttuminen rajaa tietyt vahingot kokonaan korvausvastuun ulkopuolelle78. Käytännössä tarkka rajanveto välillisten ja välittömien vahinkojen välille voi kuitenkin olla haastavaa, mikä osaltaan aiheuttaa ongelmia oikean vastuuperusteen valinnalle.

Ylipäätään kaikki sopimustyypit ja sopimusperusteiset vahingot eivät kuitenkaan sovellu jaettavaksi joko kontrolli- tai tuottamusvastuun alle. Tässä yhteydessä omana vastuupe- rusteenaan tulee mainittavaksi myös ekskulpaatiovastuu, jota voidaan pitää kääntei- seen todistustaakkaan perustuvana tuottamusvastuun versiona. Ekskulpaatiovastuuta sovellettaessa suoritushäiriön toteamisen jälkeen korvausvastuuseen tuomitseminen ei edellytä velallisen toiminnan huolellisuuden arviointia ja tämän tuottamuksellisen

77 Hemmo 2005a. s. 301–302.

78 Hemmo 2005b. s. 19.

menettelyn toteamista, vaan tuottamuskysymys tulee ylipäätään selvitettäväksi ainoas- taan, jos velallinen väittää menetelleensä huolellisesti. Korvausvastuulta kuitenkin väl- tytään, mikäli velallinen onnistuu todistamaan menetelleensä kaikin puolin huolellisesti. Ekskulpaatiovastuu vastuuperusteena korostuu varsinkin sellaisissa sopimustilanteissa, joissa toinen sopimusosapuoli pitää hallussaan sopimuskumppaninsa omaisuutta, kuten esimerkiksi erilaisten säilytys- ja neuvontapalveluiden yhteydessä.79

Ankara ja poikkeukseton vastuu

Kontrolli-, tuottamus- ja ekskulpaatiovastuun lisäksi sopimusoikeudessa esiintyy myös tietyissä yhteyksissä poikkeuksetonta ja ankaraa vastuuta. Nämä ovat perusluonteel- taan hyvin samankaltaisia ja ne voidaan jopa kumpikin käsittää ankaran vastuun eri muo- doiksi, jonka vuoksi niitä ei monesti käsitellä erillään. Suurin ero näiden kahden vastuu- perusteiden välillä löytyy kulloinkin käytettävissä olevista vapautumisperusteista.

Poikkeukseton vastuu liitetään usein kuluttajasuhteisiin ja irtaimeen kohdistuviin suori- tusvirheisiin. Tämän lisäksi vastuuperuste voi kuitenkin tulla kyseeseen silloin, kun elin- keinonharjoittaja erityisesti sitoutuu vastaamaan jostakin tietystä seikasta, mutta tämän suoritus ei lopulta vastaakaan sovittua.80 Tällöin palveluntarjoaja tai myyjä vastaa vir- heellisen suorituksen aiheuttamista välittömistä vahingoista aina, eikä mitkään perus- teet vastuusta vapautumiselle tule kysymykseen, ylivoimainen este mukaan lukien.81

Muu ankara vastuu on hyvin lähellä poikkeuksetonta vastuuta ja oikeastaan ainoana erottavana seikkana voidaankin pitää näistä ainoastaan ankaran vastuun piirissä esiinty- viä vapautumisperusteita, jotka nekin kuitenkin ovat hyvin suppeat. Yleisesti ankaran vastuun alle voidaan laskea kuuluvaksi esimerkiksi myyjän vastuu oikeudellisesta vir- heestä irtaimen kaupassa sekä velallisen velvollisuus maksaa rahavelka.82

Vastuunrajoitusehdot

79 Hemmo 2008. s. 459–461.

80 Mononen 2004. s. 1394.

81 Hemmo 2005b. s. 19–20.

82 Hemmo 2008. s. 454–455.

Sopimusperusteisen korvausvastuun suuruuteen voidaan usein vaikuttaa parhaiten so- pimuksen laadintavaiheessa ottamalla mukaan erilaisia vastuunrajoitusehtoja. Sopi- muksessa voidaan siis esimerkiksi sopia, että korvausvastuulla on yläraja tai että tietyn tyyppisistä tapauksista aiheutuvat sopimusrikkomukset jäävät kokonaan korvausvas- tuun ulkopuolelle. Tavallista on myös sulkea vaikeasti ennakoitavat ja vaikutettavat vä- lilliset vahingot kokonaan korvausvastuun ulkopuolelle. Huomattavaa kuitenkin on, että mikäli korvausvastuusta on säädetty pakottavalla lainsäädännöllä, vastuun rajoittami- nen osapuolten välisen sopimuksen vastuunrajoitusehdoilla ei myöskään ole mahdol- lista, vaan kyseiset sopimusehdot ovat pätemättömiä. Vastuunrajoitusehdot myös me- nettävät merkityksensä, jos sopimusrikkomus on ollut törkeästä huolimattomuudesta johtuva tai tahallisesti aiheutettu83

83 Hemmo 2005b. s. 19.

ISÄNNÄNVASTUUN NORMIPOHJA

Perusteet isännänvastuun olemassaololle ja sen tavoitteet

Isännänvastuun lähtökohtia elinkeinotoiminnan järjestämisen ja oikeu- dellisten perusperiaatteiden kautta

Mikäli perusteet vahingonkorvaukselle ovat olemassa, tavallisinta on, että vahingon vä- litön aiheuttaja vastaa itse korvauksesta vahingonkärsijälle, mikä yleisellä tasolla ajatel- tuna tuntuukin varsin luonnolliselta. Tällaisesta yksinkertaisesta oikeudenmukaisuu- desta voidaan toisinaan kuitenkin poiketa, sillä on olemassa syitä, joiden vuoksi vastuun kasautumista pelkästään vahingon aiheuttajan harteille ei aina pidetä tarkoituksenmu- kaisena. Myös isännänvastuu on peräisin vastaavasta tarpeesta jakaa vahingosta aiheu- tuvia seurauksia uudelleen työnantajan ja työntekijän asemassa olevan toimijan välillä paremman vahingonkorvausoikeudellisen lopputuloksen aikaansaamiseksi.

Isännänvastuun tarpeellisuus korostuu yhteiskunnassa, jossa elinkeinotoimintaa järjes- tetään käyttämällä työntekijöitä pelkkien yksittäisten ja itsenäisten pienien toimijoiden sijaan. Mikäli työntekijä joutuisi aina itse kantamaan täysimääräisen vahingonkorvaus- vastuun kolmansille osapuolille työssään aiheuttamistaan vahingoista, voidaan olettaa, että tämä johtaisi työntekijöiden osalta ylivarovaiseen käyttäytymiseen ja elinkeinotoi- minnan kannalta varsin tehottomaan lopputulokseen, kun työssä tavallisestikin taustalla vaikuttavia riskejä alettaisiin aktiivisesti välttämään. 84 Kun yksittäisen työntekijän riski joutua merkittävään henkilökohtaiseen vastuuseen on pienempi, ei jokaisessa työtehtä- vässä vaikuttavaan vahingonvaaraan tarvitse käyttää niin paljoa resursseja, millä onkin suotuinen vaikutus yksittäisen työntekijän ja organisaation tuottavuuteen.

Isännänvastuun toimintamekanismi mukailee myös muita kotimaisessa oikeuskäsityk- sessä hyvänä pidettyjä perusperiaatteita, kuten heikomman osapuolen suojaa. On ylei- sesti tunnustettu tosiasia, että usein erilaisien oikeustoimien osanottajat ovat keske- nään toimintamahdollisuuksiltaan erilaisissa, ja jopa merkittävän epäsuhtaisissa ase- missa. Selkeiden väärinkäytösten estämiseksi ja lähtöasetelman tasaamiseksi suhteen heikompaa osapuolta on tietyissä tilanteissa pyritty suojaamaan lainsäädännöllä.

84 Hemmo 2005. s. 54.

Vahingonkorvauslain ulkopuolella heikomman osapuolen suojaa esiintyy lainsäädän- nössä muun muassa laissa asuinhuoneiston vuokrauksesta (31.3.1995/481), kuluttajan- suojalaissa ja työsopimuslaissa. Vahingonkorvauslakiin sen sijaan käsitys heikommasta ja vahvemmasta osapuolesta voidaan johtaa pitkälti työsopimuslain ja työoikeudellisen suojeluperiaatteen kautta yhtenevästi ja lähtökohtaisesti jokainen työntekijä nähdään- kin heikompana kuin yksikään työnantaja85. Toisin kuin työsopimuslaissa, vahingonkor- vauslaki ei kuitenkaan sisällä aivan samanlaista kahdenkeskistä epäsuhtaa pelkästään työntekijän ja työnantajan välillä, vaan isännänvastuu suojaa työntekijää tai tähän ver- rattavaa tahoa paitsi työnantajaansa kohtaan, mutta myös kolmansiin osapuoliin näh- den.

Työnantajalle voi syntyä työnsuorittajaansa kohtaan regressioikeus, jonka perusteella tämä voi vaatia työntekijältä korvausta tämän työssään aiheuttamastaan vahingosta, jonka työnantaja on joutunut korvaamaan isännänvastuunsa perusteella ulkopuoliselle. Tässäkin tapauksessa työnsuorittaja on kuitenkin varsin suojatussa asemassa, sillä tä- män oma korvausvastuu realisoituu tosiasiassa vain harvoin ja on silloinkin usein rajattu vain kohtuulliseksi katsottuun määrään. Täysi korvaus tulisi regressioikeuden kautta ky- symykseen lähinnä silloin, kun vahinko on aiheutettu tahallisella toiminnalla. Olisikin jokseenkin kummallista, mikäli pelkkä työsuhteeseen verrattava asema vähentäisi työ- suorittajan omaa vastuuta isännän kustannuksella silloinkin, kun vahinkoa on aiheutettu täysin tietoisesti ja jopa isännän intressipiirin vastaisesti.

Työsuorituksen ulkoistamisen ei tule kaventaa työn teettäjän omaa vas- tuuta

Työssä sattuneista virheistä syntyvän vahingonkorvausvastuun allokointia myös työnan- tajan kannettavaksi puoltaa sekin, että jo vahingonkorvausoikeudellisten perusperiaat- teiden mukaisesti työn toimeksiantajan ei lähtökohtaisesti tulisi pystyä kaventamaan tai välttämään omaa vastuutaan vain delegoimalla työsuorituksen toisen tehtäväksi. Työn teettäjä ei siis voi, eikä tämän tulekaan voida päästä eroon vahingonkorvausvastuustaan vain ulkoistamalla työsuoritus jonkin muun tahon hoidettavaksi.

85 Bruun, von Koskull 2004. s. 20–21.

Samanlaista arvomaailmaa heijastaa myös sopimusperusteisen vahingonkorvausvas- tuun perussääntö, jonka mukaan jokainen vastaa käyttämiensä täytäntöönpanoapulais- ten teoista kuten omistaan. Vastaavia perusteluja onkin käytetty aikanaan vahingonkor- vauslakia säätäessä; hallituksen esityksessä vahingonkorvauslaiksi on jo silloisen oikeus- tilan vallitessa tunnustettu isännänvastuun perusteeksi, ettei työnantajan tule voida va- pautua vastuusta toimintansa yhteydessä aiheutuvista vahingoista vain siksi, että työn johto ja valvonta on siirretty osittain tai kokonaan toiselle taholle86.

Toiminnasta saadun hyödyn ja vastuun tasapaino

Perusajatuksena isännänvastuusta vahingonkorvauslakiin säädettäessä on ollut se, että riskin vahinkojen korvaamisesta tulisi kantaa sen osapuolen, joka myös hyötyy toimin- nasta taloudellisesti. Tämä merkitsee sitä, että työssä tuottamuksella aiheutettujen va- hinkojen korvaamisessa työnantajalla on tärkeä rooli ja lähtökohtaisesti työnantaja on- kin ensisijaisesti korvausvelvollinen vahingonkärsijää kohtaan.87 Työnantajan vastuuta on kuitenkin nähty tarpeelliseksi rajoittaa siten, että isännänvastuulla katetaan ainoas- taan työntekijän työtä suorittaessaan aiheuttamat tuottamusvahingot, mikä rajaa tahal- lisen toiminnan vahinkoseuraamukset lähtökohtaisesti88 isännänvastuun soveltamisalan ulkopuolelle.

Vaikka työnantajalla ja työntekijällä on toiminnassaan osittain yhteiset intressit, työnte- kijäpuolen työstään saama korvaus rajoittuu kuitenkin yleensä työstä maksettuun ja en- nalta sovittuun vastikkeeseen, eli palkkaan. Jos työnantajalla ei ole voimassa minkään- laisia harvinaisempia yrityksen osakekurssista tai tuloksesta riippuvia dynaamisia bonus- käytäntöjä työntekijöiden palkitsemiseen, voidaan perustellusti sanoa, että palkan suu- ruus on ainakin lyhyellä tähtäimellä yrityksen liiketoimintapäätöksistä riippumaton. Pal- kanmaksua lukuun ottamatta, kaikki muu taloudellinen hyöty työn suorittajan toimin- nasta jää myös viime kädessä tämän työnantajalle. Koska työntekijän työstään saama vastike ei siis kompensoi yritystoiminnan riskejä, myöskään vastuun näistä riskeistä ei

86 HE 187/1973. s. 9.

87 Saarnilehto 2007a. s. 75.

88 Pois lukien ne harvat tilanteet, joissa tietyn vahingonteon vaara on kyseiselle toiminnalle tyypillinen.

pitäisi mahdollisten korvausvelvollisuuksien muodossa olla työntekijöiden tai muiden näihin verrattavien työn suorittajien kannettavana.89

Osapuolten vaikutusmahdollisuudet vahinkojen syntymisen olosuhtei- siin ja vahinkoriskien hallintaan

Työsuhteen osapuolet ovat jo oikeussuhteensa luonteesta johtuen keskenään hyvin eri- laisissa rooleissa ja omaavat siten myös toisistaan poikkeavia oikeuksia ja velvollisuuksia. Vahingonkorvausoikeuden ja isännänvastuun näkökulmasta tämä oikeussuhteen ”luon- nollinen epätasapaino” ilmenee muun muassa siten, että työnantajan ja työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa vahinkojen syntymiseen ja vahinkoriskien hallintaan omalla toiminnallaan ovat kovin epäsuhtaiset.

Työnantajalla on jo asemansa perusteella työn direktio-oikeus, eli oikeus johtaa ja val- voa tehtävää työtä sekä järjestää se haluamallaan tavalla. Tämän oikeuden voidaan kat- soa sisältävän myös työnantajan yleisen huolehtimisvelvoitteen vastuita, mistä johtuu, että suurin vastuu työympäristön ja työtehtävien turvallisuudesta onkin työnantajalla itsellään. Direktio-oikeuden puitteissa työnantaja saa myös päättää muun muassa työn laadusta, riittävän koulutuksen määrästä ja työssä käytettävistä turvalaitteista, jotka niin ikään ovat myös omiaan vaikuttamaan vahinkoalttiuteen työtehtävien suorittami- sen yhteydessä.90

Työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet työympäristön ja -tehtävien turvallisuuteen ovat sen sijaan huomattavasti suppeammat. Työsopimuslain 3:2 §:n mukaan työntekijän on noudatettava työtehtävien ja -olojen edellyttämää huolellisuutta sekä huolehdittava käytössään olevin keinoin niin omasta, kuin muidenkin työpaikalla olevien työntekijöi- den turvallisuudesta. Työntekijän on myös ilmoitettava työnantajalle työpaikan raken- teissa, koneissa, laitteissa sekä välineistössä havaitsemistaan vioista ja puutteista, joista saattaa aiheutua tapaturman tai sairastumisen vaara. Työturvallisuuslain (23.8.2002/738) 4:23 §:n mukaan työntekijällä on myös oikeus pidättäytyä työn tekemi- sestä, mikäli tästä aiheutuu vakavaa vaaraa työntekijän omalle tai muiden

89 Saarnilehto 2007a. s. 75.

90 Tiitinen, Kröger 2012. s. 161–163.

työntekijöiden hengelle tai terveydelle. Toisin sanottuna työntekijän käytettävissä ole- vat keinot vaikuttaa työympäristöönsä käsittävät siis lähinnä työnantajalle raportoinnin, mikäli selkeitä turvallisuuspuutteita esiintyy, sekä äärimmäisissä tilanteissa työn suorit- tamisen väliaikaisen keskeyttämisen. Käytännössä kuitenkin työntekijän rooliksi usein jää vain suorittaa hänelle määrätyt työtehtävät ilman sen kummempia realistisia vaiku- tusmahdollisuuksia työtapoihin tai niihin puitteisiin, joissa työ suoritetaan91. Koska työn- tekijän vaikutusmahdollisuudet ovat tosiasiassa rajalliset, voidaan argumentoida, ettei työntekijän tai tähän rinnastettavan tahon tulisi myöskään joutua kantamaan ensisi- jaista vastuuta vahingoista, joiden syntyminen on suurelta osin heidän oman vaikutus- piirinsä ulkopuolella.

Sen lisäksi, että työnantajalla on huomattavasti paremmat mahdollisuudet vaikuttaa työntekijöiden työolosuhteisiin käytännössä, on nähtävissä myös viitteitä siitä, että isän- nänvastuun piiriin kuuluvat vahingot liittyvät usein sellaisiin vahinkoriskeihin, jotka ovat juuri tämän kyseisen työnantajan harjoittamalle toiminnalle ominaisia92. Vahingonkor- vausvastuun uudelleenjakoa isännänvastuun perusteella voidaan siis puoltaa myös sillä, että toiminnan riskit ja työntekijän välittömästi aiheuttamat vahingot eivät välttämättä toistuisi samanlaisina jonkin toisen työnantajan palveluksessa.

Hallituksen esityksessä vahingonkorvauslaiksi isännänvastuun tarpeellisuutta on myös perusteltu tarkastelemalla aiheutuvan vahingon syy-yhteysketjua pidemmällä aikajän- teellä. Lainvalmisteluaineiston mukaan työntekijän tai muun epäitsenäisen työnsuorit- tajan aiheuttamaa vahinkoa voidaan useinkin pitää luettavana lopulliseksi seuraukseksi työnantajan tai työnjohdon omasta aiemmasta huolimattomuudesta.93

Vahingonkorvauksen taloudelliset implikaatiot sekä vahingonkärsijän oikeussuoja

Vahingon aiheutumisen fyysisten olosuhteiden hallinnan lisäksi, työnantajan ja työnte- kijän asemissa on myös eroja vahingosta seuraavien taloudellisten vaikutusten käsitte- lyssä. Mikäli vahinkoriski pääsee realisoitumaan, työnantajalla on tällöin käytettävissään

91 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 200.

92 Mielityinen 2006. s. 362.

93 HE 187/1973. s. 9.

useampia eri keinoja tästä aiheutuvien negatiivisten taloudellisten vaikutusten minimoi- miseksi.

Työnantaja voi muun muassa vakuuttaa toiminnastaan aiheutuvia riskejä pois toisen kannettavaksi ottamalla esimerkiksi vastuuvakuutuksen ja näin pyrkiä välttämään tai vä- hentämään tosiasiassa maksettavaksi tulevan korvauksen taloudellista merkitystä. Mah- dolliset vakuutusmaksut voidaan myös kirjanpidossa käsitellä yrityksen toiminnasta ai- heutuvina kuluina94. Riskien vakuuttamisen lisäksi työnantajalla on myös mahdollisuus pulverisoida jo toteutuneita ja vielä toteutumattomia vahingonkorvauskustannuksia tuotteiden hintoihin ja siten vähentää niiden merkitystä todellisella tapahtumahet- kellä95.

Sen lisäksi, että työtekijöiltä ei lähtökohtaisesti voida edellyttää samalaajuista riskien- hallintaa kuin muilta elinkeinonharjoittajilta, voidaan myös pitää oletettavana, että pie- nenkin korvauksen taloudellinen merkitys olisi yksittäiselle työntekijälle huomattavasti suurempi kuin työnantajalle.96 Vaikka työnantajan ensisijainen korvausvelvollisuus isän- nänvastuun perusteella luonnollisesti parantaakin yksittäisen työntekijän taloudellista asemaa, sillä on myös toinen tärkeä funktio vahingonkorvauksen lopullisen suorittami- sen ja vahingonkärsijän oikeussuojan turvaajana. Tämä perustuu siihen, että työnanta- jalla voidaan lähes aina olettaa olevan yksittäistä työntekijää parempi maksukyky. Mikäli vastuu vahingonkorvauksen suorittamisesta jäisi yksin työtehtäviä isännän lukuun suo- rittaneelle osapuolelle, olisi mahdollista ja korvauksen suuruudesta riippuen todennä- köistäkin, että vahingonkärsijä jäisi joko osittain tai täysin ilman korvausta, kun työnte- kijällä ei olisi korvaukseen tarvittavaa varallisuutta. Korvausmäärät voivat varsinkin työntekijän näkökulmasta nousta merkittäviksi ja työntekijän tuomitseminen täyteen korvaukseen aiheuttamastaan vahingosta voikin helposti näyttäytyä yksilön kannalta kohtuuttomana97.

94 HE 187/1973. s. 9.

95 Hemmo 2005. s. 54.

96 Virtanen 2011. s. 219.

97 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 76.

Mielenkiintoisina, vaikkakin hivenen irrallisina, tekijöinä isännänvastuun olemassaolon perustajana ja vahingonkärsijän oikeusvarmuuteen vaikuttavina seikkoina näkyvät myös yleisön vahingonkorvaustilanteille asettamat odotukset. Kolmannet osapuolet nimittäin usein odottavat työntekijän tai tähän rinnastettavan epäitsenäisen työnsuorittajan toi- mivan työnantajansa lukuun. Tältä kannalta ainakin ulkopuolisten tahojen mielestä on luonnollista, että myös vastuu mahdollisista vahingoista lankeaa työn teettäjän kannet- tavaksi, varsinkin kun vahinkoa aiheuttanut toiminta on suoritettu työnantajan tiloissa tai muuten näkyvästi tämän tunnusten alla.98

Vaikka voidaankin pitää varsin epätodennäköisenä, että kaikki edellä mainitut isännän- vastuuta tukevat seikat vaikuttaisivat samoissa tilanteissa, vahingonkorvauslain esi- töissä on kuitenkin selvästi nähty, että jopa erillään esiintyessään nämä kaikki yhdessä muodostavat riittävän perusteen isännänvastuun instituution olemassaololle.99

Isännänvastuun soveltamisedellytykset vahingonkorvauslain 3:1 §:n mukaan

Lähtökohtia

VahL 3:1 §:n mukaan ”työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa. Työnantajana pidetään myös sitä, joka antaa tehtävän sellaiselle itsenäiselle yrittäjälle, joka huomioon ottaen toimeksianto- suhteen pysyvyys, työn laatu ja muut olosuhteet on rinnastettavissa työntekijään”.

Vahingonkorvausvastuu isännänvastuun perusteella voi siis lain mukaan tulla sovellet- tavaksi ainoastaan, mikäli kaikki edellä mainitut edellytykset täyttyvät; vahinkoa aiheut- taneen tahon tulee kuulua isännän vastuupiiriin joko suoraan työntekijänä tai muuna tähän verrattavana tahona, vahingon tulee olla aiheutettu joko virheellä tai laiminlyön- nillä ja vahingon tulee olla aiheutettu työssä. Selvitettäessä isännänvastuun rajoja, olen- naiseksi muodostuukin näiden elementtien lähempi tarkastelu toisistaan erillään.

Yksinkertaisimmillaan isännänvastuuseen perustuvan vahingonkorvausvelvollisuuden osoittaminen on silloin, kun vahinkoa aiheuttanut taho pystytään yksilöimään isännän

98 Hemmo 2005. s. 54.

99 HE 187/1973. s. 9.

vastuupiiriin suoraan ja ongelmitta kuuluvaksi työntekijäksi, jonka kohdalla täyttyvät kaikki perinteisen työsuhteen elementit. Tilanne ei kuitenkaan vielä merkittävästi vai- keudu, vaikka aiheutunutta vahinkoa ei pystyttäisi osoittamaan kenenkään yksittäisen työntekijän vastuulle, sillä isännänvastuun perusteeksi riittää myös niin sanottu ano- nyymi tuottamus. Tämä tarkoittaa, että vahinkoa aiheuttaneen toiminnan tuottamuk- sellisuus voidaan siis tarvittaessa vahvistaa ilman yksittäistä syyllistä, sillä pelkkä vahin- gon aiheutumistavan yleiskuvaus riittää usein osoittamaan, että joku että joku korvaus- velvollisen organisaation vastuupiiriin kuuluva henkilö on menetellyt moitittavasti.100

Isännänvastuun osoittaminen muodostuukin todella hankalaksi yleensä vasta silloin, kun vahinkoa aiheuttanut taho ei syystä tai toisesta sovi perinteiseen työntekijärooliin tai täytä tämän aseman vaatimia edellytyksiä. Näin tilanne voi olla esimerkiksi eräillä itsenäisillä yrittäjillä ja elinkeinonharjoittajilla. Jotta työnantajan vahingonkorvausvas- tuu voidaan tässä yhteydessä perustaa isännänvastuun perusteella, tulee käyttää ta- pauskohtaista harkintaa sen suhteen, missä määrin näitä toimijoita voidaan pitää vahin- gonkorvauslain tarkoittamalla tavalla työntekijään verrattavina yksiköinä. Ongelmal- liseksi muodostuukin tällöin rajanveto ja sen selvittäminen, milloin kyseessä on puh- taasti kahden oikeushenkilön välinen muu sopimussuhde ja milloin isännänvastuun edellyttämä työsuhteeseen rinnastettava tilanne.

Tämän pohdinnan lopputuloksella on suuri merkitys kolmannelle osapuolelle aiheute- tuissa vahingoissa niin vahingonkorvausvelvollisuuden kohdistamisen kuin laajuudenkin kannalta. Työsuhteeseen verrattavan aseman olemassaolo määrittää nimittäin sen, kä- sitelläänkö vahinko ja sen mahdollinen korvaaminen sopimuksen ulkoisen isännänvas- tuun vaiko muun vahingonkorvauslain tai erikoislain mukaisesti.101

Virheellään tai laiminlyönnillään työssä aiheuttaa

Vahingonkorvauslain mukaan isännänvastuun soveltaminen tulee kysymykseen ainoas- taan silloin, kun vahinko on aiheutettu työajalla ja työtehtäviä suoritettaessa. Tämä tar- koittaa, että työnantaja ei ole vastuussa vahingoista, jotka tapahtuvat työajan

100 Hemmo 2005a. s. 53.

101 Hemmo 1998. s. 20–21.

ulkopuolella tai jotka ylittävät selkeästi työtehtävien rajat ja ovat kyseisen työntekijän työhön kuulumattomia. Esimerkkeinä tällaisista tilanteista voisivat olla vaikkapa vahin- gon aiheuttaminen käyttämällä työvälineistöä työnkuvaan kuulumattomalla tavalla, asi- akkaalta varastaminen tai äärimmäisenä esimerkkinä työaikana tapahtunut kolmannen osapuolen pahoinpitely.102

Edellä mainittu isännänvastuun perussääntö ei kuitenkaan ole täysin aukoton. Jo halli- tuksen esityksessä vahingonkorvauslaiksi esitetään, että tietyt työnsuorittajan teot voi- vat aiheuttaa työnantajalle korvausvastuun, vaikka ne eivät olisi itse työsuorituksen osia. Tällaisena tekona mainitaan erikseen muun muassa varomattoman tupakoinnin aiheut- tamat palovahingot103. Isännänvastuuta tavallisten työtehtävien rajat ylittävästä toimin- nasta syntyneistä vahingoista voidaan lainvalmisteluaineiston mukaan pitää perustel- tuna, mikäli työhön liittyy sen luonteen vuoksi vastaavanlaisen vahingon riski. Tavalli- sesta poiketen myös jopa tahallisesti aiheutetut vahingot voisivat kuulua isännänvas- tuun piiriin ja siten työnantajan vastuulle, mikäli vastaavan vahingonteon vaara on ky- seiselle toiminnalle tyypillinen.104 Kyseessä voisi tällöin olla esimerkiksi poliisin tai järjes- tyksenvalvojan käyttämät ylimitoitetut toimet häiriökäyttäytyvän henkilön taltuttami- seen. Vaikka työntekijä saattaa aiheuttaa vahingon ylittäessään toimivaltansa tai rikko- essaan työnantajan asettamia ohjeita, näissäkin tilanteissa on kiinnitetty erityistä huo- miota isännänvastuuta puoltavana seikkana siihen, että vahinkoa aiheuttanut toiminta on kuitenkin työnantajan intressien mukainen.105

Työntekijä

Työntekijän käsitteen määrittelyyn ei ole vahingonkorvauslaissa otettu juuri kantaa, vaan myös vahingonkorvausoikeudellinen työntekijän perusmääritelmä johdetaan yleensä työsopimuslaista. Tästä huolimatta vahingonkorvausoikeutta ei ole sidottu yh- teen tiukkaan työoikeudelliseen työntekijäkäsitteen määritelmään, vaan usein nämä

102 Hemmo 2005a. s.56.

103 Eri asia on, voidaanko tupakoimalla aiheutettuja vahinkoja pitää nykypäivänä minkään työn luontee- seen kuuluvana.

104 HE 187/1973. s. 16.

105 Hemmo 2005a. s. 56.

työsuhteen määrittelevät seikat tulevatkin epäselvien tilanteiden yhteydessä yhä uudes- taan pohdittavaksi oikeuskäytännössä106.

Lähtökohtaisesti työntekijöiksi katsotaan kaikki ne henkilöt, joilla on määräaikainen tai toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Koska työsopimus kuitenkin voidaan tehdä ta- vallisen kirjallisen muodon lisäksi myös suullisesti (tai jopa konkludenttisesti), jolloin mi- tään varsinaista työsopimusdokumenttia ei välttämättä synny, on perusteltua pyrkiä määrittämään työsuhteen olemassaoloa tämän lisäksi myös muiden tekijöiden kautta. Huomattavaa on kuitenkin myös, että kahden toimijan välistä sopimusta voidaan pitää työsopimuksena vain, jos sopimuksen käsittämä oikeussuhde täyttää muutkin työsuh- teen tunnusmerkit.107 Nämä työsuhteelle asetetut vaatimukset löytyvät tiivistetysti työ- sopimuslain (26.1.2001/55) 1:1 §:stä, jossa työsopimuksella ”työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan”. Yksinkertais- tettuna siis pelkän sopimuksen lisäksi työsuhde edellyttää, että työ tulee tehdä vastik- keellisesti toisen lukuun siten, että työnantajalla on oikeus johtaa ja valvoa tehtävää työtä.

Vaikka vastikkeesta ei olisi sovittu lainkaan, voi kyseessä silti olla työsuhde, mikäli ta- pauksen tosiseikastosta käy ilmi, ettei työtä ole tarkoitettu suoritettavaksi vastik- xxxxxx000. Työstä saatavan vastikkeen ei myöskään tarvitse olla varsinaista palkkaa pe- rinteisessä muodossaan rahapalkkana, vaan vastikkeellisen työn määritelmän voidaan- kin katsoa täyttyvän oikeastaan lähes mistä tahansa varallisuusarvoisesta edusta, kuten esimerkiksi velan lyhentymisestä tai voitonsaannin mahdollisuudesta. Työstä saadun korvauksen ei myöskään tarvitse mennä työntekijälle itselleen, vaan työtä voidaan pitää vastikkeellisena jopa silloin, kun työskentelemällä saatu etu on mennyt jollekin muulle, kuin työn alkuperäiselle suorittajalle, kuten vaikka tämän lähisukulaiselle tai puoli- solle.109

106 Virtanen 2011. s. 220.

107 Bruun, von Koskull 2004. s. 25–27.

108 Hemmo 2005. s. 55.

109 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 204.

Työsuhteen olemassaoloa ei poissulje myöskään se, vaikka työntekijä suorittaisi työn ko- konaan kotoaan käsin omilla työvälineillään käymättä kertaakaan varsinaisella työpai- kallaan.110 Isännänvastuun kannalta huomionarvoista on, että väliä ei ole edes sillä, ko- kevatko työntekijä ja työnantaja olevansa itse työsuhteessa keskenään. Työntekijäksi kä- sitetäänkin yhtä lailla myös niin sanotusti pimeää työtä tekevä, joten työsuhteen ja mah- dollisen isännän korvausvelvollisuuden katsotaan olevan olemassa, vaikka kaikki lain määrittämät työnantaja-asemaan liittyvät velvoitteet eivät suhteessa täyttyisikään.111 Työsopimuslain lisäksi työntekijän käsitettä on lainsäädännössä määritelty myös muun muassa työtapaturma- ja ammattitautilaissa (24.4.2015/459), mutta perusmääritelmä johdetaan tässäkin työsopimuslain sekä muutamien ammattiryhmäspesifien erityisla- kien112 mukaisesti.

Yleensä työsuhteen tai työntekijäaseman selvittäminen on jo pelkän työsopimuksen pe- rusteella kohtuullisen selkeää ja kiistatonta, eikä kysymys isännänvastuun mahdollisesta pätemisestä tai pätemättömyydestä siten tule usein sen tarkemmin pohdittavaksi, saati sitten käsiteltäväksi oikeusasteissa. Perusmuodossaan työsuhteet mielletäänkin luon- nollisen henkilön ja työnantajan välisiksi yksinkertaisiksi oikeussuhteiksi, mutta vahin- gonkorvausoikeudellisessa käsittelyssä isännänvastuun yhteydessä esiin nousevat useimmin epätyypillisemmät suhteet. Näissä työn suorittava osapuoli ei välttämättä ole luonnollinen henkilö eikä osapuolten välillä ole nimenomaista työsopimusta, vaan esi- merkiksi urakkasopimus tai muu sopimus työn suorittamisesta. Tästä on kyse silloin, kun työnsuorittajana on oma itsenäinen elinkeinonharjoittajansa tai yhtiönsä, joka kuitenkin toimii työn toimeksiantajaan nähden hyvin läheisesti työsuhdetta muistuttavassa roo- lissa.

Isännänvastuuta erikoislainsäädännöllä, deliktiperusteella ja sopimussuhteessa

Isännänvastuuta eri tavoilla

110 Hemmo 2005. s. 55.

111 Hemmo 2005. s. 55.

112 Näistä esimerkkeinä muun muassa merityösopimuslaki (30.12.2015/1650), valtion virkamieslaki (19.8.1994/750/), kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annettu laki (11.4.2003/304) sekä kirkko- laki (26.11.1993/1054).

Lähtökohtaisesti jokainen vastaa itse omista teoistaan ja aiheuttamistaan korvauskel- poisista vahingoista, ellei ole olemassa erityistä syytä siihen, miksi vahinkoseuraamusten pitäisi tulla jonkin toisen tahon kannettaviksi. Vahingonkorvausvastuu voikin tulla uu- delleen jaettavaksi muun muassa silloin, kun vahinko on aiheutunut järjestäytyneen ta- loudellisen toiminnan piirissä ja kun vahingonaiheuttaja on tehnyt toimenpiteitä toisen lukuun sekä tämän taloudellisten intressien edistämiseksi.113 Tästä on pohjimmiltaan kyse myös silloin, kun työnantaja vastaa työnsuorittajansa aiheuttamasta vahingosta isännänvastuun perusteella.

Vaikka isännänvastuusta on nimenomaisia säädöksiä vain vahingonkorvauslaissa, yleensä isännänvastuusta puhuttaessa tarkoitetaan kuitenkin paitsi työn toimeksianta- jan vastuuta työntekijän tai tähän rinnastettavan tahon aiheuttamista vahingoista VahL 3:1 §:n perusteella, myös työn toimeksiantajan vahingonkorvauslain ulkopuolista vas- tuuta käyttämiensä täytäntöönpanoapulaisten suorituksista. Kyse on kummassakin ta- pauksessa hyvin samankaltaisesta vastuun syntyperusteesta, mutta isännänvastuun yk- sityiskohtaisemmat säännöt vaihtelevat hieman sen mukaan, onko kyse sopimuksen ul- koisesta vai sopimusperusteisesta vastuusta114.

Isännänvastuu sopimussuhteessa on laajempaa ja ankarampaa kuin sopimuksen ulkoi- sessa vastuussa, sillä deliktiperusteisessa vastuussa itsenäisten yrittäjien aiheuttamat vahingot jäävät monesti isännänvastuun alueen ulkopuolelle. Xxxxx itsenäisen yrittäjän tai elinkeinonharjoittajan aiheuttama vahinko tulisi sopimuksen ulkoisessa kontekstissa työn toimeksiantajan vastattavaksi isännänvastuun perusteella, tämän itsenäisen työn- suorittajan tulee olla olosuhteiltaan riittävällä tavalla rinnastettavissa toimeksiantajan omaan työntekijään. Sopimusperusteisessa isännänvastuussa vastuun perustana noja- taan sen sijaan lähinnä yksityisoikeuden ja sopimusoikeuden tärkeimpiin perusperiaat- teisiin, joiden mukaan sopimukset on pidettävä (pacta sunt servanda). Tämän mukai- sesti omasta vastuusta ei siis voi vapautua vain ulkoistamalla suorituksensa jonkin muun

113 Hemmo 1998. s. 110.

114 Hemmo 1998. s. 112.

tahon hoidettavaksi, eli toisin sanottuna sopimusperusteisessa vastuussa sopimusosa- puoli vastaa käyttämiensä täytäntöönpanoapulaisten teoista kuin omistaan.115

Korvausvastuu perustuen erityislakiin, naapurussuhteisiin, korostunee- seen huolellisuusvelvoitteeseen tai ankaraan vastuuseen

Vastuu itsenäisestä yrittäjästä sopimussuhteen ulkopuolisessa kontekstissa voi joissain tilanteissa syntyä myös erityislakiin perustuen. Tällaisia vahingonkorvausvastuun perus- tavia erityislakeja ovat muun muassa laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestin- nässä (13.6.2003/460), merilaki, raideliikennevastuulaki sekä sähköturvallisuuslaki (16.12.2016/1135). Lainsäädännön lisäksi vastuu itsenäisestä yrittäjästä sopimussuh- teen ulkopuolisessa kontekstissa voi syntyä myös silloin, kun vahinko liittyy esimerkiksi naapuruussuhteisiin tai se on aiheutettu sellaisella vaarallisella toiminnalla, joka jo itses- sään kuuluu korostuneen huolellisuusvelvoitteen tai ankaran vastuun piiriin. Oikeuskäy- tännössä sopimuksen ulkoinen vastuu itsenäisestä yrittäjästä on edustettuna usein var- sinkin silloin, kun harjoitettu toiminta on korostuneen huolellisuusvelvoitteen vuoksi lä- hellä ankaraa vastuuta, eli kyse on niin sanotusta vaarantamisvastuusta.116

KKO:1994:122: Asunto-osakeyhtiö oli palkannut urakoitsijan A suorittamaan rä- jäytystyötä asunto-osakeyhtiön omistamalla tontilla. Räjäytystyön suorittamisen jälkeen naapuritonteilla olevien B:n ja C:n omakotitaloihin huomattiin tulleen vaurioita. Asunto-osakeyhtiö oli itse laiminlyönyt työkohteen vakuuttamisen sekä sen varmistamisen, että urakoitsijalla itsellään olisi asianmukainen vakuutus. A tiesi, ettei työkohdetta ollut vakuutettu, vaikka räjäytystyön kohde sijaitsi tiheästi asutulla alueella ja tästä huolimatta suoritti työn. Vaurioituneissa omakotitaloissa ei voitu näyttää olevan rakennevirheitä, jotka olisivat myötävaikuttaneet vahin- gon syntymiseen eikä vaurioiden voitu katsoa syntyneen mistään muusta syystä kuin suoritetusta räjäytystyöstä. Räjäytystöiden katsottiin kuuluvan sellaiseksi vaaralliseksi toiminnaksi, joka mahdollistaa vahingonkorvausvelvollisuuden syn- tymisen tuottamuksesta riippumatta. Näin ollen räjäytystöistä aiheutuneiden

115 Hemmo 2005a. s. 4.

116 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 225–226.

vahinkojen todettiin kuuluvan yhtä lailla työn teettäjälle ja sen suorittajalle, xxx xxxxxxx tuomittiin asunto-osakeyhtiön ja A:n maksettavaksi yhteisvastuullisesti.

Edellä esitetty tapaus onkin hyvä esimerkki itsenäisen yrittäjän teoista suoraan johtu- vasta vahingonkorvausvastuusta kolmansia osapuolia kohtaan sopimussuhteen ja vahin- gonkorvauslain ulkopuolella. Tapauksessa vahingonkorvausvastuu perustuu lain tai var- sinaisen oikeustoimen sijaan puhtaasti toimeksiannon luonteeseen, sillä räjäytystoimin- taa pidetään sellaisena vaarantamisvastuun ja korostuneen huolellisuusvelvoitteen pii- riin kuuluvaa riskialttiina toimintana, josta seuraavat vahingot on korvattava ankaran vastuun perusteella omasta tuottamuksesta riippumatta. Mielenkiintoista on kuitenkin huomata, että työn teettäjän vahingonkorvausvastuuta arvioitaessa painoarvoa oli an- nettu suuresti tämän henkilölajille; korvausvastuun syntyedellytyksenä nimittäin pidet- tiin, että räjäytystoimeksiannon antanut taho oli tässä tapauksessa asunto-osakeyhtiö, eli kyseessä oli juridinen henkilö. Tätä voidaan pitää merkityksellisenä, sillä korkeimman oikeuden aiemman ratkaisukäytännön perusteella luonnolliset henkilöt eivät räjäytys- töiden teettäjänä ole vastuussa kolmansille osapuolille aiheutuneista vahingoista, mikäli räjäytystöiden teettäminen ei liity heidän ammattitoimintaansa117.

Tapauksessa KKO:1994:122 työn teettäjän vahingonkorvausvastuuta puoltavana seik- kana korkeimmassa oikeudessa otettiin huomioon sekin, että työ oli suoritettu asunto- osakeyhtiön omistamalla tontilla, yhtiön toimesta ja sen lukuun. Varsinkin asunto-osa- keyhtiön toimialan roolia yhteisvastuuseen tuomitsemisessa on korostanut kommen- taarissaan myös Määttä; olihan asunto-osakeyhtiön toimialana omistaa tontti ja sille kuuluvat asuinrakennukset, mikä liitti tehdyn räjäytystyön olennaisesti sen päätoimin- taan118. Osittain samanlaista kantaa tapauksen suhteen tukee myös Xxxxxxxxxxx väitös- kirjassaan; hänen mukaansa ero luonnollisten ja juridisten henkilöiden kohtelussa hei- jastaa yleensä reilun haittajaon periaatetta, mutta ei ota aina riittävällä tavalla huomi- oon työn toimeksiantajan tosiasiallisia olosuhteita. Mielityisen mielestä toimeksiantajan joutuminen vastuuseen henkilölajinsa perusteella ei välttämättä ole perusteltua silloin,

117 Vrt. KKO:1988:35, jossa vahinkoa kolmannelle aiheuttanut räjäytystyö on suoritettu toimeksiantajan oman omakotitalon rakentamisen yhteydessä.

118 Määttä 2005. s. 308.

kun rakennuttajina ja asunto-osakeyhtiön omistajina ovat muutamat yksityishenkilöt, jotka ovat rakennuttamassa itselleen kotia eivätkä aikeissa myydä sitä pian ulkopuolisille varsinaisessa ansaintatarkoituksessa.119

Edellä mainitussa esimerkissä vahingonkorvausvastuu itsenäisen yrittäjän sivulliselle ai- heuttamasta vahingosta perustui lainsäädännön tai kahdenkeskisen sopimussuhteen si- jaan toiminnan riskialttiiseen luonteeseen. Tässäkin yhteydessä vastuuarvioinnissa oli kuitenkin nähtävissä useita vahingonkorvauslain mukaisen isännänvastuun kanssa yhte- neviä piirteitä. Tyypillistä kummassakin tapauksessa on muun muassa tarkastella vahin- koa aiheuttaneesta toiminnasta saadun hyödyn jakautumista ja sitä, miten osapuolet ovat huolehtineet riskienhallinnan toteutumisesta mahdollisuuksiensa mukaan.

Vastuunormin valinnan problematiikkaa

Vahingonkorvauslain soveltamisala VahL 1:1 §:n mukaan

Vaikka vastuuseen itsenäisestä yrittäjästä tai elinkeinonharjoittajasta voi joutua usealla eri tavalla, yleensä suurimmat tulkintaongelmat isännänvastuun soveltavuutta arvioita- essa syntyvät siitä, onko vahinko aiheutunut sopimuksen sisäisessä vai ulkoisessa kon- tekstissa ja mitä lainsäädäntöä ja normeja aiheutuneen vahingon korvaamiseen on mah- dollista käyttää. Perusmuodossaan sopimuksenulkoisiin vahinkoihin sovelletaan yleisla- kina vahingonkorvauslakia, mutta sopimuksen sisäisten vahinkojen korvausperiaatteet sen sijaan riippuvat sopimustyyppikohtaisesta lainsäädännöstä sekä osapuolten väli- sestä sopimuksesta itsestään120. Vahinkotilanteet voivat kuitenkin olla tätä monimutkai- sempiakin ja mahdollista on muun muassa, että vahinkoa aiheuttanut toiminta on ta- pahtunut sopimussuhteen sisällä, mutta vahinko ei silti sinällään kuulu sopimustyyppi- kohtaisen lainsäädännön tai osapuolten välisen sopimuksenkaan piiriin. Rajanveto sopi- muksen sisäisen ja sopimuksen ulkoisen vastuun välillä voi siis toisinaan olla häilyvää, mikä näkyykin hyvin myös eräissä isännänvastuun alle kuuluvissa vastuukysymyksissä.

Kenties suurimman haasteen vastuunormin valintaan tuo se, että isännänvastuu insti- tuutiona perustuu pohjimmiltaan vahingonkorvauslakiin, mutta VahL 1:1 §:n mukaan

119 Mielityinen 2010. s. 154.

120 Hemmo 1998. s. 28–29.

lain soveltamisalasta puhuttaessa ”laki ei kuitenkaan koske, ellei tässä tai muussa laissa toisin säädetä, sopimukseen perustuvaa tai muussa laissa säädettyä korvausvastuuta”. Tämän mukaan sopimukseen perustuva vastuu on siis täysin rajattu lain soveltamisalan ulkopuolelle, ellei tästä ole löydettävissä muuta vahingonkorvausvastuun perustavaa erityissäädöstä. Xxxxxxxxxxx on, että tällaista säädöstä, joka perustaisi isännänvastuun työnantajan ja tämän sopimuskumppanin välille, ei kuitenkaan ole olemassa.121 Koska sopimussuhteen sisäisiä vahinkoja ei siis suoraan koske vahingonkorvauslaki tai kovin usein muutkaan erityislait122, korvausvastuun syntymisen normipohja voi eräissä ta- pauksissa olla hyvinkin hankala määrittää esimerkiksi silloin, kun vahinko on syntynyt sopimussuhteessa, mutta ei varsinaisesti sopimusvelvoitteiden täyttämisen yhteydessä tai edes kovin olennaisesti niihin liittyen.

Vahingonkorvauslain ja sopimusvastuun rajapinnat

Sääntelyn puutteesta huolimatta, isännänvastuuta kuitenkin tosiasiassa esiintyy myös sopimuksen piirissä aiheutetuissa vahingoissa, vaikkei tälle löydykään suoraa pohjaa lainsäädännöstä. Vahingonkorvauslain ja sopimusperusteisen vastuun hankalaa suh- detta on avattu tarkemmin oikeuskirjallisuudessa, mutta on silti jokseenkin epäselvää, missä määrin vahingonkorvauslain on tarkoitettu soveltuvan sellaisiin vahinkotilantei- siin sopimusosapuolten välillä, joissa aiheutunut vahinko ei liity varsinaisten sopimus- velvoitteiden rikkomiseen.

Sanamuotonsa mukaan vahingonkorvauslaki ei koske sopimukseen perustuvaa sopi- musvastuuta, mutta tällöin merkitykselliseksi muodostuu, miten vahingon sopimuspe- rusteisuus määritellään. Voidaankin siis kysyä, tulisiko tämän ymmärtää tarkoittavan tiu- kasti kaikkia mahdollisia tilanteita, joissa osapuolet ovat sopimussuhteessa keskenään, vaiko rajatumpaa joukkoa tapauksia, joissa samasta korvausvastuusta olisi jo sopimalla päätetty osapuolten välillä. Mikäli sopimusperusteisuuden nähtäisiin tarkoittavan kaik- kia niitä tilanteita, joissa vahingonkärsijän ja vahinkoa aiheuttaneen osapuolen välillä on mikä tahansa sopimussuhde, vahingonkorvauslakia ei voitaisi automaattisesti soveltaa

121 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 215–216.

122 Pois lukien tietyt spesifit ja toimialakohtaiset, edellisessä alaluvussakin mainitut, poikkeukset.

lainkaan sopimussuhteen kattavuudesta tai luonteesta riippumatta. Mikäli taas sopi- musperusteisuuden nähtäisiin tarkoittavan vain niitä tilanteita, joissa käsiteltävä va- hinko olisi aiheutunut sopimusvelvoitteiden täyttämisen yhteydessä, vahingonkorvaus- laki soveltuisi sopimusosapuoltenkin välille sellaisiin muihin vahinkoihin, joissa ei olisi kyse sopimusvelvoitteiden täyttämättä jäämisestä eikä syntyvästä vahingonkorvausvel- vollisuudesta olisi säädetty muussa lainsäädännössä tai siihen olisi otettu kantaa osa- puolten välisessä sopimuksessa.123

Edellä esitellyistä tulkintatavoista varsinkin jälkimmäistä ja sallivampaa tulkintaa voi- daan pitää perusteltuna, sillä vahinkohan voi myös sopimusosapuolten välillä aiheutua sellaisen velvoitteen loukkaamisesta, joka olisi yhtä lailla voimassa ulkopuoliseenkin ta- hoon nähden124. Esimerkiksi autokaupoille tullut henkilö voisi heti kaupanteon jälkeen kolaroida uuden autonsa ja samalla vahingoittaa liikkeen muuta irtaimistoa, jolloin ai- heutuneen vahingon voidaan selkeästi nähdä tapahtuneen sopimusosapuolten välillä, mutta ei varsinaisesti sopimuksen piirissä. Mikäli vastaavat tilanteet olisivat VahL 1:1 §:n perusteella suljettu täysin lain soveltamisalan ulkopuolelle, voidaan huomata, että suuri joukko erilaisia vahinkotilanteita jäisi korvausperusteeltaan hyvin hankalaan välitilaan. Ei voida pitää kohtuullisena, että pelkkä sopimussuhteen olemassaolo tekisi myös sopi- mukseen välittömästi liittymättömistä vahingoista korvauskelvottomia muulla perus- teella.

Vahingonkorvauslain soveltumista sopimusosapuolten välille on perusteltu myös sopi- mukseen suoraan liittymättömien vahinkojen arvaamattomuudella suoritushäiriöihin verrattuna. Sopimusvelvoitteiden täyttämiseen ja laiminlyöntiin liittyvät riskit ja kustan- nukset ovat yleensä sopimusosapuolilla ennalta tiedossa tai arvioitavissa, kun taas sopi- muksen piirin ulkopuolella aiheutuneet vahingot sopimuskumppaneiden välillä voivat olla huomattavasti vaikeammin arvioitavia ja ennustettavia. Ei voida pitää realistisena, että kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin pystyttäisiin tai olisi kannattavaakaan valmistautua ennalta ottamalla näiden vahinkojen korvaaminen erillisesti mukaan sopimukseen.125

123 Norros 2007b. s. 528.

124 Hemmo 1998. s. 31.

125 Norros 2007b. s 530.

Tältä kannalta voidaan myös olettaa, että lainsäätäjän tarkoituksenakaan ei ole ollut mo- nimutkaistaa sopimussuhteita ja sopimuksia entisestään vain minimikorvaussuojan var- mistamisen vuoksi.

Edellä mainittujen perusteiden valossa tarkasteltuna, vahingonkorvauslain tarkoittama vastuun sopimusperusteisuus onkin luontevinta ymmärtää siten, että lain soveltamis- alan ulkopuolelle jäävät vain sellaiset vastuutilanteet, joissa loukattu käyttäytymisnormi on syntynyt puhtaasti osapuolten välisen sopimuksen perusteella, eikä vastaavaa louk- kausta olisi ilman sopimusta deliktiperusteella lainkaan olemassa126. Tärkeäksi arvioin- nissa muodostuukin siis se, kuinka läheisessä yhteydessä syntynyt vahinko on sopimuk- seen nähden, eli vaikuttaako osapuolten välinen sopimus kyseiseen vahinkotilanteeseen ja osapuolten toimintavelvoitteisiin tilanteessa127.

Esimerkiksi sopimusketjutilanteissa voi tietyin edellytyksin yhden sopimuslenkin esty- essä tulla harkittavaksi joko sopimuksen kaksiasianosaisuuden ylittäminen suorituspor- taiden välillä tai käytännössä sopimukseen perustuvan vastuun korvaaminen deliktipe- rusteella vahingonkorvauslain mukaan. Kun kahdenvälisestä sopimuksesta on tosiasial- lisia vaikutuksia muillekin kuin välittömille sopimusosapuolille, ei vahingonkorvauslain soveltaminen kaikkiin sopimussuhteen ulkopuolisiin tilanteisiin olekaan välttämättä enää itsestään selvää. 128 Toisinaan tarkka rajanveto vastuutyyppien välille voikin olla erittäin hankalaa ja voi myös olla mahdollista, ettei tilanteeseen soveltuvan vastuunor- min voida aukottomasti osoittaa kuuluvan sopimusperusteisen tai sopimuksen ulkoisen vastuun alueelle, vaan pikemminkin jonnekin niiden välille määrittelemättömälle har- maalle alueelle129.

Vastuuperusteen epäselvyydestä on kyse myös silloin, kun työntekijä tai tähän rinnas- tettava taho aiheuttaa vahingon työtoverilleen. Isännänvastuun näkökulmasta tilan- teessa on piirteitä sekä sopimuksen sisäisestä että ulkoisesta vastuusta; vaikka varsinai- sella vahingon aiheuttajalla ja vahingonkärsijällä ei olekaan minkäänlaista

126 Hemmo 1998. s. 31.

127 Norros 2007b. s. 530.

128 Norros 2007a. s. 94.

129 Norros 2018. s. 16–17.

sopimussuhdetta keskenään, kummallakin on kuitenkin olemassa työ- tai vastaava toi- meksiantosuhde työnantajansa kanssa. Tämän vuoksi he ovat näkökulmasta riippuen katsottavissa paitsi työnantajansa työntekijöiksi vahingonkorvauslain alla, myös työnan- tajan suoritusapulaisiksi, joiden teoista tämän on vastattava jo sopimusoikeudellisten perussääntöjen pohjalta. 130 Näkökulman valinnalla ei kuitenkaan tässä yhteydessä ole suurta merkityseroa, sillä isännällä on lähtökohtaisesti kummallakin tulkintatavalla tilan- teessa ensisijainen vahingonkorvausvastuu ja työntekijän oma vastuu on joka tapauk- sessa yhtä rajattu.

Vakiintuneena tulkintana sopimussuhteessa aiheutuneisiin vahinkoihin onkin yleisesti pidetty sopimusperusteisen ja vahingonkorvauslakiin perustuvan vastuun yhdistel- mää131. Väistymisperiaatteen mukaisesti vahingonkorvauslakia toissijaisena yleislakina ei sovelleta, mikäli aiheutuneen vahingon korvaamista säätelee sopimus tai jokin muu erityislaki. Sen sijaan rinnakkaisperiaatteen mukaisesti on kuitenkin mahdollista, että sa- man vahingon korvaamiseen voidaan soveltaa kahta järjestelmää, mikäli kummankin so- veltamisedellytykset täyttyvät.132 Tässä yhteydessä on kuitenkin huomattava, että kor- vaukseen voidaan kuitenkin tuomita vain yhden järjestelmän perusteella, eli vahingon- korvauksen saaminen moninkertaisena ei ole rikastumiskiellon periaatteen vuoksi mah- dollista. Kahden korvausjärjestelmän soveltuessa on myös huomion arvoista, että sopi- musoikeudellinen korvausvastuu voi johtaa korvauksen saajan kannalta vahingonkor- vauslakiin perustuvaa vastuuta parempaan lopputulokseen, sillä puhtaita varallisuusva- hinkoja korvataan sopimusoikeudellisella perusteella huomattavasti useammin kuin va- hingonkorvauslain mukaan133.

Kuten jo edellä käsitelty, vahingonkorvauslaki ei siis sovellu sopimuksen täyttämiseen, sopimusvelvoitteisiin tai muutenkaan suoraan sopimukseen liittyviin vahinkoihin, eikä sillä siten luonnollisesti voida edes täydentää kahdenvälistä sopimussuhdetta. Mahdol- lisiin aukkokohtiin voidaan kuitenkin tällöin etsiä ratkaisua yleisistä

130 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 215–216.

131 Norros 2007b. s. 529.

132 Saarnilehto 2009. s. 357–358.

133 Saarnilehto 2009. s. 361.

vahingonkorvausoikeudellisista periaatteista.134 Laajana yleislakina vahingonkorvauslaki kuitenkin heijastaa näitä perusperiaatteita itsessään jo varsin hyvin, joten voidaan pitää todennäköisenä, että sopimusvastuun aukkoja yleisillä perusperiaatteilla täydentäessä voidaan puhtaassa sopimusvastuussakin päästä toisinaan vahingonkorvauslakia lähei- sesti vastaavaan tulokseen.

134 Saarnilehto 2007a. s. 30.

ISÄNNÄNVASTUU MUUSTA KUIN OMASTA TYÖNTEKIJÄSTÄ

Isännänvastuuta sopimuksenulkoisesti – työntekijään rinnas- tettava itsenäinen elinkeinonharjoittaja

Itsenäinen elinkeinonharjoittaja vahingonkorvausoikeudellisesti työnte- kijän asemassa

Erilliselle yritykselle tai muulle itsenäiselle elinkeinonharjoittajalle voidaan antaa ja ul- koistaa tehtäviä ilman, että toimeksiantaja joutuu ilman omaa tuottamustaan korvaus- vastuuseen työn suorittajan aiheuttamista vahingoista. Huomattavaa kuitenkin on, että tämä on mahdollista ainoastaan silloin, kun vahinko on aiheutunut sopimuksen ulkoi- sessa kontekstissa, sillä sopimuksen sisäisissä vahinkotilanteissa sovelletaan perusperi- aatetta, jonka mukaan jokainen vastaa automaattisesti käyttämiensä toimeenpanoapu- laisten teoista kuin omistaan. Tällöin on myös selvää, että VahL 3:1 §:n mukaisella oi- keussuhteen laadulla, eli sillä onko vahinkoa aiheuttanut taho yrityksen työntekijään rin- nastettavissa vai ei, on vahingonkorvauksen kannalta merkitystä ainoastaan sopimuksen ulkoisen isännänvastuun kannalta.135

Sopimuksenulkoisen isännänvastuun soveltaminen itsenäisten yrittäjien aiheuttamiin vahinkoihin on mahdollista vain, jos tämän katsotaan vahinkoa aiheuttaessaan toimi- neen toimeksiantajan työntekijään rinnastettavassa asemassa. Mikäli vastaavaa työnte- kijärinnasteista asemaa ei ole havaittavissa, vahingon korvaaminen tapahtuu normaaliin tapaan vahingonkorvauslain säännösten mukaisesti suoraan vahinkoa aiheuttaneen ja vahinkoa kärsineen tahon välillä ilman kolmatta työnantajatahoa välissä.

Vahingonaiheuttajan ja isännän välillä vallitsevan tietyntyyppisen oikeussuhteen lisäksi yhteistä kaikille sopimuksenulkoisen isännänvastuun soveltamistilanteille on, että va- hingon tulee olla aiheutettu työssä ja vahingonaiheuttajan on oltava syyllistynyt virhee- seen tai laiminlyöntiin136. Vahingonkorvausvastuu syntyy myös toimeksiantajan henkilö- tyypistä riippumatta, eli väliä ei ole sillä, onko toimeksiantajana ollut esimerkiksi yritys, yksityishenkilö tai julkisyhteisö.137 Koska perinteistä työsopimusta ei itsenäisen

135 Hemmo 1998. s. 120.

136 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 204.

137 Hemmo 2005a. s. 57.

elinkeinonharjoittajan kohdalla tietenkään ole olemassa, tapauksien tulkinnassa ja työ- suhteeseen verrattavan aseman tunnistamisessa merkityksellisiä kysymyksiä muun mu- assa ovat, että tehdäänkö työ henkilökohtaisesti ja tosiasiallisesti toisen lukuun, onko työ ollut vastikkeellista, onko työ tehty toimeksiantajan johdon ja valvonnan alaisena sekä kuinka pitkään työsuhde on kokonaisuudessaan kestänyt138.

Mikäli itsenäinen elinkeinonharjoittaja voidaan rinnastaa yrityksen työntekijään VahL 3:1 §:n tarkoittamalla tavalla, vahingonkorvausmielessä tilanne on lähtökohtaisesti va- hingon aiheuttajalle itselleen edullisempi, sillä elinkeinonharjoittajan oma vastuu työssä aiheutetuista rajautuu VahL 4:1 §:n mukaan samoin kuten yrityksen työntekijöillä.139 Tämä tarkoittaa, että elinkeinonharjoittajan oma vastuu jää siis toimeksiantajayrityk- seen nähden sekundaariseksi ja parhaimmassa tapauksessa vahingonkorvausvelvolli- suutta ei synny lainkaan, mikäli vahinko oli aiheutettu maksimissaan lievällä tuottamuk- sella. Koska itsenäisen yrittäjän tai elinkeinonharjoittajan työntekijärinnasteinen asema ei yleensä ole edes osapuolille itselleen kovin selkeä ja jääkin usein tuomioistuinten har- kittavaksi, vahinkoa aiheuttaneen ja isäntään nähden ulkopuolisen toimijan tulee yleensä itse vedota isännänvastuuseen omaa vastuutaan supistavana seikkana.

Toimeksiantosuhteen pysyvyys

Muiden työsuhdeaseman tunnusmerkkien lisäksi, itsenäistä yrittäjää tai elinkeinonhar- joittajaa voidaan pitää herkemmin työn toimeksiantajan vastuupiiriin kuuluvana työnte- kijään verrattavana tahona, mikäli toimeksiantajalla ja vahingon aiheuttaneella elinkei- nonharjoittajalla on ollut keskenään yksittäistä toimeksiantoa pidempää yhteistyötoi- mintaa tai toimeksianto on ollut pitkäkestoinen. Tätä voidaan puoltaa muun muassa sillä, että pidemmissä toimeksiantosuhteissa toimeksiantajan edellyttämien käytäntö- jen ja menetelmien voidaan katsoa tulleen tutuksi myös työnsuorittajalle, joka osaa si- ten paremmin soveltaa omaa toimintaansa näihin sopiviksi.

Toimeksiantosuhteen pysyvyys yhtenä työntekijäaseman arvioinnissa käytettävänä te- kijänä heijastelee osaltaan myös reilun haittajaon periaatetta. Mikäli pienyrittäjä tekee

138 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 204.

139 Hemmo 2005a. s.58.

monia lyhytkestoisia työsuorituksia usealle eri toimeksiantajalle, näihin työsuorituksiin liittyvää vahinkoriskiä voidaan pitää helpommin luonteenomaisena juuri tämän itsenäi- sen työnsuorittajan harjoittamalle liiketoiminnalle. Tällöin itsenäisellä elinkeinonharjoit- tajalla voidaan nähdä olevan toimeksiantajaansa paremmat mahdollisuudet varautua toiminnasta mahdollisesti aiheutuviin vahinkoriskeihin. Lyhyemmissä ja yksittäisissä toi- meksiantosuhteissa työnsuorittajan oman vahingonkorvausvastuun korostumista voi- daankin siis riskienhallinnan näkökulmasta pitää varsin perusteltuna. Sen sijaan pidem- missä ja jatkuvissa toimeksiantosuhteissa työntekijärinnasteisuus ja sitä kautta sopimuk- senulkoisen isännänvastuun soveltuminen on vastaavasti helpompaa, sillä työtä teh- dään pidempiaikaisesti saman toimeksiantajan lukuun ja hänen hyväkseen. Työnsuorit- tajana toimivalla itsenäisellä elinkeinonharjoittajalla ei siten välttämättä ole tässä tilan- teessa käytössään samanlaisia riskienhallintamahdollisuuksia kuin toimeksiantajallaan, mikä taas puoltaa toimeksiantajan suurempaa vastuuta isännänvastuun muodossa.140

KKO:1992:142: A oli itsenäisenä kaivinkoneyrittäjänä toimiessaan suorittanut maansiirto- töitä B Oy:lle. Työtehtäviä suorittaessaan A oli kaivinkoneella kiviä lastatessaan aiheutta- nut vahinkoa kuljetusliike C:n omistamien kahden kuorma-auton lavoille. Avoin yhtiö C oli vaatinut A:ta ja B Oy:tä korvaamaan aiheutuneet vahingot yhteisvastuullisesti, mutta A oli kiistänyt kanteen vedoten toimineensa maansiirtotöitä suorittaessaan B Oy:n työnteki- jään verrattavassa asemassa, jolloin B Oy olisi vahingosta ensisijaisesti vastuussa isännän- vastuunsa perusteella. A oli työskennellyt B Oy:n alaisuudessa ja tämän direktio-oikeuden alla noin 2,5 kuukauden ajan eikä ollut tällä aikavälillä suorittanut muita toimeksiantoja, vaan työskennellyt päätoimisesti B Oy:n hyväksi. Vaikka A oli aiheuttanut vahingon tuot- tamuksellisella toiminnallaan, korkein oikeus jätti hovioikeuden päätöksen muuttamatta ja katsoi, että toimeksiannon pysyvyys, työn laatu ja muut olosuhteet huomioon ottaen A oli VahL 3:1 §:n mukaisesti rinnastettava osakeyhtiön työntekijään ja siten kuului myös tämän isännänvastuun piiriin.

Ratkaisussa KKO:1992:142 isännänvastuun soveltuvuutta puollettiin toimeksiannon py- syvyyden näkökulmasta pelkän toimeksiantosuhteen ajallisen keston lisäksi myös sillä, että toimeksiannon aikana A:n suorittamien työtuntien perusteella itsenäinen

140 Mielityinen 2006. s. 371.

kaivinkoneyrittäjä oli toiminut päätoimisesti toimeksiantajansa lukuun, eikä ollut otta- nut muualta muita töitä tämän kanssa samanaikaisesti. Yhdessä yli kahden kuukauden yhteistyösuhteen kanssa, muiden toimeksiantajien puute auttoi luomaan kuvaa taval- lista ostopalvelua tiiviimmästä suhteesta, joka saatettiin siten rinnastaa toimijoiden vä- liseen työsuhteeseen VahL 3:1 §:n tarkoittamalla tavalla. Pelkän toimeksiantosuhteen keston ja läheisyyden lisäksi muun muassa Xxxxxxxx on isännänvastuuta tutkiessaan an- tanut korkeimman oikeuden harkinnassa erillistä painoarvoa myös sille, että tapauk- sessa tehtävä työ toistui työnsuorittajan näkökulmasta samanlaisena eikä vaatinut kai- vinkoneyrittäjältä itsenäistä suunnittelua tai järjestelyä141.

Tapausta KKO:1992:142 on kommentoinut väitöskirjassaan myös Xxxxxxxxxxx. Hänen mukaansa korkeimman oikeuden lopputulema ja toimeksiantajalle määrätty ensisijai- nen korvausvastuu noudattivat reilun haittajaon periaatetta useammallakin perusteella. Mielityinen näki, että kaivinkoneyrittäjä suoritti riskialtista työtä niin pitkäaikaisesti ja vahvasti toimeksiantajan määräysvallan alla, jolloin myös realisoitunutta vahinkoriskiä voitiin pitää toimeksiantajan liiketoiminnalle tyypillisenä. Tämän lisäksi hänen mieles- tään voitiin pitää oletettavana, että työn toimeksiantaja kykeni hajauttamaan vahin- gosta aiheutuneita kustannuksia varsin tehokkaasti riskialttiista toiminnasta hyötyvien tahojen kannettaviksi.142

Työn laatu

Yhtenä työsuhdetta määrittävänä ja siten myös sopimuksenulkoista isännänvastuuta tu- kevana tekijänä voidaan pitää työsopimuslain 1:1 §:stä löytyvää edellytystä, jonka mu- kaan työsuhteessa tehtävä työ tapahtuu työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena. Tämä ei kuitenkaan edellytä työnantajan valtuuttaman työnjohtajan jatkuvaa paikallaoloa, vaan työnantajan valvonta- ja direktio-oikeus voi toteutua myös muilla ta- voin.

Kuten eri oikeuslähteistä käy ilmi, työnantajan johdon ja valvonnan alla työskentely ei tarkoita tai edellytä toimeksiantajan toimesta reaaliaikaista valvontaa edes vahingon

141 Viitanen 2020. s. 128.

142 Mielityinen 2006. s. 373.

sattuessa, vaan direktio-oikeuden edellytyksen kannalta merkitykselliseksi muodostuu, olisiko työnantajalla tai toimeksiantajalla ollut mahdollisuus valvoa työtä, vaikka valvon- taoikeus olisi jätetty käyttämättäkin143. Koska tosiasiallista valvontaa ei edellytetä työn- tekijäaseman arvioinnissa, tämä mahdollistaa sopimuksenulkoisen isännänvastuun ulot- tumisen periaatteessa myös itsenäisen elinkeinonharjoittajan työsuhteeseen verratta- vissa oloissa suorittamaan etätyöhön tämän itse määrittämänä ajankohtana.

KKO:1997:48: Avoin yhtiö A oli suorittanut osakeyhtiö B:n kanssa solmimansa tur- vetuotantosopimuksen perusteella turpeen nostoa kokonaisurakointina B:n omistamalla suolla. Työkoneen kipinästä oli alkanut tulipalo, joka oli levinnyt naa- purissa sijainneen kuolinpesä C:n kiinteistöön tuhoten lähes kaiken rakennuskan- nan irtaimistoineen. Kuolinpesä C oli vaatinut vahingonkorvausta yhteisvastuulli- sesti sekä B:ltä että A:lta. B:n ja A:n välisessä urakkasopimuksessa oli sovittu kol- matta osapuolta kohtaan aiheutuvan vahingonkorvausvastuun olevan urakoitsi- jalla, mutta tämä ei kuitenkaan yksin voinut rajoittaa kolmannen oikeutta vahin- gonkorvaukseen muultakin taholta. B oli ennen urakkasopimuksen tekemistä suorittanut samaa työtä käyttäen omia työntekijöitään ja tavoitteena oli kummal- lakin tavalla tuottaa B:n hallitsemasta turvesuosta turvetta myyntiin B:lle mah- dollisimman hyvään hintaan. Vahingon aiheutuessa työtä oli suoritettu A:n toi- mesta käyttäen apuna sekä tämän ja aliurakoitsijoidensa omia että B:n laitteita. Urakkasopimuksessa oli korostettu A:n asemaa itsenäisenä yrittäjänä, mutta B:lle oli myös annettu suuri määräysvalta puuttua työnjohdon asemassa työn suorit- tamiseen. Vaikka korkein oikeus ei pitänytkään turvetuotantoa erityisen vaaralli- sena toimintana, siihen nähtiin kuitenkin liittyvän ilmeinen tulipalon riski, johon varautuminen voi varsinkin kolmansilta osapuolilta olla haastavaa. Tässä yhtey- dessä nähtiin myös selväksi, että taloudellista hyötyä tavoitteleva toiminnan har- joittaja kantaisi riskin väistämättömistä vahingoista omasta tuottamuksestaan riippumatta. Turpeennoston tosiasiallisena toiminnan harjoittajana pidettiin ta- pauksessa B Oy:tä, koska sillä oli viime kädessä määräysvalta suoritettavasta työstä ja turpeennostossa käytettävä erikoisvälineistö oli myös kuulunut sille. Verrattaessa myös toiminnasta aiheutuvaa riskiä, sopimuksella tavoiteltua talou- dellista hyötyä sekä osapuolten riskinottokykyä, avoimen yhtiön A:n toimintaa

143 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 204.

B:hen nähden voitiin aliurakoitsijoista riippumatta pitää pikemminkin urakkapalk- kaisen työntekijän toimintaan verrattavana VahL 3:1 §:n tarkoittamalla tavalla. Korkeimman oikeuden ratkaisun mukaan vahingonkorvausvastuu kuolinpesä C:tä kohtaan jäi edellä mainituilla perusteilla kokonaisuudessaan B Oy:lle.

Esitetyssä oikeustapauksessa KKO:1997:48, toimeksiantajan ja urakoitsijan välisen sopi- muksen eräänä ehtona oli, että työtä suoritettaessa mahdollisesti kolmansia kohtaan aihetuvista vahingoista vastaisi yksin urakoitsija. Sopimusehdolla ei kuitenkaan ollut ti- lanteessa reaalista merkitystä, sillä sopimuksen kaksiasianosaisuutta ei voida ylittää kol- mannen oikeuksia rajoittavasti, jonka vuoksi kuolinpesä pystyikin esittämään vahingon- korvausvaateensa pätevästi myös toimeksiantajaa kohtaan. Vahingonkorvausvaatimus käsiteltiin tätä myöten sopimuksenulkoisen normiston pohjalta ja korkeimman oikeu- den ratkaistavaksi jäikin lähinnä vastuun allokoiminen oikein toimeksiantajan ja urakoit- sijan välille. Tässä tarkastelussa kenties merkityksellisimmiksi seikoiksi nousivat urakoit- sijan ja toimeksiantajan välinen suhde toisiinsa, sekä ne tosiasialliset olosuhteet, joissa työtä suoritettiin.

Toimeksiantaja oli ensin suorittanut samaa työtä itse käyttäen omia työntekijöitään ja lopulta erilaisia urakoitsijoita. Vaikka urakkasopimuksessa olikin korostettu avoimen yh- tiön roolia toimeksiantajasta erillisenä itsenäisenä yrittäjänä, samassa yhteydessä oli kuitenkin myös painotettu toimeksiantajan direktiovaltaa työtä suoritettaessa. Varsinai- sessa työkohteessa suoritettu työ tapahtui myös osakeyhtiön valvonnan ja johdon alai- sena sekä tämän asettamien määrä- ja laatustandardien mukaisesti. Korkein oikeus kat- soikin ratkaisussaan kaikki seikat huomioiden urakoitsijan olleen pikemminkin toimeksi- antajan alaisuudessa toimivan urakkapalkkaisen työntekijän, kuin varsinaisen toiminnan harjoittajan roolissa. Vahinkoa aiheuttaneesta toiminnasta vastasi siis lopulta osakeyh- tiö varsinaisena toiminnan harjoittajana, urakkasopimuksen sisällöstä riippumatta.

Mielityisen mukaan korkeimman oikeuden ratkaisun perusteet ilmensivät jälleen myös reilun haittajaon periaatetta vahinkoon osallisten välillä. Hänen mukaansa vahinkoon johti turvetuotannolle varsin tavallinen tulipalon riski, jonka aiheuttamisesta hyötyi ta- loudellisesti turvetuotannon harjoittaja. Vahingosta aiheutuneiden kustannusten hajau- tuminen riskialttiista toiminnasta hyötyvien tahojen kesken tapahtui Mielityisen

mukaan tilanteessa myös huomattavasti kattavammin työn toimeksiantajan, kuin ura- koitsijan korvausvastuun kautta.144

Yritysmuoto

Vahingonkorvauslaissa ei ole sen tarkemmin määritelty, mitä kaikkia erilaisia toiminta- muotoja itsenäisen yrittäjän käsitteellä isännänvastuun yhteydessä tarkoitetaan. Ylipää- tään kirjoitetun lain näkökulmasta asiaan on otettu kantaa lähinnä vain lain valmistelu- töiden yhteydessä. Tällöin työntekijärinnasteisen toiminnan esimerkkitapauksena mai- nittiin erilaiset ammatinharjoittajat, kuten sellaiset autoilijat ja työkoneiden omistajat, jotka toimivat pitkäaikaisesti saman toimeksiantajan lukuun ja tämän sääntöjen alai- sena145. Tämä on kuitenkin vain yksi esimerkki isännänvastuun piiriin mahdollisesti lu- keutuvasta toiminnasta ja pelkkä maininta autoilijoista ei siis itsessään vielä rajoita tuo- mioistuimia tai isännänvastuun laajuudesta käytävää keskustelua. Itsenäisen yrittäjän vahingonkorvausoikeudellisen määritelmän ja reunaehtojen puuttuessa, sopimuksenul- koisen isännänvastuun soveltuvuus erilaisiin tilanteisiin määräytyykin lähtökohtaisesti oikeuskäytännön kautta tapauskohtaisen harkinnan perusteella.

Vaikka sopimuksenulkoisen isännänvastuun mukaista itsenäistä yrittäjää ei voidakaan tyhjentävästi määritellä, on kuitenkin selvää, että moniin tilanteisiin tätä käsitettä ei voida mitenkään ylettää. Merkitystä voidaan antaa jälleen isännänvastuun tavoitteille, ja poissulkea ainakin sellaiset tilanteet, joissa vahingonaiheuttaja kerää itse suurimman hyödyn vahinkoa aiheuttaneesta toiminnasta, kykenee tehokkaaseen riskienhallintaan, jolla vastaavat vahingot katetaan sekä ei tulisi muutekaan kohtuuttomasti kärsimään mahdollisesta vahingonkorvausvelvollisuudesta. Näillä perusteilla voitaisiin nähdä, että isännänvastuun soveltuminen itsenäiseen yrittäjään tai elinkeinonharjoittajaan on sitä epätodennäköisempää, mitä suurempi toimija vahingonaiheuttaja on.

Samaa linjaa mukaillen, myös VahL 3:1 §:ssä käytetyn termin ”yrittäjä” voisi ”yrityksen” sijaan nähdä viittaavan siihen, että oikeuskäytännössä tulkintaa on haluttu ohjata pieni- muotoisemman elinkeinotoiminnan suuntaan. Vaikka tavallisimmin itsenäisen yrittäjän

144 Mielityinen 2006. s. 395.

145 Lakivaliokunnan mietintö 5/1974 vp. s. 2–3.

käsitteen alle onkin nähty kuuluvaksi varsinkin omalla toiminimellä ja pitkäaikaisesti sa- man toimeksiantajan lukuun harjoitettu ammatti- tai muu elinkeinotoiminta, lainsää- dännöllisen määritelmän puutteen vuoksi myös muutkin vaihtoehdot voivat tulla harkit- taviksi.146 Huomattavaa on myös, että ainakin lainvalmisteluaineiston mukaan itsenäi- sellä yrittäjällä voisi olla käytössään myös oma apulainen työtä suorittaessaan ilman, että tämä pelkästään tekisi työntekijärinnasteisuudesta mahdotonta147. Mahdollisen työntekijäaseman arvioinnissa voidaankin apulaisia käytettäessä pitää merkittävänä seikkana sitä, kuinka suuressa roolissa yrittäjän itsensä työpanos on ollut työtä suoritet- taessa ja vahingon aiheutuessa148.

KKO:2004:53: Osakeyhtiömuotoisen perheyrityksen osakas oli aiheuttanut met- sätyökonetta käyttäessään sivulliselle vahingon tehdessään metsänhakkuutöitä Metsähallituksen lukuun. Tapauksessa katsottiin, että vahingonkorvauslaissa tar- koitettuja itsenäisiä yrittäjiä olisivat erilaiset ammatinharjoittajat, kuten autoilijat ja työkoneiden omistajat. Itsenäistä yrittäjää ei kuitenkaan voitaisi rinnastaa työntekijään, jos tällä oli palveluksessaan useita henkilöitä. Koska vahingonai- heuttaja oli perheyrityksen palveluksessa ja yrityksellä oli useampia työntekijöitä, häntä ei katsottu Metsähallituksen työntekijään rinnastettavaksi, vaikka muita työsuhteen edellytyksiä täyttyikin.

Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2004:53 oli siinä mielessä epätyypillinen, että tar- kastelun kohteena oli osakeyhtiömuotoinen yritys ja sen työntekijä VahL 3:1 §:n tarkoit- tamalla tavalla itsenäisenä yrittäjänä työntekijään rinnastettavassa roolissa. Työsuhtee- seen verrattavia olosuhteita puoltavana seikkana käsittelyssä esitettiin muun muassa useiden vuosien pituinen sopimussuhde vahingonaiheuttajan perheyrityksen ja Metsä- hallituksen välillä. Tämän lisäksi työn johto- ja valvontaoikeuden nähtiin olevan Metsä- hallituksella, sillä tämä oli valvonut hakkuutöiden tulosta ja sillä oli oikeus määrätä hak- kuut keskeytettäviksi sekä antaa työturvallisuus- ja työmaaohjeita hakkuuprojektin ede- tessä.

146 Saarnilehto 2005. s. 1024–1025.

147 Lakivaliokunnan mietintö 5/1974 vp. s. 2–3.

148 Ståhlberg, Karhu 2013. s. 207.

Vaikka siis osakeyhtiön ja Metsähallituksen välillä täytettiin useita työtekijäaseman edel- lytyksiä muun muassa työn vastikkeellisuuden, johdon valvonnan ja vuosia kestäneen työsuhteen muodossa, korkein oikeus antoi kuitenkin tulkinnassaan painoarvoa lainval- mistelutöille ja lakivaliokunnan mietinnölle. Näiden mukaan VahL 3:1 §:n ensimmäisessä momentissa mainituilla työntekijään rinnastettavissa olevilla itsenäisillä yrittäjillä tarkoi- tetaan sellaisia pieniä toimijoita, jotka suorittavat annettua työtehtävää itse ja mahdol- lisesti yhtä palveluksessaan olevaa toista henkilöä, eli niin sanottua apumiestä käyttäen.

Tapauksessa KKO 2004:53 vahingonaiheuttaja oli kuitenkin perheyrityksensä palveluk- sessa, ja yritykseen kuuluivat vahingonaiheuttajan lisäksi osakkaina hänen vanhem- pansa ja kaksi sisarustaan, mutta tämän lisäksi yrityksellä oli myös yhteensä yhdeksän ulkopuolista työntekijää. Harkinnassa nostettiin esiin myös, että yritystoimintaa pyöri- tettiin usealla metsäkoneella ja yrityksen liikevaihto oli vuonna 2000 ollut kuusi miljoo- naa markkaa. Korkeimman oikeuden mukaan yrityksen ja vahingonaiheuttajan toimin- taa ei voitu näillä perusteilla pitää sellaisena, että se olisi voitu rinnastaa lakivaliokunnan mietinnön ja VahL 3:1 §:n tarkoittamalla tavalla Metsähallituksen työntekijään. Per- heyrityksen työntekijän Metsähallituksen alaisuudessa työskennellessään aiheuttamaa vahinkoa ei siis voitu katsoa kuuluvan Metsähallituksen isännänvastuun piiriin.

Vaikka isännänvastuun soveltaminen ei tapauksessa lopulta tullutkaan kysymykseen, huomattavaa kuitenkin on, että tämä oli suoraan seurausta osakeyhtiön toiminnan mit- takaavasta, eli perheyrityksen koosta ja liiketoiminnan asteesta, eikä yritysmuodosta it- sestään. Korkein oikeus myös nimenomaisesti totesi ratkaisunsa perusteluissa, että vaikka usein isännänvastuun käsittämää toimintaa harjoitetaan omalla toiminimellä yk- sityisenä elinkeinonharjoittajana, yritysmuoto ei kuitenkaan voi olla asiassa ratkaiseva, vaan VahL 3:1 §:n tarkoittamana yrittäjänä voidaan hyvin pitää myös sellaista henkilöä, joka harjoittaa elinkeinotoimintaa osakeyhtiömuodossa. Vaikka onkin oletettavaa, että esimerkiksi toiminimellä tai vaikkapa kommandiittiyhtiössä elinkeinoaan harjoittava yrittäjä täyttää monesti osakeyhtiötä todennäköisemmin itsenäiselle yrittäjälle asetetut liiketoiminnan koon vaatimukset, korkein oikeus loi kuitenkin päätöksellään tärkeän en- nakkotapauksen sille, että pelkkä yhtiömuoto ei voi rajoittaa isännänvastuun ulottu- vuutta.

Myös Xxxxxxxxxxx on puoltanut korkeimman oikeuden ratkaisua ja vastuupohdintaa sen taustalla. Hänen näkemyksensä mukaan osakeyhtiömuotoisen perheyrityksen toimin- nan laajuus riitti jo yksin takaamaan, että yritys kykeni itsekin hajauttamaan vahinkokus- tannukset reilusti riskialttiista toiminnasta hyötyvien tahojen kesken. Metsähallituksen ensisijainen korvausvastuu ei siis tässä tapauksessa ollut haittajaon kannalta katsottuna tarpeellista, jonka lisäksi isännänvastuun soveltamisalan laajeneminen tapauksessa ku- vattuun suurehkoon perheyritykseen olisi lisännyt soveltamiskriteerien tulkinnanvarai- suutta sekä vaikuttanut heikentävästi ratkaisujen ennakoitavuuteen. Kuten korkein oi- keuskaan, Mielityinen ei näe ongelmaa perheyrityksen yhtiömuodon kanssa, vaan isän- nänvastuun soveltumattomuutta on perusteltu vain muilla vahingon aiheuttajan henki- löön liittyvillä seikoilla.149

Mainittavaa on, että isännänvastuun soveltumisen riippumattomuus vahingonaiheutta- jan yhtiömuodosta on saanut osakseen myös vastustusta. Varsinkin Saarnilehto on esit- tänyt kritiikkiä sille, että osakeyhtiön alaisuudessa toimiva luonnollinen henkilö voitaisiin rinnastaa työnantajansa sopimuskumppanin työntekijään. Xxxxxxxxxxxx mielestä on on- gelmallista, että toimeksiantosopimuksen tehnyt osakeyhtiö ikään kuin katoaa itse ko- konaan vastuuketjusta pois, mikä voi johtaa yhtiön sopimuskumppanin kannalta en- nalta-arvaamattomiin vastuutilanteisiin, sekä myös siihen, että luonnollinen henkilö jou- tuu periaatteessa vastaamaan vahingonkorvauksesta ennen yhtiötä, jonka puolesta tä- män on toiminut. Tämän lisäksi hän on nähnyt, että osakeyhtiön rinnastamisella toisen työntekijäksi ei ole minkäänlaista tosiasiallista vaikutusta luonnollisen henkilön ase- maan, vaan osakeyhtiön työntekijän vastuu määräytyy joka tapauksessa VahL 4:1 §:n mukaisesti. Mikäli vahingonaiheuttaja toimii osakeyhtiössä toimitusjohtajana tai halli- tuksen jäsenenä, tämän vastuu kolmannelle aiheutuneesta vahingosta on vielä työnte- kijääkin lievempää, sillä vahinko tulee luonnollisen henkilön korvattavaksi ainoastaan, jos se on aiheutettu osakeyhtiölakia (21.7.2006/624) tai yhtiöjärjestystä rikkomalla. Xxxxxxxxxxx ei myöskään koe, että osakeyhtiö tarvitsee erityistä suojaa toimeksiantajaa kohtaan, sillä osakeyhtiö voi vakuuttaa tiettyjä vahinkoriskejä pois ja osakeyhtiössä

149 Mielityinen 2006. s. 374.

yrittäjä ei ole henkilökohtaisessa vastuussa yhtiön veloista, toisin kuin muissa pienem- missä yhtiömuodoissa.150

Vaikka Xxxxxxxxxxx ei pitänytkään kommentaarissaan itse osakeyhtiön suojaamista ta- voiteltavana, saati hyödyllisenä yrittäjänä toimivan luonnollisen henkilön kannalta, asia ei kuitenkaan ole aina aivan näin. Osakeyhtiöllä on kiistämättä eräitä etuja muihin yri- tysmuotoihin nähden, kuten se, että osakeyhtiö ja yhtiön omistaja ovat toisistaan erilli- siä vastuusubjekteja ja omistaja vastaakin yhtiön velvoitteista vain sijoitettuun pää- omaan asti, eikä siten joudu itse henkilökohtaiseen vastuuseen yrityksen velvoitteista. Kuten ratkaisusta KKO 2004:53 kuitenkin kävi ilmi, isännänvastuun ulottuminen osake- yhtiöön edellyttää toiminnalta samaa pienimuotoisuutta kuin muiltakin elinkeinonhar- joittamisen tavoilta, jolloin tämä raja yrityksen ja yrittäjän väliltä hämärtyy helposti. Ta- vallista onkin, että yrittäjä käyttää henkilökohtaista omaisuuttaan ja jopa henkilöta- kausta osakeyhtiön lainojen vakuutena, jolloin osakeyhtiötä kohtaavalla suurella vahin- gonkorvausvastuulla voi olla mittavia negatiivisia vaikutuksia myös yritystoimintaa har- joittavan luonnollisen henkilön kannalta. Mikäli yhtenä lainsäätäjän tarkoituksena isän- nänvastuun taustalla voidaan nähdä olevan heikomman osapuolen suojaaminen, pelkkä vahingonaiheuttajan toiminnan harjoittamiseen käyttämän yhtiömuodon ei pitäisi täl- löin olla isännänvastuun soveltumisen kokonaan estävä seikka.

Saarnilehdon kritiikkiä isännänvastuun soveltamisalan laajenemisesta osakeyhtiöihin on tärkeää tulkita myös aikansa tuotteena. Tapauksessa KKO 2004:53, asiaa on käsitelty kä- räjäoikeudessa ensimmäisen kerran jo vuonna 2001 ja oman kommenttinsa Xxxxxxxxxxx on esittänyt vuonna 2005. Yhtiöoikeuden alalla on tämän jälkeen tapahtunut monia muutoksia, joiden vuoksi liiketoiminnan harjoittaminen osakeyhtiömuodossa on nyky- ään 2000-luvun alkuun verrattuna huomattavasti yleisempää. Kenties merkittävimpänä hetkenä tällä kehityskaarella voidaan pitää vuotta 2019, jolloin yksityisten osakeyhtiöi- den 2500 euron vähimmäisosakepääoman vaatimus poistui osakeyhtiölaista. Hallituk- sen esityksen mukaan muutoksella oli tarkoitus helpottaa ammatin harjoittamista sekä muuta mikro- ja pienyritystoimintaa ilman henkilökohtaista vastuuta, sekä helpottaa

150 Saarnilehto 2005. s. 1027–1030.

myös osakeyhtiön perustamista ja osakeyhtiömuodon käyttämistä uusien pienyritysten kohdalla.151 Vähimmäisosakepääoman poistuminen on merkittävänä tekijänä madalta- nut osakeyhtiön perustamisen kynnystä myös varsin pienimuotoisen liiketoiminnan ja sellaisten yrittäjien kohdalla, joille tämä ei ennen välttämättä olisi ollut mahdollista. Ei siis sinänsä olekaan ihme, että osakeyhtiö on jopa noussut Suomen yleisimmäksi yhtiö- muodoksi152.

Osakeyhtiöiden yleistyminen myös aiempaa vaatimattoman liiketoiminnan yhteydessä johtaa luonnollisesti siihen, että muiden ammatinharjoittamismuotojen suosio on vas- taavasti suhteellisesti vähentynyt. Tämä heijastuu osaltaan myös vahingonkorvausoi- keuteen ja isännänvastuuseen. Voidaankin perustellusti sanoa, että Saarnilehdon osa- keyhtiöt isännänvastuun ulkopuolelle sulkevalla kannanotolla on nykyaikana vielä vä- hemmän sijaa kuin julkaisuajankohtanaan. Kun ammatin harjoittaminen on siirtynyt yhä enenevissä määrin osakeyhtiömuotoon, on selvää, että yhä useampi isännänvastuun kannalta harkittavaksi tuleva vahinkotapaus on tulevaisuudessa kahden osakeyhtiön vä- linen. Toiminnan harjoittamisen aste tai laatu ei kuitenkaan muutu pelkän yritysmuodon myötä, jolloin pelkkä osakeyhtiöstatus ei yksinään riitä tuomaan työn toimeksiantajaa ja vahingon aiheuttajaa toimintamahdollisuuksiltaan tai vastuunkantokyvyiltään keske- nään yhtä vahvoihin asemiin. Tässä tutkielmassa ei siis nähdä mitään syytä siihen, miksi pelkkä yritysmuoto ilman muita seikkoja poissulkisi isännänvastuun soveltumisen.

Korkein oikeus näyttäisi ratkaisussaan KKO 2004:53 kannattaneen osakeyhtiömuotoisen toiminnan mahdollisuutta myös pienyrityksille ilman, että pelkästä yhtiömuodon valin- nasta seuraa yrittäjälle153 yllättäviä vahinkoriskejä. Vaikka osakeyhtiömuotoinen yritys voidaan siis rinnastaa toimeksiantajan työntekijään VahL 3:1 §:n tarkoittamalla tavalla, aihepiiristä ei kuitenkaan tällä hetkellä vielä ole riittävästi oikeuskäytäntöä, jotta tark- koja suuntaviivoja toiminnan sallittavasta laajuudesta voitaisiin vetää. Onkin mielenkiin- toista nähdä mihin suuntaan asia etenee tulevaisuudessa ja mihin kohtaan hyväksyttä- vät toiminnan rajat vielä asettuvat.

151 HE 238/2018 vp. s. 1.

152 Sillanpää, Vahtera, Koski 2022. 3. Eri yhteisömuodot ja säätiöt > Osakeyhtiöt.

153 Vahinkoriskit kohdistuvat varsinaisesti osakeyhtiöön, mutta myös pienyrittäjä voi kärsiä välillisesti.

Muut olosuhteet

Itsenäisen yrittäjän tai elinkeinonharjoittajan työntekijärinnasteiseen asemaan ja isän- nänvastuun olemassaoloon voivat vaikuttaa eräät muutkin seikat, jotka liittyvät lähinnä kolmansien osapuolten odotuksiin. Ulkopuolinen henkilö nimittäin herkästi odottaa, että työntekijä toimii työnantajansa lukuun ja että siten myös mahdolliset työntekijän kolmansille aiheuttamat vahingot kuuluvat niin ikään myös työnantajan korvausvastuun piiriin.154 Vastaava asianlaita olisikin usein vahingonkärsijän kannalta edullisempi, sillä toimeksiantaja on monesti pientä yrittäjää vakavaraisempi ja siten myös kykenevämpi suorittamaan vahingonkorvausta.

Ulkopuolisten tahojen oletuksia vastuusuhteista tukevat yleensä erilaiset ulkoiset seikat, kuten esimerkiksi se, että työtä tehdään toimeksiantajan omissa tiloissa ja tämän työvä- lineitä käyttäen. Itsenäinen yrittäjä voi myös helposti näyttäytyä ulkopuoliselle osana toimeksiantajan omaa työvoimaa käyttämällä samankaltaisia työvaatteita tai esimer- kiksi pitämällä esillä toimeksiantajansa logoja. Merkitystä voi tilannesidonnaisten seik- kojen lisäksi olla myös toimeksiantosuhteen pituudella, sillä saman yrittäjän esiinnyttyä jatkuvasti tietyn toimeksiantajan palveluksessa, ulkopuolisille voi helposti syntyä oletuk- sia siitä, että yrittäjä on osa toimeksiantajansa organisaatiota ja vastuupiiriä.

Osapuolten tosiasiallisten oikeussuhteiden havaitseminen voi olla ulkopuoliselle taholle haastavaa ja itsenäinen yrittäjä voidaankin helposti sekoittaa ulkoisten merkkien perus- teella yrityksen työntekijään. Yleisön odotuksia voidaankin perustellusti pitää tuomiois- tuimissa yhtenä isännänvastuuta tukevana seikkana, mutta huomattavaa on, että yksi- nään ne eivät vielä riitä perustamaan vahingonkorvausvastuuta toimeksiantajalle, mikäli VahL 3:1 §:n mukaiset muut edellytykset eivät täyty.

Isännänvastuuta sopimussuhteessa – vastuu täytäntöönpano- apulaisen aiheuttamasta vahingosta

Sopimussuhteissa on varsin tavallista, että suoritus tai sen osa annetaan vastikkeellisesti toisen tehtäväksi, sillä oman suoritteen kaikkien tuotantovaiheiden hoitaminen alusta

154 Hemmo 2005a. s. 54.

loppuun itse ei välttämättä olisi taloudellisesti kannattavaa. Tällöin tietty komponentti tai palvelu ostetaan alihankkijoilta tai muilta täytäntöönpanoapulaisilta.

Yksi sopimusperusteisen vahingonkorvausvastuun ja samalla sopimusperusteisen isän- nänvastuun perussäännöistä on, että jokainen vastaa käyttämiensä toimeenpanoapu- laisten teoista kuten omistaan. Tämä tarkoittaa, että vastuusta ei siis voi vapautua ve- toamalla apulaisensa virheeseen ja vastuun kannalta ei myöskään ole merkityksellistä, onko tämä apulainen ollut itsenäinen yritys vai oma työntekijä.155 Oman työsuorituksen ulkoistaminen toiselle ei siis kavenna työn toimeksiantajan omaa vastuuta. Sopimuspe- rusteisen isännänvastuun vastuunjakotapa, eli apulaisen aiheuttamien suoritusvirhei- den välitön allokointi työn toimeksiantajalle auttaa myös osaltaan suojelemaan sopi- muksen täyttäjän anonymiteettiä156. Tällä voi olla merkitystä varsinkin silloin, kun ali- hankkijoiden ja apulaisten käytöllä on toimeksiantajalle liikesalaisuusarvoa.

Sopimusperusteinen isännänvastuu ei varsinaisesti perustu lakiin, mutta muutamista eri laeista löytyy kuitenkin mainintoja tämän suuntaisesta vastuusta toisen aiheuttamasta vahingosta157. Kirjoitetusta laista ei myöskään löydy mitään suoraa määritelmää sille, miten täytäntöönpano- tai suoritusapulainen tarkalleen tulisi käsittää. Tässä yhteydessä täytäntöönpanoapulainen määritellään yksinkertaisesti sellaiseksi luonnolliseksi henki- löksi tai oikeushenkilöksi, joka avustaa tiettyä sopimusosapuolta omien sopimusvelvoit- teidensa täyttämisessä.

Sopimusvelallinen voi järjestää toimintansa ja suoritusvelvollisuutensa täyttämisen ha- luamallaan tavalla ja yleensä tämä onkin myös velkojan intressi- ja vaikutuspiirin ulko- puolella. Lähtökohtaisesti velallinen voi siis antaa suorituksen tai sen osan kenen ta- hansa tehtäväksi, ellei velallisen ja velkojan välisessä sopimuksessa ole edellytetty joko suoritusvelvollisuuden henkilökohtaista täyttämistä tai esimerkiksi käytettyjen apulais- ten hyväksyttämistä velkojalla.158 Kun suoritusvelvollisuuden täyttämiseen käytetään erilaisia täytäntöönpanoapulaisia, voidaan huomata, että sopimusvelkoja on tosiasiassa

155 Norros 2007a. s. 101.

156 Hemmo 1998. s. 119.

157 Ks. muun muassa tiekuljetussopimuslaki (23.3.1979/345) 3:10 §.

158 Hemmo 1998. s. 118.

riippuvainen muidenkin tahojen, kuin vain oman välittömän sopimuskumppaninsa suo- rituksista. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että velallinen ei voi vapautua omasta sopimus- vastuustaan pelkästään vetoamalla apulaisensa tekemään virheeseen.159 Pidempien so- pimusketjujen kohdalla voi myös olla mahdollista, että suorituksen virhe on saanut al- kunsa kauempana ketjussa, mutta suoritusvirheestä aiheutuvat korjaus- tai vahingon- korvauskustannukset käsitellään lähtökohtaisesti vain suhteessa omaan välittömään so- pimuskumppaniin160.

Sopimusvelallisen oman isännänvastuun vastuupiirin määräytyminen riippuu sopimus- tyypin lisäksi myös vallitsevan tilanteen tosiasiallisista olosuhteista. Yleensä sopimuspe- rusteista isännänvastuuta voidaan pyrkiä rajaamaan muun muassa ostetun suorituksen olennaisuudella omien sopimusvelvollisuuksien kannalta. Oletettavaa onkin, että esi- merkiksi sähkölaitos tai internetoperaattori eivät ole sellaisia sopimuskumppaneita, vaikka toki kaiken toiminnan kannalta olennaisia, joiden suoritusten puutteellisuus kuu- luisi varsinaisesti sopimusperusteisen isännänvastuun alle toimeksiantajan suoritusapu- laisina.161

Lähtökohtaisesti toimeenpano- tai suoritusapulainen on sopimusvelallisen itse valit- sema ja sopimussuhteessa tämän kanssa joko työsuhteen tai esimerkiksi urakkasopi- muksen kautta. Huomattavaa kuitenkin on, että tosiasiassa on mahdollista joutua vas- tuuseen apulaisen teoista myös täysin ilman sopimussuhdetta tähän, mikäli tietty taho muusta syystä toimii käytännössä apulaisen roolissa.

KKO:2008:16: B Oy oli tilattu suorittamaan A Oy:n tehtaalla ukkosjohtimien ja maadoituk- sen huoltotöitä. Työtä varten A Oy luovutti B Oy:n käyttöön vastikkeetta oman ammatti- taitoisen nosturinkuljettajansa sekä nosturin. Nosturinkuljettaja oli aloittanut työt oma- aloitteisesti tietämättä, että johtimissa oli vielä jännite. Toiminnasta aiheutui maakaape- lin vaurioituminen ja vahinkoa aiheuttanut sähkökatkos A:n tehtaalla. Nosturinkuljettajan toiminta oli tullut yllätyksenä B Oy:n työnjohtaja Y:lle, mutta Y ei ollut paikalla valvomassa työnaloitusta eikä varoittanut kuljettajaa johtimien jännitteisyydestä tai siitä, että työn

159 Norros 2007a. s. 101–102.

160 Sopimuksen kaksiasianosaisuussuhde on murrettavissa vain poikkeustapauksissa, muun muassa sil- loin, kun oma välitön sopimuskumppani on lakannut olemasta.

161 Norros 2007a. s. 102–103.

aloittainen edellytti erityistä lupaa A Oy:n sähkötöiden johtajalta. Koska nosturityöt olivat urakoitsijan suorittamiin sähkötöihin liittyviä töitä ja osapuolet eivät olleet erikseen sopi- neet töiden suorittamiseen ja niiden työnjohtoon liittyvistä seikoista, töitä pidettiin ura- koitsijan velvoitteiden täyttämiseen kuuluneina aputöinä. Koska tällöin myös työn direk- tio-oikeuden nähtiin kuuluneen urakoitsijalle, ja B:n työnjohtaja Y oli laiminlyönyt velvol- lisuutensa johtaa ja valvoa töitä, B:n tuomittiin olevan sopimusperusteisen isännänvas- tuun mukaisesti vahingonkorvausvastuussa apulaisensa toiminnasta aiheutuneista vahin- goista.

Edellä esitettyä tapausta arvioitiin sopimusoikeudellista korvausvastuuta koskevien sääntöjen perusteella, sillä vahinko oli aiheutunut työtä tehdessä ja sopimusvelvoitteita täyttäessä. Vaikka vahinkoa aiheuttanut nosturinkuljettaja olikin virallisesti vahingon- kärsijän työllistämä, korvausvastuusta ja työntekijän työnjohdosta ei ollut näiden välillä sovittu mitään ja tosiasiallisesti työntekijä oli luovutettu urakoitsijan käyttöön ja tämän direktiovallan alle. Tapauksessa merkitykselliseksi osoittautui, että nosturia kuljettaji- neen käytettiin töissä, jotka kuuluivat selkeästi urakoitsijan sopimusvelvoitteiden piiriin, nosturi itsessään oli urakoitsijan käyttöön luovutettaessa asianmukaisessa kunnossa ja kuljettaja oli ammattitaitoinen. Näiden olosuhteiden vallitessa nosturinkuljettajaa ei va- hingon tapahtumahetkellä pidetty työnantajansa työntekijänä, vaan pikemminkin ura- koitsijan apumiehenä, jonka valvontaa oli vielä kaiken lisäksi laiminlyöty. Korkeimman oikeuden ratkaisussa onkin näkyvissä kaksi eri lähestymistapaa vastuukysymyksen rat- kaisuun, sillä urakoitsijan vastuuta on perusteltu sekä sopimusperusteisella isännänvas- tuulla että valvontavelvollisuuden laiminlyönnillä. Xxxxxxxxxx oikeuden mielestä oli selvää, että vahinkoa aiheuttanut työntekijä toimi urakoitsijan apulaisena vahinkoa ai- heuttaessaan, jolloin vastuu aiheutuneesta vahingosta olisi oletusarvoisesti urakoitsi- jalla isännänvastuunsa perusteella. Mielenkiintoista kuitenkin on, että tämän lisäksi rat- kaisussa koettiin tarpeelliseksi myös tukeutua valvontavelvollisuuden laiminlyöntiin ura- koitsijan vastuuta tukevana seikkana. Tavallisestihan vastuu isännänvastuun perusteella syntyy myös urakoitsijan tuottamuksesta riippumatta, mutta isännänvastuun ylittäviin perusteisiin tukeutuminen vastuuta ratkaistaessa osoittaa, ettei sopimusperusteisen isännänvastuun syntyminen toisen työntekijästä ole kuitenkaan aukottoman selvää. Isännänvastuun kannalta tilannetta oli omiaan hankaloittamaan sekin, että vahinkoa

aiheuttanut työntekijä oli toimeksiantajan itse urakoitsijalle osoittama, jolloin tämän voitiin katsoa vaikuttaneen itsekin vahingon syntymiseen.162 Tapauksen tosiseikaston perusteella pidettiin varsin selvänä, että vastuu vahingosta oli urakoitsijalla ja suurin epäselvyys olikin siinä, mihin normiin tämä vastuu tuli lopulta perustaa. Vaikka korkein oikeus pitikin lopullisessa ratkaisussaan valvontavastuun laiminlyöntiä ehkä merkittä- vimpänä vastuun perustavana seikkana, voidaan kutenkin olettaa, että sama lopputulos olisi ollut saavutettavissa myös puhtaasti isännänvastuulla.

Oikeustapauskommentaarissaan ratkaisuun KKO:2008:16 liittyen Norros nostaa myös ongelmalliseksi sen, että kysymykset sopimusoikeudellisen isännänvastuun henkilöpii- ristä ja työnjohto- ja valvontavelvollisuuden siirtymisestä ovat ylipäätään jääneet vali- tettavan vähälle huomiolle sekä oikeuskäytännössä että oikeuskirjallisuudessa. Ratkai- sun perusteella vaikuttaisi siltä, ettei toiselta osapuolelta lainattu työntekijä siirry kovin herkästi oman työnantajansa sopimuskumppanin sopimusoikeudellisen isännänvastuun piiriin. On kuitenkin mahdollista, että työntekijän vastaanottajalle voi tästä huolimatta syntyä konkludenttinen velvollisuus johtaa ja valvoa työntekijää. Tämän vuoksi vastaa- vissa yhteystyöhankkeissa onkin tärkeää sopia nimenomaisesti siitä, kenellä tosiasiassa tuon työnjohto- ja valvontavastuun on tarkoitettu olevan.163

Toisin kuin deliktiperusteisessa isännänvastuussa, sopimussuhteessa täytäntöönpano- apulaisen virhe on usein näkyvämpi ja helpommin johdettavissa isännän toimintaan liit- tyväksi, sillä apulaisen virhe vaikuttaa suoraan isännän omaan suoritukseen sopimus- kumppaniaan kohtaan ja virhe on usein myös nähtävissä välittömästi suorituksen yhtey- dessä. Mahdollista on, että täytäntöönpanoapulaisen suoritus esimerkiksi viivästyy tai toimitettu komponentti on jollain lailla virheellinen, jolloin suorituksen virheellisyys ka- navoituu herkästi myös isännän omaan suoritukseen sopimusvelkojaansa kohtaan. So- pimusperusteisessa isännänvastuussa vahingon aiheutumistavalla tai täytäntöönpano- apulaisen ja isännän välisellä oikeussuhteella ei myöskään ole minkäänlaista merkitystä, vaan väliä on vain sillä, tulevatko sopimusvelvoitteet asianmukaisesti täytetyiksi.164

162 Norros 2008. s. 815–825.

163 Norros 2008. s. 825.

164 Hemmo 1998. s. 115–120.

Vaikka velallinen ei voi vapautua omasta sopimusvastuustaan pelkästään vetoamalla apulaisensa tekemään virheeseen, on kuitenkin tärkeää huomata, että tämä yleissääntö ei tarkoita, että toimeksiantaja olisi aina vastuussa kolmansien suoritusapulaisten ai- heuttamista virheistä eikä estä sitä, etteikö suoritusapulaisen virheestä aiheutuvasta vastuusta voisi vapautua jollakin muulla perusteella. 165 Tällöin on kyse niin sanotusta kaksinkertaisen suoritusesteen vaatimuksesta, josta säädellään kauppalain (27.3.1987/355) 5:27 §:ssä. Xxxxxxxxxx mukaan myyjä vapautuu suoritusapulaisensa viivästyksestä johtuvasta vastuusta vain, mikäli suoritusapulainen itsekin kykenee osoit- tamaan, että viivästys johtui hänen vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella olevasta esteestä, jota ei kohtuudella kaupantekohetkellä voitu ottaa huomioon ja jonka seu- rauksia ei myöskään kohtuudella voitu välttää eikä voittaa.

Vastuu vuokratyöntekijän aiheuttamasta vahingosta

Vuokratyö ilmiönä ja erilaiset vastuusuhteet

Nykyään monilla toimialoilla on laajasti käytössä myös erilaisia perinteisestä työsuh- teesta poikkeavia työnteettämismuotoja, jotka ovat tuoneet mukanaan uudenlaisia tul- kintaongelmia vahingonkorvaus- ja isännänvastuun kysymyksiin. Näihin työnteettämis- muotoihin lukeutuvat muun muassa tilapäiseen tarpeeseen, kuten esimerkiksi kysynnän vaihteluihin tai sijaisuuksien kattamiseksi hankittu vuokrattu työvoima, eli vuokratyön- tekijät. Vuokratyövoiman käytöstä säädellään työlainsäädännössä ja tärkeimpänä yksit- täisenä lakina aiheeseen liittyen toimii työsopimuslaki.

Kuten jo aiemmin mainittu, työsopimuslain ja vahingonkorvausoikeudessa yleisesti hy- väksyttyjen käytäntöjen mukaan työsuhteen merkkejä ovat muun muassa toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen työsopimus sekä työn tekeminen vastikkeellisesti työnantajan lukuun tämän valvonnan ja johdon alla. Käytettäessä vuokrattua työvoi- maa, työsuhteen rajat näillä mittareilla määriteltynä voivat kuitenkin hämärtyä, sillä työntekijälle tehtävät ja ohjeet näiden suorittamiseksi antaa eri taho, kuin varsinainen

165 Norros 2007a. s. 101–102.

työnantaja ja se, jonka palkkalistoilla työntekijä on166. Tästä seuraa myös vahingonkor- vausoikeuden kannalta mielenkiintoisia vastuukysymyksiä.

Kuvaaja 1. Työvoiman vuokraamisen sopimussuhteet

Aihetta käsitellessä tarpeelliseksi tulee termien määritys. Tässä yhteydessä henkilöstö- vuokraustoimintaa harjoittavaa yritystä kutsutaan vuokrausyritykseksi ja tämän asia- kasta, ja vuokratyövoimaa käyttävää tahoa, käyttäjäyritykseksi. Kuten oheisella kuvaa- jalla on havainnollistettu, vuokratyövoimaa käytettäessä sekä työntekijä että käyttä- jäyritys ovat sopimussuhteessa työvoiman vuokrausta harjoittavaan yritykseen, mutta käyttäjäyrityksen ja vuokratyöntekijän välillä ei ole minkäänlaista sopimussuhdetta, vaikka nämä tahot ovatkin päivittäisessä toiminnassaan läheisessä yhteistyössä tois- tensa kanssa. Huolimatta siitä, että vuokratyöntekijä tavallisesti työskentelee käyttä- jäyrityksen palveluksessa tämän toimitiloissa ja välineillä sekä tämän johdon ja valvon- nan alla, työntekijä on kuitenkin työsuhteessa ainoastaan henkilöstövuokraustoimintaa harjoittavaan yritykseen, joka myös huolehtii palkanmaksusta työntekijälle. Käyttäjäyri- tys sen sijaan maksaa vuokrausyritykselle vuokratyöntekijän käytöstä ja tämän työpa- noksesta vain vuokraussopimuksessa määritellyn korvauksen.167

166 Virtanen 2011. s. 221.

167 Xxxxxxx, Xxxxxxxx, Schön 2014. s. 13–15.

Tavallisessa kahdenkeskisessä työsuhteessa sama työnantajataho huolehtii sekä palkan- maksusta että muistakin työnantajavelvoitteista. Vuokratyöntekijöitä käytettäessä osa työnantajavelvoitteista kuitenkin siirtyy käyttäjäyritykselle, mutta näihin lukeutuvat läh- tökohtaisesti vain työn direktio-oikeus sekä muut sellaiset työnantajalle säädetyt velvol- lisuudet, jotka liittyvät välittömästi itse työn tekemiseen ja muihin siihen liittyviin järjes- telyihin. Tällöin esimerkiksi työterveyshuollon järjestäminen ja muut vastaavat perus- velvollisuudet jäävät edelleen varsinaisen työnantajan, eli vuokrausyrityksen vastuulle. Näistä työnantajavelvoitteista kuitenkin vastaa aina vain toinen yrityksistä eivätkä nämä velvoitteet voi myöskään siirtyä toissijaisesti toisen osapuolen vastattaviksi, mikäli vel- voitteista ei jostakin syystä suoriuduta.168 Käyttäjäyritykselle on kuitenkin mahdollista siirtää myös muita kuin itse työtehtävän suoritukseen olennaisesti liittyviä työnantaja- velvollisuuksia, mutta tämän tulee perustua aina joko johonkin erityislakiin tai vuokraus- toimintaa harjoittavan yrityksen ja käyttäjäyrityksen väliseen sopimukseen, jolle on myös työntekijän suostumus.169 Lähtökohtaisesti kaikki käyttäjäyrityksen työnantajavel- vollisuudet myös lakkaavat automaattisesti heti työvoiman vuokraussopimuksen päät- tyessä170.

Yleensä vahingonkorvausoikeudessa korvausvelvollisuus työntekijän työssään sivulli- selle aiheuttamista vahingoista kanavoituu työnantajalle, mutta isännänvastuun sovel- taminen vaihtelee varsinkin vuokratyön kyseessä ollessa sen mukaan, missä suhteessa vahinkoa on aiheutettu ja kuka vahingonkärsijänä on. Tyypillisimpinä vahinkoina voita- neen pitää huolimattomuudesta johtuvaa työssä käytettävän kaluston tai muun omai- suuden rikkoutumista, mutta on toki myös mahdollista, että vuokratyöntekijä aiheuttaa työssään vahinkoa kollegalleen tai vaikkapa käyttäjäyrityksen asiakkaalle. Varsinkin vuokratyöntekijän käyttäjäyritykselle aiheuttamia vahinkoja voidaan pitää sopimussuh- teen kannalta hyvin tyypillisinä, joten sopimuksen sisällöllä on vahingonkorvauksen kan- nalta merkittävä rooli171.

168 HE 157/2000. s. 65.

169 Xxxxxxx, Xxxxxxxx, Schön 2014. s. 26.

170 Xxxxxxx, Keinänen 2009. s. 9–10.

171 Norros 2007b. s. 530.

Xxxxxx lähtee erittelemään näitä vuokratyöstä aiheutuvia vahingonkorvauskysymyksiä jakamalla ongelmat vuokratyöntekijän käyttäjäyritykselle aiheuttamiin vahinkoihin sekä vuokratyöntekijän ulkopuoliselle taholle aiheuttamiin vahinkoihin.172 Näiden kahden va- hinkotyypin lisäksi tässä yhteydessä on nähty aiheelliseksi mainita lyhyesti myös vuok- ratyöntekijän varsinaiselle työnantajalleen, eli vuokrayritykselle aiheuttamat vahingot, vaikka nämä jo vuokratyön luonteenkin vuoksi ovat harvinaisempia.

Vuokratyöntekijän vuokrausyritykselle aiheuttama vahinko

Yleissääntönä työntekijän vahingonkorvausvelvollisuudesta työnantajalleen voidaan pi- tää työsopimuslain kohtaa 12:1.3 §, jonka mukaan työntekijän on korvattava työnanta- jalleen työssään tahallisesti tai huolimattomuudella aiheuttamansa vahinko VahL 4:1

§:ssä säädettyjen perusteiden mukaisesti. Käytännössä tämä siis johtaa VahL perusteella siihen lopputulemaan, että työntekijälle seuraa vahingonkorvausvelvollisuus työnanta- jaansa kohtaan vain silloin, kun työntekijän vahinkoa aiheuttaneen toiminnan on nähty ylittäneen lievän tuottamuksen. Tämän lisäksi tätä korkeammallakin tuottamuksen as- teella aiheutetuista vahingoista, tahallisuus pois lukien, korvattavaksi voidaan tuomita vain kohtuullisena pidettävä määrä.

Edellä mainittua lainsäädännön tarjoamaa perustilannetta voidaan pitää hyvin yleisenä lähtökohtana työntekijän vastuuta arvioitaessa, mutta vuokratyön tapauksessa vastuun realisoituminen ei monestikaan seuraa tätä kaavaa, sillä työtä ei varsinaisesti tehdä omalle viralliselle työnantajalle. Tällöin myös omalle työnantajalle suoraan työssä aiheu- tetut vahingot ovat jokseenkin harvinaisia. Huomattavasti tavallisempaa onkin, että vuokratyöntekijä aiheuttaa työssään vahinkoa käyttäjäyritykselle tai jopa muulle ulko- puoliselle taholle, joka ei ole lainkaan sopimussuhteessa vuokratyöntekijän varsinaiseen työnantajaan.

Vuokratyöntekijän ulkopuoliselle aiheuttama vahinko

Kuten aiemmin esitetystä kolmikantakaaviostakin käy ilmi, vuokratyössä on kyse hyvin erilaisista oikeussuhteista työjärjestelyn eri osapuolten välillä. Tästä seuraa, että xxxxxx

172 Norros 2007b. s. 522.

vuokratyöntekijän toiminnasta aiheutuu vahinkoa, vahingonkorvausvastuuta tuleekin aiheelliseksi tarkastella erikseen sekä vuokratyöntekijän työntekijäasemaan perustuvan isännänvastuun että vuokra- ja käyttäjäyrityksen välisen sopimusvastuun kannalta.

Vaikka vuokra- ja käyttäjäyrityksen välisen sopimuksen sisältö on korvausvastuun jakau- tumisen kannalta olennainen, on kuitenkin edelleen muistettava sopimuksen kaksiasi- anosaisuuden rajoitus. Tämä tarkoittaa, ettei vuokra- ja käyttäjäyrityksen kahdenväli- sellä sopimuksella voida heikentää kolmannen oikeutta saada vahingonkorvausta lain- säädäntöön perustuen, eikä ulkopuolinen taho voi lähtökohtaisesti173 myöskään vedota sopimukseen omaksi edukseen.174 Vuokratyöntekijän aiheuttaessa työssään vahinkoa kolmannelle, vahingonkärsijällä on siis oikeus vahingonkorvaukseen tämän työnanta- jalta VahL 3:1 §:n tarkoittamalla tavalla isännänvastuuseen perustuen huolimatta siitä, mitä vuokra- ja käyttäjäyritys olisivat vastuunjaosta keskenään sopineet. Sopimuksen ul- koisessa kontekstissa käyttäjäyritys voisikin siis joutua välittömään vastuuseen vuokra- työntekijän kolmannelle aiheuttamasta vahingosta ainoastaan oman tuottamuksensa perusteella VahL 2:1 §:n perussäännön mukaisesti. Tästä huolimatta, sopimusehdot vas- tuun jakamisesta lainsäädännöstä poikkeavalla tavalla eivät kuitenkaan ole merkitykset- tömiä vuokraus- ja käyttäjäyrityksen välillä, vaan sopimusehdolla voidaan perustaa näille esimerkiksi täysi regressioikeus, jota kautta käyttäjäyritys korvaa vuokrausyrityk- selle isännänvastuun perusteella maksetut vahingonkorvaukset, jolloin kustannukset ka- navoituvat lopulta sopimuksessa tarkoitetulla tavalla.175

Toisin kuin vuokrausyrityksellä varsinaisena työnantajana, käyttäjäyrityksellä ei yleensä ole regressioikeutta vahinkoa aiheuttanutta vuokratyöntekijää kohtaan, vaikka käyttä- jäyritys olisikin joutunut suorittamaan korvauksen kolmannelle. Tämä johtuu siitä, että vuokratyöntekijä katsotaan käyttäjäyrityksen sopimuskumppanin apulaiseksi, joka on ai- heuttanut vahingon työnantajansa sopimusvelvoitteita täyttäessään.176

173 Pois lukien sopimus kolmannen hyväksi, mutta voitaneen pitää oletettavana, ettei täysin ulkopuoli- selle kolmannelle taholle voida mitenkään järkevällä vaivannäöllä antaa vastaavaa järjestelyä tiedoksi. 174 Hemmo 2003. s. 408.

175 Saarnilehto 2007b. s. 125–126.

176 Saarnilehto 2007b. s. 126.

Mikäli käyttäjäyritys ei ole vuokratyöntekijän kolmannelle aiheuttamasta vahingosta suoraan vastuussa oman tuottamuksensa perusteella eikä myöskään ole henkilöstö- vuokraussopimuksessa sitoutunut korvaamaan vahinkoa vuokrausyritykselle, käyttä- jäyrityksen vastuun kannalta merkitykselliseksi voidaan seuraavaksi nostaa sopimuksen sisältö ja se, onko tämä suoriutunut omista sopimusvelvoitteistaan. Pohjan tälle antaa myös TSL 1:7.3 §, jonka mukaan siirrettäessä työntekijä tämän suostumuksella toisen tahon käyttöön, siirtyvät työntekijän mukana käyttäjäyritykselle myös oikeus johtaa ja valvoa työntekoa sekä ne työnantajalle säädetyt velvollisuudet, jotka liittyvät välittö- mästi työn tekemiseen tai sen järjestelyihin. Edellä mainittuihin lukeutuu luonnollisesti myös työntekijän opastaminen tehtäviinsä177. Koska käyttäjäyrityksen on sopimuksen perusteella täytettävä velvollisuutensa huolellisesti, puutteellisesta työnjohdosta seu- raava vuokratyöntekijän aiheuttama vahinko perustaa käyttäjäyritykselle korvausvelvol- lisuuden niistä kuluista, joita vuokrausyritykselle on sopimusrikkomuksesta aiheutu- nut178. Mikäli siis vahingon aiheutumistavasta käy ilmi, että käyttäjäyritys on laiminlyö- nyt vuokratyöntekijän perehdytyksen tai vahinko on aiheutunut jonkin työympäristöön liittyvän seikan vuoksi, vahingosta aiheutuneet negatiiviset seuraamukset jäävät yksin käyttäjäyrityksen kannettaviksi179.

Toisaalta on taas mahdollista, että vuokratyöntekijää käytettäessä vahinkoa on aiheutu- nut sen johdosta, että henkilöstövuokrausyritys on lähettänyt käyttäjäyritykselle työn- tekijän, jolla ei alkuunkaan ole edellytyksiä selviytyä tälle osoitetusta työtehtävästä. Käyttäjäyrityksen tulee antaa henkilöstövuokrausyritykselle tarpeelliset tiedot työnteki- jältä edellytettävästä koulutuksesta, kokemuksesta ja muista kompetensseista, joita tar- vitaan työn suorittamiseen onnistuneesti180. Näiden vaatimusten ottaminen huomioon työntekijää valittaessa sen sijaan kuuluu olennaisesti osaksi vuokrausyrityksen omaa so- pimussuoritusta, ja mikäli työntekijävalintaa ei ole suoritettu huolellisesti, olisi kyseessä vuokrausyrityksen osalta sopimusrikkomus. Mikäli siis vahingon aiheutumisen jälkeen käy ilmi, että kyseinen vuokratyöntekijä ei täytä käyttäjäyrityksen vuokrayritykselle

177 Bruun, von Koskull 2004. s. 60.

178 Saarnilehto 2007b. s. 125.

179 Xxxxxxx, Xxxxxxxx, Schön 2014. s. 132–134.

180 Xxxxxxx, Xxxxxxxx, Schön 2014. s. 76.

esittämiä ehtoja työntekijän valinnalle ja vuokrausyrityksen olisi tullut tämä huomata, sopimusrikkomuksen perusteella vuokrausyritys on velvollinen korvaamaan käyttäjäyri- tykselle tästä aiheutuneet kustannukset.181 Vaikka yksi ammattitaidoton työntekijä pää- sisikin valintaprosessista läpi, henkilöstövuokrausyrityksen tulee vastuusta vapautuak- seen kyetä osoittamaan, että valintamenettelyä voidaan yleisesti pitää riittävän huolel- lisena ja asianmukaisena. 182

Vuokratyöntekijän käyttäjäyritykselle aiheuttama vahinko

Vuokratyöntekijä viettää yleensä työaikansa käyttäjäyrityksen tiloissa ja tämän laitteita käyttäen, jolloin onkin luonnollista, että toiminnasta seuraa joskus vääjäämättä vahin- koa. Yleisten pienten virheiden ja tapaturmien lisäksi on kuitenkin myös mahdollista, että vuokratyöntekijä aiheuttaa käyttäjäyritykselle vahinkoa aivan muussa yhteydessä. Eräs tapa vuokratyöntekijän käyttäjäyritykselle aiheuttamien vahinkojen ja korvausseu- raamusten tarkasteluun on jakaa vahinkotapahtumat kahtia sen perusteella, onko ne aiheutettu työtehtäviä suoritettaessa vai ei. Tämän lisäksi tarkempaa eroa voidaan tehdä myös sille, onko vahinko aiheutettu työnantajan sopimusvelvoitteita täyttäessä vai muutoin vuokratyöntekijän työn suorittamisen yhteydessä183.

Vuokratyöntekijän työskentely käyttäjäyrityksessä kuuluu olennaisena osana tämän var- sinaisen työnantajan, eli vuokrausyrityksen sopimusvelvoitteisiin. Kun vuokratyöntekijä siis aiheuttaa työssään toimiessaan vahinkoa käyttäjäyritykselle, tämä tapahtuu yleensä vuokrausyrityksen intressipiiriin kuuluvan toiminnan yhteydessä ja työnantajansa sopi- musvelvoitteita täyttäessä. Tällöin vuokratyöntekijää voidaankin perustellusti pitää käyttäjäyrityksen näkökulmasta tämän sopimuskumppanin suoritusapulaisena. Sopi- musperusteisen isännänvastuun mukaisesti apulaisten teoista myös vastataan kuten omistaan, joten vuokrausyritys on siis lähtökohtaisesti korvausvastuussa oman työnte- kijänsä käyttäjäyritykselle aiheuttamista vahingoista. Vuokratyöntekijä ei tällöin ole itse henkilökohtaisessa korvausvastuussa käyttäjäyritystä kohtaan, mutta korvausvelvolli- suuden syntyminen regressioikeuden kautta omaa työnantajaa kohtaan on yhä

181 Xxxxxxx, Xxxxxxxx, Schön 2014. s. 132–134.

182 Norros 2007b. s. 527.

183 Saarnilehto 2007b. s. 130.

mahdollista VahL 4:1 §:n edellytyksin, eli mikäli työntekijän oma tuottamus vahingon aiheutumiseen on lievää suurempaa.184

Samoin kuin ulkopuoliselle taholle aiheutuneiden vahinkojen kanssa, vuokratyöntekijän työnantajansa sopimusvelvoitteita täyttäessä aiheuttamat vahingot jäävät perustilan- teessa vuokrausyrityksen vastuulle myös silloin, kun vahingonkärsijänä on käyttäjäyritys. Kenties merkittävin ero kolmansille osapuolille aiheutuneisiin vahinkoihin onkin nähtä- vissä siinä, että deliktiperusteen sijaan vastuu perustuu pääasiassa sopimusperusteiseen isännänvastuuseen, ellei vahingon syntymiseen ole vaikuttaneet erityiset asianhaarat eikä vastuuta ole muokattu kahdenvälisellä sopimuksella. Niin sanotussa perustilantees- saan näyttäisikin siltä, että myös käyttäjäyritykselle aiheutuneista vahingoista suurempi vastuu olisi lähtökohtaisesti vuokrausyrityksellä. Tilanne voi kuitenkin muuttua edelleen joko käyttäjäyrityksen omaan tuottamukseen tai tämän sopimusvastuiden laiminlyön- tiin perustuen. Vaikka siis vuokrausyritys vastaisikin normaalisti myös apulaisensa, eli vuokratyöntekijän käyttäjäyritykselle aiheuttamista vahingoista, vahinko jää tässäkin ta- pauksessa käyttäjäyrityksen kannettavaksi, mikäli sen syntysyynä voidaan pitää puut- teellista työnjohtoa, perehdytystä tai esimerkiksi työympäristön turvallisuuspuut- teita185.

Työnantajan sopimusvelvoitteiden täyttämisestä voidaan myös erottaa vahingon ai- heuttaminen käyttäjäyritykselle muuten työssään. Tästä voisi olla kyse esimerkiksi sil- loin, kun vuokratyöntekijä aiheuttaa käyttäjäyritykselle vahinkoa työtehtävänsä ja hen- kilöstövuokraussopimuksen rajat jonkin verran ylittäessään, mutta muutoin vilpittö- mässä mielessä toimiessaan. Kun vahinkoa aiheuttanut toiminta ei enää varsinaisesti kuulu työnantajan sopimusvelvoitteiden piiriin, korvausvastuukaan ei tällöin enää pe- rustu sopimukseen, vaan vahingonkorvausvelvollisuus syntyisi ilmeisimmin vuokrausyri- tykselle sopimuksen ulkoisesti isännänvastuunsa perusteella VahL 3:1 §:n tarkoittamalla tavalla.186 Voidaan kuitenkin pitää oletettavana, että vastaavissa tilanteissa vahinkoa

184 Xxxxxxx, Xxxxxxxx, Schön 2014. s. 132–134.

185 Saarnilehto 2007b. s. 129.

186 Saarnilehto 2007b. s. 130.

aiheuttaneesta toiminnasta ja sopimuksen rajoituksista riippuen vastuuta voitaisiin kui- tenkin pätevästi argumentoida sekä sopimus- että deliktiperusteella.

Työnantajansa sopimusvelvoitteiden täyttämisen yhteydessä ja muiden työssä aiheutet- tujen vahinkojen lisäksi on mainittava, että vuokratyöntekijä voi myös aiheuttaa käyttä- jäyritykselle vahinkoa sellaisella toiminnalla, joka ei kuulu lainkaan vuokrausyrityksen sopimusvelvoitteiden täyttämiseen tai edes mitenkään kummankaan yrityksen intres- seihin. Kun aiheutunut vahinko ei liity työnantajan sopimusvelvoitteiden täyttämiseen, työntekijää ei nähdä työnantajansa suoritusapulaisena, jolloin vahinkoon ei myöskään voida soveltaa sopimusperusteista isännänvastuuta. Tämän lisäksi on huomattava, että sopimuksen ulkoinen isännänvastuu koskee VahL 3:1 §:n mukaisesti vain työntekijän vir- hettä tai laiminlyöntiä, jolloin tahallinen toiminta on jätetty tältäkin kannalta työnanta- jan vastuupiirin ulkopuolelle187. Koska vuokratyöntekijän tahallisesti tai tietoisesti ai- heuttamaa vahinkoa ei siis korvata työnantaja- tai toimeksiantaja-aseman perusteella, vuokraus- ja käyttäjäyrityksen välisissä vastuusuhteissa tulee lähinnä punnittavaksi muun muassa se, mitä kaikkea näiden väliseen sopimukseen kuuluu ja ovatko kummat- kin osapuolet täyttäneet sopimusvelvoitteensa asianmukaisella tavalla.

KKO:2005:135: Henkilöstövuokrausyrityksen huoltoasemaliikkeelle toimittama vuokratyöntekijä oli työvuorollaan anastanut varoja huoltoaseman kassakaa- pista. Käyttäjäyritys haki vahingonkorvausta vuokratyöntekijän varsinaiselta työnantajalta, eli henkilöstövuokraustoimintaa harjoittavalta yritykseltä vedoten siihen, että työnantaja on velvollinen korvaamaan työntekijänsä tahallisesti ai- heuttaman vahingon. Kanne hylättiin kaikissa oikeusasteissa, sillä työntekijän va- linta oli sopimuskumppaneiden yhteistoiminnan tulosta ja vuokrayrityksen kat- sottiin täyttäneen sopimusvelvoitteensa, sillä työntekijäehdokkaiden taustat tar- kistettuaan mikään ei viitannut työntekijän rikollisuuteen.

Edellä mainitussa ratkaisussa käyttäjäyritys oli vahingonkärsijänä vedonnut vastuun pe- rustana yritysten väliseen henkilöstövuokraussopimukseen, josta johtui, että vahinkoa aiheuttanut vuokratyöntekijä oli ylipäätään päätynyt työskentelemään käyttäjäyrityksen

187 Tahallisuuskin voidaan osin sisällyttää sopimuksen ulkoisen isännänvastuun alle, mutta yleensä tällöin vahinkoa aiheuttaneen toiminnan tulee olla isännän intressipiirin mukainen.

huoltoasemalla. Käyttäjäyrityksen mukaan vuokrausyrityksellä olisi siten työnantaja- asemansa perusteella vastuu oman työntekijänsä aiheuttamista vahingoista. Vahingon- kärsijän vaateeseen ja yritysten väliseen oikeussuhteeseen perustuen kaikissa oikeusas- teissa pidettiin selvänä, että tapaukseen ei voitaisi soveltaa vahingonkorvauslakia ja isännänvastuuta, vaan tapausta olisi tulkittava yritysten välisen työvoiman vuokraamista koskevan sopimuksen ja yleisten sopimussuhteissa noudatettavien periaatteiden näkö- kulmasta.

Tapauksessa merkityksellistä oli, että yritysten välisessä työvoiman vuokraamista koske- vassa sopimuksessa ei ollut erikseen mainintaa siitä, että vuokraustoimintaa harjoitta- valla yrityksellä olisi sopimusoikeudellinen vastuu työntekijöidensä aiheuttamista vahin- goista. Osapuolten välisen sopimuksen mukaan käyttäjäyritykselle oli myös siirtynyt ko- konaan työn direktio-oikeus, eli sillä olisi ollut yksin valta puuttua työpaikalla havaitse- miinsa epäkohtiin ja sääntöjenvastaiseen toimintaan. Sopimuksessa ei myöskään taattu vuokrausyrityksen osalta millään lailla, että työntekijät toimisivat tehtävässään moit- teettomasti. Tämän lisäksi vuokrayritys oli tarjonnut huoltoasemaliikkeelle kyseiseen työtehtävään kolmea eri mahdollista työntekijää, jotka kaikki läpäisivät taustatarkistuk- sen moitteetta. Vuokrayrityksellä ei siis ollut aihetta olettaa käyttäjäyrityksen valitse- malla työntekijällä olevan myöhemmin todetun kaltaisia rikollisia taipumuksia, joista ai- heutuisi sopimuskumppanille vahinkoa. Korkein oikeus katsoikin ratkaisussaan, että vuokrausyritys oli suorittanut omat sopimusvelvoitteensa huolellisesti eikä sopimuk- sesta myöskään käynyt ilmi, että vuokrayritys olisi jotenkin muuten sopimukseen perus- tuen velvoitettu korvaamaan käyttäjäyritykselle aiheutunut vahinko.

Koska vuokratyöntekijä ei vahinkoa aiheuttaessaan ja varoja anastaessaan luonnollises- tikaan toiminut työnantajansa lukuun tai täyttänyt tämän sopimusvelvoitteita, tätä ei missään nimessä voitu pitää sopimusoikeudellisten perusperiaatteiden mukaisesti työn- antajansa suoritusapulaisena, jolloin myöskin sopimusperusteinen isännänvastuu oli ta- pauksessa pois suljettu. Tapauksessa oli myös jo alkuperäisen vahingonkorvausvaateen perusteella selvää, että vahingonkorvausvastuuta ei edes lähdetty tarkastelemaan de- liktiperusteisen isännänvastuun ja vahingonkorvauslain kautta, vaan sopimuskumppa- neiden väliset vastuukysymykset rajautuivat siihen, mistä kaikesta sopimuksessa oli

sovittu ja onko sopimusvelvoitteet täytetty ennalta määritetyllä tavalla. Koska vuokraus- yritys oli kuitenkin tehnyt työntekijävalinnan huolellisesti eikä sopimuksessa ollut otettu sopimusoikeudelliset peruskorvaussäännöt ohittaviin vahinkotapahtumiin kantaa, va- hingonkorvausvastuu ei ulottunut vuokrausyritykseen vaan vahinkotapahtuman korvaa- minen jäi välittömän vahingonaiheuttajan ja -kärsijän väliseksi VahL 2:1 §:n mukaisesti.

Norros on tapausta KKO:2005:135 kommentoidessaan kritisoinut hieman korkeimman oikeuden perusteita vahingonkorvauslain sivuuttamiselle, vaikka muutoin pitääkin rat- kaisua järkevänä. Hänen mukaansa oli jokseenkin ongelmallista, että vahingonkorvaus- lakia ei korkeimman oikeuden mukaan voitu soveltaa vahinkoon osapuolten välillä ole- van sopimussuhteen vuoksi, vaikka myöhemmin ratkaisussa katsottiin, ettei vahinkoa ole ensinkään aiheutettu sopimusvelvoitteiden piirissä.188 Mielenkiintoisena huomiona Norros nosti myös esiin sen, että vaikka vahingonkorvauslaki olisikin tullut sopimusoi- keuden ohella tai sijasta tapauksessa harkittavaksi, vuokrausyritys ei luultavimmin silti- kään olisi joutunut työntekijänsä aiheuttamasta vahingosta korvausvastuuseen. Vaikka toiminnan tahallisuus olisikin hyväksytty isännänvastuun piiriin, vahinko ei siltikään täyt- täisi isännänvastuun edellytyksiä VahL 3:1 §:n tarkoittamalla tavalla, sillä sitä ei oikein missään määrin voida katsoa aiheutetuksi työssä. Yhtä lailla vuokrausyrityksen puolesta voitiin myös esittää, että huolellisen työntekijävalinnan jälkeen vastaavalla rikoksella ai- heutettu vahinko ei ole juuri sen tyypillisempi KKO:2005:135 mukaisessa tilanteessa kuin myyntityössä yleensäkään.189

188 Norros 2007b. s. 526.

189 Norros 2007b. s. 531.

VAHINGONKORVAUSVASTUUN LOPULLINEN JAKAUTUMINEN ISÄNNÄN JA VAHINGON AIHEUTTAJAN VÄLILLÄ

Regressioikeus työntekijään rinnastettavan itsenäisen elinkei- nonharjoittajan aiheuttamasta vahingosta

VahL 3:1 §:n mukaisen sopimuksen ulkoisen isännänvastuun kohdalla vastuun syntymi- nen ei edellytä isännältä omaa tuottamusta, vaan isäntä joutuu korvausvastuuseen kol- xxxxx kohtaan joko yksilöidyn tai anonyymin työntekijänsä vahinkoa aiheuttaneesta te- osta tai laiminlyönnistä. Työnsuorittajan tuottamuksen aste ei kuitenkaan ole kumman- kaan osapuolen kohtaamien vastuuseuraamusten kannalta merkityksetön, sillä se rajaa työnsuorittajan omaa henkilökohtaista vastuuta varsin merkittävästi ja joissakin tapauk- sissa perustaa myös isännälle regressioikeuden. Regressioikeutta käyttäen isännän kol- mannelle maksama korvaus tai korvauksen osa saadaan perittyä lopulta takaisin oikealta vahingonaiheuttajalta, eli työnsuorittajalta itseltään. Tämä oikeus ilmenee muun mu- assa TSL 12:1.3 §:n yleissäännöstä, jonka mukaan työntekijän, joka tahallaan tai huoli- mattomuudesta aiheuttaa työssään työnantajalle vahinkoa, on korvattava tämä vahinko työnantajalle VahL 4:1 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaan.

Kuten on jo aiemmin tuotu esiin, isännänvastuuta instituutiona voidaan perustella useilla erilaisilla moraalisilla ja taloudellisilla syillä, kuten esimerkiksi toiminnasta saadun hyödyn ja vastuun tasapainolla, osapuolten eriävillä vaikutusmahdollisuuksilla työssä ai- heutettujen vahinkojen syntymiseen sekä vahingonkorvausvastuun tosiasiallisilla vaiku- tuksilla eri osapuolten taloudelliseen hyvinvointiin. Jo näiden syiden valossa onkin pe- rusteltua, että deliktiperusteisessa isännänvastuussa isännän vastuu vahingosta on työnsuorittajaan nähden ensisijaista, mikä käy ilmi myös lainsäädännöstä. VahL 6:2 §:n perussäännön mukaan useamman tahon ollessa vastuussa samasta vahingosta, se kor- vataan yhteisvastuullisesti. Perussääntö pätee myös isännänvastuuseen, sillä kysehän on juuri yhteisvastuusta, kun työnsuorittaja vastaa vahingosta omalla tuottamuksellaan ja isäntä isännänvastuunsa perusteella käyttämänsä itsenäisen elinkeinonharjoittajan tuottamukseen perustuen. Pelkän kolmannelle taholle aiheutetun vahingon lisäksi isän- nän korvausvastuun ensisijaisuus pätee myös silloin, kun vahingonkärsijänä on

vahingonaiheuttajan työtoveri, eli itsenäisen yrittäjän tapauksessa esimerkiksi toimek- siantajayrityksen oma työntekijä190.

Toisin kuin isännällä, työnsuorittajan omaa henkilökohtaista vastuuta vahingosta on lainsäädännössä rajoitettu merkittävästi. VahL 4:1 §:n mukaan työnsuorittajan korvat- tavaksi työssään virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttamasta vahingosta tulee vain olosuhteet huomioon ottaen kohtuullisena pidettävä määrä ja vahingonkorvausta ei lainkaan tuomittava, mikäli vahinko on aiheutettu vain lievällä tuottamuksella. Tämän lisäksi VahL 6:2 §:n mukaan aiemman 4:1 §:n perusteella vastuussa oleva työnsuorittaja vastaa vain siitä korvausmäärästä, jota ei saada perittyä VahL 3:1 §:n mukaan vastuussa olevalta, eli isännältä itseltään. Toisin sanottuna, mikäli itsenäinen elinkeinonharjoittaja on aiheuttanut vahingon kolmannelle maksimissaan lievällä tuottamuksella, ei tällä ole lainkaan henkilökohtaista korvausvelvollisuutta suoraan vahingonkärsijää tai regressioi- keuden perusteella isäntää kohtaan, vaan kolmannelle aiheutunut vahinko jää tällöin yksin isännän kannettavaksi.

Kun työntekijän rinnastettava itsenäinen elinkeinonharjoittaja on aiheuttanut työssään vahinkoa lievän tuottamuksen ylittävällä virheellä tai laiminlyönnillä, sen omalle vas- tuulle jää vain kohtuulliseksi katsottu määrä ja ensisijainen korvausvastuu kolmatta koh- taan on kanavointisäännön perusteella jälleen tilanteessa isännällä. Ensisijaisen vahin- gonkorvausvelvollisuutensa suoritettuaan, isännällä on kuitenkin regressioikeutensa pe- rusteella oikeus saada itsenäiseltä elinkeinonharjoittajalta korvausta maksetusta vahin- gonkorvauksesta siltä osin, kun on edellä mainitulla tavalla katsottu tälle olosuhteet huomioon ottaen kohtuulliseksi. Lisäksi työnsuorittajan omaa suhteellista osuutta va- hingonkorvauksesta voi alentaa työnantajan myötävaikutus vahingon syntymiseen191. Vaikka lievän tuottamuksen ylittävissä vahingoissa itsenäinen elinkeinonharjoittaja kan- taakin osan vahingonkorvausvastuusta takautumisoikeuden perusteella, lähtökohtai- sesti suurin korvausvelvollisuus lankeaa kuitenkin lopulta yhä edelleen isännälle työnan- taja-asemansa perusteella.

190 Hoppu, Hoppu, Hoppu 2020. s. 282.

191 Hemmo 2005a. s. 62.

Itsenäisen elinkeinonharjoittajan oma vastuu korostuukin lähinnä silloin, kun vahinko on aiheutettu tahallisesti. Tästä seuraa VahL 4:1.2 §:n mukaan itsenäiselle elinkeinonhar- joittajalle täysi henkilökohtainen korvausvelvollisuus vahingonkärsijää kohtaan, ellei korvauksen alentamista voida joistakin erityisistä syistä harkita. Kun työnsuorittaja ai- heuttaa vahinkoa työssään tahallaan, isännän ensisijaisen vastuun perustavaa kanavoin- tisäännöstä ei voida soveltaa, vaan tällöin sovellettavaksi tulee yleinen sääntö, jonka mukaan työnantaja ja työnsuorittaja ovat vahingosta tavalliseen tapaan yhteisvas- tuussa. Vahingonkärsijä voi siten vapaasti ilman ensisijaisuusrajoituksia valita osoittaako hän korvausvaateensa jommallekummalle, vaiko molemmille osapuolille.192 Yleensä isännän kuitenkin oletetaan olevan tälle alisteista työnsuorittajaa maksukykyisempi, jol- loin myös korvausvaateen osoittamista VahL 3:1 §:n mukaiselle isännälle voidaan yleensä pitää perusteltuna193. Vaikka vastuu onkin edelleen isännän ja vahingonaiheut- tajan yhteisvastuuta, itsenäisen elinkeinonharjoittajan täysi korvausvelvollisuus tahalli- sesti aiheutetuista vahingoista mahdollistaa myös isännälle täyden regressioikeuden va- hinkoa aiheuttanutta itsenäistä elinkeinonharjoittajaa kohtaan. Mikäli vahingonkärsijä siis osoittaisikin korvausvaateensa pelkästään isäntää kohtaan, vahingonkorvausseuraa- musten kanavoiduttua regressioikeuden myötä lopulta oikealle taholle, isäntä ei joudu itse vastaamaan tahallisesti aiheutetuista vahingoista.

Kuten edeltä voidaan huomata, työntekijään rinnastettava itsenäinen elinkeinonharjoit- taja on työssä aiheutettujen vahinkojen suhteen merkittävän suojatussa asemassa. Sen sijaan isännän omaa, tuottamuksesta riippumatonta, vastuuta itsenäisen elinkeinonhar- joittajan aiheuttamasta vahingosta ei ole rajoitettu samassa määrin, vaan tässä mukail- laan täyden korvauksen periaatetta, ellei erityisistä syistä muuta johdu. Täyden korvauk- sen määrästä isännän näkökulmasta voitaisiin kuitenkin poiketa muun muassa silloin, kun vahingonkärsijä on itse myötävaikuttanut jollain lailla vahingon syntymiseen, aiheu- tunut vahinko on ollut täysin ennakoimaton tai tilanteeseen voidaan soveltaa VahL 3:6

192 Saarnilehto 2007a. s. 76–77.

193 Ero työnantajan ja työntekijän realistisen maksukyvyn välillä menettää hieman merkitystään, kun työntekijän roolissa toimiikin luonnollisen henkilön sijaan itsenäinen elinkeinonharjoittaja. Tästä huoli- matta sopimuksen ulkoisen isännänvastuun ulottumista elinkeinonharjoittajaan voidaan ylipäätään pi- tää jokseenkin luotettavana merkkinä siitä, että kyseessä on kuitenkin isäntää pienempi toimija.

§:n sovittelusäännöstä. Tämän mukaan jopa VahL 3:1 §:n isännänvastuun perusteella syntynyttä korvausvelvollisuutta voidaan sovitella, mikäli korvauksen määrä katsotaan kaikki olosuhteet huomioiden kohtuuttoman ankaraksi.194 On kuitenkin muistettava, että vahingonkorvauksen sovittelu on oikeushenkilöiden kohdalla jokseenkin harvi- naista, jolloin voidaan olettaa sovittelusäännöksellä olevan enemmän merkitystä silloin, kun VahL 3:1 §:n mukainen isäntä on pieni ja yksinkertaisella yhtiömuodolla toimintaa harjoittava taho. Joka tapauksessa on kuitenkin hyvä huomata, että isännällä on yleensä mahdollisuus vakuuttaa vahingonkorvausriskejään pois, jolloin lopulliset vahinkoseuraa- mukset voidaan siirtää ainakin osittain vakuutusyhtiön kannettaviksi.

Vaikka itsenäisen elinkeinonharjoittajan vastuu muista kuin tahallisesti työssä aiheute- tuista vahingoista onkin isäntään nähden toissijaista, suora vastuu kolmatta vahingon- kärsijää kuitenkin korostuu kanavointisäännöksestä johtuen lähinnä silloin, kun isäntä on jostakin syystä estynyt suorittamaan vahingonkorvausta. Tästä voi olla kyse, kun työnantaja on maksukyvytön tai lopettanut toimintansa. Tällöin ensisijaisen korvaustien estyminen on kyettävä osoittamaan oikeudenkäynnissä, esimerkiksi selvittämällä isän- nän olevan konkurssissa tai tämän olevan todettu ulosotossa varattomaksi.195

Työnsuorittajan oma vastuu isännänvastuun alla aiheuttamastaan vahingosta on siis varsin kapea ja vaikka vastuu onkin isännän kanssa yhteisvastuullista, isännän korvaus- vastuun todella vahvan ensisijaisuuden vuoksi työnsuorittajan oma vastuu toissijaisena yhteisvastuuna realisoituu vain harvoin. Yleissääntönä voidaankin sanoa, että mitä tyy- pillisempi vahinko on työn luonteen huomioon ottaen, sitä todennäköisempää on, ettei itsenäinen elinkeinonharjoittaja joudu vahingosta vastuuseen. Tämä näyttäisi puhuvan sen puolesta, että huolellisesti toimivan työntekijän ei olisi tarkoitettu joutuvan korvaus- vastuuseen virheestään tai laiminlyönnistään, vaikka tämän toiminnan seurauksena oli- sikin aiheutunut vahinkoa.

Regressioikeus täytäntöönpanoapulaisen aiheuttamasta va- hingosta ja vastuunjako sopimusketjussa

194 Hemmo 2005a. s. 60.

195 Saarnilehto 2007a. s. 186.

Kuten jo aiemmin esitetty, isännänvastuu täytäntöönpano- tai suoritusapulaisesta on luonteeltaan sopimusvastuuta, jolloin XxxX isännänvastuusäännökset eivät sellaisinaan sovellu tähän oikeussuhteeseen. Sopimusperusteinen isännänvastuu pohjautuu sen si- jaan sopimusoikeudellisiin perusperiaatteisiin, joiden mukaan jokainen vastaa käyttä- miensä apulaisten teoista kuten omistaan. Vaikka siis oman suorituksen virheellisyys oli- sikin seurausta alihankkijan tai suoritusapulaisen epäonnistumisesta, työn toimeksian- tajalla on kuitenkin tästä riippumaton välitön korvausvelvollisuus omaa sopimusvelko- jaansa kohtaan. Hieman syvemmällä tasolla tarkasteltuna tämän voidaan nähdä liittyvän olennaisesti sopimuksen kaksiasianosaisuuden periaatteeseen; ulkopuolisten tahojen toimien ei pidä voida heikentää sopimusvelkojan oikeussuojaa196.

Vastuusta voi vapautua apulaisen suoritusesteeseen vedoten vain KauppaL 5:27 §:n mu- kaisen kaksinkertaisen suoritusesteen perusteella, jonka mukaan korvausvastuulta voi välttyä, mikäli velallinen pystyy itsensä lisäksi myös apulaisensa osalta osoittamaan, että este on aiheutunut sopimushetkellä tuntemattomasta syystä, se on ollut täysin omien vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella eikä aiheutunutta estettä ole voitu kohtuudella välttää tai voittaa. Tällaiset suoritusesteet ovat kuitenkin verrattain harvinaisia, joten apulaisen virheestä voinee vapautua vain poikkeuksellisissa tilanteissa197. Sopimuspe- rusteisen isännänvastuun käsittelyssä voidaan lähtökohtaisesti ottaa kantaa ainoastaan lainsäädännön ja sopimusoikeudellisten perusperiaatteiden mukaiseen perustilantee- seen, sillä oikeushenkilöt voivat muokata välisensä oikeussuhteen tilaa laajasti sopimalla vastuunjaosta diapositiivisesta normistosta poikkeavasti. Tavallista on myös ottaa mu- kaan sopimukseen erilaisia vastuunrajoitusehtoja, joilla esimerkiksi välillisten vahinko- jen korvattavuutta voidaan pyrkiä rajoittamaan tai kokonaan sulkemaan pois sopimuk- sen piiristä198.

Mikäli oma sopimussuoritus on virheellinen, sopimuskumppanilla on sopimukseen pe- rustuen lähtökohtaisesti oikeus korvaukseen riippumatta siitä, mistä syytä virhe on ai- heutunut. Näin ollen vahingonkorvauskysymys ratkaistaan näiden kahden osapuolen

196 Hemmo 1998. s.120.

197 Kuvatun kaltaisena kaksinkertaisena suoritusesteenä voitaisiin tietyin edellytyksin pitää esimerkiksi koronapandemian aiheuttamaa maailmanlaajuista komponenttipulaa.

198 Hemmo 2005a. s. 312.

välillä vaikka virhe olisi seurausta myyjän apulaisen virheestä. Korvausvelvollisuus on myös olemassa riippumatta siitä, onko myyjä huomannut apulaisesta johtuvan oman suorituksensa virheellisyyden ennen tämän tekemistä sopimuskumppanilleen. Jos suo- rituksen virheellisyys on luettavissa suoritusapulaisen syyksi, vahingonkorvauskustan- nukset eivät kuitenkaan jää myyjän kannettaviksi, vaan korvauksen suorittaminen apu- laisen virheen pohjalta perustaa sopimusoikeudellisten perusperiaatteiden mukaisesti välittävälle osapuolelle korvausoikeuden vahingon aiheuttajaa kohtaan. Tällöin vahin- gonkorvauksesta aiheutuneet ylimääräiset kustannukset voidaan lopulta vyöryttää oike- alle taholle.199 Perusperiaate toteutuu samanlaisena myös pidemmissäkin sopimusket- juissa, joissa vahingon aiheuttajan ja virheellisen suorituksen saavan ketjun loppupor- taan välissä on useampia eri toimijoita.

Sopimusperusteisen isännänvastuun, eli vastuun omista suoritusapulaisistaan, ylittävät korvaussuhteet isännän suoritusapulaisen ja alemman sopimusportaan välillä ovat yleensä oikeushenkilöiden välillä pois suljettu jo sopimuksen kaksiasianosaisuuden ra- joitukseen perustuen. Isännän apulainenhan ei ole minkäänlaisessa sopimussuhteessa isännän muihin sopimuskumppaneihin nähden, joten isännän ja tämän toisen sopimus- kumppanin väliseen sopimukseen suoritusapulaisen vastuun perustavana seikkana ei voida vedota kuin erittäin poikkeuksellisissa tilanteissa. Tästä on kyse yleensä silloin, kun välitön korvaustie on syystä tai toisesta estynyt. Sopimuksen kaksiasianosaisuussuhde voidaan tilanteesta riippuen ylittää ja välitön korvaustie ohittaa muun muassa silloin, kun korvausvelallinen on lopettanut liiketoimintansa ja oikeushenkilö lakannut ole- masta, velallinen on kohtuuttoman hankalasti tavoitettavissa tai kun tämä on täysin maksukyvytön200.

Periaatteessa vahingonkärsijä voisi milloin tahansa kohdistaa vahingonkorvausvaa- teensa suoraan vahinkoa aiheuttaneeseen isännän suoritusapulaiseen, mutta vahingon- korvauskysymys tulisi sopimussuhteen puuttuessa ratkaistavasti deliktiperusteella va- hingonkorvauslain mukaan201. Xxxxxxxxxx saaminen tätä väylää pitkin on kuitenkin

199 Norros 2015. s. 110–111.

200 Norros 2007a. s. 252–265.

201 Hemmo 1998. s.132–133.

haastavaa, sillä riittävän syy-yhteyden ja tuottamuksen osoittamisen lisäksi VahL 5:1 §:n mukaan deliktiperusteella korvattavaksi voivat tulla pääasiassa vain henkilö-, esine- ja kärsimysvahingot, kun taas sopimusrikkomuksistakin usein seuraavat puhtaat varalli- suusvahingot kuuluvat vahingonkorvauslain perusteella korvattavien vahinkoerien pii- riin ainoastaan erittäin painavien perusteiden valossa.

Lopullisen korvausvastuun jakautuminen vuokratyöntekijän, vuokraus- ja käyttäjäyrityksen välillä

Vuokratyössä on jo järjestelyn luonteen vuoksi kyse sekä sopimusperusteisista ja sopi- muksen ulkoisista vastuusuhteista eri toimijoiden välillä, joten tästä seuraa luonnolli- sesti, että vuokratyöntekijän aiheuttaman vahingon lopullisessa vastuunjaossa on yhte- neviä piirteitä sekä itsenäisen elinkeinonharjoittajan että toimeenpanoapulaisen vas- tuun kanssa. Takautumisoikeuksien henkilöpiirin kannalta merkityksellistä on, onko va- hinkoa aiheuttanut vuokratyöntekijä toiminut vahinkoa aiheuttaessaan työnantajansa työntekijänä vaiko tämän suoritusapulaisena.

Kun vuokratyöntekijä aiheuttaa työssään vahinkoa ulkopuoliselle taholle, vuokraus- ja käyttäjäyrityksen välinen sopimussuhde ei voi rajoittaa kolmannen oikeutta korvauk- seen sopimuksenulkoisen isännänvastuun perusteella202. Kuten myös itsenäisellä elin- keinonharjoittajalla työntekijään rinnastettavassa asemassa, vuokrausyritys vuokra- työntekijän varsinaisena työnantajana on ensisijaisesti velvollinen korvaamaan työnte- kijänsä aiheuttaman vahingon. Vuokratyöntekijä ei ole vahingosta lainkaan vastuussa, mikäli se on aiheutettu enintään lievällä tuottamuksella ja tämänkin ylittävissä tilan- teissa työnantajan regressioikeus työntekijäänsä kohtaan on rajoitettu kohtuullisena pi- dettävään määrään203. Vuokrausyritys siis kantaa vuokratyöntekijän aiheuttamasta va- hingosta aiheutuvat korvausseuraamukset joko kokonaan, tai ainakin enimmiltä osin. Työntekijän suora korvausvastuu ulkopuolista vahingonkärsijää kohtaan realisoituisi siis oikeastaan vain siinä tapauksessa, että tämän työnantaja olisi varaton ja siten estynyt suorittamaan korvausta. Mikäli vuokratyöntekijä olisi työssään aiheuttanut kolmannelle vahingon tahallisesti, vuokrausyrityksellä ei olisi ensisijaista korvausvelvollisuutta

202 Hemmo 2003. s. 408.

203 Xxxxxxx, Xxxxxxxx, Schön 2014. s. 133.