Contract
1 Sopimuksen osapuolet
Valtionavustuksen saaja: Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry (jäljempänä Suomen Partiolaiset)
Valtionavustuksen käyttäjä: Nimi (jäljempänä varsinainen jäsen)
Suomen Partiolaiset ja sen varsinainen jäsen sopivat tällä delegointisopimuksella, miten Suomen Partiolaiset siirtää sille myönnettyä valtionavustusta edelleen varsinaiselle jäsenelleen vuonna 2021. Varsinaisella jäsenellä tarkoite- taan tässä sopimuksessa alueellista nuorisojärjestöä, joka noudattaa Suomen Partiolaisten peruskirjaa ja partiotoi- mintaa ohjaavia periaatteita sekä täyttää partiopiirin toiminnan vähimmäisvaatimukset.
2 Sopimuksen kohde
Delegointisopimuksen kohde on nuorisotyöhön tarkoitettu valtionavustus, jonka Suomen Partiolaiset on siirtänyt opetus- ja kulttuuriministeriöltä saamastaan valtionavustuksesta valtionavustuslain (688/2001) 7 §:n 2 momentin nojalla. Valtionavustus (diaarinumero OKM/124/627/2020) on yleisavustus nuorisoalan järjestölle nuorisotyöhön vuodeksi 2021.
2.1 Valtionavustuksen käyttötarkoitus
Edelleen siirretty valtionavustus on käytettävä alueelliseen partiotoimintaan ja varsinaisen jäsenen alueella toimi- vien paikallisten partiolippukuntien tukemiseen. Varsinaisen jäsenen on edistettävä toiminnassaan nuorisolain 1285/2016 2 §:n tavoitteita ja lähtökohtia sekä vastattava partiotoiminnan vähimmäisvaatimuksiin. Varsinaisen jä- senen tulee käyttää sille edelleen siirretty valtionavustus tavoitteellisesti ja tarkoituksenmukaisesti valtionavustus- päätöksen mukaisesti. Varsinaista jäsentä koskevat kaikki samat avustuspäätöksen ehdot ja rajoitukset kuin Suo- men Partiolaisiakin.
2.2 Valtionavustuksen määrä ja käyttöaika
Siirrettävän valtionavustuksen määrä on xx,xx €
Siirrettävä valtionavustus on käytettävä 1.1.-31.12.2021 välisenä aikana.
Varsinaisen jäsenen on annettava Suomen Partiolaisille selvitys valtionavustuksen käytöstä 28.02.2022 mennessä. Valtionavustuksen käytön arvioinnin tulee perustua järjestön talouden ja toiminnan tunnuslukuihin, kuten partion strategiaan tavoitteineen ja mittareineen sekä vuosiselosteeseen. Selvityksessä tarkastellaan muun muassa varsi- naisen jäsenen toiminnan laatua ja laajuutta sekä yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Varsinaisen jäsenen tulee perehtyä huolellisesti sekä valtionavustuspäätökseen (diaarinumero OKM/124/627/2020) että valtionavustuksen ehtoihin ja rajoituksiin (diaarinumero VN/25613/2020) jotka ovat tämän delegointisopimuk- sen liitteinä.
3 Valtionavustuksen maksaminen
Valtionavustuksen maksamisen edellytyksenä on, että osapuolet ovat allekirjoittaneet tämän delegointisopimuksen ja että varsinainen jäsen on selvittänyt sovitusti ja annettujen ohjeiden mukaisesti vuoden 2020 valtionavustuksen käytön. Suomen Partiolaiset arvioi nuorisolain 1285/2016 2 §:n tavoitteiden ja lähtökohtien toteuttamisen lisäksi varsinaisen jäsenen toiminnan edellytyksiä ja toiminnan kehittämistä, kuten toiminnan laatua, laajuutta ja alueel- lista vaikuttamista sekä järjestön taloudenhoitoa ja keinoja edistää nuorten osallisuutta.
3.1 Maksuaikataulu
Suomen Partiolaiset maksaa valtionavustuksen kolmessa erässä seuraavan maksuaikataulun mukaisesti:
1. Ensimmäinen, ennakollinen erä maksetaan tammikuussa 2021. Se on 25 prosenttia varsinaiselle jäsenelle vuonna 2019 siirretystä valtionavustuksesta.
2. Toinen erä maksetaan toukokuussa 2021. Se on suuruudeltaan puolet vuonna 2020 siirrettävästä valtion- avustuksesta tammikuun ennakkomaksun jälkeen.
3. Kolmas, ja viimeinen erä maksetaan elokuussa 2021. Se on suuruudeltaan puolet vuonna 2020 siirrettävästä valtionavustuksesta tammikuun ennakkomaksun jälkeen.
4 Valtionavustuksen käyttö ja kustannukset
Varsinaisen jäsen saa käyttää valtionavustusta ainoastaan tämän delegointisopimuksen kohdassa 2.1 mainittuun käyttötarkoitukseen.
Varsinainen jäsen saa käyttää valtionavustusta vain tämän delegointisopimuksen kohdassa 2.2 mainittuna käyttö- aikana.
Varsinainen jäsen ei saa siirtää valtionavustusta toisen tahon tai henkilön käytettäväksi.
Varsinaisen jäsenen on järjestettävä kirjanpitonsa siten, että valtionavustuksen käyttöä voidaan seurata kirjanpi- dosta luotettavasti ja oikea-aikaisesti. Varsinaisen jäsenen on järjestettävä myös asianmukainen työajanseuranta. Suomen Partiolaisten kirjanpidossa valtionavustuksen siirtäminen käsitellään tuottotilin oikaisuna. Siirretyn valti- onavustuksen käyttöä vastaavat hyväksyttäviksi esitettävät kulut kirjataan vain varsinaisen jäsenen kirjanpitoon.
Varsinaisen jäsenen tulee järjestää tilin- tai toiminnantarkastus.
4.1 Hyväksyttävät kustannukset
Edelleen siirretty valtionavustus ei saa yksin tai yhdessä muiden avustusten kanssa ylittää hyväksyttävien kulujen määrää. Valtionavustuksella voidaan kattaa enintään 95 prosenttia valtionavustuksen käyttötarkoituksessa toteu- tuneista toiminnan kokonaiskustannuksista.
Hyväksyttäviä kustannuksia ovat valtionavustuksen käyttöaikana toteutuneet valtionavustuksen käyttötarkoituk- sen toteutumisen kannalta tarpeelliset ja määrältään kohtuulliset kustannukset. Kunkin vuoden hyväksyttävinä kustannuksina otetaan huomioon ne kustannukset, jotka ovat kirjanpitolain (1336/1997) ja -asetuksen (1339/1997) sekä hyvän kirjanpitotavan mukaan kirjattava kyseiselle tilikaudelle kuluiksi.
Kohtuullisina matkakustannuksina hyväksytään matkan toteuttamisen kannalta tarkoituksenmukaiset ja hinnal- taan kohtuulliset sekä kokonaistaloudellisesti edullisimmat kustannukset.
Henkilöstökustannuksista hyväksytään tämän delegointisopimuksen mukaista käyttötarkoitusta varten palkattu- jen työntekijöiden palkka- ja palkkiokustannukset. Hyväksyttäviä kustannuksia ovat myös muiden työntekijöiden kustannukset, jos (varsinainen jäsen) osoittaa luotettavasti esimerkiksi työajanseurannan avulla näiden työnteki- jöiden työpanoksen kohdistumisen tämän delegointisopimuksen mukaiseen käyttötarkoitukseen.
Arvonlisävero hyväksytään kustannukseksi, vain kun varsinaisen jäsen sen lopullisesti maksaa.
Jos varsinainen jäsen käyttää valtionavustusta irtaimen käyttöomaisuuden hankintaan ja hankintamenot kirjataan taseeseen, hankintamenot voidaan ottaa kokonaan huomioon hankintavuoden hyväksyttävinä kustannuksina. Ka- lusteiden ja laitteiden hankintojen tulee olla välttämättömiä avustuksen käyttötarkoituksen kannalta. Hankitun ir- taimiston tulee jäädä palvelemaan avustuksen saajan yleishyödyllistä toimintaa.
4.2 Kustannukset, joita ei hyväksytä
Seuraavat kustannukset eivät ole hyväksyttäviä.
Poistot
Varainhankinnan kustannukset
Liike- ja sijoitustoiminnan kustannukset Varaukset
Laskennalliset erät, jotka eivät perustu jo toteutuneisiin kustannuksiin Lainojen lyhennykset
Lainojen korot
Ei-lakisääteisten lisäeläkkeiden maksut
Irtisanomiskorvaukset tai irtisanomisajalta ilman työvelvoitetta maksettavat palkkauskustannukset Tulospalkkiot
Oikeidenkäyntikustannukset Oikeuden langettamat korvaukset
Rangaistusluonteiset maksut, kuten sakot tai viivästyskorot
4.3 Hankintalain noudattaminen ja pienhankintojen tekeminen
Varsinaisen jäsenen tulee selvittää ja ottaa toiminnassaan huomioon mahdollinen velvollisuutensa noudattaa han- kintalainsäädäntöä eli lakia julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016.
Vaikka hankinta ei kuuluisi julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain soveltamisalaan, var- sinaisen jäsenen on kilpailutettava kaikki vähintään 20 000 euroa + arvonlisävero maksavat hankintansa. Kilpailu- tus tarkoittaa vähintään kahden tarjouksen pyytämistä, tarjousvertailua, kirjallista hankintapäätöstä ja kilpailutus- raporttia. Tällaiseen pienhankintaan liittyvät dokumentit on säilytettävä osana varsinaisen jäsenen hallinto- ja kir- janpitoaineistoa, ja ne tulee toimittaa pyydettäessä valtionavustuksen käytön valvonnan yhteydessä.
Suomen Partiolaiset suosittelee, että varsinaiset jäsenet kilpailuttavat palvelusopimuksensa vähintään neljän vuo- den välein. Suomen Partiolaiset edellyttää, että varsinaiset jäsenet soveltavat joko omaa tai Suomen Partiolaisten taloussääntöä toiminnassaan ja hankintatoimessaan.
5 Valtionavustuksen käytön arviointi
Varsinaisen jäsenen tulee toimittaa Suomen Partiolaisille selvitys valtionavustuksen käytöstä 28.02.2022 mennessä. Varsinaisen jäsenen tulee toimittaa vuosikertomus ja tilinpäätös selvityksensä liitteenä.
Suomen Partiolaiset arvioi valtionavustuksen käyttöä ja vaikutuksia myös vuoden aikana. Tätä tarkoitusta varten Suomen Partiolaiset voi tehdä varsinaisen jäsenen talouteen ja toimintaan kohdistuvia tarkastuksia. Suomen Par- tiolaisten on voitava seurata varsinaisen jäsenen taloutta reaaliaikaisesti.
Varsinaisen jäsenen tulee ilmoittaa viipymättä Suomen Partiolaisille muutoksesta, joka vaikuttaa valtionavustuksen käyttöön tai käyttötarkoituksen toteutumiseen. Valtionavustuksen käyttöön vaikuttavia olennaisia muutoksia ovat muutokset toiminnan laadussa, laajuudessa tai rahoituksessa.
Jos Suomen Partiolaiset toteaa varsinaisen jäsenen taloudessa tai toiminnassa väärinkäytöksiä vuoden aikana, Suo- men Partiolaisilla on tämän delegointisopimuksen kuudennen luvun perusteella oikeus vaatia valtionavustuksen tai sen osan palauttamista tai keskeyttää valtionavustuksen maksatus.
Jos Suomen Partiolaiset tai opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää, varsinaisen jäsenen tulee korvauksetta ja viipy- mättä antaa Suomen Partiolaisten käyttöön kaikki arvioinnin ja valvonnan kannalta tarpeelliset tiedot ja muu ai- neisto sekä muutoinkin avustettava tarkastuksessa.
6 Valtionavustuksen palauttaminen tai maksatuksen keskeytys
Varsinaisen jäsenen tulee viipymättä palauttaa virheellisesti, liikaa tai ilmeisen perusteettomasti saamansa valti- onavustus tai sen osa Suomen Partiolaisille.
Jos opetus- ja kulttuuriministeriö muuttaa Suomen Partiolaisille myönnettyä valtionavustusta tai sen maksatusta olennaisesti vuoden aikana, esimerkiksi rahapelituottojen muutosten vuoksi, Suomen Partiolaisten ei tarvitse siir- tää valtionavustusta edelleen varsinaiselle jäsenelleen täysimääräisesti. Mahdollisista sopeutuksista sovitaan xxxx- seen valtakunnallisesti.
Mikäli valtionavustuksella katettavan käyttötarkoituksen kustannukset jäävät pienemmäksi kuin saatu valtion- avustus, varsinaisen jäsenen tulee palauttaa ylimenevä osa Suomen Partiolaisille.
Varsinaisen jäsenen tulee palauttaa valtionavustus tai sen osa Suomen Partiolaisille myös, jos valtionavustusta ei voida käyttää tässä delegointisopimuksessa edellytetyllä tavalla.
Suomen Partiolaiset voi lopettaa valtionavustuksen maksamisen väärinkäyttötapauksissa tai vaatia jo maksetun valtionavustuksen tai sen osan palautettavaksi.
Jos palautettava määrä on enintään kymmenen euroa, se saadaan jättää palauttamatta.
7 Erimielisyydet ja sovellettava lainsäädäntö
Sopimuspuolet pyrkivät ensisijaisesti keskinäisin neuvotteluin ratkaisemaan tämän sopimuksen soveltamiseen liit- tyvät asiat.
Tätä sopimusta koskevat erimielisyydet, joita ei sopimuspuolten keskinäisin neuvotteluin pystytä ratkaisemaan, ratkaistaan Suomen lain perusteella Suomen Partiolaisten kotipaikkakunnan eli Helsingin kaupungin käräjäoikeu- dessa.
Tätä sopimusta on laadittu kaksi yhtä pitävää kappaletta, yksi Suomen Partiolaisille ja yksi varsinaiselle jäsenelle. Järjestöjen puheenjohtajat ja toiminnanjohtajat tai muut nimenkirjoitusoikeudelliset henkilöt allekirjoittavat dele- gointisopimuksen digitaalisesti.
Liite 1 | Yleisavustus nuorisotyöhön 2021 (diaarinumero OKM/124/627/2020)
Liite 2 | Ehdot ja rajoitukset valtionavustuksen käytöstä (diaarinumero VN/25613/2020)
Liite 3 | Opas valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta (OKM, Joulukuu 2020) Liite 4 | Nuorisoalan järjestön valtionavustus
Liite 5 | Sähköinen lomake vuoden 2021 valtionavustuksen käytön selvittämiseksi