SOPIMUSEHDOT
SOPIMUSEHDOT
Yleistä
1 § Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa tai muuta osapuolta, joka on Kuopion Vesi Liikelaitoksen (jälj. laitos) sopijapuoli.
Liittyjällä tarkoitetaan tässä sopimuksessa asiakasta, joka on laitokseen liitettävän tai liitetyn kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija. Liittyjällä tarkoitetaan myös luovutuksensaajaa, jolle sopimus on siirretty kiinteistön omistajan tai omistajan vertaisen haltijan vaihtuessa.
Kiinteistön haltijalla tai muulla osapuolella (jälj. kiinteistön haltija) tarkoitetaan asia- kasta, joka hallitsee laitoksen verkostoon liitettyä kiinteistöä tai rakennusta liittyjän kanssa tekemänsä maan- tai huoneenvuokrasopimuksen perusteella, esimerkiksi liitty- jän teollisuus- tai asuinkiinteistön päävuokralaisena.
2 § Sopijapuolet sitoutuvat noudattamaan tämän sopimuksen sopimusehtoja, laitoksen kulloinkin voimassa olevia vesihuollon ja huleveden viemäröinnin yleisiä toimituseh- toja ja laitoksen hinnastoa sekä erillisten maksujen osalta palvelumaksuhinnastoa.
3 § Kiinteistöllä, jota voimassaoleva liittymissopimus koskee, tulee olla voimassa myös käyttösopimus. Liittyjän ja laitoksen välinen käyttösopimus tehdään samanaikaisesti ja samalla asiakirjalla kuin liittymissopimus.
4 § Asiakas vastaa vesihuoltolaitokselle edellä 2 §:ssä tarkoitettujen maksujen suorittami- sesta.
Liittyjä vastaa kiinteistön liittymis-, perus- ja käyttömaksusta. Liittyjä vastaa myös mahdollisesta lisäliittymismaksusta laitoksen hinnaston mukaisesti.
5 § Silloin, kun asiakas pyytää sopimuksen irtisanomista tai palvelun keskeyttämistä, asi- akkaan tulee ilmoittaa tästä laitokselle kirjallisesti tai sähköisesti viimeistään kaksi viikkoa ennen haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa tai keskeytyksen ajankohtaa.
Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot
6 § Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemä- riin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sanotaan.
Tonttivesijohdon liittämiskohta, jäteveden ja huleveden johtamiseen tarkoitettujen tonttiviemäreiden liittämiskohdat ja -korkeudet, vesijohdon painetaso liittämiskohdas- sa, kiinteistölle määritellyt jäte- ja hulevesiviemäreiden padotuskorkeudet, sopimuk- sen tekohetkellä sekä tarvittaessa tonttiviemäreiden sijainti laitteineen ilmenevät tähän sopimukseen liitetystä liittämiskohtalausunnosta.
Jäljempänä näissä sopimusehdoissa jäteveden johtamiseen tarkoitetusta tonttiviemäris- tä käytetään lyhennettä ”jäteveden tonttiviemäri” ja huleveden johtamiseen tarkoite-
tusta tonttiviemäristä ”huleveden tonttiviemäri”. Tonttivesijohto ja edellä mainitut tonttiviemärit ovat kiinteistön tonttijohtoja.
7 § Ennen kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistojen (kvv-laitteistojen) asentamista on niitä koskevat suunnitelmat esitettävä laitosta koskevalta osalta laitokselle.
8 § Mahdollisesta rakentamisaikaisesta veden toimittamisesta ja viemäriveden johtamises- ta sekä näiden laskutuksesta sovitaan erikseen.
9 § Tonttivesijohdon sekä jäteveden ja huleveden tonttiviemäreiden rakentamisen ja maanrakennustyöt suorittaa kustannuksellaan liittyjä. Muulla alueella kuin liittyjän tontin/kiinteistön alueella rakentamisesta ja maanrakennustöistä huolehtii laitos, ellei toisin sovita, ja laskuttaa em. liittyjää laitoksen hinnaston mukaisesti.
Tonttivesijohdon sekä jäteveden ja huleveden tonttiviemäreiden kunnossapidosta ja uudelleen rakentamisesta maanrakennustöineen huolehtii kustannuksellaan liittyjä ton- tin/kiinteistön alueella. Muulla alueella kuin liittyjän tontin/kiinteistön alueella olevan tonttivesijohdon sekä jäteveden ja huleveden tonttiviemäreiden osuuden kunnossapi- dosta ja uudelleen rakentamisesta maanrakennustöineen huolehtii laitos, ellei toisin sovita.
Muulla alueella kuin liittyjän tontin/kiinteistön alueella tarkoitetaan tässä sopimukses- sa katualueita, liikennealueita, toreja, tiealueita, puistoja ja muita liittyjälle kuulumat- tomia alueita.
Kun liittämiskohta siirtyy runkojohdosta kiinteistön/tontin rajan läheisyyteen, laitos laskuttaa tästä siirrosta liittyjää hinnaston mukaisesti.
Liittyjä sitoutuu tonttijohtojen rakentamisessa sekä tonttivesijohdon maanrakennus- töissä, hankinnassa ja asennuksessa noudattamaan laitoksen antamia ohjeita.
10 § Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle, jos liittymissopimuksen tekemisen jälkeen kiinteistöllä olevaa rakennusta laajennetaan tai sinne rakennetaan uusi raken- nus. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle myös, jos kiinteistön käyttötar- koitus muuttuu tai sen vedentarve tai viemäriveden määrä kasvaa tai sen viemäriveden laatu muuttuu olennaisesti siitä, mitä on sovittu kiinteistön liittyessä.
Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle kiinteistön tai sen osan käyttötarkoi- tuksen muuttumisesta, rakennuksen laajentamista tai lisärakentamisesta vähintään kuukautta ennen kuin tilat otetaan käyttöön tai muutos muuten tapahtuu.
11 § Kun kiinteistö luovutetaan, tämä sopimus ja siihen perustuva liittymismaksu siirretään luovutuksensaajalle.
Liittyjä on velvollinen ilmoittamaan kirjallisesti tai sähköisesti laitokselle kiinteistön luovutuksesta kuukauden kuluessa luovutuspäivästä. Liittyjä sitoutuu sisällyttämään kiinteistön luovutuskirjaan ehdon, jonka nojalla luovutuksensaaja sitoutuu noudatta- maan kaikkia sopimuksen ehtoja sekä allekirjoittamaan uuden sopimuksen laitoksen kanssa.
Liittyjä on velvollinen ilmoittamaan luovutuksensaajalle erääntyneistä maksuista en- nen kuin kiinteistön luovutuksesta on sovittu.
Kiinteistön luovutuksensaaja tulee sopijapuoleksi, kun liittymis- ja käyttösopimus on allekirjoitettu. Xxxxxxxxx hyväksyminen edellyttää, että kaikki sopimuksen mukaiset kiinteistöön kohdistuvat maksut on maksettu ja muut sopimuksen ehdot täytetty tai uusi liittyjä on ottanut edellä mainitut velvoitteet nimenomaisesti vastattavakseen. Muussa tapauksessa luovutuksensaaja katsotaan uudeksi liittyjäksi, jonka kanssa teh- dään uusi liittymis- ja käyttösopimus ja jolta veloitetaan liittymismaksu.
Kiinteistön luovutuksella tarkoitetaan tässä kohdassa toimenpidettä, jonka seuraukse- na kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija vaihtuu.
12 § Kun liittymän avaaminen ja sitä koskevan liittymismaksun maksaminen ovat molem- mat tapahtuneet 1.1.2003 tai sen jälkeen, liittymismaksu on palautuskelpoinen.
Liittymismaksu palautetaan, kun laitoksen palvelujen käyttö lakkaa kiinteistöllä pysy- västi rakennusten poistuessa käytöstä ja liittymis- ja käyttösopimus irtisanotaan. Liit- tymismaksu palautetaan sen suuruisena kuin se on maksettu eikä sille lasketa indeksi- korotuksia tai korkoja. Palautuksen yhteydessä asiakkaalta veloitetaan erikseen liitty- män purkamisesta aiheutuvat mahdolliset arvonlisäveron alaiset palvelut.
Liittymissopimuksen irtisanomiseen sovelletaan laitoksen yleisiä toimitusehto- ja ja vesihuoltolain säännöksiä verkostoon liittämistä koskevan sopimuksen irtisano- misesta. Sitä, mitä edellä sanotaan liittymismaksusta, sovelletaan myös lisäliittymis- maksuun. Lisäliittymismaksu on kuitenkin palautuskelpoinen silloin, kun sen peruste on syntynyt ja se on maksettu 1.1.2003 tai sen jälkeen.
Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot
13 § Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuiva- tusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia yleisiä toimitusehtoja noudattaen.
14 § Asiakas toimittaa laskutusta varten vesimittarin lukematiedot laitoksen kirjallisesta pyynnöstä vähintään kerran vuodessa, jollei toisin sovita.
15 § Jos asiakas vaihtuu, sopimuksen tehnyt asiakas on vastuussa laitokselle kiinteistön vedenkulutuksesta ja viemärivesien johtamisesta aiheutuvista maksuista vesimittarin lukemiseen saakka, joka on suoritettava viimeistään kahden viikon kuluessa vaihtu- mis- tai eroamisilmoituksen saapumisesta lukien. Muilta osin noudatetaan mitä erään- tyneen saatavan perinnästä on säädetty.
16 § Xxxxxx päättää tapauskohtaisesti sellaisen tehtaan, laitoksen, liikkeen tai muun vesi- huoltolain 10§:n 4 momentissa tarkoitetun liittyjän liittymisehdoista, joka vedenkulu- tuksensa tai viemäreihin johtamansa viemäriveden laadun tai määrän vuoksi saattaisi vaikeuttaa laitoksen toimintaa. Erillissopimus on tällöin tämän sopimuksen liitteenä.
17 § Asiakas on saanut sopimusta tehtäessä yhden kappaleen voimassaolevia laitoksen yleisiä toimitusehtoja sekä laitoksen hinnaston.
18 § Tämä sopimus tulee voimaan, kun sopijapuolet ovat sen allekirjoittaneet.
19 § Tätä sopimusta on tehty kaksi samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopijapuo- lelle.
Näillä sopimusehdoilla kumotaan laitoksen aikaisemmat sopimusehdot.
Kuopion Vesi Liikelaitoksen johtokunta on hyväksynyt nämä sopimusehdot 24.2.2016 9 §.