KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS
KAINUUN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS
I luku
YLEISET MÄÄRÄYKSET
1 § Nimi ja kotipaikka
Kuntayhtymän nimi on Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä ja sen kotipaik- ka on Kajaanin kaupunki.
Kuntayhtymä voi virallisen nimen lisäksi käyttää muuta toiminimeä.
2 § Jäsenkunnat
Kuntayhtymän jäsenkuntia ovat Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Ristijärvi, Sotkamo ja Suomussalmi.
Puolangan kunta on osajäsenenä kehitysvammaisten erityishuoltopiirissä ja ympäristöter- veydenhuollossa.
3 § Toiminta-ajatus ja tehtävät
Kuntayhtymä yhteistyössä jäsenkuntien kanssa:
1) edistää ja ylläpitää väestön terveyttä, hyvinvointia, työ- ja toimintakykyä sekä sosiaalista turvallisuutta
2) kaventaa väestöryhmien välisiä terveyseroja
3) toteuttaa väestön tarvitsemien palvelujen yhdenvertaista saatavuutta, laatua ja potilasturvallisuutta
Kuntayhtymän tehtävänä on järjestää jäsenkuntien puolesta laissa säädetty erikoissai- raanhoito ja kehitysvammaisten erityishuolto niiltä osin kuin kunnat eivät järjestä sitä oma- na palvelunaan tai järjestävät sen muulla tavalla sekä jäsenkuntien puolesta kaikki muut kuntien lakisääteiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut lukuun ottamatta lasten päivä- hoitoa.
Muille kunnille, kuntayhtymille ja yhteistyötahoille kuntayhtymä voi tuottaa toimialansa pal- veluita sopimuksin.
Lisäksi kuntayhtymä voi järjestää jäsen- ja osajäsenkuntien puolesta muuta palvelutoimin- taa ja tukipalveluita.
Tehtäviensä toteuttamiseksi kuntayhtymä voi omistaa ja hallita sairaanhoidon sekä kehi- tysvammahuollon laitoksia ja muita toimintayksiköitä.
4 § Jäsenkunnan ottaminen ja ero
Uuden jäsenkunnan ottaminen edellyttää perussopimuksen muuttamista. Uuden jäsen- kunnan jäsenyys kuntayhtymässä alkaa, ellei toisin määrätä, perussopimuksen hyväksy- mistä seuraavan kalenterivuoden alusta.
Jäsenkunnan, joka haluaa erota kuntayhtymästä, tulee tehdä siitä ilmoitus kuntayhtymän hallitukselle. Ero tulee voimaan eroilmoitusta seuraavan kalenterivuoden päätyttyä.
II luku
HALLINTO
YHTYMÄVALTUUSTO
5 § Yhtymävaltuutettujen lukumäärä, toimikausi ja äänivalta
Kunnat valitsevat yhtymävaltuustoon edustajat seuraavasti:
Kunnan asukasluku edellisen vuoden joulukuun lopun tilastokeskuksen virallisen väkiluvun mukaan
enintään 7 000 asukasta 2 jäsentä
7 001 – 24 000 asukasta 4 jäsentä
24 001 tai enemmän asukasta 15 jäsentä
Kullekin jäsenelle valitaan henkilökohtainen varajäsen samoin perustein kuin varsinainen jäsen. Jäsenet ja varajäsenet ovat jäsenkunnan valtuutettuja tai varavaltuutettuja.
Kunnat valitsevat yhtymävaltuuston jäsenet ja varajäsenet valtuustojen toimikautta vastaa- vaksi ajaksi.
Mikäli jäsen tai varajäsen menettää vaalikelpoisuuden kesken toimikauden tai muusta syystä eroaa valtuuston jäsenyydestä kesken toimikauden, päättää jäsenen edustama kunta eron myöntämisestä ja uuden jäsenen tai varajäsenen valitsemisesta jäljellä olevak- si toimikaudeksi.
Yhtymävaltuuston kokouksissa on kullakin jäsenellä yksi ääni.
6 § Kokouskutsu
Kutsu yhtymävaltuuston kokoukseen on annettava tai lähetettävä vähintään neljätoista päivää ennen kokousta yhtymävaltuuston ja yhtymän hallituksen jäsenille sekä tiedoksi jä- senkuntien kunnanhallituksille.
7 § Päätösvaltaisuus
Yhtymävaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään 2/3 edustajista on saapuvilla.
Mitä 1 momentissa on määrätty päätösvaltaisuudesta, sovelletaan myös niiden asioiden käsittelyyn, joihin kaikki edustajat eivät saa ottaa osaa. Tällöin päätösvalta lasketaan asioi- den käsittelyyn oikeutettujen edustajien lukumäärän mukaan.
Puolangan kunnan edustajilla on puhe- ja äänioikeus asioissa, joiden osalta Puolanka on osajäsen.
8 § Yhtymävaltuuston tehtävät
Yhtymävaltuusto päättää kuntalain 13 §:ssä säädetyistä ja tässä perussopimuksessa määrätyistä asioista.
9 § Yhtymävaltuuston kokoontuminen
Yhtymävaltuuston kutsuu koolle hallitus.
Ylimääräinen yhtymävaltuusto on pidettävä, jos jäsenkunta sitä kirjallisesti vaatii tietyn asian käsittelyä varten.
Xxxxxxx menettelystä yhtymävaltuuston kokouksessa määrätään hallintosäännössä.
HALLITUS
10 § Hallituksen toimikausi ja jäsenten lukumäärä
Hallituksen jäsenten toimikausi on 4 vuotta, ellei yhtymävaltuusto ole siitä muuta päättä- nyt.
Hallituksessa on kolmetoista (13) jäsentä siten, että Kajaanista on vähintään neljä (4) ja muista varsinaisista jäsenkunnista kustakin vähintään yksi (1) jäsen. Jäsenillä on henkilö- kohtaiset varajäsenet.
Yhdelläkään jäsenkunnalla ei saa olla yksinkertaista enemmistöä hallituksen perusko- koonpanon jäsenmäärästä.
Hallituksen peruskokoonpanon lisäksi Puolangan kunnan edustajalla on puhe- ja äänioi- keus asioissa, joiden osalta Puolanka on osajäsen.
Yhtymävaltuusto nimeää yhden jäsenistä puheenjohtajaksi ja kaksi varapuheenjohtajiksi.
11 § Hallituksen tehtävät
Hallitus johtaa kuntayhtymää ja sen hallintoa siten kuin siitä on erikseen kuntalaissa ja eri- tyislaissa säädetty tai perussopimuksessa tai muissa kuntayhtymän johtosäännöissä mää- rätään.
Yhtymän hallitus päättää niistä asioista, joita ei kuntalain tai tämän perussopimuksen mu- kaan ole määrätty valtuuston tehtäväksi.
Muista hallituksen tehtävistä, ratkaisuvallasta ja sen delegoinnista sekä kokousmenette- lystä määrätään valtuuston hyväksymissä säännöissä.
III Luku
MAAKUNNAN TALOUS JA RAHOITUS
12 § Peruspääoma
Kainuun sosiaali- ja terveystoimen kuntayhtymän peruspääoma muodostuu 31.12.2012 purkautuvan Kainuun maakunta -kuntayhtymän erikoissairaanhoidon, erityishuollon, sosi- aali- ja terveystoimen sekä Kainuun Työterveys -liikelaitoksen peruspääomista, vähennet- tynä Puolangan osuuksilla. Puolangan osuus osatoiminnoista lisätään peruspääomaan.
Peruspääoma jakaantuu jäsenkuntaosuuksiin osajäsenyydet huomioon ottaen.
Peruspääomien korottamisesta ja alentamisesta päättävät jäsenkuntien valtuustot yhtäpi- tävin päätöksin.
Peruspääomien jäsenkuntaosuuksille suoritetaan korkoa, joka vastaa 12 kuukauden euri- borkorkoa lisättynä 0,20 %:lla. Korko tarkistetaan kullekin talousarviovuodelle edellisen vuoden kesäkuun 30. päivänä.
Uuden jäsenkunnan ja osajäsenyyttään laajentaneen kunnan peruspääomasijoituksen määrästä ja suoritusajasta sekä peruspääoman korottamisesta siirrolla muusta omasta pääomasta päättää yhtymävaltuusto.
13 § Kuntien osuudet ja vastuut
Jäsenkunnan osuus kuntayhtymien varoihin sekä vastuu veloista ja velvoitteista määräytyvät peruspääoman kuntaosuuksien suhteessa.
14 § Talousarvio ja toimintasuunnitelma
Kuntayhtymä neuvottelee kunkin kunnan kanssa seuraavan vuoden talousarviosta, asuk- kaiden palveluista ja niiden mahdollisista muutoksista sekä kuntayhtymän yhteistyössä kuntien kanssa tekemistä tehtävistä. Neuvottelut on käytävä kunkin vuoden kesäkuun lop- puun mennessä.
Talousarvio- ja suunnitelmaluonnos on toimitettava jäsenkunnille kuntaneuvottelujen jäl- keen 31.8. mennessä ja hyväksytty talousarvio ja -suunnitelma viimeistään 30.12. men- nessä. Talousarviossa huomioidaan terveydenhuollon järjestämissuunnitelman mukaiset linjaukset ja toimenpiteet.
15 § Tilinpäätös ja toimintakertomus
Kuntayhtymän tilikausi on kalenterivuosi. Tilikaudelta laadittava tilinpäätös ja toimintaker- tomus on saatettava yhtymäkokouksen käsiteltäväksi tilikautta seuraavan vuoden kesä- kuun loppuun mennessä. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kuntayhtymän hallituksen jäsenet ja kuntayhtymän johtaja.
Hyväksyessään tilinpäätöksen yhtymäkokous päättää samalla tilikauden tuloksen käsitte- lystä ja tarvittavista talouden tasapainottamista koskevista toimenpiteistä.
16 § Toiminnan rahoitus / jäsenkuntien maksuosuudet
Varsinaisten jäsenkuntien maksuosuudet määräytyvät seuraavasti:
Se määrä, joka talousarvion mukaan suoraan kuntayhtymälle maksettavien valtionosuuk- sien, sekä muiden tulojen lisäksi tarvitaan tämän sopimuksen 3 §:ssä määriteltyjen tehtä- vien hoitamista varten, kootaan kuntayhtymän jäsenkunnilta varainhoitovuoden maksu- osuuksina.
Kuntayhtymän järjestämiin toimintoihin kohdistuva peruspalvelujen valtionosuus (sosi- aali- ja terveydenhuollon valtionosuus pois lukien päivähoidon osuus, joka lasketaan 80 % sosiaalihuollon 0 -6 -vuotiaiden laskennallisista kustannuksista ilman päivähoito- kerrointa) kohdennetaan laskennallisesti kokonaisuudessaan kuntayhtymälle.
STM:n valtionosuus sekä sitä vastaava järjestelmä- ja siirtymätasaus erotetaan yhden putken mallista vähentämällä kunkin kunnan STM:n laskennallisista kustannuksista omarahoitusosuus, joka lasketaan OPM:n ja STM:n laskennallisten kustannusten suh- teessa.
Valtionosuuksien kohdentamisen jälkeiset kuntien maksuosuudet kuntayhtymälle määri- tellään puoliksi euroa/asukas ja puoliksi prosenttiosuutena kuntiin kertyvästä laskennalli- sesta verorahoituksesta (50%/50 %). Laskennallinen verorahoitus sisältää verotulot (kun- nallisverot, yhteisöverot ja kiinteistöverot), muut kuin kuntayhtymälle maksettavat tai koh- dennettavat valtionosuudet, valtionosuuksiin sisältyvät verovähennysten kompensaatiot, kompensaatiokorvaukset ja järjestelmän muutoksista johtuvat järjestelmä- ja siirtymäta- saukset sekä näitä vastaavat muut erät.
Verotulot lasketaan viimeisimmän valmistuneen verotuksen perusteella (t-2, kiinteistövero t-1) ja valtionosuudet kunkin talousarviovuoden mukaisina. Kunnallis- ja kiinteistöverotulot lasketaan jäsenkuntien keskimääräisillä verotuloilla painotetuilla veroprosenteilla. Yhteisö- verotulot lasketaan todellisten maksuunpantujen verotulojen mukaisina. Voimalaitosten kiinteistövero otetaan kuitenkin huomioon 1,4 %:n verokannan mukaan.
Asukaslukuna käytetään viimeistä vahvistettua vuodenvaihteen asukaslukua.
Jäsenkunnan maksuosuutta määriteltäessä valtionosuuksiin ei lasketa mukaan kun- tien saamia Opetusministeriön myöntämiä ja maksamia opetus- ja kulttuuritoimen val- tionosuuksia ja I tai -avustuksia, kunnan yleistä harkinnanvaraista rahoitusavustusta, kuntajaon muutoksen perusteella kunnille maksettavia yhdistymisavustuksia eikä in- vestointi- ja kehittämishankkeiden tukea.
Vuotuinen maksuosuus kannetaan kunkin varainhoitovuoden kuntien talousarviotietojen perusteella siten kuin rahoitusneuvotteluissa on sovittu. Maksuosuuksia ei korjata talous- arviovuoden aikana, vaan mahdolliset muutokset tulopohjassa huomioidaan seuraavan vuoden talousarviota laadittaessa. Maksuosuus suoritetaan varainhoitovuoden aikana kuukausittain kahdessa erässä 12. ja 30. päivä.
Kuntien ja kuntayhtymän toimintaympäristössä ja/tai rahoituksessa tapahtuvien suurten ja olennaisten laki- tai muiden seikkojen muutosten johdosta päätetään kuntien maksuosuu- den määrittelyperusteet uudelleen. Tällöin päätös tehdään kuntalain 79 §:ää noudattaen.
17 § Osajäsenien maksuosuudet ja ulkokuntalaskutus
Ympäristöterveydenhuollon Puolangan rahoitusosuuden laskeminen tapahtuu siten, että ympäristöterveydenhuollon laboratorion kustannukset jaetaan € / asukas, terveysvalvon- nan kustannukset jaetaan siten, että 40% määräytyy asukasluvun ja 60% valvontakohtei- den lukumäärän perusteella ja eläinlääkintähuollon kustannukset jaetaan siten, että 20% määräytyy asukasluvun ja 80% tilojen lukumäärän perusteella.
Muilta osin osajäsenet ja ulkokunnat maksavat asukkaidensa saamista palveluista suorite- hinnan. Suoritehinnoittelun perustana ovat todelliset kustannukset, jotka sisältävät toimin- nan välittömät ja välilliset kustannukset, poistot sekä pääomalle mahdollisesti suoritetta- van koron.
Kuntia laskutetaan yhdenmukaisin perustein. Jollei osajäsenkunnan ja kuntayhtymän kes- ken muuta sovita, tulee laskusta käydä ilmi kunnan maksuvelvollisuuden perusteet.
Suoritteiden hinnoitteluperusteet vahvistaa yhtymävaltuusto talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Suoritteiden yksikköhinnat vahvistaa yhtymähallitus etukäteen joulukuun lop- puun mennessä. Yksikköhintoja määrättäessä arvioidaan suoritteiden määrä ja asiakkailta perittävien maksutulojen sekä varsinaisen toiminnan muiden tulojen määrä.
Yksikköhintoja voidaan muuttaa toimintavuoden aikana talousarvion hyväksyttyyn muutok- seen perustuen ja niin, että yksikköhintojen muutos voi tulla voimaan aikaisintaan ilmoitus- ta seuraavan toisen kalenterikuukauden alusta lukien.
18 § Investoinnit ja pitkäaikaisen vieraan pääoman rahoitus
Kuntayhtymä voi hankkia pääomarahoitusta investointimenoon valtionosuutena, jäsen- kunnan rahoitusosuutena tai lainana jäsenkunnalta tai rahoituslaitokselta. Jäsenkuntien rahoitusosuuksien tai jäsenkuntalainan ehdoista päättää kuntayhtymässä kuntayhtymä- valtuusto.
Saadut valtionosuudet vähennetään investointikohteen hankintahinnasta.
19 § Kalusto ja varusteet
Jos kuntayhtymän toimipisteen toiminta lakkautetaan, vain välittömästi toimintaan kuuluva kalusto siirretään vastaavaan muuhun toisen kunnan alueella olevaan kun- tayhtymän toimipisteeseen ja muu kalusto palautetaan tasearvosta sen antaneelle kunnalle. Palautuksen vaikutus peruspääomaan eliminoidaan palautuksen yhtey- dessä.
20 § Kiinteistöt
Kuntayhtymä vuokraa tarvitsemansa tilat ensisijaisesti kunnilta. Vuokrien määräytymis- perusteet sovitaan erikseen. Vuokriin sisältyvänä laskennallisena korkona otetaan kaikis- sa kunnissa yhdenmukaisesti 12 kuukauden euriborkorko lisättynä 0,20 %:Ila. Korko tar- kistetaan kullekin talousarviovuodelle edellisen vuoden kesäkuun 30. päivänä.
Aiemmin Kainuun maakunta -kuntayhtymän omistamat kiinteistöt ja rakennukset siirtyvät kuntayhtymälle.
21 § Henkilöstön eläkevastuut
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä vastaa maksuperusteisesta eläke- maksusta ja varhe-maksusta 1.1.2013 lukien. Mahdollinen varhe-maksun jakaminen vii- deltä purkautumista edeltävältä vuodelta tehdään vuosien 2005 – 2012 kuntien maksu- osuuksien suhteessa.
Kunnat vastaavat työntekijöiden eläkemenoperusteisista eläkevastuista vuoden 2004 lo- pun tilanteen mukaisesti aiheuttamisperiaatteen mukaan.
22 § Viivästyskorko
Maksun viivästyessä ovat jäsenkunta ja kuntayhtymä velvolliset maksamaan viivästyneelle maksusuoritukselleen viivästyskorkoa korkolain säännösten mukaisesti.
IV Luku
HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTAMINEN
23 § Hallinnon ja talouden tarkastaminen
Hallinnon ja talouden tarkastamisesta noudatetaan, mitä siitä on säädetty kuntalaissa (365/95) ja määrätty kuntayhtymän tarkastussäännössä. Tarkastuslautakuntaan valitaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme (3) tai viisi (5) jäsentä sekä jokaiselle jäsenelle henkilökohtainen varajäsen.
V luku
KUNTAYHTYMÄN PURKAMINEN JA LOPPUSELVITYS
24 § Kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvitys
Kuntayhtymän purkamisesta päättävät jäsenkuntien valtuustot. Kuntayhtymän purkau- tuessa yhtymän hallituksen on huolehdittava loppuselvityksestä, elleivät jäsenkunnat sovi muusta järjestelystä. Kuntayhtymän varat, joita ei tarvita loppuselvityksen kustannusten ja velkojen suorittamiseen eikä sitoumusten täyttämiseen, jaetaan jäsenkunnille peruspää- omaosuuksien suhteessa. Jos kustannusten ja velkojen suorittamiseen sekä sitoumusten täyttämiseen tarvittava määrä on varoja suurempi, jäsenkunnat ovat velvolliset suoritta- maan erotuksen em. osuuksien suhteessa.
VI luku
VOIMAANTULO JA SOVELTAMINEN
25 § Sopimuksen voimaantulo
Tämä perussopimus tulee voimaan heti, kun kaikki jäsenkunnat ovat sen hyväksyneet, kuitenkin niin, että kuntayhtymälle siirtyy sen tehtävät 1.1.2013.
Vuoden 2013 talousarvio ja suunnitelma valmistellaan ja hyväksytään kuntalain 65
§:n säännöksiin perustuvana vuonna 2012 ja tämän perussopimuksen määräämässä ajassa.
VII luku
SIIRTYMÄVAIHEEN VALMISTELEVAT JA KÄYNNISTÄVÄT TOIMENPITEET
26 § Tilapäiset yhtymäkokoukset
Vuonna 2012 kuntayhtymän toiminnan käynnistää yhtymäkokous. Kuntayhtymän valmiste- levia ja käynnistäviä toimenpiteitä varten kutsutaan perussopimuksen hyväksymisen jäl- keen vaalikautena 2009 – 2012 koolle yksi tai useampi kuntayhtymän yhtymäkokous, jo- hon kuntalain 81 §:n mukaisesti jäsenkuntien kunnanhallitukset valitsevat kokousedusta-
jat. Siirtymävaiheessa kuntayhtymän yhtymäkokouksiin noudatetaan soveltuvin osin tä- män perussopimuksen yhtymävaltuustoa koskevia ja muita määräyksiä.
27 § Ensimmäisen yhtymäkokouksen kokoontuminen
Perussopimuksen hyväksymisen yhteydessä kuntayhtymän jäsenkunnat vahvistavat jä- senkuntien kuntajohtajakokouksen toimielimeksi, joka tekee päätösehdotukset ensimmäi- selle yhtymäkokoukselle. Kuntajohtajakokouksessa on päätösvalta jäsenkuntien kuntajoh- tajan virkaa hoitavilla viranhaltijoilla tai heidän varahenkilöillään.
Kuntajohtajakokous kutsuu koolle ensimmäisen yhtymäkokouksen. Yhtymäkokouksen avaamisessa noudatetaan kuntalain ensimmäistä kunnanvaltuuston kokousta koskevia säännöksiä.
allekirjoitukset