HELSINGIN GOLFKLUBI R.Y. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2021
HELSINGIN GOLFKLUBI R.Y. TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2021
Yleistä
HGK ry toimii Helsingin kaupungilta vuokratuilla mailla. HGK:lla on kaksi erillistä voimassa olevaa vuokrasopimusta. Yksi varsinaisen golfkentän alueesta ja toinen kiinteistöjen alla olevasta maa-alueesta. Vuokrasopimukset ovat tällä hetkellä voimassa vuoden 2034 loppuun saakka. HGK osti kaikki kiinteistöt v. 2010. Kiinteistöt ja piha-alue ovat SR-1 suojaluokiteltuja. Käytännössä tämä tarkoittaa toiminnassa sitä, että varsin monet korjaukset ja muutokset näillä alueilla vaativat joko Kaupungin Museoviraston ja/tai Helsingin kaupungin Kaupunki ja Ympäristö-viraston (rakennukset) ja/tai Helsingin kaupungin Liikuntaviraston hyväksynnän (kentän alue). Yhteistyö kaupungin viranomaisten kanssa on ollut hyvää ja jatkamme kiinteätä vuoropuhelua kaikilla kenttää ja rakennuksia koskevilla osa-alueilla.
Hallinto
Seuran toimintaa johtaa kymmenjäseninen johtokunta. Toiminnot jaetaan toimikunnille, joiden puheenjohtajina toimivat johtokunnan jäsenet. Toimikuntien puheenjohtajat valitsevat toimikuntiinsa tarvitsemansa määrän jäseniä. Golfklubin toimikunnat vuonna 2021) ovat: juniori-, kenttä-, rakennus-, kilpailu ja tasoitus-, klubi- ja senioritoimikunta.
Toimikuntien vetäjät ja yhdistyksen puheenjohtaja valitaan johtokuntaan aina kolmivuotiseksi kaudeksi siten, että 2-4 johtokunnan jäsentä on erovuorossa vuosittain. Uudet jäsenet erovuoroisten tilalle valitaan vuosittain sääntömääräisessä syyskokouksessa. Syyskokouksessa 2020 valitaan johtokunnasta erovuoroisten tilalle seuraavat johtokunnan jäsenet: puheenjohtaja, rahastonhoitaja, sihteeri ja senioritoimikunnan puheenjohtaja.
Yhteistyö muiden kenttien kanssa
Yhteistyö Vuosaari Golf Oy:n kanssa jatkuu kaudella 2021. HGK:n jäsenen green fee Vuosaaressa on 36 €, Vuosaaren osakkaan green fee Talissa on myös 36 €.
HGK:n jäsenillä on jäsenoikeudet Stockholms Golf klubb (Kevinge) kentällä heidän vieraillessaan satunnaisesti ruotsissa. Stockholms Golfklubb jäsenillä on vastaavat oikeudet Talin kentällä.
Peliaikojen varaaminen
HGK:n jäsenellä on oikeus varata peliaikoja Nexgolfin kautta 7-päivää etukäteen. Kerrallaan jäsenellä voi olla voimassa yhteensä 7 varattua peliaikaa. Muut kuin jäsenet voivat varata peliaikoja 3-päivää etukäteen.
Muutos jäsenten peliaikoihin ja peliaikojen varauksiin pidätetään. Muutoksia ja rajoituksia peliaikojen varauksiin ja jäsenaikoihin voidaan tehdä tilanteen niin vaatiessa johtokunnan erillisellä päätöksellä.
Jäsenten sosiaalista kanssakäymistä tuetaan jatkamalla jäsenen vieraan alennettua green fee maksua. Väärinkäytösten rajoittamiseksi jäsenen on varattava ennakkoon peliaika vieraalleen ja jäsenen on oltava läsnä maksutapahtuman yhteydessä sekä pelattava koko kierros vieraansa kanssa.
Kenttä
Uusitut viheriöt 10 ja 18 otetaan säävarauksin käyttöön viimeistään kesäkuussa 2021.
Viheriöiden hoitoa jatketaan tavoitteena edelleen vahvistaa ruohon juuristoa, jotta se selviäisi varmemmin myös hankalista olosuhteista. Tarvittaessa ajanvarauksesta voidaan sulkea lähtöaikoja kentänhoidolle varatuiksi.
Aamupelaamisen rajoittamista kolmena päivänä viikossa jatketaan ripeän väyläleikkuun mahdollistamiseksi. Väylien hoitamista jatketaan säännöllisellä hiekoituksella ja täydennyskylvöillä. Tarvittaessa ohjataan kulkemista tilapäisillä aidoilla tai narutuksella, jotta vältytään tietyn alueen kulumista. Teiden ja polkujen reunoihin asennetaan reunakiviä.
Kauden 2021 aikana on tavoitteena vaihtaa kaikkiin hiekkaesteisiin samanlainen valkoinen hiekka. Hiekanvaihdon yhteydessä saattaa joku hiekkaeste poistua kentältä kokonaan. Näissä tapauksissa hiekkaeste voidaan täyttää tai siitä voidaan tehdä ns. nurmihiekkaeste.
Kentän alueella on paljon nuoria puita, jotka kasvavat paikoissa, joissa niillä ei ole menestymismahdollisuuksia. Esimerkiksi kympin viheriön takana olevassa pienessä mäntymetsikössä kasvaa lukuisia tammia. Samoin väylän 13
vasemmalla puolella on tiheässä metsässä paljon vaahteroita. Osa näistä puista siirretään reikien 3, 4 ja 5 välissä sijaitsevan varanurmen kasvatusalueen reunoille. Kasvettuaan suuremmiksi nämä puut siirretään aikanaan takaisin kentän alueelle erillisen puunhoitosuunnitelman mukaan.
Harjoitusalueet pidetään kenttää vastaavassa kunnossa. 18-väylän mutkassa oleva harjoitusviheriö pidetään chippi- ja bunkkeriviheriönä. Rangella olevia lyöntimattoja käytetään alkukaudesta ja satunnaisesti kesän aikana, kun nurmilyöntialue vaatii hoitotoimenpiteitä. Palloja saa klubikorttiin ladatuilla jäsenhintaisilla ”poleteilla”. Palloja voi ostaa myös suoraan rangelta vieraspelaajahinnalla siellä olevasta Nayax-automaatista. Nayaxiin käy maksuvälineinä kaikki luotto- ja pankkikortit sekä erilaiset mobiilimaksusovellukset.
Rakennustoiminta
Rakennusten ylläpitoa ja huoltamista jatketaan normaaliin tapaan.
Merkittävimpinä kohteina kauden 2021 kunnostuksista voidaan mainita Kartanon II-kerroksen ikkunoiden ja parvekeovien kunnostus ja huoltomaalaus, kartanon katon maalaus sekä eteläpäädyn puuosan huoltomaalaus tarpeelliselta osin. Kartanon kiviosan rappaus uusitaan kokonaan. Sisätiloissa parketit hiotaan ja lakataan ennen kauden 2021 alkua. Korjaustoimenpiteet tehdään keväällä, koska silloin on töiden kannalta parhaat sääolosuhteet.
Harjoitusalueen ”pallokoppi” uusitaan kokonaisuudessaan.
Rakennusten pihapiiriä, istutuksia ja yleisilmettä kehitetään erillisen suunnitelman mukaan. Myös ns. Picadillyn alueella jatketaan alueen yleisilmeen kehittämistä ja istutusten hoitoa. Töistä ja hoidosta vastaa erikseen palkattu puutarhuri huhti-lokakuun aikana.
Kilpailutoiminta
Klubin lyöntipelimestaruuskilpailut pelataan Golfliiton suositusajankohtana. Eri ikäluokkien mestaruuskisat pelataan erikseen sovittavana ajankohtana ennen varsinaista mestaruuskilpailua. Erkko Trophy / Finnish Amateur Championship pelataan elokuussa 5.-7.8. 2021. Xxx 80-vuotiaiden SM-kisat pelataan Talissa kesäkuun lopulla.
Erillinen koko kautta koskeva kilpailukalenteri valmistuu 15.4.2021 mennessä. Viikkokisat pelataan edellisen vuoden tavoin koko viikon aikana. Avoimien kisojen määrää ei lisätä. Kilpailujärjestelyjä pyritään parantamaan entisestään. Klubin sisäiset kisat sijoitetaan kilpailukalenteriin välttäen päällekkäisyyksiä.
Toimivaa valmennus- ja kilpailujärjestelmää hoidetaan yhdessä valmentajien kanssa. Edustuspelaajat velvoitetaan toimimaan erilaisissa kilpailunjärjestämis- ja valvontatehtävissä.
Kilpailutoimikunta tukee eri ikäluokkien SM-kilpailuissa (scr) pelaavia yhdistyksen jäseniä maksamalla heidän SM- kisojen kisamaksut. Muita kilpailuun mahdollisesti liittyviä kuluja ei korvata.
Vuosittainen Tukholma-ottelu sisarseuraamme Kevingeä vastaan on tarkoitus pelata Tukholmassa heinäkuussa 2021. Tarkkaa ajankohtaa ei olla sovittu. Yleensä ottelu on pelattu heinäkuun viimeisellä viikolla. Kevinge-ottelua varten on perustettu oma toimikuntansa, jota johtaa klubin kapteeni. Kyseinen ottelu on tietojemme mukaan Euroopan vanhin eri maiden klubien välillä pelattava ottelu.
Junioritoiminta
Junioritoiminta jatkuu toiminnaltaan hyvin samankaltaisena. Ympärivuotista harjoittelua tarjotaan kaikille tasoryhmille. Valmentamisesta vastaavat HGK:n valmentajat sekä koulutetut vapaaehtoiset junioriohjaajat.
Farmilaisille järjestetään kaksi ohjattua harjoitusta viikoittain ja lisäksi peli-iltoja mahdollisuuksien mukaan. Kesäkuun alussa järjestetään kaksi viikon mittaista golf- ja liikuntaleiriä. Kilpailutoimintaan kuuluvat myös Junnucupit sekä farmin avajaiset/päättäjäiset.
Mahdollinen edustusjoukkue jaetaan pienryhmiin junioreiden pääsääntöisesti pelaaman kansallisen tason mukaisesti. Kausi jaetaan kesä- ja talvikauteen, joiden välillä ryhmien kokoonpanoa voidaan tarkastella. Edustusjoukkue osallistuu ainakin nuorten joukkue SM- kilpailuun.
Klubitoimikunta
Klubitoimikunnan tavoitteena on vaalia klubihenkeä tarjoamalla jäsenille monipuolisesti klubin tapahtumiin ja kilpailuihin. Klubitapahtumia ja kilpailuja järjestetään periaatteella jokaiselle jotakin: naiset, miehet perheet, juniorit, seniorit, harrastajapelaajat sekä lisäksi nuoret aikuiset/midi-ikäiset pyritään aktivoimaan mukaan tapahtumiin. Koordinointia toimikuntien välillä lisätään ja kilpailuja ja tapahtumia markkinoidaan aktiivisesti.
Klubitoimikunta vastaa ainakin seuraavista kisoista ja tapahtumista: Vappukisa, Kauden avajaiskisa, Naisten haastereikäpelisarja, Naisten Interclub (Tali, Espoo, Master ja Sarfvik), The Midnight Sun, Valopallo ja Päätösscramble. Rapu- ja viiniscramble sekä kinkkukisa koordinoidaan yhdessä senioritoimikunnan kanssa. Midi-ikäisille aikuisille suunnitellaan muutama oma kilpailutapahtuma. Erilaisia pari-ja ryhmäkisamuotoja kokeillaan, jotta saadaan lisää vaihtelua tapahtumiin.
Kilpailujen ohella naisille järjestetään ohjelmallinen kevätkokous, omia peli-tapahtumia ruokailuineen sekä kaikille Päätös-kisa ja sen yhteydessä päättäjäiset palkintojenjakoineen.
Perinteinen klubiottelu Kevingeä vastaan pelataan Tukholmassa heinäkuun lopulla.
Klubitoimikunta pyrkii järjestämään ainakin yhden klubimatkan pelikaudella. Uutuutena suunnitellaan klubi-iltoja Kartanolla klubielämän vilkastamiseksi.
Senioritoiminta
Senioritoimikunta jatkaa myös kaudella 2021 perinteisellä linjalla. Maanantaikilpailut järjestetään tavan mukaan. Yksityiskohtiin saattaa tulla muutoksia, mutta peruslinja säilytetään. Seuraottelut pelataan entisen tavan mukaan. Kotiotteluja on kaudella 2021 yhteensä neljä kappaletta, neliseuraottelu HGK-KyG-KGC-MGC, kolmiseuraottelu HGK- StLGC-NGCC, Ryder Cup Espoota ja reikäpeliottelu Vuosaarta vastaan. Vieraissa pelataan ottelu Kurk-SGC-HGK.
Suunnitelmissa on myös järjestää kaksi avointa seniorikilpailua, syysscramble ja jokin sponsoroitu tapahtuma. Sisäisiä kilpailuja järjestetään myös osittain klubitoimikunnan kanssa.
Muun toiminnan suunnittelu on vielä syksyllä 2020 vaikeaa, koska pandemian aiheuttamia mahdollisia rajoituksia ei ole tiedossa.
Tiedotustoiminta
Uutiskirje lähetetään kuukausittain. Facebookin ja muiden sosiaalisten medioiden aktiivista käyttöä jatketaan. Tarvittaessa käytetään myös maksullista mainontaa tarpeen mukaan. Vuoden aikana julkaistaan kaksi digitaalista ”Tali Golf – lehteä”. Kilpailu- ja tapahtumakalenteria ylläpidetään nettisivuilla. Lisäksi tapahtumista ja tärkeistä asioista tiedotetaan pihalla ja terassilla olevilla ilmoitustauluilla.
Johtokunnan kokouksista tehdyistä päätöksistä laaditaan lyhennelmä kotisivuille aina kokousten jälkeen.
Järjestötoiminta
HGK:n jäsenet ja palkattu henkilökunta osallistuvat mahdollisuuksien mukaan SGL:n toimikuntien sekä golfin eri sidosryhmien toimintaan, kuten Suomen Golfjohtajat ry (FGMA) ja Suomen PGA. HGK lähettää edustajansa Golflliiton vuosittaiseen liittokokoukseen.
HGK JOHTOKUNTA
LIITE:
HGK: N MAKSUT VUONNA 2021 vs. 2020
Jäsenmaksut (sis. alv 10 %) | 2021 | 2020 |
Jäsen (yli 24 v.) | 410 | 400 |
Jäsen nuori (16-24 v.) | 210 | 200 |
Jäsen juniori (-15 v.) | 155 | 145 |
Vuonna 1940 ja aiemmin synt. | 410 | 400 |
Ainaisjäsenmaksu | 6600 | 6400 |
Pelimaksut (sis. alv 10 %) Aktiivijäsen (yli 24 v.-) | 600 | 560 |
Aktiivi nuori (16-24 v.) | 400 | 375 |
Aktiivi juniori (-15 v.) | 180 | 170 |
Vuonna 1940 ja aiemmin synt. | 375 | 350 |
Liittymismaksut 2021 (sis. alv 10 %) Alle 25v = 500 € (v. 2020 = 500 €) Yli 24v = 3.500 € (v. 2020 = 3.000 €) | ||
Kaappimaksut (sis. alv 24 %) Pukukaappi | 55 | 55 |
Mailakaappi puolikas | 40 | 35 |
Mailakaappi kokonainen | 80 | 70 |
Sähkökärrypaikka ja akun lataus | 40 | 26 |
Golfautomaksut (sis. alv 24 %) Jäsen 1 krt | 30 | 30 |
Jäsen 10 krt | 225 | 225 |
Vieras 1 krt | 60 | 60 |
Määräaikainen passiivijäsenyys
Jäsenen, joka aikoo sääntöjen 3 pykälän tarkoittamin syin anoa määräaikaista passiivijäsenyyttä (vapautusta pelimaksusta) vuodeksi 2021, on tehtävä se kirjallisesti viimeistään 31.3 2021 mennessä. Anomuksen voi lähettää joko golftoimenjohtajalle, palvelupäällikölle tai suoraan johtokunnassa jäsenasioista vastaavalle.