Mika Viljanen – Jaakko Salminen

Xxxx Xxxxxxxx – Xxxxxx Xxxxxxxx

– Xxxx Xxxxxxxxxx-Xxxxxxx

Oikeus 2018 (47); 1: 65–80

FUNKTIONAALINEN SOPIMINEN, OSA 1: KOHTI UUDENLAISTA SOPIMUS-

AJATTELUA*

Tiivistelmä: Sopimuskäytäntöjen muuttuessa myös sopimusoikeuden on vastattava tähän muutokseen. Tuotantotoiminnan sirpaloituessa pistemäisestä kansallisesta tuotannosta kohti hajautettua ylikansallista tuotantoa on jaottelu klassiseen ja uusklassiseen sopimusoikeuteen saanut seurakseen mm. relationaalisen sopimisen ja transaktiokustannusteorian tarjoamat uudet näkökulmat sopimuskäytäntöihin. Nämäkään eivät kuitenkaan ole pystyneet tarjoamaan uskottavaa vastausta kysymykseen sopimuksen roolista tuotanto- toiminnan järjestämisessä nyky-yhteiskunnassa.

Tässä kaksiosaisessa kirjoituksessa me väitämme, että funktionaalisen sopimusteorian analyyttinen lähes- tymistapa pystyy avaamaan sopimuskäytännön ja sopimusoikeuden umpisolmun. Yhden yhtenäisen so- pimusmonoliitin sijaan funktionaalinen sopiminen pureutuu tarkastelemaan sopimuksen erilaisia funkti- oita, kuten osapuolten taloudellisen aseman turvaamista, osapuolten välisen suhteen mukauttamista muut- tuneisiin olosuhteisiin ja osapuolten välisen suhteen koordinointia. Lähestymistapa tarjoaa juridisesti re- levanttia tietoa sopimusten eri käyttötarkoitusten kirjosta yhteiskunnassa ja siitä, miten oikeuden tulisi suhtautua käyttötarkoituksiin, joita ei aina pysty hahmottamaan perinteisen osapuolten taloudellista asemaa turvaavan sopimusparadigman kautta. Samalla funktionaalinen sopiminen johtaa väistämättä muutoksiin sopimuksen ja sopimisen juridisessa ymmärtämisessä, sopimuskäytännöissä ja sopimusjuristin kuvassa.

Avainsanat: sopimus, sopimusoikeus, funktionaalinen sopiminen, relationaalinen sopiminen, transaktio- kustannusteoria

1. Xxxxxxxx: Yhteiskunnan muutokset vievät kohti uudenlaista sopimusajattelua

T

aloudellinen toiminta on muuttunut rajusti viimeisten vuosikymmenten aikana. 1800-luvulta alkaen kehittynyt moderni tuotanto- ja jakelutapa on murtunut. Tuotteita ei enää tuote-

ta alusta loppuun suurissa tehtaissa, yhden valvovan katseen alla massatuotantona ja kulje- teta sitten laajalle maantieteelliselle alueelle kulutettavaksi. Sen sijaan tuotanto on sirpaloi- tunut ja globalisoitunut. 1900-luvun puolivälistä alkaen kommunikaatioteknologioiden ja kul- jetusteknologioiden kehitys on kääntänyt vertikaalisen ja paikallisen integraation horisontaa- liseksi ja globaaliksi hajauttamiseksi.1 Toisin sanoen tuotannon eri osa-alueet erotetaan tätä nykyä usein toisistaan niin maantieteellisesti kuin organisatorisesti. Teknologinen kehitys on ollut pääosassa lietsomassa muutosta, mutta keskeinen osa tässä kehityksessä on ollut myös kansainvälisen kaupan sääntelyn vapauttamisella2 ja yksityisoikeudellisilla rakenteilla, ku-

* Kirjoitus on laadittu osana Business Finlandin rahoittamia Advanced Autonomous Waterborne Applications Initiative (AAWA) ja D4Value -projekteja. Kiitämme vertaisarvioitsijoita ja Oikeus-lehden päätoimittajia ra- kentavista kommenteista.

1 Baldwin – Xxxxxx 1999; Baldwin 2011. Kuljetusteknologioiden merkityksestä ks. esim. Bernhofen – El-Sahli

– Xxxxxxx 2016, Cowen 2014 ja Xxxxxxxx 2006. Tuotannonhallintateknologioiden kehityksestä esim. Clemons

– Reddi – Row 1993.

2 Trebilcock – Howse 2005.

ten yhtiö- ja sopimusmuotojen käytöllä tuotantotoiminnan vastuiden rajoittamiseen.3 Kuljetus-, kommunikaatio-, ja oikeudelliset teknologiat ovat mahdollistaneet sirpaloitu-

misen, ja voitontavoittelu on tehnyt siitä vääjäämätöntä.4 Muutos on vaikuttanut myös yri- tyksiin organisaatioina. Ne pyrkivät taloudellisen tehokkuuden nimissä keskittymään avain- toimintoihinsa ja ulkoistamaan muut toiminnot toisille organisaatioille.5 Taitotiedon ja imma- teriaalioikeuksien kehittämisestä ja hallinnoinnista on tullut yritysten keskeinen menestyste- kijä. Palvelut ja tuotteet ovat usein immateriaalisia, minkä johdosta tuotantoa on helppoa skaalata. Toisaalta valmistavankin teollisuuden yritykset ovat pyrkineet palvelullistamaan tuotevalikoimaansa eli myymään taitotietoaan fyysisten tuotteiden rinnalla ja sijaan.6

Nykyään taloudellista arvoa tuotetaan siis usein maantieteellisesti laajoissa ja organisa- torisesti sirpaloituneissa verkostoissa.7 Vaikka vertikaalisesti integroituneet arvoketjut, eli erilaiset yritys- ja konsernirakenteet, eivät ole kokonaan väistyneet, niiden rinnalla toimii paljon arvoketjuja, joita hallitaan lukuisilla sopimuksilla, ei yhtiöjärjestyksillä ja omistuksen tuotta- malla äänivallalla.8

Sopimukset ovat siis kuvatun muutoksen keskiössä. Lisäksi myös sopimukset ovat muut- tuneet: sopimustoiminta on muuttunut, samoin sopimuksia ja sopimusten käyttöä koskevat käsitykset ja ajattelutavat.9 Perinteiset tahdonautonomian varaan järjestyneet sopimuksen ja sopimisen käsitykset ovat saaneet antaa tilaa monipuolisille ja moniarvoisille ajatteluta- voille.10 Tämä pätee erityisesti aloilla, jotka ovat kuroutuneet ulos sopimusoikeuden perin- teisestä ytimestä, kuten vakuutus- ja kuluttajasopimusoikeudessa. Jälkiä näkyy kuitenkin myös liikesopimuksissa, vaikka ne ovatkin lähellä sopimusoikeuden kovaa ydintä ja siten vähem- män alttiita muutoksille.11

Tässä kirjoituksessa tarkoituksenamme on pureutua juuri liikesopimusten käytön taus- talla vaikuttaviin sopimus- ja sopimiskäsityksiin ja pohtia, minkälaisia haasteita ajattelutapo- jen muutoksista koituu sopimusoikeudellisille käsiterakenteille. Erityisesti kiinnostuksemme kohteena on niin kutsuttu funktionaalinen sopimusajattelu, jota on kehitelty liiketaloustieteen parissa viimeisen vuosikymmenen aikana. Funktionaalinen sopimusajattelu asettuu osaksi kehitystä, jossa relationaalinen sopimusteoria ja transaktiokustannusteoria ovat haastaneet perinteistä uusklassista ajattelutapaa sopimuksista.

3 IGLP Law and Global Production Working Group 2016. Myös Xxxxxxxx väitöskirja käsittelee tarkemmin so- pimisen maantiedettä kansallisen ja kansainvälisen yksityisoikeuden ja ylikansallisten toimitusketjujen hal- linnan näkökulmasta. Salminen 2017.

4 Näin esim. Baldwin – Xxxxxx 1999 ja Baldwin 2011. Yleisemmin tästä kapitalistisen yhteiskunnan lainalai- suudesta Xxxxxxx 2013.

5 Prahalad – Hamel 1990.

6 Lusch – Xxxxx – X’Xxxxx 2007; Xxxxx – Lusch 2006. 7 UNCTAD 2011, 2013.

8 Sopimuksin järjestetyistä arvoketjuista ja niiden hallinnasta suomeksi Salminen 2015 ja kattavammin eng- lanniksi Salminen 2017.

9 Esimerkiksi tietoyhteiskunnan aiheuttamista muutoksista sopimusajattelussa ks. Radin 2017.

1 0 Yhden suomalaisesta viitekehyksestä esitetyn luennan sopimusajattelun muutoksesta tarjoaa Xxxx Xxxxxxxx (sittemmin Karhu). Ks. Pöyhönen 2003.

1 1 Esimerkiksi kuluttajasopimusoikeus kuroutui 1970-luvultä lähtien irti ”varsinaisesta” sopimusoikeudesta. Sen ideologisista ja taloudellisista juurista ks. esim. Häyhä 1996; Mononen 2001; Xxxxxxxxxxx 1987. Nyt impe- riumi on osin iskenyt takaisin: Xxxxxxxxxxx 2001. Kriittisesti tällaisten ajattelutapojen leviämiseen liikeso- pimusoikeuteen on suhtautunut esimerkiksi Lehtinen, jonka tarkastelun keskipisteessä on kuitenkin ollut erityisesti remburssi; ks. Lehtinen 2006. Käytännöllistä tarvetta tehdä osasta liikesopimuksia herkempiä sopimuspape- rin ulkoisille tekijöille käsitellään tarkemmin alempana.

Uusklassinen sopimusajattelu hallitsi pitkään liikesopimusten alaa.12 Uusklassisessa sopimusajattelussa korostettiin sopimusten juridista luonnetta. Sopimus oli oikeudellinen konstruktio, väline, jolla osapuolet käyttivät tahdonautonomiaansa. Sopimus toimi oikeudel- lisen kehikkonsa sisällä. Tuo kehikko puolestaan sulki tehokkaasti ei-oikeudellisen aineksen sopimisen ulkopuolelle irrottaen sopimukset tosiasiallisesta, sosiaalisesta ympäristöstään.

Relationaalisessa sopimusteoriassa riitautettiin muodollisten sopimusten hyödyllisyys ja väitettiinpä jopa, että uusklassinen sopimus oli kuolemassa pois.13 Pääviesti oli, että uus- klassisilla sopimuksilla ei välttämättä ollut kovin paljoa tekemistä sen kanssa, miten erilaisia liiketoimintoja käytännössä hallinnoitiin.14 Todellista sopimussuhdetta johdettiin juridisten sopimusten ulkopuolella: suhteen sisältö neuvoteltiin jatkuvasti uusiksi muodollisista sopimuk- sista sen suuremmin piittaamatta. Oikeudellisesti ajattelutapa johti vaatimuksiin, että klassi- sesta ja uusklassisesta sopimusoikeudesta poiketen todellinen liiketoimintasuhde – ja myös sen ei-formaalit ulottuvuudet – tuli ottaa huomioon, kun muodollista sopimusta arvioidaan.15 Transaktiokustannusteoriassa taas kiinnitetään huomiota erityisesti liiketoiminnan eri- laisten hallintatapojen, myös sopimuksen, kustannus- ja kilpailuvaikutuksiin: liiketoiminnan järjestämisessä on keskeistä valita, miten suhdetta hallitaan. Hallintatavalla on taas ratkai- seva vaikutus liiketoiminnan kustannusrakenteeseen.16 Hallintatavoissa on kaksi ääripäätä: markkinat eli yksinkertaiset, kertaluonteiset kauppasopimukset ja hierarkia eli käytännössä osakeyhtiö tai konserni. Näiden ääripäiden väliin mahtuu useita erilaisia hallintatapoja, joista osa on selvästi sopimuksellisia ja osa perustuu tekijöihin, joita oikeuden on vaikea käsitteel- listää, kuten sellaisiin osapuolten keskinäisiin suhteisiin, jotka eivät täytä sopimuksen muo- dollisia tunnusmerkkejä.17 Joka tapauksessa transaktiokustannustaloustieteessä sopimuk-

xxxxx oli taas väliä. Niiden oikeudellinen relevanssi vain jäi epäselväksi.18

Funktionaalinen sopimusajattelu jatkaa transaktiokustannustaloustieteen linjalla. Sii- nä korostetaan, että sopimuksella on keskeinen merkitys. Sopimus ei ole periferinen liiketoi- minnan hallintakeino kuten relationaalisessa sopimisessa usein ajatellaan.19 Se ei myöskään ole uusklassisen sopimusajattelun mukainen itseriittoinen juridinen instituutio tai väline. Funk-

1 2 Ilmausta käyttää esim. Macneil 1978. Toisinaan on puhuttu myös ”modernista” sopimusoikeudesta, kuten esim. Xxxxxxxxx 1992. Keskeistä on ero ns. ”klassiseen” sopimusoikeuteen, jossa sopimus oli alistettu tiukoille muo- tovaatimuksille, joiden täyttyessä sopimusvapauden lopputulosta eli syntynyttä sopimusta pidettiin miltei pyhänä ja muuttamattomana. Uusklassiseen sopimusoikeuteen kuuluu keskeisesti niin oikeudellisia kuin sopimuksel- lisia tekniikoita, joilla sopimussuhteen sisältö voi muuttua myös sopimuksen syntymisen jälkeen, ja joita klassinen sopimusoikeus ei olisi tunnustanut.

13 Atiyah 1979; Grant 1974.

14 Macaulay 1963, 2000; Macneil 1978, 1980.

15 Macneil 1978. Suomessa relationaalisesta sopimusteoriasta näkee merkkejä esimerkiksi Karhun (aiemmin Pöyhönen) kirjoituksissa sekä Annolan kirjoituksissa sopimusten dynaamisuudesta. Ks. Pöyhönen 1988, 2003; Annola 2003.

1 6 Esim. Xxxxxxxxxx 1979, 1985. Tiiviisti Xxxxxxxxxxxxxx ja hänen merkityksestään ks. Terviö 2010.

1 7 Hyvän yhteenvedon markkinoiden ja hierarkioiden välisestä alueesta tarjoaa esim. Xxxxxx 1990. Näiden vä- limuotojen oikeudellisen merkityksen on kiistänyt esim. Xxxxxxx 1993. Sittemmin hallintamuotojen erot- telu ja niiden kehittäminen on saanut suurta merkitystä usealla tutkimusalalla, joitakin esimerkkejä tarjoa- vat vaikkapa Gereffi – Humphrey – Sturgeon 2005; Bair 2009; Xxxxx 2013; Gereffi 2014.

1 8 Tuntuu luontevalta ajatella, että tehokkaasta hallinnasta voi seurata myös oikeudellinen vastuu, oli se sitten sopimuspohjaista tai sopimuksenulkoista. Erilaisten sopimuksellisten hallintatapojen oikeudellisen merkityksen hahmottamisesta ks. esim. Salminen 2016, 2017.

1 9 Esim. Dyer ja Xxxxx ovat esittäneet, että muodolliset sopimukset saattavat jopa haitata relationaalisten hal- lintakeinojen käyttöä. Dyer – Xxxxx 1998. Poppo ja Xxxxxx ovat sen sijaan esittäneet, että muodollisia so- pimuksia voidaan käyttää relationaalisten keinojen ohella ja tukemaan relationaalista hallintaa. Poppo – Zenger 2002.

tionaalisessa sopimusajattelussa keskeinen väite onkin, että oikeudellisesti relevantilla sopi- muksella on useita funktioita, tarkoitusperiä, liikesuhteissa, ja kussakin näistä funktioista sopimuksia käytetään eri tavoin ja eri rekistereissä. Sopimuksia voidaan käyttää sekä rela- tionaalisessa että uusklassisessa rekisterissä, yhtäältä taloudellisten etujen juridiseen turvaa- miseen, toisaalta liikesuhteiden mukauttamiseen muuttuneisiin olosuhteisiin ja kolmanneksi vaikkapa yhteistoiminnan koordinoimiseen: “The functional approach thus implies that scholars must focus on the specific functionality of contracts to understand how firms should contract for venture success.”20

Funktionaalista sopimiskäsitystä ei ole juuri käsitelty oikeustieteellisessä keskustelussa. Tässä kaksiosaisessa kirjoituksessa tarkoituksenamme on tuoda teoria suomalaiseen kes- kusteluun. Keskeistä on, että teoria avaa nähdäksemme mielenkiintoisen näkökulman juuri oikeudellisten sopimuskäsitysten kipukohtiin. Sopimusoikeudellinen ajattelu ja juristien käsi- tys sopimisesta rakentuvat nimittäin tällä hetkellä vahvasti uusklassisen sopimusajattelun mukaisesti niin kutsutun turvaavan sopimisen varaan: sopimuksilla määritellään osapuolten oikeudet ja velvollisuudet ja varaudutaan mahdollisiin riitoihin. Muut funktiot ovat jääneet vähemmälle huomiolle, mutta on ilmeistä, että niihin on jo reagoitu ja reagointitarve kasvaa tulevaisuudessa. Korjataksemme tämän aukon hahmottelemme funktionaalisen sopimisen teoriaa oikeuden näkökulmasta ja kysymme, 1) minkälaisia oikeudellisia seurauksia funktio- naalisen sopimuskäsityksen omaksumisella olisi ja 2) minkälaisia oikeudellisen sopimusajat- telun muutoksia tällainen funktionaalinen ajattelu edellyttää.

Kirjoituksen ensimmäinen osa etenee seuraavasti. Jaksossa 2 tarkastelemme perinteis- tä käsitystä liikesopimuksista ja siitä, mitä ne tekevät. Tässä kuvauksessa keskiössä on tut- tu ja turvallinen turvaava sopiminen. Tämän jälkeen siirrymme jaksossa 3 hahmottelemaan, mitä muita funktioita sopimisella voi olla mukauttavan ja koordinoivan sopimisen muodossa. Jakso päättyy lyhyeen kartoitukseen mukauttavan ja koordinoivan sopimisen teoreettisista kipupisteistä. Jaksossa 4 alamme luonnostella teoreettista viitekehystä funktionaalisen sopi- misen oikeudelliselle ymmärtämiselle. Kyse on pitkälti oikeudellisen sopimuskäsityksen uu- delleenmäärittelystä, sopimuksen hahmon etsimisestä uudesta suunnasta.

Nämä teoreettiset näkökulmat herättävät luonnollisesti kysymyksen funktionaalisen so- pimisen käytännön merkityksestä. Kirjoituksen toisessa osassa, joka julkaistaan Oikeuden seuraavassa numerossa, avaamme käytännön näkökulmaa ensin tapaustutkimuksen perus- teella ja sitten hahmottelemalla tapaustutkimuksen kautta funktionaalisesta sopimisesta seu- raavia muutoksia vallalla oleviin käsityksiin sopimisesta, sopimuksesta, sopimusoikeudesta ja sopimusjuristien roolista. Näillä muutoksilla on huomattavaa käytännön merkitystä niin liiketoiminnan kuin siihen liittyvien sopimusten oikeudellisessa ymmärtämisessä, käyttämi- sessä ja kritikoimisessa.

2. Tuttu ja turvallinen turvaava sopiminen

Funktionaalisessa sopimiskäsityksessä pyritään tarkastelemaan sopimuksen eri tarkoi-

20 Schepker – Oh – Xxxxxxxx – Poppo 2014.

tuksia.21 Ehkä perinteisin näistä eli turvaava sopiminen vastaa pitkälle uusklassista sopimus- käsitystä ja samalla sitä, mitä juristit useimmiten ymmärtävät sopimuksilla tehtävän. Tur- vaava sopiminen on kaikille juristeille tuttua, perinteistä hyvää ja ammattitaitoista sopimis- ta.22 Turvaavassa sopimisessa sopimukseen kirjataan sopimussuhteen keskeinen sisältö, selvästi ja tyhjentävästi. Tällöin sopimus on juridinen kuvaus menneestä, nykyisestä ja erito- ten tulevaisuudesta, jonka osapuolet haluavat luoda: se määrittää sopimussuhteen lähtöti- lanteen ja osapuolten suoritusvelvollisuudet.23 Turvaava sopimus on väline, jolla tulevaisuutta voidaan muokata. Sopimus määrittää tai toteaa tulevan jakotilan: tavoitteena on lukita tule- vaisuus ja poistaa epävarmuus siitä, mikä jakotila jatkossa on ja miten osapuolet tulevat käyttäytymään, tapahtui mitä tapahtui.24

Ajatus jakotilasta määrittää samalla sopimuksen orientaatioksi varallisuuden. Sopimus toimii vaihdannan välineenä, taloudellisen transaktion kodifikaationa. Siinä määritetään, mitä taloudellisesti arvokasta osapuolet toisilleen suorittavat. Tämä johtaa tärkeään juridista so- pimista koskevaan oletukseen. Kun pelissä on rahaa, on tärkeää määrittää suoritusvelvolli- suudet selkeästi. Sopimuksen taloudellinen viitekehys onkin omiaan vahventamaan myös vaadetta sopimuksen pitävyydestä. Sopimuksen on oltava kova ja joustamaton, koska tran- saktion lukitsemisesta ei olisi hyötyä, jos kirjaus voisi milloin tahansa purkautua. Samaan kokonaisuuteen liittyy myös ajatus sopimuksen kohteesta. Huomio on erilaisissa objekteis- sa, tavallisesti esineissä ja konkreettisissa suoritusvelvollisuuksissa. Turvaavan sopimuksen keskeisimmät ehdot koskevatkin juuri sopimusobjekteja. Kääntöpuoli on, että useimmiten kaikki muu rajautuu ulos, epäolennaiseksi.25

Lukitsemisen lisäksi turvaamissopimiseen liittyy myös käsitys sopimuksen käytöstä sen jälkeen, kun tulevaisuus on lukittu. Toiveena on, että kun osapuolten suoritusvelvollisuudet on määritetty, sopimus myös muuttuu osaksi todellisuuden rakenteita. Se sitoo eli toisin sa- noen osapuolet tekevät, mitä he ovat sitoutuneet tekemään, vaikka tulisivatkin toisiin miet- teisiin, sillä sopimukset on pidettävä. Tämän jälkeen sopimus voidaan unohtaa.26

2 1 Schepker ym. erottelevat kolme eri funktiota, mikä ei tarkoita, etteikö niitä voisi olla enemmänkin. Tässä kirjoituksessa tarkastelemme kuitenkin funktionaalista sopimista juuri näiden kolmen tarkoituksen kautta. Xxxxxxxx – Oh – Xxxxxxxx – Poppo 2014.

22 Hemmo 2005.

2 3 Macneil käyttää englanninkielistä sanaa “presentiation” viittaamaan siihen, että osapuolet lukitsevat sopi- muksella tietyn kuvauksen tulevaisuudesta ainoaksi juridisesti merkitseväksi tulevaisuudeksi. Ks. Macneil 1978, s. 863.

2 4 Tällaisesta perinteisestä sopimuskäsityksestä on lukuisia kuvauksia, esimerkiksi Macneil 1978; Pöyhönen 2003.

25 Esser 1996 tarjoaa mielenkiintoisen hahmottelun sopimusoikeuden ja taloudellisen todellisuuden välisestä suhteesta. Hän osoittaa, että sopimusoikeudelliset säännöt ovat heijastaneet ja konstituoineet aikansa taloudellista to- dellisuutta. Esimerkiksi kauppasopimuksen keskiössä on tavara – ja raha. Tavara vaihtaa omistajaa rahaa vastaan. Kun arvioidaan, onko sopimus täytetty oikein, tarkastellaan, onko tavara oikeanlainen ja onko se siirtynyt myyjältä ostajalle oikeassa ajassa. Lisäksi kiinnitetään huomiota maksuihin. Kauppaa ympäröiviin prosesseihin ei sen sijaan kiinnitetä huomiota: riittää, että tavara ja raha vaihtavat käsiä. Esimerkiksi valmistusproses- seilla ei ole väliä, jos ei muuta ole sovittu, eikä välttämättä silloinkaan. Vaikkapa sopimuksen kieltämässä maassa valmistettu tuote on voitu todeta käytännöllisesti katsoen ”virheettömäksi”. Ks. esim. Saksan kor- keimman oikeuden ratkaisu BGH, VIII ZR 51/95, 3. huhtikuuta 1996, saatavilla xxx.xxxxxx.xxxx/xxxx.xxx?xxx000, englanninkielinen lyhennelmä kommentein xxxxx://xxxxx0.xxx.xxxx.xxx/xxxxx/000000x0.xxxx. Tämä perinteinen lähtökohta, joka painottaa tavaraa itsessään valmistusprosessin sijaan, on hiljalleen muuttumassa, mistä esim. Xxxxxxxxx – Xxxxxxxxx 2007. Palvelusopimusten erityispiirteistä esim. Vandaele – Rangarajan – Gemmel – Lievens 2007.

2 6 Tällöin sopimus toimii korkeintaan muistilistana siitä, mitä osapuolten tuli tehdä. Eikä välttämättä edes muis- tilistana. Esimerkiksi rakennusurakan arjessa sopimus saattaa käytännössä syrjäytyä toimenpideohjeella, josta kansankielellä selviää rakennusurakan toimijoille, miten heidän pitää käyttäytyä vaikkapa kun jokin heistä riippumaton (mutta sopimuksessa määritelty) seikka viivästyttää urakan toimeenpanoa.

Vaikka toive on, että sopimusta ei enää aktiivisesti tarvita, se voi silti aktivoitua. Näin käy kuitenkin vasta, jos lukittu tulevaisuus ei käykään toteen. Silloin sopimus kaivetaan esil- le ja siihen vedotaan. Suoritushäiriöiden varalta laaditut ehdot yhdessä dispositiivisen oikeu- den määräysten kanssa määrittävät, mitä tapahtuu, jos sopimuksessa edellytettyä tulevai- suutta ei synnykään. Sopimus tuottaa myös mekanismin, jolla vastahakoinen osapuoli voi- daan joko pakottaa toimimaan sopimuksessa edellytetyllä tavalla tai toinen osapuoli voi mahdollisesti saada hyvityksen siitä, että vastapuoli ei tehnyt, mitä sen piti. Kysymys voi olla valtion yleisistä tuomioistuimista tai välimiesmenettelystä. Lopputulos on kuitenkin täs- sä mekanismissa aina sama. Hävinnyt eli väärässä ollut osapuoli joutuu pakkotäytäntöön- panotoimien kohteeksi, jos ei vapaaehtoisesti noudata sopimusta.

Taloustieteellisessä ja oikeussosiologisessa kirjallisuudessa turvaamissopimus on näyttäytynyt tavanomaisesti ”paperisopimuksena”, the paper dealina, jonka taustalla ja rinnalla kulkee ”todellinen sopimus”, the real deal.27 Todellinen sopimus on oikeu- dellista paperisopimusta laajempi ja samalla epämääräisempi olio. Se on Xxx Xxxxxxxxx popularisoimassa terminologiassa suhdesopimus, relational contract.28 Suhdesopimuk- sen idea on, että kun paperisopimus on laadittu ja sopimussuhde on saatu käyntiin, osapuolet toteuttavatkin suhdesopimusta, eivätkä paperisopimusta. Tässä suhdeso- pimuksessa oikeus ja oikeudellisesti määrittynyt sopimus asettuvat sivurooliin. To- dellinen sopimus on jatkuvaa neuvottelua, tasapainottelua osapuolten vahvuuksien ja heikkouksien, legitiimien ja illegitiimien vaatimusten välillä, rooli- ja oikeudenmukai- suusodotusten puitteissa ja huomioiden tulevaisuuden lähtökohtaisen epävarmuu- den ja muutosalttiuden oikeudellisen sopimuksen ulkopuolella. Sopimuksen sisältö ei määräydy osapuolten kerran ilmaistun tahdon, vaan heidän suhteensa, siihen liittyvi- en sosiaalisten odotusten ja prosessien perusteella ja toisaalta jatkuvien strategisten ja taktisten neuvottelujen perusteella. Lopputulos on, että suhdesopimuksella ja pa- perisopimuksella ei välttämättä ole juuri tekemistä toistensa kanssa: suhdesopimus voi poiketa sisällöltään radikaalisti paperisopimuksesta, jos paperisopimusta ylipää- tään on olemassakaan. Seurauksena on, että paperisopimuksen, joka useimmissa ta- pauksissa on juridisesti tarkastellen sopimuksista olennainen, merkitys voi olla lopul- ta vähäinen ja kuihtua siihen, että paperisopimus tuottaa suhdesopimisen neuvotte- luille lähtöasemia.

Oikeudenkäynti ja pakottaminen määrittelevät oikeudellista ymmärrystä sopimuksista hyvin vahvasti.29 Sopimuksen merkitys latautuu siinä oikeuslaitoksen ja juristien ammatti- kunnan kautta, oikeudellisen merkityskoneiston avulla. Vaikka paperisopimuksen käytännön merkitys olisi tosi asiassa vähäinen, se on aina laadittu siten, että sitä voidaan käyttää ennen kaikkea silloin kun mietitään, mitä on tehtävä, kun osapuolet eivät toimineetkaan siten kuin turvaamissopimuksessa oli edellytetty.

27 Macaulay 2003; Xxxxxxxx 2009.

28 Macneil 1978.

2 9 Näin esimerkiksi Dietz 2012, 2014.

3. Mukauttava ja koordinoiva sopiminen funktionaalisessa sopimuskäsityksessä

3.1. Mukauttava sopiminen

Kirjoitimme johdannossa, että liikkeenjohdollisessa kirjallisuudessa on viime vuosikym- meninä esitetty uusia sopimisen tarkoituksia turvaavan sopimisen rinnalle. Näitä muita tar- koituksia eli sopimisen funktioita on kirjallisuudessa tunnistettu kaksi. Ensiksi sopimalla voi- daan varautua muutoksiin ja mahdollistaa se, että sopimusta voidaan mukauttaa tarkoituk- senmukaisesti sopimussuhteen kuluessa (sopimuksen mukauttamis- eli adaptaatiofunk- tio). Toiseksi sopimuksella voidaan koordinoida ja rakenteistaa osapuolten yhteistoiminta- suhdetta (sopimuksen koordinaatiofunktio).30

Siinä missä turvaavalla sopimisella pyritään lukitsemaan tulevaisuus, mukauttavassa sopimisessa tarkoituksena on laatia sopimus, jossa tulevaisuus on ainakin osittain avoin. Tulevaisuutta ei siis lukita sopimalla yhtä tiukasti kuin turvaavassa sopimisessa. Sitä ei mää- ritellä loppuun saakka, eikä mahdollisten määrittelyjen ajatella olevan muuttumattomia.

Taustalla on diagnoosi sopimuksen toimintaympäristöstä. Oletus on nyt, että ympäristö on muutoksille altista ja osapuolten välinen vuorovaikutus pitkäkestoista.31 Pitkäkestoisuus ja muutosten mahdollisuus tuovat väistämättä mukanaan epävarmuuden siitä, mikä tulevai- suus tulee olemaan. Sopimuksen mukaisia suorituksia ei ylipäätään voida hahmotella etukä- teen tyhjentävästi, eivätkä osapuolet voi olla varmoja siitä, että suunnitelmat pysyvät rele- vantteina koko sopimuksen keston ajan. Tilanteen ”lukitseminen” ei tällöin ole mahdollista eikä järkevää. Kattavaa tai täydellistä sopimusta (comprehensive/complete contract) ei voida laatia. Jäljelle jää vain mahdollisuus tehdä epätäydellisiä sopimuksia – joita myöhemmin mukautetaan, täydennetään ja muokataan.32 Tähän on valmistauduttava sopimuksessa ja sopimuksella.

Mukauttavassa sopimisessa luodaan keinoja juuri sopimusten mukauttamiseen, täyden- tämiseen ja muokkaamiseen. Sopimukseen luodaan sopimuksellisia mekanismeja, joilla so- pimus voidaan pitää ajan tasalla ja relevanttina koko sen keston ajan, vaikka ne lähtökohdat, joissa sopimussuhde alun perin solmittiin, muuttuisivat tai jopa tyystin katoaisivat matkan varrella. Sopimuksesta tulee dynaaminen, ei staattinen.33 Osapuolet saattavat sopia esimer-

3 0 Funktionaalinen sopiminen ”tuotteistettiin” ensimmäistä kertaa artikkelissa Xxxxxxxx – Oh – Xxxxxxxx – Poppo 2014. Toisaalta monet tutkijat, Xxxxxx Xxxxxxxx ja Xxx Xxxxxxx etunenässä, ovat jo aiemmin kiinnittäneet huomiota siihen, että sopimuksilla tehdään jotain muuta kuin vain ”turvataan”. Heitäkin varhaisemman yri- tyksen hahmottaa sopimusta turvaamista laajemmin tarjoaa vaikkapa Xxxx Xxxxxxxxx, joka viittaa mm. so- pimuksen merkitykseen mukauttavana teknologiana ja hallintamekanismina. Xxxxxxxxx 1931, s. 718 mukaut- tamisesta ja s. 727 hallinnasta.

31 Xxxxxxxx 1963; Macneil 1978; Nystén-Haarala 1998; Annola 2003; Pöyhönen 2003. Huomioitavaa on, että pitkäkestoistumisen ei sinänsä tarvitse viitata pitkään sopimussuhteeseen. Kyse voi olla esimerkiksi pitkään jatkuneesta markkinoinnista tai muusta yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta, jonka perusteella ja jonka luomin odotuksin yksittäinen sopimus, vaikkapa kuluttajatavaran tai -palvelun osto, syntyy. Tästä transaktioiden reunaehtoistumisesta yleisesti Macneil 1978.

3 2 Taloustieteellinen sopimusteoria on tutkinut tätä ongelmakenttää. Sen vastaus on ollut vertikaalinen integ- raatio: kattavan sopimisen ongelmat ajavat osapuolet käyttämään yhtiöitä sopimusten sijaan. Hart 1995.

3 3 Taustalla on kiinnostava teorian ja empirian epäsuhta. Kuten yllä totesimme alaviitteessä 32, taloustieteel- linen sopimusteoria antaa olettaa, että adaptiivisia sopimuksia ei juuri tehtäisi, vaan osapuolet käyttäisivät pääasiassa yhtiörakenteita. Todellisuudessa tällaisia sopimuksia on kuitenkin tehty, erityisesti korkean tek- nologian kehitysprojekteissa. Kokoavasti Xxxxxxxx – Oh – Xxxxxxxx – Poppo 2014.

kiksi erilaisista automaattisista muutosmekanismeista (yksinkertaisimmillaan vaikkapa indek- siehdosta), uudelleenneuvotteluprosesseista tai koota esimerkiksi erityisen elimen, jonka tehtävänä on mukauttaa sopimusta, kun tähän on tarvetta (esimerkiksi nimeämällä tähän tehtävään osapuolten luottaman ulkopuolisen asiantuntijan).34

Sopimusten mukauttamistarpeet on jo pitkään tunnistettu sopimusoikeudellisessa kir- jallisuudessa. Esimerkiksi Macneilin teoria suhdesopimisesta perustui keskeisesti juuri pitkäkestoisten sopimusten aiheuttamiin ongelmiin.35 Macneil esittikin, että amerikka- laisen sopimusoikeuden ja sopimuskäytännöt voi jakaa erilaisiin kehitysvaiheisiin, kuten klassiseen ja uusklassiseen sopimusoikeuteen, sen perusteella, kuinka hyvin sopimusoikeudessa ja -käytännöissä pystyttiin mukautumaan sopimussuhteen muu- toksiin. Viimeisin ja sopeutumiskykyisin kehitysvaihe, ”suhdesopimusoikeus” (“rela- tional contract law”), oli Xxxxxxxxx mukaan vasta pikkuhiljaa rantautumassa oikeuteen. Vaikka Xxxxxxx tarkasteli myös konkreettisia sopimusoikeudellisia ja sopimuksellisia tekniikoita, joilla sopimuksen muutostarpeeseen on aikojen saatossa pystytty vara- utumaan, perusajatus sopimusoikeuden kulusta kohti suhdesopimusoikeutta on erit- täin abstrakti. Tästä syystä niin ulkomaisessa kuin meikäläisessä kirjallisuudessa on puhuttu myös ns. dynaamisesta sopimuksesta ja dynaamisesta sopimusoikeudesta, joka Macneilin suhdesopimista konkreettisemmin keskittyy tarkastelemaan sopimus- ten adaptiivisuutta tukevia mekanismeja de lege lata.36

3.2. Koordinaatiosopiminen

Toinen ”uusi” sopimuksen tarkoitus perustuu toisenlaiselle diagnoosille sopimuksen toi- mintaympäristöstä. Mukauttava sopiminen perustui ajatukselle, että olosuhteet todennäköi- sesti muuttuvat siten, että osapuolten suoritusvelvollisuuksia on usein tarpeen muuttaa sopi- mussuhteen aikana. Koordinaatiosopiminen lisää vaikeuskerrointa. Nyt oletetaan, että suo- ritusvelvollisuudet ovat siinä määrin epäselviä ja huokoisia ja osapuolet toisistaan riippuvai- sia, että sopimuksella ei voida järjestää osapuolten yhteistoimintaa vain määrittämällä näille objektisidonnaisia suoritusvelvollisuuksia.37 Sopimus ei voi vain määrätä, että yksi osapuoli

34 Schepker ym. viittaavat tässä yhteydessä lähinnä automaattisiin mukauttamisehtoihin. Itse luemme myös tietyt koordinoivat ehdot, kuten ulkopuolisten asiantuntijoiden käytön, samalla osin mukauttaviksi ehdoiksi. Ku- ten toteamme alempana koordinoivan sopimisen yhteydessä, raja mukauttavan ja koordinoivan sopimisen välillä on jossain määrin liukuva, sillä joitakin koordinointimekanismeja voi käyttää myös nimenomaisesti mukauttavaan tarkoitukseen. Voitaneen kuitenkin sanoa, että kummallakin funktiolla on oma ydinalueensa. Esimerkiksi selkeämmin adaptiivisia sopimustekniikoita ovat esimerkiksi indeksiehdot ja muut sopimussuo- rituksia mukauttavat ehdot, kun taas esimerkiksi uudelleenneuvotteluehdot ja ulkopuolisten toimijoiden käyttö suhteen mukauttamisessa lähestyvät samalla koordinoivaa funktiota.

35 Macneil 1978.

3 6 Esim. Xxxxxxxxx 2000, joka Macneilin tulevaisuuteen katsovaa ja teoretisoivaa jaottelua maanläheisemmin tarkastelee olemassa olevien amerikkalaisen oikeuden sopimusten adaptiivisuutta tukevien mekanismien ke- hitystä. Suomessa sopimusten dynaamisesta ulottuvuudesta ovat kirjoittaneet erityisesti Xxxxx Xxxxxx-Xxxxx- la ja Xxxx Xxxxxx, molemmat väitöskirjatutkimuksissaan, sekä Xxxxx Xxxxx. Ks. Annola 2003; Nystén-Haa- rala 1998; Tieva 2006, 2008, 2009. Niin ulkomaalaisen kuin suomalaisen keskustelun peruslähtökohdat ovat samankaltaiset: Huomion kohteena ovat olleet sopimusoikeuteen ajan myötä kehittyneet säännöt, joilla so- pimusten mukauttamista pystytään tukemaan.

3 7 Gulati ja Xxxxx huomauttavat, että turvaavan sopimisen kustannukset nousevat samassa suhteessa kuin ”teh- tävien erottelemisen oletettu organisatorinen monimutkaisuus” ja toiminnan koordinointiin tarvittava orga- nisaatiorajat ylittävä kommunikaatio ja päätöksenteko. Gulati – Xxxxx 1998, s. 748. Tieva tunnistaa saman

tekee suorituksen a ja toinen suorituksen b, jotta he päätyvät lopputilaan c, kuten esimerkik- si tavaran kaupassa. Sen sijaan sopimuksessa on määritettävä, miten osapuolten on järjes- tettävä keskinäinen toimintansa, jotta osapuolet voivat yhdessä saada aikaan lopputilan c, kun kummankin osapuolen panosta tarvitaan joustavasti sekä suoritusten a että b aikaan- saamiseksi.

Suoritusten sijaan sopimisen keskiöön nouseekin nyt osapuolten yhteistoiminnan järjes- täminen. Tällöin sopimusta ei voida käsittää ”musta laatikko” -organisaatioiden väliseksi vaihdannaksi, jossa osapuolten sopimussuoritukset siirtyvät laatikosta toiseen, mutta laati- kot pysyvät hermeettisesti suljettuina.38 Mustat laatikot on avattava ja sopimuksella on ryh- dyttävä järjestämään laatikoiden sisältöjä. Pelitilanne poikkeaakin radikaalisti turvaavan sopimisen peleistä. Koordinaatiofunktiossa sopimusta käytetään, kun sopijapuolet luovat, vakiinnuttavat ja tukevat sopimuksella järjestelyjä, joilla heidän yhteistoimintansa voidaan käytännössä järjestää ja sitä voidaan tukea, vaikka sekä etukäteinen että toiminnan aikai- nen tarkka suunnitteleminen ja tehtävien jakaminen olisikin mahdotonta.

Raja sopimuksen koordinaatiofunktion ja mukauttamisfunktion välillä on jossain määrin liukuva. Yhtäältä esimerkiksi sopimusehdot siitä, miten osapuolet vaihtavat tietoa ja ratko- vat epäselvyyksiä, voidaan nähdä puhtaasti koordinoivina ehtoina, samoin kuin ehdot, joilla osapuolten yhteistyöhön rakennetaan erilaisia valvontamekanismeja.39 Toisaalta mekanis- meja, joilla koordinoidaan osapuolten välistä vuorovaikutusta, voidaan käyttää myös sopi- muksen suoritusvelvollisuuksien uudelleenmäärittelyyn. Näin käy esimerkiksi, jos osapuolet alistavat muutostarpeista tai erimielisyyksistä päättämisen erityisiin keskinäisiin prosessei- hin, kuten kolmansien osapuolten johtamiin uudelleenneuvotteluihin.40 Jälkimmäisen tapa- uksen voi nähdä lähentyvän mukauttavaa sopimista, kun koordinoinnin tavoitteena on mu- kauttaa jo määriteltyä sopimussisältöä eikä esimerkiksi auttaa osapuolia määrittelemään lopullista sopimussisältöä ensimmäistä kertaa.41 Metatasolla ero on kuitenkin selkeä ja kes- keinen – koordinoivien mekanismien pääasiallisena tavoitteena ei niinkään ole mukauttaa sopimussuhdetta vaan tuottaa rakenteet osapuolten yhteistyölle.

Jos sopimusta halutaan käyttää tässä kuvatusti koordinoimiseen, sopiminen avautuu kol- meen suuntaan. Ensiksi osapuolet voivat laatia ehtoja, jotka määrittelevät suhteellisen yksi- tyiskohtaisesti, minkälaisia tehtäviä sopimusosapuolilla on, mutta samalla jättävät osapuol- ten välisen työnjaon suoritusobjektitasolla pitkälti avoimeksi. Tällaisissa ehdoissa fokus siir- tyy osapuolten konkreettisista suoritusvelvollisuuksista metatasolle, heidän rooleihinsa. Täl- löin osapuolilla on jollakin tasolla käsitys siitä, mitä heidän on tehtävä (esimerkiksi jatkuvasti keventää kulurakennettaan), mutta tarkkaa käsikirjoitusta toiminnalle ei voida laatia etukä- teen (ennen kuin yhteistyö aloitetaan, vaihdetaan tietoja nykyisestä kulurakenteesta, sitä

ongelman ja viittaa tähän sopimustoiminnan ominaisuuteen korostaen, että yhteistoimintamenettelyt ovat erityisen tärkeässä osassa, kun ongelmaan pyritään sopimusteknisillä keinoilla reagoimaan. Tieva 2008, s. 437.

38 Demsetz 1997.

39 Xxxxxxxx – Oh – Xxxxxxxx – Poppo 2014, s. 211–212.

40 Schepker – Oh – Xxxxxxxx – Poppo 2014, s. 212.

4 1 Esimerkiksi Macneilin kirjoituksissa kolmansien käyttö riidanratkaisumekanismeissa liittyy keskeisesti siihen, miten sopimussuhde saadaan mukautettua osapuolten väliseen suhteeseen. Macneil 1978. Sen sijaan Schep- ker ym. näyttäisivät kategorisoivan tällaiset ehdot pikemmin koordinoiviksi kuin mukauttaviksi. Schepker

– Oh – Xxxxxxxx – Poppo 2014, s. 211–212 koordinoivasta sopimisesta ja vertaa s. 213 esitettyyn mukauttavasta sopimisesta.

analysoidaan ja kehitetään luovia ratkaisuja, ei voida tietää, miten tarkalleen ottaen kulura- kennetta voidaan yhteistoimin keventää).42

Tällaisissa yhteistyön sisältöä koskevissa koordinaatioehdoissa joudutaan hahmottelemaan sitä, minkälaiseen toimijapositioon sopimusosapuoli asettuu. Hänen velvollisuudekseen tu- lee tehdä, mitä tällainen toimija tekee. Velvollisuudet ovat siis epämääräisiä ja täydentyvät sitä mukaa kun yhteistyö etenee ja erilaisia tilanteita tulee eteen. Tässä tulee esille koordi- naatiosopimisen ensimmäinen keskeinen suunta. Käännös metatasolle johtaa huomion suo- rituksista niihin prosesseihin, joissa varsinaiset suoritusvelvollisuudet voidaan määrittää. Sopimuksesta tulee yhteistoimintaprosesseista sopimista, erillisen sopimuksellisen organisaa- tion rakentamista. Painopiste on yhteistoiminnan käytäntöjen ja organisaatiomuotojen raken- teellistamisessa.

Toinen suunta hahmottuu toiminnan rakenteiden joustavuuden ja epäonnistumisten kaut- ta. Vaikka osapuolet sinällään tietäisivät, mitä heidän pitää tehdä, he joutuvat uudessa toi- mintaympäristössä jatkuvasti sovittamaan omaa toimintaansa toisten osapuolten toimintaan. Näin on eritoten silloin, jos tavoitteita voidaan saavuttaa vain yhteistoiminnan tuloksena, ja ne joudutaan määrittämään yhdessä sopimussuhteen aikana. Lisäsyy tällaisten prosessieh- tojen käyttöön on etukäteinen tietoisuus siitä, että projektin aikana tullaan suurella todennä- köisyydellä kohtaamaan haasteita, joihin kumpikaan osapuoli ei ole voinut ennakolta varau- tua. Odottamattomista yllätyksistä ja osapuolten virheistä ja viivästyksistä aiheutuu usein ongelmia kummankin osapuolen toiminnalle, jolloin on välttämätöntä tehdä yhteistyötä, jotta häiriöitä olisi mahdollisimman vähän ja niiden vaikutus voitaisiin minimoida, kun niitä sattuu. Samaan suuntaan vaikuttaa myös se, että yhteistoiminnallisissa suhteissa ongelmia ei voi välttämättä allokoida kummankaan vastuulle. Kun osapuolilla on yhteinen tarkoitus, myös ongelmat ovat yhteisiä.43

Ehtoesimerkkejä, joilla yhteistoimintaa pyritään järjestelemään tällä tavoin, on sopimus- käytännössä paljon. Esimerkiksi palvelusopimuksissa ja projektisopimuksissa on tavanomaista sopia erilaisista kommunikaatiojärjestelmistä, yhteistyöelimistä kuten johtoryhmistä ja erilai- sista eskalaatiojärjestelyistä ja projektin aikaisista riitojenratkaisujärjestelmistä. Nämä ovat kaikki sopimusehtoja, joilla sopimusosapuolten yhteistoimintaa voidaan koordinoida.44 On syytä huomata, että tällaisissa sopimusehdoissa useimmiten rakennetaan projektiorganisaa-

4 2 Mainitun esimerkin tarjoaa Kajüterin ja Kulmalan saksalaisesta autoteollisuudesta raportoima ns. Eurocar - tapaus, jossa toimitusketjun osapuolten yhteinen tavoite oli kulurakenteen hallinta. Yhteistä osapuolten toi- minnalle oli tuotantokulujen jakaminen, mutta se, miten kulurakennetta käytännössä voitiin parantaa ja miten parantumisesta mahdollisesti koituvat voitot jaettiin, jätettiin tapauskohtaisesti ratkaistavaksi. Kajüter – Kulmala 2005. Osapuolille asetettiin siis rooli: toimia kulurakenteen parantamiseksi, mutta kukaan osallisista ei en- nalta tarkalleen tiennyt, mitä tämän roolin täyttäminen siltä käytännössä edellytti muuten kuin avoimuutta omasta kulurakenteestaan. Toisaalta perinteisesti sopimuksissa on usein tapana kirjoittaa julki niiden tavoi- te, sillä tällä voi olla merkitystä sopimuksen yksittäisten ehtojen tulkinnalle myöhemmin, mutta tällöin so- pimuksen tavoitteella on lähinnä tulkintaa täydentävä eikä niinkään velvollisuuksia luova merkitys.

4 3 Allianssiurakkasopimukset ovat erinomainen esimerkki. Esimerkiksi australialaisessa allianssiurakkasopimusmallissa yksi keskeisimmistä rakenneperiaatteista on ns. no blame -periaate. Mahdollisille epäonnistumisille ei etsitä syyllisiä, niihin etsitään ratkaisuja. Sopimuksessa edellytetään, että osapuolten on pyrittävä jalkauttamaan tämä no blame -kulttuuri kaikkiin hankkeen toimijoihin.

4 4 Yhden viimeaikaisen julkisesti saatavilla olevan esimerkin tarjoaa Accord on Fire and Building Safety in Bang- ladesh (“Bangladesh Accord”), jonka avulla sadat pääasiassa länsieurooppalaiset vaateteollisuusyritykset asettavat raamit yhteistyölleen globaalien ja paikallisten ammattiliittojen kanssa kehittääkseen työturvallisuutta bang- ladeshilaisissa vaatetehtaissa. Sopimuksessa olevien koordinoivien piirteiden merkitys on keskeinen jo yk- sistään osapuolten ja kohteena olevien tehtaiden suuren lukumäärän vuoksi. Toisaalta osapuolten, eli län-

tiota. Vaikka sopimussuhde olisi kahden tai useamman toisistaan oikeudellisesti riippumat- toman ja itsenäisen yrityksen välillä, osapuolet sopivat eräänlaisen varjo-organisaation pe- rustamisesta. Tällä organisaatiolla on omat sopimuksilla luodut rakenteensa ja päätöksente- kosääntönsä.

Kolmas koordinatiivinen sopimuksen käyttö liittyy läheisesti edelliseen. Strategisia kump- panuuksia koskevassa kirjallisuudessa korostetaan usein organisaatioiden kyvykkyyksien merkitystä. Allianssin jäsenillä pitää olla tarvittavat kyvykkyydet hankkeen toteuttamiseen. Sopiminen voi olla yksi väline, jolla osapuoli voi pyrkiä varmistumaan siitä, että kumppaneil- la on tarvittavat tiedot, taidot ja resurssit. Sopimisella voi yrittää varmistua siitä, että osa- puoli on järjestänyt itsensä siten, että organisaatiot pystyvät toimimaan yhdessä. Kun sopi- musta käytetään tällaiseen koordinaatioon, sovitaan esimerkiksi siitä, ketkä sopimuksen to- teuttamiseen osallistuvat, miten heidät on koulutettu, minkälaisia johtamisjärjestelmiä yritykset käyttävät, ja miten ne varmistuvat oman toimintansa laadusta. Toisaalta voidaan sopia myös siitä, miten osapuolet jakavat tietoa toisistaan, jotta ne osapuolet, jotka pystyvät auttamaan muita kehittymään, pystyvät kohdistamaan apunsa sitä eniten tarvitseville.45

Insentiivi- eli kannustinjärjestelyt asettuvat jännittävään välitilaan turvaavan ja koor- dinoivan sopimisen välille. Kannustinehtojen, esimerkiksi tulosperusteisen hinnoitte- lun, tarkoituksena on vaikuttaa osapuolten käyttäytymiseen. Sopimuksissa ehdoilla pyritään linjaamaan osapuolten kannustimia siten, että osapuolilla on luonnostaan syytä ja intressi toimia toistensa etujen mukaisesti. Rakennusprojekteissa voidaan sopia tavoitehinnoista ja säästöjen jakautumisesta, viivästyssakoista ja nopean suorituk- sen bonuksista, vastike määritellä tulosperusteisesti tai siirtyä kokonaan lisäarvon jakojärjestelyihin. Tällaiset ehdot voivat olla omiaan kohentamaan osapuolten välistä yhteistyötä, mutta ne muistuttavat silti useimmiten turvaavaa sopimista. Organisaati- ot pysyvät erillisinä eivätkä limity, kuten koordinoivassa sopimisessa usein käy.

Juridisesta näkökulmasta koordinoivan sopimisen keskeinen ongelma on samansuuntai- nen kuin mukauttavan sopimisen: pystyykö oikeusjärjestys tunnistamaan osapuolten koordi- nointiin tähtäävien sopimusehtojen merkityksen? Tämä ristiriita tulee hyvin esiin vaikkapa englantilaisen common law’n certainty-opin kehityksen kautta. Certainty-opin vastaisena pidettiin pitkään niin sanottujen “agreement to agree” -ehtojen (vapaasti suomennettuna ehto, ”jolla sovitaan siitä, että sovitaan asiasta myöhemmin”) täytäntöönpanokelpoisuutta. Sopi- muksessa on voitu sopia tietystä keskustelumekanismista sopimuksen mukauttamiseksi tai erimielisyyksien ratkaisemiseksi, kuten vaikkapa strukturoidusta neuvottelusta tai sovinto-

simaisten brändiyritysten ja näiden bangladeshilaisten alihankkijoiden työntekijöiden, välillä ei normaalisti olisi myöskään kaksiasianosaissuhdetta, joten sopimus auttaa myös koordinoimaan toimitusketjun toimijoi- ta yli perinteisten sopimusrajojen. Salminen 2015, 2018. Sopimus on saatavilla osoitteesta http:// xxxxxxxxxxxxxxxx.xxx. Muita esimerkkejä koordinoivista ehdoista löytyy vaikkapa FIDIC:n ehtokokoelmis- ta sekä suomalaisista rakennusalalla käytettävistä YSE 1998 -sopimusehdoista.

4 5 Tästä hyvän esimerkin tarjoaa myös ns. “Eurocar” -tapauksessa solmittu sopimusrajat ylittävä yhteistyöra- kenne. Kajüter – Kulmala 2005. Samoin Bangladesh Accordin tarkoituksena on varmistaa, että kaikki toi- mitusketjun toimijat, länsimaisista johtoyrityksistä kolmannen maailman alihankkijoihin ja näiden työnte- kijöihin, saavat samalla tavalla tietoa rakennus- ja työturvallisuudesta ja myös auttavat osaltaan toimeenpa- nemaan turvallisuuteen liittyvät standardit. Salminen 2015, 2018.

menettelystä. Jos jokin osapuoli kieltäytyy noudattamasta menettelyä, niin kysymys kuuluu, pitäisikö tuomioistuimen esimerkiksi pakottaa osapuolet sovittuun menettelyyn tai muuten korvata sopimuksen noudattamatta jättämisestä aiheutuneet vahingot, esimerkiksi asetta- malla sovintomenettelyehtoa rikkoneelle velvollisuus korvata osa vastapuolen oikeudenkäyn- tikuluista sillä perusteella, että sovintomenettelyn kautta oikeudenkäynti olisi mahdollisesti ollut vältettävissä.

Aihe on liian monimutkainen, jotta sen voisi käsitellä tässä kattavasti. Lyhyesti, esimer- kiksi sovintomenettelyehtojen osalta niiden institutionaalinen viitekehys on kehittynyt siinä määrin, että tuomioistuimilla on tarjolla kasvava joukko vaihtoehtoja niin sovintomenettelyn kuin sen seuraamatta jättämisestä koituvien seuraamusten arviointiin.46 Samankaltaiset teemat heijastuvat myös suomalaisessa keskustelussa. Sovintomenettelyn orastavan sääntelyn ohel- la47 toinen tällainen teema on esimerkiksi, miten näyttötaakka- ja todistelusäännöt vaikutta- vat osapuolten keskinäisen koordinoinnin juridiseen hahmottamiseen.48

4. Miten funktionaalista sopimista tulisi hahmottaa?

Sopimuskäytännöissä voidaan havaita lukuisia esimerkkejä sopimuksen funktionaalises- ta käytöstä. Sopimusoikeudellinen teorianmuodostus on kuitenkin tässä suhteessa ongelma. Funktionaalista sopimista on hankala käsitteellistää oikeuden nykyisestä näkökulmasta.

Ajatus sopimuksesta yksinomaan olemassa olevien taloudellisten intressien turvaajana hallitsee juristien, liikkeenjohdon ja myös oikeustieteilijöiden sopimiskäsityksiä. Mukautta- missopiminen voidaan vielä sovittaa turvaamissopimuksen paradigmaan, jos ajatellaan, että mukauttamisessa on kyse siitä, että sitovaa sopimusta pyritään pitämään relevanttina myös ympäristön muuttuessa. Ongelmat tulevat korostetusti esille, kun liiketoimintaa pyritään koordinoimaan sopimuksilla. Tässä kontekstissa ajatellaan helposti, että sopimuksilla ei ole annettavaa, koska liiketoiminnan koordinointiin ei voida käyttää ”oikeita” sopimuksia.49 Koordinaatiossa on kysymys relationaalisesta sopimisesta, sosiaalisesta toiminnasta sopi- muksen ympärillä. Kyse ei ole enää muodollisesta vaan sosiaalisesta integraatiosta.50

Ongelmat näkyvät selvästi myös sopimusoikeudessa. Sopimusoikeudelliset säännöt so- pivat erinomaisesti turvaavaan sopimiseen ja taipuvat jossain määrin mukauttamisfunktion

4 6 Tästä kehityksestä esim. Salminen 2011. Vaihtoehtoja ovat esimerkiksi sovintomenettelyyn ”pakottaminen”, mikä on mahdollista, mikäli sovintomenettely on riittävän konkreettisesti strukturoitu, tai sitten sovinto- menettelyn sivuuttaminen siten, että kuluja mahdollisesti säästävän menettelyn sivuuttaminen kostautuu so- pimusta rikkoneelle osapuolelle oikeudenkäyntikuluseuraamuksena. Vaihtoehdot eivät ole ongelmattomia ja niistä on seurannut laaja aihetta koskeva kansainvälinen keskustelu.

4 7 Esim. Salminen 2013a.

4 8 Esimerkiksi Helsingin hovioikeuden ratkaisussa 9.1.2013, S 12/1151 83 on käsitelty suulliseen yhteistyöso- pimukseen liittyvää tapausta. Käräjäoikeus oli pyrkinyt ratkaisemaan jutun näyttötaakkasäännön avulla, kun taas hovioikeus arvioi osapuolten tarkoitusta monipuolisemman todistelun valossa. Vaikka ratkaisun voisi sivuuttaa suulliseen sopimiseen liittyvänä erityistilanteena, sen voi myös nähdä esimerkkinä oikeuden rakenteiden hi- taasta sopeutumisesta uudenlaisiin sopimisen muotoihin. Turvaaviin sopimuksiin tottuneiden tuomioistuin- ten on lähtökohtaisesti vaikeampi ymmärtää muita tarkoituksia korostavia sopimuksia, kuten tapauksessa kyseeseen tullutta voitonjakomallia, jossa yhden osapuolen tuli toimittaa toiselle tuotteita ilman suoraa ra- hallista vastinetta siihen asti, kunnes tuotekehityksen seurauksena syntyneen uuden tuotteen myynti ylittäi- si tuotekehityskulut. Esim. Salminen 2013b.

49 Hurmerinta – Viding 2017. Kyselytutkimuksista, joilla käsityksiä on pyritty selvittämään esim. Nuottila – Kauppila – Nystén-Haarala 2016.

50 Dyer – Xxxxx 1998; Poppo – Zenger 2002.

tarpeisiin.51 Koordinaatiofunktion tukeminen näyttää jäävän kokonaan lapsipuolen asemaan. Syyt ovat tietysti selviä.

Ensiksi, perinteisen sopimuskäsityksen keskeinen idea on, että sopimus määrittelee, mitä osapuolet tekevät. Jos osapuolet eivät ennen sopimussuhteeseen ryhtymistä yksinkertaisesti tiedä, mitä he aikovat sopimussuhteen aikana tehdä, turvaavan sopimuksen mahdollisuus järjestää yhteistoimintaa jää jo luonnollisista syistä heikoksi. Sopimukseen joudutaan tuomaan määrittelyitä, jotka jäävät väistämättä epämääräisiksi eivätkä siten vastaa käsitystä hyvistä ja toimivista turvaamissopimusehdoista.

Toiseksi sopimuksen vaikutuksellisuus rakentuu ennen kaikkea sopimusoikeudellisen seuraamusjärjestelmän näkökulmasta. Tunnistamme ”oikean”, relevantin oikeudellisen so- pimuksen siitä, että sillä voidaan saada käyttöön sopimusoikeudellinen seuraamusjärjestel- mä. Koordinoivien ehtojen osalta sopimusoikeudellisen seuraamusjärjestelmän toimivuus on kyseenalainen ja perinteisesti jopa kielletty kokonaan, kuten ylläolevassa sovintomenettelyä koskevassa esimerkissä.

Kolmanneksi sopimusoikeus rakentuu vahvasti käsitteelliselle järjestelmälle, jossa kaikki sopimusperusteiset oikeudet ja velvollisuudet kohdistetaan sopimuksen osapuolille, oikeus- subjekteille, jotka kaivetaan aina esille todellisuuden monimutkaisten kerrosten alta.52 Kun sopimusta tarkastellaan, kaikki muut toimijat sopimuksen ympärillä suljetaan lähtökohtaisesti pois. Funktionaalisessa sopimisessa fokus on näissä muissa toimijoissa. Jos osakeyhtiö on esimerkiksi luvannut rakentaa ydinvoimalan avaimet käteen -toimituksena, se on velvolli- nen voimalan myös rakentamaan. Alihankkijat, näiden työntekijät, valvontaviranomaiset ja näistä aiheutuvat ongelmat ovat lähtökohtaisesti osakeyhtiön vastuulla ja sen pulmia.

Ajattelutapa on luontainen ja sopimusoikeudellisessa säännöstössä täysin välttämä- tön, mutta johtaa käytännössä hankaliin tilanteisiin. Entä jos tilaaja on määritellyt, tie- tämättömyyttään, jo tarjouskilpailun ehdot siten, että urakoitsija ei voi onnistua, kos- ka urakoitsija ei voi käytännössä mitenkään järjestää prosessejaan siten, että raken- nustyö onnistuisi? Onko tämä silti vain urakoitsijan vastuulla, koska urakoitsija on ottanut urakan vastaan vapaaehtoisesti?53

Jotta voisimme ottaa funktionaalisen sopimisen tosissaan, tarvitsemme uudenlaista sopi- musajattelua, joka ylittää ja ohittaa ainakin nämä kolme ongelmaa. Sopimusajattelun on pystyttävä ottamaan haltuun ainakin se, että sopimusten vaikutus ei aina välity pakkotäy- täntöönpanokoneiston kautta ja kohdistuu diffuusisti laajalle osapuolten organisaatioihin. Miten, se on vaikea kysymys. Kirjoituksen toisessa osassa, joka julkaistaan Oikeus-lehden seuraavassa numerossa, lähdemme rakentamaan vastausta tähän kysymykseen käytännön tapaustutkimuksen pohjalta, joka auttaa hahmottamaan funktionaalisen sopimuksen merki- tystä niin sopimisen, sopimusoikeuden kuin sopimusjuristien näkökulmista.

5 1 Perinteisen sopimusoikeuden rajoja ovat pitkälti uusklassisen sopimusoikeuden rajat: Macneil 1978. Ks. dy- naamisesta sopimusoikeudesta yllä indeksien 33–36 yhteydessä esitettyä.

5 2 Vertaus musta laatikko -organisaatioihin ei ole kaukaa haettu.

53 Salminen 2015.

Abstract in English

FUNCTIONAL CONTRACTING, PART I: RETHINKING CONTRACT LAW

To retain its relevance, contract law must respond to changes in how contracts are used in society. Changes in production practices from centralized and local to fragmented and global have resulted in classical and neoclassical contract law being complemented with new ideas of contractual relationships, such as those provided by relational contracting and transaction-cost economics. Even these, however, have not been able to provide an adequate response to law”s problems in understanding current modes of contractually organized production.

We argue that the analytical approach of functional contracting can open up the Gordian knot of con- tractual practice and dogma. Functional contracting focuses on the different functions that a contract can have, such as safeguarding, adapting, and coordinating, instead of maintaining a monolithic, all-inclusive conceptualization of contract. This analytical differentiation of contractual functions provides juridical- ly relevant information on different uses of contracts and on how law could respond to contractual usag- es that do not snuggly fit under existing paradigms focusing on safeguarding financial interests. At the same time, functional contracting will necessarily lead to changes in the juridical understanding of contracts, contractual practice, and the role of contract lawyers.

Keywords: Contract, contract law, functional contracting, relational contracting, transaction-cost eco- nomics

Lähteet

Annola, Vesa: Sopimuksen dynaamisuus: Talousoikeudellinen rakennetutkimus sopimuksen täydentymisestä ja täydentymisen ohjaamisesta. Turun yliopisto 2003.

Xxxxxx, Xxxxxxx: The Rise and Fall of Freedom of Contract. Oxford University Press 1979.

Xxxx, Xxxxxxxx: Global Commodity Chains: Genealogy and Review. Teoksessa J. Bair (toim.) Frontiers of Commodity Chain Research. Stanford University Press 2009.

Xxxxxxx, Xxxxxxx: Trade and Industrialization after Globalization”s 2nd Unbundling: How Building and Joining a Supply Chain Are Different and Why It Matters. NBER Working Paper No. 17716.

Xxxxxxx, Xxxxxxx – Xxxxxx, Xxxxxxxx: Two Waves of Globalization: Superficial Similarities, Fundamental Differences. NBER Working Paper No. 6904, 1999.

Xxxxxxxxx, Xxxxxx – Xx-Xxxxx, Xxxxxxx – Xxxxxxx, Xxxxxxx: Estimating the effects of the container revolution on world trade. Journal of International Economics, 98, 2016, s. 36–50.

Xxxxxxx, Xxxxxxx: Is “Network” a Legal Concept? Journal of Institutional and Theoretical Economics, 149, (4), 1993, s. 698–705.

Xxxxxxx, Xxxx – Xxxxx, Xxxxxxxxx – Row, Xxxxxxx: The Impact of IT on the Organization of Economic Activity: The “Move to the Middle” Hypothesis. Journal of Management Information Systems, 10, 1993, s. 9–35.

Xxxxx, Xxxxxxx: The Deadly Life of Logistics: Mapping Violence in Global Trade. University of Minnesota Press 2014.

Xxxxxxx, Xxxxxx: The Firm in Economic Theory: A Quiet Revolution. The American Economic Review, 87, (2), 1997, s. 426–429.

Xxxxx, Xxxxxx: Contract Law, Relational Contracts, and Reputational Networks in International Trade: An Empirical Investigation into Cross-Border Contracts in the Software Industry. Law and Social Inquiry, 37, (1), 2012, s. 25–57.

Xxxxx, Xxxxxx: Global Order Beyond Law: How Information and Communication Technologies Facilitate Relational Contracting in International Trade. Hart 2014.

Xxxx, Xxxxxxx – Xxxxx, Xxxxxx: The relational view: cooperative strategy and sources of interorganizational competitive advantage. Academy of Management Review, 23, (4), 1998, s. 660–679.

Xxxxxxxxx, Xxxxxx: Third-Party Beneficiaries. Columbia Law Review, 92, 1992, s. 1358–1430.

Xxxxxxxxx, Xxxxxx: The Emergence of Dynamic Contract Law. California Law Review, 88, (6), 2000, s. 1743– 1814.

Xxxxx, Xxxx: Institutionalizing Industry: The Changing Forms of Contract. Law and Social Inquiry, 21, (3), 1996, s. 593–629.

Xxxxxxx, Xxxx – Xxxxxxxx, Xxxx – Xxxxxxxx, Xxxxxxx: The governance of global value chains. Review of International Political Economy, 12, 2005, s. 78–104.

Xxxxx, Xxxxxxx: The Death of Contract. Ohio State University Press 1974.

Xxxxxx, Xxxxxx – Xxxxx, Xxxxxx: The Architecture of Cooperation: Managing Coordination Costs and Appropria- tion Concerns in Strategic Alliances. Administrative Science Quarterly, 43, (4), 1998, s. 781–814.

Xxxx, Xxxxxx: Firms, Contract, and Financial Structure. Clarendon Press 1995.

Xxxxx, Xxxx: Sopimus, laki ja vakuutustoiminta. Suomalainen lakimiesyhdistys 1996.

Hemmo, Xxxx: Sopimusoikeus III. Talentum 2005.

Hurmerinta, Xxxx – Viding, Sampo: Sopimus yhteistyömekanismina – kyselytutkimuksen aineistoraportti.

2017.

IGLP Law and Global Production Working Group: The role of law in global value chains: a research manifesto.

London Review of International Law, 4, (1), 2016, s. 57–79.

Xxxxxxx, Xxxxx – Kulmala, Harri: Open-book accounting in networks. Potential achievement and reasons for failures. Management Accounting Research, 16, (2), 2005, s. 179–204.

Lehtinen, Tuomas: Kansainvälisen kaupan liikesopimus ja remburssi. Suomalainen lakimiesyhdistys 2006.

Xxxxxxxx, Xxxx: The Box: How the Shipping Container Made the World Smaller and the World Economy Bigger.

Princeton University Press 2006.

Xxxxxxxxx, Xxxx: What Price Contract? An Essay in Perspective. Yale Law Journal, 40, (5), 1931, s. 704–751.

Xxxxx, Xxxxxxx: The Promise and Limits of Private Power: Promoting Labor Standards in a Global Economy.

Cambridge University Press 2013.

Xxxxx, Xxxxxx – Xxxxx, Xxxxxxx – X’Xxxxx, Xxxxxxx: Competing through service: Insights from service- dominant logic. Journal of Retailing, 83, (1), 2007, s. 5–18.

Xxxxxxxx, Xxxxxxx: Non-Contractual Relations in Business: A Preliminary Study. American Sociological Review, 28, (1), 1963, s. 55–67.

Xxxxxxxx, Xxxxxxx: Relational contracts floating on a sea of custom? Thoughts about the ideas of Xxx Xxxxxxx and Xxxx Xxxxxxxxx. Northwestern University Law Review, 94, (3), 2000, s. 775–804.

Xxxxxxxx, Xxxxxxx: The Real and the Paper Deal: Empirical Pictures of Relationships, Complexity and the Urge for Transparent Simple Rules. The Modern Law Review, 66, 2003, s. 44–79.

Xxxxxxx, Xxx: Contracts: Adjustment of Long-Term Economic Relations under Classical, Neoclassical, and Relational Contract Law. Northwestern University Law Review, 72, 1978, s. 854–905.

Xxxxxxx, Xxx: The New Social Contract: An Inquiry Into Modern Contractual Relations. Yale University Press 1980.

Xxxxxxxx, Xxxxxxxxx: Contracts and contract law: Challenging the distinction between the “real” and “paper” deal.

Oxford Journal of Legal Studies, 29, (4), 2009, s. 675–704.

Mononen, Marko: Sopimusoikeuden materiaalisuudesta. Helsingin yliopisto 2001.

Xxxxxxxx, Jouko – Xxxxxxxx, Osmo – Nystén-Haarala, Soili: Proactive contracting. Journal of Strategic Contracting and Negotiation, 2, (1–2), 2016, s. 150–165.

Nystén-Haarala, Soili: The long-term contract: contract law and contracting. Kauppakaari 1998.

Xxxxxxx, Xxxxxx: Le capital au xxie siècle. Seuil 2013.

Xxxxx, Xxxxx – Xxxxxx, Xxxx: Do Formal Contracts and Relational Governance Function as Substitutes or Complements? Strategic Management Journal, 23, 2002, s. 707–725.

Xxxxxx, Xxxxxx: Neither Market Nor Hierarchy: Network Forms of Organization. Research in Organizational Behavior, 12, 1990, s. 295–336.

Pöyhönen, Juha: Sopimusoikeuden järjestelmä ja sopimusten sovittelu. Suomalainen lakimiesyhdistys 1988.

Xxxxxxxx, Xxxx: Uusi varallisuusoikeus. 2. painos. Talentum 2003.

Prahalad, Coimbatore – Xxxxx, Xxxx: The Core Competence of the Corporation. Harvard Business Review, 68, (3), 1990, s. 79–91.

Xxxxx, Xxxxxxxx: The Deformation of Contract in the Information Society. Oxford Journal of Legal Studies, 37, (3), 2017, s. 505–533.

Xxxxxxxx, Xxxxxx: The Different Meanings of International Commercial Conciliation. Nordic Journal of Commercial Law 2011.

Salminen, Jaakko: Intressiperusteinen riidanratkaisu verkostossa – sovintosopimus riidan hallinnan va¨lineena¨. Teoksessa Xxxxxxxxxxx, Xxx – Xxxxxx, Xxxx – Xxxxxxxxxx, Xxxxx (toim.) Xxxxxxxxxxxxx verkosto: Johtamista ja juridiikkaa, Lakimiesliiton kustannus 2013, s. 293–317 (Salminen 2013a).

Xxxxxxxx, Xxxxxx: Xxxxxxxxx yhteistyösopimus, todistustaakka ja todistelun haasteet. Xxxxxxxxxxx, (6), 2013, s.

12–15 (Salminen 2013b).

Xxxxxxxx, Jaakko: Sirpaloituneen sopimusrakenteen hallitseminen ja kaksiasianosaissuhde. Lakimies 3–4, 2015, s. 482–507.

Xxxxxxxx, Xxxxxx: Contract-Boundary-Spanning Governance Mechanisms: Conceptualizing Fragmented and Globalized Production as Collectively Governed Entities. Indiana Journal of Global Legal Studies, 23, 2016, s. 709–742.

Xxxxxxxx, Xxxxxx: From National Product Liability to Transnational Production Liability: Conceptualizing the Relationship of Law and Global Supply Chains. Turun yliopisto 2017.

Xxxxxxxx, Xxxxxx: The Accord on Fire and Building Safety in Bangladesh—A New Paradigm for Limiting Buyers’ Liability in Global Supply Chains? American Journal of Comparative Law (hyväksytty julkaistavaksi) 2018.

Xxxxxxxx, Xxxxxx – Oh, Xxx-Xxxx – Xxxxxxxx, Xxxxxxx – Xxxxx, Xxxxx: The Many Futures of Contracts: Moving Beyond Structure and Safeguarding to Coordination and Adaptation. Journal of Management, 40, (1), 2014, s. 193–225.

Xxxxxxxxx, Xxxxxxxx – Leisinger, Benjamin: Ethical Values and International Sales Contracts. Teoksessa R. Cranston – J. Xxxxxxx – X. Ziegel (toim.) Commercial Law Challenges in the 21st Century: Xxx Xxxxxxx in memoriam. Tukholman yliopisto 2007, s. 249–275.

Xxxxxx, Xxxxx: Xxxxxx Xxxxxxxxxx ja transaktiokustannusten taloustiede. Kansantaloudellinen Aikakauskirja, 106, (1), 2010, s. 104–108.

Xxxxx, Xxxxx: Luottamus, lojaliteettivelvollisuus ja liike-elämän pitkäkestoiset sopimukset. Lakimies 2006, s.

240–251.

Xxxxx, Xxxxx: Reagoivan sopimuksen idea sopimusteknisenä lähtökohtana. Lakimies 2008, s. 433–453.

Tieva, Antti: Sopimushallinta ja pitkäkestoiset liikesopimukset. Defensor Legis 2009, s. 112–127.

Xxxxxxxxxx, X. X. – Xxxxx, Xxxxxx: The regulation of international trade. Routledge 2005. UNCTAD: World Investment Report 2011. Yhdistyneet kansakunnat 2011.

UNCTAD: World Investment Report 2013. Yhdistyneet kansakunnat 2013.

Vandaele, Darline – Xxxxxxxxxx, Deva – Xxxxxx, Xxxx – Xxxxxxx, Annouk: How to govern business services exchanges: Contractual and relational issues. International Journal of Management Reviews, 9, (3), 2007, s. 237–258.

Xxxxx, Xxxxxxx – Xxxxx, Xxxxxx: Service-Dominant Logic: What it is, What it is not, What it might be.

Xxxxxxxxx Xxxxx, Xxxxxxx – Xxxxx, Xxxxxx (toim.) Service-Dominant Logic of Marketing: Dialog, Debate, and Directions. M. E. Xxxxxx 2006, s. 43–56.

Xxxxxxxxxxx, Xxxxxx: Social civilrätt: om behovsorienterade element i kontraktsrättens allmänna läror.

Juristförbundets förlag 1987.

Xxxxxxxxxxx, Xxxxxx: Senmodern ansvarsrätt: privaträtt som redskap för mikropolitik. Kauppakaari 2001.

Xxxxxxxxxx, Xxxxxx: Transaction-Cost Economics: The Governance of Contractual Relations. Journal of Law & Economics, 22, (2), 1979, s. 233–261.

Xxxxxxxxxx, Xxxxxx: The Economic Institutions of Capitalism. The Free Press 1985.