JAKKE HOLVAS

XXXXX XXXXXX

vaihto

Väkivalta, talous, radikaali

Sopimusteoreettisen metafysiikan kritiikkiä

Olipa kyse taloudellisesta käytännöstä, taloustieteestä tai taloudellisesta diskurssista, taloudelliset ennakkoedellytykset tulisi kyseenalaistaa. Aivan erityistä kritiikkiä ansaitsisi nk. sopimusteoreettinen metafysiikka.

SOPIMUSTEOREETTINEN METAFYSIIKKA on kattava

immanenttimalli, joka on kaksijakoinen: yhtäältä se sisältää ongelman, toisaalta ratkaisun. Sopimusteoreettisen mallin lähtökohtainen ongelma on alkuperäinen elämäntaistelu; rat- kaisu puolestaan on taloudellinen yhteiskuntasopimus. Sopi- musteoreettisen metafysiikan ongelma-ratkaisu -mallissa mikä tahansa kolmas positio tulkitaan sokeudeksi, jonka pelätään ja väitetään johtavan takaisin lähtökohtaan, epähumaaniin alku- peräiseen elämäntaisteluun.

Sopimusteoreettisen metafysiikan alkuperäinen elämäntais- telu on postulaatti, joka oikeuttaa banaalin hyvinvointikäsi- tyksen, josta sosiaalipoliitikot voivat tehdä statistiikkaa, mutta jota myös filosofimme voivat vatvoa kristillisen lähimmäisen- rakkauden kannalta. Ennen kaikkea alkuperäisen elämäntais- telun postulaatti toimii uhkakuvana, pelotteena, jolla oikeute- taan poliittisen filosofian teemalaulut armosta ja oikeudesta. Se on ikään kuin veitsi filosofin kurkulla: ”Xxx et harjoita rak- kauden politiikkaa, niin silloin jäät tuohon alkuperäisen väki- vallan barbaariin tilaan, jossa. ”

Miten oletus alkuperäisestä elämäntaistelusta ilmenee? Kadunmiehen muotoilussa kyse on viidakon laista. Armoton todellisuus paljastuu juuri sellaisena hetkenä kun ihminen yrittää hyötyä muista ihmisistä, läheisistään, kun hän käyttää kyynärpäitä, iskee toisen heikkouksiin kuin hyeena. Homo homini lupus. ”Se on todellisuutta. Sellainen ihminen on. Sellaisia me kaikki olemme.”

Voimia luonnontilassa

Käsitys egoistisesti ja hyödyllisesti purkautuvasta energiasta, laajenevasta materiasta ja karusta todellisuudesta löytyy paitsi common sense -ajattelusta myös filosofiasta. Jos lähdettäisiin tarkastelemaan henkilöhistorioita, elämäntaistelupostulaatti löytyisi todennäköisesti filosofeilta, joiden kriittisyys-initiaatio on tapahtunut elämää kokeneen ja itsetyytyväisesti murahte- levan miehen toimesta. Niin tai näin, jollain omalaatuisella tavalla periytyy naiivi käsitys ihmisestä eläimenä, rumana olentona, joka meistä tulee esiin, kun sosiaalinen riisutaan. Olemme aina syvällä ego-lokeroissamme, joista vilkuilemme toisiamme karsaasti. Tämä on totuus, kunhan kaikki turhat muodollisuudet lakkautetaan, fasadit, naamiot ja teeskentely poistetaan.

Alkuperäisen väkivallan ajatusten taustalle voidaan olettaa

Xxxxxx Xxxxxxxx kuvaukset sopimuksettomasta sotatilasta ja Xxxx Xxxxxx määritelmät luonnontilasta. Hobbesin lähtökoh- tana on ajatus, että ihmisen päämäärä on ensi sijassa oma hen- gissä pysyminen, ja vihollisuus syntyy, kun kaksi ihmistä halu- avat samaa asiaa, jota he eivät kuitenkaan voi saada. Tämän vuoksi he yrittävät tuhota ja alistaa toisensa. Hobbes kirjoit- taa: ”(...) Siellä missä ei ole yhteiskuntaa on jokaisen ihmisen alituinen sota lähimmäisiään vastaan (...)”.1 Xxxx Xxxxx puo- lestaan määrittelee luonnontilan täydellisen vapauden tilaksi, jossa ihminen voi keneltäkään lupaa kysymättä, joskin luon- nollisen lain rajoissa, käyttää omaisuuttaan niin kuin katsoo soveliaaksi. Luonnontilassa omaisuuden suojelu on puutteel- lista eikä tässä tilassa ole valtiollista oikeusjärjestelmää, vaan jokainen on oma tuomarinsa.2

Xxxx Xxxxxxx toteaa, että Xxxxxxxxxx luonnonlaki ei ollut luonnollinen siinä mielessä kuin luonto nykyään ymmärre- tään. Hobbesille luonto ja sen lait olivat pikemminkin inhi- millisten lakien metaforia. Xxxxxxx kirjoittaa: ”Xxx Xxxxxxxx mielestä ihminen oli toiselle ihmiselle susi, kyse oli siitä, että yhteiskunnan ulkopuolella ihminen käyttäytyi kuin susi eikä siitä, että ihmisellä ja sudella olisi ollut jokin yhteinen biologi- nen nimittäjä.”3 Jos tarkkoja ollaan, edes Xxxxxx sopimusteo- riassa luonnontila ei ollut puhtaiden voimien konfliktuaalista törmäilyä. Xxxxx ajatteli, että jokainen asettaa itse omat lakinsa, joten hän uskoi, että myös luonnontilassa on jotakin yhteistä, kenties vain sanaton sopimus, mutta joka tapauksessa lakeja, jotka eivät ole mielivaltaista ”luonnoltaan alistavaa” energiaa.

Hobbesilta ja Xxxxxxxx voidaan kummaltakin löytää alku- peräisen elämäntaistelun postulaatti, joskaan ei sellaisessa mer- kityksessä, jossa ihminen on vitaalien voimien määrittämä eläin. Nykyinen energeettisempi, biologisempi ja vietillisempi (psykologinen) elämäntaistelupostulaatti muodostui pikem- minkin 1700-luvulla, kun luonto löydettiin voimien poten- tiaalina. Xxxxxx Xxxxxxxx’n mukaan elinvoiman, elämän säi- lymisen kannalta välttämättömän voiman, toi esiin Xxxxx Xxxxxx. Xxxxxxxxxx elämä sijoittui piilossa oleviin orgaanisiin rakenteisiin, elävien olentojen vitaaleihin funktioihin, joiden on kaiken aikaa hyödynnettävä ulkoisia elementtejä, jotta nii- den oma rakenne säilyisi ja xxxxxxxxxx.0

Luonnontilan ja luonnollisen selviytymistaistelun talous- historiallisesta taustasta voidaan saada lisäselkoa Xxxxxxx Xxx- neylta. Tawney toteaa, että moderni sosiaalinen teoria kehit- tyi vasta sen jälkeen kun yhteiskunta pystyttiin uskonnollisen

selityksen sijaan ymmärtämään naturalistisella tavalla. Ratkai- seva aika oli 1500- ja 1600-luvuilla, ja merkittävin paikka oli Englanti, jossa sosiaalinen ja taloudellinen filosofia maallistui- vat, ja jossa yhteiskunnan rakenteen transformaatio oli varhai- sin ja täydellisin.5 Tawney kirjoittaa: ”Keskiaikaiset kirjoittajat rajoittivat taloudellisia oman edun tavoittelijoita vetoamalla moraaliseen luonnonlakiin. 1600-luvulle tultaessa tapahtui merkittävä mullistus. Luonto ei viitannut enää jumalalliseen alkuperään, vaan inhimillisiin taipumuksiin, ja puolustaak- seen vapaata oman edun tavoittelua, ajan individualismi vetosi luonnollisiin oikeuksiin.”6

Kyynisen järjen kritiikki

”En ole täysin kyyninen, minulla vain on kokemusta — ne ovat melko samanlaisia.”

Xxxxx Xxxxxx sanonta muistuttaa siitä, että kyynisyys ei ole tosiasia, vaan nimenomaan kokemus, joka on syntynyt vai- kutuksista, historiasta, diskussista. Aikamme on tuottanut sub- jektin, jonka mielestä on houkuttelevan rehellistä sanoa, tun- nustaa, että me kaikki ajattelemme vain itseämme, olemme narsisteja ja se on luonnollista.

Omien kaunojemme kannalta olisi toki vapauttavaa aja- tella kyynisesti, että tosiasiat ovat kyynisiä, ja että koko sivili- saatiomme on lumetta. Jollakin perverssillä tavalla (joka lop- pujen lopuksi on hyvinkin simppeli) olisi helpottavaa olettaa, että kun tosiasioihin mennään, siellä on aina väkivaltaa, sotaa tai vähintään riitaa.

Mutta miksi filosofian tehtävänä olisi kaunasäkkien loh- duttaminen yleistämällä juuri heidän ongelmansa? Pikemmin- kin filosofia kaipaa puhtaan (Xxxx) ja seksuaalisen (Xxxxxxxx) järjen kritiikin jälkeen kyynisen järjen kritiikkiä. Kyynisen jär- jen kritiikki ei kumpua inhimillisen altruismin perspektiivistä eikä se kohdistu Antistheneen tai Diogeneen kyynisyyteen. Se kohdistuu intuitiivisesti varmaan aikalaiskäsitykseemme, jonka mukaan ihmiset hyväksikäyttävät toisiaan, koska: ”heiiii, tunnustetaan tämä nyt viimeinkin, sellainen ihminen on; sel- laisia me kaikki olemme”... blaa blaa blaa.

Kyynisen järjen kritiikki osoittaa, että luonnon- ja sotatilan affirmoiva ”viileän välinpitämätön ja kylmästi analysoiva kyy- ninen” katsantokanta on englantilaisuuden sivutuote. Nyky- aikainen luonnontila-käsitys saa ravintonsa mauttomasta filo- sofisesta sopasta, jonka pohjalla on paitsi itsetiedottomasti sovellettua Hobbesia ja Xxxxxx, myös englantilaista tilastol- lis-luonnontieteellistä viisautta, sellaiset kuumat nimet kuten Xxxxxx Xxxxxxx, utilitaristit (Xxxxxxx, Xxxx), Xxxxxxx Xxx- win ja Xxxxxxx Xxxxxxx.

Darwinilaiset selviytymistaistelun teemat luonnonlakei- neen tulivat talouden kysymyksiksi Malthusin kautta.7 Dar- winia inspiroivat juuri Xxxxxxxxx ajatukset, kuten Xxxxxxxxx kuuluisa väestölaki — matemaattinen huomio, jonka mukaan vapaasti lisääntyvä väestö kasvaa aina huomattavasti nope- ammin kuin ruoan tuotanto — sekä Malthusin käsitykset ihmislajin keskuudessa käynnissä olevasta eloonjäämistaiste- lusta. Siis: ensin Xxxxxxx, sitten Xxxxxx, sitten luonnonva- lintaan vetoava taloustiede ja yhteiskuntapolitiikka, jollaista edusti mm. Xxxxxxx Xxxxxxx, jonka mukaan luonnollisessa valinnassa heikomman taloudellisen suorituskyvyn omaava ihmisaines väistyy vahvemman tieltä.

Taistelun syyt

Teoksessaan Les mots et les choses Xxxxxx Xxxxxxxx toteaa, että siirryttäessä klassiselta ajalta modernin tiedon järjestykseen huomio suunnataan elämisen rajallisuuteen, kuoleman välttä- mättömyyteen. 8 Xxxxxxxx kirjoittaa: ”Itse asiassa työ, talou- dellinen aktiviteetti, ilmestyi maailmanhistoriaan vasta silloin kun ihmisiä alkoi olla niin paljon, ettei maa pystynyt ylläpitä- mään spontaania hedelmällisyyttään. Jotkut kuolivat hengen- pitimien puutteessa, ja monet muut olisivat kuolleet elleivät olisi alkaneet työstää maata. [...] Historian jokaisena hetkenä ihmiskunta tekee työtä kuolemanuhalla: jokainen populaatio, joka ei löydä uusia resursseja, on tuhoon tuomittu.”9

Foucault sanoo, että työnteko luonnon muokkaamisena sisältää modernin ihmisen paradoksin: Mitä enemmän ihmi- nen pyrkii olemaan maailmassa kuin kotonaan, sitä laaja-alai- sempaa on luonnon omistaminen, sitä vahvemmin ihminen tuntee rajallisuuden paineen, ja sitä lähemmäksi hän kulkee kohti kuolemaa.10 Xxxxxxx Xxxxxxxx käsitteellistää kriisin seu- raavasti: Kun elämä ja energia täyttää paikkoja, syntyy intensi- teetti, paine. Maapallo itsessään on rajallinen paikka, ja kun paine aiheuttaa laajenemista ja lisääntymistä, seurauksena on väistämättä myös päinvastaista, taistelu, yksilöiden vähenemi- nen, joka äärimmillään merkitsee kuolemaa.11

Xxxxxxxx jatkaa, että kuolemanuhka kasvaa suhteellisesti aina vain pahemmaksi, koska välttämättömät elinkustannuk- set on aina vain vaikeampi saavuttaa. Vastaavasti työn intensi- teetin on aina vain lisäännyttävä ja työstä on tehtävä kaikin keinoin entistä tuottoisampaa. Tästä voidaan vetää kaksi joh- topäätöstä.

Ensimmäinen johtopäätos on se, että kun taloustiede mää- rittää työn, se määrittää ainoan keinon ylittää luonnon perus- tava riittämättömyys ja välttää kuolema. Taloustieteestä tulee siis — kenties yllättäen — ratkaisu antropologiseen kysymyk- senasetteluun. Toinen johtopäätös on se, että taloustieteen tekee mahdolliseksi pysyvä ja perustava tila: niukkuus.12

Eräs niukkuuden tuolla puolen asioita käsitteellistänyt ajat- telija on Xxxxxxxxx Xxxxxxxxx. Vallantahdosta tehdyissä vulgaa- ritulkinnoissa Xxxxxxxxxx filosofia liitetään alkuperäisen elä- mäntaistelun postulaattiin. Tällaisissa tulkinnoissa kuitenkin sivuutetaan se, että Xxxxxxxxx kritisoi darwinistista olemassa- olon taistelua; Xxxxxxxxx sanoi inhoavansa myös egoismin ja altruisimin välisestä sovinnosta jaarittelevaa Xxxxxxx Xxxxxx- riä, joka perusteli funktionalistisesti korostetut yhteiskuntapo- liittiset kannanottonsa kyvykkäimpien eloonjäännillä.13 Nietz- schen mukaan englantilainen luonnontutkija (orgaanisuuden tutkija) on kuin ahtaudessa ahertava pikkueläin, joka tekee sel- viämiskamppailu-päätelmiään ummentuneessa hajussa. ”Luon- nossa ei vallitse hätätila, vaan yltäkylläisyys, aina mielettö- myyteen saakka. Olemassaolon taistelu on vain poikkeus”, Xxxxxxxxx toteaa.14

Tässä yhteydessä niukkuusoletusta tärkeämpi on kuiten- kin Xxxxxxxx’n ensimmäinen johtopäätös kasvavasta kuole- man uhasta ja työn tehostamisesta. Xxxxxxxx’n mukaan työn määrittävä taloustiede kertoo ainoan keinon ylittää luonnon perustava riittämättömyys ja välttää kuolema. Xxxxxxxx tiivistää mainiosti kaksivaiheisen ihmiskäsityksen, joka on projisoitu taloustieteisiin, ja joka on keskellä sopimusteoreettista meta- fysiikkaa: ihminen näyttäytyy olentona, jolla on haluja ja tarpeita, joita hän pyrkii tyydyttämään, minkä vuoksi ihmi- sellä puolestaan on intressejä, voiton halua, joka asettaa hänet

vastakkain muiden ihmisten kanssa. Näin ollen ihminen on redusoimattomassa konflikti-tilanteessa. Xxxxxxxx jatkaa, että ihminen voi välttää konfliktit, selviytyä niistä tai hallita niitä, etsiä ristiriitoihin ratkaisun edes jollain tasolla ja joksikin aikaa. Hän kehittää joukon sääntöjä, jotka sekä rajoittavat konfliktia että ovat sen tulos. Talouden alueella, vaihdon piirissä, käsi- tepari konflikti ja sääntö kattavat periaatteessa kaiken mitä ihmisestä voidaan tietää. Mainitut käsitteet ovat valideja myös muissa ihmistieteissä, mutta tärkeimpiä ne ovat taloustieteessä ja sittemmin sosiologiassa.15

Näin on kuvattu sopimusteoreettisen metafysiikan pieni historia ja homo oeconomicuksen paikka siinä. Entä tuon his- torian kyseenalaistaminen ja mahdollisen vaihtoehtohistorian kirjoittaminen?

Ongelman pitkittäminen vai jättäminen?

Ei voida liikaa korostaa, että sopimusteoriametafysiikan ”dekonstruktion” kannalta pääongelma ei ole sääntö eikä yhteis- kuntasopimus. Ongelmana on ongelma. Ensisijainen ongelma on konflikti, ristiriita, elämäntaistelu, väkivalta; tai tarkem- min sanoen ongelmana on alkuperäisen elämäntaistelun pos- tulaatti käsitteenä, periaatteena, jopa ontologiana ja diskurs- sina.

Olisi kyseenalaistettava käsitys, jonka mukaan diskurssi yli- päänsä on alun perin väkivaltainen. Tiedättehän nämä toistu- vat teemalaulut: filosofin on väistämättä vaikutettava ja kirjoi- tettava tietyssä valossa, joka on valistusta ja väkivaltaa, histo- rian väkivaltaa; väkivallan sivuuttaminen olisi palaamista esi- kantilaiseen dogmatismiin, jossa ei aseteta kysymystä oman rajallisen filosofisen diskurssin vastuusta. Ja niin edelleen.

Olen yrittänyt osoittaa, että asian voi ajatella päinvastoin: juuri väkivallan (alkuperäisyyden tai edeltävyyden) olettami- nen on dogmatismia. Juuri alkuperäisen elämäntaistelun pos- tulaatti on se, jonka valistuksesta ja valosta emme osaa astua pois. Alkuperäinen elämäntaistelu on syväänjuurtunut postu- laatti primaarista väkivallasta, joka ilmenee diskurssin väkival- tana, kuoleman uhkana (jonka Xxxxxxxx historiallistaa ja josta tulee mannermaisten filosofien dogma), Xxxxxxxxx väestölain johtopäätöksinä, niukkuutena, Xxxxxxxxx kuvaamana ylenpalt- tisuudesta johtuvana paineena, ylipäänsä hätätilana tai konflik- tina. Kaiken tämän ”tosiasiallisen olemassaolon” voi ”päätellä” käytännöistä (historia) ja teorioista (ideologia).

Nämä tosiasialliset ongelmat ja vääryydet ovat niitä ääri- kysymyksiä, joihin vedoten voidaan oikeuttaa henkevyyden (esprit) neutraloiva hyvinvointikoneisto, poliittiset ja taloudel- liset järjestelmät, ainaiset sovitteluperiaatteet, kuten lupauk- set oikeudenmukaisesta ja mitatusta vastavuoroisuudesta. Sopi- musteoreettinen metafysiikka pakottaa jäsentämään ajattelun liikkeet näin: kysymys on egoismi ja vastaus on altruismi, kysy- mys on niukkuus ja vastaus on tarpeentyydytys, kysymys on paine ja vastaus on purkautuminen, kysymys on riita ja vastaus on sovinto jne. Kun sopimusteoreettisen metafysiikan valossa yritämme puhua eettisistä kysymyksistä, emme voi seistä muu- alla kuin keskellä imelää sympatiaa, kristillistä moraalia, vas- tuuetiikkaa jne., sillä jos me emme seisoisi niiden joukoissa, näin meille kerrotaan, olisimme jälleen barbariassa, sotatilassa, jonka armollinen sopimusteoria onneksemme poisti...

Mikäli sopimusteoreettinen metafysiikka halutaan haastaa, olisi ehdottomasti virhe jäädä Filosofiseen Haluun, joka ”rat-

kaisee” ongelman jäämällä kysymiseen ja lykkäämällä vastausta. Xxxxx voitaisiin siirtyä radikaalisti toiselle tasolle, olisi oival- lettava, että vastauksista pidättyminen jättää kysymisen peri- aatteen koskemattomaksi. Pahimmassa mahdollisessa vaihto- ehdossa kysyminen jää anomaan vastausta loputtomiin, mikä sopii tietysti yhteiskuntasopimusten puolustajille, sillä juuri kysymisten (ongelmien) avulla energiaa voidaan jatkuvasti pidättää ja padota, sekä potentialisesti tai virtuaalisesti kana- voida, vaihtoa voidaan ekonomisesti säädellä ja hallinnoida.

Kysymyksiin ei saisi jäädä, vaan itse kysymykset olisi jätet- tävä. Tämä tarkoittaa sitä, että tietyssä mielessä ei ole mitään alkuperäistä väkivaltaa, ei ole puhdasta julmaa voimankäyt- töä, ei ole primaaria diskriminointia. Väitän, että jopa Nietz- scheä voidaan lukea tältä kannalta: ei ole vallantahtoa materi- aalisessa ja funktionaalisessa merkityksessä, ei ilman agonia ja haastetta.

Koko perinteinen yhteiskuntasopimus pitäisi korvata radi- kaalilla yhteiskuntasopimuksella.16 Radikaalin yhteiskuntasopi- muksen vaikutuspiiri on hyvin- ja pahoinvoinnin tuolla puo- len, joten se ei ole reaktiivinen sopimus. Radikaali yhteiskun- tasopimus ei vastaa mihinkään kysymykseen eikä korjaa ongel- maa, vaan sivuuttaa ongelmat ja affirmoi viattomat vastaiskut, syyttömän palautuvuuden. Se on sanaton sopimus, esoteeristä solidaarisuutta, rikoskumppanuutta, vastalahjojen vuorottelua, leikkiä, jossa vaikuttaa olento nimeltä homo ludens.17

Miksi kuvittelemme olevamme erillisiä yksilöitä intimiteet- teinemme taistelemassa fyysisiä loukkauksia vastaan, kun ker- ran tosiasiassa olemme kohtalonomaisesti toisiimme kytkey- tyneitä pelureita, erilaisten kutsujen, loukkausten, katseiden jne. vaihtajia? Miksi emme voi myöntää haasteiden vaihtoa, ja affirmoida sitä, että myös meidän aikanamme on varhaiskreik- kalaisesta kulttuurista tuttua agonaalista kumppanuutta, jota mikään naturalismi ei vie meiltä pois? Miksi emme myönnä radikaalia vaihtoa?

Viitteet

1. Xxxxxx Xxxxxx, Léviathan. Suom. Xxxxx Xxx, Vastapaino 1999, s. 218

sekä 122 - 123.

2. Xxxx Xxxxx, Tutkielma hallitusvallasta. Suom. Xxxxx Xxxxxxxxxx, Gaude- amus 1995, s. 46, 151, 117.

3. Xxxx Xxxxxxx, The Great Transformation (1944). Beacon Press 1957, s. 114.

4. Xxxxxx Xxxxxxxx, Les mots et les choses. Une archéologie des sciences humai- nes. Gallimard 1966, s. 275-291.

5. Xxxxxxx Xxxxxx, Religion and the Rise of Capitalism (1926). Pelican Books

1977, s. 21.

6. Emt. 183.

7. Xxxx Xxxxxxxxxxxx, Eurooppalainen liberalismi. Atena Kustannus Oy, Juva

1998, s. 57-59.

8. Xxxxxxxx 1966, s. 237-238.

9. Emt. 268-269.

10. Emt. 271.

11. Xxxxxxx Xxxxxxxx, The Accursed Share. An Essay on General Economy, vol- ume 1: Consumption. Kääntänyt Xxxxxx Xxxxxx, Zone Books 1991, s. 29-32.

12. Xxxxxxxx, 268-269.

13. Xxxxxxxxx Xxxxxxxxx, Iloinen tiede. Suom. X.X.Xxxxx, Otava 1989, § 373.

14. Emt. § 350.

15. Xxxxxxxx, x. 368-369.

16. Radikaalista yhteiskuntasopimuksesta ks. Xxxxx Xxxxxx, ”Radikaali vaihto

— Xxxxxx Xxxxxxx lahja johdatuksena ei-taloudelliseen vastavuoroisuu- teen”. Tiede ja edistys 2/00, s. 108-110.

17. Ks. Xxxxx Xxxxxxxx, Leikkivä ihminen. Suom. Xxxxxx Xxxxxxx, WSOY

1984.