Loviisan kaupunki
Loviisan kaupunki
PAIKALLINEN LUOTTAMUSMIESSOPIMUS LOVIISAN KAUPUNGIN JA JUKO RY:N VÄLILLÄ
1. Sopimuksen tarkoitus ja soveltamisala
Tällä KVTES:n VII luvun 13. §:n mukaisella paikallisella sopimuksella sovitaan Loviisan kaupungin ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n välillä luottamusmiesten määrästä, sijoittelusta ja ajankäytöstä sekä käytännön järjestelyistä. Muilta osin noudatetaan KVTES:n luvun VII sopimusmääräyksiä.
2. Sopimuksen sisältö
2.1. JUKO ry:n pääluottamusmiesten määrä
JUKO ry:llä on yksi pääluottamusmies, joka hoitaa OVTES-, KVTES-, ja LS ja TS-asioita. 1.1.2023 lukien LS jää pois Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen aloittamisen vuoksi. Varapääluottamusmies hoitaa pääluottamusmiehen tehtäviä tämän ollessa estyneenä yli kahden viikon ajan.
Varapääluottamusmiehen hoitaessa pääluottamusmiehen tehtäviä ajankäyttöoikeuksineen siirtyvät varapääluottamusmiehen omaan luottamusmiesajankäyttöön liittyvät oikeudet hänen varamiehelleen. Valtuutus tehtävän hoitoon tulee JUKO ry:ltä työnantajalle.
2.2. JUKO ry:n luottamusmiesten määrä
JUKO ry:llä on oikeus enintään neljään luottamusmieheen ja heidän varaluottamusmiehiinsä 31.7.2023 asti.
KVTES-luottamusmies on lopettanut tehtävänsä marraskuun lopussa 2022, eikä KVTES- varaluottamusmiestä ole. Vain OVTES-luottamusmies ja varaluottamusmies jatkanevat 31.7.2023 asti.
Luottamusmieskaudella 1.8.2023- 31.7.2026 JUKO r.y:llä on oikeus enintään yhteen OVTES- luottamusmieheen ja tämän varaluottamusmieheen.
2.3. Luottamusmiesten tehtävänjako
Pääluottamusmies edustaa kaikkia kaupungin JUKO ry:n jäseniä heidän jäsenyhdistyksestään tai sopimusalastaan riippumatta. Lisäksi hän hoitaa Loviisan kaupungin konserniyhtiöiden akavalaisten jäsenten edunvalvonnan.
Sopimusalakohtainen luottamusmies hoitaa ensisijaisesti omaan sopimusalaansa kuuluvat tehtävät KVTES:n VII luvun 5. §:n mukaisesti.
2.4. Pääluottamusmiehen ajankäyttö
KVTES VII luvun 8 §:n 5 momentin soveltamisohjeen suositus:
”Mikäli pääluottamusmiehen edustamien viranhaltijoiden/työntekijöiden lukumäärässä tai muissa ajankäyttöön vaikuttavissa tekijöissä tapahtuu olennaisia muutoksia, arvioidaan ajankäyttö jommankumman osapuolen vaatimuksesta uudelleen ottaen huomioon muuttunut tilanne.”
”Paikallisesti voidaan sopia kokonaisajankäytöstä, jos pääluottamusmies tai luottamusmies hoitaa yhteistoiminta-asioita, työsuojeluasioita tai muita tavanomaisiin luottamusmiestehtäviin kuulumattomia asioita.”
Kaikille pääluottamusmiehille samalla kaavalla laskettu ajankäyttö ei ota huomioon mm. henkilöstön edustajan osallistumista johtoryhmätyöhön eikä edustettaviin sovellettavien virka- ja työehtosopimusten määrää ja niiden vaikutusta uusien sopimusten mukaisten, useiden järjestelyerien jakamisia tai palkkausjärjestelmätyötä.
Pääluottamusmiehen edustettavien lukumäärä vähenee Itä-Uudenmaan hyvinvointialueelle siirtyvien vuoksi noin 25:llä ja siten työaika vähenisi 1.1.2023 lukien 1,96 h. Ajalla 1.12.2022–31.7.2023 pääluottamusmies hoitaa myös KVTES:n yksin (työaika 1 h), koska KVTES-luottamusmiestä ei enää ole. Johtoryhmän henkilöstöedustajan tehtävästä ei ole määritelty lisätyöaikaa (työaika viikoittain 3 h).
1.12.2022 alkaen pääluottamusmiehen ajankäytössä huomioidaan hyvinvointialueelle siirtyneiden edustettavien vähentynyt määrä, kaupungin johtoryhmän henkilöstöedustajan tehtävä, KVTES- luottamusmiehen puuttuminen ja kevään palkkausjärjestelmätyö. Nykyinen pääluottamusmies toimii myös koulujen, siivous- ja ruokapalveluiden henkilöstön työsuojeluvaltuutettuna, missä edustettavien määrä on pysynyt ennallaan hyvinvointialueelle siirtyneiden määrästä huolimatta.
Edellä mainituin perusteluin pääluottamusmiehellä on kokonaisajankäyttö ja palkka maksetaan 4,48 ylitunnin mukaisena.
Pääluottamusmiehenä toimivalla opettajalla on opetusvelvollisuuden huojennuksen lisäksi oikeus käyttää, sopimalla esimiehen kanssa, laskutusmenettelyä silloin, kun ajankäyttötarve sitä edellyttää. Tällaisia syitä ovat esim. palvelutuotannon merkittävä uudelleenjärjestäminen, palkkausjärjestelmän käyttöönottovaihe ja YT-neuvottelut.
2.5. Luottamusmiesten ajankäyttö
OVTES-luottamusmiehen ajankäyttö 31.7.2026 asti 4,5 tuntia viikossa siten, että kyseessä olevan henkilön opetusvelvollisuuteen lasketaan 3 (4,5:1,5) tuntia viikossa.
Pääluottamusmiehellä ja luottamusmiehillä sekä heidän varahenkilöillään on lisäksi KVTES:n VII luvun 8.
§:n 3. momentin mukainen laskutusoikeus silloin, kun ajankäyttötarve sitä edellyttää ja tästä erikseen sovitaan työnantajan kanssa.
Pääluottamusmiehille ja luottamusmiehille sekä heidän varahenkilöilleen myönnetään lisäksi tarvittaessa tilapäistä vapautusta viran tai tehtävien hoidosta sellaisesta erityisestä syystä, joka vaatii merkittävästi pääluottamusmiehen tai luottamusmiehen tai heidän varahenkilönsä ajankäyttöä ja jota ei ole otettu huomioon kiinteässä vapautuksessa. Tästä sovitaan erikseen työnantajan kanssa.
2.6. Luottamusmiesten koulutusoikeus
JUKO ry:n luottamusmiehet voivat osallistua Kuntatyönantajan hyväksymiin ammattiyhdistys- tai työsuojelukoulutuksiin KVTES VII:n luvun 11. §:n 1. ja 2. mom. mukaisesti. Muihin koulutuksiin osallistuminen tapahtuu pääluottamusmiehen ja työnantajan kanssa sovitusta koulutustarpeesta koulutussopimuksen mukaan.
2.7. Muita käytännön asioita
Pääluottamusmiehellä ja luottamusmiehillä on käyttöoikeus työnantajan osoittamaan tilaan, joka täyttää KVTES VII:n luvun 12. §:n mukaiset vaatimukset. Pääluottamusmiehellä on käytössään työnantajan hankkima matkapuhelin. Niillä luottamusmiehillä, joilla on käytössä työnantajan puhelin, on niihin käyttöoikeus 12. § mukaisesti. Pääluottamusmiehellä ja luottamusmiehillä on oikeus käyttää kunnassa tai työpaikalla yleisesti käytössä olevia IKT-laitteita sekä niihin liittyviä ohjelmia, internetyhteyttä ja sähköpostia.
Pääluottamusmiehellä on oikeus tiedottaa intran tai sähköpostin kautta.
2.8. Paikalliset kokoontumiset
Luottamusmiehellä on yhden kalenterivuoden aikana oikeus työaikana osallistua maksimissaan kahdeksaan paikallisesti järjestettävään luottamusmiestapaamiseen, joiden kesto on 1–3 tuntia.
3. Erimielisyyksien ratkaiseminen
Sopijaosapuolet noudattavat sopimuskauden aikana jatkuvan neuvottelumenettelyn periaatteita Kunnallisen pääsopimuksen mukaisesti.
4. Sopimuksen voimassaolo
Paikallinen sopimus on voimassa ajalla 1.12.2022–31.7.2026.
5. Sopimuksen irtisanominen
Paikallinen sopimus on irtisanottavissa pääsopimuksen 13. §:n mukaisesti. Tähän sopimukseen liittyvistä muutoksista voidaan kuitenkin sopia kaikkien osapuolten yhteisellä päätöksellä ilman sopimuksen irtisanomista.
Hyväksytty kaupunginhallitus xx.xx.2023 Loviisassa xx.xx.2023
Xxx X. Oker- Xxxx Xxxxxx Xxxxxxxx
kaupunginjohtaja henkilöstöpäällikkö
Xxxxxxxx Xxxxx
JUKO ry:n pääluottamusmies
Lovisa stad
LOKALT FÖRTROENDEMANNAAVTAL MELLAN LOVISA STAD OCH FOSU RF
1. Avtalets syfte och tillämpningsområde
Med detta lokala avtal i enlighet med § 13 i VII kapitlet i AKTA överenskommer Lovisa stad och förhandlingsorganisationen för offentliga sektorns utbildade FOSU rf om antalet förtroendemän, deras placering och deras tidsanvändning samt om praktiska arrangemang. Till övriga delar följs avtalsbestämmelserna i VII kapitlet i AKTA.
2. Avtalets innehåll
2.1 Antalet huvudförtroendemän för FOSU rf
FOSU rf har en huvudförtroendeman, som sköter UKTA-, AKTA-, LÄKTA- och TS-ärenden. Från och med 1.1.2023 faller LÄKTA bort på grund av att Östra Nylands välfärdsområde börjat.
Vicehuvudförtroendemannen för UKTA sköter huvudförtroendemannauppgifterna då huvudförtroendemannen är förhindrad i över två veckors tid. Då vice huvudförtroendemannen sköter huvudförtroendemannens uppgifter med tillhörande tidsanvändning flyttas vice huvudförtroendemannens rättigheter till egen förtroendemannatidsanvändning till dennes ersättare. Befullmäktigande till att sköta uppgiften skickas av FOSU rf till arbetsgivaren.
2.2 Antalet förtroendemän för FOSU rf
Fram till 31.7.2023 har FOSU rf rätt till högst fyra förtroendemän och deras ersättare.
Förtroendemannen för AKTA slutade sin uppgift i slutet av november 2022 och det finns ingen ersättare för förtroendemannen för AKTA. Endast förtroendemannen för UKTA och dennes ersättare torde fortsätta tills 31.7.2023.
Under förtroendemannaperioden 1.8.2023-31.7.2026 har FOSU rf rätt till högst en förtroendeman för UKTA och en ersättare till denna.
2.3 Förtroendemännens uppgiftsindelning
Huvudförtroendemannen representerar alla medlemmar i FOSU rf oberoende av deras medlemsförening eller avtalssektor. Dessutom sköter huvudförtroendemannen intressebevakningen för koncernbolagen i Lovisa stads medlemmar i Akava.
Den sektorsspecifika förtroendemannen sköter i första hand uppgifterna som hör till dennes avtalssektor i enlighet med § 5 i VII kapitlet i AKTA.
2.4 Huvudförtroendemannens tidsanvändning
Rekommendationen i 5 mom. § 8 i VII kapitlet i AKTA:
”Om det sker väsentliga förändringar i antalet tjänsteinnehavare/anställda som huvudförtroendemannen representerar eller i andra faktorer som påverkar tidsåtgången, omprövas tidsanvändningen på begäran av någondera parten, varvid den nya situationen beaktas.”
”Om huvudförtroendemannen eller förtroendemannen sköter samarbetsfrågor, arbetarskyddsfrågor eller andra frågor som inte hör till de normala förtroendemannauppgifterna kan man lokalt avtala om en totaltid.”
En tidsanvändning som räknats med samma formel för alla huvudförtroendemän beaktar inte bland annat personalens representants deltagande i ledningsgruppsarbete eller antalet tjänste- och arbetskollektivavtal som tillämpas på dem som representeras och på deras inverkan på utdelningen av nya avtalsenliga flertaliga justeringspotter eller lönesystemsarbete.
Antalet personer som representeras av huvudförtroendeman minskar med cirka 25 på grund av dem som övergår till Östra Nylands välfärdsområde och sålunda skulle arbetstiden från och med 1.1.2023 minska med 1,6 h. Under perioden 1.12.2022–31.7.2023 sköter huvudförtroendemannen också AKTA ensam (arbetstid 1 h) i och med att det inte längre finns någon förtroendeman för AKTA. Någon tilläggsarbetstid har inte preciserats för uppgiften som personalens representant i ledningsgruppen (arbetstid per vecka 3 h).
Från och med 1.12.2022 beaktas det minskade antal personal som övergått till välfärdsområdet, uppgiften som personalens representant i stadens ledningsgrupp, bortfallet av AKTA- förtroendemannen, och vårens arbete gällande lönesystemet, i huvudförtroendemannens tidsanvändning. Den nuvarande huvudförtroendemannen fungerar även som arbetsskyddsfullmäktige för skolornas och städ- och kosthållsservicens personal, där antalet personer som hen representerar inte har förändrats, trots personalens övergång till välfärdsområdet.
Med ovan nämnda motiveringar har huvudförtroendemannen en helhetstidsanvändning och lönen betalas enligt 4,48 övertidstimmar.
Den lärare som fungerar som huvudförtroendeman har utöver den nedsatta undervisningsskyldigheten rätt, genom att överenskomma med chefen, att använda faktureringsförfarande då behovet av tidsanvändningen så kräver. Sådana orsaker kan vara till exempel omorganisering av serviceproduktionen, skedet för ibruktagande av lönesystemet och samarbetsförhandlingar.
2.5 Förtroendemännens tidsanvändning
Förtroendemannen för UKTAs tidsanvändning tills 31.7.2026 är 4,5 timmar per vecka så att personens undervisningsskyldighet räknas som 3 (4,5:1,5) timmar per vecka.
Huvudförtroendemannen, förtroendemännen och deras ersättare har dessutom faktureringsrätt enligt mom. 3 § 8 i VII kapitlet i AKTA då användningen av tid kräver detta och man överenskommer separat om detta med arbetsgivaren.
Huvudförtroendemannen, förtroendemännen och deras ersättare beviljas dessutom tillfälligt vid behov tillfällig befrielse från skötsel av tjänst eller uppgifter av sådana särskilda skäl som kräver betydande tidsanvändning av huvudförtroendemannen, förtroendemännen eller deras ersättare och som inte beaktats i fast befrielse. Om detta överenskoms separat med arbetsgivaren.
2.6 Förtroendemännens rätt till utbildning
FOSU rf:s förtroendemän kan i enlighet med mom. 1 och 2 § 11 i VII kapitlet i AKTA delta i fackförenings- eller arbetarskyddsutbildningar som Kommunarbetsgivaren godkänt. Deltagande i övriga utbildningar sker utifrån utbildningsbehov som överenskommits mellan huvudförtroendemannen och arbetsgivaren i enlighet med utbildningsavtalet.
2.7 Övriga praktiska frågor
Huvudförtroendemannen och förtroendemännen har rätt till ett rum som anvisats av arbetsgivaren och som fyller kraven i § 12 i VII kapitlet i AKTA. Huvudförtroendemannen har i sin användning en mobiltelefon som arbetsgivaren anskaffat. De förtroendemän, som har i sin användning arbetsgivarens telefon, har rätt att använda dem i enlighet med § 12. Huvudförtroendemannen och förtroendemännen har rätt att använda sådana IKT-apparater som allmänt används i kommunen eller på arbetsplatsen samt tillhörande program, internetanslutning och epost.
Huvudförtroendemannen har rätt att använda intranätet eller eposten för informering.
2.8 Lokala sammankomster
Förtroendemannen har under ett kalenderår rätt att under arbetstid delta i åtta lokalt ordnade förtroendemannamöten på 1–3 timmar.
3.Avgörande av meningsskiljaktigheter
Avtalsparterna följer principerna för praxis av fortgående förhandlingar under avtalsperioden i enlighet med det kommunala huvudavtalet.
4. Avtalets giltighetstid
Det lokala avtalet gäller för tiden 1.12.2022–31.7.2026.
5. Uppsägelse av avtalet
Det lokala avtalet kan sägas upp i enlighet med § 13 i huvudavtalet. Ändringar som gäller detta avtal kan dock överenskommas med alla parters gemensamma beslut utan att avtalet sägs upp.
Godkänt stadsstyrelsen xx.xx.2023 Lovisa xx.xx .2023
Xxx X. Oker-Xxxx Xxxxxx Xxxxxxxx
stadsdirektör personalchef
Xxxxxxxx Xxxxx huvudförtroendeman för FOSU rf