HUMPPILAN VESIHUOLTO OY
HUMPPILAN VESIHUOLTO OY
VESIHUOLTOLAITOKSEN LIITTYMIS- JA KÄYTTÖSOPIMUSEHDOT
- voimaanastumispäivä 1.7.2015
SOPIMUSEHDOT
Yleistä
1 § Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa tai muuta osapuolta, joka on vesihuoltolaitoksen (jäljempänä laitos) sopijapuoli.
Liittyjällä tarkoitetaan tässä sopimuksessa asiakasta, joka on laitokseen liitettävän tai liitetyn kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija. Liittyjällä tarkoitetaan myös luovutuksensaajaa, jolle sopimus on siirretty kiinteistön omistajan tai omistajan vertaisen haltijan vaihtuessa.
Kiinteistön haltijalla tai muulla osapuolella (jäljempänä kiinteistön haltija) tarkoitetaan asiakasta, joka hallitsee laitoksen verkostoon liitettyä kiinteistöä tai rakennusta liittyjän kanssa tekemänsä maan- tai huoneenvuokrasopimuksen perusteella, esimerkiksi liittyjän teollisuus- tai asuinkiinteistön päävuokralaisena.
2 § Sopijapuolet sitoutuvat noudattamaan tämän sopimuksen sopimusehtoja, laitoksen kul- loinkin voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja ja laitoksen taksaa tai hinnas- toa sekä erillisten maksujen osalta palvelumaksuhinnastoa.
3 § Kiinteistöllä, jota voimassaoleva liittymissopimus koskee, tulee olla voimassa myös käyt- tösopimus. Liittyjän ja laitoksen välinen käyttösopimus tehdään samanaikaisesti kuin liittymissopimus.
4 § Laitos voi tehdä käyttösopimuksen myös kiinteistön haltijan kanssa, jos liittyjä antaa siihen kirjallisen suostumuksensa ja jos laitoksella ei ole liittyjältä erääntyneitä maksuja koskevia saatavia eikä kiinteistön haltija ole luottotietomerkintöjen perusteella ilmeisen kyvytön suoriutumaan sopimukseen perustuvasta maksuvelvollisuudestaan. Lisäksi kiin- teistöä koskevan liittymismaksun tulee olla maksettu.
Silloin kun muuta myöhemmin tehtyä käyttösopimusta ei ole voimassa, sovelletaan liit- tyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta.
5 § Asiakas vastaa vesihuoltolaitokselle edellä 2 §:ssä tarkoitettujen maksujen suorittami- sesta.
Liittyjä vastaa kiinteistön liittymis-, liittämis-, perus- ja käyttömaksusta. Silloin kun lai- tos on tehnyt käyttösopimuksen kiinteistön haltijan kanssa, vastuu maksuista jakaantuu niin, ellei toisin erikseen sovita, että liittyjä vastaa laitokselle kiinteistön liittymis- ja liitäntämaksusta ja laitoksen kanssa käyttösopimuksen tehnyt kiinteistön haltija käyttö- ja perusmaksusta. Liittyjä vastaa myös mahdollisesta lisäliittymismaksusta laitoksen taksan tai hinnaston mukaisesti. Mikäli kiinteistön haltija ei kuitenkaan täytä maksuvel- voitteitaan laitosta kohtaan, vastaa liittyjä myös niistä maksuista.
6 § Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus tai keskeyttää palvelun toimittami- nen, asiakkaan tulee ilmoittaa tästä laitokselle kirjallisesti viimeistään kaksi viikkoa en- nen haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa tai keskeytyksen ajankohtaa.
Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot
7 § Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sa- notaan. Tonttivesijohdon liittämiskohta ilmenee tähän sopimukseen liitetyistä piirustuk- sista/hakemuksesta/lausunnosta.
8 § Ennen kiinteistön vesilaitteistojen (kvv-laitteistojen) asentamista on niitä koskevat suunnitelmat esitettävä laitosta koskevalta osalta laitokselle. Suunnitelmiin tulee kuu- lua tässä sopimuksessa luetellut piirustukset.
9 § Mahdollisesta rakentamisaikaisesta veden toimittamisesta sekä sen laskutuksesta sovi- taan erikseen.
10 § Tonttivesijohdon rakentamisen, kunnossapidon, uudelleenrakentamisen ja maanraken- nustyöt suorittaa kustannuksellaan liittyjä.
Tonttivesijohdon hankkii ja asentaa liittyjän kustannuksella liittyjä tai laitos. Jos liittyjä suorittaa tonttivesijohdon hankinnan ja asentamisen, on sen noudatettava rakennusval- vonnalle ja laitokselle esitettyjä kvv-suunnitelmia sekä rakennusvalvonnan ja laitoksen antamia ohjeita. Liitostyön tekee aina laitos.
Laitos laskuttaa liittyjää tekemistään hankinnoista, asennuksista ja töistä laitoksen pal- velumaksuhinnaston mukaisesti.
Liittyjä sitoutuu tonttijohtojen rakentamisessa ja tonttivesijohdon maanrakennustöissä, hankinnassa ja asennuksessa noudattamaan rakennusvalvonnan ja laitoksen antamia oh- jeita.
Asiakas ilmoittaa laitokselle, jos liittymissopimuksen tekemisen jälkeen kiinteistöllä olevaa rakennusta laajennetaan tai sinne rakennetaan uusi rakennus.
Asiakas ilmoittaa laitokselle myös, jos kiinteistön käyttötarkoitus muuttuu tai sen ve- dentarve kasvaa olennaisesti siitä, mitä on sovittu kiinteistön liittyessä.
Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle kiinteistön tai sen osan käyttötarkoituk- sen muuttumisesta, rakennuksen laajentamisesta tai lisärakentamisesta vähintään kuu- kautta ennen kuin tilat otetaan käyttöön tai muutos muuten tapahtuu.
11 § Liittyjä ilmoittaa luovutuksensaajalle erääntyneistä maksuista ennen kuin kiinteistön luovutuksesta on sovittu.
Liittyjä ilmoittaa kirjallisesti tai sähköisesti laitokselle kiinteistön luovutuksesta kuu- kauden kuluessa luovutuspäivästä. Liittyjä sitoutuu sisällyttämään luovutuskirjaan eh- don, jonka nojalla liittyjän sopimus siirretään luovutuksensaajalle ja jonka nojalla luo- vutuksensaaja sitoutuu noudattamaan kaikkia sen ehtoja.
Luovutuksensaaja tulee sopijapuoleksi, kun laitos on hyväksynyt sopimuksen siirron. So- pimuksen siirron johdosta tehdään uusi sopimusasiakirja, joka allekirjoitetaan molem- minpuolisesti. Siirron hyväksyminen edellyttää, että liittymismaksu on maksettu ja muut sopimuksen ehdot täytetty tai luovutuksensaaja on ottanut edellä mainitut velvoitteet nimenomaisesti vastattavakseen. Muussa tapauksessa luovutuksensaaja katsotaan uu- deksi liittyjäksi, jonka kanssa tehdään uusi liittymis- ja käyttösopimus ja jolta veloite- taan liittymismaksu.
Kiinteistön luovutuksella tarkoitetaan tässä kohdassa toimenpidettä, jonka seurauksena kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija vaihtuu.
12 § Kun kiinteistö luovutetaan, tämä sopimus ja siihen perustuva liittymismaksu siirretään luovutuksensaajalle.
Kun liittymän avaaminen ja sitä koskevan liittymismaksun maksaminen ovat molemmat tapahtuneet ajalla 1.4.2004 – 30.6.2015, liittymismaksu on palautuskelpoinen. Liitty- mismaksu palautetaan, kun laitoksen palvelujen käyttö lakkaa kiinteistöllä pysyvästi ra- kennusten poistuessa käytöstä ja liittymis- ja käyttösopimus irtisanotaan. Liittymismak- su palautetaan sen suuruisena kuin se on maksettu eikä sille lasketa indeksikorotuksia tai korkoja. Palautuksen yhteydessä asiakkaalta veloitetaan erikseen liittymän purkami- sesta aiheutuvat kustannukset laitoksen kulloinkin voimassa olevan palvelumaksuhinnas- ton mukaisesti.
Liittymissopimuksen irtisanomiseen sovelletaan vesihuoltolaitoksen yleisiä toimitusehto- ja ja vesihuoltolain säännöksiä verkostoon liittämistä koskevan sopimuksen irtisanomi- sesta. Sitä, mitä edellä sanotaan liittymismaksusta, sovelletaan myös lisäliittymismak- suun. Lisäliittymismaksun mahdollinen palautuskelpoisuus määräytyy samojen periaat- teiden mukaan kuin varsinaisen liittymismaksun palautuskelpoisuus.
Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot
13 § Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia ve- sihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.
14 § Asiakkaan tulee toimittaa laskutusta varten tarvittavat lukematiedot laitoksen ilmoit- tamina aikoina.
15 § Jos asiakas vaihtuu, sopimuksen tehnyt asiakas on vastuussa laitokselle kiinteistön ve- denkulutuksesta ja viemärivesien johtamisesta aiheutuvista maksuista vesimittarin lu- kemiseen saakka, joka on suoritettava viimeistään kahden viikon kuluessa vaihtumis- tai eroamisilmoituksen saapumisesta lukien. Uusi asiakas vastaa kuitenkin aina myös edelli- sen asiakkaan maksamatta jääneistä maksuista, mikäli niitä ei saada perittyä vanhalta asiakkaalta. Muilta osin noudatetaan mitä erääntyneen saatavan perinnästä on säädetty.
16 § Kun laitos tekee kiinteistön haltijan kanssa käyttösopimuksen, sitä noudatetaan laitok- sen ja liittyjän välisen käyttösopimuksen sijasta niin kauan kuin se on voimassa. Kun kiinteistön haltijan ja laitoksen välisen käyttösopimuksen voimassaolo päättyy, noudate- taan liittyjän ja laitoksen välistä sopimusta ilman eri toimenpiteitä päättymispäivästä alkaen.
Saatuaan kiinteistön haltijalta ilmoituksen käyttösopimuksen irtisanomisesta laitos il- moittaa tästä liittyjälle. Samalla laitos muistuttaa liittyjää siitä, että kiinteistön halti- jan käyttösopimuksen päätyttyä noudatetaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopi- musta.
17 § Asiakas on saanut sopimusta tehtäessä yhden kappaleen voimassaolevia vesihuollon ylei- siä toimitusehtoja sekä laitoksen taksan/hinnaston ja palvelumaksuhinnaston.
18 § Liittymis- ja käyttösopimus tai erillinen käyttösopimus tulevat voimaan, kun sopijapuo- let ovat sen allekirjoittaneet, tai mikäli sopimus on laadittu sähköisesti, kun molemmat sopijapuolet ovat sen asianmukaisesti hyväksyneet.
19 § Liittymis- ja käyttösopimusta tai erillistä käyttösopimusta on tehty kaksi samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle.