YHTEISTYÖSOPIMUS TANSSIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN JÄRJESTÄMISESTÄ
YHTEISTYÖSOPIMUS TANSSIN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN JÄRJESTÄMISESTÄ
Loviisan kaupungin, josta jäljempänä käytetään nimitystä sijaintikunta ja Loviisanseudun tanssiopisto ja sirkuskoulu r.y. josta jäljempänä käytetään nimitystä muut sopijaosapuoli, kesken on tehty seuraava sopimus tanssin yleisen oppimäärän järjestämisestä.
I SOPIMUKSEN SISÄLTÖ
Loviisan kaupunki ja Loviisanseudun tanssiopisto ja sirkuskoulu r.y. ovat tehneet alla olevan sopimuksen tanssin yleisen oppimäärän perusopetuksen antamisesta Loviisanseudun tanssiopisto ja sirkuskoulussa.
II OPISKELUOIKEUS
Oppilaaksiottamisessa noudatetaan yhdenvertaisia valintaperusteita siten, kuin taiteen perusopetuksessa annetun lain(633/1998,§6) mukaisesti. Uudet oppilaat otetaan lukuvuosittain ennen syyslukukauden alkua. Opetukseen voi osallistua myös kesken kauden. Ilmoittautuminen tapahtuu suoraan sopijaosapuolelle.
III OPPILAALTA PERITTÄVÄT MAKSUT
Oppilaalta perittävien maksujen kohdalla noudatetaan taiteen perusopetuksessa annettua lakia (633/1998,§12).
Sopijaosapuoli perii oppilailta lukukausimaksut, joilla katetaan noin kaksi kolmasosaa opetuksen järjestämisestä syntyvistä kuluista. Lukuvuosimaksut vahvistaa sopijaosapuoli. Maksut laskutetaan vuosittain kahdessa erässä, tai erikseen sovitun maksusuunnitelman mukaan.
IV MAKSUT
Sijaintikunta maksaa sopijaosapuolelle vuosittain 23 000 euroa toukokuussa korvauksena tanssin taiteen perusopetuksen järjestämisestä. Korvaus maksetaan opiskelijaa kohden opiskelijamäärän pysyessä 170-200 välissä. Jos opiskelijoiden määrä laskee tai entisestään kasvaa korvattava summa tarkistetaan.
V MUUT SIJAINTIKUNNAN JA SOPIJAOSAPUOLEN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET
Tarkastus
Sijaintikunnalla on oikeus tarkastuttaa sopijaosapuolen koskevat selvitykset ja saada tiedot niiden ja tilitysten perusteista.
Muut ehdot
Loviisanseudun tanssiopisto ja sirkuskoulu r.y. selostaa toimintaansa, suunnitelmiaan ja talouttaan vuosittain huhtikuussa Loviisan kaupungille/Valkon kansalaisopiston rehtorille. Kaupungille varataan mahdollisuus tehdä vuosittain ennen syyslukukauden alkamista esityksiä Loviisanseudun tanssiopisto ja sirkuskoulun toiminnan kehittämiseksi.
Valkon kansalaisopiston rehtorilla on oikeus tutustua Loviisanseudun tanssiopisto ja sirkuskoulu r.y:n tileihin, joihin tämän sopimuksen mukainen laskutus perustuu. Sopijaosapuoli sitoutuu seuraamaan kehitystä taiteen perusopetuksen piirissä ja tekemään pitkäjänteistä työtä lasten taidekasvatuksen parissa.
Sopijaosapuoli on oikeutettu veloituksetta käyttämään Loviisan liikuntahallia kaksi vuorokautta kevätnäytökseen.
VI SOPIMUKSEN VOIMAANTULO, TARKISTAMINEN JA PÄÄTTYMINEN
Voimaantulo
Tätä sopimusta, jonka sekä sopijakunta että sopijaosapuoli ovat yhtäpitävin päätöksin hyväksyneet, noudatetaan 1.1.2013 lähtien.
Tarkistaminen
Sijaintikunta ja sopijaosapuoli selvittävät vuosittain huhtikuussa ennen uuden lukuvuoden alkua sopimuksen mahdolliset muutostarpeet.
Päättyminen
Sopimus on voimassa toistaiseksi, ellei sitä irtisanota. Mikäli sopimus irtisanotaan, se on tehtävä syyskuun loppuun mennessä, jolloin sopimus päättyy seuraavan vuoden kesäkuun lopussa.
Erimielisyyksien ratkaiseminen
Tästä sopimuksesta aiheutuvat erimielisyydet ratkaisee Itä-Uudenmaan käräjäoikeus. Tätä sopimusta on tehty kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi kullekin sopijapuolelle.
Loviisassa . 2012 LOVIISAN KAUPUNKI
Xxxxxx Xxxxxxxx Xxxx Xxxxxx- Xxxxxxxx
sivistysjohtaja rehtori
LOVIISANSEUDUN TANSSIOPISTO JA SIRKUSKOULU R.Y.
Xxxx Xxxxxxxxx-Xxxxxxxx Xxxxx Xxxxxxx
rehtori hallituksen jäsen