Contract
1 § Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa tai muuta osapuolta, joka on vesihuoltolaitoksen (jälj. laitos) sopijapuoli.
Liittyjällä tarkoitetaan tässä. sopimuksessa asiakasta, joka on laitokseen liitettävän tai liitetyn kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija. Liittyjällä tarkoitetaan myös luovutuksensaajaa, jolle sopimus on siirretty kiinteistön omistajan tai omistajan vertaisen haltijan vaihtuessa.
Kiinteistön haltijalla tai muulla osapuolella (jälj. kiinteistön haltija) tarkoitetaan asiakasta, joka hallitsee laitoksen verkostoon liitettyä kiinteistöä tai rakennusta liittyjän kanssa tekemänsä maan- tai huoneenvuokrasopimuksen perusteella, esimerkiksi liittyjän teollisuus- tai asuinkiinteistön päävuokralaisena.
2 § Sopia puolet sitoutuvat noudattamaan tämän sopimuksen sopimusehtoja, laitoksen kulloinkin voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja ja laitoksen taksaa tai hinnastoa sekä erillisten maksujen osalta palvelumaksuhinnastoa.
3 § Kiinteistöllä, jota voimassa oleva liittymissopimus koskee, tulee olla voimassa myös käyttösopimus. Liittyjän ja laitoksen välinen käyttösopimus tehdään samanaikaisesti kuin liittymissopimus.
4 § Laitos voi tehdä käyttösopimuksen myös kiinteistön haltijan kanssa, jos liittyjä antaa siihen kirjallisen suostumuksensa ja jos laitoksella ei ole liittyjältä erääntyneitä maksuja koskevia saatavia. Lisäksi kiinteistöä koskevan liittymismaksun tulee olla maksettu.
Silloin kun muuta myöhemmin tehtyä käyttösopimusta ei ole voimassa, sovelletaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta.
5 § Asiakas vastaa vesihuoltolaitokselle edellä 2§:ssä tarkoitettujen maksujen suorittamisesta.
Liittyjä vastaa kiinteistön liittymis-, perus- ja käyttömaksusta. Silloin kun laitos on tehnyt käyttösopimuksen kiinteistön haltijan kanssa, vastuu maksuista jakaantuu niin, ellei toisin erikseen sovita, että liittyjä vastaa laitokselle kiinteistön liittymismaksusta ja laitoksen kanssa käyttösopimuksen tehnyt kiinteistön haltija käyttö- ja perusmaksusta. Liittyjä vastaa myös mahdollisesta lisäliittymismaksusta laitoksen taksan tai hinnaston mukaisesti.
6 § Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus tai keskeyttää palvelun toimittaminen, asiakkaan tulee ilmoittaa tästä laitokselle kirjallisesti viimeistään
kaksi viikkoa ennen haluttua sopimuksen päättymisajankohtaa tai keskeytyksen ajankohtaa.
7 § Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sanotaan.
Tonttivesijohdon liittämiskohta, tonttiviemäreiden liittämiskohdat ja - korkeudet, tonttiviemäreiden sijainti laitteineen, vesijohdon painetaso liittämiskohdassa sekä kiinteistölle määritellyt jäte- ja hulevesiviemäreiden padotuskorkeudet ilmenevät sopimuksesta tai tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista / hakemuksesta / lausunnosta.
8 § Ennen kiinteistön liittämistä vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin on niitä koskevat suunnitelmat esitettävä laitosta koskevalta osalta laitoksen tarkastettavaksi. Suunnitelmiin tulee kuulua tässä sopimuksessa luetellut piirustukset.
9 § Rakentamisaikainen vesi pientaloille johdetaan rakennetun talojohdon kautta. Rakennusaikaista vettä ei mitata eikä laskuteta. Perusmaksujen laskutuksen alkamispäivä on vesimittarinasennuksen suorittamispäivä. Isommissa rakennuskohteissa rakennusaikainen vesi mitataan tai sovitaan muulla luotettavalla tavalla, tällöin vedenkäytöstä laskutetaan vesi, jätevesi ja perusmaksut.
10 § Tonttivesijohdon ja tonttiviemärin rakentamisen, kunnossapidon, uudelleenrakentamisen ja maanrakennustyöt suorittaa kustannuksellaan liittyjä. Tonttivesijohdon ja tonttiviemärin hankkii ja asentaa liittyjän kustannuksella liittyjä tai laitos. Jos liittyjä suorittaa tonttivesijohdon ja/tai tonttiviemärin hankinnan ja asentamisen, laitos määrää ja hyväksyy tonttivesijohdon ja/tai tonttiviemärin aineen, koon ja sijoituksen sekä suorittaa liittyjän tilaamana liitostyöntarkastuksen.
Laitos laskuttaa liittyjää tekemistään hankinnoista, asennuksista ja töistä sekä liitostyöntarkastuksesta laitoksen taksan tai hinnaston mukaisesti.
Liittyjä sitoutuu tonttijohtojen rakentamisessa ja tonttivesijohdon maanrakennustöissä, hankinnassa ja asennuksessa noudattamaan laitoksen antamia ohjeita.
Kaava-alueella rakennetuilla ja rakennettavilla muilla alueilla kuin liittyjän tontin/kiinteistön alueella tonttijohtojen uudisrakentamisesta ja
maanrakennustöistä huolehtii kuitenkin laitos.
Muulla alueella kuin liittyjän tontin/kiinteistön alueella tarkoitetaan tässä sopimuksessa katualueita, liikennealueita, toreja, tiealueita, puistoja ja muita liittyjälle kuulumattomia alueita.
11 § Liittyjä ilmoittaa kirjallisesti laitokselle kiinteistön luovutuksesta. Liittyjä sitoutuu sisällyttämään luovutuskirjaan ehdon, jonka nojalla liittyjän sopimus siirretään luovutuksensaajalle ja jonka nojalla luovutuksen saaja sitoutuu noudattamaan kaikkia sen ehtoja. Luovutuksensaaja tulee sopijapuoleksi, kun laitos on hyväksynyt sopimuksen siirron. Xxxxxx ilmoittaa luovutuksensaajalle siirron hyväksymisestä. Siirron hyväksyminen edellyttää, että liittymismaksu on maksettu ja muut sopimuksen ehdot on täytetty tai uusi liittyjä on ottanut edellä mainitut velvoitteet nimenomaisesti vastattavakseen. Muussa tapauksessa luovutuksensaaja katsotaan uudeksi liittyjäksi, jonka kanssa tehdään uusi liittymis- ja käyttösopimus ja jolta veloitetaan liittymismaksu.
Kiinteistön luovutuksella tarkoitetaan tässä kohdassa toimenpidettä, jonka seurauksena kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija vaihtuu.
12 § Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.
13 § Jollei toisin sovita, asiakas toimittaa laskutusta varten vesimittarin lukematiedot laitoksen kirjallisesta pyynnöstä yhden kerran vuodessa.
14 § Jos asiakas vaihtuu, sopimuksen tehnyt asiakas on vastuussa laitokselle kiinteistön vedenkulutuksesta ja viemärivesien johtamisesta aiheutuvista maksuista vesimittarin lukemiseen saakka, joka on suoritettava viimeistään kahden viikon kuluessa vaihtumis- tai eroamisilmoituksen saapumisesta lukien. Muilta osin noudatetaan mitä erääntyneen saatavan perinnöstä on säädetty.
15 § Kun laitos tekee kiinteistön haltian kanssa käyttösopimuksen, sitä noudatetaan laitoksen ja liittyjän välisen käyttösopimuksen sijasta niin kauan kuin se on voimassa. Kun kiinteistön haltijan ja laitoksen välisen käyttösopimuksen voimassaolo päättyy, noudatetaan liittyjän ja laitoksen välistä sopimusta ilman eri toimenpiteitä päättymispäivästä alkaen.
Saatuaan kiinteistön haltijalta ilmoituksen käyttösopimuksen irtisanomisesta laitos ilmoittaa tästä liittyjälle. Samalla laitos muistuttaa liittyjää siitä, että kiinteistön
haltijan käyttösopimuksen päätyttyä noudatetaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta.
16 § Rakennuksen liittymismaksua koskeva/-vat peruste/-eet on otettu huomioon sopimusta tehtäessä. Liittyjä/asiakas on veLvoLLinen viipymättä iLmoittamaan laitokselle Lisärakentamisesta tai käyttötarkoituksen perusteiden muutoksesta. Lisäliittymismaksua peritään, mikäli liittymismaksun peruste muuttuu, omakotitaloissa porras ylittyy ja muissa rakennuksissa liittymismaksun perusteena oleva kerrosala kasvaa yli 10 %, tai käyttötarkoitus muuttuu.
17 § Asiakas on saanut sopimusta tehtäessä yhden kappaleen voimassaolevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja, sekä laitoksen taksan / hinnaston / maksuja koskevan asiakirjan.
18 § Tämä sopimus tulee voimaan, kun sopijapuolet ovat sen allekirjoittaneet. 19 § Tätä sopimusta on tehty kaksi samasanaista kappaletta, yksi kummallekin
sopijapuolelle.