SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN
SOPIMUS SARJA
Julkaistu Helsingissä 27 päivänä toukokuuta 2014
55/2014
(Suomen säädöskokoelman n:o 289/2014)
Valtioneuvoston asetus
pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen voimaansaattamisesta ja sopimuksen lainsäädän- nön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta
Annettu Helsingissä 3 päivänä huhtikuuta 2014
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain (266/2013) 3 §:n nojalla:
1 §
Bergenissä 12 päivänä kesäkuuta 2012 Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruot- sin välillä tehty pohjoismainen sosiaaliturva- sopimus tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 2014 niin kuin siitä on sovittu. Eduskunta on hyväksynyt sopimuksen 26 päivänä helmi- kuuta 2013 ja tasavallan presidentti 12 päi- vänä huhtikuuta 2013. Hyväksymisestä on ilmoitettu Tanskan ulkoministeriölle 27 päi- vänä toukokuuta 2013.
2 §
Pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen
Helsingissä 3 päivänä huhtikuuta 2014
lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annettu laki (266/2013) tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 2014.
3 §
Sopimuksen muut kuin lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat asetuksena voimassa.
4 §
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tou- kokuuta 2014.
Sosiaali- ja terveysministeri Xxxxx Xxxxxxx
Hallitusneuvos Xxxxxxxx Xxxxxxxxxxx
POHJOISMAINEN SOSIAALITURVASOPIMUS
Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin hallitukset,
jotka ovat soveltaneet Euroopan talousaluetta koskevan sopimuksen (ETA-sopimus) voi- maantulosta lähtien eurooppalaisia määräyksiä yhteisön alueella liikkuvia työntekijöitä, itse- näisiä ammatinharjoittajia ja heidän perheenjäseniään koskevien sosiaaliturvamääräysten yh- teensovittamisesta myös Pohjoismaiden välillä liikkuviin henkilöihin,
jotka ovat tehneet eurooppalaista sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamista koskevaa asetusta täydentämään viimeksi 18 päivänä elokuuta 2003 pohjoismaisen sosiaaliturvasopi- muksen, jolla Pohjoismaat ovat sitoutuneet soveltamaan Pohjolassa laajalti asetuksen määrä- yksiä myös tiettyihin henkilöryhmiin, joihin asetus ei ole suoraan sovellettavissa, nimittäin henkilöihin, jotka eivät ole ETA-maan kansalaisia tai jotka eivät ole tai eivät ole olleet työnte- kijöitä tai itsenäisiä ammatinharjoittajia asetuksen mukaisessa merkityksessä,
jotka haluavat tehdä sosiaaliturvasopimuksen, joka perustuu asetuksen (EY) N:o 883/2004 periaatteille ja on sen perusajatuksen mukainen,
jotka haluavat mukauttaa pohjoismaisen sopimuksen asetuksen (EY) N:o 883/2004, joka on laajennettu koskemaan myös henkilöitä, jotka eivät ole tai eivät ole olleet työntekijöitä tai it- senäisiä ammatinharjoittajia, tämän asetuksen täytäntöönpanomääräyksiä koskevan asetuksen (EY) N:o 987/2009 ja Pohjoismaiden sosiaaliturvaa koskevan lainsäädännön kehityksen mu- kaiseksi,
jotka ottavat huomioon, että Tanskan, Färsaarten ja Grönlannin välillä vallitsee valtioyhteys ja että Färsaaret ja Grönlanti eivät ole Euroopan unionin jäseniä eivätkä kuulu Euroopan talous- aluetta koskevan sopimuksen piiriin, ja
ovat päättäneet tehdä uuden pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen. Tämä sopimus täyden- tää EU:n asetuksia ja antaa suhteessa asetuksiin joissakin tapauksissa lisää oikeuksia Pohjois- maiden välillä liikkuville henkilöille. Sopimus on seuraavansisältöinen:
I OSASTO
YLEISET MÄÄRÄYKSET
1 artikla
Määritelmät
1. Tässä sopimuksessa tarkoitetaan ilmai- sulla
1) "Pohjoismaa" kutakin sopimusmaata se- kä Färsaarten ja Grönlannin itsehallintoaluei- ta, joilla on oma toimivaltansa alueilla, joita sopimus koskee, sekä Ahvenanmaata, sikäli kuin nämä alueet ovat antaneet suostumuk- sensa siihen, että sopimus koskee niitä,
2) "asetus" asetusta (EY) N:o 883/2004 so- siaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta sensisältöisenä kuin se kussakin tilanteessa on voimassa Pohjoismaiden välillä ja ottaen huomioon ne mukautukset, jotka kulloinkin johtuvat 2 päivänä toukokuuta 1992 tehdyn
Euroopan talousaluetta koskevan sopimuksen (ETA-sopimus) liitteestä VI,
3) "täytäntöönpanoasetus" asetusta (EY) N:o 987/2009 asetuksen (EY) N:o 883/2004 täytäntöönpanomääräyksistä sensisältöisenä kuin se kussakin tilanteessa on voimassa Pohjoismaiden välillä ja ottaen huomioon ne mukautukset, jotka kulloinkin johtuvat 2 päi- vänä toukokuuta 1992 tehdyn Euroopan talo- usaluetta koskevan sopimuksen (ETA- sopimus) liitteestä VI,
4) "peruseläke" asumiseen perustuvaa elä- kettä ja eläkkeen lisäosaa, jota maksetaan sil- le, joka ei saa työeläkettä tai jonka työeläk- keen määrä on pieni; vrt. tämän sopimuksen hallinnollisen sopimuksen liite 1, jossa esite- tään, mitkä etuudet katsotaan peruseläkkeek- si eri Pohjoismaissa.
2. Muilla tässä sopimuksessa esiintyvillä ilmaisuilla on se merkitys, joka niillä on ase- tuksessa, täytäntöönpanoasetuksessa tai Poh- joismaiden kansallisessa lainsäädännössä.
2 artikla
Asiallinen soveltamisala
Tätä sopimusta sovelletaan kaikkeen ase- tuksen asialliseen soveltamisalaan kuuluvaan lainsäädäntöön.
3 artikla
Henkilöllinen soveltamisala
1. Tämä sopimus koskee henkilöitä, jotka kuuluvat asetuksen henkilölliseen sovelta- misalaan ja jotka kuuluvat tai ovat kuuluneet jonkun Pohjoismaan lainsäädännön piiriin.
2. Tämä sopimus koskee lisäksi seuraavia henkilöitä, jotka eivät kuulu asetuksen henki- lölliseen soveltamisalaan:
a) henkilöitä, jotka kuuluvat tai ovat kuu- luneet jonkun Pohjoismaan lainsäädännön piiriin,
b) perheenjäseniä tai edunsaajia, jotka joh- tavat oikeutensa a kohdassa mainituista hen- kilöistä.
3. Tanskan osalta 1 ja 2 kohdan määräykset koskevat vain Pohjoismaan kansalaisia, kun on kyse
a) asetuksen 8 luvun mukaisten perhe- etuuksia koskevien määräysten soveltamises- ta,
b) toiseen jäsenvaltioon siirtyviä työttömiä henkilöitä koskevan asetuksen 64 artiklan soveltamisesta,
c) peruseläkettä koskevien määräysten so- veltamisesta.
4 artikla
Asetuksen laajennettu soveltamisala
Jollei tässä sopimuksessa toisin mainita, ulotetaan asetuksen ja täytäntöönpanoasetuk- sen soveltaminen koskemaan kaikkia niitä henkilöitä, joihin sovelletaan tätä sopimusta ja jotka asuvat jossakin Pohjoismaassa.
II OSASTO
SOVELLETTAVAA LAINSÄÄDÄNTÖÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET
5 artikla
Asuminen
Henkilön asuminen Pohjoismaassa perus- tuu maan kansalliseen lainsäädäntöön. Jos on epäselvyyttä siitä, mitä lainsäädäntöä tulee soveltaa johonkin henkilöön, tämän katso- taan asuvan siinä Pohjoismaassa, jossa hän on väestökirjanpidon mukaan kirjoilla, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
6 artikla
Työ mannerjalustalla
Asetuksen II osaston määräyksiä sovellet- taessa katsotaan myös työ luonnonvarojen tutkimiseksi ja hyödyntämiseksi jonkun maan mannerjalustalla kyseisessä maassa tehdyksi työksi.
III OSASTO
OIKEUTTA ETUUKSIIN KOSKEVAT ERITYISMÄÄRÄYKSET
1 luku Sairaus 7 artikla
Korvaus kotimatkasta aiheutuvista kustan- nuksista
1. Oleskelumaa korvaa Pohjoismaassa asu- valle henkilölle, jolla on oikeus hoitoetuuk- siin asuinmaastaan ja joka oleskellessaan ti- lapäisesti toisessa Pohjoismaassa saa sai- raanhoitoa, kotimatkasta asuinmaahan aiheu- tuneet lisäkustannukset, jos hän joutuu sai- rautensa vuoksi käyttämään kalliimpaa mat- kustustapaa kuin hän muutoin olisi käyttänyt.
2. Ensimmäisen kohdan määräystä ei so- velleta henkilöihin, jotka saavat luvan mat-
kustaa toiseen Pohjoismaahan saamaan tar- peellista hoitoa.
2 luku
Työkyvyttömyyden, vanhuuden ja kuole- man johdosta myönnettävät etuudet
8 artikla
Peruseläke asuttaessa ETA-maassa
Henkilöllä on niin kauan kuin hän asuu jossakin ETA-maassa asetuksen mukaisilla edellytyksillä tai edellytyksillä, jotka ovat seurausta tästä sopimuksesta, oikeus siihen peruseläkkeeseen, johon hän on ansainnut oikeuden jossakin Pohjoismaassa.
9 artikla
Asetuksen 54 artiklan 2 kohdan b) (i) ala- kohdan mukainen sopimus
Jos edellytykset eläkkeen laskemiseksi myös sellaisten vakuutus- tai asumiskausien perusteella, jotka oletettavasti olisi täytetty, jollei eläketapahtumaa olisi sattunut, ovat olemassa useammassa kuin yhdessä Poh- joismaassa, otetaan vain osa tulevista kausis- ta huomioon kunkin maan eläkettä lasketta- essa. Tämä osa määräytyy eläkettä lasketta- essa käytettävien tosiasiallisten vakuutus- tai asumiskausien perusteella, siinä suhteessa kuin asianomaisen maan tosiasiallinen kausi on kaikkien maiden yhteenlaskettuun tosiasi- alliseen kauteen.
3 luku Työttömyyspäiväraha 10 artikla
Poikkeus täytettäviä kausia koskevasta vaa- timuksesta
Asetuksen 61 artiklan 2 kohdan vakuutus- kausia, työskentelykausia tai itsenäisenä ammatinharjoittajana työskenneltyjä kausia koskevaa vaatimusta ei sovelleta henkilöihin, jotka siinä Pohjoismaassa, josta etuuksia hae-
taan, ovat joko työskennelleet siinä laajuu- dessa, että he ovat kuuluneet sen maan työt- tömyyspäivärahaa koskevan lainsäädännön piiriin tai ovat saaneet kyseisiä etuuksia siitä maasta. Edellytyksenä on kuitenkin, että työskentely on tapahtunut tai työttömyyspäi- värahaa on saatu viiden vuoden aikana ennen ilmoittautumista työnhakijaksi virallisessa työnvälityksessä ja, tapauksesta riippuen, ha- kemuksen jättämistä liittymisestä asianomai- sen työttömyyskassan jäseneksi.
4 luku
Perhe-etuudet
11 artikla
Lisää maksettavan määrän ja ylimenevän määrän laskeminen
1. Vanhemmuudesta johtuvan ansionmene- tyksen korvaamiseksi maksettavia etuuksia ei oteta huomioon sovellettaessa asetuksen 68 artiklan 2 kohtaa, kun on kyse etuuden pidät- tämisestä tai lisämäärän laskemisesta.
2. Viranomainen tai laitos, jolla on asetuk- sen 68 artiklan 2 kohdan mukaisesti pidätet- tävänä etuus ja maksettavana lisämäärä, las- kee perhe-etuuksien yhteismäärän kunkin ky- seessä olevan lapsen osalta sekä pidättää per- he-etuudet toisessa valtiossa säädettyyn mää- rään saakka ja maksaa lisämäärän.
5 luku Kuntoutus 12 artikla Yhteistyö
1. Rajat ylittävissä tilanteissa toimivaltai- sen valtion ja asuinvaltion asianomaisten lai- tosten tulee yhteistyössä tarjota henkilöille tukea ja aktiivisia toimia tarkoituksena myö- tävaikuttaa heidän mahdollisuuksiinsa saada työtä ja palata työhön. Asuinvaltion laitoksen tulee toimivaltaisen valtion laitoksen kanssa neuvoteltuaan tarjota toimenpiteitä, jotka ovat mahdollisia tämän maan lainsäädännön puitteissa.
2. Jos jokin toimenpide saattaisi merkitä muutosta vakuutuksen piiriin kuulumisessa, laitosten tulee mahdollisuuksien mukaan rat- kaista tilanne kyseisen henkilön eduksi.
IV OSASTO
MUUT MÄÄRÄYKSET
13 artikla
Hallinnollinen sopimus
Toimivaltaiset viranomaiset tai toimivaltai- sen viranomaisen nimeämä laitos tekevät hal- linnollisen sopimuksen, joka sisältää vaadit- tavat määräykset sopimuksen yhdenmukai- sen pohjoismaisen soveltamisen turvaami- seksi.
14 artikla
Hallinnollinen yhteistyö ja yhteyselin
1. Viranomaiset ja laitokset antavat toisil- leen tarpeellista apua tämän sopimuksen toi- meenpanemiseksi.
2. Rajat ylittävissä tilanteissa kyseisten maiden asianomaisten viranomaisten ja lai- tosten tulee yhteistyössä parantaa hallinnolli- sia menettelyjä, auttaa toisiaan sekä konk- reettisissa tapauksissa tehdä yhteistyötä, eri- tyisesti lainvalintaa koskevissa kysymyksis- sä, jotta tilanne voitaisiin ratkaista niin pit- källe kuin mahdollista kyseisen henkilön eduksi.
3. Jokaisessa Pohjoismaassa on erityinen toimivaltaisen viranomaisen nimeämä yhte- yselin.
15 artikla
Luopuminen kustannusten korvaamisesta
1. Jollei kahden tai useamman Pohjoismaan välillä toisin sovita, maat luopuvat asetuksen 35, 41 ja 65 artiklan perusteella kaikesta kus- tannusten korvaamisesta maiden välillä siltä osin kuin se koskee sairauden ja äitiyden se- kä työtapaturmien ja ammattitautien johdosta myönnettävistä luontoisetuuksista, työttömil-
le myönnettävistä etuuksista sekä hallinnolli- sista ja lääkärintarkastuksista aiheutuvia ku- luja.
2. Kustannusten korvaamisesta luopuminen tarkoittaa myös luopumista 12 artiklan 1 kohdassa mainituista kuntoutustoimenpi- teiden kuluista.
3. Kustannusten korvaamisesta luopuminen ei koske luontoisetuuksia henkilöille, jotka asetuksen 20 artiklan 1 kohdan, 28 artiklan 1 kohdan ja 36 artiklan 1 kohdan perusteella saavat toimivaltaiselta laitokselta luvan mat- kustaa toiseen Pohjoismaahan saamaan tilan- sa kannalta aiheellista hoitoa.
16 artikla
Voimaantulo
1. Tämä sopimus tulee voimaan edellyttä- en, että ETA-sopimuksen liite VI on mukau- tettu vastaamaan asetusta (EY) N:o 883/2004.
2. Tämä sopimus tulee voimaan sitä kuu- kautta seuraavan kolmannen kuukauden en- simmäisenä päivänä, jolloin kaikki hallituk- set ovat ilmoittaneet Tanskan hallitukselle, että ne ovat täyttäneet kaikki sopimuksen voimaantuloon tarvittavat ehdot.
3. Sopimus tulee voimaan Färsaarten, Grönlannin ja Ahvenanmaan osalta 30 päi- vän kuluttua siitä kun Tanskan ja vastaavasti Suomen hallitus ovat ilmoittaneet Tanskan ulkoasiainministeriölle, että Färsaarten ja Grönlannin maakuntahallitukset ja vastaavas- ti Ahvenanmaan maakuntapäivät ovat ilmoit- taneet, että sopimus koskee Färsaaria, Grön- lantia tai Ahvenanmaata.
4. Färsaarten ja Grönlannin maakuntahalli- tusten tulee sopimukseen liittyessään ottaa kantaa siihen, koskevatko 3 artiklan 3 koh- dan henkilöllinen soveltamisala sekä Tans- kaan sovellettavat peruseläkettä koskevat asetuksen poikkeukset myös niitä.
5. Tanskan ulkoasiainministeriö ilmoittaa muille sopimuspuolille ja Pohjoismaiden mi- nisterineuvoston sihteeristölle edellä mainit- tujen ilmoitusten vastaanottamisesta ja sopi- muksen voimaantuloajankohdasta.
17 artikla
Sopimuksen irtisanominen
1. Sopimuspuoli voi irtisanoa sopimuksen kirjallisella ilmoituksella Tanskan ulkoasi- ainministeriölle, joka tiedottaa ilmoituksen vastaanottamisesta ja sen sisällöstä muille sopimuspuolille.
2. Irtisanominen koskee vain asianomaista sopimuspuolta ja tulee voimaan sen kalente- rivuoden alusta, joka seuraa vähintään kuu- den kuukauden kuluttua siitä, kun Tanskan ulkoasianministeriö on vastaanottanut ilmoi- tuksen irtisanomisesta.
3. Jos sopimus irtisanotaan, sopimuksen perusteella saavutetut oikeudet jäävät voi- maan.
18 artikla
Siirtymämääräykset
1. Tämän sopimuksen tullessa voimaan lakkaa 18 päivänä elokuuta 2003 tehty sosi- aaliturvasopimus olemasta voimassa. Tämä sopimus ei aiheuta vähennyksiä niiden sopi- muksen piiriin kuuluvien etuuksien määrään, joita maksetaan sen tullessa voimaan. Fär- saarten ja Grönlannin osalta 18 päivänä elo- kuuta 2003 tehty sosiaaliturvasopimus on edelleen voimassa siihen saakka, kunnes tä- mä sopimus tulee voimaan, kuitenkin enin- tään yhden vuoden sopimuksen voimaantu- losta 16 artiklan mukaan.
2. Jos henkilö on ansainnut oikeuden pe- ruseläkkeeseen jostakin Pohjoismaasta maas- sa asumisen perusteella ajalta ennen 1 päivää tammikuuta 1994, jolloin hän on samanaikai- sesti ansainnut oikeuden työeläkkeeseen toi- sesta Pohjoismaasta, lasketaan peruseläke tältä ajalta vain viimeksi mainitusta maasta. Jos joku on tällöin samanaikaisesti ansainnut työeläkettä useammasta Pohjoismaasta, joista yksi on ollut myös henkilön asuinmaa, laske- taan peruseläke vain viimeksi mainitusta maasta.
3. Tämän sopimuksen voimaantulon jäl- keen tehdyt etuuksia koskevat hakemukset
ratkaistaan tämän sopimuksen perusteella myös silloin, kun ne koskevat etuuksia ajalta ennen sen voimaantuloa.
19 artikla
Allekirjoittaminen
Sopimuksen alkuperäiskappale talletetaan Tanskan ulkoasiainministeriöön, joka toimit- taa muille sopimuspuolille oikeaksi todistetut jäljennökset siitä.
Tämän vakuudeksi allekirjoittaneet ovat siihen valtuutettuina allekirjoittaneet tämän sopimuksen.
Tehty Bergenissä 12 päivänä kesäkuuta 2012 yhtenä kappaleena tanskan, suomen, is- lannin, norjan ja ruotsin kielellä, jotka kaikki tekstit ovat yhtä todistusvoimaiset.
Tanskan hallituksen puolesta
Suomen hallituksen puolesta
Islannin hallituksen puolesta
Norjan hallituksen puolesta
Ruotsin hallituksen puolesta
⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯⎯
JULKAISIJA: OIKEUSMINISTERIÖ XXXXX XXXXX OY / EDITA PUBLISHING OY XXXX 0000-0000 / 1238-2361 (painettu)