Ylemmät Toimihenkilöt YTN
Ylemmät Toimihenkilöt YTN
Toimitusjohtaja sopimusmalli
Toimitusjohtajasopimusmalli
1. Sopimusosapuolet
Yhtiö Oy (y-tunnus)
Osoite
(jäljempänä ”Yhtiö”) sekä
Toimitusjohtajan nimi (henkilötunnus) (jäljempänä ”Toimitusjohtaja”)
2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus
Tällä sopimuksella sovitaan Toimitusjohtajan velvoitteista toimia Yhtiön hyväksi, Xxxxxxxxxxx- tajalle suoritettavasta vastikkeesta sekä muista Yhtiön ja Toimitusjohtajan välisistä keskinäisistä oikeuksista ja velvollisuuksista.
3. Toimenkuvaus
Toimitusjohtaja johtaa ja valvoo Yhtiön liiketoi- mintaa sekä hoitaa Yhtiön juoksevan hallinnon osakeyhtiölain määräysten ja yhdensuuntaisesti Yhtiön hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti.
Toimiin, jotka ovat Yhtiön toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen epätavallisen laajakan-
6. Työaika
Toimitusjohtaja ei kuulu hänen tehtävänsä ja asemansa perusteella työaikalain soveltamisalan piiriin.
Toimitusjohtajan työaika on keskimäärin 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa.
7. Palkkaus
Palkka on euroa kuukaudessa ja se maksetaan kuukausittain kunkin kuukau-
den päivään mennessä Toimitusjohtajan ilmoittamalle pankkitilille.
Toimitusjohtajan palkkaa tarkistetaan vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä vähintään samalla yleiskorotusprosentilla, jota noudatetaan Yhtiön ylempien toimihenkilöiden palkantarkistuksissa.
Edellä mainitun rahapalkan lisäksi Toimitusjoh- tajalla on oikeus seuraaviin luontoisetuihin:
Vapaa autoetu, hankintahinta max.
xxxxxx, Toimitusjohtaja saa ryhtyä vain Yhtiön €
hallituksen tekemän päätöksen perusteella. Yhtiön hallituksen ja Toimitusjohtajan välisestä tehtävänjaosta on tarkemmin sovittu erillisellä liitteellä [liite].
4. Sopimuksen kesto
Tämän sopimuksen mukainen toimi alkaa
.
Sopimussuhde on voimassa toistaiseksi. [Vaihtoehtoisesti: ”Sopimussuhde on voimassa määräajan saakka.”]
5. Työntekopaikka
Toimitusjohtajan pääasiallinen työntekopaikka on .
Auton käyttöetu, hankintahinta max.
€ Puhelinetu
Lounasetu Asuntoetu Muu
8. Bonukset, tulospalkkiot yms. Toimitusjohtajalle maksetaan vuosibonus/tulos- palkkio kuukauden kuluessa siitä, kun Yhtiön tilinpäätös on vahvistettu yhtiökokouksessa.
Bonus/tulospalkkio määräytyy seuraavasti:
[Vaihtoehtoisesti: ”Bonuksen/tulospalkkion määräytymisestä on sovittu erillisellä tämän sopimuksen liitteenä olevalla sopimuksella.”]
3
Toimitusjohtajalle maksetaan tämän sopimuksen päätyttyä sopimuksen päättymissyystä riippu- matta edellä mainitusta vuosibonuksesta/tulos- palkkiosta se osuus, joka vastaa Toimitusjohtajan työskentelyaikaa täysinä kuukausina kyseessä olevan tilivuoden aikana. Vuosibonus/tulospalk- kio maksetaan välittömästi tämän sopimuksen päättymisen jälkeisen tilinpäätöksen vahvistami- sen jälkeen.
Muiden voittopalkkioiden suhteen noudatetaan Yhtiössä voimassaolevia sääntöjä.
9. Optiot
Yhtiön ja Toimitusjohtajan kesken on sovittu optioista seuraavaa:
[Vaihtoehtoisesti: ”Optioiden määräytymisestä on sovittu erillisellä tämän sopimuksen liitteenä olevalla sopimuksella.”]
10. Eläke-etuudet
Yhtiö kustantaa Toimitusjohtajalle työntekijän eläkelain mukaisen eläkkeen lisäksi yksilöllisen lisäeläkevakuutuksen yhtiöstä.
Lisäeläkkeen ehdoista sovitaan erikseen kir- jallisesti eläkevakuutusyhtiön, Yhtiön ja Toi- mitusjohtajan välillä. Johtajasopimussuhteen päättyessä Toimitusjohtaja saa eläkkeestään ns. vapaakirjan. Yhtiöllä ei ole oikeutta peruuttaa eikä lunastaa lisäeläkettä ilman Toimitusjohtajan suostumusta.
Toimisuhteen alkaessa työnantajan suorittama lisäeläkevakuutusmaksu on euroa.
11. Vakuutukset
Normaalin tapaturmavakuutuksen ohella Yhtiö kustantaa Toimitusjohtajalle vapaa-ajan
tapaturmavakuutuksen sekä lisäksi matkavakuu- tuksen. Yhtiö kustantaa Toimitusjohtajalle
euron suuruisen henkivakuu- tuksen vakuutuskirjassa mainittujen ehtojen mukaisesti.
Yhtiö sitoutuu ottamaan ja pitämään voimassa Toimitusjohtajan vastuuvakuutuksen. Vastuu- vakuutus kattaa myös Toimitusjohtajan toimi-
misen Yhtiön määräysvallassa olevien yhtiöiden hallituksissa.
Edellä mainittujen vakuutusten ehdoista sovitaan erikseen kirjallisesti vakuutusyhtiön, Yhtiön ja Toimitusjohtajan välillä.
12. Lomaoikeus
Toimitusjohtajaan sovelletaan vuosilomala- kia, kuitenkin siten, että Toimitusjohtajalla on lomanmääräytymisvuosittain lain mukaisen
loman ohella oikeus viikon ylimääräi- seen palkalliseen lomaan.
Toimitusjohtajan käytettäväksi myönnetään toimisuhteen ensimmäisenä vuotena arkipäivää palkallista kesälomaa ja arkipäivää palkallista talvilomaa.
Toimitusjohtajalle maksetaan lomapalkan yhtey- dessä lomaraha, jonka suuruus on 50 prosenttia loma-ajan rahapalkasta. Lomapalkka ja loma- raha maksetaan kaiken Toimitusjohtajalle kerty- neen sekä tässä sopimuksessa erikseen sovitun loman osalta siinäkin tapauksessa, ettei lomaa voida pitää tämän sopimuksen kestäessä.
Toimitusjohtajalla on oikeus määrätä vuosiloman ajankohta sekä jakaa vuosiloma osiin haluamal- laan tavalla sillä edellytyksellä, että se ei aiheuta tuntuvaa haittaa Yhtiön toiminnalle.
13. Sairausajan palkka
Jos Toimitusjohtaja on sairauden tai tapatur- man vuoksi työkyvytön, on hänellä oikeus saada työkyvyttömyysajalta palkkansa luontoisetuineen sen suuruisena kuin hän työssä ollessaan olisi säännöllisenä työaikana ansainnut. Työkyvyttö- myysajalta maksetaan palkkaa sairaus-/tapatur- makohtaisesti enintään kolmen kuukauden ajan.
Toimitusjohtajalla on oikeus Yhtiön käytännön mukaiseen työterveyshuoltoon. Lisäksi Toimi- tusjohtajalla on oikeus:
14. Perhevapaa
Toimitusjohtajalla on oikeus työsopimuslain 4 luvun mukaisiin perhevapaisiin. Toimitusjohta- jalle maksetaan äitiysvapaan ajalta täysi palkka kolmelta kuukaudelta tai vaihtoehtoisesti isyys- vapaan ajalta täysi palkka yhdeltä kuukaudelta.
4
Toimitusjohtajan alle 10-vuotiaan lapsen tai muun samassa taloudessa pysyvästi asuvan alle 10-vuotiaan lapsen äkillisesti sairastuessa, xxxx- xxxx Toimitusjohtajalle lapsen hoitamiseksi tai lapsen hoidon järjestämiseksi tilapäistä palkal- lista vapaata enintään neljä työpäivää.
15. Matkustaminen
Toimitusjohtajalle suoritetaan matka- ja majoi- tuskustannukset laskun mukaan.
Toimitusjohtajalla on oikeus saada sekä koti- että ulkomaanmatkoilta päivärahat ja kilomet- rikorvaukset, jotka vastaavat verohallituksen päätöksessä vahvistettuja verovapaita enimmäis- määriä.
16. Edustaminen
Toimitusjohtajalla on oikeus saada edustusku- luista täysimääräinen korvaus. Edustuskulujen osalta on sovittu seuraavaa:
17. Salassapitovelvollisuus
Toimitusjohtaja ei saa työssä ollessaan käyttää hyväkseen tai ilmaista muille liike- tai ammat- tisalaisuuksia, jotka Yhtiö tai sen tytäryhtiöt ovat hänelle uskoneet tai jotka hän muutoin on saanut tietoonsa.
Tietoja, jotka Yhtiö on itse julkistanut tai jotka muutoin ovat yleisesti tunnettuja, ei pidetä liike- ja ammattisalaisuuksina.
Selvennykseksi todetaan, ettei edellä mainittu salassapitovelvollisuus estä Toimitusjohtajaa hyödyntämästä omaa koulutustaan, kokemus- taan tai ammattitaitoaan jatkossa eikä mene- mästä tämän sopimuksen päätyttyä toisen työnantajan palvelukseen. Salassapitovelvolli- suus jatkuu kuukautta tämän sopimuk- sen päättymisen jälkeen.
18. Kilpailunrajoitus
Toimitusjohtaja sitoutuu tämän sopimuksen päättymisestä kuukauden ajan pidättäytymään menemästä kilpailijalle töihin, perustamasta kilpailevaa yritystä tai hankki- masta osakkuutta yrityksestä, jota tehtäviensä luonteen ja toimialansa vuoksi voidaan pitää Yhtiön kilpailijana.
Tämän kilpailunrajoituksen tarkoittamana toimi- alana pidetään:
Kilpailunrajoitusta ei sovelleta mikäli sopimus päättyy Yhtiön suorittamaan irtisanomiseen.
Toimitusjohtajan rikkoessa tässä sopimuksessa sovittua kilpailunrajoitusta on Toimitusjohtaja velvollinen korvaamaan kilpailunrajoituksen rikkomisella Yhtiölle aiheuttamansa vahingon, enintään kuitenkin Toimitusjohtajan 6 kuukau- den palkkaa vastaavan määrän.
19. Sivutoimet
Toimitusjohtaja voi jatkaa nykyisissä sivutoimissaan/luottamustehtävissään. [Luettelo tehtävistä].
Uusien sivutoimien/luottamustehtävien pitä- miseen Yhtiön ulkopuolella on saatava Yhtiön hallituksen tai hallituksen puheenjohtajan suostumus.
20. Koulutus
Toimitusjohtajalla on oikeus Yhtiön kustannuk- sella hankkia itselleen tarpeellista täydennys-, jatko- ja uudelleenkoulutusta.
21. Keksinnöt/tekijänoikeus Toimitusjohtajan tekemiin keksintöihin nou- datetaan lakia oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin. Keksinnöstä maksettavasta korva- uksesta sovitaan kulloinkin erikseen.
Tekijänoikeus Toimitusjohtajan työn tulok- sena syntyneisiin tekijänoikeudellisiin teoksiin säilyy Toimitusjohtajalla. Yhtiöllä on käyttöoi- keus mainittuihin teoksiin tämän sopimuksen voimassaolon ajan. Tekijänoikeuden käyttöoi-
keuden luovuttamisesta sopimussuhteen jälkeen sovitaan osapuolten kesken erikseen.
22. Toimitusjohtajasopimuksen päättyminen
Molemmat sopimusosapuolet (Yhtiö ja Toi- mitusjohtaja) ovat oikeutettuja irtisanomaan tämän sopimuksen ilman erityistä perustetta. Irtisanomisaika on tällöin Yhtiön puolelta kuukautta ja Toimitusjohtajan puolelta kuukautta.
5
Toimitusjohtajalla ei ole työntekovelvollisuutta irtisanomisaikana Yhtiön päättäessä tämän sopimuksen.
Tämä sopimus voidaan purkaa vain työsopimus- lain 8 luvun 1 §:n mukaisella purkuperusteella.
23. Erokorvaus
Yhtiön päättäessä tämän sopimuksen maksetaan Toimitusjohtajalle irtisanomisajan palkan lisäksi
kuukauden kokonaispalkkaa vastaava erokorvaus. Tämä rahasumma maksetaan Toimitusjohtajalle viimeistään sopimussuhteen päättyessä, ellei muusta ole osapuolten kesken sovittu.
Toimitusjohtajan kuolemantapauksen yhteydessä maksetaan irtisanomisajan palkka ja/tai erokor- vaus Toimitusjohtajan oikeudenomistajalle.
Toimitusjohtajalla on oikeus siirtää maksupäi- vää ilmoittamalla erokorvauksen maksupäivän muutoksesta Yhtiölle viimeistään päivää ennen sopimuksen päättymistä.
Tämä sopimus kumoaa kaikki osapuolten välillä aikaisemmin mahdollisesti tehdyt sopimukset, jotka koskevat Toimitusjohtajan palvelussuh- detta tai sen ehtoja.
Tätä sopimusta voidaan muuttaa vain kirjallisesti molempien osapuolten allekirjoituksin.
26. Sopimuskappaleet
Tämä sopimus on laadittu kahtena samanlaisena kappaleena, yksi kummallekin osapuolelle.
Päiväys ja allekirjoitukset
Päiväys ja paikkakunta
Yhtiö Oy
24. Erimielisyyksien ratkaiseminen
Tästä sopimuksesta, siihen liittyvistä määrä- yksistä tai sen päättymistä koskevista erimieli-
syyksistä neuvotellaan osapuolien kesken. Viime kädessä erimielisyydet ratkaistaan yleisessä tuomioistuimessa.
25. Muut määräykset
Tämän sopimuksen lakatessa olemasta voimassa on Toimitusjohtajan palautettava Yhtiölle kaikki siltä saamansa omaisuus kuittausta vastaan.
Toimitusjohtajalla on tämän sopimuksen päätty- misen yhteydessä oikeus saada Työsopimuslain 6 luvun 7 §:n mukainen työtodistus. Lisäksi Xxx- mitusjohtajalla on tämän sopimuksen päätty- misen yhteydessä oikeus saada asianmukaisesti täytetty Työttömyyskassojen yhteisjärjestön hyväksymä palkkatodistus.
Siltä osin kuin tässä sopimuksessa ei ole sovittu paremmista ehdoista, noudatetaan
työehtosopimusta.
Toimitusjohtaja
6
Soveltamisohjeet
1. Sopimusosapuolet
TOIMITUSJOHTAJA/TOIMITUSJOHTAJAN XXXXXXXXXXXX-
MUSMALLISSA ovat osapuolina yritys ja toimitusjoh- taja. Toimitusjohtajan toimiessa tehtävässään on oman toimensa ohella toimitusjohtajan sijaisen tehtäviä hoitava muu johtava toimihenkilö nor- maalin työsopimuslain mukaisen työsuhdeturvan suojaama. Tilanne saattaa muuttua, kun toimitus- johtajan sijainen toimii varsinaisen toimitusjohtajan tilalla ja tehtävissä.
Toimitusjohtajan sijainen toimii toimitusjohtajan tilalla toimitusjohtajan ollessa estynyt hoitamaan toimitusjohtajan tehtäviä.
Suositeltavaa onkin, että toimitusjohtajan sijaisen voimassaolevaan työ-/johtajasopimukseen laadi- taan erillinen kirjallinen liite. Liitteessä sovitaan toimitusjohtajan sijaisen oikeuksista ja velvollisuuk- sista, joita sovelletaan silloin, kun ko. henkilö hoitaa toimitusjohtajan tehtäviä.
Muut johtajat
MUUT JOHTAJANIMIKKEELLÄ työskentelevät ovat normaalissa työsuhteessa, joten heihin sovelletaan työsopimuslakia ja muita työlainsäädännön määrä- yksiä. Heidän työsopimuksiinsa ei voida tehokkaasti sisällyttää työlainsäädännön pakottavien määrä- yksien vastaisia pykäliä. (Ks. tämän oppaan kohta Xxxxxxxxxxxxxxxxx)
2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus
TOIMITUSJOHTAJASOPIMUS, JONKA osakeyhtiön hallitus on kokouksessaan hyväksynyt, xxxxx hallitusta jo tästä hyväksymisestä lähtien.
Toimitusjohtajasopimusmallin päällimmäisenä tar- koituksena on antaa toimitusjohtajalle sopimusteitse lainsäädännöllisesti puuttuva työsuhdeturva. Hyvällä sopimuksella voidaan turvata yrityksen ja johtajan edut, sekä välttää riitatilanteita.
Toimitusjohtajasopimus on hyvä kirjata hallituksen pöytäkirjan liitteeksi ja vastaavasti on suositeltavaa ottaa hallituksen kokouksen pöytäkirja toimitusjoh- tajasopimuksen liitteeksi.
3. Toimenkuvaus
ENNEN TOIMITUSJOHTAJASOPIMUKSEN tekemistä osa-
puolten on syytä keskenään selvittää, mitkä ovat toi- mitusjohtajan vastuut, velvollisuudet ja oikeudet. Läh- tökohtana toimitusjohtajan tehtävien osalta on, että toimitusjohtaja johtaa ja valvoo yhtiön liiketoimintaa sekä hoitaa yhtiön juoksevan hallinnon osakeyhtiölain
määräysten mukaisesti ja yhdensuuntaisesti yrityksen hallituksen antamien päälinjojen kanssa. Sopimuk- seen tulisi ottaa liitteeksi tarkempi hallituksen ja toi- mitusjohtajan välinen kirjallinen tehtäväkuvaus, josta käy ilmi muun muassa toimitusjohtajan toimivallan rajat. On järkevää määritellä esimerkiksi millaisissa tapauksissa toimitusjohtajan on hankittava päätöksil- leen hallituksen vahvistus.
Toimitusjohtajan vastuun osalta on muistettava, että osakeyhtiölain 6:17 mukaan toimitusjohtajan on annettava hallitukselle ja sen jäsenelle tiedot, jotka ovat tarpeen hallituksen tehtävien hoitamiseksi.
Osakeyhtiölain mukaisen vahingonkorvausvastuun välttämiseksi on huolehdittava hallituksen pää- tösten pöytäkirjaamisesta tai muusta dokumen- toimisesta päätöksenteon yhteydessä (ns. Business Judgement Rule).
4. Sopimuksen kesto
PÄÄSÄÄNTÖNÄ TOIMITUSJOHTAJASOPIMUKSISSA samoin
kuin työsopimuksissakin on, että sopimus tehdään toistaiseksi voimassaolevaksi. Määräaikaisuudelta ei kuitenkaan vaadita toimitusjohtajan osalta vastaavia edellytyksiä kuin työsuhteisten osalta.
Määräaikainen sopimus sitoo kumpaakin sopi- musosapuolta. Ellei irtisanomismahdollisuudesta ole sovittu, määräaikaista sopimusta ei voida yksipuoli- sesti irtisanoa. Hallituksella on tässäkin tilanteessa osakeyhtiölain nojalla oikeus vapauttaa toimitusjohta- ja tehtävästään palkanmaksuvelvollisuuden kuitenkin jatkuessa määräaikaisuuden loppuun.
Lisäksi sopimuksessa on hyvä mainita, milloin toi- mitusjoht ja ryhtyy toimea hoitamaan.
5. Työntekopaikka
ERITYISESTI VEROTUKSELLISISTA syistä on hyvä määri- tellä toimitusjohtajan työntekopaikka.
6. Työaika
UUDEN TYÖAIKALAIN valmistelun ja vallitsevan oikeus- käytännön mukaan työaikalain ulkopuolelle jäävät toimitusjohtajat ja muut tosiasialliset yrityksen ylimpään johtoon kuuluvat.
Vaikka toimitusjohtajaan ei sovelleta työaikalakia, on asianmukaista sopia toimitusjohtajan keskimää- räinen työaika. Tällöin pystytään määrittämään toi- mitusjohtajan sopimuksen mukaiset velvoitteet ja se, milloin toimitusjohtaja on tavoitettavissa. Määrittä- mällä keskimääräinen työaika voidaan myös arvioida käytettävän työajan ja toimitusjohtajan kuukausittai- sen palkan suhdetta.
7
7. Palkkaus
HENKILÖKOHTAISEEN PALKKAAN vaikuttavia tekijöitä kokemuksen lisäksi ovat muun muassa yrityksen koko, toimialan kannattavuus, kilpailuasema ja toi- mitusjohtajan tehtävän vastuullisuus.
8. Bonukset, tulospalkkiot yms.
TOIMITUSJOHTAJAN PALKITSEMINEN voi perustua
yrityksen tulokseen, toimitusjohtajan henkilökohtai- seen suoriutumiseen tai kumpaankin.
Toimitusjohtajalle usein sovittavaa bonusta, tantieemia tai muuta vastaavaa tulospalkkiolisää ei pidä sekoittaa koko henkilöstölle tai esimerkiksi toimihenkilöille maksettaviin tuotantopalkkioihin ja voitto-osuuksiin, vaan kyseessä voi olla puhdas edellämainittujen palkkioiden lisäksi maksettava henkilökohtainen lisä.
Yleensä toimitusjohtajan bonus pyritään sito- maan kirjanpidolliseen voittoon tai käyttökattee- seen. Oleellista toimitusjohtajan itsensä kannalta on kuitenkin sitoa palkkio helposti määriteltävään ja helposti laskettavissa olevaan suureeseen, jotta vältytään mahdollisilta tulkintaerimielisyyksiltä.
Tärkeää on myös riittävällä täsmällisyydellä määrittää palkkion maksamisajankohta ja erityisesti palkkion maksaminen tilanteessa, jossa toimisuhde päättyy kesken tilikauden.
9. Optiot
TYÖSUHDEOPTIOLLA TARKOITETAAN toimitusjohtaja- suhteeseen perustuvaa oikeutta saada tai hankkia yhteisön osakkeita tai osuuksia ennaltamääriteltyyn, käypää arvoa alempaan hintaan (vaihtovelkakirjalai- na, optiolaina, optio-oikeus tai muu näihin rinnas- tettava sopimus tai sitoumus).
Arvioitaessa optioiden verotuksellista luonnetta edun arvoksi katsotaan osakkeen tai osuuden käypä arvo sillä hetkellä, kun työsuhdeoptiota käyte-
tään vähennettynä verovelvollisen osakkeesta tai osuudesta ja työsuhdeoptiosta yhteensä maksamalla hinnalla. Etu katsotaan sen verovuoden ansiotuloksi, jona työsuhdeoptiota käytetään.
Yleensä optio-oikeus on sidottu työsuhteen (toimisuhteen) jatkumiseen ja toimitusjohtajasuh- teen päättyessä toteutumattomat optio-oikeudet menetetään. Päättämissopimuksissa sovitaan joskus optioedun säilymisestä myös toimi- tai työsuhteen päättymisen jälkeen.
10. Eläke-etuudet
TOIMITUSJOHTAJASOPIMUKSEEN KYTKETÄÄN varsin usein la-
kisääteisen eläkkeen lisäksi ylimääräisiä lisäeläkkeitä, joilla pyritään joko eläkeiän alentamiseen tai eläkkeen
määrän korottamiseen. Lisäeläkkeen kustannukset maksaa työnantaja. Lisäeläke räätälöidään yrityksen ja toimitusjohtajan tarpeita vastaavaksi vakuutusyhti- ön, toimitusjohtajan ja yrityksen välisellä sopimuksel- la. Toimitusjohtajan tulee lisäksi huolehtia siitä, ettei työnantaja voi peruuttaa lisäeläkettä (ns. takaisinos- ton kielto). Tämä voidaan toteuttaa laatimalla tästä peruuttamattomuussopimus työnantajan kanssa.
Yksilöllinen vanhuuseläkevakuutus tarjoaa monia vaihtoehtoja eläkkeelle siirtymisen joustavaksi jär- jestämiseksi: työstä voi luopua kokonaan tai osittain aikaisemmin tai suurentaa eläkettä.
Lisäeläke voidaan sopia maksettavaksi koko eli- niäksi tai vain määrätyksi ajaksi. Vakuutus on sidottu vakuutettuun henkilöön, ja eläke maksetaan vain hänelle. Mikäli vakuutettu kuolee ennen kuin eläkettä aletaan maksaa, ei vakuutuksen perusteella suoriteta eläkettä. Vakuutetun kuoleman varalta lisäeläkeva- kuutukseen kannattaa aina liittää henkivakuutustur- va tai perhe-eläketurva.
On tärkeätä muistaa, että veroteknisistä syistä vakuutuksen ottajaksi kirjataan yritys, mikä käy- tännössä tarkoittaa myös sitä, että yritys varsin pitkälle päättää vakuutuksen käytöstä. Toimitusjoh- tajasopimuksessa tai muulla sopimuksella on syytä nimenomaisesti varmistaa toimitusjohtajan oikeus vapaakirjaan tapauksissa, joissa palvelussuhde päättyy ennen eläkeiän täyttymistä. Vapaakirjalla tarkoitetaan sitä, että toimitusjohtajalla on oikeus saada hyväkseen jo maksetut eläkemaksut jäädes- sään aikanaan eläkkeelle, vaikka toimitusjohtaja- suhde olisikin jo päättynyt ennen eläkeikää.
Jos lisäeläkkeen on ottanut yritys, toimitusjohta- jan saama eläketulo vähennetään hänelle tulevas- ta työttömyyspäivärahasta. Jos lisäeläkkeen on ottanut toimitusjohtaja itse, eläketulo ei vähennä työttömyyskorvausta. Lisäeläkkeen alkamista voi usein kuitenkin siirtää esim. alkamaan työttömyys- kauden jälkeen.
Lait ja niiden tulkinnat voivat muuttua, joten eläkettä otettaessa ja eläkkeelle jäämistä suunnitel- taessa on syytä huomioida myös muu lainsäädäntö, erityisesti työttömyysturvalaki.
11. Vakuutukset
TOIMITUSJOHTAJASOPIMUKSISSA SOVITAAN yleensä
vapaa-ajan tapaturmavakuutuksesta ja matkavakuu- tuksesta. Usein yksilöllisen eläkevakuutuksen lisäksi sovitaan myös yksilöllisestä henkivakuutuksesta.
Toimitusjohtaja on yrityksessä avainhenkilö. Yri- tykselle saattaa aiheutua huomattavia taloudellisia vahinkoja, jos avainhenkilö sairastumisen tai jonkin muun syyn vuoksi ei pysty työtään tekemään. Osana
8
yritysten riskienhallintaa yritykset voivat ottaa erilaisia vakuutuksia.
Sekä toimitusjohtajan että myös yhtiön vahingon- korvausvastuun kannalta on oleellista, että yhtiöllä on toimitusjohtajan toiminnan kattava vastuuvakuu- tus. Tällä turvataan toimitusjohtajan henkilökohtai- sen aseman lisäksi yhtiön toiminnan jatkuminen.
12. Lomaoikeus
VALLITSEVAN KÄYTÄNNÖN mukaan vuosilomalakia ei sovelleta toimitusjohtajaan. Sopimukseen on siten syytä kirjata maininta vuosilomalain noudatta- misesta. Pelkkä vuosiloman määrän sopiminen
ei turvaa toimitusjohtajan oikeutta esimerkiksi lomakorvaukseen pitämättömistä lomapäivistä toimisuhteen päättyessä.
Mikäli sopimukseen kirjataan ”vuosiloma määräy- tyy vuosilomalain mukaan”, ei sopimus vielä välttä- mättä turvaa esimerkiksi oikeutta lomakorvaukseen.
Toimitusjohtajasopimusmalli
Vuosilomalain soveltamisen lisäksi on mainittava vuosilomalain ylittävät lomaetuudet. Usein sovitaan esimerkiksi, että toimitusjohtajalla on vuosittain oikeus viikon ylimääräiseen lomaan. Tämä perustuu yleensä toimitusjohtajan suureen työmäärään ja työn sitovuuteen.
Vuosilomalakia sovellettaessa on lain mukainen pisin vuosiloma 30 arkipäivää, joista 24 arkipäivän pituinen loma annetaan kesälomakautena 2.5.–30.9. välisenä aikana. Loput 6 arkipäivää annetaan lomana 1.10.–30.4. välisenä aikana ns. talvilomana. Taval- lisimmin sovitaan täydestä palkallisesta lomasta jo ensimmäisenä vuonna, eli toimitusjohtajalle annetaan vuosilomalaissa määriteltyä paremmat lomaedut.
Lomaraha
SOPIMUKSEEN ON myös kirjattava määräys lomarahan maksamisesta. Lomaraha ja lomaltapaluuraha eivät ole lakisääteisiä, vaan ne perustuvat tavallisimmin työehtosopimusten määräyksiin. Sopimusmallissa käytetään käsitettä lomaraha, mikä merkitsee sitä, että se maksetaan vuosiloma-ajan palkan yhteydessä ennen loman tai sen osan alkamista. Xxxxxxxxx ei yleensä makseta toimisuhteen päättyessä suoritet- tavasta lomakorvauksesta, joten lomarahasta loma- korvauksen yhteydessä on sovittava erikseen.
13. Sairausajan palkka
TOIMITUSJOHTAJALLA EI ole oikeutta työsopimuslain mukaiseen 1 + 9 päivän mittaiseen sairausajan palk- kaan tai työehtosopimuksessa sovittuun pidempään sairausajan palkkaan, joten sairausajan palkallisuu- desta on sovittava erikseen. Toimitusjohtajan osalta voidaan sopia esimerkiksi kiinteästä 3–6 kuukauden
sairausajan palkkaoikeudesta. Mikäli toimitusjohtaja- sopimuksessa ei ole sovittu mitään sairausajan palkal- lisuudesta, ei toimitusjohtajalla ole edellä mainittua etuutta. Kun yritys maksaa sairausajalta sairauspäivä- rahaa suuremman palkan, yritys saa sairausvakuutus- lain mukaiset päivärahat, ellei toisin sovita.
14. Perhevapaa
TOIMITUSJOHTAJALLA EI ole ilman erillistä sopimista oi- keutta työsopimuslain mukaisiin perhevapaisiin, kuten äitiys- tai isyysvapaisiin tai tilapäisiin hoitovapaisiin.
Sopimusmalliin on kirjattu määräys työsopimus- lain 4 luvun soveltamisesta. Työsopimuslain 4 luvussa säädetään äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhem- painvapaasta, hoitovapaasta, osittaisesta hoito- vapaasta, tilapäisestä hoitovapaasta, poissaolosta pakottavista perhesyistä ja poissaolosta perheenjäse- nen tai muun läheisen hoitamiseksi. Xxxxxx ei säädetä vain mahdollisuudesta tällaisten vapaiden pitämiseen vaan myös menettelystä tämän luvun poissaolojen yhteydessä. Myös nämä määräykset sitovat sopi- muskirjauksen mukaan toimitusjohtajaa. Esimerkiksi äitiys-, isyys-, vanhempain- ja hoitovapaasta on ilmoitettava työnantajalle viimeistään kaksi kuukautta ennen vapaan aiottua alkamista. Mikäli halutaan, että toimitusjohtajalla on oikeus palkkaan perhevapaan tai sen osan ajalta, tulee tämä kirjata sopimukseen.
15. Matkustaminen
KILOMETRIKORVAUKSET JA päivärahat ovat toimitusjohta- jan ja yhtiön välisiä sopimuksenvaraisia asioita eikä niiden maksaminen perustu lakiin. Verohallituksen päätöksessä määritellään vuosittain vain päivärahojen ja kilometrikorvausten verovapaat enimmäismäärät. Käytännössä sovitaan lähes poikkeuksetta, että yritys maksaa kilometrikorvaukset ja päivärahat verohalli- tuksen ohjeissa mainittujen verottomien enimmäis- määrien mukaisina.
Jos toimitusjohtajan tehtävä edellyttää normaalia laajempaa matkustamista, toimitusjohtajan on syytä harkita, miten vapaa-aikana tapahtuva matkustami- nen tulee sopimuksessa huomioitua ja miten asiasta itselle aiheutuva ylimääräinen rasitus on mahdollista tasapainottaa.
16. Edustaminen
SOPIMUSMALLIN MUKAAN toimitusjohtajalla on oikeus korvaukseen maksamistaan edustuskuluista. Epäsel- vyyksien välttämiseksi on suositeltavaa sopia yhdes- sä hallituksen kanssa esimerkiksi tietyn suuruinen edustusbudjetti.
9
17. Salassapitovelvollisuus
SALASSAPITOVELVOITTEEN ALAINEN tieto on määriteltävä mahdollisimman tarkasti tai ainakin on määriteltävä, mikä ei kuulu salassapitovelvoitteen piiriin. Salassapi- tovelvollisuutta ei voida ulottaa koskemaan toimitus- johtajan ammattitaitoa tai kokemusta. Salassapitovel- vollisuuden kesto tulee myös määrittää, suositeltava aika on maksimissaan kaksi vuotta toimisuhteen päättymisen jälkeen.
Vertailun vuoksi voidaan todeta, että työsopi- muslain 3 luvun 4 §:n mukainen salassapitovelvol- lisuus koskee vain työsuhteen voimassaoloaikaa. Työsopimuslain mukaan työntekijä ei saa työso- pimuksen voimassaolon aikana ilmaista muille eikä itse käyttää hyödykseen työnantajan liike- tai
ammattisalaisuuksia. Liike- tai ammattisalaisuuden ilmaisemisesta ja väärinkäyttämisestä on säädetty rangaistus rikoslaissa.
Toimitusjohtajasopimusmalli
Toimitusjohtajasopimuksella halutaan usein varmistaa liikesalaisuuksien salassapito myös toi- mitusjohtajan osalta, vaikka työsopimuslaki ei tätä sidokkaan. Liikesalaisuuskielto on kuitenkin syytä myös toimitusjohtajasopimuksen osalta rajoittaa sopimussuhteen kestoon eikä siten ole suositeltavaa tarpeettomasti sitouttaa tai sitoutua salassapitovel- voitteeseen ainakaan pitkäksi aikaa sopimussuhteen päättymisen jälkeen. Kohtuullinen aika voi vaihdella 6 – 24 kuukauden välillä.
Salassapitovelvollisuus voidaan kirjata toimitusjoh- tajasopimukseen esimerkiksi työsopimuslain 3 luvun 4
§:n mukaisesti. Salassapitovelvollisuuden rikkomisen seuraamuksena voi olla vahingonkorvaus tai erikseen sovittu sopimussakko. Sopimussakkoon tulee suhtau- tua äärimmäisen varauksellisesti, sillä sopimussakko ei edellytä aiheutunutta vahinkoa, vaan maksuvel- voite syntyy jo pelkästä sopimusrikkomuksesta.
Korvausvastuun osalta on tärkeää sopia kohtuullisesta korvauksen/sakon enimmäismäärästä.
Eräitä erityiskysymyksiä
LIIKESALAISUUDEN ILMAISEMINEN voi olla rangaistava teko sopimattomasta menettelystä elinkeinotoi- minnassa annetun lain mukaan. Menettely voi tulla rangaistavaksi myös rikoslain mukaan.
Yrityssalaisuuden rikkominen
RIKOSLAIN 30 luvussa säännellään yrityssalaisuuden rikkomisesta toimisuhteen aikana. Sen mukaan toi- mitusjohtaja voidaan tuomita sakkoon tai enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen, jos hän hankkiak- seen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä tai toista vahingoittaakseen oikeudettomasti ilmaisee toiselle kuuluvan yrityssalaisuuden tai käyttää
hyväkseen sitä. Vaikka nämä säädökset koskevat lähtökohtaisesti toimisuhteen voimassaoloaikaa, toimitusjohtajan on syytä olla varovainen perustaes- saan kilpailevaa yritystä tai siirtyessään kilpailijan palvelukseen. Toimitusjohtajan on syytä varoa, että hän ei tee kilpailevia tekoja, kuten markkinointia, asiakkaiden hankintaa tai muuta työtä ollessaan vielä toimitusjohtajasopimussuhteessa. Rikoslain 30 luvun 5 §:n mukaan yrityssalaisuuden rikkomisen kriminalisointi on voimassa kaksi vuotta toimisuh- teen päättymisestä. Yrityssalaisuuden rikkomisen yritys on rangaistavaa.
18. Kilpailunrajoitus
YHTIÖLLÄ VOI olla intressiä kieltää kilpaileva toiminta myös toimitusjohtajasopimuksen päätyttyä. Kiellon ei tule kuitenkaan kohtuuttomasti (ajallisesti/ sisäl- löllisesti tai alueellisesti) rajoittaa toimitusjohtajan toimintavapautta. Kilpailukiellon sisältö tulee aina määritellä mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Siitä on syytä selvitä mitä kilpailevalla toiminnalla tarkoi- tetaan, kuka on kilpailija, maantieteelliset rajaukset. Kilpailukieltolauseketta voitaneen pitää kohtuullise- na kun sopimus täyttää seuraavat edellytykset:
• kilpaileva toiminta/ kilpailijat on tarkasti määritelty
• se ei ole voimassa jos toimitusjohtajuus päättyy yhtiöstä johtuvasta syystä
• voimassaoloajalta maksetaan toimitusjohtajalle riittävä korvaus (korvaussummana voidaan ajatella esim. sidottuisuuden kestoaika kerrottuna kuukausipalkalla);
• voimassaoloaika ei ole kohtuuttoman pitkä, suo- sitellaan, että enimmäispituus on työsopimuslain mukaisesti 6–12 kuukautta työnteon päättymisen jälkeen.
KILPAILU- JA rekrytointikiellon sekä salassapitoehdon yhteydessä sovitaan usein sopimussakosta, mikäli toimitusjohtaja rikkoo kilpailu- tai rekrytointikiel- toa tai salassapitoehtoa. Sopimussakon vaatiminen ei edellytä, että yhtiö pystyy osoittamaan vahingon määrän. Suositeltavampaa onkin, että osapuolet so- pivat vahingonkorvausvelvollisuudesta vahingonkor- vauslain mukaan, jolloin vahinko tulee korvattavaksi aiheutetun vahingon mukaan ja yhtiö joutuu osoit- tamaan ensin vahingon aiheutumisen. Vahingonkor- vausvastuun osalta on suositeltavaa sopia vahingon- korvausvastuun ylärajasta.
10
Mikäli osapuolet sopivat sopimussakosta, tulee sopimuksessa sopia, että tämä sopimussakon määrä on korvauksen yläraja eikä yhtiö näin ollen voi enää vaatia lisäksi korvausta vahingonkorvauslain nojalla. Mikäli sopimussakosta ei ole sovittu, sovelletaan vahingonkorvauslakia (VahL).
Mikäli toimitusjohtajan palkka koostuu myös muuttuvasta palkanosasta (esimerkiksi bonuksista tai muista tulospalkkioista), on sopimussakko suosi- teltavaa sitoa kiinteään kuukausipalkkaan.
On syytä muistaa, että sopimussuhde yhtiöön on voimassa vielä irtisanomisaikana, vaikka jostain
syystä työntekovelvoitetta ei enää olisikaan. Samoin vuosiloman aikana sopimussuhde ja sen myötä edellä mainittua kilpailua rajoittavat säännöt ovat lähtökohtaisesti voimassa.
Kilpailukiellon ja salassapitoehdon osalta on suositeltavaa tutustua YTN:n lakiryhmän laatimaan oppaaseen ”Työsuhteeseen liittyvät kilpailunrajoi- tukset ja salassapito”.
19. Sivutoimet
SIVUTOIMEN PITÄMISEEN saatu lupa tai lupa nykyisiin sivu- tai luottamustoimiin on syytä kirjata toimitus- johtajasopimukseen ja hallituksen pöytäkirjaan.
20. Koulutus
TOIMITUSJOHTAJASOPIMUKSESSA VOIDAAN sopia yhtiön
järjestämästä koulutuksesta sekä siitä, missä määrin toimitusjohtajalla on oikeus osallistua yrityksen ulkopuoliseen koulutukseen yhtiön kustannuksella ja täydellä palkalla.
Mikäli toimitusjohtaja haluaa osallistua tavan- omaista laajempaan koulutukseen, on asiasta hyvä sopia kirjallisesti hallituksen kanssa ennen koulutusta.
21. Työsuhdekeksinnöt/tekijänoikeus
TOIMITUSJOHTAJAN ON oikeuskirjallisuudessa ja työsuhdekeksintölautakunnan lausunnoissa katsottu lähtökohtaisesti kuuluvan työsuhdekeksintölain piiriin (muun muassa työsuhdekeksintölautakun- nan lausunnot 1/2001 ja 5/1996). Koska työsuhde- keksintölautakunnan lausunnoissa on todettu lain soveltamisalan laajuuden määräytyvän muun muassa toimitusjohtajan tehtävien, valtuuksien, omistuksen määrän ja määräysvallan perusteella, on ongelmien välttämiseksi toimitusjohtajasopimuksessa syytä mainita työsuhdekeksintölain soveltamisesta. (Ks. myös lausunnot 5/1998 ja 2/2007.)
Mikäli toimitusjohtaja luo yhtiön palveluksessa ollessaan keksinnön, joka on patentoitavissa, syntyy yhtiölle useimmissa tapauksissa oikeus keksintöön.
Laki oikeudesta työntekijän tekemiin keksintöihin määrittelee, mitkä oikeudet yhtiö voi kulloinkin ottaa keksintöön.
Toimitusjohtajan tulee ilmoittaa työsuhdekek- sinnöstä kirjallisesti yhtiölle ja samalla antaa sen sisällöstä sellainen tieto, että yhtiö voi ymmärtää keksinnön. Mikäli yhtiö haluaa oikeudet keksintöön, sen tulee ilmoittaa asiasta toimitusjohtajalle nel- jän kuukauden kuluessa siitä, kun keksijä on tehnyt
ilmoituksen keksinnöstä. Mikäli yhtiö ottaa oikeuden toimitusjohtajan laatimaan keksintöön, on toimitus- johtajalla oikeus saada yhtiöltä kohtuullinen korvaus tekemästään keksinnöstä. Mikäli syntyy erimielisyyttä siitä, kuuluuko keksintö työsuhdekeksintöjen piiriin tai mikä on keksinnön arvo, voivat osapuolet pyytää lausunnon työsuhdekeksintölautakunnalta tai saattaa asian tuomioistuimen ratkaistavaksi.
Toimitusjohtajasopimuksessa voidaan täsmen- tää myös keksinnöstä maksettavan korvauksen perusteet. Kun työsuhdekeksintö on tehty tai sitä ollaan tekemässä, on syytä tarkoin laista selvittää, miten ja koska yrityksen on ilmoitettava keksijälle keksinnön käyttöönottamisesta, kuinka korvauksen
maksaminen on syytä järjestää ja kuinka patenttiasiat hoidetaan.
Jos yhtiössä on keksintöohjesääntö, sopimuksessa on syytä sopia työsuhdekeksintölain lisäksi yhtiön ohjesäännön soveltamisesta.
Tekijänoikeus
TEKIJÄNOIKEUS SYNTYY aina alunperin sille, joka luo teoksen. Työnantaja saa lähtökohtaisesti työntekijän- sä luomaan teokseen normaalin toimintansa edellyt- tämän käyttöoikeuden. Tapauskohtaisesti joudutaan arvioimaan, voidaanko tekijänoikeuksien laajemmin katsoa siirtyneen työnantajalle. Arvioinnissa kiinnite- tään huomiota työsuhteen tarkoitukseen ja työtehtä- vien sisältöön, teoksen tavanomaiseen käyttötapaan työnantajan toimialalla ja alan yleiseen käytäntöön.
Työsuhdetekijänoikeudellisten säännösten ja oikeusperiaatteiden soveltamisedellytyksenä on, että teokset on tehty työsuhteessa. Säännöksiä ei läh- tökohtaisesti sovelleta toimitusjohtajaan, joka ei ole työsuhteessa. Silloin toimitusjohtajalle jää tekemiinsä teoksiin kaikki tekijänoikeudet ja myös teoksen käyt- töoikeudet. Tältä osin käytäntö poikkeaa esimerkiksi työsuhdekeksintölaissa olevasta työsuhteen mää- rittelystä. Mikäli tietyn teoksen tekeminen nimen- omaisesti kuuluu toimitusjohtajan toimenkuvaan,
voi työsuhdetekijänoikeuksia koskevien säännösten soveltaminen tulla kyseeseen (ks. KKO 1996:43).
Toimitusjohtajasopimusmalli
11
22. Toimitusjohtajasopimuksen päättyminen
Toimitusjohtajasopimuksen irtisanominen
KOSKA TYÖSOPIMUSLAKIA (TSL) ei sovelleta osakeyhti- ön toimitusjohtajaan, yritys ei tarvitse työsopimus- lain mukaisia perusteita toimitusjohtajan irtisa- nomiseen. Sopimukseen voidaan kuitenkin kirjata myös yhtiötä sitova irtisanomisperuste, esimerkiksi ”Sopimuksen irtisanomiseen tulee olla työsopimus- lain tarkoittama erityisen painava syy” tai ”Yrityksen toimintaolosuhteissa tai omistuspohjassa tapahtuva olennainen muutos” tai ”Yrityksen toiminnan olen- nainen väheneminen tai loppuminen kokonaan”.
Toimitusjohtajasopimusmalli
Irtisanomisajan pituudesta on mahdollista sopia vapaasti. Sopimusmallissa on irtisanomisajat jätetty osapuolten sovittaviksi. Yleistä on, että irtisano- misajat poikkeavat toisistaan sen mukaan, toteuttaa- ko irtisanomisen yritys vai toimitusjohtaja. Tavallista on, että yrityksen irtisanoessa toimitusjohtajan kans- sa solmitun sopimuksen, irtisanomisaika on kuusi kuukautta, kun taas toimitusjohtajan irtisanoutuessa irtisanomisaika on kolme kuukautta.
Toimitusjohtajasopimuksen purkaminen
SOPIMUSRIKKOMUS VOI joissain tilanteissa synnyttää sopimuksen purkuoikeuden (vrt. TSL 8:1 §). Näitä tilanteita arvioidaan normaalien sopimusoikeudellis- ten periaatteiden mukaan ja ne ovat poikkeustilan- teita. On kuitenkin mahdollista sopia, että jos yritys syyllistyy olennaiseen sopimusrikkomukseen, tulee suorittaa erokorvaus silti suorittaa toimitusjohtajalle.
Muut tilanteet
TOIMITUSJOHTAJASOPIMUS VOIDAAN tehdä myös mää-
räaikaisena. Määräaikainen toimitusjohtajasopimus on irtisanottavissa kesken sopimuskauden vain, jos irtisanomismahdollisuudesta on erikseen sovittu. Jos toinen osapuoli oleellisesti rikkoo toimitusjohtajaso- pimusta, myös määräaikainen toimitusjohtajasopi- mus on purettavissa normaalien sopimusoikeudellis- ten periaatteiden mukaisesti.
Jos yritys asetetaan konkurssiin, konkurssin aikana sopijapuoleksi tulee yrityksen sijaan konkurssipesä, jonka tehtävänä on mm. maksaa palkat konkurssin ajalta. Tällöin toimitusjohtajan yhtiöoikeudellinen asema lakkaa ja myös hänen sopimussuhteensa päät- tyy automaattisesti ilman irtisanomisaikaa.
Vakuutusoikeus on kuitenkin omassa ratkaisukäy- tännössään katsonut, että toimitusjohtajalla ei ole oikeutta työttömyysetuuksiin johtajasopimuksessa sovitulta irtisanomisajalta, vaikka hän ei saisikaan palkka tai vastaavaa korvausta kyseiseltä ajalta.
Kun toimitusjohtaja siirtyy eläkkeelle, lakkaa sopi- mus olemasta voimassa. Jos toimitusjohtaja kuolee, päättyy sopimus samalla hetkellä.
Toimitusjohtajasopimuksessa on kuitenkin voitu sopia yhtiön velvoitteista toimitusjohtajan kuoleman- tapauksessa, kuten irtisanomisajan palkan maksami- sesta toimitusjohtajan oikeudenomistajille.
23. Erokorvaus
PÄÄSÄÄNTÖISESTI TOIMITUSJOHTAJASOPIMUKSISSA
sovitaan, että yritys sitoutuu maksamaan toimitus- johtajalle tietyn rahamäärän suuruisen erokorvauk- sen irtisanomisajan palkan lisäksi siitä, että se saa sopimuksen päättymään. Erokorvauksen suuruu- desta on mahdollista sopia vapaasti. Käytännössä se on vaihdellut kuuden kuukauden palkasta kolmen vuoden palkkaa vastaavaan korvaukseen.
Mikäli toimitusjohtajan palkka sisältää muuttu- via palkanosia ja erokorvauksen osalta viitataan toimitusjohtajan sopimussuhteen aikana saamaan palkkaan, on syytä sopia, että muuttuvat palkan- osat huomioidaan erokorvausta määriteltäessä. On suositeltavaa tutustua myös korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2006:42, jossa työsuhdeoptioista saatu tulo huomioitiin palkkana määrättäessä kor- vausta työsopimuksen työsuhteen perusteettomasta päättämisestä.
Sopimukseen voidaan kirjata, että toimitusjoh- tajan kuollessa yritys maksaa oikeudenomistajille irtisanomisajan palkkaa vastaavan määrän, jolloin on myös otettava huomioon mahdolliset luontoisedut, tantieemit jne. Jos lisäksi toimitusjohtajalta jää leski ja/tai alaikäisiä lapsia, voi yritys sopimuksella sitou- tua maksamaan näille irtisanomisajan palkan lisäksi esimerkiksi erokorvausta vastaavan määrän.
Verotussyistä toimitusjohtajalle saattaa olla tarpeellista / edullista siirtää korvauksen maksami- nen seuraavalle verovuodelle, joten tähän on hyvä varautua sopimuksessa.
Vaikutukset työttömyysturvaan
ENNEN TOIMITUSJOHTAJASOPIMUKSEN irtisanomista on syytä selvittää työttömyysturva. Mikäli toimitusjohtaja itse irtisanoo sopimuksen ilman pätevää syytä tai
on menettelyllään aiheuttanut toimitusjohtajaso- pimuksen päättymisen, voidaan toimitusjohtajalle asettaa kolmen kuukauden karenssi ennen kuin hän on päivärahaan oikeutettu. Edellä mainitun takia toimitusjohtajasopimuksessa tulee aina sopia vähin- tään kolmen kuukauden erokorvauksesta. Tulkinnat voivat vaihdella riippuen työ- ja elinkeinotoimistosta ja jokaisen tapauksen yksityiskohdista.
Työttömyysturvalain mukaan toimitusjohtajalla ei
12
ole oikeutta työttömyyspäivärahaan siltä ajalta, jolta hän saa erokorvausta.
On kuitenkin tärkeää ilmoittautua työ- ja elinkei- notoimistoon heti toimisuhteen päättyessä (ensim- mäisenä työttömyyspäivänä) työttömyyspäivärahan varmistamiseksi.
24. Erimielisyyksien ratkaiseminen ERIMIELISYYDET ON pyrittävä ensisijaisesti ratkaisemaan toimitusjohtajan ja yrityksen välisin neuvotteluin.
Oman liittosi lakimiehet auttavat neuvotteluissa.
Jos riita ei ratkea neuvotteluissa, toimitusjohtaja voi saattaa asian tuomioistuimen käsiteltäväksi.
Tällöin jäsenen käytettävissä on useimmiten liiton oikeusturvavakuutus. Oikeudenkäyntiprosessia ei kuitenkaan tule käynnistää ennen liiton lakimiehen kanssa käytyjä neuvotteluja.
Toimitusjohtajan kannalta järkevintä on sopia, että mahdolliset erimielisyydet toimitusjohtajasopimuk- sen tulkinnasta tai päättämisestä ratkaistaan nor- maalissa alioikeusmenettelyssä eli käräjäoikeudessa.
Toimitusjohtajasopimusmalli
Jos kuitenkin päädytään siihen, että erimielisyydet
ratkaistaan välimiesmenettelyssä, tulee sopia yksi- miehisestä välimiesmenettelystä sekä siitä, että yhtiö maksaa välimiesmenettelystä aiheutuvat kulut. Liitto- jen oikeusturvavakuutukset eivät pääsääntöisesti kata välimiehen kuluja, jotka voivat olla merkittävät.
Välimiesmenettelystä sopimisen yhteydessä on syytä muistaa se, että välitystuomiosta ei ole valitusoikeutta.
25. Muut määräykset
SOPIMUKSEN ”MUUT määräykset” –kohdassa on käy- tännön menettelynormeja, joita ei lähtökohtaisesti suositella muutettaviksi.
Mikäli toimitusjohtajaan sovelletaan jonkin työeh- tosopimuksen ehtoja, tulee työehtosopimuksen nimi kirjata toimitusjohtajasopimukseen.
26. Sopimuskappaleet
TOIMITUSJOHTAJASOPIMUKSESSA TULISI olla maininta
sen tekopaikasta ja päivämäärästä sekä osapuolten allekirjoitukset. Molemmille osapuolille on syytä tehdä omat kappaleet.
13