Kohti kestävää kulttuuriperintötyötä

Taustaselvitys

Faron yleissopimuksen voimaansaattamiseksi Suomessa

Toim. Xxxx Xxxxxxx, Xxxxx Xxxxxxx, Xxxxxxxx Xxxxxxx ja Xxxxx Xxxxxx

F

xxxx sopimuksena tunnettu Euroopan neuvoston puiteyleissopimus korostaa kulttuuriperintöä yh- teisenä ja arvokkaana voimavarana. Sopimuksen mukaan jokaisella on yksin ja yhdessä muiden kanssa oikeus hyötyä kulttuuriperinnöstä ja osallistua sen

rikastuttamiseen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö antoi sopimuksen voimaansaattamista edeltävän taustaselvitystyön Mu- seovirastolle, joka toteutti sen yhteistyössä Suomen Kotiseutuliiton kanssa 2014. Selvityksessä kartoitettiin kulttuuriperintötyön kehittämistarpeita, joilla voidaan edistää Faron yleissopimuksen tavoitteiden toteutu- mista Suomessa. Selvitystyössä tavoiteltiin laajaa kan- salaisten osallistumista.

Raportti kannustaa arvokeskusteluun kulttuuri- perinnön yhteiskunnallisesta merkityksestä ja kult- tuuriperintötyön kehittämisen suunnista. Rapor- tissa esitetään suosituksia toimintatavoista, jotka tu- kevat Faron yleissopimuksen viitoittamaa kestävää kulttuuriperintötyötä.

Kohti kestävää kulttuuriperintötyötä

Taustaselvitys Faron yleissopimuksen voimaansaattamiseksi Suomessa

Toimittaneet

Xxxx Xxxxxxx, Xxxxx Xxxxxxx, Xxxxxxxx Xxxxxxx ja Xxxxx Xxxxxx

Julkaisija: Museovirasto

Ulkoasu: Xxxxx Xxxxxx, Tekstihuoltamo (xxx.xxxxxxxxxxxxxx.xxx) Painopaikka: Multiprint Oy, Vantaa

ISBN 978-951-616-260-0

Sisällys

Tiivistelmä – Sammandrag – Abstract 4–9

Esipuhe 10

1. Johdanto 14

2. Xxxxx yleissopimuksen sisältö ja tavoitteet 18

Kulttuuriperintö ja kulttuuriperintöyhteisöt 19

Kulttuuriperintö yksilön, yhteisöjen ja yhteiskunnan voimavarana 20

Ratifiointitilanne Euroopan neuvoston jäsenmaissa 23

Euroopan neuvoston Faron yleissopimuksen toteutusmallit 23

3. Xxxxx, kysy, kuuntele – avoin valmistelu 24

Hankkeen tavoitteet 25

Hankkeen päävaiheet 25

Verkkokysely – Kaikkien yhteinen kulttuuriperintö 26

Keskustelutilaisuudet 27

4. Kulttuuriperintötyön kehittäminen 30

Kulttuuriperintö yksilöiden ja yhteisöjen arjessa 31

Kulttuuriperintö kestävän kehityksen voimavarana 41

Avoin, reilu ja palveleva kulttuuriperintöhallinto 45

5. Suositukset 60

Lähteet 67

Kuvat 68

Liite 1: Faron yleissopimus suomeksi 69

Liite 2: Farokonventionen på svenska 80

Liite 3: Faro Free Applications 91

Liite 4: Kaikkien yhteinen kulttuuriperintö -verkkokysely 92

Liite 5: Taustaselvityshankkeen osallistujat ja yhteistyötahot 94

Liite 6: Kulttuuri- ja luonnonperintöä koskevia kansainvälisiä sopimuksia 97

Y

Tiivistelmä

leissopimus kulttuuriperinnön yhteiskunnallisesta merkityksestä avattiin Euroopan neuvoston jäsen- maiden allekirjoitettavaksi 27.10.2005 Farossa, Por- tugalissa. Faron yleissopimuksena tunnettu sopimus ko- rostaa aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöä yhtei- senä ja arvokkaana pääomana. Sopimus syntyi Euroopan neuvoston ministerikomitean halusta luoda viitekehys, joka osoittaisi, millaisia taloudellisia, sosiaalisia ja kult- tuurisia mahdollisuuksia ja voimavaroja kulttuuriperintö tarjoaa. Sopimuksen avulla halutaan varmistaa kulttuurin ja kulttuuriperinnön pysyminen kestävän kehityksen kes- kiössä. Xxxxx yleissopimuksen taustalla on ihmisoikeuk- sien yleismaailmallinen julistus, jossa sivistykselliset oi-

keudet sisältävät oikeuden kulttuuriperintöön.

Opetus- ja kulttuuriministeriö antoi voimaansaatta- mista edeltävän taustaselvitystyön Museovirastolle, joka yhteistyössä Suomen Kotiseutuliiton kanssa toteutti taus- taselvityksen vuoden 2014 aikana. Taustaselvityksen tar- koituksena oli kartoittaa kulttuuriperintötyön kehitys- haasteita ja jäsentää kansalaisten toiveita ja sidosryhmien näkemyksiä käytäntöjen kehittämiseksi Faron yleissopi- muksen tavoitteiden mukaisiksi. Sopimuksen voimaan- saattamisen valmistelut sisältyvät myös kansallisen kult- tuuriympäristöstrategian toimeenpanovaiheeseen.

Tämän taustaraportin tarkoituksena on kannustaa arvokeskusteluun kulttuuriperinnön yhteiskunnallisesta

merkityksestä ja kulttuuriperintötyön kehittämisen suun- nista. Hankkeen aktiivisella ja vuorovaikutteisella vies- tinnällä mahdollistettiin laaja osallistuminen sekä nos- tettiin kulttuuriperinnön näkyvyyttä ja painoarvoa yhteiskuntapolitiikassa.

Taustaselvityshanke suosittelee, että Suomen edus- kunta hyväksyy Faron yleissopimuksen hallituksen esityk- sestä vuonna 2015. Faron yleissopimuksen voimaansaatta- minen Suomessa vahvistaisi kansalaisten mahdollisuuksia osallistua kulttuuriperintötyöhön. Kulttuuriperinnön tun- teminen ja arvostaminen lujittaa identiteettiä sekä lisää kulttuurien välistä vuorovaikutusta. Voimaansaattamisen pitkäaikaisvaikutuksiin kuuluu kestävä kulttuuriperin- tötyö, jonka ytimessä ovat kulttuuriperinnöstään huoleh- tivat yksilöt ja yhteisöt.

Tässä selvityksessä esitetään johtopäätöksiä sopimuk- seen liittymisen seurauksista sekä suosituksia toimintata- voista, jotka tukevat kestävää kulttuuriperintötyötä. Visio 2020 asettaa yhteiseksi tavoitteeksi entistä reilumman ja osallistavamman kulttuuriperintötyön, joka kannustaa ja tukee kansalaisia hyödyntämään monialaista kulttuuripe- rintöämme sekä ymmärtämään yhteisen vastuun sen jat- kuvuudesta tuleville sukupolville. Tämä edellyttää kult- tuuriperintöhallinnon toiminnan ja rakenteiden kehittä- mistä nykyistä avoimemmiksi ja mahdollistavammiksi.

Sammandrag

E

uroparådets ramkonvention om kulturarvets värde för samhället lades fram för godkännande av med- lemsländerna i Europarådet 27.10.2005 i Faro, Por- tugal. Ramkonventionen som är känd under namnet Fa- rokonventionen fäster vikt vid att det materiella och im- materiella kulturarvet ska betraktas som ett gemensamt och värdefullt kapital. Konventionen kom till som en följd av viljan hos Europarådets ministerkommitté att skapa ett ramverk som visar vilka ekonomiska, sociala och kultu- rella möjligheter och resurser kulturarvet erbjuder. Syftet med konventionen är att säkerställa att kulturen och kul- turarvet förblir ett fokusområde för hållbar utveckling. Farokonventionen bygger på FN:s deklaration om de mänskliga rättigheterna, där de kulturella rättigheterna

omfattar rätten till kulturarvet.

Undervisnings- och kulturministeriet gav en basut- redning till Museiverket före ratificeringen, och i samar- bete med Finlands Hembygdsförbund genomförde Mu- seiverket en tilläggsutredning år 2014. Syftet med ut- redningen var att kartlägga utmaningarna att utveckla arbetet för kulturarvet och analysera medborgarnas öns- kemål och intressenternas synpunkter på utvecklingen av praxis enligt målen för Farokonventionen. Förberedel- serna att ratificera Farokonventionen ingår också i genom- förandefasen av den nationella kulturmiljöstrategin.

Syftet med denna rapport är att få i gång en värdedis- kussion om kulturarvets samhälleliga betydelse och hur arbetet med kulturarvet borde utvecklas. Genom en aktiv och interaktiv kommunikation möjliggjordes ett brett del- tagande i projektet, och dessutom främjades kulturarvets synlighet och vikt i samhällspolitiken.

Resultatet av utredningen är en rekommendation att Finlands riksdag godkänner regeringens proposition om ratificering av Farokonventionen 2015. Ratificeringen av Farokonventionen i Finland skulle stärka medborgarnas möjligheter att delta i arbetet för kulturarvet. Att känna till och uppskatta kulturarvet stärker identiteten och ökar växelverkan mellan olika kulturer. På lång sikt främjar ra- tificeringen ett hållbart arbete för kulturarvet, där kärnan utgörs av individer och organisationer som värnar om kulturarvet.

Denna utredning presenterar slutsatser om konsek- venserna av ratificeringen av konventionen och rekom- mendationer för tillvägagångssätt som stöder ett hållbart arbete för kulturarvet. Ett gemensamt mål för Vision 2020 är ett arbete för kulturarvet som är allt mer rättvist och en- gagerande. Den uppmuntrar och stöder medborgarna att utnyttja vårt rika kulturarv och förstå vårt gemensamma ansvar för att även kommande generationer ska kunna bli delaktiga av det. Detta förutsätter att förvaltningen av kulturarvet och dess strukturer utvecklas i en mer öppen och engagerande riktning.

Abstract

T

he Framework Convention on the Value of Cultural Heritage for Society was opened for signature to member States of the Council of Europe in Faro (Por- tugal) on 27 October of 2005. The Faro Convention under- lines the significance of the material and immaterial cul- tural heritage as shared and valued cultural capital. The convention was born from the desire of the Committee of Ministers of the Council of Europe to create a framework for raising awareness of the economic, social and cultural opportunities and resources of our cultural heritage. The objective of the convention is to ensure that culture and cultural heritage will remain at the forefront of sustai- nable development. Underlying the Faro Convention is the Universal Declaration of Human Rights, which states that rights relating to cultural heritage are inherent in the

right to participate in cultural life.

Finland’s Ministry of Education and Culture tasked the National Board of Antiquities with preparing a back- ground report to precede the enforcement of the Conven- tion. This report was prepared in cooperation with the Fin- nish Local Heritage Federation during 2014. The purpose was to assess the challenges involved in fostering cul- tural heritage, and to create a structured account of the ci- tizens’ wishes and the stakeholders’ views regarding these efforts and ways of aligning current practices with the ob- jectives of the Faro Convention. Preparations for ente- ring into force of the Faro Convention are also part of the

implementation phase of the national cultural environ- ment strategy.

The objective of this background report is to create discussion about the value of cultural heritage for society and the ways in which efforts to foster it should be deve- loped. Active and interactive communication enabled ex- tensive participation in the project, helping to make cul- tural heritage more visible and to assign more weight to it in our society.

The conclusion of the background report is to recom- mend to the Finnish Parliament the adoption of the Faro Convention at the Government’s proposal in 2015. En- forcement of the Faro Convention in Finland would pro- vide better opportunities for citizens to contribute to fos- tering our cultural heritage. Understanding and valuing our cultural heritage helps to build a stronger identity and increases interaction between cultures. The enforcement promotes sustainable fostering of cultural heritage, built around individuals and communities caring for their cul- tural heritage.

This report presents conclusions on the consequences of ratifying the Convention, and recommendations on practices and procedures that advance sustainable foste- ring of cultural heritage. The shared objective formulated in the vision 2020 is to promote fairness and participation in all efforts related to cultural heritage. This will encou- rage citizens to draw on our multifaceted cultural heritage and to embrace our shared responsibility for passing it on to future generations. For this purpose, we must increase openness and empowerment in the actions and structures related to cultural heritage administration.

Esipuhe

E

uroopan neuvosto on vuonna 1949 perustettu hallitusten välinen järjestö, johon kuuluu yhteensä 47 valtiota. Se edistää ihmisoikeuksia, oikeusvaltiota ja demokratiaa vakaan Euroopan rakennuspuina. Euroopan neuvosto on

1960-luvulta lähtien asettanut standardeja ja tavoitteita kulttuuriperinnön vaali- miselle. Se on korostanut kulttuuriperinnön vaalimisen ammatillista etiikkaa ja ko- konaisvaltaista lähestymistapaa. Perusajatuksena on kulttuuriperinnön integrointi muuhun kulttuuriin, kansalaisyhteiskuntaan, maankäyttöön ja talouteen. Viime vuosina on ollut yhä vahvemmin esillä ihmisten oikeus kulttuuriperintöihin, kult- tuuriperintö osana ihmisoikeuksia.

Kulttuuriperinnön yhteiskunnallista merkitystä koskeva Faron yleissopimus kantaa ja osin myös uudistaa vahvasti tätä Euroopan neuvoston perintöä. Se on Euroopan neuvoston kulttuuriperintöä koskevan sopimusperheen neljäs jäsen, ainoa, jota Suomi ei vielä ole saattanut voimaan.

Euroopan neuvoston tavoitteet istuvat hyvin suomalaiseen kulttuuripe- rintöhallintoon ja Suomen lainsäädäntökin lienee sinänsä linjassa niiden kanssa. Voisi ajatella, ettei uusilla sopimuksilla ole meille merkitystä. Onko meidän tarpeen liittyä Xxxxx yleissopimukseen, jos asiat etenevät suotuisasti muutoinkin?

Xxxxx yleissopimus käsittelee sitä, miksi kulttuuriperintöä on vaalittava, keille se kuuluu ja miten sitä tulisi käyttää. Sopimus korostaa kulttuuriperintöä yk- silön, yhteisöjen ja yhteiskunnan voimavarana, sen monimuotoisuutta ja merki- tystä kestävän taloudellisen kehityksen lähtökohtana.

Sopimuksen synnyn taustalla ovat Euroopan viime vuosikymmenten yhteis- kunnalliset murrokset, kuten Berliinin muurin murtumista seuranneet poliittisten rakenteiden ja rajojen muutokset ja niihin liittyneet konfliktit, kansalaisten oikeuk- sien ja tarpeiden kehitys, alueellisuuden vahvistuminen, digitalisoitumisen ja glo- balisoitumisen haasteet sekä taloudellisten arvojen aseman vahvistuminen myös kulttuurista ja kulttuuriperinnöstä käytävässä keskustelussa. Sopimus on vah- vasti kiinni syntyajassaan, eurooppalaisuuden ja moniarvoisen vakauden luomi- sessa. Sen mukaan kulttuuriperintöä voidaan käyttää konfliktien ratkaisemisessa ja ennaltaehkäisemisessä.

Xxxxx yleissopimuksen sisar on eurooppalainen maisemayleissopimus (Fi- renze 2000), joka korostaa kaikkien oikeuksia tulkita ja hoitaa maisemaa. Myös mai- semasopimuksessa huomio on kansalaisten osallistumisessa perinteisen asiantun- tijavetoisen suojeluun keskittyvän kulttuuriperintöpolitiikan sijaan.

Siinä missä Euroopan neuvosto on esimerkiksi yleissopimuksillaan visioinut uusia kulttuuriperintöpolitiikan suuntia, Euroopan unioni on tarjonnut välineitä toteuttaa niitä. EU ja EN ovat viime vuosina merkittävästi tiivistäneet yhteistyö- tään myös kulttuuria ja kulttuuriperintöä koskevissa asioissa.

11

Euroopan unionin uusimmissa linjauksissa on korostettu osallistavaa kult- tuuriperintöhallintoa, kulttuuriperintöä kestävän Euroopan strategisena voima- varana sekä sen merkitystä yli politiikkasektoreiden. – Voi sanoa, että eurooppa- lainen kulttuuriperintöpolitiikka on nyt, yhdeksän vuotta Faron yleissopimuksen synnyn jälkeen, valtavirtaistamassa sen sisältämiä suuntaviivoja.

Kulttuuriperinnön määrittely alhaalta ylöspäin, yhteisölähtöisyys, ihmiskes- keisyys, yhteiskunnallinen merkitys, kestävyys ovat avainsanoja tämänhetkisessä eurooppalaisessa kulttuuriperintöpolitiikassa. Liittymällä Faron yleissopimukseen Suomelle tarjoutuu tilaisuus lisätä kansalaisten mahdollisuuksia nauttia ja hyö- dyntää kulttuuriperintöä sekä vahvistaa omaa asemaansa keskustelussa kulttuu- riperinnön yhteiskunnallisesta merkityksestä Euroopassa.

Taustaselvityksen vastaus alun kysymykseen, tuleeko Suomen liittyä Faron yleissopimukseen, on kyllä. Sopimus antaa suuntaa ja eurooppalaisen kehyksen suomalaiselle kulttuuriperintöpolitiikalle. Se tarjoaa hyvän tarkistuslistan sille, onko politiikkamme ajan tasalla ja kokonaisvaltaista, nivoutuuko se riittävästi yh- teiskunnan ja hallinnon eri osa-alueille. Se sisältää arvokkaita lähtökohtia yhteis- kunnalliselle keskustelulle kulttuuriperinnön merkityksestä ja käytöistä. Vaikka esimerkiksi demokraattisen osallistumisen lähtökohdat ovat meillä pääosin kun- nossa, voi aina tehdä paremmin ja tukea muita maita kohti samoja päämääriä. Liit- tymisen antiin kuuluukin Suomen osallistuminen yhteistyöhön sopimuksen vah- vistaneiden maiden kesken ja hyvien käytäntöjen jakaminen aktiivisesti. Voimme antaa ja saada tukea muilta sopimukseen liittyneiltä mailta sen tavoitteiden saavuttamisessa.

Xxxxx yleissopimus on nimenomaan yleissopimus, joka luo raamit ja jättää sopimukseen liittyville maille paljon valinnanvaraa sille, miten ne sopimusta to- teuttavat. Sallittakoon jo tässä pieni ennakoiva askel tulevaisuuteen ja sopimuksen toimeenpanoon: toteuttamisessa on kyse asenteesta, näkökulmista, suunnasta. Faron yleissopimuksessa tärkeää on nimenomaan toiminta sen hengessä, ei kirjai- mellinen toteuttaminen. Jälkimmäinen olisi sopimuksen laajuus ja monitulkintai- suus huomioon ottaen vaikeaakin.

Tämä raportti kuvaa vuonna 2014 toteutetun taustaselvityshankkeen tu- loksia ja antaa eväitä Faron yleissopimuksen voimaansaattamisen valmistelulle. Hankkeessa seurattiin Ruotsissa tehtyä valmistelutyötä, jossa keskityttiin kult- tuuriympäristöön ja analysoitiin huolellisesti voimaansaattamisen vaikutukset hallintoon. Suomessa lähdettiin liikkeelle kansalaisnäkökulmasta ja kulttuuripe- rinnön kokonaisuudesta. Taustaselvitystä tehtiin Museoviraston ja Suomen Koti- seutuliiton yhteistyönä innolla uusia välineitä kokeillen ja tavoitellen sopimuksen hengen mukaista taustatyötä. Haluamme kiittää kaikki mukana olleita tahoja,

12

erityisesti hankkeen kummeja finanssineuvos Xxxxx Xxxxxxxx, professori Xxxxxxxx Xxxxxxxx ja professori Xxxxx Xxxxxxxx sekä työpaja- ja keskustelutilaisuuksiin osal- listuneita. Tästä on hyvä jatkaa.

Toivomme että Suomi juhlistaa Xxxxx yleissopimuksen 10-vuotispäivää lo- kakuussa 2015 liittymällä sopimukseen.

Helsingissä 1.4.2015 Xxxxx Xxxx ja Xxxx Xxxxxxx

Kirjoittajat työskentelevät Museovirastossa kulttuuriympäristön suojelun osastolla. Osastonjohtaja Xxxxx Xxxx oli mukana Euroopan neuvoston kulttuuriperinnön joh- tokomiteassa Faron yleissopimusta laadittaessa. Yli-intendentti Xxxx Xxxxxxx on tätä kirjoitettaessa yksi Suomen edustajista Euroopan neuvoston kulttuurin, kulttuuripe- rinnön ja maiseman johtokomiteassa.

13 1. Johdanto

S

uomessa otettiin askel kohti liittymistä Euroopan neuvoston kulttuuripe- rinnön yhteiskunnallista arvoa ja merkitystä käsittelevään Faron yleissopi- mukseen (2005)1, kun valtioneuvosto hyväksyi 20.3.2014 periaatepäätöksen kansalliseksi kulttuuriympäristöstrategiaksi 2014–2020. Strategialla tavoitellaan kansalais- ja yhteisölähtöistä kulttuuriympäristöpolitiikkaa, ja ehdotetaan tätä

kohti ohjaavana toimenpiteenä liittymistä Faron yleissopimukseen.

Xxxxx yleissopimuksen mukaan jokaisella on yksin ja yhdessä muiden kanssa oikeus hyötyä kulttuuriperinnöstä ja osallistua sen rikastuttamiseen. Yk- silön ja yhteisön oikeuksien korostaminen erottaa Faron yleissopimuksen Eu- roopan neuvoston aiemmista arkkitehtuurin suojelua (Granada 1985) ja arkeolo- gista kulttuuriperintöä (Valletta 1992) koskevista yleissopimuksista, joissa keski- tytään kulttuuriperinnön vaalimiselle asetettaviin vaatimuksiin. Eurooppalainen maisemayleissopimus (Firenze 2000) on neuvoston sopimuksista se, joka on lä- hinnä Faron yleissopimuksen kansalaisosallistumisen näkökulmia. Suomi liittyi maisemayleissopimukseen vuonna 2006. Faron yleissopimuksen monipuolinen, moniarvoinen ja demokraattinen lähestymistapa täydentää niin Euroopan neu- voston kuin Unescon aiempia kulttuuriperintö- ja kulttuuriympäristösopimuksia (liite 6).

Opetus- ja kulttuuriministeriö antoi syksyllä 2013 Museovirastolle tehtäväksi laatia selvityksen, jolla taustoitettaisiin Faron yleissopimukseen liittymistä. Mu- seovirasto toteutti taustaselvityshankkeen yhteistyössä Suomen Kotiseutuliiton kanssa vuoden 2014 aikana. Yhdessä tavoitteeksi asetettiin Faron yleissopimuksen henkeä toteuttava avoin ja vuorovaikutteinen selvitystyö, jonka tarkoituksena oli koota näkemyksiä siitä, miten sopimukseen liittymisen tulisi vaikuttaa kulttuuripe- rintötyöhön ja siihen osallistumiseen sekä kartoittaa kansalaisten ajatuksia vuo- rovaikutteiseen kulttuuriperintötyöhön liittyvistä hyvistä ja huonoista puolista. Kartoitus perustui kansalaisten laajaan osallistumiseen. Taustaselvityshankkeessa tehtiin Faron yleissopimusta ja sen tavoitteita tunnetuksi sekä rohkaistiin keskus- teluun kulttuuriperinnöstä ja sen merkityksistä jo ennen varsinaisen voimaansaat- tamisen aloittamista.

Tämä taustaselvitys jakautuu viiteen osaan. Johdantoa seuraavassa luvussa esitellään Xxxxx yleissopimuksen pääsisältö, keskeiset käsitteet ja tavoitteet. Lu- vussa kolme kuvataan hankkeen tavoitteet ja menetelmät, sekä esitellään selvi- tykseen valitut teemat. Teemoja olivat kulttuuriperintö yksilöiden ja yhteisöjen ar- jessa, kulttuuriperintö kestävän kehityksen voimavarana sekä avoin, reilu ja palveleva

1 Faron yleissopimukseen viitataan tässä selvityksessä lyhyemmin Xxxxx yleissopimuksena.

15

Taustaselvityshankkeella oli ilo saada kummeiksi finanssi- neuvos Xxxxx Xxxxxxx (valtiova- rainministeriö), kansatieteen professori Xxxxxxxx Xxxxxxxx

(Helsingin yliopisto) ja Suomen Kotiseutuliiton puheen- johtaja, museologian professori Xxxxx Xxxxxxx (Jyväs- kylän yliopisto).

Hankkeen koordinoinnista vastasi Xxxxxxxx Xxxxxxx (Suomen Kotiseutuliitto). Hänen lisäkseen projektiryh- mään kuuluivat puheenjohtajana yli-intendentti Xxxx Xxx- xxxx (Museovirasto, Kulttuuriympäristön suojelu), kehit- tämispäällikkö Xxxxxx Xxxxxxxx (Museovirasto, Kehittämis- palvelut), yhteisömanageri Xxxxx Xxxxxx (Tekstihuoltamo), erikoisasiantuntija Xxxx Xxxxxxxxx (Museovirasto, Kehittä- mispalvelut), erikoistutkija Xxxxx Xxxxxxx (Museovirasto, Kulttuuriympäristön suojelu), ylitarkastaja Xxxxx Xxxxxxx (opetus- ja kulttuuriministeriö) ja toiminnanjohtaja Xxxxxx Xxxxxxxxx (Suomen Kotiseutuliitto).

Tukiryhmän puheenjohtajana toimi osastonjohtaja Xxxxx Xxxx (Museovirasto, Kulttuuriympäristön suojelu), jäseninä projektiryhmän jäsenten lisäksi hallitussihteeri Xxxx Xxxxx (ympäristöministeriö), johtaja Xxxx-Xxxxx Xxxx- lainen (Suomen kansallismuseo), pääsihteeri Xxxxx Xxxx (Suomen museoliitto), toiminnanjohtaja Xxxxx Xxxxx (Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura ry), Suomen Kotiseutuliiton hallituksen puheenjohtaja ja hallintojoh- taja Xxxxx Xxxxxxxxx (Jyväskylän yliopisto) ja sihteerinä as- sistentti Xxxxx Xxxxxxx (Museovirasto, Kulttuuriympä- ristön suojelu).

kulttuuriperintöhallinto. Niiden tuloksia käsitellään luvussa neljä. Selvityksen vii- meisessä luvussa esitetään kestävän kulttuuriperintötyön visio 2020 sekä suosi- tuksia kulttuuriperintötyön kehittämisen tueksi.

Taustaselvityshanke suosittelee Suomen liittymistä Faron yleissopimuk- seen. Sen ratifioineet osapuolet tunnustavat yksilön ja yhteisön vastuun kulttuuri- perinnöstä sekä korostavat kulttuuriperinnön säilyttämisen ja sen kestävän käytön päämäärinä olevan inhimillisen kehityksen ja elämänlaadun. Sopimukseen liitty- minen edistää monia jo olemassa olevia tavoitteita: se korostaa kansalaisten osal- listumismahdollisuuksien vahvistamista ja nostaa julkiseen keskusteluun kulttuu- riperinnön yhteisenä resurssina. Olennaista on vahvistaa jokaisen mahdollisuuksia osallistua yksilönä tai yhteisön jäsenenä tärkeänä pitämäänsä kulttuuriperinnön ja

-ympäristön vaalimiseen ja hyödyntämiseen. Xxxxx yleissopimus innostaa kaikkia tahoja miettimään keinoja, joilla tämä toteutuisi parhaalla mahdollisella tavalla.

Kulttuuriperintö tarkoittaa niitä menneisyydestä perittyjä voimavaroja niiden omistajasta riippumatta, jotka ihmisten mielestä kuvastavat heidän jatkuvasti muuttuvia arvojaan, uskomuksiaan, tietojaan ja perinteitään. Tähän kuuluvat kaikki ihmisten ja paikkojen vuorovaikutuksesta aikojen kuluessa rakentuneen ympäristön osat.

Kulttuuriperintöyhteisö tarkoittaa niitä ihmisiä, jotka arvostavat tiettyjä kulttuuriperinnön piirteitä, joita he haluavat julkisen toiminnan puitteissa ylläpitää ja välittää tuleville sukupolville.

17 2. Xxxxx yleis- sopimuksen sisältö ja tavoitteet

F

aron yleissopimus on puitesopimus, joka kokoaa yhteen kattavan joukon kulttuuriperintöön liittyviä näkökulmia ja kysymyksiä. Se haastaa keskuste- lemaan kulttuuriperinnön merkityksestä sekä luo raamit kansalais- ja yhtei- sölähtöiselle kulttuuriperintöpolitiikalle. Sopimuksen kantavat periaatteet ovat jo- kaisen oikeus kulttuuriperintöön, jaettu vastuu omasta ja yhteisestä kulttuuripe- rinnöstä sekä sen kestävästä käytöstä yhteiskunnan kehityksen ja hyvän elämän perustana. Päähuomio ei siis kohdistu kulttuuriperinnön suojeluun, vaan siihen kuka voi osallistua kulttuuriperinnön määrittelyyn ja miten kulttuuriperintö voi toimia yhteisenä voimavarana. Sopimuksen mukaan kulttuuriperinnön säilyttä-

minen ja arvostus liittyvät myönteisesti arkielämän laatuun.

Sopimustekstissä kuvataan tavoitteet, määritelmät ja periaatteet (osa I), kä- sitellään kulttuuriperinnön kulttuuriperinnön merkitystä yhteiskunnalle ja inhi- milliselle kehitykselle (osa II) sekä jaettua vastuuta kulttuuriperinnöstä ja julkista osallistumista (osa III). Puitesopimusluonteen mukaisesti Faron yleissopimus mää- rittelee yleiset tavoitteet ja toiminta-alueet sekä kehityksen suunnan, jotka sopi- muksen allekirjoittaneiden maiden tulisi omaksua. Puitesopimus toimii kulttuuri- perintöpolitiikan suuntaajana. Sitä täydentää selitysmuistio, joka avaa sopimuksen sisältöjä.2

Kulttuuriperintö ja kulttuuriperintöyhteisöt

Faron yleissopimuksen keskeiset käsitteet ovat kulttuuriperintö ja kulttuuriperin- töyhteisö (määritelmät sivulla 17).

Kulttuuriperinnön määritelmä on laaja3: se sisältää niin aineellisen kuin ai- neettomankin ulottuvuuden ja nostaa esille kulttuuriperinnön merkityksen myön- teisenä voimavarana. Kulttuuriperintö on määritelmän mukaan ajassa muuttuvaa, ja se sijoittuu vankasti nykyhetkeen, ei vain menneisyyteen. Myös kulttuuriympä- ristö nostetaan määritelmässä esille ihmisten ja luonnon välisen vuorovaikutuksen tuloksena.

Kulttuuriperintöyhteisön määritelmä on yksi Faron yleissopimuksen uutta luovista sisällöistä. Se on sisällöltään monimuotoisempi kuin usein käytetty kä- site kansalaisyhteiskunta. Kulttuuriperintöyhteisön käsite perustuu itsemääritte- lyyn: yksilöstä tulee yhteisön jäsen, kun hän arvostaa ja haluaa välittää eteenpäin

2 Explanatory report.

3 Määritelmä on Faron yleissopimustekstin selitysmuistion mukaan toistaiseksi laajin sopimusteksteissä esitetty kulttuuriperinnön määritelmä.

tiettyä kulttuuriperinnön osaa yhdessä muiden kanssa. Kulttuuriperintöyhteisöt ovat joustavia, muuttuvia, niillä ei viitata esimerkiksi yksinomaan etnisiin ryhmiin, vaan olennaista on tietyn kulttuuriperinnön arvostaminen ja halu säilyttää ja vä- littää sitä eteenpäin. Yhteisöjen korostaminen nostaa esiin sen, että kulttuuripe- rinnön määrittelyn ei tulisi olla vain asiantuntijoiden tehtävä vaan siihen tulisi voida osallistua laajasti.4

Sopimuksen sisältämät määritelmät tukevat alhaalta ylöspäin rakentuvan kulttuuriperintötyön ajatusta. Sopimuksen osapuolten tulee kehittää innovatii- visia tapoja kansalaisten ja viranomaisten yhteistyölle ja rohkaista vapaaehtoisia aloitteita, jotka täydentävät viranomaisten toimintaa.

Kulttuuriperintö yksilön, yhteisöjen ja yhteiskunnan voimavarana

Xxxxx yleissopimuksen keskeisiä lähtökohtia ovat yhtäältä ihminen ja hänen oi- keutensa osallistua kulttuuriperinnön määrittelyyn yksilönä tai yhteisön jäsenenä, toisaalta kulttuuriperinnön merkitys voimavarana koko yhteiskunnalle osana kes- tävää kehitystä.

Faron yleissopimus korostaa yksilön oikeutta osallistua kulttuuriperinnön määrittelyyn, nauttia kulttuuriperinnöstä ja rikastuttaa sitä. Oikeus osallistua si- sältää myös yksilön omaan valintaan perustuvan oikeuden olla osallistumatta.5 Sopimukseen sisältyy oikeuden ohella vastuu kulttuuriperinnöstä. Myös toisten kulttuuriperintöä tulee kunnioittaa. Sopimus nostaa esille moniäänisen kulttuuri- perinnön merkityksen suvaitsevaisuuden lisäämisessä. Kulttuuriperintö nähdään yhteisenä hyvänä, joka lisää yksilöiden ja yhteisöjen elämänlaatua (artiklat 1, 4, 12, 13, 14). Tämän edellytyksenä on kulttuuriperinnön saatavuus ja mahdollisuus ak- tiiviseen kansalaisuuteen ja osallistumiseen.

Faron yleissopimuksen toinen taso korostaa yhteisöjen merkitystä. Kult- tuuria ei voi olla ilman yhteisöä, kuten ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julis- tuksen (1948) artikla 27 esittää. Sopimuksen edellä esitelty kulttuuriperintöyh- teisön käsite perustuu itsemäärittelyyn (2 artikla). Kulttuuriperintöyhteisö on muodoltaan vaihteleva ihmisten joukko, jonka määrittelyssä ei viitata esimerkiksi etnisyyteen perustuvaan tai muuhun tarkasti rajattuun, kuten maantieteelliseen yhteisöön. Yhteisöä voi kuitenkin yhdistää kieli, uskonto, historia tai humanistiset

4 Explanatory report. Lisää kulttuuriperintöyhteisön käsitteestä esim. Farokonventionen – Europarådets ramkon- vention om kulturarvets samhälleliga värde. Riksantikvarieämbetet, Stockholm 2014, s. 47–55; Heritage and Beyond 2009.

5 Explanatory report.

arvot. Sopimuksessa painottuu kulttuurien välinen vuoropuhelu, jonka edistämi- seksi sopimuksen ratifioineet maat pitävät tärkeänä erilaisten kulttuuriperintöjen ja -yhteisöjen kohtelun tasapuolisuutta.

Kulttuuriperintöyhteisöön kuuluminen ei edellytä toimintaa, vaan jokaisella on oikeus samastua kulttuuriperintöyhteisöön, vaikkei henkilöillä olisikaan mah- dollisuutta toimia sen parissa. Riittää, että he arvostavat tiettyä kulttuuriperintöä tai haluavat sen säilyvän ja välittyvän tuleville sukupolville. Sopimus sisältää aja- tuksen siitä, että toiminta kulttuuriperintöyhteisöissä vahvistaa sosiaalista yhteen- kuuluvuutta ja yhteistä vastuun tunnetta asuinympäristöjä kohtaan (8 artikla). Esi- merkiksi erilaiset harrastajaryhmät voidaan katsoa kulttuuriperintöyhteisöksi. Yk- silö voi kuulua moniin yhteisöihin yhtä aikaa. Ne voivat olla hyvin monimuotoisia, perinteisistä yhdistyksistä virtuaalisiin yhteisöihin.6

Sopimuksessa käsitellään kulttuuriperintöön liittyvien julkisten vastuiden järjestämistä (11 artikla). Keskeistä on jaettu vastuu kulttuuriperinnöstä. Se mer- kitsee julkishallinnon, yhteisöjen ja yksityisten toimijoiden välisen yhteistyön ja uusien innovatiivisten toimintatapojen ja puitteiden kehittämistä. Julkisilla toi- mijoilla on tällaisessa yhteistyössä mahdollistajan rooli. Sopimus tarkoittaa myös vapaaehtoisjärjestöjen merkityksen tunnustamista toimintaan osallistujina sekä kulttuuriperintöä koskevan politiikan onnistumisen arvioijina (12 artikla). Edistääk- seen kulttuuriperinnön saatavuutta osapuolten tulee kehittää digitaalisen tekno- logian hyödyntämistä ja pyrkiä poistamaan kulttuuriperintöön liittyvän tiedon saavutettavuuden esteitä (14 artikla).

Xxxxx yleissopimuksessa kulttuuriperintö nähdään paitsi yksilöiden elä- mänlaatua kohentavana tekijänä, myös sosiaalisena ja taloudellisena voimavarana koko yhteiskunnassa, sen eri osa-alueilla. Kulttuuriperinnön tulee palvella yhteis- kuntaa, sen taloudellista, poliittista, sosiaalista ja kulttuurista kehitystä ja maan- käytön suunnittelua (8a artikla). Sopimus rohkaisee eri politiikkasektorit ylittävään näkemykseen kulttuuriperinnön hyödyistä. Kulttuuriperintö tukee sosiaalisesti kestävää kehitystä paitsi yksilötasolla paremman elämänlaadun ja aktiivisen kan- salaisuuden kautta myös yhteiskunnan yleistä vakautta: kulttuuriperintöä voidaan sopimuksen mukaan käyttää rauhallisen ja demokraattisen yhteiskunnan tukemi- sessa, ihmisten ja kulttuurienvälisen vuoropuhelun ja yhteisymmärryksen edistä- misessä sekä konfliktien ehkäisyssä.7

6 Myös Unescon aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimuksen verrokkiselvityksessä kiinnitetään huomiota siihen, ettei aina ole selvää, keitä yhteisöllä kulloinkin tarkoitetaan – yhteisön määrittely voi siten olla ongel- mallista, vaikka Unescon mukaan aineeton kulttuuriperintö edellyttää sitä luovien, säilyttävien tai edelleen välittävien yhteisöjen, ryhmien tai yksilöiden omaksi kulttuuriperinnöksi tunnistamista (Marsio 2014).

7 Farokonventionen – Europarådets ramkonvention om kulturarvets samhälleliga värde. Riksantikvarieämbetet, Stockholm 2014.

Kestävä kehitys viittaa kulttuuriperinnön säilymiseen ja sen tarjoamien mahdollisuuksien kestävään käyttöön. Kestävän kehityksen voi nähdä viittaavan myös ihmisten laajaan mahdollisuuteen osallistua kulttuuriperinnön ja sen käytön määrittämiseen. Sopimuksessa tuodaan esille kulttuuriperinnön taloudellinen po- tentiaali kestävällä tavalla hyödynnettävänä voimavarana. Myös kulttuurinen ulot- tuvuus, kulttuuriperinnön merkitys kulttuurien välisessä vuoropuhelussa ja kon- fliktien ehkäisyssä sekä moninaisuuden ja identiteetin kunnioittaminen on osa kes- tävää kehitystä (4 ja 7 artikla). Kulttuuriperinnön potentiaali sosiaalisesti kestävän kehityksen lähteenä edellyttää tiedon saantia ja koulutusta. Artikla 13 Kulttuuripe- rintö, tieto ja osaaminen painottaa kulttuuriperintöulottuvuuden sisällyttämistä koulutuksen kaikille tasoille sekä kulttuuriperinnön, kulttuuriperintöyhteisöjen, ympäristön ja niiden välisten suhteiden monitieteisen tutkimuksen tukemista sa- moin kuin täydennyskoulutusta ja yhteyttä kulttuuriperintöopetuksen ja ammatil- lisen koulutuksen välillä. Aineellisen kulttuuriperinnön säilymisen varmistamiseksi tulisi määrittää kestävän hoidon periaatteet ja edistää perinteisten materiaalien, tekniikoiden ja taitojen käyttöä sekä laatuvaatimuksia. (9 ja 10 artikla).

Kulttuuriperinnöllä on Xxxxx yleissopimuksessa rooli myös vakaan ja de- mokraattisen yhteiskunnan rakentamisessa Euroopassa. Tekstissä puhutaan ”Eu- roopan yhteisestä kulttuuriperinnöstä”, jonka taustalla ovat eurooppalaiset demo- kraattiset, poliittiset ja yhteiskunnalliset ihanteet sekä ajatus Euroopan kulttuu- riperinnön ainutlaatuisuudesta. Euroopan kulttuuriperintö on sen ”kulttuurista pääomaa”, joka on sekä itsessään arvokasta että arvokas pohja tulevalle kulttuuri- selle, yhteiskunnalliselle ja taloudelliselle kehitykselle.8

Faron yleissopimus pyrkii vahvistamaan näkemystä kulttuuriperinnöstä voi- mavarana. Se nostaa aiempien Euroopan neuvoston välineiden rinnalle seuraavat näkökulmat:

Kestävä kehitys. Kulttuuriperintö on nähtävä arvokkaana voimavarana, joka yhdistää kehityksen eri ulottuvuudet: kulttuurisen, ekologisen, talou- dellisen, yhteiskunnallisen ja poliittisen. Kulttuuriperinnöllä on itseisarvoa, minkä lisäksi se voi edistää muita politiikan osa-alueita;

Globalisaatio. Kulttuuriperintö on voimavara, joka vahvistaa kulttuurien monimuotoisuutta ja paikkatunnetta yhtenäistyvässä maailmassa; Kulttuuri-identiteetin merkityksen tunnistaminen konflikteissa. Kulttuu- riperintö on voimavara, jolle kulttuurien välinen vuoropuhelu, demokratia ja avoimuus perustuvat.

8 Explanatory report.

Näillä näkökulmilla vahvistetaan monimuotoisen kulttuuriperinnön ja ylei- semmin kulttuurin asemaa kestävän kehityksen keskeisenä osana.

Ratifiointitilanne Euroopan neuvoston jäsenmaissa

Euroopan neuvoston kulttuuriperinnön yhteiskun- nallista arvoa ja merkitystä käsittelevä Faron yleis- sopimus avattiin allekirjoituksille vuonna 2005. So- pimus tuli voimaan vuonna 2011. Vuoden 2015 tam- mikuun loppuun mennessä siihen on liittynyt 17 jäsenmaata. Nämä maat ovat Armenia, Bosnia ja Herzegovina, Itävalta, Kroatia, Georgia, Unkari, Latvia, Luxembourg, Moldova, Montenegro, Norja, Portu- gali, Serbia, Slovakia, Slovenia, Ukraina ja Makedonia.

Viidessä valtiossa sopimus on allekirjoitettu, mutta ei

vielä ratifioitu: Albania, Belgia, Bulgaria, Italia ja San Marino. Tämän li- säksi joissakin valtioissa, kuten Ruotsissa, on tehty ratifioinnin tausta- selvitystyötä, mutta sopimusta ei ole vielä allekirjoitettu.

Euroopan neuvoston Faron yleissopimuksen toteutusmallit

Ratifioineet (17)

Allekirjoittaneet (5) Valmisteilla

Euroopan neuvoston kulttuurin, kulttuuriperinnön ja maiseman johtokomitea on viime vuosina pyrkinyt vahvistamaan yleissopimuksen näkyvyyttä ja asemaa. Vuonna 2013 hyväksyttiin sopimusta käsittelevä toimintasuunnitelma (Faro Ac- tion Plan), jonka toteuttamiseksi on laadittu toimintamalleja sopimukseen liitty- neille valtioille (mm. Faro workshops, Faro applications, Faro walks. Lue lisää liit- teestä 3). Toimintamallit ovat vapaasti hyödynnettävissä ja jaettavissa eteenpäin. Mallit on pyritty rakentamaan siten, että ne sopivat erilaisiin sosiaalisiin, kulttuuri- siin ja poliittisiin konteksteihin. Euroopan neuvoston mukaan mallien tavoitteena on edistää sopimuksen käytännön toteutumista paikallisesti siten, että niiden avulla syntyy ”Faro-yhteisöjä”, joissa voidaan jakaa kokemuksia ja tietoa, tutkia uusia Faron yleissopimuksen tulkintamalleja sekä rohkaista kehittämään yhdessä työkaluja kansalaisyhteiskunnalle. Toimintamallien hyödyntäjiä kannustetaan ker- tomaan omista sovelluksistaan Euroopan neuvostolle.

3. Kerro, kysy, kuuntele – avoin valmistelu

F

aron yleissopimukseen liittymistä valmistelleen taustaselvityshankkeen ta- voitteena oli toteuttaa sopimuksen kansalaislähtöistä ja vuorovaikutteista henkeä.

Hankkeen tavoitteet

Xxxxx pyrki herättämään keskustelua kulttuuriperinnön merkityksestä, teke- mään tunnetuksi Faron yleissopimusta sekä selvittämään ja tuomaan esille olen- naisimmat kokonaisuudet, joihin sopimukseen liittymisen jälkeen tulee tarttua. Mitä ovat ne keskeiset kulttuuriperintötyötä koskevat muutos- ja kehittämistar- peet, joilla voitaisiin edistää Faron yleissopimuksen tavoitteiden toteutumista Suomessa? Miten niihin voitaisiin vastata? Laaditun taustaselvityksen tarkoituk- sena on tukea opetus- ja kulttuuriministeriötä sopimuksen voimaansaattamisen valmistelussa. Mukana olleita tahoja, kuten kansalaisjärjestöjä, kannustettiin poh- timaan, kuinka he voisivat toteuttaa entistä aktiivisempaa kulttuuriperintötyötä.

Xxxxx yleissopimuksen laajaa sisältöä jäsennettiin jo taustaselvityshank- keen suunnitteluvaiheessa. Vertailukohtina olivat tuolloin luonnosvaiheessa ol- leen Ruotsin valmisteluraportin jäsentely sekä Euroopan neuvoston sopimuksesta tuottama aineisto9. Lähemmän tarkastelun kohteeksi valittiin kolme mahdolli- simman kattavaa teemaa, joiden kautta haluttiin pohtia Faron yleissopimukseen liittymisen vaikutuksia kulttuuriperintötyöhön. Valitut teemat ovat 1) kulttuuripe- rintö yksilöiden ja yhteisöjen arjessa, 2) kulttuuriperintö kestävän kehityksen voi- mavarana ja 3) avoin, reilu ja palveleva kulttuuriperintöhallinto. Näiden teemojen avulla nähtiin jo taustoitusvaiheessa olevan mahdollista käsitellä kulttuuripe- rintöä voimavarana sekä yksilöiden, yhteisöjen että yhteiskunnan näkökulmasta, samoin kuin näille kaikille kolmelle tasolle kuuluvia oikeuksia, velvollisuuksia ja mahdollisuuksia.

Hankkeen päävaiheet

Taustaselvityshankkeen kantavia periaatteita olivat avoin viestintä sekä laaja ja mahdollisimman monipuolinen osallistuminen. Hankkeessa toteutettiin kaikille avoin verkkokysely sekä järjestettiin kolme keskustelutilaisuutta, joiden tarkoituk- sena oli syventää kyselyn tuomia näkökulmia. Hankkeen verkkosivuja ja sosiaalista

9 Farokonventionen – Europarådets ramkonvention om kulturarvets samhälleliga värde. Riksantikvarieämbetet, Stockholm 2014. Website of the Council of Europé, Faro Convention.

mediaa hyödynnettiin viestinnässä aktiivisesti. Lisäksi hanketta ja Faron yleisso- pimusta esiteltiin erilaisissa tilaisuuksissa ja seminaareissa sekä lehtiartikkeleissa.

Verkkokysely – Kaikkien yhteinen kulttuuriperintö

Taustaselvityshanke käynnistettiin verkkokyselyllä. Sen toteutusalustaksi valit- tiin otakantaa.fi10, joka on kaikille avoin kansalaisten, hallinnon ja päätöksenteki- jöiden verkkopalvelu. Kaikkien yhteinen kulttuuriperintö -kysely oli avoinna 15.4.– 15.8.2014. Siihen saapui yhteensä 130 vastausta. Kysely koostui 12 kysymyksestä (liite 4) kolmen pääteeman mukaisesti.

Kulttuuriperintöä yksilöiden ja yhteisöjen arjessa -teemaan liittyen kysyttiin, millaisia asioita ja kohteita vastaajat pitävät tärkeinä omassa lähiympäristössään ja mitä he haluavat välittää tuleville sukupolville. Lisäksi kysyttiin vastaajien nä- kemyksiä siitä, miten kulttuuriperintö vaikuttaa heidän elämänlaatuunsa. Tavoit- teena oli saada kuvaa siitä, miten kansalaiset näkevät kulttuuriperinnön merki- tyksen arjessaan sekä oikeutensa ja velvollisuutensa osallistua kulttuuriperintöä koskevaan työhön. Kysymyksillä tavoiteltiin tietoa myös kulttuuriperintöyhtei- sö-käsitteen taustaksi.

10 Xxxxxxxxx.xx on osa oikeusministeriön ylläpitämää ja tuottamaa Demokratia.fi-verkkopalvelua.

Taustaselvityshankkeessa toteutettiin Kaikkien

yhteinen kulttuuriperintö -kysely, johon osallistui

130

esiin

vastaajaa. Tässä

raportissa

nostettujen

kyselyvastauksien

tunnuksena on iso lainausmerkki.

Hankkeessa käytettiin aktiivisesti erilaisia verkkoviestinnän kanavia: verkkosivujen xxx.xxxxxxxxxxxx.xxx lisäksi käytössä olivat Facebook, YouTube ja Twitter. Twiitteihin viitataan hashtagillä:

FARO 2014

Kulttuuriperintö kestävän kehityksen voimavarana -teemaan liittyen kysyttiin näkemyksiä kulttuuriperinnön hyödyntämisestä sekä lähiympäristössä että koko yhteiskunnassa. Kestävyyteen liitettiin kysymyksissä myös kasvatus: haettiin konk- reettisia ehdotuksia siitä, miten kulttuuriperintöä voitaisiin hyödyntää esimerkiksi kouluissa. Kysymysten kautta lähestyttiin kulttuuriperinnön käyttöä taloudelli- sesti, sosiaalisesti, ekologisesti ja kulttuurisesti kestävän kehityksen näkökulmista.

Kolmanteen teemaan Avoin, reilu ja palveleva hallinto liittyen kartoitettiin sitä, kuinka kulttuuriperintöhallintoa tulisi nyt ja jatkossa kehittää: millaista tukea kansalaiset tarvitsevat ja millaisia uusia yhteistyömuotoja ja -kanavia mahdolli- sesti tarvitaan.

Keskustelutilaisuudet

Taustaselvityshankkeessa järjestettiin kolme kansalaisille ja asiantuntijoille tar- koitettua keskustelutilaisuutta, joissa syvennettiin hankkeen pääteemojen käsit- telyä. Tilaisuuksien sisältöä ja antia käsitellään tarkemmin luvussa 4. Keskustelujen tausta-aineistona olivat kyselyvastaukset sekä teeman mukaiset Faron yleissopi- muksen sisällöt. Tilaisuuksissa kokeiltiin myös erilaisia osallistumisen tapoja. Jokai- sella tapahtumalla oli kummi ja päävastuussa oleva organisaatio.

Oulu: Kulttuuriperintö kestävän kehityksen voimavarana

Jyväskylä: Kulttuuriperintö yksilöiden ja yhteisöjen arjessa

Helsinki: Avoin, reilu ja palveleva hallinto

Kulttuuriperintö yksilöiden ja yhteisöjen arjessa -teeman kummina oli professori Xxxxx Xxxxxxx Jyväskylän yliopistosta. Kaikille avoin tilaisuus järjestettiin Jyväsky- lässä lokakuussa 2014. Paneelikeskusteluun osallistujat edustivat erilaisia kulttuu- riperinnön parissa työskenteleviä yhteisöjä, yhdistyksiä ja paikallisia toimijoita sekä kulttuuriperinnön tutkimusta ja museokenttää (liite 5). Kysymyksiä ja kom- mentteja panelisteille saattoi esittää suoraan tai sähköisen viestiseinäpalvelun kautta. Tilaisuuden aikana hyödynnettiin aktiivisesti myös sosiaalista mediaa.

Kulttuuriperintö kestävän kehityksen voimavarana -teeman kummina oli pro- fessori Xxxxxxxx Xxxxxxxx Helsingin yliopistosta. Kaikille avoin tilaisuus järjestettiin Oulussa lokakuussa 2014. Panelistit edustivat paikallista kulttuuriperintöä hyö- dyntäviä yhteisöjä ja hankkeita, yhdistyksiä, kasvatusta, tutkimusta ja museoita.

Museovirastossa syyskuussa 2014 järjestetyn asiantuntijoiden kutsutyöpajan ai- heena oli kulttuuriperintöhallinnon kehittäminen. Xxxxx, reilu ja palveleva hal- linto -teeman kummina oli finanssineuvos Xxxxx Xxxxxxx valtionvarainministeriöstä. Työpaja jakaantui kolmeen pöytäkeskusteluun. Ensimmäisen pöydän teemana oli avoin kulttuuriperintöhallinto mahdollisuutena ja mahdollistajana ja ydinkysy- myksenä ”miten kulttuuriperintöhallinto vastaisi entistä paremmin avoimen hal- linnon haasteisiin?”. Toisena teemana oli hallinnon vastuunjako ja sektorivastuut ja ydinkysymyksenä ”onko nykyinen vastuunjako kohdallaan?”

Kolmantena teemana käsiteltiin Faron yleissopimusta osana lainsäädäntöä. Ydinkysymykset liittyivät sopimuksen kulttuuriperintökäsitteeseen, siihen millaisia lainsäädännöllisiä tai voimassa olevan lainsäädännön tulkintaan vaikuttavia muu- tostarpeita sopimus asettaa sekä siihen, miten olemassa oleva lainsäädäntö mah- dollistaa osallistumisen, vaikuttamisen ja yhteistyön sekä Faron yleissopimuksen tarjoamiin uusiin ”perintökumppanuuksiin”.

4. Kulttuuri- perintötyön kehittäminen

– keskeiset teemat ja tulokset

Tähän lukuun on koottu kolmeen ydinteemaan (kulttuuriperintö yksilöiden ja yh- teisöjen arjessa, kulttuuriperintö kestävän kehityksen voimavarana sekä avoin, reilu ja palveleva kulttuuriperintöhallinto) liittyvät keskeisimmät havainnot ja tulokset.

V

Kulttuuriperintö yksilöiden ja yhteisöjen arjessa

uonna 2000 voimaan tullut Suomen perustuslaki toteaa muun muassa, että (20 §): ”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kult- tuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokai-

selle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon”. Euroopan neuvoston vuonna 2005 Farossa hyväksytty Kulttuuriperinnön yhteiskunnallista merkitystä koskeva yleissopimus on erinomaisen hyvin sopusoinnussa tämän yhteiskunnallisen näkökulman kanssa kun sopimuksessa todetaan, että (4 a artikla): ”jokaisella on, yksin tai yhdessä muiden kanssa, oikeus nauttia kulttuuriperinnöstä ja osallistua sen rikastuttamiseen”.

Kansalainen voi päteviin tosiasioihin perustuen kysyä, mitä uutta Faron yleis- sopimus tuottaa kun kulttuuriperinnön merkitys on periaatteessa jo vuosikymmeniä ymmärretty suomalaisessa yhteiskunnassa. Keskeisin uutuus ja voimavara on sopi- muksessa todentuva yhteinen eurooppalainen näkemys, ettei kulttuuriperintö ja sen vaaliminen ole yhteiskunnallinen kulu, vaan monipuolinen hyvän elämän resurssi. Sen nauttimisen ja käytön yksinoikeutta ei ole kenelläkään, sillä se kuulu kaikessa mo- nipuolisuudessaan kaikille.

Olennaisinta on, että sopimuksen hengessä yhteiskunnassa edetään siihen suuntaan, että yhteiskunnallisesti merkittävä ”näkymätön” kulttuuriperintöarvo tuo- daan sitä koskevien päätösten äärellä tasapainoisesti ”näkyvien” eli taloudellisten ar- vojen rinnalle lopullisia ratkaisuja pohdittaessa. Yksi suurimpia sekä sopimuksen että etenkin sen päämäärien toteuttamiseen liittyviä haasteita on kieles-

sämme yleiseksi tulleen, mutta silti epämääräiseksi jääneen, kulttuuri- perinnön käsitteen perusteellinen avaaminen ja juurruttaminen osaksi yksilöiden ja yhteisöjen arkea. Tämä onnistuu tehokkaimmin varmis- tamalla lasten ja nuorten kulttuuriperintökasvatus osaksi perus- koulun opetusta.

Xxxxx Xxxxxxx

Yksilöiden ja yhteisöjen arvostamaa aineetonta ja aineel- lista kulttuuriperintöä:

Kulttuuriperintö tarkoittaa ymmärrystä maiseman ja paikkojen merkityksistä, menneisyydestä ja nykyisyy- destä. Ympäristöillä on aina merkityksensä, kulttuurisesti tärkeät paikat ovat osa perintöämme ja suomalaisia pe- rinteitä, niin menneitä kuin nykyisiä; ilman perinteiden tuntemusta paikat ovat yhdentekeviä, mitä tahansa paikkoja.

kirkot ja hautausmaat kivi- ja rautakauden asutuksen jäljet k i v i j a l k a k a u p a t kouluperinteet käsityötaidot laitakaupungin historia

lapsuuden paikat

leikit linnat loitsut muinaismuistot museot

p a l s t a v i l j e l m ä t patsaat puuveneet rituaalit ruokakulttuuri s a a m e l a i s t e n kulttuuriperintö sadut sanonnat sauna suvivirsi suvun kertomukset taidot tarinat tiedot työtavat uskomukset valokuvat

kieli musiikki ulkoilmamuseot kalevalamittainen runous kansallispuvut arkeologiset kohteet arkkitehtuuri

arkistot hevoskulttuuri j a l k a p a l l o s t a d i o n kaivoshistoria kalliomaalaukset k a n s a n p a r a n n u s t a i d o t kansantanssi kertomukset

#Faro2014

J. Vilkuna: kulttuuriperintö on aina paikallista.

Monimuotoinen kulttuuriperintö

Faron yleissopimuksen perusta on artiklassa 2 esitelty uusi laaja kulttuuriperin- tö-käsite. Ihmisoikeuksiin ja demokratiaan perustuvan periaatteen mukaisesti so- pimus tarkastelee kulttuuriperintöä yksilöllisen määrittämisoikeuden näkökul- masta. Kulttuuriperintö tarkoittaa kaikkia sellaisia menneisyydestä perittyjä voi- mavaroja niiden omistajasta riippumatta, jotka ihmisten mielestä kuvastavat heidän jatkuvasti muuttuvia arvojaan, uskomuksiaan, tietojaan ja perinteitään. Tähän kuuluvat myös ihmisten ja paikkojen vuorovaikutuksesta aikojen kuluessa rakentuneen ympäristön osat.

Kaikkien yhteinen kulttuuriperintö -verkkokyselyssä ja hankkeen tilaisuuk- sissa esille nousseet käsitykset kulttuuriperinnöstä ovat pitkälti sopusoinnussa yleissopimuksen 2 artiklassa esitetyn määritelmän kanssa. Kulttuuriperintö koet- tiin vastauksissa kaikkia koskettavaksi, ajassa muuttuvaksi, monimuotoiseksi ja merkityksiltään kerrostuneeksi.

Yksilöiden ja yhteisöjen arvostamaa kulttuuriperintöä ovat viereisellä sivulla esitetyn lisäksi myös tasa-arvo, yhteisöllisyys, talkoohenki, jokamiehen oikeudet sekä luottamus ja usko sivistykseen. Vastauksissa tuotiin esille, että linkki yhtei- seen eurooppalaiseen kulttuuriperintöön rakentuu kristinuskon, keskustelevan demokratian ja suvaitsevaisuuden kautta. Luonto ja rakennettu ympäristö ovat vastaajille erittäin tärkeä osa kulttuuriperintöä. Arvokkaita elämää rikastuttavia kohteita ovat mm. erilaiset vesistömaisemat, monimuotoiset metsät, niityt ja suot, puistot sekä lukuisat eri-ikäiset rakennetut ympäristöt. Luontoon liitettiin positiivi- sina tekijöinä hiljaisuus ja puhtaus.

Verkkokyselyn vastauksissa mainittiin perinteiset kansallisesti arvokkaiksi luokitellut kulttuuriperintökohteet kuten kartanot, linnat ja kansallismaisemat. Suurimman arvon vastaajat antoivat kuitenkin kulttuuriympäristölle, jossa näkyvät arkipäivä ja vastaajien omat kokemukset. Arjen kulttuuriperintöä ovat ympäristöt, joilla on jatkuvuutta ja joissa voi aistia eri sukupolvien läsnäolon sekä alueet, joihin liittyy oma kulttuurihistoria ja jotka luovat yhteisöllisyyttä. Paikkoihin ja maise- miin liittyvien tarinoiden todettiin olevan olennainen osa kulttuuriperintöä, sillä ilman paikan kerrotun menneisyyden tuntemusta kohteen merkitystä on vaikea ymmärtää ja arvostaa.

Yleissopimuksen 2 artiklan määritelmä kulttuuriperinnöstä on toistaiseksi laajin tähän mennessä kansainvälisissä sopimuksissa esitetyistä määritelmistä. So- pimus huomioi kulttuuriperinnön vuorovaikutteisen luonteen ja sen, miten ih- misten toimet muokkaavat kulttuuriperintöä jatkuvasti.

Kulttuuriperinnön käsite ei ole riittävän selkeä. Se saattaa jäädä hel- posti ymmärrystä vaille, koska sanan kuulija ei ymmärrä mitä sillä tarkoitetaan. Mitä ihminen ei ymmärrä, pitää hän usein tarpeetto- mana. Toisin sanoin: kulttuuriperinnön käsite on vaikea ja vieras suurimmalle osalle ihmisiä. Kulttuuriperintöä ei voi vaalia jos ei saa kiinni ajatuksesta mitä väliä kulttuuriperinnöllä on.

Jyväskylässä järjestetyssä Kulttuuriperintö yksilöiden ja yhteisöjen arjessa

-keskustelutilaisuudessa pohdittiin sitä, pitäisikö kulttuuriperintö-käsite pystyä määrittelemään kansallisella tasolla sopimustekstissä esitettyä täsmällisemmin. Ti- laisuuden osallistujilta kysyttiin, koetaanko kulttuuriperintö vaikeaksi käsitteeksi. Yli puolet vastaajista oli sitä mieltä, että käsite on vaikea. Myös verkkokyselyyn vas- tanneet mielsivät käsitteen vaikeaselkoiseksi.

Jyväskylän keskustelutilaisuudessa nousivat esiin myös kysymykset muun muassa siitä, kuka määrittelee kulttuuriperinnön, kenellä on oikeus valita kulttuu- riperintökohteet ja mitä eroa on kulttuuriperinnöllä ja kulttuuriympäristöllä. Kes- kustelun tuloksena todettiin yhteisesti, että kulttuuriympäristö kattaa kaikki ih- misen toiminnan jäljet ympäristössä. Kulttuuriperintö sen sijaan ei ole kaikkea mahdollista vaan ainoastaan se osa kulttuuriympäristöä, jonka jotkut ovat yhtei- sesti valinneet ja hyväksyneet kulttuuriperinnökseen.

Panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että käsitteen määrittelyyn ei kannata juuttua vaan ”sanan pitää muuttua lihaksi”. Täsmällistä määrittelyä pidettiin lopulta jopa turhana, koska kaikki määrittelyt ja tulkinnat tehdään arjessa ja ajassa aina uudelleen. Kulttuuriperintö ei ole materiaa vaan prosessi, joka todentuu yksilön tai yhteisön mielessä. Prosessissa tärkeintä on tarjota kaikille mahdollisuus päästä mukaan kulttuuriperinnön määrittelyyn ja vaalimiseen. Panelistien mielestä voi- mavaroja kannattaisi käyttää kulttuuriperintö-käsitteen monimuotoisuuden tun- netuksi tekemiseen yleissopimuksen hengen mukaisesti. Vastaavia ajatuksia esi- tettiin myös verkkokyselyssä.

FARO 2014

Kulttuuriperintö on osa kulttuuriympäristöä, se osa joka on haluttu säilyttää. Kulttuuriympäristö kattaa kaiken ihmisen toiminnan.

Ehkä sikäli ”kulttuuriperintö” täytyy määritellä jotenkin, että ihmisten ei tarvitsisi ihmetellä, onko heilläkin sitä. Kaikilla on

– kulttuuriperintö on näkökulma.

Suomalainen kulttuuriperintö on laaja ja moninainen. Siihen kuuluvat kansalliset, alueelliset, kulttuuriset ja kielelliset osiot ja niitä pitäisi aina tarkastella, päivittää ja suhteuttaa myös monikulttuuriseen maailmaan.”

”Jag förstår kulturarv som en mångfald av kulturer, subkulturer, praktiker, grupper, minoriteter och röster. Som ett synsätt som inte stannar vid språkliga och nationella gränser, utan som ser det globala i det lokala, de transkulturella, flerspråkiga och heterogena inslagen i ”vår” kultur. För mig är det viktigt att vi inkluderar mer snarare än avgränsar och begränsar, att vi ser gränsöverskridanden i olika former (konkreta och abstrakta) som en utgångspunkt. Det är viktigt att diskussionen kring kulturarv är normkritisk och hela tiden problematiserar statiska kategorier eller fixeringar kring ett ”vi”. Vem är vi:et som definierar vem ”vi” är?”

”Toivon, että kulttuuriperintöä hedelmällisesti avaava tieteellinen keskustelu rantautuisi myös kulttuuriperintötoimijoiden arkeen, ja kulttuuriperintö nähtäisiin enemmän prosessina ja merkityksinä kuin fyysisinä kappaleina, museoesineinä ja monumentteina.”

”Eliitti ja kristinusko ovat liian vahvasti esillä. Saamelaiset ja muut vähemmistöt unohdetaan säännöllisesti!”

”Kulttuuriperintö tahtoo keskittyä – ainakin julkisesti – Suomen eteläosiin. Vähemmistöjen kulttuuriperintö pääsee valitettavan usein vain näyttämölle.”

”Kulttuuriympäristössä tapahtuu monenlaisia yhteentörmäyksiä erityisesti suojelukysymyksissä. Suojelulla edelleen negatiivinen sävy. Suojelun, kulttuuriperinnön vaalimisen ja hoitamisen sekä kestävän kehityksen kytkös ei ole riittävän selkeä.”

”Käsityöperinnettä arvostetaan yhä enenevässä määrin, mutta ”korkeakulttuurin” asemaan sillä on vielä valtavan pitkä matka.”

Kulttuuriperintö on yksi merkittävimmistä omaan hyvinvointiin vai- kuttavista tekijöistä. Sen avulla pysyy vahvana, ymmärtää itseä ja muita paremmin, se tuottaa suunnatonta mielihyvää.

”Kun tuntee ihmisen ja ympäristön menneisyyttä, voi suhtautua levollisesti ja ratkaisukeskeisesti myös tulevaisuuteen.”

Lähes kaikki verkkokyselyyn vastanneista mielsivät kulttuuriperinnön myön- teiseksi asiaksi. Vastausten joukossa huomioitiin vaikea kulttuuriperintö (engl. dif- ficult heritage), jonka olemassaolosta ja vaikutuksista pitää vastaajien mielestä pystyä keskustelemaan. Ristiriitoja ja ongelmia aiheuttavina kulttuuriperintöky- symyksinä nostettiin esiin mm. erot kansankulttuurin ja korkeakulttuurin arvos- tuksessa, vähemmistökulttuurien eriarvoisuudessa suhteessa valtakulttuuriin sekä kiistat rakennussuojeluun liittyvissä kysymyksissä.

Elämänlaadun rikastuttaja

Yleissopimuksen johdannossa korostetaan ajatusta siitä, että kulttuuriperintö tulee ymmärtää yksilöiden ja yhteisöjen elämänlaatua rikastuttavana voimava- rana. Verkkokyselyssä tuotiin selkeästi esiin kulttuuriperinnön ja hyvinvoinnin yhteys. Vastaajien mukaan kulttuuriperinnön tuntemus rakentaa myönteistä mi- näkuvaa ja vahvaa itsetuntoa. Kulttuuriperintö tekee arjesta merkityksellistä ja kasvattaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Vanhan ja uuden rinnakkaiselo lisää luot- tamusta tulevaisuuteen, rauhoittaa ja tuo turvallisuutta muutosten keskelle.

Vastauksissa korostettiin myös kulttuuriperintöarvojen merkitystä ympäris- tölle, maiseman luonteelle, alueelliselle identiteetille ja ympäristöulottuvuuksille. Arjen ympäristöön kuuluvat paikat, maisemat ja rakennettu kulttuuriympäristö ovat vastaajille tärkeitä. Toiminnallinen, hyvin suunniteltu ja erityisesti hyvin hoi- dettu monikerroksinen elinympäristö koetaan arkielämää rikastuttavaksi kulttuu- riseksi ja sosiaaliseksi voimavaraksi.

Ympäristöllä on suora yhteys hyvinvointiin. Kauneus ja vehreys voimaannuttaa.

”Kaunis ympäristö jossa on myös jotakin pysyvyyttä lisää mielen-

rauhaa, turvallisuudentunnetta ja sitoutumista.”

Yhteisöllisyys on tärkeä kulttuuriperintöön liitetty elämää rikastuttava arvo. Oikeus ja mahdollisuus osallistua kulttuuriperintötyöhön luo verkostoja, joilla vas- tanneet kokevat olevan myönteisiä vaikutuksia elämänhallintaan. Toiminta kult- tuuriperintöyhteisössä palkitsee, mikä näkyy muun muassa sitoutumisessa koti- seutuun sekä kylä- ja kaupunginosayhdistysten toiminnan aktivoitumisena.

Yhdessä enemmän

Yleissopimuksessa kulttuuriperintö määritellään yhteiseksi hyväksi, johon liitty- vien asioiden demokraattiseen hallinnointiin tarvitaan koko yhteiskuntaa. Eri osa- puolten edellytykset toimia kulttuuriperinnön hyväksi esitellään yleissopimuksen 11 ja 12 artiklassa. Ensinnä mainittu tarkastelee kulttuuriperintöön liittyvien jul- kisten vastuiden organisointia, jälkimmäinen keinoja kulttuuriperinnön yleisen ja demokraattisen saavutettavuuden edistämiseksi.

Jyväskylän keskustelutilaisuuteen osallistuneista 83 % oli sitä mieltä, että eri toimijatasojen välinen yhteistyö kulttuuriperintötyössä ei toimi. Käyttäjän kannalta kulttuuriperinnön säilymisestä ja suojelusta vastaavien hallinnonalojen tehtävät ja vastuut näyttäytyvät sekavina. Kritiikkiä kohdistettiin koordinoinnin puutteeseen aluetasolla ja neuvontapalveluiden vähäisyyteen paikallistasolla. Kansalaisten de- mokraattisen osallistumisen ja lähidemokratian kannalta pidettiin huolestutta- vana, että keskushallinnon kulttuuriperintöön liittyvät suositukset, päätökset ja suunnitelmat eivät välttämättä johda toimenpiteisiin paikallistasolla. Keskustelua käytiin pitkään mm. kulttuuriperintökasvatuksesta, jonka arvo tunnustetaan val- takunnallisissa opetussuunnitelmissa mutta joka paikallistasolla vielä toistaiseksi huomioidaan valitettavan harvoin. Hallinnon avoimuuden ja asiantuntemuksen puute sai paljon kritiikkiä esimerkeissä, joissa kuvattiin maankäytön suunnitte- lusta vastaavien päättäjien välinpitämättömyyttä kansalaisten arvostamaa kult- tuuriperintöä kohtaan.

Kulttuuriperinnön vaalimisen todettiin olevan kansallinen tehtävä, josta vastuu kuuluu valtion lisäksi kaupungeille, kunnille, muistiorganisaatioille,

Toimivia, ihmisten käytössä olevia kohteita puretaan virkamiesten lyhytnäköisen päätöksenteon vuoksi.

”Monessa kaupungissa saa maaseutumaisemaan ja taajamaan edel-

xxxx rakentaa ihan mitä vaan ja miten vaan, olemassa olevaa huomioimatta.”

”Ihmiset ovat vihaisia Uudenmaan rannikon rakentamisesta. Mutta päätöksiä tehdään kansalaisia kuuntelematta”.

Enemmän yhteistyötä kolmannen sektorin kanssa ja suoraa yhteyttä kansalaisiin. Julkisen sektorin ajatukset julkisiksi, mikä tarkoittaa, että yksityishenkilöiden on saa- tava suora yhteys julkiseen sektoriin! Mitä on tapahtunut

esim. Museoviraston tarjoamalle korjausneuvonnalle? Ja ei, Face- book ja muu some eivät riitä!

”ELYistä pitäisi saada neuvoa kansalaisille ja yhdistyksille, kuten alunperin oli MRL:n suunnittelussa tarkoitus. Mistä muuten kansalaiset saavat tietoa? Kunnasta ei.”

”Paikallisen tason toimijat puuttuvat. Kuntia ei kiinnosta ja maakuntatasolla ei aikaa, rahaa. Kulttuuriperinteen arvostusta täytyisi saada enemmän kuntatasolle.”

”Kulttuuriperinnön tunnistamisessa museoilla tulisi olla selkeä ja avoin rooli eli mahdollisuus kysyä ja saada vastaus asiantuntijalta.”

”Tarvitaan alustoja, paikkoja, joihin voidaan tallentaa ja joista voidaan jakaa yhteistä muistitietoa, tarinoita. Museot ovat hyvä taho, mutta niiden tulee avautua paremmin ympäristölleen. Museoiden tulee tehdä niitä asioita, jotka nousevat ympäristöstä ja muuttua ehkä ”ohjaajiksi” ja antaa tekemisen tilaa asiakkailleen ”varsinaisille asiantuntijoille” ja niille yleisöille, joita tällä hetkellä ei edes tavoiteta.”

”Tarvitaan tietoa kohteesta ja merkityksestä yhteisölleen eri aikoina. Tietoa on omistajilla, museoilla, viranomaisilla, mutta myös yhteisöillä. Tiedon kokoaminen ja ”toimittaminen” on tärkeää. Asiantuntijat voivat myös auttaa siinä, miten voin hoitaa halutessani kulttuuriympäristöä. Hyvä esimerkki on monumentin adoptointi.”

FARO 2014

Xxxxx Xxxx: ”Museot, arkistot, kirjastot – muistiorga- nisaatiosta muistamisorganisaatioksi, säilyttämisestä ohjaamiseen”

Xxxxx Xxxxxxx: ”museoiden päätehtävä osallistuttaminen”

kolmannen sektorin toimijoille ja yksityishenkilöille. Valtaosa vastaajista tuntui tunnustavan toimivan, hyvin järjestetyn ja ajanmukaisen infrastruktuurin merki- tyksen kulttuuriperintötyön kulmakivenä. Löytyi esimerkkejä siitä, miten keskus-, alue- ja paikallishallinto ottavat kulttuuriperinnön esille strategioissaan ja kunnat nostavat kulttuuriperinnön ja viihtyisän elinympäristön jopa kilpailuvaltikseen. Tästä huolimatta julkisen sektorin halu ja kyky resursoida voimavaroja arjen tasolla tehtävään kulttuuriperintötyöhön näyttäisi sekä hankkeen keskustelutilaisuuksiin osallistuneiden että verkkokyselyyn vastanneiden mielestä olevan ristiriidassa niin kansalaisten kasvavan aktiivisuuden kuin Xxxxx yleissopimuksen sisällön kanssa. Monien vastaajien mielestä esimerkiksi kulttuuriperinnön vaalimisesta kiinnostu- neen kansalaisen on yhä vaikeampi tietää kenen kanssa vuoropuhelua kulttuuri- perintöön liittyvissä kysymyksissä pitäisi käydä.

Verkkokyselyn ja keskustelutilaisuuksien perusteella toivotaan kulttuuripe- rintöalan toimijoiden tehtävien selkeyttämistä, hallinnon ja päätöksenteon avoi- muutta ja yhteistyötä yli sektorirajojen. Julkista tukea kaivataan toimintaan, joka edistää kansalaisten mahdollisuuksia osallistua kulttuuriperintötyöhön. Yksilöiden ja yhteisöjen omaehtoisen kulttuuriperintötyön tukeminen on tärkeää myös siksi, että sen katsotaan hyödyttävän sekä muistiorganisaatioita että kulttuuriperin- töyhteisöjä. Lasten, nuorten ja ikäihmisten energia ja aktiivisuus ovat hyvää tuot- tava voimavara ja eri sukupolvien välinen vuorovaikutus kannattaa nähdä posi- tiivisena mahdollisuutena. Suurimmat odotukset ja toiveet kohdistuvat kulttuuri- perinnön hoitoon liittyviin helppokäyttöisiin ja asiakasta lähellä oleviin ohjaus- ja neuvontapalveluihin.

Museoilta, arkistoilta ja kirjastoilta odotettiin verkkokyselyssä nykyistä avoi- mempaa lähestymistapaa asiakkaitaan kohtaan. Kulttuuriperintöyhteisöillä on halu olla mukana kehittämässä, rikastuttamassa ja tukemassa muistiorganisaati- oiden toimintaa, mutta epäiltiin ovatko organisaatiot valmiita ja halukkaita avaa- maan ovensa yhteistyölle.

Jyväskylän ja Oulun keskustelutilaisuuksissa pohdittiin myös siitä millaisia vaikutuksia Faron yleissopimuksen ratifioinnilla voisi olla kansalaisten arkeen. Käydyn keskustelun perusteella jouduttiin toteamaan, että kommentteja, toiveita ja avoimia kysymyksiä on paljon enemmän kuin valmiita yleispäteviä ratkaisuja.

Haasteita nähtiin usealla eri sektorilla. Miten osoittaa päättäjille, että kulttuuri- perintö on hyvinvoinnin, virkistyksen, kasvatuksen ja koulutuksen voimavara, ei pelkkä kuluerä? Haluaako julkinen sektori kuunnella kansalaisten mielipiteitä ja arvioida palvelustrategioitaan tarvittaessa uudelleen? Onko pakko ainoa toimiva ratkaisumalli, vai pystytäänkö takaamaan kansalaisten oikeudet ja velvollisuudet osallistua kulttuuriperinnön vaalimiseen esimerkiksi toimijoiden välisillä sopi- muksilla? Positiivisena pidettiin mm. sitä, että muutamissa kunnissa on jo laadittu Faron yleissopimuksen hengen mukaisia toimintasuunnitelmia, joissa kerrotaan millaisen vetovoimatekijän ja resurssin kulttuuriperintö muodostaa ja miten sitä on mahdollista hyödyntää. Kaikkein tärkeimpänä myönteisenä resurssina pidettiin kuitenkin yksilöiden ja kulttuuriperintöyhteisöjen halua osallistua arvostamansa kulttuuriperinnön vaalimiseen.

Kulttuuriperintö kestävän kehityksen voimavarana

sallisuus on Faron kulttuuriperintösopimuksen keskeinen ajatus. Se on oleel- linen ja hieno näkökulma myös kestävän kehityksen kannalta. On tärkeää, että kaikilla ihmisillä on mahdollisuus olla mukana nostamassa arjestaan

esille ja siten luomassa yhteistä kulttuuriperintöä omista lähtökohdistaan ja arvois- taan lähtien siellä, missä kulloinkin elävät ja toimivat. Tämä tukee kulttuurisesti kes- tävää kehitystä silloin, kun sen perusteina painotetaan ihmisten kulttuurista itsemää- rittämisoikeutta ja oikeutta valita ne kulttuuriperintöyhteisöt, joihin haluaa liittyä. Tämä on perusta, jolle kestävän kehityksen muut ulottuvuudet, sosiaalinen, taloudel- linen ja ekologinen kestävyys voivat tukevasti rakentua.

Kulttuuriperinnöllä on osallisuuden vahvistamisen lisäksi myös muuta käyt- töarvoa. Silloin monesti muutamat henkilöt käyttävät yhteistä kulttuuriperintöä esi- merkiksi kaupallisiin tai poliittisiin tarkoitusperiin. Tällaisissa yhteyksissä olisi oleel- lista, että mahdollisimman laaja joukko ihmisiä voi osallistua sekä kulttuuriperinnön sisällön että sen käyttötapojen määrittelyyn. Silloin kun tämä ei ole mahdollista, vähin mikä jokaiselle ihmiselle tulee kestävän kehityksen nimissä taata, on oikeus asettua sellaisen kulttuuriperinnön ulkopuolelle, jota ei tunne omakseen. On

hyvä muistaa ajatella myös kulttuuriperinnön tätä ulottuvuutta.

Laajan osallistumisen mahdollistava kulttuuriperintötyö on onnistuessaan vahva kulttuurinen voimavara, jonka tukemiseen kannattaa yhteiskunnassa kohdistaa voimavaroja.

Xxxxxxxx Xxxxxxxx

Näkökulmia kulttuurisesti kestävään kehitykseen

Kestävä kehitys ja kulttuuriperintö ovat molemmat käsitteitä, jotka voidaan mää- ritellä eri tavoin. Näkökulman valinta luo aina uusia merkityksiä käsitteiden välisiin painotuksiin, oletuksiin ja odotuksiin. Käsite ”kestävä kehitys” opittiin tuntemaan laajemmin vuonna 1987, kun YK:n ympäristön ja kehityksen maailmankomissio jul- kaisi raportin nimeltään ”Yhteinen tulevaisuutemme”. Raportin määritelmän mu- kaan kestävä kehitys tarkoittaa ihmiskunnan nykyisten tarpeiden tyydyttämistä siten, että tulevilta sukupolvilta ei viedä mahdollisuutta tyydyttää omia tarpeitaan. Kulttuurin roolia kestävän kehityksen voimavarana ei vielä tuolloin erityisemmin korostettu. Nykyisin kulttuurin merkitys yhteiskunnan kestävän kehityksen resurs- sina tunnistetaan ja tunnustetaan laajemmin. Faron yleissopimuksessa esitetään

aikaisempiin sopimuksiin ja politiikkaohjelmiin verrattuna uusi ajatus siitä, että kestävän kulttuurisen kehityksen rakennusaineita ovat aktiivinen kansalaisuus, moniarvoisuus, identiteettien kunnioittaminen ja kulttuuriperinnön elämänlaatua rikastuttava käyttö.

Kulttuuriperintö elinvoimaisuuden lähteenä

Taustaselvityshankkeen verkkokyselyn vastaajien mukaan kestävä kehitys ra- kentuu yhteisesti hyväksyttyjen toimintatapojen ja resurssien kunnioittamiselle sekä mahdollisuuteen osallistua ja tulla kuulluksi. Päätöksentekoon osallistu- minen on olennainen osa kestävää kehitystä. Se kasvattaa vastuun tunnetta omaa elinympäristöä kohtaan, vahvistaa identiteettiä sekä lisää ymmärrystä, osaamista ja yhteistä tahtoa ratkaista ongelmia.

Vastaajat liittivät kestävään kehitykseen halun turvata arvokkaaksi koetun kulttuuriperinnön säilyminen ja siirtäminen sukupolvelta toiselle. Tässä työssä kult- tuuriperintökasvatuksella on keskeinen rooli, koska kulttuurinen lukutaito auttaa ymmärtämään kulttuuriperinnön monimuotoisuutta ja siirtämään sitä eteenpäin. Kulttuurista kestävyyttä on myös se, että ihmisillä on valta päättää, mitä he ha- luavat kulttuuriperintönään säilyttää tai millaisia kulttuuriperinnön uusia muo- toja he haluavat tuottaa ja omaksua. Globalisaatio nähtiin vastauksissa yhtäältä eri kulttuurien välistä vuorovaikutusta rikastuttavana ilmiönä, mutta esiin tuotiin myös ristiriidat, jotka voivat johtaa paikallisen kulttuuriperinnön muuttumiseen tai häviämiseen ennakoimattomalla tavalla. Vastauksissa tuotiin esille vähemmis- töjen, maahanmuuttajien ja alkuperäiskansojen oikeus omaan kulttuuriperin- töönsä, ja sen turvaamista pidettiin tärkeänä osana kestävää kulttuurista kehitystä. Vastausten kokonaisuudesta välittyi erilaisten arvojen ja asenteiden monimuotoi- suuden hyväksyminen – vastausten joukossa ei nostettu esiin kielteisessä merki- tyksessä yhtään sosiaaliluokkiin, uskontokuntiin, sukupuoleen, ikään tai seksuaa- lista suuntautumiseen kuuluvaa ryhmää.

Kulttuuriperinnön kestävä käyttö

Faron yleissopimus sisältää ajatuksen kulttuuriperinnön tarjoamien mahdollisuuk- sien käytöstä osana kestävää taloudellista kehitystä. Tämän todetaan edellyttävän paitsi kulttuuriperinnön erityisluonteen huomioimista talouspoliittisia linjauksia laadittaessa myös kulttuuriperintötietouden lisäämistä. Digitoidun kulttuuripe- rinnön ja teknisten sovellusten toivotaan avaavan uusia mahdollisuuksia kulttuu- riperinnön tunnetuksi tekemiseen. Myös taustaselvityshankkeen verkkokyselyssä nousi esille, että kulttuuriperintöön liittyvän tiedon saavutettavuuteen pitäisi kiin- nittää nykyistä enemmän huomioita.

Kulttuuriperintötiedon välittäminen on tärkeää. Sitä kaipaavat asuk- kaat, mutta myös muualta tulevat, matkailijat

”Tuntuu siltä, että Suomen kulttuuriperintö koetaan uhkaksi kehityk-

selle ja kilpailukyvylle, vaikka asia on juuri päinvastoin.”

”Luontomatkailu ja kulttuuriperintökohteet olisivat loistava pari. Kulttuurilli- sesti arvokkaat kohteet vaativat kuitenkin tuotteistamista – tietyllä tapaa etelän lomakohteiden toimintatapojen benchmarkkausta tarvittaisiin.”

”Suomen erityisyys on luontomme ja omaperäinen kulttuurimme, joita kan- nattaa vaalia ja tuotteistaa.”

”Suomi on kulttuuriperinnön aarreaitta rikkaiden aineistojen, kulttuuripe- rinnölle rakentuvan kansallisen historian ja pitkälle kehittyneen asiantunte- muksen ja tutkimustiedon kautta. Tämä on kansainvälinen voimavara, jota pi- täisi sellaisena myös tukea ja voimistaa – ja mainostaa.”

Vastauksissa tuotiin esiin sellaiset matkailun ja elämysteollisuuden mahdol- lisuudet, joissa kulttuuriset sisällöt on mahdollista yhdistää muihin vapaa-ajan- viettomuotoihin. Suomea ja suomalaista kulttuuriperintöä voisi vastaajien mie- lestä mainostaa niin koti- kuin ulkomaillakin nykyistä enemmän, omaperäisemmin ja kiinnostavampana kohteena. Kulttuuriympäristöjen hyödyntäminen kannattaa vastaajien mielestä nostaa kilpailutekijäksi alueiden elinkeinojen kehittämisessä. Maisemia ja niiden luonto- ja kulttuuriperintöarvoja pidettiin vastauksissa Suomen matkailun tärkeinä vahvuustekijöinä.

Vastuut ja oikeudet

Oikeus kulttuuriperintöön merkitsee Xxxxx yleissopimuksessa mahdollisuutta ke- hittää kulttuuriperintöä ja nauttia siihen liittyvästä toiminnasta. Hyvän ja kestävän kulttuuriperinnön käytön esimerkkeinä verkkokyselyyn vastanneet mainitsivat hankkeet, jotka tiedon lisäksi lisäävät alueen elinvoimaisuutta. Tällaisia ovat mm. erilaiset teemapäivät, korttelitapahtumat, kulttuuriympäristöpäivät, opastetut kulttuurikävelyt ja kaupunkipolut, joiden varrella olevista kohteista tarjotaan ym- päristöön linkitettyä tietoa joko verkossa tai mobiilipalveluiden kautta. Arkeolo- ginen kulttuuriperintö nousi vastauksissa hyvin esille, samoin rakennettu kulttuu- riympäristö, jonka ylläpito, hoito ja uusiokäyttö ymmärrettiin useissa vastauksissa

taloudellisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisena toimintana.

Vastaajien mukaan kulttuurin tuotteistaminen luo mahdollisuuksia, jotka voivat myös palvella aluekehittämisen päämääriä ja paikallisen kulttuurin uusiutu- mista. Kaupallisiin tarkoituksiin luodut kulttuuriperintötuotteet ovat osa nykyajan matkailuteollisuutta. Faron yleissopimus antaa kulttuuriperintöyhteisöille kulttuu- risen määrittelyvallan omaan kulttuuriperintöönsä, mutta voidaanko määrittelyoi- keus ulottaa myös kulttuuriperinnön kaupallistamiseen? Kenen edun mukaista on tuotteistaa kulttuuriperintö siten, että se irrotetaan ajallisesta ja paikallisesta yh- teydestään? Onko yksilöillä ja kulttuuriperintöyhteisöillä oikeutta hyötyä talou- dellisesti kulttuuriperinnön tuotteistamisesta? Yleissopimuksen selitysmuistio korostaa, että oikeus osallistua kulttuuriperinnön määrittelyyn sisältää myös oi- keuden olla osallistumatta. Jokaisella on oikeus pysyä sekä kulttuuriperinnön kau- pallistamisen että poliittisen käytön ulkopuolella.

Kestävä kulttuurinen kehitys korostaa vastuuta mm. yksilöstä ja yhteisöstä, luontoarvoista, kulttuuriympäristöstä sekä kulttuurisista oikeuksista osana ihmis- oikeuksia. Kestävä kehitys edellyttää ymmärrystä, osaamista, reiluutta, jatkuvaa oppimista, yhdessä tekemistä, sukupolvet ylittävää ajattelua ja yhteistä tahtoa rat- kaista tämän päivän ja huomisen ongelmia. Kulttuuri ja kulttuuriperintö ovat vasta nousemassa kestävän kehityksen keskiöön taloudellisten, sosiaalisten ja ekolo- gisten ulottuvuuksien rinnalle. Tämä kehityksen suunta oli vastaajien mielestä oikea, mutta vaatii osakseen nykyistä tiiviimpää vuoropuhelua kansalaisten, kan- salaisjärjestöjen, asiantuntijoiden, oppilaitosten, kulttuuriperintöyhteisöjen, kun- tien ja julkisen hallinnon välille. Tämä toivomus on täysin sopusoinnussa niin Faron yleissopimuksen kuin esimerkiksi kansallisen kestävän kehityksen yhteiskuntasi- toumuksen kanssa.

Avoin, reilu ja palveleva kulttuuriperintöhallinto

voin hallinto on osa suomalaista kulttuuriperintöä. Avoimuus on meillä vahva perusarvo.

Xxxxxxxxx avoimuus eli että saa tietoa, voi vaikuttaa ja tulee kuulluksi, on asia, jonka eteen meidän pitää tehdä työtä koko ajan. Maailma muuttuu ja kan- salaisten odotukset kasvavat. Avoimuus ja yhdessä tekeminen ovat jatkossa virka- miehen arkea.

Olemme tehneet ja teemme työtä, että hallinnossa käyttämämme kieli olisi sel- keää ja ymmärrettävää. Vuoropuhelu ja osallisuuden edistäminen on tärkeää. Se ei voi kuitenkaan toteutua, jos hallinnossa puhumme ja kirjoitamme asioista lauseilla, jotka ovat liian monimutkaisia ja epäselviä. Siksi selkeä kieli on yksi keskeinen alue ke- hittämistyössä. Selkeän kielen lisäksi tarvitaan myös vuorovaikutuskanavia ja vuoro- vaikutusosaamista. Tahtoa kehittää ja kehittyä on.

Hallinto kehittää omaa toimintaansa, mutta samalla sen tehtävä on toimia myös mahdollistajana. Sitä kautta se voi tukea kansalaisyhteiskunnan toimintaa ja poistaa esteitä sen toiminnan tieltä. Vielä ei suomalaisessakaan yhteiskunnassa kai- killa ole yhtäläisiä osallistumismahdollisuuksia. Lasten ja nuorten vai- kutusmahdollisuuksien lisääminen on jatkossa yksi avoimen hal-

linnon painopistealue. Siksi nyt on erinomainen tilaisuus myös miettiä, millaisia uusia näkökulmia pitäisi luoda, jotta saadaan nuoret entistä paremmin mukaan kulttuuriperinnön rakentajina.

Xxxxx Xxxxxxx

Avoin kulttuuriperintöhallinto mahdollisuutena ja mahdollistajana

Faron yleissopimuksen tavoitteisiin sisältyy yhteistyön ja synergian lisääminen kaikkien julkisten, institutionaalisten ja yksityisten toimijoiden välillä. Kulttuuripe- rintö on paitsi jokaisen yksilön oikeus, myös hallinnon eri tasojen ja eri sektoreiden yhteinen asia (11 artikla). Sopimus kannustaa kehittämään uusia tapoja viran- omaisten ja muiden toimijoiden yhteistyölle sekä rohkaisemaan eri tahoja toimi- maan kulttuuriperinnön hyväksi. Tärkeää sopimuksen mukaan on edistää viran- omaisten, asiantuntijoiden, omistajien, sijoittajien, yritysten, kansalaisjärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan yhteistoiminnan mahdollisuuksia ja luoda sille mm. lain- säädännöllisiä ja taloudellisia puitteita. Taustaselvityshankkeen verkkokyselyssä ja

Xxxx pitää esittää kauniilla suomen kielellä ja niin konkreettisella sel- kokielellä, että Pihtiputaan mummokin ymmärtää, että nyt puhutaan hänen omista sananlaskuistaan tai muikkukukkoreseptistä. Kapu- lakieli pois! Viestinnän ammattilainen apuun kirjoittamaan tekstit

ymmärrettävällä suomen kielellä.

”Faron yleissopimukseen liittyvän prosessin tuotteena voisi syntyä kartta hal- linnon rakenteista ja siitä, mikä on velvoittavaa ja mikä pakollista, mihin nyt voi osallistua, mihin ei.”

”Vuorovaikutukseen liittyy myös valta ja vastuu: miten aitoja osallistumismah- dollisuudet ovat, kuka lopulta päättää?”

entistä avoimempaa, reilumpaa ja palvelevampaa kulttuuriperintöhallintoa käsi- telleessä työpajassa käsiteltiin näitä teemoja.

Onko kulttuuriperintöä koskevaa tietoa helposti saatavilla ja onko se ym- märrettävää, voiko kulttuuriperintöä koskeviin asioihin vaikuttaa ja voiko näke- myksensä saada kuulluksi? Onko avoimuus ja yhdessä tekeminen arkipäivää kult- tuuriperintöhallinnossa? Helsingissä pidetyn työpajan yhtenä lähtökohtana oli avoin hallinto ja sen kehittämisen osa-alueet: avoin toiminta, selkeä kieli, avoin tieto ja hallinto mahdollistajana.

Avoin tieto

Työpajassa todettiin, että kulttuuriperintöä koskeva tieto edesauttaa osallistu- mista. Tällä hetkellä tietoa on hyvin mutta hajanaisesti tarjolla. Oman haasteensa tähän tuo Xxxxx yleissopimuksen laaja-alainen kulttuuriperinnön käsite, joka ulottuu monelle elämän ja hallinnon osa-alueelle. Tiedon avaaminen on kuitenkin vasta edellytys: se ei yksinään riitä takaamaan avointa ja vuorovaikutteista hal- lintoa. Avaamisen lisäksi tarvitaan muun muassa kohdennettua tiedon tarjoamista sekä esteettömäksi varmistettuja kanavia. Sähköinen tieto ei myöskään tavoita kaikkia. Sen rinnalla tarvitaan muita viestintä- ja vuorovaikutuskanavia.

Viranomaisten tuottaman tiedon tulisi siis olla avointa ja mahdollisimman monen saatavilla. Sen lisäksi hallinto voi edistää muiden toimijoiden tuottaman kulttuuriperintötiedon saatavuutta ja luoda uusia kohtaamispaikkoja kansalaisten ja viranomaisten tuottamalle tiedolle. On hyvä kuitenkin varmistaa, että viran- omaisen tuottama tieto on mahdollista erottaa muusta tiedosta.

Selkeä virkakieli

Selkeä virkakieli on toinen tärkeä osallistumisen edellytys. Sen perustana ovat hal- linnossa käytetyt käsitteet. Kulttuuriperintö ja kulttuuriympäristö ovat edelleen käsitteinä suurelle yleisölle osin vieraita. Ne voivat vieraannuttaa ja estää uusien ihmisten mukaan tuloa. Selkeän kielen lisäksi myös Xxxxx yleissopimuksessa esille nostetut kasvatus ja koulutus ovat keinoja vahvistaa valmiuksia tuottaa ja arvioida kulttuuriperintöä koskevaa tietoa.

Kulttuuriperintöä ja kulttuuriympäristöä koskevia asioita hoidetaan usealla eri hal- linnonalalla, osin ne jäävät hallinnonalojen väliin. Työpajassa pohdittiin, edistä- vätkö hallinnon rakenteet käsitteiden ymmärrystä vai luovatko ne avoimuuden ja selkeyden esteitä. Hallinto voi edistää vuoropuhelua purkamalla käsitteiden vii- dakkoa ja esittämällä keskeisiä toimintojaan, tehtäviään ja rakenteitaan esimer- kiksi visuaalisesti.

Uusi toimintakulttuuri

Vuoropuhelu ja osallisuus ovat tärkeitä, kun tavoitellaan entistä avoimempaa kult- tuuriperintöhallintoa. Tahtoa hallinnosta löytyy, mutta on myös selvä tarve ke- hittää osaamista. Työpajassa todettiin, että vuorovaikutusvalmiudet, yhdenver- tainen kohtaaminen ja hyvän keskusteluilmapiirin luominen ovat osa virkamies- taitoja ja asiantuntijuutta. Tämän tulisi näkyä myös kulttuuriperintöalan perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksessa. Oppia tulisi hakea rohkeasti yli hallintorajojen, esimerkiksi kouluissa tehdyistä kokeiluista. Kulttuuriperintöhallinto voi oppia myös järjestöiltä, jotka ovat usein lähempänä jäseniään. Hyvistä osallistumiskäy- tännöistä tulisi koota työkalupakkeja.

Entistä avoimemmassa kulttuuriperintöhallinnossa on kyse toimintakult- tuurin muutoksesta, joka vie aikaa ja vaatii kokeiluja, epäonnistumisiakin. Tarvi- taan kokeilukulttuuria sallivaa ilmapiiriä. Vuorovaikutus myös haastaa asiantunti- juutta: organisaation tuki ja eteneminen pienin askelin voivat madaltaa kokeile- misen kynnystä.

Työpajassa hyvinä käytäntöinä ja kokeilujen kannusteina nousivat esille esi- merkiksi Museoviraston vuosittain museoille jakama harkinnanvarainen ”kokeilu- tonni”, joka mahdollistaa uusien toimintatapojen testaamisen, yhteisökuratointi, jossa museo tarjoaa halukkaille puitteet ja mahdollisuuden rakentaa näyttely, sekä kulttuuriympäristöinventoinnit, joissa paikan tai alueen tarinaa rakennetaan yh- dessä asukkaiden kanssa. Osallistumisen kynnystä madaltavina esimerkkeinä mai- nittiin kulttuuriperintöalan organisaatioiden uudet tehtävänkuvat, kuten palvelu- muotoilijat tai vaikkapa ”reformirehtori”, joka vetää Helsingin kaupunginmuseon

yhteisölähtöistä uudistamishanketta.

Uusina kannustimina työpajassa ideoitiin ”hallinnon kokeilutonnia”, jolla kannustettaisiin avoimuuden ja vuorovaikutuksen kokeiluihin, kulttuuriperinnön harkinnanvaraisten avustusten ohjaamista vuorovaikutuksellisten toimintamal- lien kehittämiseen sekä vuorovaikutuksen ja laajan osallistumisen ottamista osaksi hallinnon tulosohjausta. Vähemmistöjen edustajien näkyminen virkamie- hinä ja asiantuntijoina edistää osaltaan näkökulmien moninaisuutta ja osallistu- mista. Vuoropuhelua tarvitaan myös siitä, mihin voi osallistua: sellaiseen, mitä hal- linto tarvitsee vai sellaiseen, mihin aloite tulee ihmisiltä itseltään.

Faron yleissopimus korostaa yksilön ja yhteisön oikeutta määritellä oma kulttuuriperintönsä. Sopimus haastaakin pohtimaan kulttuuriperintöhallinnon roolia ja tehtävää: kulttuuriperintöhallinnon tulee luoda edellytyksiä ja poistaa es- teitä ihmisten ja yhteisöjen toiminnan tieltä. Kulttuuriperintötyössä tarvitaan eri toimijoiden välistä synergiaa. Hyvä, avoin hallinto on tulevaisuuden visio, jossa kulttuuriperinnön asiantuntijat toimivat mahdollistajina. Asiantuntijoita tarvitaan

Uusi näkökulma innostaa mukaan. Helsingin uuden kaupunginmuseon ideoinnissa kysytään ”mitä sinä Helsingissä rakastat?”

edelleen juuri tässä mahdollistajan roolissa, erityisesti silloin kun esille nousevat kulttuuriperintöön liittyvät konfliktit tai muuten vastakkaiset intressit.

Jotta kulttuuriperintöhallinto voisi toimia mahdollistajana ja saada uusia ih- misiä mukaan, on kohderyhmätyö tärkeää. Viestiä on kohdennettava ja käsitteitä pyrittävä selkiyttämään. Työpajassa pidettiin tärkeänä, että kulttuuriperintöviran- omaiset keskustelevat siellä missä ihmiset ovat muutenkin. Tietoa ihmisten tar- peista ja halusta osallistua ei voi kerätä vain esimerkiksi museon tai arkiston sei- nien sisäpuolella.

Nuoret mukaan

Xxxxx yleissopimuksessa tuodaan esille myös nuorten osallistuminen kulttuuripe- rinnön rakentajina (12 artikla). Työpajassa todettiin, että hallinnon on tätä tavoi- tetta edistäessään tärkeää ottaa lähtökohdaksi nuorten omat ajatukset ja tarpeet, olla taustalla ja mahdollistamassa.

Vielä ei ole kulttuuriperinnön sektorilla riittävästi pohdittu julkisen vallan ja kolmannen sektorin välisiä mahdollisuuksia. Kaikkien osa- puolien osallistumista tarvitaan. Taloudellisia kannusteita tarvitaan. On selvitettävä, millaisia malleja muilla hallinnonaloilla on.

”… pelkästään muodollinen pätevyys tai viranomaisasema ei luo asiantunti- juutta/edusta yksinomaista asiantuntijuutta. Faron sopimuksen toimeenpano edellyttää kulttuuriperintö-asiantuntijuuden laaja-alaistamista.”

”Kulttuuriperintö osaksi oppilaskuntatoimintaa ja opetussuunnitelmien eheyt- täviä kokonaisuuksia.”

”Nuori Kulttuuri -säätiö voi tarjota konkreettisia kokonaisuuksia tai toiminta- malleja hallinnolle.”

”Avoimen hallinnon hankkeen Xxxxxxx Xxxxxx-työpajan tulokset käyttöön. Yh- tenä sen viestinä: Julkishallinnon pitää tulla sinne, missä nuoret jo ovat.”

Verkkokyselyn tuloksia

Hyvän kulttuuriperintöhallinnon haasteita käsiteltiin myös taustaselvityshankkeen verkkokyselyssä: ”Millaisia haasteita kulttuuriperintötyön kehittäminen mielestäsi asettaa julkiselle sektorille? Millaisia uusia kanavia ja yhteistyön tapoja tarvitaan? Tarvitsetko tukea kulttuuriperinnön vaalimiseen?”

Vastauksissa kulttuuriperintöhallinnolta kaivattiin ohjeita, neuvontaa, lakeja ja säädöksiä, taloudellista tukea sekä keskustelun ylläpitäjän roolia, jotta paikallinen kulttuuriperintö voisi säilyä ja voida hyvin. Lisäksi toivottiin tasapuolisuutta, joustavuutta ja selkeää viestintää.

Suuri osa kyselyvastaajista piti erityisen tärkeänä, että synnytettäisiin tiloja ja tilanteita, joissa asiantuntijat ja harrastajat tai muut ruohonjuuritason toimijat voisivat kohdata entistä välittömämmin. Asiantuntijoilta ja päättäjiltä toivottiin ”jalkautumista”, ”laskeutumista” ja ”vuorovaikutusta”, enemmän ihmisistä lähtevää ajattelua instituutioiden sijaan. Vapaaehtoisvoimille haluttiin lisää valtaa ja vastuuta.

Vanhojen rakennusten vaaliminen on omalla kustannuk- sella vaikeaa. Olisi hyvä, jos rakennusten korjaamiseen saisi vaivattomasti taloudellista tukea, jos rakennus on säilyt- tämisen arvoinen. Myös perinnemaisemien säilyttäminen vaatisi vastaavia tukimahdollisuuksia.

”Asiantuntemusta ja aineellista tukea rakennusperinnön korjaamiseen. Valtion budjetissa pitäisi ottaa huomioon se tosiasia, että kaikki vanhoissa taloissa asuvat ihmiset eivät ole taloudellisesti samalla lähtöviivalla.”

Den offentliga sektorn bör stöda gräsrötterna i utveck- lingen av kulturarv i stället för att arbeta top-down.

”Överlag borde man tänka mindre i termer av museer och arkiv och mera utgå från människors kunskaper och upp- fattningar om vad som är viktigt. Mera arbete på lokal nivå och mindre inom institutioner.”

Ruutukaappaus otakantaa.fi-sivulta

”Osallistaminen: kaikkien kulttuuriperinnöstä kiin- nostuneiden mahdollisuus osallistua kulttuuripe- rintöprosesseihin, kulttuuriperinnön määrittelyyn, merkityksellistämiseen ja käyttämiseen. Myös kult- tuuriperintötoimijoiden entistä tiiviimpää ja dynaami- sempaa yhteistyötä; tässä museot ovat jo hyvällä alulla. Tar- vitaan myös uusia työkaluja ja menetelmiä, joita museo-

alalla on kehitteilläkin.”

”Sosiaaliseen mediaan aihe on jo jalkautunut aika hyvin. Koska kulttuuriperinnössä ja kulttuuriympäristössä on kyse nimenomaan ihmisistä, kannattaisi ihmiset ottaa keskiöön kaikessa yhteistyössä ja kanavoinnissa. Ympäristö ja asia- kirjat kertovat oman tarinansa, elävät ihmiset omansa. Ne kannattaa yhdistää. Rohkaisisin kaikenlaiseen kohtaami- seen kasvokkain, ei vain verkossa.”

”Ihmisten osallistaminen mukaan olisi keskeistä, mutta haastavaa. Asiantuntijavalta tulee silloin luovuttaa julkiselta sektorilta ruohonjuuritasolle ihmisille.”

”Julkinen sektori voisi antaa vapaaehtoisvoimille enemmän valtaa ja vastuuta, ja myös yrittää löysätä päätösprosesseja, että flash mob, some- tms. -tempauksia voisi toteuttaa myös kulttuuriperintöpuolella.”

Kyselyvastauksissa esitettiin monia ehdotuksia kulttuuriperinnön tunnistamis- ja vaalimistyön kehittämiseksi. Osittain toivottiin lisää resursseja, osittain kyse oli tiedosta, arvostuksista ja asenteista. Uusina hyvinä kulttuuriperintötyön muotoina tuotiin esille mm. talkoistamista ja sosiaalista mediaa.

Paikallistasolla askarruttaa myös aineettoman kulttuuriperinnön säilyminen. Yksityishenkilöt toivoivat suvun ja perheen kotiarkistojen jatko- ja pitkäaikaissäilytyspaikkojen lisäämistä.

Kokoelmien ja keskustelun jne siirtäminen ”online” on ihan OK, mutta sen rinnalla on oltava jotain konkreettista johon voi tarttua.

”Paikallisten ihmisten mukaanottamista aineistojen kerää- miseen: inventointeihin, dokumentointiprojekteihin yms. pitäisi tehostaa ja siihen tarvitaan myös resursseja.”

Tarvittaisiin tukea paikallisesti aineettoman kulttuurin nä- kyväksi tekemiseen. Kuntia ja kaupunkeja tulisi voida kan- nustaa ja ohjata toiminnan kehittämiseen. Miten omaeh- toinen kansalaistoiminta saisi näkyvämmän tilan paikalli- sesti? Hyviä malleja tulisi juhlistaa ja niiden lisäarvo tehdä näkyväksi.

”Yksityisen ihmisen ja ruohonjuuritason kansalaisryhmien oman kulttuuriperinnön vaalimisesta syntyneelle aineis- tolle ei ole riittävästi säilytyspaikkoja. Pienillä museoilla ja arkistoilla ei ole riittävästi resursseja.”

”Autettaisiin ’tavallista ihmistä’ säilyttämisen, museoinnin, tallentamisen probleemeissa...?”

Hallinnon vastuujako ja sektorivastuut

Faron yleissopimus kulttuuriperinnön yhteiskunnallisesta merkityksestä haastaa asiantuntijuutta ja osin myös nykyisiä hallinnon rakenteita. Avoin, reilu ja palve- leva hallinto -työpajassa toivottiin joustavuutta hallinnon sisäisiin rakenteisiin, roh- keampaa sektoreiden ylittämistä ja vastuuta kulttuuriperinnöstä yli sektorirajojen. Esimerkiksi resurssit jakautuvat usein hallinnonaloittain, mikä voi johtaa siiloutu- miseen ja luoda esteitä uusille ratkaisuille. Joustavuus lisää hallinnon palvelukykyä ja purkaa esteitä uusien vuorovaikutus- ja osallistumismallien kokeilemiselta.

Faron yleissopimus kannustaa kulttuuriperintöhallintoa pohtimaan entistä enemmän julkisen vallan ja kolmannen sektorin välisiä mahdollisuuksia. Hallinnon palvelustrategioiden ja -kyvyn arviointi sekä viranomaisten, asiantuntijoiden ja kansalaisyhteiskunnan välisen vuorovaikutuksen kehittäminen ovat tärkeitä. Ylei- sesti sekä keskustelutilaisuuksissa että verkkokyselyssä todettiin, että kaikkien osapuolien osallistumista tarvitaan.

Vastuiden uusjako

Työpajan keskeisiin kysymyksiin kuului, onko hallinnon nykyinen vastuunjako kult- tuuriperinnöstä kohdallaan. Faron yleissopimuksen esille nostama kansalaisyh- teiskunnan kehittäminen kannustaa paitsi arvioimaan eri hallinnonalojen toimia myös rakenteiden ja ohjauksen uudistamista sekä pohtimaan uusia tapoja asia- kaspalveluiden ylläpitämiseksi. Tärkeää on arvioida mm. sitä, mitkä asiat jatkossa kuuluvat valtiolle, mitkä kunnille ja mitkä kolmannelle sektorille.

Kulttuuriperintö on läsnä kaikissa eri ministeriöissä jo tällä hetkellä ilman, että käsiteltäviä asioita välttämättä mielletään erityisesti kulttuuriperintöasioiksi. Työpajassa toivottiin, että ministeriöt lisäisivät sektorirajat ylittävää vuoropuhelua. Jotta sopimuksen ratifioinnin vaikutuksia hallinnon vastuunjakoon ja selkiyttämi- seen voidaan syvemmin arvioida, tulee Faron yleissopimus kirjoittaa auki siten,

Hallinnon rakenteita ja ohjausta voitaisiin uudistaa ja löytää mah- dollisesti uusia tapoja tuottaa myös kulttuuriperintöalaan kuuluvia palveluita, jos kaikki ministeriöt ja keskusvirastot määrittelisivät miten Faron sopimuksen ratifiointi vaikuttaa kunkin organisaation

vastuualueeseen ja tehtäväkenttään sekä strategian että käytännön tasolla.

”Kulttuuriperintöasiat pitää saada mukaan kaikkien ministeriöiden strate- gioihin näkyvällä tavalla. Tehtävä helpottuu, jos kulttuuriperintöalan toimijat määrittelevät ja markkinoivat toimialaansa nykyistä selkeämmin ja laajemmin.”

Keskushallinnon on uskallettava miettiä päätäntävallan ja vastuun jakamista. Tehtävien delegointi edellyttää riittävä koordinointia.

”Maakuntamuseot ovat kulttuuriperintötietoon liittyen todel-

lisia tietopankkeja. Tietoa löytyy helpommin läheltä, paikallis- tai maakunta- tasolla, mutta suuremmassa viitekehyksessä tiedon hakeminen vaikeutuu ja sirpaloituu.”

että sen sisältö, tavoitteet ja mahdollisuudet tulevat ymmärretyiksi kaikilla hallin- nonaloilla. Kulttuuriperinnön yhteiskunnallinen merkitys vahvistuu, kun kulttuuri- perintö sisältyy eri ministeriöiden strategioihin hyvinvointia ja kestävää kehitystä lisäävänä tekijänä. Keskusvirastot voisivat lisätä esimerkiksi sopimuspohjaista yh- teistyötä kulttuuriperintöasioissa. Tästä on jo hyviä esimerkkejä.

Helsingin työpajassa arvioitiin, ettei nykyinen vastuunjako kulttuuripe- rinnön hoidosta, suojelusta, tutkimuksesta ja tallennuksesta eri toimijoiden kesken välttämättä ole päällekkäinen tai puutteellinen, mutta erilaiset yhteistyömuodot ja resurssit valtakunnan, maakunnan ja paikallistason välillä vahvistavat kuvaa tilk- kutäkkimäisestä rakenteesta. Palveluiden saatavuuden ja tasapuolisuuden edistä- miseksi olisi tärkeää tarkastella esimerkiksi museokentän ja alueellisen ympäris- töhallinnon voimavaroja ja tehtäviä kokonaisuutena. Ajankohtaisena esimerkkinä työpajassa nousivat AVIen ja ELY-keskusten tehtävät erityisesti maankäyttöön ja kulttuuriympäristön suojeluun liittyvissä kysymyksissä suhteessa Museoviraston ja maakuntamuseoiden tehtäviin.

Keskus- ja aluetason työnjaon selkiyttäminen parantaa myös palvelua. Esi- merkiksi Museoviraston ja maakuntamuseoiden yhteistyötä voitaisiin kehittää edelleen ainakin kulttuuriympäristön suojeluun ja avustuksiin liittyvissä tehtä- vissä. Keskushallinto toimisi entistä enemmän mahdollistavana ja ohjaavana toi- mijana aluetason keskittyessä asiakasta lähellä oleviin palveluihin. Esimerkkeinä nousivat esiin yhteisö- ja asiakaslähtöisen ajattelun vahvistaminen museoissa sekä yhteistyö kolmannen sektorin kanssa. Työpajassa todettiin, että hyvässä kult- tuuriperintöhallinnossa asiantuntijuus ja viranomaistyö ovat lähellä ihmisiä ja kulttuuriperintöä.

Xxxxx yleissopimuksen ytimessä on yhtäältä yksilöiden ja paikallistason kulttuuriperintöyhteisöjen oikeus omaan arvokkaana pitämäänsä kulttuuripe- rintöön ja toisaalta siihen liittyvä vastuu. Tämä nostaa kunnat ja myös maakun- tien liitot tärkeiksi mahdollistajiksi. Maakuntien liitoilla ja kunnilla on mm. koulu- tukseen ja kansansivistystyöhön liittyviä tavoitteita, joissa voitaisiin huomioida entistä näkyvämmin esimerkiksi kulttuuriperintökasvatus. Maakuntien liitoilla

Suomen kuntiin tarvitaan paikallisen tason aktivointia perinnekult- tuurityön tueksi. Uudistettaessa kuntarakenteita ja synnytettäessä uusia hallinnollisia kokonaisuuksia on vaarana, että paikallisten pe-

rinteiden rikkaus näivettyy entisestään.

”Julkisen sektorin projektimainen ja eri sektoreihin rajautunut toimintatapa pi- täisi muuttua niin, että kulttuuriperintö otettaisiin huomioon sektorirajat ylit- täen suunnittelussa ja mm. ympäristön suojelussa.”

”Valtion ja kuntien yhteistyötä, alueellista yhteistyötä, sektorit ylittävää yh- teistyötä lasten ja nuorten palveluiden, sosiaali- ja terveydenhuollon, maahan- muuttajien, vanhushuollon kanssa, ikäihmisille lisää projekteja, mihin käyttää aikaansa kun jäävät kuitenkin hyvässä kunnossa eläkkeelle ja intoa tekemiseen tuntuu riittävän.”

voisi olla nykyistä suurempia vastuita myös erityisesti kulttuuriympäristön suo- jeluun ja hoitoon liittyvissä asioissa. Esitettiin toivomus, että maakuntien liitot ja kunnat keskustelisivat mahdollisuuksista toteuttaa yhteisesti resursoitavia kulttuuriperintöhankkeita.

Faron yleissopimus osana lainsäädäntöä

Avoin, reilu ja palveleva kulttuuriperintöhallinto -työpajassa käsiteltiin sopimusta suhteessa nykyiseen lainsäädäntöömme. Sopimuksen kulttuuriperintö-käsite eroaa laaja-alaisuudessaan nykyisen lainsäädännön taustalla olevasta kulttuuri- perintö-käsitteestä. Millaisia lainsäädännöllisiä tai voimassa olevan lainsäädännön tulkintaan vaikuttavia muutostarpeita sopimus asettaa? Entä miten olemassa oleva lainsäädäntö mahdollistaa osallistumisen, vaikuttamisen ja yhteistyön esi- merkiksi kulttuuriperinnön tunnistamisessa tai alueiden käytön suunnittelussa? Millaisia uusia ”perintökumppanuuksia” Faron yleissopimus edellyttää ja tarjoaa? Asettaako esimerkiksi voimassa oleva valtiontuki- ja hankintalainsäädäntö joitakin rajoituksia yhteistoiminnan kehittämiselle?

Lainsäädännöllisen keskustelun taustalla oli Faron yleissopimukseen sisäl- tyvä kirjaus, jonka mukaan itse sopimuksen määräyksiä ei saa tulkita siten, että niillä luodaan täytäntöönpanokelpoisia oikeuksia. Tämä korostaa sopimuksen tar- koitusta toimia tulkintakehyksenä kansalliselle lainsäädännölle.

Adoptoi monumentti -hankkeessa on muun muassa kunnostettu Annikin kivikioskia Tampereella.

Lainsäädännön muutostarpeet

Xxxxx yleissopimuksen sisältämä laaja kulttuuriperinnön käsite kohtaa hyvin ke- väällä 2014 hyväksytyn kulttuuriympäristöstrategian käsityksen kulttuuriympä- ristöstä. Myös strategiassa esitetyt toimenpiteet ovat linjassa sopimuksen kanssa. Kulttuuriperinnön suojelu on Suomessa hajautettu useisiin eri lakeihin, kokonais- valtaista kulttuuriperintölakia ei siis ole. Opetus- ja kulttuuriministeriön tulevai- suuskatsauksessa (2014) todetaan, että muinaismuistolainsäädäntö on tarpeen uudistaa ja samalla selvittää tarve kulttuuriperintölainsäädännön kokonaisvaltai- semmalle uudistamiselle.

Työpajan keskustelussa suhtauduttiin varauksellisesti yleisen, kaiken ko- koavan kulttuuriperintölain tarpeellisuuteen. Pikemminkin tulee olemassa olevan lainsäädännön puitteissa rohkeasti pohtia mahdollisuuksia muokata uudelleen ajatusta kulttuuriperinnöstä ja sen säilyttämisestä. Yleislaki voisi johtaa jäykkään ja liian yksityiskohtaiseen lainsäädäntöön. Esimerkiksi ympäristölainsäädännössä on jo joustavia harkintasäännöksiä, jotka mahdollistavat kulttuuriperinnön huo- mioon ottamisen eri tilanteissa. Olennaista on lainsäädäntöön sisältyvien jous- tavien normien tulkinta ja Faron yleissopimuksen kulttuuriperintö-käsitteen laa- ja-alaisuuden tunnistaminen. Perusoikeusmyönteinen säännösten tulkinta myös edellyttäisi kulttuuriperinnön huomioonottamisen. Esimerkkinä työpajassa nos- tettiin esille lupa-asiat, joissa päätöksiä tekevien viranomaisten tulisi nähdä, että

FARO 2014

Paneeli: ”On tärkeää, että jos ihmisen ääni pääsee kuuluviin, sitä myös kuunneltaisiin!”

vastuu kulttuuriperinnön säilyttämisestä ei ole vain sektoriviranomaisella vaan myös heillä itsellään viranomaisina, ja selvittää mahdollisuutensa ottaa kulttuuri- perintö huomioon päätöksiä tehtäessä.

Osallistumismahdollisuuksien arviointi

Faron yleissopimuksen tavoitteena on vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa ja demo- kratiaa antamalla ihmisten määritellä itselleen tärkeän kulttuuriperinnön. So- pimus korostaa osallistumista ja osallistamista. Tämä on linjassa sekä perustuslain 20 §:n 1 momentin perustuslaillisen toimeksiannon että ympäristölainsäädännön toteuttamisen kanssa. Lainsäädännön tasolla välineitä osallistua ja vaikuttaa sekä ennakolta että muutoksenhaulla on jo melko kattavasti olemassa.

Alueiden käytön suunnittelussa on Faron yleissopimuksen kannalta kes- keistä ottaa huomioon Århusin yleissopimuksen (SopS 122/2004) asettamat vel- voitteet. Århusin sopimus koskee tiedonsaantia, yleisön osallistumisoikeutta sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa. Ympäristölain- säädännössä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet on pyritty turvaamaan melko kattavasti. Esimerkiksi maankäyttö- ja rakennuslaki perustuu ajatukselle vuorovaikutteisen osallistumisen keskeisestä merkityksestä – tosin toteutustavat vaihtelevat paljonkin.

Toisaalta osa lainsäädännöstä korostaa edelleen asiantuntijuutta; näin esi- merkiksi laki rakennusperinnön suojelemisesta, jossa osallistuminen mahdollistuu lähinnä vireillepano-oikeuden kautta. Myös muinaismuistolain osallistumisjärjes- telmien riittävyyttä on arvioitava kriittisesti sen uudistamisen yhteydessä.

Keskeinen kysymys on osallistumismahdollisuuksien tosiasiallinen vaikut- tavuus. Pelkkä mahdollisuus osallistua ei riitä, vaan osallistumisella tulee olla to- dellinen mahdollisuus vaikuttaa. Päätöksen tulisi perustua siihen, että on ai- dosti saatu eri näkökulmat esille ja niistä on keskusteltu. Aina ei riitä mahdolli- suus esittää kirjallisesti käsityksensä: laaja-alaisissa ja konfliktiherkissä ratkaisuissa osallistumis- ja vaikuttamismuotojen syventäminen, esimerkiksi erilaisia sovit- telujärjestelmiä hyödyntäen, saattaa olla perusteltua. On kuitenkin muistettava, että lainsäädännössä tulee olla vakiintuneita tapoja, joilla osallistuminen hoide- taan. On vaikea perustella sitä, että kulttuuriperintöön liittyvät asiat olisivat sel- laisia, jossa olisi oltava täysin poikkeuksellinen osallistumisjärjestelmä.

Uudet perintökumppanuudet

Lainsäädännön näkökulmasta on tärkeää luoda toimivia järjestelmiä ja malleja Faron yleissopimuksen tarjoamille uusille ”perintökumppanuuksille”. Mallien olisi hyvä olla monistettavia ja sellaisia, että niiden puitteissa voidaan toimia turvalli- sesti. Työpajassa esimerkkinä Xxxxx yleissopimuksen tavoitteiden mukaisista toi- minnan muodoista nousi esille Adoptoi monumentti -hanke Pirkanmaalla. Itämeri puolestaan on esimerkki laajasti ymmärretystä kulttuuriperinnöstä, jonka piirissä toimintaa tukevat useat yksityiset tahot.

Taloudellisten resurssien kiristyessä on tärkeää löytää uusia rahoituskump- panuuksia, jolloin julkisen sektorin ja kolmannen sektorin suhde on harkittava uu- delleen kokonaisuudessaan, kuten terveydenhuollon piirissä on jo tehty.

Työpajassa pohdittiin myös sitä, asettaako esimerkiksi voimassa oleva val- tiontuki- ja hankintalainsäädäntö joitakin rajoituksia yhteistoiminnan kehittämi- selle. Esimerkiksi hankintalainsäädäntö mahdollistaa hyvin eri näkökulmien huo- mioon ottamisen, joten kysymys on siitä miten lainsäädäntöä sovelletaan.

Mahdollisuuksia uusiin kumppanuuksiin toivottiin myös hankkeen verkkokyselyssä.

Gör det möjligt att ’massfinansiera’ projekt, lättare att ’adoptera’ kul- turarv, betona bruket av kulturarvet, inte bevarandet. Det är löjligt att föremål i museers samlingar är knappt möjliga att nå ifall en för- ening etc. bygger utställningar (fastän de anlitar professionell hjälp)

pga byrokrati, negativ attityd mot att lyfta fram historia (’popularisering’ har t.ex. länge haft en negativ klang!!)

”On arvioitava, ovatko nykyiset osallistumisen muodot riittäviä tosiasiallisen vaikuttamisen näkökulmasta. Keinojen monipuolistamista on harkittava ja mietittävä mitä vuorovaikutus oikeasti on.”

”Kansalaisetpitäisiintegroidakulttuuriperinnönkäytännöntasonhoitotyöhön.”

5. Suositukset

Kohti kestävää kulttuuriperintötyötä

T

ässä raportissa on kuvattu taustaselvityshankkeen aikana esille nousseita Faron yleissopimukseen liittymisen vaikutuksia ja siihen liittyviä asiantun- tijoiden näkemyksiä ja kansalaisten toiveita. Taustaselvitys ei kata kaikkia sopimuksen osa-alueita, eikä se näin ollen ole tyhjentävä. On myös huomattava, että varsinainen vaikutusten arviointi tehdään voimaansaattamisen valmistelu- prosessin yhteydessä. Taustaselvitys kuitenkin ennakoi, ettei sopimukseen liitty- minen edellytä välittömiä suuria muutoksia. Kyse onkin enemmän suositeltavista toimintatapojen ja asenteiden muutoksista, kulttuuriperintöpolitiikan suunnasta.

Sopimukseen liittyneillä mailla on paljon liikkumavaraa siinä, miten ne sopimusta toteuttavat.

Taustaselvitys suosittelee Suomen liittymistä Faron yleissopimukseen. Sopi- muksen liittymisen etuja ovat esimerkiksi:

• Sopimukseen liittyminen ja sen mukainen toiminta vahvistavat yksilöiden ja yhteisöjen aktiivista osallisuutta kulttuuriperintöä koskevissa asioissa.

• Sopimus tarjoaa lähtökohtia yhteiskunnalliselle keskustelulle kulttuuripe-

rinnön merkityksestä ja sen kestävästä käytöstä.

• Sopimukseen on tähän mennessä liittynyt erityisesti maita, joiden lähihistoria sisältää konflikteja. Liittymällä sopimukseen Suomi voi tukea muiden Euroopan maiden rauhanomaista kehitystä ja osallistua sopimukseen liittyneiden maiden väliseen yhteistyöhön.

• Sopimus tarjoaa suuntaa ja eurooppalaisen kehyksen suomalaiselle kulttuuri- perintöpolitiikalle. Se myös tukee valtioneuvoston hyväksymän kulttuuriympä- ristöstrategian toimeenpanoa.

Seuraavassa eritellään taustaselvityshankkeen johtopäätöksiä sopimukseen liit- tymisen seurauksista ja tavoiteltavasta suunnasta sekä esitetään suosituksia toimintatavoista.

Visio 2020

Kohti kestävää kulttuuriperintötyötä

Kestävä kulttuuriperintötyö on nykyistä tiedostetumpaa, demokraattisempaa ja osallistavampaa toimintaa kulttuuriperinnön hyväksi ja hyödyntämiseksi.

Yksilöt ja yhteisöt toimivat omaksi katsomansa kulttuuriperinnön hyväksi, samalla kuitenkin kunnioittaen muiden kulttuuriperintöjä.

Kulttuuriperinnön tunteminen ja kestävä käyttö rikastuttavat arkeamme ja vahvistavat identiteettiämme.

Kulttuuriperinnöstä, sen merkityksistä ja hyödyistä yksilöille, yhteisöille ja yhteiskunnalle käydään aktiivista julkista keskustelua.

Osallistuminen toteutuu entistä vahvemmin ja tasavertaisemmin, ihmisiä kuunnellaan ja heidän mielipiteensä ja ehdotuksensa vaikuttavat kulttuuriperintöä koskevia päätöksiä tehtäessä.

Avoin kulttuuriperintöhallinto mahdollistaa ja tukee alhaalta ylöspäin omaehtoisesti syntyvää toimintaa sekä toimii yhdessä yhteisöjen ja yksilöiden kanssa.

Hallinto välittää avointa ja helposti ymmärrettävää tietoa kulttuuriperinnöstä. Tämä toteutuu hallinnon eri sektoreilla ja erilaisia kanavia käyttäen.

Tiedon tuottamiseen osallistuvat kulttuuriperintöyhteisöt ja yksilöt mahdollisuuksiensa mukaan. Kulttuuriperintö saavuttaa yhä useamman sähköisiä kanavia pitkin.

tieto, kasvatus, koulutus

elämänlaatu

Kulttuurinen

kestävyys

yksilön ja yhteisön oikeudet ja vastuu

arvot

Sosiaalinen kestävyys

Kestävä kulttuuri- perintötyö

mahdollistava hallinto

Taloudellinen

kestävyys

kulttuuri- perinnön kestävä hyödyn- täminen

osallistuminen ja vuoropuhelu

Kohti kestävää kulttuuriperintötyötä

Taustaselvityshanke tunnisti Faron yleissopimuksen hengen mukaiseksi tavoit- teeksi kestävän kulttuuriperintötyön. Sen sisältöä kuvaava visio 2020 on esitetty edellisellä sivulla. Kestävän kulttuuriperintötyön ulottuvuuksista nousivat esille erityisesti sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kestävyys.

Hankkeessa nämä ulottuvuudet näyttäytyivät seuraavasti: yksilöiden ja yh- teisöjen oikeudet ja tietoisuus, yhteinen vastuu kulttuuriperinnöstä, kulttuuripe- rinnön kestävä käyttö ja hyödyntäminen, yksilöiden ja yhteisöjen mahdollisuudet osallistua ja olla myös osallistumatta, hallinto mahdollistajana ja kannustajana, hallinnon avoin vuoropuhelu yksilöiden ja yhteisöjen kanssa. Nämä on kuvattu yl- läolevassa kaaviossa.

Suositukset

Seuraavassa esitetään Faron yleissopimuksen korostamia näkökulmia ja niistä syntyneitä suosituksia paremman ja kestävämmän kulttuuriperintötyön tueksi. Suositukset on jaoteltu taustaselvityshankkeen kolmen keskeisen teemakokonaisuuden alle.

Ensimmäisessä osiossa ”Kulttuuriperintö yksilöiden ja yhteisöjen arjessa” pohditaan yksilön ja yhteisöjen mahdollisuuksia tulla entistä tietoisemmaksi kulttuuriperinnön eri muodoista ja merkityksistä. Tietoisuuden lisäämisessä kasvatus ja koulutus ovat keskeisiä keinoja. Kestävä kehitys on kaikkien, ei ainoastaan ympäristöalan toimijoiden asia. Tämän vuoksi toisessa

osiossa ”Kulttuuriperintö kestävän kehityksen voimavarana” korostetaan määrittelyoikeutta sekä tuodaan kulttuuriperinnön hyödyntämiseen liittyvät eettiset kysymykset myös yritysten ja elinkeinomaailman huomion kohteeksi. Kolmannessa osiossa ”Kulttuuriperintöhallinnon kehittäminen” kiinnitetään huomio kulttuuriperintöhallinnon haasteisiin.

Faron yleissopimus on sisällöltään laaja, ja sen toteuttamisessa valinnat ovat tarpeen. Myös taustaselvityshankkeessa tehtiin rajauksia, minkä takia jatkossa on tärkeää käsitellä vahvemmin teemoja, jotka nyt jäivät vähälle käsittelylle tai hankkeen ulkopuolelle. Suositukset sisältävät myös näitä teemoja.

Faron yleissopimuksen voimaansaattamista seuraavassa toimeenpanovaiheessa on hyvä määritellä tarkemmin vastuutahot. Tärkeimmät kulttuuriperintötyön kehittämistoimenpiteet tulee suunnitella yhteistyössä yksilöiden ja kulttuuriperintöyhteisöjen kanssa. Seuraavassa vaiheessa on tärkeää selvittää myös se, miten toimeenpano on toteutettu muissa maissa.

Kulttuuriperintö yksilöiden ja yhteisöjen arjessa

• Vahva perusta osallistumiselle. Kasvatus vahvistaa yksilön kykyä osallistua kult- tuuriperinnöstä käytävään keskusteluun ja mahdollisuuksiin vaikuttaa. Kasvatus on myös keino tukea yksilön vastuullista suhdetta lähiympäristöönsä. Vahvistetaan kult- tuuriperintöön liittyvää kasvatusta ja koulutusta eri tasoilla.

• Saavutettava tieto. Varmistetaan kulttuuriperintötiedon saavutettavuus ja käytettä- vyys. Avataan sähköiset aineistot kaikille. Tehdään yhteistyötä käyttäjien kanssa tiedon tuotannossa ja xxxxxxxxx.

• Lähiympäristöä ja kulttuuriperintöä koskevat päätökset. Paikallisessa kulttuuripe-

rintöä koskevassa päätöksenteossa kuullaan ja kuunnellaan asukkaita / kuntalaisia. Toi- mintamalleja kehitetään yhdessä asukkaiden / kuntalaisten kanssa.

• Kuuntele ja kokeile. Vahvistetaan eri ikäryhmien, esimerkiksi nuorten, osallistumista

kulttuuriperintöä koskevaan päätöksentekoon ja keskusteluun kokeilemalla myös uusia toimintamalleja ja kuunnellen nuorten ehdotuksia.

• Kulttuuriperintöyhteisöt. Kulttuuriperintöyhteisöt ovat keskeinen osa Faron yleis-

sopimuksen sisältämää uutta yhteistyömallia, joka kannustaa kolmatta sektoria ja hallintoa entistä vuorovaikutteisemman kulttuuriperintötyön kehittämiseen. Sopi- muksen toimeenpanon yhteydessä on hyvä syventyä tarkemmin kulttuuriperintöyh- teisöjen käsitteeseen ja sen käyttöön osana kestävää kulttuuriperintötyötä, jossa yh- teisöillä ja yksilöillä on entistä paremmat mahdollisuudet esittää ja välittää eteenpäin kulttuuriperintöään.

• Mahdollista omaehtoisuus ja moniarvoisuus. Vaalitaan sellaista kulttuurista, sosiaa-

lista ja taloudellista ilmapiiriä sekä suositaan toimia, joka mahdollistavat kulttuuriperin- töyhteisöjen omaehtoisen ja vapaan muodostumisen ja toiminnan. Näin turvataan yh- teisöjen ja kulttuuriperinnön moniarvoisuutta.

Kulttuuriperintö kestävän kehityksen voimavarana

• Kestävä alue- ja elinkeinopolitiikka. Parannetaan edellytyksiä hyödyntää kulttuuri- perintöä kestävällä tavalla elinkeino- ja aluepolitiikan välineenä. Tähän työhön tarvi- taan panostusta yhteiskunnan kaikilta tasoilta.

• Kestävä kehitys haltuun. Kulttuuriperintöä edustavat tahot osallistuvat aktiivisesti

kestävästä kehityksestä käytävään keskusteluun ja siihen liittyviin toimiin. Esimerk- keinä ovat kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumustyö ja kulttuurisen kestävyyden indikaattorityö.

• Vahvista paikallista osallistumista. Yksilöiden ja yhteisöjen mahdollisuudet osal-

listua kulttuuriperintöään koskeviin päätöksiin ja toimintaan on osa kulttuurisesti

kestävää kulttuuriperintötyötä. Vahvistetaan näitä mahdollisuuksia paikallisella tasolla.

• Vahvista tietopohjaa. Kulttuuriperinnön taloudellisesti kestävä käyttö vaatii tuekseen lisää tutkimustietoa. Edistetään mahdollisuuksia monitieteiseen kulttuuriperintöä kos- kevaan tutkimukseen. Kohdistetaan huomiota esimerkiksi tuotteistamisen ja kulttuuri- perinnön välisille jännitteille.

• Yritykset mukaan. Lisätään vuoropuhelua ja yhteistyötä eri tahojen, kuten elinkei-

noelämän edustajien, kanssa. Kannustetaan yrityksiä vastuulliseen kulttuuriperinnön hyödyntämiseen.

• Eri sektorit yhteistyöhön. Kannustetaan matkailun ja kulttuurin toimijoiden alueel-

lista yhteistyötä, jossa toteutuu kulttuuriperinnön kestävä käyttö.

Kulttuuriperintöhallinnon kehittäminen

• Parempi vastuunjako. Arvioidaan, kuinka tehtäviä tulisi jakaa valtion, kuntien ja kol- mannen sektorin kesken, jotta asiantuntijuus ja palvelut säilyisivät ihmisiä lähellä.

• Kulttuuriperintö läpi hallinnon. Hallinnon eri sektorit sitoutuvat ottamaan huomioon kulttuuriperinnön merkityksen omalla toimialallaan. Edistetään yhteistyötapoja, jotka lisäävät keskustelua kulttuuriperinnöstä yli sektorirajojen ja kansalaisten ja hallinnon välillä.

• Mahdollista osallistuminen. Kulttuuriperintöorganisaatiot suosivat toimintatapoja,

joilla edistetään yksilöiden ja yhteisöjen mahdollisuuksia osallistua keskusteluun kult- tuuriperinnöstä, sen tunnistamiseen, tutkimiseen, tulkitsemiseen, suojelemiseen, säi- lyttämiseen ja esittelemiseen. Näissä toimintatavoissa otetaan huomioon erilaiset yk- silöt ja yhteisöt.

• Avaa hallinto. Kulttuuriperintöorganisaatiot sitoutuvat edistämään avoimen hallinnon

toimintatapoja työssään. Esimerkkejä ovat organisaatioiden sitoumukset avoimuuden edistämiseksi, toimenpidesuunnitelmat ja niiden toteuttaminen. Avoimen hallinnon näkökulmien (avoin toiminta, avoin tieto, selkeä kieli ja hallinto mahdollistajana) edis- täminen tukee kestävää kulttuuriperintötyötä.

• Avaa tieto ja joukkoista. Kulttuuriperintöorganisaatiot helpottavat entisestään pääsyä

tieto- ja kulttuurivarantoihinsa uusin, digitaalisen ajan tarjoamin keinoin. Avataan di- gitaalinen kulttuuriperintö laajempaan käyttöön yhteiskunnassa. Työssä on hyvä hyö- dyntää verkostoja ja tehdä yhteistyötä sekä joukkoistaa.

• Vahvista vuorovaikutusosaamista. Kulttuuriperintöorganisaatiot lisäävät vuorovai-

kutukseen liittyvää osaamistaan ja kokeilevat uusia viestinnän ja vuorovaikutuksen ta- poja. Kysymisen lisäksi kuunnellaan ja mahdollistetaan uutta toimintaa sekä jaetaan avoimesti tulokset. Jaetaan hyviä käytäntöjä aktiivisesti muillekin.

Lähteet

Aineeton kulttuuriperintö. Esimerkkejä Unescon 2003 yleissopimuksen toteuttami- sesta verrokkimaissa. Xxxxx Xxxxxx, Cupore. Helsinki 2014.

Avoin hallinto, valtionvarainministeriö xxxx://xx.xx/xxxxxxxxx-xxxxxxxx/ avoin-hallinto

Farokonventionen – Europarådets ramkonvention om kulturarvets samhälleliga värde. Rapport från Riksantikvarieämbetet. Riksantikvarieämbetet, Stockholm 2014.

Explanatory report. Faron yleissopimuksen selitysmuistio, Euroopan neuvosto xxxx://xxxxxxxxxxx.xxx.xxx/Xxxxxx/xx/Xxxxxxx/Xxxx/000.xxx

Heritage and Beyond. Council of Europe Publishing. 2009.

Kulttuuriympäristöstrategia 2014–2020. Opetus- ja kulttuuriministeriö, ympäristö- ministeriö, Helsinki xxxxx://xxxxx.xxxxxxxx.xx/xxxxxx/00000/00000

Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma, Xxx Xxxxxxxx ja Xxxxx Xxxxxxxxx http:// xxxxx.xxx/xxxxxxxxxxxxxxxx/xxxx/xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Kestävä kehitys. Ympäristöministeriö xxxx://xxx.xx.xx/xx-XX/xxxxxxxxx/ kestava_kehitys/

Osaamisella ja luovuudella hyvinvointia. Opetus- ja kulttuuriministeriön tulevaisuus- katsaus 2014 xxxx://xxx.xxxxxx.xx/xxxxxx/xxxxx/xxxxxxx/XXX/Xxxxxxxxx/0000/xxxx- teet/okm18.pdf?lang=fi

14 Suomen Kotiseutuliitto 2008.

16 Taustaselvityshankkeen kummit Xxxxxxxx Xxxxxxxx, Xxxxx Xxxxxxx ja Xxxxx Xxxxxxx. Kuvankäsittely: Tekstihuoltamo / Xxxxx Xxxxxx 2015.

18 Suomen Kotiseutuliitto 2008.

24 ”Rauman Kalevalaisten Naisten kansallispukujen tuuletuspiknik.” Xxxxx Xxxxxx 2013. Kalevalaisten Naisten Liitto. Kuvankäsittely Tekstihuoltamo 2015.

29 Turku. Suomen Kotiseutuliitto 2003.

30 ”Pärekattotyöt käynnissä Urajärven kartanomuseolla.” Xxxxxxxx Xxxxx 2012. Museovirasto.

31 Xxxxx Xxxxxxx. Xxxx-Xxxxx Xxxxx 2014.

40 Itä-Pasila. Xxxxx Xxxxxx 2008.

41 Xxxxxxxx Xxxxxxxx. Turun yliopisto.

45 Xxxxx Xxxxxxx. 2010.

48 ”Pikkulauantaisaunaksi itsensä nimennyt näyttelytyöryhmä keskiviikkoko- koontumisessaan syksyllä.” Xxxx Xxxxx 2014. Helsingin kaupunginmuseo.

51 Ruutukaappaus 8.5.2015 xxx.xxxxxxxxx.xx . Oikeusministeriö.

56 Adoptoi monumentti -hanke, Annikin kivikioski, Tampere. Xxxx Xxxxxxxxxxxx 2014. Pirkanmaan maakuntamuseo.

59 ”Essi kairaa.” Museovirasto 2009.

60 Olavinlinna. Xxxx Xxxxxxx 2008. Suomen Kotiseutuliitto.

Kuvat

Council of Europe Treaty Series - No. 199

Euroopan neuvoston yleissopimus kulttuuriperinnön yh- teiskunnallisesta merkityksestä

Faro, 27.10.2005

Johdanto

Euroopan neuvoston jäsenvaltiot, jotka ovat allekirjoittaneet tämän yleissopi- muksen ja jotka

ottavat huomioon, että yksi Euroopan neuvoston tavoitteista on lisätä yhtenäi- syyttä neuvoston jäsenten välillä, jotta voitaisiin varjella ja vaalia niitä ihanteita ja periaatteita, jotka perustuvat ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltioperi- aatteen kunnioittamiselle ja jotka ovat valtioiden yhteistä perintöä;

katsovat, että on tarpeen asettaa ihmiset ja inhimilliset arvot keskeiseksi osaksi laajentunutta ja monialaista kulttuuriperinnön käsitettä;

korostavat viisaasti hyödynnetyn kulttuuriperinnön arvoa ja sen tarjoamia mah- dollisuuksia kestävän kehityksen ja elämänlaadun voimavarana jatkuvasti kehitty- vässä yhteiskunnassa;

tunnustavat, että jokaisella ihmisellä on oikeus, muiden oikeuksien ja vapauksien kunnioittamista unohtamatta, yhteyteen valitsemansa kulttuuriperinnön kanssa. Tämä on osa oikeutta osallistua vapaasti kulttuurielämään, joka sisältyy Yhdisty- neiden kansakuntien antamaan ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen (1948) ja jonka yleissopimus taloudellisista, sosiaalisista, ja sivistyksellisistä oikeuk- sista (1966) takaa;

ovat vakuuttuneita tarpeesta saada jokainen yhteiskunnan jäsen osallistumaan kulttuuriperinnön määrittelyyn ja ylläpitoon;

ovat vakuuttuneita sellaisen kulttuuriperintöä koskevan politiikan ja sellaisten kou- lutuksellisten aloitteiden järkevyydestä, jotka kohtelevat kaikkea kulttuuriperintöä

Liite 1

tasapuolisesti ja edistävät näin kulttuurien ja uskontojen välistä vuoropuhelua;

huomioivat eräät Euroopan neuvoston asiakirjat, joita ovat erityisesti Euroopan kulttuuriyleissopimus (1954), eurooppalainen yleissopimus rakennusperinnön suojelusta (1985), eurooppalainen yleissopimus arkeologisen perinnön suojelusta (1992, tarkistettu) ja Euroopan maisemayleissopimus (2000);

ovat vakuuttuneita siitä, että näiden periaatteiden toimivan täytäntöönpanon kannalta on tärkeää luoda yleiseurooppalaiset yhteistyöpuitteet;

ovat sopineet seuraavaa:

I osa – Tavoitteet, määritelmät ja periaatteet

1 artikla – Yleissopimuksen tavoitteet

Tämän yleissopimuksen osapuolet sopivat

a tunnustavansa, että kulttuuriperintöön liittyvät oikeudet sisältyvät olennaisesti ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen määrittelemään oikeuteen osal- listua kulttuurielämään;

b tunnustavansa yksilön ja yhteisön vastuun kulttuuriperinnöstä;

c korostavansa, että kulttuuriperinnön säilyttämisen ja sen kestävän käytön pää- määrinä ovat inhimillinen kehitys ja elämän laatu;

d ryhtyvänsä tarvittaviin toimenpiteisiin soveltaakseen tämän yleissopimuksen määräyksiä, jotka koskevat

– kulttuuriperinnön merkitystä rauhallisen ja demokraattisen yhteiskunnan rakentamisessa ja kestävän kehityksen ja kulttuurisen monimuotoisuuden edistämisessä;

– synergian lisäämistä kaikkien asiaan liittyvien julkisten, institutionaalisten ja yksityisten toimijoiden välillä.

2 artikla – Määritelmät

Tässä yleissopimuksessa

a kulttuuriperintö tarkoittaa niitä menneisyydestä perittyjä voimavaroja niiden omistajasta riippumatta, jotka ihmisten mielestä kuvastavat heidän jatkuvasti muuttuvia arvojaan, uskomuksiaan, tietojaan ja perinteitään. Tähän kuuluvat kaikki ihmisten ja paikkojen vuorovaikutuksesta aikojen kuluessa rakentuneen

Liite 1

ympäristön osat;

b kulttuuriperintöyhteisö tarkoittaa niitä ihmisiä, jotka arvostavat tiettyjä kult- tuuriperinnön piirteitä, joita he haluavat julkisen toiminnan puitteissa ylläpitää ja välittää tuleville sukupolville.

3 artikla – Euroopan yhteinen kulttuuriperintö

Osapuolet sopivat edistävänsä tietoisuutta Euroopan yhteisestä kulttuuriperin- nöstä, joka koostuu

a kaikista niistä eurooppalaisen kulttuuriperinnön muodoista, jotka muodos- tavat yhteisten muistojen, ymmärryksen, identiteetin, yhtenäisyyden ja luo- vuuden jaetun lähteen, ja

b ihanteista, periaatteista ja arvoista, jotka pohjaavat kokemuksiin edistyksestä ja menneistä konflikteista ja jotka edistävät ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltion kunnioittamiseen perustuvan rauhanomaisen ja vakaan yhteis- kunnan kehittymistä.

4 artikla – Kulttuuriperintöön liittyvät oikeudet ja velvollisuudet

Osapuolet tunnustavat, että

a jokaisella on, yksin tai yhdessä muiden kanssa, oikeus nauttia kulttuuriperin- nöstä ja osallistua sen rikastuttamiseen;

b jokaisella on, yksin tai yhdessä muiden kanssa, velvollisuus kunnioittaa niin omaa kuin muidenkin kulttuuriperintöä ja näin ollen Euroopan yhteistä kulttuuriperintöä;

c oikeutta kulttuuriperintöön sääntelevät ainoastaan sellaiset rajoitukset, jotka ovat välttämättömiä yleisen edun ja muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauk- sien suojelemiseksi demokraattisessa yhteiskunnassa.

5 artikla – Kulttuuriperintöä koskeva lainsäädäntö ja periaatteet

Osapuolet

a tunnustavat yleisen edun, joka liittyy kulttuuriperinnön eri osa-alueisiin niiden yhteiskunnallisen merkityksen mukaisesti;

b lisäävät kulttuuriperinnön arvoa sen tunnistamisen, tutkimuksen, tulkitse- misen, suojelun, säilyttämisen ja esittelyn myötä;

c varmistavat, kunkin osapuolen järjestelmän mukaisesti, että lainsäädäntöön si- sältyvät säännökset kulttuuriperintöoikeuden toteutumiseksi artiklan 4 määrit- telemällä tavalla;

d vaalivat sellaista taloudellista ja sosiaalista ilmapiiriä, joka tukee osallistumista

Liite 1

kulttuuriperintöön liittyvään toimintaan;

e edistävät kulttuuriperinnön suojelua keskeisenä tekijänä toisiaan tukevien kes- tävän kehityksen, kulttuurisen monimuotoisuuden ja nykyaikaisen luovuuden tavoitteiden saavuttamisessa;

f tunnustavat sen kulttuuriperinnön arvon, joka sijoittuu niiden lainkäyttöval- taan kuuluville alueille kulttuuriperinnön alkuperästä riippumatta;

g laativat integroituja strategioita edistämään tämän yleissopimuksen mää- räysten täytäntöönpanoa.

6 artikla – Yleissopimuksen vaikutukset

Tämän sopimuksen määräyksiä ei saa tulkita siten, että niillä

a rajoitetaan tai heikennetään niitä ihmisoikeuksia ja perusvapauksia, joita tur- vataan kansainvälisillä asiakirjoilla, joita ovat erityisesti ihmisoikeuksien yleis- maailmallinen julistus sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehty yleissopimus;

b vaikutetaan kulttuuriperinnön ja -ympäristön kannalta suotuisampiin mää- räyksiin, jotka sisältyvät muihin kansallisiin tai kansainvälisiin oikeudellisiin asiakirjoihin;

c luodaan täytäntöönpanokelpoisia oikeuksia.

II osa – Kulttuuriperinnön merkitys yhteiskunnalle ja inhi- milliselle kehitykselle

7 artikla – Kulttuuriperintö ja vuoropuhelu

Osapuolet sopivat, viranomaisten ja muiden toimielinten avustuksella,

a kannustavansa tarkastelemaan niitä periaatteita ja tapoja, jotka liittyvät kulttuu- riperinnön esilletuomiseen ja kunnioittamaan tulkintojen monimuotoisuutta;

b luovansa sovittelumenettelyjä sellaisten tilanteiden varalle, joissa eri yhteisöt liittävät samaan kulttuuriperintöön erilaisia arvoja;

c kehittävänsä kulttuuriperinnön tuntemusta voimavarana, joka edistää rauhal- lista rinnakkaiseloa lisäämällä luottamusta ja keskinäistä ymmärrystä tavoit- teena konfliktien ratkaisu ja ennaltaehkäiseminen;

d sisällyttävänsä nämä lähestymistavat kaikkiin elinikäisen oppimisen ja koulu- tuksen osa-alueisiin.

Liite 1

8 artikla – Ympäristö, kulttuuriperintö ja elämänlaatu

Osapuolet sopivat hyödyntävänsä kaikkea kulttuuriympäristöön sisältyvää kulttuuriperintöä

a rikastuttaakseen taloudellista, poliittista, sosiaalista ja kulttuurista kehitystä ja maankäytön suunnittelua ottamalla käyttöön kulttuuriperinnön vaikuttavuus- arviointeja ja vahingoittumisen vähenemiseen tähtääviä toimintasuunnitelmia silloin kun se on tarpeellista;

b edistääkseen integroitua lähestymistapaa kulttuurista, biologiasta, geologista ja maankäytön monimuotoisuutta koskeviin periaatteisiin, jotta saavutettaisiin tasapaino näiden osa-alueiden välillä;

c vahvistaakseen sosiaalista yhteenkuuluvuutta lisäämällä yhteisen vastuun tun- netta ihmisten asuinpaikkoja kohtaan;

d edistääkseen ympäristöön tehtyjen nykyaikaisten muutosten laadun tavoitetta vaarantamatta ympäristön kulttuurisia arvoja.

9 artikla – Kulttuuriperinnön kestävä käyttö

Tukeakseen kulttuuriperinnön säilymistä osapuolet sopivat

a edistävänsä kulttuuriperinnön koskemattomuuden kunnioittamista varmista- malla, että muutospäätöksissä huomioidaan kulttuuriset arvot;

b määrittävänsä ja edistävänsä kulttuuriperinnön kestävän hoidon periaatteita ja kannustavansa kulttuuriperinnön säilyttämiseen;

c varmistavansa, että kaikissa yleisissä teknisissä määräyksissä otetaan huo- mioon kulttuuriperinnön säilyttämisen asettamat erityisvaatimukset;

d edistävänsä perinteisten materiaalien, tekniikoiden ja taitojen käyttöä sekä niiden nykyaikaisten käyttömuotojen selvittämistä;

e edistävänsä työn laatua ottamalla käyttöön ammattitutkintoja ja yksilöiden, yritysten ja instituutioiden akkreditointijärjestelmiä.

10 artikla – Kulttuuriperintö ja taloudellinen toiminta

Jotta kulttuuriperinnön tarjoamat mahdollisuudet saataisiin kokonaisuudessaan käyttöön kestävän taloudellisen kehityksen osatekijänä, osapuolet sopivat

a lisäävänsä tietoisuutta kulttuuriperinnöstä ja hyödyntävänsä sen tarjoamia ta- loudellisia mahdollisuuksia;

b ottavansa huomioon kulttuuriperinnön erityisluonteen ja edut laatiessaan ta- louspoliittisia linjauksia;

c varmistavansa, että nämä linjaukset kunnioittavat kulttuuriperinnön koske- mattomuutta eivätkä vaaranna sen itseisarvoa.

Liite 1

III osa – Yhteinen vastuu kulttuuriperinnöstä ja julkinen osallistuminen

11 artikla – Kulttuuriperintöön liittyvien julkisten vastuiden järjestäminen

Osapuolet sopivat kulttuuriperinnön hoidon osalta

a edistävänsä viranomaisten integroitua ja tietoon perustuvaa lähestymistapaa kaikilla aloilla ja kaikilla tasoilla;

b kehittävänsä oikeudellisia, taloudellisia ja ammatillisia puitteita, jotka mahdol- listavat viranomaisten, asiantuntijoiden, omistajien, sijoittajien, yritysten, kan- salaisjärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan yhteistoiminnan;

c kehittävänsä innovatiivisia tapoja, joilla viranomaiset voivat tehdä yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa;

d kunnioittavansa ja rohkaisevansa vapaaehtoisia aloitteita, jotka täydentävät vi- ranomaisten toimintaa;

e rohkaisevansa kulttuuriperinnön säilyttämisestä kiinnostuneita kansalaisjärjes- töjä toimimaan yleisen edun nimissä.

12 artikla – Kulttuuriperinnön saavutettavuus ja demokraattinen osallistuminen

Osapuolet sopivat

a rohkaisevansa jokaista osallistumaan

– kulttuuriperinnön tunnistamiseen, tutkimukseen, tulkintaan, suojeluun, säi- lyttämiseen ja esittelemiseen;

– julkiseen pohdintaan ja keskusteluun niistä mahdollisuuksista ja haasteista, joita kulttuuriperintö tarjoaa;

b ottavansa huomioon arvon, jonka kulttuuriperintöyhteisöt liittävät siihen kult- tuuriperintöön, johon ne samaistuvat;

c tunnustavansa vapaaehtoisjärjestöjen merkityksen sekä toimintaan osallistu- jina että kulttuuriperintöä koskevan politiikan onnistumisen arvioijina;

d parantavansa kulttuuriperinnön saavutettavuutta, erityisesti nuorten ja vähä- osaisten keskuudessa, lisätäkseen tietoisuutta kulttuuriperinnön arvosta, sen ylläpitämisen ja säilyttämisen tarpeesta ja hyödystä, joka sen avulla voidaan saavuttaa.

13 artikla – Kulttuuriperintö, tieto ja osaaminen

Osapuolet sopivat

Liite 1

a lisäävänsä mahdollisuuksia sisällyttää kulttuuriperintöulottuvuus koulutuksen kaikille tasoille, ei välttämättä omana oppiaineenaan, mutta vähintään muiden oppiaineiden monipuolisena lähteenä;

b vahvistavansa yhteyttä kulttuuriperintöopetuksen ja ammatillisen koulutuksen välillä;

c tukevansa kulttuuriperinnön, kulttuuriperintöyhteisöjen, ympäristön ja niiden välisten suhteiden monitieteistä tutkimusta;

d tukevansa täydennyskoulutusta ja tiedon ja taitojen vaihtoa niin koulutusjär- jestelmän sisällä kuin sen ulkopuolellakin.

14 artikla – Kulttuuriperintö ja tietoyhteiskunta

Osapuolet sopivat kehittävänsä digitaalisen teknologian hyödyntämistä paran- taakseen kulttuuriperinnön saatavuutta ja saavutettavuutta ja siitä koituvia etuja a tukemalla aloitteita, jotka edistävät sisältöjen laatua ja pyrkivät takaamaan

kielten ja kulttuurien moninaisuuden tietoyhteiskunnassa;

b tukemalla kansainvälisesti yhteensopivia standardeja, jotka koskevat kulttuu- riperinnön tutkimusta, säilyttämistä, parantamista ja suojelua, torjuen samalla kulttuuriomaisuuden laitonta kauppaa ja liikkumista;

c pyrkimällä poistamaan kulttuuriperintöön liittyvän tiedon saavutettavuuden esteitä, erityisesti silloin, kun kyse on koulutuksellisista tarkoituksista, unohta- matta kuitenkaan teollis- ja tekijänoikeuksien suojelua;

d tunnustamalla, että kulttuuriperintöä koskevien digitaalisten sisältöjen luo- minen ei saisi vaarantaa olemassa olevan kulttuuriperinnön säilymistä.

IV osa – Seuranta ja yhteistyö

15 artikla – Osapuolten lupaukset

Osapuolet sopivat

a kehittävänsä Euroopan neuvoston avulla tämän yleissopimuksen periaatteiden kanssa yhdenmukaisen valvontajärjestelmän, joka kattaa kulttuuriperintöön liittyvät lainsäädännöt, menettelytavat ja käytännöt;

b ylläpitävänsä ja kehittävänsä yhteistä julkista tietojärjestelmää ja luovuttavansa siihen tietoja. Järjestelmä helpottaa sen arvioimista, miten osapuolet täyttävät tähän yleissopimukseen perustuvat sitoumukset.

Liite 1

16 artikla – Seurantamekanismi

a Ministerikomitea nimeää Euroopan neuvoston perustamissopimuksen 17 ar- tiklan mukaisesti tarkoituksenmukaisen komitean tai valitsee olemassa olevan komitean valvomaan tämän yleissopimuksen soveltamista. Komitea päättää omista menettelytapasäännöistään;

b Nimetty komitea

– vahvistaa tarvittaessa työjärjestyksensä;

– hallinnoi 15 artiklassa tarkoitettua yhteistä tietojärjestelmää, säilyttäen yleiskuvan keinoista, joilla sopimuksen määrittelemät velvoitteet täytetään;

– antaa neuvoa-antavan lausunnon yhden tai useamman osapuolen pyyn- nöstä mistä tahansa tämän yleissopimuksen tulkintaan liittyvästä kysymyk- sestä, ottaen huomioon kaikki Euroopan neuvoston oikeudelliset asiakirjat;

– laatii yhden tai useamman osapuolen aloitteesta arvioinnin siitä, miten ne ovat panneet tämän yleissopimuksen tietyltä osalta täytäntöön;

– edistää tämän yleissopimuksen sektorien rajat ylittävää soveltamista teke- mällä yhteistyötä muiden komiteoiden kanssa ja osallistumalla muihin Eu- roopan neuvoston aloitteisiin;

– raportoi toiminnastaan ministerikomitealle.

Komitean toimintaan voi osallistua asiantuntijoita ja tarkkailijoita.

17 artikla – Seurantaa koskeva yhteistyö

Osapuolet sopivat tekevänsä yhteistyötä toistensa kanssa ja Euroopan neuvoston kautta tämän yleissopimuksen tavoitteiden ja periaatteiden täyttämiseksi ja erityi- sesti Euroopan yhteisen kulttuuriperinnön tunnustamiseksi

a toteuttamalla yhteistyöstrategioita, joiden avulla vastataan seurantaprosessin myötä tunnistettuihin tarpeisiin;

b edistämällä monenvälistä ja rajat ylittävää toimintaa ja kehittämällä alueellisen yhteistyön verkostoja näiden strategioiden täytäntöönpanoa varten;

c kehittämällä, määrittelemällä ja jakamalla hyviä käytäntöjä;

d tiedottamallayleisölletämänyleissopimuksentavoitteistajatäytäntöönpanosta. Mitkä tahansa osapuolet voivat yhteisestä sopimuksesta tehdä rahoitusjärjestelyjä kansainvälisen yhteistyön helpottamiseksi.

V osa – Loppumääräykset

Liite 1

18 artikla – Allekirjoittaminen ja voimaantulo

a Tämä yleissopimus on avoinna allekirjoittamista varten Euroopan neuvoston jäsenvaltioille.

b Tämän yleissopimuksen voimaantulo edellyttää sen ratifiointia tai hyväksyntää. Ratifiointi- tai hyväksymiskirjat talletetaan Euroopan neuvoston pääsihteerin huostaan.

c Tämä yleissopimus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päi- vänä, kun on kulunut kolme kuukautta siitä päivästä, jona kymmenen Eu- roopan neuvoston jäsenvaltioita ovat ilmaisseet suostumuksensa tulla yleisso- pimuksen sitomaksi edellisen kappaleen määräysten mukaisesti.

x Xxxxxx sellaisen allekirjoittajavaltion osalta, joka myöhemmin ilmaisee suostu- muksensa tulla tämän yleissopimuksen sitomaksi, yleissopimus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä, kun on kulunut kolme kuu- kautta siitä päivästä, jona ratifiointi- tai hyväksymiskirja on talletettu.

19 artikla – Liittyminen

a Tämän yleissopimuksen voimaantulon jälkeen Euroopan neuvoston ministe- rikomitea voi kutsua minkä tahansa Euroopan neuvoston ulkopuolisen val- tion ja Euroopan yhteisön liittymään sopimukseen Euroopan neuvoston pe- rustamissopimuksen 20.d artiklan mukaisella enemmistöpäätöksellä ja niiden sopimusvaltioiden edustajien yksimielisellä päätöksellä, joilla on paikka ministerikomiteassa.

b Minkä tahansa liittyvän valtion tai Euroopan yhteisön osalta, jos se liittyy tähän yleissopimukseen, yleissopimus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensim- mäisenä päivänä, kun on kulunut kolme kuukautta siitä päivästä, jona liittymis- kirja on talletettu Euroopan neuvoston pääsihteerin huostaan.

20 artikla – Alueellinen soveltaminen

a Mikä tahansa jäsenvaltio voi, allekirjoittaessaan tämän yleissopimuksen tai tal- lettaessaan ratifiointi-, hyväksymis- tai liittymiskirjansa, määritellä alueen tai alueet, joita tämä yleissopimus koskee.

b Mikä tahansa jäsenvaltio voi myöhempänä ajankohtana Euroopan neuvoston pääsihteerille osoitetulla ilmoituksella laajentaa tämän sopimuksen sovelta- misen koskemaan mitä tahansa muuta selityksessä mainittua aluetta. Tämän alueen osalta yleissopimus tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäi- senä päivänä, kun on kulunut kolme kuukautta siitä päivästä, jona pääsihteeri on vastaanottanut ilmoituksen.

Liite 1

c Mikä tahansa ilmoitus, joka on tehty kahden edellisen kappaleen määräysten mukaisesti, voidaan minkä tahansa ilmoituksessa mainitun alueen osalta perua pääsihteerille osoitetulla selityksellä. Peruminen tulee voimaan seuraavan kuu- kauden ensimmäisenä päivänä, kun on kulunut kuusi kuukautta siitä päivästä, jona pääsihteeri on vastaanottanut selityksen.

21 artikla – Irtisanominen

a Osapuoli voi milloin tahansa irtisanoa tämän yleissopimuksen Euroopan neu- voston pääsihteerille osoitetulla ilmoituksella.

b Irtisanominen tulee voimaan seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä, kun on kulunut kuusi kuukautta siitä päivästä, jona pääsihteeri on vastaanot- tanut ilmoituksen.

22 artikla – Muutokset

a Osapuoli tai 16 artiklassa mainittu komitea voivat esittää muutoksia tähän yleissopimukseen.

b Jokainen muutosesitys ilmoitetaan Euroopan neuvoston pääsihteerille, joka antaa sen tiedoksi Euroopan neuvoston jäsenvaltioille, muille osapuolille ja kai- kille 19 artiklan määräysten mukaisesti liittymään kutsutuille Euroopan neu- voston ulkopuolisille valtioille sekä Euroopan yhteisölle.

c Komitea tutkii esitetyt muutokset ja saattaa tekstin, joka on hyväksytty osa- puolten edustajien kolmen neljäsosan äänten enemmistöllä, ministerikomi- tean hyväksyttäväksi. Kun ministerikomitea on hyväksynyt tekstin Euroopan neuvoston perustamissopimuksen 20.d artiklan edellyttämällä enemmistöllä ja niiden sopimusvaltioiden yksimielisellä päätöksellä, joilla on paikka ministe- rikomiteassa, teksti toimitetaan osapuolten hyväksyttäväksi.

d Muutos tulee voimaan niiden osapuolten osalta, jotka ovat sen hyväksyneet, seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä, kun on kulunut kolme kuu- kautta siitä päivästä, jona kymmenen Euroopan neuvoston jäsenvaltiota on ilmoittanut pääsihteerille muutoksen hyväksymisestä. Niiden osapuolten osalta, jotka hyväksyvät muutoksen myöhemmin, muutos tulee voimaan seu- raavan kuukauden ensimmäisenä päivänä, kun on kulunut kolme kuukautta siitä päivästä, jona kyseinen osapuoli on ilmoittanut pääsihteerille muutoksen hyväksymisestä.

23 artikla – Ilmoitukset

Euroopan neuvoston pääsihteeri ilmoittaa Euroopan neuvoston jäsenvaltioille ja

Liite 1

valtiolle, jotka ovat liittyneet tai jotka on kutsuttu liittymään tähän yleissopimuk- seen, sekä Euroopan yhteisölle, jos se on liittynyt tai on kutsuttu liittymään tähän yleissopimukseen

a allekirjoituksista;

b ratifiointi-, hyväksymis- tai liittymiskirjojen tallettamisista;

c tämän yleissopimuksen 18, 19 ja 20 artiklan määräysten mukaisista voimaantulopäivistä;

d tähän yleissopimukseen 22 artiklan määräysten mukaisesti esitetyistä muutok- sista ja niiden voimaantulosta;

e muusta toimenpiteestä, selityksestä, ilmoituksesta tai tiedonannosta, joka liittyy tähän yleissopimukseen.

Tämän vakuudeksi asianmukaisesti valtuutetut henkilöt ovat allekirjoittaneet tämän yleissopimuksen.

Tehty Farossa 27. päivänä lokakuuta 2005 yhtenä kappaleena englannin ja ranskan kielellä, joista molemmilla kielillä kirjoitetut tekstit ovat yhtä todistusvoimaiset. Sopimus talletetaan Euroopan neuvoston arkistoon. Euroopan neuvoston pääsih- teeri toimittaa oikeaksi todistetut jäljennökset Euroopan neuvoston jäsenvaltioille sekä sopimukseen liittymään kutsutuille valtioille ja Euroopan yhteisölle.

Liite 1

Council of Europe Treaty Series - No. 199

Europarådets ramkonvention om kulturarvets värde för samhället

Faro, 27.X.2005

Inledning

De medlemsstater i Europarådet som undertecknat denna ramkonvention,

som beaktar att ett av Europarådets syften är att uppnå en fastare enhet mellan sina medlemmar för att skydda och förverkliga de ideal och principer, grundade på respekt för de mänskliga rättigheterna, demokrati och lagstyre, som utgör deras gemensamma arv;

som erkänner behovet att ställa människor och mänskliga värden i centrum av ett utvidgat och tvärdisciplinärt kulturarvsbegrepp;

som lägger särskild vikt vid värdet och möjligheten att på ett ändamålsenligt sätt använda kulturarv som en resurs för hållbar utveckling och ökad livskvalitet i ett samhälle som ständigt förändras;

som erkänner att var och en har rätt att engagera sig i kulturarvet efter eget behag, med respekt för andras rättigheter och friheter, som en del av rätten att fritt delta i samhällets kulturella liv såsom inskrivet i FN:s allmänna deklaration om de mänskliga rättigheterna (1948) och garanterat i Konventionen om ekonomiska, sociala och kulturella rättigheter (1966);

som är övertygade om behovet att alla i samhället deltar i den pågående processen att definiera och förvalta kulturarvet;

som är övertygade om det sunda i principen att föra kulturarvspolitik och skapa utbildningsinitiativ som behandlar allt kulturarv opartiskt och därmed unders- töder dialogen mellan olika kulturer och religioner;

Liite 2

som hänvisar till Europarådets olika instrument, i synnerhet den Europeiska kul- turkonventionen (1954), Konventionen om skydd för byggnadskulturarvet i Eu- ropa (1985), den reviderade Europeiska konvention om skydd för det arkeologiska arvet (1992), den Europeiska landskapskonventionen (2000);

som är övertygade om betydelsen av att skapa ett paneuropeiskt ramverk för samarbete som kan användas för att förverkliga dessa principer i en dynamisk process;

har kommit överens om följande:

Del I – Syfte, definitioner och principer

Artikel 1 – Konventionens syfte

Denna konventions parter har kommit överens om att:

a erkänna att rättigheter gällande kulturarv är en del av rätten att delta i det kul- turella livet, liksom inskrivet i den allmänna deklarationen om de mänskliga rättigheterna;

b ta ett individuellt och kollektivt ansvar för kulturarvet;

c lägga särskild vikt på att bevarandet av kulturarvet och dess hållbara använd- ning har som mål mänsklig utveckling och förbättrad livskvalitet;

d vidta nödvändiga åtgärder för att tillämpa bestämmelserna i konventionen gällande:

– kulturarvets roll i byggandet av ett fredligt och demokratiskt samhälle och för att främja hållbar utveckling och kulturell mångfald;

– större synergi gällande kompetenser mellan de olika offentliga, institutio- nella och privata aktörer som berörs.

Artikel 2 – Definitioner

I denna konvention,

a är kulturarv resurser som ärvts från det förflutna och som människor, oberoende av äganderätt, uppfattar som en återspegling av och ett uttryck för deras egna, ständigt föränderliga värderingar, övertygelser, kunskap och traditioner. Be- greppet omfattar alla delar av miljön som uppkommit som resultat av interak- tionen mellan människor och platser genom tiderna;

Liite 2

b avser kulturarvsgemenskap de personer som värderar specifika särdrag hos ett kulturarv, och som de vill bevara och förmedla till kommande generationer inom ramen för offentliga åtgärder.

Artikel 3 – Europas gemensamma kulturarv

Parterna har avtalat om att främja en förståelse för begreppet Europas gemen- samma kulturarv, som består av:

a alla former av kulturarv i Europa som tillsammans utgör en delad källa för håg- komst, förståelse, identitet, sammanhållning och kreativitet, och

b de ideal, principer och värderingar, som härstammar från erfarenhet som erhå- llits genom framsteg och tidigare konflikter, och som främjar utvecklingen av ett fredligt och stabilt samhälle, grundat på respekt för de mänskliga rättighe- terna, demokrati och lagstyre.

Artikel 4 – Rättigheter och skyldigheter gällande kulturarv

Parterna erkänner att:

a alla, enskilt eller kollektivt, har rätt att nyttja kulturarvet och att berika det med sin egen insats;

b alla, enskilt eller kollektivt, är förpliktade att respektera andras kulturarv i samma mån som sitt eget, och därmed Europas gemensamma kulturarv;

c att rätten till kulturarv begränsas enbart av sådana restriktioner, vilka är nöd- vändiga för att skydda det allmänna intresset och övriga personers rättigheter och friheter i ett demokratiskt samhälle.

Artikel 5 – Lagstiftning och politiska styrmedel med hänsyn till kulturarvet

Parterna förbinder sig att:

a erkänna det allmänna intresset som anknyter till delar av kulturarvet eller dessa delars betydelse för samhället;

b främja värdet av kulturarvet genom att identifiera, analysera, tolka, skydda, be- vara och presentera det;

c försäkra, inom varje parts särskilda sammanhang, att det i gällande lagstiftning

finns bestämmelser om rätten till kulturarv enligt artikel 4;

d gynna ett ekonomiskt och socialt klimat som stöder deltagande i aktiviteter kring kulturarvet;

e främja skyddet av kulturarv som en central faktor i de gemensamma målen om hållbar utveckling, kulturell mångfald och samtidens skapande verksamhet;

f erkänna värdet av kulturarv, som ligger inom parternas territoriella jurisdiktion,

Liite 2

oberoende av dess ursprung;

g utforma integrerade strategier som underlättar verkställandet av bestämmel- serna i denna konvention.

Artikel 6 – Konventionens effekter

Inga bestämmelser i denna konvention ska tolkas på ett sätt som:

a begränsar eller underminerar mänskliga rättigheter och grundläggande fri- heter som garanteras av internationella instrument, i synnerhet den allmänna deklarationen om de mänskliga rättigheterna och konventionen om skydd för de mänskliga rättigheterna och de grundläggande friheterna;

b påverkar bestämmelser som är mer fördelaktiga gällande kulturarv och miljön som finns i andra nationella eller internationella rättsliga instrument;

c skapar rättigheter genom lag.

Del II – Kulturarvets bidrag till samhället och mänsklig utveckling

Artikel 7 – Kulturarvet och dialog

Parterna förbinder sig genom offentliga myndigheter och andra behöriga organ, att:

a uppmuntra till reflektioner gällande etik och metoder att presentera kultu- rarvet, och även till respekt för en mångfald av dess tolkningar;

b upprätta processer för förlikning för att på ett rättvist sätt handskas med situa- tioner där olika gemenskaper tillämpar motsägelsefulla värderingar på samma kulturarv;

c utveckla kunskap om kulturarv som en resurs för fredlig samlevnad genom att främja tillit och ömsesidig förståelse med avsikt att lösa och förhindra konflikter;

d integrera detta i samtliga aspekter av livslångt lärande och utbildning.

Artikel 8 – Miljö, kulturarv och livskvalitet

Parterna förbinder sig att använda alla aspekter av kulturarv för att:

a berika ekonomisk, politisk, social och kulturell utveckling och markanvändnin- gsplaneringgenom att använda konsekvensbedömningar för kulturarvet och vid behov tillämpa förmildrande strategier;

b främja ett integrerat förhållningssätt för principer om kulturell, biologisk, geo- logisk och landskapsmässig mångfald för att nå en balans mellan dessa olika

Liite 2

element;

c förstärka social sammanhållning genom att främja känslan av delat ansvar för platser där människor bor;

d främja målsättningarna för kvaliteten hos moderna tillägg i miljön utan att mil- jöns kulturella värden äventyras.

Artikel 9 – Hållbar användning av kulturarvet

För att bevara kulturarvet, förbinder sig parterna att:

a främja respekt för kulturarvets integritet genom att säkerställa att det i beslut om förändringar även ingår en förståelse för de kulturella värderingarna som berörs;

b definiera och främja principer för hållbar förvaltning och uppmuntra till under- håll av kulturarvet;

c säkerställa att alla allmänna tekniska regelverk tar hänsyn till de specifika kraven att bevara kulturarvet;

d främja användningen av traditionella material, tekniker och färdigheter och att utreda deras användningspotential i moderna sammanhang;

e främja arbete av hög kvalitet genom system för yrkeskvalifikation och ackredi- tering för individer, företag och institutioner.

Artikel 10 – Kulturarvet och ekonomi

För att kunna dra full nytta av kulturarvets potential som en faktor i hållbar ekono- misk utveckling, förbinder sig parterna att:

a öka medvetenheten om kulturarvet och utnyttja dess ekonomiska potential;

b beakta kulturarvets specifika egenart och intressen i det ekonomisk-politiska beslutsfattandet; och

c säkerställa att beslutsfattandet respekterar kulturarvets integritet utan att äventyra dess specifika värden.

Del III – Gemensamt ansvar för kulturarv och allmänhe- tens deltagande

Artikel 11 – Organisering av allmänhetens ansvar för kulturarvet

Vid förvaltningen av kulturarvet förbinder sig parterna att:

a främja ett integrerat och kunskapsbaserat förhållningssätt inom alla sektorer och på alla nivåer hos myndigheterna;

Liite 2

b utveckla juridiska, finansiella och yrkesmässiga förutsättningar, vilka möjliggör samarbete mellan myndigheter, experter, ägare, investerare, företag, medbor- garorganisationer och civilsamhället;

c utveckla innovativa metoder för myndigheter att samarbeta med andra aktörer; d respektera och uppmuntra frivilliga initiativ som kompletterar myndigheternas

roll;

e uppmuntra medborgarorganisationer med intresse att bevara kulturarvet att verka i det allmännas intresse.

Artikel 12 – Tillgång till kulturarvet och demokratiskt deltagande

Parterna förbinder sig att:

a uppmuntra alla att delta i:

– processen att identifiera, analysera, tolka, skydda, bevara och presentera kulturarvet;

– allmänna reflektioner och debatter om de möjligheter och utmaningar som kulturarvet representerar;

b beakta de värden som varje kulturarvsgemenskap förknippar med det kultu- rarv som den identifierar sig med;

c erkänna frivilligorganisationernas roll både som partners i olika aktiviteter och somkonstruktiv kritiker gällande gängse kulturarvspolitik;

d vidta åtgärder som underlättar tillgängligheten till kulturarvet, särskilt bland samhällets unga och mindre bemedlade , med avsikt att öka medvetenheten om kulturarvets värde, nödvändigheten att underhålla och bevara det, samt de fördelar som kulturarvet kan ge.

Artikel 13 – Kulturarvet och kunskap

Parterna förbinder sig att:

a öka möjligheterna att inkludera kulturarvsdimensionen inom alla utbildnings- nivåer; inte nödvändigtvis som ett skilt ämne, men som en givande källa för studier inom andra ämnen;

b förstärka bandet mellan undervisning i kulturarv och yrkesinriktad utbildning; c uppmuntra tvärdisciplinär forskning om kulturarv, kulturarvsgemenskaper,

miljön och deras inbördes förhållanden;

d uppmuntra kontinuerlig yrkesinriktad utbildning och utbyte av kunskap och färdigheter, både inom och utom utbildningsväsendet.

Liite 2

Artikel 14 – Kulturarvet och informationssamhället

Parterna förbinder sig att utveckla användningen av digital teknologi för att un- derlätta tillgängligheten till kulturarv och de fördelar som det kan ge, genom att: a uppmuntra till initiativ som främjar kvalitativt innehåll och som strävar till att

säkerställa språklig och kulturell mångfald i informationssamhället;

b stödja internationellt jämförbara standarder för att studera, bevara, förbättra och skydda kulturarvetsamt bekämpa olaglig handel med kulturell egendom;

c försöka avlägsna hinder för tillgången till information om kulturarv, särskilt för undervisningsändamål, med beaktande av upphovsrätten;

d erkänna att skapandet av digitalt material om kulturarvet inte bör ifrågasätta bevarandet av det existerande kulturarvet .

Del IV – Övervakning och samarbete

Artikel 15 - Parternas förbindelser

Parterna förbinder sig att:

a genom Europarådet utveckla en övervakningsfunktion angående lagstiftning, politik och praxis kring kulturarv i överensstämmelse med de principer som fastställts i denna konvention;

b upprätthålla, utveckla och bidra med data till ett, för allmänheten tillgängligt gemensamt informationssystem som underlättar utvärderingen av hur varje part fullföljer sina förbindelser under denna konvention.

Artikel 16 – Övervakningsmekanism

a i enlighet med artikel 17 i Europarådets stadgar utnämner Europarådets mi- nisterkommitté en relevant kommitté eller ålägger en redan existerande kom- mitté att övervaka verkställandet av konventionen, med myndighet att själv ställa regler för sin verksamhet;

b Den utnämnda kommittén har som uppgift att:

– fastställa procedurregler enligt behov;

– förvalta det gemensamma informationssystem som nämns i artikel 15 med översikt över hur varje förbindelse i denna konvention fullföljs;

– på begäran av en eller fler parter ge ett rådgivande utlåtande i frågor kring tolkningen av konventionen, med beaktande av alla Europarådets juridiska instrument;

– på en eller flera parters initiativ företa en utvärdering av någon aspekt av

Liite 2

hur de verkställt konventionen;

– främja den tvärsektoriella tillämpningen av denna konvention genom att samarbeta med andra kommittéer och genom att delta i andra av Europarå- dets initiativ;

– rapportera om sin verksamhet till ministerkommittén.

Kommittén kan inkludera experter och observatörer i sitt arbete.

Artikel 17 – Samarbete i uppföljningsverksamhet

Parterna förbinder sig att samarbeta med varandra och genom Europarådet för att uppfylla målen och principerna i denna konvention, särskilt vad gäller att främja erkännandet av Europas gemensamma kulturarv, genom att:

a skapa samarbetsstrategier för att bemöta de behov som övervaknings- processen identifierat;

b främja multilateral och gränsöverskridande verksamhet samt utveckla nätverk för regionalt samarbete för att verkställa dessa strategier;

c utbyta, utveckla, kodifiera och säkerställa spridning av god praxis .

d informera allmänheten om målen och verkställandet av denna konvention. Varje part kan, genom ömsesidigt avtal, göra upp finansiella arrangemang för att underlätta internationellt samarbete.

Del V – Slutord

Artikel 18 – Undertecknande och ikraftträdande

a Denna konvention är öppen för undertecknande av Europarådets medlemsstater.

b Den skall ratificeras, godtas eller godkännas. Instrumenten om ratifika- tion, godtagande eller godkännande skall deponeras hos Europarådets generalsekreterare.

c Denna konvention träder i kraft första dagen i den påföljande månaden då tre månader förflutit från den dag då tio medlemsstater i Europarådet har uttryckt sitt samtycke till att vara bundna av konventionen i enlighet med bestämmel- serna i föregående paragraf.

d I förhållande till en medlemsstat som senare uttrycker sitt samtycke till att vara bunden av konventionen träder denna i kraft första dagen i den påföljande må- naden då tre månader förflutit från den dag då instrumentet om ratifikation, godtagande eller godkännande deponerats.

Liite 2

Artikel 19 – Anslutning

a Efter att denna konvention trätt i kraft kan Europarådets ministerkommitté genom ett beslut som fattas med den majoritet som föreskrivs i artikel 20 d i Europarådets stadga och efter ett enhälligt beslut av representanterna för de fördragsslutande staterna med säte i ministerkommittén, inbjuda varje stat som inte är medlem av Europarådet eller den Europeiska gemenskapen att ans- luta sig till den.

b Med avseende på en anslutande stat eller den Europeiska gemenskapen ifall den ansluter sig, träder konventionen i kraft första dagen i den påföljande må- naden då tre månader förflutit från den dag då anslutningsinstrumentet depo- nerats hos Europarådets generalsekreterare.

Artikel 20 – Territoriell tillämpning

a En medlemsstat kan vid undertecknandet eller när den deponerar sitt instru- ment om ratifikation, godtagande, godkännande, eller anslutning specifiera det territorium eller territorier där denna konvention skall tillämpas.

b En medlemsstat kan när som helst vid en senare tidpunkt meddela Europarå- dets generalsekreterare att tillämpningen av denna konvention utvidgas att gälla för ett annat i meddelandet specificerat territorium. För detta territorium träder konventionen i kraft första dagen i den påföljande månaden då tre må- nader förflutit från den dag då generalsekreteraren mottagit meddelandet.

c Vilket meddelande som helst som avgetts enligt de två föregående paragra- ferna kan med avseende på ett territorium som angetts i meddelandet åter- kallas genom en anmälan till generalsekreteraren. Återkallelsen träder i kraft första dagen i den påföljande månaden då sex månader förflutit från den dag då generalsekreteraren mottagit meddelandet.

Artikel 21 – Uppsägning

a En part kan vid vilken tidpunkt som helst säga upp denna konvention genom meddelande till Europarådets generalsekreterare.

b Uppsägningen träder i kraft första dagen i den påföljande månaden då sex må- nader förflutit från den dag då generalsekreteraren mottagit meddelandet.

Artikel 22 – Ändringar

a Varje part och kommitté som omnämns i artikel 16, har rätt att göra ändrings- förslag till denna konvention.

b Varje ändringsförslag skall meddelas Europarådets generalsekreterare, som

Liite 2

som ger det vidare till Europarådets medlemsstater, andra parter och alla stater som inte är medlemmar i Europarådet samt den Europeiska gemenskapen som inbjudits att anta denna konvention i enlighet med bestämmelserna i artikel 19.

c Kommittén granskar samtliga ändringsförslag som framförts och överlämnar en text som godkänts av en tre-fjärdedelars majoritet av parternas represen- tanter till ministerkommittén för att upptas i konventionstexten. Efter att texten godkänts av ministerkommittén med en majoritet såsom föreskrivet i artikel 20 d i Europarådets stadga, och enhälligt av parternas representanter med säte i ministerkommittén, vidarebefordras texten till parterna för godkännande.

d Varje ändring träder i kraft med avseende för de parter som godkänt den första dagen i den påföljande månaden då tre månader förflutit från den dag då tio medlemsstater i Europarådet har informerat generalsekreteraren att de god- känt den. Angående parter som i efterhand godkänner ändringen, träder den i kraft den första dagen i den påföljande månaden då tre månader förflutit från den dag då ifrågavarande part informerat generalsekreteraren att den godkänt ändringen.

Artikel 23 – Meddelanden

Europarådets generalsekreterare meddelar Europarådets medlemsstater, och andra stater samt den Europeiska gemenskapen, som antagit denna konvention eller inbjudits att anta denna konvention om:

a undertecknande;

b deponering av instrument om ratifikation, godtagande, godkännande eller anslutning;

c varje datum för ikraftträdandet av denna konvention i enlighet med bestäm- melserna i artiklarna 18, 19 och 20;

d samtliga ändringsförslag gällande denna konvention i enlighet med bestäm- melserna i artikel 22, samt dagen för deras ikraftträdande;

e andra åtgärder, förklaringar, underrättelser eller meddelanden som rör denna konvention.

Som bekräftelse härpå har undertecknade, därtill vederbörligen befullmäktigade, undertecknat denna konvention.

Upprättad i Faro den 27 oktober 2005 på engelska och franska, likalydande och autentiska, i ett enda exemplar som skall deponeras i Europarådets arkiv.

Liite 2

Europarådets generalsekreterare skall sända bestyrkta kopior till varje med- lemsstat i Europarådet och till varje annan stat eller den Europeiska gemenskapen som inbjudits att ansluta sig till denna konvention.

Liite 2

Faro Free Applications

Faro Free Applications (FFA) ovat työkaluja, jotka on kehitetty kansalaislähtöi- sesti ja jotka Euroopan neuvosto on tunnistanut Faron yleissopimuksen tavoit- teita ja periaatteita hyvin edistäviksi ja yleistettäviksi toimintaesimerkeiksi kuu- luvat esimerkiksi:

Kulttuuriperintötoimikunta (Heritage committee) on paikallinen tai alueel- linen toimikunta, johon kuuluu yhdistysten, yritysten, asukkaiden, julkishallinnon edustajia. Toimikunta muodostaa neuvottelevan foorumin, joka tekee kulttuuripe- rintöä koskevia aloitteita, pyrkii tunnistamaan ja ehkäisemään kulttuuriperintöön liittyviä konflikteja sekä järjestää yhteisiä tapahtumia (esimerkiksi European Heri- tage Days).

Kulttuuriperintökävely (Heritage walk) tarkoittaa tietyssä paikassa tai alueella työskentelevien, asuvien tai muuten paikkaan kiinnittyneiden ihmisten tai kulttuuriperintöyhteisöjen kanssa toteutettavaa kävelyreittiä, opastettua kier- rosta tai muuta järjestettyä mahdollisuutta tutustua paikkaan ja sen historiaan. Toimintamalli kannustaa suunnittelemaan reitin siten, että niin tieteellisesti tuo- tettu aineisto kuin asukkaiden muistitiedot ja kokemukset tulevat huomioiduiksi. Kerättyä tietoa kannustetaan tallentamaan, dokumentoimaan ja jakamaan digi- taalisesti verkossa.

Asukkaiden osuuskunta (Residents’ cooperative) perustetaan hyödyntä- mään kulttuuriperintöä taloudellisesti erilaisten palveluiden ja tuotteiden (esim. majoitus, ruoka) avulla. Tavoitteena on nostaa esille paikallista kulttuuriperintöä ja kohentaa asukkaiden elämänlaatua. Esimerkkinä Marseillen Hôtel du Nord -brändi.

Urbaani oivallus -työpaja (Urban revelation workshop). Toimintamallissa

on keskeistä sosiaalisesti heikommista lähtökohdista tulevien nuorten osallistu- minen hylättyjen tai unohdettujen paikkojen ja niiden historian esille nostami- seen. Nuoret voivat esimerkiksi toimia oppaina paikallisen luovuuden ympärille rakennetuilla reiteillä tai yksittäisissä kohteissa. Tärkeää on nuorten, taiteilijoiden ja muiden paikallisten luovien yrittäjien, yhdistysten ja asukkaiden yhteistoiminta kaupunkialueilla, jotka kaipaavat sosiaalista tai taloudellista nostetta. Toiminta- mallilla edistetään aktiivista kansalaisuutta/kaupunkilaisuutta, osallistumista ja si- toutumista kulttuuriympäristöjen vaalimiseen.

Liite 3

Kaikkien yhteinen kulttuuriperintö -verkkokysely

Kysely on avoinna: 15.4–15.8.2014 Kysely on auki kaikille

Kaikkien yhteinen kulttuuriperintö. Kysely Faron sopimuksen ratifioinnin valmisteluksi

Valtioneuvosto hyväksyi 20.3.2014 periaatepäätöksen kansalliseksi kulttuuriym- päristöstrategiaksi 2014-2020. Sen yhtenä toimenpiteenä esitetään Suomen liit- tymistä uuteen kansainväliseen kulttuuriperintösopimukseen. Kyseessä on Eu- roopan neuvoston yleissopimus kulttuuriperinnön yhteiskunnallisesta merkityk- sestä, joka tunnetaan nimellä Faron sopimus. Sopimuksen ratifiointia valmistelevat Museovirasto ja Suomen Kotiseutuliitto.

Sopimuksen mukaan kulttuuriperinnöllä tarkoitetaan yhteistä hyvää, jonka kansalaiset yhteisöissään tuntevat omakseen. Kulttuuriperintö ymmärretään laa- jasti: se kattaa maisemat ja rakennetut kulttuuriympäristöt, esineet, tavat ja perin- teet sekä historiatietoisuutta ja menneisyyden merkityksiä rakentavat kertomukset ja muistot. Kulttuuriperintö konkretisoituu siinä, mitä pidämme tärkeänä ja kuinka haluamme esittää menneisyyttä nykyisyydessä silmällä pitäen myös tulevaisuutta. Tällä kyselyllä pyritään tavoittamaan vuorovaikutteisen kulttuuriperintö-

työn olennaisimmat muutos- ja kehittämistarpeet. Kyselyyn toivomme vastauksia sekä yksityishenkilöiltä että kansalaisjärjestöiltä. Haluamme teidät mukaan kult- tuuriperinnön tunnistamista ja hyödyntämistä edistävään toimintaan.

Käytännössä kartoitamme meidän kaikkien suomalaisten suhdetta kult- tuuriperintöömme ja sitä, kuinka koemme sen vaikuttavan elämänlaatuumme. Haemme kokemuksia siitä, kuinka monimuotoinen kulttuuriperintö elää osana ar- keamme sekä kuinka kukin meistä voisi vielä vahvemmin kokea sen omakseen.

Vastaukset kootaan nähtäväksi tälle kyselysivustolle ja huomioidaan opetus- ja kulttuuriministeriölle luovutettavassa loppuraportissa. Vastaukset tallennetaan ja niitä voidaan tulevaisuudessa käyttää anonyymisti myös tieteellisessä tutkimuk- sessa. Kyselyn jälkeen eri puolilla Suomea järjestetään tilaisuuksia, joissa keskus- tellaan kyselyn keskeisimmistä näkökohdista, kehittämishaasteista ja tuloksista.

Kyselyn tulokset ja tiedot tulevista tapahtumista ovat luettavissa osoitteesta xxx.xxxxxxxxxxxx.xxx. Tervetuloa keskustelemaan!

Liite 4

Kysymykset

1. Kulttuuriperinnöllä tarkoitetaan menneisyydestä perittyjä aineellisia ja aineettomia voimavaroja, muuttuvia arvoja, uskomuksia, tietoja ja pe- rinteitä. Millaista kulttuuriperintöä haluat siirtää eteenpäin?

2. Xxxxxxxxx paikkoja ja kohteita arvostat elinympäristössäsi?

3. Tarvitsetko tukea kulttuuriperinnön vaalimiseen? Millaista, miltä taholta? Kerro esimerkki.

4. Millaisia uusia tapoja hyödyntää kulttuuriperintöä näet asuinalueellasi? Kerro esimerkki.

5. Miten esim. päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa voitaisiin huomi- oida kulttuuriperintö entistä paremmin?

6. Arvostetaanko omaksi kokemaasi kulttuuriperintöä yhteiskunnas- samme? Kerro esimerkki.

7. Kuinka kulttuuriperintö vaikuttaa elämänlaatuusi?

8. Mitä hyötyä kulttuuriperinnön arvostamisesta mielestäsi on Suomelle?

9. Millaisia haasteita kulttuuriperintötyön kehittäminen mielestäsi asettaa julkiselle sektorille?

10. Xxxxxxxxx kielteisiä vaikutuksia kulttuuriperintötyö mielestäsi aiheuttaa? Kerro esimerkki.

11. Millaisia uusia kanavia ja yhteistyön tapoja tarvitaan?

12. Mitä muuta haluat kertoa aiheesta?

Liite 4

Taustaselvityshankkeen osallistujat ja yhteistyötahot

Hankkeen kummit

Finanssineuvos Xxxxx Xxxxxxx, valtiovarainministeriö Professori Xxxxxxxx Xxxxxxxx, Helsingin yliopisto Professori Xxxxx Xxxxxxx, Jyväskylän yliopisto

Hankkeen projektiryhmä

Yli-intendentti Xxxx Xxxxxxx (Museovirasto, puheenjohtaja) Toiminnanjohtaja Xxxxxx Xxxxxxxxx (Suomen Kotiseutuliitto) Kehittämisjohtaja Xxxxxx Xxxxxxxx (Museovirasto) Erikoisasiantuntija Xxxx Xxxxxxxxx (Museovirasto) Ylitarkastaja Xxxxx Xxxxxxx (opetus- ja kulttuuriministeriö) Erikoistutkija Xxxxx Xxxxxxx (Museovirasto)

Koordinaattori Xxxxxxxx Xxxxxxx (Suomen Kotiseutuliitto, sihteeri) Yhteisömanageri Xxxxx Xxxxxx (Tekstihuoltamo)

Hankkeen tukiryhmä

Osastonjohtaja Xxxxx Xxxx (Museovirasto, puheenjohtaja) Hallitussihteeri Xxxx Xxxxx (ympäristöministeriö) Pääsihteeri Xxxxx Xxxx (Suomen museoliitto)

Kokoelmajohtaja Xxxx-Xxxxx Xxxxxxxxxx (Suomen kansallismuseo) Toiminnanjohtaja Xxxxx Xxxxx (Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura)

Hallintojohtaja Xxxxx Xxxxxxxxx (Jyväskylän yliopisto, Suomen Kotiseutu- liiton hallituksen puheenjohtaja)

Assistentti Xxxxx Xxxxxxx (Museovirasto, sihteeri)

Keskustelutilaisuudet ja työpajat

Avoin, reilu ja palveleva hallinto, Helsinki 26.9.2014, Kulttuuritalo

Finanssineuvos Xxxxx Xxxxxxx (valtiovarainministeriö) Pääjohtaja Xxxxxx Xxxxxx (Museovirasto)

Kulttuuriasianneuvos Xxxxx Xxxxxxx (opetus- ja kulttuuriministeriö) Osastonjohtaja Xxxxx Xxxx (Museovirasto)

Johtaja Xxxx Xxxxxxxxxx (Lapin ELY-keskus)

Rakennustutkija Xxxxxxx Xxxxxxxx (Pirkanmaan maakuntamuseo)

Liite 5

Saavutettavuusasiantuntija Xxxx Xxxxxxxxxx (Kulttuuria kaikille -palvelu) Toiminnanjohtaja Xxxxx Xxxxx (Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura)

Neuvotteleva virkamies Xxxxxxx Xxxxx (valtiovarainministeriö) Reformirehtori Xxxx Xxxxx (Helsingin kaupunginmuseo)

Yksikön päällikkö / kulttuuriympäristö-yksikkö Xxxxx-Xxxxx Xxxxxxxx (Pirkan- maan maakuntamuseo)

Erikoisasiantuntija Xxxxx Xxxxxxxx (Suomen kuntaliitto) Professori Xxxx Xxxxxxx (Turun yliopisto)

Lakimies Xxxxxxxx Xxxxxxx (Museovirasto) Hallitussihteeri Satu Pohja (ympäristöministeriö) Arkkitehti Xxxxx Xxxxxxx (Keski-Suomen ELY-keskus) Erikoistutkija Xxxxx Xxxxxxxx (Museovirasto)

Ylitarkastaja Xxxxx Xxxxxxx (opetus- ja kulttuuriministeriö) Hallintoneuvos Xxxx Xxxxxxx (Korkein hallinto-oikeus) Ylitarkastaja Xxxxxx Xxxxx (Uudenmaan ELY-keskus) Lakiasiain assistentti Xxxxxx Xxxxxxxx (Museovirasto) Toiminnanjohtaja Xxxxxx Xxxxxxxxx (Suomen Kotiseutuliitto) Yli-intendentti Xxxx Xxxxxxx (Museovirasto)

Erikoistutkija Xxxxx Xxxxxxx (Museovirasto) Projektikoordinaattori Xxxxxxxx Xxxxxxx (Suomen Kotiseutuliitto) Yhteisömanageri Xxxxx Xxxxxx (Tekstihuoltamo)

Kaikkien yhteinen kulttuuriperintö, Jyväskylä 9.10.2014, Jyväskylän Yliopiston vanha juhlasali S212

Moninaisuusasiantuntija Xxxxx Xx-Xxxxx (Kulttuuria kaikille -palvelu) Professori Xxxxx Xxxxxxx (Jyväskylän yliopisto, Suomen Kotiseutuliiton puheenjohtaja)

Pääsihteeri Xxxxx Xxxx (Suomen Museoliitto)

Historiantutkija ja projektipäällikkö Xxx Xxxxxxxx (Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma)

Puheenjohtaja Xxxxx Xxxxxxx (Saarijärvi-seura)

Toiminnanjohtaja Xxxxx Xxxxx (Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura)

Yliopistonopettaja Xxxxxx Xxxxxxx (Jyväskylän yliopisto) Museonjohtaja Xxxx-Xxxxx Xxxxxxxxxxx (Keski-Suomen museo)

Toiminnanjohtaja Xxxxxxxxxxx Xxxxxxxx (Nuori Kulttuuri -säätiö)

Liite 5

Toiminnanjohtaja Xxxxxx Xxxxxxxxx (Suomen Kotiseutuliitto) Yli-intendentti Xxxx Xxxxxxx (Museovirasto)

Erikoistutkija Xxxxx Xxxxxxx (Museovirasto) Koordinaattori Xxxxxxxx Xxxxxxx (Suomen Kotiseutuliitto) Yhteisömanageri Xxxxx Xxxxxx (Tekstihuoltamo)

Kulttuuriperintö kestävän kehityksen voimavarana, Oulu 20.10.2015, Hotelli Lasaretti

Professori Xxxxxxxx Xxxxxxxx (Helsingin yliopisto) Projektipäällikkö Xxx Xxxxx (Varjakka-hanke, Oulu) Ylijohtaja Xxxxx Xxxxxxx (Suomen kansallismuseo)

Kasvatustyön kehittäjä Xxxxx Xxxxx (Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seura)

Projektikoordinaattori Xxx Xxxxxxxxxxx (Maaseudun Sivistysliitto) Puheenjohtaja Xxxxx Xxxxxxxx (Oulu-seura)

Erityisasiantuntija Xxxxx Xxxxxxxx (Pohjois-Pohjanmaan liitto) Toiminnanjohtaja Xxxxxx Xxxxxxxxx (Suomen Kotiseutuliitto) Yli-intendentti Xxxx Xxxxxxx (Museovirasto)

Erikoistutkija Xxxxx Xxxxxxx (Museovirasto) Koordinaattori Xxxxxxxx Xxxxxxx (Suomen Kotiseutuliitto) Yhteisömanageri Xxxxx Xxxxxx (Tekstihuoltamo)

Kommentteja ovat hankkeen aikana antaneet myös puheenjohtaja Xxxxxxxx Xxx- käläjärvi (Saamelaiskäräjät), koordinaattori Xxxxx Xxxxxx (Aineeton kulttuuri- perintö, Museovirasto ja Cupore) sekä aluepäällikkö Xxxxx Xxxxxxx (Maaseudun Sivistysliitto).

Liite 5

Kulttuuri- ja luonnonperintöä koskevia kansainvälisiä sopimuksia

Euroopan neuvoston kulttuuri- ja luonnonperintöä koskevista sopimuksista Suomen ratifioimia ovat

• Euroopan rakennustaiteellisen perinnön suojelua koskea yleissopimus eli Gra- nadan sopimus (SopS 10/1992)

• Eurooppalainen yleissopimus arkeologisen perinnön suojelusta eli Maltan so-

pimus (SopS 26/1995)

• Eurooppalainen maisemayleissopimus eli Firenzen sopimus (SopS 14/2006).

Muita kulttuuri- ja luonnonperintöä koskevia kansainvälisiä sopimuksia ja niiden ratifiointitilanne Suomen osalta

• Unescon yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemisesta

• (maailmanperintösopimus) (Convention Concerning the Protection of the World Cultural and Natural Heritage) hyväksyttiin Unescon yleiskokouksen is- tunnossa vuonna 1972. Suomi ratifioi maailmanperintösopimuksen vuonna 1987 (SopS 19/1987).

• Unescon yleissopimus kulttuuriomaisuuden suojelusta aseellisen selkkauksen sattuessa eli Haagin sopimus (Convention for the Protection of Cultural Property in the Event of Armed Conflict with Regulations for the Execution of the Con- vention, 1954). Suomi on ratifioinut yleissopimuksen 1994 (SopS 93/1994).

• YK:n tiedonsaantia, yleisön osallistumisoikeutta sekä muutoksenhaku- ja vireil- lepano-oikeutta ympäristöasioissa koskeva yleissopimus (UNECE:n Århusin so- pimus), 1998. Suomi on ratifioinut sopimuksen 2004 (SopS 121/2004 ja SopS 122/2004).

• Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta (Con- vention for the Safeguarding of the Intangible Cultural Heritage, 2003). Suomi on ratifioinut yleissopimuksen 2013 (SopS 47/2013).

• Unescon yleissopimus vedenalaisen kulttuuriperinnön suojelemisesta (Con- vention on the Protection of the Underwater Cultural Heritage, 2001). Suomi ei ole vielä liittynyt yleissopimukseen.

Liite 6

Document Metadata

Table of Contents

Kohti kestävää kulttuuriperintötyötä

Document Metadata