Sijoitusrahasto
Sijoitusrahasto
Danske Invest Euro High Yield Sijoitusrahaston säännöt
Rahaston säännöt muodostuvat rahastokohtaisista säännöistä (1 - 5 §) ja Danske Invest Rahastoyhtiö Oy:n hallinnoimien rahastojen yhteisistä säännöistä (6 - 23 §).
Finanssivalvonta on vahvistanut rahastokohtaiset säännöt 28.6.2022. Säännöt ovat voimassa 1.9.2022 alkaen.
1 § Sijoitusrahasto
Sijoitusrahaston nimi on Sijoitusrahasto Danske Invest Euro High Yield, ruotsiksi Placeringsfond Danske Invest Euro High Yield ja englanniksi Danske Invest Euro High Yield Fund (jäljempänä Rahasto).
2 § Rahaston varojen sijoittaminen
Rahaston sijoitustoiminnan tavoitteena on saada pitkällä aika- välillä arvonnousua hajauttamalla varat sijoitusrahastolain ja Rahaston sääntöjen mukaisella tavalla.
Rahasto edistää ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominai- suuksia ja se on luokiteltu EU:n kestävyyteen liittyvien tietojen antamisesta rahoitussektorilla annetun SFDR asetuksen 8 ar- tiklan mukaiseksi. Lisätietoja rahaston noudattamista vastuul- lisen sijoittamisen periaatteista löytyy kulloinkin voimassa ole- valta Rahastoesitteeltä.
Rahaston varat sijoitetaan hajautetusti sijoitusrahastolain ra- joitusten ja näiden sääntöjen mukaisesti pääosin euromääräi- siin eurooppalaisten yhtiöiden liikkeeseenlaskemiin joukkovel- kakirjalainoihin, joiden luottokelpoisuusluokitus on enintään Moody’s luokitus Ba1, S&P BB+ tai Fitch BB+.
Rahaston varat sijoitetaan:
1) Rahamarkkinavälineisiin ja korkoa tuottaviin arvopaperei- hin, jotka ovat julkisen kaupankäynnin kohteena kaupankäyn- nistä rahoitusvälineillä annetussa laissa tarkoitetulla säännel- lyllä markkinalla tai niillä käydään kauppaa muulla säännellyllä, säännöllisesti toimivalla, tunnustetulla ja yleisölle avoimella markkinapaikalla. Markkinapaikan sijaintia ei ole rajoitettu maantieteellisesti. Lista kulloinkin käytettävissä olevista markkinapaikoista on saatavissa Rahastoyhtiöstä.
2) Muihin kuin kohdassa 1 tarkoitettuihin rahamarkkinavä li- neisiin edellyttäen, että niiden liikkeeseenlaskua tai liikkee - seenlaskijaa koskee sijoittajien ja säästöjen suojaamiseksi an- nettu sääntely, ja edellyttäen, että niiden:
a) liikkeeseenlaskija tai takaaja on Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion keskus-, alue- tai paikallisviranomainen tai keskuspankki, Euroopan keskuspankki, Euroopan unioni tai Euroopan investointipankki, muu kuin Euroopan talousaluee- seen kuuluva valtio tai tällaisen valtion osavaltio, taikka kan- sainvälinen julkisyhteisö, jossa on jäsenenä vähintään yksi Eu- roopan talousalueeseen kuuluva valtio, tai
b) liikkeeseenlaskija on yhteisö, jonka liikkeeseen laskema ar- vopaperi on kaupankäynnin kohteena kohdassa 1 tarkoit etulla markkinapaikalla, tai
c) liikkeeseenlaskija tai takaaja on yhteisö, jonka toiminnan va- kautta valvotaan Euroopan yhteisön lainsäädännössä määri- teltyjen perusteiden mukaisesti (esimerkiksi siis luottolaitos, sijoituspalveluyritys tai vakuutusyhtiö, jonka kotipaikka on Eu- roopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa), tai luottolaitos, jonka kotipaikka on Yhdysvalloissa, Kanadassa, Meksikossa, Japanissa, Australiassa, Etelä-Koreassa, Uudessa-Seelan- nissa, Sveitsissä tai Turkissa, tai
d) liikkeeseenlaskija on yhteisö, joka kuuluu konserniin, jossa on yksi tai useampia yhtiöitä, joiden liikkeeseen laskema arvo- paperi on kaupankäynnin kohteena edellä kohdassa 1 tarkoi- tetulla markkinapaikalla, ja joka on erikoistunut konsernin ra- hoitukseen, tai yhteisö, joka on erikoistunut sellaisten arvopa- peristamisvälineiden rahoitukseen, joissa hyödynnetään luot- tolaitoksen maksuvalmiuslimiittiä.
3) Talletuksiin luottolaitoksissa, edellyttäen että talletus on vaadittaessa takaisinmaksettava tai on nostettavissa ja erääntyy maksettavaksi viimeistään 12 kuukauden kuluessa ja luottolaitoksen kotipaikka on Euroopan talousalueeseen
Danske Invest Rahastoyhtiö Oy Rekisteröity kotipaikka ja osoite Helsinki, Xxxxxxxxxxxxx 0, 00000 XXXXXX BANK
Y-tunnus 0671602-6
kuuluvassa valtiossa. Rahaston varoja voidaan sijoittaa enin- tään 20 prosenttia saman luottolaitoksen vastaanottamiin tal- letuksiin.
4) Arvopapereihin, joiden liikkeeseenlaskuehdoissa on sitou- duttu saattamaan arvopaperit kaupankäynnin kohteeksi edellä kohdassa 1 tarkoitetulla markkinapaikalla yhden vuo- den kuluessa niiden liikkeeseenlaskusta edellyttäen, että kau- pankäynti voi kaikella todennäköisyydellä alkaa viimeistään sa- notun ajan kuluttua.
5) Suomessa tai muussa Euroopan talousalueeseen kuulu- vassa valtiossa toimiluvan saaneiden sijoitusrahastojen ja eri- koissijoitusrahastojen rahasto-osuuksiin ja yhteissijoitusyri- tysten osuuksiin enintään 10 prosenttia Rahaston varoista. Nämä sijoituskohteet voivat olla myös muita kuin kotivaltionsa lainsäädännön mukaisesti sijoitusrahastodirektiivin edellytyk- set täyttäviä sijoitusrahastoja ja yhteissijoitusyrityksiä edellyt- täen, että osuudenomistajien suoja ja varojen erilläänpitoa, lai- naksiottoa ja -antoa sekä arvopapereiden ja rahamarkkinavä li- neiden ilman katetta tapahtuvaa luovutusta koskeva sääntely vastaa sijoitusrahastodirektiivin vaatimuksia. Rahaston varoja voidaan sijoittaa myös Rahastoyhtiön hallinnoimien rahasto- jen rahasto-osuuksiin. Rahastoyhtiö perii hallinnointipalkkio ita myös näistä sijoituskohteista, mutta Rahastolta ei peritä näi- den sijoituskohteiden osalta merkintä- eikä lunastuspalkkioita. Xxxxxxxx varoja ei voida sijoittaa osuuksiin sellaisissa sijoitus- rahastoissa, erikoissijoitusrahastoissa ja yhteissijoitusyrityk- sissä, jotka sääntöjensä tai yhtiöjärjestyksensä mukaisesti voivat sijoittaa enemmän kuin 10 prosenttia varoistaan tois- ten sijoitusrahastojen tai yhteissijoitusyritysten osuuksiin.
Rahaston varoja voidaan sijoittaa ainoastaan sellaisten sijoi- tusrahastojen ja erikoissijoitusrahastojen rahasto-osuuksiin tai yhteissijoitusyritysten osuuksiin, joiden vuotuinen kiinteä hallinnointipalkkio on enintään 3 prosenttia sijoitusrahaston, erikoissijoitusrahaston tai yhteissijoitusyrityksen arvosta. Tä- män kiinteän hallinnointipalkkion lisäksi sijoituskohteena ole- vasta sijoitusrahastosta, erikoissijoitusrahastosta ja yhteissi- joitusyrityksestä voidaan periä tuottosidonnaisia palkkioita.
6) Vakioituihin ja vakioimattomiin johdannaissopimuksiin, joi- den kohde-etuutena voi olla arvopaperi, rahamarkkinaväline , talletus luottolaitoksessa, rahoitusindeksi, korko, valuutta- kurssi tai valuutta tai johdannaissopimus, jonka kohde-etuus on edellä mainittu rahoitusväline tai kohde-etuus.
Sijoitukset johdannaisiin tehdään Xxxxxxxx salkun suojaa- miseksi ja salkunhoidon tehostamiseksi. Näissä tarkoituk- sissa Rahasto voi ostaa ja myydä optioita, termiinejä, futuu- reja, koronvaihtosopimuksia ja luottoriskijohdannaisia.
Vakioidut johdannaissopimukset ovat julkisen kaupankäynnin kohteena edellä kohdassa 1 kuvatulla markkinapaikalla. Vaki- oimattoman johdannaissopimuksen vastapuolena voi olla luottolaitos tai sijoituspalveluyritys, jonka kotipaikka on Euroo- pan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa, taikka luottolaitos, jonka kotipaikka on Yhdysvalloissa, Kanadassa, Meksikossa,
Japanissa, Australiassa, Etelä-Koreassa, Uudessa-Seelan- nissa, Sveitsissä tai Turkissa. Vakioimattomiin johdannaisso- pimuksiin sijoittamisesta aiheutuva vastapuoliriski ei saa sa- man vastapuolena olevan luottolaitoksen osalta ylittää 10 pro- senttia Rahaston varoista eikä muiden vastapuolten osalta 5 prosenttia Rahaston varoista.
Valuutta- ja valuuttakurssijohdannaisia voidaan käyttää aino- astaan valuuttakurssien vaihtelulta suojautumiseen ja ainoas- taan niissä valuutoissa, joissa Rahastolla on sijoituksia.
Johdannaisiin sidottujen preemioiden markkina-arvo voi yh- teensä olla korkeintaan 20 prosenttia Rahaston varoista ja johdannaissopimusten ja takaisinostosopimusten vakuudeksi voi olla sitoutuneena yhteensä korkeintaan 20 prosenttia Ra- haston varoista.
Tehokkaan omaisuudenhoidon edistämiseksi Rahaston arvo- papereista ja rahamarkkinavälineistä voidaan tehdä lainaus- sopimuksia ja takaisinostosopimuksia, jotka selvitetään arvo- osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa tarkoitetussa selvitysyhteisössä taikka vastaavassa ulkomai- sessa yhteisössä. Selvitys voi tapahtua edellä kuvatun sijaan myös muualla siten, että sopimusten vastapuolena on sijoitus- palvelulaissa tarkoitettu sijoituspalveluyritys tai muu sijoitus- palvelun tarjoaja ja sopimusten ehdot ovat markkinoille tavan- omaiset ja yleisesti tunnetut. Lainaussopimusten yhteismäärä ei saa ylittää 25 prosenttia Rahaston arvopaperi- ja rahamark- kinavälinesijoitusten yhteenlasketusta arvosta. Rajoitus ei koske lainaussopimuksia, jotka voidaan irtisanoa ja joiden tar- koittamat arvopaperit ja rahamarkkinavälineet voidaan saada välittömästi vaadittaessa takaisin.
Rahaston modifioitu duraatio voi olla enintään 10 vuotta.
Rahaston arvopapereiden, rahamarkkinavälineiden ja johdan- naissopimusten yhteenlaskettua riskiä seurataan päivittäin vakuusvaateen ja modifioidun duraation avulla.
Rahaston sijoitusten riskiä tarkastellaan kokonaisuutena, eikä johdannaisille ole asetettu edellä kuvattujen sijoitusrajojen li- säksi muita esimerkiksi rahamääräisiä sijoitus- tai tappiora- joja.
7) Vaihtovelkakirjalainoihin, jotka ovat julkisen kaupankäynnin kohteena edellä kohdassa 1 kuvatulla markkinapaikalla.
8) Osakkeisiin ja osakesidonnaisiin instrumentteihin, jotka ovat julkisen kaupankäynnin kohteena edellä kohdassa 1 ku- vatulla markkinapaikalla. Rahaston varoja voi olla sijoitettuna tässä kohdassa mainittuihin osakkeisiin ja osakesidonnaisiin instrumentteihin vain, kun se on seurausta sijoituskohteen liik- keeseenlaskijan velkojen uudelleenjärjestelyyn osallistumi- sesta, sijoituskohteena olleen korkoinstrumentin ehtojen mu- kaisesti Rahaston omistukseen tulleista osakkeista tai osake- sidonnaisista instrumenteista taikka vaihtovelkakirjala inan konvertoinnista osakkeiksi. Xxxxxxx luopuu näin saamistaan
osakkeista ja osakesidonnaisista instrumenteista 12 kuukau- den kuluessa niiden saannosta lukien.
9) Muihin kuin edellä kohdissa 1 – 8 tarkoitettuihin arvopape- reihin ja rahamarkkinavälineisiin enintään 10 prosenttia Ra- haston varoista.
Rahaston varoja voidaan sijoittaa enintään 10 prosenttia sa- man liikkeeseenlaskijan arvopapereihin ja rahamarkkinavä li- neisiin, mutta kuitenkin yhteensä enintään 20 prosenttia sa- man liikkeeseenlaskijan arvopapereihin ja rahamarkkinavä li- neisiin, kyseisen yhteisön vastaanottamiin talletuksiin tai sel- laisiin vakioimattomiin johdannaissopimuksiin, joista Rahas- tolle aiheutuu kyseiseen yhteisöön kohdistuva vastapuoliriski.
Sellaisia sijoituksia saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin, jotka ylittävät 5 prosenttia Rahas- ton varoista, saa olla enintään 40 prosenttia Rahaston va- roista. Tätä rajoitusta ei sovelleta talletuksiin eikä sellaisiin va- kioimattomiin johdannaissopimuksiin, joissa vastapuolena on luottolaitos, jonka kotipaikka on Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Meksi- kossa, Japanissa, Australiassa, Etelä-Koreassa, Uudessa- Seelannissa, Sveitsissä tai Turkissa. Tämä rajoitus ei koske myöskään sijoituksia edellä kohdassa 5 tarkoitettujen sijoitus- rahastojen, erikoissijoitusrahastojen ja yhteissijoitusyrityste n osuuksiin.
Edellä mainittujen rajoitusten estämättä Rahaston varoista voidaan sijoittaa enintään 35 prosenttia arvopapereihin tai ra- hamarkkinavälineisiin, joiden liikkeeseenlaskija tai takaaja on Suomen valtio, suomalainen kunta tai kuntayhtymä tai Euroo- pan talousalueeseen kuuluva valtio, tällaisen valtion osavaltio tai muu paikallinen julkisyhteisö, taikka kansainvälinen julkis - yhteisö, jossa on jäsenenä vähintään yksi Euroopan talousalu- eeseen kuuluva valtio.
Edellä mainittujen rajoitusten estämättä Rahaston varat voi- daan kokonaisuudessaan sijoittaa arvopapereihin tai raha- markkinavälineisiin, joiden liikkeeseenlaskija tai takaaja on Eu- roopan talousalueeseen kuuluva valtio. Mikäli Xxxxxxxx va- roista enemmän kuin 35 prosenttia sijoitetaan tämän kappa- leen mukaisesti saman liikkeeseenlaskijan arvopapereihin tai rahamarkkinavälineisiin, on niiden oltava vähintään kuudesta eri liikkeeseenlaskusta, eikä samaan liikkeeseenlaskuun saa tällöin sijoittaa yli 30 prosenttia Rahaston varoista.
Luokiteltujen sijoituskohteiden luottokelpoisuusluokituksen tulee olla keskimäärin vähintään Moody´s luokitus B3, S&P B- tai Fitch B- ja yksittäisen sijoituskohteen luottokelpoisuus- luokituksen vähintään Moody’s luokitus Caa3, S&P CCC- tai Fitch CCC-.
Korkeintaan 20 prosenttia Rahaston varoista voidaan sijoittaa sellaisiin arvopapereihin ja rahamarkkinavälineisiin, joiden luottokelpoisuusluokitus on parempi kuin Xxxxx’x luokitus Ba1, S&P BB+ tai Fitch BB+. Jos sijoituskohteella on useampi
luottokelpoisuusluokitus, tämän rajoituksen osalta ratkaiseva on alin käytetyistä luokituksista.
Arvopaperikohtaisen luottoluokituksen puuttuessa voidaan käyttää liikkeeseenlaskijan luottoluokitusta. Sijoituskohteisiin, joilla ei ole liikkeeseenlaskija- eikä joukkovelkakirjakohtais ta luottoluokitusta voidaan sijoittaa yhteensä enintään 10 pro- senttia Rahaston varoista.
Mikäli rahaston sijoituskohteen luottokelpoisuusluokka muut- tuu siten, että se ei enää ole rahaston sääntöjen puitteissa, on rahastolla 6 kuukautta aikaa luopua kyseisestä sijoituksesta. Kuitenkin mikäli rahaston sijoituskohteen luottokelpoisuus- luokka laskee tason Moody’s Ca, S&P C tai Fitch C alle, voi ra- hasto odottaa velkojen uudelleenjärjestelyn/konkurssimene t - telyn loppuun saattamista.
Xxxxxxxx sijoitusten luottoriskiarviointi ei perustu yksin- omaan ulkoisiin luottoluokituksiin.
Vakioimattomien johdannaissopimusten vastapuolten pitkän aikavälin luottokelpoisuusluokituksen tulee olla vähintään Moody´s luokitus A3 tai S&P luokitus A-.
Rahaston muut kuin euromääräiset sijoitukset suojataan va- luuttakurssiriskiltä siten, että Rahaston avoin valuuttakurssi- riski voi olla ainoastaan Euroopan talousalueeseen kuuluvien valtioiden kansallisten valuuttojen, Yhdysvaltain dollarin, Ka- nadan dollarin, Japanin jenin tai Sveitsin frangin määräinen ja enintään 5 prosenttia Rahaston varoista. Tämä suojausvaati- mus ei kuitenkaan koske sijoituksia, joissa maa, jonka valuu- tan määräiseen arvopaperiin, rahamarkkinavälineeseen tai talletukseen Rahaston varoja on sijoitettu, suurella todennä- köisyydellä tulee seuraavan 12 kuukauden aikana liittymään Euroopan talous- ja rahaliiton jäseneksi.
Rahastolla on oltava toiminnan edellyttämät käteisvarat.
3 § Rahasto-osuudet ja niitä koskevat toimeksiannot
Rahasto-osuuksia koskevien toimeksiantojen päiväkatko on klo 13.00 Suomen aikaa.
Rahaston rahasto-osuuksia, niitä koskevia toimeksiantoja ja Rahaston tuotonjakoa on käsitelty tarkemmin Rahastojen yh- teisten sääntöjen 10, 11, 12 ja 16 §:issä.
4 § Palkkiot
Rahastoyhtiö saa korvauksena toiminnastaan hallinnointipalk- kion, joka vaihtelee rahasto-osuussarjoittain. Hallinnointipalk- kion enimmäismäärä on 2 prosenttia vuodessa laskettuna Ra- haston arvosta. Tieto kulloinkin veloitettavasta hallinnointi- palkkiosta sekä tieto Rahaston merkintä- ja lunastuspalkkion enimmäismäärästä on Rahaston kulloinkin voimassa ole-
vassa avaintietoesitteessä sekä rahastoesitteessä. Rahasto- jen palkkioista löytyy myös tietoa Rahastojen yhteisten sään- töjen kohdista 13 ja 14 §.
5 § Rahaston varojen arvostaminen
Rahaston sijoituskohteet arvostetaan voimassaolevaan mark- kina-arvoon. Xxxxxxxx-arvo määräytyy sen arvon mukaan, joka arvopapereilla ja johdannaissopimuksilla on kello 14.00 Suomen aikaa.
Korkoa tuottavien arvopapereiden osalta markkina-arvolla tar- koitetaan kello 14.00 Suomen aikaa julkisesta hinnanseuran- tajärjestelmästä saatavaa ostonoteerausta.
Rahamarkkinavälineet arvostetaan niiden jäljellä olevaan juok- suaikaan ja liikkeeseenlaskijakohtaiseen riskipreemioon pe- rustuen.
Johdannaissopimusten osalta markkina-arvolla tarkoitetaan ennen kello 14.00 Suomen aikaa tehdyn viimeisen kaupan kurssia.
Sijoitusrahastojen ja yhteissijoitusyritysten osalta markkina - arvolla tarkoitetaan kello 14.00 Suomen aikaa saatavissa ole- vaa viimeisintä kyseisen sijoitusrahaston tai yhteissijoitusyri- tyksen sääntöjen mukaista julkaistua rahasto-osuuden tai osuuden arvoa.
Rahaston arvon laskemisesta löytyy tietoa myös Rahastojen yhteisten sääntöjen kohdasta 15 §.
Danske Invest Rahastoyhtiö Oy Rahastojen yhteiset säännöt
Finanssivalvonta on vahvistanut rahastojen yhteiset säännöt 27.1.2020. Säännöt ovat voimassa 18.3.2020 alkaen.
6 § Rahastoyhtiö
Rahastoja hallinnoi Danske Invest Rahastoyhtiö Oy (jäljempänä Rahastoyhtiö). Rahastoyhtiö edustaa omissa nimissään Rahastoja ja toimii niiden puolesta Rahastoja koskevissa asioissa sekä käyttää Rahastoissa olevaan omaisuuteen liittyviä oikeuksia.
Vaihtoehtorahastojen osalta Rahastoyhtiöllä on Finanssi- valvonnan myöntämä toimilupa toimia vaihtoehtorahastojen hoitajana.
7 § Asiamiehen käyttäminen
Rahastoyhtiö voi ulkoistaa toimintaansa asiamiesten tehtäväksi. Rahastoesitteessä on ilmoitettu, miltä osin Rahastoyhtiö kulloinkin käyttää asiamiestä.
8 § Säilytysyhteisö
Rahastojen säilytysyhteisö on Skandinaviska Enskilda Banken AB (publ) Helsingin sivukonttori (jäljempänä Säilytysyhteisö).
9 § Luoton ottaminen sijoitusrahastotoimintaa varten
Rahastoyhtiö saa ottaa Rahaston lukuun väliaikaiseen tarkoi- tukseen sijoitusrahastotoimintaa varten luottoa määrän, joka vastaa enintään 10 prosenttia Rahaston varoista. Takaisinos- tosopimusten ja tässä tarkoitettujen luottojen määrä saa kui- tenkin yhteensä olla enintään 10 prosenttia Rahaston va- roista.
10 § Rahasto-osuusrekisteri ja rahasto-osuudet
Rahastoyhtiö pitää rahasto-osuusrekisteriä kaikista rahasto- osuuksista ja rekisteröi rahasto-osuuksien omistusten siirrot. Rahasto-osuudet voidaan jakaa murto-osiin. Yksi rahasto- osuus muodostuu sadastatuhannesta yhtä suuresta murto- osasta. Rahastossa voi olla sekä kasvu- että tuotto-osuuksia.
Rahastoyhtiön hallitus voi päättää, että Rahastossa on hallin- nointipalkkioltaan toisistaan poikkeavia rahasto-osuussarjoja. Kussakin rahasto-osuussarjassa voi olla sekä tuotto- että kas- vuosuuksia sen mukaan, mitä Rahastoyhtiön hallitus päättää. Rahastoyhtiön hallitus päättää kunkin rahasto-osuussarjan merkintäedellytyksistä. Rahastojen rahasto-osuussarjojen merkintäedellytykset voivat erota toisistaan minimimerkin- täsumman, valtion laajuisen markkina-alueen, jakelukanavan, asiakkaan Danske Bank –konserniin liittyvän kokonaisasiak- kuuden ja työsuhteen perusteella. Rahastojen rahasto-osuus- sarjojen minimimerkinnän määrät ilmenevät kulloinkin voi- massa olevasta rahastoesitteestä.
Rahasto-osuus oikeuttaa rahasto-osuuksien määrän suh- teessa jakautuvaan osuuteen Rahaston varoista ottaen huo- mioon rahasto-osuussarjojen ja osuuslajien suhteelliset arvot.
Jos rahasto-osuudenomistajan omistus nousee yksittäisessä rahasto-osuussarjassa yli toisen rahasto-osuussarjan minimi- merkintämäärän tai rahasto-osuudenomistajan kokonais- asiakkuus Danske Bank –konsernissa oikeuttaa rahasto- osuudenomistajan merkitsemään Rahaston toista osuussar- jaa, Rahastoyhtiö muuntaa rahasto-osuudenomistajan pyyn- nöstä omistuksen koskemaan sitä rahasto-osuussarjaa, jonka merkintäedellytyksiä rahasto-osuudenomistajan omistus muuntohetkellä vastaa.
Jos rahasto-osuudenomistajan omistus omistusaikana lunas- tusten tai rahastovaihtojen johdosta laskee yksittäisessä ra- hasto-osuussarjassa alle kyseisen sarjan merkintähetken mu- kaisen minimimerkintämäärän tai rahasto-osuudenomistajan kokonaisasiakkuus Danske Bank – konsernissa muuttuu si- ten, että rahasto-osuudenomistajalla ei ole enää merkintäedel- lytysten perusteella mahdollisuutta merkitä Rahaston ky- seistä rahasto-osuussarjaa, on Rahastoyhtiöllä oikeus muun- taa omistus rahasto-osuudenomistajien yhdenvertainen koh- telu huomioon ottaen koskemaan sitä rahasto-osuussarjaa, jonka merkintäedellytyksiä omistus vastaa. Sovellettavat mini- mimerkintämäärät ja muut merkintäedellytykset määräytyvät sen markkina-alueen mukaisesti, jolla rahasto-osuudet on
Danske Invest Rahastoyhtiö Oy Rekisteröity kotipaikka ja osoite Helsinki, Xxxxxxxxxxxxx 0, 00000 XXXXXX BANK
Y-tunnus 0671602-6
merkitty ja muuntaminen on mahdollista vain kyseisen mark- kina-alueen rahasto-osuussarjoihin.
Mikäli Rahastossa on sekä sellainen rahasto-osuussarja- ryhmä, josta peritään rahastokohtaisten sääntöjen 4 §:n mu- kaisesti tuottosidonnaista hallinnointipalkkiota että sellainen rahasto-osuussarjaryhmä, josta tuottosidonnaista hallinnoin- tipalkkiota ei peritä, voi Rahastoyhtiö oma-aloitteisesti toteut- taa edellä kuvatun muuntamisen ainoastaan tällaisen rahasto- osuussarjaryhmän sisällä.
11 § Rahasto-osuuksien merkintä, lunastus ja vaihto
Rahasto-osuuksien merkintä- ja lunastustoimeksiantoja vas- taanotetaan Rahastoyhtiössä sekä muissa Rahastoyhtiön hal- lituksen päättämissä merkintäpaikoissa. Tiedot rahasto- osuuksien arvoista ovat yleisön saatavissa jokaisena pankki- päivänä merkintäpaikoista. Rahastoyhtiön hallitus päättää merkinnän ja lunastuksen vähimmäismäärät.
Rahasto-osuuksia merkitään antamalla toimeksianto Rahas- toyhtiölle sekä suorittamalla merkintäsumma kyseiselle Ra- hastolle. Merkintätoimeksiannon toteutuksen edellytyksenä on myös, että Rahastoyhtiölle on toimitettu asianmukaiset ja riittävät tiedot merkitsijästä ja tämän henkilöllisyydestä. Ra- hastoyhtiöllä on oikeus hylätä tehty merkintätoimeksianto tai merkintä taikka lykätä sen toteuttamista, ellei sille ole toimi- tettu näitä tietoja tai mikäli merkintätoimeksianto tai merkintä ei täytä säännöissä tai kulloinkin voimassa olevassa rahas- toesitteessä merkintätoimeksiannoille tai merkinnöille asetet- tuja vaatimuksia. Rahastoyhtiöllä on lisäksi oikeus hylätä tehty merkintätoimeksianto tai merkintä asiakkaaseen tai hänen aiempaan käyttäytymiseensä liittyvistä syistä liittyen esimer- kiksi asiakkaan sopimusrikkomukseen, väärinkäytösepäilyyn, asiakkaan merkintöihin tai merkintätoimeksiantoihin rahaston poikkeuksellisessa tilanteessa tai asiakkaan ei-toivottuun si- joituskäyttäytymiseen taikka mikäli asiakassuhteelle ei rahas- toyhtiön mielestä ilmeisesti ole todellista tarvetta.
Rahastoyhtiö ja rahasto-osuuden merkitsijä voivat erityista- pauksissa sopia, että rahasto-osuuksia koskeva merkin- täsumma voidaan suorittaa Rahastolle Rahastoyhtiön määrit- teleminä arvopapereina tai rahamarkkinavälineinä taikka arvo- papereiden, rahamarkkinavälineiden ja käteisen yhdistel- mänä. Merkinnästä laaditaan erillinen sopimus Rahastoyhtiön ja rahasto-osuudenomistajan välillä ja Rahastoyhtiön tulee merkintää koskevaa sopimusta tehdessään huolehtia, että toi- meksiannon toteutus ei vaaranna Rahaston muiden osuuden- omistajien etua.
Merkintäpäivä on se pankkipäivä, jolloin merkintätoimeksianto on vastaanotettu ja rekisteröity Rahastoyhtiössä ja merkin- täsumma on Rahaston käytettävissä rahastokohtaisissa säännöissä mainittuun kellonaikaan (”päiväkatko”) mennessä. Merkintähinta on merkintäpäivälle laskettu rahasto-osuuden arvo. Rahastokohtaisissa säännöissä mainitun päiväkatkon jälkeen rekisteröidyn merkintätoimeksiannon ja/tai Rahaston
käytettäväksi saapuneen merkintäsumman perusteella mer- kintä tehdään seuraavana pankkipäivänä.
Merkittävien rahasto-osuuksien lukumäärä lasketaan jaka- malla mahdollisella merkintäpalkkiolla vähennetty merkin- täsumma rahasto-osuuden arvolla. Mikäli merkintäpalkkiolla vähennetty merkintäsumma ei ole tasan jaollinen rahasto- osuuden ja sen murto-osan arvolla, pyöristetään rahasto- osuuksien lukumäärä alaspäin lähimpään rahasto-osuuden murto-osaan ja erotus lisätään rahastopääomaan.
Rahasto-osuuksia lunastetaan antamalla toimeksianto sekä luovuttamalla mahdollinen osuustodistus Rahastoyhtiölle. Mi- käli Rahastoyhtiön ei tarvitse lunastusta varten myydä sijoi- tuskohteita, lunastuspäivä on se pankkipäivä, jolloin lunastus- toimeksianto on vastaanotettu ja rekisteröity Rahastoyhtiössä rahastokohtaisissa säännöissä mainittuun kellonaikaan ("päi- väkatko") mennessä, jolloin lunastushinta on lunastuspäivälle laskettu rahasto-osuuden arvo. Rahastokohtaisissa sään- nöissä mainitun päiväkatkon jälkeen Rahastoyhtiössä vas- taanotettu ja rekisteröity lunastusvaatimus toteutetaan ar- voon, joka lasketaan seuraavalle pankkipäivälle. Lunastami- sen tulee tapahtua välittömästi lunastuksen kohteena olevan Rahaston varoista. Mikäli varat lunastamiseen on hankittava myymällä Rahaston sijoituskohteita, myynnin tulee tapahtua ilman aiheetonta viivytystä, kuitenkin viimeistään kahden vii- kon kuluttua siitä, kun lunastusta vaadittiin Rahastoyhtiöltä. Tällöin lunastus toteutetaan sille päivälle laskettuun rahasto- osuuden arvoon, jona rahat sijoituskohteiden myynnistä on saatu. Finanssivalvonta voi erityisestä syystä myöntää luvan edellä mainitun määräajan ylittämiseen.
Lunastuksesta saatavat varat vähennettynä mahdollisella lu- nastuspalkkiolla maksetaan rahasto-osuudenomistajan pank- kitilille viimeistään lunastuksen toteuttamispäivää seuraa- vana pankkipäivänä.
Rahastoyhtiö ja rahasto-osuudenomistaja voivat erityista- pauksissa sopia, että rahasto-osuuksia koskeva lunastus voi- daan toteuttaa antamalla rahasto-osuudenomistajalle lunas- tushintaa vastaava määrä Rahaston arvopapereita tai arvopa- pereita ja käteistä. Lunastuksesta laaditaan erillinen sopimus Rahastoyhtiön ja rahasto-osuudenomistajan välillä ja Rahas- toyhtiön tulee lunastussopimusta tehdessään huolehtia, että toimeksiannon toteutus ei vaaranna Rahaston muiden osuu- denomistajien etua.
Rahastoyhtiöllä on oikeus lunastaa ilman rahasto-osuuden- omistajan toimeksiantoa rahasto-osuudet ja maksaa lunas- tuksesta saatavat varat rahasto-osuudenomistajan pankkiti- lille, mikäli lunastus on perusteltu rahasto-osuudenomistajaan liittyvästä painavasta perusteesta. Perusteen tulee myös liit- tyä siihen, että rahasto-osuudenomistajan omistuksesta Ra- hastossa voi aiheutua lisävelvoitteita, joita Rahastoyhtiön ei voida kohtuudella edellyttää hoitavan. Painava peruste voi muodostua esimerkiksi silloin kun rahasto-osuudenomistaja muuttaa tai asuu Euroopan talousalueen ulkopuolisessa valti-
ossa, mikä edellyttää huomattavaa lisäraportointia tai Rahas- toyhtiölle velvollisuuden rekisteröitymiseen tai muuhun toi- menpiteeseen, johon sillä ei muutoin olisi tarvetta. Lunastus toteutetaan ilman lunastuspalkkiota ja Rahastoyhtiö ilmoittaa lunastuksesta ja sen perusteesta rahasto-osuudenomistajalle kirjallisesti.
Jos rahasto-osuudenomistaja vaihtaa rahasto-osuuksia Ra- hastoyhtiön hallinnoiman toisen samanaikaisesti merkittä- vissä olevan, samoja merkintä- ja lunastuskäytäntöjä noudat- tavan, rahaston rahasto-osuuksiin, katsotaan lunastus- ja merkintäpäiväksi se pankkipäivä, jona vaihtotoimeksianto on vastaanotettu ja rekisteröity Rahastoyhtiössä rahastokohtai- sissa säännöissä mainittuun kellonaikaan (”päiväkatko”) men- nessä. Edellytyksenä tälle on lisäksi se, että rahastossa, josta vaihto toiseen rahastoon tehdään, on vaihtoon tarvittavat kä- teisvarat. Muissa tapauksissa vaihto toiseen Rahastoyhtiön hallinnoimaan rahastoon toteutetaan ajallisestikin kuten nor- maali omistetun rahaston rahasto-osuuksien lunastus ja toi- sen rahaston rahasto-osuuksien merkintä.
Rahastoyhtiön hallitus voi antaa tarkemmat ohjeet siitä, kuinka rahasto-osuuksien merkintä, lunastus ja vaihto tapah- tuvat muualla kuin Suomessa tai muussa valuutassa kuin eu- roissa.
12 § Merkintöjen ja lunastusten keskeyttäminen
Rahastoyhtiö voi väliaikaisesti keskeyttää rahasto-osuuksien merkinnät ja/tai lunastukset rahasto-osuudenomistajien edun tai yhdenvertaisuuden sitä vaatiessa tai jos Rahaston sijoitus- kohteiden päämarkkinapaikoilta tai olennaiselta osalta niistä ei ole saatavissa luotettavia markkinatietoja tai normaaliin tie- donvälitykseen liittyy vakavia häiriöitä taikka jos keskeyttämi- seen on muu erityisen painava syy.
13 § Rahasto-osuuksia koskevien toimeksiantojen palkkiot
Rahasto-osuuksien merkinnästä ja lunastuksesta voidaan vä- hentää palkkiona enintään rahastoesitteessä mainittu määrä. Rekisteröitäessä rahasto-osuuden siirto omistajalta toiselle peritään rekisteröinnistä rekisteröintipalkkio. Rahastoyhtiön hallitus päättää merkintä-, lunastus- ja vaihtopalkkioiden enim- mäismäärät sekä omistusoikeuden rekisteröintipalkkion suu- ruuden. Tarkemmat tiedot palkkioista ovat kulloinkin voimassa olevassa rahastoesitteessä.
14 § Rahaston varoista maksettavat korvaukset
Rahastoyhtiö saa korvauksena toiminnastaan hallinnointipalk- kion, joka vaihtelee rahasto-osuussarjoittain. Perittävän hallin- nointipalkkion enimmäismäärä on mainittu kunkin Rahaston
loinkin voimassaolevan hallinnointipalkkion suuruuden ra- hasto-osuussarjoittain. Tieto sovellettavista hallinnointipalkki- oista on kulloinkin voimassa olevassa rahastoesitteessä. Hal- linnointipalkkio sisältää säilytyspalkkion Säilytysyhteisölle ja korvaukset Rahastojen yhteisten sääntöjen 7 §:n mukaisille asiamiehille.
Rahastojen sijoituskohteina olevista rahastoista ja yhteissijoi- tusyrityksistä peritään hallinnointi- ja säilytyspalkkioita näiden rahastojen ja yhteissijoitusyritysten sääntöjen mukaisesti.
15 § Rahaston arvon laskeminen
Kunkin Rahaston arvo lasketaan vähentämällä kyseisen Ra- haston varoista Rahastoa koskevat velat. Rahaston arvo ilmoi- tetaan euroina.
Rahaston sijoituskohteet arvostetaan voimassaolevaan mark- kina-arvoon. Rahastojen sijoituskohteiden arvostusajankoh- dat ilmenevät kunkin Xxxxxxxx rahastokohtaisista sään- nöistä.
Lainaus- ja takaisinostosopimukset arvostetaan sopimusten kohteena olevien arvopapereiden ja rahamarkkinavälineiden arvostushetken markkina-arvon perusteella.
Jos sijoituskohteelle ei ole saatavissa luotettavaa markkina- arvoa, se arvostetaan Rahastoyhtiön hallituksen päättämien objektiivisten kriteerien mukaisesti.
Talletukset arvostetaan lisäämällä pääomaan sille kertynyt korko Rahastoyhtiön hallituksen määräämin tavoin.
Rahaston valuuttamääräisten sijoitusten arvot muutetaan eu- romääräisiksi pääsääntöisesti julkisissa hinnanseurantajär- jestelmissä arvostuspäivänä kello 14.00 Suomen aikaa ole- vien ostonoteerauksien (spot-kurssi) perusteella.
Rahastoyhtiö laskee rahasto-osuuksien arvot kunakin sellai- sena päivänä, jona talletuspankit ovat yleisesti Suomessa avoinna. Rahasto-osuuksien arvot ovat saatavissa kaikista merkintäpaikoista, Rahastoyhtiöstä sekä osoitteesta xxx.xxxxxxxxxxxx.xx.
Rahasto-osuuden arvo lasketaan rahasto-osuussarjoittain ja- kamalla kuhunkin rahasto-osuussarjaan kohdistuva osuus Ra- haston nettoarvosta kyseisen rahasto-osuussarjan rahasto- osuuksien lukumäärällä. Laskennassa otetaan huomioon ra- hasto-osuussarjakohtaiset hallinnointipalkkiot ja eri osuusla- jeille maksettavat tuotto-osuudet.
16 § Rahaston tuotonjako
rahastokohtaisissa säännöissä. Palkkion määrä lasketaan
päivittäin ja vähennetään Rahaston velkana Rahastoyhtiölle Rahaston arvoa laskettaessa. Rahastoyhtiö veloittaa palkkion kuukausittain jälkikäteen. Rahastoyhtiön hallitus päättää kul-
Rahastoyhtiön varsinainen yhtiökokous päättää tuotto-osuuk- sien omistajille jaettavan vuotuisen tuoton määrästä. Tuoton- jaossa pyritään tasaisuuteen. Tuotto-osuuksille maksettu tuotto vähennetään tuotto-osuuksille laskettavasta Rahaston
pääomasta. Kasvuosuuksille ei jaeta tuottoa, eikä niiden arvo muutu tuotto-osuuksille jaettavan tuoton seurauksena. Tuotto maksetaan tuotto-osuuksien omistajalle, joka on merkittynä Rahastoyhtiön rahasto-osuusrekisteriin Rahastoyhtiön varsi- naisen yhtiökokouksen määräämänä päivänä (täsmäytys- päivä). Tuotto maksetaan rahasto-osuudenomistajan osoitta- malle pankkitilille yhtiökokouksen määräämänä maksupäi- vänä, joka on viimeistään 2 viikon kuluttua täsmäytyspäivästä. Mikäli tuotto-osuudenomistaja ei ole ilmoittanut Xxxxxxxxxxx- ölle pankkitiliä, jolle tuotto voidaan maksaa, siirretään tuotto, jota ei ole nostettu viiden vuoden kuluessa sen maksupäivästä lukien, takaisin Rahaston omaisuuteen.
17 § Rahaston ja Rahastoyhtiön tilikaudet
Rahaston ja Rahastoyhtiön tilikausi on kalenterivuosi.
18 § Rahasto-osuudenomistajien kokous
Rahasto-osuudenomistajien kokous on pidettävä, kun Rahas- toyhtiön hallitus katsoo siihen olevan aihetta taikka jos tilintar- kastaja tai rahasto-osuudenomistajat, joilla yhteensä on vähin- tään viisi prosenttia kaikista liikkeellä olevista kyseisen Rahas- ton rahasto-osuuksista, sitä kirjallisesti Rahastoyhtiöltä vaati- vat ilmoittamansa asian käsittelyä varten.
Rahasto-osuudenomistaja, jonka omistamien rahasto-osuuk- sien määrä ei ylitä viittä prosenttia kyseisen Rahaston kaikista liikkeellä olevista rahasto-osuuksista, voi tehdä Rahastoyhti- ölle kirjallisen, perustellun aloitteen rahasto-osuudenomista-
Jokainen kokonainen rahasto-osuus Rahastossa tuottaa ra- hasto-osuudenomistajien kokouksessa yhden äänen. Jos ra- hasto-osuudenomistajan koko omistus Rahastossa on alle yh- den kokonaisen rahasto-osuuden, on rahasto-osuudenomista- jalla rahasto-osuudenomistajien kokouksessa yksi ääni. Ko- kousasiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan mielipide.
Rahasto-osuudenomistajalla ei ole oikeutta käyttää rahasto- osuudenomistajalle kokouksessa kuuluvia oikeuksia ennen kuin hänen rahasto-osuutensa on rekisteröity tai hän on Ra- hastoyhtiölle ilmoittanut saantonsa ja esittänyt siitä selvityk- sen. Osallistumisoikeus rahasto-osuudenomistajien kokouk- seen ja äänimäärä kokouksessa määräytyy kymmenen päivää ennen rahasto-osuudenomistajien kokousta vallitsevan tilan- teen perusteella.
Rahasto-osuudenomistajien kokouksesta laaditaan pöytä- kirja. Pöytäkirjaan kirjataan rahasto-osuudenomistajien ko- koukseen osallistuneiden osuudenomistajien rahasto-omis- tusten kokonaismäärä rahastokohtaisesti. Rahasto-osuuden- omistajien kokoukseen osallistuneita rahasto-osuudenomis- tajia koskeva tieto säilytetään Rahastoyhtiössä. Mikäli ra- hasto-osuudenomistajien kokous pidetään samanaikaisesti useammalle Rahastoyhtiön hallinnoimalle rahastolle, kokouk- sista voidaan laatia kaikille Rahastoille yhteinen pöytäkirja.
19 § Rahastoesitteet, vuosikertomukset ja puolivuotiskat- saukset
jien kokouksen pitämiseksi. Rahastoyhtiön tulee ilmoittaa teh-
dystä kokousaloitteesta Rahaston osuudenomistajille joko yh- dessä Suomessa ilmestyvässä valtakunnallisessa sanoma- lehdessä taikka kirjeitse tai osuudenomistajan suostumuk- sella sähköpostitse tai muuta sähköistä viestintä käyttäen.
Rahasto-osuudenomistajien kokouksen kutsuu koolle Rahas- toyhtiön hallitus. Kutsu kokoukseen julkaistaan vähintään yh- dessä Suomessa ilmestyvässä valtakunnallisessa sanoma- lehdessä aikaisintaan neljä ja viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta. Rahasto-osuudenomistajan on, saadakseen osallis- tua rahasto-osuudenomistajien kokoukseen, ilmoittauduttava kokouskutsussa mainitulla tavalla viimeistään siinä mainit- tuna päivänä. Rahasto-osuuden hoitajan hallinnoimien ra- hasto-osuuksien nojalla ei ole oikeutta osallistua rahasto- osuudenomistajien kokoukseen.
Rahasto-osuudenomistajien kokouksessa on käsiteltävä aina- kin seuraavat asiat:
1. Valittava kokoukselle puheenjohtaja, joka kutsuu pöytäkir- janpitäjän.
2. Laadittava ja hyväksyttävä ääniluettelo.
3. Valittava kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaski- jaa.
4. Todettava kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.
5. Käsiteltävä muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Rahastoyhtiö pitää yllä rahastoesitettä ja avaintietoesitettä kustakin Rahastosta. Rahastoesite sisältää valtionvarainmi- nisteriön rahastoesitteestä antamassa asetuksessa ja avain- tietoesite sijoitusrahastolaissa edellytetyt tiedot. Rahaston ja Rahastoyhtiön vuosikertomukset on julkistettava kolmen kuu- kauden kuluessa tilikauden päättymisestä ja Rahaston puoli- vuotiskatsaus kahden kuukauden kuluessa katsauskauden päättymisestä. Rahaston säännöt, rahastoesite ja puolivuotis- katsaus sekä Rahaston ja Rahastoyhtiön vuosikertomus ovat yleisön saatavissa Rahastoyhtiöstä maksutta sen aukioloai- koina.
20 § Rahastojen yhteisten sääntöjen ja rahastokohtaisten sääntöjen muuttaminen
Rahastojen yhteisten sääntöjen sekä rahastokohtaisten sään- töjen muuttamisesta päättää Rahastoyhtiön hallitus. Rahasto- jen yhteisten sääntöjen ja sijoitusrahastolaissa säänneltyjen sijoitusrahastojen rahastokohtaisten sääntöjen sääntömuu- tokselle on haettava Finanssivalvonnan vahvistus. Rahastojen yhteisten sääntöjen ja sijoitusrahastolaissa säänneltyjen sijoi- tusrahastojen rahastokohtaisten sääntöjen muutos tulee voi- maan kuukauden kuluttua siitä, kun Finanssivalvonta on vah- vistanut Rahastojen yhteiset säännöt tai sijoitusrahastolaissa säänneltyjen sijoitusrahastojen rahastokohtaisten sääntöjen
muutokset ja muutokset on saatettu rahasto-osuudenomista- jien tietoon, jollei Finanssivalvonta toisin määrää. Muutosten katsotaan tulleen rahasto-osuudenomistajien tietoon viiden- tenä päivänä siitä, kun ilmoitus on postitettu rahasto-osuuden- omistajille tai sinä päivänä, kun ilmoitus on julkaistu Suo- messa ilmestyvässä valtakunnallisessa sanomalehdessä tai Internetissä osoitteessa xxx.xxxxxxxxxxxx.xx tai lähetetty ra- hasto-osuudenomistajalle tämän suostumuksella sähköpos- titse tai muuta sähköistä viestintä käyttäen. Sääntömuutok- sen tultua voimaan, se koskee kaikkia rahasto-osuudenomis- tajia.
Vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 16a luvun mu- kaisten erikoissijoitusrahastojen rahastokohtaisten sääntöjen muuttamisesta päättää Rahastoyhtiön hallitus. Erikoissijoi- tusrahastojen rahastokohtaisten sääntöjen sääntömuutos tu- lee voimaan kuukauden kuluttua siitä, kun sääntömuutos on toimitettu Finanssivalvonnalle tiedoksi ja muutokset on saa- tettu rahasto-osuudenomistajien tietoon edellä tässä koh- dassa määritellyn mukaisesti.
Muut kuin edellä mainitut ilmoitukset rahasto-osuudenomis- tajille saatetaan heidän tietoonsa edellä sääntömuutostiedot- tamisesta esitetyin tavoin.
21 § Palkan ja palkkioiden muuttuvien osien maksaminen
Merkittävä osa palkan ja palkkioiden muuttuvista osista sellai- sille Rahastoyhtiön palveluksessa oleville henkilöille, joihin tu- lee sijoitusrahastolain tai vaihtoehtorahastojen hoitajista an- netun lain mukaisesti soveltaa Rahastoyhtiön palkitsemisjär- jestelmää, on maksettava asianomaisen sijoitusrahaston tai vaihtoehtorahaston rahasto-osuuksina tai sellaisina vastaa- vina muina rahoitusvälineinä, jotka toimivat yhtä tehokkaina kannustimina kuin rahasto-osuudet. Tässä kohdassa mainitut palkat ja palkkiot maksetaan rahastoyhtiön varoista.
22 § Tietojen luovuttaminen
Rahastoyhtiöllä on oikeus luovuttaa rahasto-osuudenomista- jia koskevia tietoja kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.
23 § Sovellettava laki
Rahastoyhtiön ja Rahaston toimintaan sovelletaan Suomen la- kia.