Lupa kirjallisuuden käyttöön verkossa ja videotallenteilla
Lupa kirjallisuuden käyttöön verkossa ja videotallenteilla
Lupaehdot
Tekijänoikeusjärjestö Sanasto ry:n yleiselle kirjastolle myöntämä lupa kirjaston kokoelmassa olevien kirjallisten teosten käyttöön kirjaston toiminnassa niiden toteuttaessa yleisistä kirjastoista annetun lain (1492/2016) 6, 8 ja 9 §:n mukaisia tehtäviä jäljempänä olevin ehdoin.
1. Sallittu käyttötarkoitus ja määritelmät
Tällä luvalla kirjasto saa valmistaa kappaleita kokoelmissaan olevista kirjallisista teoksista ja välittää valmistamansa kappaleen yleisön saataville jäljempänä olevin ehdoin.
Julkaisulla tarkoitetaan kirjaston kokoelmaan sisältyvää kirjamuotoista julkaisua, joka sisältää kirjallisen teoksen tai teoksia. Tässä luvassa julkaisulla ei tarkoiteta sanoma- ja aikakauslehtiä eikä lisenssillä hankittujen palveluiden sisältämiä teoksia.
Kappaleen valmistamisella tarkoitetaan jäljentämällä, kopioimalla, skannaamalla, valokuvaamalla, videoimalla, tallentamalla tai muulla tavalla tapahtuvaa kopion valmistamista kirjallisesta teoksesta.
Kirjallisuuden tekijä tarkoittaa kirjailijaa tai kirjallisuuden kääntäjää.
Teoksella tarkoitetaan tekijänoikeussuojan alaista kirjallisuuden alan tekstimuotoista sisältöä, kirjallista julkaisua tai sen osaa.
Videotallenteella tarkoitetaan yleisen kirjaston kirjallisesta julkaisusta tai sen osasta lukemalla valmistamaa kuvatallennetta, joka sisältää tai johon tallennetaan julkaisuun sisältyviä kirjallisia teoksia.
Välittämisellä tarkoitetaan kirjaston valmistaman kopion tai videotallenteen jakamista, julkaisemista tai tallentamista siten, että se on yleisön saatavilla tämän luvan sallimilla tavoilla.
Yleisellä kirjastolla tarkoitetaan yleisistä kirjastoista annetun lain (1492/2016) mukaista kunnan kirjastolaitosta.
2. Kirjallisuuden käyttö kirjaston verkkosivuilla tai kirjaston ylläpitämissä sosiaalisen median kanavissa
Kirjasto saa valmistaa kokoelmissaan olevaan julkaisuun sisältyvästä yksittäisestä runosta tai teoksesta otetusta tekstikatkelmasta kappaleita tekstin muodossa ja saattaa kappaleet yleisön saataville kirjaston hallinnoimalla verkkosivulla tai kirjaston ylläpitämässä sosiaalisen median kanavassa.
Käyttölupa kattaa enintään 4 000 merkkiä pitkän tekstikatkelman käytön.
Käyttölupa koskee runojen ja tekstikatkelmien käyttämistä yksittäisluonteisesti. Käyttöluvan nojalla yleisellä kirjastolla ei ole oikeutta luoda useista runoista tai tekstikatkelmista koostuvaa kokoelmaa tai kokoomajulkaisua.
Käyttöluvan nojalla yksittäinen runo tai tekstikatkelma saa olla yleisön saatavilla niin kauan kuin kirjastolla on voimassa oleva sopimus Sanaston kanssa. Luvan voimassaolon päättyessä tämän luvan nojalla valmistetut kappaleet tulee poistaa yleisön saatavilta, eikä niitä saa käyttää ilman erillistä sopimusta tai lupaa.
3. Kirjaston valmistamat videotallenteet ja suoratoistotapahtumat (livestriimaus)
Kirjasto saa taltioida kappaleita kokoelmissaan olevista kirjallisista teoksista osaksi lukutuokio-, kirjavinkkaus-, kirjailijahaastattelu- tai vastaavaa videotallennetta. Kirjasto saa välittää näin valmistetut videotallenteet yleisölle suoratoistotekniikalla (striimaus) kirjaston hallinnoimalla verkkosivulla ja kirjastojen ylläpitämässä sosiaalisen median kanavassa. Videotallenteen saa myös linkittää upottamalla kirjaston hallinnoimalta sosiaalisen median kanavalta kirjaston hallinnoimalle verkkosivulle.
Kirjaston valmistamaa videotallennetta, jolle on luettu kirjallinen teos kokonaisuudessaan, ei ole sallittua tallentaa verkkoon pysyvästi yleisön saataville (on demand -saatavuus). Jos tällainen tallenne halutaan säilyttää yleisön saatavilla pysyvästi, tulee tästä sopia erikseen.
Mikäli videotallenne ei sisällä kokonaista kirjallista teosta, vaan pääosin lyhyitä katkelmia teoksesta ja kirjallisuuden esittäminen ei ole videotallenteella pääasiallisena tarkoituksena (kirjavinkkausvideot ja kirjailijahaastattelut), videotallenne saa olla yleisön saatavilla niin kauan kuin kirjastolla on voimassa oleva sopimus Sanaston kanssa. Luvan voimassaolon päättyessä tämän luvan nojalla valmistetut videotallenteet tulee poistaa yleisön saatavilta, eikä niitä saa käyttää ilman erillistä sopimusta tai lupaa.
Kirjallisten teosten osalta kappaleen valmistaminen tulee tapahtua lukemalla teos videotallenteelle kirjaston henkilökunnan tuotantona tai tuotantona, josta kirjasto vastaa. Tämä lupa ei koske kunnan ulkopuolisen tahon kanssa yhteistyössä tehtyjä tai yhteistuotantoisia videoita tai tapahtumia.
Videotallenteeseen voi taltioida tekstiä useammasta kirjallisesta teoksesta.
Videotallenteeseen saadaan liittää myös luetun kirjallisen teoksen sisältö tekstityksenä, mikäli se on tarpeen digitaalisten palveluiden tarjoamisesta annetun lain (306/2019) vaatimusten täyttämiseksi.
Videotallenteessa tulee mainita ja merkitä teoksen tekijätiedot tekijänoikeuslain edellyttämällä tavalla hyvän tavan mukaisesti.
Käyttäjä saa katsoa videotallenteita julkaisukanavien kautta henkilökohtaisessa tarkoituksessa. Käyttäjä ei saa ladata tai tallentaa videotallenteita palvelusta.
4. Muut käyttöehdot
Tämän luvan mukainen käyttöoikeus kattaa ainoastaan kirjaston oman, käyttäjilleen suunnatun, ei- kaupallisen, maksuttoman käytön ja toiminnan.
Tekijä- ja teostiedot
Käytettäessä kirjallisuutta näiden lupaehtojen mukaisesti tulee tekijä- ja teostiedot mainita tekijänoikeuslain edellyttämällä tavalla hyvän tavan mukaisesti.
Teoksen muuntelu
Käyttöluvan nojalla kirjasto ei saa oikeutta teoksen muuntelemiseen tai saattamiseen toiseen taidelajiin.
Kirjaston myöntämät käyttöoikeudet
Kirjastolla ei ole oikeutta antaa käyttöoikeuksia tämän sopimuksen nojalla valmistettuihin kirjallisen teoksen kappaleisiin esimerkiksi liittämällä niihin Creative Commons -lisenssiä.
Tallentaessaan luvan kohteena olevia kirjallisten teosten kappaleita hallinnoimilleen verkkosivuille kirjaston tulee käyttää riittävän tehokkaita teknisiä toimenpiteitä, joilla voidaan estää tällä luvalla kopioitujen kirjallisten teosten kappaleiden linkittäminen kehyslinkitystekniikalla toiseen palveluun ja verkkosivuille.
Kirjojen sisältämän kuvituksen käyttö
Kirjalliseen julkaisuun sisältyvän kuvituksen tai julkaisun kansikuvan käytöstä on sovittava erikseen Kopioston tai oikeudenhaltijan kanssa.
Teoksen vapaa käyttöoikeus
Kirjasto ei tarvitse Xxxxxxxx lupaa teoksen käyttöön, jos teoksen suoja-aika on päättynyt tai teoksen tai sen osan käyttö on sallittua tekijänoikeuslain rajoituksen perusteella.
Tekijävierailut yleisissä kirjastoissa
Käyttölupa ei kata kirjallisuuden tekijän esiintymispalkkiota ja työajan korvaamista tekijän vieraillessa puhujana/esiintyjänä kirjastoissa. Näistä sovitaan aina kirjallisuuden tekijän ja kirjaston välillä erikseen.
Äänikirjojen käyttö
Käyttöluvan nojalla kirjasto ei saa oikeutta käyttää kaupallisia äänikirjoja valmistamalla äänikirjoista kappaleita tai saattamalla äänikirjaa yleisön saataviin välittämällä.
5. Tekijän kielto-oikeus
Teoksen tekijällä on tekijänoikeuslakiin ja Sanaston asiakkuussopimukseen perustuva oikeus kieltää teostensa käyttö käyttöluvan nojalla, ja kirjastolla on velvollisuus noudattaa käyttökieltoa.
Mikäli tekijä käyttää kielto-oikeuttaan, Xxxxxxx ilmoittaa tästä kirjastolle. Xxxxxx käyttää tekijän teoksia tämän käyttöluvan nojalla tulee voimaan 1 kuukauden kuluttua Sanaston ilmoitettua kiellosta kirjastolle. Kielto-oikeuden käyttämisellä ei ole vaikutusta sellaiseen käyttöluvan mukaiseen kirjallisuuden käyttöön, joka on jo aloitettu ennen Sanaston kirjastolle tekemää ilmoitusta.
6. Teosten käyttäminen useamman kirjaston yhteistyössä ja alueellisen kehittämistehtävän puitteissa
Jos kirjasto on mukana useamman kunnan yhteisessä kirjastokimpassa (kuntien vapaaehtoinen yhteistyö kirjastotoiminnassa), tämän luvan voimassaolo edellyttää, että kaikilla kimppaan kuuluvilla kunnilla on sopimus Sanaston kanssa.
Tämä lupa koskee myös alueellisen kehittämistehtävän puitteissa toteutettuja videotallenteita ja muita tämän luvan mukaisia julkaisuja ja käyttötilanteita, jos kaikilla kyseistä yleisten kirjastojen alueellisesta kehittämistehtävää hoitavan kirjaston toimialueen kunnilla on sopimus Sanaston kanssa.
Tämä lupa ei koske valtakunnallisen kehittämistehtävän puitteissa toteutettuja videotallenteita, julkaisuja tai muita käyttötilanteita. Tällaisissa tilanteissa teosten käytöstä tulee sopia erikseen Sanaston tai oikeudenhaltijoiden kanssa.
Tämä lupa ei myöskään koske kunnan ulkopuolisen tahon kanssa yhteistyössä tehtyjä tai yhteistuontantoisia videotallenteita, julkaisuja tai muita käyttötilanteita.
7. Raportointi teosten käytöstä
Kirjastolla on velvollisuus toimittaa Sanastolle käyttötiedot käyttöluvan nojalla valmistetuista teoksen kappaleista ja yleisön saataviin saatetuista teoksista erikseen sovittavassa muodossa.
Raportissa tulee ilmetä seuraavat tiedot:
• Kirjallisen julkaisun/julkaisujen nimi ja ISBN-tunnus
• Kirjalliseen julkaisuun sisältyvän kirjallisen teoksen nimi (esim. xxxxx, sadun tai novellin nimi)
• Teoksen tekijän nimi (huom. käännösteoksen kohdalla myös kääntäjän nimi)
• Käyttötapa (esim. verkkolukutuokio, verkkokirjavinkkaus, tekstikatkelma sosiaalisen median kanavassa tms.)
• Videotallenteen osalta tieto siitä, oliko kyseessä suoratoisto (livestriimaus) vai xxxxxxxx
• Xxxxxxxxxxxxxx(t)
• Käytön ajankohta
Kirjasto sitoutuu pyydettäessä antamaan Sanastolle mahdollisuuksien mukaan tiedot verkkosivujen käyttäjämääristä.
Raportointitietoa käytetään luvan mukaisen käyttöoikeuden korvausten jakamiseksi oikeudenhaltijoille.
8. Luvan peruuttaminen
Sanastolla on oikeus peruuttaa kirjastolle myönnetty lupa välittömin oikeusvaikutuksia, mikäli kirjasto ei noudata lupaehtoja.
Teosten tämän luvan vastaisesta käytöstä oikeudenhaltijalla on oikeus vaatia tekijänoikeuslain 57
§:n mukainen hyvitys.
9. Tarkastusoikeus
Sanastolla on oikeus tarkastaa kirjaston käyttämille tallennusalustoille tämän luvan nojalla tehdyt kopiot, videotallenteet ja muut julkaisut. Sanastolla on oikeus pyydettäessä saada kirjastolta selvitys tämän luvan ehtojen soveltamisesta kirjaston toiminnassa.
10. Xxxxxxxx vastuut ja velvollisuudet
Sanasto myöntää luvan tekijänoikeuslain 16 d §:n mukaisena käyttölupana. Sanasto vastaa niistä perustelluista korvausvaatimuksista, joita Xxxxxxxxx kuulumaton oikeudenhaltija esittää luvan voimassaoloaikana tapahtuneesta ja näiden lupaehtojen mukaisesta käytöstä.
Sanasto vastaa tällä sopimuksella sovittavan tekijänoikeuskorvauksen tilittämisestä kirjallisuuden tekijöille ja edesmenneiden tekijöiden oikeudenhaltijoille tilitysperiaatteidensa ja tilitysaikataulunsa mukaisesti.