Suomen Turvaurakoitsijaliitto
U U T I S E T | 3 . 2 0 1 6
Suhdannenäkymät valoisammat Suomessa
Turvallisuusmessut Essenissä S. 3
Suhdannenäkymät valoisammat Suomessa
Suhdannenäkymät eivät ole olleet kovin hyviä viime vuosina. Nykyinen saneerauskohteiden määrä sekä uudistuotanto ovat pitäneet meidät siedeMävällä tasolla niin, eMä olemme toimialana pärjänneet nenä juuri vedenpinnan yläpuolella. Nyt tilanne alkaa näyMää paremmalta valtiovarainministe riön johtaman rakentamisen suhdanteiden kehitystä arvioi van rakennusalan suhdanneryhmän raportin mukaan.
Ryhmän tekemät raportit käsiMelevät alan suhdannetilan neMa koko maassa ja osin myös alueellisesti 2015–2017. Raporteissa tilanneMa tarkastellaan volyymien, hintojen, kustannusten, rahoituksen sekä työllisyyden ja rakennus materiaalien menekin näkökulmasta. Suhdanneryhmä kä siMelee rakentamiseen liiMyviä rakenteellisia kysymyksiä ja muutostarpeita pitkällä aikavälillä. Ryhmä antaa myös suo situksia tasapainoisen kehityksen turvaamiseksi rakennus alalla.
Rakentamisessa on tapahtunut selvä käänne parempaan Suomessa. Esimerkiksi viimeisimmät rakentamisen liike vaihtoa, myyntiä, palkkakehitystä ja työllisyyMä koskevat tie
dot ovat hyvin myönteisiä. Viime vuonna uusia asuntoja alet tiin rakentaa noin 30 000, mikä on yli 15 prosenMia enem män kuin vuonna 2014, ilmenee tänä vuonna julkaistusta raportista.
Rakennusalan suhdanneryhmä arvioi asuntorakentamisen olevan vilkasta kuluvana vuonna ja teollisuusrakentamisen arvioidaan niin ikään vauhdiMuvan suurten investointien ta kia. Lisäksi liikerakentaminen, kuten kauppakeskusten ra kentaminen, on vilkastumassa. Myös maa ja vesirakenta misen indikaaMorit ovat kehiMyneet positiivisesti.
Työryhmä ennustaa koko rakentamisen kokonaistuotan non kasvavan vuonna 2016 noin 3–4 prosenMia ja ennuste tämän vuoden asuntoaloituksille on 28 000–29 000 asun toa. Asuntojen korjausrakentamisen arvioidaan jatkavan hieman kasvuaan edelleen. Talonrakentamisen kustannus ten arvioidaan nousevan maltillisesti. Rakennusalan työlli syysodotus on myönteinen.
Myös alkusyksystä Turun telakalle tulleet laivatilaukset työl
listävät alihankkijoita ympäri maata. Tilausten työllisyysvai kutukset olisivat alihankinta mukaan lukien 11 000 henkilö työvuoMa. Uudet risteilijät toimitetaan vuosina 2018 ja 2019.
Telakan viime aikoina saamat uudet tilaukset työllistävät työ ja elinkeinoministeriön mukaan telakan oman väen lisäksi satoja alihankintayrityksiä, joista suurin osa on keskiMynyt VarsinaisSuomeen, muMa vaikutukset uloMuvat koko maa han.
Oheiset esimerkit kahdesta meidän alan toimituksiin vaikut tavista toimialoista ovat hyviä merkkejä siitä, eMä uusia ti lauksia tulee kasvavalla tahdilla ja toimialamme virkisty minen on selvästi odoteMavissa lähiaikoina. Nyt vaaditaan omatoimisuuMa ja aktiivisuuMa. Nyt teillä on mahdollisuus yksin, tai yhdessä yhteistyötä tehden tarjota palveluitanne koska teillä on osaamista ja taitoa.
Näillä miellytävillä talousuutisilla toivotan teille hyvää tulevaa syksyä ja paljon kauppoja.
Xxxxx Xxxxxxx
Puheenjohtaja Lukkoseppämestari
Essenin Turvallisuusmessut
– Security Essen on jälleen osoittanut olevansa Euroopan johtava turvallisuusalan tapahtuma.
Messut kestivät neljä päivää, näyMeilleaseMajia oli huimat
1 040 ja heitä tuli 45 maasta. Kävijöille, joita oli yli 40 000 ja jotka edustivat 119 maata, esiteltiin näiden päivien aikana innovatiivisia tuoMeita ja palveluita älykkäistä kulunvalvonta järjestelmistä mekaaniseen lukitukseen, suojatusta tiedon siirrosta kassakaappeihin, ja kaikkea siltä väliltä. Digitaaliset ja verkotetut innovaatiot olivat eriMäin voimakkaasti esillä, XxX oli näkyvissä lukuisilla osastoilla. ”Turvallisuus on tulossa älykkäämmäksi”, totesi messujen toimitusjohtaja Xxxxxx X. Xxxxx. Hän totesi myös, eMä asiantuntijamaailma oMi näyt teilleaseMajien tuote ja palveluratkaisut eriMäin innostu neesti vastaan.
Messujen kahdessatoista hallissa oli selkeästi nähtävissä, mihin suuntaan turvallisuusalan kehitys on menossa: Tur vallisuus muuMuu yhä digitaalisemmaksi ja verkoMuneem maksi. Oli se siMen riippulukko, jota ohjaMiin älypuhelimella,
korkearesoluutioinen ja mobiili videokamera, taloauto maatioon integroitu hälytysteknologia tai verkoteMu, vaih televissa olosuhteissa käyteMävä dronekamera, näyMeille aseMajat esiMelivät nykyaikaisen turvallisuuden huippuja.
Suurin osasto messuilla oli yhdistyneellä Dormakaballa, jonka koko oli huikeat 800 m2! Assa Abloy oli mukana jälleen suurella osastolla ja iLOQ:n tuoMeisiin ja palveluihin tutustui lukuisia messuvieraita.
Saksan Lukkoseppäliiton, Interkeyn osastolla oli jälleen ELF:n kohtauspaikka, jossa jäsenjärjestöjen edustajat tapa sivat toisiaan.
Euroopassa tapahtuneiden ikävien tapahtumien jälkimai ningeissa yhtenä messujen keskustelunaiheista oli terroris mi ja sen luomat pelkotilat ja miten turvallisuusala pystyy reagoimaan ja auMamaan ihmisiä olemaan valveutuneem pia oman turvallisuutensa suhteen. Tästä on hyvänä esi merkkinä suurten tapahtumien aiheuMamat turvallisuus haasteet.
TurvaurakoitsijaliiMoa edusti Essenin Turvallisuusmessuil la Xxxxxx Xxxxxxxxx, joka oli jo perinteeksi muodostuneella turvallisuusalan järjestöjen johtajien matkalla. Mukana ryh mässä oli Xxx Xxxxxxxx Suomen Palopäällystöliitosta, Xxxxx Xxxxxxx Xxxxxxxxxx YriMäjistä ja Xxxxx Xxxxxxxx, Finnsecurity Ry:n piakkoin jäMävä toimitusjohtaja.
Essenin messut olivat kokemuksen arvoiset ne ovat eh doMomasti suositeltava käyntikohde kaikille, jotka ovat kiin nostuneita näkemään turvallisuusalan uusimmat trendit. Seuraava mahdollisuus tähän on syyskuussa 2018, jolloin
Security Essen järjestettiin 27.–30.9.2016 Essenin valtavassa messuhallikompleksissa.
lukitukseen ja kulunvalvontaan liiMyvät näyMeilleaseMajat ovat esiMelemässä tuoMeitaan ja palveluitaan ensimmäistä kertaa vierekkäisissä halleissa entistäkin suuremmilla messuilla.
Kotkan yrittäjäpalkinto Lukitustekniikka-STY Oy:lle
Kotkan kaupungin tämänvuotinen yriMäjäpalkinto on myönneMy Lukitustekniikka-STY Oy:lle.
Turvaurakoitsijaliitto onnittelee Xxxxx Xxxxxx ja Xxxxx Xxxxxxxx hienosta tunnustuksesta!
Kotkan kaupungin yriMäjäpalkinto myönnetään tunnustukseksi henkilölle tai yhteisölle, joka eri tyisen ansiokkaalla teollaan tai toiminnallaan on kunnostautunut yriMäjyyden ja elinkeinotoiminnan hyväksi.
Tänä vuonna kaupungin yriMäjäpalkinnon saajan valinnassa on kiinniteMy erityistä huomiota me nestyksekkääseen ja pitkäjänteisesti kehiteMyyn pkyritystoimintaan.
LukitustekniikkaSTY Oy on vuonna 1979 perus teMu täyden palvelun turvallisuusliike, jonka asiak kaita ovat niin yritykset kuin yksityishenkilötkin. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Kotkassa Jylpyllä ja Haminassa.
Lukitustekniikka on esimerkki yrityksestä, joka on panostanut toimintansa kehiMämiseen, henkilös töön ja laatuun systemaaMisesti ja onnistunut pitä mään toiminnan volyymin ja kannaMavuuden hy vällä tasolla toimintaympäristön muutoksista huo limaMa. Osoituksena tästä ovat henkilöstön pitkät työsuhteet ja yrityksen menestyksekäs toiminta. Toiminnan menestyksekkäälle jatkolle on hyvät edellytykset.
Yrityksen erikoisosaamista ovat ovi, porMiauto matiikan ja palonsulkujärjestelmien lisäksi myös erilaiset elektroniset lukitus ja valvontajärjestel mät, kulunvalvonta ja rikosilmoitinjärjestelmät sekä videovalvonta.
TYÖTERVEYS JA -TURVALLISUUS
Turvallinen työskentely ohjenuoraksi – asentajien
turvavarusteisiin tulee kiinnittää huomiota
Työturvallisuuslaki velvoiMaa työnantajan hankkimaan tarvit taessa työntekijöilleen henkilösuojaimet vaaralle altistumisen ehkäisemiseksi. Henkilönsuojaus välMämätöntä alallamme, koska työ voi sisältää sellaista haiMaa tai vaaraa työntekijälle, jota ei voi teknisesti poistaa. Laki velvoiMaa työnantajaa myös antamaan työntekijälle opastusta ja ohjausta välineiden käyt töön. Työterveyshuollon tehtävänä on taas antaa työpaikalla esiintyvistä terveyshaitoista ja vaaroista sekä antaa ohjausta niiltä suojautumiseen.
Nämä hanskat eivät ole lukkosepän työhanskat
Tilastojen mukaan yleisimmät työtapaturmat liiMyvät työn tekijöiden liikkumiseen ja esineiden käsiMelemiseen. Työ tapatumien syitä ovat esimerkiksi työntekijän vääränlaiset työkäsineet tai työvaaMeet. Henkilösuojainten valinta työn haiMa ja vaaratekijöiden mukaan voivat vähentää työtapa turmien vakavuuMa tai estää ne kokonaan.
Tuotevalmistajien on tyyppihyväksyMävä henkilösuojaimet. TuoMeissa tulee olla näkyvissä tyyppikohtainen standardin tunnuskuva ja suojaustaso sekä niissä tulee olla myös käyMö ohje, johon työntekijän on saatava tutustua ennen käyMöön oMoa.
Työmaatyöskentelyssä tärkeitä ovat turva ja suojajalkineet, joiden valintaan vaikuMaa se, mitä suojausominaisuuksia tar vitaan työpaikan vaaran mukaan tai minkälaisessa työssä niitä käytetään. Jalkineissa voi olla esimerkiksi varvassuojaus tai suojaus naulaan astumisen varalta ja ne voivat myös estää työntekijää mm. liukastumiselta tai kaatumiselta, tai jos altis tutaan painavien esineiden putoamiselle, turvakengiltä vaadi taan jalkapöydän suojausta tapaturmaa estämään.
Henkilösuojainten huolto ja kunnossapito ovat myös tärkeitä. Esimerkiksi hengityssuojaimia on säilyteMävä työskentely tilan ulkopuolella valmistajan toimiMamissa säilytyspussissa, jolloin niiden sisäpintaan ja suodaMimiin ei kulkeudu esimer kiksi pölyä.
Lisätietoja Työturvallisuuslaista ❱❱
xxx.xxxxxx.xx/xx/xxxx/xxxxxxxx/0000/00000000
Suomalainen iLOQ S10 Online on verkko- ratkaisu, joka laajentaa digitaalisen iLOQ- lukitusjärjestelmän täysin etähallittavaksi kulunohjausjärjestelmäksi.
Meillä on iLOQ. Mikä kulunohjaus sopii sen kylkeen?
ISO-standardit uudistuvat – mikä muuttuu?
Suuri osa ISO-standardeja on kokenut merkiMävän uudistus- prosessin, joka astui voimaan vuoden 2015 syksyllä
kolmen vuoden siirtymäajalla.
ISOstandardien uudistustyössä on ollut läh tökohtana yrityskeskeisyys standardikeskei syyden sijasta. Uudistuksen myötä yrityksellä on suurempi vapaus itse pääMää, kuinka standardeja sovelletaan oman yrityksen toi minnoissa. Myös kestävä liiketoiminnan me nestys on tärkeässä osassa tässä uudistuk sessa. Yritysten tulee selviMää itselleen, mikä omassa liiketoiminnassa on tärkeää ja mitkä omat prosessit ja toimintatavat ovat tärkeitä. Standardit antavat käytännössä uudistuksen myötä suuntaviivat toiminnalle, joustoa ja omaa harkintaa on aiempaa enemmän ja toimintajärjestelmän kanssa toimiminen on entistä käytännönläheisempää.
Standardiuudistuksessa yhtenäistyvät myös useiden ISOstandardien perusrakenteet (High Level Structure), jolloin niin auditoijien kuin yritystenkin on helpompi toimia, kun esimerkiksi laadunhallintajärjestelmän ja
ympäristönhallintajärjestelmän terminologia on yhdenmukaisteMu. Standardeille yhtei nen perusrakenne tuo hyötynä yrityksille mm. sen, eMä huomio kiinniMyy tehokkaa seen prosessien hallintaan ja se helpoMaa kestävän liiketoiminnan kehiMämistä sekä muutoksia huomioidaan organisaation liike toimintaympäristön, sidosryhmien ja riski analyysien tunnistamisen avulla. Yhteinen perusrakenne vaatii yrityksiltä rajoja yliMävää ajaMelua, eli yritysten on uudistuMava ja poh diMava toimintaansa myös osiMain uusista näkökulmista; hallintajärjestelmän yhteys yrityksen tai organisaation toimintaympäris töön, tulosjohtamisperusteinen ajaMelu sekä systemaaMinen muutosjohtaminen ovat tär keitä uudistuksen jälkeen.
Uudistuksen myötä niin ISO 9001 ja ISO 14001 pohjautuvat PDCAmalliin (suunniMe le, toteuta, arvioi, toimi), joka auMaa yrityksiä sen eri toimintojen järjestelmällisessä suun niMelussa ja analysoinnissa. Yritysten tulee määriMää toiminnalleen ja strategialleen merkitykselliset ulkoiset ja sisäiset asiat, jot ka voivat vaikuMaa johtamisjärjestelmässä määriteltyjen tavoiteltujen tulosten saavut tamiseen. Myös yrityksen toimintoihin tuot teisiin tai palveluihin mahdollisesti vaikuMa vista ulkoisista ympäristöolosuhteista saata vaa informaatiota tulee tarkkailla.
EriMäin tärkeä kohta uudistuksessa on si säisten ja ulkoisten sidosryhmien tarpeiden ja odotusten ymmärtäminen. Yrityksen tulee tarkkailla ja katselmoida sidosryhmiltä saa tavaa informaatiota ja saatu tieto tulee oMaa huomioon myös ympäristöjärjestelmässä.
Myös johtajuuteen on tullut uudistuksia, yh tiön johdolla on jatkossa suurempi vastuu, sillä ylin johto vastaa järjestelmän tehok kaasta täytäntöönpanosta, sen tavoiMeista, tavoitelluista tuloksista ja se tulee kytkeä lii ketoimintaprosesseihin ja odoteMuihin tu loksiin. Myös liiketoimintasuunnitelman tai
strategian ja hallintajärjestelmän välillä on oltava selkeä yhteys, toisin sanoen johdolta edellytetään aiempaa enemmän ’kädet sa vessa’ sitoutumista ja työtä järjestelmän eteen.
RiskiajaMelu on myös keskeisessä roolissa standardiuudistuksessa, sillä riskit ja mah dollisuudet huomioidaan koko standardin läpi, jolloin saadaan systemaaMinen lähes tyminen riskien määriMelemiseen. Tämän ajaMelumallin kauMa yrityksestä tulee pro aktiivinen eikä vaan reagoiva. KäyMämätön mahdollisuus käsitetään uudistuksessa myös riskiksi ja yritysten toimintojen tulee olla suh teuteMuja riskien ja mahdollisuuksien mah dolliseen vaikutukseen tuoMeen tai palvelun
vaatimustenmukaisuudessa. Toisin sanoen yritysten tulee tunnistaa omat riskinsä ja mahdollisuutensa ja analysoitava ne ja ’ran kaMava’ ne vaikuMavuuden perusteella sekä mietiMävä, millaiset riskit ja mahdollisuudet ovat hyväksyMäviä tai eihyväksyMäviä, kuin ka voisi välMää tai poistaa riskin tai lieven tää sitä. Ympäristöjärjestelmässä tämä riski lähtöinen ajaMelu tarkoiMaa sitä, eMä ympä ristövaikutuksia tulee tarkastella esimerkiksi tuoMeiden elinkaarinäkökulmasta katsoMu na.
Pähkinänkuoressa voi siis todeta, eMä stan dardiuudistukset tuovat uuMa ajaMelutapaa yrityksille ja ne joutuvat toimintansa suun niMelussa kiinniMämään myös huomiota aiempaa enemmän ulkoisteMujen proses sien, tuoMeiden ja palvelujen hallintaan, toi mituksen jälkeisten toimintojen määriMelyyn, muutosten suunniMeluun, organisaation tie tämykseen ja riskilähtöiseen ajaMeluun. Ym päristöjärjestelmän puiMeissa taas tulee kiinniMää entistä enemmän huomiota ympä ristönäkökulmaan laajaalaisemmin, mikä käsiMää myös ympäristönsuojelun huomi oinnin pelkän saastumisen ehkäisyn sijasta.
OSAKASSOPIMUS
Osakassopimuksia käytetään yhtiöjärjestyksen ohella ohjaamaan yhtiöiden toimintaa ja päätök- sentekoa, sekä osakkaiden keskinäisiä suhteita. Osakassopimus, toisin kuin yhtiöjärjestys, ei tule julkiseen tietoon. Normaali käytäntö on se, eMä kaikki keskeiset osakkaat kuuluvat osakassopi- muksen piiriin.
Päätöksenteko yhtiössä
Osakassopimus täydentää osakeyhtiölain ja yhtiöjärjes tyksen sisältöä. Jotkut päätöksentekoon liiMyvät asiat on hyvä kirjata osakassopimukseen. Näitä on esimerkiksi toimi tusjohtajan valinta, hallituksen kokoonpano, tilintarkastus, avainhenkilöiden valitseminen ja tehtävänjako toimitusjoh tajan, hallituksen ja yhtiökokouksen välillä.
OsingonjakoperiaaMeista tulee sopia mahdollisimman var haisessa vaiheessa. Osinko voidaan sopimuksella pääMää jäMää jakamaMa tai osinkoa voidaan jakaa heti alusta pitäen.
Mahdollisesta lisärahoitustarpeesta on hyvä oMaa pykälät osakassopimukseen. Vaihtoehtoina on usein oman ja vie raan pääoman rahoitusmuodot. Jos kaikki osakkaat eivät halua osallistua lisärahoitukseen, on heidän hyväksyntänsä siitä seuraavasta omistusosuuden pienenemisestä syytä kirjata. Myös velkarahoituksen yhteydessä tarviMavien va kuuksien järjestämisestä on aiheellista sopia etukäteen.
Yrityksestä irtautuminen
Monesti edellytyksenä osakkuudelle on joko työskentely yhtiössä tai osallistuminen päätöksentekoon. Saatetaan myös haluta säilyMää alkuperäinen omistuspohja. Alkupe räisen osakkaan kuolemantapauksessa on tavanomaista, eMä lunastusoikeuMa toisille tai luopumisvelvollisuuMa ei synny, mikäli lähisukulainen perii osakkeet. Näin erityisesti siinä tilanteessa jos tämä lähisukulainen toimii tai rupeaa toimimaan samalla alalla.
Jos lunastustilanne tulee eteen, on tärkeää, eMä osakkeen hinnanmääräytymisperusteista on soviMu etukäteen. Osa kassopimuksessa tulee oMaa kantaa esimerkiksi tuleviin myyntitilanteisiin. Mikäli joku osakkaista saa hyvät kaupat ei ole järkevää, eMä toiset pystyisivät estämään myymisen. Tämä voidaan välMää esimerkiksi sellaisella kirjauksella, jos sa osakkaan kieltäytyessä myymästä osakkuutensa yhtiön neuvoMelemaan hintaan, hän sitoutuu samalla lunastamaan kaikki osakkeet tähän kyseiseen hintaan. Vaihtoehtoisia ta pojakin on.
Kun koko osakekanta ollaan myymässä olisi hyvä, jos kaikilla osakkailla olisi tasavertainen mahdollisuus hyötyä kaupasta. Tämä mahdollisuus on syytä kirjata osakassopimukseen.
Kilpailunrajoitukset
Usein on tarkoituksenmukaista rajoiMaa avainhenkilöiden osallistumista kilpailevien yhtiöiden toimintaan pois lukien tietysti ne yhtiöt, joissa henkilöosakas toimii yhteisen yrityk sen perustamishetkellä tahansa.
Salassapito
Koska osakassopimusta ei ole tarkoiteMu tulemaan julkiseen tietoisuuteen, on salassapidosta oteMava sopimukseen oma määräyksensä.
Osakassopimuksen laadinta ja muuttaminen Osakassopimuksen tekeminen edellyMää osakkaiden avoin ta yhteistyötä keskeisten toiveiden kirjaamiseksi. Sen voi tehdä missä vaiheessa vaan, muMa suositeltavaa on tehdä sopimus jo uuden yhtiön perustamisvaiheessa.
Xxxxx Xxxxxxxxx
Puhelin 044 0400 004
§
LAKIPALSTA
Xxxxxx Xxxxxxxxx
Varatuomari
Yrittäjän työsuhdehuolet ovat yleisiä
Liiton toimiston lakineuvontapalvelua on saatavilla helposti niin puhelimitse kuin sähköpostitsekin ja jäsenet voivat luoMaa siihen, eMä heitä palvellaan luoMamukselli sesti ja nopeasti. YriMäjät ja toimipisteiden vetäjät voivat pyytää apua erilaisiin työsuh dekysymyksiin. Työnantajien on hyvä tiedos taa, eMä ongelmaan tartutaan heti, kun se todetaan, sillä hoitamaMomana se saaMaa pilata esimerkiksi työilmapiirin.
Viime aikoina on tullut eteen sellaisia kysy myksiä, jotka haluan jakaa teidän kanssan ne vahinkojen välMämiseksi.
Ensimmäinen tapaus oli sellainen, eMä tilaaja (kuluMaja) oli tilannut lukon asennuk sen oveen. Riitaa oli siitä, oliko laskuteMu määrä sopimuksen mukainen. Xxxxxxxx mielestä oli laskuteMu liikaa, koska matka ajasta oli veloiteMu työn tuntihinnalla.
Tilaaja vaati laskun kohtuullistamista. Työ oli soviMu tehtäväksi tuntityönä. Tilaajalle oli sähköpostitse ilmoiteMu, eMä matka kuluista tullaan laskuMamaan, muMa ei suoraan, eMä matkaaika laskutetaan työn tuntihinnalla.
Asia meni kuluMajariitalautakuntaan, jossa katsoMiin, eMä matkaajan laskuMaminen on remonMialalla yleinen tapa ja oikeus käytännössä on vakiintuneesti katsoMu, eMä toimeksisaaja on oikeuteMu myös veloiMa maan kohtuulliset matkakulut. Lukkoliike oli oikeuteMu laskuMamaan matkaajasta.
Mitä tästä opimme?
KannaMaa aina ilmoiMaa velotusperusteet toimeksiantotilanteessa mieluummin kirjal lisesti ja yrityksen kotisivuilla kannaMaisi ilmoiMaa yleisistä laskutusperusteista, vaik kakin vain yhdellä rivillä.
Toinen ikävämpi asia ovat raMijuopumuk set, jotka Suomessa ovat liian yleisiä var sinkin kesällä, kun ihmiset vapaaaikana käyMävät alkoholia ehkä runsaammin kuin syksyllä tai talvella. Jos tällaista esiintyisi alallamme, olisi syytä pohtia, mitkä ovat työnantajan vaihtoehdot tällaisessa tapauk sessa.
Jos teille tulee sellainen työntekijän raMi juopumustapaus, joka ei ole tapahtunut työ aikana, työntekijää ei voi suoraan irtisanoa.
Jos alkoholin käyMö vaikuMaa työntekoon, silloin teillä on työnantajina velvollisuus ohjata kyseinen henkilö hoitoon. Kun työn tekijän ajokorMi otetaan poliisin/oikeuden toimesta pois, työntekemiseen vaikuMavan ajoluvan meneMämisen aikana pitäisi pyr kiä siihen, eMä työntekijä voisi jatkaa töitään esimerkiksi kulkemalla toisen asentajan kyydillä tai muilla tavoin (tekemällä töitä liikkeessä ym.) tai määrätä hänet käyMä mään jäljellä oleva lomansa. Vasta siMen, jos nämä keinot on käyteMy, eikä työtä ole tarjota, tulee työnantajalle mahdollisuus laiMaa työntekijä palkaMomalle lomalle.
Tällaisesta tulee aina sopia työntekijän kanssa kirjallisesti. Jos työsopimukseen työn tekemisen perusteeksi mainiMu turva suojaajakorMi peruutetaan lopullisesti, se voi olla peruste työsuhteen purkamiselle.
Joensuun malli kouluhankkeissa on yhteistyö
TIEDÄTKÖ SINÄ VASTAUKSEN KOULUJEN UUSIIN TILATARPEISIIN?
Uudistuvat opetustavat haastavat perinteiset koulurakennukset. Turvallisten, toimivien puitteiden on huomioitava kaikenlaiset tilat sekä tilanteet ja taivuttava sujuvasti monien eri käyttäjäryhmien tarpeisiin. Lue lisää »
Abloy
Oy | XXX.XXXXX.XX An ASSA A
BLOY Group brand