AGENTTITOIMINNAN TAPAOHJEET
AGENTTITOIMINNAN TAPAOHJEET
1. Yleiset määräykset
1.1. Agentti on velvollinen lakia ja hyvää agenttitapaa noudattaen parhaan kykynsä mukaan valvomaan toimeksiantajanaan olevan pelaajan (jäljempänä pelaaja) oikeutta ja etua. Agentin on kaikessa toiminnassaan noudatettava agenttien rekisteröintijärjestelmästä tehtyä sopimusta sekä Agenttitoiminnan arviointilautakunnan päätöksiä ja määräyksiä. Agentin tulee myös valvoa ja huolehtia siitä, että hänen yhtiömiehet tai osakkaat taikka hänen palveluksessaan tai muutoin hänen apunaan olevat henkilöt noudattavat kaikkia sellaisia sääntöjä, sopimusehtoja, tapaohjeita, päätöksiä ja määräyksiä kuin häntä itseäänkin velvoittaa.
1.2. Agentti ei saa sallia omien etujensa, asian aiheuttaman rasituksen tai siihen liittyvien kiusallisten seikkojen, asianosaisten aseman, kansallisuuden, rodun, sukupuolen, poliittisen tai uskonnollisen vakaumuksen taikka muiden tällaisten seikkojen vaikuttaa tehtäviensä hoitamiseen.
1.3. Agentin tulee rehellisesti, luottamuksellisesti ja tunnollisesti täyttää kaikki hänelle uskotut tehtävät. Agentin tulee aina toimia urheilullisesti ja eettisesti hyväksyttävällä tavalla.
1.4. Agentin tulee esiintyä asiallisesti ja moitteettomasti sekä tehtäviä suorittaessaan ja muutoinkin välttää kaikkea, mikä saattaa vähentää luottamusta agenttien ammattikuntaa kohtaan.
2. Tehtävän vastaanottaminen ja toimeksiantosopimuksen tekeminen
2.1. Agentti saa valita omat pelaajansa. Mikäli agentti ei halua ottaa vastaan hänelle tarjottua tehtävää, on hänen viipymättä ilmoitettava siitä tehtävän tarjoajalle. Syytä kieltäytymiselle agentti ei ole velvollinen ilmoittamaan.
2.2. Agentin on kieltäydyttävä ottamasta vastaan tehtävää, mikäli on olemassa jokin seikka, joka estää agenttia sivuvaikutteista vapaana tai asian edellyttämällä joutuisuudella ja tarmolla valvomasta tehtävän tarjoajan etuja. Mikäli vastaava seikka ilmenee toimeksiannon aikana, on agentin viipymättä ilmoitettava asiasta pelaajalle ja luovuttava tehtävästä.
2.3. Agentin tulee ennen toimeksiannon vastaanottamista antaa tehtävän tarjoajalle oikea ja totuutta vastaava kuva agentille kuuluvista tehtävistä ja agentin tarpeellisuudesta yleensä. Toimeksiantoja hankkiessaan ja palveluksiaan markkinoidessaan agentin tulee muutoinkin pitäytyä tosiseikoissa.
2.4. Agentti ei saa ottaa vastaan toimeksiantoa eikä tehdä sitä koskevaa sopimusta alle 15- vuotiaan pelaajan kanssa. Agentti ei saa muutoinkaan olla yhteydessä alle 15-vuotiaaseen pelaajaan tai tämän läheisiin hankkiakseen tai pyrkiäkseen hankkimaan itselleen tai jollekin toiselle toimeksiantoja.
2.5. Agentti ei saa antaa, välittää tai luvata kenellekään rahaa tai muutakaan rahanarvoista etua hankkiakseen taikka saadakseen jonkun muun tahon hankkimaan itselleen tai jollekin toiselle pelaajia.
2.6. Agentin on aina ennen tehtävän suorittamisen aloittamista solmittava kirjallinen sopimus pelaajan kanssa käyttämällä Agenttitoiminnan arviointilautakunnan sopimusmallia taikka sen vahvistamaa sopimusmallia. Vahvistetun sopimuksen ehdot eivät voi kuitenkaan miltään osin alittaa (pelaajan etujen tai oikeuksien vähentäminen) edellä mainitun arviointilautakunnan
vahvistaman sopimuksen ehtoja. Agentti ei saa tarjota jääkiekkoseuralle tai -yhteisölle muita kuin sellaisia pelaajia, joiden kanssa agentilla tai hänen kanssaan yhteistyötä tekevällä agentilla on voimassa oleva toimeksiantosopimus.
3. Agentin tehtävien hoitaminen
3.1. Agentin on hoidettava tehtävänsä huolellisesti, täsmällisesti ja tarpeellisella joutuisuudella sekä pelaajalle tarpeettomia kustannuksia aiheuttamatta. Agentin on tiedotettava pelaajiaan kaikista tehtävän hoidon kannalta merkityksellisistä seikoista.
3.2. Agentti on velvollinen pitämään omana tietonaan kaiken, mitä hän sopimussuhteen nojalla on saanut tietää pelaajastaan ja tämän oloista. Agentti on kuitenkin pelaajaa markkinoidessaan, edustaessaan ja tälle sopimuksia neuvotellessaan oikeutettu pelaajan suostumuksella kertomaan hänestä pelaajasopimuksen saamiseksi tarpeellisia tietoja.
3.3. Agentti on velvollinen viivytyksettä vastaamaan agenttitoiminnassa saamiinsa kirjeisiin tai muihin tiedusteluihin.
3.4. Agentti ei saa johtaa vastapuolta harhaan antamalla tälle tosiseikoista tahallisesti vääriä tai puutteellisia tietoja. Agentti ei myöskään saa antaa julkisuuteen vääriä tai harhaanjohtavia tiedotteita eikä ilman vastapuolen suostumusta kertoa julkisuuteen vastapuolen kanssa käynnissä olevista keskeneräisistä neuvotteluista.
3.5. Agentin tulee osoittaa vastapuolta ja muita agentteja kohtaan hyvää tapaa. Toiseen agenttiin kohdistunut arvostelu ei saa olla asiatonta eikä epäsuhtaista.
3.6. Agentti ei saa ilman perusteltua syytä olla yhteydessä toisen agentin pelaajiin. Mikäli agentti ottaa yhteyttä sellaiseen pelaajaan tai tämän läheiseen, jonka hän ei tiedä eikä pidäkään tietää olevan toisen agentin pelaaja, tulee agentin heti keskeyttää yhteydenpito saatuaan tietää henkilön olevan toisen agentin pelaaja.
3.7. Agentti ei saa sallia sivullisen käyttävän hänen nimellään tai toiminimellään varustettuja kirje- tai laskulomakkeita, kirjekuoria, asiakirjakaavakkeita tai muita painotuotteita.
3.8. Agentti voi hoitaa tehtäviään yhtiön tai yhteisön osakkaana. Tällöinkin agentin tulee sitoutua pelaajalleen henkilökohtaiseen vastuuseen velvollisuuksiensa noudattamisesta ja tehtäviensä asianmukaisesta hoitamisesta.
3.9. Agentin tulee pelaajia harjoitusten tai pelien yhteydessä tavatessaan huolehtia siitä, ettei tapaamisista ole haittaa pelaajien tehtävien suorittamiselle.
Nuorten maajoukkueleireillä tai -turnauksissa tai Jääkiekkoliiton kartoitustapahtumissa on tapaamisia pyrittävä välttämään. Kaikki tapaamiset on kuitenkin aina sovittava joukkueenjohtajan tai kartoitustapahtumassa leirin johtajan kanssa.
4. Agentin palkkio
4.1. Agentin palkkion tulee olla agentille kuuluviin tehtäviin nähden kohtuullinen ja suhteutettu alalla vallitsevaan yleiseen palkkiotasoon.
4.2. Ellei toisin nimenomaisesti sovita, agentin ei tule ottaa pelaajalta palkkiota, ennen kuin pelaaja on solminut jääkiekkoseuran tai -yhteisön kanssa ensimmäisen vastikkeellisen pelaajasopimuksen.
4.3. Xxxxxxx agentti pelaajan lukuun kääntyy ulkopuolisen asiantuntijan tai yhteistyöagentin puoleen, on agentin vastattava tästä aiheutuvista kuluista, ellei muuta ole nimenomaisesti sovittu.
4.4. Agentin palkkio tulee asettaa pelaajan maksettavaksi. Agentin tulee antaa palkkiosta pelaajalle lasku, kuitti tai muu kirjallinen selvitys, josta riittävällä tavalla ilmenee palkkion määräytymisperusteet.
4.5. Agentti ei saa laskuttaa tai veloittaa palkkiota agenttitehtävän hoitamisesta jääkiekkoseuralta tai -yhteisöltä. Agentti ei muutoinkaan saa ottaa jääkiekkoseuralta tai - yhteisöltä vastaan rahaa tai muutakaan rahanarvoista etua tehtäviensä suorittamisesta. Tämä ei kuitenkaan estä järjestelyä, jossa jääkiekkoseura tai -yhteisö pelaajan pyynnöstä ja tämän puolesta tilittää agentille pelaajan suoritettavaksi kuuluvan määrän ja vähentää sen pelaajalle maksettavista eristä.
5. Asiakasvarat
5.1. Asiakasvaroja ovat ne varat, jotka agentti on saanut pelaajaltaan toimeksiannon suorittamista tai muuta käyttöä varten tai jotka agentti on vastaanottanut kolmannelta pelaajan lukuun ja pelaajalle tilitettäväksi.
5.2. Agentti on velvollinen pitämään asiakasvarat erillään omista varoistaan. Asiakasvaroja on säilytettävä julkisessa rahalaitoksessa. Asiakasvaroista on pidettävä kirjaa.
5.3. Agentilla on oikeus käyttää asiakasvaroja pelaajan suostumuksella ainoastaan silloin, kun hänellä on toimeksiannon perusteella syntynyttä ja jo erääntynyttä saatavaa pelaajalta. Varojen nostoa koskeva tilitys on tällöin laskun tai muun kirjallisen selvityksen muodossa viivytyksettä annettava pelaajalle.
5.4. Xxxxxxx toimeksianto, jonka johdosta agentti on saanut haltuunsa pelaajan varoja, on suoritettu loppuun tai muutoin päättynyt, agentin on tehtävä viivytyksettä lopputilitys. Lopputilityksessä on mainittava eriteltyinä kaikki kertyneet varat sekä tehdyt tilitykset ja veloitukset.
6. Velvollisuudet agenttitoiminnan arviointilautakuntaa kohtaan
6.1. Xxxxxxx Agenttitoiminnan arviointilautakunta pyytää agentilta selvitystä agenttitoimintaan liittyvien tehtävien hoidosta tai muusta agenttitoimintaan liittyvästä asiasta, tulee agentin antaa se sitä varten määrätyssä ajassa. Agentin tulee vastata tällaisiin tiedusteluihin avoimesti ja totuudenmukaisesti.
6.2. Agentti on Agenttitoiminnan arviointilautakunnan niin pyytäessä velvollinen sallimaan lautakunnan tai sen asettaman henkilön tarkastaa agenttitoiminnassa käytetyt tilit muun muassa näiden ohjeiden noudattamisen tai asiakasvarojen erillään pitämisen tarkastamiseksi. Agentin on samalla myötävaikutettava tarkastuksen toteuttamisessa. Velvollisuus tarkastuksen sallimiseen ei koske agenttia, joka toimii Suomen Asianajajaliiton valvonnan alaisuudessa.