SOPIMUSEHDOT
Laitos laskuttaa liittyjää tekemistään hankinnoista, asennuksista ja töis- tä laitoksen taksan tai hinnaston mukaisesti.
SOPIMUSEHDOT
Yleistä
1 § Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa tai muuta osapuolta, joka on vesihuoltolaitoksen (jälj. laitos) sopijapuoli.
Liittyjällä tarkoitetaan tässä sopimuksessa asiakasta, joka on laitokseen liitettävän tai liitetyn kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija. Liittyjällä tarkoitetaan myös luovutuksensaajaa, jolle sopimus on siirretty kiinteistön omistajan tai omistajan vertaisen haltijan vaihtuessa.
Kiinteistön haltijalla tai muulla osapuolella (jälj. kiinteistön haltija) tarkoi- tetaan asiakasta, joka hallitsee laitoksen verkostoon liitettyä kiinteistöä tai rakennusta liittyjän kanssa tekemänsä maan- tai huoneenvuokraso- pimuksen perusteella, esimerkiksi liittyjän teollisuus- tai asuinkiinteistön päävuokralaisena.
2 § Sopijapuolet sitoutuvat noudattamaan tämän sopimuksen sopimusehto- ja, laitoksen kulloinkin voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehto- ja ja laitoksen taksaa tai hinnastoa sekä erillisten maksujen osalta pal- velumaksuhinnastoa.
3 § Kiinteistöllä, jota voimassaoleva liittymissopimus koskee, tulee olla voimassa myös käyttösopimus. Liittyjän ja laitoksen välinen käyttöso- pimus tehdään samanaikaisesti ja samalla asiakirjalla kuin liittymisso- pimus.
4 § Laitos voi tehdä käyttösopimuksen myös kiinteistön haltijan kanssa, jos liittyjä antaa siihen kirjallisen suostumuksensa ja jos laitoksella ei ole liittyjältä erääntyneitä maksuja koskevia saatavia. Lisäksi kiinteistöä koskevan liittymismaksun tulee olla maksettu.
Silloin kun muuta myöhemmin tehtyä käyttösopimusta ei ole voimassa, sovelletaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta.
5 § Asiakas vastaa vesihuoltolaitokselle edellä 2 §:ssä tarkoitet- tujen maksujen suorittamisesta.
Liittyjä vastaa kiinteistön liittymis-, perus- ja käyttömaksusta. Silloin kun laitos on tehnyt käyttösopimuksen kiinteistön haltijan kanssa, vastuu maksuista jakaantuu niin, ellei toisin erikseen sovita, että liittyjä vastaa laitokselle kiinteistön liittymismaksusta ja laitoksen kanssa käyttösopi- muksen tehnyt kiinteistön haltija käyttö- ja perusmaksusta. Liittyjä vas- taa myös mahdollisesta lisäliittymismaksusta laitoksen taksan tai hin- naston mukaisesti.
6 § Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus tai keskeyttää palvelun toimittaminen, asiakkaan tulee ilmoittaa tästä laitokselle kirjal- lisesti tai sähköisesti viimeistään kaksi viikkoa ennen haluttua sopimuk- sen päättymisajankohtaa tai keskeytyksen ajankohtaa.
Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot
7 § Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sanotaan.
Tonttivesijohdon liittämiskohta ja jäteveden johtamiseen tarkoitetun tonttiviemärin liittämiskohta ja -korkeus, tonttiviemärin sijainti laittei- neen, vesijohdon painetaso liittämiskohdassa sekä kiinteistölle määritel- ty jäteveden padotuskorkeus ilmenevät tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista/hakemuksesta/lausunnosta.
Jäljempänä näissä sopimusehdoissa jäteveden johtamiseen tarkoitetus- ta tonttiviemäristä käytetään lyhennettä ”jäteveden tonttiviemäri”. Tont- tivesijohto ja edellä mainitut tonttiviemärit ovat kiinteistön tonttijohtoja.
8 § Ennen kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistojen (kvv-laitteistojen) asenta- mista on niitä koskevat suunnitelmat esitettävä laitosta koskevalta osal- ta laitokselle. Suunnitelmiin tulee kuulua tässä sopimuksessa luetellut piirustukset.
9 § Mahdollisesta rakentamisaikaisesta veden toimittamisesta sekä jäteve- den johtamisesta sekä näiden laskutuksesta sovitaan erikseen.
10 § Tonttivesijohdon ja jäteveden tonttiviemärin rakentamisen ja maanra- kennustyöt suorittaa kustannuksellaan liittyjä. Muulla alueella kuin liitty- jän tontin/kiinteistön alueella maanrakennustöistä huolehtii kuitenkin lai- tos ja laskuttaa liittyjää laitoksen taksan tai hinnaston mukaisesti.
Tonttivesijohdon hankkii ja asentaa liittyjän kustannuksella liittyjä tai lai- tos. Jos liittyjä suorittaa tonttivesijohdon hankinnan ja asentamisen, lai- tos määrää ja hyväksyy tonttivesijohdon aineen, koon ja sijoituksen. Lii- tostyön tekee aina laitos.
Tonttivesijohdon ja jäteveden tonttiviemärin kunnossapidosta, sanee- rauksesta ja uudelleen rakentamisesta maanrakennustöineen huolehtii kustannuksellaan liittyjä tontin/kiinteistön alueella. Kunnossapitovelvolli- suus jatkuu liittämiskohtaan saakka.
Muulla alueella kuin liittyjän tontin/kiinteistön alueella olevan tonttive- sijohdon ja jäteveden tonttiviemärin osuuden saneerauksesta ja uudel- leen rakentamisesta maanrakennustöineen huolehtii laitos ja laskuttaa tästä liittyjää.
Liittyjä sitoutuu tonttijohtojen rakentamisessa ja tonttivesijohdon maan- rakennustöissä, hankinnassa ja asennuksessa noudattamaan laitoksen antamia ohjeita.
Muulla alueella kuin liittyjän tontin/kiinteistön alueella tarkoitetaan tässä sopimuksessa katualueita, liikennealueita, toreja, tiealueita, puistoja ja muita liittyjälle kuulumattomia alueita.
11 § Asiakas ilmoittaa laitokselle, jos liittymissopimuksen tekemisen jälkeen kiinteistöllä olevaa rakennusta laajennetaan tai sinne rakennetaan uusi rakennus. Asiakas ilmoittaa laitokselle myös, jos kiinteistön käyttötarkoi- tus muuttuu tai sen vedentarve tai viemäriveden määrä kasvaa tai sen viemäriveden laatu muuttuu olennaisesti siitä, mitä on sovittu kiinteistön liittyessä.
Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle kiinteistön tai rakennuk- sen käyttötarkoituksen muuttumisesta, rakennuksen laajentamista tai li- särakentamisesta vähintään kuukautta ennen kuin tilat otetaan käyttöön tai muutos muuten tapahtuu.
12 § Liittyjä ilmoittaa luovutuksensaajalle erääntyneistä maksuista ennen kuin kiinteistön luovutuksesta on sovittu.
Liittyjä ilmoittaa kirjallisesti tai sähköisesti laitokselle kiinteistön luovu- tuksesta kuukauden kuluessa luovutuspäivästä. Liittyjä sitoutuu sisäl- lyttämään luovutuskirjaan ehdon, jonka nojalla liittyjän sopimus siirre- tään luovutuksensaajalle ja jonka nojalla luovutuksensaaja sitoutuu noudattamaan kaikkia sen ehtoja.
Luovutuksensaaja tulee sopijapuoleksi, kun laitos on hyväksynyt sopi- muksen siirron. Laitos ilmoittaa luovutuksensaajalle siirron hyväksymi- sestä. Siirron hyväksyminen edellyttää, että liittymismaksu on maksettu ja muut sopimuksen ehdot täytetty tai luovutuksensaaja on ottanut edel- lä mainitut velvoitteet nimenomaisesti vastattavakseen. Muussa ta- pauksessa luovutuksensaaja katsotaan uudeksi liittyjäksi, jonka kanssa tehdään uusi liittymis- ja käyttösopimus ja jolta veloitetaan liittymismak- su.
Kiinteistön luovutuksella tarkoitetaan tässä kohdassa toimenpidettä, jonka seurauksena kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija vaihtuu.
Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot
13 § Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.
14 § Jollei toisin sovita, asiakas toimittaa laskutusta varten vesimittarin lukematiedot laitoksen kirjallisesta pyynnöstä 1 kertaa vuodessa.
15 § Jos asiakas vaihtuu, sopimuksen tehnyt asiakas on vastuussa laitoksel- le kiinteistön vedenkulutuksesta ja viemärivesien johtamisesta aiheutu- vista maksuista vesimittarin lukemiseen saakka, joka on suoritettava viimeistään kahden viikon kuluessa vaihtumis- tai eroamisilmoituksen saapumisesta lukien. Muilta osin noudatetaan mitä erääntyneen saata- van perinnästä on säädetty.
16 § Kun laitos tekee kiinteistön haltijan kanssa käyttösopimuksen, sitä noudatetaan laitoksen ja liittyjän välisen käyttösopimuksen sijasta niin kauan kuin se on voimassa. Kun kiinteistön haltijan ja laitoksen välisen käyttösopimuksen voimassaolo päättyy, noudatetaan liittyjän ja laitok- sen välistä sopimusta ilman eri toimenpiteitä päättymispäivästä alkaen.
Saatuaan kiinteistön haltijalta ilmoituksen käyttösopimuksen irtisanomi- sesta laitos ilmoittaa tästä liittyjälle. Samalla laitos muistuttaa liittyjää sii- tä, että kiinteistön haltijan käyttösopimuksen päätyttyä noudatetaan liit- tyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta.
17 § Asiakas on saanut sopimusta tehtäessä yhden kappaleen laitoksen voimassaolevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja sekä laitoksen taksan/ hinnaston/ maksuja koskevan asiakirjan.
18 § Tämä sopimus tulee voimaan, kun sopijapuolet ovat sen allekirjoitta- neet.
19 § Tätä sopimusta on tehty kaksi samasanaista kappaletta, yksi kummal- lekin sopijapuolelle.