Napapiirin Vesi Oy:n sopimusehdot 1.4.2016 alkaen
Napapiirin Vesi Oy:n sopimusehdot 1.4.2016 alkaen
(hyväksytty Napapiirin Vesi Oy:n hallitus 4.12.2015)
Yleistä
1 § Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa tai muuta osapuolta, joka on vesihuoltolaitoksen (jälj. laitos) sopijapuoli.
Liittyjällä tarkoitetaan tässä sopimuksessa asiakasta, joka on laitokseen liitet- tävän tai liitetyn kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija. Liittyjällä tarkoitetaan myös luovutuksensaajaa, jolle sopimus on siirretty kiinteistön omistajan tai omistajan vertaisen haltijan vaihtuessa.
Kiinteistön haltijalla tai muulla osapuolella (jälj. kiinteistön haltija) tarkoitetaan asiakasta, joka hallitsee laitoksen verkostoon liitettyä kiinteistöä tai rakennusta liittyjän kanssa tekemänsä maan- tai huoneenvuokrasopimuksen perusteella, esimerkiksi liittyjän teollisuus- tai asuinkiinteistön päävuokralaisena.
2 § Sopijapuolet sitoutuvat noudattamaan tämän sopimuksen sopimusehtoja, lai- toksen kulloinkin voimassa olevia vesihuollon ja huleveden viemäröinnin ylei- siä toimitusehtoja ja laitoksen taksaa tai hinnastoa sekä erillisten maksujen osalta palvelumaksuhinnastoa.
3 § Kiinteistöllä, jota voimassaoleva liittymissopimus koskee, tulee olla voimassa myös käyttösopimus. Liittyjän ja laitoksen välinen käyttösopimus tehdään sa- manaikaisesti ja samalla asiakirjalla kuin liittymissopimus.
4 § Laitos voi tehdä käyttösopimuksen myös kiinteistön haltijan kanssa, jos liittyjä antaa siihen kirjallisen suostumuksensa ja jos laitoksella ei ole liittyjältä erään- tyneitä maksuja koskevia saatavia. Lisäksi kiinteistöä koskevan liittymismak- sun tulee olla maksettu.
Silloin kun muuta myöhemmin tehtyä käyttösopimusta ei ole voimassa, sovel- letaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta.
5 § Asiakas vastaa vesihuoltolaitokselle edellä 2 §:ssä tarkoitettujen maksujen suorittamisesta.
Liittyjä vastaa kiinteistön liittymis-, perus- ja käyttömaksusta. Silloin kun laitos on tehnyt käyttösopimuksen kiinteistön haltijan kanssa, vastuu maksuista ja- kaantuu niin,
ellei toisin erikseen sovita, että liittyjä vastaa laitokselle kiinteistön liittymismak- susta ja laitoksen kanssa käyttösopimuksen tehnyt kiinteistön haltija käyttö- ja perusmaksusta. Liittyjä vastaa myös mahdollisesta lisäliittymismaksusta laitok- sen taksan tai hinnaston mukaisesti.
6 § Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus tai keskeyttää palvelun toimittaminen, asiakkaan tulee ilmoittaa tästä laitokselle kirjallisesti tai sähköi- sesti viimeistään kaksi viikkoa ennen haluttua sopimuksen päättymisajankoh- taa tai keskeytyksen ajankohtaa.
Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot
7 § Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin ja/tai hule- vesiviemäriin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sanotaan.
Tonttivesijohdon liittämiskohta, jäteveden ja huleveden johtamiseen tarkoitettu- jen tonttiviemäreiden liittämiskohdat ja -korkeudet, tonttiviemäreiden sijainti laitteineen, vesijohdon painetaso liittämiskohdassa sekä kiinteistölle määritellyt jäte- ja hulevesiviemäreiden padotuskorkeudet ilmenevät tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista/hakemuksesta/lausunnosta.
Jäljempänä näissä sopimusehdoissa jäteveden johtamiseen tarkoitetusta tont- tiviemäristä käytetään lyhennettä ”jäteveden tonttiviemäri” ja huleveden johta- miseen tarkoitetusta tonttiviemäristä lyhennettä ”huleveden tonttiviemäri”. Tonttivesijohto ja edellä mainitut tonttiviemärit ovat kiinteistön tonttijohtoja.
8 § Ennen kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistojen (kvv-laitteistojen) asentamista on niitä koskevat suunnitelmat esitettävä laitosta koskevalta osalta laitokselle. Suunnitelmiin tulee kuulua tässä sopimuksessa luetellut piirustukset.
9 § Mahdollisesta rakentamisaikaisesta veden toimittamisesta sekä jäteveden ja huleveden johtamisesta sekä näiden laskutuksesta sovitaan erikseen.
10 § Tonttivesijohdon, jäteveden tonttiviemärin ja huleveden tonttiviemärin raken- tamisen ja maanrakennustyöt suorittaa kustannuksellaan liittyjä. Muulla alueel- la kuin liittyjän tontin/kiinteistön alueella maanrakennustöistä huolehtii kuiten- kin laitos ja laskuttaa liittyjää laitoksen taksan tai hinnaston mukaisesti.
Tonttivesijohdon ja tonttiviemärit hankkii ja asentaa liittyjän kustannuksella liit- tyjä tai laitos. Jos liittyjä suorittaa tonttivesijohdon ja tonttiviemäreiden hankin- nan ja asentamisen, laitos määrää ja hyväksyy tonttijohtojen aineen, koon ja sijoituksen.
Liitostyön tekee aina laitos.
Tonttivesijohdon ja tonttiviemäreiden kunnossapidosta ja uudelleen rakentami- sesta maanrakennustöineen huolehtii kustannuksellaan liittyjä tontin/kiinteistön alueella.
Muulla alueella kuin liittyjän tontin/kiinteistön alueella olevan tonttivesijohdon ja tonttiviemäreiden osuuden kunnossapidosta ja uudelleen rakentamisesta maanrakennustöineen huolehtii laitos ja laskuttaa tästä liittyjää.
Muulla alueella kuin liittyjän tontin/kiinteistön alueella tarkoitetaan tässä sopi- muksessa katualueita, liikennealueita, toreja, tiealueita, puistoja ja muita liitty- jälle kuulumattomia alueita.
Laitos laskuttaa liittyjää tekemistään hankinnoista, asennuksista ja töistä lai- toksen taksan tai hinnaston mukaisesti.
Liittyjä sitoutuu tonttivesijohdon ja tonttiviemäreiden rakentamisessa, maanra- kennustöissä, hankinnassa ja asennuksessa noudattamaan laitoksen antamia ohjeita.
11 § Asiakas ilmoittaa laitokselle, jos liittymissopimuksen tekemisen jälkeen kiinteis- töllä olevaa rakennusta laajennetaan tai sinne rakennetaan uusi rakennus. Asiakas ilmoittaa laitokselle myös, jos kiinteistön käyttötarkoitus muuttuu tai sen vedentarve tai
viemäriveden määrä kasvaa tai sen viemäriveden laatu muuttuu olennaisesti siitä, mitä on sovittu kiinteistön liittyessä.
Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle kiinteistön tai rakennuksen käyttötarkoituksen muuttumisesta, rakennuksen laajentamisesta tai lisäraken- tamisesta vähintään kuukautta ennen kuin tilat otetaan käyttöön tai muutos muuten tapahtuu.
12 § Liittyjä ilmoittaa luovutuksensaajalle erääntyneistä maksuista ennen kuin kiin- teistön luovutuksesta on sovittu.
Liittyjä ilmoittaa kirjallisesti tai sähköisesti laitokselle kiinteistön luovutuksesta kuukauden kuluessa luovutuspäivästä. Liittyjä sitoutuu sisällyttämään luovu- tuskirjaan ehdon, jonka nojalla liittyjän sopimus siirretään luovutuksensaajalle ja jonka nojalla luovutuksensaaja sitoutuu noudattamaan kaikkia sen ehtoja.
Luovutuksensaaja tulee sopijapuoleksi, kun laitos on hyväksynyt sopimuksen siirron. Xxxxxx ilmoittaa luovutuksensaajalle siirron hyväksymisestä. Siirron hy- väksyminen edellyttää, että liittymismaksu on maksettu ja muut sopimuksen ehdot täytetty tai luovutuksensaaja on ottanut edellä mainitut velvoitteet ni- menomaisesti vastattavakseen. Muussa tapauksessa luovutuksensaaja katso- taan uudeksi liittyjäksi, jonka kanssa tehdään uusi liittymis- ja käyttösopimus ja jolta veloitetaan liittymismaksu.
Kiinteistön luovutuksella tarkoitetaan tässä kohdassa toimenpidettä, jonka seu- rauksena kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija vaihtuu.
13 § Kun kiinteistö luovutetaan, tämä sopimus ja siihen perustuva liittymismaksu siirretään luovutuksensaajalle.
Palautuskelpoinen liittymismaksu palautetaan, kun laitoksen palvelujen käyttö lakkaa kiinteistöllä pysyvästi rakennusten poistuessa käytöstä ja liittymis- ja käyttösopimus irtisanotaan. Liittymismaksu palautetaan sen suuruisena kuin se on maksettu eikä sille lasketa indeksikorotuksia tai korkoja. Palautuksen yh- teydessä asiakkaalta veloitetaan erikseen liittymän purkamisesta aiheutuvat mahdollisesti arvonlisäveron alaiset palvelut.
Liittymissopimuksen irtisanomiseen sovelletaan vesihuoltolaitoksen yleisiä toimitusehtoja ja vesihuoltolain säännöksiä verkostoon liittämistä koskevan so- pimuksen irtisanomista. Sitä, mitä edellä sanotaan liittymismaksusta, sovelle- taan myös lisäliittymismaksuun.
Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot
14 § Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajä- tevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesi- huollon ja huleveden viemäröinnin yleisiä toimitusehtoja noudattaen. Se, mitä näissä sopimusehdoissa sanotaan hulevedestä, sovelletaan myös perustusten kuivatusveteen.
15 § Jollei toisin sovita, asiakas toimittaa laskutusta varten vesimittarin lukematiedot laitoksen kirjallisesta pyynnöstä 1 (yhden) kerran vuodessa.
16 § Jos asiakas vaihtuu, sopimuksen tehnyt asiakas on vastuussa laitokselle kiin- teistön vedenkulutuksesta ja viemärivesien johtamisesta aiheutuvista maksuis- ta vesimittarin lukemiseen saakka, joka on suoritettava viimeistään kahden vii- kon kuluessa vaihtumis- tai eroamisilmoituksen saapumisesta lukien. Muilta osin noudatetaan mitä erääntyneen saatavan perinnästä on säädetty.
17 § Kun laitos tekee kiinteistön haltijan kanssa käyttösopimuksen, sitä noudate- taan laitoksen ja liittyjän välisen käyttösopimuksen sijasta niin kauan kuin se on voimassa. Kun kiinteistön haltijan ja laitoksen välisen käyttösopimuksen voimassaolo päättyy, noudatetaan liittyjän ja laitoksen välistä sopimusta ilman eri toimenpiteitä päättymispäivästä alkaen.
Saatuaan kiinteistön haltijalta ilmoituksen käyttösopimuksen irtisanomisesta laitos ilmoittaa tästä liittyjälle. Samalla laitos muistuttaa liittyjää siitä, että kiin- teistön haltijan käyttösopimuksen päätyttyä noudatetaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta.
18 § Asiakas on saanut sopimusta tehtäessä yhden kappaleen voimassaolevia ve- sihuollon yleisiä toimitusehtoja sekä laitoksen taksan/hinnaston/maksuja kos- kevan asiakirjan.
19 § Nämä sopimusehdot tulevat voimaan, kun sopijapuolet ovat allekirjoittaneet liittymis- ja käyttösopimuksen tai käyttösopimuksen.
20 § Näitä sopimusehtoja on tehty kaksi samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle.