Yleiset sopimusehdot 7/2023
Yleiset sopimusehdot 7/2023
1. Yleistä
1.1 Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry (jäl- jempänä Teosto) on musiikin tekijöitä edustava, te- kijänoikeuden yhteishallinnoinnista annetussa laissa (1494/2016) tarkoitettu yhteishallinnointiorganisaatio, joka tekee tekijöiltä suoraan ja vastavuoroisuussopi- mustensa nojalla saamillaan valtuutuksilla sopimuksia heidän teostensa käyttämisestä.
1.2 Tekijänoikeuslain (404/61) 2 §:n mukaan tekijällä on yksinoikeus teokseensa, mikä tarkoittaa sitä, että mu- siikin käyttäminen edellyttää musiikin tekijän tai muun tekijänoikeuden haltijan käyttölupaa.
1.3 Musiikin tekijöiden yksinoikeuksia on siirretty tai annettu Teoston hallinnoitaviksi Teoston ja musiikin tekijöiden sekä Teoston ja muiden koti- tai ulkomaisten musiikin oikeudenhaltijoiden välisillä sopimuksilla näis- sä määritellyin tavoin ja laajuuksin (Teoston edustus).
1.4 Tekijälle lain mukaan kuuluvia yksinoikeuksia ovat
a. teoskappaleen valmistaminen
• teoksen valmistaminen kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, tilapäisesti tai pysyvästi sekä millä keinolla ja missä muodossa tahansa
• teoksen siirtäminen laitteeseen, jolla se voidaan toisintaa (tallentaminen)
b. teoksen saattaminen yleisön saataviin, esim.
• teoksen välittäminen yleisölle johtimitse tai johtimit- ta, mihin sisältyy myös teoksen välittäminen siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teos saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana
• teoksen esittäminen julkisesti esitystapahtumassa läsnä olevalle yleisölle
• teoskappaleen tarjoaminen myytäväksi, vuokrat- tavaksi tai lainattavaksi taikka sen levittäminen muutoin yleisön keskuuteen
1.5 Julkisena esittämisenä ja yleisölle välittämisenä pidetään myös esittämistä ja välittämistä ansiotoimin- nassa suurehkolle suljetulle piirille.
1.6 Teoston lupaa ei tarvita, jos teos kuuluu ns. vapaisiin teoksiin (public domain), eli kun teoksen suoja-aika on päättynyt tai se muusta syystä ei kuulu tekijänoikeus- suojan piiriin, jos teoksen käyttö on sallittua suoraan lain nojalla tai jos Teosto ei edusta asiakkaan käyttä- mien teosten tekijöitä.
1.7 Nämä yleiset sopimusehdot samoin kuin Teoston ja asiakkaan välinen sopimus ja Teoston antama lupa käyttää musiikkia koskevat vain Teoston kulloinkin edustamia teoksia ja vain niitä oikeuksia, käyttöyhte- yksiä ja käyttötapoja, joista on nimenomaisesti sovittu. Teoston antama lupa ei siten koskaan koske esimerkiksi äänitetuottajien eikä esittävien taiteilijoiden oikeuksia, eikä anna oikeutta käyttää tekstiä ilman samaan teok- seen liittyvää musiikkia. Tällaisten muiden oikeuksien, käyttöyhteyksien ja käyttötapojen osalta asiakkaan on tarvittaessa tehtävä erillinen sopimus. Sopimus ei myöskään koske esimerkiksi musiikin tekijän moraalisia oikeuksia, teoksen käyttöä poliittisessa tai pornografi- sessa yhteydessä, eikä teoksen sovittamista, kääntä- mistä tai muuta muuntelua.
2. Määritelmät
2.1 Näissä yleisissä sopimusehdoissa
a) Musiikin tekijä tarkoittaa säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa tai musiikinkustantajaa
b) Teos tarkoittaa sävellystä, sävellyksen sovitusta, sä- vellykseen liitettyä tekstiä, tällaisen tekstin käännöstä tai osia näistä;
c) Musiikin käyttäjä tarkoittaa yritystä, yhteisöä, ammatin- tai elinkeinonharjoittajaa, henkilöä tai muuta tahoa, joka käyttää Teoston edustamaa musiikkia toiminnassaan;
d) Asiakas tarkoittaa yritystä, yhteisöä, ammatin tai elinkeinonharjoittajaa, henkilöä tai muuta tahoa, joka tekee Xxxxxxx kanssa Xxxxxxx edustaman musiikin käyttämistä koskevan sopimuksen;
e) Korvausperuste tarkoittaa musiikin käyttöyhtey- den tai käyttötavan kokoa, määrää, laajuutta, aikaa, kestoa, tuloa, tuottoa tai muuta sellaista mitattavaa tai arvioitavaa, Teoston kulloinkin Asiakkaalle ilmoittamaa seikkaa.
3. Sopimus ja sen syntyminen
3.1 Sopimus Asiakkaan ja Teoston välillä syntyy, kun Teosto on hyväksynyt ja rekisteröinyt Asiakkaan an- tamat Teoston pyytämät tiedot Korvausperusteineen (sopimusvahvistus).
3.2 Musiikin käyttölupaa koskeva sopimus muodostuu sopimusvahvistuksesta, käyttötapakohtaisista erityi- sehdoista ja näistä yleisistä sopimusehdoista.
4. Sopimusvahvistus ja reklamaatio
4.1 Sopimuksen synnyttyä 3.1 kohdan mukaisesti Xxxxxx lähettää Asiakkaalle sopimusvahvistuksen.
4.2 Mikäli Asiakas ei 14 päivän kuluessa sopimusvah- vistuksen lähettämispäivästä lukien reklamoi Teostolle sopimusvahvistuksen tietoihin sisältyvistä virheistä tai puutteista, Teostolla on oikeus soveltaa sopimussuh- teessa sopimusvahvistuksessa yksilöityjä tietoja.
5. Käyttöoikeudet ja niiden muutokset
5.1 Asiakas saa Teostolta sopimuksen mukaisen ei yksinomaisen oikeuden käyttää tekijänoikeuslain mukaisesti suojattuja, Teoston kulloinkin edustamia Teoksia (käyttölupa). Näin annettu käyttölupa koskee niitä Musiikin käyttäjiä, käyttöyhteyksiä ja käyttötapoja, joista on erikseen sovittu Xxxxxxx kanssa sopimuksen tekemisen yhteydessä 3.1 kohdan mukaisesti tai jotka Teosto on tämän jälkeen hyväksynyt käyttöluvan piiriin.
Käyttölupa voi sisältää myös muita musiikin käyttöön liittyviä ehtoja.
5.2 Käyttölupa on voimassa sovitusta ajankohdasta lukien. Käyttöluvan voimassaoloaika ilmenee sopimus- vahvistuksesta.
5.3 Musiikin uusi käyttäjä, käyttöyhteys tai käyttötapa taikka niitä koskeva muutos kuuluu käyttöluvan piiriin siitä lähtien kun Asiakas on ilmoittanut sen Teostolle ja Teosto on hyväksynyt sen sopimukseen kuuluvaksi.
5.4 Hyväksyttyään ja rekisteröityään muutoksen Teosto lähettää Asiakkaalle muutosvahvistuksen.
5.5 Mikäli Asiakas ei 14 päivän kuluessa muutosvahvis- tuksen lähettämispäivästä lukien reklamoi Teostolle muutosvahvistuksen tietoihin sisältyvistä virheistä tai puutteista, Teostolla on oikeus soveltaa sopimussuh- teessa muutosvahvistuksessa yksilöityjä tietoja.
5.6 Teoston antama käyttölupa ei koskaan anna oikeutta musiikin intensiiviseen käyttöön, kuten markkinointi- tai mainoskäyttöön. Musiikin intensiivisestä käytöstä on kyse esimerkiksi silloin, kun jokin tapahtuma, ilmiö, tavara tai taideteos rakentuu olennaisesti tietyn tai tiettyjen Teosten käyttöön siten, että Teos tai Musii- kin tekijä helposti samaistuu kyseiseen tapahtumaan, ilmiöön, tavaraan tai taideteokseen. Kun kyseessä voi olla musiikin intensiivinen käyttö, Musiikin käyttäjä on velvollinen hyvissä ajoin ennen sen aloittamista ilmoit- tamaan asiasta Teostolle.
6. Kuluttaja-asemassa olevat Asiakkaat
6.1 Kuluttaja-asemassa olevalla Asiakkaalla on oikeus peruuttaa sopimus ilmoittamalla siitä Teostolle 14 päi- vän kuluessa sopimuksen tekemisestä. Peruuttamis- oikeutta ei kuitenkaan ole sen jälkeen, kun käyttölupa on tullut voimaan tai Asiakas on aloittanut sovitun mu- kaisen musiikin käytön. Muilta osin kuluttaja-asemassa oleviin Asiakkaisiin sovelletaan näitä yleisiä sopimus- ehtoja sellaisenaan, ellei kuluttajansuojalaista muuta johdu.
7. Teoston oikeus olla tekemättä sopimusta tai antamatta käyttölupaa
7.1 Teostolla on oikeus kieltäytyä tekemästä sopimusta ja olla antamatta käyttölupaa, mikäli Teostolla on Asi- akkaalta tai Musiikin käyttäjältä oikeudenloukkaukseen perustuva saatava, vähäistä suurempi erääntynyt sopi- mukseen perustuva saatava taikka jos Asiakas tai Mu- siikin käyttäjä on olennaisesti tai toistuvasti loukannut tekijänoikeuslakiin perustuvia oikeuksia tai käyttöluvan ehtoja tai jos Teostolla on tähän muu painava peruste.
8. Tekijänoikeuskorvaus
8.1 Tekijänoikeuskorvaus 5.1 kohdassa tarkoitetuista käyttöoikeuksista määräytyy Asiakkaan Teostolle il- moittamien Korvausperusteita koskevien tietojen sekä kulloinkin voimassa olevan, kuhunkin musiikin käyt- töyhteyteen ja käyttötapaan sovellettavan Teoston hin- naston mukaisesti. Tiedot kulloinkin voimassa olevista hinnastoista ovat saatavissa Teostosta.
8.2 Mikäli Asiakas ei ilmoita Teostolle Korvausperus- tetta tai sen määrittämiseksi tarpeellisia tietoja, on Teosto oikeutettu arvioimaan tekijänoikeuskorvauksen suuruuden ja laskuttamaan Asiakasta sen mukaisesti.
8.3 Teosto lisää näiden yleisten ehtojen tarkoittamiin tekijänoikeuskorvauksiin voimassa olevan lain mukai- sen arvonlisäveron tai sitä vastaavan välillisen veron tai maksun määrän.
9. Asiakkaan ilmoitusvelvollisuus
9.1 Asiakas on velvollinen antamaan Teostolle ne tiedot, jotka ovat tarpeen musiikin käyttöluvan myöntämiseksi ja tekijänoikeuskorvauksen määrittämiseksi.
9.2 Asiakas on velvollinen viipymättä ilmoittamaan Xxxxxxxxx tekijänoikeuskorvauksen määräytymiseen tai sopimussuhteeseen vaikuttavista seikoista. Tällaisia seikkoja ovat esimerkiksi Musiikin käyttäjiä, käyttöyh- teyksiä tai käyttötapoja koskevat muutokset, sillä ne ovat Korvausperusteiden muutoksia ja voivat vaikuttaa musiikin käyttöoikeudesta suoritettavan tekijänoikeus- korvauksen määräytymiseen.
9.3 Edellä 5.1 kohdassa tarkoitettu Musiikin käyttäjä voi tehdä korvausperusteiden muutoksia koskevan il- moituksen Teostolle, mikäli Asiakas on antanut siihen valtuutuksen.
9.4 Asiakkaan tässä kohdassa 9. mainittuja velvollisuuk- sia rajoittamatta, Teostolla on oikeus pyytää kohdassa
9. mainitut tiedot Musiikin käyttäjältä tai muilta asiaan- kuuluvilta kolmansilta osapuolilta kuten lippukaupoista.
9.5 Asiakas vastaa aina tietojen oikeellisuudesta.
10. Maksuehdot ja viivästys
10.1 Asiakas on velvollinen maksamaan Xxxxxxx lähettä- män laskun viimeistään laskun mukaisena eräpäivänä. Yleinen maksuehto on 14 päivää netto.
10.2 Viivästyneestä maksusta Teostolla on oikeus periä korkolain mukainen kulloinkin voimassaoleva viivästys- korko eräpäivästä lukien.
11. Asiakkaan muut velvoitteet
11.1 Teosto voi asettaa Asiakkaalle muita sopimuksen täyttämiseen liittyviä velvoitteita, joita voivat olla esi- merkiksi velvollisuus ilmoittaa Teosten käyttöön, käyt- töyhteyteen tai käyttötapaan liittyviä tai muita sellaisia tietoja. Tällaisista velvoitteista sovitaan erikseen 5.1 kohdan mukaisesti.
11.2 Asiakas on velvollinen suorittamaan ilmoitus- tai muun sopimusehtojen mukaisen velvollisuutensa lai- minlyönnistä tai puutteellisuudesta johtuvan, Xxxxxxx määrittämän laiminlyöntimaksun, mikäli siitä on sovittu käyttötapakohtaisissa erityisehdoissa.
11.3 Asiakkaan sopimuksen mukaiseen vastuuseen ei vaikuta se, vaikka musiikin käyttölupien hankkimisesta ja tekijänoikeuskorvauksen suorittamisesta olisi vas- tuussa mahdollisesti myös joku muu Asiakkaan ja Mu- siikin käyttäjän välisen keskinäisen sopimuksen taikka Asiakkaan tai Musiikin käyttäjän ja kolmannen välisen tai muun sopimuksen perusteella taikka muusta syystä.
12. Suoritusta turvaavat toimet ja Teoston tarkastusoikeus
12.1 Teostolla on oikeus ennakoitavan luottotappion välttämiseksi tai muusta erityisestä syystä edellyttää hinnaston mukaisen tekijänoikeuskorvauksen suoritta- mista etukäteen tai sitä vastaavan turvaavan vakuuden asettamista.
12.2 Teostolla on oikeus tarkastaa itse tai valtuuttaa tilintarkastaja tarkastamaan Asiakkaan ilmoittamien korvausperusteisiin vaikuttavien tietojen oikeellisuus. Teosto on velvollinen ilmoittamaan tästä Asiakkaalle vii- meistään 14 päivää ennen tarkastuksen toimittamista. Asiakas on velvollinen aktiivisesti myötävaikuttamaan tarkastuksen suorittamiseen. Mikäli tarkastus osoit- taa, että tekijänoikeuskorvaukseen vaikuttavat tiedot on ilmoitettu Teostolle puutteellisesti tai virheellisesti, Asiakas suorittaa Teostolle todellisen tämän sopimuk- sen mukaisesti määräytyvän korvauksen sekä, mikäli Asiakkaan maksama korvaus on yli 5 % alhaisempi kuin mitä sen määrä todellisuudessa osoittautuu olevan, li- säksi tarkastuksesta Teostolle aiheutuneet kohtuulliset kustannukset. Teostolla on tämän kohdan 12.2 mukai- nen tarkastusoikeus sopimuskauden ajan sekä kolme vuotta sopimuksen päättymisen jälkeen.
13. Teoston ilmoitusvelvollisuus
13.1 Teosto on velvollinen ilmoittamaan Asiakkaalle kor- vausperusteiden sekä hinnastojen tai maksuehtojen muutoksista hyvissä ajoin, kuitenkin viimeistään kuusi viikkoa ennen muutoksen voimaantuloa.
14. Vastuu oikeuksista
14.1 Teosto vastaa siitä, että sillä on oikeus antaa Asiak- kaalle 5 kohdassa tarkoitettu käyttölupa.
15. Sopimuksen siirto
15.1 Asiakkaalla ei ole oikeutta siirtää Xxxxxxx kanssa tekemäänsä sopimusta, sopimukseen sisältyviä vel- voitteita tai oikeuksia eikä saamaansa käyttölupaa kol- mannelle ilman Teoston etukäteen antamaa kirjallista suostumusta.
16. Luottamuksellisuus ja tietosuoja
16.1 Teosto sitoutuu pitämään salassa Asiakkaan ja 5.1 kohdassa tarkoitetun Musiikin käyttäjän liiketoimintaa koskevat liike- tai ammattisalaisuutena pidettävät tie- dot.
16.2 Teosto käsittelee henkilötietoja soveltuvan tie- tosuojalainsäädännön mukaisesti. Teoston tietosuo- jalauseke on löydettävissä Xxxxxxx verkkosivuilta xxx.xxxxxx.xx.
16.3 Teosto voi luovuttaa 16.1 ja 16.2 kohdissa mainit- tuja tietoja muille oikeuksia hallinnoiville yhteisöille siinä laajuudessa, kuin luovutus on tarpeen Teoston ja tällaisen yhteisön oikeuksien hallinnointiin ja musiikin käyttölupien antamiseen liittyvän yhteistyön toteutta- miseksi.
17. Asiakkaalta saadut tiedot
17.1 Teosto voi käyttää Asiakkaalta saatuja tietoja tieto- suojalausekkeessaan ilmoitetulla tavoin muun muassa palveluiden toteuttamiseksi ja käyttämiseksi, tilas- tointia, laskutusta ja teknistä kehittämistä varten sekä markkinointitarkoituksiin voimassa olevan lainsäädän- nön mukaisesti, ei-yksilöivässä ja tunnistamattomassa muodossa.
18. Sopimuksen voimassaolo ja päättyminen
18.1 Sopimus tulee voimaan 3.1 kohdan mukaisesti ja on voimassa erikseen sovitun ajan tai kunnes se näiden yleisten sopimusehtojen mukaisesti irtisanotaan tai pu- retaan. Sopimus on kuitenkin aina vähintään voimassa
4.2 kohdan tai 5.5 kohdan mukaisen reklamaatioajan päättymiseen saakka.
18.2 Kumpikin sopijapuoli voi irtisanoa sopimuksen kokonaan tai osittain käyttäen yhden kuukauden irti- sanomisaikaa. Sopimus on irtisanottava kirjallisesti tai muuten todisteellisesti.
18.3 Lisäksi Teosto voi irtisanoa sopimuksen välittömin vaikutuksin ilmoittamalla tästä kirjallisesti tai muuten todisteellisesti Asiakkaalle, mikäli:
a) annetun käyttöluvan perusteella laskutettua tekijän- oikeuskorvausta ei ole suoritettu 14 päivän kuluessa laskun eräpäivästä;
b) Teosto on edellyttänyt hinnaston mukaisen tekijän- oikeuskorvauksen suorittamista etukäteen 12.1 kohdan mukaisesti ja Asiakas ei ole suorittanut ko. ennakko- maksua eräpäivään mennessä;
c) Asiakas joutuu konkurssiin, asetetaan selvitystilaan tai muuten todetaan varattomaksi;
d) Asiakas ilmoittaa tai vahvistaa sopimuksen edellyt- tämät tiedot totuudenvastaisina tai oleellisesti virheel- lisinä taikka laiminlyö tällaisten tietojen ilmoittamisen;
e) Asiakas muuten oleellisesti rikkoo sopimusta, eikä korjaa rikkomustaan 14 päivän kuluessa kirjallisesta huomautuksesta; tai
f) Asiakas on toistuvasti rikkonut sopimusta tai laimin- lyönyt sopimuksen mukaiset velvollisuutensa.
18.4 Teostolla on lisäksi oikeus irtisanoa sopimus vä- littömästi, mikäli 1.1 kohdassa tarkoitetut valtuudet olennaisesti tai äkillisesti supistuvat, vähenevät tai lakkaavat. Mikäli Teosto irtisanoo sopimuksen osittain, Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus kokonaan välit- tömin vaikutuksin.
18.5 Teoston irtisanoessa sopimuksen edellä mainit- tujen kohtien 18.3–18.4 perusteella, annettu käyttölupa raukeaa välittömin oikeusvaikutuksin.
19. Sopimuksen päättymisen vaikutus
19.1 Asiakkaalle annettu käyttölupa raukeaa samalla, kun määräaikaisen sopimuksen voimassaoloaika umpeutuu tai kun sopimus päättyy irtisanomisen, purkamisen tai minkä muun tahansa syyn vuoksi, ellei se lupaehtojen mukaan pääty jo tätä aiemmin.
19.2 Teosto voi asettaa Asiakkaalle muita sopimuksen päättymiseen liittyviä velvoitteita, joita voivat olla esi- merkiksi velvollisuus hävittää Asiakkaan tai Musiikin käyttäjän käyttöluvan perusteella valmistamat tallen- teet tai ilmoittaa Teosten käyttöön tai käyttöyhteyteen liittyviä tai muita sellaisia tietoja. Tällaisista velvoitteis- ta sovitaan erikseen 5.1 kohdan mukaisesti.
20. Vahingonkorvausvelvollisuus
20.1 Asiakas on velvollinen korvaamaan sopimusrikko- muksella Teostolle tai sen edustamalle Musiikin tekijälle aiheuttamansa välittömät vahingot.
20.2 Tässä sovitulla vahingonkorvausvelvollisuudella ei rajoiteta Teoston tai sen edustamien Musiikin tekijöiden oikeutta vaatia Asiakkaalta korvausta tekijänoikeuslain, vahingonkorvauslain tai muun sääntelyn nojalla taikka muulla perusteella.
20.3 Teosto on velvollinen korvaamaan sopimusrikko- muksella Asiakkaalle aiheuttamansa välittömät vahingot.
20.4 Kumpikaan sopijapuoli ei vastaa toiselle sopija- puolelle aiheutuneista välillisistä tai epäsuorista va- hingoista. Tällaisena vahinkona pidetään muun muassa saamatta jäänyttä liiketuloa, markkinaosuuden mene- tystä, good will -arvon vähentymistä taikka toiminnan tai tuotannon keskeytyksestä aiheutunutta vahinkoa.
20.5 Sopijapuoli ei ole velvollinen korvaamaan toiselle sopijapuolelle sopimuksen irtisanomisen tai purkami- sen mahdollisesti aiheuttamaa vahinkoa.
21. Ylivoimainen este
21.1 Sopijapuoli ei vastaa vahingosta tai viivästyksestä, joka aiheutuu kyseisestä sopijapuolesta riippumatto- masta syystä, johon tämä sopijapuoli ei ole kohtuudella voinut vaikuttaa ja joka ei ollut ennakoitavissa sopimuk- sen voimaantullessa (ylivoimainen este).
21.2 Sopijapuoli, jota ylivoimainen este kohtaa, on velvollinen viipymättä ilmoittamaan siitä toiselle so- pijapuolelle samoin kuin esteen arvioidusta kestosta kirjallisesti.
22. Sovellettava laki ja riitojen ratkaisu
22.1 Näihin yleisiin sopimusehtoihin sovelletaan Suo- men lakia lainvalintaa koskevia säännöksiä lukuun ot- tamatta.
22.2 Näitä yleisiä sopimusehtoja ja 3.1 kohdan mukai- sesti tehtyä Teoston ja Asiakkaan välistä sopimusta koskevat riidat ratkaistaan ensiasteena Helsingin kä- räjäoikeudessa tai mikäli riita liittyy markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaan asiaan, riita voidaan saattaa myös markkinaoikeuden ratkaistavaksi.
22.3 Edellä kohdassa 22.2 mainitusta huolimatta, kulut- taja-asemassa oleva Asiakas voi viedä erimielisyyden myös kotipaikkansa käräjäoikeuden ratkaistavaksi. Lisäksi kuluttaja-asemassa oleva Asiakas voi viedä erimielisyyden kuluttajariitalautakunnan ratkaistavaksi (xxx.xxxxxxxxxxxxxx.xx). Ennen asian viemistä kuluttaja- riitalautakunnan käsittelyyn Asiakkaan tulee olla yhtey- dessä kuluttajaneuvontaan (xxx.xxxxxxxxxxxxxxxxx.xx). Mikäli erimielisyys koskee verkossa solmittua sopimus- ta, kuluttaja-asemassa oleva Asiakas voi myös viedä asian Euroopan komission verkkovälitteiseen riidan- ratkaisuun (xxxx://xx.xxxxxx.xx/xxx). Käsittelyä varten tarvitaan Xxxxxxx sähköpostiosoite xxxxxx@xxxxxx.xx.
23. Yleisten sopimusehtojen voimassaolo ja muuttaminen
23.1 Nämä yleiset sopimusehdot 15.5.2023 tehtyine muutoksineen tulevat voimaan 3.7.2023 ja ovat voimas- sa toistaiseksi.
23.2 Teosto voi muuttaa yleisiä sopimusehtoja ilmoit- tamalla siitä Asiakkaalle verkkosivuillaan www.teosto. fi tai muulla viestinnällä viimeistään kuusi viikkoa en- nen muutoksen voimaantuloa. Uusia muutettuja sopi- musehtoja sovelletaan kaikkiin myös ennen muutosta tehtyihin sopimuksiin. Mikäli Asiakas ei hyväksy yleisten sopimusehtojen muutosta, on Asiakkaalla oikeus irtisa- noa sopimus kohdan 18.2 mukaisesti.
23.3 Nämä yleiset ehdot ovat saatavilla suomen-, ruot- sin-, ja englannin kielellä. Jos erikielisten versioiden välillä on eroja, suomenkieliset ehdot ratkaisevat.
Allmänna avtalsvillkor 7/2023
Allmänt
1.1 Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry (Finlands Tonsättares Internationella Upphovsrättsbyrå Teosto r.f.), (nedan Teosto) är en i lagen om kollektiv förvaltning av upphovsrätt (1494/2016) avsedd kollektiv förvalt- ningsorganisation som företräder musikupphovsmän och som ingår avtal gällande användningen av deras verk på basis av fullmakter som erhållits antingen direkt från upphovsmännen eller genom ömsesidighetsavtal.
1.2 Enligt 2 § upphovsrättslagen (404/1961) har upp- hovsmannen ensamrätt till sitt verk, vilket innebär att användning av musik kräver tillstånd av musikupphovs- mannen eller annan innehavare av upphovsrätten.
1.3 Genom avtal mellan Teosto och musikupphovsmän- nen och avtal mellan Teosto och andra inhemska eller utländska rättsinnehavare har musikupphovsmännens ensamrätt överlåtits eller givits att förvaltas av Teosto på sätt och i den omfattning som definierats i avtalen (Teostos representation).
1.4 Ensamrätten som enligt lag tillkommer upphovs- mannen omfattar
a. framställning av exemplar av verk
• direkt eller indirekt samt tillfällig eller permanent framställning av verket oavsett i vilken form eller med vilken metod det sker och oavsett om det sker helt eller delvis
• överföring av verket till en anordning genom vilken det kan återges (inspelning)
b. tillgängliggörande av verk för allmänheten, t.ex.
• överföring av verket till allmänheten på trådbunden eller trådlös väg, vilket även omfattar överföring av verket på ett sådant sätt att enskilda kan få tillgång till verket från en plats och vid en tidpunkt som de själva väljer
• offentligt framförande av verket för en vid framföran- det närvarande publik
• utbjudande av verket till försäljning, uthyrning eller utlåning eller annars spridning till allmänheten
1.5 Som offentligt framförande och överföring till all- mänheten anses även framförande eller överföring som i förvärvsverksamhet sker inför en större sluten krets.
1.6 Licens från Teosto behövs inte om verket hör till så kallade fria verk (public domain), dvs. När verkets skyddstid löpt ut eller då det av annan orsak inte omfat- tas av upphovsrättsskyddet, om användning av verket tillåtits direkt med stöd av lag eller om Xxxxxx inte fö- reträder de upphovsmän vilkas verk Kunden använder.
1.7 Dessa allmänna avtalsvillkor, liksom avtalet mellan Teosto och kunden och den av Teosto beviljade licensen att använda musik gäller endast de verk som Teosto fö- reträder vid en viss tidpunkt och endast de rättigheter, användningssammanhang och användningssätt varom uttryckligen avtalats. Den av Teosto beviljade licensen omfattar därför aldrig t.ex. fonogramproducenters och utövande konstnärers rättigheter, och ger ingen rätt att använda text utan till samma verk tillhörande musik. För den typen av användningsrättigheter, användningssam- manhang och användningssätt måste kunden vid behov ingå separat avtal. Avtalet omfattar heller inte t.ex. mu- sikupphovsmannens moraliska rättigheter, användning av verket i politiska eller pornografiska sammanhang, arrangemang, översättning eller annan bearbetning av verket.
2. Definitioner
2.1 I dessa allmänna avtalsvillkor avses med
a) Upphovsman till musiken - kompositör, textförfatta- re, arrangör eller musikförläggare.
b) Verk - komposition, arrangemang av komposition, text fogad till komposition, översättning av sådan text eller delar av dessa;
c) Musikanvändare - bolag, samfund, yrkes- eller näringsutövare, person eller annan krets som använder musik som Teosto företräder i sin verksamhet;
d) Kund - bolag, samfund, yrkes- eller näringsutövare, person eller annan krets som ingår avtal med Teosto om användning av musik som Teosto företräder;
e) Ersättningsgrund - storleken, mängden, omfatt- ningen, tiden, varaktigheten, inkomsten, intäkten av användningssammanhanget eller användningssättet eller annan sådan mätbar eller uppskattningsbar faktor som Teosto allt efter omständigheterna meddelar Kunden om.
3. Avtalet och dess uppkomst
3.1. Avtal mellan Kunden och Teosto uppkommer när Teosto har godkänt och registrerat de uppgifter som Kunden på begäran av Teosto givit inkluderande Ersätt- ningsgrund (avtalsbekräftelse).
3.2 Avtalet om licens för användning av musik består av en avtalsbekräftelse, användningsspecifika specialvill- kor samt av dessa allmänna avtalsvillkor.
4. Bekräftelse av avtalet samt reklamation
4.1 När avtalsförhållandet på det i punkt 3.1 beskrivna sättet uppkommit, skickar Teosto Kunden en bekräftel- se av avtalet.
4.2 Om Kunden inte inom 14 dagar från bekräftelsens av- sändningsdag till Teosto reklamerar om fel eller brister i de uppgifter som ingår i avtalsbekräftelsen, har Teosto rätt att tillämpa de i avtalsbekräftelsen preciserade uppgifterna på avtalsförhållandet.
5. Användningsrättigheterna och ändringar i dem
5.1 Kunden får av Teosto en avtalsenlig ickeuteslutande rätt att använda upphovsrättsligt skyddade Verk som Teosto företräder vid en viss tidpunkt (licens för an-
vändning). Den på detta sätt beviljade licensen omfat- tar de Musikanvändare, användningssammanhang och användningssätt varom separat avtalats med Teosto i samband med ingåendet av avtalet i enlighet med punkt
3.1 eller som Teosto efter detta godkänt som tillhörande licensen. Licensen kan även innehålla andra villkor i an- slutning till musikanvändningen.
5.2 Licensen är i kraft från överenskommen tidpunkt. Licensens giltighetstid framgår av avtalsbekräftelsen.
5.3 En ny musikanvändare eller ett nytt användnings- sammanhang eller användningssätt eller ändring av dem omfattas av licensen från den tidpunkt Kunden meddelat om detta till Teosto och Teosto godkänt detta som en del av avtalet.
5.4 När Teosto godkänt och registrerat ändringen sänds Kunden en ändringsbekräftelse.
5.5 Om Kunden inte inom 14 dagar från bekräftelsens avsändningsdag till Teosto reklamerar om fel eller bris- ter i de uppgifter som ingår i ändringsbekräftelsen, har Teosto rätt att tillämpa de i ändringsbekräftelsen preci- serade uppgifterna på avtalsförhållandet.
5.6 Den av Teosto beviljade licensen ger aldrig rätt till intensiv användning av musik, t.ex. användning för marknadsföring eller reklam. Det är fråga om intensiv användning av musik, t.ex. då en tillställning, ett feno- men, en sak eller ett konstverk till väsentlig del bygger på användning av ett visst Verk eller vissa Verk, så att Verket och Musikupphovsmannen lätt sammansmälter med tillställningen, fenomenet, saken eller konstverket. Då det kan vara fråga om intensiv användning av musik är musikanvändaren skyldig att i god tid innan starten meddela om saken till Xxxxxx.
6. Kunder som är i konsumentställning
6.1 En Kund som är i konsumentställning har rätt att återkalla avtalet genom att underrätta Xxxxxx om detta inom 14 dagar från ingående av avtalet. Rätt till återkal- lande föreligger dock inte efter det att licensen har trätt i kraft eller Kunden har inlett användningen av musiken på avtalat sätt. Till övriga delar tillämpas på Kunder i konsumentställning dessa allmänna avtalsvillkor som sådana, om inte annat föranleds av konsumentskydds- lagen.
7. Teostos rätt att avböja ingående av avtal eller låta bli att bevilja licens
7.1 Teosto har rätt att avböja ingående av avtal eller låta bli att bevilja licens om Teosto har en fordran på Kunden eller Musikanvändaren som baserar sig på en rättighets- kränkning, en större än ringa förfallen fordran baserad på avtal eller om Kunden eller Musikanvändaren väsent- ligt och upprepade gånger kränkt rättigheter baserade på upphovsrättslagen eller licensen eller om Teosto har någon annan vägande grund för detta.
8. Upphovsrättsersättningen
8.1 Upphovsrättsersättningen för de i punkt 5.1 avsedda användningsrättigheterna baserar sig på de uppgifter om Ersättningsgrunder som Xxxxxx lämnat till Xxxxxx samt Xxxxxxx gällande, för respektive användningssam- manhang tillämpade prislista. Uppgifter om gällande prislistor fås från Xxxxxx.
8.2 Om Kunden inte anmäler Ersättningsgrund eller uppgifter som behövs för att bestämma ersättnings- grund till Teosto, har Teosto rätt att uppskatta storleken på upphovsrätts-ersättningen och fakturera Kunden enligt detta.
8.3 Teosto lägger mervärdesskatten eller motsvarande indirekta skatt eller avgift i enlighet med gällande lag till de upphovsrättsersättningar som avses i dessa allmän- na avtalsvillkor.
9. Kundens anmälningsplikt
9.1 Kunden är skyldig att lämna Teosto de uppgifter som Teosto behöver för att bevilja licens för användning av musik och för att fastställa upphovsrättsersättningen.
9.2 Xxxxxx är skyldig att omedelbart informera Xxxxxx om alla de omständigheter som påverkar fastställandet av upphovsrättsersättningen eller avtalsförhållandet. Sådana omständigheter kan vara t.ex. ändringar gäl- lande Musikanvändare, användningssammanhang eller användningssätt, eftersom de utgör ändringar i Ersätt- ningsgrunderna och kan påverka upphovsrättsersätt- ningen som skall erläggas för rätten att använda musik.
9.3 Den i punkt 5.1 ovan avsedda Musikanvändaren kan informera Xxxxxx om ändringar i ersättningsgrunderna om Kunden givit fullmakt för detta.
9.4 Teosto har rätt, utan att det begränsar de skyldighe- ter som Xxxxxx har under denna punkt 9., att be om de uppgifter som nämns i punkt 9. av en Musikanvändare eller annan relevant tredje part såsom en biljettbutik.
9.5 Kunden ansvarar alltid för riktigheten i uppgifterna.
10. Betalningsvillkor och dröjsmål
10.1 Kunden är skyldig att betala fakturan som Xxxxxx sänt senast på förfallodagen. Det allmänna betalnings- villkoret är 14 dagar netto.
10.2 Vid försenad betalning har Teosto rätt att debitera gällande dröjsmålsränta enligt räntelagen från och med förfallodagen.
11. Kundens övriga förpliktelser
11.1 Teosto kan påföra Xxxxxx övriga förpliktelser för att
avtalet skall uppfyllas, som kan vara t.ex. skyldighet att lämna uppgifter rörande Verkens användning, använd- ningssammanhang eller användningssätt eller övriga sådana uppgifter. Sådana förpliktelser avtalas separat i enlighet med punkt 5.1.
11.2 Kunden är skyldig att erlägga den avgift för försum- melse som Teosto fastställer för försummelse av eller brister i anmälningsplikten eller annan skyldighet enligt avtalsvillkoren, om detta har avtalats i de användnings- specifika specialvillkoren.
11.3 Kundens ansvar enligt avtalet påverkas inte av att någon annan eventuellt ansvarar för att licens för att framföra musik skaffas och att upphovsrättsersätt- ning erläggs, enligt inbördes avtal mellan Xxxxxx och Musikanvändaren, eller mellan Kunden eller Musikan- vändaren och tredje part, eller enligt annat avtal eller av annan orsak.
12. Åtgärder för att säkerställa betalning och Xxxxxxx inspektionsrätt
12.1 Teosto har rätt att för undvikande av förutsedd kreditförlust eller av annat speciellt skäl förutsätta er- läggande av upphovsrättsersättning på förhand enligt prislistan eller ställande av motsvarande garanterande säkerhet.
12.2 Teosto har rätt att själv kontrollera eller befullmäk- tiga en revisor att kontrollera riktigheten i de uppgifter Xxxxxx lämnat som påverkar ersättningsgrunderna. Teosto är skyldig att informera Xxxxxx om detta senast 14 dagar innan inspektionen börjar. Kunden är skyldig att aktivt bidra till att inspektionen kan genomföras. Om inspektionen visar att de uppgifter som lämnats till Teosto och som påverkar upphovsrättsersättningen är bristfälliga eller felaktiga, ska Kunden erlägga den verk- liga ersättningen som bestäms enligt avtalet samt – om den ersättning som Kunden betalat är mer än 5 % läg- re än vad det verkliga beloppet visar sig vara – ersätta Xxxxxxx skäliga kostnader som Teosto ådragit sig för inspektionen. Xxxxxxx inspektionsrätt i enlighet med denna punkt 12.2 gäller för avtalstiden samt tre år efter avtalets utgång.
13. Teostos anmälningsplikt
13.1 Teosto är skyldigt att meddela Kunden om ändringar i ersättningsgrunderna samt prislistorna eller ändringar i betalningsvillkoren i god tid, dock senast sex veckor innan ändringarna träder i kraft.
14. Ansvar för rättigheterna
14.1 Teosto ansvarar för att organisationen har rätt att bevilja Kunden den i punkt 5 avsedda licensen.
15. Överlåtelse av avtal
15.1 Kunden har inte rätt att överlåta avtalet som ingåtts med Teosto eller skyldigheter eller rättigheter som ingår i avtalet och inte heller den erhållna licensen till tredje part utan Teostos skriftliga samtycke.
16. Konfidentialitet och dataskydd
16.1 Teosto förbinder sig att hemlighålla uppgifter om Kundens samt den i punkt 5.1. avsedda Musikanvända- rens affärsverksamhet som kan anses vara affärs- eller yrkeshemlighet.
16.2 Teosto behandlar personuppgifter i enlighet med tillämplig dataskyddslagstiftning. Teostos integritets- policy finns på Teostos webbplats xxx.xxxxxx.xx (på finska och engelska).
16.3 Teosto kan överlåta uppgifter som avses i punkter- na 16.1 och 16.2 till andra sammanslutningar som admi- nistrerar rättigheter i den omfattning som är nödvändig för att genomföra samarbetet mellan Teosto och en så- dan sammanslutning inom administration av rättigheter och beviljande av licenser.
17. Uppgifter som erhållits av Kunden Teosto kan använda uppgifter som erhållits av
17.1 Kunden såsom anges i integritetspolicyn bland annat för att genomföra och använda tjänsterna, för statistikföring, fakturering och teknisk utveckling samt för marknadsföringsändamål i enlighet med gällande lagstiftning. I dessa fall används uppgifterna i icke-spe- cificerande och icke-identifierande form.
18. Avtalets giltighet och upphörande
18.1 Avtalet träder i kraft i enlighet med punkt 3.1 och är i kraft den tid som separat avtalats eller tills det i enlighet med dessa allmänna avtalsvillkor sägs upp eller hävs. Avtalet är dock alltid minst i kraft till utgången av rekla- mationstiden enligt punkt 4.2 eller punkt 5.5.
18.2 Bägge avtalsparterna kan säga upp avtalet helt eller delvis genom att använda uppsägningstiden den på en månad. Avtalet skall uppsägas skriftligen eller på något annat bevisligt sätt.
18.3 Dessutom kan Xxxxxx säga upp avtalet med ome- delbar verkan genom att meddela Kunden om detta skriftligen eller på annat sätt bevisligen om:
a) den på den beviljade licensen baserade och fakture- rade upphovsrättsersättningen inte inom 14 dagar från fakturans förfallodag har betalats;
b) Teosto har förutsatt erläggande av upphovsrätts- ersättning på förhand i enlighet med punkt 12.1 och Kunden inte har erlagt ifrågavarande förhandsbetalning senast på dess förfallodag;
c) Kunden går i konkurs, försätts i likvidation eller i övrigt konstateras medellös;
d) Kunden meddelar eller bekräftar osanna eller väsent- ligt felaktiga uppgifter som förutsätts enligt avtalet eller försummar att meddela sådana uppgifter;
e) Xxxxxx på annat sätt väsentligen bryter mot avtalet och inte korrigerar sitt avtalsbrott inom 14 dagar från att ha informerats om detta; eller
f) Xxxxxx upprepat har brutit mot avtalet eller försum- mat sina avtalsenliga förpliktelser.
18.4 Teosto har dessutom rätt att säga upp avtalet med omedelbar verkan om de i punkt 1.1 avsedda fullmakter- na väsentligt eller abrupt skärs ned, minskar eller upp- hör. Om Teosto säger upp avtalet delvis har Xxxxxx rätt att säga upp avtalet i sin helhet med omedelbar verkan.
18.5 Då Xxxxxx säger upp avtalet med stöd av punkterna 18.3–18.4 ovan, upphör den beviljade licensen med ome- delbar rättsverkan.
19. Verkningarna av avtalets upphörande
19.1 Den licens Kunden beviljats löper ut samtidigt som ett tidsbundet avtals giltighetstid upphör eller när avta- let upphör till följd av uppsägning, hävning eller vilken annan orsak som helst, om inte licensen enligt licens- villkoren löper ut innan det.
19.2 Teosto kan påföra Kunden andra förpliktelser i an- slutning till avtalets upphörande, som kan utgöra t.ex. skyldighet att förstöra inspelningar som framställts på basis av Kundens eller Musikanvändarens licens eller att lämna uppgifter om Verkens användning eller använd- ningssammanhang eller övriga sådana uppgifter. Såda- na förpliktelser avtalas separat i enlighet med punkt 5.1.
20. Skadeståndsskyldighet
20.1 Kunden är skyldig att ersätta Xxxxxx eller de Mu- sikupphovsmän som Teosto företräder för direkta skad- or orsakade av avtalsbrott.
20.2 Skadeståndsskyldigheten som här avtalats be- gränsar inte Xxxxxxx eller de företrädda Musikupphovs- männens rätt att kräva ersättning av Kunden enligt upp- hovsrättslagen, skadeståndslagen eller annat regelverk eller på annan grund.
20.3 Teosto är skyldigt att ersätta Xxxxxx för direkta skador orsakade av avtalsbrott.
20.4 Ingendera avtalsparten ansvarar för indirekta skador gentemot den andra avtalsparten. Som sådan skada anses bl.a. utebliven affärsinkomst, förlorade marknadsandelar, minskat goodwill-värde eller skada orsakad av avbrott i verksamheten eller produktionen.
20.5 Avtalsparten är inte skyldig att ersätta den andra avtalsparten för skada eventuellt orsakad av att avtalet sagts upp eller hävts.
21. Force majeure
21.1 Avtalsparten ansvarar inte för skador eller dröjsmål som orsakas av omständighet utanför avtalspartens kontroll, som avtalsparten inte skäligen kunnat påverka och som inte kunnat förutses då avtalet trädde i kraft (oöverstigligt hinder).
21.2 Den avtalspart som råkar ut för ett oöverstigligt hinder är skyldig att utan dröjsmål skriftligen meddela den andra avtalsparten om detta liksom den beräknade varaktigheten.
22. Rättsforum
22.1 På dessa allmänna avtalsvillkor tillämpas Finlands lag med undantag för stadgandena om lagval.
22.2 Tvister föranledda av dessa allmänna avtalsvillkor och avtal träffade mellan Xxxxxx och Kunden enligt punkt 3.1 skall i första instans avgöras vid Helsingfors tingsrätt eller ifall tvisten tillhör marknadsdomstolens behörighet, kan tvisten avgöras av marknadsdomstolen.
22.3 Oavsett vad som nämnts ovan i punkt 22.2 kan en Kund i konsumentställning även hänskjuta en tvist till tingsrätten på sin hemort för avgörande. Dessutom kan en Kund i konsumentställning hänskjuta en tvist till konsumenttvistenämnden (xxx.xxxxxxxxxxxxxx.xx) för avgörande. Innan ärendet hänskjuts till konsumentt- vistenämnden bör Kunden först ta kontakt med konsu- mentrådgivningen (xxx.xxxxxxxxxxxxxxxxxxx.xx). Om tvisten berör ett avtal som ingåtts på nätet kan en Kund i konsumentställning även hänskjuta ärendet till Euro- peiska kommissionens tvistlösning på nätet (http:// xx.xxxxxx.xx/xxx). För behandling av ärendet behövs Teostos e-post xxxxxx@xxxxxx.xx.
23. Giltighetstiden för och ändring av de allmänna villkoren
23.1. Dessa allmänna avtalsvillkor inklusive ändringar gjorda 15.5.2023 träder i kraft 3.7.2023 och gäller tills- vidare.
23.2 Teosto kan ändra de allmänna avtalsvillkoren ge- nom att meddela Xxxxxx om detta på sin webbplats xxx.xxxxxx.xx eller med hjälp av annan kommunikation senast sex veckor innan ändringen träder i kraft. De nya ändrade avtalsvillkoren tillämpas även på alla avtal som ingåtts före ändringen. Om Xxxxxx inte godkänner änd- ringen av de allmänna avtalsvillkoren har Kunden rätt att säga upp avtalet i enlighet med punkt 18.2.
23.3 Dessa allmänna avtalsvillkor finns tillgängliga på finska, svenska och engelska. Om det finns inkonse- kvenser mellan de olika språkversionerna är den finska versionen avgörande.