Contract
1. Soveltamisalue jne.
1.1 Nämä Yleiset ehdot muodostavat sopijapuolten välisen “Arvopaperilainoja koskevan puitesopimuksen” sopimusehdot. Puitesopimuksen ehtoja voidaan soveltaa jokaiseen sopijapuolten väliseen Arvopaperilainaan ilman, että tähän on viittaus Tapahtumaerittelyssä tai Kaupan yhteydessä, ellei muuta ole erikseen sovittu.
1.2 ”Arvopaperilainoja koskevan puitesopimuksen” ehtojen ja Arvopaperilainojen yleisten ehtojen lisäksi sovelletaan sitä, josta osapuolet ovat tietyn Kaupan yhteydessä erityisesti sopineet (mikä voi olla
vahvistettu tapahtumaerittelyssä tai muulla tavalla). Siinä tapauksessa, että jostain Kaupasta aiheutuisi ristiriitaisuuksia “Arvopaperilainoja koskevan puitesopimuksen” ehtojen ja näiden Yleisten ehtojen ja toisaalta sen, mitä on erityisesti sovittu, välillä, on etusijalla se, mitä osapuolet ovat erityisesti sopineet.
1.3 ”Arvopaperilainoja koskevasta puitesopimuksesta”, näistä Yleisistä ehdoista ilmenevällä sekä sillä, mitä osapuolet ovat erityisesti sopineet koskien tiettyä tai tiettyjä Kauppoja, on etusija rahoitusinstrumenteilla käytävää kauppaa varten annettuihin yleisiin ehtoihin sekä osapuolten välillä solmittuun säilytystili-/ tilisopimukseen nähden. ”Puitesopimuksella” tarkoitetaan seuraavassa ”Arvopaperilainoja koskevaa puitesopimusta”, näitä Yleisiä ehtoja sekä Tapahtumaerittelyjä ja sitä, mitä osapuolet ovat erityisesti Arvopaperilainoista sopineet.
1.4 Nordnet Bank AB on Lainanantaja, ja toinen sopijaosapuoli on Lainanottaja.
2. Määritelmät
2.1 Näissä Yleisissä ehdoissa esiintyvät määritelmät tarkoittavat seuraavaa: Tapahtumaerittely tieto siitä, että toimeksianto/liiketoimi on suoritettu; Xxxxxx sopimuksen tekeminen Arvopaperilainasta;
Kauppapäivämäärä päivä, jona kauppa tehdään;
Pankkipäivä päivä, joka ei ole sunnuntai tai jokin muu yleinen pyhäpäivä tai jota ei velkakirjan maksussa rinnasteta yleiseen pyhäpäivään ja jolloin pankit yleensä ovat Ruotsissa auki;
Lainoitusarvo arvo, joka tietyllä vakuudella on kohdan 11.6 nojalla;
Rahoitusinstrumentti siirtokelpoinen arvopaperi, jolla voidaan käydä kauppaa pääomamarkkinoilla, rahamarkkinainstrumenttina, rahasto-osuutena tai johdannaisinstrumenttina;
Lainanantaja Nordnet Bank AB on se sopijaosapuoli, joka Arvopaperilainan kautta luovuttaa arvopaperit lainaksi;
Lainanottaja Nordnet Bank AB:n vastapuoli, joka Arvopaperilainan lainan kautta ottaa arvopaperit lainaksi;
Voimassaoloaika on aika sovitusta lainattujen Arvopapereiden toimituksesta Arvopapereiden sovittuun palautuspäivään tai päivään, joka määräytyy kohtien
7.2 ja 7.3 mukaisen irtisanomisen perusteella, ja jolloin vastaavat arvopaperit tulee palauttaa;
Xxxxxxxx-arvo on se arvo, joka kaupankäyntipäivän päätteeksi noteerataan Arvopapereiden kurssiksi tai, ellei tällaista kurssia ole, tiettynä ajankohtana noteerattu Arvopapereiden kurssilistan mukainen ostokurssi. Obligaatioiden ja muiden saamisoikeuksien Markkina-arvo lasketaan kuitenkin aina viimeisen noteeratun ostokoron/ostokurssin mukaan;
SFT-asetus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/2365, annettu 25 päivänä marraskuuta 2015, arvopapereilla toteutettavien rahoitustoimien ja uudelleenkäytön raportoinnista ja läpinäkyvyydestä sekä asetuksen (EU) N: o 648/2012 muuttamisesta
Vakuuskerroin se prosenttiluku, jonka perusteella Lainanottajan ottaman Arvopaperilainan Vakuusvaatimus lasketaan, kuten tarkemmin määritelty kohdassa 11.1.;
Allmänna villkor för VP-lån FI_2020_1
Vakuusvaatimus yhteissumma, jonka Lainanottaja asettaa vakuudeksi, ja joka vastaa määrää, joka saadaan, kun vakuuskertoimella kerrotaan vakuutta vaativien lainattujen Arvopaperien Markkina-arvo;
Preemio Arvopaperilainan vastike, josta sopijaosapuolet ovat sopineet;
Arvopaperit Arvopaperilainan kohteena olevat Rahoitusinstrumentit;
Arvopaperilaina Arvopapereita koskeva laina, josta sopijaosapuolet sopivat Puitesopimuksen mukaisesti.
3. Kaupat ja tapahtumaerittely
3.1 Kauppa voidaan tehdä sovittaessa puhelimen välityksellä tai jollakin muulla tavalla. Jokainen Xxxxxx vahvistetaan laatimalla Tapahtumaerittely, joka lähetetään toiselle osapuolelle elektronisesti. Sopijaosapuolet ymmärtävät, että Arvopaperilaina astuu voimaan jo sopimushetkestä eikä Tapahtumaerittelyn välittämisestä. Lainanottajan velvollisuuksiin kuuluu se, että hän tarkastaa Tapahtumaerittelyn tietojen oikeellisuuden viivytyksettä.
3.2 Lainanantaja laatii Tapahtumaerittelyn kohdan 3.1 mukaisesti, jos molemmat osapuolet ovat sijoituspalveluyrityksiä ja elleivät osapuolet ole muuta sopineet. Jos vain yksi sopijaosapuolista on sijoituspalveluyritys, laatii ko. yritys Tapahtumaerittelyn. Tapahtumaerittely lähetetään toiselle sopijaosapuolelle. Toisen osapuolen velvollisuuksiin kuuluu se, että hän tarkistaa Tapahtumaerittelyn tietojen oikeellisuuden viivytyksettä.
3.3 Kohdan 3.1 mukainen Tapahtumaerittely sisältää Lainanantajan ja Lainanottajan tiedot, Arvopapereiden lajin, määrän ja Arvopapereiden toimituspäivämäärän sekä tiedot Preemiosta, jonka Lainanottaja maksaa Lainanantajalle. Lisäksi Tapahtumaerittely sisältää Ruotsin Finansinspektionin (finanssivalvontaviranomainen) kulloinkin voimassa olevissa määräyksissä edellytetyt tiedot sekä tiedot siitä, mitä osapuolet ovat mahdollisesti keskenään sopineet.
4. Omistusoikeuden siirtyminen
4.1 Sopijaosapuolet ymmärtävät, että omistusoikeus lainattuihin Arvopapereihin siirtyy Lainanantajalta Lainanottajalle, ja että Lainanantajan omistusoikeus korvataan Lainanottajan sitoumuksella palauttaa vastaava määrä samanlajisia Arvopapereita.
Osakkeiden osalta omistusoikeuden siirtyminen merkitsee muun muassa sitä, että osakkeisiin kuuluva äänioikeus ei enää kuulu Lainanantajalle lukuun ottamatta äänioikeutta sellaisissa ruotsalaisissa osakeyhtiöissä (”avstämningsbolag”), joissa äänioikeus kuuluu tälle sillä perusteella, että
hänet on merkitty Ruotsin osakeyhtiölain (2005:551) 7 luvun 28 §:n 3 kohdassa tarkoitettuun osakeluetteloon osakkeenomistajana.
5. Tarkoitus
5.1 Sopijaosapuolet ovat yksimielisiä siitä, että ellei toisin ole sovittu, Lainanottajan tavoite Arvopaperilainan käyttämiselle on kyseessä olevien Arvopapereiden edelleentoimitus antolainauksen tai myynnin (lyhyeksi myynnin) vuoksi. Arvopaperilainan nosto/palauttaminen lyhyeksi myynnissä ja takaisinostossa tapahtuu automaattisesti Lainanantajan toimesta, ellei muuta ole erikseen sovittu. Sopimus muusta toimintatavasta tulee yksilöidä tarkasti Tapahtumaerittelyssä tai erikseen laadittavassa kirjallisessa asiakirjassa.
6. Toimitus
6.1 Lainanantajan on toimitettava Lainanottajalle Arvopaperilainan kohteena olevat Arvopaperit Voimassaoloajan ensimmäisenä päivänä Lainanottaja. Arvopaperit, jotka on rekisteröity täsmäytysrekisteriin, on toimitettava viimeistään sinä ajankohtana päivästä, mikä on rekisterinpitäjän, tai tarvittaessa kyseessä olevan säilyttäjäpankin, kulloinkin voimassa olevien tavanomaisten selvitysaikataulujen mukainen. Arvopapereiden on oltava vapaina panttioikeuksista ja muista rajoitteista.
6.2 Jos toimitus jää tekemättä, myöhästyy tai on puutteellinen ja tästä aiheutuu vahinkoa, sovelletaan kohtaa 20.1.
7. Voimassaoloaika
7.1 Arvopaperilainan Voimassaoloaika voidaan määritellä määräajaksi. Muussa tapauksessa Voimassaoloaika on toistaiseksi.
7.2 Lainanantaja saa, silloin kun Voimassaoloaika on toistaiseksi, koska tahansa irtisanoa Arvopaperilainan päättymään aikaisintaan sen selvitysaikataulun lopussa, jota lainattuihin Arvopapereihin sovellettava selvitysjärjestelmä noudattaa (esimerkiksi tällä hetkellä kaksi Pankkipäivää Euroclear Swedenin selvitysjärjestelmässä), laskettuna siitä, kun irtisanominen on saapunut Lainanottajan tiedoksi, ellei Lainanottaja suostu lyhyempään irtisanomisaikaan.
7.3 Lainanottajalla on oikeus tiettynä päivänä irtisanoa Arvopaperilaina päättymään seuraavana Pankkipäivänä; sikäli kuin irtisanominen koskee Arvopaperilainaa, jonka Voimassaoloaika on määräaikainen, on Preemio kuitenkin suoritettava koko etukäteen määritellyltä Voimassaoloajalta.
7.4 Kohtien 7.2 ja 7.3 mukainen irtisanominen voidaan tehdä puhelimitse.
7.5 Jos jonkin Arvopaperin kaupankäynti pysäytetään tai tapahtuu muuta vastaavaa, voidaan Voimassaoloaikaa jatkaa Lainanottajan pyynnöstä niin monta päivää, kuin Arvopapereiden palauttaminen viivästyy tämän johdosta. Pyyntö laina-ajan jatkamisesta on tehtävä välittömästi, kun Lainanottaja huomaa, että hän ei kaupankäynnin lopettamisen tai vastaavan tapahtuman seurauksena pysty palauttamaan Arvopapereita oikeaan aikaan.
Nordnet Bank AB Suomen sivuliike Yliopistonkatu 5 FIN–00100 Helsinki Puhelin: x000 (0)00 000 0000
1 Faksi: x000 (0)00 000 0000 Sähköposti: xxxxxxxxxxxxxx@xxxxxxx.xx xxx.xxxxxxx.xx Y-tunnus: 2329589-2
8. Ohjeet
8.1 Jos kyseisistä Arvopapereista jätetään Voimassaoloaikana tarjous, tietoja tai muuta, mikä voi vaikuttaa Lainanantajan oikeuksiin Voimassaoloajan päätyttyä, voi Lainanantaja antaa Lainanottajalle ohjeita lainattuja Arvopapereita koskien. Lainanottaja sitoutuu parhaan kykynsä mukaan omalta osaltaan noudattamaan kyseisiä Arvopapereita koskevia ohjeita.Lainanantaja korvaa Lainanottajalle ne kulut, joita Lainanottajalle koituu tämä kohdan perusteella.
9. Tuotto
9.1 Xxx xxxxxx, koron maksaminen tai muu tuotto lankeaa Arvopapereiden osalle Voimassaoloaikana, pätee seuraava. Ellei muusta erikseen sovita, Lainanottajan tulee, mikäli tuotto muodostuu käteisvaroista, korvata Lainanantajalle määrän, mikä vastaa sitä määrää, joka lankeaa lainan Voimassaoloaikana lainatulle Arvopapereille. Tällainen korvaus suoritetaan Xxxxxxxxxxxxxxx samana päivänä, jona Lainanantaja olisi ottanut vastaan korvauksen, jos Arvopaperit olisivat olleet hänen hallussaan. Jos tuotto koostuu muista kuin käteisvaroista, tulee tuotto suorittaa sopijapuolten erikseen sopimana ajankohtana. Jos kyseistä tuottoa ei pystytä suorittamaan, on edellä mainittuna ajankohtana suoritettava tuottoa vastaava käteismaksu.
9.2 Korvaus kohdan 9.1 perusteella suoritetaan bruttosummana, ellei muuta ole erikseen sovittu, eli korvaussumma sisältää summan, johon kuuluu lähdeverot tai vastaavat suoritukset.
10. Liikkeesen laskeminen, osakepääoman alentaminen, fuusio jne.
10.1 Jos osakkeita koskevan Arvopaperilainan Voimassaoloaikana tapahtuu muutoksia siinä yhtiössä, jonka osakkeet ovat lainan kohteena, tai yhtiön osakkeissa – esim. osakepääomaa korotetaan tai lasketaan, yhtiö menee konkurssiin tai joutuu selvitystilaan, yhtiön osakkeita yhdistetään tai jaetaan, tai tapahtuu jotakin vastaavaa – pätee kaikki se, mitä kohdissa 10.2 - 10.5 todetaan. Mikäli Voimassaoloajan aikana lainattujen vaihtovelkakirjojen vaihtoaika päättyy tai lainatut obligaatiot tai saamistodisteet erääntyvät, pätee se, mitä kohdissa 10.6 ja 10.7 todetaan.
10.2 Jos Voimassaoloaikana tapahtuu rahastoanti, on Lainanottajan Voimassaoloajan viimeisenä päivänä toimitettava Lainanantajalle se lisämäärä osakkeita, jotka ovat tulleet rahastoannin kautta. Mahdolliset ylimenevät rahasto-osakeoikeudet siirretään niin pian kuin mahdollista Lainanantajan haltuun. Ellei tätä ole tehty kolmen Pankkipäivän kuluessa siitä, kun ensimmäinen mahdollisuus siihen oli, Lainanantaja saa tehdä korvaushankinnat itse Lainanottajan kustannuksella. Jos yhtiön liikkeeseenlaskemispäätös määrää, että ylimenevät rahasto-osakeoikeudet myydään liikkeelle laskevan yhtiön toimesta, on Lainanantajalla oikeus korvaukseen, jonka hän olisi saanut, jos Lainanantaja itse olisi omistanut osakkeet. Tällainen korvaus on suoritettava Lainanantajalle samana päivänä, xxxx Xxxxxxxxxxxx olisi ottanut vastaan korvauksen, jos osakkeet olisivat olleet hänen hallussaan.
10.3 Mikäli Voimassaoloaikana suoritetaan uusmerkintä, tulee Lainanottajan toimittaa niin pian, kuin merkitsemisoikeudet on mahdollista siirtää, Lainanantajalle kaikki ne merkintäoikeudet, jotka olisivat kuuluneet Lainanantajalle, mikäli osakkeet olisivat olleet Lainanantajan omistuksessa. Ellei tällaista siirtoa tehdä kolmen Pankkipäivän kuluessa siitä, kun ensimmäinen mahdollisuus siihen oli , Lainanantaja voi tehdä itse Lainanottajan kustannuksella korvaushankinnat. Jos yhtiön liikkeellelaskemispäätöksessä
on päätetty, että ylimenevät merkintäoikeudet myydään liikkeelle laskevan yhtiön toimesta, on Lainanantajalla oikeus korvaukseen, joka olisi koitunut Lainanantajalle, jos Lainanantaja itse olisi omistanut osakkeet. Tällainen korvaus on suoritettava Lainanantajalle samana päivänä, jolloin Xxxxxxxxxxxx olisi ottanut vastaan korvauksen, jos osakkeet olisivat olleet hänen hallussaan.
10.4 Jos Voimassaoloaikana julkistetaan lunastus-, osto-, fuusio-, yritysjärjestely- tai konkurssitoimia, kyseessä oleva Arvopaperilaina päättyy välittömästi ja Lainanottajan on viipymättä palautettava lainan kohteena olevat osakkeet ja niihin kuuluvat oikeudet.
10.5 Jos Voimassaoloaikana osakkeita yhdistetään, jaetaan tai niiden arvoa alennetaan, on Lainanottajan Voimassaoloajan viimeisenä päivänä toimitettava osakkeet, jotka liittyvät niihin osakkeisiin, jotka hänelle alun perin lainattiin.
Allmänna villkor för VP-lån FI_2020_1
Jos suoritetaan käteiskorvaus tai muu korvaus arvonalenemisen perusteella, toimitetaan tämä Lainanantajalle samana päivänä kuin Xxxxxxxxxxxx olisi saanut korvauksen, jos osakkeet olisivat olleet hänen omistuksessaan.
10.6 Xxx xxxxxxxxxxxxxxxxx konvertointiaika kuluu umpeen Voimassaoloaikana, on Lainanottajan Lainanantajan pyynnöstä palautettava Arvopaperit viimeistään viisi Pankkipäivää ennen konvertointiajan umpeutumista. Pyynnön on oltava esitettynä Lainanottajalle viimeistään yksitoista Pankkipäivää ennen konvertointiajan umpeutumista. Jos tällainen pyyntö tulee Lainanottajalle myöhemmin, ei Lainanottaja ole korvausvelvollinen, jos Lainanantaja menettää oikeutensa konvertointiin ennen kuin Lainanottaja on ehtinyt palauttaa lainatut Arvopaperit.
10.7 Jos obligaatioiden tai muiden saamistodistusten eräpäivä tai kuoletuspäivä on Voimassaoloaikana, on lainattuihin Arvopapereihin liittyvä määrä toimitettava Lainanantajalle samana päivänä, jolloin Xxxxxxxxxxxx olisi saanut määrän, jos Arvopaperit olisivat olleet hänen hallussaan.
11. Vakuuden asettaminen ja raportointi kauppatietorekisteriin jne.
11.1 Lainanottajan tulee asettaa vakuus Puitesopimuksen mukaisista velvoitteistaan, jotka johtuvat otetuista Arvopaperilainoista. Vakuuskertoimen tulee olla se, jonka Lainanantaja kulloinkin määrittelee. Tietoja sovellettavista Vakuuskertoimista on saatavilla Lainanantajan verkkosivuilla. Lainanottajan on oma-aloitteisesti huolehdittava siitä, että hän on jatkuvasti tietoinen kulloinkin voimassa olevasta Vakuusvaatimuksesta sekä Lainoitusarvosta asetetun vakuuden suhteen.
11.2 Kohdan 11.1 mukainen vakuus on oltava asetettuna viimeistään kyseeseen tulevan Arvopaperilainan sovittuna toimitusajankohtana Lainoitusarvolle,
joka vastaa vähintään nykyistä Vakuusvaatimusta. Vakuus, jonka toinen sopijaosapuoli asettaa Lainanantajalle on ”Arvopaperilainoja koskevan puitesopimuksessa” määritetyn panttauksen alainen.
11.3 Lainanottajan on siinä tapauksessa, että niiden vakuuksien yhteenlaskettu Lainoitusarvo, jotka Lainanottaja on asettanut Puitesopimuksen mukaisesti, ei kata Vakuusvaatimusta, asettaa, välittömästi ja ilman pyyntöä, sen suuruinen lisätakaus, että Vakuusvaatimus täyttyy.
11.4 Lainanantajan on siinä tapauksessa, että yhteenlaskettu Lainanottajan Puitesopimuksen mukaisesti asettamien vakuuksien Lainoitusarvo ylittää Vakuusvaatimuksen, pyynnöstä vapautettava ylimenevä vakuus. Vapautettu vakuus on luovutettava viimeistään ensimmäisenä Pankkipäivänä sen jälkeen, kun pyyntö on tehty Lainanantajalle.
11.5 Vakuutena voi käyttää ainoastaan käteistä, Rahoitusinstrumentteja, pankkitakauksia tai vakuutusyhtiöiden takauksia. Lisävakuuksina Lainanantaja voi ottaa vastaan myös muuta omaisuutta.
11.6 Kun Rahoitusinstrumentti muodostaa Arvopaperilainan vakuuden, sovelletaan Lainoitusarvona sitä arvoa, jota Lainanantaja kulloinkin yleisesti soveltaa, kuitenkin korkeintaan sitä arvoa, joka perustuu Ruotsin Finansinspektionin (rahoitustarkastuksen) kulloinkin voimassa oleviin niitä koskeviin määräyksiin. Lainoitusarvo muille vakuuksille päätetään sopijaosapuolten kesken.
11.7 Lainanottaja ei saa ilman Lainanantajan kussakin tapauksessa erikseen kirjallisesti etukäteen antamaa suostumusta pantata toiselle tai muutoin määrätä omaisuudesta, joka on pantattu näiden Yleisten ehtojen mukaisesti.
11.8 Seuraava kappale 11.8 koskee vain Lainanottajia, jotka ovat oikeushenkilöitä.
11.9 SFT-asetuksen mukaan oikeushenkilöiden suorittamat arvopapereilla toteutettavat rahoitustoimet ja niiden muuttaminen tai lopettaminen on ilmoitettava kauppatietorekisteriin tietyn ajan kuluessa. Xxxxx Xxxxxxxxxxxx voi raportoida SFT-asetuksen mukaisesti kauppatietorekisteriin osapuolten
välisiin Arvopaperilainoihin liittyvistä liiketoimista, Lainanottajan on toimitettava Lainanantajalle raportointiin tarvittavat tiedot, mukaan lukien LEI-tunnus (yleinen tunnistuskoodi oikeushenkilöille, joka Lainanottajan tulee uusia vuosittain). Lainanottajan on ilmoitettava Lainanantajalle SFT-asetuksessa määritellyt kynnysarvot Lainanottajan koon luokittelemiseksi (kuten taseen loppusumma, nettoliikevaihto ja työntekijöiden lukumäärä) ja muuttuvatko sektorit, joilla Lainanottaja toimii.
12. Preemio
12.1 Arvopaperilainan Preemio suoritetaan lainan Voimassaoloajalta. Preemio lasketaan kultakin päivältä Kaupan tekemisen yhteydessä sovitun mukaisesti ja ilmoitetaan, ellei muuta ole sovittu, vuosittaisena prosenttiosuutena kyseessä olevien Arvopapereiden kulloisestakin Markkina-arvosta. Preemio lasketaan, ellei muuta ole sovittu, täsmällisestä päivien lukumäärästä (perusteena 365/365 päivää) kyseiseltä veloitusjaksolta.
12.2 Preemio maksetaan viimeistään kymmenen (10) Pankkipäivän kuluessa kyseeseen tulevan kuukauden alkamisesta, ellei muuta ole sovittu, ja veloitetaan Lainanottajan Lainanottajalla olevalta tililtä, mikäli tällainen on olemassa. Muussa tapauksessa Preemio siirretään Lainanantajalle tavalla, josta osapuolet sopivat.
13. Verot jne.
13.1 Molemmat osapuolet vastaavat kaikista omista veroista ja kuluista, joita Arvopaperilainasta aiheutuu, ellei näistä Yleisistä ehdoista muuta johdu.
Nordnet Bank AB Suomen sivuliike Yliopistonkatu 5 FIN–00100 Helsinki Puhelin: x000 (0)00 000 0000
2 Faksi: x000 (0)00 000 0000 Sähköposti: xxxxxxxxxxxxxx@xxxxxxx.xx xxx.xxxxxxx.xx Y-tunnus: 2329589-2
14. Palauttaminen jne.
14.1 Voimassaoloajan viimeisenä päivänä on Lainanottajan palautettava Lainanantajalle sama määrä samanlajisia Arvopapereita, jotka Lainanottaja on vastaanottanut kyseessä olevan Arvopaperilainan nojalla, ottaen huomioon ne muutokset, jotka ovat voineet tapahtua kohtien 8.1 ja 10.1 perusteella. Palautus tapahtuu viimeistään siihen aikaan päivästä, joka on määritelty kohdassa 6.1. Arvopapereiden on palautettaessa oltava vapaita panttioikeuksista tai muista rajoitteista.
14.2 Ellei palautus ole tapahtunut kohdan 14.1 mukaisesti, on Lainanantajalla oikeus itse Lainanottajan kustannuksella välittömästi ryhtyä vastaavaan toimitukseen ostamalla kyseiset Arvopaperit (korvausosto) Lainanantajan valitsemalla kaupankäyntipaikalla. Lainanantajan saatavat Lainanottajalta kyseisten Arvopaperien suhteen korvautuvat tällöin käteissaatava sisältäen Lainanantajalle ostosta aiheutuneet kulut. Saatava erääntyy maksettavaksi välittömästi.
14.3 Siinä tapauksessa, että vahinkoa aiheutuu virheellisestä, myöhästyneestä tai puutteellisesta toimituksesta, pätee se, mitä kohdassa 20.2 todetaan.
15. Vakuutus
15.1 Lainanantaja vakuuttaa, että Lainanantajalla on oikeus Arvopaperien kohdan 6.1 mukaisen toimituksen ajankohtana määrätä kyseisistä Arvopapereista ja että niitä ei rasita panttioikeus tai muut rajoitukset.
15.2 Lainanottaja vakuuttaa, että palauttaessaan Arvopaperit kohdan 14.1 mukaisesti tai luovuttamalla vakuuden Lainanottajalla on oikeus määrätä luovutetusta omaisuudesta ja että sitä ei rasita panttioikeus tai muut rajoitukset.
15.3 Osapuolet vakuuttavat, että heillä on oikeus solmia Puitesopimus ja että osapuolen velvollisuuksien täyttäminen sen mukaisesti ei ole lain,
viranomaisten määräysten, osapuolen yhtiöjärjestyksen, muun sopimuksen tai sitoumuksen vastaista sekä että osapuolilla on tarvittavat taidot toimiakseen Puitesopimuksen mukaisesti. Tämä vakuutus katsotaan annetuksi joka
kerta, kun osapuolet solmivat Kaupan.
16. Perusteet ja tavat koskien ennenaikaista päättymistä
16.1 Lainanantajalla on oikeus sanoa irti kaikki voimassa olevat Arvopaperilainat ennen Voimassaoloajan päättymistä, mikäli yksi tai useampi seuraavista seikoista toteutuu:
a) Lainanottajan vakuutus kohdan 15.2 tai 15.3 mukaisesti on virheellinen eikä Lainanottaja ole välittömästi korjannut asiantilaa sen jälkeen, kun hän on saanut suullisen tai kirjallisen huomautuksen siitä;
b) Lainanottaja laiminlyö vakuuden asettamisen kohdan 11.2 tai 11.3 mukaisesti eikä ole välittömästi korjannut asiantilaa sen jälkeen, kun hän on saanut suullisen tai kirjallisen huomautuksen siitä;
c) Lainanottaja laiminlyö Arvopapereiden palauttamisen kohdan 14.1 mukaisesti eikä ole välittömästi korjannut asiantilaa sen jälkeen, kun hän on saanut suullisen tai kirjallisen huomautuksen siitä, ja Lainanantaja luopuu korvausostosta kohdan 14.2 mukaisesti;
d) Lainanottaja laiminlyö korvauksen maksamisen kohtien 9.1, 10.2, 10.3, 10.5,10.7 tai 14.2 mukaisesti tai Preemion kohdan 12.2 mukaisesti tai jonkin muun sovitun summan, joka on Puitesopimuksen mukaisesti erääntynyt maksettavaksi, eikä ole välittömästi korjannut asiantilaa sen jälkeen, kun Lainanottaja on vastaanottanut suullisen tai kirjallisen huomautuksen siitä;
e) Lainanottaja on rikkonut jotakin muuta kuin tässä kohdassa 16.1 mainittuja Puitesopimuksen ehtoja eikä korjaa asiantilaa seitsemän päivän kuluessa siitä, kun hän on saanut suullisen tai kirjallisen huomautuksen siitä; tai
f) Lainanottaja lopettaa maksunsa.
16.2 Lainanottajalla on oikeus sanoa irti kaikki voimassa olevat Arvopaperilainat päättymään ennenaikaisesti, mikäli yksi tai useampi seuraavista olosuhteista toteutuu:
a) Xxxxxxxxxxxxx vakuutus kohdan 15.1 tai 15.3 mukaisesti on virheellinen eikä Lainanantaja ole välittömästi korjannut asiantilaa sen jälkeen, kun hän on saanut suullisen tai kirjallisen huomautuksen siitä;
b) Lainanantaja laiminlyö vakuuden vapauttamisen kohdan 11.4 mukaisesti eikä välittömästi korjaa asiantilaa sen jälkeen, kun hän on saanut suullisen tai kirjallisen huomautuksen siitä;
Allmänna villkor för VP-lån FI_2020_1
c) Lainanantaja laiminlyö Arvopapereiden toimittamisen kohdan 6.1 mukaisesti eikä välittömästi korjaa asiantilaa sen jälkeen, kun hän on saanut suullisen tai kirjallisen huomautuksen siitä;
d) Xxxxxxxxxxxx on rikkonut jotakin muuta kuin kohdassa 16.2 mainittuja Puitesopimuksen velvoitetta ja laiminlyö asiantilan korjaamisen seitsemän päivän kuluessa sen jälkeen, kun hän
on saanut suullisen tai kirjallisen huomautuksen siitä; tai
e) Lainanantaja lopettaa maksunsa.16.3 Irtisanominen kohdan 16.1 tai 16.2 nojalla tulee sisältää tiedon ennenaikaisen päättymisen päivämäärästä (mikä on viimeistään kyseisen ilmoituksen jälkeinen kolmas Pankkipäivä) ja irtisanomisperusteesta.
16.4 Puitesopimus ja kaikki voimassa olevat Arvopaperilainat päättyvät automaattisesti ilman irtisanomista ajankohtana, jolloin toinen osapuolista hakeutuu yrityssaneeraukseen (Ruotsin lag (1996:764)
om företagsrekonstruktion) tai asetetaan (tai hakeutuu) konkurssiin tai selvitystilaan.
16.5 Kaikkien voimassa olevien Arvopaperilainojen irtisanomisen sijasta kohtien
16.1 ja 16.2 mukaisesti irtisanominen tulee rajata vain niiden Arvopaperilainojen ennenaikaiseen päättymiseen, joiden irtisanomiseen tässä esitetyt perusteet liittyvät.
17. Ennenaikaisen päättymisen vaikutukset
17.1 Ennenaikaisen päättymisen tullessa kyseeseen kohtien 16.1 - 16.4 perusteella osapuolten velvollisuus toimittaa tai palauttaa Arvopaperit kohtien 6.1 ja 14.1 mukaisesti päättyy välittömästi. Osapuolten välillä tehdään selvitys, jonka yhteydessä kunkin Arvopaperilainan osalta Lainanantajalle hyväksiluetaan Markkina-arvo per päivä kyseessä olevan Arvopaperilainan kattamien Arvopapereiden osalta ennenaikaisesta päättymisestä.
Lisäksi molempien osapuolten hyväksi lasketaan summa, joka vastaa sitä yhteenlaskettua arvoa suorittamattomista saamisista, joita osapuolella muutoin on vastapuolelta saatavana Puitesopimuksen perusteella.
17.2 Jos yllä mainitun selvityksen perusteella toinen osapuoli voi vaatia vähäisempää yhteissummaa kuin toinen, on vähäisemmän summan vaatijan maksettava kyseisten summien erotus. Määrä erääntyy suoritettavaksi välittömästi.
17.3 Summaa, joka voi koitua irtisanovan osapuolen maksettavaksi kohdan
17.2 nojalla, voidaan käyttää kaikkien, myös erääntymättömien, velvoitteiden suorittamiseen toiselle osapuolelle kuittauksenomaisesti, kun velvoitteet ovat seurausta muista sopimuksista ja sitoumuksista kuin Puitesopimuksesta. Vastaavasti irtisanovalla osapuolella on oikeus käyttää tehdyn selvityksen perusteella toiselle osapuolelle olevan velan kuittaamiseen saatavia vastapuolelta muiden sopimusten ja sitoumusten kuin Puitesopimuksen perusteella, vaikka ne olisivat vielä erääntymättä. “Irtisanova osapuoli” tarkoittaa sitä sopijaosapuolta, joka kohdan 16.1 tai 16.2 nojalla irtisanoo Puitesopimuksen päättymään tai, jos Puitesopimus päättyy automaattisesti
kohdan 16.4 nojalla, sitä sopijaosapuolta, jota viimeksi mainittu kohta ei koske.
17.4 Ennenaikaisen irtisanomisen yhteydessä kohdan 16.5 mukaisesti tulee kohtia 17.1-17.3 soveltaa vastaavasti koskemaan ennenaikaisesti päättyneitä Arvopaperilainoja.
18. Asetettujen vakuuksien haltuunotto jne.
18.1 Lainanantaja on oikeutettu sopimaksi katsomallaan tavalla välittömästi realisoimaan tai käyttämään asetetut vakuudet, jos Lainanottaja ei suorita Puitesopimuksessa määriteltyjä velvoitteitaan oikeassa ajassa. Osapuolen tulee tässä yhteydessä menetellä huolellisesti ja, jos se on mahdollista ja osapuolen arvion mukaan siitä ei ole haittaa hänelle, tiedottaa toista osapuolta tästä etukäteen. Osapuoli voi päättää, missä järjestyksessä asetetut vakuudet käytetään ja missä järjestyksessä toisen osapuolen velvoitteita vähennetään.
18.2 Vakuutena olevat Rahoitusinstrumentit voidaan myydä muualla kuin siinä markkinapaikalla, jossa instrumentit ovat kaupankäynnin kohteena.
18.3 Tilillä olevat saamiset, jotka muodostavat vakuuden, voidaan nostaa tililtä ilman ennakkoilmoitusta vastapuolelle.
18.4 Lainanantajalla on valtuutettu itse tai xxxxxx Xxxxxxxxxxxxx valitseman tahon toimesta kirjoittamaan Lainanottajan nimi pantin realisoimiseksi tai muuten pantattuun omaisuuteen kohdistuvien oikeuksien käyttämiseksi. Lainanottaja ei voi peruuttaa tätä valtuutusta niin kauan kuin panttioikeus on olemassa.
18.5 Lainanantaja saa, jos vastapuoli on pantannut Arvopaperilainan vakuuteen kuuluvan Rahoitusinstrumentin jollekin toiselle, luovuttaa/siirtää Rahoitusvälineen toiselle pantinhaltijalle tältä vastaanotettujen ohjeiden mukaisesti, vaikka Lainanottaja olisi sitä vastaan. Tällaisesta luovuttamisesta/ siirrosta on lähetettävä selvitys Lainanottajalle.
18.6 Lainanantajan velvoitteet pantinhaltijan ominaisuudessa koskien pantattua omaisuutta eivät ole laajemmat kuin näistä Yleisistä ehdoista ilmenee.
19. Sopimuksen kesto
19.1 Puitesopimus on voimassa toistaiseksi ja se voidaan irtisanoa kumman tahansa osapuolen toimesta päättymään välittömästi. Puitesopimus jää kuitenkin voimaan, vaikka voimassa oleva Arvopaperilaina olisi irtisanottu, kunnes siihen liittyvät oikeudelliset suhteet ovat tulleet kokonaisuudessaan selvitetyiksi.
Nordnet Bank AB Suomen sivuliike Yliopistonkatu 5 FIN–00100 Helsinki Puhelin: x000 (0)00 000 0000
3 Faksi: x000 (0)00 000 0000 Sähköposti: xxxxxxxxxxxxxx@xxxxxxx.xx xxx.xxxxxxx.xx Y-tunnus: 2329589-2
20. Xxxxxxx vahingosta ja viivästyskorko
20.1 Laiminlyödyn, myöhästyneen tai puutteellisen kohdan 6.1 mukaisen toimituksen seurauksena on Lainanottajalla oikeus vaatia Lainanantajalta korvausta kohtuullisista ja ennakoitavissa olevista lisäkustannuksista ja tappioista, joita Lainanottajalle on aiheutunut tämän perusteella.
20.2 Laiminlyödyn, myöhästyneen tai puutteellisen kohdan 14.1 mukaisen toimituksen seurauksena on Lainanantajalla oikeus vaatia korvausoston perusteella maksetun kohdan 14.2 mukaisen korvauksen lisäksi oikeus korvaukseen Lainanottajalta kohtuullisista ja ennakoitavissa olevista lisäkustannuksista ja tappioista, jotka Lainanantajalle on aiheutunut tämän perusteella.
20.3 Mikäli Arvopaperilaina päättyy ennenaikaisesti kohtien 16.1-16.5 mukaisesti, on irtisanoneella osapuolella, ja kohdan 16.4 osalta sillä osapuolella, jota kyseisessä kohdassa ei tarkoiteta, näissä Yleisissä ehdoissa muutoin määritellyn oikeuden korvaukseen lisäksi oikeus saada vastapuolelta korvaus kohtuullisista ja ennakoitavista lisäkustannuksista ja tappioista ennenaikaisen päättymisen perusteella.
20.4 Vahingosta, joka on aiheutunut muiden kuin kohtien 20.1 - 20.3 perusteella, ei toinen osapuoli ole korvausvelvollinen, jos osapuoli on noudattanut tavanomaista huolellisuutta. Osapuolet eivät vastaa, sen lisäksi mitä kohdissa 20.1 - 20.3 on määritelty, välillisistä vahingoista, ellei
välillinen vahinko aiheudu osapuolen törkeästä huolimattomuudesta.
20.5 Jos maksu viivästyy, maksetaan sille korkoa Ruotsin korkolain (1975: 635) 6§ 1 mukaisesti eräpäivästä siihen saakka, kunnes maksu suoritetaan.
21. Ilmoitukset
21.1 Kirjallisten ilmoitusten osalta sovelletaan Nordnet Bank AB Suomen sivuliikkeen säilytystili-/tilisopimuksen yleisten ehtojen kohtaa G.3.
22. Yleisehtojen muutokset
22.1 Lainanottaja on tietoinen siitä ja hyväksyy sen, että Lainanantaja voi koska tahansa muuttaa näitä Yleisiä ehtoja. Ehtojen muutos astuu
voimaan kolmantenakymmenentenä kalenteripäivänä siitä päivämäärästä, xxxx Xxxxxxxxxxxx ilmoitti muutoksesta Lainanottajalle tai myöhemmästä päivämäärästä, jonka Lainanantaja ilmoittaa viestissä Lainanottajalle. Yleisten ehtojen muutokset – elleivät osapuolet ole erikseen muuta sopineet tai ellei kohdasta 22.2 muuta seuraa – sovelletaan ainoastaan Kauppoihin, jotka tehdään muutosten astuttua voimaan. Niihin Kauppoihn, jotka on tehty ennen
tätä, sovelletaan vanhoja ehtoja. Jos Lainanottaja ei hyväksy muutoksia Yleisiin ehtoihin, voi Lainanottaja irtisanoa Puitesopimuksen kohdan 19 mukaisesti.
22.2 Jos osapuolten Puitesopimuksessa määriteltyjen velvollisuuksien toteuttaminen ei ole mahdollista tai toteuttamisolosuhteet muuttuvat huomattavasti Ruotsin tai ulkomaisen valtion toimenpiteiden tai määräysten, keskuspankin tai viranomaisten tai muutetun Ruotsin tai ulkomaisen lain tai ruotsalaisen tai ulkomaisen tuomioistuimen päätöksen seurauksena, , on Lainanantajalla oikeus muuttaa näitä Yleisiä ehtoja välittömin vaikutuksin koskien myös aiemmin tehtyjä Kauppoja.
23. Vastuu
23.1 Jos toinen osapuoli on pankki tai sijoituspalveluyritys, joka on kiinni tai ei muuten pysty toteuttamaan tai ottamaan vastaan Arvopapereiden toimitusta tai maksua näiden ehtojen mukaisesti lakon, työnseisauksen, boikotin, työsulun tai muun vastaavan olosuhteen (riippumatta siitä, onko osapuoli itse näiden kohteena tai ryhtyykö osapuoli vastaaviin konfliktitoimenpiteisiin) siirretään kyseiset toimitukset ja maksut kyseisessä olevan Arvopaperilainan osalta ajankohtaan, jolloin esteet ovat poistuneet ilman, että vastapuoli joutuu vastuuseen vahingoista tai muista erityisistä Puitesopimuksen mukaisista seuraamuksista.
23.2 Jos Kaupan jälkeen, vaikka Lainanottaja olisi jo määrännyt kyseeseen tulevista Arvopapereista, käy ilmi, että Xxxxxxxxxxxx ei pysty toimittamaan kyseisiä Arvopapereita, saa Lainanantaja pitäytyä toimituksesta ilman, että Lainanottajalla on oikeutta vahingonkorvauksen tai jonkin muun erityisen Puitesopimuksen mukaisen seuraamuksen vaatimiseen, edellyttäen, että kyseisestä Arvopaperista on yleinen puute arvopaperilainamarkkinoilla.
24. Luovutus
24.1 Osapuolilla ei ole oikeutta luovuttaa Puitesopimuksen mukaisia oikeuksiaan tai velvollisuuksiaan ilman toisen osapuolen kirjallista suostumusta siihen.
25. Sovellettava laki jne.
25.1 Puitesopimukseen ja siihen liittyvään Arvopaperilainaan sovelletaan Ruotsin lakia. Mahdolliset kiistat ratkaistaan Tukholman käräjäoikeudessa ensimmäisenä oikeusasteena, ellei pakottavassa kuluttajansuojalaissa ole säädetty toisin.
26. Sopimuksen tulkinta
26.1 Tämä asiakirja on käännös ruotsinkielisestä vastaavasta asiakirjasta. Jos käännös eroaa alkuperäisestä, on ruotsinkielinen teksti määräävä.
Allmänna villkor för VP-lån FI_2020_1
Nordnet Bank AB Suomen sivuliike Yliopistonkatu 5 FIN–00100 Helsinki Puhelin: x000 (0)00 000 0000
4 Faksi: x000 (0)00 000 0000 Sähköposti: xxxxxxxxxxxxxx@xxxxxxx.xx xxx.xxxxxxx.xx Y-tunnus: 2329589-2