SOPIMUSHALLINTA JA PITKÄKESTOISET LIIKESOPIMUKSET
112 Xxxxx Xxxxx
SOPIMUSHALLINTA JA PITKÄKESTOISET LIIKESOPIMUKSET
(Vertragsverwaltung und langfristige Handelsverträge)
1 Johdanto
Corporate governance ja riskienhallinta ovat Suomenkin yrityselämässä olleet esillä viime vuosina. Yritystoiminnan läpinäkyvyys ja pyrki- mykset luoda pitkäkestoisia kumppanuuksia ovat niin ikään esiintyneet paljon keskusteluissa, mut- ta yhtä lailla myös käytännön toimien kohteena. Samaan aikaan on useissa yhteyksissä pohdittu myös yritysten sopimustoiminnan järjestämistä ja sen hallitsemista tai johtamista. Tällöin on puhut- tu esimerkiksi sopimusjohtamisesta, sopimusten hallinnasta tai sopimushallinnosta.
Tässä artikkelissa tarkastellaan yritysten sopi- mustoiminnan kokonaisvaltaista järjestämistä. Käsitteenä tälle käytetään sopimushallintaa. Sopi- mushallinta hahmotetaan pitkäkestoisen liikeso- pimuksen muodossa ja näkökulma on kronologi- nen. Tässä katsannossa sopimushallinta ilmenee ja saa merkittävää painoarvoa sekä sopimusval- mistelussa että sopimuskaudella. Kokoavina tut- kimuskysymyksinä ovat: mitä on sopimushallinta ja mitkä ovat sen sopimusoikeudelliset ilmene- mistavat?
Artikkelissa paneudutaan seuraaviin sopi- mushallinnan osa-alueisiin: ennakoiva oikeus, tarjouskilpailu, sopimusneuvottelut, sopimuk- sellinen riskienhallinta, olosuhteiden muutok- set ja vaihtoehtoinen riidan ratkaisu. Käytännön
esimerkit tulevat pääasiassa kiinteistö- ja raken- nusalan liikesuhteista ja -sopimuksista, erityisesti kiinteistöpalveluista ja rakennusurakoista. Myös kansainvälisiä sopimusehtokokoelmia käytetään esimerkkeinä.
Artikkelin tavoitteena on myös osoittaa sopi- mushallinnan mallin pohjalta, millaisia kehi- tyssuuntauksia Suomen modernissa sopimusoi- keudessa on käynnissä. Tämä puolestaan liittyy viime vuosina esillä olleisiin pohdintoihin sopi- musosaamisen merkityksen vahvistumisesta. Pit- käkestoisten liikesopimusten lisääntyessä esimer- kiksi sopimusriskien tunnistaminen ja käsittely korostuvat ja myös eri ammattiryhmien toimiva yhteistyö yritysten sisällä valmisteltaessa sopi- muksia todentuu. Artikkelissa pyritäänkin vies- tittämään näistä kysymyksistä.
2 Sopimushallinnan käsitteestä
Tässä artikkelissa käytetään siis käsitettä sopi- mushallinta, millä tarkoitetaan yrityskohtaista toimintamallia liittyen yrityksen sopimustoi- minnan kokonaisvaltaiseen järjestämiseen. Tämä sopimustoiminnan järjestäminen liittyy pääasial- lisesti yrityksen sisäiseen toimintapolitiikkaan ja
voi soveltua hyvin esimerkiksi pitkäkestoisiin lii- kesopimuksiin.1 Suppeimmillaan, sopimushallin- nalla tarkoitetaan projektitason sopimuksenteon jälkeistä tehtäväkenttää, joka käsittää projektin toteutumisen valvonnan, maksujen hallinnan ja dokumenttien ylläpidon. Nyttemmin tehtäväkent- tä on alettu ymmärtää tätä laajempana: se kattaa sopimusten suunnittelun, sisällön ja toteutuksen menettelyineen ja asiakirjoineen.2 Sopimushal- linnan toimintamallin käyttöönotto yrityksessä edellyttää aina yrityksen johdon päätöstä ja talou- dellista panostusta.
Sopimusten saaminen ja niiden mukainen toi- minta ovat yrityksille elintärkeitä. Tästä johtuen yrityksillä ei ole varaa suhtautua kevyesti sopi- mussuunnitteluprosessiin, panostusten laatuun, tehtävän edellyttämään ajatustyöhön, liiketoi- minnan tulosvaikutusten arviointiin eikä siihen, miten sopimukset vaikuttavat yrityksen tulok- seen. Koska corporate governancen merkitys on nykyisin suuri, yritysjohdon on investoitava hyviin sopimusprosesseihin, jotta liiketoiminta pysyy sen hallinnassa.3
Sopimushallinta on suuressa määrin operatii- vista, käytännön läheistä pragmaattista toimintaa, mutta katsottaessa yritystä, joka ottaa sopimus- hallinnan toimintamallin käyttöön, voidaan kysei- nen toimintapoliittinen ratkaisu todeta olevan luonteeltaan myös strateginen. Sopimukset esit- tävät yleisesti suurta osaa yritysten toiminnassa
ja tässä suhteessa niiden hallintaan ja johtamiseen liittyvä toiminta voidaan nähdä strategisena osa- na yrityksen liiketoimintaa. Sopimushallinnalla pyritään hyödyntämään, kokoamaan ja johtamaan sopimusosaamista4 yrityksessä. Tämä voi liittyä esimerkiksi sopimusvalmisteluihin ja sopimus- riskien hallintaan.
Sopimushallinnan malli voidaan hahmottaa seuraavalla tavalla. Ylätasolla on Sopimushallin- nan käsite, joka jakautuu kahteen alaosioon, jotka ovat: 1. Sopimusvalmistelu ja 2. Sopimuskau- si. Sopimusvalmistelu sisältää edelleen alaosiot tarjouskilpailusta, sopimusneuvotteluista, sopi- muksellisesta riskienhallinnasta5 ja sopimuksen laadinnasta (ennakoiva oikeus). Sopimuskausi puolestaan sisältää alaosiot sopimusmateriaalin ja informaation hallinnasta, sopimuksellisesta riskienhallinnasta, yhteistyö- ja kehitysmenette- lyistä, sopimuksen täydentymisestä6, olosuhtei- den muutoksista ja uudelleenneuvotteluista sekä joustavista erimielisyyksien ja riitojen ratkaise- miskeinoista.7 Näin ollen mallissani sopimushal- linta hahmotetaan kronologisesti pitkäkestoisen liikesopimuksen muodossa, jossa sopimushallinta koskettaa sopimusoikeudellisesti eri osa-aluei- ta sopimuksen valmistelusta sopimuskauteen ja edelleen sopimuksen päättymiseen saakka.
Sopimushallinnan toimintamalli jakautuu siis kahteen pääosioon: ennakoivan oikeusajatte- lun mukaan tarkasteltavaan sopimusvalmistelu
1 kts. Haapio, Sopimusten hallinta – Contract Management. Julkaisussa Yritystalous 2/2005. s. 23–24 Hän toteaa, että kun kehitetään ja lanseerataan uusia tuotteita ja palveluja, tarvitaan tuotteistusta myös sopimusten osalta. Kun yhteistyö ja siinä tuotettavat palvelut tai ratkaisut ovat yksilöllisiä, niitä kuvaava aineisto on yleensä tehtävä pitkälti räätälöiden. Esimerkiksi suurten konsernien moniin maihin vaikutuksensa ulottavia kumppanuussopimuksia tehtäessä niiden hallinta ja sisällöstä tie- dottaminen on erityisen haasteellista.
2 Ibid. s. 24
3 Cummins, Sopiminen strategisena osaamisena. Julkaisussa Yritystalous 2/2005. s. 20
4 kts. Haapio-Haavisto, Sopimusosaaminen: tulevaisuuden kilpailutekijä ja strateginen voimavara. Julkaisussa Yritystalous 2/2005. s. 9–10. He toteavat, että yrityksen sopimusosaamisessa on kyse siitä, miten kyetään orkestroimaan yhteen yrityksen eri toimijoilla, tiimeillä ja osastoilla oleva osaaminen. Esimerkiksi sopimussuunnittelussa ja sopimusten hallinnassa monien eri henkilöiden tiedot ja taidot on osattava yhdistää palvelemaan hankkeiden suunnittelua ja hallittua toteutusta.
5 Tällä tarkoitetaan lähtökohtaisesti myöhemmin tässä artikkelissa tarkasteltavaa Xxxxx Xxxxxxxxxx kehittämää sopimuksel- lisen riskienhallinnan mallia tai sen pohjalta kehitettävää mallia.
6 Lähtökohtana usein pitkäkestoisissa liikesuhteissa molemmilla sopimusosapuolilla on todennäköisyys siitä, että sopimusta voidaan täydentää tavalla tai toisella sopimuskauden aikana.
7 Vrt. esimerkiksi Haapio, Tarjous- ja sopimussuunnittelu teollisuuden toimitusprojektien tukena. Teoksessa Yritysten sopimus- ja vastuuketjut – Sopimusten hallinta käytännössä. 2005. s. 330–333
-osioon sekä jälkikäteiseen juridiseen näkökul- maan pohjautuvaan sopimusten hallinta -osioon. On tärkeä ottaa huomioon, että molemmat osiot vaativat yhtälailla panostusta yritykseltä.8 Sopi- musneuvotteluihin ja sopimusehtojen laadintaan hyvin panostava yritys voi säästää sopimusai- kaisessa vaiheissa erimielisyyksistä aiheutuvissa kuluissa verrattuna huonommin neuvotteluihin ja sopimuksen laadintaan panostavaan yritykseen. Toisaalta sopimusaikaiset erimielisyydet ja rii- datkin ovat realismia. Näin ollen on yrityskohtai- sesti järkevää panostaa sopimusten hallintaan esi- merkiksi joustavien riidanratkaisumekanismien luomisen osalta.
Etenkin pitkäkestoisissa sopimussuhteissa korostuvat matkan varrella tapahtuviin muutok- siin liittyvät mekanismit sekä toteutuksen aikana syntyvät häiriötilanteet ja reklamaatiot. Niiden hallitsemiseksi on suunniteltava ja sovittava sel- keät ja käytännössä toimivat pelisäännöt. Liike- toimintatasolla sopimussuunnittelu liittyy toimin- tatapoihin ja sopimusprosesseihin: tavoitteena on edistää sopimusten tuottamista suunnitelmallises- ti, tehokkaasti ja kokonaistaloudellisesti mahdol- lisimman edullisesti.9
Suunnittelunäkökulmaan kytkeytyen, on esi- tetty ajattelumalli, jolla pyritään ja keskitytään hankkeiden toteutukseen tähtäävään toiminta- tapaan, eikä niinkään sopimuksen tekemiseen tähtäävään toimintatapaan. Tämän ajatteluta- van mukaan tulee aloittaa ensin lopputuloksesta. Aluksi hanke on nähtävä mielessä vuoden kulut- tua: Mikä meni vikaan? Mistä tiedätte onnistuuko se? Ketkä olisi pitänyt ottaa mukaan jo aiemmin? Toiseksi tulee auttaa myös toista osapuolta val- mistautumaan. Tässä suhteessa neuvottelukump-
panin yllättäminen ei ole järkevää. Jos annetaan lupauksia, joita ei kyetä täyttämään, kumpikin häviää. Kolmanneksi tulee intressien yhteenso- vitus nähdä yhteisenä vastuuna. Toisin sanoen, elleivät neuvottelukumppanin intressit ole yhden- suuntaisia, voi ongelmia ilmetä. Neljänneksi tulee viestittää samalla tavalla. Jotta kaikilla olisi samat tiedot, hanke tulee käydä läpi kummankin osapuolen toteuttajatiimien kanssa yhdessä. Vii- dentenä ja viimeisenä ohjenuorana tulee neuvot- telua johtaa liiketoimintaprosessien tapaan. Kat- selmukset tulee neuvottelujen jälkeen yhdistää kurinanalaiseen valmistautumisprosessiin.10
Esiteltyä sopimushallinnan toimintamallia voi- daan soveltaa yrityskohtaisesti pitkäkestoisten liikesopimusten osalta. Sopimushallinnalla hal- litaan ja ylläpidetään sopimussuhdetta elinvoi- maisena. Malli sisältää joustavat erimielisyyksien ja riitojen ratkaisemiskeinot, millä korostetaan sitä, että vaikka riitoja ilmenee ja niitä joudutaan selvittämään ja ratkomaan, kulloisenkin liikesuh- teen päämäärät ja tavoitteet kulkevat kuitenkin ylimpinä sopimus- ja yhteistyösuhdetta eteenpäin kantavina voimina.
3 Sopimushallinta sopimusvalmistelussa
3.1 Ennakoiva oikeus
Oikeudellisia kiistoja ja ongelmia sekä niiden ratkaisemistapoja koskevissa käsityksissä koros- tetaan perinteisesti tuomioistuinten ja muiden jäl- kikäteisesti näitä kiistoja ja ongelmia arvioivien instituutioiden asemaa ja valtaa. Tämän edellä mainitun niin sanotun jälkikäteisajattelun koros-
8 kts. myös Pohjonen, Pari- ja liikesuhteet. Lakimies 6/2000. s. 255 Hän toteaa, että yrityskohtaisesti tulee löytyä kulloin- kin joku, joka ottaa vastuun sopimusten hallinnasta ja tästä kehitystehtävästä. Tätä työtä ei voi tehdä ilman, että selvitetään kaikkien toimijoiden rooli kokonaisuudessa, kuten mitä he tekevät, mitä heidän halutaan tekevän, minkälaista tietoa, osaamista ja ohjeistusta tarvitaan. Edellytyksenä sille, että uudistukset alkavat käytännössä toteutua, on, että henkilöt, joiden työhön ne vaikuttavat, ymmärtävät, miksi muutokset ovat tarpeen ja haluavat uudistaa toimintaansa.
9 Haapio, Sopimusten hallinta – Contract Management. Julkaisussa Yritystalous 2/2005. s. 25–26
10 Ertel, Sopimus: lähtölaukaus yhteistyölle. Julkaisussa Yritystalous 2/2005. s. 40
tuminen on yleistä muun muassa oikeudellisten tulkintakysymysten kohdalla edelleen. Onhan esi- merkiksi Suomen Korkeimman oikeuden ennak- kopäätöksillä kiistaton ja vahva oikeusajattelua ohjaava merkitys kautta linjan eri yhteiskunnan osa-alueilla. Viime vuosien aikana on kuitenkin Suomessakin kehittynyt ja merkitystään lisännyt ennakoiva oikeusajattelu.11 12
Muun muassa liikejuridiikan ja erityisesti sopi- musoikeuden alalla tämän ajattelun yleistyminen on ollut merkittävää viime aikoina. Ennakoivan oikeusajattelun ideaan liittyy enemmän oikeus- suhteiden suunnittelua tulevien tilanteiden enna- koimista ja ongelmien ennaltaehkäisyä ajatellen, kuin pelkästään konfliktinratkaisua varten. Kon- fliktinratkaisuun sääntöjen soveltamisen kautta tähtäävä perinteinen malli on nähty hyvin staat- tisena, jolloin on syntynyt tarve kehittää keinoja, joilla voitaisiin keskittyä joustavampiin välinei- siin.13
Sopimusehtojen ja todellisuuden välinen työn- jako näyttää selkeältä. Sopimusehdot tuottavat välineitä, jotta tavoitteellinen toiminta todellisuu- dessa on mahdollista ja ehdot antavat oikeudel- lisesti suojatun perustan todellisuutta koskeville odotuksille.14 Sopimuksen luoma ennakoitavuus, joka korvaa osapuolten puuttuvaa mutta yhteis- toiminnassa välttämätöntä luottamusta, näyttää olevan jonkinlainen silta olemisen ja pitämisen välillä; ennakoitavuus on yhteisöllinen hyvä.15
Käytännön toimintaan liittyen, esimerkiksi sopimustodellisuus ei usein vastaa sopimusoikeu- den normeja tai juristien oletussääntöjä. Käy- tännön kaupankävijöiden, muiden toimijoiden tiedot, taidot ja tottumukset ohjaavat organisaa- tioiden valintoja ja käyttäytymistä. Xxxxxxxxxxxx ja tiedostetun tiedon ohella ihmisillä on paljon kokemusperäistä ja tiedostamatonta tietoa sii- tä, miten tietyissä tilanteissa kannattaa toimia ja miten asiat kannattaa ratkaista. Tätä hiljais- ta tai piilevää tietoa kutsutaan englanniksi tacit knowledge.16
Toisaalta organisaation toimintaan voi liittyä myös tiedostamatonta tietämättömyyttä. Vallit- sevat uskomukset ja käsitykset tai ratkaisujen pohjana olevat tiedot voivat olla vääriä. Tätä tie- tämättömyyttä tai piilevää epätietoa kutsutaan puolestaan englanniksi tacit ignorance. Tässä suhteessa piilevä tieto ja piilevä epätieto yhdes- sä vaikuttavat siihen, miten hyvin yritys tunnis- taa ja torjuu sitä uhkaavat ongelmat. Esimerkiksi tilanteissa, joissa asiakirja-aukkoja ja niiden syitä ei tunnisteta, riskinä on, että yritys voi ajautua samoihin ongelmiin kerta kerralta uudelleen.17 Tämä kertoo ennakoivan oikeusajattelun osalta muun muassa siitä, että siihen kytkeytyy usein eri tieteenaloja (esimerkiksi psykologia) sekä näke- myksiä ja että tässä mielessä siihen kohdistetta- vat eri tilanteita koskevat tarkastelut voivat olla hyvinkin laaja-alaisia.
11 Pohjonen, s. ix johdanto-osassa; ennakoiva oikeusajattelu -käsitteen perusteleminen.
12 Ennakoiva oikeusajattelu tai toiselta nimeltään preventiivinen juridiikka on kehitetty 1940-luvulla Yhdysvalloissa ja sen kehittäjänä pidetään Xxxxx X. Brownia. Käytännön juridiseen toimintaan liittyen Gruner on esittänyt kuuluvan kaksi merkit- tävää eroa verrattaessa ennakoivan oikeusajattelun ja perinteisen jälkikäteisen tavan menetelmiä. Ensimmäinen ero on, että ennakoiva oikeusajattelu toimii tulevaisuuteen katsoen, perustuen erilaisiin malleihin tosiseikoista, jotka mahdollisesti voivat nousta esiin myöhemmin (hot facts). Niin sanottu perinteinen tyyli toimii taas jälkikäteisesti, ajallisesti taaksepäin katsoen, tunnettujen tosiseikkojen kanssa, jotka koskevat jo toteutuneita tapahtumia (cold facts). Toinen ero on, että perinteisessä oikeu- dellisessa käytännön työssä viime kädessä päätöksentekijänä on usein kolmas osapuoli kuten tuomari tai välimies, kun taas ennakoivan oikeus-ajattelun mukaan vastaava päättäjä on asiakas tai päämies, joka toimii lakimiehen neuvojen pohjalta.
13 Holming, Ennakoiva näkökulma sopimusoikeudessa. Julkaisussa Vientijuridiikkaa 7/2002. s. 4
14ks. Häyhä, Jälleenvakuutus sopimuksena. 2000. s. 258
15 Pöyhönen, Kirja-arvostelu. Lakimies 4/1996. s. 695 lausunto Xxxx Xxxxxx väitöskirjasta.
16 Haapio, Preventiivinen juridiikka ja ennakoiva sopiminen: Ovatko oikeudelliset ongelmat ehkäistävissä? Julkaisussa Oikeus 1/2002. s. 35
17 Ibid. s. 35–36
Liike-elämää ajatellen, ennakoiva oikeusajat- telu kutsuu ja kokoaa myös eri ammattikuntia uudella tavalla yhteistyöhön. Muun muassa kiin- teistö- ja rakennusalan pitkäkestoisia liikesopi- muksia koskevat monimutkaiset tekniset, kaupal- liset ja juridiset kysymykset merkitsevät ennakoi- van oikeusajattelun mukaan, että kaikkien näiden eri alojen edustajien tulee toimia yrityksissään sopimusten valmistelujen osalta ennakkoluulot- tomasti mahdollisimman tiiviissä yhteistyössä, jotta tulevaisuuden potentiaaliset sopimukselli- set ongelmat vältetään ja tavoitteet saavutetaan.18 Tämän ajatuksen toteuttamiseksi on tärkeää, että yrityskohtaisesti kehitetään toimintatapoja ja luo- daan mekanismeja sopimuksiin erilaisten riskien ennakoimiseksi ja hallitsemiseksi.
Sopimusvapauden periaate mahdollistaa sopi- musehtojen avulla varautua myös ennakoimat- tomiin tilanteisiin. Siltä osin kuin tulevaisuus näyttäytyy sopimuksentekohetkellä niin enna- koimattomalta, ettei epävarmuutta kyetä muo- toilemaan sopimusehdoksi, osapuolet saattavat sopia menettelystä, jonka mukaisesti sopimuksen sisältö suhteutetaan muuttuneisiin olosuhteisiin.19 Samankaltaisissa tilanteissa solmittujen sopi- musten toistuminen lisää osapuolten ennakoita- vuuden odotusta. Samaa toimintaa sääntelevän sopimuskäytännön merkitys on korostuneempaa kuin muun sopimuskäytännön. Mitä lähemmin on kysymys samansisältöistä toimintaa koskevasta sopimuskäytännöstä, sitä suoremman välineen se tuottaa sopimuksen täydentymiselle.20
Sopimushallinnan näkökulmasta yritysten ennakoivan oikeusajattelun mukainen toiminta sopimusvalmistelussa on perusteltua. Yritykset
säästävät pitkäkestoisen sopimuskauden ylimää- räisissä kustannuksissa silloin, kun ne panostavat hyvin sopimusvalmisteluihin. Toki on todettava, että absoluuttista totuutta tästä ei ole olemassa. Kuitenkin on niin, että kun eri ammattiryhmien saumaton yhteistyö toimii, voidaan saavuttaa tilanne, jossa yrityksen kannalta oleellisimmat ja tärkeimmät kysymykset tulevat sopimusvalmis- telussa huolellisesti käsitellyksi ja ratkaistuksi. Tällöin ei sopimuskaudella ilmene ongelmallisia tilanteita esimerkiksi sopimusaukkojen osalta niin paljon kuin tilanteissa, joissa kyseinen yhteistyö ei toimi yhtä hyvin.
Kyse on tässä kohdin myös tasapainoilusta sopimuksentekokustannusten kanssa. Ei ole jär- kevää käyttää suunnattomasti resursseja ja aikaa ja tätä kautta pyrkiä saavuttamaan ”täydellistä” sopimusta. Tätä on esimerkiksi yksilöllisen pit- käkestoisen liikesopimuksen kohdalla lähes mah- dotonta saavuttaa. Yrityksen kuitenkin kannattaa sopimushallinnan kannalta panostaa sopimusval- misteluprosesseihin. Tämä voi käytännössä tar- koittaa esimerkiksi yrityksen henkilöstön sopi- muskoulutusta ja tätä kautta sopimusosaamisen kehittämistä sekä eri ammattiryhmien (muun muassa tekninen, kaupallinen ja juridinen asian- tuntijuus) yhteistyön tiivistämistä käytännön tasoilla ja toimilla.
3.2 Tarjouskilpailuista
Kiinteistöpalveluiden hankinta toimii tässä yhteydessä esimerkkinä, kun tarkastellaan tar- jouskilpailuihin liittyviä piirteitä.21 Kyseisten palveluiden hankinta on kuvattu kolmiosaisena
18 kts. Rudanko, Ennakoiva näkökulma kauppaoikeudessa. Teoksessa Ennakoiva sopiminen, liiketoimien suunnittelu, toteuttaminen ja riskien hallinta. 2002. s. 193 ja 194 Tähän osittain liittyen Rudanko toteaa, että ennakoivaan oikeusajatteluun (ts. preventive tai proactive law) kuuluu olennaisesti aktiivisen kuuntelun taito. Tämä liittyy taas siihen, että ihmiset ovat eri- laisia ja kommunikoivat eri tavoin (verbaalisti ja ei-verbaalisti). Aktiivisessa kuuntelussa emme oleta ymmärtävämme toista. Luulemisen ja omien tulkintojen tekemisen sijaan, pyrimmekin tekemään selventäviä ja tarkentavia kysymyksiä.
19 ks. Häyhä, Sopimus laki ja vakuutustoiminta. 1996. s. 235; ks. Grönfors, Avtal och omförhandling. 1995, s. 69–91
20 Annola, Sopimuksen dynaamisuus. 2003. s. 113
21 Balk – Puhto, Tarjoustoiminta kiinteistönhoidossa. 2007. s. 32–34
prosessina. Prosessin ensimmäinen osa käsitte- lee kiinteistöpalvelujen tarpeiden selvittämistä, toinen osa palvelujen sisällön määrittelemistä ja kuvaamista sekä kolmas osa kiinteistöpalvelu- jen hankintaa tarjouskilpailulla. Ensimmäisenä olevan tarveselvitysvaiheen tavoitteena on kar- toittaa ja selvittää kiinteistönhoidon suunnitte- lun vaatimat lähtötiedot. Suunnitteluvaiheessa päätetään kiinteistönhoidon organisointitavasta, valmistellaan tarjouspyyntöasiakirjat, kuvataan palvelujen vastuurajat ja luodaan edellytykset tehokkaalle laadunhallinnalle sopimuskauden aikana. Tarjouspyyntövaiheessa tavoitteena on löytää palveluntuottaja, joka kykenee tuottamaan vaaditut kiinteistöpalvelut tilaajaa tyydyttävällä tavalla.22
Tilaaja voi järjestää avoimen tarjouskilpailun, rajoitetun tarjouskilpailun tai käyttää neuvottelu- menettelyä palveluntuottajan valinnassa. Avoi- messa hankintamenettelyssä tarjoajien määrää ei ole ennalta rajoitettu, jolloin kaikki halukkaat tar- joavat voivat osallistua tarjouskilpailuun. Rajoi- tetussa menettelyssä tilaaja etukäteen valitsee tarjoajat, jotka täyttävät esimerkiksi palvelun- tuottajan tekniselle osaamiselle ja taloudelliselle asemalle asetetut ehdot.23 Neuvottelumenettelyä sovellettaessa tilaaja ottaa yhteyden valitsemiinsa palveluntuottajiin ja aloittaa sopimusneuvottelut näiden kanssa ilman varsinaista tarjouskilpailu- tusta.24 On huomioitava että julkisissa hankin- noissa sekä hankintamenettelyn valinnan että hankinnan muidenkin vaiheiden osalta, hankin- talaki yksiselitteisesti määrittää etenemistavat.
Onnistunut kiinteistöpalveluiden hankinta edellyttää tilaajalta vahvaa asiantuntemusta ja hyvää tarjouspyyntöä.25 Tarjouspyynnön tiedon
laatu on erittäin tärkeää ja sillä voidaan vähentää tarjouksissa olevaa vaihtelua. Tarjouspyynnös- tä tulee käydä ilmi kaikki keskeinen työn suo- rittamista ja tarjouksen jättämistä koskeva tie- to. Yksityiskohtaisesti laadittu tarjouspyyntö on perusedellytys vertailukelpoisten tarjousten saa- miselle.26 Tweedleyn27 mukaan asiaa mutkistaa niin sanottu tarjousdilemma. Tarjousprosessi voi nimittäin lähteä liikkeelle kahdella eri tavalla:
1 Tilaaja ymmärtää, mitä haluaa ostaa ja tuottaa sen pohjalta palveluntuottajille tarkan kuvauk- sen hankinnan sisällöstä.
2. Xxxxxxx esittää kohtaamansa ongelmat, ja pyytää palveluntuottajia kehittämään hänen tarpeitaan vastaavan ratkaisun.
Ensimmäinen lähestymistapa edellyttää tilaa- jalta korkeaa ammattitaitoa ja ymmärtämystä kohteensa tarpeista. Tilaajalle myös koituu kus- tannuksia ja vaivaa tarkat kuvaukset sisältävien tarjouspyyntödokumenttien laatimisesta. Menet- telytavan vahvuus on se, että tilaaja saa vertailu- kelpoisia tarjouksia. Samalla kuitenkin rajoite- taan palveluntuottajien mahdollisuuksia kehittää kohteeseen uudenlaisia palveluratkaisuja.28 Kiin- teistönhoidon palveluntuottajat ovat kritisoineet muun muassa valmiita työaikamitoituksia, jot- ka eivät salli uusien lähestymistapojen tuomista palveluntuotantoon. Niiden käyttäminen johtaa käytännössä siitä kilpailemiseen, kuka vuokraa työvoimaa halvimmalla.29
Toisessa lähestymistavassa tilaaja kuvaa pel- kästään ongelmansa ja pyytää palveluntuottajilta ratkaisua. Tässä tilaaja säästää aikaa tarjouksen valmistelussa, mutta saa ratkaisuja, jotka vaihte- levat hinnaltaan ja sisällöltään niin, että tarjousten
22 Puhto – Tiainen, Kiinteistönhoidon hankintaprosessin kehittäminen. 2001. s. 45–46
23 Lith, Kiinteistöpalvelut Suomessa – Yritystoiminta, markkinat ja keskeiset kehityslinjat. 2006. s. 92–93
24 Liuksiala, Rakennussopimukset – käytännön käsikirja. 2004. s. 59
25 Lith, Yksityiset kiinteistöpalvelut ja toimitilapalvelujen järjestäminen kunnissa. 2003. s. 45
26 Siikala, Kiinteistönpidosta kiinteistöliiketoimintaan. 2000. s. 303
27 Xxxxxxxx, Winning the Bid – A Manager`s Guide To Competitive Bidding. 1995. s. 95
28 Ibid.
29 Xxxxxxxxxxxxx, Kiinteistö- ja toimitilapalveluiden hankintaprosessi palveluntuottajan näkökulmasta. 2006. s. 17
vertailemisesta ja päätöksenteosta saattaa tulla vai- keaa.30 Keskeistä dilemman ratkaisussa on se, että osapuolet tiedostavat dilemman. Tämän jälkeen tilaajalle tärkeäksi kysymykseksi nousee: Riittää- kö oma asiantuntemus ja resurssit kuvaamaan sitä, mitä halutaan ostaa tyydyttävällä tasolla? Lähtö- kohtien ollessa selvät, dilemman yli voi yrittää päästä esimerkiksi neuvottelemalla toteutuksesta usean kumppanin kanssa tarjousten saavuttua.31
Tarjouskilpailua osana sopimushallintaa voi- daan tarkastella tarjouspyynnön laativan tilaajan sekä tarjouksen jättävän yrityksen näkökulmasta. Hyvä tarjouspyyntö sisältää hankinnan kohdetta koskevat kaikki oleelliset tiedot mahdollisimman yksityiskohtaisesti kuvattuna. Näin tilaaja voi saada vertailukelpoisia tarjouksia. Tähän tilaa- jaosapuolen tulee panostaa resursseja ja myös aikaa. Tätä kautta voidaan luoda pohja hyvälle sopimukselle ja pitkäkestoiselle sopimussuhteel- le. Näin ollen tarjouspyynnön laatimisella on sel- keät yhteytensä myös sopimushallintaan.
Tarjousten tulee olla tarjouspyynnön mukaisia. Julkisissa hankinnoissa tämä on ehdoton edel- lytys. Tarjouspyynnön vastainen tarjous on jul- kisissa hankinnoissa oikeuskäytännön mukaan hylättävä. Näistä syistä myös yksityisissä tarjous- kilpailuissa yritysten tulee panostaa tarjoustensa määrittelyyn ja laatimiseen. Tarjouksella yritys esimerkiksi sitoutuu hintatasoon, jonka pohjalta mahdollinen sopimus tehdään. Tästä syystä tar- jouksella on oleellinen sopimusoikeudellinenkin merkitys ajatellen koko tulevaa sopimussuhdetta ja sen toimivuutta. Tästä syystä se on osa myös sopimushallintaa.
Lisäksi voi todeta, että julkisissa hankinnoissa, hankintalainsäädännön ja oikeuskäytännön hallit- seminen on oleellisesti myös osa sopimushallin- taa. Tämä todentuu esimerkiksi tilaajien osalta tarjouspyynnöissä sekä yritysten tarjousten laa- dinnassa.
3.3 Sopimusneuvotteluista
Lähtökohtainen tilanne verrattaessa sopimus- neuvotteluja ja solmittuja sopimuksia sopimus- oikeuden kentässä on, että sopimusneuvottelut itsessään eivät sido osapuolia. On lähdetty sii- tä, että esimerkiksi toimivien markkinoiden ja kaupankäynnin vuoksi on tärkeää, että osapuolet voivat käydä vapaasti keskinäisiä sopimusneu- votteluja ilman että niihin liittyisi tai liitettäisi mitään velvoitetta päästä lopulta sopimukseen.32 Silti sopimusneuvotteluilla on sopimusoikeudel- lisesti paljon merkitystä muun muassa osapuolten mahdollisia vahingonkorvausvastuita ajatellen.
Sopimusneuvotteluihin ja sitä koskevaan edellä todettuun vastuuteemaan liittyy käsite sopimuk- sentekotuottamus, culpa in contrahendo. Tämä käsite on hyvin laajasti ja yleisesti tunnustettu mm. monissa eurooppalaisten valtioiden oikeus- järjestelmissä ja se on tunnettu myös Suomessa. Sopimuksentekotuottamuksella on tarkoitettu tavallisimmin sopimusneuvottelujen keskeytymi- seen tai sopimuksen pätemättömyyteen liittyvän vahingonkorvausvastuun perustetta.33 Käsitteen alkuperäisen sisällön luojan mukaan, osapuolten ryhtyessä valmistelemaan sopimusta, siirtyvät he sopimuksenulkoisille suhteille ominaiselta nega-
30 Tweedley, s. 95
31 Ibid. s. 96
32 Kts. Koivu – Leskinen, Sopimukset ja sitoumukset yrityksen strategian näkökulmasta. Teoksessa Yritysten sopimus- ja vastuuketjut – Sopimusten hallinta käytännössä. 2005. s. 314. He toteavat, että puolisitovia asiakirjoja voivat olla herras- miessopimukset (gentleman’s agreement), aiesopimukset (Letter of Intent) ja tukikirjeet (Letter of Comfort). Oikeudellisesti sitomattomia ne ovat lähinnä vain tilanteessa, jossa sitomattomuudesta on nimenomaisesti sovittu. Vaikka Letter of Intent ei sinänsä velvoita varsinaisen sopimuksen tekemiseen, voi se liittyessään myöhäiseen neuvotteluvaiheeseen ja ollessaan sisäl- löltään lähellä lopullista sopimusta, aiheuttaa vastuuvaikutuksia, jos lopullista sopimusta ei synnykään.
33 Hemmo, Sopimusoikeus I. 2003. s. 204
tiivisten velvoitteiden alueelta kohti sopimussuh- teille luonteenomaisia positiivisia huolellisuus- velvoitteita.34
Suomessa neuvotteluvastuita koskevat oikeus- kysymykset on jaettu erään esityksen mukaan kolmeen päätyyppiin. Ensimmäinen mahdolli- nen vastuuperuste on neuvottelujen pitkäaikainen jatkaminen. Tätä koskien neuvottelujen vapaan katkaisemisoikeuden voidaan katsoa joissain tilanteissa rajoittuvan siksi, koska neuvotteluissa on edetty pitkälle ja toinen osapuoli on samanai- kaisesti perustellusti luottanut sopimuksen syn- tymiseen.35
Edelleen toisessa päätyypissä neuvotteluvastuu voidaan perustaa hylättävään neuvottelumenette- lyyn. Tällä tarkoitetaan tilanteita joissa osapuoli on ryhtynyt valmistelutoimiin ilman tosiasiallis- ta tarkoitusta sopimuksen solmimisesta tai neu- vottelujen aikana on esitetty valheellisia tietoja esimerkiksi sopimuksen kohteesta. Kolmannen päätyypin muodostavat puolestaan tilanteet, jois- sa osapuolten välillä on sovittu jotakin erityistä koskien käynnissä olevien neuvottelujen sisältöä. Tällainen sopiminen voi liittyä esimerkiksi tar- jouskilpailuperiaatteiden tai muiden menettelyta- pojen noudattamiseen. Tässä mielessä kun sopi- minen koskee sopimuksentekovaiheessa nouda- tettavien velvoitteiden sisältöä tai kustannusten jakoa, on tällä toiminnalla olennaista merkitystä vastuuarvioinnissa.36
Edellä mainittujen neuvotteluvastuiden muo- dostumisessa on huomionarvoista todeta, että vas- tuisiin liittyvät näytölliset kysymykset nousevat samanaikaisesti myös esiin. Voi todeta yleisesti, että kun esiintyy tilanteita ja olosuhteita, joissa neuvotteluvastuita muodostuu tai on muodostu-
nut esimerkiksi jonkin moitittavan menettelyn johdosta, tätä tapahtumaa voi olla haastavaa kye- tä todistamaan toteen. Tässä mielessä sopimus- neuvotteluprosessin kaikkien vaiheiden kattava ja seikkaperäinen dokumentointi on ensiarvoisen tärkeää.
Tämä todistamista koskeva tietynlainen haas- tavuus ja esimerkiksi mahdolliset julkisuudes- ta aiheutuvat turhat ylimääräiset haitat voivat olla joissain esimerkiksi yrityksiä koskettavissa tapauksissa hidastavina tekijöinä, jos neuvotte- luvastuiden tiimoilta pohditaan laajojen julkisten riitaprosessien aloittamisia. Toisaalta esimerkik- si välimiesmenettely tai jokin muu vielä jousta- vampi erimielisyyksien ratkaisemistapa voi antaa vaihtoehtoisen ja paremman tien edetä tässä suh- teessa.
Suomessa ei ole olemassa varallisuusoikeudel- listen sopimusten neuvotteluja koskevaa lainsää- däntöä. Eräs lainsäädäntöhanke on ollut kerran käynnissä, mutta hanke lienee rauennut, koska vastaavaa hallituksen esitystä ei ole annettu edus- kunnalle.37 Sen sijaan eurooppalaisella tasolla on teemasta saatu kirjoitettua tiettyjä muotoiluja. Eräs tällainen ehtolauseke lähtee siitä, että osa- puoli on vapaa neuvottelemaan eikä ole vastuussa jos sopimuksen teossa epäonnistutaan. Edelleen joka tapauksessa osapuoli, joka on neuvotellut tai katkaissut neuvottelut vilpillisessä mielessä38, on vastuussa menetyksistä jotka ovat aiheutuneet toiselle osapuolelle. Edelleen on erityisesti vilpil- listä osapuolelle aloittaa tai jatkaa neuvotteluja ilman todellista aikomusta solmia sopimusta toi- sen osapuolen kanssa.39
Suomalaisessa oikeuskäytännössä on perintei- sesti sopimusneuvotteluista aiheutuvista vahin-
34 von Ihering, Xxxxx in contrahendo oder Schadensatz bei richtigen oder nicht zur Perfektion gelangten Verträgen. Jahr- bucher fur die Dogmatik des heutigen römischen und deutschen Privatsrecht 1866.1969. s. 8
35 Hemmo, Sopimusoikeus I. 2003. s. 208
36 Ibid. s. 208–209
37 Tällä viittaan Komiteamietintöön 1990:20, joka toteutuessaan olisi lisännyt lakiin varallisuusoikeudellisista oikeus-toi- mista pykälän koskien sopimuksentekotuottamusta eli culpa in contrahendoa
38 Tämä käsite vilpillinen mieli on lähteessä alkuperäisesti ilmaistu englanniksi: “contrary to good faith and fair dealing”.
Suomennokseni pohjautuu Suomessa mm. good faith -teeman eri yhteyksissä esitettyyn ilmaisuun.
39 The Principles of European Contract Law. 1998. Article 2.301- Negotiations Contrary to Good Faith
goista tuomittu korvauksia ns. negatiivisen sopi- musedun mukaisesti eli käytännössä vahingon- aiheuttajalle on määrätty korvattavaksi vahingon kärsineelle osapuolelle sopimuksen valmistelusta ja neuvotteluista aiheutuneet kustannukset. Tähän liittyvä merkittävä poikkeus sisältyy kuitenkin erääseen Korkeimman oikeuden ratkaisuun (1999:48).40
Ratkaisuun liittyvässä kommentoinnissa on todettu mielenkiintoiseksi se, että KKO on näissä perusteluissaan linjannut yleisiä neuvottelukäyt- täytymiselle asetettavia vaatimuksia aiemmasta linjastaan poiketen. Toiseksi KKO on myös otta- nut kantaa ratkaisussa julkisia hankintoja kos- kevaan vastuuseen antaen ymmärtää positiivisen sopimusedun korvaamisen tulevan kyseeseen sil- loin, kun paras tarjous perusteettomasti sivute- taan. Edelleen tapaus korostaa rakennusalan tar- jouskilpailuperiaatteiden arvoa normilähteenä. Samalla se varoittaa tarjouskilpailumenettelyihin liittyvien vastuuriskien suuruudesta.41 Eräs toinen tuore KKO:n ennakkopäätös tuo myös lisäulot- tuvuuksia sopimusneuvotteluvastuisiin liittyviin kysymyksiin. Tapauksessa KKO käytti ensim- mäistä kertaa kuluttajakaupan sopimusneuvotte- luja arvioidessaan lojaliteettivelvollisuutta yhtenä ratkaisuperusteena.42
Sopimusneuvotteluilla on edellä esitettyyn perustuen paljon painoarvoa mitä tulee esimer-
kiksi yritysten ja julkisyhteisöjen riski- ja vas- tuuarviointeihin koskien heidän välilläänkin suunnitteluissa olevia pitkäkestoisia sopimuksia ja sopimussuhteita. Edellä esitelty Korkeimman oikeuden ratkaisu (1999:48) kertoo siitä, että esimerkiksi kiinteistö- ja rakennusalan liike- sopimusten neuvotteluihin liittyy monenlaisia vahvoja oikeudellisia vastuuelementtejä, jotka toteutuessaan voivat merkitä vahingonaiheutta- jalle huomattaviakin taloudellisia seuraamuksia. Tässä suhteessa esimerkiksi julkisyhteisöihin tilaajina kohdistuvat vaatimukset lainmukaisista menettelytavoista korostuvat.
Sopimushallinnan käsitteen kannalta sopimus- neuvotteluihin liittyy useita tärkeitä ulottuvuuk- sia. Ensinnäkin yrityksen tulee kyetä panostamaan parhaimman sopimusosaamisensa neuvottelu- prosessiin. Esimerkiksi pitkäkestoisen liikesopi- muksen kohdalla tämä voi tarkoittaa kokenutta ja osaavaa tiimiä, jossa voi olla eri ammattiryhmien edustajia. Onnistuminen neuvotteluissa tarkoittaa usein hyvää sopimusta ja antaa hyvät edellytykset sopimuskauden sopimushallinnalle. Huonommin onnistuneet neuvottelut puolestaan voivat aiheut- taa uhkia sopimuskaudelle ja tätä kautta haasteita myös sopimushallinnalle.
Toiseksi sopimushallinnan näkökulmasta sopi- musneuvotteluihin liittyy hallinnollinen aspekti. Tämä merkitsee selkeää ja kattavaa dokumentaa-
40Tapauksessa asunto-osakeyhtiö oli urakkatarjouspyynnössään sitoutunut noudattamaan rakennusalan urakkakilpailun periaatteita (RT 16-10182). Se oli näitä periaatteita rikkoen urakkatarjousten avaamisen jälkeen ryhtynyt neuvottelemaan tarjouksen tekijöiden kanssa urakkahinnoista ja hyväksynyt sen jälkeen toisen kuin alun perin edullisimman tarjouksen teh- neen rakennusliikkeen uuden ja halvemman tarjouksen. Tästä syystä rakennuttaja velvoitettiin korvaamaan alun perin edul- lisimman tarjouksen tehneelle rakennusliikkeelle urakan menettämisestä aiheutunut vahinko. Vahinkoa arvioitaessa pidettiin lähtökohtana ns. positiivista sopimusetua.
41 Hemmo, KKO 1999:48, oikeustapausartikkeli teoksessa KKO:n ratkaisut kommentein. 1999. s. 376
42 KKO 2008:91 Tapauksessa A ja B teettivät asunnossaan tapetointityötä. Xxxx suoritti kunnossapito- ja korjauspalve- luita tarjonnut yhtiö. Sopimusta tehtäessä kysymys kotitalousvähennyksestä ei tullut esille eikä myöskään se, ettei yhtiötä ollut merkitty ennakkoperintärekisteriin, mikä oli vähennysoikeuden edellytys. Kysymyksenä oli yhtiön mahdollinen vastuu A:lle ja B:lle sen johdosta, että heidän kotitalousvähennysvaatimuksensa hylättiin verotuksessa. KKO totesi muun muassa, että ”silloin kun kuluttajansuojasäännöksistä ei muuta johdu, kuluttajan ja elinkeinon-harjoittajan väliseen sopimussuhtee- seen sovelletaan yleisiä sopimusoikeudellisia periaatteita. Käsillä olevassa tapauksessa merkitystä on etenkin sopimuksen tekemistä ja sopimuksentekorikkomusta koskevilla periaatteilla. Sopimuksesta neuvoteltaessa osapuolten velvollisuutena on, omaa etua valvoessaankin, ottaa huomioon myös vastapuolen edut. Sopimusneuvotteluihin ryhtyminen synnyttää keskinäi- sen lojaliteettivelvoitteen, jonka perusteella neuvottelijoiden tulee menetellä niin, ettei toinen osapuoli erehdy sopimuksen olennaisista edellytyksistä tai merkityksestä.” KKO tuomitsi yhtiön vahingonkorvauksiin, mutta kohtuullisti määrää, A:n ja B:n toiminnan johdosta.
tiota neuvotteluista. Kaikki oleelliset muistiot, pöytäkirjat yms. tulee laatia seikkaperäisesti ja huolellisesti. Tämä on ainoa tapa, jolla voidaan mahdollisesti myöhemmin sopimuskaudella ilme- neviin ongelmatilanteisiin etsiä käydyistä neuvot- teluista vastauksia. Nämä ongelmatilanteet voivat koskea esimerkiksi tulkinnallisia kysymyksiä.
3.4 Sopimuksellisesta riskienhallinnasta
Riskienhallinnassa on enemmän ja enemmän siirrytty ajatteluun ja sitä vastaavaan toimintaan, jota kuvaa ilmaisu kokonaisvaltaisuus. Tähän liittyen oleellista riskienhallinnan järjestämisessä onkin muun muassa kokonaisvastuun määrittämi- nen, riskienhallinnan organisointi ja työkalujen käyttöönotto, riskitason ja -rajojen määrittämi- nen, sisäisen tarkastuksen ja tilintarkastuksen val- vonta ja koordinointi sekä corporate governance eli yhtiöiden hallinnon ja johdon läpinäkyvyyden järjestäminen osakkeenomistajille. Parhaimmil- laan kokonaisvaltaisesti hoidettu riskienhallinta voi auttaa tavoitteiden saavuttamisessa, paran-
taa suunnitelmallisuutta, luoda tyytyväisyyttä intressiryhmiin, luoda suojaa vakuutuskelvot- tomille riskeille sekä tasoittaa tuloksia useille vuosille.43
Ennakoivaan oikeusajatteluun kytkeytyen, on viime vuosien aikana kehittynyt sopimusoikeu- dellisessa keskustelussa ja tutkimuksessa aja- tuksia ja esityksiä riskienhallinnan, sopimusten ja sopimustoiminnan uudenlaisesta yhdistämi- sestä. Myös Englannissa on tätä teemaa lähes- tytty sopimushallinnan käsitteellä (contractual governance). Tällä kyseisellä mallilla on pyritty kuitenkin tarkastelemaan teemaa enemmän siitä näkökulmasta, kuinka myönteisiin lopputuloksiin pääseminen sopimushallinnan keinoin on riippu- vainen esimerkiksi kulloisenkin valtion hallituk- sen politiikasta ja lainsäädännöstä. Yksityis- ja julkisoikeus on monelta osin läheisesti yhdistetty toisiinsa tässä katsannossa.44
Puolestaan Xxxxxx esittämän uuden varalli- suusoikeuden ja projektimallin mukaan taloudel- linen riski sisäistetään juridiikkaan ja riski jää elä- väksi osaksi varallisuuden ulottuvuutta. Tätä kos- kien juridisilla normeilla hallitaan (govern) riskiä, mutta ei siten, että nämä instituutiot itse olisivat riskeistä vapaita vaan siten, että niihin sisältyy sellaisia elementtejä, jotka juridisesti työstävät ja päivittävät riskejä koko projektin ajan.45
Keskitalon tutkimus on keskittynyt sopimuk- selliseen riskienhallintaan. Hän on kehittänyt teo- rian ja kaksi toimintamallia koskien tätä sopi- muksellista riskienhallintaa.46 Lähtökohtaisista
43 Fiilin, Kohti kokonaisvaltaista riskienhallintaa. Julkaisussa Fakta 10/2000. s. 79
44 Xxxxxxx-Xxxxx, Contractual governance: Institutional and Organizational Analysis. Julkaisussa Oxford Journal of Legal Studies. vol 20 3/2000. s. 349
45 Pöyhönen, Uusi varallisuusoikeus. 2003. s. 179
46 Keskitalo, Sopimuksellisen riskienhallinnan teoria ja sen toimintamallit. Teoksessa Ennakoiva sopiminen, liiketoimien suunnittelu, toteuttaminen ja riskienhallinta. 2002. s. 241–273. Keskitalon teoria sopimukselliselle riskienhallinnalle muodostuu seuraavista osista: 1. Sopimuksellisen riskienhallinnan tavoitteiden tunnistaminen, 2. Riskien tunnistaminen a) Liiketoimintaan ja transaktioon liittyvien riskien tunnistaminen, b) Transaktiota sääntelevien juridisten normien tunnistaminen, c) Juridisten normien luomien riskien tunnistaminen ja riskienjaon arviointi, 3. Riskien arviointi, 4. Riskien sopimuksellinen käsittely
a) Sopimuksellisten riskienhallintavälineiden tunnistaminen ja arvioiminen, b) Sopimuksellisten riskienhallintavälineiden toimintakyvyn ennustaminen ja kehittäminen, c) Sopimuksellinen riskienallokointi eli kohdentaminen, 5. Sopimuksellisen riskienhallinnan seuranta ja kehittäminen a) Juridisten normien ja niiden luomien riskienjaon muuttumisen seuranta, b) Sopi- mustoiminnan toimivuuden seuranta ja kehittäminen, 6. Liiketoiminnan ja riskienhallinnan strategioiden kehittäminen
tausta-ajatuksista liittyen sopimukselliseen ris- kienhallintaan voidaan todeta, että omaksuttaessa ennakoiva näkökulma yrityksen sopimustoimin- taan tällä voidaan merkittävästi parantaa yrityk- sen liiketoiminnan laatua ja kilpailukykyä. Tämän toteuttaminen käytännössä kuitenkin edellyttää toimintamallien luomista ennakoivalle sopimus- toiminnalle. Nämä kehitettävät toimintamallit myös edesauttavat ennakoivan sopimustoimin- nan tarjoamien mahdollisuuksien oivaltamista yrityksen liiketoiminnan johtamisen ja hallinnan näkökulmista.
Edelleen Keskitalon mukaan sopimuksellinen riskienhallinta muodostaa vain yhden osan yri- tysten juridista riskienhallintaa ja on siten osa yritysten kokonaisvaltaista yleistä riskienhallin- taa. Sopimuksellisen riskienhallinnan tavoitteet eivät rajoitu sopimustoiminnan juridisten riskien hallintaan, vaan myös muiden liiketoiminnan ris- kien hallintaan sopimussuunnittelun ja -hallin- noinnin keinoin. Tämä edellyttää muun muassa laaja-alaista, suunniteltua ja jatkuvaa kommu- nikaatiota yritysten sisällä sopimustoiminnasta vastaavien, liikejohdon ja yleisestä riskienhallin- nasta vastaavien välillä.
Sopimuksellisen riskienhallinnan omaksumi- nen täysimääräisesti yrityksen toimintaan edellyt- tää liikejohdon päätöstä ja samalla muun muassa taloudellista panostusta. Toiselta kuvaukseltaan sopimuksellinen riskienhallinta on järjestelmälli- nen menetelmä ennakoivan sopimustoiminnan eli sopimussuunnittelun ja -hallinnoinnin käyttämi- seksi yrityksen toimintaan kohdistuvien riskien kokonaisvaltaisessa hallitsemisessa.
Eräänä edellytyksenä sopimuksellisen ris- kienhallinnan teorian käytäntöön soveltamiselle on nähtävissä se, että yrityksen toimintaan tulee liittyä laajamittaista ja laaja-alaista sopimustoi- mintaa sisältäen pitkäkestoisia sopimuksia. Nämä esitetyt toimintamallit eivät voi silti olla kaikissa oloissa ainoita. Ajateltaessa esimerkiksi suoma- laista yrityskenttää, on nähtävissä, etteivät nämä toimintamallit välttämättä sovi sellaisinaan kai- kille yrityksille. Kaikessa laajuudessaan ne voivat hyvin sopia ja olla toivottavia esimerkiksi isoille
yrityksille. Sen sijaan pienten ja keskisuurten yri- tysten kohdalla Keskitalon esittämät toimintamal- lit voivat olla hyvinä pohjina sellaisille toiminta- malleille, jotka kukin yritys muokkaa ja luo omia tarpeitaan ja tavoitteitaan silmällä pitäen.
Sopimushallinnan näkökulmasta Keskitalon malli nostaa riskit ja etenkin sopimusriskit sekä niiden hallinnan tarkastelun kohteeksi. Tämä tuo sopimushallintaan uuden ja oleellisen ulottuvuu- den. Sopimusriskit ovat usein taloudellisesti mer- kittäviä, etenkin pitkäkestoissa sopimussuhteis- sa. Tästä syystä on järkevää ja perusteltua, että yritykset panostavat niiden käsittelyyn sopimus- valmistelussa. Tämä on sopimushallintaa oleel- lisemmillaan. Kun sopimusriskejä tarkastellaan ennakollisesti, ne voidaan valjastaa aidosti pää- töksentekoa eli käytännössä sopimusteknistä määrittelyä varten.
Tämä sopimusriskien sopimustekninen mää- rittely tarkoittaa käytännössä riskienhallintavä- lineiden valitsemista ja määrittelyä. Tähän juuri Keskitalon sopimuksellisen riskienhallinnan teo- ria pyrkii vastaamaan. Tässä suhteessa sopimuk- sellisen riskienhallinnan käytännön välineinä toi- mivat tapauskohtaisesti muun muassa vakuutuk- set, vakuudet, takuut ja räätälöidyt sopimusehdot ja –mekanismit. Nämä lähestymistavat voidaan luontevasti katsoa olevan myös osa sopimushal- lintaa.
4 Sopimushallinta sopimuskaudella
4.1 Olosuhteiden muutokset
Erilaisten olosuhteiden muutosten sopimusoi- keudelliset merkitykset vahvistuvat kun on kyse pitkäkestoisista liikesopimuksista ja sopimus- suhteista. Yleisesti katsoen omalla tavallaan olo- suhteiden muutoksiin liittyy aina ennakoitavuus. Tässä mielessä olosuhteiden muutosten teema koskee myös sekä yleistä että sopimuksellista ris- kienhallintaa. Edelleen yleisesti katsoen olosuh- teiden muutokset aiheuttavat ongelmia sopimus- suhteissa. Tähän liittyen on esitetty, että ongel-
mien ennalta-arvattavuus vähenee sitä mukaa mitä pidempi ajanjakso kulloinkin on kyseessä sopimuksen osalta. Teknisesti vaikeimmin rat- kaistavia ovat ennalta-arvaamattomat, olennai- set, pysyvät tai pitkävaikutteiset olosuhteiden muutokset, jotka vaikuttavat merkittävästi joko alkuperäiseen kustannusrakenteeseen tai tulon- muodostukseen.47
Olosuhteiden muutoksen ollessa riittävän vai- kutuksellinen ja muiden edellytysten täyttyes- sä sen huomioon ottamisen osalta (esimerkiksi ennakoimattomuus, tuottamuksettomuus ja voit- tamattomuus), ovat useat oikeusvaikutukset mah- dollisia. Muun muassa sopimusehtoja kirjoitta- malla voidaan luonnollisesti pyrkiä varautumaan olosuhteiden muutoksiin, jolloin tällainen muutos esimerkiksi muuttaa sopimusta sovitulla tavalla.48 Sopimusehtojen puuttuessa teeman tarkastelu muuttuu. On esitetty, että esimerkiksi tilanteessa jossa olosuhteiden muutos koskee vain sopimuk- sen kohtaa niin, että tiettyjä velallisen velvoittei- ta ei voida panna täytäntöön, arvioidaan jäljelle jäävien sopimusvelvoitteiden asemaa. Näin ollen, jos sopimuksen muun osan toteuttaminen on suo- ritusten laadun ja osapuolten intressien kannalta järkevää, sopimuksen katsotaan tältä osin pysy- vän voimassa. Tässä mielessä kyse onkin enem- män sopimuksen osittaisesta raukeamisesta.49
Lisäksi on esitetty, että ulkoiset, sopimusosa- puolen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevat seikat kuten esimerkiksi viranomaiskäy- täntö ja lainsäädäntö ovat sellaisia, joihin jou- dutaan toimintaa sopeuttamaan. Tässä suhteessa erityisesti vakiintuneiden käytäntöjen muutokset saattavat vaikuttaa sopimuksen toteuttamisedel- lytyksiin tavalla, jota ei ole voitu ennakoida.50 Tämä on pitkäkestoisten sopimussuhteiden koh- dalla oleellista, koska vuosia kestävän sopimus-
suhteen aikana on hyvin mahdollista, että sopi- musta koskevia viranomaismääräyksiä tai lakeja astuu voimaan.
Kiinteistöpalveluiden sopimuksista on löydet- tävissä esimerkki sopimusteknisestä ratkaisusta, jolla on pyritty vastaamaan olosuhteiden muutos- ten edellyttämiin tilanteisiin. Sen mukaan, mikäli viranomaisten toimenpiteiden (esim. laki, asetus, valtioneuvoston päätös, viranomaisen määräys tms.) johdosta tapahtuu tai tulee tapahtumaan sellainen muutos, joka sopimusosapuolten käsi- tyksen mukaan edellyttää merkittävää muutosta palveluihin, kumppanuusorganisaation johtoryh- mä käsittelee asian.51
Edelleen samaisen sopimusehdon mukaan, sopimusosapuolten on kohtuullisessa ajassa ilmoituksen antamisen jälkeen, keskusteltava ja sovittava edellä mainituista asioista ja tavoista, joilla muutokset toteutetaan. Palveluihin suoraan kohdistuvat verolainsäädännön muutokset otetaan huomioon kuitenkin mainitusta rajoituksesta riip- pumatta. Lainmuutoksen johdosta sopimuksessa määriteltyä tilaajan maksuvelvollisuuden määrää muutetaan siten, että palveluntuottaja ei tule lain- muutoksen johdosta parempaan eikä huonompaan asemaan kuin ennen muutosta.52
Tämä esimerkki osoittaa, että kyseisellä sopi- musteknisellä muotoilulla voidaan sopimuksiin rakentaa mekanismi, johon pohjautuen sopimus- velvoitteita voidaan muuttaa esimerkiksi uuteen lakiin perustuen, kuitenkin sopimusosapuolten asema kohtuudella huomioon ottaen. Tämän tyyppinen sopimusehto on sen luonteinen, että se voi soveltua muidenkin toimialojen kuin kiin- teistö- ja rakennusalan tai sopimustyyppien sopi- muksiin. Näiden liikesopimusten tulee olla vain pitkäkestoisia.
47 Kurkela, Kumppanuussopimukset elinkaarimallissa, rakentaminen, rahoittaminen ja palvelutuotanto. 2003. s. 41
48 Hemmo, Sopimusoikeus II. 2003. s. 26–27
49 Ibid. s. 27.
50 Ibid. s. 30.
51 Tieva – Junnonen, Kiinteistöpalveluiden kumppanuussopimukset. 2007. s. 79.
52 Ibid.
Edellä mainittujen järjestelyjen yhteyteen on myös laadittu ehto, joka koskee liikavaikeutta, olosuhteiden muutoksia yleisemmin sekä näihin kytkeytyviä uudelleenneuvotteluja. Sen mukaan ensinnäkin, mikäli kumppanuusorganisaation tuottamien palveluiden laajuudessa tapahtuu merkittäviä muutoksia, sitoutuvat sopimusosa- puolet neuvottelemaan muutokset tähän sopimuk- seen.53
Edelleen saman sopimusehdon mukaan, jos sopimuksen voimassaoloaikana tapahtuu 1) olen- nainen, 2) ennalta arvaamaton, 3) vaikutuksiltaan pitkäaikainen ja 4) sopimusosapuolten vaikutus- vallan ulkopuolella oleva muutos, jota tai jonka vaikutuksia sopimusosapuolet eivät myöskään kohtuullisin ponnisteluin saata estää tai mer- kittävästi vähentää ja 5) josta aiheutuvaa riskiä kumpikaan sopimusosapuoli ei nimenomaisesti ole ottanut vastuulleen tai asianomainen riski ei ole luonteeltaan asianomaisen sopimusosapuo- len kannettavaksi kuuluva ilman nimenomaista ehtoakin, sopimusosapuolet sitoutuvat tällöin rakentavassa hengessä neuvottelemaan toisen osapuolen vaatimuksesta keinoista ja sopimuksen muutoksista, joilla aiemmin vallinnut ja alkupe- räinen sopimustasapaino voidaan palauttaa.54
Kyseinen sopimusehto käy esimerkkinä sopi- muksellisesta riskienhallinnasta. Tällaisten sopi- musteknisten ratkaisujen merkitys ja esiintyminen myös kotimaisissa liikesopimuksissa on kasvanut viimeisten vuosikymmenten aikana. Näillä meka- nismeilla pyritään vastaamaan sopimuskaudella mahdollisesti ilmenevien olosuhteiden muutos- ten ja erityisesti sopimusosapuolten suoritusky- kyä heikentävien muutosten aiheuttamiin haas-
teisiin. Kuten on huomattavissa, kyseessä oleva sopimusehto sisältää viisi edellytystä, joiden on täytyttävä, jotta uudelleenneuvottelut voidaan käynnistää. Riskinä voi olla, että nämä edelly- tykset voivat aiheuttaa tulkinnallisia ongelmia. Toisaalta ehdon kattama olosuhteiden muutosten soveltamisalue on laaja, mikä on hyvä asia erityi- sesti pitkäkestoisissa sopimussuhteissa.
Olosuhteiden muutosten kirjo esimerkiksi kiin- teistö- ja rakennusalan liikesuhteissa on varsin laaja. Sopimussuhteissa voi esiintyä usein usean tyyppisiä olosuhteiden muutoksia. Sopimustek- niikalla tulee varautua näihin mahdollisimman kattavasti. Lisä- ja muutostyöt rakennusurakois- sa ovat eräitä olosuhteiden muutosten käytännön ilmentymiä. Niistä on olemassa rakennusurakan yleisissä sopimusehdoissa omat säännöksensä.55 Lisä- ja muutostöihin liittyvät oikeusriidat ovat yleisimpiä mitä tulee ylipäänsä rakennusurakoi- hin. Tuore Korkeimman oikeuden ennakkopäätös (2008:19) on merkittävä ajatellen epäselvyyksiä, mitä käytännön toimijat ovat jo vuosikausia koh- danneet koskien lisä- ja muutostöitä ja niihin liit- tyviä menettelyjä. Toisaalta päätös on aiheuttanut myös huomattavan paljon arvostelua.56
Sopimushallinnan kannalta olosuhteiden muu- tokset saavat paljon painoarvoa. Ensinnäkin yri- tyksen tulee panostaa ennakoivasti sopimusval- misteluun, jolloin voidaan tarkastella ja arvioida mahdollisia tulevaa sopimussuhdetta koskevia olosuhdemuutoksia. Tämä tulee tehdä mahdol- lisimman laaja-alaisesti ja kattavasti. Arvioinnin jälkeen sopimusosapuolet neuvottelevat aihepii- ristä ja sen pohjalta laativat sopimusehdot. Täl- löin korostuu osapuolten sopimusosaaminen.
53 Ibid. s. 76.
54 Ibid.
55 Rakennusurakan yleiset sopimusehdot. 1998. luku 6.
56 Kts. esimerkiksi Junnonen – Tieva, Rakennusalan oikeuskäytäntöä. 2008. s. 54. He toteavat, että KKO katsoi ratkai- sussaan, ettei YSE:n menettelytapoja lisä- ja muutostöissä saa syrjäyttää ilman nimenomaista sopimusta. Pelkästään työmaa- kokouksiin toimitetut lisä- ja muutostöiden seurantalistat eivät ole riittäviä reklamaatioita lisä- ja muutostöistä. KKO katsoi, että urakoitsijan pitää esittää yksilöity vaatimuksensa kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun se on saanut käyttöönsä suunni- telmat, joista voidaan riittävällä tarkkuudella arvioida lisä- ja muutostyön kustannukset. Kohtuullisena aikana pidetään yhtä kuukautta. Mikäli lisä- ja muutostyö on luonteeltaan sellainen, ettei siitä ole erikseen laadittu suunnitelmia, urakoitsijan on esitettävä niistä kustannusselvitys heti, kun se on mahdollista. Tämä pääsääntöisesti tarkoittaa viipymättä, kun työ on tehty ja useamman kuukauden kestävistä töistä kuukausittain.
4.2 Erimielisyyksien ja riitojen ratkaisu
Tarkastelun kohteena olevat sopimukset ovat kiinteistö- ja rakennusalan pitkäkestoisia liike- sopimuksia ja tästä johtuen pitkän sopimussuh- teen aikana on mahdollista, että myös erityyppi- siä erimielisyys- ja riitatilanteita voi osapuolten välille syntyä. Tällaisissa joko pienemmissä tai isommissa erimielisyys- tai riitatilanteissa nousee merkittäviksi kysymyksiksi keinot ja mekanismit, joilla näitä tilanteita ja ongelmia voidaan ratkais- ta ja tämän jälkeen mahdollisesti edelleen jatkaa sopimussuhdetta.
Varsinkin liike-elämän toimijat haluavat usein välttää julkisia yleisiä tuomioistuimia erimieli- syyden tai riidan ollessa käsillä. Yleiset tuo- mioistuimet nähdään tässä suhteessa huonoina vaihtoehtoina siksi, koska asioiden käsittely niis- sä on suhteellisen hidasta, niiden toimintatavat ovat jäykkiä ja käsittelyjen julkisuus voi tuoda mukanaan osapuolille turhaa ylimääräistä haittaa. Myös sopimussuhteen ja sen mukaisen toimin- nan jatkumisen kannalta yleisten tuomioistuinten toiminnan luonne ei myöskään välttämättä ole riittävästi tulevaisuuteen tähtäävää, vaan men-
neisyyteen katsova ote enemmänkin ohjaa rat- kaisumenettelyä.
Tästä syystä esimerkiksi pitkäkestoisten sopi- mussuhteiden osalta pyritään usein kehittämään vaihtoehtoisia erimielisyyksien ja riitojen ratkai- sumekanismeja. Niissä pyritään ottamaan huo- mioon näiden sopimusten ja sopimussuhteiden vaatimaa joustavuutta sekä sopimuksiin liittyviä muita erityispiirteitä. Tällaisille mekanismeil- le Xxx Xxxxxxx on esittänyt vaatimuksia, joiden mukaan ensinnäkin riidan ulottuvuuden tulee muodostua pohjautumalla koko sopimussuhtee- seen (nykyhetki ja mahdollinen tulevaisuus) eikä pelkkiin sopimusehtoihin. Toiseksi sopimuksen vaikutukset eivät saa rajoittua jyrkästi kaksi- asianosaissuhteeseen. Edelleen tosiasioita tulee selvittää menneisyyden tapahtumien ja niiden oikeudellisen tulkitsemisen osalta, mutta yhtä- lailla tulee ottaa huomioon myös ratkaisun vai- kutukset tulevaisuuteen.57
Vaatimuksena on edelleen, että määrättävän oikeusseuraamuksen tulee olla ennen kaikkea tulevaisuuteen suuntautuva, joustavaan tapaus- kohtaiseen harkintaan pohjautuva hyvittävä seu- raus, eikä seuraamusta tule niinkään johtaa suo- raan sopimusrikkomuksen aiheuttaman vahingon perusteella. Edelleen oikeusseuraamusta ei mää- rätä, vaan se muodostuu neuvottelujen ja sovitte- lun kautta. Riidanratkaisijan osuus sopimussuh- teissa ei myöskään pääty ratkaisuun, vaan se jat- kuu oikeusseuraamuksen toteutumisen pysyvällä seurannalla. Koko mekanismi edellyttää myös rii- danratkaisijan toimimista johtavana tahona koko prosessin ajan. Edelleen riidan kohteen osalta, sen tulee olla ensisijaisesti huoli koko sopimus- suhdetta säätelevien mekanismien toimivuudes- ta, eikä niinkään sopimusosapuolten yksittäiset oikeudet tai velvollisuudet.58
Esimerkiksi kiinteistö- ja rakennusalan pit- käkestoisia sopimussuhteita ajatellen tuleekin
57 Macneil. Contracts: Adjustment of long-term economic relations under classical, neoclassical, and relational contract law. 1978. s. 891.
58 Ibid. s. 892.
miettiä mahdollisia vaihtoehtoisia erimielisyyk- sien ja riitojenratkaisumekanismeja. Pohdinnan yhteydessä tulee ottaa kulloinkin kyseessä ole- van sopimuksen ja sopimussuhteen erityispiirteet tarkasti huomioon ja pyrkiä tätä kautta kehittä- mään mekanismeja. Eräs vaihtoehto on sopimus- osapuolista ulkopuolisen, riippumattoman tahon (esim. henkilö tai ryhmä) määrääminen erikseen sovituissa tilanteissa tai asioissa ratkaisemaan erimielisyyksiä tai muitakin epäselviä asioita joko sitovasti tai ei-sitovasti.59
5 Lopuksi
Tässä artikkelissa on syvennytty tarkastele- maan sopimushallinnan käsitettä ja sen paikkaa Suomen modernissa sopimusoikeudessa. Sopi- mushallinnalla on Suomessakin esitetty olevan erilaisia sisältöjä ja käsitteelle on myös annettu eri nimityksiä. Silti näissä kaikissa esityksissä on ollut myös tiettyjä yhdistäviä seikkoja. Tässä mallissani sopimushallinta hahmotetaan kronolo- gisesti pitkäkestoisen liikesopimuksen muodossa. Käytännön esimerkit tulivat pääasiassa kiinteistö- ja rakennusalan liikesopimuksista.
Mallissani ennakoiva oikeusajattelu ja tähän liittyvä sopimusvalmistelu ovat monella tapaa oleellisessa osassa. Voisi todeta, että sopimus- hallinnassa sopimusvalmistelu on selkeästi tär- kein vaihe. Siihen liittyy useita eri ulottuvuuksia, mutta yhteisenä nimittäjänä tai päämääränä on hyvän sopimuksen saavuttaminen. Käytännössä tämän saavuttaminen vaatii onnistumista tarjous- kilpailussa, sopimusneuvotteluissa ja sopimus- tekniikassa sopimusta laadittaessa. Tästä syystä ei ole liioittelua päätellä, että yritysten kannattaa panostaa huomattavia resursseja ja aikaa kaikkiin näihin sopimusvalmistelun osa-alueisiin. Vain tätä kautta voidaan saada aikaan hyvä sopimus ja puitteet menestyksekkäälle sopimussuhteelle. Toiseksi sopimushallinnalla on merkitystä sopimuskaudella. Vuosia kestävän sopimussuh- teen aikana on hyvin mahdollista, että eteen voi tulla erilaisia olosuhteiden muutoksia tai muita ongelmia, jotka pakottavat sopimusosapuolet ”palaamaan pöytään” ja käsittelemään kyseiset asiat. Tällä sopimuskauden sopimushallinnalla on selkeät yhteydet myös sopimusvalmisteluun. Sel- väähän on, että mahdollisiin skenaarioihin sopi- muskaudesta tulee varautua sopimusteknisesti. Toisaalta yrityksen toiminnalla ja johtamisella sopimuskaudella on myös painoarvoa sopimus- hallinnan näkökulmasta. Tällöin korostuu muun muassa yrityksen toimintavalmius olosuhteiden muutosten ja erimielisyyksien ilmetessä. Tämä kytkee sopimushallinnan sopimusoikeuden lisäk-
si myös yleiseen liiketoimintaosaamiseen.
Sopimushallinnasta on hyvä laatia yrityskoh- taisesti joko oma strategiansa tai vaihtoehtoisesti erilliset toimintalinjaukset. Tällöin sopimushal- linnalle toimintapolitiikkana saadaan virallinen muoto ja myös johdon tuki. Sopimushallinnasta yrityksessä voidaan myös määrätä vastaamaan
59 kts. aiheesta myös Hemmo, Sopimusoikeus II. 2003. s. 35–36. Hän puoltaa mallia jossa tällaisen ulkopuolisen tahon antama ratkaisu olisi aina sitova. Kolmannelle annettava sopimuksen muuttamis- ja täydentämisvaltuus voidaan liittää esim. liikavaikeuden mukaiseen olosuhteiden muutostilanteeseen. Ratkaisusta ei olisi osapuolilla valitusoikeutta. Ennakkoon annettu lupaus noudattaa kolmannen ratkaisua on merkinnyt riskinottoa, eikä sen vuoksi tällaista ratkaisua tule kohtuullistaa ilman painavia syitä.
jokin erityinen henkilö esimerkiksi sopimuspääl- likkö. Joka tapauksessa minimissään oleellista on, että yritys, jolla on merkittävässä määrin pitkäkestoisia sopimusjärjestelyjä (erityisesti esimerkiksi yksilölliset kumppanuusjärjestelyt), tunnistaa sopimushallintaan liittyvät sopimusoi- keudelliset haasteet ja pyrkii huomioimaan ne toiminnassaan.
Artikkeli kokonaisuutena osoittaa omalla tavallaan myös millaisten tuoreiden ajatteluta- pojen voidaan katsoa kuuluvan moderniin sopi- musoikeuteen. Viime vuosien ja vuosikymmenten
kehitys Suomen sopimusoikeudessa on vahvista- nut oikeusteoreettisten lähestymistapojen rinnalla muun muassa sopimuskäytäntöjä ja –tekniikkaa korostavia suuntauksia. Näissä suuntauksissa pyritään kehittämään ajattelutapoja, jotka voivat parhaimmillaan palvella sekä tutkimusta että yhtä lailla myös käytännön toimijoita. Tämä on hyvin haastavaa, mutta ilman tutkimuksellista keskus- telua ja kehitystyötä tuota tavoitetta ei voida saavuttaa. Tavoitteen saavuttamisessa on edel- lytyksenä myös rajat rikkovan poikkitieteellisen tutkimus- ja kehitystyön edistäminen.
Xxxxx Xxxxx