Yksinyrittäjän avustus ehdot
Yksinyrittäjän avustus ehdot
Kunnan myöntäessä avustuksen tämän hakemuksen perusteella syntyy avustuksensaajan ja kunnan välille valtionavustuslain (688/2001) 7 § 3 momentin mukainen sopimus, johon sovelletaan seuraavia ehtoja:
Avustusta saa käyttää yksinyrittäjän taloudellisen tilanteen vakauttamiseen koronaepidemian aikana ja sen jälkeen. Avustusta saa käyttää ainoastaan tähän tarkoitukseen. Avustusta ei saa siirtää toisen tahon tai henkilön käytettäväksi
Avustuksen määrä on 2 000 euroa. Avustus on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen annetun komission asetuksen (EU) N:o 1407/2013 mukaista vähämerkityksistä valtiontukea (de minimis -tuki).
Kunta maksaa avustuksen hakemuksen kohdassa 1 ilmoitetulle pankkitilille, ajankohta milloin
Avustuksensaajan tulee viipymättä palauttaa virheellisesti, liikaa tai ilmeisen perusteettomasti saamansa avustus. Väärinkäyttötapauksessa kunta voi periä maksetun avustuksen takaisin.
Avustuksen saaja sitoutuu antamaan tarvittaessa avustuksen myöntäneelle kunnalle tarvittavat tiedot sen varmistamiseksi, että avustusta ei ole käytetty ehtojen vastaisesti.
Yksinyrittäjän avustus koronaepidemian aiheuttamiin taloudellisiin vaikeuksiin – ohjeluonnos yrittäjille
Kunnat myöntävät yksinyrittäjille avustusta toiminnan vakauttamiseen COVID-19 epidemiasta johtuen (myöhemmin koronaepidemian). Yksinyrittäjäavustusten hakemukset käsitellään kunnissa.
Yksinyrittäjien korona-avustuksen tarkoituksena on saada yksinyrittäjien toiminta taloudellisesti kestävämmälle pohjalle pandemian aikana ja sen jälkeen. Kyseessä on toimintatuki varsinaisesta elin- keinonharjoittamisesta johtuvien menojen kattamiseen. Tuki on määräaikainen ja voimassa vain pandemiasta johtuvan akuutin maksuvalmiuskriisin hoitamiseksi.
Avustus tarkoitettu yritysmuodosta ja rahoitustavasta riippumatta yrittäjälle, joka
• harjoittaa yksin taloudellista toimintaa, on yrittäjä tai ammatinharjoittaja, jolla ei ole palveluksessaan palkattua työvoimaa, mukaan lukien freelanceryrittäjät.
• on päätoiminen yrittäjä, riippumatta toiminnan oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta.
Yritykset, jotka työllistävät itsensä lisäksi enintään neljä henkilöä, voivat hakea avustusmuotoista rahoitusta ELY-keskuksesta (Yrityksen kehittämisavustus koronavirusepidemiasta aiheutuneissa markkina- ja tuotantohäiriöissä) ja yritykset, jotka työllistävät viisi henkilöä tai enemmän, voivat hakea avustusmuotoista rahoitusta (liiketoiminnan kehitysrahoitus häiriötilanteissa) Business Finlandilta. Lisää tietoa: xxxxx://xxx.xx/xxxxxxxxxxx/xxxxxxxxxxxxxxx-xxxxxxxxxxx
Yksinyrittäjällä tarkoitetaan yksin taloudellista toimintaa harjoittavaa Suomessa toimivaa päätoimista yrittäjää, riippumatta toiminnan oikeudellisesta muodosta ja rahoitustavasta.
Tämä tarkoittaa, että yksinyrittäjäavustusta voidaan myöntää yksityiselle elinkeinonharjoittajalle tai toiminimelle, kommandiittiyhtiöille, avoimille yhtiöille, osakeyhtiöille tai osuuskunnalle. Avustusta voidaan myöntää myös ns. ”kevytyrittäjille”, jotka työllistävät itsensä ja toimivat yrittäjämäisesti perustamatta
kuitenkaan yritystä. Yksinyrittäjällä tarkoitetaan yksin taloudellista toimintaa harjoittavaa, jolla ei ole palkattua työvoimaa. Myös freenlance- yrittäjä voi saada avustusta, kun freelanceyrittäjä toimii itsenäisenä elinkeinonharjoittajana, toiminimellä (ammatinharjoittajana tai liikkeenharjoitta-jana), henkilöyhtiössä (avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö), osakeyhtiössä tai osuuskunnassa.
Avustus on tarkoitettu päätoimisille yrittäjille. Päätoimiselta yksinyrittäjältä edellytetään, että yrittäjä on YEL-rekisterissä (hakemuksessa kysytään YEL-vakuutuksen numero) tai joka voi esittää vähintään vuosittaisen 20 000 euron yrittäjätulon tai laskutuksen. Mikäli yritys aloittanut alle 6 kk sitten tulee soittaa, että jo syntynyt tulovirta olisi jatkuessaan johtanut 20 000 euron laskutukseen 12 kuu-kauden ajanjaksolla.
Yksinyrittäjäavustusta myönnetään yrittäjäkohtaisesti. Mikäli yksinyrittäjällä on useita yrityksiä, joissa hän työskentelee yksin, avustusta myönnetään sille yritykselle, jossa yrittäjä työskentelee päätoimisesti.
Avustuksen myöntämisen edellytykset
• yksinyrittäjän taloudellinen tilanne ja liikevaihto ovat heikentyneet koronaepidemian takia 16.3.2020 jälkeen
• yksinyrittäjällä arvioidaan olevan edellytykset kannattavaan liiketoimintaan;
Yksinyrittäjä avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että yrityksen merkittävästi heikentynyt taloudellinen tilanne ja alentunut liikevaihto johtuvat koronaepidemiasta. Epidemian on arvoitu alkaneen vaikuttaa yksinyrittäjien taloudellista tilannetta heikentävästi Suomessa 16.3.2020 lähtien, jolloin todettiin poikkeusolo ja otettiin käyttöön valmiuslaki.
Tämä tarkoittaa, että hakemuksessaan hakijan tulee kyetä osoittamaan, että yritystoiminnan merkittävä heikkeneminen 16.3.2020 jälkeen johtuu koronaepidemiasta. Hakijaa myös pyydetään hakemuslomakkeessa vakuuttamaan, että taloudellinen tilanne on merkittävästi heikentynyt koronaepidemiasta johtuen. Yksinyrittäjän yritystoiminnan taloudellisen tilanteen ja liikevaihdon heikentyminen 16.3.2020 jälkeen on todennettava jäljennöksillä kirjanpidosta ja / tai tiliotteista (kulut ja myyntituotot). Taloudellisen tilanteen tulkitaan heikentyneen, mikäli yrityksen myynti-tuotot ovat laskeneet yli 30% pysyttyään lähes samalla tasolla edellisen 12 kuukauden ajanjaksolla.
Lisäksi avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että yksinyrittäjällä arvioidaan olevan edellytykset kannattavaan toimintaan. Kannattavaan toimintaan arvioidaan olevan edellytykset, mikäli yritystoiminta on ollut kannattavaa vuoden 2019 tilinpäätökseen tai veroilmoitukseen perustuen.
Hakemuksessa hakijaa pyydetään vakuuttamaan, että yritystoiminta on ollut kannat-tavaa ennen koronaepidemiaa. Mikäli yksinyrittäjällä on verovelkaa, hänellä tulee olla Xxxxxxxxxxxxx hyväksymä suunnitelma verovelan maksamiseksi. Lisäksi hakijaa pyydetään liittämään ha-kemukseen tilinpäätös 2019/viimeisin tilinpäätös tai veroilmoitus 2019/viimeisin veroilmoitus. Mikäli yritystoiminta on alkanut 31.12.2019 jälkeen on toimitettava muu luotettava selvitys (jäljennös kirjanpidosta ja tiliote).
Kannattavan toiminnan arvioinnissa voidaan ottaa huomioon yksinyrittäjän selvitys poikkeuksellisesta tilanteesta vuonna 2019.
Hakijaa pyydetään vakuuttamaan myös, että aikoo jatkaa yritystoimintaansa koronaepidemian jälkeen. Hakijalta pyydetään myös kuvaamaan, miten aikoo käyttää saamansa avustuksen toimintansa vakauttamiseksi.
Yksinyrittäjän avustus on de minimis -rahoitusta ja sen saaminen edellyttää, että yrityksen de minimis - kumulaatiossa on tilaa. De minimis -rahoituksen enimmäismäärä on 200 000 euroa (maanteiden tavaraliikenteen yritykselle enintään 100 000 euroa) kuluvan ja kahden edellisen verovuoden aikana.
Avustuksen saaja vastaa siitä, että eri tahojen (esim. ministeriöt, ministeriön alaiset viranomaiset,
Business Finland, Finnvera Oyj, kunnat ja maakuntien liitot) myöntämien de minimis -tukien yhteismäärä ei ylitä tätä määrää. Kaikki yrityksille kohdennettu julkinen tuki ei ole de minimis -tukea. De minimis -tuki tunnistetaan tukea koskevasta päätöksestä, jossa todetaan siihen sisältyvän de minimis -tuen määrä ja viitataan Euroopan unionin vähämerkityksisestä tuesta annettuun asetukseen.
Avustusta voidaan myöntää koko maassa.
Mihin tarkoitukseen avustusta voi hakea
Yksinyrittäjän avustuksessa kyse on 2 000 euron suuruisesta kertakorvauksesta yksinyrittäjän laskennallisiin, yritystoiminnasta aiheutuneisiin kustannuksiin, kuten yritystoimintaa varten hankittujen tilojen ja laitteiden kustannukset sekä kirjanpito- ja muut toimistomenot. Kertakorvausta myönnettäessä yritystoiminnasta aiheutuneena kustannuksena ei pidetä yrittäjän itselleen nostamaa palkkaa.
Osin tämän korvauksen avulla yksinyrittäjän on tarkoitus selviytyä koronavirusepidemian aiheuttamasta haastavasta taloustilanteesta. Kertakorvaus voidaan myöntää 16.3.2020 alkaen syntyneisiin kustannuksiin ja avustuksen viimeinen hakupäivä on 31.8.2020. Kyse on laskennallisesta summasta, eikä avustuksen saajalla ole velvollisuutta esittää avustusta hakiessa tai jälkikäteen tositteita kustannusten syntymisestä.
Kunnat ilmoittavat yksinyrittäjille maksamansa avustukset Verohallinnolle.
Avustuksen hakijan tulee huomioida, että kunnan hyväksyessä hakemuksen syntyy hakijan ja kunnan välille valtionavustuslain 7 § 3 momentin mukainen sopimus. Avustuksen saajan tulee sopimukseen perustuen viipymättä palauttaa virheellisesti, liikaa tai ilmeisen perusteettomasti saamansa avustus.
Väärinkäyttötapauksessa kunta voi vaatia maksetun avustuksen palautettavaksi. Tuen saaja sitoutuu antamaan tarvittaessa tuen myöntäjälle tarvittavat tiedot sen varmistamiseksi, että tukea ei ole haettu tukiehtojen vastaisesti.
Avustuksen myöntäneellä kunnalla sekä työ- ja elinkeinoministeriöllä on oikeus tarkastaa jälkikäteen, mihin tarkoitukseen tuki on käytetty.