OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019/ SEURANTA 30.6.2019 OVK2
OPERATIIVINEN SOPIMUS 2019/ SEURANTA 30.6.2019 OVK2
Toimiala: SIVISTYSTOIMIALA
Palvelualue: Toimialan hallinto ja yhteiset palvelut
Sopimuksen tarkoitus:
Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelutuotantoa edustava palvelualuejohtata/yksikköjohtaja sopivat kasvatus- ja opetuslautakunnan ja kaupunginhallituksen välisen strategisen sopimuksen asettamien tavoitteiden mukaisesta palvelutoiminnan laajuudesta ja resursseista sekä toimista palvelutuotannon kehittämiseksi.
Sivistystoimialan yhteisen hallinnon toiminnan lähtökohtana on järjestää keskitetyt hallintopalvelut koko toimialan osalta. Yhteinen hallinto johtaa toimialan toimintaa, valvoo päätösten toimeenpanoa ja kehittää toimialan toimintaa ajan tarpeita vastaavaksi.
Sivistystoimialan yhteisiä palveluja ovat puolestaan sellaiset useita palvelualueita koskevat palvelut, joita ei ole tarkoituksenmukaista jakaa eri palvelualueille. Näihin kuuluvat projektit ja hankkeet, kuraattoritoiminta, perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja varhaiskasvatuksen palveluohjaus. Myös yksityisten toimijoiden palvelutoiminnan ohjaus, neuvonta, toiminnan kehityksen seuranta ja valvonta tapahtuu tätä kautta.
Uusien ruokapalvelusopimusten myötä yhteisiin palveluihin kohdistuu myös ruokapalveluidenkustannukset uusein sopimusten osalta.
1.2 Toimintaympäristön muutostekijät Kaikkien toimialojen uudistunut hallinto tukee uutta kaupungin perustehtävää 2019 alkaen. Oppilas- ja opiskelijahuollon palveluprosessien tarkastelu yhdessä hyvinvointitoimialan kanssa soten siirtyessä suunnitelman mukaan maakuntahallintoon vuonna 2021 Asia ei etene edellä kerrotulla aikataululla. Opetus- ja kulttuuriministeriön digiloikan toteuttaminen aloitettiin 2017, toiminta vakiintuu 2019 syksystä alkaen ja hallinto tukee toimintaa kehittymään tuottamalla henkilöstölle koutusta ja muuta tukea palvelualueiden tarpeita vastaavaks Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan hallinnointi siirrettiin kokonaisuudessaan sekä hyvinvointitoimialalta että perusopetuksen palvelualueelta yhteisiin palveluihin vuoden 2018 alussa. Muutos koskee lähinnä erityisen tuen tarpeessa olevien lasten aamu- ja iltapäivätoimintaa. Sivistystoimiala tuottaa jatkossa kyseisten lasten loma-aikojen toiminnan, mutta laskuttaa palvelusta hyvinvointitoimialaa. Iltapäivätoiminnan kysyntä on kasvanut. Lisäksi lähikouluperiaate lisää pienluokilla käyvien lasten määrää lähikouluissa, mikä vaikuttaa myös iltapäivätoiminnan henkilöstöresurssitarpeen lisääntymiseen. Varhaiskasvatuksen osalta palvelujen kysyntä ei jatka yhtä voimakasta kasvua kuin edellisinä vuosina. Lähtökohtana palvelusetelitoiminnan osalta on se, että pidetään toiminnan laajuus vuoden 2018 tasossa. Palvelukapasiteetin laajeneminen on lähinnä tapahtunut viimeisten vuosien aikana yksityisten palveluntuottajien toimesta, koska kaupungin rakennushankkeet eivät ole edenneet suunnitellussa aikataulussa ja joitakin kunnallisia yksikköjä on jouduttu sulkemaan. Syksystä 2018 lähtien oman toiminnan kapasiteetin lisäys toteutuu valmistuvien yksiköiden ja rakennusvaiheessa olevien yksiköiden myötä. Varhaiskasvatuksen asiakasmakuissa on tapahtunut merkittäviä muutoksia. Muutokset vaikuttavat lapsikohtaisen palvelusetelin arvoon, mikä lisää merkittävästi menoja, jos palveluseteli halutaan pitää todellisena vaihtoehtona perheille. Vaihtoehto olisi, että muutoksia ei toteuteta ja asiakasmaksut muuttuvat huomattavasti suuremmiksi verrattuna kaupungin oman tuotannon asiakasmaksuihin. Uusi varhaiskasvatuslaki on tullut voimaan 1.9.2018. Laki vaikuttaa henkilöstön kelpoisuuksiin. Laissa on määrätty siirtymäajasta, on todennäköistä, että muutos lisää palveluntuottajien henkilöstökustannuksia ja näin ollen se tulee vaikuttamaan palvelusetelin arvoon siirtymäajan kuluessa. Lisäksi varhaiskasvatukseen tullaan perustamaan valtakunnallinen tietovaranto, johon myös kaikki yksityiset tuottajat ovat velvollisia tuottamaan tietoa. | ||||||||||
Palvelujen tarvetta kuvaavat tunnusluvut | 2014 | 2015 | 2016 | 2017 | 2018 | 2019 | 2020 | 2021 | 2022 | |
Yhteinen hallinto | ||||||||||
Palvelussuhteessa olevien henkilöiden määrä 13.4. tilanteessa | 4396 | 4409 | 4387 | 4405 | 4322 | 4445 | ||||
Palvelussuhteiden määrä 13.4. tilanteessa | 4647 | 4631 | 4698 | 4680 | 4485 | 4628 | ||||
Perusyksiköiden lukumäärä | 140 | 134 | 130 | 131 | 131 | 131 | ||||
Kohdistettujen työpaikkahakemusten määrä | 4548 | 4921 | 4293 | 4691 | 4516 (tammi-heinä) | 3689 (tammi-kesä) | ||||
Avointen työpaikkahakemusten määrä | 4493 | 4789 | 4042 | 4772 | 1558 (tammi-heinä) | 1729 (tammi-kesä) | ||||
Tilinpäätöksen/talousarvion netto (1 000 €)*) | 279 142 | 279 829 | 289 332 | 288 240 | 298 228 | 308 188 | 316 627 | 319 825 | 323 119 |
*) 2014 – 2017 tilinpäätös, 2018 talousarvio, 2019 – 2022 käyttötalouden suunnitteluluvut | ||||||||||
Yhteiset palvelut | ||||||||||
0-6 – vuotiaiden määrä (vuoden lopussa)* | 11 957 | 12 074 | 12 065 | 11 930 | 11 875 | 11 840 | 11 867 | 11 852 | 11 907 | |
Palveluseteli, päiväkodit | 1 272 | 1 494 | 1 891 | 2 280 | 2 380 | 2 380 | 2 500 | 2 500 | 2 550 | |
Palvelusetelit avoin toiminta | 29 | 26 | 23 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | |
Kotihoidon tuki | 2 155 | 2 207 | 2 104 | 1 840 | 1 800 | 1 750 | 1 700 | 1 700 | 1 700 | |
Yksityisen hoidon tuki yhteensä | 518 | 484 | 417 | 341 | 350 | 330 | 330 | 330 | 330 | |
Hankittu esiopetus | 154 | 153 | 193 | 208 | 220 | 220 | 190 | 200 | 200 | |
7-8 -vuotiaat | 3 198 | 3 233 | 3 166 | 3 127 | 3 114 | 3 168 | 3 223 | |||
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta / kaupungin oma tuotanto | 000 | 000 | 000 | 825 | 1 040 | 1 030 | 1 030 | 1 050 | 1 060 | |
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta / xxxxxxxxx xxxxxxxx | 000 | 000 | 1 034 | 1 153 | 1 270 | 1 270 | 1 260 | 1 280 | 1 290 | |
* Luvut ovat kaupungin tietopankista |
1.3 Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet
Hallituskauden aikana on tapahtunut merkittäviä muutoksia erityisesti varhaiskasvatuksessa ja opetuksen digitalisoinnissa. Toimialan hallinto johtaa muutosproses- sin läpiviemisen toimialalla sovittamalla ne kaupungin strategiaan.
Strategisena toimialan omana hankkeena on tarkoitus panostaa erityisesti perusopetuksen oppimisympäristöjen digitalisoimiseen. Kaikkien palvelualueiden oppi- misympäristöjen digitalisoimisen etenemistä tuetaan myös hallinnosta käsin. Tukea toteuttaa IT-palvelut ja TOP-keskus pääasiassa. Perusopetusta koskeva pääte- laiteprojekti päättyy vuoden 2019 lopussa.
Muita strategisia painopisteitä ovat:
• Toiminnanohjausjärjestelmien yhtenäistäminen.
• Tiedolla johtamisen kehittäminen.
• Hallinnon uudistaminen kaupungin perustehtävää tukevaksi.
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa keskeisenä tavoitteena on kehittää yhteistyötä perusopetuksen kanssa palveluntuottajasta riippumatta. Toimialalla osallisuuden kokemuksen lisääminen, lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen sekä terveelliset elämäntavat ovat painopisteitä toiminnassa.
Varhaiskasvatuksen palveluohjauksessa varmistetaan yhteistyössä yksiköiden johtajien kanssa kunnallisten varhaiskasvatuspaikkojen tehokas täyttö, noudattaen annettuja ohjeita ja tehtyjä päätöksiä.
Yksityisen varhaiskasvatuksen toiminnan kehityksen ohjauksessa ja seurannassa painopiste on lapsen saaman tuen varmistamisessa. Edelleen jatketaan työtä varhaiskasvatussuunnitelman toteutumisen varmistamiseksi, samalla huomioidaan uusi lainsäädäntö. Jatketaan toimintavuonna 2019-2020 5-vuotiaiden osittain maksutonta varhaiskasvatus –kokeilua.
Valmistellaan toimialan yhteisen hallinnon ja yhteisten palveluiden kokoaminen yhdeksi palvelualueeksi, mikäli hallintouudistus toteutuu, vuoden 2020 alusta lukien. Hallintouudistus toteutettu 1.8.2019 mennessä. Asia otetaan huomioon myös TAE 2020 valmistelussa. Tiloista vastaavat henkilöt siirretty Tilapalvelukeskukseen 1.4.2019.
1.000 € | TP 2017*) | TP 2018 | TA 2019 muutoksin | Toteutunut 30.6.2019 | Ennuste 31.12.2019 |
Tulot | 4 173 | 2 654 | 3 710 | 4 168 | 3 475 |
Menot | 49 699 | 16 659 | 20 928 | 9 607 | 19 821 |
Netto | -45 526 | -14 005 | -17 218 | -5 439 | -16 346 |
Muutos, % |
*) Organisaatiomuutoksesta johtuen TP 2017 ei vertailukelpoinen
TP 2017*) | TP 2018 | TA 2019 muutoksin | Toteutunut 30.6.2019 | Ennuste 31.12.2019 | |
Htv | 145,3 | 155 | 160,7 | ||
Palkat ja palkkiot, 1.000 € | 6 663 | 5 463 | 6 292 | 3 146 | 6 258 |
Sijaistus, % | 32,1 % | 25% | 14% | ||
Sairauspoissaolo, % | 2,6 % | 3% | 2,5% |
*) Organisaatiomuutoksesta johtuen TP 2017 ei vertailukelpoinen
4.1 Operatiiviset tavoitteet Strategisesta sopimuksesta johdetut
Strategisen sopimuksen tavoite (viite) | Strategisen linjauksen tunnus/ alatavoite | Palvelualueen tavoite | TA 2019 mittari | Toteutunut 30.6.2019 | Ennuste 31.12.2019 | Mittarin seuranta- väli | Vastuuyksikkö |
Uusien digitaalisten toimintaympäristöjen omaksuminen | 2.2.2. | Päätelaiteratkaisun ja hankintojen toteutttaminen yhdessä IT-palvelujen kanssa. Henkilöstön osaamisen kehittäminen koulutuksen ja muun tuen avulla. | Laitehankinnat toteutuneet, koulutusprosessit käynnissä | Laitehankinnat toteutuneet, koulutusproses sit käynnissä | Laitehankin- nat toteutuneet, koulutus- prosessit käynnissä | Kerran vuodessa | TOP-keskus ja IT-palvelut |
Ehkäisevä työ osaksi asiakastyötä; kuraattoripalvelut | 2.1.2. | Oppilas- ja opiskelijahuollon palveluprosessien tarkastelu yhdessä hyvinvointitoimialan kanssa soten siirtyessä maakuntahallintoon vuonna 2020 | Toteutunut | Ei tehty, koska siirto ei toteudu lähivuosina. | Ei tehty, koska siirto ei toteudu lähivuosina. | Kerran vuodessa | Erityispalvelup äällikkö |
Muut
Tavoitteen peruste (=mistä tavoite on johdettu, esim. ohjelma tai normi) | Palvelualueen tavoite | TA 2019 mittari | Toteutunut 30.6.2019 | Ennuste 31.12.2019 | Mittarin seuranta- väli | Vastuuyksikkö |
Tiedolla johtamisen edistäminen | Tietovarastoon saadaan riittävät tiedot raportointiin ja johtamisen sekä päätöksenteon tueksi | Toteutunut ja käytössä | Toteutunut ja käytössä | Toteutunut ja käytössä | Kerran vuodessa | Toimialajohtaja, hallinnon päälliköt, tietopalvelu- asiantuntija |
Kansainvälistymistä tuetaan (2.2.4. ) | Koulujen toiminnan tukeminen, ulkoisen rahoituksen hakeminen toiminnan tueksi | Toteutuu osana kehittämistoimintaa, seurataan rahoituksen toteutumista | Toteutuu osana kehittämis- toimintaa, seurataan rahoituksen toteutumista | Toteutuu osana kehittämis- toimintaa, seurataan rahoituksen toteutumista | Osavuosi- katsausten yhteydes- sä | Kansainvälisten asioiden päällikkö |
Primuksen käytön laajentaminen varhaiskasvatukseen (toiminnanohjausjärjestelmä) | Selvitetään varhaiskasvatuksen mahdollisuus siirtyä käyttämään samaa tietojärjestelmää perusopetuksen kanssa ja tietojärjestelmän toteuttaminen järjestelmän toimittajan kanssa yhteistyössä | Selvitys tehty ja tulosten perusteella tehty toimintasuunnitelma | Kerran vuodessa | Hallintopäällikkö | ||
Toiminnan kehittämisen tukeminen | Kehittämismallin käytön juurruttaminen, ulkoisen rahoituksen hakeminen | Kehittämismalli on käytössä, ulkoisella rahoituksella toteutettava kehittämistoimion lisääntynyt | Kehittämis- malli on käytössä, ulkoisella rahoituksella toteutettava kehittämis- toimion lisääntynyt | Kehittämis- malli on käytössä, ulkoisella rahoituksella toteutettava kehittämis- toimion lisääntynyt | Osavuosi- katsausten yhteydes- sä | Kehittämispäällik kö ja salkkupäälliköt |
YHTEISET PALVELUT | ||||||
Lasten ja perheiden hyvinvointia tuetaan laadukkaalla varhaiskasvatuksella Smart and Wise Turku - Palvelujen ohjaus ja digitaaliset palvelut | Palveluohjauksen toiminta on asiakaslähtöistä ja teho- kasta. Palveluohjaus antaa huoltajille monikanavaisesti tietoa varhaiskasvatuspalveluista, | Varhaiskasvatusta tarjotaan per- heille lähipalveluna. Sähköisten järjestelmien pa- rempi ja laajempi hyödyntämi- nen osana Turun kaupungin laa- jempaa sähköisten palvelujen kehittämistä ja osallistuminen | Lähipalvelup eriaate toteutuu erittäin hyvin. Tietojärjestel mien osalta asia ei ole | Lähipalvelup eriaate toteutuu erittäin hyvin. Tietojärjestel mien osalta asia ei ole | Kerran vuodessa | Yhteiset palvelut - palveluohjaus |
jotta huoltajilla on riittävästi tietoa palveluista kun he tekevät päätökset koskien lapsensa palvelua. Palveluohjauksessa omalta osaltaan varmistamaan ja seurataan kunnallisten paikkojen tehokasta täyttöä. Kaupungin omien päiväkotien täyttöastetavoitteesta huolimatta perheille tarjotaan ensisijaisesti lähipalvelua eikä kaupungin omien päiväkotien täyttöastetavoitteet mene tämän periaatteen edelle. Aamu- ja iltapäivätoiminnan sähköisten asiakaspalveluprosessien kehittäminen Palvelusetelin laajentaminen yksityiseen perhepäivähoitoon | yhteispalvelupisteen toteuttami- seen Täyttöaste kunnallisissa päivä- kodeissa on mahdollisimman korkea lukuun ottamatta kesä- kuukausia Toteutetaan lähipalveluperiaa- tetta resurssit huomioiden Sähköisten järjestelmien pa- rempi ja laajempi hyödyntämi- nen Palveluseteli on käytössä myös perhepäivähoidossa vuoden lop- puun mennessä. | edennyt. Varhaiskasv atus on osallistunut yhteispalvelu n suunnitteluun . Perhepäiväh oidon osalta palveluseteli n sääntökirja on hyväksytty. | edennyt. Varhaiskasv atus on osallistunut yhteispalvelu n suunnitteluun . Valmius ottaa käyttöön vuoden 2020 ensimmäisell ä vuosipuolisk olla. | |||
Luodaan puitteet hyvinvoinnille laaja-alaisella yhteistyöllä Hyvän elämän Turkua luodaan ottamalla aktiivisuus elämäntavaksi | Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa liikutaan kaksi tuntia päivässä | Henkilöstön suorittama arvointi liikunnan määrästä lukuvuosittain | Toteutui | Toteutuu | Kerran vuodessa | Yhteiset palvelut – aamu- ja iltapäivätoiminta |
Terveyden edistäminen terveellisen ruokavalion myötä – mukana kaikki toimijat | Ravitsemissuositusten toteutuminen ja kouluterveyskyselyn tulokset | Kiinnitetty huomiota | Aamu- ja iltapäivätoimi nnan välipalat tuotetaan pääsääntöise sti kaupungin tilaamana, jolloin suositusten toteutuminen varmentuu | Kerran vuodessa | Koko toimiala |
Varhaiskasvatuslaki 540/2018 | Uuden varhaiskasvatuslain ja varhaiskasvatussuunnitelma n toteutumisen varmistaminen yksityisessä palvelutuotannossa | Vuosittain auditoitu 20 % toimintayksiköistä Toimintavuoden lopussa toteutettava itsearvointi toimintayksiköissä ja perhepäivähoidossa | Suunnitelmat toteutuvat, kehittämisess ä painopisteenä varhaiserityisk asvatus | Toteutuu | Kerran vuodessa | Yhteiset palvelut Varhaiskasvatus |
Kehitetään yksityisen palvelutuotannon lakisääteistä ohjausta, neuvontaa ja valvontaa toteuttamalla auditointimallia | Ei toteudu | Organisaatio muutoksen myötä suunnitellaan uusi toimintamalli | kerran vuodessa | Yhteiset palvelut Varhaiskasvatus ja aamu- ja iltapäivätoiminta | ||
Valvontaviranomaisten yhteistyön kehittäminen – kaupunki ja avi | Syyskuussa 2018 voimaan tuleen varhaiskasvatuslain vaatimukset valvontaan liityen on huomioitu toimintaperiaatteissa | Järjestetty yhteistyötapa aminen | Säännölliset tapaamiset toteutuvat | 6 kk | Yhteiset palvelut | |
Turun seudulla monipuoliset sivistyspalvelut saadaan esteettömästi kaikkien ulottuville Tuetaan aktiivista elämäntapaa luomalla edellytyksiä omatoimiselle aktiivisuudelle | Iltapäivätoiminta tarjoaa kaikille tasa-arvoiset vapaa- ajanviettomahdollisuudet koulupäivän jälkeen. | Hyvinvointitoimialta siirtyneiden palve-lujen järjestäminen on to- teutettu suunnitelmien mukai- sesti Xxxxxxxx suorittettava kysely | Toteutuu. Kyselyä ei ole tehty | kerran vuodessa | Yhteiset palvelut – aamu- ja iltapäivätoiminta | |
Osallistuminen 2013 ja 2014 syntyneiden lasten osittain maksutonta varhaiskasvatusta kokeiluun | Vaikutusten arvoinnin toteutta- minen osana valtakunnallista ar- viointia | Osallistuttu | Osallistuttu | kerran vuodessa | Yhteiset palvelut | |
Lisätietoja: |
Hanke | Projekti | Budjetti | Hyötytavoite/ (business case) | Yleinen ti- lannekuva | Tilanneyhteenveto |
Sito/Kansainvälisyys | Hanke pitää sisällään 13 kv-projektia, joita toteutetaan kaikilla si- ton palvelualuilla. Tavoitteen stratgisen sopimuksne mukaisesti opetus- ja ohjaushenkilöstön sekä oppilaiden ja opettajien kan- sainvälistymisen tulemine ja globaalikasvatuksen tukeminen. | ||||
Sito/Nuorisotakuu | Hankkeeseen kuuluu iso joukko projekteja ja se etenee suunnitel- mien mukaan. Nuorisotakuun edistyminen Nuorisotakuu 2017- vision mukaan arvioidaan syksyn aikana.Nuorisotakuu 2017 -vi- sion toteutuminen on arvioitu. Kevään 2018 aikana suunnitellaan uutta visiota.2019 projektin toteutusta jatketaan osana kaupun- gin syrjäytymisen ehkäisyn ohjelmaa. | ||||
Sito/STEAM Turku | Hanke on lähtenyt liikkeelle suunnitelmien mukaan ja etenee suunnitelmien mukaisesti. Raportointi ohjausryhmälle syyskussa 2019. | ||||
Sito/STEAM Turku | Tulevaisuuden älykkäät oppimis- ympäristöt | 4.6.2019 Hanke etenee aikataulussa. Keväällä 2019 tehtiin en- simmäiset kokeilupalveluhankintoina toteutetut kokeilut. Rahoit- taja on tehnyt huomattavia tiukennuksia kokeilupalveluhankinto- jen toteuttamiseen, hankkeen toimintasuunnitelman toteuttami- seen ja hankkeen viestintään. Syksyllä 2019 haetaan jatkoaikaa ja valmistellaan budjettiin muutoshakemus. 11.1.2019 Xxxxx ete- nee kehittämisympäristöissä aikataulussa. Syksyn 2018 aikana tehtiin ensimmäinen kokeilupalveluhankinta -kierros. Rahoittaja tarkensi ohjeistustaan hankkeen toimintaan liittyen ja pieniä muutoksia kokeilujen arviointiin ja raportointiin tehdään tämän perusteella. Tutkimusten ja yritysvalmennusten kilpailut- taminen siirtyi keväälle 2019. 16.10. päivitetty toteuma 2. maksa- tuskauden toteuman mukaiseksi ja talous -välilehdelle päivitetyn hankesuunnitelman mukaiset rahoitusosuudet15.6. Xxxxx eteen aikataulussa ja rekrytoinnit palvelualueilla on saatu tehtyä. Bud- jettimuutoshakemus rahoittajalle tehtiin keväällä 2018. Uusi budjetti mahdollistaa aiempaa helpommin tilapäisen hankehen- kilöstön rekrytoinnin lyhytkestoiseen työhön ja vastikkeelliset ko- keilut kehittämisympäristöissä. Syksyllä 2018 hankkeen |
Hanke | Projekti | Budjetti | Hyötytavoite/ (business case) | Yleinen ti- lannekuva | Tilanneyhteenveto |
tutkimusosio, yritysvalmennukset (molemmat palvelujen os- toissa) ja vastikkeelliset kokeilut starttaavat. | |||||
Sito/Tieto- ja viestin- täteknologian ope- tus- ja ohjauskäytön kehittäminen | Open väylät | Koulutukset käynnissä. Koulutuksista on toteutettu jo 551/616 kpv. Kouluttajakuluista ennakoitua suurempi osa on kirjautunut palvelujen ostoihin eikä henkilöstökustannuksiin (verokortilla las- kuttaneiden kouluttajien määrä on ollut oletettua pienempi), jonka vuoksi on toimitettu muutosanomus Opetushallitukselle (menolajien muutos budjetin sisällä) ja anottu 3kk jatkoaikaa (30.3.2020 asti), koska kokonaisuudessaan rahoitusta on vielä hy- vin jäljellä. Muutospäätöstä ei ole vielä saatu. |
6 Tunnusluvut
6.1 Tavoitteelliset tunnusluvut
Tunnusluku | Tyyp pi | TP 2017 | TP 2018 | TA 2019 | Toteutunut 30.6.2019 | Ennuste 31.12.2019 | Seuranta- väli |
YHTEINEN HALLINTO | |||||||
Digitaalisuuden edistyminen kasvatuksessa ja opetuksessa (OPEKA-mittari) | L/V | 2,5 | kerran vuodessa | ||||
YHTEISET PALVELUT | |||||||
Kehittämisen tueksi saatu ulkoinen rahoitus €/omarahoitus% | S/P | 1 906 162€/ 24,5% | 2 913 320 € / 30% | puolivuositt ain | |||
Kuraattoripalvelujen käyttö asiakkaat/kuraattorit (1 kur./780 opp. OHL:n ohje) | S/P | perusop 1 /817 opp TAI 1/1110 opisk Lukiot 1/3818 opisk | 2 kuraattoria lisää | puolivuositt ain |
Tunnusluvun tyyppi: V= Volyymi; L/V=Laatu/vaikuttavuus; S/P=Saatavuus/peittävyys; T/T=Tuottavuus/taloudellisuus