KEMIN VESI OY:N SOPIMUSEHDOT
KEMIN VESI OY:N SOPIMUSEHDOT
Yleistä
1 § Asiakkaalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa kiinteistön omistajaa, kiinteistön haltijaa tai muuta osapuolta, joka on vesihuoltolaitoksen (jälj. laitos) sopijapuoli.
Liittyjällä tarkoitetaan tässä sopimuksessa asiakasta, joka on laitokseen liitettävän tai liitetyn kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija. Liittyjällä tarkoitetaan myös luovutuksensaajaa, jolle sopimus on siirretty kiinteistön omistajan tai omistajan vertaisen haltijan vaihtuessa.
Kiinteistön haltijalla tai muulla osapuolella (jälj. kiinteistön haltija) tarkoitetaan asiakasta, joka hallitsee laitoksen verkostoon liitettyä kiinteistöä tai rakennusta liittyjän kanssa tekemänsä maan- tai huoneenvuokrasopimuksen perusteella, esimerkiksi liittyjän teollisuus- tai asuinkiinteistön päävuokralaisena.
2 § Sopijapuolet sitoutuvat noudattamaan tämän sopimuksen sopimusehtoja, laitoksen kulloinkin voimassa olevia ve- sihuollon yleisiä toimitusehtoja ja laitoksen taksaa tai hinnastoa sekä erillisten maksujen osalta palvelumaksuhin- nastoa.
3 § Kiinteistöllä, jota voimassaoleva liittymissopimus koskee, tulee olla voimassa myös käyttösopimus. Liittyjän ja laitoksen välinen käyttösopimus tehdään samanaikaisesti ja samalla asiakirjalla kuin liittymissopimus.
4 § Laitos voi tehdä käyttösopimuksen myös kiinteistön haltijan kanssa, jos liittyjä antaa siihen kirjallisen suostumuk- sensa ja jos laitoksella ei ole liittyjältä erääntyneitä maksuja koskevia saatavia. Lisäksi kiinteistöä koskevan liitty- mismaksun tulee olla maksettu.
Silloin kun muuta myöhemmin tehtyä käyttösopimusta ei ole voimassa, sovelletaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta.
5 § Asiakas vastaa vesihuoltolaitokselle edellä 2 §:ssä tarkoitettujen maksujen suorittamisesta.
Liittyjä vastaa kiinteistön liittymis-, perus- ja käyttömaksusta. Silloin kun laitos on tehnyt käyttösopimuksen kiinteis- tön haltijan kanssa, vastuu maksuista jakaantuu niin, ellei toisin erikseen sovita, että liittyjä vastaa laitokselle kiin- teistön liittymismaksusta ja laitoksen kanssa käyttösopimuksen tehnyt kiinteistön haltija käyttö- ja perusmaksusta. Liittyjä vastaa myös mahdollisesta lisäliittymismaksusta laitoksen taksan tai hinnaston mukaisesti.
6 § Silloin kun asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus tai keskeyttää palvelun toimittaminen, asiakkaan tulee ilmoittaa tästä laitokselle kirjallisesti tai sähköisesti viimeistään kaksi viikkoa ennen haluttua sopimuksen päättymisajankoh- taa tai keskeytyksen ajankohtaa.
Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot
7 § Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sano- taan.
Tonttivesijohdon liittämiskohta ja jäteveden johtamiseen tarkoitettujen tonttiviemäreiden liittämiskohdat ja -kor- keudet, tonttiviemäreiden sijainti laitteineen, vesijohdon painetaso liittämiskohdassa sekä kiinteistölle määritellyt jätevesiviemäreiden padotuskorkeudet ilmenevät tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista / hakemuksesta/ lausunnosta.
Jäljempänä näissä sopimusehdoissa jäteveden johtamiseen tarkoitetusta tonttiviemäristä käytetään lyhennettä ”jäteveden tonttiviemäri”. Tonttivesijohto ja edellä mainittu tonttiviemäri ovat kiinteistön tonttijohtoja.
8 § Ennen kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistojen (kvv-laitteistojen) asentamista on niitä koskevat suunnitelmat esitet- tävä laitosta koskevalta osalta laitokselle. Suunnitelmiin tulee kuulua tässä sopimuksessa luetellut piirustukset.
9 § Mahdollisesta rakentamisaikaisesta veden toimittamisesta sekä jäteveden johtamisesta sekä näiden laskutukses- ta sovitaan erikseen.
10 § Tonttivesijohdon ja jäteveden tonttiviemärin rakentamisen ja maanrakennustyöt suorittaa kustannuksellaan liittyjä. Muulla alueella kuin liittyjän tontin/kiinteistön alueella maanrakennustöistä huolehtii kuitenkin laitos ja laskuttaa liittyjää laitoksen taksan tai hinnaston mukaisesti.
Tonttivesijohdon hankkii ja asentaa liittyjän kustannuksella liittyjä tai laitos. Jos liittyjä suorittaa tonttivesijohdon hankinnan ja asentamisen, laitos määrää ja hyväksyy tonttivesijohdon aineen, koon ja sijoituksen. Liitostyön tekee aina laitos.
Tonttivesijohdon ja jäteveden tonttiviemärin kunnossapidosta ja uudelleen rakentamisesta maanrakennustöineen huolehtii kustannuksellaan liittyjä tontin/kiinteistön alueella.
Muulla alueella kuin liittyjän tontin/kiinteistön alueella olevan tonttivesijohdon ja jäteveden tonttiviemärin osuuden kunnossapidosta ja uudelleen rakentamisesta maanrakennustöineen huolehtii laitos ja laskuttaa tästä liittyjää.
Laitos laskuttaa liittyjää tekemistään hankinnoista, asennuksista ja töistä laitoksen taksan tai hinnaston mukaisesti.
Liittyjä sitoutuu tonttijohtojen rakentamisessa ja tonttivesijohdon maanrakennustöissä, hankinnassa ja asennuk- sessa noudattamaan laitoksen antamia ohjeita.
Muulla alueella kuin liittyjän tontin/kiinteistön alueella tarkoitetaan tässä sopimuksessa katualueita, liikennealueita, toreja, tiealueita, puistoja ja muita liittyjälle kuulumattomia alueita.
11 § Asiakas ilmoittaa laitokselle, jos liittymissopimuksen tekemisen jälkeen kiinteistöllä olevaa rakennusta laajenne- taan tai sinne rakennetaan uusi rakennus. Asiakas ilmoittaa laitokselle myös, jos kiinteistön käyttötarkoitus muut- tuu tai sen vedentarve tai viemäriveden määrä kasvaa tai sen viemäriveden laatu muuttuu olennaisesti siitä, mitä on sovittu kiinteistön liittyessä.
Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle kiinteistön tai rakennuksen käyttötarkoituksen muuttumisesta, ra- kennuksen laajentamista tai lisärakentamisesta vähintään kuukautta ennen kuin tilat otetaan käyttöön tai muutos muuten tapahtuu.
12 § Liittyjä ilmoittaa luovutuksensaajalle erääntyneistä maksuista ennen kuin kiinteistön luovutuksesta on sovittu.
Liittyjä ilmoittaa kirjallisesti tai sähköisesti laitokselle kiinteistön luovutuksesta kuukauden kuluessa luovutuspäi- västä. Liittyjä sitoutuu sisällyttämään luovutuskirjaan ehdon, jonka nojalla liittyjän sopimus siirretään luovutuksen- saajalle ja jonka nojalla luovutuksensaaja sitoutuu noudattamaan kaikkia sen ehtoja.
Luovutuksensaaja tulee sopijapuoleksi, kun laitos on hyväksynyt sopimuksen siirron. Xxxxxx ilmoittaa luovutuksen- saajalle siirron hyväksymisestä. Siirron hyväksyminen edellyttää, että liittymismaksu on maksettu ja muut sopi- muksen ehdot täytetty tai luovutuksensaaja on ottanut edellä mainitut velvoitteet nimenomaisesti vastattavakseen. Muussa tapauksessa luovutuksensaaja katsotaan uudeksi liittyjäksi, jonka kanssa tehdään uusi liittymis- ja käyt- tösopimus ja jolta veloitetaan liittymismaksu.
Kiinteistön luovutuksella tarkoitetaan tässä kohdassa toimenpidettä, jonka seurauksena kiinteistön omistaja tai omistajan vertainen haltija vaihtuu.
13 § Kun kiinteistö luovutetaan, tämä sopimus ja siihen perustuva liittymismaksu siirretään luovutuksensaajalle.
Kun liittymän avaaminen ja sitä koskevan liittymismaksun maksaminen ovat molemmat tapahtuneet ennen 1.1.2011, liittymismaksu on palautuskelpoinen. Liittymismaksu palautetaan, kun laitoksen palvelujen käyttö lakkaa kiinteistöllä pysyvästi rakennusten poistuessa käytöstä ja liittymis- ja käyttösopimus irtisanotaan. Liittymismaksu palautetaan sen suuruisena kuin se on maksettu eikä sille lasketa indeksikorotuksia tai korkoja. Palautuksen yh- teydessä asiakkaalta veloitetaan erikseen liittymän purkamisesta aiheutuvat mahdollisesti arvonlisäveron alaiset palvelut. Liittymissopimuksen irtisanomiseen sovelletaan vesihuoltolaitoksen yleisiä toimitusehtoja ja vesihuolto- lain säännöksiä verkostoon liittämistä koskevan sopimuksen irtisanomisesta. Sitä, mitä edellä sanotaan liittymis- maksusta, sovelletaan myös lisäliittymismaksuun. Lisäliittymismaksu on kuitenkin palautuskelpoinen silloin, kun sen peruste on syntynyt ja se on maksettu ennen 1.1.2011.
Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot
14 § Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia mui- ta käytöstä poistettuja vesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudat- taen.
15 § Jollei toisin sovita, asiakas toimittaa laskutusta varten vesimittarin lukematiedot laitoksen kirjallisesta pyynnöstä yksi tai kaksi kertaa vuodessa.
16 § Jos asiakas vaihtuu, sopimuksen tehnyt asiakas on vastuussa laitokselle kiinteistön vedenkulutuksesta ja viemäri- vesien johtamisesta aiheutuvista maksuista vesimittarin lukemiseen saakka, joka on suoritettava viimeistään kah- den viikon kuluessa vaihtumis- tai eroamisilmoituksen saapumisesta lukien. Muilta osin noudatetaan mitä erään- tyneen saatavan perinnästä on säädetty.
17 § Kun laitos tekee kiinteistön haltijan kanssa käyttösopimuksen, sitä noudatetaan laitoksen ja liittyjän välisen käyt- tösopimuksen sijasta niin kauan kuin se on voimassa. Kun kiinteistön haltijan ja laitoksen välisen käyttösopimuk- sen voimassaolo päättyy, noudatetaan liittyjän ja laitoksen välistä sopimusta ilman eri toimenpiteitä päättymispäi- västä alkaen.
Saatuaan kiinteistön haltijalta ilmoituksen käyttösopimuksen irtisanomisesta laitos ilmoittaa tästä liittyjälle. Samalla laitos muistuttaa liittyjää siitä, että kiinteistön haltijan käyttösopimuksen päätyttyä noudatetaan liittyjän ja laitoksen välistä käyttösopimusta.
18 § Asiakas on saanut sopimusta tehtäessä yhden kappaleen laitoksen voimassaolevia vesihuollon yleisiä toimituseh- toja sekä laitoksen taksan/ hinnaston/ maksuja koskevan asiakirjan.
19 § Tämä sopimus tulee voimaan, kun sopijapuolet ovat sen allekirjoittaneet.
20 § Tätä sopimusta on tehty kaksi samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle.