SÄÄNNÖT
KONEEN TYÖNTEKIJÖIDEN VAKUUTUSKASSA
SÄÄNNÖT
YLEISET MÄÄRÄYKSET
1 §
Vakuutuskassan nimi on Koneen työntekijöiden vakuutuskassa.
Kassan kotipaikka on Hyvinkää.
2 §
Kassan tarkoituksena on myöntää sairausvakuutuslain mukaisia etuuksia ja näiden sääntöjen mukaisia lisäetuuksia. Kassa toimii sairausvakuutus- laissa 1224/2004 tarkoitettuna työpaikkakassana.
Kassan toimintaan sovelletaan näiden sääntöjen ohella vakuutus- kassalakia (1164/1992).
Kassan toiminnan yleisvalvonta kuuluu Finanssivalvonnalle.
Kassan sairausvakuutuslain mukaista toimintaa valvoo Kansaneläkelaitos.
3 §
Kassassa on oltava vähintään 300 jäsentä.
TOIMINTAPIIRI JA JÄSENYYS
4 §
Kassan toimintapiirin muodostavat:
1. Konecranes Finland Oy
2. Kone Hissit Oy
3. Kone Industrial Oy
4. Konecranes Global Oy
5. Cargotec Finland Oy
6. Makron Oy
7. Urjala Works Oy
8. Ne henkilöt, jotka työskentelevät HUB logistics Finland Oy:n Kone Industrialin Hyvinkään ja Konecranesin Hyvinkään ja Hämeenlinnan tehtaiden tiloissa.
9. Ne henkilöt, jotka olivat tämän vakuutuskassan jäseniä 30.09.2000
ja joiden työnantaja 01.10.2000 alkaen on Thermo Fisher Scientific Oy.
10. Ne henkilöt, jotka olivat tämän vakuutuskassan jäseniä 31.12.2003
ja joiden työnantaja 01.04.2010 alkaen Lemminkäinen Talotekniikka Oy 01.01.2015 alkaen Are Oy.
11. Ne henkilöt, jotka olivat tämän vakuutuskassan jäseniä 31.12.1994 ja joiden työnantaja 01.01.1995 alkaen on Sodexo Oy.
12. Amica Ravintolat Oy:n Hämeenlinnan KCI Hoists Oy:stä 01.04.2002 siirtynyt työntekijä
nimisiin yhtiöihin, joita näissä säännöissä kutsutaan osakkaiksi, työsuhteessa olevat henkilöt, jotka saavat osakkailta pääasiallisen toimeentulonsa. Kassan toimintapiiriin eivät kuitenkaan kuulu henkilöt, joiden työsuhde on tarkoitettu tilapäiseksi ja lyhytaikaiseksi.
Edellä 1 momentin 8, 9, 10, 11, ja 12 kohdissa tarkoitetuissa tapauksissa jäsenyys kestää kunkin yhdenjaksoisen työsuhteen päättymiseen saakka.
Kassan jäseniä ovat kaikki kassan toimintapiiriin kuuluvat henkilöt ja jäsenyys on pakollinen. Xxxxxx hallituksen tehtävänä on todeta jäsenyyden edellytysten olemassaolo.
Xxx Xxxxxx toimihenkilöiden vakuutuskassan jäsen työsuhteen katkeamatta siirtyy tämän kassan toimintapiiriin, saa hän lukea hyväksi jäsenyytensä edellisessä kassassa.
KASSASTA EROAMINEN JA EROTTAMINEN
5 §
Jäsen eroaa kassasta lakatessaan kuulumasta sen toimintapiiriin. Kassan jäsentä ei voida erottaa kassasta.
6 §
Osakas eroaa kassasta tekemällä kassalle kirjallisen eroamisilmoituksen vähintään kuusi kuukautta ennen eroamispäivää.
Osakasta ei voida erottaa kassasta.
7 §
Jäsenellä tai osakkaalla, joka eroaa kassasta, ei ole osuutta kassan varoihin.
VAKUUTUSMAKSUT
8 §
Kassan jäsenmaksu on 1,6 prosenttia jäsenen osakkaalta saamasta ennakkoperintälain (1118/1996) alaisesta palkasta.
Jos jäsenyys alkaa tai päättyy kesken kuukauden, peritään vähimmäis- ja enimmäismääränä suhteellinen osuus koko kuukauden maksusta.
Työsuhteen päättyessä maksettavasta lomakorvauksesta ja lomarahasta ei peritä jäsenmaksua.
Xxxxxx hallitus voi hakemuksesta vapauttaa jäsenen jäsenmaksun suorittamisvelvollisuudesta pitkäaikaisen ulkomailla oleskelun ajaksi. Jäsenellä ei maksuvapautuksen aikana ole oikeutta näiden sääntöjen 14 – 15 §:n mukaisiin etuuksiin.
Lisäksi kassan toimintapiiriin kuuluvat osakkaat suorittavat kassalle vuosittain kannatusmaksua 31 euroa palveluksessaan olevaa kassan jäsentä kohti.
9 §
Osakas pidättää jäsenmaksun jäsenen palkasta ja tilittää sen kassalle palkanmaksun yhteydessä.
10 §
Kassan taloudellisen tilan niin vaatiessa kassan hallitus voi alentaa tai korottaa 8 §:ssä mainittuja maksuja enintään 25 prosentilla. Maksujen muutokselle on saatava ennen niiden toteuttamista osakkaiden suostumus. Maksujen muutos, jonka kestoaika on yli kuusi kuukautta on kuitenkin toteutettava sääntömuutoksena.
SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAINEN TOIMINTA
11 §
Jäsenellä on oikeus saada sen mukaisesti kuin sairausvakuutuslaissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä määrätään:
1) sairauden perusteella korvausta tarpeellisen sairaanhoidon kustannuksista;
2) sairaudesta johtuvasta työkyvyttömyydestä päivärahaa;
3) raskauden ja synnytyksen perusteella korvausta niistä johtuvista tarpeellisista kustannuksista;
4) äitiys-, isyys- ja vanhempainrahaa sekä erityisäitiysrahaa;
5) erityishoitorahaa
6) tartuntatautilain (583/1986) 27 §:ssä tarkoitettua päivärahaa ja korvausta ansion menetyksestä; sekä
7) ihmisen elimien ja kudoksien lääketieteellisestä käytöstä annetun lain (101/2001) 11 §:ssä tarkoitettua päivärahaa.
12 §
Sairausvakuutuslain mukaiset etuudet, niiden suuruus ja rajoitukset, vakuutuksen alkaminen ja päättyminen, etuuksien hakeminen ja
suorittaminen, muutoksenhaku sekä sairausvakuutuslain mukaiseen toimintaan liittyvät tehtävät määräytyvät sairausvakuutuslain sekä sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti.
13 §
Kassa on oikeutettu saamaan Kansaneläkelaitoksen sairausvakuutus- rahastosta sairausvakuutuslain mukaisten etuuksien suorittamiseen tarvittavat varat sekä korvausta kassan hallintokuluihin sen mukaan kuin sairausvakuutuslaissa ja sairausvakuutuslain täytäntöönpanosta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1335/2004) säädetään.
LISÄETUUDET
14 §
Kassa korvaa tarpeellisesta hoidosta johtuvia kustannuksia jäsenelle, jonka sairauden, raskauden tai synnytyksen johdosta on turvauduttava lääkärin tai muun asianmukaisen ammattikoulutuksen saaneen henkilön hoitoon. Korvausta maksetaan siltä osin, minkä hoito tarpeettomia kustannuksia välttäen, jäsenen terveydentilaa kuitenkaan vaarantamatta, olisi tullut maksamaan. Näissä säännöissä tarkoitettuna lääkärinä pidetään myös hammaslääkäriä. Suoritettavasta korvauksesta tehdään ennen sen maksamista 19 §:ssä tarkoitettu vähennys.
Saman sairauden, vian tai vamman johdosta maksetaan sairaalahoidon kustannuksia yhteensä enintään 150 vuorokaudelta. Saman kalenterivuoden aikana suoritetaan samalle henkilölle tätä korvausta enintään 210 vuorokaudelta.
Kustannuksina korvataan:
1 a) lääkärinpalkkio kokonaan, ei kuitenkaan hammaslääkärinpalkkiota, joka korvataan 4 kohdan perusteella, eikä hammashoitoon liittyvää muun lääkärin palkkiota;
kuitenkin sillä rajoituksella, että yksityisessä sairaanhoitolaitoksessa suoritetuista leikkauksista tai niihin verrattavista toimenpiteistä korvataan kuitenkin vain 75 prosenttia.
b) avosairaanhoidon lääkäripalvelusta terveyskeskuksessa peritty muusta kuin hammashoidosta johtuva maksu, sairaalan poliklinikkamaksu sekä päiväkirurgiasta peritty maksu enintään sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun
asetuksen (912/1992) mukaisiin enimmäismääriin saakka;
2 a) sairaalan, terveyskeskuksen, hoitopäivämaksu edellyttäen, että hoito on ollut lääkärin määräämää, kuitenkin enintään keskus- sairaalan alimman maksuluokan mukaiseen määrään saakka;
3 a) vähintään yhden vuoden kassaan kuuluneelle lääkärin tai optikon määräämien silmälasien hinta joka toinen kalenterivuosi 300 euron enimmäismäärään saakka korvauskertaa kohti. Korvauksen edellytyksenä on, että silmälasien linssit on hiottu optisesti näkökykyä korjaaviksi;
b) vaihtoehtoisesti vähintään yhden vuoden kassaan kuuluneelle yksityisellä lääkäriasemalla tehdystä näkökykyä korjaavasta laserleikkauksesta 300 euroa 2 vuoden välein.
c) optikon suorittamasta näöntarkastuksesta peritty maksu kokonaan;
4 a) vähintään yhden vuoden kassaan kuuluneelle hammaslääkärin, erikoishammasteknikon ja suuhygienistin suorittamasta hoitotyöstä peritty palkkio tai maksu. Hoitotyönä pidetään myös hampaiden tutkimusta, oikomishoitoa, proteettisia toimenpiteitä ja hammasteknistä työtä. Lisäetuutena korvataan enintään 350 euroa kunakin kalenterivuonna annetusta hoidosta aiheutuneista kustannuksista.
5 a) lääkärin määräämät lääkkeet kokonaan silloin, kun korvaus on laskettu siitä hinnasta, josta sairausvakuutuslain mukainen korvaus on laskettu.
b) kliiniset ravintovalmisteet, niitä vastaavat tuotteet ja perusvoiteet kokonaan silloin, kun korvaus on laskettu siitä hinnasta, josta sairausvakuutuslain mukainen korvaus on laskettu.
c) lääkärin määräämät puhdistusaineet ja sidostarpeet; sekä
d) lääkärin määräämien sidosten ja apuvälineiden kuten tukisiteiden ja liivien, jalkatukien, purentakiskon hankkimisen korkeintaan kahdet kalenterivuodessa, kuitenkin vain, ellei niitä muutoin ole oikeutta saada ilmaiseksi.
Apuvälineenä voidaan korvata uniapnea (CPAP) laitteen vuokrasta 50 % ja väliaikaisen unimaskin hinnasta 50 % kunnes laite on saatavissa julkiselta puolelta. Apuvälineenä ei korvata CPAP laitteen hankintaa.
6 a) lääkärin määräämät laboratoriotutkimukset, patologian alaan kuuluvat tutkimukset näytteenottoineen sekä radiologiset tutkimukset ja toimenpiteet kokonaan silloin, kun tutkimus tai hoito
on myös sairausvakuutuslain nojalla korvattava, paitsi yksityisessä hoitolaitoksessa annettu sytostaatti- ja sädehoito.
Magneettitutkimuksista korvataan 80 %.
b) lääkärin määräämästä fysikaalisesta hoidosta, valohoidosta, hieronnasta sekä naprapatia- ja kiropraktiikkahoidosta, sekä osteopaatin antamasta hoidosta peritystä maksusta 90 prosenttia. Edellä mainittuja hoitokertoja voi olla yhteensä enintään 30 kalenterivuodessa. Määräyksen hierontahoitoon voi myös antaa työterveyshoitaja tai työfysioterapeutti.
c) lääkäriaseman tai tutkimus- ja hoitolaitoksen perimä toimenpide maksu korkeintaan 140 euroon saakka; sekä
d) työterveyshuollon lähetteellä annettu psykoterapia enintään 5 hoitokertaa /vuodessa
7 a) lääkärin tai sairausvakuutuslaissa tarkoitetun asianmukaisen ammattikoulutuksen saaneen henkilön käynnistä potilaan luona johtuvat matkakustannukset;
b) kassan jäsenelle aiheutuneet sairaanhoidon tai lääkärin määräämien apuvälineiden ja muiden laitteiden hankkimisen tai ylläpitämisen kannalta välttämättömät matkakustannukset halvinta kulkutapaa käyttäen, ellei muuta matkustustapaa sairauden laa- dusta tai liikenneolosuhteista johtuen ole pidettävä välttämättömänä; sekä
c) tarpeelliset majoittumiskustannukset, mikäli kassan jäsen on korvattavan matkan aikana joutunut yöpymään majoitusliikkeessä tai tutkimus- tai hoitolaitoksen potilaita varten järjestetyssä majoi- tuspaikassa.
Matka- ja majoituskustannukset korvataan kuitenkin vain silloin, kun niistä tulee myös sairausvakuutuslain mukainen korvaus;
14 a §
Jäsenen työkyvyttömyyden estämiseksi sekä työ- ja ansiokyvyn parantamiseksi suoritettavista toimenpiteistä aiheutuvat kustannukset voidaan korvata kokonaan tai osaksi 200 euroa ylittävältä osalta enintään 5000 euroon saakka, mikäli hallitus katsoo yksittäis- tapauksessa kohtuulliseksi siihen suostua ja elleivät ne ole 14 §:n mukaan muutoin korvattavia.
Korvaamisen edellytyksenä on, että toimenpiteiden tarpeellisuudesta esitetään osakkaan työterveyshuollosta saatu B-lausunto tai muu vastaava selvitys. Lisäksi hakemukseen on liitettävä työnantajan lausunto, joka sisältää selvityksen jäsenen työolosuhteista ja arvion siitä, millä tavoin korvattavia toimenpiteitä voidaan pitää tarpeellisena
hänen työtilanteensa kannalta.
15 §
Näiden sääntöjen mukaisen korvauksen maksamisen edellytyksenä on että
1) tutkimuksen on suorittanut tai hoidon on antanut lääkäri taikka muu asianmukaisen ammattikoulutuksen saanut henkilö, joka on merkitty Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen ammattihenkilöiden keskusre- kisteriin; tai
2) yksityisessä terveydenhuollossa suoritettu tutkimus tai annettu hoito on tapahtunut sairausvakuutuslain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitetussa terveydenhuollon toimintayksikössä.
Tarpeellisena hoitona ja tutkimuksena pidetään lääketieteellisesti yleisesti hyväksytyn, hyvän hoitokäytännön mukaista sairaudenhoitoa. Lääkärin määräys on hankittava ennen korvaukseen oikeuttavaa tapahtumaa.
Määräyksen perusteella on oikeus korvaukseen yhden vuoden ajan määräyksen antamisesta. Yhdellä määräyksellä korvataan enintään 30 hoitokertaa, jos tutkimus on suoritettu tai hoito on annettu vuoden kuluessa määräyksen antamisesta. Lääkkeitä, kliinisiä ravintovalmisteita ja perusvoiteita korvataan kerralla enintään kolmen kuukauden hoitoaikaa vastaava määrä.
Ulkomailla annettu hoito korvataan enintään siihen määrään asti, mikä olisi jouduttu maksamaan, jos hoito olisi annettu Suomessa. Matkakuluja ulkomailla ei korvata.
Edellä 14 §:n 2 momentin 3 ja 4 kohdassa mainittuja enimmäismääriä voidaan marraskuussa pidettävän kassankokouksen päätöksellä tarkistaa seuraavan vuoden alusta lukien kassankokousvuoden kustannusten nousua vastaaviksi.
16 §
Hautausavustuksen määrä on 1000 euroa.
Hautausavustuksen määrä voidaan marraskuussa pidettävän kassankokouksen päätöksellä tarkistaa seuraavan vuoden alusta lukien työntekijöiden palkkatason muutosta vastaavaksi. Hautausavustus maksetaan puolisolle, mikäli jäsen kuollessaan oli avioliitossa, muussa tapauksessa jäsenen lapsille, tahi ellei heitä ole, jäsenen vanhemmille, taikka ellei kumpikaan heistä xxx xxxxxx, kuolinpesälle. Milloin on syytä
otaksua, että avustukseen oikeutettu ei huolehdi hautauksesta, voi hallitus määrätä, että avustuksesta maksetaan ensin todelliset hautauskulut sille, joka on huolehtinut hautauksesta.
17 §
Edellä 14-15 §:ssä määriteltyjä etuuksia kassa suorittaa vain siltä osin kuin ne ylittävät sairausvakuutuslain nojalla saatavat vastaavanlaiset korvaukset. Jos kassan jäsenellä on oikeus saada korvausta muunkin Suomen lain kuin sairausvakuutuslain nojalla, on hänelle suoritettava korvausta vain siltä osin, kuin se ylittää muun lain nojalla suoritettavan korvauksen. Vastaavasti, jos jäsenellä on oikeus saada korvausta muun maan kuin Suomen lainsäädännön perusteella, kyseinen korvaus voidaan hallituksen harkinnan mukaan ottaa huomioon kokonaan tai osittain kassan korvausta määrättäessä.
18 §
Xxxxxx vastuu lisäetuuksien osalta alkaa jäsenyyden alkamisesta lukien ja päättyy jäsenyyden päättyessä. Kassa korvaa ainoastaan jäsenyysaikana syntyneitä kustannuksia. Sairaalahoidon korvaaminen lakkaa kuitenkin vasta 15 §:n 2 momentin kohdassa ja jos jäsen siirtyy sitä ennen van- huuseläkkeelle, vanhuuseläkkeen alkaessa, mikäli sairaalahoito tai oikeus täydennyspäivärahaan on alkanut ennen jäsenyyden päättymistä.
LISÄETUUKSIA KOSKEVAT RAJOITUKSET
19 §
Jos jäsen sairastuu ollessaan työnseisauksen tai työn puutteesta johtuvan lomautuksen taikka jonkin muun syyn kuin sairauden tai synnytyksen vuoksi poissa työstä, eikä hän saa tältä ajalta palkkaa, hänelle ei makseta näiden sääntöjen 14-15 §:n mukaisia lisäetuuksia kysymyksessä olevalta ajalta. Sairauden alkamisajankohdasta riippumatta edellä tarkoitettuja etuuksia ei makseta 8 §:n 3 momentissa tarkoitetun maksuvapautuksen ajalta.
Edellä 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa 14 §:n mukaista korvausta voidaan kuitenkin suorittaa kassan hallituksen harkinnan mukaan käyttörahastosta.
20 §
Jos jäsen on vakuutustapahtuman sattumisen jälkeen vilpillisesti antanut kassalle vääriä tai puutteellisia tietoja, joilla on merkitystä lisäetuuden saamiseen tai suuruuteen, voidaan hänelle kuuluva etuus evätä tai sitä alentaa sen mukaan, kuin olosuhteet huomioon ottaen on kohtuullista.
21 §
Xxxxx on lisäetuuksien osalta vastuusta vapaa sellaista jäsentä tai muuta edunsaajaa kohtaan, joka on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman.
Jos jäsen tai muu edunsaaja on aiheuttanut vakuutustapahtuman törkeästä huolimattomuudesta, voidaan hänelle kuuluva lisäetuus evätä tai sitä alentaa tai jo myönnetyn etuuden suorittaminen keskeyttää sen mukaan kuin olosuhteet huomioon ottaen on kohtuullista.
Mitä 2 momentissa on sanottu, sovelletaan vastaavasti, jos jäsen on tahallaan estänyt parantumistaan tai ilman hyväksyttävää syytä ei ole suostunut kassan osoittaman lääkärin määräämään tutkimukseen tai hoitoon, vakavaa terveydellistä vahingonvaaraa aiheuttavaa toimenpidettä lukuunottamatta.
22 §
Hallituksella on oikeus antamissaan yleisohjeissa määrätä ketä lääkäriä tai 15 §:n 1 momentissa tarkoitettua asianmukaisen ammattikoulutuksen saanutta henkilöä, taikka mitä sairaanhoito- tai tutkimuslaitosta tai apteekkia on käytettävä, kun kysymys on näiden sääntöjen perusteella lisäetuutena korvattavasta hoidosta.
Kassan jäsen on velvollinen käymään kassan hallituksen määräyksestä ja kassan kustannuksella korvausasiain selvittämistä varten tutkittavana hallituksen määräämän lääkärin luona tai hallituksen määräämässä sairaanhoito tai tutkimuslaitoksessa.
Jos jäsen ei noudata kassan hallituksen 1 ja 2 momentin nojalla antamaa määräystä, voidaan korvaus evätä joko kokonaan tai osaksi.
LISÄETUUKSIEN HAKEMINEN JA SUORITTAMINEN
23 §
Näiden sääntöjen mukaista etuutta on haettava kirjallisesti. Hakemukseen on liitettävä tarpeelliseksi katsottava selvitys.
Korvausta sairauden tai raskauden ja synnytyksen aiheuttamista kustannuksista on haettava kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun maksu, josta korvausta haetaan, on suoritettu. Hautausavustusta on haettava vuoden kuluessa siitä, kun oikeus suoritukseen on syntynyt.
Myöhästymisestä huolimatta voidaan etuus kuitenkin myöntää joko kokonaan tai osaksi, jos sen epäämistä on pidettävä kohtuuttomana.
Etuushakemukset on käsiteltävä kiireellisinä. Etuuden viivästymiseen sovelletaan vakuutuskassalain 91 §:n säännöksiä.
24 §
Näiden sääntöjen 14 - 15 §:n mukainen korvaus voidaan, sen estämättä, mitä 17 §:ssä on sanottu, suorittaa täysimääräisenä, jos sanotussa pykälässä tarkoitetun muun korvauksen saaminen viivästyy kassan jäsenestä riippumattomasta syystä ja mikäli jäsen sitoutuu suorittamaan muun lain kuin sairausvakuutuslain nojalla saamastaan korvausmäärästä takaisin kassalle sen suorittamaa korvausta vastaavan osan.
25 §
Jos kassan jäsen tai muu edunsaaja on saanut näiden sääntöjen mukaista lisäetuutta enemmän kuin mihin hänellä on ollut oikeus, on aiheettomasti maksettu etuus perittävä takaisin.
Aiheettomasti maksettu lisäetuus voidaan jättää osittain tai kokonaan takai- sin perimättä, jos tämä katsotaan kohtuulliseksi ja etuuden maksamisen ei ole katsottava johtuneen jäsenen tai edunsaajan tai hänen edustajansa vilpillisestä menettelystä tai jos takaisin perittävä määrä on vähäinen.
Aiheettomasti maksettu lisäetuus saadaan periä takaisin myös kuittaamalla se vastaisuudessa suoritettavasta lisäetuudesta.
MUUTOKSENHAKU LISÄETUUSPÄÄTÖKSEEN
26 §
Kassan lisäetuuspäätökseen tyytymätön voi pyytää asiassa ratkaisusuositusta Vakuutus- ja rahoitusneuvonnasta.
OMAN PÄÄOMAN RAHASTOT
27 §
Kassalla on vararahasto ja käyttörahasto.
Vararahastoa on kartutettava vuosittain vähintään 20 prosentilla tilinpäätöksen osoittamasta ylijäämästä sen jälkeen kun siitä on vähennetty taseen osoittama alijäämä edellisiltä tilikausilta. Kun vararahasto on vähintään yhtä suuri kuin tilikauden ja kahden edellisen tilikauden vakuutusmaksutulon keskimäärä, ei siirto vararahastoon enää ole pakollinen.
Vararahastoa saadaan alentaa kassankokouksen päätöksen mukaisesti ainoastaan vahvistetun taseen osoittaman alijäämän peittämiseksi.
Sen estämättä mitä 3 momentissa on sanottu, Finassivalvonta voi hakemuksesta antaa kassalle luvan erityisistä syistä alentaa vararahaston määrää, ei yleensä kuitenkaan täyden vararahaston määrää pienemmäksi.
28 §
Käyttörahastoon on siirrettävä se osa ylijäämästä, jota ei ole siirretty vara- rahastoon.
Käyttörahastoa saadaan käyttää:
1) tilinpäätöksen osoittaman alijäämän ensisijaiseen peittämiseen;
2) hallituksen harkinnan mukaan 14 –15 §:ssä määrättyjen etuuksien lisäämiseen hallituksen enintään vuodeksi kerrallaan vahvistaman
suunnitelman mukaisesti
3) 19 §:n 2 momentissa mainittuun tarkoitukseen.
Jos käyttörahasto on muodostunut niin suureksi, että se on yli 30 prosenttia täyden vararahaston määrästä, kassan on ryhdyttävä toimen- piteisiin joko näiden sääntöjen mukaisten lisäetuuksien lisäämiseksi tai maksujen alentamiseksi
VASTUUVELKA
29 §
Kassan vastuuvelan muodostaa korvausvastuu, joka vastaa sattuneiden vakuutustapahtumien johdosta suoritettavia, tilikauden päättyessä maksamatta olevien lisäetuuksien korvausmääriä. Korvausvastuu lasketaan tilinpäätökseen Finanssivalvonnan kassalle sen hakemuksesta vahvistaman laskuperusteen mukaisesti.
TILINPÄÄTÖS
30 §
Kassan tilikautena on kalenterivuosi.
Kultakin tilikaudelta on laadittava sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (1336/2002) ja Finanssivalvonnan antamien määräysten mukainen tilinpäätös, joka käsittää tuloslaskelman ja taseen liitetietoineen.
Tilinpäätökseen on liitettävä toimintakertomus
Tilinpäätös ja toimintakertomus on annettava tilintarkastajille tarkastettavaksi vähintään kuukautta ennen varsinaista kassankokousta.
31 §
Jos käyttörahasto ei riitä kassan alijäämän peittämiseen, käytetään siihen vararahastoa.
Kassassa ei ole vakuutuskassalain 76 §:ssä tarkoitettua lisämaksu- velvollisuutta.
TILINTARKASTUS
32 §
Kassalla on yksi kalenterivuodeksi kerrallaan valittu tilintarkastaja. Tilintarkastajaksi voidaan valita luonnollinen henkilö tai hyväksytty
tilintarkastusyhteisö.
Tilintarkastajaksi valitulle luonnolliselle henkilölle on valittava varatilin- tarkastaja. Tilintarkastajaksi valitulle tilintarkastusyhteisölle ei valita varatilintarkastaja
Tilintarkastajan ja tämän varatilintarkastajan on oltava tilintarkastuslaissa (1141/2015) tarkoitettu tilintarkastaja.
Tilintarkastajan tai tilintarkastajien valinnasta päättää kassankokous. Tilintarkastajaksi ei saa valita henkilöä, joka on täyttänyt 70 vuotta.
33 §
Tilintarkastajien on hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa tarkastettava kassan tilinpäätös ja kirjanpito sekä hallinto ja annettava niistä kultakin tilikaudelta hallitukselle tilintarkastuskertomus viimeistään kaksi viikkoa ennen kassankokousta.
KASSANKOKOUS
34 §
Ylin päättämisvalta kassan asioissa on kassankokouksella, johon jokaisella kassan jäsenellä ja osakkaalla on oikeus osallistua.
Kassankokous on pidettävä kassan kotipaikassa.
35 §
Kassankokouksessa on kullakin jäsenellä yksi ääni. Jäsen käyttää oikeuttaan kassankokouksessa henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä. Asiamiehenä voi toimia ainoastaan kassan toinen jäsen ja hänellä on oikeus edustaa enintään kahta jäsentä.
Osakkaat edustavat kokouksessa äänimäärää, joka on 50 prosenttia läsnäolevien jäsenten yhteenlasketusta äänimäärästä.
Äänimäärä jakautuu osakkaiden kesken heidän palveluksessaan edellisen tilikauden päättyessä olleiden kassan jäsenten osoittamassa suhteessa.
Jäsenen asiamiehen ja osakkaan äänioikeuden käyttäjän tulee esittää päivätty ja yksilöity valtakirja.
Xxxxxxxxxxxxxxxxx ei saa käyttää avustajaa.
36 §
Kassalla on vuosittain kaksi varsinaista kassankokousta, joista toinen pidetään huhtikuussa ja toinen marraskuussa.
Huhtikuussa pidettävässä varsinaisessa kassankokouksessa:
1) esitetään tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus;
2) päätetään tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta;
3) päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallituksen jäsenille ja kassanjohtajalle;
4) päätetään ylijäämän käyttämisestä tai alijäämän peittämisestä;
5) päätetään muista toimenpiteistä, joihin edellisen vuoden toiminta ja tilinpäätös saattavat antaa aihetta; sekä
6) käsitellään muut kokouskutsussa mahdollisesti mainitut asiat.
Marraskuussa pidettävässä varsinaisessa kassankokouksessa:
1) määrätään hallituksen puheenjohtajan ja muiden jäsenten sekä tilintarkastajien palkkiot;
2) valitaan tarvittavat jäsenet ja varajäsenet erovuoroisten hallituksen jäsenten ja varajäsenten tilalle;
3) valitaan tilintarkastajat ja varatilintarkastajat; sekä
4) käsitellään muut kokouskutsussa mahdollisesti mainitut asiat.
37 §
Ylimääräinen kassankokous on pidettävä, kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta.
Ylimääräinen kassankokous on niin ikään pidettävä, jos kassankokouksessa äänioikeutetut, joilla on vähintään yksi kymmenesosa äänioikeutettujen yhteenlasketusta äänimäärästä, tai Finanssivalvonta taikka kassan tilintarkastaja sitä kirjallisesti vaatii ilmoittamansa asian käsittelyä varten.
Kokouskutsu on toimitettava 14 päivän kuluessa 2 momentissa tarkoitetun vaatimuksen esittämisestä.
38 §
Kutsu kassankokoukseen on toimitettava aikaisintaan neljä viikkoa ja viimeistään viikkoa ennen kokousta. Jos päätöksen tekeminen kassankokouksessa käsiteltävässä asiassa siirretään jatkokokoukseen, on
siihen toimitettava eri kutsu, jos kokous pidetään myöhemmin kuin neljän viikon kuluttua.
Kokouskutsu ja muut kassan tiedonannot saatetaan tiedoksi ilmoituksella, joka kiinnitetään osakkaiden ilmoitustauluille ja lähetetään erikseen osakkaille.
39 §
Kassankokouksen kokouskutsussa on mainittava kokouksessa käsiteltävät asiat.
Milloin kassankokouksessa käsitellään tilinpäätöstä, on tilinpäätöstä koskevat asiakirjat tai niiden jäljennökset pidettävä vähintään viikon ajan ennen kokousta kassan toimistossa kassankokouksessa äänioikeutettujen nähtävinä. Vastaavasti on meneteltävä, mikäli kassankokouksessa käsitellään sääntöjen muuttamista koskevaa asiaa. Nähtävilläolosta on ilmoitettava kokouskutsussa.
Jos kassankokouksessa käsitellään kassan sääntöjen muuttamista, on muutoksen pääasiallinen sisältö mainittava kokouskutsussa.
40 §
Kassankokouksessa johtaa puhetta kokouksen tähän tehtävään valitsema henkilö.
Kassankokouksen päätökseksi tulee, jollei laista tai näistä säännöistä muuta johdu, se mielipide, jota on kannattanut enemmän kuin puolet annetuista äänistä tai äänten mennessä tasan, se mielipide, johon puheenjohtaja yhtyy. Vaaleissa katsotaan valituksi se, joka saa eniten ääniä. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaali arvalla.
Päätös, joka koskee kassan sääntöjen muuttamista, on pätevä vain, jos äänioikeutetut, joilla on vähintään kaksi kolmasosaa kokouksessa edustetusta äänimäärästä, ovat sitä kannattaneet. Sama vaatimus koskee kassan selvitystilaan asettamista ja sen purkamista muussa kuin lain edellyttämässä tapauksessa sekä kassan sulautumista koskevan sopimuksen hyväksymistä.
41 §
Asiasta, jossa ei ole noudatettu lain tai näiden sääntöjen kokouskutsua tai asiakirjan nähtäväksi asettamista koskevia säännöksiä, ei saa tehdä pää- töstä ilman niiden suostumusta, joita laiminlyönti koskee. Jos asia lain tai näiden sääntöjen mukaan on kokouksessa käsiteltävä, saa kassankokous päättää siitä, vaikkei asiaa ole mainittu kokouskutsussa. Kassankokous voi niin ikään aina päättää ylimääräisen kassankokouksen koolle kutsumisesta määrättyä asiaa käsittelemään.
Kullakin jäsenellä ja osakkaalla on oikeus saada haluamansa asia kassankokouksen käsiteltäväksi, jos hän kirjallisesti sitä vaatii hallitukselta niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
42 §
Kassankokouksessa pidetään pöytäkirjaa, johon on merkittävä saapuvilla olleet äänioikeutetut ja heidän äänimääränsä, kokouksessa tehdyt päätökset sekä, milloin päätöksestä on äänestetty, äänestyksen tulos.
Pöytäkirja on puheenjohtajan ja vähintään yhden kokouksessa sitä varten valitun äänioikeutetun tarkastettava ja allekirjoitettava. Pöytäkirja on viimeistään kahden viikon kuluttua kokouksesta pidettävä xxxxxx toimis- tossa jäsenten ja osakkaiden nähtävänä.
HALLITUS
43 §
Kassan hallitukseen kuuluu kuusi varsinaista jäsentä, joilla kullakin tulee olla henkilökohtainen varajäsen.
Hallituksen valitsee kassankokous. Kassan jäsenet valitsevat neljä varsinaista hallituksen jäsentä varajäsenineen. Osakkaat valitsevat kaksi varsinaista jäsentä varajäsenineen. Hallitukseen ei saa valita henkilöä, joka on täyttänyt 70 vuotta.
Hallituksen jäsenen toimikausi on kaksi kalenterivuotta ja hallituksesta on erovuorossa joka vuosi kaksi kassan jäsenten valitsemaa varsinaista jäsentä varajäsenineen sekä yksi osakkaiden valitsema varsinainen jäsen varajäsenineen (ensin arvan ja sitten vuoron mukaan).
44 §
Hallitus edustaa kassaa sekä huolehtii kassan hallinnosta ja kassan toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä.
Hallituksen tehtävänä on erityisesti:
1) ottaa ja erottaa kassanjohtaja, xxxxxx toimihenkilöt ja luottamuslääkäri(t) sekä määrätä heidän toimenhoitonsa ehdoista;
2) antaa kassanjohtajalle xxxxxx juoksevan hallinnon ja muun toiminnan hoitamista varten tarvittavat ohjeet ja määräykset;
3) huolehtia siitä, että kassan kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty;
4) päättää kassan varojen sijoittamisesta ja 50 §:ssä mainittujen lainojen ottamisesta;
5) päättää etuuksien myöntämisestä, ellei hallitus ole antanut ratkaisuoikeuksia kassanjohtajalle tai kassan toimihenkilöille
6) kutsua koolle kassankokous ja valmistella kokouksessa käsiteltävät asiat sekä tehdä toimintakertomuksessa kokoukselle esitys tilinpäätöksen osoittamaa yli- tai alijäämää koskeviksi toimenpiteiksi; sekä
7) antaa oikeus kassan nimen kirjoittamiseen 49 §:n mukaisesti.
45 §
Hallitus valitsee keskuudestaan vuosittain puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta. Puheenjohtajan on kutsuttava hallitus koolle, jos hallituksen jäsen sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään kolme muuta jäsentä on saapuvilla.
Hallituksen päätökseksi tulee se mielipide, jota enemmän kuin puolet läsnäolevista on kannattanut tai äänten mennessä tasan, se mielipide, johon puheenjohtaja yhtyy.
Hallituksen jäsen tai kassanjohtaja ei saa ottaa osaa sellaisen asian käsittelyyn, joka koskee hänen ja kassan välistä suhdetta tai muutoin hänen yksityistä etuaan.
46 §
Hallituksen kokouksesta on laadittava pöytäkirja, jonka allekirjoittavat kokouksen puheenjohtaja ja pöytäkirjan laatija. Pöytäkirjan tarkastaa vähintään yksi hallituksen kutakin kokousta varten siihen erikseen valit- sema jäsen. Hallituksen jäsenellä ja kassanjohtajalla on oikeus saada eriävä mielipiteensä merkityksi pöytäkirjaan. Pöytäkirjat on numeroitava juoksevasti ja säilytettävä luotettavalla tavalla.
Pöytäkirjaan on merkittävä:
1) kokouksen päivämäärä, sen alkamis- ja päättymisaika sekä kokouspaikka;
2) kokouksessa saapuvilla olleet hallituksen jäsenet sekä muut henkilöt;
3) kokouksessa käsitellyt asiat, siinä tehdyt päätökset ja suoritetut äänestykset sekä eriävät mielipiteet; sekä
4) esteellisyydet ja muut tarpeellisiksi katsotut seikat.
KASSANJOHTAJA
47 §
Xxxxxx toimitusjohtajana toimii kassanjohtaja, jonka tehtävänä on hoitaa kassan juoksevaa hallintoa hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti.
Kassanjohtajan on huolehdittava, että kassan kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito luotettavalla tavalla järjestetty. Kassanjohtajalla on oikeus edustaa kassaa sellaisessa asiassa, joka vakuutuskassalain 33 §:n mukaan kuuluu hänen tehtäviinsä.
ASIANTUNTIJALÄÄKÄRI
48 §
Kassalla tulee olla yksi tai useampi asiantuntijalääkäri, jonka tehtävänä on toimia kassan lääketieteellisenä asiantuntijana.
KASSAN NIMENKIRJOITUS
49 §
Kassan nimen kirjoittavat hallituksen jäsen, kassanjohtaja tai hallituksen valtuuttama kassan toimihenkilö, kaksi yhdessä.
VAROJEN SIJOITTAMINEN JA LAINANOTTO
50 §
Kassan on sijoitettava varansa turvaavasti ja tuloa tuottavasti sekä kassan maksuvalmiutta silmällä pitäen. Xxxxxx varoja ei saa käyttää kassan toiminnalle ilmeisesti vieraaseen tarkoitukseen.
Kassa saa ottaa lainaa ainoastaan vakuutuskassalain 7 §:n 2 momentissa mainituin edellytyksin. Kassan ottamien lainojen yhteismäärä ei kuitenkaan saa olla suurempi kuin yksi kymmenesosa edellisen tilikauden vakuutusmaksutulosta.
OSAKKAAN VELVOLLISUUKSIEN MUUTTAMINEN
51 §
Jos osakas haluaa muuttaa 8 §:ssä mainittua kannatusmaksua tai peruuttaa muita näissä säännöissä olevia osakasta koskevia velvoituksia, on siitä kirjallisesti ilmoitettava kassalle vähintään kuusi kuukautta ennen muutoksen voimaantuloa.
Jos osakkaan antama vakuutuskassalain 15 §:ssä tarkoitettu pakollista jäsenyyttä koskeva suostumus peruutetaan, on se voimassa vielä kuusi kuukautta sen jälkeen, kun ilmoitus peruuttamisesta on saapunut kassalle. Saatuaan 1 tai 2 momentissa tarkoitetun ilmoituksen, kassan on viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin tarvittavien sääntömuutosten toteuttamiseksi.
Samoin on meneteltävä, jos osakas on tehnyt 6 §:n 1 momentissa tar- koitetun eroamisilmoituksen.
JAKAUTUMINEN
52 §
Kassa ei voi jakautua vakuutuskassalain 13 luvussa säädetyllä tavalla.
XXXXXX XXXXXXXXXX
53 §
Xxxxx on asetettava selvitystilaan ja purettava vakuutuskassalain 11 luvussa säädetyllä tavalla:
1) jos kassan jäsenmäärä ei kahden viimeksi kuluneen kalenterivuoden päättyessä ole täyttänyt 3 §:ssä määrättyä vähimmäismäärää, eikä voida pitää todennäköisenä, että jäsenmäärä lähinnä seuraavan neljän kuukauden aikana tulee nousemaan tähän määrään;
2) jos kassan tilinpäätös osoittaa alijäämää eikä alijäämää ole peitetty kahden seuraavan tilikauden aikana; sekä
3) jos kassankokous on tehnyt päätöksen kassan purkamisesta.
54 §
Kassan purkautuessa jäljelle jäävät varat jaetaan niille, jotka selvitystilan alkaessa olivat kassan jäseniä. Varat jaetaan heidän selvitystilan alkamista välittömästi edeltäviltä 60 kuukaudelta suorittamiensa jäsenmaksujen osoittamassa suhteessa. Jos jaettava määrä on vähäinen, voi kassankokous kahden kolmasosan äänten enemmistöllä tehdä päätöksen, että varat käytetään johonkin muuhun kassan toimintaa vastaavaan tai yleishyödylliseen tarkoitukseen.