SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA – päivitys 2018
4074-2015
SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA – päivitys 2018
1. Sopijapuolet
Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat:
1. Auran kunta 2. Kaarinan kaupunki
3. Kemiönsaaren kunta 4. Liedon kunta
5. Marttilan kunta 6. Maskun kunta
7. Mynämäen kunta 8. Naantalin kaupunki
9. Nousiaisten kunta 10. Paimion kaupunki
11. Paraisten kaupunki 12. Pöytyän kunta
13. Raision kaupunki 14. Ruskon kunta
15. Salon kaupunki 16. Sauvon kunta
17. Turun kaupunki
2. Yleistä
Sopijapuolet ovat allekirjoittaneet 17.6.2014 yhdistymissopimuksen, jonka mukaisesti Rouskis Oy, jonka omistajakuntia ovat Kemiönsaari, Paimio, Salo ja Sauvo, sulautuu osakeyhtiölain 16 luvun mukaisella absorptiosulautumisella Turun seudun jätehuolto Oy:öön, jonka jälkeen synty- vän uuden yhtiön nimeksi tulee Lounais-Suomen Jätehuolto Oy (jäljempänä "LSJH"). Sulautumi- sen voimaantulopäiväksi on sovittu 31.8.2015 sillä edellytyksellä, että kaikki sulautumisen voi- maansaattamiseksi tarvittavat päätökset ja toimenpiteet on tehty edellä mainittuun päivään men- nessä.
Sulautumisen voimaantulon yhtenä edellytyksenä on jätelain 23 §:n tarkoittaman yhteistoiminta- alueen kuntien yhteisen toimielimen perustaminen hoitamaan jätehuoltoviranomaisen tehtäviä. Tämän sopimuksen tarkoituksena on sopia yhteisen toimielimen perustamisesta, sen tehtävistä, vastuukunnasta, jäsenmäärästä, puheenjohtajistosta, kunkin kunnan edustajien määrästä, lauta- kunnan kulujen kattamisesta, asioiden valmistelusta sekä muista tarpeellisista toimielimen toimin- taan ja hallintoon liittyvistä asioista. Tämän sopimuksen mukaisen toimielimen aloittaessa toimin- tansa päättyy Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunnan sekä Rouskis Oy:n osakaskuntien yhteisen jätehuoltolautakunnan toiminta.
Alkuperäinen sopimus on allekirjoitettu 21.5.2015. Turun kaupungin 1.1.2018 voimaan tulleen or- ganisaatiomuutoksen ja 1.6.2017 voimaan tulleen uuden kuntalain vuoksi tämän sopimuksen päi- vittäminen on tarpeellista. Samassa yhteydessä tarkennetaan lautakunnan ja osakaskuntien vä- listä työnjakoa.
3. Yhteinen toimielin ja sen tehtävät toimialue sekä kunnalle jäävät tehtävät
Sopijapuolet sopivat, että jätelain edellyttämänä yhteisenä toimielimenä toimii sopijapuolina ole- vien kuntien alueella Turun kaupungin (ns. vastuukunta) organisaatioon kuntalain 77 §:ssä (uusi kuntalaki 51 §:ssä) tarkoitetulla tavalla perustettava lautakunta, jonka nimenä on Lounais-Suo- men jätehuoltolautakunta (jäljempänä "Jätehuoltolautakunta"). Jätehuoltolautakunta aloittaa toi- mintansa 1.9.2015.
Jätehuoltolautakunta vastaa huolehtii kulloinkin voimassa olevan jätelain mukaisista mukaan kun- nalle ja kunnan jätehuoltoviranomaiselle kuuluvista jätehuollon tehtävistä. Lautakunnan yksin- omaiseen toimivaltaan toimivalta-alueellaan kuuluvat jätehuoltoviranomaisen tehtävien lisäksi seuraavat tehtävät:
1) päättää kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen järjestelmästä (JäteL 36-38 §)
2) päättää alueista, joilla kiinteistöittäistä jätteenkuljetusta ei järjestetä (JäteL 35.4 §)
3) seurata kiinteistönhaltijan järjestämän jätehuollon edellytysten täyttymistä (JäteL 37.3 §)
4) myöntää poikkeus velvollisuudesta luovuttaa jätteet kunnan jätehuoltoon (JäteL 42.1 §)
5) hyväksyä jätetaksa, jossa määrätään jätemaksuista ja niiden perusteista
6) hyväksyä jätehuoltomääräykset
7) Lisäksi lautakunta huolehtii huolehtia kuntien yhteisen jätehuoltopolitiikan valmistelusta ja sen toteutumisen seurannasta.
Lautakunnan tarkemmat tehtävät ilmenevät tämän sopimuksen liitteenä olevasta johtosäännöstä (Liite 1). Lisäksi Jätehuoltolautakunta huolehtii sopijapuolten yhteisen jätepolitiikan valmistelusta ja sen toteutumisen seurannasta.
Lautakuntaan voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet allekirjoittaneiden kun- tien välisen yhteistyösopimuksen ja liittyneet LSJH:n osakkaiksi.
Mikäli sopijapuolten määrä tai toimialue muuttuu, tulee kaikkien sopijapuolten hyväksyä muutos. Osakaskuntien tehtäväksi jää:
1) päättää yhteisestä jätehuoltoviranomaisesta (jätelaki 23 §)
2) päättää kunnan palvelutehtävien siirtämisestä yhtiölle (jätelaki 43 §)
3) vastata roskaantuneen alueen toissijaisesta siivoamisesta (jätelaki 74.2 §)
Lisäksi jokaisella kunnalla on alueellaan jätelain 134 §:n mukainen vireillepano-oikeus tietyissä asioissa sekä jätelain 138 §:n mukainen valitusoikeus.1
4. Jätehuoltolautakunnan kokoonpano
Jätehuoltolautakuntaan kuuluu 15 jäsentä, jotka valitaan kuntien asukasluvun mukaisesti seuraa- vasti:
Turun kaupunginvaltuusto nimeää lautakuntaan kuusi jäsentä sekä näille henkilökohtaiset varajä- senet.
Salon kaupunginvaltuusto nimeää lautakuntaan kaksi jäsentä sekä näille henkilökohtaiset varajä- senet.
Kaarinan ja Raision kaupunginvaltuustot nimeävät kumpikin yhden jäsenen sekä näille henkilö- kohtaiset varajäsenet.
Maskun ja Naantalin valtuustot nimeävät yhdessä yhden jäsenen sekä tälle henkilökohtaisen va- rajäsenen.
Liedon ja Paimion valtuustot nimeävät yhdessä yhden jäsenen sekä tälle henkilökohtaisen vara- jäsenen.
Mynämäen, Nousiaisten ja Ruskon valtuustot nimeävät yhdessä yhden jäsenen sekä tälle henki- lökohtaisen varajäsenen.
Kemiönsaaren, Paraisten ja Xxxxxx valtuustot nimeävät yhdessä yhden jäsenen sekä tälle henki- lökohtaisen varajäsenen.
Auran, Marttilan ja Pöytyän valtuustot nimeävät yhdessä yhden jäsenen sekä tälle henkilökohtai- sen varajäsenen.
Puheenjohtaja valitaan Turun kaupunginvaltuuston valitsemista jäsenistä ja varapuheenjohtaja Salonkaupunginvaltuuston valitsemista jäsenistä.
5. Jätehuoltolautakunnan jäsenten valintajärjestys
Aikaväli 1.9.2015–30.6.2017
1 Tästä on määrätty aiemmin lautakunnan johtosäännössä.
Naantali, Lieto, Mynämäki, Pöytyä ja Parainen valitsevat varsinaisen jäsenen. Masku, Paimio, Rusko, Aura ja Kemiönsaari valitsevat varajäsenen.
Aikaväli 1.7.2017–30.6.2021
Masku, Paimio, Rusko, Aura ja Kemiönsaari valitsevat varsinaisen jäsenen. Naantali, Lieto, Nou- siainen, Marttila ja Sauvo valitsevat varajäsenen.
Aikaväli 1.7.2021–30.6.2025
Naantali, Lieto, Xxxxxxxxxx, Marttila, ja Sauvo valitsevat varsinaisen jäsenen. Masku, Paimio, Mynämäki, Pöytyä ja Parainen valitsevat varajäsenen.
Kierto jatkuu vastaavalla tavalla seuraavilla vaalikausilla.
6. Jätehuoltolautakunnan päätöksenteko
Päätökset Jätehuoltolautakunnan kokouksissa tehdään kuntalain sekä Turun kaupunginvaltuus- ton hyväksymän hallinto- ja johtosäännön mukaisesti.
Jätehuoltolautakunnan käsitellessä jätehuoltomääräyksiä, jätetaksan perusteita tai uuden jätelain 36–37 §:n mukaista kunnan järjestämää tai kiinteistön haltijan järjestämää jätteenkuljetusta, Jäte- huoltolautakunnan on pyydettävä ennen päätöksen tekemistä lausunto kultakin sopijapuolelta sekä LSJH:Itä. Sopijapuolet voivat tarvittaessa ennen lausuntonsa antamista kuulla alueensa yrit- täjiä sekä muita sidosryhmiä.
Jätehuoltolautakunnan esittelijänä toimii Turun kaupungin hallintosäännössä Jätehuoltolautakun- nan johtosäännössä mainittu viranhaltija tai hänen valtuuttamansa tai varahenkilönsä.
Jätehuoltolautakunnan pöytäkirjanpitäjänä toimii Jätehuoltolautakunnan valitsema henkilö.
Läsnäolo- ja puheoikeus kokouksissa on Turun kaupunginhallituksen edustajan lisäksi Turun kaupungin hallintosäännössä mainituilla henkilöillä sekä asiantuntijana yhdellä kunkin muun sopi- japuolen kaupungin- tai kunnanjohtajan nimeämällä viranhaltijalla.
Pöytäkirjojen ja asiakirjojen allekirjoittamisesta määrätään Turun kaupungin hallintosäännössä. johtosäännössä.
Pöytäkirja lautakunnan kokouksista tulee välittömästi tarkistuksen jälkeen lähettää yhteistyökun- tien kunnan hallituksille. Pöytäkirjat lautakunnan kokouksista pidetään nähtävillä jokaisessa jä- senkunnassa kuntalain 63 140 §:n mukaisesti.
Lautakunnan hallinnon kieli on suomi, mutta palvelut tulee tarjota sekä suomen että ruotsin kie- lellä. Jos asia tulee vireille ruotsin kielellä, asia tulee käsitellä myös lautakunnassa samalla kie- lellä. Keskeiset jätehuollon asiakirjat, kuten jätetaksat ja jätehuoltomääräykset sekä muut vastaa- vat asiakaspalveluun liittyvät asiakirjat on oltava saatavissa sekä suomen että ruotsin kielellä. Jä- tehuoltoviranomainen tarjoaa myös asiakaspalvelua ruotsiksi.2
7. Otto-oikeuden käyttäminen
Turun kaupunki voi käyttää kuntalain tarkoittamaa otto-oikeutta muissa kuin lautakunnalle jätelain nojalla kuuluvissa tehtävissä. Kukin sopijapuoli voi pyytää Turun kaupunkia käyttämään otto-oi- keutta yksittäisessä asiassa.
8. Xxxxxxxx toimielimen alainen organisaatio ja henkilöstö
Jätehuoltolautakunnan valmistelu- ja täytäntöönpano-organisaationa toimii Turun kaupungin kau- punkiympäristötoimialan luvat ja valvonta –palvelualue, jonka henkilöstöstä toimialajohtaja ni- meää mainittuihin tehtäviin osallistuvat henkilöt3. Henkilöstöresurssien on oltava riittävät lauta- kunnan tehtävien hoitamiseksi.
Apuna jätehuoltolautakunnan asioiden valmistelussa toimii toimikunta, johon kaikki sopijapuolet nimeävät yhden edustajansa. Toimikunnan puheenjohtajana toimii kaupunkiympäristötoimialan
2 1.6.2017 voimaan tullut kielilain muutos määrittelee lautakunnan kaksikieliseksi viranomaiseksi.
3 Tästä määrätty aiemmin lautakunnan johtosäännössä.
valvontajohtaja. Toimikunta kokoontuu tarvittaessa puheenjohtajan kutsusta. Toimikunta voi kut- sua kokouksiinsa LSJH:n edustajan asiantuntijaksi.4
Salon kaupungin virassa toimiva jätehuoltoasiamies on siirtynyt siirtyy Turun kaupungin jätehuol- toasiamiehen virkaan 1.9.2015 lähtien.
9. Talous ja kustannusten jako
Jätehuoltolautakunta laatii vuosittain etukäteen oman talousarvion, joka hyväksytään Turun kau- punginvaltuustossa.
Jätehuoltolautakunnan ja sen alaisen organisaation kustannukset katetaan julkisoikeudellisilla jätemaksuilla.
Turun kaupunki laskuttaa talousarvion mukaiset kustannukset jälkikäteen neljännesvuosittain LSJH:Itä.
Kukin kunta on velvollinen omalla kustannuksellaan toimittamaan Jätehuoltolautakunnan käytet- täväksi tarvittavat perustiedot kunnan alueella olevista kiinteistöistä jätteen kuljetuksista pidettä- vän rekisterin luomiseksi ja ylläpitämiseksi. Mikäli kunta ei toimita tarvittavia tietoja, voi Jätehuol- tolautakunta hankkia tiedot ja laskuttaa siitä aiheutuvat kustannukset ao. kunnalta.
Jokaisen jäsenkunnan tilintarkastajalla on oikeus pyynnöstä nähdä jätehuoltolautakunnan kirjan- pito.
10. Sopimuksen irtisanominen
Tämä sopimus voidaan irtisanoa ilmoittamalla siitä kirjallisesti muille sopijapuolille. lrtisanomisil- moitus on annettava tiedoksi viimeistään 30.6. mennessä, jotta irtisanominen astuisi voimaan irti- sanomista seuraavan vuoden alussa. Mikäli irtisanomisilmoitus annetaan tiedoksi vasta 30.6. jäl- keen, tulee irtisanominen voimaan vasta seuraavan vuoden lopussa.
11. Sopimuksen muuttaminen
Sopimukseen voidaan tehdä muutoksia vain kaikkien sopijapuolten valtuustojen hyväksyvillä päätöksillä.
12. Sopimuksen voimaantulo
Tämä sopimuksen päivitys tulee kunkin sopijapuolen osalta voimaan, kun sopijapuoli on sen hy- väksynyt ja allekirjoittanut.
Jätehuoltolautakunta on aloittanut aloittaa toimintansa 1.9.2015 edellyttäen, että yhtiöiden sulau- tuminen on tullut voimaan. Samalla nykyiset Turun kaupunkiseudun jätehuoltolautakunta ja Salon kaupungin jätehuoltolautakunta lopettavat lopettivat toimintansa.
Sopimus on voimassa toistaiseksi.
13. Erimielisyydet
Tästä sopimuksesta mahdollisesti johtuvat erimielisyydet pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan keskinäisin neuvotteluin. Tarvittaessa neuvottelujen pohjaksi pyydetään Kuntaliiton asiantuntija- lausunto. Mikäli neuvottelut eivät tuota tulosta, ratkaistaan erimielisyydet asianomaisessa tuomio- istuimessa.
Tätä sopimusta on laadittu yksi alkuperäiskappale vastuukunnalle ja kopiot muille sopijapuolille.
14. Allekirjoitukset
4 Tästä määrätty aiemmin lautakunnan johtosäännössä.
Turussa xx.x.2018
Auran kunta Kaarinan kaupunki Kemiönsaaren kunta Liedon kunta Marttilan kunta Maskun kunta Mynämäen kunta Naantalin kaupunki Nousiaisten kunta Paimion kaupunki Paraisten kaupunki Pöytyän kunta Raision kaupunki Ruskon kunta
Salon kaupunki
Sauvon kunta Turun kaupunki