Palkkaus määritelmä
Examples of Palkkaus in a sentence
Palkkaus maksetaan kuitenkin vähentämättömänä aina vähintään 90 sairauslomapäivältä siitä lukien, kun työkyvyttömyys ensimmäisen kerran alkoi.
Palkkaus voi määräytyä tunti- tai kuukausiperusteisena sen mukaan kuin työnantaja päättää.
Palkkaus maksetaan virkamiehelle 9 ja 12 §:n mukaisesti ja työntekijälle 14 §:n ja 16 §:n mukaisesti.
Palkkaus tilapäisen siirron ajalta määräytyy tämän työehtosopimuk- sen 16 §:n mukaisesti.
Palkkaus perustuu yrityksessä käytössä olevaan palkkausjärjestelmään.
Palkkaus voidaan järjestää kaikilla mahdollisilla tavoilla edellyttäen, että työntekijän palkka ei palkkaustavasta johtuen jää pienemmäksi kuin palkka olisi työehtosopimuksen mukaisesti aikapalkalla työskenneltäessä ja ottaen huomioon todellisuudessa tehdyn työajan perusteella määräytyvät lisät.
Palkkaus maksetaan tämän prosenttiosuuden mukaisena osuutena so- pimuksen 7 §:n mukaisesta täydestä palkasta.
Palkkaus maksetaan tämän prosenttiosuuden mukaisena osuutena sopimuksen 7 §:n mukaisesta täydestä palkasta.
Palkkaus määräytyy osa-aikatyön suhteellisesta osuudesta kokoaikatyöstä (%- osuus).
Palkkaus määritellään yleisen virka- ja työehtosopimuksen 7§:n mukaisesti.