Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen Mallilausekkeet

Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen. Tämä sopimus tulee voimaan sen allekirjoittamisella ja on voimassa 30.6.2029 asti. Sopimuskautta voidaan yhdessä sopien jatkaa enintään kahdella (2) vuo- della (optio). Optiokaudelle tehdään erillinen sopimus.
Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen. Tämä sopimus tulee voimaan 1.2.2018 ja on voimassa toistaiseksi kuuden kuukauden irtisanomisajoin. Helsingissä huhtikuun 10. päivänä 2018 MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA TEOLLISUUSLIITTO Sopijapuolet pitävät tärkeänä turvata jatkossakin määrällisesti ja ammattitaidollisesti riittävä työvoiman saatavuus sopimusaloilla. Työvoiman käytössä sopijapuolet kannustavat työnantajia toimimaan "reilun pelin hengessä". Tämä merkitsee mm. työehtosopimusmääräysten noudattamista kaikissa alan työsuhteissa. Myös työympäristön, työn sisällön ja työjärjestelyjen kehittämisellä siten, että huomioidaan sekä työnantajien että työntekijöiden tarpeet, voidaan työvoiman käyttöä ja saatavuutta sopimusaloilla edistää. Alalla solmittavat työsuhteet ovat toistaiseksi voimassa olevia, ellei ole perusteltua syytä solmia määräaikainen työsopimus. Määräaikaisen sopimuksen perusteena voi tyypillisesti olla toisen työntekijän sijaisuus, selkeästi kertaluonteinen työkokonaisuus eli projekti tai kausiluonteinen työ. Työnantajan perusperiaatteena työvoiman käytössä on se, että tarvittava työvoima on työsuhteessa työvoimaa käyttävään yritykseen. Työnantajien on yrityskohtaisesti harkittava millaisissa tilanteissa (esim. ruuhkahuippujen tasaaminen tai erityiset ammattitaitovaatimukset) vuokratyövoiman käyttö on perusteltua. Vuokratyövoimaa käyttävän yrityksen on huolehdittava tilaajavastuulaissa säädetyistä velvoitteistaan vuokratyöntekijää, työvoimaviranomaisia ja työvoimaa tarjoavaa yritystä kohtaan. Työnantajan tulee pyynnöstä ilmoittaa työpaikan luottamusmiehelle ja työsuojeluvaltuutetulle mm. vuokratyöntekijöiden määrä, sopimuksen kesto ja sovellettava työehtosopimus. Ns. harmaan talouden torjuminen on maaseutuelinkeinojen sopimusalalla toimivien yrittäjien ja työntekijöiden yhteinen tavoite. MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA TEOLLISUUSLIITTO TYÖSOPIMUSLOMAKE
Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen. Työehtosopimus on voimassa 31.1.2021 saakka. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, jollei sitä jommaltakummalta puolelta kirjallisesti irtisanota vähintään kuukautta ennen sopimuksen päättymistä. Irtisanomisesta huolimatta työehtosopimuksen määräykset ovat voimassa, kunnes yhteisesti todetaan neuvottelujen uudesta työehtosopimuksesta päättyneen, tai toinen osapuoli ilmoittaa katsovansa neuvottelut päättyneiksi. Sopimuspuoli, joka irtisanoo tämän työehtosopimuksen, on velvollinen irtisanomisen yhteydessä jättämään vastapuolelle kirjallisen ehdotuksen uudeksi sopimukseksi. Uudesta työehtosopimuksesta neuvoteltaessa ovat tämän työehtosopimuksen määräykset voimassa siksi, kunnes uusi työehtosopimus on tehty, tai sopimusneuvottelut muuten ovat päättyneet. Työnantajan velvollisuus on panna tämä työehtosopimus liitteineen nähtäville satamien huoltorakennuksiin tai muihin oleskelusuojiin. Tätä työehtosopimusta on laadittu kaksi yhtäpitävää kappaletta, yksi kummallekin sopijaosapuolelle.
Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen. Tämä työmarkkinakeskusjärjestöjen 30.8.2013 solmimaan työllisyys- ja kasvu- sopimukseen kytketty työehtosopimus on voimassa 31.1.2017 saakka; ensimmäinen sopimusjakso päättyy 31.1.2016 ja toinen alkaa 1.2.1016 ja päättyy 31.1.2017. Työehtosopimusosapuolien mahdollisuudesta irtisanoa työehtosopimus on määrätty allekirjoituspöytäkirjassa. Sopimuspuoli, joka irtisanoo tämän työehtosopimuksen, on velvollinen irtisanomisen yhteydessä jättämään vastapuolelle kirjallisen ehdotuksen uudeksi sopimukseksi. Uudesta työehtosopimuksesta neuvoteltaessa ovat tämän työehtosopimuksen määräykset voimassa siksi, kunnes uusi työehtosopimus on tehty tai sopimusneuvottelut muuten ovat päättyneet. Työnantajan velvollisuus on panna tämä työehtosopimus liitteineen nähtäville satamien huoltorakennuksiin tai muihin oleskelusuojiin. Tätä työehtosopimusta on laadittu kaksi yhtäpitävää kappaletta, yksi kummallekin sopijaosapuolelle. Aika 14.1.2014 Paikka Helsinki Läsnä Xxxx Xxxxx ja Xxxxxx Xxxxxx, Satamaoperaattorit ry Xxxxx Xxxxxxxxx ja Xxxx Xxxxxxx, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry Voimassa oleva 1 2.2012 allekirjoitettu työehtosopimus päättyy 31.1.2014. Tällä pöytäkirjalla sopimusosapuolet uudistavat työehtosopimuksen ajalle 1.2.2014 – 31.1.2017. Sopimuskausi muodostuu kahdesta sopimusjaksosta: Ensimmäinen sopimusjakso alkaa 1 2.2014 ja päättyy 31.1.2016. Toinen sopimusjakso alkaa 1 2.2016 ja päättyy 31.1.2017. Osapuolet ovat sopineet työllisyys- ja kasvusopimusta pidemmästä sopimuskaudesta, mikä on otettu huomioon kohdan 2.1 joulukuun yleis- ja taulukkopalkkakorotuksissa.
Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen. Tämä sopimus tulee voimaan, kun molemmat osapuolet ovat sen allekirjoittaneet, ja on voimassa toistaiseksi. Xxxxxxx kuoltua sopimuksen voimassaolo jatkuu ilman eri sopimusta järjestön ja tekijän oikeudenomistajan välillä, kunnes sopimus irtisanotaan tämän pykälän mukaisesti tai kunnes tekijän teosten tai esitysten suoja­ aika päättyy. Kummallakin osapuolella on itsenäinen oi­ keus irtisanoa sopimus. Sopimuksen voimas­ saolo lakkaa sen kalenterivuoden viimeisenä päivänä, jonka aikana kirjallinen irtisanomisil­ moitus on esitetty toiselle osapuolelle. Tekijä voi toimittaa kirjallisen irtisanomisilmoituk­ sen myös 4 §:ssä tarkoitetulle järjestölle. jakaa pienempiin osiin, eikä irtisanominen voi koskea maata pienempää aluetta. Tällöin sopimus jää muilta osin voimaan.
Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen. Tämä Xxxxxxxxxxxxx tulee voimaan allekirjoitushetkellä ja jatkuu toistaiseksi voimassa olevana, kunnes Sopimuksen voimassaolo on päättynyt ja Sopijaosapuolet ovat suorittaneet loppuun kaikki Sopimuksen mukaiset velvoitteensa. Tämän Muutossopimuksen päättyminen ei vapauta Sopijaosapuolia velvollisuudesta toteuttaa kaikkia Tietosuojasäännösten mukaisia henkilötietojen käsittelyä koskevia velvollisuuksiaan.
Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen. Sopimus tulee voimaan, kun se on molemmin puolin allekirjoitettu ja jatkuu toistaiseksi voimassa olevana. Asiakkaalla on oikeus irtisanoa sopimus noudattamalla kolmen (3) kuukauden irtisanomisaikaa. Tämä sopimus korvaa mahdolliset aiemmat Sopijapuolten väliset palvelusopimukset liittyen liitteessä 3 (Asiakkaan palvelut) määriteltyihin Palvelun osioihin. Irtisanomisaikaa noudatettaessa irtisanominen ei vaadi erillisiä perusteluja. Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti. Toistaiseksi voimassa oleva palvelusopimus päättyy kuitenkin viimeistään silloin, kun Kuntien Xxxxx Oy:n ja toimittajan välisen puitesopimuksen päättymisestä on kulunut 12 kuukautta.
Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen. Tämä sopimus tulee voimaan 1.1.2020 ja on voimassa toistaiseksi. Sopijakunta voi irtisanoa sopimuksen päättyväksi kunkin kalenterivuoden loppuun. Irtisanominen tulee tehdä kirjallisesti tammikuun loppuun mennessä sen kalenterivuoden aikana, minkä lopussa aikoo erota yhteistoiminnasta. Sopimuksen täytäntöönpanoa varten tarvittaviin toimiin voidaan ryhtyä jo ennen sopimuksen voimaantuloa sopijakuntien päätösten teon jälkeen. Sopimuksen päättyessä yhteistoimintasopimuksen voimaantullessa sopijakunnan korvauksetta luovutettu omaisuus palautuu ilman eri korvausta luovuttaneelle sopijakunnalle siinä kunnossa kuin se sopimuksen päättyessä on.
Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen. Tämä sopimus on voimassa 1.1.2023-31.12.2027. Tämän jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi voimassa olevana, ellei joku sopijaosapuoli irtisano sopimusta viimeistään 30.6.2026. Tämän jälkeen irtisanomisaika on yksi vuosi ja irtisanomisaika lasketaan sen kalenterivuoden lopusta, jonka aikana irtisanominen on tehty.
Sopimuksen voimassaolo ja irtisanominen. Tämä sopimus tulee voimaan 1.1.2022 ja on voimassa toistaiseksi. Sopimus on voimassa toistaiseksi, ellei sitä viimeistään vuoden loppuun mennessä irti- sanota päättymään seuraavan kalenterivuoden lopussa. Yhteisesti sopien so- pimus voidaan purkaa muutoinkin.