Diagnostiikka- ja käyttötiedot. Hyväksytte, että Apple ja sen tytäryritykset ja edustajat saattavat kerätä, ylläpitää, käsitellä ja käyttää diagnostisia, teknisiä, käyttöä koskevia ja vastaavia tietoja, mukaan lukien rajoituksetta tietokoneeseenne, järjestelmäänne, ohjelmistoonne ja oheislaitteisiinne liittyvät tiedot, joita kerätään tietyin aikavälein, jotta teille voitaisiin paremmin tarjota ohjelmistopäivityksiä, tuotetukea ja mahdollisia muita Apple-ohjelmistoon liittyviä palveluita ja jotta voitaisiin varmistaa tämän Lisenssin ehtojen noudattaminen. Apple saattaa käyttää näitä tietoja, muodossa josta teitä ei voida suoraan tunnistaa, tarjotakseen Applen tuotteita ja palveluita tai parantaakseen niitä. Jotta Apple voi tarjota yhteistyökumppaneilleen ja kolmansien osapuolten kehittäjille mahdollisuuden parantaa Applen tuotteiden kanssa käytettäviksi tarkoitettuja ohjelmistojaan, laitteistojaan ja palvelujaan, Apple voi myös tarjota kenelle tahansa tällaiselle yhteistyökumppanille tai kolmannen osapuolen kehittäjälle tietyn määrän diagnostiikkatietoa, jolla on merkitystä kyseisen yhtistyökumppanin tai kehittäjän ohjelmiston, laitteiston ja/tai palveluiden kannalta, niin kauan kuin diagnostiikkatieto on muodossa, josta teitä ei voida tunnistaa henkilökohtaisesti.
Appears in 2 contracts
Samples: Aperture Software License Agreement, Pack Software License Agreement
Diagnostiikka- ja käyttötiedot. HyväksytteJos suostutte diagnostiikka- ja käyttötietojen keräämiseen, hyväksytte, että Apple ja sen tytäryritykset ja edustajat saattavat kerätä, ylläpitää, käsitellä ja käyttää diagnostisiadiagnostista, teknisiäteknistä, käyttöä koskevia koskevaa ja vastaavia tietojavastaavaa tietoa, mukaan lukien rajoituksetta tietokoneeseenne, järjestelmäänne, ohjelmistoonne ja oheislaitteisiinne liittyvät tiedot, joita kerätään tietyin aikaväleinajoittain, jotta teille voitaisiin voidaan paremmin tarjota ohjelmistopäivityksiä, tuotetukea ja mahdollisia muita Apple-ohjelmistoon liittyviä palveluita ja jotta voitaisiin voidaan varmistaa tämän Lisenssin ehtojen noudattaminen. Apple saattaa käyttää näitä tietoja, muodossa josta teitä ei voida suoraan tunnistaa, tarjotakseen Applen tuotteita ja palveluita tai parantaakseen niitä. Jotta Apple voi tarjota yhteistyökumppaneilleen ja kolmansien osapuolten kehittäjille mahdollisuuden parantaa Applen tuotteiden kanssa käytettäviksi tarkoitettuja ohjelmistojaan, laitteistojaan ja palvelujaan, Apple voi myös tarjota kenelle tahansa tällaiselle yhteistyökumppanille tai kolmannen osapuolen kehittäjälle tietyn määrän diagnostiikkatietoa, jolla on merkitystä kyseisen yhtistyökumppanin tai kehittäjän ohjelmiston, laitteiston ja/tai palveluiden kannalta, niin kauan kuin diagnostiikkatieto on muodossa, josta teitä ei voida tunnistaa henkilökohtaisesti.
Appears in 2 contracts
Samples: Software License Agreement, Software License Agreement
Diagnostiikka- ja käyttötiedot. HyväksytteJos suostutte diagnostiikka- ja käyttötietojen keräämiseen, hyväksytte, että Apple ja sen tytäryritykset ja edustajat saattavat kerätä, ylläpitää, käsitellä ja käyttää diagnostisiadiagnostista, teknisiäteknistä, käyttöä koskevia koskevaa ja vastaavia tietojavastaavaa tietoa, mukaan lukien rajoituksetta tietokoneeseenne, järjestelmäänne, ohjelmistoonne ja oheislaitteisiinne liittyvät tiedot, joita kerätään tietyin aikaväleinajoittain, jotta teille voitaisiin voidaan paremmin tarjota ohjelmistopäivityksiä, tuotetukea ja mahdollisia muita Apple-ohjelmistoon liittyviä palveluita ja jotta voitaisiin voidaan varmistaa tämän Lisenssin ehtojen noudattaminen. Apple saattaa käyttää näitä tietoja, muodossa edellyttäen että ne kerätään muodossa, josta teitä ei voida suoraan tunnistaa, tarjotakseen Applen tuotteita ja palveluita tai parantaakseen niitä. Jotta Apple voi tarjota yhteistyökumppaneilleen ja kolmansien osapuolten kehittäjille mahdollisuuden parantaa Applen tuotteiden kanssa käytettäviksi tarkoitettuja ohjelmistojaan, laitteistojaan ja palvelujaan, Apple voi myös tarjota kenelle tahansa tällaiselle yhteistyökumppanille tai kolmannen osapuolen kehittäjälle tietyn määrän diagnostiikkatietoa, jolla on merkitystä kyseisen yhtistyökumppanin yhteistyökumppanin tai kehittäjän ohjelmiston, laitteiston ja/tai palveluiden kannalta, niin kauan kuin diagnostiikkatieto on muodossa, josta teitä ei voida tunnistaa henkilökohtaisesti.
Appears in 1 contract
Samples: Iphoto Software License Agreement
Diagnostiikka- ja käyttötiedot. HyväksytteJos suostutte diagnostiikka- ja käyttötietojen keräämiseen, hyväksytte, että Apple ja sen tytäryritykset ja edustajat saattavat kerätä, ylläpitää, käsitellä ja käyttää diagnostisiadiagnostista, teknisiäteknistä, käyttöä koskevia koskevaa ja vastaavia tietojavastaavaa tietoa, mukaan lukien rajoituksetta tietokoneeseenne, järjestelmäänne, ohjelmistoonne ja oheislaitteisiinne liittyvät tiedot, joita kerätään tietyin aikaväleinajoittain, jotta teille voitaisiin voidaan paremmin tarjota ohjelmistopäivityksiä, tuotetukea ja mahdollisia muita Apple-ohjelmistoon liittyviä palveluita ja jotta voitaisiin voidaan varmistaa tämän Lisenssin ehtojen noudattaminen. Apple saattaa käyttää näitä tietoja, muodossa josta teitä ei voida suoraan tunnistaa, tarjotakseen Applen tuotteita ja palveluita tai parantaakseen niitä. Jotta Apple voi tarjota yhteistyökumppaneilleen ja kolmansien osapuolten kehittäjille mahdollisuuden parantaa Applen tuotteiden kanssa käytettäviksi tarkoitettuja ohjelmistojaan, laitteistojaan ja palvelujaan, Apple voi myös tarjota kenelle tahansa tällaiselle yhteistyökumppanille tai kolmannen osapuolen kehittäjälle tietyn määrän diagnostiikkatietoa, jolla on merkitystä kyseisen yhtistyökumppanin yhteistyökumppanin tai kehittäjän ohjelmiston, laitteiston ja/tai palveluiden kannalta, niin kauan kuin diagnostiikkatieto on muodossa, josta teitä ei voida tunnistaa henkilökohtaisesti.
Appears in 1 contract
Samples: Aperture Software License Agreement
Diagnostiikka- ja käyttötiedot. HyväksytteJos suostutte diagnostiikka- ja käyttötietojen keräämiseen, hyväksytte, että Apple ja sen tytäryritykset ja edustajat saattavat kerätä, ylläpitää, käsitellä ja käyttää diagnostisiadiagnostista, teknisiäteknistä, käyttöä koskevia koskevaa ja vastaavia tietojavastaavaa tietoa, mukaan lukien rajoituksetta tietokoneeseenne, järjestelmäänne, ohjelmistoonne ja oheislaitteisiinne liittyvät tiedot, joita kerätään tietyin aikaväleinajoittain, jotta teille voitaisiin voidaan paremmin tarjota ohjelmistopäivityksiä, tuotetukea ja mahdollisia muita Apple-ohjelmistoon liittyviä palveluita ja jotta voitaisiin voidaan varmistaa tämän Lisenssin ehtojen noudattaminen. Apple saattaa käyttää näitä tietoja, muodossa edellyttäen että ne on kerätty muodossa, josta teitä ei voida suoraan tunnistaa, tarjotakseen Applen tuotteita ja palveluita tai parantaakseen niitä. Jotta Apple voi tarjota yhteistyökumppaneilleen ja kolmansien osapuolten kehittäjille mahdollisuuden parantaa Applen tuotteiden kanssa käytettäviksi tarkoitettuja ohjelmistojaan, laitteistojaan ja palvelujaan, Apple voi myös tarjota kenelle tahansa tällaiselle yhteistyökumppanille tai kolmannen osapuolen kehittäjälle tietyn määrän diagnostiikkatietoa, jolla on merkitystä kyseisen yhtistyökumppanin yhteistyökumppanin tai kehittäjän ohjelmiston, laitteiston ja/tai palveluiden kannalta, niin kauan kuin diagnostiikkatieto on muodossa, josta teitä ei voida tunnistaa henkilökohtaisesti.
Appears in 1 contract
Samples: Ilife Software License Agreement
Diagnostiikka- ja käyttötiedot. Hyväksytte, että Apple ja sen tytäryritykset ja edustajat saattavat kerätä, ylläpitää, käsitellä ja käyttää diagnostisiadiagnostista, teknisiäteknistä, käyttöä koskevia koskevaa ja vastaavia tietojavastaavaa tietoa, mukaan lukien rajoituksetta tietokoneeseenne, järjestelmäänne, ohjelmistoonne ja oheislaitteisiinne liittyvät tiedot, joita kerätään tietyin aikaväleinajoittain, jotta teille voitaisiin voidaan paremmin tarjota ohjelmistopäivityksiä, tuotetukea ja mahdollisia muita Apple-ohjelmistoon liittyviä palveluita ja jotta voitaisiin voidaan varmistaa tämän Lisenssin ehtojen noudattaminen. Apple saattaa käyttää näitä tietoja, muodossa josta teitä ei voida suoraan tunnistaa, tarjotakseen Applen tuotteita ja palveluita tai parantaakseen niitä. Jotta Apple voi tarjota yhteistyökumppaneilleen ja kolmansien osapuolten kehittäjille mahdollisuuden parantaa Applen tuotteiden kanssa käytettäviksi tarkoitettuja ohjelmistojaan, laitteistojaan ja palvelujaan, Apple voi myös tarjota kenelle tahansa tällaiselle yhteistyökumppanille tai kolmannen osapuolen kehittäjälle tietyn määrän diagnostiikkatietoa, jolla on merkitystä kyseisen yhtistyökumppanin yhteistyökumppanin tai kehittäjän ohjelmiston, laitteiston ja/tai palveluiden kannalta, niin kauan kuin diagnostiikkatieto on muodossa, josta teitä ei voida tunnistaa henkilökohtaisesti.
Appears in 1 contract
Samples: Software License Agreement
Diagnostiikka- ja käyttötiedot. Hyväksytte, että Apple ja sen tytäryritykset ja edustajat saattavat kerätä, ylläpitää, käsitellä ja käyttää diagnostisiadiagnostista, teknisiäteknistä, käyttöä koskevia koskevaa ja vastaavia tietojavastaavaa tietoa, mukaan lukien rajoituksetta iOS-laitteeseenne, tietokoneeseenne, järjestelmäänne, ohjelmistoonne ja oheislaitteisiinne liittyvät tiedot, joita kerätään tietyin aikaväleinajoittain, jotta teille voitaisiin voidaan paremmin tarjota ohjelmistopäivityksiä, tuotetukea ja mahdollisia muita Apple-ohjelmistoon liittyviä palveluita ja jotta voitaisiin voidaan varmistaa tämän Lisenssin ehtojen noudattaminen. Apple saattaa käyttää näitä tietoja, muodossa josta teitä ei voida suoraan tunnistaa, tarjotakseen Applen tuotteita ja palveluita tai parantaakseen niitä. Jotta Apple voi tarjota yhteistyökumppaneilleen ja kolmansien osapuolten kehittäjille mahdollisuuden parantaa Applen tuotteiden kanssa käytettäviksi tarkoitettuja ohjelmistojaan, laitteistojaan ja palvelujaan, Apple voi myös tarjota kenelle tahansa tällaiselle yhteistyökumppanille tai kolmannen osapuolen kehittäjälle tietyn määrän diagnostiikkatietoa, jolla on merkitystä kyseisen yhtistyökumppanin tai kehittäjän ohjelmiston, laitteiston ja/tai palveluiden kannalta, niin kauan kuin diagnostiikkatieto on muodossa, josta teitä ei voida tunnistaa henkilökohtaisesti.
Appears in 1 contract
Samples: Iphoto Software License Agreement