Asiakastutkimus ja asiakkaiden osallistaminen kehittämiseen Mallilausekkeet

Asiakastutkimus ja asiakkaiden osallistaminen kehittämiseen. Hyvinvointipalvelujen suunnittelussa ymmärrys ________________ alueesta ja asukkaista on ollut meille tärkeä lähtökohta. Alueen erityispiirteiden tunteminen on ollut välttämätöntä asiakkaiden tarpeiden tunnistamiseksi, ja tämän vuoksi olemme osallistaneet asukkaita monella tavalla kehittämistyöhön. Kehittämistyön tuloksena havaittiin mm., että: __________________________________________________.

Related to Asiakastutkimus ja asiakkaiden osallistaminen kehittämiseen

  • Sopimusehtojen ja hintojen muuttaminen 15.1. Sopijapuolet voivat yhdessä sopia yksilöllisen verkkosopimuksen muuttamisesta. Jos muuta ei ole sovittu, noudatetaan mitä kohdissa 2.6-2.6.5 on määrätty.

  • Asiakkaan vastuu ja ilmoitusvelvollisuus Asiakas on korvausvelvollinen laitokselle, muille asiakkaille ja kolmannelle osapuolelle niistä haitoista ja vahingoista, joita em. ohjeiden ja varoaikojen noudattamatta jättämisestä, sopimuksessa ja valtioneuvoston asetuksissa tai päätöksissä mainittujen enimmäispitoisuuksien ylittämisestä ja 7.9 kohdassa mainittujen kieltojen noudattamatta jättämisestä aiheutuu laitokselle, viemäriveden käsittelylle, vastaanottovesistölle tai jätevesilietteen hyötykäytölle. Jos kiinteistöltä on joutunut tai uhkaa joutua viemäriin kiellettyjä tai haitallisia aineita, on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta laitokselle. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat kiinteistöltä laitokselle tulevan viemäriveden tai jätevesilietteen laatuun. Tieto viemäriveden tai jätevesilietteen laadun muuttumisesta ja niihin vaikuttavista olosuhteista on annettava laitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen muutosten toimeenpanoa.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus 1. Työnantajan antaessa työntekijöille ammatillista koulutusta tai lähdettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin, korvataan koulutuksen aiheuttamat kustannukset ja säännöllisen työajan ansiomenetys. Jos koulutus tapahtuu työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset. Ennen koulutustilaisuuteen ilmoittautumista todetaan, onko kysymyksessä tämän pykälän mukainen koulutus.

  • Lomautuksen keskeyttäminen Työnantaja voi saada tilapäisen työn lomautuksen jo alettua. Lomauttamisen keskeyttämisen, mikäli lomautuksen on uutta ilmoitusta antamatta tarkoitus jatkua välittömästi työn tekemisen jälkeen, tulee perustua työnantajan ja työntekijän väliselle sopimukselle. Tällainen sopimus on syytä tehdä ennen työn alkamista. Samassa yhteydessä on syytä selvittää tilapäisen työn arvioitu kestoaika. Edellä esitetty koskee vain työnantajan ja työntekijän välistä suhdetta eikä sillä ole otettu kantaa työttömyysturvaa koskevien lakien säännöksiin.

  • Vakuutussopimuksen Muuttaminen 15.1 Vahinkovakuutuksen sopimusehtojen muuttaminen vakuutuskauden aikana (VSL 18 §)

  • Sopimuksen irtisanominen ja purkaminen Sitralla on oikeus sopimuksen irtisanomiseen, mikäli olosuhteet tai sopimuksentekohetkellä vallinneet edellytykset ovat Toteuttajasta johtuvasta syystä muuttuneet olennaisella tavalla ja siinä määrin, että Hankkeen tarkoituksen toteutuminen on vaarantunut tai tullut mahdottomaksi saavuttaa tai jos Toteuttaja muutoin on rikkonut sopimusta eikä ole viidentoista (15) päivän kuluessa kirjallisen ilmoituksen saatuaan korjannut rikkomustaan. Sopimus päättyy irtisanomisoikeutta käytettäessä yhden (1) kuukauden pituisen irtisanomisajan kuluttua. Irtisanomisaika alkaa kulua siitä, kun toinen Osapuoli on saanut kirjallisesti tiedon irtisanomisesta. Sitralla on oikeus sopimuksen purkamiseen, mikäli Toteuttaja on rikkonut Sopimusta tahallaan tai törkeän huolimattomasti; tai: − Olennaisella tavalla laiminlyönyt sopimuksen määrittämät velvollisuutensa tai Hankesuunnitelman noudattamisen, tai − Xxxxxxx menetellyt olennaisesti sopimuksen tarkoitusta, hyvää hallinto- tai liiketapaa tai vilpitöntä mieltä loukkaavalla tavalla. Toteuttajalla on oikeus sopimuksen purkamiseen, jos Sitra laiminlyö sopimuksen mukaiset maksuvelvoitteensa tilanteessa, jossa Toteuttaja on täyttänyt kaikki sitä koskevat sopimusvelvoitteensa. Purkuoikeuden käyttäminen merkitsee sitä, että sopimussuhde päättyy purkuilmoituksen tiedoksiannolla. Sopimuksen purkaminen on tehtävä kirjallisella ilmoituksella toiselle Osapuolelle.

  • Asiakkaan kvv-laitteen käyttö poikkeustilanteissa Poikkeustilanteessa laitoksella on oikeus toimittaa tilapäisesti vettä asiakkaan kiinteistön tonttivesijohdon kautta toiselle asiakkaalle tai johtaa asiakkaan viemäreitä käyttäen toisen asiakkaan viemärivettä yleisiin viemäreihin. Asiakkaalla on oikeus saada todetusta haitasta mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys. Laitoksen toimintahäiriön aikana tai välittömästi sen jälkeen laitoksella on oikeus käyttää asiakkaan kvv-laitteistoja yleisen vesijohdon huuhtelemiseen. Asiakkaalla on oikeus saada mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys.

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)