Asiakkaat Mallilausekkeet

Asiakkaat. Asiakkaat ovat henkilöitä, jotka tarvitsevat apua tai tukea päivittäisissä perustoiminnoissaan muun muassa alentuneen toimintakyvyn, pitkäaikaissairauden, vamman, kehitysvamman tai muistisairau- den vuoksi. Asiakkaan ikä ei ole peruste palveluille. Palveluilla tuetaan asiakkaiden kotona selviyty- mistä. Asiakkaan tulee olla kirjoilla jossakin LLKY:n alueen kunnassa.
Asiakkaat. Asiakkuuden edellytyksenä on, että ostajalle on avattu Onnisen käteis- tai luotollinen asiakastili. Mikäli tarjouksen summa ylittää ostajalle määritellyn luottorajan, on luottoehdoista sovittava erikseen. Asiakastiliin ja sen käyttöön sovelletaan sitä koskevia ehtoja.
Asiakkaat. Kuntoutukseen oikeutetun rintamaveteraanin tulee olla Suomessa asuva vuosien 1939–1945 sotiin osallistunut rintamasotilastunnuksen, rintamapalvelustunnuksen tai rintamatunnuksen omaava rintamaveteraani.
Asiakkaat. Kotona asumista tukeviin palveluihin oikeutetun rintamaveteraanin tulee olla Suomessa asuva vuosien 1939 – 1945 sotiin osallistunut rintamasotilastunnuksen, rintamapalvelustunnuksen tai rintamatunnuksen omaava rintamaveteraani. Kansaneläkelaitos luovuttaa kotikunnalle rintamalisän saajien nimet ja henkilötunnukset vuosittain maksutta tammikuun loppuun mennessä. Kunta voi hyödyntää tietoa tiedottamalla palveluista ja tehostamalla veteraanien kotona asumista tukevien palvelujen piiriin pääsemistä. (Rintamasotilaseläkelaki 19 § 11.4.2014/322).
Asiakkaat. Etsivän nuorisotyön asiakkaana ovat tilaajakunnassa kirjoilla olevat 15–29 -vuotiaat nuoret, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella ja jotka tarvitsevat tukea tavoittaakseen julkisen sektorin palvelut tai jotka tarvitsevat tukea pysyäkseen tai kiinnittyäkseen tarjolla olevaan palveluun tai jotka ovat vaarassa syrjäytyä. Etsivän nuorisotyön tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja auttaa hänet sellaisten palvelujen ja muun tuen piiriin, joilla edistetään hänen kasvuaan ja itsenäistymistään sekä pääsyään koulutukseen ja työmarkkinoille. Etsivää nuorisotyötä tehdään ensisijaisesti perustuen nuoren itsensä antamiin tietoihin ja hänen omaan arvioonsa tuen tarpeesta.
Asiakkaat. Joidenkin tuotteiden osalta asiakkaille on myös asetettu lisävaatimuksia. SVT varaa oikeuden olla hyväksymättä tiettyä tahoa asiakkaaksi tai lopettaa Tuotteiden myynnin jollekin asiakkaalle.
Asiakkaat 

Related to Asiakkaat

  • Asiakkaan vastuu Sijoitustoiminnasta syntyvä taloudellinen riski on asiakkaalla ja asiakas on tietoinen, että sijoitustoimintaa koskevat riskit liittyvät mm. rahoitusvälineiden volatiliteettiin, likviditeettiin, liikkeeseenlaskijan maksukykyyn, mihin tahansa liikkeeseenlaskijan toimintaan, osakkeiden rekisteröintiin liittyviin ja säilyttämiseen liittyviin toimiin esim. hallintarekisteröinnin kautta, mihin sopijapuolet eivät voi vaikuttaa sekä kulloinkin voimassaolevaan lainsäädäntöön ja viranomaismääräyksiin, joiden perusteella voi syntyä rajoitteita tai esteitä toimeksiannoille, jo toteutetuille kaupoille tai asiakkaan omistamille arvopapereille tai muille rahoitusvälineille. Tämä vastuu on asiakkaalla siitä riippumatta, onko pankki suorittanut palvelua tai rahoitusvälinettä koskevan soveltuvuus- ja/tai asianmukaisuusarvioinnin tai katsotaanko asiakkaan saaneen sijoitusneuvontaa sijoituspäätöstä varten. Asiakas on tietoinen siitä, että sijoituspäätöstä ei voida perustaa pelkästään rahoitusvälinettä koskevaan markkinointiin ja markkinointimateriaaliin, vaan rahoitusvälinettä koskeviin tietoihin kokonaisuudessaan. Asiakas vakuuttaa, että hänellä on riittävä kyky arvioida näitä riskejä ja mahdollisuus sietää niitä taloudellisesti. Asiakas vastaa myös sijoitustoiminnan vaikutuksesta hänen verotukseensa. Asiakas vastaa siitä, että hänellä on tilillä pankin käytettävissä kulloinkin tarvittavat varat näiden ehtojen ja sopimuksen tarkoittamien toimenpiteiden ja palkkioiden suorittamiseen eräpäivänä. Jollei tilillä ole riittävää katetta edellä mainittujen palkkioiden ja muiden kustannusten ja maksujen veloittamista varten, pankki perii asiakkaalta saatavansa kattamatta jääneeltä osalta perimiskustannuksilla lisättynä. Asiakas vastaa myös siitä, että pankin käytettävissä on riittävästi arvopapereita ja rahavaroja näissä ehdoissa ja sopimuksessa sekä mahdollisissa muissa asiakasta sitovissa tuote- tai palvelukohtaisissa erityisissä ehdoissa tai sopimuksissa tarkoitettujen toimenpiteiden suorittamiseksi. Jollei asiakas ole muutoin osoittanut pankin käyttöön riittävästi rahavaroja, asiakas valtuuttaa pankin pidättämään ja käyttämään pankilla tai asiakkaan tilillä olevia asiakkaan rahavaroja tai asiakkaalle tulevia rahavaroja tällaisten toimenpiteiden suorituksen varmistamiseksi. Pankilla on oikeus toteuttaa oikeutensa turvaamiseksi tarvittavat toimenpiteet, kuten katevaraus ja tilisiirron esto. Asiakas vastaa siitä, että pankilla on käytössään asiakkaan ja asiakkaan yhteyshenkilöiden osalta oikeat yhteys- ja muut tiedot tämän sopimuksen mukaisten toimenpiteiden hoitamiseen. Jos asiakkaan tilillä olevat varat eivät riitä tai maksu viivästyy asiakkaasta johtuvasta syystä, on pankilla oikeus katsoa yksittäiset toimeksiannot tai itseään velvoittavat normaalit hoitotoimenpiteet itseään sitomattomaksi, jos asiakkaan sopimusrikkomukseksi katsottava puute on olennainen. Lisäksi asiakas vastaa omista laiminlyönneistään aiheutuvista vahingoista. Asiakas on velvollinen korvaamaan pankille vahingot, jotka aiheutuvat siitä, että asiakas ei täytä näiden ehtojen tai sopimuksen mukaisia velvollisuuksiaan. Tällaisia vahinkoja voivat olla esimerkiksi sopimusrikkomuksen aiheuttamat ylimääräiset kulut ja työ sekä rahoitusvälineiden hintojen muutoksista aiheutuneet kustannukset.

  • Sopimusasiakirjat Sopimusasiakirjat muodostuvat tästä sopimuksesta liitteineen. Sopimuksen liitteitä ovat seuraavat asiakirjat:

  • Asiakkaan kvv-laitteen käyttö poikkeustilanteissa Poikkeustilanteessa laitoksella on oikeus toimittaa tilapäisesti vettä asiakkaan kiinteistön tonttivesijohdon kautta toiselle asiakkaalle tai johtaa asiakkaan viemäreitä käyttäen toisen asiakkaan viemärivettä yleisiin viemäreihin. Asiakkaalla on oikeus saada todetusta haitasta mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys. Laitoksen toimintahäiriön aikana tai välittömästi sen jälkeen laitoksella on oikeus käyttää asiakkaan kvv-laitteistoja yleisen vesijohdon huuhtelemiseen. Asiakkaalla on oikeus saada mittaukseen tai arviointiin perustuvaa käyttömaksua vastaava hyvitys.

  • Asiakkaan velvollisuudet Yhtiön verkostoon liitetyn kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistosta liittämiskohtaan saakka. Asiakkaan on suunniteltava, rakennettava ja kunnossapidettävä kvv-laitteistot siten, että niistä ei aiheudu haittaa kiinteistölle, yhtiölle eikä kolmannelle osapuolelle ja että vesi säilyy jatkuvasti talousveden laatua valvovien viranomaisten asettamien laatuvaatimusten mukaisena. Haittana pidetään esimerkiksi vuotavia viemäreitä. Kiinteistönomistaja tai – haltija vastaa myös muista kuin edellä mainituista kiinteistön laitteistoista, laitteista tai järjestelmistä, joita kiinteistöllä käytetään talousveden, jäteveden tai huleveden ja perustusten kuivatusveden johtamisessa tai käsittelyssä. Mikäli asiakkaan viemärivesi ei sellaisenaan täytä yleiseen viemäriin johdettaville viemärivesille asetettuja vaatimuksia tai se sisältää merkittävissä määrin yhtiön kannalta haitallisia aineita, se on esikäsiteltävä ennen yhtiön viemäriin johtamista yhtiön hyväksymällä tavalla. Asiakas on velvollinen huolehtimaan sellaisten tonttijohtojensa tai niihin kuuluvien laitteiden uudistamisesta ja korjaamisesta, jotka saattavat vaikeuttaa tai vaarantaa yhtiön toimintaa. Jos asiakas yhtiön kehotuksesta huolimatta laiminlyö korjaustyön, voi yhtiö asettaa kohtuullisen määräajan, jonka kuluessa työ on suoritettava toimituksen keskeyttämisen uhalla. Yhtiö voi laskuttaa asiakasta mahdollisen vuodon aikana hukkaan valuneesta vedestä. Asiakas on velvollinen viipymättä ilmoittamaan yhtiölle tonttijohdoissa sekä yhtiön laitteissa havaitsemistaan vioista ja vuodoista. Asiakas vastaa kiinteistökohtaisten kvv-laitteiden kunnosta. Asiakkaan on säännöllisesti tarkastettava ja kunnossapidettävä kiinteistökohtaiset kvv- laitteensa kuten vesijohtopaineen korottamiseen ja alentamiseen, viemäriveden pumppaukseen, käsittelyyn ja padotukseen varautumiseen, vedensaannin ja viemäriveden johtamisen katkoksiin varautumiseen tarkoitetut sekä muut vastaavat laitteet. Asiakkaan tulee huolehtia siitä, että kiinteistön jätevesilaitteistossa käytettävät erottimet (hiekanerottimet, öljyn- ja bensiinierotin, rasvanerotin, amalgaamierotin) tyhjennetään säännöllisesti siten, että erottimet pysyvät jatkuvasti toimintakuntoisina. Lisäksi erottimet ja niiden hälyttimet tulee huoltaa säännöllisesti, jotta erotinlaitteisto toimii suunnitellulla tavalla. Erotinten tyhjennyksessä ja huoltamisessa asiakkaan tulee noudattaa myös viranomaisen antamia jätehuoltomääräyksiä. Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteisto tulee muutenkin pitää sellaisessa kunnossa ja sitä tulee käyttää siten, että siitä ei aiheudu vaaraa tai haittaa yhtiön laitteiston käytölle eikä terveydelle ja ympäristölle. Asiakas on velvollinen noudattamaan yhtiön antamia ohjeita tai määräyksiä näiden laitteiden asentamisesta, käytöstä, kunnossapidosta ja toiminnan tarkkailusta. Asiakas on yhtiön kirjallisesta pyynnöstä velvollinen poistamaan yhtiön toimintaa haittaavat kiinteistökohtaiset kvv-laitteistot. Asiakas ei saa sulkea eikä avata tonttivesijohtoon kuuluvaa sulkuventtiiliä ilman yhtiön lupaa.

  • Asiakkaan vastuu ja ilmoitusvelvollisuus Asiakas on korvausvelvollinen laitokselle, muille asiakkaille ja kolmannelle osapuolelle niistä haitoista ja vahingoista, joita em. ohjeiden ja varoaikojen noudattamatta jättämisestä, sopimuksessa ja valtioneuvoston asetuksissa tai päätöksissä mainittujen enimmäispitoisuuksien ylittämisestä ja 7.9 kohdassa mainittujen kieltojen noudattamatta jättämisestä aiheutuu laitokselle, viemäriveden käsittelylle, vastaanottovesistölle tai jätevesilietteen hyötykäytölle. Jos kiinteistöltä on joutunut tai uhkaa joutua viemäriin kiellettyjä tai haitallisia aineita, on asiakkaan viipymättä ilmoitettava asiasta laitokselle. Asiakas on velvollinen ilmoittamaan laitokselle sellaiset muutokset, jotka vaikuttavat kiinteistöltä laitokselle tulevan viemäriveden tai jätevesilietteen laatuun. Tieto viemäriveden tai jätevesilietteen laadun muuttumisesta ja niihin vaikuttavista olosuhteista on annettava laitokselle vähintään kaksi viikkoa ennen muutosten toimeenpanoa.

  • Alihankkijat JYSE kohdan 3.2 ensimmäisen virkkeen sijasta todetaan, että Palveluntuottaja voi teettää Sopimukseen kuuluvia tehtäviään alihankkijoilla, jotka Tilaaja on hyväksynyt tarjouskilpailun yhteydessä alihankkijoiksi. Muilta osin Palveluntuottajalla ei ole oikeutta teettää Sopimukseen kuuluvia tehtäviä alihankkijalla ilman Tilaajan etukäteen antamaa nimenomaista kirjallista lupaa tai vaihtaa tarjouskilpailussa ilmoittamaansa alihankkijaa.

  • Lepoajat 1. Työntekijälle annetaan työaikalain edellyttämä viikoittainen vapaa-aika.

  • Asiakirjoihin tutustuminen Ostaja on tutustunut kiinteistöä koskeviin asiakirjoihin, joita ovat:

  • Vakuutuksen voimassaolo Vakuutussopimus syntyy, kun vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouksen jollain seuraavista tavoista: a) vakuutuksenottaja on valinnut AIG:n laskuttajaksi verkkopankissa b) vakuutuksenottaja on tehnyt suoramaksusopimuksen AIG:n lähettämästä vakuutusmaksusta pankissa tai c) vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouk- sen muulla AIG:n kanssa sovitulla tavalla. Vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai AIG irti- sano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös muista jäljempänä mainituista syistä. Vakuutusturva ja vakuutussopimus päättyvät siitä hetkestä lukien, kun vakuutettu ei enää asu vakinaisesti Suomessa.

  • Työsuojeluvaltuutettu Työsuojeluvaltuutetun tehtävänä on edustaa toimialueellaan kaikkia työ- paikan työntekijöitä työsuojelua koskevassa yhteistoiminnassa sekä suh- teessa työsuojeluviranomaisiin sekä huolehtia työsuojelun valvonnasta annetun lain ja asetuksen mukaan hänelle kuuluvien tehtävien suoritta- misesta. Työpaikalla, jossa säännöllisesti työskentelee vähintään kymmenen työn- tekijää, työntekijöiden on valittava keskuudestaan työsuojeluvaltuutettu ja kaksi varavaltuutettua edustajikseen. Muussakin työpaikassa työnteki- jät voivat valita keskuudestaan edellä tarkoitetut valtuutetut. Työntekijä- ja toimihenkilöasemassa olevat työntekijät voivat valita yhteisen työsuo- jeluvaltuutetun, elleivät toimihenkilöasemassa olevat halua valita omaa työsuojeluvaltuutettua. Työpaikalla tarkoitetaan toiminnan luonne ja laajuus sekä toimipistei- den tai toimintayksiköiden työntekijöiden lukumäärä huomioon ottaen yhteistoiminnan kannalta alueellisesti ja toiminnallisesti tarkoituksen- mukaista yhden tai useamman toimipisteen tai toimintayksikön muo- dostamaa kokonaisuutta. Yrityksessä voidaan valita yrityskohtainen työsuojeluvaltuutettu sekä tar- vittaessa työpaikkakohtaisia työsuojeluvaltuutettuja. Työpaikan yhteistoimintaelimen tai työsuojelutoimikunnan jäsenet voi- vat tehdä paikallisen sopimuksen siitä, mitä työpaikalla tarkoitetaan. Mi- käli yrityksessä on useampia yhteistoimintaelimiä tai työsuojelutoimi- kuntia, päätösvalta kuuluu niille yhteisesti. Paikallinen sopiminen edel- lyttää, että kaikki yhteistoimintaelimen tai työsuojelutoimikunnan jä- senet ovat asiasta yksimielisiä. Työnantaja ja työntekijät voivat paikallisesti sopia, että työpaikalla tar- koitetaan • yrityksen kiinteää toimipaikkaa ja siihen liittyviä yrityksen työskente- lypaikkoja, • aluekonttoria ja siihen liittyviä yrityksen työskentelypaikkoja tai • vähintään kaksi vuotta kestävää työmaata, jossa säännöllisesti työsken- telee vähintään 20 työntekijää saman vastaavan työnjohtajan alaisuu- dessa. Mikäli paikallisesti ei ole työpaikasta muuta sovittu, tarkoitetaan työpai- kalla • 20 tai sitä suuremman työntekijämäärän säännöllistä työskentelyaluet- ta, joka hallinnollisesti on saman vastaavan työnjohtajan alaisuudessa ja joka toiminnallisesti muodostaa yhden kokonaisuuden. • Työntekijöiden työskennellessä alle 20 työntekijän muodostamissa eri työpaikoissa laajalla alueella, nämä muodostavat yhteisen työpaikan. Monitoimialayrityksessä työpaikan määrittely tapahtuu siten, että maa- ja vesirakennusalan toiminnot muodostavat itsenäisen muista toimin- noista erillään olevan kokonaisuuden. Työpaikkakohtaisella työsuojeluvaltuutetulla ei tarkoiteta yhteiselle työ- maalle valittavaa työsuojelun valvontalain 43 c §:n mukaista työmaakoh- taista työsuojeluvaltuutettua.