Digitalisaation kansalliset neuvonta- ja ohjaustehtävät (saavutettavuus, AUTA) ja YTI- hanke Mallilausekkeet

Digitalisaation kansalliset neuvonta- ja ohjaustehtävät (saavutettavuus, AUTA) ja YTI- hanke. VRK:n uusiksi vastuiksi kansallisen tason digitalisaatiota toimeenpanevana viranomaisena on ehdotettu muiden julkishallinnon organisaation neuvonta- ja ohjaustehtäviä sekä näihin liittyvien ohjeistusten, koulutusten, sertifiointien sekä menetelmien kehittämis- ja ylläpitovastuita. Aihekokonaisuudet olisivat saavutettavuuden kansallinen tuki, kansallisen digineuvonnan tuki (AUTA) sekä 2019 eteenpäin myös digitalisaation tuki (D9). VM:ssä käynnissä olleen AUTA-hankkeen toimeenpanoon on ehdotettu VRK:lle roolia kansallisen digineuvonnan tukimallin käytännön ohjaajana ja kehittäjänä sekä neuvovana tahona asiakasrajapinnassa alueellisille ja paikallisille palveluntuottajille. Tehtävä käsittäisi valtakunnallisesti eri alueilla hyödynnettävien yhteisten digituen välineiden kehittämisen ja ylläpidon. Tällaisia olisivat esimerkiksi digituen koulutusalustat, verkkosertifiointi, tuen materiaalit, tuen hyvät käytännöt, alueellisten hyvien toimintamallien pankki, kokeilut. VM:ssä on parhaillaan käynnissä Yhteinen tiedon hallinta -kärkihanke (YTI), jonka toimeenpanon ja sovelluskehitystyön VRK keskeisiltä osiltaan tekee. VRK jatkaa yhteentoimivuusvälineiden ja -menetelmien kehittämistä vuoden 2018 loppuun asti ja valmistautuu hankkeessa kehitettyjen yhteentoimivuusvälineiden ja -menetelmien ylläpitoon ja jatkuvaan palveluun.

Related to Digitalisaation kansalliset neuvonta- ja ohjaustehtävät (saavutettavuus, AUTA) ja YTI- hanke

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Yleiseen viemäriin johdettavan veden määrän ja laadun rajoitukset Asiakas ei saa johtaa laitoksen viemäriin sellaisia vesiä tai sellaisia haitta-ainepitoi- suuksia sisältäviä vesiä, joiden osalta on erikseen valtioneuvoston päätöksissä tai vi- ranomaismääräyksissä säädetty tai määrätty tai, jotka ovat vahingollisia viemäreiden, pumppaamoiden ja puhdistamoiden toiminnalle tai jätevesilietteen käsittelylle ja hyö- tykäytölle tai vastaanottovesistölle. Viemärivettä ei saa jäähdyttää niin kylmäksi, että se aiheuttaa viemäriverkostossa jäätymisen vaaraa tai haittaa puhdistamon toimintaa. Laitoksen viemäriin ei saa johtaa bensiiniä, liuottimia tai palo- ja räjähdysvaaraa ai- heuttavia aineita tai muita vaarallisia jätteitä. Laitoksen viemäriin ei saa johtaa haittaa tai vahingon vaaraa tuottavasti: • esineitä, tekstiilejä, metalleja, hiekkaa, multaa, lasia, kumia, muovia, rasvaa, öljyä tai muita sellaisia yhdyskunta- tai teollisuusjätteitä, jotka saattavat ai- heuttaa viemärin tukkeutumista tai vaikeuttaa viemärivesien käsittelyä tai ai- netta, joka reagoidessaan viemäriveden kanssa voi aiheuttaa tukkeutumista, myrkkyjä, syöpymistä tai viemäriveden merkittävää lämmön nousua, • myrkkyjä tai myrkyllisiä kaasuja muodostavia aineita, happoja tai viemärilai- toksen rakenteita syövyttäviä aineita, • viemärivettä, jonka pH-luku (happamuusarvo) yleisen viemärin liitoskohdassa on pienempi kuin 6,0 tai suurempi kuin 11, • suurta hetkellistä vesimäärää tai suurta määrää vettä, jonka lämpötila ylittää +40 oC, • viemärilaitoksen tai purkuvesistön kannalta muita vahingollisia tai myrkyllisiä aineita tai aineita, jotka häiritsevät viemäriverkoston tai jätevedenpuhdistamon toimintaa tai vaarantavat työntekijöiden terveyden. Huleveden ja/tai perustusten kuivatusveden johtaminen jätevesiviemäriin samoin kuin jäteveden johtaminen hulevesiviemäriin on kielletty, ellei johtamisesta ole sovittu erilli- sellä sopimuksella.

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Vakuutuksen voimassaoloalue Vakuutus on voimassa Suomessa ja koskee Suomessa käsiteltäviä korvausvaatimuksia.

  • Työsuojelua koskevat määräykset Työnantaja nimeää työsuojeluyhteistoimintaa varten työsuojelupäällikön. Työntekijöiden oikeus valita työsuojeluvaltuutettu ja varavaltuutetut määräytyy työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain mukaisesti.

  • Sopimuksen, puitejärjestelyn tai dynaamisen hankintajärjestelmän kesto 24 kuukautta

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien oikeushenkilöiden vakuutukset Jos Fennia tai sen edustaja on vakuutusta markkinoitaessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katsotaan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenottajalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Kvv-laitteistoja koskevia erillismääräyksiä Mikäli asiakas yritystoiminnan tai muun syyn vuoksi vaatii keskeytymätöntä veden- saantia, viemäriveden johtamista tai toiminta asettaa erityisvaatimuksia veden laa- dulle, asiakas on velvollinen varautumaan laitoksen toiminnan häiriöistä aiheutuviin luvussa 7 mainittuihin katkoksiin tai veden laadun vaihteluihin kiinteistökohtaisilla va- rolaitteilla, varavesisäiliöillä tai muulla vedensaannin, viemäriveden johtamisen tai ve- den laadun turvaavalla kiinteistökohtaisella laitteella, Laitoksen vesijohtoon liitetyllä vesilaitteistolla ei saa olla yhteyttä muusta vesiläh- teestä vetensä saavaan vesilaitteistoon. Mikäli yksittäisen liitettävän kiinteistön korkeus tai korkeustaso poikkeavat merkittä- västi alueella yleisesti vallitsevista kiinteistöjen korkeuksista tai korkeustasoista, on liittyjä velvollinen varustamaan kiinteistönsä kiinteistökohtaisella vesijohtopaineen ko- rotukseen tai alennukseen tarkoitetulla laitteistolla. Kiinteistökohtaiset vesijohtopai- neen korottamiseen tai alentamiseen tarvittavat laitteet saa asentaa vain vesilaitok- sen erikseen antamalla luvalla. Jos liittyvän kiinteistön korkeustaso on sellainen, että viemärivesien johtaminen ylei- siin viemäreihin ilman pumppausta ei ole mahdollista, on liittyjä velvollinen varusta- maan kiinteistönsä pumppaamoilla viemärivesien johtamiseksi. Rakennuksen sisäpuolisella viemäröinnillä ei saa olla yhteyttä hulevesiviemäriin. Rakennuksessa tulee olla rakentamista koskevien viranomaismääräysten ja -ohjei- den mukainen tuuletusviemäri. Jätemyllyn saa asentaa vain laitoksen antamalla luvalla.

  • Liikkuminen ja toimenpiteet asiakkaan tiloissa ja kiinteistöllä Asiakas päästää laitoksen edustajan tiloihinsa asennus-, tarkastus- sekä muita laitok- sen toiminnan kannalta tarpeellisia toimenpiteitä varten. Laitoksen edustaja tai laitoksen valtuuttama saa tarvittaessa liikkua asiakkaan kiin- teistöllä ja suorittaa siellä vesihuoltolaitteiston ja hulevesilaitteiston rakentamisen, kunnossapidon ja käytön kannalta tarpeellisia toimenpiteitä. Xxxxxx erityisestä syystä muuta johdu, laitos ilmoittaa liikkumisesta ja toimenpiteistä etukäteen asiakkaalle. Laitos huolehtii siitä, että asiakkaan kiinteistöllä liikkumisesta ja toimenpiteiden suorit- tamisesta siellä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa tai vahinkoa kiinteistölle tai sen käytölle. Laitos korvaa kiinteistölle tai sen käytölle aiheuttamansa haitan ja vahin- gon, lukuun ottamatta tilapäistä viihtyvyyden vähentymistä tai kiinteistön käytön rajoit- tumista tilapäisesti tai muuta niihin verrattavaa vähäistä haittaa ja vahinkoa.