Esimerkiksi Mallilausekkeet

Esimerkiksi. Xxxxxxxxx Xxx-Xxxxxxxx (2021, s. 441) on kiinnittänyt huomiota siihen, että velallisen tiedon osoittaminen voi olla vaikeaa ja rajanveto tiedon ja velallisen moitittavan menettelyn välillä ”häilyvä”. siä päästään ratkaisemaan.88 Vaarana oikeusvaikutusten kytkemisessä velallisen tietoon on myös se, että tiedon vaikean toteennäytettävyyden vuoksi käytännössä ratkaisevaksi voisi muodostua tosiasiallisen tiedon sijaan se, mitä velallisen olisi pitänyt tietää. Tällainen kehitys olisi omiaan supistamaan reklamaatiovelvolli- suuden alaa huomattavasti, sillä usein voidaan argumentoida sen puolesta, että velallisen pitäisi tietää, millaisen suorituksen on tehnyt.89
Esimerkiksi. Kiireellisyysluokat: A. Käytön estävät virheet. Toimenpiteet aloitetaan välittömästi virheilmoituksen saavuttua ja työtä jatketaan kaikkina viikonpäivinä kaikkina vuorokauden aikoina. B. Käyttöä merkittävästi haittaavat virheet. Palvelut aloitetaan neljän tunnin kuluessa vikailmoituksesta ja työtä jatketaan kaikkina viikonpäivinä kaikkina vuorokauden aikoina. C. Käyttöä haittaavat virheet. Palvelut aloitetaan viimeistään ensimmäisenä vikailmoituksen jälkeisenä työpäivänä ja työtä jatketaan toimittajan päivittäisenä säännöllisenä työaikana sekä tarvittaessa ylityöaikana työpäivinä.

Related to Esimerkiksi

  • Vakuutussopimuksen voimassaolo Vakuutussopimus on joko jatkuva tai määräaikainen. Jatkuva vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai Fennia irtisano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä. Määräaikainen vakuutussopimus on voimassa vakuutuskirjassa mainitun määräajan ja päättyy määräajan lopussa ilman erillistä irtisanomista. Vakuutussopimus voi päättyä myös jäljempänä kohdissa 4.2 ja 15 mainituista syistä.

  • Vakuutuksenottajan velvollisuudet Vakuutuksenottaja on velvollinen • omalla kustannuksellaan osallistumaan vahingon selvittelyyn, • esittämään vakuutusyhtiölle hallussaan olevat tiedot, asiakirjat sekä muun aineiston, joilla on merkitystä vahingon selvittelyssä, • hankkimaan tai valmistamaan tarpeelliset selvitykset ja tutkimukset, jotka ovat kohtuullisin kustannuksin vakuutuksenottajan saatavilla sekä • varaamaan vakuutusyhtiölle mahdollisuuden myötävai- kuttaa sovinnollisen ratkaisun aikaansaamiseen.

  • Laitoksen korvausvelvollisuus Laitos korvaa vesihuollossa olevasta virheestä henkilölle taikka yksityiseen käyttöön tai kulutukseen tarkoitetulle ja vahinkoa kärsineen pääasiassa sellaiseen tarkoitukseen käyttämälle omaisuudelle aiheutuneen vahingon. Laitos korvaa vesihuollossa olevasta virheestä kuluttajalle aiheutuvan taloudellisen vahingon. Välillisen vahingon laitos on velvollinen korvaamaan vain, jos virhe tai vahinko aiheutuu huolimattomuudesta laitoksen puolella. Välilliset vahingot on lueteltu vesihuoltolain 28 §:n 3 momentissa. Laitos ei vastaa niistä haitoista, vahingoista tai edunmenetyksistä, jotka aiheutuvat asiakkaalle sellaisista toimituksen keskeytyksistä ja rajoituksista, jotka eivät johdu vesihuollon virheestä. Laitos ei vastaa niistä veden laadun ja paineen vaihteluista tai viemäriveden vastaanoton keskeytyksistä tai rajoituksista aiheutuvista haitoista, vahingoista tai edunmenetyksistä, jotka eivät johdu vesihuollon virheestä. Laitos ei myöskään vastaa vahingoista, haitoista tai edunmenetyksistä, jotka johtuvat siitä, että kiinteistön vesihuolto on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä tai jotka johtuvat asiakkaan tai kolmannen henkilön laitteista, toimenpiteistä tai laiminlyönneistä.

  • Ammatillinen jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutus Työnantajan antaessa työntekijälle ammatillista koulutusta tai lähettäessä työntekijän hänen ammattiinsa liittyviin koulutustilaisuuksiin korvataan koulutuksen aiheuttamat suoranaiset kustannukset ja säännöllisen työajan ansionmenetys. Jos koulutus tapahtuu kokonaan työajan ulkopuolella, korvataan siitä johtuvat suoranaiset kustannukset.

  • TYÖSOPIMUKSEN VOIMASSAOLO Työsuhteen alkamispäivämääräksi merkitään päivämäärä, jolloin työntekijä aloittaa työteon. Normaalitapauksessa työsuhde on voimassa toistaiseksi. Tällöin merkitään rasti ao. kohtaan. Mikäli määräaikainen työsuhde on sidottu kalenteriaikaan, työsuhteen viimeinen kestopäivä merkitään lomakkeeseen. Tällöin tulee myös to- deta kohdassa 2 a määräaikaisen työsuhteen peruste, esim. äitiys- ja vanhempainvapaasijaisuus, vuosilomasijaisuus, työntekijän oma pyyntö jne. Jos määräaikaisen työsuhteen kesto ei ole sidottu kalenteriaikaan, vaan se on riippuvainen esim. tietyn työtehtävän suorittamisesta, yksilöidään tämä tehtävä työsopimukseen kohtaan 2 b.

  • Vuorokausilepo 7.1 Työntekijälle on annettava jokaisen työvuoron alkamista seuraavan 24 tunnin aikana vähintään 11 tunnin pituinen keskeytymätön lepoaika, ellei kysymyksessä ole varallaoloai- kana tehty työ. Jos työn tarkoituksenmukainen järjestely edellyttää, voidaan paikallisesti sopia tilapäisestä vuorokausilevon lyhentämisestä. Sopimus tehdään työehtosopimuksen 35 §:n menettelytapojen mukaisesti. Vuorokausilepoa voidaan lyhentää myös liukuvassa työajassa työntekijän päättäessä työhön tulonsa ja lähtönsä ajankohdista.

  • Kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Xxx XxxxXxxxxxx tai sen edustaja on vakuutusta markkinoi- taessa jättänyt vakuutuksenottajalle antamatta tarpeellisia tietoja vakuutuksesta tai on antanut hänelle siitä virheellisiä taikka harhaanjohtavia tietoja, vakuutussopimuksen katso- taan olevan voimassa sen sisältöisenä kuin vakuutuksenotta- jalla oli saamiensa tietojen perusteella ollut aihetta käsittää.

  • Kuluttajien ja kuluttajiin rinnastettavien vakuutuksenottajien vakuutukset Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on täyttäessään edellä mai- nittua velvollisuuttaan menetellyt vilpillisesti, vakuutussopimus ei sido vakuutusyhtiötä. Vakuutusyhtiöllä on oikeus pitää suorite- tut vakuutusmaksut, vaikka vakuutus raukeaisi. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti tai huolimat- tomuudesta, jota ei voida pitää vähäisenä, laiminlyönyt tiedon- antovelvollisuutensa, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta alennettava tai se evättävä, otetaan huomioon, mikä merkitys seikalla, jota vakuutuksenotta- jan tai vakuutetun antama väärä tai puutteellinen tieto koskee, on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuk- senottajan ja vakuutetun tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä olosuhteet muutoin. Jos vakuutusmaksu on vakuutuksenottajan tai vakuutetun anta- man väärän tai puutteellisen tiedon takia sovittu pienemmäksi kuin se olisi ollut, jos oikeat ja täydelliset tiedot olisi annettu, otetaan korvausta alennettaessa huomioon sovitun vakuutusmak- sun suhde vakuutusmaksuun, joka olisi peritty, jos tiedot olisivat olleet oikeita ja täydellisiä. Vähäinen poikkeama annetun tiedon ja täydellisen tiedon välillä ei kuitenkaan oikeuta vakuutuskor- vauksen alentamiseen.

  • Vakuutuksen voimassaolo Vakuutussopimus syntyy, kun vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouksen jollain seuraavista tavoista: a) vakuutuksenottaja on valinnut AIG:n laskuttajaksi verkkopankissa b) vakuutuksenottaja on tehnyt suoramaksusopimuksen AIG:n lähettämästä vakuutusmaksusta pankissa tai c) vakuutuksenottaja on hyväksynyt AIG:n vakuutustarjouk- sen muulla AIG:n kanssa sovitulla tavalla. Vakuutussopimus on ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä voimassa sovitun vakuutuskauden kerrallaan, jollei vakuutuksenottaja tai AIG irti- sano sopimusta. Vakuutussopimus voi päättyä myös muista jäljempänä mainituista syistä. Vakuutusturva ja vakuutussopimus päättyvät siitä hetkestä lukien, kun vakuutettu ei enää asu vakinaisesti Suomessa.

  • Yleisiä määräyksiä Sopijapuolet pyrkivät kumpikin itse sekä työpaikoilla edistämään neuvottelusuhteita ja sopi- mustoimintaa. Sopijapuolet pyrkivät kehittämään näitä tavoitteita yhteistoiminnan eri muotoja hyväksi käyttäen sekä valvomaan osaltaan tehtyjä sopimuksia. Kansalaisten perusoikeuksiin kuuluva yhdistymisvapaus on loukkaamaton. Tämä koskee niin työnantajia kuin toimihenkilöitä. Toimihenkilöillä on oikeus perustaa ja toimia ammattiyhdistys- organisaatioissa eikä heitä saa tämän johdosta irtisanoa tai syrjiä työssään. Yksittäisen toimi- henkilön turvallisuus ja terveys, syrjimättömyys ja tasa-arvoinen kohtelu ovat lähtökohtana so- pimusmääräyksille. Ennen poliittiseen tai myötätuntotyötaisteluun ryhtymistä siitä ilmoitetaan valtakunnansovitte- lijalle sekä asianomaiselle työnantaja- tai toimihenkilöliitolle, mikäli mahdollista vähintään neljä päivää aikaisemmin. Jos työtaistelusta päätetään myöhemmin, on siitä ilmoitettava heti kun se on käytännössä mahdollista. Ilmoituksessa on mainittava aiotun työtaistelun syyt, alkamishetki ja laajuus. Tätä sopimusta sovelletaan Kemianteollisuus ry:n ja Kenkä- ja Nahkateollisuus ry:n jäsenyri- tyksissä jäljempänä mainituin rajoituksin. Työpaikalla tarkoitetaan tässä sopimuksessa edellä mainittujen yhdistysten jäsenyrityksen tuotantoyksikköä tai sitä vastaavaa toimintayksikköä. Työpaikan toiminnan olennaisesti supistuessa, laajentuessa taikka liikkeen luovutuksen, su- lautumisen, yhtiöittämisen tai niihin verrattavan olennaisen organisaatiomuutoksen johdosta saatetaan yhteistoimintaorganisaatio vastaamaan työpaikan muuttunutta kokoa ja rakennetta. Valituista luottamusmiehistä, varamiehen toimimisesta luottamusmiehen sijaisena, työsuojelu- valtuutetun tai työsuojeluasiamiehen toimimisesta luottamusmiestehtävissä sekä luottamus- miesten toimimisesta työsuojelutehtävissä on työpaikalla toimivan toimihenkilöyhdistyksen il- moitettava kirjallisesti työnantajalle. Mikäli luottamusmies on estynyt hoitamasta tehtäviään vä- hintään kuukauden ajan (ei koske vuosilomia) ja poissaolo jatkuu eikä ilmoitusta varamiehestä sitä ennen ole tehty työnantajalle, hänen varamiehensä toimii luottamusmiehen sijaisena. Va- ramiehen toimimisesta työsuojeluvaltuutetun sijaisena työsuojeluvaltuutettu ilmoittaa työnan- tajalle kirjallisesti. Työnantaja ilmoittaa kirjallisesti luottamusmiehelle, ketkä käyvät yrityksen puolesta neuvotteluja luottamusmiehen kanssa. Työnantajan kanssa käytäviin koko henkilöstöryhmää tai sen merkittävää osaa koskeviin neu- votteluihin, joihin ei osallistu muita henkilöstön edustajia, voi osallistua luottamusmiehen lisäksi samalla työpaikalla työskentelevä varaluottamusmies tai muu toimihenkilö, mikäli työnantaja- puolelta osallistuu neuvotteluihin useampi henkilö. Sopijapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että työnantajalla on työlainsäädännön ja sopimusten mu- kaisesti oikeus ottaa toimeen ja erottaa toimihenkilö ja määrätä työn johtamisesta. Siltä osin kuin tässä sopimuksessa ei ole toisin sovittu, noudatetaan yhteistoiminnasta yrityk- sissä sekä työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annettua lakia ja työsuojelun valvonnasta annettua asetusta, jotka eivät ole tämän sopimuksen osia.