Fysiologia Mallilausekkeet

Fysiologia. 5.5.2.1 Jotkin eläimet olisi varustettava kaukomittarilla (sydämenlyönnit, hengitystiheys jne.) ennen koetta. Tällaisen laitteen asennus olisi tehtävä hyvissä ajoin ennen pyyntiä, jotta eläin toipuu laitteen asen- nuksen aiheuttamasta häiriöstä. 5.5.2.2 On ryhdyttävä kaikkiin tarvittaviin varotoimiin riittämättömien tai puolueellisten havaintojen ja muuttujien rajoittamiseksi erityisesti ihmisen näytteitä kerätessään aiheuttamien häiriöiden osalta. 5.5.2.3 Biologisten näytteiden keräys (muun muassa veri, virtsa, sylki) olisi suoritettava pyyntitilanteen ja arvioitavaan muuttujaan liittyvän aikariippuvuuden kannalta tarkoituksenmukaisina aikoina. Olisi kerättävä vertailutietoja eläimistä, joita on pidetty muualla hyvissä olosuhteissa ja muita toimintoja varten, pyyntiä edeltäviä perustietoja sekä viitetietoja eläimistä, joille on annettu voimakkaita ärsyk- keitä (esimerkiksi adrenokortikotrooppisen hormonin avulla suoritettu koe). 5.5.2.4 Kaikki biologiset näytteet on kerättävä ja ne on varastoitava parhaan tietämyksen mukaisesti säily- vyyden varmistamiseksi ennen analysointia. 5.5.2.5 Käytetyt analyyttiset menetelmät on varmennettava. 5.5.2.6 Jos tappavien pyyntivälineiden osalta on tehtävä reflekseihin liittyviä neurologisia tutkimuksia (muun muassa kipu, silmät) yhdessä EEG ja/tai VER tai SER -mittausten kanssa, asiantuntijan on suoritettava nämä mittaukset ja tutkimukset, jotta saadaan asianmukaista tietoa eläimen tajunnan asteesta ja tappamismenetelmän tehokkuudesta. 5.5.2.7 Jos eläimet eivät ole tajuttomia ja tunnottomia testipöytäkirjassa kuvatussa ajassa, ne on tapettava kipua tuottamatta.

Related to Fysiologia

  • Vuokranantajan ilmoitus maaperän puhtaudesta Vuokranantaja ilmoittaa käytettävissään olevien tietojen perusteella, ettei vuokra-alueella aiemmin ole harjoitettu toimintaa, joka saattaisi ai- heuttaa maaperän tai pohjaveden pilaantumista. Mikäli vuokra-alueella ilmenee tarvetta maaperän puhdistamiseen, vuokralainen on velvollinen välittömästi ottamaan yhteyttä vuokrananta- jaan (Maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelu). Vuokranantaja korvaa vuokralaiselle pilaantuneen maaperän puhdistamisesta aiheutu- neet tavanomaisiin maarakennuskustannuksiin nähden ylimääräiset kustannukset, mikäli korvattavista toimenpiteistä ja kustannuksista on sovittu vuokranantajan kanssa ennen toimenpiteisiin ryhtymistä. Sel- vyyden vuoksi todetaan, että alemman ohjearvon alittavista haitta-ai- nepitoisuuksista aiheutuvia toimenpiteitä tai kustannuksia ei pidetä tässä tarkoitettuna pilaantuneen maaperän puhdistamisena. Vuokranantaja ei vastaa maaperän puhdistamisesta aiheutuvasta vii- västymisestä, eikä viivästyksestä johtuvista vahingoista, haitoista eikä kustannuksista, joita vuokralaisen hankkeelle tai kolmannelle osapuo- lelle saattaa aiheutua. Edellä mainittu vuokranantajan korvausvelvollisuus pilaantuneesta maaperästä on voimassa siihen asti, kun kaikki vuokra-alueelle raken- nettavat rakennukset ovat asemakaavan nro 12220 ja tämän vuokraso- pimuksen käyttötarkoituksen mukaisesti ensimmäisen kerran viran- omaisen toimesta hyväksytty käyttöönotettavaksi, kuitenkin enintään viisi vuotta vuokrasuhteen alkamisesta lukien. Tämän jälkeen vuokra- lainen vastaa pilaantumisesta ja siitä aiheutuvista kustannuksista. Edellä mainittu vuokranantajan korvausvelvollisuus ei koske vuokralai- sen tai vuokralaisen lukuun toimineen toiminnasta ennen vuokrasuh- teen alkamista aiheutunutta pilaantumista. Edellä mainittu ei myöskään koske vuokra-aikana aiheutunutta pilaantumista riippumatta sen aiheut- tajasta.

  • Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.

  • Palvelusvuosilisä Työntekijälle maksetaan joulukuun 1. päivää lähinnä seuraavan yrityksen normaalin palkanmaksupäivän yhteydessä erillise- nä lisänä palvelusvuosilisää sen mukaan, kuinka kauan hänen työsuhteensa on marraskuun loppuun mennessä yhtäjaksoisesti kestänyt. Palvelusvuosilisän maksamisen ajankohdasta voidaan paikalli- sesti sopia toisin. Sopimuksen tulee koskea kaikkia palvelusvuo- silisään oikeutettuja työntekijöitä.

  • Vakuutustapahtuman aiheuttaminen (28 §, 30 § ja 34 §)

  • Ammattiyhdistyskoulutus Tämän sopimuksen tarkoittamaa ammattiyhdistyskoulutusta on luottamusmies- koulutus, työsuojelukoulutus ja yhteistoimintakoulutus. Luottamusmieskoulutus lisää luottamusmiehen pätevyyttä luottamusmiestehtä- vien hoidossa ja siten edistää luottamusmiestoiminnan tavoitteita. Työsuojelukoulutus parantaa työsuojelun valvontalain (44/2006) ja sen nojalla teh- tyjen sopimusten edellyttämää yhteistoimintaa ja siten edistää työsuojelutoimin- nalle asetettujen tavoitteiden toteuttamista. Yhteistoimintakoulutus parantaa yliopiston johdon ja henkilöstön välisen yhteistoi- minnan edellytyksiä ja siten edistää sisäistä yhteistoimintaa.

  • Toimituksen jatkaminen keskeytyksen jälkeen Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty muusta syystä kuin asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamista jatketaan sen jälkeen, kun keskeyttämisen aihe on poistettu, edellyttäen, että liittymis- ja käyttösopimus on yhä voimassa. Laitos ei ole kuitenkaan velvollinen jatkamaan palvelun toimittamista ennen kuin asiakas on maksanut kirjallisesta huomautuksesta tai muista ilmoituksista sekä muista keskeytykseen ja jälleenkytkentään liittyvistä toimenpiteistä aiheutuneet maksut ja kustannukset ja erääntyneet laitoksen saatavat. Kun palvelun toimittaminen on keskeytetty asiakkaan pyynnöstä, palvelun toimittamisen jatkamisen edellytyksenä on, että asiakas korvaa laitokselle palvelun keskeyttämisestä ja aloittamisesta aiheutuvat kustannukset ja mahdolliset verkostosta erottamisesta ja uudelleen liittämisestä ja uudelleen liittämiseen kuuluvista toimenpiteistä aiheutuneet kustannukset siltä osin kun niitä ei ole korvattu keskeytyksen yhteydessä.

  • Palvelulupaus Arkipäivinä (ma–pe) Postin ohjeen ja/tai asiakkaan ja Postin välisen sopimuksen mukaisesti Postiin jätetyt Economy-vakiokirjeet jaetaan vastaanottajille pääsään- töisesti neljänteen arkipäivään mennessä postiinjättö- päivästä lukien ja viimeistään viidentenä arkipäivänä postiinjättöpäivästä lukien.

  • Valvova viranomainen Kuluttajaluottoja valvovat kuluttaja-asiamies ja Kuluttaja ja kilpailuvirasto (xxx.xx) sekä sen alaisina piirihallintoviranomaisina aluehallintovirastot (xxx.xx).

  • Luottamusmies 1. Luottamusmiehellä tarkoitetaan järjestäytyneiden toimihenkilöiden keskuudes- taan valitsemaa luottamusmiestä ja varaluottamusmiestä. 2. Työpaikan luottamusmiehellä tarkoitetaan yhden tai useamman konttorin tai osaston muodostaman työpaikan järjestäytyneiden toimihenkilöiden tässä sopi- muksessa mainittuja tehtäviä hoitamaan keskuudestaan valitsemaa toimihenki- löä. 3. Yrityksissä, joissa on vähintään 200 rahoitusalan työehtosopimusten sovellutus- piiriin kuuluvaa toimihenkilöä, sekä yrityksissä, jotka erikseen todetaan sopija- puolten kesken, voivat järjestäytyneet toimihenkilöt valita alueellisesti tai toimin- nallisesti itsenäisiin yksiköihin luottamusmiehiä, joista jäljempänä käytetään ni- mitystä neuvotteleva luottamusmies. 4. Yrityksissä, joissa on vähintään 30 rahoitusalan työehtosopimusten sovellutus- piiriin kuuluvaa toimihenkilöä, voivat järjestäytyneet toimihenkilöt valita erityisen asianomaisen yrityksen kaikkia järjestäytyneitä toimihenkilöitä edustavan luotta- musmiehen, josta jäljempänä käytetään nimitystä pääluottamusmies. 5. Yrityksissä, joissa ei ole pääluottamusmiestä, valitaan yrityksen kaikkia järjes- täytyneitä toimihenkilöitä edustava luottamusmies, josta jäljempänä käytetään nimitystä neuvotteleva luottamusmies. 6. Edellä 2.-5. kappaleissa mainituille luottamusmiehille voidaan valita varaluotta- musmies, joka luottamusmiehen estyneenä ollessa toimii hänen sijaisenaan ja jolla on tänä aikana luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet. 7. Tässä sopimuksessa tarkoitetun luottamusmiehen tulee olla asianomaisen yri- tyksen tai työpaikan vakinainen toimihenkilö, joka työskentelee rahoitusalan työ- ehtosopimusten soveltamisalalla ja on Ammattiliitto Pro ry:n tai Ammattiliitto Unio ry:n jäsen sekä perehtynyt työpaikan olosuhteisiin. 8. Yrityksen tai sen toimintayksikön toiminnan olennaisesti supistuessa, laajentu- essa taikka liikkeen luovutuksen, sulautumisen, yhtiöittämisen tai niihin verratta- van olennaisen organisaatiomuutoksen johdosta saatetaan luottamusmiesorga- nisaatio tämän sopimuksen periaatteiden mukaisesti vastaamaan yrityksen tai sen toimintayksikön muuttunutta kokoa ja rakennetta. 9. Esimiestehtävissä olevia toimihenkilöitä koskevan sopimuksen rikkomista, sovel- tamista ja tulkintaa koskevista erimielisyyksistä neuvotellaan yrityksen ja esimie- hen tai esimiesten erikseen valitseman edustajan välillä. Esimiesten edustajaan noudatetaan neuvottelevan luottamusmiehen asemaa koskevia määräyksiä.

  • Ammattitaidon ylläpitäminen Pääluottamusmiehen tai työsuojeluvaltuutetun luottamustehtävän päättymisen jälkeen tulee hänen ja työnantajan yhteisesti selvittää, edellyttääkö työntekijän ammattitaidon ylläpitäminen entiseen tai sitä vastaavaan työhön ammatillista koulutusta. Työnantaja järjestää selvityksen edellyttämää koulutusta. Koulutuksen sisältöä ratkaistaessa kiinnitetään huomiota työstä vapautukseen, toimikauden kestoon ja sinä aikana tapahtuneisiin työmenetelmien muutoksiin.