Vakuutustapahtuman aiheuttaminen. (28 §, 30 § ja 34 §)
Vakuutustapahtuman aiheuttaminen. Fennia on vastuusta vapaa vakuutettua kohtaan, joka on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman. Jos vakuutettu on aiheuttanut vakuutustapahtuman törkeällä huolimattomuudellaan tai hänen alkoholin tai huumausaineiden käyttönsä on vaikuttanut vakuutustapahtumaan, voidaan hänelle tulevaa korvausta alentaa tai evätä se. Jos vakuutettu on aiheuttanut vakuutustapahtuman kuljettaessaan moottoriajoneuvoa sellaisessa tilassa, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon aikana tai sen jälkeen vähintään 1,2 promillea tai että hänellä oli vähintään 0,53 milligrammaa alkoholia litrassa uloshengitysilmaa, korvataan vahinko vain erityisestä syystä. Samoin, jos vakuutettu on aiheuttanut vakuutustapahtuman kuljettaessaan moottoriajoneuvoa muuten alkoholin, huumausaineen tai muun huumaavan aineen kuin alkoholin vaikutuksen alaisena taikka alkoholin ja huumausaineen tai muun huumaavan aineen yhteisvaikutuksen alaisena niin, että hänen kykynsä virheettömiin suorituksiin oli tuntuvasti huonontunut, korvataan vahinko vain erityisestä syystä. Jos vakuutettu on aiheuttanut vakuutustapahtuman kuljettaessaan moottoriajoneuvoa alkoholin, huumausaineen tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena taikka alkoholin ja huumausaineen tai muun huumaavan aineen yhteisvaikutuksen alaisena muutoin kuin edellä mainituissa tapauksissa, voidaan korvausta alentaa sen mukaan, mikä oli hänen osuutensa vahinkoon. Harkittaessa korvauksen alentamista tai epäämistä otetaan huomioon, mikä merkitys vakuutetun henkilön toimenpiteellä on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutetun henkilön tahallisuus tai huolimattomuuden laatu sekä muut olosuhteet. Jos vakuutettu on aiheuttanut vakuutustapahtuman törkeällä huolimattomuudellaan tai hänen alkoholin tai huumausaineiden käyttönsä on vaikuttanut vakuutustapahtumaan. Fennia maksaa kuitenkin vastuuvakuutuksen perusteella vahinkoa kärsineelle luonnolliselle henkilölle sen osan korvauksesta, jota tämä ei ole ulosotossa tai konkurssissa todetun vakuutetun maksukyvyttömyyden vuoksi saanut perityksi.
Vakuutustapahtuman aiheuttaminen. Vakuutusyhtiö on vastuusta vapaa, jos vakuutuksenottaja tai muu korvaukseen oikeutettu on aiheuttanut vakuutustapahtuman tahallisesti. Vakuutusyhtiö voi alentaa korvausta tai kieltäytyä kokonaan korvauksen maksamisesta, jos vakuutuksenottaja tai muu korvaukseen oikeutettu on aiheuttanut vakuutustapahtuman • törkeällä huolimattomuudella • törkeällä liikenneturvallisuuden vaarantamisella • ollessaan alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena ja se on vaikuttanut vahingon syntymiseen • ollessaan tekemässä lainvastaista tekoa.
Vakuutustapahtuman aiheuttaminen. (28 §, 30 § ja 34 §) Turva on vastuusta vapaa vakuutettua kohtaan, joka on ta- hallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman.
Vakuutustapahtuman aiheuttaminen. Vakuutusyhtiö on vastuusta vapaa, jos vakuutettu on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman. Jos vakuutettu on aiheuttanut vakuutustapahtuman törkeällä huolimattomuudella, vakuutusyhtiön vastuuta voidaan alentaa sen mukaan kuin olosuhteet huomioon ottaen on kohtuullista.
Vakuutustapahtuman aiheuttaminen. (28 §, 30 § ja 34 §) 8 7.1 Vahinkovakuutus 8
Vakuutustapahtuman aiheuttaminen. 14.1 Vakuutetun aiheuttama vakuutustapahtuma Vakuutusyhtiö on vastuusta vapaa, jos vakuutettu on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman. Jos vakuutettu tekee itsemurhan, vakuutusyhtiö vastaa kuitenkin henkivakuutuksesta, jos vakuutusyhtiön vastuun alkamisesta on ennen itsemurhan tekemistä kulunut yli vuosi. Jos vakuutettu on aiheuttanut vakuutustapahtuman törkeästä huolimattomuudesta, voidaan vakuutusyhtiön vastuuta alentaa sen mukaan kuin olosuhteet huomioon ottaen on kohtuullista.
Vakuutustapahtuman aiheuttaminen. (28 §, 29 §, 30 § ja 34 §)
Vakuutustapahtuman aiheuttaminen. 9.1 Vakuutetun tai vakuutuksenottajan aiheuttama vakuutustapahtuma Vakuutusyhtiö on vastuusta vapaa, jos vakuutettu tai vakuutuksenottaja on tahal- lisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman.
Vakuutustapahtuman aiheuttaminen. Vakuutusyhtiö on vastuusta vapaa, jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on tahallisesti aiheuttanut vakuutustapahtuman. Jos vakuutuksenottaja tai vakuutettu on aiheuttanut vakuutus tapahtuman törkeällä huolimattomuudella tai jos vakuutuksen ottajan tai vakuutetun alkoholin tai huumaavan aineen käyttö on vaikuttanut vakuutustapahtumaan, korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä. Harkittaessa onko korvausta edellä mainituissa tapauksissa alennettava tai onko se evättävä, otetaan huomioon, mikä mer kitys vakuutuksenottajan tai vakuutetun toimenpiteellä on ollut vahingon syntymiseen. Lisäksi otetaan huomioon vakuutuksen ottajan tai vakuutetun huolimattomuuden laatu sekä muut olosuhteet.