Kaupan Purkaminen Mallilausekkeet

Kaupan Purkaminen. Mikäli Myyjän toimitus poikkeaa olennaisesti sovitusta, eikä virhettä tai puutetta Ostajan kirjallisen huomautuksen johdosta kohtuullisessa ajassa korjata tai uutta sopimuksen mukaista tavaraa toimiteta, taikka jos toimitus viivästyy ainoastaan Myyjästä johtuvasta syystä siten, että siitä aiheutuu Ostajalle kohtuutonta haittaa, on Ostajalla oikeus purkaa kauppa. Jos kaupan kohteena oleva Tuote tai sen osa on valmistettu tai hankittu erityisesti ostajaa varten hänen ohjeidensa ja toivomustensa mukaisesti, eikä Myyjä voi ilman huomattavaa tappiota käyttää tavaraa hyväkseen muulla tavoin, Ostaja saa purkaa kaupan vain, jos kaupan tarkoitus jää hänen osaltaan virheen tai viivästyksen vuoksi olennaisesti saavuttamatta. Mikäli kauppahintaa ei makseta määräaikana eikä tämä johdu Myyjästä ja mikäli viivästys on olennainen, Myyjällä on oikeus purkaa kauppa tai osa kauppaa, jota koskevaa Tuotetta Ostaja ei ole vielä vastaanottanut. Myyjä voi purkaa kaupan myös silloin, kun voidaan kohtuudella olettaa, että Ostajan suoritus tulee viivästymään oleellisesti, eikä Ostaja ole asettanut hyväksyttävää vakuutta Myyjän asettamassa kohtuullisessa määräajassa. Myyjä voi lisäksi purkaa kaupan, jos Ostaja ei myötävaikuta kauppaan sillä tavalla, kuin häneltä kohtuudella voidaan edellyttää, jotta Myyjä voi täyttää sopimuksen. Myyjällä on oikeus purkaa kauppa, jos Ostaja ei nouda tai vastaanota tavaraa oikeaan aikaan. Myyjällä on oikeus myös korvaukseen, jonka suuruus on enintään toimituksen puretun osan kauppahinnan suuruinen.
Kaupan Purkaminen. Asiakkaalla on Suomen kuluttajansuojalain mukainen oikeus purkaa tilaus tai osa siitä 14 vuorokauden kuluessa tilausvahvistuksen vastaanottamisesta. Mikäli Asiakas ei ole perunut kuntotarkastusaikaa K1 tai A-katsastuksessa ennen tarkastusajan alkamista, veloitetaan asiakkaalta tarkastuksen hinta 69 € (sis. alv 24 %). Mikäli tuotteeseen liittyy muita kustannuksia, joihin liittyvä työ on jo aloitettu tai suoritettu, veloitetaan kyseinen työn osuus asiakkaalta kokonaisuudessaan. Purkutilanteessa asiakkaan tulee ensin olla yhteydessä myyjään sähköpostitse: xxxx@xxxxxxxxxxx.xx tai puhelimitse 020 746 3900 (arkisin klo 9-16). Kaupan purussa maksu palautetaan tilauksessa käytetylle maksutavalle, mikäli kaupan purkuehdot täyttyvät. Asiakas saa maksamansa summan takaisin käyttämälleen maksutavalle 7 arkipäivän sisällä siitä, kun myyjä on käsitellyt kaupan purun asianmukaisesti. InSure Group Oy pidättää oikeuden kaupan purkuun yksipuolisesti ja ilmoitusluontoisesti, mikäli tarkastuksessa selviää jotakin poikkeavaa, jonka Myyjä katsoo olevan Tekniikkaturvan ehtojen vastaista. Myyjän purkaessa kaupan yksipuolisesti, mutta tarkastuksessa selvinneisiin seikkoihin vedoten, myyjä vastaa ajoneuvon tarkastusmaksusta.
Kaupan Purkaminen. Ellei asiakas suorita kauppahintaa tai toimita kaupan kohteena ole- via joukkovelkakirjoja näiden ehtojen mukaisesti, pankilla on oikeus purkaa kauppa ilmoittamalla siitä erikseen asiakkaalle. Selvitysyhteisössä selvitettävänä oleva kauppa voidaan purkaa vain markkinasääntöjen mukaisesti. Jos purkaminen on johtunut asiak- kaasta johtuvasta syystä, asiakkaan on korvattava purkamisesta pankille aiheutunut vahinko.
Kaupan Purkaminen. Kauppa voidaan purkaa kauppakirjan allekirjoittamisen jälkeen vain erityisen painavista syistä. Kaupan purkamisesta päättää kunnanhallitus.
Kaupan Purkaminen. Mikäli huutokaupattu esine osoittautuu väärennökseksi tai muuta olennaista ilmenee, on Huutokaupan järjestäjällä oikeus purka a kauppa. Edellä mainituissa tapauksissa Huutokaupan järjestäjän tulee palauttaa kauppasumma Ostajalle. Mikäli kauppasumma on jo tilitetty toimeksiantajalle, tulee Toimeksiantajan maksaa vastaava summa korvauksena Huutokaupan järjestäjälle 14 päivän sisällä Huutokaupan järjestäjän vaatimuksesta. Lisäksi Toimeksiantaja on velvollinen korvaamaan Huutokaupan järjestäjälle kaikki kustannukset, jotka Huutokaupan järjestäjälle on aiheutunut kaupan purkamisesta. Puretun kaupan esine on Toimeksiantajan noudettavissa heti kun Huutokaupan järjestäjä on saanut edellä mainitut kaupan peruuntumisesta aiheutuneet kulunsa.

Related to Kaupan Purkaminen

  • Sopimuksen purkaminen Kumpikin Sopijapuoli saa purkaa Sopimuksen tai sen osan, jos toinen Sopijapuoli on olennaisesti rikkonut tämän Sopimuksen mukaisia sopimusvelvoitteitaan tai on ilmeistä, että olennainen sopimusrikkomus tulee tapahtumaan. Jos rikkomus on korjattavissa, Sopijapuoli voi purkaa Sopimuksen tai sen osan vain, jos rikkomus on toistuva tai rikkomukseen syyllistynyt Sopijapuoli ei ole korjannut rikkomustaan tässä Sopimuksessa sovitussa ajassa tai muussa kohtuullisessa ajassa siitä, kun toinen Sopijapuoli on kirjallisesti huomauttanut rikkomuksesta. Olennaisena Sopimuksen purkamisperusteeksi katsottavana sopimusrikkomuksena pidetään tässä Sopimuksessa määriteltyjen purkamisperusteiden lisäksi muun muassa sitä, että Liikennöitsijälle myönnetty joukkoliikennelupa tai taksilupa päättyy kesken sopimuskauden tai ettei palvelu vastaa sovittua ja virhe on vähäistä suurempi eikä virhettä Ostajan huomautuksesta huolimatta viipymättä korjata tai jos Sopimuksen luonne huomioiden palvelun tuottaminen viivästyy olennaisesti tai viivästykset tai virheet ovat toistuvia. Ostajalla on oikeus irtisanoa Sopimus päättymään välittömästi, jos Ostaja osoittaa, ettei olisi tehnyt sopimusta Liikennöitsijän kanssa, jos Ostaja olisi ollut sopimusta tehdessään tietoinen Palvelun- tuottajaa koskevista todellisista olosuhteista. Näillä olosuhteilla tarkoitetaan hankintalain (348/2007) 53 §:ssä ja 54 §:ssä lueteltuja poissulkemisperusteita. Tällöin Liikennöitsijällä on oikeus saada täysimääräinen maksu sopimuksen päättymishetkeen mennessä tuotetuista palveluista, mutta ei oikeutta muuhun korvaukseen Sopimuksen päättymisen johdosta. Ostajalla on oikeus irtisanoa Sopimus päättymään välittömästi, jos Liikennöitsijän taloudellisten tai muiden olosuhteiden havaitaan muuttuneen olennaisesti niin, ettei voida olettaa Liikennöitsijän täyttävän Sopimuksen mukaisia velvollisuuksiaan eikä luotettavaa selvitystä velvoitteiden täyttämisestä anneta. Ennen irtisanomista Ostajan on huomautettava asiasta Liikennöitsijälle ja varattava tälle mahdollisuus selvityksen antamiseen kohtuullisessa ajassa. Jos Sopimus päättyy Xxxxxxxxxxxxxxxxx johtuvasta syystä tämän sopimuskohdan mukaisilla perusteilla ja jos tästä aiheutuu Ostajalle vahinkoa, on Ostajalla oikeus vahingonkorvaukseen Sopimuksen ennenaikaisesta päättymisestä aiheutuneesta vahingosta.

  • Kauppahinnan maksaminen Kauppahinta maksetaan kokonaisuudessaan kaupantekotilaisuudessa ja kuitataan maksetuksi tämän kauppakirjan allekirjoittamisella.

  • Korvauksen maksaminen Fennia maksaa korvauksen, kun vakuutuksenottaja on selvittänyt, ettei omaisuutta ole kiinnitetty velan vakuudeksi tai kun kiinnityksen haltijat ovat antaneet Fennialle tiedot korvauksen maksamiseksi. Ensiksi maksetaan korvaus, jonka määrä saadaan vähentämällä päivänarvon mukaisesta vahingon määrästä, mutta kuitenkin enintään omaisuuden käyvästä arvosta omavastuu ja ottamalla huomioon mahdollinen alivakuutus kohdan 1.13 mukaisesti sekä suojeluohjeiden mahdollisen laiminlyönnin ja yleisten sopimusehtojen perusteella tehtävät korvauksen vähennykset mainitussa järjestyksessä. Jos omaisuuden päivänarvo on alle 50 % jälleenhankinta-arvosta, mutta käypää arvoa suurempi, Fennia maksaa päivänarvoon ja käypään arvoon perustuvan korvauksen erotuksen, jos Fennia on kahden vuoden kuluessa vahingon tapahtumisesta saanut selvityksen korjaus- tai jälleenhankintatoimenpiteistä ja siitä, että ensiksi maksettu korvaus on käytetty korjaamiseen tai jälleenhankintaan. Jos omaisuuden päivänarvo on vähintään 50 % jälleenhankinta-arvosta, Fennia maksaa jälleenhankinta-arvoon ja käypään arvoon perustuvan korvauksen erotuksen, jos Fennia on kahden vuoden kuluessa vahingon tapahtumisesta saanut selvityksen korjaus- tai jälleenhankintatoimenpiteistä ja siitä, että ensiksi maksettu korvaus on käytetty korjaamiseen tai jälleenhankintaan. Oikeus jälleenhankinta-arvon mukaiseen korvaukseen on vain sillä, joka oli vakuutettuna vakuutustapahtuman sattuessa. Oikeutta ei voi siirtää kolmannelle osapuolelle. Kolmannella osapuolella on oikeus vain päivänarvon mukaiseen korvaukseen. Jos rakentaminen viivästyy viranomaisen pakottavan määräyksen vuoksi, määräyksestä välittömästi aiheutuva viivästysaika lisätään kahden vuoden määräaikaan. Jos vakuutustapahtuma on kohdistunut omaisuuteen, johon voidaan vahvistaa kiinteistö- tai yrityskiinnitys, korvausta maksettaessa noudatetaan maakaaren ja yrityskiinnityslain määräyksiä. Jos vakuutustapahtuma on kohdistunut leasing-vuokrattuun omaisuuteen, korvaus maksetaan omaisuuden omistajalle.

  • Purkaminen Xxxxxxx saa purkaa sopimuksen teleyrityksen viivästyksen tai virheen vuoksi, jos sopimusrikkomus on olennainen. Teleyritys saa purkaa viestintäpalvelusopimuksen ilmoittamalla siitä etukäteen, jos • liittymä on ollut suljettuna muusta syystä kuin asiakkaan pyynnöstä vähintään kuukauden ja liittymän sulkemisen edellytykset ovat voimassa. Teleyritys saa purkaa muuta palvelua koskevan sopimuksen, jos • palvelun käyttö on ollut keskeytettynä muusta syystä kuin asiakkaan pyynnöstä tai verkon korjaamisen takia vähintään kuukauden ja keskeytyksen edellytys on edelleen voimassa, • asiakas on todettu maksukyvyttömäksi, eikä hän maksa teleyrityksen vaatimaa ennakkomaksua tai aseta hyväksyttävää vakuutta, • viranomainen on todennut, että asiakas on tahallaan estänyt tai häirinnyt televiestintää tai • asiakas on rikkonut jotain sopimusehtoa olennaisesti eikä huomautuksesta huolimatta ole korjannut menettelyään. Asiakas ja teleyritys voivat purkaa muuta palvelua kuin viestintäpalvelua koskevan sopimuksen, jos • sopimuksen noudattamisen on estänyt ylivoimainen este yli kolmen (3) kuukauden ajan tai • palvelua ei voida toimittaa kohtuullisessa ajassa kohdassa 3.2 mainitun toimituksen edellytyksen puutteen vuoksi. Asiakkaalla ei kuitenkaan ole oikeutta purkaa määräaikaista sopimusta, mikäli sopimusehtoja muutetaan lainsäädännön muutoksen tai viranomaispäätöksen perusteella. Teleyrityksen tulee purkaa viestintäpalvelusopimus kirjallisesti. Asiakas voi purkaa viestintäpalvelusopimuksen suullisesti tai kirjallisesti.

  • Äkillinen hammassairaus Jos äkillinen hammassairaus ennen hoitotoimenpiteitä aiheuttaa työntekijän työkyvyttömyyden, joka vaatii samana päivänä tai saman työvuoron aikana annettavaa hoitoa, hoitotoimenpiteen ajalta, mikäli hänen ei onnistu saada hoitoa työajan ulkopuolella. Työkyvyttömyys ja hoidon kiireellisyys osoitetaan hammaslääkärin antamalla todistuksella.

  • Henkilötietojen käsittelyn päättyminen 9.1. Sopimuksen voimassaoloaikana Palveluntuottaja ei saa poistaa Xxxxxxxx lukuun käsittelemiään henkilötietoja ilman Tilaajan nimenomaista pyyntöä. 9.2. Sopimuksen päättyessä tai purkautuessa Palveluntuottaja palauttaa Tilaajalle kaikki Tilaajan puolesta käsitellyt henkilötiedot sekä hävittää omilta taltioiltaan mahdolliset kopiot henkilötiedoista, ellei muuta ole sovittu. Tietoja ei saa poistaa, jos lainsäädännössä tai viranomaisen määräyksellä on edellytetty, että Palveluntuottaja säilyttää henkilötiedot.

  • Saman sairauden uusiutuminen Mikäli lapsi sairastuu uudelleen samaan sairauteen työehtosopimuksiin tai alakohtaiseen käytäntöön perustuvan 30 päivän kuluessa, suoritetaan työehto- sopimuksen sairausajan palkka myös lapsen hoidon osalta ilman karenssia, kuten se tapahtuisi työntekijän omankin sairauden osalta. Sopimuksen tarkoittamana saman sairauden uusimisena ei pidetä kahden tai useamman lapsen sairastumista peräkkäin alle 30 päivän välein samassa perheessä. Myöskään työntekijän ja lapsen peräkkäin sattuvat sairaudet eivät keskenään muodosta työehtosopimuksen tarkoittamaa uusiutumistapausta.

  • Asiakirjoihin tutustuminen Ostaja on tutustunut kiinteistöä koskeviin asiakirjoihin, joita ovat: 1. Lainhuutotodistus 2. Rasitustodistus

  • Korvauksen hakeminen 11.1.1 Kuolintapaussumman maksamista varten on yhtiölle toimitettava virkatodistukset vakuutetusta ja edunsaajista (sukuselvitys) sekä lääkärin xxxxxx kuolintodistus. 11.1.2 Pysyvän työkyvyttömyyden kertakorvausta varten on yhtiölle toimitettava päätös lakisääteisen työkyvyttömyys- eläkkeen myöntämisestä sekä vakuutettua hoitaneen lää- kärin antama lausunto työkyvyttömyydestä, sen syystä ja pysyvyydestä. Lääkärinlausunto on hankittava Suomesta. 11.1.3 Päiväkorvausta varten on yhtiölle toimitettava va- kuutettua hoitaneen lääkärin antama lausunto työkyvyttö- myydestä, sen syystä ja kestosta. 11.1.4 Yllä mainittujen selvitysten lisäksi on yhtiölle tarvitta- essa toimitettava muutakin selvitystä, joka on tarpeen yh- tiön vastuun selvittämiseksi. 11.1.5 Mikäli selvitykset eivät ole suomeksi tai ruotsiksi, voidaan korvauksesta vähentää selvitysten kääntämiskulut. 11.1.6 Vakuutuksesta ei korvata kohdassa 11.1 tarkoitettu- jen selvitysten hankkimisesta eikä korvauksen maksami- sesta ulkomaille aiheutuneita kustannuksia. 11.1.7 Jos yhtiö kehottaa vakuutettua tutkituttamaan ter- veydentilansa yhtiön määräämällä lääkärillä, vakuutettu on velvollinen noudattamaan tätä kehotusta. Tässä tilanteessa yhtiö maksaa tutkimuskustannukset. Mikäli vakuutettu ei noudata kehotusta, korvausta ei makseta tai korvauksen maksaminen lopetetaan. 11.1.8 Korvausta on haettava yhtiöltä vuoden kuluessa siitä, kun edunsaaja sai tietää mahdollisuudesta saada kor- vausta. Jos korvausta ei ole haettu vuoden kuluessa siitä, kun edunsaaja sai tietää mahdollisuudesta saada kor- vausta, on oikeus korvaukseen menetetty. Vaikka edun- saaja ei ole ollut tietoinen oikeudestaan saada korvausta, oikeutta korvaukseen ei enää ole, kun vakuutustapahtu- masta on kulunut kymmenen vuotta.

  • Kuntayhtymän purkaminen ja loppuselvitys Kuntayhtymän purkamisesta päättävät jäsenkuntien valtuustot. Jäsenkuntien valtuustot päättävät kuntayhtymän purkamisen yksityiskohtia koskevasta sopimuksesta. Kuntayhtymän purkautuessa yhtymähallituksen on huolehdittava loppuselvityksestä, elleivät jäsenkunnat sovi muusta järjestelystä. Kuntayhtymän varat, joita ei tarvita loppuselvityksen kustannusten ja velkojen suorittamiseen eikä sitoumusten täyttämiseen, jaetaan jäsenkunnille peruspääomaosuuksien suhteessa. Jos kustannusten ja velkojen suorittamiseen sekä sitoumusten täyttämiseen tarvittava määrä on varoja suurempi, jäsenkunnat ovat velvolliset suorittamaan erotuksen edellä mainittujen osuuksien suhteessa. Jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät loppuselvityksen. Viimeinen tilinpäätös ja vastuuvapaus käsitellään jäsenkuntien valtuustoissa.