Kehittyvä tiimi – toimittajan edustus Mallilausekkeet

Kehittyvä tiimi – toimittajan edustus. Toimittajan puolelta tärkeitä rooleja ovat scrummaster ja tekninen arkkitehti. Puhtaassa Scrumissa ei ole arkkitehdin roolia, mutta sen sijaan SAFe-malli palauttaa arkkitehdin jälleen projekteihin. Xxxxxxxxxxx on toimittajan puolen edunvalvoja ja ohjaa tiimin työskentelyä, hän takaa tiimilleen työrauhan ja hoitaa yhteydet tiimin ulkopuolisiin ta- hoihin. Arkkitehdillä ei ole sopimuksellista edunvalvojan roolia vaan hän on johtava sovelluskehittäjä. Koska arkkitehdin rooli on kuitenkin tärkeä projektin onnistumisen kannalta, myös hänet on hyvä kirjata sopimukseen mukaan. (Teikari 2012, 35; SAFe 2015a.) Ketteryydessä on olennaista, että ainakin kehitystehtävissä olevat tiimin jäsenet ovat mukana sadan prosentin työpanoksella, sillä siten voidaan taata ketterä työskentely. Koska tiimi sitoutuu toimittamaan nopeassa rytmissä, tilaajan tulee ostaa tiimin jäsenten koko työaika siksi ajaksi, kun he työskentelevät projektissa. Nopea toimitusrytmi tar- koittaa 2-4 viikon välein valmistuvaa testattua ominaisuutta. On selvää, että tämä nope- an toimittamisen malli ei voi toteutua, jos yksi tai useampi henkilöistä siirretään muihin tehtäviin kesken sprintin tai alun perinkin oletetaan, että henkilö jakaa työaikaansa use- alle projektille viikon aikana. SAFe määrittelee tiimin kooksi 5-9 henkilöä mukaan lukien tuoteomistajan ja scrum- masterin. Tiimillä on mallin mukaan yksi tuoteomistaja, joka voi työskennellä korkein- taan kahdessa SAFe-tiimissä samanaikaisesti. Scrummasterin rooli voi olla jaettu mak- simissaan kahden tai kolmen tiimin kesken, rooli voi olla myös osittainen rooli jollekin tiimin jäsenistä. (SAFe 2015a.)

Related to Kehittyvä tiimi – toimittajan edustus

  • Palvelujen käyttöä ja toimittamista koskevat ehdot Xxxxxx toimittaa asiakkaalle talousvettä ja/tai vastaanottaa asiakkaan asumajätevettä tai laadultaan vastaavia muita käytöstä poistettuja vesiä ja/tai hule- ja perustusten kuivatusvesiä tätä sopimusta ja laitoksen voimassa olevia vesihuollon yleisiä toimitusehtoja noudattaen.

  • Vakuutuksen irtisanomista edellyttävät muutokset Jos vakuutusyhtiö muuttaa vakuutusehtoja, vakuutusmaksuja tai muita sopimusehtoja muissa kuin edellä kohdassa A luetelluissa tapauksissa tai poistaa vakuutuksesta voimakkaasti markkinoi- dun edun, vakuutusyhtiön on irtisanottava vakuutus päättymään vakuutuskauden lopussa. Irtisanominen suoritetaan kirjallisesti viimeistään kuukautta ennen vakuutuskauden päättymistä.

  • Keskitettävä hoito Sairaala/sairaalat Edellytykset toiminnalle Avosydänkirurgia KYS

  • Kiinteistön liittämistä koskevat ehdot Kiinteistö liitetään laitoksen vesijohtoon ja/tai jätevesiviemäriin ja/tai hulevesiviemäriin sen mukaan kuin sopimuksessa tarkemmin sanotaan. Tonttivesijohdon liittämiskohta, tonttiviemäreiden liittämiskohdat ja -korkeudet, tonttiviemäreiden sijainti laitteineen, vesijohdon painetaso liittämiskohdassa sekä kiinteistölle määritellyt jäte- ja hulevesiviemäreiden padotuskorkeudet ilmenevät tähän sopimukseen liitetyistä piirustuksista/hakemuksesta/lausunnosta.

  • Vakuutuksenottajan oikeus irtisanoa vakuutus Vakuutuksenottajalla on oikeus milloin tahansa irtisanoa vakuutus päättymään vakuutuskauden aikana. Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti. Muu irtisanominen on mitätön. Jos vakuutuksenottaja ei ole määrännyt vakuutuksen päättymisaikaa, vakuutus päättyy, kun irtisanomista koskeva ilmoitus on annettu tai lähetetty Pohjantähdelle.

  • Liittyminen erityisehdoin Xxxxxx päättää tapauskohtaisesti tilapäisen liittyjän liittymisehdoista tai sellaisten tehtaan, laitoksen, yrityksen, liikkeen tai muun vesihuoltolain 10 §:n 2 momentissa tarkoitetun liittyjän liittymisehdoista, joka vedenkulutuksensa tai viemäreihin johtamansa viemäriveden laadun tai määrän vuoksi saattaisi vaikeuttaa vesihuoltolaitoksen toimintaa. Ellei toisin sovita tai olosuhteista muuta johdu, noudatetaan em. liittyjien ja laitoksen kesken soveltuvin osin näitä yleisiä toimitusehtoja. Laitos voi määritellä sopimusehdot tarpeellisilta osiltaan näistä yleisistä toimitusehdoista poikkeavina tai niitä täydentävinä.

  • Vakuutustapahtumiin liittyvät rajoitukset Vakuutuksesta ei korvata vakuutetulle aiheutuvia kuluja asiassa, ● joka johtuu kiinteistöllä tai sen rakennuksilla ennen vakuu- tuksen voimaantuloa aloitetusta muusta kuin tavanomaisesta kunnossapitoon liittyvästä rakennus-, korjaus- tai purkutyöstä, niiden suunnittelutyöstä tai niitä koskevista sopimuksista, ta- kuista tai vakuuksista, ● joka liittyy huoneenvuokrasuhteeseen, ● jossa tämän vakuutuksen vakuutetut ovat vastapuolina; va- kuutuksesta korvataan kuitenkin vakuutuksenottajan kustan- nukset, ● joka liittyy saatavaan tai vaateeseen, joka on vakuutetulle siir- retty, ellei siirrosta riidan syntyessä ole kulunut kahta vuotta, ● jossa on kysymys virallisen syyttäjän vakuutettua vastaan ajamasta syytteestä tai tällaisen syytteen vireillä ollessa asian- omistajan syytteessä olevaa vakuutettua kohtaan esittämästä yksityisoikeudellisesta vaatimuksesta, ● joka koskee vakuutettua vastaan esitettyä sellaiseen tekoon pe- rustuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta, - josta vakuutetulle aiheutuvat kustannukset korvataan vastuuvakuutuksesta, ● joka liittyy konkurssiin, ● joka liittyy ulosottoon, ulosottolaissa tarkoitettuun täytäntöön- panoriitaan tai ulosottoon liittyvään täytäntöönpanoon, ● joka liittyy velkajärjestelyyn tai yrityssaneeraukseen, ● jossa on kysymys siitä, onko vakuutetun ilmoittamasta vakuu- tustapahtumasta aiheutuneet kustannukset joko kokonaan tai osittain korvattava oikeusturvavakuutuksesta, ● jota käsitellään ryhmäkanteena ja jossa vakuutettu on hakijana tai ryhmän jäsenenä.

  • Kuluttajaa koskeva erityisehto Kun asiakas on näiden toimitusehtojen kohdassa 1.8 tarkoitettu kuluttaja, maksun laiminlyönnin osalta sovelletaan asiakkaaseen lisäksi seuraavaa ehtoa: Jos maksun laiminlyönti aiheutuu kuluttajan maksuvaikeuksista, joihin hän on joutunut vakavan sairauden tai työttömyyden taikka muun niihin rinnastettavan erityisen seikan vuoksi pääasiassa omatta syyttään, ja asiakas on tällaisista maksuvaikeuksista ilmoittanut laitokselle, veden toimittaminen sekä viemäriveden vastaanottaminen saadaan keskeyttää aikaisintaan kymmenen viikon kuluttua siitä, kun keskeyttämisen uhkasta on ensimmäisen kerran ilmoitettu asiakkaalle. Kuluttaja ilmoittaa laitokselle kirjallisesti laskun maksamisen esteenä olevasta seikasta heti, kun se on kuluttajan tiedossa. Ilmoitus ei vapauta kuluttajaa maksuvelvollisuudestaan.

  • Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)

  • Irtisanomisen toimittaminen Irtisanominen on toimitettava kohtuullisen ajan kuluessa siitä, kun irtisanomisen peruste on tullut työnantajan tietoon.