Kehitysmaiden asema sopimuksessa. Sopimus jakaa sen osapuolet kahteen ryhmään: aavikoitumisesta kärsiviin kehitysmai- hin (affected developing countries) ja teollisuusmaihin. Molemmille ryhmille on ase- tettu velvoitteita. Kehitysmaaosapuolien tulee ryhtyä toimenpiteisiin aavikoitumisen torjumiseksi muun muassa laatimalla strategioita, ja teollisuusmaiden tulee tukea näi- tä kehitysmaiden pyrkimyksiä. Sopimuksen toteuttamisessa otetaan huomioon alueel- liset erot, joten aavikoitumisesta kärsivät kehitysmaat ovat jaettu kolmeen ryhmään: Afrikan maihin, Aasian maihin, Latinalaisen Amerikan ja Karibian maihin. Teollisuus- maista pohjoiset Välimeren maat ja Itä- ja Keski-Euroopan maat muodostavat omat ryhmänsä. Sopimuksessa on määritelty, että teollisuusmaiden tulee antaa prioriteetti Afrikan valtioille, johtuen muun muassa mantereen kuivien ja puolikuivien alueiden suuresta määrästä. Myös vähiten kehittyneille maille tulee antaa erityinen huomio. Teollisuusmaiden tulee mobilisoida rahoitusta toimintaohjelmien luomiseksi ja to- teuttamiseksi. Niiden kuuluu myös edistää teknologian, tiedon ja osaamisen saata- vuutta. Lisäksi avunantaja- ja vastaanottajamaiden välistä koordinointia tulee kehittää.
Kehitysmaiden asema sopimuksessa. Ensimmäisessä biodiversiteettisopimuksen osapuolikokouksessa hyväksyttiin luettelo teollisuusmaista, joille kuuluu velvollisuus auttaa kehitysmaita toteuttamaan sopimus- velvoitteita. Sopimuksen mukaan kehitysmaiden mahdollisuudet toteuttaa sopimus- velvoitteitaan riippuu pitkälti siitä, kuinka tehokkaasti teollisuusmaat toteuttavat ra- hoitussitoumuksiaan. Teollisuusmaiden tulee ottaa teknologiansiirtoon ja rahoitukseen liittyvissä toimis- saan erityisesti huomioon vähiten kehittyneiden ja ympäristöltään kaikkein haavoit- tuvimpien maiden erityistarpeet ja -asema. Teollisuusmaiden tulee myös kiinnittää erityistä huomiota sellaisiin kehitysmaihin, jotka ovat erityisasemassa biologisen mo- nimuotoisuuden jakautumisen ja sijainnin suhteen tai jotka ovat erityisen riippuvaisia biologisesta monimuotoisuudesta. Lisäksi osapuolikokouksissa kehitysmaiden oikeut- ta biodiversiteettisopimuksen sekä bioturvallisuuspöytäkirjan toimintaa tukevaan ra- hoitukseen on painotettu sopimusvelvoitteiden noudattamisen rinnalla.
Kehitysmaiden asema sopimuksessa. Ilmastosopimukseen sisältyy periaate yhteisestä, mutta eriytetystä vastuusta, jonka mukaan teollisuusmailla on erityinen velvoite ottaa johtava asema toimissa ilmaston- muutoksen hillitsemiseksi. Teollisuusmaita eli ilmastosopimuksen I liitteen maita ovat OECD:n alkuperäiset jäsenmaat sekä ns. siirtymätalousmaat. Kaikki muut maat ilmasto- sopimus määrittelee kehitysmaiksi. Tähän ryhmään kuuluu näin myös vauraampia kehitysmaita, jotka ovat OECD:n DAC-luokituksessa korkeammalla kuin teollisuus- maiden perinteiset kehitysyhteistyön kohdemaat. Liitteen I ulkopuolisille maille ei Kioton pöytäkirjassa ole asetettu erityisiä päästörajoitustavoitteita. Näillä mailla on ilmastosopimuksessa ja Kioton pöytäkirjassa teollisuusmaita kevyemmät toimeenpano- velvollisuudet ja väljemmät raportointiaikataulut. Ilmastosopimus ja Kioton pöytäkirja asettavat sopimuksen liitteessä I mainituille teollisuusmaille useita velvoitteita kehitysmaiden tukemiseksi ilmastosopimuksen toi- meenpanossa, ilmastonmuutoksen hillitsemisessä sekä siihen sopeutumisessa. Lisäksi
Kehitysmaiden asema sopimuksessa. Montrealin pöytäkirjan 5 artiklan 1 kappaleen mukaan kehitysmaaksi luokitellaan valtio, jossa pöytäkirjan liitteessä A lueteltujen valvottavien aineiden (CFC-yhdisteet ja halonit) kulutuksen arvioitu määrä on vähemmän kuin 0,3 kiloa henkeä kohti vuo- dessa. Elokuussa 2004 näitä pöytäkirjan tarkoittamia maita oli 138. Kehitysmailla on oikeus kiellettyjen aineiden kulutuksen ja valmistamisen osalta kymmenen vuoden siirtymäaikaan verrattuna teollisuusmaiden aikatauluihin. Valmis- tuksen ja kulutuksen rajoituksista on tiettyjä poikkeuksia, kuten kehitysmaiden koti- maisten välttämättömien tarpeiden tyydyttämiseksi tuotetut aineet. Pöytäkirja myös asettaa teollisuusmaille sitovan rahoitusvelvoitteen, jonka mukaisesti niiden on tuetta- va kehitysmaiden mahdollisuuksia saada käyttöönsä ympäristölle turvallisia korvaavia aineita, soveltuvaa teknologiaa ja tarvittavaa koulutusta.
Kehitysmaiden asema sopimuksessa. Baselin sopimuksen tarkoituksena on suojella erityisesti kehitysmaita ongelmajättei- den laittomilta siirroilta. Toisin kuin useimmissa muissa kansainvälisissä ympäristö- sopimuksissa, ei Baselin sopimuksessa tällä hetkellä erotella teollisuusmaita erityisten liitteiden avulla kehitys- ja siirtymätalousmaista. Tilanne tulee kuitenkin muuttumaan vuoden 1995 sopimusmuutosten mahdollisesti tullessa voimaan. Tällöin sopimuksen uudessa liitteessä VII mainituista OECD-maista, EY:stä ja Liechtensteinistä peräisin olevat ongelmajätteiden siirrot liitteen ulkopuolisiin maihin kielletään. Joka tapauk- sessa jo nykyisellään sopimuksessa asetetaan teollisuusmaille velvoitteita tukea ja avus- taa kehitysmaita toteuttamaan sopimuksen määräyksiä. Lisäksi jo nyt kaikki EU-maat noudattavat kieltoa viedä ongelmajätteitä liitteen VII ulkopuolisiin maihin
Kehitysmaiden asema sopimuksessa. Rotterdamin yleissopimuksen tarkoituksena on suojella erityisesti kehitysmaita ei- toivottujen vaarallisten kemikaalien tuonnilta. Toisin kuin useissa muissa kansainväli- sissä ympäristösopimuksissa, ei Rotterdamin sopimuksessa erotella teollisuusmaita eri- tyisten liitteiden avulla kehitys- ja siirtymätalousmaista. Tästä huolimatta sopimuk- seen sisältyy useita velvoitteita teollisuusmaille kehitysmaiden tukemiseksi.
Kehitysmaiden asema sopimuksessa. Tukholman sopimuksen tarkoituksena on suojella erityisesti kehitysmaita POP-yh- disteiden haittavaikutuksilta. Toisin kuin useissa muissa kansainvälisissä ympäristö- sopimuksissa, ei Tukholman sopimuksessa erotella teollisuusmaita erityisten liitteiden avulla kehitys- ja siirtymätalousmaista. Tästä huolimatta sopimuksessa asetetaan teol- lisuusmaille erityisiä velvoitteita tukea ja avustaa kehitysmaita sopimuksen velvoittei- den toteuttamisessa.