Sopimusmuutokset JYSE luvussa 22 tarkoitettuja sopimusmuutoksia voivat tehdä ainoastaan sellaiset henkilöt, joilla on Tilaajan ja Palveluntuottajan organisaatiossa allekirjoitusoikeus. Sopimuksen yhteyshenkilöillä ei ole oikeutta muuttaa Sopimusta.
Sopimuksen voimassaoloaika 1. Tämä sopimus on voimassa 1.2.2018- 31.3.2020 saakka jatkuen senkin jälkeen vuoden kerrallaan, ellei sitä viimeistään yhtä kuukautta ennen sen päättymistä ole kummankaan puolelta kirjallisesti irtisanottu.
Sopimusosapuolet Työntekijöitä yleisesti koskevista asioista sovitaan työehtosopimuksen neuvottelujärjestelmän mukaisesti työnantajan ja pääluottamusmiehen kesken. Yksittäistä työntekijää tai työryhmää koskevista asioista sovitaan työnantajan ja asianomaisen työntekijän tai työryhmän kesken. Pääluottamusmiehen tekemä sopimus sitoo kaikkia niitä työntekijöitä, joita pääluottamusmiehen on katsottava edustavan. Yksittäisen työnteki- jän tai työryhmän tekemä sopimus ei voi olla ristiriidassa pääluottamus- miehen tekemän samaa asiaa koskevan sopimuksen kanssa
Sopimuksen voimassaolo Tämä sopimus tulee voimaan 1.4.2020 ja on voimassa 28.2.2022 saakka. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, siltä osin kuin sitä ei jonkun sopimusosapuolen toimesta irtisanota vähintään kuusi viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä.
Toiminnan kehittämissuunnitelma ja strategiset painopisteet Strategisen sopimuksen mukaan.
Vakuutuksenottajan ja vakuutetun tiedonantovelvollisuus (22 §, 23 § ja 34 §)
Sopimusasiakirjat Sopimusasiakirjat muodostuvat tästä sopimuksesta liitteineen. Sopimuksen liitteitä ovat seuraavat asiakirjat:
Käsiteltävänä tai huolehdittavana oleva omaisuus Vakuutuksesta ei korvata vahinkoa omaisuudelle, joka vahinkoa aiheuttaneen teon tai laiminlyönnin aikana oli vakuutetun tai jonkun muun tämän lukuun • valmistettavana, asennettavana, korjattavana, käsitel- tävänä, taikka muulla tavoin työn kohteena, • säilytettävänä, • suojaus- ja vahingontorjuntavelvoitteen alaisena, kun otetaan huomioon vakuutetun toiminnan tai vahinkoa aiheuttaneen työsuorituksen luonne ja sen välitön vaikutuspiiri tai • muulla tavoin huolehdittavana.
Sopimuskappaleet ja allekirjoitukset Tätä sopimusta on laadittu 2 samasanaista kappaletta, yksi kummallekin sopi- japuolelle. Turussa xx.xx.2020 Turun kaupunki Raision kaupunki Liite 1. Talousarvio
Sopimuksen voimaantulo Tämä sopimus tulee voimaan vuokralaisen osalta heti ja kunnan osalta sitten, kun kunnan viranomaisen sopimuksen hyväksymistä koskeva päätös on saanut lainvoiman. Tätä sopimusta on laadittu kaksi (2) samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle. LIITTEET: